Realistista nihilismiä

Sitaatti on ensimmäisen luvun 'Tekniikka elämän taktiikkana' loppuosa Oswald Spenglerin teoksesta Der Mensch und die Technik ('Ihminen ja tekniikka', 1931). Kirjan suomennos ilmestyy Sarastuksessa [Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti] luku kerrallaan Matti Simolan suomennoksena. 

.

[....]

Jokainen kone palvelee vain yhtä tarkoitusta ja on juuri tätä tarkoitusta ajatellen rakennettu. Kaikki liikennevälineet on kehitetty ajatellen ajamista, soutamista, purjehtimista, lentämistä eivätkä ole syntyneet mistään auton tai veneen kuvitelmasta. Menetelmä itsessään on ase. Ja siksi tekniikka ei ole mikään talouden ”osa”, yhtä vähän kuin talous, sota ja politiikka itsessään ovat mitään elämän ”osia”. Kaikki nämä ovat saman toiminnallisen, taistelevan, sielullisen elämän eri puolia. Tosin aikaisempien eläinten alkuperäisestä sodasta johtaa tie nykyajan keksijöiden ja insinöörien menetelmiin, ja samoin alkuperäisestä aseesta, viekkaudesta, tie koneiden rakentamiseen, joilla nykyistä sotaa luontoa vastaan käydään, joilla luontoa petkutetaan.

.

Tätä kutsutaan edistykseksi. Se oli edellisen vuosisadan suuri sana. Historian nähtiin avautuvan edessämme kuin tien, jota pitkin ”ihmiskunta” – eli valkoisten kansojen suurkaupunkien ”sivistyneistö” – urheasti marssi aina vain eteenpäin.

.

Mutta minne? Kuinka pitkään? Ja mitä sitten?

.

Tässä oli jotakin naurettavaa, tässä päättymättömässä marssissa kohti päämäärää, jota ei vakavasti pohdittu, jota ei yritetty, ei uskallettu selkeästi hahmottaa – koska päämäärä tarkoittaa myös loppua. Kukaan ei tee mitään ajattelematta hetkeä, jolloin hän on saavuttanut sen mihin pyrkii. Yhtäkään sotaa ei käydä, yhtäkään merimatkaa, ei edes kävelyretkeä tehdä ajattelematta sen kestoa ja päätöstä. Jokainen todella luova ihminen tuntee tyhjyyden, joka seuraa päätökseen vietyä työtä, ja pelkää sitä.

.

Kehitykseen kuuluu sen päättyminen – kaikella kehityksellä on alku, jokainen loppu on lopullinen – nuoruuteen kuuluu vanhuus, syntymään rappeutuminen, elämään kuolema. Eläin, jonka ajattelu on sidoksissa nykyhetkeen, ei tunne eikä aavista kuolemaa minään tulevaisuuteen kuuluvana uhkana. Se tuntee kuolemanpelkoa ainoastaan sen hetken, jolloin se tapetaan. Mutta ihminen, jonka ajattelu on vapautunut ajan ja paikan kahleista ja joka tuumailuissaan harhailee eilisen ja huomisen välillä, sen välillä mitä ”kerran” oli ja mitä ”kerran” tulee olemaan, tuntee kuoleman jo edeltä, ja riippuu hänen olemuksensa syvyydestä sekä hänen maailmankatsomuksestaan, voittaako hän pelon oman loppunsa edessä vai ei. Vanhan kreikkalaisen tarun mukaan, johon Iliaassa viitataan, oli Akhilleuksen äiti asettanut hänet valinnan eteen, halusiko hän elää pitkän elämän vaiko lyhyen, toimeliaan ja kunniakkaan, ja hän valitsi jälkimmäisen.

.

Oltiin – ja ollaan yhä – liian pinnallisia ja heikkoja hyväksymään kaiken elävän katoavaisuus. Se kääritään ruusunpunaiseen edistysoptimismiin, johon kukaan ei pohjimmiltaan usko, se peitetään kirjallisuudella, ryömitään piiloon ihanteiden taakse, jottei nähtäisi mitään. Mutta katoavaisuus, syntyminen ja rappeutuminen, on kaava, jota kaikki todellinen noudattaa, niin tähdet, joiden kohtaloa emme voi laskea, kuin myös kaikki hetken hyörinä tällä planeetalla.Yksilön elämä – on sitten kyse eläimestä, kasvista tai ihmisestä – on yhtä katoavaista kuin kansojen ja kulttuurien. Jokainen luomus on tuomittu tuhoutumaan, jokainen ajatus, jokainen keksintö, jokainen teko tullaan unohtamaan. Kaikkialla voimme aavistaa jo unohdettuja suurenmoisia historiallisia jaksoja. Kuolleiden kulttuurien aikaansaannosten raunioita on nähtävissä joka puolella. Taivaaseen kurkottavan, jumalalliset voimat ihmisen palvelukseen alistamaan pyrkivän Prometheuksen hybristä seuraa putoaminen. Mitä hyödyttää meitä jaarittelu ”ihmiskunnan ikuisista saavutuksista”?

.

Maailmanhistoria näyttää hyvin toisenlaiselta kuin myöskään meidän aikamme uskaltaa uneksia. Ihmisen historia on, verrattuna kasvi- ja eläinkunnan historiaan tällä planeetalla, puhumattakaan tähtimaailmojen elinkaaresta, lyhyt, äkillinen muutamia vuosituhansia kestävä nousu ja tuho, jotakin täysin epäoleellista maapallon kohtalossa, mutta meille, jotka olemme tänne syntyneet, jotakin traagisen suurta ja mahtavaa. Me 20. vuosisadan ihmiset nousemme ja luomme katseemme alaspäin. Ymmärryksemme historiasta, kykymme kirjoittaa historiaa, on salakavala merkki siitä, että kuljemme jo alamäkeä. Ainoastaan korkeiden kulttuurien huipulla, niiden ollessa muuttumassa sivilisaatioiksi, esiintyy hetken tällaista armotonta selvänäköisyyttä.

.

On sinänsä merkityksetöntä, millainen kohtalo tällä pienellä planeetalla, joka jossakin äärettömässä avaruudessa hetken kulkee rataansa, on kaikkien ”ikuisten” tähtien paljoudessa; ja vielä merkityksettömämpää on se liikehtiminen, mitä sen pinnalla muutamana silmänräpäyksenä esiintyy. Mutta joka ainoa meistä, jotka itsessämme emme ole yhtään mitään, viettää yhden sanomattoman lyhyen hetken, elinikänsä, tähän vilinään heitettynä. Ja siksi meille on määrättömän tärkeä tämä pikkumaailma, tämä ”maailmanhistoria”. Ja tämän lisäksi on jokaisen yksilön kohtalona syntyä tiettynä vuosisatana, tiettyyn maahan, tiettyyn kansallisuuteen, tiettyyn uskontokuntaan, tiettyyn säätyyn, ei ainostaan yleiseen maailmanhistoriaan. Emme voi valita, haluammeko olla egyptiläisen maanviljelijän poika joskus 3000 vuotta eKr. vai persialaisen kuninkaan tai nykypäivän maankiertäjän poika. Tähän kohtaloon – tai sattumaan – on vain sopeuduttava. Se tuomitsee meidät tiettyihin olosuhteisiin, katsomuksiin ja suorituksiin. Ei ole mitään ihmistä ”an sich”, josta filosofit jaarittelevat, vaan ainoastaan omanlaisensa tiettyyn rotuun kuuluva ihminen tiettynä aikana ja tietyssä paikassa, ihminen joka taistelusssa annettua maailmaa vastaan joko voittaa tai häviää, samalla kun maailmankaikkeus ympärillä pysyy jumalallisen välinpitämättömänä. Tämä taistelu on yhtä kuin elämä, ja Nietzschen merkityksessä taisteluna, jonka pontimena on tahto valtaan, julmaa, taipumatonta – taistelua ilman armoa.

*

http://sarastuslehti.com/2014/01/12/tekniikka-elaman-taktiikkana/

http://en.wikipedia.org/wiki/Oswald_Spengler

http://fi.wikipedia.org/wiki/Oswald_Spengler

http://sarastuslehti.com/

'Metafyysinen' kommentti

Pärekommentti Valkean kommenttiin edellisessä päreessäni Representaation kehkeytymisen metafysiikkaa.

.

Ei älykkyys ole kone, mutta silti koneesta [formaalista informaatiojärjestelmästä] on [liian] usein tehty kaiken älykkyyden malli ja mittari samassa mielessä kuin ideat ja teoriat ovat tietenkin paitsi älyn tuotetta myös älyn formaalisia malleja. Tästä seuraa, että 'kone-äly' voi rationaalisesti konstruoimansa J/jumalan [epäjumalan] hahmossa fetissoida ja orjuuttaa sekä itsensä että Jumalansa.

.

Niinpä modernin teknologian kehittyessä alunperin välinearvoisesta koneesta tulee tuotanto- ja kulutusyhteiskunnassa lopulta itseisarvo, josta me olemme riippuvaisia aivan kaikessa [niin fyysisesti kuin henkisesti]. Sitä minä tekniikan kritiikilläni tarkoitan olematta silti mikään linkolalainen luddiitti [tosin Linkola on lopulta oikeassa, mutta hänen totuuttaan ei voi soveltaa maailmaan: paluuta esimoderniin tai edes 30-luvun agraariin yhteiskuntaan ei todellakaan ole].

.

Tekniikan avulla elämänsä mukavuutta lisäävä ihminen, joka samalla itse ‘reifikoituu’ cyborgin kaltaiseksi myös älyssään [tämä on etenkin [uus]platoniseen gnostilaisuuteen sisältyvä ikuinen pyrkimys kohti ideoiden katselusta (theoria) aiheutuvaa ‘ek-staasia’], kohtaa väistämättä nemesiksen kalutessaan tyhjiin ‘yhteismaat’ [ja supistamalla intellektuaalinen vapautensa biteiksi/rr], kuten Anaksimandros jo vihjaisi. Mutta kuten kirjoitin, kyseessä ei itse asiassa ole nemesis vaan evoluution ‘normaali’ kiertokulku.

.

Nominalismin ja voluntarismin absoluuttisesti kaikkivaltiaan ‘kauhea’ Jumala, jonka Luther lopulta kohtasi kritisoidessaan skolastikkojen universaaliin järkeen sidottua Jumalaa, on oikea Jumala. Lutherin ankarin koettelemus oli kuitenkin lopulta se, miksi tuo ‘uusi’ [itse asiassa Vanhan testamentin eikä platonisen tai aristoteelisen logiikan avulla selitetty/konstruoitu ‘kompromissi’-] Jumala armahtaisi sisimmässään täysin egoistisen ja omia halujaan jopa Jumalaan projisoivan ihmisen varsinkin, kun ‘Hän’ itse näyttäisi osoittautuvan myös kaiken pahan alkuperäksi.

.

Pelkkä hyvyys [ja/eli rationaalisuus universalismina] rajoittaa Jumalan kaikkivaltiutta; kumpaa siis painotamme: hyvää ja ei-kaikkivaltiasta vai hyvän ohella pahaa ja kaikkivaltiasta Jumalaa. Luther valitsi kaikkivaltiaan, Erasmus hyvän ja tämän vuoksi ‘yksin armosta’ on Lutherille täysin peruuttamaton lähtökohta eli sellainen Jumala, jonka kanssa ei voi pelailla mitään rationaalisia tai liberaaleja sopimuspelejä.

.

Lopulta Luther ‘sola’-lähtökohdissaan ja ristin teologiassaan ‘ymmärsi’ kaikkivaltiaan kauhean Jumalan Kristuksen kautta rakastavaksi Jumalaksi. No – ‘hyvä niin’, vaikka tietty sadomasokistinen maku tästä uskosta kyllä suuhun jää. Silti se on intuitiivisesti rehellisempää kuin vanha luonnollisen [skolastisen] teologian suorastaan mystis-looginen [‘matemaattinen’] rationalismi, jonka Jumala on pelkkä loogikkojen arvokkain pelimerkki tai myöhemmän evankelisen liikkeen helppo teologinen liberalismi, jossa Jumala on pikemminkin varman lottovoiton järjestäjä kuin mikään aitoon eettiseen itsetutkiskeluun pakottava ‘ikuisuuden personoitu Sana’.

.

Ja aivan lopuksi, Valkea, haluan sinun ymmärtävän, että kaikessa tässä spekuloinnissa on kyse representaation ‘ihmeen’ hämmästelystä. Miten onkaan luonnossa voinut tapahtua sellainen ihme, että jostain hemmetin hiiliyhdisteiden lähes absoluuttisen epätodennäköisestä yhdistymisestä syntyi elollinen evoluutio, jonka lopussa eräs kädellinen nisäkäslaji alkoi hahmottaa lähes psykoottista maailmakokemustaan 'intentionaalisen' mimesiksen avulla. Totisesti, se ‘Tapahtuma, Aukeama’ [Heidegger] on kaikessa sattumanvaraisuudessaan sellainen ‘ihme’, jota minun puolestani voi kutsua vaikka Jumalan aikaansaannokseksi, vaikken itse teisti olekaan.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2013/07/representaation-kehkeytymisen.html

Ihmisen tie täydelliseen riippuvaisuuteen teknologisista järjestelmistä eli miten vapaudesta tuli hyödyllistä ja nautinnollista orjuutta.

Jumala painaa enteriä ja ihminen alkaa toimia.  

Tekniikka eli teknis-matemaattiset järjestelmät kehittyvät jatkuvasti ja väistämättä. Ihminen ei kehity. Ihminen muuttuu koneeksi. Kone ei muutu ihmiseksi. Ihminen on teknologisten järjestelmien orja. Vaihtoehtoa ei ole. Vapaus on orjuutta. Orjuus on vapautta.


Automatisoi tämä

Radio 1/Eurooppalaisia puheenvuoroja/ Juha Kulmanen/26.10
*
Algoritmit ovat tulleet hallitsemaan maailmaamme, sanoo amerikkalainen Christopher Steiner. Hän on juuri julkaissut teoksensa, jossa kerrotaan kuinka elämänalue yksi toisensa jälkeen pystytään siirtämään algoritmien hoidettavaksi.
Huhtikuussa 2011 eräs amerikkalainen biologi huomasi hämmästyksekseen, että hakiessaan sähköisestä Amazon- kirjakaupasta yhtä akateemisissa piireissä suosittua hyönteisiä käsittelevää kirjaa, joka yleensä maksoi 30 – 40 dollarin väliltä, kirjasta pyydettiin kuitenkin tähtitieteellistä summaa, lähes kahta miljoonaa. Kohta summa nousi yli kahden miljoonan ja lopulta yli 23 miljoonan dollarin, yhdestä kirjasta, mutta postituskulut olivat edelleen vain alle neljä dollaria.
”Miksi Amazon myi yhtä vanhaa hyönteisten genetiikasta kertovaa kirjaa lähes 24 miljoonalla dollarilla? Oliko siitä tullut yhtäkkiä osa miljardöörien keräyskokoelmaa? Sisälsikö se jotain vihjeitä jostain aarteesta vai oliko siitä tullut kirjojen Châteu Latife Rothschild? Se mitä oli oikein tapahtunut, oli että algoritmi, jonka avulla säädellään kirjojen hintoja, oli määrännyt hinnoittelemaan teoksen vähän kalliimmaksi kuin millä kilpailijat sitä myivät. Toinen algoritmi puolestaan aina nosti hintaa vastatessaan toiseen hinnan nousuun. Ja tämä jatkui niin kauan, että kirja oli yhtä kallis kuin kattohuoneisto Manhattanilla. Tilanne ei normalisoitunut ennen kuin ihminen puuttui peliin ja pysäytti menon.”
Kyseessä oli siis algoritmien ohjelmointivirhe, josta Forbes-talouslehden entinen toimittaja ja nykyinen yrittäjä-kirjailija Christopher Steiner kertoo uudessa kirjassaan `Automate This ´ eli `Automatisoi tämä, kuinka algoritmit tulivat hallitsemaan maailmaamme`. Äsken kerrottu sinänsä harmiton pieni kohtaus ei Steinerin mukaan ollut ainoa, vaan paljon vakavampia on sattunut. Esimerkiksi toukokuussa vuonna 2010, samaan aikaan kun maailma keskusteli Kreikan velasta, säästöistä ja ensimmäisistä mellakoista. Vajaassa viidessä minuutissa Wall Streetin osakekurssit putosivat lähes tuhannella pisteellä ja melkein 1000 miljardia dollaria rahaa hävisi sähköiseen avaruuteen. Mutta melko pian tapahtuneen jälkeen kurssit alkoivat nousta takaisin vielä nopeammin kuin olivat pudonneet alas. Ja ne nousivat, sillä myös kaikki mahdolliset meklarit olivat jo huutamassa osta-käskyjä. Markkinat olivat joutuneet turbulenssiin mutta oikein kukaan ei tiennyt että miksi. Eikä siitä vieläkään ole täyttä yksimielisyyttä mitä tapahtui, mutta Steinerin mukaan monia selityksiä löytyy:
”Yksi varteenotettava syy löytyy Kansas Citystä, jossa erään rahamarkkinatoimijan algoritmi myi yli 4 miljardin dollarin arvosta osakefutuureja liian nopeasti potkien samalla muita algoritmeja tekemään saman. Jotkut puolestaan syyttävät tuntematonta osakevälittäjäryhmää, joka tietoisesti halusi osakkeitten arvon putoavan ja käytti hyväkseen tähän tarkoitukseen yhteen sovitettuja algoritmeja. Jotkut uskovat, että kyseessä oli vain vanhanaikainen paniikki, joka muistutti vuoden 1929 pörssiromahdusta. Kuitenkin varmaa on se, että markkinat eivät olisi voineet elää sellaisella nopeudella ilman algoritmeja, jotka toimivat riippumatta ihmisistä ja voivat toteuttaa osakekaupan kaikki toimenpiteet alle sekunnissa. Algoritmit hallitsevat markkinoita.”
Algoritmi on alkujaan vanha matemaattinen käsite, jonka juuret mahdollisesti johtavat jonnekin muinaiseen Persiaan. Kyseessä on äärellinen joukko täsmällisiä, suoritettavissa olevia ohjeita, jotka ohjaavat päätehtävän suoritusta. Digitaalisella tietokoneajalla tätä on vasta voitu hyödyntää laajasti ja kokonaisvaltaisesti ja kiihtyvällä tahdilla.
Christopher Steiner kertoo kirjassaan Automatisoi tämä kuinka oli päädytty tilanteeseen, jossa jo 60 prosenttia kaikesta osakekaupasta Yhdysvalloissa ja lähes sama osuus Euroopassa ja Aasiassa, käydään algoritmien välityksellä.
Laajamittaisemmin tämä sähköisesti ohjelmoitu kaupankäynti alkoi jo vuonna 1987 kun Budapestissa toisen maailmansodan oloihin syntynyt ja myöhemmin Yhdysvaltoihin itsensä siirtolaiseksi keplotellut Thomas Petterffy keksi keinon päästä kiinni Wall Streetin osakekauppoihin silloisella IBM:n valmistamalla yksittäisellä tietokoneella. Hän skannasi kameran avulla tietokoneruudulta osakepörssitiedot ja käsitteli niitä kehittämällään algoritmipohjaisella tietokone-ohjelmalla, syötti sitten jalostetut tiedot Wall Streetin kaupankäyntijärjestelmään ja alkoi vähitellen kerätä voittoja. Tämä unkarilainen pakolainen käynnisti siis tapahtumaketjun, joka on tehnyt hänestä itsestään upporikkaan ja toi ennen vuoden 2008 pörssiromahdusta tuhannet ja taas tuhannet lahjakkaat koodaajat eli tietokoneohjelmoijat toimimaan pörssimaailman ytimeen.
Heille maksettiin huimia palkkoja kunnes finanssimaailman luhistuminen potki suurimman osan heistä ulos. Mutta he olivat ison osan työstä jo ehtineet tehdä.
”Kilpailu Wall Streetin algoritmien välillä oli käynyt niin omituiseksi, että oli päiviä jolloin 40 prosenttia amerikkalaisesta kaupasta käytiin kahden NYSE:n ja Nasdaqin puitteissa toimivan keskilännessä sijaitsevan lähes tuntemattoman yrityksen välillä. Toinen niistä, Getco, oli Chicagosta ja toinen, Tradebot, Kansas Citystä. Kummankin firman palveluksessa oli maailmanluokan hakkereita ja insinöörejä, joiden tehtävänä oli keskittyä voittoihin, jotka olivat usein vähemmän kuin yksi sentti osakkeelta. Getco ja Tradebot pyörittävät tuhansia algoritmeja, jotka etsivät markkinoilta sen pienimmänkin mahdollisuuden tehdä tuottoa. Näiden kahden lisäksi on tuhansia muitakin sekä pieniä että keskisuuria yrityksiä, jotka ovat olemassa tehdäkseen samaa eli automatisoidusti web-robotin avulla ansaitakseen rahaa markkinoilla.”
Vaikka Lehman Brothersin konkurssin ja muiden markkinapyörteiden jälkeen suurin osa koodaajista on siis siirtynyt muihin tehtäviin, useimmat Piilaaksoon Kaliforniaan, sähköisen osakekaupan vauhti kiihtyy edelleen. Christopher Steiner kertoo kuinka Daniel Spivey nyt on rakennuttanut kalliin, uuden valokuitukaapelin Chicagon ja New Yorkin välille, ja sen ansiosta kaupankäynti nopeutuu sekunnin sadasosiin. Tiettävästi samanlaista vain huippunopeaan sähköiseen osakekaupankäyntiin soveltuvaa uutta valkokaapelia suunnitellaan vedettäväksi myös Atlantin yli New Yorkin ja Lontoon finanssikeskusten välille. Mutta kaapelien rinnalle suunnitellaan myös mikroaalloilla eteneviä langattomia järjestelmiä.
Laajamittaisen sähköisen kaupankäynnin aloittaneen Thomas Petterffyn mielestä tilanne on mennyt liian pitkälle ja hän on vetäytynyt kilpajuoksusta pois.
Mutta pullonhenki on päästetty vapaaksi. Algoritmit vyöryvät kaikkialle. Steinerin mukaan enää ei oikein löydy elämänaluetta, johon algoritmit ja niihin perustuivat automatisoidut niin sanotut botit eivät tunkeutuisi.
Niiden varassa toimivat tietysti myös nykyiset internetjätit Google ja Facebook, jotka keräävät käyttäjistään kaiken sen tiedon minkä vain voivat.
Steiner kertoo useita muita esimerkkejä siitä mihin algoritmeja nykyisin sovelletaan. Esimerkiksi Beatlesin musiikin analysointiin tai vaikkapa Bach- botiin.
”Hittitehtaat eivät keskity vain popmusiikkiin. Ne ovat merkittäviä myös itse sellaisten mestarien kuin Beethoven, Mozart, Bach ja Händel teosten käsittelyssä. Mike McCreadyn ohjelmisto osoittaa kuinka kaikkien suosituimmat sävellykset muodostavat oman lajinsa.”
Musiikkialan suuri menestyjä on ollut kuitenkin Pandora, jonka arvo New Yorkin pörssissä oli vuoden 2011 lopussa yli 3 miljardia dollaria. David Cope puolestaan on luonut algoritmin, joka luo sinfonioita, oopperoita ja kuoroteoksia. Hänen algoritminsa musiikista on tullut niin hyvää että muusikot ovat jo säikähtäneinä kysyneet että mihin tämä johtaa.
Ihmisen käyttäytymistä on toki hyvin vaikea ennakoida ja ohjelmoida. Mutta yrityksiä on monella saralla. Yksi kiinnostavimmista Steinerin kirjan kertomista henkilöistä on suomalainen peliteoreetikko ja tietokoneohjelmoinnin professori Tuomas Sandholm, joka muutti Yhdysvaltoihin jo kauan sitten ja on kehittänyt mm. ohjelmistoa, jonka avulla munuaistensiirtoa tarvitseva löytää oikean luovuttajan. Hän on myös sukeltanut pokeripelimaailmaan, jossa liikkuu paljon rahaa, mutta on myös tavattomasti haasteita.
”Niin kuin markkinoillakin, pokeri sisältää pareja, väärennöksiä, teräviä ja tyhmiä kauppiaita, sisäpiiritietoa, ja kaikkien muiden tuhansien tekijöiden lisäksi vielä ikuisesti uhkaavan näkymän inhimillisestä irrationaalisuudesta.
Joten on hyvin järkeenkäypää, että professori, joka kesytti monimutkaiset markkinat omilla kehittyneimmillä algoritmeillaan voi hyvin kiinnostua maailman houkuttelevimmasta korttipelistä. Carnegie Mellon tietokoneohjelmoinnin professori Tuomas Sandholm on viettänyt jo yli puoli vuosikymmentä kehittääkseen algoritmin, joka pelästyttää parhaimmatkin maailman pokeripelaajat.”
Shakki on peli, jossa tietokoneohjelma päihittää jo ylivoimaisesti suurimman osan vastustajistaan. Mutta erityisesti viiden kortin pokeri sisältää niin paljon muuttujia, että algoritmin tehtävä on lähes ylivoimainen. Vai onko? Christopher Steinerin mukaan Sandholmin algoritmi löi vuoden 2012 alkupuolella kaikki vastustajansa, jopa ammattilaiset. Silti edessä on vielä pitkä tie.
”Sandholmin pokeriprojekti on osoittanut kuinka ja milloin ihminen voi tehdä irrationaalisen päätöksen saavuttaakseen epätodennäköisen lopputuloksen – kuten bluffatessaan pelaajaa, jolla on kädessään piilossa kunkkupari. Sen ennakoiminen kuinka ihminen toimii irrationaalisesti omaksi hyväkseen, on algoritmien yksi suurimmista vielä ylitettävistä muureista.”
Avopokerin pelaajien lisäksi on siis monia tavallisempia ammatteja, joita voidaan jo algoritmeilla korvata. Aiemmin yksinkertainen tehdastyö siirtyi suurelta osin halpatuotantomaihin, nyt se sielläkin aletaan jo korvata roboteilla. Mutta länsimaissa algoritmit korvaavat nyt valkokaulustyötä.
Lääkäri esimerkiksi, tai ainakin iso osa lääkärintyöstä voidaan ulkoistaa algoritmeille, kertoo Steiner. Monet työntekijän palkkaamiseen liittyvät seikat, työhönottopsykologin työt, voidaan myös siirtää algoritmeille, samoin nämä toimittajan työt. Algoritmit kirjoittavat jo erinomaisia juttuja esimerkiksi amerikkalaisten rakastamista Baseball-otteluista.
Chistopher Steinerin kirjaa lukiessa miettii, että mikä on huolestuttavinta amerikkalaisen elämänmuodon säilymisen kannalta? Sekö että Google on jo kehittänyt auton, jota ajetaan algoritmien avulla eikä ihmistä tarvita siihen enää ollenkaan?
”Googlen autot, joita voidaan ohjata täysin ilman ihmismatkustajia, ovat kulkeneet jo 200. 000 kilometriä ilman yhtään onnettomuutta. Laajalti raportoitu onnettomuus sattui Googlen autolle elokuussa 2011 kun ihminen oli ollut auton sisällä ohjaamassa.”
Vai uhkaako amerikkalaista elämänmuotoa Googlen automatisoitua autoa enemmän sittenkin se, että lakimiehet, nuo amerikkalaisen yhteiskunnan tukipilarit, voidaan korvata algoritmeilla. Tästä hyvästä haastan teidät oikeuteen.
”Yksi kalleimmista oikeudenkäynnin osista on käydä lävitse kaikki siihen liittyvät asiakirjat. Yritys- tai sopimusoikeuslainsäädännössä tapaukset voivat sisältää miljoonia sivuja tekstiä, joka pitää käydä lävitse. Tämän työn tekevät omilla silmillään usein nuoret juristit, joille maksetaan siitä 100 ja 200 dollarin tuntipalkan väliltä. Silmät voivat kuitenkin olla osa tietokonerautaa ja aivot voi korvata algoritmilla. Palo Altossa toimiva yhtiö Blackstone Discovery muiden joukossa on korvannut tämän työn algoritmeilla ja ne ovat myös halvempia kuin ihmiset. Aiemmin viisi miljoonaa maksanut yli 1,2 miljoonan sivun läpikäynti maksaa nyt vain 100.000 dollaria. Ehkä tämä selittää sen miksi vuonna 2012 oli vain 26000 työpaikkaa odottamassa yli 54000 USA:n yliopistoista vastavalmistunutta oikeustieteilijää. Mikään tällainen ei ole hyvä uutinen niille kymmenille tuhansille juristeille, jotka yrittävät ja haluavat löytää työtä. Oh, anteeksi vain, mutta annoimme juuri tämän työpaikan algoritmille. Algoritmit eivät vaadi sairausvakuutusta tai lupausta siitä että siitä myöhemmin tehdään toimiston osakas.”
Algoritmien tunkeutuminen osaksi jokapäiväistä elämäämme voi tuntua pelottavalta. Steiner kysyykin, entä jos Facebook ryhtyy rankkaamaan ihmisiä heidän nettiverkostoissa syntyvän vaikutusvallan perusteella. Yritykset voivat myös ryhtyä käyttämään algoritmeja paljon nykyistä tehokkaammin, esteenä ovat vain eettiset syyt. Entä jos etiikka pettää tai muuttuu rajusti? Joka tapauksessa meitä seurataan ja mitataan tulevaisuudessa entistä tarkemmin.
Christopher Steinerin kirjan Automatisoi tämä kokonaissanoma ei ole kuitenkaan yksiselitteisen synkkä.
Hän muistuttaa, että hyvät matemaattiset ja tietokoneisiin liittyvät taidot tuottavat edelleen enimmäkseen hyvää tulosta. Ja vaikka Wall Streetin finanssialan suuryhtiöt näitä lahjakkuuksia potkikin tukuttain pihalle vuonna 2008, se aloitti samalla hyökyaallonomaisen yritteliäisyyden vyöryn. Uusia palveluja ja yhtiöitä syntyy kuin sieniä sateella. Amerikkalainen unelma elää, mutta saa koko ajan uusia muotoja. Ennen kuin sekin kenties korvataan algoritmilla.

Juha Kulmanen

(Kirja: Chirstopher Steiner: Automate This. 2012)
*

http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/algoritmit_38075.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Algoritmi

 http://en.wikipedia.org/wiki/Algorithm

Tietoisuudesta, tekniikasta ja dinosauruksista

Perskle! Joku fucking esinisäkäslauma varasti mun iPad-Phonen. Nyt mä en tiedä, missä mä olen ja missä mun naaraat laiduntaa. Taidan kuolla sukupuuttoon.

.

Kommentti Tomin kommenttiin edellisessä päreessäni Yksilöllinen tietoisuus ja identiteetti oman ‘lihan’ ainutkertaisena historiana.

.

1

Ainutkertaisessa ‘lihallisessa’ ajassa kontingenttien vuorovaikutusten kautta muovautuvaa yksilöllistä identiteettiä/subjektia ei kyetä mallintamaan matemaattisesti niin, että mallinnettua tajuntaa voisi kutsua persoonalliseksi eli tietoisuudeksi, joka on identtinen ihmisen kokemushistoriallisen tietoisuuden kanssa. Se on minun perusväittämäni, jota kvanttimatematiikka ei muuksi muuta.

.

Tietysti konstruoitu tulos on tietoisuuden kaltainen ja etenkin informaationkäsittelykapasiteetiltaan ihmistä huikeasti tehokkaampi. Mutta jos ja kun ihminen on biokone ja tietoisuus tuon biokoneen materiaalisesta perustastaan kehittyneen/kehittyvän holistisen autopoiesiksen [kokonaisvaltaisen itsejäljentymisen] ihmeellisin ‘adaptaatio’ ulkomaailman suhteen, niin huippuohjelmoitu ihmistietokone on enintään hubotti eli kyborgi – ei ihminen.

.

Onko kyborgin tietoisuus aitoa? Tämä on väistämättä filosofinen ongelma, johon teknologian ‘olemus’ ei vastaa. Tekniikka on moitteettomasti toimiessaan yhtä aikaa sekä ‘autonomista’ että semanttisesti tyhjää. Tekniikan tyhjyys on sen autonomian ‘olemus’. Tekniikka voisi saada erityisen merkityksen vain ihmiseltä, joka ei pysty tätä merkitystä kuitenkaan antamaan vaan kulkee tekniikan mukana ja perässä kuin ajopuu, mikäli se tyydyttää hänen tarpeitaan [myös ja ehkä eniten hänen kaikkein typerimpiä mukavuuden tarpeitaan]. Tämä on kai sitä kulttuurista luonnonvalintaa.

.

2

Tekniikka on ainoastaan puite eli väline johonkin, jota teknologinen kehitys itse ei voi ‘tietää’, koska se ei nimenomaisesti pyri mihinkään kuten ei mikään muukaan evoluutio. Vain sellainen kehitys/kausaliteetti, johon sisältyy jo alunperin lopullinen päämääräsyy, pyrkii johonkin pysyvään ja täydelliseen olomuotoon.

.

Siten luonnonvalintakin on pelkkä päättymätön prosessi eikä etukäteen suunniteltu ja valmistuessaan päättyvä projekti. Luonnonvalinnassa eliön/olion informaation kopioituminen varmistuu yrityksen ja erehdyksen kautta [tätä varmistumista kutsutaan kelpoisuudeksi], joka on elollisen luonnon perimmäisen kausaliteetin ilmentymä [joka ei ilman ‘riittävää perustetta’ ole muuta kuin loputtoman syy-seuraus-ketjun tyhjä trivia ]. Kyseessä on funktionaalinen mutta ei päämäärähakuinen tapahtuma/liike. Monille evoluutiobiologeille tuntuu olevan vaikeaa pitää mielessä tämä määritelmällinen/semanttinen erottelu, joka viittaa funktion käytön kahteen eri tyyppiin. Antropomorfismit ja anakronismit kun kuuluvat erottamattomasti kielelliseen ilmaisuumme ja historiantajuumme – mutta eivät tieteeseen.

.

Biologinen kelpoisuus ei ole muuta kuin tietyssä hetkessä havaitsemiemme eliön/olion ominaisuuksien summa. 10000 vuotta myöhemmin tuo ominaisuuksien summa on luultavasti jo toisenlainen, ellei laji ole tuhoutunut. Luonto eikä myöskään ihminen ei voi tietää etukäteen, mitkä ihmisen tai minkään muunkaan eliön ominaisuudet ovat in the very long run biologisesti kelpoisia, koska se tarkoittaisi, että pystymme silloin paitsi täydellisesti operationalisoimaan tulevan ja menneen [sekä ympäristö- että geneettiset muutokset] myös manipuloimaan aikaa sekä tulevaisuuden että menneisyyden suuntaan. Tällainen on mahdollista vain niin kutsutulle Jumalalle, miten hänet sitten käsitetäänkin.

.

3

Valitettavasti välineelliseen tekniikkaan erottamattomasti liittyvästä tehokkuuden vaatimuksesta on tullut modernille ihmiselle itseisarvo, joka uhkaa ihmisen autonomiaa, autenttisuutta ja autarkiaa eikä itsestään selvästi lisää niitä [tästä lisää myöhemmin]. En kuitenkaan asetu teknologista kehitystä vastaan, koska se olisi turhaa [kaikki kokeillaan, mitä keksitään; ihmistä hallitsee ja vallitsee tekniikan imperatiivi], mutta minulla on tästä kehityksestä pessimistinen käsitys.

.

Malliesimerkki yksipuolisen teknologisen järjestelmän/rakenteen [tehokkuuden ja mukavuuden] kontrafinaalisista seurauksista on Los Angelesin liikennesuunnittelun katastrofaaliset seuraukset. Se [yksityisautoilun], jonka piti olla vapauden, nopeuden ja tehokkuuden takaaja, muuttuikin eksessiivisyydessään [hypertrofia eli liikakasvu] epävapaudeksi, hitaudeksi ja tehottomuudeksi. 

.

Kaikella tekniikalla on taipumus muuttua kiroukseksi, jonka pauloihin ihmiskunta ajautuu kuin tiettyihin olosuhteisiin erikoistunut Tyrannosaurus Rex, joka kuoli sukupuuttoon erittäin nopeasti, koska sen ylierikoistunut ‘tekniikka’ [ruumiin ominaisuudet] teki kyvyttömän mukautumaan radikaalisti muuttuneisiin olosuhteisiin maapallolla. Tämä tulee olemaan myös ihmisen kohtalo, ellemme sitten osaa oivaltaa oikein biologista kelpoisuusvaatimusta ja adaptoitua krokotiileiksi tai liskoiksi, jotka elävät jo ties kuinka monetta miljoonaa vuotta. 

.

Mutta miksi elämän pitäisi olla kaikkein absoluuttisin arvo? Elämähän on vain kuoleman eräs ilmentymä, kuten Nietzsche huomautti. Eläkäämme siis kuin viimeistä päivää.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/10/yksilollinen-tietoisuus-ja-identiteetti.html

http://www.mrdaps.com/2010/10/16/t-rex-was-a-cannibal-perhaps/

Kokoomus ottaa mallia Ruotsin oikeistohallituksesta ja haluaa tehdä palkansaajista tottelevaisia ja ohjelmoituja hubotteja, jotka eivät tee virheitä eivätkä sairasta koskaan.

Nämä hubotit eivät enää äänestä Kokoomusta vaan puolustavat oikeuksiaan rasistista rahavaltaa vastaan, joka pitää heitä pelkkinä talouscasinopelin ja kulutusnautintojen välineinä. Kokoomus uhkaa estää kapina-hubottien latausmahdollisuudet eli katkaista heidän sähkön saantinsa vaatien näin hubottien sammuttamista, purkamista ja uudelleen ohjelmoimista vähemmän itsenäisen ja mukautuvamman hubotti-mallin mukaisiksi. Tällaista toimenpidettä voidaan verrata ihmiskuolemantuomioon. Voihan Fortum!

* 

Kiehtova ruotsalainen scifi-sarja Hubotit - melkein ihmisiä (16) (Äkta människor, 2012) luo utopian, jossa ihmisen ominaisuuksia on kehitetty pidemmälle ja luotu lähes ihmisenkaltainen robotti. Robotti osaa tehdä työtä, kykenee tuntemaan ja rakastamaan ja pystyy jopa korvaamaan seksikumppanin. Mihin enää tarvitaan meitä ihmisiä, joiden kyvyt ovat säälittävän rajalliset? Yhteiskunta on jakautunut kahtia: osa ihmisistä hyväksyy robotti-ihmiset, kun taas toiset vastustavat niitä, jotkut heistä anarkiaan asti. Vastustajat maalaavat piruja seinille. Syynä on pelko siitä, että ihmisrobottien mahti kasvaa yhä suuremmaksi ja lopulta ne valloittavat maailman. Voisiko niin tapahtua?

*
Hubotit - melkein ihmisiä (16)

*

http://areena.yle.fi/tv/1612887

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/09/sosiaali-pare-muistelee-eraita.html

http://sv.wikipedia.org/wiki/%C3%84kta_m%C3%A4nniskor

http://en.wikipedia.org/wiki/Real_Humans

http://share-13.blogspot.fi/2012/03/watch-real-humans-season-1-episode-10_9888.html

http://www.koikispass.com/2012/culture/ces-series-qui-viennent-du-nord/

http://seriestv.blog.lemonde.fr/2012/07/07/real-humans-humain-presque-humain/

http://damecarcass.blogspot.fi/2012_05_01_archive.html

http://www.veteranen.se/bloggar/insamling-for-en-hubotfri-aldrevard/

http://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=793&artikel=4954482

http://www.scoop.it/t/what-s-going-on-in-the-sigalon-valley?tag=philosophy

http://www.expressen.se/debatt/mona-sahlin-sverige-forlorar-sin-anstandighet/ [Ruotsin Kokoomus tekee jopa sairaista ihmisistä hubotteja] 

WSOY - Ihmiskoneen tulevaisuus (Airaksinen, Timo)

Tekniikan olemus ei ole mitään teknistä eli tekniikkaa ei voi ymmärtää siitä itsestään käsin.

Yläkuva. Tekniikka on metalli- ja pii-punkki, joka pureutuu ja uppoaa kaikkeen luontoon kaikella mahdollisella voimallaan. Alakuva. A proud fan club member of not until-recently-bygone-hilavitkutin-engine and the nowadays excitingly enigmatic but [I suppose] formerly practical machine itself.

*

Päre on sitaatti Timo Airaksisen kirjasta Ihmiskoneen tulevaisuus.
.

Tekniikan ymmärtäminen
.

Jos modernin tieteen kuvaama maailma ymmärretään tekniikan avulla viitaten tekniikan funktionaaliseen kuvaan, työkalun tehtävän ajatukseen, kuinka itse tekniikka ymmärretään? Toisin sanoen ajatus tekniikasta auttaa ymmärtämään maailmaa, mutta mikä auttaa ymmärtämään tekniikan ajatusta? Oletamme naiivisti, että tekniikka on ymmärretty, kun sen avulla ymmärretään maailmaa. Mutta kuinka pystyisimme ymmärtämään maailmaa, jos emme ymmärrä tekniikkaa, maailman ymmärtämisen välinettä? On selvää, että välinettä pystyy käyttämään ja saavuttamaan sen avulla haluttuja tuloksia, vaikka välinettä ei ymmärtäisikään. Harva meistä kuitenkaan tietää, kuinka väline, kuten digikamera tai väritelevisio toimii, ja silti pystymme elämään niiden kanssa ilman suuria vaikeuksia. Ne toimivat ja tuottavat sen, mitä haluamme. [William] Paleyn kelloanalogia toimii hyvin, vaikka emme tietäisi kellosta mitään. Tarvitsee vain tietää, että kellolla on tarkoitus ja että kellossa on koneisto, joka tuottaa viisarien tasaisen liikkeen. On turha kiistellä siitä, kuinka paljon vaaditaan kellon koneiston toiminnan tuntemusta. Ongelma on muualla. Se on siinä kaavassa, joka kysyy: Maailma ymmärretään mekanismina, mutta kuinka mekanismi ymmärretään? Toisin sanoen, mikä on se analogia, joka paljastaa itse mekanismin luonteen? Tähän kysymykseen ei käy vastaukseksi kuvaus kellon koneiston toiminnasta. Luonnon olemuksen selvittämiseksi riitti, että kuvasi luonnon mekanismin, koska koneanalogia antaa siihen luvan ja aiheen. Kone taas on eri asia.
.

Jos haluaa filosofoida ymmärtämisestä, voin yrittää seuraavaa strategiaa. Usein sanotaan, että ymmärrystä on kahdenlaista: relationaalista ja intuitiivista. Relationaalisuus tarkoittaa, että asia ymmärretään toisen asian avulla, suhteessa siihen, kuten luonto koneena tai ihminen automaattina. Esimerkiksi aivot ymmärretään tietokoneen toiminnan avulla ja molempien sanotaan prosessoivan informaatiota digitaalisen koodin mukaisesti. Intuitiivisuus tarkoittaa, että asia ymmärretään viittaamalla siihen itseensä, intuitiivisesti, kuten silloin, kun kello ymmärretään ajan mittaajaksi ja kuvaillaan sen toimintaa hammasrattaiden ja jousien yhdistelmänä. Kirves ymmärretään intuitiivisesti halon hakkaajaksi ja puun kaatajaksi. Mutta jos sanotaan, että kirves on työkalu, ollaan relationaalisuuden puolella. Kirves ymmärretään osaksi työkalujen luokkaa, ja tämä käsitteellinen liike asettaa kirveen suhteeseen tuon luokan ja sen jäsenten kanssa. Silti on totta, että kirveen nähdessäni tiedän intuitiivisesti, mikä se on. En kiellä, etteikö tekniikasta olisi intuitiivista tietoa ja ymmärrystä. Haluan sanoa, ettei tekniikasta ole sellaista relationaalista ymmärrystä, joka ulottuisi sen olemukseen. Tässä on Heideggerin tekniikan filosofian olennainen ajatus. Tulen esittämän tuonnempana, ettei funktionaalinen käsitys suinkaan riitä teoriaksi tekniikan olemuksesta. Työkalut ovat välineitä, mutta kun tekniikka irtautuu työkaluista, se menettää myös instrumentaalisuuttaan.
.

Haluan puhua tässä myös tekniikan hiljaisuudesta, joka on intuitiivisesti paradoksaalinen asia. Puhe hiljaisuudesta rikkoo hiljaisuuden. Ehkä silti pystymme ymmärtämään hiljaisuuden syitä. Jos tekniikka paljastaa modernia maailmaa, se itse ei paljastu sitä paljastaessaan. Ymmärrämme omaa maailmaamme tekniikan valtakuntana, mutta emme tekniikkaa itseään. Tässä on yksi syy tekniikan hiljaisuuteen. Vaikka ymmärrämme maailmaa tekniikkana, hukkaamme samalla tekniikan ajatuksen.
.

Maailma on kellon kaltainen. Kun sanomme näin, sanomme jotain kiinnostavaa maailmasta, vaikka emme sano mitään kellosta. Emme todellakaan halua kääntää tätä analogiaa toisinpäin ja sanoa, että kello on maailman kaltainen. Ei ole mahdollista ymmärtää tekniikkaa viittaamalla maailmankaikkeuteen ja luotuun luontoon. On löydettävä jotakin muuta, joka paljastaa meille tekniikan sellaisena kuin se on. Ja kuten Heidegger sanoo, tekniikan olemus ei ole mitään teknistä. Toisin sanoen, tekniikkaa ei pysty ymmärtämään tekniikkana, siitä itsestään käsin. Jos tämä ei ole mahdollista, minkä avulla tekniikkaa pystyisi ymmärtämään? Tässä on yksi tekniikan filosofian suurista ratkaisemattomista kysymyksistä. Oikeastaan pitäisi sanoa, että tässä on yksi tekniikan filosofian suurista ilmaisemattomista kysymyksistä, tekniikan hiljaisuuden teesin mukaisesti. Moderni ihminen ei ymmärrä omaa tekniikkaansa eikä siksi halua puhua siitä. Mutta uusi tekniikka tulee ja siitä puhutaan siksi, että sitä ei vielä ole, eikä siinä siksi ole mitään ymmärrettävää. Uusi tekniikka voi olla mitä tahansa, se on vielä sepitettä ja elää siksi vapaan luovuuden maailmassa. Siitä saa sanoa mitä hyvänsä, ja siitä sanotaan kaikenlaista. Me kyllä tiedämme, että lopultakin toteutuu jotakin muuta kuin se, mistä on puhuttu. Tulevaisuus on avoin, mutta avoimuus ei estä puhetta vaan päinvastoin avaa puheen mahdollisuuden. Siitä, mitä on, ei tarvitse puhua, sillä se mikä tulee, puhuu.
.

Uskon, että modernissa maailmassa vallitsee tekniikan hiljaisuus, sillä insinööri ei puhu eikä käyttäjä ymmärrä. Ihmiset puhuvat siitä, mitä saattaisi olla tulossa, ja he puhuvat siitä siksi, ettei sitä ole olemassa. Fiktio kuuluu humanisteille, ja puhe on juuri humanistin työkalu. Tulevaisuus ei hahmotu teknisesti vaan sepitteisesti kertomusten avulla. Viestinä on, että ihminen on kone ja siksi kone korvaa ihmisen. Vieläkin pidemmälle on menty: kone on koodi ja siksi jotain aineetonta. Materia katoaa. Kertomuksen tasolla ihmiskone on korvannut ihmisen. Mutta ihmiskone on biokone, joka korvataan tietokoneella [piikone] ja metallikoneiden osilla. Posthumanismi tulee ihmisen jälkeen.

[s. 24-28]

*

http://wsoy.fi/yk/products/show/27430

http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_Airaksinen

http://www2.pirkkala.fi/kirjasto/arkisto/viikko0907.htm

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tekniikka

http://kaymala.blogspot.fi/2008_12_01_archive.html

http://amazinghoneyman.blogspot.fi/2012_05_01_archive.html

1) WSOY ja kapitalismin lait, joiden väistämättömänä seurauksena suuresta kirjakustantamosta tuli julkinen bordelli, 2) NSDAP ja itsetuhoinen yritys kumota globaali liberaali-demokraattinen pääoma-parlamentarismi, 3) Ernst Jünger ja natsit

Kuvissa WSOY:n syksyn 2010 naiskirjailijoiden esittely sekä NSDAP:n myrkkykääpiö (The Poison Dwarf) eli käärmeenkielinen propagandaministeri Joseph Göbbels (159 cm). - Oikealla kirjailija, sotasankari ja biologi Ernst Junger.
*
28.6 - viimeksi tarkennuksia joskus yöllä. - Huomattavia täydennyksiä lukuun 1. Nämä lisäykset hieman kyseenalaistavat päreen alkuperäistä, jo muutenkin vinksallaan olevaa rakennetta, mutta ei voi mitään - aiheesta näyttäisi joka tapauksessa muhivan jossain vaiheessa uusia päreitä.

Vanha kulttuuri on kuin vanha metsä; kaadat sen kerran, ja tilalle kasvaa demokraattista pusikkoa. (Pauli Pylkkö: Lemuurien yö - Ernst Junger ja kansallissosialismi).

1
Luku 2 on suora kommentti Kemppisen päreeseen WSOY, Otava ja Tammi (25.6). - Etenkin luku 1  ja pääosin myös luku 3 ovat loikkauksia 1920- ja 30-luvun Saksaan Ernst Jungerin ja eräiden muiden, briljanttien antimodernistien vanavedessä.

Osa näistä wagnerilais-schopenhauerilais-nietzscheläisistä, antimodernisteista  'radikaali-konservatiiveista' flirttaili natsismin kanssa (ja pettyi nopeasti Hitlerin linjaan). Junger, joka ei koskaan liittynyt natsipuolueeseen kuten Heidegger ja Schmitt, teki lopulta selvän pesäeron natsimafiaan allegorisessa kirjassaan Marmorijyrkänteillä.

Väitetään, että vain Jungerin I maailmansodan aikainen sotasankaruus (Jungerista tuli Saksan armeijan historian nuorin luutnatti; J. oli toisin sanoen häikäisevän taitava ja karismaattinen ryhmänjohtaja) ja hänen erittäin suosittu esikoisteoksensa, päiväkirja-esseemäinen ja ajoittain jopa aforistinen, sodan brutaalin ja groteskin eli kauhean kauneuden kuvaus Teräsmyrskyssä (vain Mannin Buddenbrookeja myytiin Saksassa enemmän) esti natseja murhaamasta häntä.

Marmorijyrkänteillä romaanin (1939) aatteellinen tunnelma on melko lailla toinen kuin Teräsmyrskyssä teoksen (ensimäinen painos 1920; Junger teki huomattavia muutoksia ja lisäyksiä seuraaviin painoksiin). Sotaa ei enää ihannoida esteettisesti tai moraalisesti (sotilaitten uhrautuvuus, kurinalaisuus ja toisaalta kunniallisuus) vaan sodankäynnin rinnalle on astunut ehkä itse sotaakin, joka tuhoaa rakentaakseen uutta ja muka parempaa, perustavampi elementti: ikuisesti synnyttävä Luonto ja sen kiertokulku. - Ernst Junger itse opiskeli -30-luvulla biologiaa ja hänestä tuli etevä hyönteistutkija (ilman loppututkintoa).

On muistettava, että Jungerin nuorempi veli (joka on M-romaanin Otho) Friedrich Georg Junger julkaisi  hänkin 1939 Saksan (ehkä koko maailman) ensimmäisen ympäristöpoliittisen traktaatin (se kyseenalaisti luonto- ja ympäristö-ideologisesti natsienkin massiiviset teknologia-invaasiot) - Illusionen Der Tecknik (sodan jälkeen Perfektion der Tecknik), jolla oli vaikutusta myös Heideggerin kuuluisaan Tekniikka-kirjoitukseen, kuten oli Ernst Jungerin Der Arbeiter'illa 1932, josta Heidegger ohjasi jopa seminaareja.

Poliittisesti kummatkin Jungerit ovat vaikutuksestaan ja merkityksestään (myös arvostuksestaan) huolimatta yhä edelleen huonossa huudossa (koska eivät tuominneet natseja julkisesti) myös kestävän kehityksen kapitalismin sisäistäneessä Saksan Vihreitten puolueessa - puhumattakaan Saksan muista, varsinaisista 'pankkipuolueista'.

M-romaanin ei-syyttävän joskin vertauskuvallisuudessaankin selkeän ja sittemmin profeetalliseksi osoittautuneen natsismi-kritiikin lisäksi pitää muistaa myös, että Ernst Junger oli erittäin lähellä Hitlerin surmaamista 1944 yrittäneitten upseerien sisäpiiriä, vaikkei siihen välittömästi itse kuulunutkaan (eikä häntä silloinkaan teloitettu!?).
*
Ernst Junger oli hyvin lähellä kansallissosialisteja 1920-luvulla, mutta ei koskaan liittynyt itse puolueeseen. Hän tunsi melko hyvin kirjallisuustieteestä väitelleen Göbbelsin (joka myös ilmoitti Jungerille henkilökohtaisesti M-romaanin sensuurista) ja suuren osan natsien sisäpiiriä. Meidän on jo tämän vuoksi syytä pitää Marmorijyrkänteiden mauretanialaista veljestöä aatteineen allegoriana natseista, veljestön riistanvalvoja Braquemartia Göbbelsinä ja/tai Hitlerinä sekä järjestön väkivaltaista kohtaloa yhtenä terävimmistä ja profeetallisismmista natsi-Saksan tulevaisuuden kuvauksista.

Jungeriin verrattuna Gunter Grass, jolle M-romaani on luultavasti toiminut yhtenä fantastisen realismin esikuvista, vaikuttaa minusta hieman tekopyhältä ja jälkiviisaalta räksyttäjältä (Grass osallistui sotaan 17-vuotaana mm. SS-joukoissa, minkä hän paljasti virallisesti vasta 2006) - puhumattakaan anglo-amerikkalaisesta, kaikki perspektiivit sumentavasta natsifobiasta kärsivien liberaalidemokraattisten kapitalistien taivasteluista..

Jungerilla oli tietenkin merkittäviä vastustajia jo 1920- ja -30-luvulla myös natsien vastaisessa, antimilitaristisessa kulttuuripiirissä, mutta heistä esim. überpasifisti Herman Hesse vaikuttaa nykyään kovin teennäiseltä ja laimealta (vaikka olenkin lukenut Arosuden nuorena kolmeen kertaan). - Thomas Mann taas kiemurteli tässäkin asiassa pitkään (oikeastaan koko ikänsä -esim. Tohtori Faustus, 1947) omassa ambivalenssissaan, vaikka vastustikin natseja lopulta jyrkästi lähtien maanpakoon.

Thomas Mannin poika Klaus Mann kirjoitti Marseillesta toukokuussa 1933 Gottfried Bennille erittäin selväjärkisen kirjeen, jota kannattaa siteerata, koska se muistutti myös minua itseäni nietzscheläisten lähtökohtieni 'sokeista pisteistä'.

'[T]hose intellectuals who voluntarily supported Hitler were all too often the victims of self-indulgence and lack of intellectual discipline. 'Too strong sympathy for the irrational', he wrote, 'leads to political reaction if one is not hellishly careful. First, the great gesture against 'civilization' which, as I know, is all too attractive to men of the spirit; then suddenly one has arrived at the cult of violence, and then one is with Adolf Hitler.' (Gordon A. Graig: Germany 1866-1945;1978 painos, s. 645)

Asia ei toki ollut aivan näin yksinkertainen (esim. Schmitt ja Heideggerko älyllisesti laiskoja?), mutta silti se osuu todella arkaan kohtaan. Benn raivostui Mannille, mutta natsien perimmäisen väkivaltaisuuden tajuttuaan irtaantui heistä 'pitkien puukkojen yön' jälkeen (heinäkuun 1934 puhdistukset, joissa mm. SA:n päällikkö Röhm teloitettiin).

Heidegger luopui poliittisesta toiminnasta myös 1934 (mutta ei koskaan natsipuolueen jäsenyydestä) oltuaan vuoden verran yliopistonsa (Freiburg) poliittisesti valittuna 'natsi'rehtorina.

Carl Schmitt, joka oli sekä kritisoinut natseja että kokenut heidät vaihtoehdoksi Weimarin tasavallan (Saksa 1919-33) ajoittaiselle poliittiselle kaaokselle, sekaantui politiikkaan vakavimmin ja liittyi natsipuolueeseen maaliskuussa 1933, mutta joutui pian epäillyksi opportunismista etenkin niiden taholta, jotka olivat joutuneet hänen purevien kommenttiensa kohteeksi (Himmler ja SS:n johto). Göring kuitenkin lopetti Schmittin vainoamisen, mutta Schmitt ei enää tämän jälkeen vaikuttanut poliittisesti merkittävissä asemissa.

Ernst Jungerin asema oli siis, todettakoon tämä vielä kerran, melkoisen paradoksaalinen. Nuorena sotasankarina ja militaristina hän oli ollut 1920-luvulla lähempänä kansallissosialisteja kuin yksikään edellä mainituista, mutta ei koskaan liittynyt puolueeseen vaan päinvastoin etääntyi siitä -30-luvulla pitäen selvän pesäeron ja kirjoitti profeetallis-allegorisen apokalypsin natsivallan kohtalosta.

Julkisesti ja virallisesti Junger ei siis natseja tuominnut, eikä sellaista itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä voida yhä vieläkään sietää tai antaa anteeksi nykypäivän saksalaisessa politiikassa, joka näyttää rahavallan myllyssä banalisoituneen yhtä tylsäksi kuin Jurgen Habermasin abstrakti jaarittelu (lopultakin itsensä kumoavasta) ideaalisesta puhetilanteesta sekä typerän pedantista ja mikä pahinta - yleisimpien puhetilanteiden ad hominem-käytännöille vieraasta (juristi-)diskurssietiikasta; - (toteutuakseen täydellisesti Habermasin ideaalisesta puhetilanteesta pitäisi poistaa politiikka - siis itse kommunikaatio! - kokonaan).

Mutta siellä hän, Ernst Junger, on ja pysyy - saksalaisen sielunmaiseman yhtenä kaikkein syvimmistä personifikaatioista. Ei edes raha voi vesittää hänen arvoaan tai pestä hänen kyseenalaista mainettaan puhtaaksi.

En malta olla vielä sivaltamatta, että Jungerin kaltaiset miehet kestävät jopa piintyneimpien ortodoksi-psykoanalyytikkojen (Theweleit, Siltala) 'alapäätarkastukset'. Ehkä he jopa salaa nauttivat niistä, mikä militaristista kunniakulttuuria edustavan salahomo-eroottisen persoonallisuuden psykopatologiaan hyvin sopiikin.

2
Olin satavarma, että Kemppinen kirjoittaa juuri tästä aiheesta juuri tänään [myyvätkö tulevaisuuden kirjakustantamot kirjoja vai kirjailija-julkkiksia?]. - Hieno on teksti. Vielä jostain sentään löytyy kustantamoja lähellä oleva, asiantunteva ihminen, joka uskoo aidosti kieleen ja sanoihin - taiteen koko lumoukseen ihmisen perimmäisenä tarkoituksena ymmärtää ja hahmottaa itseään tässä maailmassa. Ja joka suhtautuu kirjojen kustantamiseen voitontavoitteluna yhä vielä myös sivistystoiminnallisista lähtökohdista käsin. Eikä siis halua tehdä kirjailijoista pelkästään itseään kauppaavia huoria eikä kustantamoista (tuotepornon myyjistä) pelkkiä kirjailijan (josta on tullut kirjan sijaan tuotepornon esine) ja kirjailija-huoran tarjoamien palvelujen ostajan (ko. esineen kuluttajan/esineestä nauttijan) välisen suhteen kyynisiä lobbareita (parittajia).

Kun suurista kirjakustantamoista, WSOYsta (ja pienemmästä Otavastakin) on suureksi kauhukseni ihan oikeasti tulossa pelkästään kirjailijatreffejä järjestäviä paritusfirmoja sekä ihmisnautaa myyviä säästömarketteja tai ylipäätään kapitalismin populistisiin epäolennaisuuksiin keskittyviä rihkamakauppiaita, on sentään lohduttavaa ajatella, että maasta löytyy myös pienkustantamoita, jotka ottavat riskin myydä muutakin kuin ihmislihaa = kohuelämäkertoja sekä ruokareseptejä valtamedian (ent. keltainen lehdistö) aivopesemille, uteliaisuuden tyydyttymistä perimmäisenä makukriteerinään pitäville kuluttaja-kannibaaleille, jotka ovat masturbatorisessa voyerismissaan addiktoituneet julkkiksiin.

Mutta olkoon. Palaan tähän aiheeseen hieman yllättävästä mutta silti hyvin ymmärrettävästä perspektiivistä käsin omassa blogissani. Kiitos vielä kerran. Tänä päivänä uskon Kemppiseen. Huomenna ehkä en. Mutta sehän ei tietenkään ole hänen ongelmansa vaan minun.

3
Jos voisin ja osaisin, kirjoittaisin pelkästään ajatuskokeena uusiksi Saksan 1900-luvun historian lähtien vuodesta 1933. Hitler murhataan, hitleristiset mafioso-natsit eliminoidaan (myös Röhm, tässäkin tapauksessa) ja valtaan nousee (kuviteltu) kansallis-konservatiivinen, Carl Schmittin, Martin Heideggerin, Ernst Jungerin ja Gottfried Bennin intellektuaalis-poliittinen tetrarkia - kuten Diocletianus, Maximianus, Galerius ja Constantius aikoinaan Rooman valtakunnassa.

Ideani pointti, lukiessani Ernst Jungerin Marmoririjyrkänteillä-romaania ja sen täydentävää Pauli Pylkön (joka on erinomainen kulttuurifilosofinen esseisti ja Saksan kulttuurihistorian asiantuntija) perusteellista romaani- että Junger-esittelyä, on siinä, että kansallinen ja antimodernistinen (natseista 'vapautettu') Saksa (ei suinkaan kommunistinen Neuvostoliitto (kapitalismin kollektivisoitu perversio, johon kansa ei milloinkaan uskonut toisissaan: tämä sanottuna contra Zizek) oli ainoa todella vakavasti otettava voima kapitalismin (joka ei sisältöjä siedä eikä laatua tunnista/PP) kaiken yhdeksi ja samaksi kauppatavaraksi tekevää ihmisen prostituoimista vastaan.

En siis allekirjoita noin vain, en ainakaan ainoana selityksenä sitä, että natsismi olisi ollut pelkästään reaktio kapitalistisen järjestelmän taloudelliseen kriisiin - sen eräänlainen 'maastovaihde': väkivaltaa, autoritaarisuutta ja terroria sakkaavien tehojen palauttamiseksi ja lisäämiseksi. Sellainen selitys on, kuten pelkästään  Jungeria lukiessa tajuaa, liian yksipuolinen vaikkei suinkaan väärä.

Hitleristiset natsit kuitenkin tärväsivät (aikaansaaden megaluokan eurooppalaisen katastrofin) tuon syvältä saksalaisesta mytologiasta kumpuavan, modernin teknologian tuhoavaa yksipuolisuutta, ihmisen globaalia kauppatavaraistumista ja nautinnon kulutuspakkoa vastustavan eetoksen, joka nousi viimein -70-luvulla etenkin ympäristönsuojeluaatteena politiikan teon merkittäväksi lähtökohdaksi.

Toisin kuin liberaalidemokraattiset politiikan historian lakeijat tekopyhästi spekuloivat, kansallista identiteettiä korostavien ja ei-marxilaista sosialismia jungeriläisesti kehittelevien antimodernistien alkuperäisistä lähtökohdista ei kuitenkaan, ikäänkuin väistämättömällä logiikalla, olisi ajauduttu Hitler-natsismiin, jota voi pitää rikollisimpana ja valheellisimpana populismina, mitä moderni maailma on koskaan kokenut.

Välttämätön ja riittävä syy natsismin läpilyöntiin Saksassa ei ollut (kuten ei ollut yksinomaan kapitalismin kriisikään) autoritaarisen, alunperin hegeliläiseen oikeuskäsitykseen ja virkamieshallintoon perustuvan Preussin valtion (joka lakkautettiin sodan jälkeen peräti lailla Churchillin vaatimuksesta!) 'geeniperinnössä', jota ei muka mitenkään olisi voitu välttää.

Silti Hitler kieltämättä oli saksalaisessa antimodernismissa piillyt vakava patologinen oire (tosin jokaisessa ideologiassa on patologiansa!), joka äityi sittemmin pahanlaatuiseksi, miltei tappavaksi taudiksi.

Kuitenkin jo Ernst Junger kokeneena sotilaana sekä väkivallan psykologista luonnetta ja vaikutusta ihmiseen tajuavana kirjailijana kertoi Marmorijykänteissä (1939) - melko helposti läpi nähtävän ja tulkittavan allegorian kautta, mikä tulisi olemaan Saksan aloittaman - valheeseen, kiristykseen ja uhkaan perustuneen -  sodan kulku ja lopputulos: kahlitsematon barbaarisuus ja itsetuho.

Mutta me olemme nyt - lähes lopulliseen kuolemaan johtaneen sairauden osittain vielä heikentäminä - silti toipuvina - kokeneempia, valmiimpia, viisaammpia ja varovaisempia. Emme anna enää tartuttaa itseemme jo koettua ja läpielettyä, populististista hulluutta (olemme tulleet vastustuskykyisemmiksi), emmekä siis anna hulluuden tapahtua enää uudestaan - muttemme myöskään halua parantaa sitä kapitalismilla, joka ei omista patologisista oireistaan piittaa vaan jopa tekee niistä mahdollisimman hyvin myyvää typerryttävää, latistavaa ja tasapäistävää roskaa.

Katsokoot siis puolestaan nyt - jälleen kerran - vapaan markkinatalouden puolesta kirkuvat papukaijat oman talousideologiansa lopputulemaa suoraan kasvoista kasvoihin. Mitä he näkevät? Muun muassa WSOY:n - tuon Suureksi Bordelliksi ja Parittajaksi ellei peräti Baabelin Portoksi muuttuneen entisen kirjakustantamon. Oman kuvansa.

Kauhistuneena joudun kuitenkin seuraamaan, miten tämä globaalin vaihtotalouden joka helvetin ääreen ja koloon maan päällä kuskaava megaluokan kamasaksa reagoi oman kuvansa näkemiseen: '- - Hmm' (mutisee hän). ' - Hieman kuvamanipulaatiota ja eikun myyntiin. - - Paljonkohan ylihintaa omasta kuvastaan kehtaisi pyytää kirjamarkkinoilla?'

Huora mikä huora - vaikka tulisilla lieskoilla ja kipunoivilla hiilillä persettään kärventäisit (siitäkin kapitalismin portto nimittäin oppii nauttimaan).

PS.
Purevan itsekriittinen kysymys: Missä mielessä jungerilais-kansallinen aatemaailma todella, oikeasti, eroaa lähtökohdiltaan, periaatteiltaan ja kuvitelluissa tavoitteissaan sionil - anteeksi soinilaisesta (PERSU) nationalismi-populismista (jos eroaa)?

PPS.
Göbbels-sitaatista löytyy tuttua logiikkaa. Poliitikot käyttävät sitä joka päivä. Tämä jos mikä on 'rehellisintä' ad hominem-argumentoinnin (laajasti käsitettynä: valheen) puolustusta kaikkein pahamaineisimmillaan ja äärimmillään.

'If you tell a lie big enough and keep repeating it, people will eventually come to believe it. The lie can be maintained only for such time as the State can shield the people from the political, economic and/or military consequences of the lie. It thus becomes vitally important for the State to use all of its powers to repress dissent, for the truth is the mortal enemy of the lie, and thus by extension, the truth is the greatest enemy of the State.' (Joseph Goebbels)
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/06/wsoy-otava-ja-tammi.html
http://www.hs.fi/juttusarja/partanen/artikkeli/Kirjailija+kauppatavarana/1135258125528/?cmp=tm_etu_kolumni

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Euroopan++idylli+murtuu/HS20070121SI1KU02ub2
http://www.kiiltomato.net/?rcat=K%E4%E4nn%F6skirjallisuus&rid=1682
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Ernst_J%C3%BCnger
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://en.wikipedia.org/wiki/Gottfried_Benn
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://www.uunikustannus.fi/index1.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Saksan_kansallissosialistinen_ty%C3%B6v%C3%A4enpuolue
http://de.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Georg_J%C3%BCnger
http://en.wikipedia.org/wiki/Klaus_Theweleit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tetrarkia
http://evans-experientialism.freewebspace.com/dughin.htm
http://www.holocaustresearchproject.org/holoprelude/goebbels.html
http://www.publicani.com/book/credits/