Sähköpostia blogikommentaattorille [täydennetty versio]

Hei

 

Olet saattanut lukea tämän kirjan [Pertti Alanen: Einstein ja Wittgenstein, kaksi kulmakiveä], mutta suosittelen sitä siksi, että se sopii erinomaisesti Pauli Pylkön ‘Ajatus ja kädet’ teoksen ‘Esikäsitteellisyyden dialektiikka’-esseen eräänlaiseksi rinnakkaislukemistoksi. Ymmärtääkseni Pylkkö ristiriidan ja esikäsitteellisen dialektiikan korostuksessaan on kuitenkin ‘ontologisesti radikaalimpi’ kuin Alanen, joka taitaa fysikaalisten mittausongelmien analyysissaan päätyä jonnekin Wittgensteinin kielipeliteorian ja analyyttisen fenomenologian/hermeneutiikan ‘väliin’ [tämä on toki hieman retorinen arvio].

.......

Mitä Kari Enqvistiin tulee, niin verrattuna Pauli Pylkköön hän on filosofisena ajattelijana yksipuolisen alkeellinen [vrt. myös Richard Dawkinsin ‘moraali-empiristiset’ naivismit] ja yksipuolisessa reduktionismissaan jopa väärässä [tietoisuutta/mieltä ei voi selittää reduktionistisesti muttei myöskään ‘ontologisesti itsenäisenä’ emergenssinä] verrattuna ‘naturalistis-dialektiseen’ holismiin [mieli on materian=energian dialektinen (ei-lokalisoitavissa oleva) ‘ominaisuus’ ja päinvastoin]. Teknisen kehityksen voittokulku, johon Enqvist usein vetoaa näköjään myös ‘reduktionistisen’ fysiikan teoreettista ‘oikeellisuutta’ puolustellessaan, ei oikeuta reduktionismia edes pragmaattisesti [ellemme ajattele ihmistä pelkkänä informaationsiirtoautomaattina ja computerina eli ‘laskijana’], sillä ovathan ihmisen evolutiivisesta perusluonteesta [vallanhalu, ahneus, mukavuudenhalu eli laiskuus] juontuvat ja senkin takia jo alunperin kohtalokkaat [vain 200 vuoden aikana eskaloituneet!] ongelmamme suhteessa luontoon juuri modernin teknokapitalistisen kasvun katastrofaalisesti kiihdyttämiä. Kapitalismin kaupallisella periaatteella innovoitu ja manipuloitu elintason kasvun teknologia luo enemmän ongelmia kuin se pystyy koskaan ratkaisemaan. - - On sitten toinen joskin edellisestä väistämättä seuraava kysymys, mitä olemme valmiita hyväksymään Pylkön kulttuurisesta antimodernismista ja mitä emme ja miten paljon voimme olla hyväksymättä ilman, että ratkaisumme [ainakin Pylkön mielestä] on pelkkä idealistinen väistöliike eli pään pensaaseen panemista: siis lopultakin pelkkää perustavien ekologis-kulttuuristen ongelmien epärealistista hyssyttelyä ja sovittelua kapitalismin globaalisti itsetuhoisiin ehtoihin. - - Itse olen nykyään yhä suuremmassa määrin taipuvainen ajattelemaan, että Pylkkö on oikeassa ja muistelemaan Foucault’n kuvausta ihmisestä rantahiekkaan piirrettyinä kasvoina, jotka aalto huuhtoo pois [Sanat ja asiat].

*

http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-235-109-8

http://www.uunikustannus.fi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6

http://www.uunikustannus.fi/kadettiedot.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Holismi

'Kapitalismi tuhoutuu omaan mahdottomuutensa. Meillä on muutama vuosi aikaa tajuta tämä ja alkaa ajatella maailma uusiksi.'

Tere Vadénin uusin kirja Heidegger, Zizek ja vallankumous pohtii oikeistolaisen ja vasemmistolaisen vallankumouksen eroja ja yhtymäkohtia.
*
Tämä päre on lisäys tai jatkoa eiliseen päreeseeni Zizekin minimalistisesta subjektista, jossa siteerasin Tere Vadénin huhtikuussa ilmestynyttä kirjaa, jonka voinee aiheensa filosofis-poliittisen kriisitematiikan vuoksi sijoittaa luontevasti filosofisen Hot-10 listan kärkipäähän.

1
On helpompi kuvitella maailmanloppu kuin vallankumous. Miksi näin, vaikka vallankumouksen jalo tarkoitus on olosuhteiden muuttaminen paremmaksi. Näin olemmekin heti vallan ongelman ytimessä. - 'Jos sana valta pitäisi tiivistää yhteen sanaan, se on rahan, omistuksen tai omaisuuden valta, mikä on se ongelma', Tere Vadén summaa Aamu-tv:n sohvalla. Hänen mukaansa on tosiasia, ettei demokratia toteudu, vaan valta on niiden käsissä, joilla rahatkin ovat. Vadénin mielestä vallankumouksellinen teko on sellainen, joka tehdään omissa nimissään ja omalla vastuullaan eikä sitä tehdä esimerkiksi puolueen tai jonkun teorian tai ideologian nimissä.

2
[Aamulehti.fi./25.4]

Demokratia ja markkinatalous. Näiden kahden erottamattoman voittoon piti historian loppua. Tamperelainen professori, filosofi Tere Vadén on toista mieltä. Hänen mukaansa kapitalismille ja demokratialle tulee avioero.

– Ei sen näkemisessä tarvita suurta filosofista ajattelua, Vaden huomauttaa yliopiston alakuppilassa.

– Tyly empiria riittää. Puolet Euroopan nuorista miehistä on työttömänä ja talouskasvu ohitse. Euroopasta on tullut tuhojuna.

Kysymys kuulukin: millainen vallankumous on edessä?

– Vasemmistolainen vallankumous on hukannut mahdollisuutensa asettumalla talouskasvun taakse. Äärioikeisto taas käyttää vanhaa hyvää konstia eli ulkoista vihollista. Se toimii aina, tietää Vadén.

– Nyt ei kysytä tuleeko Eurooppaan äärioikeistolainen hallitus, vaan kuinka monta niitä tulee. Unkari, Kreikka, Italia, Espanja ja Ranska ovat ensimmäisten joukossa.

Vadénin mielestä myös Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik voidaan nähdä yhtenä väläyksenä Euroopan äärioikeistolaisesta tulevaisuudesta.

Vadén on perehtynyt vallankumouksen vaiheisiin uudessa kirjassaan Heidegger, Žižek ja vallankumous.

– Molemmat pitivät vallankumousta välttämättömänä. Heidegger oli oikeistovallankumouksellinen ja Žižek on vasemmistovallankumouksellinen. Heitä on erittäin opettavaista tutkia yhdessä.

Entä millaisen vallankumouksen Tere Vadén haluaa?

– Kunnollisen vallankumouksen. Sellaisen, joka pystyy estämään luonnon tuhoutumisen kapitalismin raaka-aineeksi.

Vadén puhuu kaksijalkaisesta vallankumouksesta, joka tulee hiipimällä, alhaalta päin.

Puolueista ei ole apua.

– Vasemmistoliitto tekee aivan idioottimaisia asioita. Sen ei olisi missään tapauksessa pitänyt lähteä hallitukseen ottamaan turpiin kokoomukselta, siinä ei ole järjen häivää. Puolustustaktiikan aika on armotta ohitse, huokaa Vadén.

– Ikävä kyllä vihreistäkään ei ole ympäristövallankumoukseen. Heistä on tullut teknologiauskovaisia, sisäsiistejä cityvihreitä.

Kokoomus, demarit ja kepulaiset eivät Vadénin mielestä puhu enää edes suomea.

– En voi käsittää näitä nuoria ihmisiä, Urpilaista, Kataista, Kiviniemeä. He ovat kasvaneet Pohjanmaalla tai Savossa, jossa puhutaan elävää suomea. Mutta kun he avaavat suunsa, sieltä tulee ulos Saksan keskuspankin kantoja. Aivan järkyttävää.

Kieli ei ole mikään pikku juttu; se pitää koossa ihmisen, kulttuurin, elinkeinon, elämän.

– Kun suomalainen sanoo metsä, äiti tai kuolema, sisällä on jo käsitys maailmasta ja siitä mitä ihminen on. Kieli on hirmuisen hienoviritteinen tunnekokemus, sitä ei saa ottaa pois ihmiseltä.

– Huomaan sen itse työssäni. Jos yritän väsätä filosofiaa englanniksi, siitä ei mitenkään tule niin tarkkaa ja syvällistä kuin haluaisin.

Mistä se kaksijalkainen vallankumous alkaa? Paitsi kielestä?

– Läheltä. Metsästä. Ei ole olemassa talousjärjestelmää, vain viljelmiä, ruokaa, taloja, työkaluja, tehtaita, toimistoja ja tekijöitä, muistuttaa Vadén.

Hän kertoo ehdottaneensa keskustalle uutta ohjelmaa – hajautetaan energiatuotanto.

– Perustetaan jokaiseen niemeen ja notkelmaan hakevoimala tai vesivoimala tai biokaasulaitos tai tuulivoimala. Jos kepu lähtisi ajamaan tätä, se saisi Suomessa poliittisen hegemonian 80 vuodeksi. Energiantuotannon hajauttaminen olisi hyvin isänmaallista ja pelastaisi maaseudun.

– Samalla katkaistaisiin öljyriippuvuus Venäjästä. Se on meille iso uhka, aivan varmasti Venäjä alkaa käyttää kiristysruuvia – ehkä jo käyttääkin. Sitä paitsi: öljyrahat Venäjällä eivät mene kivoille tyypeille.

Entä yliopisto? Tuleeko sieltä vielä vallankumouksellisia?

– Kyllä ja ei, sanoo Tampereen yliopistosta helmikuussa Aalto-yliopistoon siirtynyt Vadén, 43.

– On paljon niitä, joita kiinnostaa vain nopea valmistuminen ja ura. Mutta on paljon niitäkin, jotka ovat jo käyneet vapaaehtoistyössä Bangladeshissa tai Intiassa. Heille ei voi opettaa mitään, he tietävät jo kaiken.

Miten Suomen käy?

– Kapitalismi tuhoutuu omaan mahdottomuutensa. Meillä on muutama vuosi aikaa tajuta tämä ja alkaa ajatella maailma uusiksi.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/05/minimalistinen-subjekti.html
http://www.aamulehti.fi/Ulkomaat/1194739800100/artikkeli/puheenaihe%20eurooppa%20kiitaa%20kohti%20tuhoa.html
http://nuvatsia.terevaden.net/2012/03/27/heidegger-zizek-ja-vallankumous/
http://yle.fi/uutiset/vappu_on_vallankumouksen_aikaa/6076496
http://bambuser.com/v/2544893

Verum ipsum factum ja globaali ajattelu

Planetaarinen ja globaali kotimme. Sininen planeetta.

I
Päreen sitaatti [osa II] on Heikki Patomäen uusimmasta kirjasta Eurokriisin anatomia. Mitä globalisaation jälkeen?

Konservatiivi-nationalisteille Patomänen kokonaisnäkemys ja -ajattelutapa luultavasti ilmentää vasemmisto-liberaalista haihattelelua. Mutta juuri universaalit tutkimusprojektit ja -tulokset itsessään osoittavat, että konservatiivit 'etno-lokalistit' ajautuvat väistämättä ristiriitaan kannattaessaan sekä nationalistista arvopolitiikkaa että universaalia tiedettä, joka kytkeytyy luontevasti käsitykseen globaalista demokratiasta. Tiede on unversaalia ja globaalia kuten demokratiakin.

Patomäen ydinongelma piilee tietysti siinä, missä määrin globaali talousjärjestelmä voi muuttua globaalin demokratian periaatteilla globaali-keynesläiseksi vasemmistolaisuudeksi ja missä määrin se kuitenkin vääjäämättömästi pyrkii yhä toimimaan pääoman kasautumisen ehdoilla. Varmaa kuitenkin on, että globaalia ekologista [talous- ja yhteiskunta-] politiikkaa on mahdotonta toteuttaa sekä globaalin pääoman että yksittäisten valtioiden paikallisilla ehdoilla.

Globaali-keynes'läisyys ei ole utopia samassa mielessä kuin kommunistinen, vallankumouksen aikaansaama 'tasa-arvoinen vapaus'[?] vaan nykypoliittisiin käytäntöihin parlamentaarisesti sovellettavissa oleva proseduuri/praksis [edellyttäen tietenkin aidosti demokraattisen valtiosäännön mukaista legitimaatiota], mutta yhtä kaikki sen toteutuminen vaikuttaa EU:sta huolimatta [ja myös EU:n takia] nykymaailman[kin] poliittisessa tempoilussa melko epätodennäköiseltä ainakin lyhyellä tähtäimellä.

Pessimistisen visioni mukaan globaalisti legitimoidusta talous- ja yhteiskuntapolitiikasta päästään maailmanlaajuiseen yksimielisyyteen vasta sitten, kun se on liian myöhäistä eli tilanteessa, jolloin/jossa jatkuvan kasvun talous-, teknologia- ja kulutustason kohotus-hulluus on tullut tiensä päähän sekä raaka-aineitten [uusiutumattomien ja eräitten uusiutuvienkin luonnonvarojen] saatavuuden että demokraattisen legitimaation suhteen [uusliberaalien talouspoliitikkojen/talouspolitiikan uskottavuus romahtaa lopullisesti].

II
8. Kohti demokraattista globaalikeynesiläisyyttä
[....]
Kohti planetaarista politiikkaa ja kuvittelumaailmaa
[....]
Toinen maailmansota oli ensimmäinen todellinen globaali sota. Uudet kommunikaatioteknologiat mahdollistivat välittömän raportoinnin kaikilta sodan rintamilta ympäri maapalloa, samalla kun ihmiset olivat intensiivisen joukkotiedotusvälinepropagandan alaisia omissa maissaan.

Globalisaatio on luonut arkipäiväisen tietoisuuden maailman yhteenkietoutumisesta, vaikka uudet teknologiat ovat toisaalta myös lisänneet olemisen ja ajattelun hajaantuneisuutta. Joka tapauksessa planetaariselle kuvittelumaailmalle on kehittynyt materiaalinen perusta uusien teknologioiden ja ja maailmantalouden keskinäisriippuvuuksien kautta.

Yhteiskuntateoriassa kuvittelumaailmalla ['imagery'] viitataan niihin parametreihin, joiden avulla ihmiset voivat työstää eräänlaisen kuvan tai kartan omasta sosiaalisesta olemassaolostaan. Sosiaalinen todellisuus pitää ensin kuvitella, jotta se voidaan tehdä todeksi sosiaalisissa käytännöissä ja instituutioissa [verum ipsum factum-periaatteen mukaisesti' [ks. viite *].

Koska ihmiset syntyvät aina jo valmiiden käytäntöjen ja instituutioiden keskelle, sosiaalinen maailma näyttäytyy heille annettuna objektiivisena todellisuutena. Ja monessa mielessä se sitä onkin, sillä näin rakentuneessa sosiaalisessa todellisuudessa on myös monia suhteita, yhteyksiä ja mekanismeja, joita ihmiset eivät [kokonaan] ymmärrä tai kykene kontrolloimaan, mukaan lukien valtasuhteita, joihin he usein mukautuvat vastarinnasta huolimatta.

Kuitenkin sosiaalisen todellisuuden tekee mahdolliseksi ihmisten kyky kuvitella asioita. Se nojaa kieleen ja kulloisessakin historiallisessa tilanteessa vallitseviin prototyyppeihin, kategorioihin, kehystämisiin ja metaforiin. Hiljaisten taustaoletusten ja kielen perusrakenteiden avulla voidaan kertoa uskottavia tarinoita siitä, keitä me olemme, mistä me olemme tulossa ja mihin menossa - ja mitä meidän yhteiset intressimme ovat. Näin rakentuu kansallismielinen ajattelu, mutta samalla tavalla on mahdollista työstää globaalia kuvittelumaailmaa.

Jo kopernikaaninen tieteellinen vallankumous loi kosmopoliittisia prototyyppejä, kehystämisiä ja metaforia. Jos maapallo ei olekaan maailmankaikkeuden keskellä ja jos kaikki ei kierräkään maapalloa, miten mikään mielivaltainen piste maapallon pinnalla voisi olla 'keskus'?

Giordano Bruno, Christiaan Hyugens ja Voltaire menivät vielä pitemmälle ja kuvittelivat lukuisia aurinkokuntia, joissa monissa voi olla samankaltaisia 'maailmoita' kuin maapallollakin, mutta mahdollisesti edistyneempiä teknisesti ja moraalisesti. Kant aloitti uransa luomalla naturalistisen teorian aurinkokunnan alkuperästä ja kehittelemällä käsitettä galaksi.

Kansainliitto, YK, ja Bretton Woods-instituutiot eivät olisi voineet syntyä ilman kosmopoliittista tietoisuutta. Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana markkinaglobalismi on tuottanut monia planetaarisia prototyyppejä, kehystämisiä ja metaforia kaupallisiin tarkoituksiin. Apollo 17:stä otettu kuva kokonaan auringon valaisemasta maapallosta - kuva AS17-148-2276 otettiin matkalla kuuhun - on kaikille ihmisille tuttu, koska sitä on käytetty tuhansissa mainoksissa ja lukemattomissa yhtiöiden logoissa, kirjankansissa ja internetkuvissa.

Ensin kuvaa alkoivat hyödyntää ympäristö- ja hätäapujärjestöt. Sittemmin siihen ovat vedonneet myös monet intellektuellit, jotka eivät ajattele maapalloa niinkään ympäri vuorokauden auki olevana ostoskeskuksena kuin kotina.

Uudet vaihtoehtoliikkeet ottivat 1960- ja 70-luvun taitteessa käyttöön iskulauseen 'ajattele globaalisti, toimi paikallisesti', mutta miksi ajattelun pitäisi olla kahlittu vain maapallolle ja toiminnan yhteen paikkaan maapallon pinnalla? Eikö pitäisi pikemminkin ajatella kosmisesti ja toimia globaalisti? Eivätkö yhteiset ongelmat vaadi globaaleja ratkaisuja?

Visuaaliset tyypit ja metaforat [esimerkiksi kuva sinisestä maapallosta] eivät kuitenkaan yksinään riitä luomaan globaalia kuvittelumaailmaa. Tarvitaan myös prototyyppisiä tarinoita ja niiden henkilöhahmoja luomaan merkityksiä tälle kokonaisuudelle. H. G. Wells loi idean todellisesta maailmanhistoriasta jo melkein sata vuotta sitten. Sittemmin wellsiläisestä maailmanhistoriasta on kehkeytynyt sekä globaalihistoria että kaikkeuden historia.

Näissä tarinoissa ihmiskunnan historia kytkeytyy luontevasti ihmislajin historiaan [asteittainen siirtymä biologisesta kulttuuriseen evoluutioon]. Ihmislajin historiasta tulee osa biologista evoluutiota [monimuotoisuuden ja kompleksisuuden järjestelmällinen lisääntyminen] ja elämän historia sijoittuu osaksi aurinkokunnan ja galaksin historiaa [siirtymä kosmisesta biologiseen evoluutioon].

Näin maailmanhistoria kehystetään osaksi paljon laajempia prosesseja, mikä avaa mahdollisuuden nähdä aktivistit ja poliitikot kosmisen draaman roolihahmoina.
[....]
[*] Verum esse ipsum factum = totuus itsessään on luotu tai rakennettu. - Tämä ei ole yleinen totuusteoria - totuus on myös metafora väitteiden ja maailman vastaavuudesta - vaan ennenkaikkea ontologinen teoria sosiaalisen maailman rakentumisesta. Teorian muotoili Giambattista Vico 1700-luvulla.
*
Sitaatti kirjasta Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia. Mitä globalisaation jälkeen?; s, 209 -212 - [kappalejako RR]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Heikki_Patom%C3%A4ki
http://www.intokustannus.fi/kirja/eurokriisin_anatomia/
http://en.wikipedia.org/wiki/Giambattista_Vico
http://yellowmagpie.com/about-our-home-planet-earth-third-rock-from-the-sun/

Maa, kalvas äiti eli opetuksia tuhkasta [Media ja identiteetti 4]

Yläkuva:  Volcano plume on 17 April 2010. - Alakuva:  The Iceland volcano Eyjafjallajokull sends ash into the air just prior to sunset.
*
The fact that a cloud from a minor volcanic eruption in Iceland—a small disturbance in the complex mechanism of life on the Earth—can bring to a standstill the aerial traffic over an entire continent is a reminder of how, with all its power to transform nature, humankind remains just another species on the planet Earth. - [Žižek].
*
Our readiness to assume guilt for the threats to our environment is deceptively reassuring: We like to be guilty since, if we are guilty, then it all depends on us - - [Mielestäni tämä Zizekin kommentti osuu etenkin kestävän kehityksen markkinatalouden eli [puna]vihreitten harhaoletukseen, jonka mukaan yksilö voisi vapaasti ja itsenäisesti [markkinataloussubjektin lailla] itse vaikuttaa vakavasti otettavalla ja merkityksellisellä tavalla kapitalismin massiivisen saastutus-koneiston muuttamiseen tai edes rajoittamiseen].

*
[Kielimafia lisäsi PS.:n - 26.7]

I
1
Päreen lainaus on Media ja identiteetti-seminaarikoosteen viimeisestä artikkelista, jossa Slavoj Zizek Islannin 2010 tulivuorenpurkausta esimerkkinä käyttäen pohtii sekä median roolia uhkien ja katastrofien tiedottamisessa, tieteen epävarmuuksia asiantuntevuuden kaavussa että tulevaisuuden globaalin politiikan vaihtoehtoja, joilla valtavaa ekologiseen muutokseen ja [myös] siitä seuraavaan väestömassojen väistämättömään liikkumiseen mantereilta toisille voitaisiin varautua. Toisin sanoen - minkälainen politiikka pystyy ehkäisemään erityyppisten katastrofien syntymistä ja kontrolloimaan niiden globaaleja seuraus-vaikutuksia.

2
Paradoksaalista on kuitenkin se, että moderni teknologia tekee sivilisaatioistamme entistä haavoittuvampia luonnonmullistusten suhteen, koska ne  suunnitellaan ja rakennetaan ilmaston ja ylipäätään luonnonolosuhteitten status quon eli muuttumattomuuden oletukselle ja varaan.

Ihmisen ympäristöä/luontoa nopeasti muuttavaa 'sopeutumista' mutta samanaikaisesti biologisesti hidasta adaptaatiota [mikä on ominaista varsinkin kehittyneemmille lajeille] voisi pitää jopa itseään kopioimaan determinoidun geenin ylläpitämänä evoluutioon itseensä sisältyvänä 'ohjelmointivirheenä',  joka johtaa lajin liikakasvun kautta amokiin ja tuhoon myös ihmislajin tapauksessa [*] - - ainakin niin kauan, kun ihmiset tekno-busines-median turruttamissa mielikuvissaan uskovat spontaaniin, jatkuvaan tai muka kestävään kapitalistiseen kasvuperiaatteeseen - rationaalisesti itsekkäisiin intresseihin sitoutuneena eli 'vapaasti'.

On tullut aika muuttaa sekä 'aivosysteemiä' että elämissysteemiä - - tai luovuttaa, painaa kaasua ja ajaa ilman jarruja helvettiin...

 [*] Laji lisääntyy nopeasti erikoistumisen toimiessa sopeutumista helpottavana 'innovaationa', mikä kuitenkin merkitsee myös, että koko populaatio rakenteineen altistuu vakavasti perustaville ympäristömuutoksille ja ajautuu nopeasti sukupuuttoon, mikäli sen elinolosuhteet oleellisisilta osiltaan heikentyvät].

II
Opetuksia tuhkasta

Maa, kalvas äiti [Erde, bleiche Mutter]

[....]
Paradigmaattinen kategoria, joka paljastaa tieteen avuttomuuden ja samalla peittää sen asiantuntijavakuuttelun pettävään verhoon, on 'raja-arvo': kuinka paljon voimme vielä 'turvallisesti' saastuttaa ympäristöämme, kuinka paljon paljon fossiilisia polttoaineita voimme vielä polttaa, kuinka suuri määrä myrkyllistä ainetta ei uhkaa terveyttämme, ja niin edelleen [tai rasistisessa versiossa, kuinka monta ulkomaalaista yhteiskuntamme voi integroida vaarantamatta identiteettiämme].

Ilmeinen ongelma on siinä, että tilanteen läpinäkymättömyydestä johtuen jokainen 'raja-arvo' on muodoltaan osaksi fiktiota, mielivaltaista symbolista interventiota reaaliseen. Voimmeko todella olla varmoja siitä, että lääkärien määräämä verensokerin arvo on oikea siten, että sen ylittyessä olemme vaarassa ja sen alla turvassa?

Tästä tietomme rajoittuneisuudesta ei missään mielessä seuraa, että meidän ei pitäisi liioitella ekologista uhkaa. Meidän tulisi päinvastoin olla yhä varovaisempia sen suhteen, koska tilanne on perustavanlaatuisesti ennakoimaton. Viimeaikaiset epävarmuudet ilmaston lämpenemisestä eivät tarkoita, että asiat eivät olisikaan niin vakavalla mallilla, vaan sitä, että luonnolliset ja sosiaaliset osatekijät ovat erottamattomasta toisiinsa linkittyneitä.

Tämänhetkisiin ympäristökatastrofin uhkiin liittyvä dilemma on seuraava: joko otamme ne vakavasti ja päätämme nyt toimista, jotka vaikuttavat naurettavilta, jos katastrofia ei tulekaan, tai emme tee mitään, ja menetämme kaiken katastrofin sattuessa. Ympäristökatastrofin suhteen ei ole keskitietä.

Tällaisessa tilanteessa puhe ennakoimista, varotoimista ja riskienhallinnasta tapaa muuttua merkityksettömksi, sillä olemme tekemisissä sellaisen kanssa, mitä rumsfeldilaisessa tietoteoriassa pitäisi kutsua 'tuntemattomaksi tuntemattomaksi': emme ainoastaan ole tietämättömiä siitä, missä keikahduspiste on, vaan sen lisäksi emme tiedä edes tarkasti sitä, mitä emme tiedä.

Rumsfeldilaisesta tietoteoriasta voi todellakin oppia paljon. Tämä ilmaus viittaa tietenkin tunnettuun lausahdukseen maaliskuussa 2003, jolloin Donald Rumsfeld ryhtyi pienoiseen harrastefilosofointiin tiedetyn ja tuntemattoman suhteesta:

'On tiedettyjä tiedettyjä. Ne ovat asioita, jotka tiedämme tietävämme. On tiedettyjä tuntemattomia. On siis asioita, joista tiedämme, ettemme tiedä niitä. Mutta on myös tuntemattomia tuntemattomia. Nämä ovat asioita, joista emme tiedä, ettemme tiedä niitä'.

Hän unohti kuitenkin lisätä ratkaisevan neljännen termin: 'tuntemattomat tiedetyt': asiat, joista emme tiedä, että tiedämme ne - mikä on tarkalleen freudilainen tiedostamaton, 'tietoa, joka ei tiedä itseään', kuten Lacan tapasi sanoa.

Jos Rumsfeld kuvitteli, että pääasiallinen vaara Irakin sodassa oli 'tuntemattomat tuntemattomat', Saddamin uhkat, joista ei osattu edes epäillä, mitä ne ovat, meidän olisi vastattava, että pääasialliset vaarat ovat päinvastoin 'tuntemattomat tiedetyt', kiistetyt uskomukset ja oletukset, joiden seuraamisesta emme ole edes tietoisia. Ekologian tapauksessa nämä ovat niitä, jotka estävät meitä todella uskomasta katastrofin mahdollisuuteen, ja ne yhdistyvät 'tuntemattomiin tuntemattomiin'.

Tärkein opetus onkin, että ihmiskunnan olisi valmistauduttava elämään 'plastisemmin' ja nomadisemmin. Paikalliset tai globaalit muutokset ympäristössä saattavat luoda tarpeen ennenkuulumattomille laajan mittakaavan sosiaalisille muutoksille.

Sanokaamme, että valtava tulivuorenpurkaus tekee koko Islannista asumiskelvottoman. Mihin islantilaiset muuttaisivat? Pitäisikö heidän saada jostain maata vai hajaantua ympäri maailmaa? Mitä jos pohjois-Siperiasta tulee asuttavampi ja maanviljelylle otollisempi, ja samalla Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta tulee liian kuiva ylläpitämään suurta väestöä - kuinka väestöjen siirrot organisoitaisiin?

Kun samankaltaisia asioita tapahtui menneisyydessä, sosiaaliset muutokset tapahtuivat villin spontaanisti, väkivallan ja tuhon saattelemina. Tällainen mahdollisuus olisi nykypäivän olosuhteissa katastrofaalista, kun kaikilla valtioilla on mahdollisuus saada käsiinsä joukkotuhoaseita.

Yksi seikka on selvä: kansallinen suvereniteetti on määriteltävä radikaalisti uudelleen ja keksittävä maailmanlaajuisen yhteistoiminnan uusia muotoja. Ja entä valtavat talouden ja kulutuksen muutokset, jotka seuraavat uusista sääilmiöistä tai energian- ja vesilähteiden puutteesta? Minkälaisten päätöksentekoprosessien kautta tällaiset muutokset ratkaistaan ja toimeenpannaan?

Meidän onkin palattava tässä neljään momenttiin, joita Alain Badiou kutsuu vallankumouksellis-egalitaarisen oikeuden 'ikuiseksi ideaksi'. Se, mitä tarvitaan on:

* Jyrkän tasa-arvoista oikeutta: kaikkien ihmisten olisi maksettava sama hinta tulevista rajoituksista. Olisi siis maksettava jokaiselle yhtäläinen, maailmanlaajuinen normi energiankulutukseen, hiilidioksidipäästöihin jne.. Kehittyneet maat eivät saa myrkyttää ympäristöä nykyiseen tahtiin syyttäen kehittyviä kolmannen maailman maita Brasiliasta Kiinaan yhteisen ympäristömme raunioittamisesta nopealla kasvullaan.

* Terroria: määrättyjen suojatoimien rikkojien häikäilemätöntä rankaisua, mihin mahdollisesti liittyy liberaalien 'vapauksien' ankaraa rajoittamista ja mahdollisten lainrikkojien teknologista valvontaa.

* Voluntarismia: ainoa tapa kohdata ympäristökatastrofin uhka on sellaisten suuren mittakaavan kollektiivisten päätösten kautta, jotka ovat vastakkaisia kapitalistisen kehityksen 'spontaanin', immanentin logiikan kanssa. Jo Walter Benjamin huomautti tekstissään 'Historian käsitteestä', että nykyään vallankumouksen tehtävänä ei ole auttaa historiallista tendenssiä tai välttämättämyyttä toteutumaan, vaan 'pysäyttää historian juna', joka ajaa kohti maailmanlaajuisen katastrofin jyrkännettä - oivallus, joka on saanut uutta painoa ympäristökatastrofin mahdollisuudesta.

* Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä kaikkeen edeltävään yhdistettyä luottamusta kansaan: uskoa, että kansan suuri enemmistö tukee näitä ankaria toimenpiteitä, pitää niitä ominaan ja on valmis osallistumaan niiden toimeenpanemiseen. Pitäisi rohkeasti palauttaa terrorin ja kansaan kohdistuvan luottamuksen yhdistelmänä eräs vallankumous-egalitaarisen terrorin hahmoista: 'ilmiantaja', joka paljastaa syylliset viranomaisille [jo Enronin tapauksessa Time-lehti oli oikeassa juhliessaan todellisina julkisina sankareina sisäpiiriläisiä, jotka vihjasivat talousviranomaisille väärinkäytöksistä].

Aikoinaan kutsuimme tätä kaikkea kommunismiksi.

Slavoj Zizek

PS.
Kehotan lukemaan tarkkaan ne viimeisten kappaleiden kohdat, joissa mainitaan sana terrorismi, jottei tulisi  mitään väärinkäsityksiä siitä, mitä Badiou ja Zizek kyseisellä termillä sille annetussa asiayhteydessä tarkoittavat. Terrorismilla ei nimittäin Badioun ja Zizekin projektissa ole ideologisesti eikä praktisesti mitään tekemistä erään äärikonservatiivisen nationalisti-fasisti-psykopaatin sekä hänen yksityisesti organisoidun räjäytys- ja tappokeikkansa kanssa.
*
http://www.apeironkirjat.com/
http://www.filosofia.fi/node/5492
http://filosofia.fi/node/4885
http://fi.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek
http://www.inthesetimes.com/article/6079/o_earth_pale_mother/ - [linkin kolumni käsittelee suppeasti samaa aihetta kuin tässä mainittu ja osaksi lainattu artikkeli, jonka Zizek on lähettänyt Janne Kurjelle]
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=9525538230&lang=fi
http://en.wikipedia.org/wiki/2010_eruptions_of_Eyjafjallaj%C3%B6kull
http://fi.wikipedia.org/wiki/Donald_Rumsfeld
http://fi.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Walter_Benjamin
http://www.csmonitor.com/USA/2010/0416/Researchers-puzzle-over-how-long-Iceland-volcano-will-erupt

Jyrki Katainen ja Kokoomus - iloisesti ja onnellisesti matkalla kohti ekologista katastrofia

Jyrki Katainen rakastaa maapalloa[an]
1
Runo maapallolle
Pienen maapallon uninen aamuhymy,
heinäpellon suloinen tuoksu,
puristus ruiskukan lehdestä,
syvä yhteenkuuluvaisuuden tunne.
Me olemme me. Minä ja maapallo.

Kirjoittanut Jyrki Katainen [pääoman ministeri], editoinut RR [oman pään ministeri].
*
Alkuperäistä runoa on hiukan muuteltu, joskin sen henki säilytetty lähes kirjaimellisesti.

Mutta lukekaapa heti perään, mitä mieltä Katainen ihan oikeasti on maapallon hyväksikäytöstä.

Tekstin perusteella en voi sanoa muuta kuin, että sinä Jyrki kuulut jollekin toiselle [maksimaalisen hyödyn koelaboratorio-]planeetalle vaan et maapallolle! 
 2
Onni kuuluu hyvinvointiin, sanoo Jyrki Katainen

[Taloustieteilijä Peter Victor ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ovat eri mieltä talouskasvun merkityksestä ympäristölle. ]
*
Onnellisuus on asia, mikä pitäisi laskea mukaan, kun mitataan ihmisten hyvinvointia. Pelkät palvelut ja tulonsiirrot eivät kerro kaikkea, uskoo valtiovarainministeri Jyrki Katainen.

Hän vaihtoi loppuviikosta ajatuksia Suomessa vierailevan kanadalaisen taloustieteilijän Peter Victorin kanssa. Victorin mukaan talouskasvusta pitäisi luopua, sillä ympäristö ei kestä sitä.
Katainen ei yhtynyt tähän näkemykseen.

"En vielä usko, että maailma olisi lopettanut kehittymisen ja kulkisimme vain kohti tuhoa", Katainen sanoo.

Kataisen mielestä Victorin ajatuksissa on hyvää se, että ne pakottavat miettimään keinoja kestävään kasvuun.

"Suomessakin markkinoidaan jo hiilineutraaleja polttonesteitä. Uskon, että tämänkaltaisin keinoin kasvu voi hyvin jatkua", Katainen sanoo.

Victor on tutkinut talouskasvun ja ympäristön suhdetta 40 vuoden ajan.

Hänen mielestään ihmisten on vaikea hyväksyä ajatusta talouskasvusta luopumisesta, koska se tuntuu sotivan perustavan laatuisia arvoja vastaan.

Talouskasvun vastustaminen tuntuu ihmisistä edistyksen vastustamiselta.

"Usko edistykseen syntyi vasta joitakin satoja vuosia sitten. Tiede kehittyi. Pikku hiljaa ihmisille alkoi olla selvää, että seuraava sukupolvi voi aina vähän paremmin kuin vanhempansa", Victor sanoo.

Aluksi edistys merkitsi sellaisia asioita kuin parempaa koulutusta ja kehittyneempää terveydenhuoltoa.

Nykyisin puhutaan Victorin mukaan enää taloudellisesta toimeentulosta.

Hänen mielestään talouskasvun hillitseminen parantaisi elämän laatua, ihmiset olisivat onnellisempia ja ympäristö voisi paremmin.
*
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Onni+kuuluu+hyvinvointiin+sanoo+Jyrki+Katainen/1135260412644/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset
http://www.de-growth.com/vancouver/index.php?option=com_content&id=66
http://www.iltalehti.fi/runot/200607290231553_rn.shtml
http://www.pam.fi/ajankohtaista/?x12969=2790389

Kun jätteet menivät pörssiin ja muuttuivat puhtaiksi eli kannattaviksi

Kiitos taas Tuomas Nevanlinnalle, jota pidän Suomen terävimpänä filosofisena kriitikkona - ainakin verrattuna analyyttisen filosofian pelipalikoitten siirtelijöihin - noihin semanttisesti naiveilla, didaktisen teknokratian implikoivilla argumenteillaan näperteleviin akateemisiin robotteihin, jotka 'ratkaisevat' ongelmia objektiivisesti (lue: ideologisesti) venyttämällä niiden käsitteellistä perustaa loputtomiin tai katkaisemalla näiltä käsitteiltä joko pään tai jalat (Prokrusteen vuode) - sen sijaan että loisivat uusia käsitteitä, koska vanhat on korruptoitu ja rappeutettu naturalistisen 'vaihtoarvo'-pragmatismin sekä 'mikään ei o mitään'- dekonstruktionismin teilipyörässä. - (Naturalismi ja dekonstruktionismi ovat reaktiivisen nihilismin (metafysiikan ja ontologian romahtamisen) kääntöpuolia/seurauksia, eivät suinkaan toistensa vastakohtia).
*
Vihreiden outo yhtälö
Tuomas Nevanlinna
10.2.2010

Vihreästä liikkeestä tulee mieleen "luonto". Muuta yhdistävää tekijää ei olekaan helppo jäljittää. Liikkeessä ovat piipertäneet niin uushipit kuin uusteknokraatit, niin reaalipoliitikot kuin haaveilijat, niin Linkola kuin vannoutuneet kissaihmiset.

Vihreän ajattelun taustalla ei ole yhtä teoriaa. Se ei edes teeskentele että olisi, niin kuin marxismi vielä saattoi tehdä.

Miksi näin?

Hahmotan taustaksi kaksi 1800-luvun mittaan tiivistynyttä aatehistoriallista ilmiötä. Niistä kumpikaan ei ole yksi oppi. Pikemminkin ne ovat eräänlaisia pohjavirtauksia, jotka ovat synnyttäneet erilaisia filosofisia ja poliittisia kukintoja.

Ensimmäistä nimitän ekonomismiksi. Sen perusidea on, että talouden ja tekniikan mylly tuottaa sellaista aineellista materiaalista hyvää, joka on poliittisesti kiistatonta. Ekonomismin kaikki totuudet on johdettu talousteoriasta ja sen taustalla on usko järkeen ja edistykseen. Sitä edustavat monet liberalismeista ja monet marxismeista. Ja sosiaalidemokratia.

Toista pohjavirtausta kutsun rousseauismiksi. Se kumpuaa romantisoivista tavoista tulkita Jean-Jacquesin filosofiaa. Luonnollinen ja orgaaninen elämä on, kas, parempaa kuin vieraantunut ja pirstaloitunut. Pahiksia ovat välineellinen luontosuhde, yhteisöllisyyden puute, massoittuminen, kerskakulutus. Edistysusko on tiessään, tilalla kumajaa utooppis-nostalginen saarnasävy.

1960-luvulla alkoi ilmestyä raportteja ja pamfletteja, joiden kautta sana "ekologia" sai nykyisen merkityksensä. Perushuomio oli se, ettei luonto olekaan loppumaton resurssi. Sekin on niukkuushyödyke ja siksi osa talouden järjestelmää.

Sittemmin luonnonvaratuhlauksen estämiseksi on kehitetty erilaisia keinoja. Ne eivät olennoi ekonomian kritiikkiä. Ne ovat päinvastoin tapoja ekonomisoida lisää.

Pahin ulkoisvaikutuksista onkin ympäristön tärveltyminen. Siitä päästöverot. Kierrätyksessä jätteetkin tehostetaan. Onko ekonomisempaa ajatusta?

Ekologia on ekonomismin triumfi: kaikki todella on taloutta. Mutta samalla ekologia tuhoaa ekonomismin, koska kokonaisdiagnoosi on vääjäämättä rousseauistinen. Tavalla tai toisella.

Vihreä liike syntyy ekonomismin ja rousseauismin mahdottoman risteyspisteen ympärille. Ei ihme, että kiista on jatkuvaa. Kyseessä on sekä pakkoavioliitto että sukuriita.
*
http://www.istockphoto.com/file_closeup/concepts-and-ideas/5370677-trashed-euro-banknotes.php?id=5370677

Zizek tonkii kaatopaikkaa ja pohtii, miksi ideologiaksi/uskonnoksi muuttunut ekologinen aate ei pelasta ihmiskuntaa

Slavoj Zizek in Examined Life

http://www.downtownindependent.com/events/examined-life
http://www.austinchronicle.com/gyrobase/Issue/story?oid=oid%3A739682

Kyynikko katselemassa tynnyristään kauas ulos - omaan sisimpäänsä

Kirjoitettu Kalevi Hotasen päreeseen Mierovassa maisemassa.
*
meri, ripsa, kalevi

Luin mainiot kommenttinne kahteen kertaan ja tulin hieman surulliseksi (minäkin).

En ole koskaan ollut idealisti vaan pikemminkin anarkisti sekä yksilötaistelija. Vaikka en millään tavoin palvokaan Che Guevaraa preferoin häntä silti suhteessa lippua kantaviin kommunistipioneereihin.

Ja tässä piilee kohtalokas ristiriita. Sillä juuri minunkaltaisestani olisi saattanut tulla 'hyvä', stalinistinen diktaattori, joka juoksuttaa aatteen nimissä ryhmäsidonnaisia ja hienopersehumanistisia vasemmistopieruja ympäri kauppatoria niin pitkään, että he saavat ekstaattisen elämyksen, joka taatusti kolahtaa.

Toisin sanoen - mitä idealistisempi aate, sitä fanaattisempi hullu sen johtoon yleensä pääsee. Vetäkää siitä päätöksiä ja johtoja.
*
Linkolan Toisinajattelijan päiväkirja on ollut minulle 'niitä kirjoja'. Liikutuksetta en sitä kyennyt lukemaan.

Mitä Linkolan 'ohjelmaan' tulee, niin minun katsannossani hän on oikeassa. Meitä ei pelasta enää mikään. Teknologia syö omat lapsensa.

Niin kauan kuin takkiraudan kaltaiset ihmiset haluavat rakentaa sivilisaatiota suunnittelemattomasti - vailla eräänlaista Global Governmentia - pelkästään vapaan markkinatalouden ja teknologian ehdoilla, mikä implikoi psykologisen egoismin hyväksymisen ihmisen perimmäisenä motiivina ja siten rasistis-fasistisen yhteiskunnan, lopputulos on globaalisti selvä - täystuho.

Ensin tuhoutuvat heikoimmat, useimmat eläinlajit ja köyhimmät ihmiset, viimein lopulta hyvinvoivat ja 'vartiotorneissaan' asuvat rikkaat.

Tuho tapahtuu kahdella tavalla: ekosfäärin 'surkastumisena' ja ihmisen teknologisena manipuloimisena kyborgiksi, joka on yhtä aikaa sekä terveempi ja pitkäikäisempi että alttiimpi uusille, täysin tuntemattomille taudeille, koska hänen luontainen vastuskykynsä heikkenee sitä mukaa kuin ruoka, lääkkeet ja geenimanipulaatio muuntavat häntä yksipuolisen idealisoituun suuntaan, markkinatalouden tarpeita vastaavaksi kuluttajarobotiksi.

Kun takkirauta aiemmin kirjoitti erään englantilaisen sosiologin artikkelin pohjalta varteenotettavan päreen ihmis- ja teknologiavihasta tehden omavaltaisesti johtopäätelmän, että juuri teknologiavastaiset ihmiset sairastavat ihmisvihaa ja tuhoavat edellytykset nykyisen, länsimaitten teknologisen hyvinvoinnin ja korkean elintason synnyttämien ongelmien ratkaisemiseksi, hän osoitti olevansa fanaatikko - teknofundamentalisti jos kuka.

Takkirauta uskoo, että teknologia kykenee ratkaisemaan teknologian itsensä synnyttämät, koko ajan kasvavat ongelmat.

Tämä on uskovaisuutta sanan kieroimmassa mielessä, koska se implikoi demokratian ja vapaan markkinatalouden nimissä toisten ihmisten alistamisen ja piilorasismin - pitkälti samassa mielessä kuin islam pyrkii jihadin poliittisessa versiossa levittämään aatettaan muuhun maailmaan, joskin päinvastoin kuin länsimainen konservatiivi-liberaali-demokratia-fundamentalismi: avoimesti ja suoraan - ilman kaiken maailman analyyttisen argumentatiivista ja 'faktoihin' vetoavaa 'pakkopullaa', joka itse asiassa rationaalisuuteen kätkiessään tulee paradoksaalisesti juuri paljastaneeksi reaalisen voimapolitiikan - siis fasismin ja jonkinasteisen rasismin - olevan kaikkien pyrkimystensä taustalla.

Entä onko meillä vaihtoehtoja? Ja mikä paradoksaalisinta - olenko tavallaan itsekin epäsuorasti hyväksynyt takkiraudan logiikan, vaikka teen teknologiasta (niin hyvä asia kuin se monesti onkin esimerkiksi IT-sovellutuksissaan) ja sen välineellisestä itseisarvoisuudesa (lukekaa esim. Tuomas Nevanlinnan Nurin oikein) täysin pessimistiset johtopäätökset?

Mutta kuten sanottu - minä en usko teknologian pelastavan meidät. Tehköön tämä asenne minusta sitten vaikka ihmisvihaajan, mutta näköpiirissäni ei ole muutakaan 'aukeamaa' käyttääkseni Heideggerin Lichtung-käsitettä (ks. PS.) metaforana vallitsevan todellisuuden näköalan aukenemisesta nykyisten faktojen pohjalta, jotka siis tulkitsen lähes tasan päinvastoin kuin takkirauta.

Ei voi mitään. Ontologinen ero, joka konstituoi maailmankatsomukselliset eromme, ei voi koskaan poistua väliltämme. Jää 'vain' lopullinen antagonismi - kaikkien ihmisten kesken.

Mutta juuri tämä antagonismi on kapitalismin ydin. Siinä ihmisten välinen kateus ja peer pressure (girardilainen, mimeettinen kilpailu, jota jättifirmat ohjailevat) muuttuu aina ihmisten väliseksi, lähes konkreettiseksi taisteluksi, ja viimein tuo taistelu - ekologisen katastrofin, sivilisaation rakenteiden ja ihmiskäsityksen kohtalokkaan muuttumisen (hallitsevat kyborgit määrittelevät hallittujen/alistettujen työtötekevien ihmisyyden ehdot kafkalais-orwellilais-huxleymaiseen tapaan) takia koko skenario ilmenee saatanallisena - mystifikaation ja manipulaation verkkona, jossa eräänlainen Matrix 'rulettaa' lähes koko ihmiskuntaa.

Loppu on nähtävissä Mad Max-elokuvista.
*
En ole kuitenkaan Linkolan tavoin 'huolestunut' maailman tilasta, jos kohta hänkään ei ole, koska kaikki on hänellekin jo selvää.

Ajattelen, että tässä maailmassa ja sen yhä toistensa kaltaisiksi muuttuvissa sivilisaatioissa voi elää ihmisarvoista elää vain palaamalla antiikin kyynikon elämäntapaan - tynnyriin, jossa voi mietiskellä omia hyveitään (ja paheitaan), pitää jopa kaikkea yhteiskunnallista 'osallistumista' adiaforana (yhdentekevänä) suhteessa ja verrattuna ihmisten universaaliin, perimmäiseen tasa-arvoon maailmakansalaisina.

Kyse ei ole ideologisesta vaan ikäänkuin eksistentiaalis-rationaalisesta ajattelutavasta. Ihmisen ei pidä olla sidottu mihinkään.

Kyynikkojen vastaisesti ajattelen tosin yhä, että ainoan poikkeuksen perimmäiseen siotutumattomuuteen tekee rakkaus - eikä sekään saisi olla sitovaa kuin ehkä siinä väistämättömässä mielessä, miten rakkaus itsessään vetää kahta ihmistä toisiinsa - joskus jopa heidän omasta tahdostaan vähääkään piittaamatta.
*
Ymmärtänette, ettei tällaisen 'vakaumuksen' omaksuneella ole enää mitään paluuta minkäänlaiseen idealismiin, ellei sitten henkilökohtaisen hyveen kehittämistä kaikkien ihmisten perimmäisen tasa-arvon ideaan yhdistyneenä sellaiseksi kutsuta.

Joka tapauksessa kyseisestä asenteesta puuttuu kaiken idealismin kannalta olennaisin: sen pyrkimys löytää ja rakentaa ihanteittensa ja utopioittensa näköinen sivilisaatio ja 'superyhteiskunta'.

Antiikin kyynikkona tiedän tosin olevani hieman lähempänä kapitalismin individualismia kuin hegeliläis-marxilaista ideaa ihmisestä kollektiivin arvojen ja kommunikatiivisen toiminnan 'yksikkönä', mutta tämä asiaintila ei suinkaan ole tehnyt minusta oikeistolaista. Päinvastoin - olen nykyään vasemmistolaisempi kuin koskaan elämässäni.

Mutta se on sitten jo toisen jutun aihe. Vastarinta Foucault'n ja Camus'n konteksteissa.
*
PS.
Lisäys Lichtung-käsitteen analyysiin uskojarukous.net-kommenttipalstalta. Hieno teksti. Olen hieman kateellinen, sillä olisin halunnut itse kirjoittaa tuon.

Heideggerin käsitys ihmisen ja eläimen erosta lähtee siitä, että eläin on "avoimessa" (clearing, Lichtung) näkemättä sitä, kun taas ihmisellä on maailma edessään. Ihminen ei mene paljaaseen tilaan, ulkopuoliseen, kuten eläin. Eläin liikkuu tuossa avoimessa, joka on "a nowhere without a no". Tällä lailla on kiva ajatella, että Jumala on tarkoittanut ihmisen myös vähän eläimen kaltaiseksi, huolettomaksi liikkujaksi ympäristössään. Heideggerin humanistinen ajattelu nostaa ihmisen eläimen yläpuolelle toisella tavalla kuin Raamattu. Tästä hallitsemisen harjoittamisesta mystikko epäilemättä irrottautuu. Silloinkin voi sanoa, että hän asettuu luotuisuuden ulkopuolelle eli ei haluakaan olla se, joka "autenttisella katseellaan etsii kaikelle merkityksen ja etsii salatun". Se on Fransiscus Assisilaisen esimerkillinen piirre ( olla köyhä kuin lintu) ja mielestäni raamatullista, mutta vaikeaa.

http://www.uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?p=34600

Vapaa markkinatalous: sosio-ekologinen syöpäkasvain ja geneettinen aikapommi

Kirjoitettu kommentiksi ripsan päreeseen Joskus seitkytäluvulla.
(Oikoluentaa on harrastettu alkuperäiseen nähden)
*
Miten kumota järjestelmä (kapitalismi, vapaa markkinatalous), joka jatkuvasti kumoaa itse itsensä tai jonka olemassaolo perustuu itsensä kumoamiseen?
Jotakuinkin näin on kysynyt 'leninisti-stalinisti' ;) Slavoj Zizek.

Voidaan esittää jatkokysymys:

Onko vapaa markkinatalous itsekumoavuutensa takia ylipäätään mikään järjestelmä ideologisessa tai lopulta edes systeemisessä mielessä?
Eikö kyseessä ole pikemminkin 'sosio-ekoLoginen syöpäkasvain' tai 'geneettinen aikapommi', jonka jatkuvaa liikakasvua yritetään (systeemisesti mutta turhaan) hallita koroilla?

Korothan ovat eräänlainen (laajasti määritellen) kulutuksen ja tuotannon suhdetta säätelevä lääke, ja kaikki lääkkeet ovat samanaikaisesti sekä parantavia että myrkyllisiä käytöstä riippuen.

Vaikuttaa vain siltä, että kukaan ei lopulta tiedä, milloin korkolääkkeen annostusta pitäisi vähentää, milloin lisätä, sillä aina kun päätös tehdään, sairaus on jo puhjennut, eikä pahoilta seurauksilta vältytä.

Johtopäätökseni on se, että vapaassa markkinataloudessa syöpäkasvaimen leviäminen eli kysynnän ja tarjonnan synnyttämät 'mutaatiot' on parantumaton oire, johon ei parannusta löydy: viimein tauti (hillitön ahneus ja typerä onnentavoittelu) tappaa uhrinsa eli ihmiskunnan.

Epäilen samalla kuitenkin vahvasti, että mikään ideologinen, johdonmukaisen suunnitelmatalouden versio voisi muuttaa maailmantaloutta radikaalisti järkevämpään suuntaan ekologisesti ja geopoliittisesti.
Se voi kyllä hillitä kasvaimen leviämistä, mutta käytetty lääke aiheuttaa 'potilaalle' useimmiten niin sietämättömiä sivuvaikutuksia, että jopa itse tauti, jota lääkitään, tuntuu helpommalta kestää.

Tai näin me ahneet, kateelliset ja egoistiset ihmiset lopulta ajattelemme - huolimatta siitä, että mahdollisesti arvostamme yhteisöllisä arvoja ja yhteistä etua.

Olemme pelkkää paskasakkia koko ihmiskunta. Ansaitsemme kuolla. Valitettavasti vain vedämme mukanamme kaikki muut omaan itsetuhoisuuteemme syyttömät biologiset oliot...

Tutkimuksen, hyödyn ja ajattelun ristiriita

Kirjoitettu kommentiksi Hotasen päreeseen Kulje kanssani.
*
ripsa kirjoitti:
‘Mutta siitä en siirry enkä luovu, että kommunikaatio jumalan kanssa kuulostaa mahdottomalta, kaiken kaikkiaan. En tarkoita edes järkeä tässä.’

RR
En minäkään ymmärrä, mitä kommunikaatio Jumalan kanssa merkitsee, mutta ymmärrän luullakseni jotakuinkin tyydyttävästi, mitä Jumalan käyttö symbolisena, substanssiin verrattavana käsitteenä merkitsee.

Filosofointi ei ole tiedettä eikä varsinkaan luonnontiedettä. Tiede tutkii maailmaa, se ei ajattele sitä. Filosofia ei tutki maailmaa vaan nimenomaan ajattelee sitä, ja tämän vuoksi filosofia tarvitsee käsitteitä ja symboleita. Kääntäen: juuri tämän vuoksi luonnontieteellinen ‘filosofia’ on mahdottomuus: itsensä kumoavaa ja semanttisesti triviaalia.

Jos tiede ryhtyisi ajattelemaan filosofian tavoin esimerkiksi Olemista, se epäonnistuisi surkeasti varsinaisessa tehtävässään, ja jos filosofia ryhtyisi tutkimaan maailmaa omien käsiteapparaattiensa avulla, se ei saisi selville kuin tutkimisen mahdollisuuden ontologis-argumentatiivisia edellytyksiä/ehtoja - ei itse tutkittavia havaintosisältöjä.

Mutta yhdessä asiassa filosofia ylittää tieteen aina: se pystyy esittämään tieteelle kysymyksen sen oman mielekkyyden luonteesta. Jos tiede asettaisi tämän kysymyksen itselleen, se menisi tyystin ymmälleen tai antaisi triviaaleja vastauksia: 'no kun on tärkeää tutkia, jotta saataisiin selville, miten asiat todella ovat ja pystyttäisiin kehittämään ihmistä palvelevaa teknologiaa.'

Miksi? Eikö nyt hemmetti soikoon kukaan pysty kyseenalaistamaan tätä utilitaristista kalkyylia, joka sanoo, että tiede hyödyttää ihmiskuntaa, vaikka se samanaikaisesti mitä ilmeisimmin on ajamassa sen totaaliin tuhoon jo pelkästään teknologisen orjuutemme/riippuvuutemme takia.

Sillä mitä kehittyneemmäksi teknologiamme tulee, sitä haavoittuvampaa se samalla on. Miettikää vaikka Checuanin maanjäristyksen aiheuttamia tuhoja - sekä yleensä ekologisia että suoraan atomivoimaan liittyviä.
*
Ja yhä silti: tiedemiehelle hyöty=tieto/totuus=onni. Mutta kuten Nietzsche kirjoittaa:

‘Meillä ei kerta kaikkiaan ole mitään tiedon, ‘totuuden’ elintä: me ‘tiedämme’ (tai uskomme tai luulottelemme) juuri niin paljon kuin ihmis-lauman, lajin edun kannalta saattaa olla hyödyllistä: ja sekin, mitä tässä sanotaan ‘hyödyllisyydeksi’, on lopulta vain uskoa, luulottelua ja kenties juuri se kohtalokas tyhmyys, jonka vuoksi me kerran tuhoudumme.
(Iloinen tiede § 354)
*
Joku voisi nyt kysyä, että eivätkö juuri tällaiset hyötyyn liittyvät pohdinnat ole filosofialle - jos se ymmärretään kuten edellä on tehty - mahdoton tehtävä, koska filosofia ei tutki todellisuutta millään havaintomittareilla, eli ei pysty esittämään luotettavia havaintoarvioita teknologiasta.

Tähän kysymykseen voi vastata suoralta kädeltä, että kuka sen kritiikin sitten esittää, ellei sitä tee filosofi. Eihän tiedemies ole kiinnostunut siitä, minkälainen maailma on hyvä vaan siitä, minkälainen maailma toimii tekokkaimmin - eikä se maailma totisesti ole välttämättä ihmisen maailma vaan mahdollisesti jonkinlainen Matrix, jossa bitit ovat lopullisesti korvanneet käsitteet ja symbolit - ja siten alistaneet itse ihmisen.

Tiedän kyllä, että kirjoitan tämän teknologiakritiikin huipputeknologisella välineellä, mutta yhtä hyvin voisin kirjoittaa sen liitutaululle: itse asia ei siitä miksikään muutu - ei ole muuttunut moneen tuhanteen vuoteen.

Teoreettista häirintää

Kommentteja mikasipuran päreestä Vasat (27.4).

RR
Onpa hellyttävä kuva. Onneksi et 'syönyt' näitä vasoja...Ihminen häiritsee kaikkea luontoa - jopa hyväntahtoisuudellaan...

mika kirjoitti
Minäkin olen luontoa ja vasat häiritsivät minua. Onneksi eliöt ovat sopeutuneet elämään ympäristössään - siihen kuuluu myös häirintä. En ollut moksiskaan. Yhteisöekologiassa likimain teorian aseman saanut keskimääräisen häirinnän teoria ennustaa samansuuntaista hyvin suuressa mittakaavassa. Eliöyhteisö ei kehity monimuotoiseksi jos sitä häiritään yhtä mittaa (se palaa tai se ajetaan ruohonleikkurilla kerran viikossa), mutta ei myöskään jos se ei kohtaa lainkaan häiriöitä.

RR

No joo - ihan totta varmaankin puhut (ilmeisesti olet osa luontoa ;). Keskimääräisen häirinnän teoria implikoi siis ikäänkuin homeostaasin periaatteen?

Eko- tai eliöyhteisön monimuotoisuus tosin ei ole niinkään staasi vaan agon. Ylipäätään monimuotoisuus ideaalina on ongelmallinen hahmottaa, koska kyseessä on jatkuvan muutoksen tila, mutta jos ravintoketjusta on tehtävissä ikäänkuin kanoisoitu hierarkia (idealisoitu 'arvojärjestys'), niin sitä sitten kai voisi kutsua systeemin sisällä vallitsevaksi tasapainoksi.

Kuitenkin ekoyhteisön ajatellaan itsessään olevan systeemi, jonka ulkopuolella ei ole mitään muuta systeemiä, joka rajaisi sitä biologisesti kuten solu rajaa solun sisäisiä toimintoja (vai miten biologi tämän ongelman asettaa, hahmottaa ja ymmärtää?).

Mutta jos ekosysteemin kaikessa monimuotoisuudessaan ja empiirisessä rajaamattomuudessaan ajatellaan kuitenkin olevan 'systeemien systeemi', niin miten on mahdollista tarkastella sitä systeeminä ylipäätään?

Jos siis esimerkiksi keskinäisen härinnän teorialla ei ole mitään metareferenssiä, josta käsin se 'rakentuu', niin voiko sitä todellakaan sellaisenaan kutsua teoriaksi, koska teoriat ovat argumentatiivisesti aina sidottuja johonkin metarakenteeseen, 'katsojan perspektiiviin', josta ne nähdään - olipa tämä perspektiivi sitten eksplisiittisesti oletettu tai ei.

Toisin sanoen - jos metarakennetta ei oleteta, niin tämä ei tarkoita, että sen pakottavuutta ajattelua konstituoivana edellytyksenä voisi päästä pakoon - panemalla ikäänkuin päänsä 'empirian pensaaseen'.

Tiedän kyllä, että nyt minua syytetään Kantin transsendentaalisten ehtojen sotkemisesta 'puhtaaseen' empiiriseen tutkimukseen, mutta katsokoot syyttäjät vain omaa sormeaan - siellä se ongelma piilee - empirian loputtomuuden ohella...

Muun muassa Bertrand Russellin tyyppiteoreettiset pohdinnat olivat tämän saman teeman variaatioita. Ne eivät tietenkään ole kovin oleellisia itse empiirisen tutkimuksen kannalta, mutta teorian ja teorianmuodostuksen pätevyyden kannalta kyseessä on täysin ohittamaton ongelma.