Kirjoitettu kommentiksi Ikkunaiineksen päreeseen "Suomalaislasten lyhyt leikki".
(Julkaistu vain tässä blogissa. Täydennetty klo: 19.50)
Iines
Minusta tuntuu, että minusta et saa riitelijää. Lue tarkkaan kaikki kommenttini. Suurin osa niistä käsittelee puheena olevaa asiaa. Toinen merkittävä osa muodostuu kannanotoista Tristanin kommentteihin.
Tuo sinun kommenttisi sen sijaan on pahimmanlaatuista jeesustelua. Et välitä kommentoida itse asiaa, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut jo keskustelun alussa.
Miksi et osallistunut? Sen sijaaan saavut lopuksi toteamaan, ettet osallistu. Hurskastelua! Suo anteeksi, mutta tällaiset tekopyhyydet saavat minut kyllä suuttumaan.
*
Katso peiliin Iines - näin/noin helppoa on riitely. Ei tarvitse kuin vähän sohaista niin jo soi! Olet kuin viulunkieli.
Mutta onhan se peili minullakin, joten en minä tässä tuomariksi voi ruveta - ellei nyt sitten 'katumuksentekijätuomariksi'...kun vain tietäisin edes, mitä katua...jaa taidanpa tietää. Menee kyllä yöunet, jos ryhdyn miettimään tätä...
*
Mitä asiaan tulee (tai sitten ei), niin seuraan itse paraikaa varsin surullisella mielin erään superlahjakkaan mutta itsetuhoisen ihmisen elämää...
Maanis-depressiivisiä taipumuksia + anorexiaa sekä bulimiaa ja viiltelyä yhdistyneenä päihdeaddiktioon.
Siihen kun sitten lisätään ihmissuhteen/rakkausuhteen kriisi, niin 'pommi' on valmis.
Saas nähdä koska se räjähtää Amy Winehousella.
***
Mutta noin ylipäätään todettuna naiset tulevat kärsimään kaikki samat modernismista eli lisääntyneesta vapaudesta (myös vapaa-ajasta), suuremmista oikeuksista, tasa-arvosta ja suhteellisesta elintason noususta aiheutuvat vieraantumisoireet kuin miehetkin.
Naiset tulevat vain hiukan myöhässä, koska ovat olleet 'nyrkin ja hellan välissä' niin kauan.
Tilanne on kuitenkin muuttunut radikaalisti miehen ja naisen välillä. Naisten yli sata vuotta sitten asettamat oikeus-ja tasa-arvovaatimukset ovat toteutuneet paremmin kuin kukaan osasi ennustaa.
Nainen on nyt likipitäen vapaa, vaikka kaikki tasa-arvo-oikeudet eivät ole kvantitatiivisesti toteutuneetkaan, mutta sehän on puhtaasti teoreettinen ideaali, joka ei edes voi toteutua (ei edes miesten kohdalla) senkään takia, että taloudellisten ja psykologisten muuttujien määrä sekä vaikutus on niin suuri ja kontrolloimaton.
Joka tapauksessa naisten vapautuminen on herättänyt joissain miehissä (heitä ei välttämättä ole vähän!) radikaalin reaktion, jonka perusajatuksena on vaatia vanhan 'vallanjaon ja valta-asetelman' uudelleen palauttamista miehen ja naisen suhteeseen.
Tätä reaktioita voisi yleisesti ottaen kutsua 'fundamentalismiksi' tai ainakin se on vahva osa fundamentalistista liikettä.
'Naisen aseman 'ennalleen palauttamista' voisi pitää äärifeministisen liikkeen peilikuvana, joten katsokoon siis esimerkiksi Panu itseään peilistä tässä asiassa.
*
Minä ennustan huonoja aikoja. 'Taistelu' miehen ja naisen välillä muuttuu entistä avoimemmaksi samalla, kun anomia (normittomuus) yhteiskunnallisessa elämässä ja sukupuolisuhteissa lisääntyy.
Seurauksena on 'villi länsi', jossa nopeimmin tappava voittaa. Eikä siinä rakkaudella ole mitään sijaa. Rakkaushan on vain vallankäytön eufemistisempi nimitys..?
Joten pahoinvointi lisääntyy, kun lapsista ja viime vuosikymmeninä etenkin tytöistä kasvatetaan täysin itsenäisiä toimijoita heti ala-asteelta lähtien.
Tässä on perimmältään kysymys maailman markkinataloustumisesta, joka edellyttää, että olemme kaikki toistemme kilpailijoita heti siitä lähtien kuin vain kykenemme.
Luottamuksesta ja turvallisuudesta puhuminen tällaisessa maailmassa on pelkkä kuvottava valhe - tekopyhä itsepetos, jossa kilpailun kulttuuri aina on elänyt.
Miksi minun pitäisi luottaa kehenkään, joka on väistämättä joko aktuaalinen tai potentiaalinen kilpailijani?
Miksi minun pitäisi olla kiinostunut toisten oikeuksista, jos pyrin vain omaan etuuni?
Tällainen ihmiskäsitys ja asenne maailmaan kasvattaa vain öykkäreitä ja rikollisia, murhaajia ja itsemurhaajia.
Leikki on muuttunut kilpailuksi, kilpailu muuttuu rikollisuudeksi, rikollisuus muuttuu väkivallaksi, väkivalta yhä laajenevaksi yhteiskunnan militarisoitumiseksi, mikä tarkoittaa, että eletään pysyvän konfliktin tilassa.
'Laissez-fairen' kaava: 'anarkia + poliisi' on siis eräänlainen pitkitetty yhteisön sisältäpäin tapahtuvan rappeutumisen prosessi.
Mutta kuten edellä totesin, uusliberalistisen ja 'täydellisen vapautumisen' (joka siis on lopulta itsensä kumoava prosessi) vastavoimiksi on muodostunut fundamentalistisia liikkeitä, jotka vaativat paluuta entiseen - johonkin autoritatiivis-yhteisölliseen aikaan.
Sinne tuskin kuitenkaan on enää paluuta, vaikka ihmiset miten voisivat pahoin tässä länsimaisen kilpailun 'paratiisissa'.
Hegeliläistä negaatiota ei tule, synteesistä puhumattakaan. Historia jatkaa kaoottista kulkuaan kohti maailman tuhoa...
Tietenkin jos vapaus hegeliläisittäin on historian loppu, niin siinä mielessä Hegel tietysti oli oikeassa.
'Näin loppuu maailma, ei paukahtaen vaan kitisten' (T. S. Eliot, The Hollow Men - 'Ontot miehet')
16 comments:
Kohta (ne naiset) vievät tuhkankin munista.
SE vain on niin, että meistä pitää aidosti vain oma äiti ja joskus myös isä. Ja ne, joiden kanssa ei olla samassa leipäjonossa.
Muut polkevat kuin siat laumassa. Always has been, always will be.
Herätys - jos et ole linnojen perimysjärjestyksessä mukana - sinun pitää itse tehdä itsesi tarpeelliseksi - joka päivä.
En ehtinyt, en kehdannut vaikka osaisin kyllä ja ehtisin muutoin - eivät kelpaa selitykseksi.
Löydä sisäinen kenraalisi ja laita itsesi järjestykseen, jos tahti tai ojennukset puuttuvat. Huominen on tänään. Minkäs teet.
Huomisesta en niin tiedä, mutta eilinen on varmasti tänään ja loistava tulevaisuus takanapäin.
En ole linnojen perimysjärjestyksessä, mutta kukin mittansa mukaan pyramidin pystyttää, kuten Uuno Kailas sanoisi ja jatkaisi, että pyramidi jää, mut faarao unohdetaan.
Nyt en hae unohdusta rokista enkä juhannuksesta, vaan lukemalla 700 sivua Metalliliiton historiaa, mikäli mahdollinen tulevaisuus sallii. Olen jo aloittanut.
a-k.h
Suhtaudun syvällä kunnioituksella projektiisi.
Ammattitaitoisen journalisti-/historioitsijan on otettava tarkkaan selvää asioista.
Jos olisin itse osannut ja kyennyt - mikä tarkoittaa, etten olisi aikoinaan tehnyt virheellistä ammatinvalintaa, saattaisimme tänä päivänä olla läheisiäkin kolleegoja.
Ei ehkä ammattiyhdistystiedottamisessa mutta journalistiikassa kyllä noin yleisesti ottaen.
Olisin kai päätynyt erno paasilinnamaiseksi, satiiriseksi 'urputtajaksi'; linkolalaiseksi (eko-)kulttuuripessimistiksi sekä camulaiseksi absurdin filosofiksi, joka pyrkii hyödyntämään (tällöin mitä suurimmalla todennäköisyydellä myös tutkintoon asti vietyjä) filosofian, historian ja teologian, kasvatustieteen, psykologian sekä myös kirjallisuuden opintoja (arvosanoja) 'inhotukseen' asti.
(Jatkunee erillisenä päreenä)
Jos olisin elänyt erilailla, olisin nyt 'toisenlainen'. Samoin kuka tahansa 'toinen', joka olisi elänyt minun laillani.
En vaihtaisi osia kanssasi, koska tälle samalle kaatopaikalle olet päätynyt sinäkin, ainakin kiertelemään sen yllä, vaikka pääsethän kakkimaan meidän siivettömien (siveettömien) niskaan.
Rauno
Jostain syystä olen kiinnostunut entiseen ammattiisi kuuluvista asioista ja meistä olisi hyvinkin saattanut tulla kollegoja, tai olisimme voineet päätyä potilas-hoitaja -suhteeseen. En ala arvailla, kumpi meistä olisi ollut hullumpi.
Miehistä, jotka jäävät mieleltään pojiksi, tulee tutkijoita, sanotaan.
Puberteettiin jämähtäneistä saattaa tulla toimittajiakin.
On kyllä sanonta, että niistä, jotka eivät tiedä, mitä isona tekisivät, tulee toimittajia. Minä kuulun niihin. Minusta tuli sattumalta viidennen valtiomahdin edustaja.
Minulla ei ole koskaan ollut minkäänlaista määrätietoista ammatillista suuntautuneisuutta, jollei oteta lukuun sitä, että poikasena halusin veturinkuljettajaksi tai lankkipojaksi Helsingin asemalle.
Paavo Väyrynen sanoi nuoruusaikoinaan, ettei hän ole koskaan pyrkinyt mihinkään. Ei kovin kauan sitten hän edelleen väitti olevansa rehellinen mies. Ei hän pyrkinyt nykyisenkään hallituksen, vaan sanoi, että jos ministerinhommia ei heru, hän lähtee takaisin unioniin, koska hänen äänestäjänsä eivät hyväksy, että hänestä tulee rivikansanedustaja.
Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen sitten väkisin runnoi hänet valtioneuvoston jäseneksi, joten Väyrysen ei nyt tarvitse edustaa kansan syviä rivejä.
Tämä vaatimaton ja rehellinen mies, joka ei ole koskaan pyrkinyt Suomen presidentiksi, halusi jostain syystä antaa itsestään sellaisen kuvan, että on kuitenkin samanlainen pikanopea lukija kuin presidentti Urho Kekkonen, ja niinpä hän kertoi lukeneensa viikonlopun aikana koko Dostojevskin tuotannon. Tämän kuultuaan kansa kohahti niin epäuskoisesti, että rehellisen miehen täytyi myöntää lukeneensa viikonlopun aikana vain sen minkä lähikirjastosta Dostojevskia löysi.
Paavo Väyrysen väitöskirja oli sekunda jo syntyessään. Hänestä itsestään on väitetty samaa, mutta se on vain pahaa puhetta ja panettelua.
Väitöskirjassaan hän ennusti, että Suomen ja Neuvostoliiton väleihin ei tule muutoksia tulevaisuudessa, mutta hän sai kantapäänsä kautta kokea, että erityisesti tulevaisuuden ennustaminen oli vaikeaa. Olisi vain luottanut Ahti Karjalaisen kokemukseen, mutta jokaisen täytyy tehdä kaikkien tuntemat virheet myös itse.
Sittemmin Väyrynenkin puhui vain näköpiirissä olevasta tulevaisuudesta, joka sekään ei merkitse muuta kuin että näköpiirissä olevan bussin kuski ei näe pysäkillä seisovaa Väyrystä ja ajaa ohi.
Se tuusulalaisesta marjanviljelyksestä.
En millään pääse tästä enää takaisin itseeni, joten teen kemppiset ja lopetan tähän.
Lueskelin aikoinaan Väyrysen väitöskirjaa, joka oli julkaistu oikein myyntiä ja laajoja lukupiirejä varten, Karhulan kirjastossa.
Jos en siihen aikaan ymmärtänyt väitöskirjojen teon päälle sitäkään vähää mitä nykyään, niin silti ymmärsin, että kirjan rakenne vaikutti kopioidulta, sisältö mitäänsanomattomalta asioitten toistolta - toisin sanoen: siitä ei löytynyt mitään omaa eikä myöskään mitään, mitä ei olisi voinut löytää muualta - ja tietenkin kaiken klisheemäisyyden kruunasi se täysin pieleen mennyt arvio Suomen ja NL:n suhteitten kehityksestä.
Mutta koska formaatti nimeltä väitöskirja on muodon suhteen varsin rajattu (rajatumpi kuin gradu) ellei oteta huomioon nykyisin hyväksyttäviä artikkeliväitöskirjoja, niin olennaista sen tekemisessä on otsikoinnin järjestäminen ja hillitön tiedon kasaaminen.
Tiede on metodisidonnaista. Totuuden kanssa sillä on melko vähän tekemistä.
Mutta tietenkin nyt täytyisi selvittää, mitä totuudella tarkoitetaan, koska humanistien ja historioitsijoiden käsitys totuudesta on aika lailla erilainen kuin luonnontieteilijöillä.
Tämä on kuitenkin jo toisen kommentin aihe...
*
Yhdessä viikonlopussa ei ehdi lukea kunnolla kuin yhden Dostojevskin tiiliskivimäisistä pääteoksista - ja sittenkin pitää kiirettä, kun välillä täytyy pukea, syödä, nukkua ja käydä WC:ssä, ehkä jopa vaihtaa muutama sana lähimmäistensä kanssa - ainakin mitä tulee Idioottiin, Riivaajiin ja Karamazovin veljeksiin.
Rikos ja rangaistus on näitä hieman lyhyempi teos.
Voi tietysti yrittää tsekata vain otsikot ja juonen, mutta se ei ole varsinaisesti lukemista vaan eräänlaista 'journalismia'.
Toki lukutekniikoissa ja -nopeuksissa on eroja, mutta en usko että ns. page readerit pystyvät lukemaan Dostojevskia samalla nopeudella kuin dekkareita.
Dostojevskin pääteosten kannalta perustavan tärkeä Kellariloukko on vain reilusti alle 200 sivuinen, mutta olisi hauska tietää, mikä on sen juoni..;).
Asia ei varmasti selviä yhdellä sivun vilkaisemisella.
Mutta ehkä Väyrynen tietää...ehkä hän on 'selvänäkijä' - tai sitten hän on Kemppisen kaltainen 'page reader', jonka päähän jää uskomaton määrä hajanaista informaatiota uskomattoman lyhyessä ajassa.
Herää vain kysymys, mitä hän sillä kaikella informaatiolla (tietoa siitä on vain murto-osa) tekee.
Vastaus: viihdyttää meitä muita - lue: tolvanoita - kuin sirkustaiteilija.
Kekkonen saattoi ihan tosissaan uskoa, että Neuvostoliitto ajaa kapitalismin ohi. Karjalainen kertoo, hän juuri hän ujutti Kekkosen puheeseen kohdan, että vaikka koko muu maailma (vai oliko vain Eurooppa) muuttuisi sosialistiseksi, niin Suomi säilyttää nykyisen yhteiskuntajärjestelmänsä, jos kansa tahtoo.
Väyrysellä oli korkean tason poliittisia intressejä ja hän taisi tehdä väitöksensä enemmän NKP:lle kuin ns. tiedemaailmalle, jolle tuntuu nykyisin kelpaavan väikkäreiksi vaikka poliittiset spekulaatiot. Väinö Tannerkin on nyt oikein tieteellisesti rehabílitoitu.
"Leikki on muuttunut kilpailuksi, kilpailu muuttuu rikollisuudeksi, rikollisuus muuttuu väkivallaksi, väkivalta yhä laajenevaksi yhteiskunnan militarisoitumiseksi, mikä tarkoittaa, että eletään pysyvän konfliktin tilassa."
-> tämä on mielestäni hyvin sanottu ja luen mitä Taloussanomat (Martti Linnanvuori tänään 27.6.07) kirjoittaa hyvinvointivaltion tai kilpailuyhteiskunnan näkökulmista. Linnanvuori on sitä mieltä, että kilpailu on ainoa terveenä pitävä voima ja Robert Castell puolestaan väärässä koska hän näkee asian kuten sinä tässä, mistä ns. paha alkaa tai mistä paha johtuu kenties. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan hyvinvointivaltion menon lisääminen johtaa lisääntyneeseen rikollisuuteen.
Tämä on mielenkiintoista mielestäni sillä minäkin uskon siihen, mutta samalla olen aivan samaa mieltä sinun kanssasi siitä, että kilpailu menee juuri noin kun sanot.
Näetkö kenties saman kuin minä? Siis syy tälle paradoksille?
Sitäpaitsi Dostojevskija ei pidäkään lukea kuten satua tai tarinaa vaan samalla lailla kuten mm Carrere tekee käsikirjoitukset: tajuamista varten. Täynnä välihuomautukia, detaleja ja osviittoja siitä mistä ei voi suoraan mitään sanoa (Eilen tuli L'Adversaire, 2002) elokuva, jossa totuuteen perustuva tarina kertoi, miten koko lähiympäristö uskoi 15 vuoden ajan, että herkkä ja rauhallinen ja sympaattinen Jean-Marc Fabre oli sitä mitä hän esitti. Dostojevskij toi samanlaiset näkökulmat jo aikanaan, mutta Emmanuel Carrère tekee sen vielä paremmin filmissä (myös Viikset-elokuva oli loistava tämäntyyppinen vaikea ja samalla äärettömän valaiseva kuvaus todellisuuden kipeistä ja puhumattomista paikoista).
Lukeminen on sellainen taito, joka ensin vaatii sielua. Jos sieluton ihminen lukee sielullista tekstiä tai katsoo sielullisia filmejä, heiltä menee koko juttu ohi.
Sellaisen ihmisen koko arvosteluskaala on väärä mielestäni eli miksi MIKSI maailmamme ei jaa pätevät ja pätemättömät ensin suhteessa siihen mitä heidän silmät ylipäänsä osaavat nähdä? Miksi sokeiden annetaan tuomita taidetta ja miksi kuurot saavat tuomita oopperaa?
että dostojevskia pitää lukea näin, mutta ei saa lukea noin? että sielullinen saa lukemastaan hyötyä, mutta sieluton ei? että lukijan tulisi tietää mihin kirjaan saa koskea ja millä kirjalla ei saa leikkiä?
suo anteeksi suorasukaisuuteni, mutta tekstisi jähmettyy aika mustavalkoiseen asetelmaan, joka ainakin minussa saa aikaan sekä ihmetteleviä että psykosomaattisia reaktioita. työkseni & huvikseni lukevana en kyllä tunne ajatuksiasi mitenkään omiksi tai edes
läheisiksi.
ehkä jossain litteässä maailmassa nuo ohjeistukset pätevät, mutta pyöreä ja pyörivä maailma sen sijaan koostuu lukunavigoinnista, jossa liikkumavapauden runsaus on tärkeintä.
sellaisessa maailmassa sielu on vain kömpelö nimi ihmisen muunneltavien yksityiskohtien kulloisellekin koosteelle.
on mahdollista että pätemättömät perivät maan, mutta pätevien hyvinplankatut rivistöt saavat tyytyä nakkikioskin nurkalla lepattavaan sinappiseen sanomalehtipaperiin.
Miksi meillä on sitten kouluja ollenkaan, ellei kompetenssilla olekaan merkitystä?
Jos ei voi sanoa, mikä on tarkoitus ja merkitys jonkun asian suhteen ja kaikki on vapaasti valittavissa kuten seisovasta pöydästä, niin onko sitten enää väliä kuka on ns. psykopaatti ja kuka on ns. tunteellinen tai jotenkin ei-psykopaatti?
Minun mielestä kompetenssia voi tarkistaa: siihen kuuluu myös taito eikä ainoastaan tieto. Kun jotain osaa, sen huomaa. Kun muusikko soittaa häntä arvostelee toiset muusikot, sillä he osaavat käsitteet millä arvostella. Kun maalari tai kuvanveistäjä luo jotain heillä on ajatus sen viestistä, ellei se edusta pelkkää huomioarvoo, joka ehkä on viesti sekin taiteessa. Kun faktaa kirjoitetaan jonnekin silläkin on jokin merkitys kontekstiinsa; ei voi repiä irti alkuperäiskontekstista. Tulkinnat pitää siksi olla ajankohtaisia myös verbaalisella tasolla. Ei voi repiä 2000 vuotta vanhaa tekstiä ja sovittaa sanat tämän päivän sanoihin: mm sanat objektiivisuus ja subjektiivisuus ovat kertaalleen vaihtaneet paikkansa filosofiassa.
Miten voi siinä tapauksessa enää tietää mikä oli viesti ja mikä on sen paradoksi, eli hyväksikäytetty vastakohta? Kun minä sanon, että on kaunis ilma sitä voi tulkita sanantarkasti tai sitten ironiana: kun kerran sataa. Mikäli tämä revitään kontekstistaan irti kukaan ei voi tulevaisuudessa tietää miksi kirjoitan, että ilma on kaunista mutta voidaan vuorenvarmasti sanoa, että siinä niin lukee. Logiikka ei siis ole pätevää enää myöhemmin kun ei tiedä miksi jotain kirjoitettiin. Miksi Carrère teki filmit on toinen viesti. Sillä on merkitys, sillä viestillä mutta on itse filmilläkin ikäänkuin taiteellisena tuotoksena: se on toinen merkitys.
Merkityskenttiä on siis saman viestin yhteydessä joskus monta, mutta kuka huomaa? Harva. Silti ei tarvitse olla psykopaatti huomatakseen sellaista, mistä mm Dostojevskij ja Carrère kirjoittavat. Voi olla realisti eikä pelätä todellisuuden kohtaamista.
Ne, jotka indoktrinoivat ja ovat tehneet sitä viimeiset 1000 vuotta eivät pidä siitä, että heidän tyyliä (ja kompetenssiaan) huomataan ja ruvetaan riisumaan. Heitä raivostuttaa se, että vanha hyvä temppu ja kikkakakkonen on avautumassa suuressa skaalassa. Silti yleensä on niin, että totuus voittaa vaikka kuinka ensin onnistuu viemään suuriakin ryhmiä valon taakse ja jatkaa kuin mitään ei olisi ollutkaan. Silti joku huomaa, eikä se ole psykopaatti vaan ainoastaan terve ihminen, jolla kaikki kotona, myös tunteet. Myös empatia ympärilläoleviin ihmisiin, ettei heitä vietäisi valon taakse jatkuvasti.
Toivottavasti en loukannut ketään, minä olen vain vaikuttamisen ammattilainen mutta olen tallannut ehkä suurimpia sotakoneistoja varpaille ja siitä ei hyvää seuraa ehkä. Otin sen riskin. En ole psykopaatti, olen taitava kommunikatiivisesti. Näen ja kuulen erot ja eroista näkee signifikaatiot sanoo myös Nietzsche. Silti sen lisäksi pitää olla suuri sydän juuri tulkintaan; mutta onko se sydän siis yksilöä varten vai ihmiskuntaa varten? Kenen etua saa ajaa ilman, että saa syytöksen, että on psykopaatti? Eikö psykopaatti yleensä aja vain omia asioitaan, eli myy jotain suu vaahdossa, jotta kunnia ja raha olisi taattua? Voiko siis psykopaatti olla perheellinen, jolla menee perhe ensin? Voiko hän olla ihminen, joka käyttää suurin osa ajastaan opastamaan muita minkälaiset dynamiikat on aikaansaatu yhteiskuntaan? Vain, jotta silmät avautuisi joskus myös niille, joiden elämä on ollut kuin pikkulasten: tahallaan rajattua. Eivät lapsetkaan voi huonosti kun eivät tajua mistään suuremmasta: heille riittää, että on turvallista siinä missä ovat. Äiti ja isä hoitakoon siis suuret päätökset. Samalla lailla tämän päivän aikuinen ei välitä, onko olemassa hidden agenda ja monta systemaattista järjestelmää, jotka vain sinnikkäästi pala kerrallaan viedään eteenpäin. Ne, jotka tajuavat lentävät vankilaan tai mentaaliseen tyhjiöön, eli pois varsinaisista vaikutuspiireistä.
Tuntuu joskus aivan tolkuttoman mahdottomalta. Silti jatkan; jospa joku joskus snaijaa sen minkä minäkin.
Ennenkuin onnistuvat mustamaalaamaan minun tekemiset - myös ihan torvien kautta: torvit toimivat siinä missä luonnonsuojellijat politiikassa: heitä käytetään silloin kun on hyvä juttu kääntää jotain jollain lailla.
Homo Garrulus: "Voiko siis psykopaatti olla perheellinen, jolla menee perhe ensin?"
Teemu Mäki kysyi: "Eikö keskitysleirin komendantti voi olla vapaa-aikanaan hyvä isä?"
Nähtävästikin voi. Psykopatiaa ei välttämättä edes tarvita hirmutekoihin.
Minun tietääkseni psykopaatti on nimi ihmistyypille, joka on omnipotentti (ei ymmärrä, että muutkin voivat tietää asioita joita tämä itsevaltias ei tiedä),
eli itsekeskeinen jo lähtökohtaisesti. Psykopaatti on siis tunnusomaisesti kylmä sille, mitä muut sanovat ja tahtovat. Se on psykopaatin pääominaisuus. Miten hän sitten käyttää omaa taitavaa kommunikointitaitoaan on sitten toinen hyvin tyypillinen piirre. Silti kaikki ihmiset, joilla on hyvä kommunikointikyky eivät ole vastavuoroisesti kuitenkaan psykopaatteja. Logiikka ei toimi toiseen suuntaan: Fred tappoi Johnin ei ole sama väite kuin että John tappoi Fredin. Semantiikkaa pitää tajuta, sillä luoja loi monenlaisia ihmisiä, ja piirteet voivat näyttäytyä samanlaisina ellei tarkista myös tavoitteet ja tahtotilan syitä. Pitää siis tarkistaa mihin ihminen käyttää aikansa; mikä on motivaaation syy ja mitkä sen mukaan on motivaation arvot.
Jos ihminen sanoo, että hän arvostaa perhettään mutta käyttää kaikki aikansa esim. keilahallissa tai jossain baarissa kavereittensa kanssa, tai hän tekee niin paljon työtä ettei lapset ikinä näe ihmistä tämä sama ihminen ei voi sanoa, että arvoissa on lapset. Ei voi sanoa, ellei siis käytä aikaansa myös siihen mikä on sanottu olevan arvoissa korkealla.
Jos tunnusomaisia piirteitä on psykopaatilla ja äärimmäisen viisaalla ihmisellä samanlaiset se voi olla sama kehä kuin nerous ja hulluus: muistuttavat toisiaan ääripäissä. Silti tarkoittavat ja tuovat eri asioita elämäämme. Hullu tappaa ja mesoaa kaduilla, kalastaa vesilasissa jne jne mutta viisas pärjää elämässä sen takia, että on nimenomaan muita taitavampi käyttämään älyään sittenkin vaikka häntä leimataan pitkin matkaa. Aito nerous pitää siis näkyä elämässä; ellei nero ole millään lailla saanut sellaisen elämän, että voidaan katsoa, että hän on pärjännyt muita joukkoja paremmin hän ei ole nero. Nyt tässäkin on kuitenkin muistettava mitkä perusarvot ohjaavat: Einsteinin tyyppiselle nerolle haaste oli fysiikassa ja siksi ns. laboratoriossa. Kasvatustieteen nerolle laboratorio on siirtynyt sosiaaliseen kontekstiin, eli hän laboroi aitojen ihmisten kanssa, ja tältä osin hän on samanlainen kuin psykopaatti. Samalla hän ei ole tehnyt laborointia ollenkaan oman etunsa takia (ei ole rikastunut päivääkään sillä työllä) mutta on osoittanut jotain hyvin tärkeää muille. Hän teki laboroinnin muiden avulla ja aikaansai nosteen vaikka sen formula ei ole kirjattavissa ihan muutamilla symbooleilla. Silti se oli temppu joka vaati paljon ja tempun takana motivaatio parantaa elämää muille. Kun moraalin kanssa leikkii on aina oma itseys vaarassa, senkin hän tiesi. Silti ei ollut paljon menetettävää koska oli reflektoinut niin paljon lapsuuden traumoista alkaen, että koko ajattelu oli muokkaantunut paljon syvemmän näkemyskaavan mukaan kuin ns. mainstream-ajattelu. Silti piti löytää ne sanat, joiden avulla mainstream ja Gaussin keskikäyrän porukka tajuaisi jotain ylipäänsä. Vaikeinta on mennä alaspäin kommunikoinnissa; ei ole helppo muistaa miten lapsille pitää selittää miksi aurinko menee nukkumaan kun ei voi käyttää sanat planeetta ja alkuvoimat.
Kun pitää käyttää lapsen tarinamaailmaa, jotta edes jotain meinisi perille. Se on haastavinta sekä psykopaatille, että nerolle.
On vaikeaa tietää missä rajat kulkevat oivallustasojen osalta koska eri ihmiset oivaltavat eri tasoisista rappusista ja netissä kirjoitettu teksti on aina modaliteettiensä osalta laaja ja väärintulkittavissa siksi.
Sen takia vain kohtaaminen kertoo meille sen, onko kyseessä nero vai psykopaatti. Ihminen jolla on lämpöä saa hevoset hiljaiseksi, peloitetut koirat hulluiksi tai uudelleen pelkääviksi sillä peloitettu koira on opetettu uskomaan kovuutta ja rangaistuksia, mutta saa yksinäiset koirat iloiseksi eli onnelliseksi siksi, että vihdoin saivat lämpöä jota usein kaipaavat.
Ihminen, jolla on oikea "katse" on eettinen siksi, että hänen kyky katsoa oikein on suorassa. Eläimet näkevät sen, näin minä luulen. Buber on kirjoittanut siitä, miten ensin pitää nähdä jotain, jos aikoo sitä samaa sitten analysoida. Katse on siis ennen sanaa.
Tuliko pitkäksi. Rakkaus on siksi osaksi katseessa eikä ikinä kommunikoidu näin merkkien avulla. Kirjakieli kylmentää voisi sanoa
Keskitysleirissä tehtiin pahaa ihmisille ja tämä "isä" olisi pitänyt sen tajuta tai ainakin ottaa selvää.
Kommunikointi ja mediointi ei ole verrattavissa tähän toimintaan mitenkään, sillä siinä ei ole lähtökohtaisesti mitään pahaa tarkoituksenaan. Varsinkin kun se suunnataan sekä vasemmalle että oikealle.
Silti jokainen ihminen on myös yksilö, joka on riippuvainen siitä tuesta mitä saa kotona. Mutta miten pitkälle pitää sen tuen takia venyä?
Post a Comment