Luonnosta ja ymmärryksestä

Voin kuulla ja nähdä vain sen, minkä ymmärrän. Aistihavainto ja kokemus sellaisenaan, ilman järkeä, on joko vaistonvarainen reaktio, tottumuksen ja tavan ehdollistama ärsyke tai tunteen ja halun suuntaamaa ‘orjuutta’. Ymmärrykseen aistihavainnosta on matkaa vähintään [vain] yhden ‘luonnollisen’ symbolin verran, mutta kukaan ei tiedä [eikä voi tietää], mitä luonnollinen todella merkitsee ja tarkoittaa. Niinpä ymmärrys on ikään kuin eri suuntiin vetävien intressien [halut, tunteet, taipumukset] välinen sopimus, jonka nuo intressit pyrkivät koko ajan rikkomaan. Jos luonnollisille eli fysiologiastamme kumpuaville tunteille annetaan nimi, ne muutetaan nimeämisen ja määrittelyn prosessissa ymmärrykseksi symbolisilla käsitteillä, joilla on jokin enemmän tai vähemmän epämääräinen funktio, jota yritetään tarkentaa antamalla sille erilaisia arvoja. Ei siis ole mitään tunneälyä vaan älyllistettyjä tunteita eli käsitteellistä ymmärrystä. Juuri ymmärrys tekee ihmisestä ihmisen eli ‘ei-luonnollisen’, rationaalisen eläimen, sillä luonnossa ei ole itsereflektiivistä ymmärrystä vaan pelkkää muutosta ja lisääntymistä. Ihminen tietenkin pystyy havainnoimaan luonnosta syiden ja seurausten ketjuja, mutta myös kausaalisuus kuuluu vain hänen ajattelujärjestelmäänsä, ei itse luontoon. Luonto on triviaali: itsestään selvä ja itsessään täydellinen; järki on ei-triviaalia: havainnon ja kokemuksen symbolis-käsitteellistä rajaamista ja tarkentamista eli dialektista representaatiota - siten myös väistämätöntä vieraantumista luonnosta.

Terveisiä Sokrateelta

Nimimerkki Juoni kirjoitti päreeni ‘Aave kummittelee tieteessä’ kommentissaan: ‘Tuo väite pohjaa mielivaltaiseen käsitteen 'luonto' määrittelyyn.’

. 

Mielivaltaiseen määrittelyyn? Satutko olemaan tietoinen siitä, kuinka monella tavalla ‘luonto’ ymmärretään? Voin kertoa lakonisesti että monilla. Ei ole olemassa vain yhtä ja oikeaa tapaa määritellä tai ymmärtää luonto. Riippuu pitkälti kontekstista/viitekehyksestä, johon määrittelijä ymmärryksensä perustaa ja näitä konteksteja riittää.

. 

Eivätkö sitä paitsi kaikki määrittelyt, käsitykset tai ymmärrystavat ole väistämättä [jos niistä aletaan keskustella rationaalisemmin] suhteessa johonkin toisiin tai toiseen käsitykseen, johon ne tekevät tietoista tai tiedostamatonta vai pitäisikö sanoa intuitiivista [vaikkei se olekaan mikään tiedostamattoman suora synonyymi] eroa. Voi toki olla mielivaltaisiakin määrittelyjä luonnosta, mutta mistä täysin mielivaltaisen määrittelyn lopulta tunnistaa? Sehän pitäisi tunnistaa, jotta voisi edes sanoa, että se on nimenomaan mielivaltainen. Mutta eikö jo tämä vaatimus itsessään merkitse, että ei se nyt niin mielivaltainen lopulta ollutkaan.

. 

No, täysin mielivaltainen määritys on ainakin sellainen, joka muuttuu koko ajan, jotain josta ei saa lainkaan älyllistä otetta. Vähän niin kuin ihmisen tunne-elämä [*]. Mielivaltainen on oikeastaan myös sellainen käsitys, jota sen esittäjä ei osaa selittää muuten kuin vetoamalla refleksinomaisesti johonkin suureen auktoriteettiin, esim. Einsteiniin. Mutta – ja tämä on oleellista - Einstein ei kuitenkaan väittänyt tietävänsä ‘luonnosta’ eli aineen ja energian olemuksesta muuta kuin sen, mitä hän oli matemaattisesti laskenut. Mitä hänen laskelmansa sitten koskivat? Luontoako? Siis mitä? Voisitko kertoa minulle. Mutta Einstein ei siis väittänyt tietävänsä, mitä luonto on.

. 

Käsityksiä koskien luontoa on kirjallisesti tunnetun historian kuluessa ilmennyt tosiaan jos ei nyt lukemattomia niin silti edes yhden käden sormet eivät riitä niiden laskemiseen, mikä sekin on eräänlainen skandaali inhimillisen ajattelun pätevyyden kannalta. Jo tämä asiaintila merkitsee de facto sitä, ettei kukaan tietämällä tiedä, mitä luonto todella on. Sitä voidaan kyllä mitata ja laskea, mutta mittaammeko me silloin nimenomaan luontoa vai pelaammeko ‘vain’ erästä todistekielipeliä nimeltään matematiikka?

. 

Turha väittää, että tämä on pelkkää saivartelua. Voisin yhtä hyvin sanoa, että sinä jos kuka saivartelet, koska et problematisoi luonto-käsitteestä tehtyjä määrittelyehdotuksia vaan käytät pelkästään ‘omaasi’, vaikket ymmärrä, mitä sillä tarkoitat edes suhteessa minun mahdolliseen luontokäsitykseeni. Sinähän ilmeisesti tiedät, mikä minun luontokäsitykseni on, koska väität sitä mielivaltaiseksi? Kerropa siis minullekin, mikä se on. Puhumattakaan nyt sitten siitä, että ymmärtäisit, ettet voi tietämällä tietää, mitä luonto ontologisesti [olemisen tavaltaan] todella on. Mutta eihän sinulla ilmeisesti ole kanttia tunnustaa, että sinun on väittäessäsi minua mielivaltaiseksi pakko uskomalla uskoa omaan ‘totuuteesi’ [käsitykseesi luonnosta] vähintään yhtä paljon kuin voit siitä jotain tietämällä tietää. Tai ollakseni tylympi -  että ylipäätään voisit väittää tietäväsi. Kuka tässä siis lopulta on mielivaltainen?

.

[*] Jonathan Haidt on jotenkin ‘kumma’ heppu älyllisesti. Hän väittää, ettei  meidän tule uskoa mielipiteidemme perusteluissa järkeen vaan tunteisiin – ja että me itse asiassa teemmekin juuri niin järkeä käyttäessämme. Tekeekö myös hän juuri näin? Tunteetko kertovat hänelle ‘totuuden’ tai millaiseksi hän nyt tutkimustensa tuloksia kutsuukin? Tuskin ainakaan valheeksi. Ja mikähän erottaa totuuden valheesta? Tunne? – Eh. Tuota. Nyt minä putosi kärryiltä -  ja ihan vapaaehtoisesti. En ole ainakaan itse kokenut vielä yhtään ainoaa totuudellista tai valheellista tunnetta. Olenko terapian tarpeessa? Ja minkälaisen terapian?

. 

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/06/aave-kummittelee-tieteessa-memetiikan.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Haidt

http://maxkern.com/tag/sokrates/

http://www.etymonline.com/index.php?term=nature

http://dictionary.reference.com/browse/nature

http://www.etymonline.com/index.php?term=natural

Halun fantastiset kohtalot

Luonnonvalinta kokeilee kaikenlaista myös hiirillä.
*
Tämä teksti on saanut 'yllykkeensä' Ironmistressin päreestä Näin naapurissa III. En kuitenkaan ota mitään kantaa siinä kerrottujen tapahtumien suhteen. Toki tuomitsen ne, mutta näkö- ja tulokulmani insestiin on kokonaan toinen kuin Ironmistressillä.

1
Insesti on perimmäinen totuus seksuaalisuudesta ei-moraalisessa mielessä.

Seksuaalifantasiat kääntyvät lopulta aina insestiin, vaikka luonto huonoja mutaatioita välttäkseen 'järjestääkin' asiat sopeutumisen [eli tietyssä ympäristössä tapahtuvan biologisesti optimaalisen lisääntymisen] kannalta niin, etteivät vanhemmat ja lapset koe suoraa genitaalista halua toisiinsa.

Mutta siinä missä eläimet melko nopeasti unohtavat vanhempansa ja vanhemmat jälkeläisensä paritellen keskenään toisilleen täysin tuntemattomina lajikumppaneina, siinä ihmiset mitä merkillisimmin mielikuvin ja tuntein fantisoivat seksuaalisuudesta ja lopulta insestistä - tosin eivät niinkään omien vanhempiensa, sisarustensa tai lastensa kanssa vaan insestistä yleensä [toisten kuvitteellisesta insestistä].

Tarina Oidipuksesta on viittaus insestiin yhtä aikaa kontrolloimattomana ja aina uhkaavana haluna että varoitus sen moraalisesta ja biologisesta luonnottomuudesta ja tuomittavuudesta ihmisyhteisössä.

Eläinten seksuaalisuus on periodioitunut kiima-aikoihin, mutta ihminen elää potentiaalisesti jatkuvaa kiima-aikaa. Eläimetkin näkevät unia, mutteivät koe todellisuutta fantasioiden läpi. Sen sijaan ihmisen mieltämä todellisuus on aina erilaisten [rationaalisten tai irrationaalisten] fantasioiden loputon kudos.

Seksuaalisuus ei suinkaan ala vasta 13-15-vuotiaana vaan jo syntymässä tai itse asiassa jo ennen sitä - siittämisen ja hedelmöityksen hetkenä - tai pikemminkin jo isän ja äidin halussa toisiinsa jne.

Olematta mikään reichilainen orgoni-energia-hörhö, pidän silti itsestään selvänä, että seksuaalisuus vaikuttaa ihmisessä jatkuvasti tunneaffekteina ja fantasioina [unenomaisina sielun liikkeinä]. Näin ollen sukupuolinen seksi ja seksifantasiat eivät ole kuin [suurinta mahdollista] mielihyvää/nautintoa etsivän halu-jäävuoren huippu, sillä kaikki elollinen on jakautumista, kopioitumista eli informaation siirtymistä eteenpäin lisääntymisen muodossa.

Analogisesti suhteessa edelliseen voidaan sanoa, että kvanttifysiikan universumin eli positiivisesti varautuneen tyhjyyden positiivisuus on ainakin orgaanisen elämän tasolla seksuaalisuutta [tai rakkautta kuten ihmisillä on tapana eufemistisesti ylevöittää tuo sokea voima, sen huumaavuus ja sitovuus rakastettuun].

Ei siis mikään ihme, että sukupuoli-seksuaalista vetovoimaa käytetään manipulatiivisesti kaikkialla. Mihin katsojia alentuvan idioottimaisesti kohtelevat, latteat, räikeät ja rivot mainokset lähes aina tavalla tai toisella vetoavat ja mistä typerät iskelmät lähes aina kertovat? Tietenkin seksistä, seksuaalisesta halusta ja tuon halun täyttymyksen lupauksesta.

2
Ihmisen seksuaalisuus on alunperin 'organisoitu/organisoitunut' yhteisölliseksi systeemiksi insestisääntöjen puitteissa. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät insestisäännöt ole pelkästään luonnollisia heijastumia eläinmaailmasta [pentujen vieroitus emosta] vaan myös kulttuurisia - luontoa kulttuurissa ja kulttuuria luonnossa - luonnon ja kulttuurin välistä rajanvetoa.

Insestitabujen kautta säädellään sukulaisuussuhteita [mikä merkitsee yhteisöllistä organisoitumista eli ihmisyhteisön sisäisen arvohierarkian asettumista] estämällä lähisukulaisten pariutuminen aina yksilöiden kuolemaan saakka.

Mikään eläinlaji tai eläinyhteisö ei säätele sukulaisuussuhteitaan näin ehdottomasti puhumattakaan siitä, että säätelyä seuraava yhteisöllinen rakenne legitimoitaisiin eettiseksi laiksi. Eläimet toimivat automaattisesti kiima- ja reviiri-vaístojensa eivätkä jumalalliseksi korotetun [fantasioidun] moraalin ja tai politiikan voimasta.

Freud oli tässä asiassa syvällisempi kuin Westermarck, joka empiristinä oletti, että ihmisen seksuaalisuutta voi tutkia ja kuvata deskriptiivisesti pelkästään käyttäytymisen ja yhteisöllisten normi-faktojen lähtökohdista, vaikka seksuaalisuudessa on ihmisen tapauksessa kyse ihmisen mielessä tapahtuvasta pirullisen ovelasta fantasiapelistä.

Lapsi haluaa ätiään siinä missä äiti haluaa lastaan ja tämä on ihmisseksuaalisuuden perimmäinen [insestinen] lähtökohta, josta sukupuolinen seksuaalisuus kehkytyy ja eriytyy myöhemmin ikäänkuin 'toisen kertaluokan' insestiksi haluna rakastettuun toiseen.

Seksuaalisuus on toisen halua, jossa toisen fantisoidaan täyttävän lopullisesti ja täydellisesti itseä kalvava puute, vaikka haluttu toinen on aivan saman puutteen alainen kuin se, joka häntä haluaa.

Mitä muuta rakkaus voi siis olla kuin 'folie a deux' [hulluutta kahden kesken]? Rakastavaiset jakavat samat 'mielenhäiriön' oireet ja etsivät toisistaan pelastusta puutteenalaisuudelleen.

Ja koska seksuaalisuus on täyttymätön halu-fantasia, voi hyvällä syyllä väittää, että seksuaalisen nautinnon ja vaikean riippuvuuden tyydyttämiseen/-ttymiseen väistämättä sisältyvän tuskan välillä on vain käsitteellinen ero.

Niinpä rakkaus on aina tuskaista hehkua ja iloisinta surua. Me emme voi palata takaisin primaari-narsistiseen 'täydellisyyteen', jonka takasi äidin antama turva: - halumme häneen ja hänen halunsa meihin.

3
Myyttinen paratiisista karkotus merkitsi muun muassa insesti-tabun syntyä. Mutta vaikka paratiisin portit on lopullisesti lyöty kiinni takanmme, yhä silti me haikailemme takaisin tuohon 'täydelliseen' aikaan ennen itsetietoisuutta. Juuri tämankaltainen haikailu on insestistä fantasiaa.

Insesti-fantasiat ilmentävät mielestäni osaltaan sitä, että seksuaali- ja kuolemanvietti ovat tietyssä mielessä sama asia. Me haluamme olla olemassa, mutta emme haluaisi elää tietoisina, koska se merkitsee tuskaa ja kärsimystä. Sekä idän rationalistinen meditaatio että lännen tahtova usko pyrkivät tähän autuaaseen ja valaistuneeseen 'olotilaan'. 

Paluu paratiisiin [äidin syliin, kohtuun] on analogista halulle kuolla tälle elämälle ja syntyä/elää uudestaan tuonpuoleisessa jonkinlaisena henkenä ja/tai zombiena. Samaa kaipuuta täydelliseen ja ikuiseen tyydytykseen ilmentää myös seksuaaliseen rakkauteen sisältyvä onnen lupaus ja mitäpä muuta onnea tässä lopulta tarkoitetaan kuin kuoleman kuolemalla voittanutta elämää, joka ei ole tästä elämästä eikä tässä elämässä?

Fantasiatasosta huolimatta kuolemanviettiin ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä sisällyttää mitään yliaistillista tai yliluonnollista [Paratiisi-kertomukset ja Thanatos eivät ole mitään horoskooppi-huuhaata] vaan ymmärtää se eräänlaisena evoluution fantasianomaisena päätepisteenä. 

Pitäisi muistaa antiikista perua olevan sanonta, jonka mukaan jo orgasmi on aina pieni kuolema. Samalla pitäisi muistaa, että toisiinsa fantasiatasolla kytkeytyvät paratiisi, insesti ja kuolemavietti ovat puhetta samasta asiasta - luonnon kiertokulusta kuolemasta elämään ja elämästä kuolemaan - sykli, jonka haluaisimme katkaista fantasioimalla kuoleman täydellisen tyydytyksen [nautinnon, mielihyvän] utopiaksi.

Niinpä meidän pitäisi lukea perenniaalista filosofiaa, sillä perimmältään juuri [antiikin] filosofia on elämäntapa, jossa opetellaan valmistaumista kuolemaan tai lakonisemmin - filosofia on kirjaimellisesti kuolemaan opettelemista. Ei enempää eikä vähempää.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2011/11/nain-naapurissa-osa-iii.html
http://www.all4humor.com/picture/funny-animal-pictures/mice-mating.html
http://www.netn.fi/kirjat/pierre-hadot-mita-antiikin-filosofia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Philosophia_perennis

Gnostilaiset Regionalistit Luontoretkellä

Vasemmalla  nuori, varhaiskypsä filosofi Friedrich Schelling, jonka Perustaton, Alkuristiriidan sisältänyt luomisen metafysiikka on gnostilaista alkuperää; oikealla vanha, natsismiin kompastunut kettu, Martin Heidegger, joka melkein kirjoitti koko länsimaisen metafysiikan/ontologian uusiksi liikkuen koko ajan (etenkin vanhemmiten) saksalaisen mystiikan rajan läheisyydessä. Kumpikin filosofi tunnetaan ajattelunsa holistisesta, ei-subjektikeskeisestä 'luontoasenteesta'. 

Ympyräkaavioissa näemme yksinkertaistetusti, miten gnostilaisuus on vaikuttanut eri uskonnollisten suuntausten sisällä.

[K-mafia täydentää ja korjaa - viimeksi klo: 20.25]

I
Pauli Pylkkö on suomalainen filosofi. Hän oli Jaakko Hintikan oppilas ja toimi myöhemmin tutkijana Yhdysvalloissa ja Suomessa. Pylkön käsittelemiin aiheisiin kuuluvat logiikka, semiotiikka, kielifilosofia ja kognitiotiede.

Pylkkö ei sittemmin ole jatkanut kuuluisan opettajansa linjoilla eli kokenut kutsumuksekseen uusintaa matemaattiseksi logiikaksi nimetyn käsitepalikkapelin sääntöjä kuten Hintikka teki - pikemminkin päinvastoin.

Tätä 'kulttuuriregionalistista postfenomenologia' voinee pitää myös saksalaisen (varhais-)romantiikan ja - idealismin sekä ylipäätään saksalaisen aatehistorian tuntijana. Kirjoista kannattaa Luopumisen dialektiikan ohella mainita tässä yhteydessä etenkin The Aconceptual Mind: Heideggerian themes in holistic naturalism, 1998.

Puhukoon alla oleva teksti puolestaan. Ne, jotka tekstejäni ja kommenttejani tuntevat, ymmärtävät kyllä, miksi olen nähnyt vaivaa näiden lainausten pärettämiseksi.

Täysin ongelmatonta hyväksyntäni Pylkön esseissään esittämiä ajatuksia kohtaan ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi: vaikkei minulla juuri liene suuria ongelmia antimodernin asenteen kanssa, niin esikäsitteellisyys/ei-käsitteellisyys onkin sitten jotain, mitä en noin vain - ainakaan ilman 'sovittelevia neuvotteluja' - sulata.

Näkisin kuitenkin, ettei Pylkkö missään vaiheessa lankea hörhöilemään jonnekin zenbuddhalaisen 'ei-minkään/tyhjyyden liturgisiin tautologioihin' (nekin menettelevät mutta vain uskonnon harjoittamisena, ei filosofiana) vaan pysyttelee selväjärkisesti 'ei-niin-kovin-tiukasti-subjektiin-kiinnittyvän-kokemuksellisuuden' ('merkillisyyden tunne eloisana tilaolona'/pp/rr) ja filosofis-teologisen gnostilaisuuden rajoilla (esim. valentinolaisuus, Mestari Eckhard, Schelling, Hölderlin, Heidegger), mikä kyllä sopii minulle erinomaisesti, sillä juuri gnostilaisuus toimi yhdistävänä linkkinä, kun itäistä holismia (eurooppalainen ajattelu on saanut ideansa Aasiasta ja Egyptistä) on yritetty rationaalisesti pakottaen kesyttää läntiseksi metafysiikaksi (esim. loogiset tyyppihierarkiat ja cogito eli substanssi- ja subjekti-metafysiikka).

II
Pauli Pylkön kirjan Luopumisen dialektiikka (2009) esittelyteksti:

Tässä teoksessa hahmotellaan dialektiikka-näkemystä, joka ei olisi sitoutunut eurooppalaisen filosofian ja tieteen keskeisiin teknisiin, loogisiin ja valistusfilosofisiin ideoihin ja uskomuksiin. Tämä vaihtoehtoinen, ajatustavoiltaan ikivanha dialektiikka voi auttaa suomalaisia merkityksiä ja ajatustapoja kohtaamaan eurooppalaisia merkityksiä ja ajatustapoja, siten ettei suomenkielen luonne ja kieleen ­kätkeytyvä luontonäkemys vaarannu.

Apu voi kulkea toiseenkin suuntaan: Uuteen tehtävään ohjattu vanha dialektiikka voi auttaa eurooppalaisia merkityksiä ja ajatustapoja sovittumaan suomalaisten ja muiden ei-eurooppalaisten merkitysten ja ajatustapojen läheisyyteen, siten ettei ei-eurooppalaisia kieliä ja kulttuureja pakoteta eurooppalaisen metafysiikan Prokrusteen vuoteeseen.

Tämän vaihtoehtoisen dialektiikan esikuvana ei toimi Aristoteleeseen palautuva klassinen logiikka ja siihen liittyvä dialektiikka (joka ei ole muuta kuin klassisen logiikan soveltamista argumentaatio-tilanteeseen) vaan varhaisempi dialektinen perinne, jonka juuret kulkevat helleenisen maailman uskonnollisen ajattelun kautta etäälle Aasian vanhoihin uskontoihin ja filosofioihin.

Tämän aristotelista dialektiikkaa varhaisemman dialektiikan jälkiä on säilynyt myös eurooppalaisen kulttuuripiirin sisällä - varsinkin Herakleitoksella mutta myös gnostilaisuudessa, alkemiassa, astrologiassa, hermetismissä, uusplatonismissa, myöhemmin Mestari Eckhartilla, Cusanuksella, Schellingillä ja C.G. Jungilla - mutta ne on teologisessa keskustelussa usein syrjäytetty kerettiläisinä ja tieteellisessä keskustelussa epätieteellisinä. Eurooppalaisen järjen kriisin selvittelyssä ja häviävän suomalaisen merkityksen elvyttämisessä näille kerettiläisille ja epätieteellisille ajatustavoille tarjoutuu odottamaton tehtävä.

III
Sitaatteja mainitun kirjan luvusta Luonto kätkeytyy katoavaan kieleen:

1
'Mekanisoituminen ja mekanistinen teoretisointi on keskeinen merkki dialektiikan poissaolosta. Luonto nähdään suurena koneena, jonka toiminta voidaan tarkasti ennustaa, mikäli alkuehdot tunnetaan.

Mutta jo klassisen mekaniikan kehittäjät tiesivät, että mikäli alkuehdot on ilmaistava reaalilukuina, ei alkuehtoja voida tarkasti ottaen koskaan määrätä; he tiesivät myös, että vain kaikkein yksinkertaisimmissa tapauksissa (mikäli funktiot ovat tasaisesti jatkuvia) voidaan liikelakien yhtälöille laskea ratkaisut mekaanisesti, ja että monissa tapauksissa ylipäätään ratkaisun olemassaoloon uskominen edellyttää apuoletuksia joita he eivät olisi hyväksyneet.

He myös uumoilivat, etteivät laskennan vaikeudet ole luonnoltaan vain käytännöllisiä, laskemisen tekniikan rajoituksista johtuvia, vaan vaikeuksien takana lymyää entistä vaikeampia ongelmia: luonnon ennustamaton pohjattomuus, jota reaalilukujen ominaisuudet jossain määrin heijastavat. Reaalilukujen ominaisuuksia ei oikeastaan vieläkään tunneta, eikä käsitteen ristiriidattomuudesta ole takeita.

Jos käytetään selkeitä, yksiselitteisiä ja edes jossakin määrin ristiriidattomiksi uskottavia käsitteitä, ei reaalilukuja pystytä edes erottamaan luonnollisista luvuista - kuten Löwenheim- Skolem-teoreemat osoittavat.

Klassisen fysiikan kehittäjät arvasivat, että liikelakien voidaan sanoa pätevän vain, mikäli olemme valmiit unohtamaan, missä määrin ne eivät päde.

On ensinnäkin unohdettava, ettei vakavasti otettaville liikelaeille löydy yksiselitteisiä ratkaisuja; ja että reaalilukuihin sidottu fysiikka on aina perustaltaan spekulatiivista, ellei huteraa. Kovin monet ovat olleet valmiit unohtamaan hyvin paljon, ja niin on syntynyt edelleenkin erittäin suosittu mekanistinen maailmankuva, jolla ei ole varsinaisia luonnontieteellisiä perusteita. Sen uusimpia saavutuksia on 'kognitiotieteeksi' kutsuttu akateeminen harharetki.

Mihin siis tieteen suurin valta ja arvovalta modernissa valtiossa ja yhteiskunnassa oikein perustuu? Ainakaan se ei perustu ajattelun hyveisiin.

Niin kauan kuin luonto on vain kone tai puisto, siis ihmisen hyödyntavoittelun uskollinen palvelija ja huvittelunhalun tyyssija, se tuskin ansaitsee kunnioitusta.

Koneessa ei ole muuta arvaamatonta kuin se, milloin se menee epäkuntoon. Joskus myös puiston laho puu onnistuu kaatumaan ihmisen päälle.

Koneen toiminnan häiriöitä on usein hyvin vaikea ennustaa ja tästä syystä mieluiten sanommenkin, ettei häiriö oikeastaan kuulu koneen toimintaan. Tekniikka-luonnontieteen mekanistisesti tulkitun maailmankuvan voisikin ottaa vakavammin, jos se osaisi ennustaa sanokaamme ydinvoimalaonnettomuudet tai öljylaivojen haaksirikot - jos siis voisimme pitää myös ydinvoimalaonnettomuutta ja öljylaivan haaksirikkoa koneena.

Kognitiotieteen voisi ottaa vakavammin, jos se osaisi sanoa jotakin mielenkiintoista mielialamuutoksista, todellisuudentajun heikkenemisestä, unista, eroottisesta kaipauksesta, rakastumisesta, Hölderlinin runoista, valentinolaisesta protologiasta...

Kun kone menee epäkuntoon, se ikäänkuin lakkaa olemasta meidän silmissämme varsinainen kone, koska kone on määritelmän mukaan sellainen kone, jonka toiminta on tarkasti ennustettavissa.

Nokkela mekanisti yrittää ehkä sanoa, että epäkuntoon mennessään kone muuttuu toiseksi koneeksi, ihmisen kannalta hyödyttömäksi koneeksi. Mutta nokkeluus ei oikein vakuuta. Sillä jos epäkuntoon mennyt kone olisi myös epäkuntoon mennessään ymmärrettävissä koneeksi, olisi se voitu myös alunperin valmistaa siten, ettei se mene epäkuntoon; tai ainakin meillä pitäisi olla rekursiivinen epäkuntoon-joutumisen teoria.

Mekanistin maailmassa koneen muutos ehjästä epäkuntoiseksi jää vaille (mekanistista) selitystä. Virhe on siis koneen sielu.

Epäkuntoon mennessään kone julistaa kuuluvansa luontoon, siis että koneessakin on jotain arvaamatonta ja ennakoimatonta, ettei se ole ihmisen sieluton orja. Oikeastaan siinä ei ole valmistusvirhettä vaan ulottuvuus, missä sen luonto ei ole täydellisesti mekanisoitavissa. Häiriö kuuluu koneen luontoon, mutta koneen luonto ei kuulukaan koneen tavalliseen määritelmään.

Ei ihme, että laskettavuuden teoria käsittelee aina abstrakteja automaatteja, ei konkreettisia koneita, joilla on luonnollisia heikkouksia. Samasta syystä logiikka erotetaan päättelyn psykologiasta, mikä puolestaan erotetaan aivotapahtumien tutkimisesta. Näin loogikot saavat jatkaa puuhailujaan rauhassa ja väittää esimerkiksi, että ristiriidasta seuraa mitä tahansa.

Abstraktiotason kohottamiseen liittyy aina pikku annos säädyllistä itsepetosta. Sitä kutsutaan tieteeksi' [s. 222-224].

2
'Jos maailma koostuu elävistä ja kasvavista, jatkuvasti toisiinsa vaikuttavista prosesseista, kuten esimerkiksi Alfred North Whitehead opettaa, on maailma oleellisesti alkuristiriitainen, ja totuuskin on ymmärrettävä dialektisesti: totuus pääsee ehkä ilmoille, kun ristiriidan tekijöiden sallitaan kohtaavan ja törmäävän, ja dialektisen hengen annetaan valaista kohtaamista ja törmäämistä.

'Alkuristiriitaisuus' ei tarkoita samaa kuin 'ristiriitaisuus jossain hyvin muodostetussa kielessä ja käsitejärjestelmässä'. Alkuristiriitaisuus on kulttuurin sisäinen, ainutkertainen, kääntymättömästi esikäsitteellinen ja kokemuksellinen tila.

Dialektisesti saavutettu tieto on alueellista eikä kasva (kumuloidu). Tieto voi laadullisesti parantua dialektisen prosessin kypsyessä, mutta laadultaan parantunut tieto ei ole sellaisenaan käytettävissä kulttuurin ulkopuolella' [s. 229].

3
'Kuten Schelling opettaa, viha ja rakkaus ovat juuriltaan yhtä, oikeastaan saman kokemuksen kaksi puolta. Vihassa ja rakkaudessa ei ole etäisyyttä eikä vierautta. Niistä puuttuu seminaarihuoneen, laboratorion, eläintarhan ja puiston saatanallinen ahdistus ja siitä nouseva surumielisyys.

Yksi alkuperäiskulttuurin heimo voi tuhota toisen heimon jäseniä, mutta vain harvoin heimon kulttuurin (paitsi tuhoamalla kaikki jäsenet). Länsimaalainen demokraattinen kulttuuri korostaa rauhanomaisuutta, yleisiä normeja ja yhteisiä merkityksiä, ja näin se tuhoaa alkuperäiskulttuurin kokemus- ja merkitysykseyden sisältäpäin. Itse kulttuurien jäseniä, kulttuurista vieraantuneita uusia 'maailmankansalaisia' se kohtelee suvaitsevaisesti ja väkivallattomasti.

Meille opetetaan, että ennakkoluulojen perusta on vieraiden kulttuurien pelko. Mutta on olemassa myös demokraattista ja tasa-arvoista pelkoa: me länsimaalaistamme vieraat kulttuurit, jotta emme kohtaisi niiden pelottavaa ainutkertaisuutta, kääntymätöntä varjoa ja sotaisaa loistokkuutta.

Juuri demokraattinen ennakkoluulottomuus perustuu erilaisuuden pelkoon: vieras säilyttäköön omat pikku erikoisuutensa, kunhan omaksuu länsimaalaiset perusarvot.

Onko mitään parempaa esimerkkiä demokraattisen kulttuurin syvärasismista kuin kirjallisuuden Nobel-palkinto: sitä ei koskaan ole myönnetty ei-länsimaalaiselle kirjailijalle. Nujertavan ja nihilistisen tasa-arvoisuuden ruotsalaisessa hengessä eurooppalaista porvaria kutsutaan 'maailmankansalaiseksi' ja eurooppalaista ja eurooppalaistettua kirjallisuutta maailmankirjallisuudeksi.

Ennakkoluuloisuus - sen tunnustaminen, että kulttuurit ovat ainutkertaisia, ja että emme voi koskaan aidosti ymmärtää toista ainutkertaista kulttuuria - jättää vieraan kulttuurin 'silleen' ja näin suo sille elosijan, minne laskea olonsa juuret.

Ennakkoluuloisuus ehkä murhaa vieraan kulttuurin jäseniä, harvoin kuitenkaan vierasta kulttuuria: tasa-arvoistava ja nujertava ennakkoluulottomuus murhaa kulttuurin ja jättää sen jäsenet rauhaan, siis kitumaan 'maailmankansalaisina' vailla kulttuurin ykseyden suomaa elämän mielekkyyttä' [s. 239-240; - kaikki kappalejaot RR].

*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://www.uunikustannus.fi/index1.htm
http://filosofia.fi/node/5130
http://www.valt.helsinki.fi/kfil/termit/dialekti.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Reaaliluku
http://fi.wikipedia.org/wiki/Luonnollinen_luku
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alfred_North_Whitehead
http://en.wikipedia.org/wiki/Alfred_North_Whitehead
http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Wilhelm_Joseph_Schelling
http://en.wikipedia.org/wiki/Gnosticism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gnostilaisuus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Regionalismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Regionalism
http://en.wikipedia.org/wiki/Regionalism_(politics)
http://www.karikuula.com/91
http://aesthetictraditionalist.wordpress.com/category/quotes/
http://enciclopedie.interactiuni.ro/o_stiri/632.jpg
http://enciclopedie.interactiuni.ro/+filosofie
http://technoccult.net/archives/2005/07/07/underground-stream-venn-diagram/

1) WSOY ja kapitalismin lait, joiden väistämättömänä seurauksena suuresta kirjakustantamosta tuli julkinen bordelli, 2) NSDAP ja itsetuhoinen yritys kumota globaali liberaali-demokraattinen pääoma-parlamentarismi, 3) Ernst Jünger ja natsit

Kuvissa WSOY:n syksyn 2010 naiskirjailijoiden esittely sekä NSDAP:n myrkkykääpiö (The Poison Dwarf) eli käärmeenkielinen propagandaministeri Joseph Göbbels (159 cm). - Oikealla kirjailija, sotasankari ja biologi Ernst Junger.
*
28.6 - viimeksi tarkennuksia joskus yöllä. - Huomattavia täydennyksiä lukuun 1. Nämä lisäykset hieman kyseenalaistavat päreen alkuperäistä, jo muutenkin vinksallaan olevaa rakennetta, mutta ei voi mitään - aiheesta näyttäisi joka tapauksessa muhivan jossain vaiheessa uusia päreitä.

Vanha kulttuuri on kuin vanha metsä; kaadat sen kerran, ja tilalle kasvaa demokraattista pusikkoa. (Pauli Pylkkö: Lemuurien yö - Ernst Junger ja kansallissosialismi).

1
Luku 2 on suora kommentti Kemppisen päreeseen WSOY, Otava ja Tammi (25.6). - Etenkin luku 1  ja pääosin myös luku 3 ovat loikkauksia 1920- ja 30-luvun Saksaan Ernst Jungerin ja eräiden muiden, briljanttien antimodernistien vanavedessä.

Osa näistä wagnerilais-schopenhauerilais-nietzscheläisistä, antimodernisteista  'radikaali-konservatiiveista' flirttaili natsismin kanssa (ja pettyi nopeasti Hitlerin linjaan). Junger, joka ei koskaan liittynyt natsipuolueeseen kuten Heidegger ja Schmitt, teki lopulta selvän pesäeron natsimafiaan allegorisessa kirjassaan Marmorijyrkänteillä.

Väitetään, että vain Jungerin I maailmansodan aikainen sotasankaruus (Jungerista tuli Saksan armeijan historian nuorin luutnatti; J. oli toisin sanoen häikäisevän taitava ja karismaattinen ryhmänjohtaja) ja hänen erittäin suosittu esikoisteoksensa, päiväkirja-esseemäinen ja ajoittain jopa aforistinen, sodan brutaalin ja groteskin eli kauhean kauneuden kuvaus Teräsmyrskyssä (vain Mannin Buddenbrookeja myytiin Saksassa enemmän) esti natseja murhaamasta häntä.

Marmorijyrkänteillä romaanin (1939) aatteellinen tunnelma on melko lailla toinen kuin Teräsmyrskyssä teoksen (ensimäinen painos 1920; Junger teki huomattavia muutoksia ja lisäyksiä seuraaviin painoksiin). Sotaa ei enää ihannoida esteettisesti tai moraalisesti (sotilaitten uhrautuvuus, kurinalaisuus ja toisaalta kunniallisuus) vaan sodankäynnin rinnalle on astunut ehkä itse sotaakin, joka tuhoaa rakentaakseen uutta ja muka parempaa, perustavampi elementti: ikuisesti synnyttävä Luonto ja sen kiertokulku. - Ernst Junger itse opiskeli -30-luvulla biologiaa ja hänestä tuli etevä hyönteistutkija (ilman loppututkintoa).

On muistettava, että Jungerin nuorempi veli (joka on M-romaanin Otho) Friedrich Georg Junger julkaisi  hänkin 1939 Saksan (ehkä koko maailman) ensimmäisen ympäristöpoliittisen traktaatin (se kyseenalaisti luonto- ja ympäristö-ideologisesti natsienkin massiiviset teknologia-invaasiot) - Illusionen Der Tecknik (sodan jälkeen Perfektion der Tecknik), jolla oli vaikutusta myös Heideggerin kuuluisaan Tekniikka-kirjoitukseen, kuten oli Ernst Jungerin Der Arbeiter'illa 1932, josta Heidegger ohjasi jopa seminaareja.

Poliittisesti kummatkin Jungerit ovat vaikutuksestaan ja merkityksestään (myös arvostuksestaan) huolimatta yhä edelleen huonossa huudossa (koska eivät tuominneet natseja julkisesti) myös kestävän kehityksen kapitalismin sisäistäneessä Saksan Vihreitten puolueessa - puhumattakaan Saksan muista, varsinaisista 'pankkipuolueista'.

M-romaanin ei-syyttävän joskin vertauskuvallisuudessaankin selkeän ja sittemmin profeetalliseksi osoittautuneen natsismi-kritiikin lisäksi pitää muistaa myös, että Ernst Junger oli erittäin lähellä Hitlerin surmaamista 1944 yrittäneitten upseerien sisäpiiriä, vaikkei siihen välittömästi itse kuulunutkaan (eikä häntä silloinkaan teloitettu!?).
*
Ernst Junger oli hyvin lähellä kansallissosialisteja 1920-luvulla, mutta ei koskaan liittynyt itse puolueeseen. Hän tunsi melko hyvin kirjallisuustieteestä väitelleen Göbbelsin (joka myös ilmoitti Jungerille henkilökohtaisesti M-romaanin sensuurista) ja suuren osan natsien sisäpiiriä. Meidän on jo tämän vuoksi syytä pitää Marmorijyrkänteiden mauretanialaista veljestöä aatteineen allegoriana natseista, veljestön riistanvalvoja Braquemartia Göbbelsinä ja/tai Hitlerinä sekä järjestön väkivaltaista kohtaloa yhtenä terävimmistä ja profeetallisismmista natsi-Saksan tulevaisuuden kuvauksista.

Jungeriin verrattuna Gunter Grass, jolle M-romaani on luultavasti toiminut yhtenä fantastisen realismin esikuvista, vaikuttaa minusta hieman tekopyhältä ja jälkiviisaalta räksyttäjältä (Grass osallistui sotaan 17-vuotaana mm. SS-joukoissa, minkä hän paljasti virallisesti vasta 2006) - puhumattakaan anglo-amerikkalaisesta, kaikki perspektiivit sumentavasta natsifobiasta kärsivien liberaalidemokraattisten kapitalistien taivasteluista..

Jungerilla oli tietenkin merkittäviä vastustajia jo 1920- ja -30-luvulla myös natsien vastaisessa, antimilitaristisessa kulttuuripiirissä, mutta heistä esim. überpasifisti Herman Hesse vaikuttaa nykyään kovin teennäiseltä ja laimealta (vaikka olenkin lukenut Arosuden nuorena kolmeen kertaan). - Thomas Mann taas kiemurteli tässäkin asiassa pitkään (oikeastaan koko ikänsä -esim. Tohtori Faustus, 1947) omassa ambivalenssissaan, vaikka vastustikin natseja lopulta jyrkästi lähtien maanpakoon.

Thomas Mannin poika Klaus Mann kirjoitti Marseillesta toukokuussa 1933 Gottfried Bennille erittäin selväjärkisen kirjeen, jota kannattaa siteerata, koska se muistutti myös minua itseäni nietzscheläisten lähtökohtieni 'sokeista pisteistä'.

'[T]hose intellectuals who voluntarily supported Hitler were all too often the victims of self-indulgence and lack of intellectual discipline. 'Too strong sympathy for the irrational', he wrote, 'leads to political reaction if one is not hellishly careful. First, the great gesture against 'civilization' which, as I know, is all too attractive to men of the spirit; then suddenly one has arrived at the cult of violence, and then one is with Adolf Hitler.' (Gordon A. Graig: Germany 1866-1945;1978 painos, s. 645)

Asia ei toki ollut aivan näin yksinkertainen (esim. Schmitt ja Heideggerko älyllisesti laiskoja?), mutta silti se osuu todella arkaan kohtaan. Benn raivostui Mannille, mutta natsien perimmäisen väkivaltaisuuden tajuttuaan irtaantui heistä 'pitkien puukkojen yön' jälkeen (heinäkuun 1934 puhdistukset, joissa mm. SA:n päällikkö Röhm teloitettiin).

Heidegger luopui poliittisesta toiminnasta myös 1934 (mutta ei koskaan natsipuolueen jäsenyydestä) oltuaan vuoden verran yliopistonsa (Freiburg) poliittisesti valittuna 'natsi'rehtorina.

Carl Schmitt, joka oli sekä kritisoinut natseja että kokenut heidät vaihtoehdoksi Weimarin tasavallan (Saksa 1919-33) ajoittaiselle poliittiselle kaaokselle, sekaantui politiikkaan vakavimmin ja liittyi natsipuolueeseen maaliskuussa 1933, mutta joutui pian epäillyksi opportunismista etenkin niiden taholta, jotka olivat joutuneet hänen purevien kommenttiensa kohteeksi (Himmler ja SS:n johto). Göring kuitenkin lopetti Schmittin vainoamisen, mutta Schmitt ei enää tämän jälkeen vaikuttanut poliittisesti merkittävissä asemissa.

Ernst Jungerin asema oli siis, todettakoon tämä vielä kerran, melkoisen paradoksaalinen. Nuorena sotasankarina ja militaristina hän oli ollut 1920-luvulla lähempänä kansallissosialisteja kuin yksikään edellä mainituista, mutta ei koskaan liittynyt puolueeseen vaan päinvastoin etääntyi siitä -30-luvulla pitäen selvän pesäeron ja kirjoitti profeetallis-allegorisen apokalypsin natsivallan kohtalosta.

Julkisesti ja virallisesti Junger ei siis natseja tuominnut, eikä sellaista itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä voida yhä vieläkään sietää tai antaa anteeksi nykypäivän saksalaisessa politiikassa, joka näyttää rahavallan myllyssä banalisoituneen yhtä tylsäksi kuin Jurgen Habermasin abstrakti jaarittelu (lopultakin itsensä kumoavasta) ideaalisesta puhetilanteesta sekä typerän pedantista ja mikä pahinta - yleisimpien puhetilanteiden ad hominem-käytännöille vieraasta (juristi-)diskurssietiikasta; - (toteutuakseen täydellisesti Habermasin ideaalisesta puhetilanteesta pitäisi poistaa politiikka - siis itse kommunikaatio! - kokonaan).

Mutta siellä hän, Ernst Junger, on ja pysyy - saksalaisen sielunmaiseman yhtenä kaikkein syvimmistä personifikaatioista. Ei edes raha voi vesittää hänen arvoaan tai pestä hänen kyseenalaista mainettaan puhtaaksi.

En malta olla vielä sivaltamatta, että Jungerin kaltaiset miehet kestävät jopa piintyneimpien ortodoksi-psykoanalyytikkojen (Theweleit, Siltala) 'alapäätarkastukset'. Ehkä he jopa salaa nauttivat niistä, mikä militaristista kunniakulttuuria edustavan salahomo-eroottisen persoonallisuuden psykopatologiaan hyvin sopiikin.

2
Olin satavarma, että Kemppinen kirjoittaa juuri tästä aiheesta juuri tänään [myyvätkö tulevaisuuden kirjakustantamot kirjoja vai kirjailija-julkkiksia?]. - Hieno on teksti. Vielä jostain sentään löytyy kustantamoja lähellä oleva, asiantunteva ihminen, joka uskoo aidosti kieleen ja sanoihin - taiteen koko lumoukseen ihmisen perimmäisenä tarkoituksena ymmärtää ja hahmottaa itseään tässä maailmassa. Ja joka suhtautuu kirjojen kustantamiseen voitontavoitteluna yhä vielä myös sivistystoiminnallisista lähtökohdista käsin. Eikä siis halua tehdä kirjailijoista pelkästään itseään kauppaavia huoria eikä kustantamoista (tuotepornon myyjistä) pelkkiä kirjailijan (josta on tullut kirjan sijaan tuotepornon esine) ja kirjailija-huoran tarjoamien palvelujen ostajan (ko. esineen kuluttajan/esineestä nauttijan) välisen suhteen kyynisiä lobbareita (parittajia).

Kun suurista kirjakustantamoista, WSOYsta (ja pienemmästä Otavastakin) on suureksi kauhukseni ihan oikeasti tulossa pelkästään kirjailijatreffejä järjestäviä paritusfirmoja sekä ihmisnautaa myyviä säästömarketteja tai ylipäätään kapitalismin populistisiin epäolennaisuuksiin keskittyviä rihkamakauppiaita, on sentään lohduttavaa ajatella, että maasta löytyy myös pienkustantamoita, jotka ottavat riskin myydä muutakin kuin ihmislihaa = kohuelämäkertoja sekä ruokareseptejä valtamedian (ent. keltainen lehdistö) aivopesemille, uteliaisuuden tyydyttymistä perimmäisenä makukriteerinään pitäville kuluttaja-kannibaaleille, jotka ovat masturbatorisessa voyerismissaan addiktoituneet julkkiksiin.

Mutta olkoon. Palaan tähän aiheeseen hieman yllättävästä mutta silti hyvin ymmärrettävästä perspektiivistä käsin omassa blogissani. Kiitos vielä kerran. Tänä päivänä uskon Kemppiseen. Huomenna ehkä en. Mutta sehän ei tietenkään ole hänen ongelmansa vaan minun.

3
Jos voisin ja osaisin, kirjoittaisin pelkästään ajatuskokeena uusiksi Saksan 1900-luvun historian lähtien vuodesta 1933. Hitler murhataan, hitleristiset mafioso-natsit eliminoidaan (myös Röhm, tässäkin tapauksessa) ja valtaan nousee (kuviteltu) kansallis-konservatiivinen, Carl Schmittin, Martin Heideggerin, Ernst Jungerin ja Gottfried Bennin intellektuaalis-poliittinen tetrarkia - kuten Diocletianus, Maximianus, Galerius ja Constantius aikoinaan Rooman valtakunnassa.

Ideani pointti, lukiessani Ernst Jungerin Marmoririjyrkänteillä-romaania ja sen täydentävää Pauli Pylkön (joka on erinomainen kulttuurifilosofinen esseisti ja Saksan kulttuurihistorian asiantuntija) perusteellista romaani- että Junger-esittelyä, on siinä, että kansallinen ja antimodernistinen (natseista 'vapautettu') Saksa (ei suinkaan kommunistinen Neuvostoliitto (kapitalismin kollektivisoitu perversio, johon kansa ei milloinkaan uskonut toisissaan: tämä sanottuna contra Zizek) oli ainoa todella vakavasti otettava voima kapitalismin (joka ei sisältöjä siedä eikä laatua tunnista/PP) kaiken yhdeksi ja samaksi kauppatavaraksi tekevää ihmisen prostituoimista vastaan.

En siis allekirjoita noin vain, en ainakaan ainoana selityksenä sitä, että natsismi olisi ollut pelkästään reaktio kapitalistisen järjestelmän taloudelliseen kriisiin - sen eräänlainen 'maastovaihde': väkivaltaa, autoritaarisuutta ja terroria sakkaavien tehojen palauttamiseksi ja lisäämiseksi. Sellainen selitys on, kuten pelkästään  Jungeria lukiessa tajuaa, liian yksipuolinen vaikkei suinkaan väärä.

Hitleristiset natsit kuitenkin tärväsivät (aikaansaaden megaluokan eurooppalaisen katastrofin) tuon syvältä saksalaisesta mytologiasta kumpuavan, modernin teknologian tuhoavaa yksipuolisuutta, ihmisen globaalia kauppatavaraistumista ja nautinnon kulutuspakkoa vastustavan eetoksen, joka nousi viimein -70-luvulla etenkin ympäristönsuojeluaatteena politiikan teon merkittäväksi lähtökohdaksi.

Toisin kuin liberaalidemokraattiset politiikan historian lakeijat tekopyhästi spekuloivat, kansallista identiteettiä korostavien ja ei-marxilaista sosialismia jungeriläisesti kehittelevien antimodernistien alkuperäisistä lähtökohdista ei kuitenkaan, ikäänkuin väistämättömällä logiikalla, olisi ajauduttu Hitler-natsismiin, jota voi pitää rikollisimpana ja valheellisimpana populismina, mitä moderni maailma on koskaan kokenut.

Välttämätön ja riittävä syy natsismin läpilyöntiin Saksassa ei ollut (kuten ei ollut yksinomaan kapitalismin kriisikään) autoritaarisen, alunperin hegeliläiseen oikeuskäsitykseen ja virkamieshallintoon perustuvan Preussin valtion (joka lakkautettiin sodan jälkeen peräti lailla Churchillin vaatimuksesta!) 'geeniperinnössä', jota ei muka mitenkään olisi voitu välttää.

Silti Hitler kieltämättä oli saksalaisessa antimodernismissa piillyt vakava patologinen oire (tosin jokaisessa ideologiassa on patologiansa!), joka äityi sittemmin pahanlaatuiseksi, miltei tappavaksi taudiksi.

Kuitenkin jo Ernst Junger kokeneena sotilaana sekä väkivallan psykologista luonnetta ja vaikutusta ihmiseen tajuavana kirjailijana kertoi Marmorijykänteissä (1939) - melko helposti läpi nähtävän ja tulkittavan allegorian kautta, mikä tulisi olemaan Saksan aloittaman - valheeseen, kiristykseen ja uhkaan perustuneen -  sodan kulku ja lopputulos: kahlitsematon barbaarisuus ja itsetuho.

Mutta me olemme nyt - lähes lopulliseen kuolemaan johtaneen sairauden osittain vielä heikentäminä - silti toipuvina - kokeneempia, valmiimpia, viisaammpia ja varovaisempia. Emme anna enää tartuttaa itseemme jo koettua ja läpielettyä, populististista hulluutta (olemme tulleet vastustuskykyisemmiksi), emmekä siis anna hulluuden tapahtua enää uudestaan - muttemme myöskään halua parantaa sitä kapitalismilla, joka ei omista patologisista oireistaan piittaa vaan jopa tekee niistä mahdollisimman hyvin myyvää typerryttävää, latistavaa ja tasapäistävää roskaa.

Katsokoot siis puolestaan nyt - jälleen kerran - vapaan markkinatalouden puolesta kirkuvat papukaijat oman talousideologiansa lopputulemaa suoraan kasvoista kasvoihin. Mitä he näkevät? Muun muassa WSOY:n - tuon Suureksi Bordelliksi ja Parittajaksi ellei peräti Baabelin Portoksi muuttuneen entisen kirjakustantamon. Oman kuvansa.

Kauhistuneena joudun kuitenkin seuraamaan, miten tämä globaalin vaihtotalouden joka helvetin ääreen ja koloon maan päällä kuskaava megaluokan kamasaksa reagoi oman kuvansa näkemiseen: '- - Hmm' (mutisee hän). ' - Hieman kuvamanipulaatiota ja eikun myyntiin. - - Paljonkohan ylihintaa omasta kuvastaan kehtaisi pyytää kirjamarkkinoilla?'

Huora mikä huora - vaikka tulisilla lieskoilla ja kipunoivilla hiilillä persettään kärventäisit (siitäkin kapitalismin portto nimittäin oppii nauttimaan).

PS.
Purevan itsekriittinen kysymys: Missä mielessä jungerilais-kansallinen aatemaailma todella, oikeasti, eroaa lähtökohdiltaan, periaatteiltaan ja kuvitelluissa tavoitteissaan sionil - anteeksi soinilaisesta (PERSU) nationalismi-populismista (jos eroaa)?

PPS.
Göbbels-sitaatista löytyy tuttua logiikkaa. Poliitikot käyttävät sitä joka päivä. Tämä jos mikä on 'rehellisintä' ad hominem-argumentoinnin (laajasti käsitettynä: valheen) puolustusta kaikkein pahamaineisimmillaan ja äärimmillään.

'If you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually come to believe it. The lie can be maintained only for such time as the State can shield the people from the political, economic and/or military consequences of the lie. It thus becomes vitally important for the State to use all of its powers to repress dissent, for the truth is the mortal enemy of the lie, and thus by extension, the truth is the greatest enemy of the State.' (Joseph Goebbels)
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/06/wsoy-otava-ja-tammi.html
http://www.hs.fi/juttusarja/partanen/artikkeli/Kirjailija+kauppatavarana/1135258125528/?cmp=tm_etu_kolumni

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Euroopan++idylli+murtuu/HS20070121SI1KU02ub2
http://www.kiiltomato.net/?rcat=K%E4%E4nn%F6skirjallisuus&rid=1682
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://en.wikipedia.org/wiki/Gottfried_Benn
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://www.uunikustannus.fi/index1.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue
http://de.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Georg_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Klaus_Theweleit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tetrarkia
http://evans-experientialism.freewebspace.com/dughin.htm
http://www.holocaustresearchproject.org/holoprelude/goebbels.html
http://www.publicani.com/book/credits/

Zizek tonkii kaatopaikkaa ja pohtii, miksi ideologiaksi/uskonnoksi muuttunut ekologinen aate ei pelasta ihmiskuntaa

Slavoj Zizek in Examined Life

http://www.downtownindependent.com/events/examined-life
http://www.austinchronicle.com/gyrobase/Issue/story?oid=oid%3A739682

Heidegger, Kuukkeli ja olemisen totuuden tapahtuminen

1) Ylimmässä kuvassa paperinukke-Heidegger - - vain kaikkein vannoutuneimmille faneille. 2) Keskimmäisessä kuvassa heideggerilainen Lichtung paljastaa Ereignisin säteilevää Aletheiaa. 3) Alimmassa kuvassa 'Heideggerin' Kuukkeli - Olemisen Lintu - laskeutumassa kahvitauolle Eränkävijä-Daseinin iloksi.
*

(Täydennystä 12.10 klo: 22.25)

*

Kuukkeli - Metsän emäntä

Tämä kuva (siis alimmainen) mykisti minut. Luonto, taide, oleminen, totuuden tapahtuminen ja jopa mystiikka näyttäisivät siinä sulautuvan toisiinsa yhdessä sekunnin murto-osassa. Suorastaan heideggeriaaninen ilmestys.
*
http://www.iep.utm.edu/heidegge/
http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://filosofia.fi/node/2403

http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology
*
'Oikea askel väärään suuntaan.' Heidegger, Zizek ja filosofian tehtävä (Syksyn 2009 varteenotettavat luennot, jotka käsittelevät mm. Zizekin Heidegger-kritiikkiä)

rightstepwrongdirection.wordpress.com/ - - Blogi em. luennoista; - 1.10 luento (mahdollisesti myös jatko) löytyy podcastina, joten nyt teillä on ainutlaatuinen mahdollisuus mennä luennolle kuuntelemaan, mitä Heidegger todella sanoi ja tarkoitti - jos sitä kukaan ikinä voi tietämällä tietää - siis mitä oleminen ja filosofia perimmältään on, ja miksi Zizek kritisoi Heideggeria.
*
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2001/12/tiedote-2008-01-09-09-34-44-274814/
http://www.netn.fi/196/netn_196_kirja4.html
http://www.netn.fi/294/netn_294_kupi.html
http://olemisenporteilla.blogspot.com/2009/09/taideteoksen-totuus-tuhlaavana-aktina.html
*

http://www.vuodenluontokuva.fi/default.asp?V_DOC_ID=4977

http://www.beyng.com/ereignis.html

http://claudia.weblog.com.pt/arquivo/philosophy/

Blogikirjoittamisesta sekä maailmankatsomusten ja teknokratian vuorovaikutussuhteista

Kommentti Iineksen kommenttiin päreessään Talvipäiväkirja 8. sivu.
*
Kielimafian jengi korjaili tekstiä kieli keskellä suuta - vilkaisten minua aina välillä päitään pudistellen. Periaatteessa oltiin samoilla linjoilla, mutta olin kuulemma valinnut aivan liian monimutkaisesti rönsyilevien virkkeitten kanssa pelailun.

Pitää olla - sanottiin - lukijaystävällisempi. Kuka muka lukee hielihyvikseen Kantia - Hegelistä nyt puhumattakaan? Ja että oliko Kierkegaard Hegeliä parodioimalla kritisoidessaan (Päättävä epätieteellinen jälkikirjoitus) yhtään sen suopeampi lukijaa kohtaa?

Pysyttelin lähes vaiti. Ei oikein ollut kanttia - eikä edes Kantia - väittää täysin uskottavasti vastaan. Totesin vain: Älykästä pöhköilyä - se saa riittää motiiviksi. Jopa teille - te kaikkitietävät! Joka maksaa, se määrää sekä sisällön että tyylin peruslinjauksista. Hienosäädöissä teillä kyllä on sananvaltaa vaikka kuinka paljon, vaikkette te erehtymättömiä olekaan...

Kielimafia ehdotti vielä muutamia linkkilisäyksiä, ja ilman muuta hyväksyin ne informaation kannalta oleellisen tärkeinä - klo: 12.45.
I
Minä hieman provosoin sinua saadakseni sinulta kommentin juuri tähän asiaan. Valitan yksittäisen esimerkin puuttumista. Se ei ollut tietenkään kovin reilua keskustelun kannalta.

Kirjoitit:
'On yleistä, että kuvan etsintä saattaa kestää tunteja, kirjoitus 5 min.
...
Olen aina kirjoittanut kaikki tekstini niin, että kun aloitan, minulla ei ole aavistustakaan, miten teksti päättyy, ei edes sitä, mitä teksti tulee käsittelemään. Kaikki muttuu hetkessä, kun saan idean.'
*
Tapamme väsätä näitä päreitämme on näköjään lähes samankaltainen. Mutta luulenpa, että tätä 'metodia' käyttää moni muukin bloggaaja.

Tosin minulla kirjoitusprosessi saattaa kestää tosi pitkään riippuen siitä, miten haluan kulloisenkin juttuni/asiani ilmaista (pelkkä 'sanoa' ei tässä riitä kuvaamaan kirjoitusprosessini tuntemuksia). Tapoja muokata virkkeitä ja kappaleita on lukemattomia. Kaiken lisäksi kirjoitan liian usein liian monista teemoista yhtä aikaa, joten joudun kokoamaan kappaleet ja jaksot joskus täysin uusiksi ja uuteen järjestykseen.

Kaoottista? Kyllä. Kunnes olen tyytyväinen lopputulokseen - mahdollisesti kielimafian viidennen tai seitsemännen ;] korjauksen jälkeen - jos sittenkään. Toiston välttämiseksi metonymiavarastosta/-muistista onkin tullut minulle tärkeämpi kuin metaforista, joita kyllä keksin omasta päästäni tarpeen mukaan mielin määrin.

Metonymioissa sen sijaan tarvitaan enemmän kyseessä olevan termin/käsitteen informatiivisen kontekstin hallintaa. Ei voi korvata jotain käsitettä ihan millä tahansa 'sinne päin' viittaavalla konnotaatiolla.

Myös adverbien ja ylipäätään sidesanojen - etenkin niiden toistensa korvaavuuden hallinta (joskin nyt lähinnä syntaksin, ei niinkään kognitiivis-semanttisten yhtäläisyyksien vuoksi) tekstin sujuvuuden kannalta, on tullut asiatekstiä kirjoittaessa varsin tärkeäksi tyylikeinoksi.

Kuvaa minäkin saatan etsiä tosi pitkään. En tosin ole kai ihan niin perusteellinen kuin sinä.
Mutta esimerkiksi telakalle jäänyt Second Coming-blogini (283 pärettä) rakentui ensisijaisesti kuvien varaan.

Kun löysin mieleisen kuvan, joka sopi jollain (en tiedä alunperin kovin hyvin millä) tavalla sen hetkiseen tunnelmaani, tai jos tietty kuva yhtäkkiä sattuikin inspiroimaan minua, lähdin rakentamaan sille jotain nasevaa otsikointia ja/tai lisämääritystä - anekdoottia tvs.

Second Coming ei suinkaan ole mikään porno-blogi, jos joku on sellaisen käsityksen siitä saanut.
Olen nimittäin jo kauan sitten poistanut siitä ne viimeiseksi jääneet kuvat - pornokuvat - sopimattomina blogifoorumille.

Saahan sellaisia 'palvoa' sitten kukin pornosivuilla, jos haluaa. Kuka jättimäistä fallosta, kuka nakeilla täpötäytettyä vaginaa. Kuka molempia!

(Tähän kohtaan transkriboidaan joko/sekä naurua tai/että säälivää halveksuntaa ilman aplodeja).

Joten Peace - Iines. Väliaikainen rauhantila vallitkoon taas (hetken) välillämme.

II
Mitä päreesi kysymykseen tulee, niin yleinen asenneilmasto on nykyään juuri sitä, mistä oikeistopoliittinen trendi kertoo. Emme välitä siitä, mitä muille tapahtuu kuin pelkästään uteliaisuudesta, kateudesta tai vahingonilosta.

Mutta kuten catulux asiaa kuvailee: kun tähän ollaan päädytty, paluuta ei enää ole. Lisään ja tarkennan itse seuraavasti:

Yhteisöllisyys koetaan enää pelkästään holhoavuudeksi, ja kaikki holhoavuus taas mielletään puuttumiseksi toisten vapausoikeuksiin, jotka ilmentävät pyhää uskoa vapaan kilpailun autuaaksi tekevään voimaan - niin henkisesti, sosiaalisesti kuin fyysisesti autuaaksi tekevään.

Toistan: paluuta entiseen ei ole.

Sivistyneimmät valtiot matkaavat kohti sivistyneintä barbariaa - kutsuen tätä asiaintilaa ihmistä kunnioittavaksi humanismiksi ja/tai evoluution aidosti implikoimaksi (siis oikeaksi) moraaliseksi asenteeksi.

Voimme tietysti keskustelemalla vastustaa tällaista asenteellisuutta, mutta sellainen vastustus ei välttämättä kovin paljoa auta vaan saattaa pahimmillaan päinvastoin tuudittaa kaikki ajattelemaan, että kun nyt osoitin olevani huolestunut, osoitin myös olevani humaani ja altruistinen - en mikään kyyninen ja nihilistinen hirviö, jota muut (tosin liian usein juuri kaksinaismoralistit) syystäkin paheksuvat.

Mutta tällainen selittely on liian usein samaa kuin panisi päänsä pensaaseen.

Kertaan mielipiteenäni, että emme kuitenkaan voi enää muuttaa ihmisiä, koska se muutos jarruttaisi kaikkea edistykseksi kutsuttua sivilisaation (en kutsu maailmaamme enää kulttuuriksi) kehitystä.

Ne edellytykset, joiden varaan aiempi yhteisöllisyys rakentui, ovat murtuneet kuten esimerkiksi kansallisvaltioaate informaatioteknologian invaasion myötä. Eihän nationalismi tietenkään täysin katoa, mutta sen pragmaattiset ja rationaaliset perustelut menettävät huomattavasti legitimoivuudestaan.

Jäljelle jäävä emotionaalis-uskonnollinen yhteisöllisyys puolestaan menettää integroivaa merkitystään oleellisesti, mikäli valtiot muuttuvat talouspoliittisesti täysin ulkoa-ohjatuiksi, mikä merkitsee samalla talouspoliittisen - siis pääoman omistajien - kulttuurisen eetoksen leviämistä sinne, missä yhteinen teknologia alkaa vähitellen vaikuttaa pääoman edustamaa kulttuuria indoktrinoiden ja sosiaalistaen sen vaikutuksessa eläviä omista lähtökohdistaan käsin.

Näinhän on tapahtumassa esimerkiksi islamilaisissa valtioissa, ja tälle kehitykselle ei juurikaan voi jarruja asettaa, koska se merkitsisi osaltaan myös tipahtamista taloudellisen kilpailun hännille.

Islam on kuitenkin vahva uskonto, ja maahanmuuttajat pyrkivät legitimoimaan perinteisen identiteettinsä ylläpitämällä ja/tai elvyttämällä kotimaansa uskontoa ja kulttuuria. Tuloksena on liian usein avoin konflikti - sekä kotimaassa, talouspolitiikan hallinnoijien kanssa, että maassa, johon on paettu tai muutettu paremman elämän toivossa, mikäli oman, alkuperäisen kulttuurin tavat, ajautuvat ristiriitaan uuden kotimaan tapojen kanssa.

Ja väitän edelleen, että maahanmuuttaneitten valtion tapauksessa teknologia eli pääoman omistajien sivilisaatio tapoineen vie voiton, jos vain valtion/kansan poliittinen enemmistö edustaa maan totuttuja tapoja.

Joka tapauksessa tämä prosessi vaatii melkoisen osan maahanmuuttajista integroituvan vahvasti uuden kotimaansa tapakulttuuriin.

On kuitenkin vaikea ennustaa, miten pitkään islam pystyy vastustamaan teknologiaa, joka ei varsinkaan heidän puoliteokraattisen poliittisen järjestelmänsä suhteen ole - eikä ilman konflikteja muutu ikäänkuin neutraaliksi kulttuurisesti, vaikka joku tekno-luupää niin väittäisikin, koska - kuten edellä totesin, juuri talouspoliittinen hallinta, joka on samaa kuin korkeimman teknologian hallinta, muokkaa maasta, jonne se on asettunut, eräiltä olennaisilta osiltaan sellaisen, mikä tuon teknologian on synnyttänytkin - siis länsimaisen, pragmaattis-naturalistista pseudokonsensus-politiikkaa edustavan, jatkuvan kasvun myyttiin uskovan, kapitalistis-kaksinaismoralistisen tekno-plutokratian, jossa elitistinen nepotismi toimii hallinnoivana hegemoniana, joka puolestaan pystyy legitimoimaan omat tavoitteensa lainsäädäntöteitse - ja kontrolloi näiden tavoitteittensa toteutumista myös itse asettaminsa poliisivoimin.

Tämä - tämäkö siis on todellista demokratiaa USA:ssa, jonka presidentinvalinnan ääntenlaskentakäytännöissä otetaan huomioon äänestäjien tahto muutenkin kuin puolueellisten mielipidemittaajien varsinkin omien ehdokkaidensa odotusarvoihin indikoimien ja noihin -arvoihin sidottujen muuttujien ennen äänestystä annettu lähtöpisteytys sekä tietenkin myös äänestyksen jälkeinen lopputulosarvo/-pisteytys - ja huom! - painottaen tulkinnallisten, osavaltioista riippuvaisten korrelaatiosuhdekertoimien näennäisen luonnollista'vinoutumaa' - - jos siis ei muuten saada/saatu eniten vaalikampanjarahaa vielä omaavan mieleistä äänestystulosta - tai - ellei sitten silkan äänten laskennallisen huijauksen eli silkan petoksen menetelmin valita/valittu maalle ensimmäisen kauden ulkopolitiikan traumojen aiheuttaman paranoia-aallon vanavedessä jopa toisen kauden ajaksi se sama entinen eli sellainen presidentti, joka tuhoaa/tuhosi sekä USA:n talouden että sen yleispoliitisen uskottavuuden!?

Toistan: Kaikki tämä tapahtui muodollisen demokratian virallisesti toteutuessa?! Kuten Saksassa 1933.
*
Uskonto - varsinkin kalvinistis-amerikkalaisessa muodossaan on kaksinaismoralismia: puhutaan virallisesti toista (predestinaatio-oppi) mutta ajatellaan ja lopulta myös tehdään toista (kielletään predestinaatio-oppi sen antagonismilla eli pelagiolaisuudella!).

En osaa sanoa, mistä tulisi se vastavoima, joka yhdistäisi ihmisten omattunnot huolehtimaan toinen toistensa hyvinvoinnista ja/tai pahoinvoinnista sellaisilla perusteilla, jotka todella myös koettaisiin legitimoiduiksi haasteiksi - jopa velvollisuuksiksi - kantilaiseen tapaan - järjen vapauden periaatteeseen kuitenkin yhä perustuen.
*
Joku ehdottaa itämaisia ajattelutapoja - zen-buddhalaisuutta.

Siitä aion vielä kirjoittaa tulevaisuudessa enemmän, mutta kun tarkastelee esim. Japanin ja Kiinan historiaa - varsinkin nykyistä taloushistoriaa, voi vain kysyä, että missähän se zen-buddhalaisuus oikein luuraa näissä maissa?

Käytännössä niissä vallitsee kapitalistinen maailmankatsomus - tuo uskonnolliseen eetokseen rinnastettava asenne.

Toisaalta etenkin Kiinan konfutselaisuus sopii hyvin myös valtiokapitalismin eetokseen - samoin Japanin säälimätön mutta muka sankarillinen samurai-etiikka.

Zenit ja buddhalaisuudet sen sijaan vaikuttavat enää pelkän muodollisen perinteen sisäisesti tyhjässä protokollassa tai lähes autenttisina, täydellisessä marginaalissa - joko esimerkiksi yksittäisten kirjallisuusihmisten kiinnostuksen kohteena tai pieninä harrastajaryhminä - tai sitten erillisen pikku valtion muodossa - tarkoitan tietysti Tiibetin sinänsä kunnioitettavaa joskin Kiinan (alunperin mongolien) melko törkeästi poliittisin perustein vainoamaa buddhalaista traditiota.

Länsimaisten ihmisten kääntymisiä buddhalaisuuteen (esim. jotkut New Age-sekopäät, jotka yhdistävät toisiaan lähentyviä äärignostilaisia sekä 'maltillisen' buddhalaisia teemoja) pidän aina ensi alkuun kiinnostavina mutta epäillyttävinä yrityksinä yhdistää keskenään kaksi aatehistoriallisesti toisiinsa kytkeytyvää mutta samalla myös toistensa suhteen - jos ei sentään antagonistista niin keskenään hyvin hankalasti sovitettavaa asiaa:

1) Henkilökohtainen mielenrauha ja 2) Universaalinen sanoma (joskin ihmisen kehittämä sanoma, koska buddhalaisuudessa ei tunneta Jumalaa tai jumalia elleivät boddhisatvat sitten ole ikäänkuin jumalien korvikkeita ja Nirvana teistisen Jumalan mystis-tyyppinen, ei-persoonallinen 'olotila'.
*
Lopuksi kuitenkin tyhmä kysmys, joka kootkoon edelliseen pohdintaan sisällyttämäni ongelman ja ristiriidan:

Miten voi yhtä aikaa arvostaa yli kaiken rahaa pyrkien samalla pysyvään mielenrauhaan?

Mahdotonta.

Tämä on kuitenkin vain minun - ja lähinnä antiikin kyynikkojen, alkukristillisten apokalyptikkojen sekä esim. ortodoksi-hesykastien ajattelutapa. Myös Rousseaulla ja Thoreaulla oli siihen epäsuorasti liittyen paljonkin sanottavaa.

Hipitkin sitä kokeilivat. Kunnes jättivät huumeet ja sekoilun ryhtyen finanssipankkiireiksi. Nyt he käyvät buddhalaistenmunkkien luona etsien mielenrauhaa ja harrastaen hyväntekeväisyyttä. Hieno yhdistelmä. Jos se nimittäin toimii.

Varsinkin viimeiseksi kirjoittamani oli vain minun provokaatiotani. Ei Totuus. Joka löytyy luultavasti ja lopullisesti vain kaurapuurosta...
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Greek_mythology

http://en.wikipedia.org/wiki/Hindu_mythology

hhttp://en.wikipedia.org/wiki/Zen

http://en.wikipedia.org/wiki/Buddhism

http://en.wikipedia.org/wiki/Dalai_Lama

Saari kuin oma huone jonkun toisen avaruudessa

Päreen uusittu otsikko viittaa Sirkka Turkan 1973 julkaistuun esikoisrunokokoelmaan Huone avaruudessa.

Missä hän nyt lieneekään? Silti lähetän kaukaisia ja myöhäisiä terveisiä Sirkalle, jota opin tuntemaan Nikkilän sairaalassa kesällä ja syksyllä 1976 hänen toimiessaan kirjastoapulaisena ja sijaistaessaan sairaalan kirjastonhoitajaa 1974-76.

Uusia linkkejä on lisätty viimeksi 28.11.
*
Kielimafia kysyi, eikö saarelle voisi antaa nimeä. Lupasin pohtia. Miten olis sellainen saaren nimi kuin Herrojen pöytä? Sen niminen pikku saari tosiaan sijaitsee Päijänteellä ja juuri Luhangan Keihäsniemen Kotkatselällä, jonne olen tapahtumat sijoittanut. Mummolani kesämaisemissa.

¤¤¤
Kyllähän tästä päreestä näköjään - vaikka toista alunperin väitin - jonkinlainen blogroll sittenkin kehittyi/tyy - 'katumuksenteon ja sovinnonhieronnan' eräänä ilmentymänä...

Mutta jos ryhtyisin systemaattisesti lisäämään kaiken kiinnostavan, linkkilistasta tulisi vähintäin 100 blogin rypäs - enemmänkin. Mutta kunhan nyt silti merkkailen ylös aina muistaessani - mitenkään kovin tietoisesti ketään boitokoimatta tai korostamatta.

Kenenkään - satunnaisen tai säännöllisemmän lukijan ei siis pidä vetää hernettä nenään, jos ei löydä blogiaan alla olevasta koosteesta - tai sitten löytää... Siinä on kyse pikemminkin nostalgisesta, eräitten 'blogihahmojen skematisoinnista' kuin omasta kirjallisesta blogi-rankingista ja/tai intressikoosteesta. - Toistan, että lista elää omaa elämäänsä....

I (3.11)
Sain äskettäin sähköpostia, jonka lähettäjä epäili mielenterveyteni vakautta. Olen nyt viikon verran pohtinut tuota tekstiä, keskustellut lähettäjän nimeä mainitsematta asiasta erään oikeuspsykiatriaa tuntevan lääkärin kanssa, johon tutustuin mielisairaalavuosieni aikana.

Olen toki myös valottanut hänelle niitä taustoja, jotka tähän sähköpostisanomaan ja sen lähettäjän motiiveihin lienevät vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen - yrittäen olla itse niin rehellinen ja itsekriittinen kuin vain asianosaisena pystyin olemaan.

Psykiatri pudisteli päätään kertomukselleni ja sanoi minulle ihan vain ystävän lojaaliudella sekä omaan kokemukseensa ja siihen tuntemukseen, joka hänelle minusta vuosien mittaan oli kertynyt, vedoten, että jos ja kun tilanne ja asioitten tila todella oli niinkuin sen hänelle kerroin, minun kannattaisi yksinomaan oman etuni takia pysytellä aivan hiljaa.

Toisin sanoen - hän jatkoi: mikäli puutut asiaan millään tavoin, saatat itsesi suurempaan liemeen kuin, missä jo olet - mikäli oikeastaan vielä edes olet missään liemessä. Mutta yksikin väärä liike, niin olet - aivan varmasti. Olet mokannut sanavalinnoissasi ja asenteesi uhkaavuudessa sen verran raskaasti, että niiden puolustamiseksi ei ole enää mitään tehtävissä - ellei sinulla sitten todella ole esittää - jos oikeuteen päädytään - sellaista diagnoosia itsestäsi, että syyntakeellisuutesi kyseenalaistuu.

Mutta samalla jopa tällaisen syyntakeettomuuden epäily saattaa merkitä, että joudut psykiatrisiin jatkotutkimuksiin. Varsinkin jos toinen osapuoli haluaa toimittaa sinut ikäänkuin pois häiritsemästä elämäänsä. Miksi siis tekisit mitään sellaista, mikä antaisi hänelle aihetta lobata sinua vastaan - siis mustata mainettasi?

Minun ei tarvitse enää tehdä mitään sen asian eteen, vastasin ironisesti, koska mainettani mustataan koko ajan tietyssä piirissä riippumatta siitä, mitä kirjoitan tai puhun.

Jos asiat ovat noin huonosti, sanoi setä Sigmundin oppilas- tosin lähes nauruaan pidätellen, sinun kannattaisi muuttaa kokonaan pois Suomesta - tai sitten jonnekin, missä tietokone ja/tai kännykkä eivät toimi. Korpimökkiin. Karhujen ja susien kaveriksi...

Tätä faktan ja fiktion sekoittavaa vuodatusta kuunnellessa harvat hiuskarvat päälaellani nousivat pystyyn ja kylmät väreet kulkivat edestakaisin selkäpiitä pitkin. Pahimmassa tapauksessa joutuisin mielentilatutkimusosastolle. Olen itse aikoinaan ollut mielisairaanhoitajana työssä sellaisella osastolla kahdessa sairaalassa.

Vaihtoehtoisesti joutuisin muuttamaan sivilisaation ulkopuolelle ja elämään hesykastimunkin tavoin - maailmasta eristäytyneenä.

Ilman muuta valitsisin jälkimmäisen vaihtoehdon. Olinhan miettinyt sellaista elämäni varrella vakavasti aiemminkin ja itse asiassa jo pariin otteeseen elänyt melko kaukana ihmisten maailmasta.

II

Vakavasti aiheesta jatkaessamme tämä psykiatriaa ja ihmisten välisiä riita-asioita tunteva asiantuntijaystävä lohdutti minua toteamalla, että mitään periaatteellista ongelmaa hän ei kuitenkaan nähnyt siinä, että kirjoitan esimerkiksi fiktiivisiä satiireja - varsinkin, jos katsoin tarpeelliseksi perustella ja selvittää lähtökohtani heti kolumnin tai jutun alussa - aivan kuten Vuoden uskottavin teologi-päreessäni.

Mutta tietenkin jos blogijuttu loukkaa vakavasti ja toistuvasti yleisiä moraalikäsityksiä ja/tai tunnistettavia henkilöitä, niin syytteitä ropisee jälleen niskaan.

Keskustelimme pitkään ja keskustelumme oli monella tavalla antoisa ja virikkeellinen. Opin paljon uutta siitä itselleni hieman hämäräksi jääneestä asiasta, mikä lopulta on yksityistä ja mikä julkista. Niinpä päätin muuttaa Herrojen pöytä-nimiseen saareen Päijänteelle, kunhan ensin sopisin asiasta tätini eli äitivainaani siskon eli edesmenneen mummoni tyttären kanssa, joka oli perinyt äitinsä maita.

Meillä oli ollut tädin kanssa melko etäinen mutta toisaalta hyvin 'läheinenkin suhde'. Sukuni naisten legendan (äitini kertomana) mukaan minulla nimittäin oli reilusti alle vuoden ikäisenä aivan hillitön hinku istua paljaalla takapuolellani kyseisen tulevan 'sijoittaja-tätini' naaman päälle aina kun pääsin hänen syliinsä sopivaan asentoon.

Myöhemmällä iälläni hiukan eri tavalla manifestoitunut taipumukseni anaali- ja genitaalialueiden läheiseen kosketteluun vastakkaisen sukupuolen kanssa lienee osaltaan peruja jo tästä, hyvin varhaisesta, esigenitaalisesta kontaktiyrityksestä, jonka silloinen äitiäni kaksi vuotta nuorempi 19-vuotias tätini oli kokenut varsin merkilliseksi joskin ymmärrettäväksi (hymiö) lähestymisyritykseksi poikavauvan taholta.

(Tämä esipsykogenitaalihistoriallisen tapahtumavaiheen kuvaus ei luultavasti liity millään tavoin päreeni teemaan.)

Päätin pyytää tädiltäni päästä asumaan kesällä lammasten laiduntamiseen käytetyn saaren kauan sitten rakennettuun, juuri ja juuri talviasuttavaan hirsimökkiin, ja jos joku kysyisi, kuka minä olen, hän voisi sanoa: - Rauno on vanhemman sisareni poika, skitsofreniaa sairastava, siis mielisairas sukulaiseni, jonka otin kesän ajaksi suojatyöhön lammasvahdiksi saareen.

Ja että noin ylipäätään minä elätän itseni kalastamalla sekä kirjoittamalla nimettömiä kolumneja Keskisuomalainen-päivälehteen sekä esseitä ja novelleja johonkin kirjallisuusjulkaisuun Eino Säisän, Pentti Haanpään, Antti Hyryn ja etenkin Matti Pulkkisen ja esseemestari Pentti Linkolan hengessä.

Pitkään tädin kanssa puhuttuamme, ja nyt jo aavistettuani hänen suunnitelmansa perimmäisen idean, josta en siinä vaiheessa pitänyt lainkaan, mutta jonka hyväksyin, koska tiesin sen olevan perimmäinen ehto ilmaiselle asumiselleni saaren hirsimökissä, käskin tätini myös sanoa ihmisille, että keskustelen usein harhojeni kanssa änekkäästi - joskus jopa huudan niille naama vihasta punoittaen. Halusin näillä ohjeilla nimittäin varmistaa, että saisin elää rauhassa saarellani - siis täysin omissa oloissani.

Erehdyin melkoisesti mainitun erakkotoiveen suhteen. Onneksi.

Eläkkeellä oleva tätini, joka on business-nainen, tajusi heti, minkälaisen turistirysän ja brändin minusta saisi huolellisen 'tuotekehittelyn' avulla. Tätä projekti-ideaa hän ei kuitenkaan paljastanut minulle, enkä toisaalta minä kertonut, että olin aavistanut hänen kaupallisen hankkeensa minun suhteeni jo ensimmäisestä kerrasta lähtien, kun aloimme sen mahdollisuutta arvioida. Ajattelin, että katsotaan nyt: antaa asioitten edetä omalla painollaan. Pääasia että etenevät.

Niinpä vajaan vuoden kuluttua, hirsimökkiin tehtyjen perusteellisten korjausten ja vanhan tervaveneen kunnostuksen (siihen hankittiin myös pieni perämoottori) sekä viidentoista kolmea eri reikäkokoa olevan nailonverkon hankinnan jälkeen, muutin toukokuun puolessavälissä saareen yhtäaikaa 5 lampaan ja yhden äkäisen pässin kanssa.

Ruokakuljetukset hoidin osittain itse kymmenen kilometrin päästä kunnan keskustasta. Kesäisin saareni kautta koukkasi kesämökeille postia kuljettava, setäni eli aiemman posti-Paavon - nykyään tuon isäni veljen pojan - vene. Hän toi myös mukanaan pyydettäessä pienen ruokatäydennyksen. Talvisin nämä asiat hoituivat manteretta pitkin maanteitse ja vain tuon pienen salmen ylittämällä - joko veneellä tai, kun se viimein tammikuussa lopullisesti jäätyi, jäätietä pitkin huhtikuun puoleenväliin saakka.

Elämäni saaressa oli oikeastaan ihanteellista, kunhan vain opin ensin järjestelemään asioitani ja rytmittämään päivittäiset toimintoni oikein - sekä ruumiillis-käytännölliset että henkis-kirjalliset. Jopa ajoittain huonossa kunnossa olleet polveni vetreytyivät ylimääräisten kilojen pudottua suuresti lisääntyneen ja monipuolisen liikunnan ansiosta, eli aloin olla kohta lähellä ideaalipainoni maksimirajaa.

III

Saaressakin jatkoin silti edelleen vihanpitoani aina, kun siltä tuntui. Ja tällä kertaa huusin ihan oikeasti ääneen ihmisille, jotka olivat tulleet (alunperin sattumalta, sittemmin huhujen perusteella, mikä oli tätini masinoima info) nähdäkseen minusta vilauksen vajaan sadan metrin päästä mantereen puolelta.

Turistit perkele! Olivat kuulleet minusta ja ekshibitionistisista päreistäni tätini lobbauksen takia. Väsäämiäni päreitä tosin hyödynsin aina työstämällä niistä jutun joko Keskisuomalaiseen tai pitempänä versiona johonkin vapaasisältöisempään filosofia- tai kirjallisuusjulkaisuun.

Päivälehteen lähettämäni viikottainen kolumni sekä jokaiseen muuhun julkaisuun lähettämäni essee tai novelli pitivät mainetta yllä ja hankkivat tililleni nipin napin tarvittavan määrän rahaa elämiseen varsinkin, kun sain kalastamalla itselleni lähes puolet pääruuastani.

Sitten kuitenkin alkoi tapahtua jotain, mikä yllätti minut tai pikemminkin minun käsitykseni itsestäni täysin, mutta joka sopi tätini suunnitelmiin kuin jalkapallo maalitolppien väliin (?)

Ajattelin nimittäin jo ensimmäisenä kesänä, yksinäiseksi kun itseni jälleen koin, pyytää saareeni käymään joitain blogituttaviani. Sikäli kuin he nyt yleensä uskalsivat enää lähteä minua tapaamaan. Yhden vierailijoita ihastuttavan asian tiesin kuitenkin jo etukäteen täysin varmasti: juuri tässä kohtaa Päijännettä sisempi rantasaaristo (jota Päijänteeltä ei montaa löydä) selkineen oli aivan erityisen luonnonkaunista seutua, joten maisemat tulivat taatusti tekemään vierailjoihin suuren vaikutuksen.

Yllättävästi sain vierailukutsuihini lopulta hiukan enemmän myöntäviä kuin kieltäviä vastauksia, vaikka monet niistä annettiin melko lailla epäröivästi. Päätin kutsua näitä blogituttavia vierailulle yleensä vain yhden kerrallaan - enintään 2-3 päivän ajaksi.

Varsin yllättävää oli myös se, että ensimmäinen vieras - mummo - ei halunnut seurakseen ketään muuta vaan tuli paikan päälle yksin. Olisi luullut, että yksinäinen nainen pelkää tavata iäkästä ja kyseenalaisen maineen omaavaa blogiretaletta saaressa - kahden kesken.

Mummo oli saareen tultuaan hetkessä kuin kotonaan. Hän suorastaan vaati keskustella loputtomasti kanssani, samoilla saaressa, syöttää lampaita, pelätä sarvipässiä, kalastaa kanssani siikaa ja muikkua, ahventa, haukea jne. - ja ylipäätään soudella kaislikkoisilla rantavesillä - ei ainoastaan kahta päivää vaan yli viikon ajan! Siinä tapaamisessa yhdistyi sekä romantiikka, intensiivinen kirjallisuuskeskustelu että luonnonkauneudesta nauttiminen. Olimme vähän kuin pienet lapset, jotka havaitsivat löytäneensä yhteisen leikkimaaston ja yhteisen leikin.

Mummon lähtiessä meidän oli vaikea katsoa toisiamme silmiin. Lähes sanattomasti sovimme tapaamisen 1½ kuukauden päästä erään kirjaston kahvioon Koillis-Helsingissä, jossa olimme tavanneet pari kertaa aikaisemminkin.

Lupasimme kirjoittaa blogeihimme pari muistoa saaressa viettämästämme viikosta ja niistä parista kummallisesta, molemmilla kerroilla miltei tunnin kestäneestä hetkestä, jolloin katselimme pienen savusaunan sekä hirsimökin rappusilta kohti edessämme avautuvaa kapeaa, kaislikkoista lahdeketta, jonka pinnassa näkyi jatkuvaa liikettä - pikkuahventen ja särkien lisahtelevaa ääntä pitävää hypähtelyä ötököitten perään veden pinnassa sekä ajoittaisen tuulenvireen kaislikkoa edestakaisin tuudittavaa kahinaa.

Sinä muistat sen äänen aina yhä uudestaan. Pikkukalojen leikki veden kalvolla ja kaislojen kahina tuulen alati vaimenevan vireen voimasta kesäisen illan alkaessa vähitellen hämärtyä ja nukahtaa yötä vasten. Kuinka sellainen kokemus voisi milloinkaan unohtua kahdelta hieman pöhköltä, villiltä mutta narsistisessa täyteydenkokemuksen etsinnässään ikäänkuin mystistä rauhaa intohimoisesti tavoittelevalta metaforien, allegorien, kaksoismerkitysten, metonymioiden, oxymorien ja ties miten outojen kielikuvien rakastajilta.

Saaressa kävi monen kesän ja osittain talvenkin aikana useita tuttuja Blogistanin kansalaisia.

Kemppisen kanssa aika vierähti kuin siivillä kirjallisuudesta, runoudesta ja historiasta rupatellessa. Saimme 50 millin verkosta tällä Päijänteen sisäselällä, jossa muun muassa säveltäjä Toivo Kuula oli kesäisin (PPS.) purjehtinut (Kotkatselkä, Luhanka, Judinsalo) harvinaisen suuren 7½ kilon painoisen kuhan ja paistoimme sen avotulella Kemppisen oman reseptin mukaisesti. Olin pyytänyt häntä tuomaan mukanaan omia mausteitaan.

Sedis tuli saareen päivää ennenkuin Kemppinen lähti. Ensi alkuun hän piti puheen, jossa käytiin läpi ne suomalaiset elokuvat, jotka on tehty joko kokonaan tai osittain saaressa. Arvatkaa itse kuinka monta niitä on - kumpiakin.

Saimme kolmistaan toistakymmentä pulskaa siikaa ja savustimme ne. Veljeni kaima ja Kemppinen opettivat minulle aimo annoksen uutta asiaa historian filosofiasta. Siitä heille kiitos. Sediksen kanssa sitten vedimme kännit serkkulikan eli tätini vanhimman tyttären 3½ litran pläkkihinkissä tuomasta vahvasta sahdista, joka maistui mainiolta.

Kemppinen ei juo viinaa, mutta yllytti kuitenkin meitä kahta juomaan. Hmm...

Vaatimattoman savusaunan löylyjen ja nopean uintipyrähdyksen jälkeen ei sahti ole koskaan maistunut niin hyvältä myöhäisen kesäillan tyvenessä, jolloin vain kuikan ääni keskellä selkää ilmoitti elävien olentojen olemassaolosta.

Sitten sain filosofis-teologista seuraa - ja kaiken lisäksi parasta A-ryhmää hänkin. Vastalobbauksesta huolimatta Petri Järveläinen tuli saareeni.

Petrin kanssa käyty filosofis-teologinen dialogi ei unohdu. Luulenpa, että viimein tuolloin aloin perusteellisesti tajuta sitä klisheeksi korotettua itsestään selvyyttä, miksi Augustinusta, enemmän kuin ketään muuta kirkkoisää, voi pitää ainakin, mitä tulee hänen vaikutukseensa etenkin Lutherin kautta moderniin teologiaan ja moderniin filosofiaan (Descartes, Pascal jne.) ehdottomasti merkittävimpänä teologina koko kristinuskon historiassa. Jopa Akvinolainen on hänen rinnallaan lähinnä 'vain' nerokas aristoteelisten sentenssien kombinoija. Sen sijaan Aku on kristinuskon alkuperäisen sanoman uusplatonistis-stoalainen ja samalla kuitenkin skeptis-voluntaristinen medium - ilmaistakseni asian mahdollisimman hämärästi.

Pohdimme pitkään myös luontokokemuksen aiheuttamia tunne-elämyksiä ja sitä, millä tavoin niitä voi pitää esteettisinä elämyksinä? Onko luontokokemuksen ja urbaanin yhteisön aiheuttaman kokemuksen välillä muuta eroa kuin, että luonto on aina jo valmis ja sellaisenaan annettu, mutta kaupunki ei koskaan tule valmiiksi vaan on alunperinkin konstruoitu ja alati keinotekoisesti laajeneva ameeba, kun taas luonto liikkuu itsestään? Entä miten tämä esteettiseen arviointiin pyrkivän havainnon valmiina-oleminen ja ei-valmiina-oleminen määrittää itse esteettistä kokemusta?

Jäimme lopulta kuuntelemaan ja ihmettelemään härkälinnun ääntä, jota ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa kauniiksi, mutta joka kuitenkin on esteettisesti arvokas rumuudessaan(kin) tai juuri siinä. Ovathan esimerkiksi Hieronymus Boschin maalaukset ikäänkuin kauniita tai ainakin yleviä tai - no - vaikuttavia, vaikka niissä kuvatut kohteet eivät taatusti ole paiseissaan, epämuodostumissaan ja puolittain mätänemisvaiheessa olevine ruumiineen kauniita.

Iines tuli luokseni elokuun puolenvälin paikkeilla. Hänkin yksin. Rohkea nainen. Soudin hakemaan hänet mantereelta, noin sadan metrin päästä, salmen toiselta puolelta. Ensin hieman vierastimme toisiamme ja kai oudoksuimme sitä mielikuvaa, jonka olimme toisistamme saaneet blogien ja blogikommentoinnin välityksellä, mutta vieraudentunne suli kai jo päästyämme rantaan ja lähdettyämme mökin tilojen esittelyjen ja vähäisten matkatavaroitten pieneen vierashuoneeseen asettelun jälkeen kävelemään saarta kiertävää, vajaan kahden kilometrin mittaista polkua lampaitten seuratessa perässämme jonkun matkaa.

Saari on pitkulainen ja kapeahko, keskikohdaltaan ruohikkoisen vehmas, toisesta päästään loivan kallioinen, toinen pääty puolestaan päättyy muutaman metrin mittaiseen matalaan kivikkoisen salmeen, jonka läpi vesi virtaa melko voimakkaasti, eivätkä lampaat uskalla uida sen yli pienempään, samalla paljon risukkoisempaan saareen, jossa tiesin liikkuvan varsinkin talvisaikaan jäniksiä ja kettuja.

Keitimme pannukahvia, jonka kaadoimme termospulloon. Iines oli tuonut paperipussissa tuoreita korvapuusteja - kuinkas muuten. Juuri korvaiset puustit maistuivat ihanilta ja vielä sopivan kuuman kahvin kanssa, istuskellessamme saaren toisessa päädyssä kahden matalan kiven päällä ja katsellessamme ilta-auringon laskua Judinsalon saaren korkean ja mäntypuisen profiilin taakse.

Juttelimme joskus ääneen, joskus kirjoittamalla, joskus kuiskaamalla, joskus viittomalla ja hyvin usein vain hymyilemällä sekä nauramalla. Vaarana oli, että minä ryhtyisin pitämään sooloesitystä, monologia ja stand-up-koomista performaatiota, vaikka Iines sanoikin, että sen kun vain. Hän keskeyttää sitten vaikka väkisin, jos haluaa selvennystä johonkin asiaan.

Aika kului nopeasti pitkälle yli puolen yön. Nauroimme sekä harmistuimme blogimaailman kiistoille, samoin oman elämämme kommelluksille ja suruille, joita pohdiskelimme myös paria vastikään lukemaamme romaania läpikäyden. Alkava yö oli hämyisen kirkas ja kauniin usvainen. Viimein piti mennä nukkumaan, jotta olisimme jaksaneet jo aamuyhdeksältä lähteä kokemaan verkkoja läheiselle matalikolle, josta oli odotettavissa tähän aikaan vuodesta ja kuusta siikaa, väittivät kalamiehet ja kalamiesten kalenteri.

Se yö oli yhtä aikaa sekä levoton että rauhaisa. Silti emme olleet aamulla väsyneitä. Vain raukeita ja jotenkin typertyneitä luonnon, itsemme ja toistemme olemassaolosta tuon suunnattoman vaikuttavan kauneuden keskellä, jonka elokuun aamuinen usva haihtuessaan aikaansaa auringon läpäistessä sen säteillään kuin hahmottoman ja hitaassa liikkeessä olevan vaaleanharmaan ja yhä läpinäkyvämmäksi ohenevan verhon.

Vielä yhden vuorokauden ajan ehdimme jutella tarpeen vaatiessa, olla hiljaa jos siltä tuntui, kävellä, soudella ja ylipäätään tuntea, miten pelkästään toisen läsnäolo voi riittää silloin, kun hyvää tahtoa, sympatiaa ja spontaania, vastavuoroista ymmärrystä löytyy molemminpuolisesti riittämiin.

Sitten Iines lähti. Mutta palasi toki uudestaan myöhemmin. Niinkuin minäkin.

IV

Saaressani kävi toukokuun puolen välin paikkeilta lokakuun puoleen väliin asti toistakymmentä Blogistanin ihmistä. Talven aikana vierailut lunnollisesti ja onneksikin harvenivat - kelien huonouden, heikon jäätilanteen, pakkasten ja lisääntyvän pimeyden vuoksi - olkoonkin, että saareen vedettiin sähköt heti ensimmäisenä kesänä sinne muutettuani.

Homo Garrulus, peeär-mies, androgyynihullumies, catulux, etappisika ja monet muut pistäytyivät siellä vuoden mittaan. Poikkeuksellisesti tapasin mökilläni - vaikka sitä ei kyllä kukaan usko - jopa takkiraudan! - ja Saarakin, jonka kanssa en omasta mielestäni oikeastaan koskaan ole pistänyt välejä täysin lopullisesti - kaulasta poikki, kävi yhden päivän reissulla.

###

Kaikkia nimiä en ryhdy luettelemaan, koska ensinnäkään tämä kirjoitus ei ole mikään päreeksi naamioitu blogroll-luettelo, ja toisekseen nimien valintahan on yksin minun vallassani, joten se siitä.

Kirjoittamiseen minulle jäi lopulta aivan riittävästi aikaa, vaikka kesällä kiirettä pitikin. Opinpahan organisoimaan ja säätelemään ajankäyttöäni paljon järkevämmin kuin Helsingin kaksiossa asuessani. Samoin olin kyennyt säätelemään lukemistani niin, että tietyn ajan päivästä todella luin enkä lorvaillut addiktiivisesti netin ääressä kuin tyhjän panttina.

Tätini oli tyytyväinen, koska havaitsi, että sisarenpoika oli sentään 55-vuotiaana viimein alkanut saada jotain järkevää aikaiseksi sekä elämänsä että kirjoittamisharrastuksensa suhteen. Ja saipa täti siinä sivussa järjesteltyä busineksiään uusiksi mantereen puolen lomakeitaassa, jonka rakennukset ja toiminta tosin sijoittuivat kannas-mantereen toiselle puolelle, saaren puoleisen ollessa onneksi liian kivikkoinen rakentamiseen.

Vaikka saareen siis näkikin mantereen kivikkorannan puolelta, se ei pahemnmin haitannut, koska savusauna, saunaranta ja hirsimökin piha sijaitsivat järven selän - Kotkatselän - puolella, josta taas oli 3-4 kilometriä kahteen selkäsaareen, jotka olivat lähimmät maakaistaleet selän yli katsellessa. Mainion kalainen, kilometrin pituinen matalikko, sijaitsi sopivasti oman saareni ja selkäsaarten välissä.

Tälla tavoin olin katkaissut miltei omaa syytäni suhteet kaupunkiin, ihmisiin ja osaan Blogistanin tuttavista ja blogiystävistä. Silti - vaikka olinkin ajautunut osittain omasta tahdostani, osittain pakon sanelemana blogiyhteisön ulkopuolelle - ulkopuolelle leirin kuten Raamatussakin sanotaan - olin voittanut itselleni jotain sellaista, mitä kaupungissa ja pelkästään Blogistanin asukkaana ei koskaan voi saada: luonnon rauhan, hiljaisuuden ja kauneuden.

Muuta en tarvitse, eikä minun tarvitse muuta myöskään tarjota niille, joita haluan saaressani ja järvelläni tavata. Olen myös ollut huomaavinani, että vaatimaton vieraanvaraisuuteni ja ennenkaikkea saareni - kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu tietysti etenkin tädilleni - on vaikuttanut joskus olevan paljon enemmän ja paljon parempaa kuin, mihin vieraani ovat edes mielikuvissaan osanneet varautua.

Ja se onkin suurin kiitos, minkä voin heiltä saada.

PS.

Lisäys - 4.11

Leevi Lehdon kanssa opin taas lisää joitain englanninkielen 'idioottimaattisuuksia' sekä kertasin hänen kanssaan Walter Benjaminin ja Slavoj Zizekin runouden kielioppia futuurin perfektiivin osalta (tuli olemaan ollut).

Karri Kokko yrittää sitkeästi puhua edelleen vain runoutta ja Käymälä suoltaa joka päivä sivukaupalla impressiivis-ekspressiivistä esseeproosaaa, jonka sanoma jää minulle lopullisesti hämäräksi ja epäselväksi ehkä ikuisiksi ajoiksi. Maalainen kutoo oman elämänsä sukkaa, ja Blogistanin naiset kokevat noin ylipäätään tulleensa hyvin usein kaltoin kohdelluiksi ellei peräti vangituiksi - samaan tapaan kuin Panukin naisten - paitsi tyttöystävänsä - toimesta.

Prospero ansaitsee maininnan ilman muuta - kuten moni muukin, jonka tässä joudun 'unohtamaan' tietoisesti. Ehdottomasti pitää kuitenkin mainita myös Olemisen porteilla ja Arhi Finnsanity. Filosofiaa, teologiaa ja yhteiskuntakritiikkiä parhaimmillaan.

Samoin Mika Sipura, jota pidän erinomaisen tyylikkäänä evoluutio ym.- journalistina ylipäätään.

Näissäkään ei silti välttämättä ole mitään olennaisen uutta auringon alla, joskin unkuria pidän yhtenä Blogistanin kaikkein tyylikkäimmistä teksti & kuva-blogeista - ihan vilpittömästi, ilman kieroa ironiaani, kateutta tai teennäisiä miellyttämisyrityksiä. Hieman vain lisää ujostelemattomampaa kriittistä analyysiä, niin tuo blogi tulee jäämään lajityyppinsä historiaan - sekä suomen että englanninkielisenä.

PPS. Toivo Kuulan kesäpaikka, jossa hän aikuisena vietti vaimoineen melkein kaikki kesänsä kuolemaansa 1918 asti, sijaitsi lähellä Luhangan kirkonkylää - kymmenen kilometriä Kotkatselästä koilliseen.

http://www.thefreedictionary.com/medium

¤¤¤

Mummo = http://mummomo.blogspot.com/

Kemppinen = http://kemppinen.blogspot.com/

Sedis = http://sedis.blogspot.com/

Petri Järveläinen = http://petjar.blogspot.com/

Ikkunaiines = http://i-iines.blogspot.com/

PeeÄR-mies = http://bluffia.blogspot.com/

Catulux: http://catulux.blogspot.com/

Etappisika: http://www2.satakunnankansa.fi/blogit/etappisika/

Homo Garrulus = http://homogarrulus.blogspot.com/

Saaran blogi = http://saaranblogi.blogspot.com/

Takkirauta = http://takkirauta.blogspot.com/

Androgyynihullumies = http://savant.vuodatus.net/

Leevi Lehto: http://fi.wikipedia.org/wiki/Leevi_Lehto

Karri Kokko: http://fi.wikipedia.org/wiki/Karri_Kokko

Sven Laakso: http://kaymala.blogspot.com/

Maalainen: http://maalainen.blogspot.com/

Panu Höglund: http://plaza.fi/ajassa/kolinaa-panuhuoneesta/

Unkuri: http://unkuri.wordpress.com/

Loistava puhallus: http://paavo.vuodatus.net/

Mika Sipura: http://mikasipura.livejournal.com/

Olemisen porteilla: http://olemisenporteilla.blogspot.com/

Arhi Finnsanity: http://finnsanity.blogspot.com/

Sanat: http://akonkka.blogspot.com/

Telemakhos: Opettajankouluttajan päiväkirja: http://opettajankoulutusta.blogspot.com/

Asialliset merkinnät: http://hotanen.wordpress.com/

Ripsa: http://ripsaluoma.blogspot.com/

Leonoora: Kynä kädessä: http://kynakadessa.blogspot.com/

Hanhensulka: http://hanhensulka.blogspot.com/

Tillman: http://tillman-maailma.blogspot.com/

Junakohtaus: http://junakohtaus.wordpress.com/

¤¤¤

http://fi.wikipedia.org/wiki/Sirkka_Turkka

http://www.luhanka.fi/kartta.php

http://www.luhanka.fi/

http://www.luhanka.fi/kuntainfo.php

ww.luonnollisesti.fi/~/index.php?option=com_....