Showing posts with label seksuaalisuus. Show all posts
Showing posts with label seksuaalisuus. Show all posts

September 20, 2013

Siveellisyydestä seksuaalisuuteen

Havis Amanda siveellisyyden ja seksuaalisuuden edustajana.
.
Niin konservatiiveilla kuin liberaaleilla sekä idealisteilla että empiristeillä on mielestäni paljon opittavaa ja tajuttavaa Antu Soraisen sosiologisesta, sosiaaliantropologisesta ja käsitehistoriallisesta katsauksesta/analyysistä.
.
Kalle Haatanen
.
Torstaisin klo 10.05 - 11.00, uusinta lauantaina klo 22.05
.
Käsite "siveellisyys" on ollut suuressa roolissa Suomen historiassa, niin filosofiassa, politiikassa kuin oikeusjärjestelmässäkin, kertoo tutkijatohtori Antu Sorainen.
Alun perin saksalaisesta idealismista kumpuava käsite sai kansallisfilosofimme J.V. Snellmanin ajatuksissa moraalisen pohjan, joka viittasi kansanluonteeseen ja tapoihin. Aikojen saatossa suomalainen tiede lähestyi kuitenkin brittiläistä empirismiä, ja silloin tuollaisista ideologisista käsitteistä tuli taakka.
Samalla itse siveellisyyden käsite muuttui, ja sillä alettiin viitata yhä enemmän seksuaalisuuteen. Antu Sorainen käy läpi näitä historian murroskohtia niin tieteen, taiteen kuin oikeudenkin kannalta.
* 
*

August 7, 2012

Kaksi animaatio-arvoitusta

Miksi tuo nainen tekee niinkuin tekee? Peilin edessä. Onko tämä jokin autoeroottinen akti? Vai naarassukupuolen seksuaalista halua ilmaisevan houkutushemputusjäänteen harjoittelutreeni? Peräisin niiltä ajoilta, kun olimme vielä bonoboja. Varmaan joku antropsybiologi tietää vastauksen. - Mutta kyllähän tuollaisella pemputuksella saa antiikki-moottoripyörällään tai hybridi-autollaan ylpistelevän typerän uhomiehen aggressiot muuttumaan panofiilisyydeksi jo viimeistään 20:n keikutuksen paikkeilla. Entä miten sen panofilian saa sitten loppumaan? Kas sitä ei ainakaan tottumaton pemputtaja taida tietää kuin ehkä liian myöhään. Mies itsehän ei ymmärrä asiaa ollenkaan. Kunhan vain kuolaa ja hirnuu. Barbaari.
*
Like a Virgin laulaa tässä nuori ja teennäisen viehkeä Madonna, joskin minä epäilen, onko Madonna edes 'syntyessään' ollut neitsyt tai edes nainen vaan pikemminkin levy-yhtiön tuotekehittelemä biokone eli cyborg, joka teki alunperin, mitä tuottajat sekä kustantaja halusivat ja hyväksyivät. Sittemmin Madonna on saanut julkaista 'omia' tekeleitäänkin, mutta myös levyt ovat vain sivutuote sen spektaakkeli-softpornon ohessa, joka on Madonnan päämyyntiartikkeli ja jolla siis myydään softpornotähteyden kylkiäisiä [jopa lastenkirjoja]. Sama arvio pätee 'softan' osalta ehkä vielä selvemmin lady Gagaan. - Homma kuitenkin toimii. Naiset ihailevat ja samaistuvat, miehet kuolaavat ja hirnuvat, kun Madonna paljastaa stagella vesirajansa laulaen olevansa Material Girl. Ja juuri sitä hän todella onkin. Eräs taiteellisesti typerän ja sisäisesti tyhjän viihdekapitalismin tehokkaimpia ja tuottavimpia myyntikoneita.
*

July 29, 2012

Kooma, kiima tai molemmat

 I
Useimmiten käy, että mies ja nainen ovat ottaneet kantaakseen velvollisuuden elää yhdessä koko ikänsä ja vihaavat toisiaan jo kuukauden kuluttua, haluavat erota, mutta eivät eroa, ja silloin syntyy se kammottava helvetti, jonka takia ihmiset sortuvat viinaan, ampuvat, puukottavat tai myrkyttävät toisensa.

Leo Tolstoi: Kreutzer-sonaatti

1
Seksuaalisuus on pidäkkeetöntä himoa ja itsekkyyttä, joka tuhoaa kaikki jatkuvuuden, luottamuksen ja velvollisuuden varaan rakentuvat parisuhteet – myös ja etenkin avioliiton. Näin ajatteli Kreutzer-sonaatin vähän yli 60:n Tolstoi – seksuaalista askeesia avioliitossa saarnannut instituutioiden vastainen anarkisti, jonka vaimo kuitenkin synnytti ‘seksuaali-askeettiselle’ kirjailijallemme 13 lasta [!]'
Jo pelkästään mainittu kyseinen tosiasia kaikessa naivissa yksinkertaisuudessaan mielestäni todistaa, että vaikka Tolstoi varmasti oli jossain määrin oikeassa seksuaalisuuden ‘turmiollisuuden’ suhteen, niin askeettisen anarkisminsa toteuttamisen mahdollisuuksia hän kyllä liioitteli niinkuin vain [vanhemmiten] myrskyisässä avioliitossaan elävä moralistinen jäärä vain voi liioitella.
Tolstoi on esimerkki siitä, miten instituutioita vastustavat anarkistit [askeetit ja mutatis mutandis myös libertiinit] ovat repressiivisen systeemin moraalista korruptoivuutta ihmisen vapauden toteutumisen kannalta syyttäessään ajautuneet argumentatiiviseen kehään. He väittävät esim. mustasukkaisuutensa johtuvan siitä, että [avioliitto-instituutio ja instituutiot yleensä] tukahduttavat ja vääristävät seksuaalisuuden harjoittamista ja sen autenttista ilmentämistä, mistä seuraa pahoja psyykkisiä oireita.
Erotuksena libertiineihin pitää kuitenkin muistaa, että Kreutzer-sonaatin kertojan patologinen mustasukkaisuus johtuu vähintään yhtä paljon seksuaalisesta halusta itsestään [haluta jotakin halunsa välineelliseksi kohteeksi] kuin siitä, että mies ja nainen joutuvat sitoutumaan avioliitto-instituutioon, joka viimeistään muuttaa sukupuolisen halun pikemminkin nautinnollisen vallankäytön muodoksi kuin Jumalan lahjaksi ihmiselle. 
Mutta pidättäytymisellä ei tässä pyritä ratkaisemaan niinkään seksuaalisuuden kuin sukupuolisen sitoutuneisuuden eli parisuhteen tukahduttavaksi instituutioksi muodostumisen ongelma. Huomautettakoon, että niin sanottu ’finnsanityläinen bonoboteoria’ pyrkii ratkaisemaan saman ongelman täysin vastakkaisella tavalla eli libertiinisyydellä [seksuaalinen promiskuiteetti ja polyamoria]. Toisin sanoen siinä missä Tolstoi pyrkii tekemään parisuhteista ikäänkuin luostareita, joissa seksiä harjoitetaan [jos on aivan pakko] enintään naisen raskaaksi saattamistarkoituksessa, siinä libertiinit naivat kaikkea elävää, mikä himon hetkellä eteen sattuu.
Tolstoin parisuhde on askeettista sadomasokismia, kun taas libertiinit palaavat mielestään eläimelliseen ideaali-luonnontilaan, jossa ei ole vapautta rajoittavia instituutioita [kuten avioliittoa ja monogamiaa] eikä velvollisuusetiikkaa, sillä anarko-bonobolandiassahan kenenkään ei tarvitse luvata mitään, koska kukaan ei ole sitoutunut mihinkään tai kehenkään eikä kukaan omista toista muttei myöskään itseään, mikä merkitsee, että julkisuuden ja yksityisyyden raja on hämärtynyt [käytännössä tuon rajan kuitenkin vetävät bonobolassakin ne, joilla on eniten poliittista valtaa – eivät tavalliset yksityiset ihmiset].

2
Tolstoin instituutioiden vastainen anarkismi ja seksuaalinen ‘puhtaus’ perustuu Jeesuksen elämän [hieman gnostilaisesti tulkittuun] esimerkkiin. Tolstoi on saanut vaikutteita myös Schopenhauerin tahto-filosofiasta ja siihen sisältyvästä wanna-bee-buddhalaisuudesta.
Anarko-libertiinien ymmärrys yhteiskunnallisesta, sosiaalisesta ja yksilöllisestä vapaudesta sen sijaan palautuu olennaisilta osiltaan jo tässä maailmassa toteutuvaan gnostilais-tyyppiseen pelastuskäsitykseen eli ihmisen täydelliseen vapautumiseen kaikista itsensä toteuttamista estävistä repressioista – lopulta jopa omasta minuudesta [ek – stasis].
Konventionaalisemman aatehistorian kannalta yhteiskuntapoliittinen anarkismi ja sen libertiinisyys eli minun sanastossani maallinen gnostilaisuus on epikurolaisuuden ja antiikin demokratian äpärälapsi, joka kulki tietään kristillisten ääriliikkeiden kautta maallisempaan ritariromantiikkaan palaten viimein imaginaarisena utopiana tämänpuoleiseen maailmaan Rousseaun ‘luonnossa’, josta ei enää ollutkaan pitkä matka vallankumous- ja muuhun romantiikkaan, joka alkoi palvoa yhtä aikaa sekä yksilön, massojen että kansojen vapautumista.

3
Anarkismia on siis kahta tyyppiä: askeettis-sadomasokistista ja libertiinis-promiskuiteettista. Pidättyvä, rauhanomainen ja luonnonläheinen tolstoilaisuus on ollut yksi viher-humanistisen pasifismin suuria lähtökohtia, kun taas radikaalimmat libertiini-marxilaiset tunnetaan pomminheittäjinä, terroristeina ja ylipäätään vallankumouksellisina utopisteina, jotka eivät usko poliittisen vaikuttamisen mahdollisuuksiin ihmisen vapauttamisessa sekä kapitalistisista sortajistaan että sisäisistä estoistaan, jotka institutionaalinen repressio [etenkin kapitalismi] on luonut ja joita se ylläpitää. 
Valitettavasti radikaalit anarkistit eivät tunne myöskään sellaista asiaa kuin kuri ja kurinalaisuus. Luis Bunuelin mielestä vasemmisto-anarkisteista ei Espanjan sisällissodassa ollut itse asiassa muuta kuin haittaa tasavaltalaisten pyrkimyksille pitää saavutettu poliittinen valta itsellään.

4
Kaikesta eksentrisyydestään ja huvittavuudestaankin huolimatta Tolstoi edustaa tässä ihan järjellistä ajattelutapaa, mikäli ajattelemme, että tolstoilaisen ihmisen tulisi käyttäytyä väkivallattomasti, säädyllisesti, olla kiltti kaikille ihmisille, tuntea sääliksi nimitettyä myötätuntoa varsinkin vähäosaisempia kohtaan, tehdä hyväntekeväisyyttä jne. 
Mutta voimmeko pitää totuudenmukaisena Tolstoin väitettä siitä, että etenkin aviollinen seksi seksuaalisuuden eri ‘järjestelymuodoista’ kaikkein vulgaareimmin ilmentää parisuhteen sisäistä vallankäyttöä puolisojen [tai ylipäätään ihmisten] välillä?
En menisi suoralta kädeltä sanomaan ei, vaikka avioerojen määrän kasvusta ja perhesurmista saattaisi äkkiseltään päätellä, että avioliitto, avoliitto ja jopa totutuilla rutiineilla toimiva parisuhde näyttäisi nopeastikin kasvattavan vihaa kumppanien välillä. Poikkeuksia eli pitkään yhdessä eläneitä, onnellisia? pareja löytyy aina, mutta ne eivät kiinnosta tällä kertaa. Kiinnostavaa on se, miten avio- ja avopuolisot käyttävät seksiä omien intressiensä ja ylipäätään valtapyrkimystensä saavuttamiseksi. 
Varmaa on, että avioliitoissa näin tapahtuu [antamalla ja saamalla seksiä ‘sopimusta vastaan’], mutta onko silloin kyseessä äärimmäinen vai tavanomainen konsti kääntää puolison mielipide suuntaan, jota itse edustaa? Tällaista peliä voi hyvällä syyllä kutsua kaupankäynniksi, joka näiden asioiden kyseessä ollen alkaa tietenkin helposti muistuttaa pikemminkin prostituutiota kuin spontaanin rakkauden synnyttämää intohimoa.
Tolstoin Kreutzer-sonaatin kertojan saatana on kuitenkin mustasukkainen seksuaalinen halu '[halu-mieli'], joka aiheuttaa lopulta sen, että aviomies ajautuu mustasukkaisuus-kuvitelmissaan puukottamaan vaimonsa kuoliaaksi ilman, että hänellä olisi [tai tulisi edes olemaan] varmoja todisteita uskottomuudesta. 
Seksuaalisuus rakkaussuhteena [erotuksena prostituutiosta], mustasukkaisuus, omistamisenhalu. Kas siinä ketju, joka perustelee ja oikeuttaa kapitalistisen omistusoikeuden - [?] Mutta jos näin on, niin miten ihmeessä voimme muuttaa epäoikeudenmukaisena pitämäämme yhteiskunnallista systeemiä, koska se perustuu ja rakentuu rakkauden varaan? Hmm.
Ehkäpä anarko-bonobolandian tiedemiehet vielä keksivät katumuspilleriäkin paremman omantunnon-putsauslääkkeen. Se poistaa myös yksilökohtaisen rakkaudentunteen, joka on mahdollisesti päässyt syntymään parittelupartneria kohtaan. Tuosta kun otat kaksi tablettia Love-Antabusta kolmena päivänä peräkkäin, et enää koe rakkautta ihanaa panomiestäsi tai pehmeää pimppalooraasi kohtaan. 
Enää et myöskään koe lainkaan niin voimakasta tarvetta omistaa ylipäätään mitään, kuten halusit rakastuneena ollessasi. Olet palannut aitoon paratiisimaiseen luonnontilaan, jossa kaikki ovat veljiä ja siskoja keskenään, jossa lähimmäisenrakkaus on sosiaalista oikeudenmukaisuutta, jossa kukaan ei taistele naisista, miehistä, vallasta, omaisuudesta tai yhtään mistään, jossa vallitsee  - - niin mikä? 
Vastaus: a] joko syvä tiedottomuuden tila, kooma tai b] syvä orgiastinen tila, kiima. Tai molemmat.

II
The Kreutzer Sonata, Leo Tolstoy
The following entry presents criticism of Tolstoy's novella Kreitserova sonata (1890; The Kreutzer Sonata). See also Leo Tolstoy Literary Criticism, Khozyain I rabotnik Criticism, and Smert Ivana Ilyicha Criticism.

 

Indtroduction

The Kreutzer Sonata, a novella written during the closing years of the 1880s, issues from the later period of Tolstoy's literary career, which followed his moral and spiritual crisis of the late 1870s and culminated in works of fiction largely defined by his moral preoccupations. The Kreutzer Sonata emphasizes Tolstoy's controversial view on sexuality, which asserts that physical desire is an obstacle to relations between men and women and may result in tragedy. Although the moral stance on sexual relations presented in The Kreutzer Sonata has been criticized as simplistic or severe, the novella also has been recognized as among the best examples of Tolstoy's art of storytelling. Russian dramatist and contemporary Anton Chekhov wrote: "You will hardly find anything as powerful in seriousness of conception and beauty of execution."

 

Plot and Major Characters

The Kreutzer Sonata opens as a third-person narrative by an anonymous gentleman making his way across Russia by train. When the conversation among the passengers turns to the subjects of sex, love, and marriage, a lawyer claims that many couples live long, content married lives. But Pozdnyshev, another passenger, violently contradicts his statement and announces that he has murdered his wife in a jealous rage, a crime of which a jury has acquitted him. Citing that the deterioration of their marriage began on their honeymoon when they first began a sexual relationship, Pozdnyshev reveals himself as a man with an insane sexual obsession—he links sex with guilt, regards it as a 'fall' from an ideal purity, and describes sexual intercourse as a perverted thing. He tries to persuade his captive audience that all marriages are obscene shams, and that most cases of adultery are occasioned by music, the infamous aphrodisiac. This latter idea explains the title of the story, which is also a musical composition by Ludwig von Beethoven. Pozdnyshev explains the circumstances that led to his tragedy: after marrying a pretty woman who bore him children, he came to hate but lust for his wife. One day a musician named Trukachevsky, accepting Pozdnyzhev's invitation to visit their house, accompanied Pozdnyshev's wife on the violin while she played the piano. Convinced that the pair were having an affair, Pozdnyshev went into the country to attend the meeting of the local council, often recalling the look on their faces as they played the "Kreutzer Sonata." He returned home early, thinking that he would find the lovers in bed and consequently kill them; instead he found them sitting in the drawing room after they had played some music. Enraged nevertheless, Pozdnyshev killed his wife after Trukachevsky had escaped.

 

Major Themes

Critics observe that The Kreutzer Sonata presents Tolstoy's moral ideals through the medium of an artistic narrative, and that its principal theme is the corrupting power of sex and attendant jealousy. The novella summarizes Tolstoy's disgusted attitude toward sex, which he completely denounces, and reflects his new faith in celibacy and chastity after his conversion to a radical Christianity. The narrative is also said to manifest Tolstoy's belief that since Christ was not and could not be married, total chastity is the ideal state. The Kreutzer Sonata rests on the premise that carnal love is selfish and that unselfish love needs no physical consummation. For Pozdnyshev and Tolstoy alike sex is repulsive and destructive, even in marriage. Pozdnyshev's story highlights this premise by suggesting that sexual love degrades a human being and results in hostility to others and to one's self.
Pozdnyshev also dismisses love, or what the world calls love as distinct from sensuality, as non-existent between the sexes. To him traditional marriage has lost meaning and represents a cover for vice, fostering misunderstanding, jealousy, lies, and criminal passions. Finally, the title suggests that music provokes lechery, especially in the context of Beethoven's sonatas, which are often characterized by their intensity of feeling and violent contrasts of mood and emotion. Overall, commentators find that The Kreutzer Sonata represents Tolstoy's iconoclastic renunciation of social institutions, accepted conventions, and the lifestyle of the cultured class.

 

Critical Reception

The initial reception of The Kreutzer Sonata generated a great deal of controversy, especially since some readers perceived Pozdnyshev's story as advocating free love. Censored by government and church officials, Tolstoy's novella circulated widely in manuscript, both in Russia and abroad, before it was published. Since then The Kreutzer Sonata has become one of Tolstoy's most read works, sometimes referred to as his "crowning achievement." However, many commentators have criticized the novella for its unrealistic plot, inconsistent method, and the unsound principles espoused by Pozdnyshev ("How would the human race survive?" they have asked), and others have criticized its aesthetic imperfections, noting Tolstoy's failure to connect diverse points and direct contradictions in Pozdnyshev's arguments. Attempts by such critics as Dorothy Green and Bettina L. Knapp to relate the structure of the story to the structure of Beethoven's sonata have been successful, and such critics as Ruth Crego Benson and John M. Kopper have approached the various aspects of sexuality in the novella, including the relations between men and women and the position of women in modern society. Above all, The Kreutzer Sonata is often discussed in terms of the author's personal life. R. F. Christian has described the appeal of Tolstoy's novella: "Few other novelists could have made compelling reading out of sentiments and arguments which are irritating and manifestly unjust. Few other novelists could have given pathos and poignancy to the ending of a story whose limits appear to be laid down by the advice proffered in its opening chapters: 'Do not trust your horse in the field, or your wife in the house'."
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoi
http://en.wikipedia.org/wiki/Leo_Tolstoy
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Kreutzer_Sonata
http://www.enotes.com/kreutzer-sonata-criticism/kreutzer-sonata-leo-tolstoy
http://www.youtube.com/watch?v=mixnMzHUYxA

July 19, 2012

Tranny ja minä

Tapasin kadulla Hollyn. Hän sanoi minulle: Hey Babe, take a walk on the wild side. - Sanoin: 'Okei - mutta mennään ensin yhdessä katsomaan tämä. - - Vasta sitten voidaan - - ??
*
Lou Reed – Walk on the wild side
*
Holly came from Miami, Fla
Hitchhiked her way across the USA.
Plucked her eyebrows on the way
Shaved her leg and then he was she - she said:

Hey Babe, take a walk on the wild side,
Said hey honey, take a walk on the wild side.

Candy came from out on the island,
In the backroom she was everybodys darling,
But she never lost her head
Even when she was given head - she said

Hey Babe, take a walk on the wild side,
Said hey honey, take a walk on the wild side.
And the coloured girls go, doo dodoo

Little Joe never once gave it away,
Ev'rybody had to pay and pay.
A hustle here and a hustle there
New York city is no place where they said:

Hey Babe, take a walk on the wild side,
Said hey honey, take a walk on the wild side.

Sugar plum fairy came and hit the streets
Looking for soul food and a place to eat
Went to the Apollo, you should have seen him go go go - they said:

Hey Sugar, take a walk on the wild side,
Said hey honey, take a walk on the wild side.

Jackie is just speeding away,
Thought she was James Dean for a day
Then I guess she had to crash, Valium would have helped that bash - she said:

Hey Sugar, take a walk on the wild side,
Said hey honey, take a walk on the wild side.
And the coloured girls go, doo dodoo

July 14, 2012

Ernesti-setä ja Amerikan kissanainen

Janey Robbins – A Catwoman
 *
[Kielimafia editoi tekstiä tarpeen mukaan - 15.7].
*

Päreen Ernesti Heminevan muistiinpanoista siteerannut ja hänen jättämistään videopätkistä koonnut ja kommentoinut Rauno Räsänen.
I
1
Lähes kolmekymmentä vuotta sitten matkustin pohjoisemman Amerikan laajalla mantereella enkä tietenkään välttynyt yllättäviltä tilanteilta. Olinhan vierasmaalainen [kaiken lisäksi suomalainen] enkä tuntenut paikallisia tapoja, joskin noita erilaisia paikkoja/tapoja Amerikasta tietysti löytyy tuhansittain. Kaikkein yllättävin tapaus ja henkilö [sillä henkilöön liittyy tapaus], jonka matkallani kohtasin ja koin oli kuitenkin aivan tietynlaatuinen ja liioittelematta sanottuna unohtumaton. 
Kyseessä oli minua jonkun verran nuorempi nainen, johon tutustuin Los Angelesissa eräillä lahjakkaitten mutta varattomien kirjailija-toimittajien viihdyttämiseksi järjestetyillä cocktail-kutsuilla. Kutsuilmoituksen lähettäjälle vain oli sattunut jokin erehdys, jos se nyt ylipäätään oli erehdys. Voihan olla niinkin, että minun intressejäni ja tapojani haluttiin vähän testailla ja jos näin oli, niin siinä kyllä onnistuttiin perusteellisesti. 
Jälkeenpäin kävi nimittäin ilmi, että paikassa, joka minulle oli ilmoitettu, kokoontui Los Angelesin pornoteollisuuden ja pornotähtien sen hetkinen kerma illanviettoon jonkin elokuvan julkistamisen kunniaksi. Suuresta maailmasta tietämätön joskaan en enää liian nuori suomipoika kun olin, luulin tulleeni oikeaan paikkaan, sillä vaikuttihan koko cocktail party jonkinlaiselta Hymy-lehden toimitukselta. Naisten suuri määrä tosin ihmetytti hieman. Toki Amerikka oli vapauden ja tasa-arvon maa, mutta olivatko naiset saamassa miehet kiinni tasa-arvossa myös kirjallisuuden ja journalismin alueella? 
Eipä aikaakaan, kun luokseni, salin reunimmaisen tarjoilupöydän luo, astelee nuori, kaunis ja jopa hieman pelottavasti kissamaisen oloinen ja näköinen nainen, joka katsoo terävästi hymyillen suoraan silmiini. Hän tervehtii rennosti amerikkalaiseen tapaan, joskaan aksenttinsa ei ole kaliforniaa vaan itärannikkoa. New Yorkista kotoisin on tämä tyttö – Robin nimeltään [myöhemmin käy ilmi, että hänen sukunimensä on Lieberman]. Kysyy mistä olen, mitä teen ja mihin olen matkalla. Suomalaisuuteni herättää hänessä välittömästi kiinnostusta ja tarkkaavaisuutta eikä hän ilmeisesti koe mitään ongelmaa siinä, että taidan olla väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta minähän en tiedä sitä, että hän luultavasti tietää, etten minä tiedä erehdystäni.
Kun kysyn, mitä hän itse on viime aikoina puuhaillut, saan hiukan odottamattoman vastauksen, joka ei kuitenkaan soittele mitään hälytyskelloja päässäni. 
‘Olen tutkinut seksuaalisuuden eri muotoja – varsinkin sellaisia, joista ei saa puhua, joita ei saa näyttää ja joita ei saa edes kokeilla, mutta joita harjoitetaan jatkuvasti kaikkialla, vaikkei tietenkään jokaisessa parisuhteessa’, hän luettelee matkien minun antamaani selvitystä kirjallisista intresseistäni ja hankkeistani.
‘Mutta sepä kiinnostavaa, olemme siis molemmat tutkivia journalisteja’ huudahdan spontaanisti. -‘Minulle se kyllä sopii’, myhäilee tyttö tuijottaen silmiini pistävästi silmät sirrillään. Suu hänellä on mennyt jotenkin mutruun, joskin toinen suupieli nousee vähän ylemmäs, mikä tekee ilmeestä yhtä aikaa uteliaan, kysyvän, säälivän, ironisen sekä jotenkin himokkaan – aivan kuin hän etsisi saalista, jonka nappaisi heti, kun uhri vain tarpeeksi herpaantuu.
Totta kai innostumme molemmat keskustelemaan seksiaiheesta eikä mennyt kuin varttitunti, kun cocktailien siivittäminä aloimme jo puhua omien mielipiteittemme ohessa omista mieltymyksistämme seksin suhteen. 
Tässä kohtaa minun olisi pitänyt viimeinkin oivaltaa tulleeni väärään paikkaan, mutta taisin jo olla lievästi hurmaantunut Robinin pehmeän särmikkääseen ja suoraluontoiseen karismaan. En juurikaan ihmetellyt, että melkein kaikki vieraat näyttivät olevan Robinin ystäviä tai tuttuja. En tosin ihmetellyt sitäkään, että jostain syystä Robin ilmoitti [oli kai jo ilmoittanut aiemmille seuralaisilleen] jokaiselle moikkaajalle, että oli varattu eikä ehtisi juuri nyt muitten seuraan. 
Gin Tonic’ien ja yleisen hälinän rentouttamana en kuitenkaan ihmetellyt ehkä epäilyttävintä asiaa. Miten oli mahdollista, että kahden toisilleen tuntemattoman ihmisen vajaa puoli tuntia kestänyt tapaaminen ja keskustelu oli johtanut suoraan pohdintaan siitä, mikä esimerkiksi anaaliyhdynnässä oikein kiihottaa tai kuvottaa ja miksi – joko itse koettuna tai sitten nähtynä eli de facto fantasioituna.
Tällainen jutustelu toki on tai ainakin sen pitäisi olla aivan ymmärrettävää ja luonnollista kahden toisilleen hyvin läheisen ihmisen parisuhteessa, mutta hyvänen aika – meidänhän piti olla minulle ilmoitetun kutsun mukaan jonkinlaisessa kirjallisuusmatineassa tai vastaavassa eikä missään seksuaaliterapeuttien kenttäkokeessa tai peräti bordellissa.
En ole mikään ujo poika ajatuksiltani, mutten ole [yleensä] myöskään avomielinen seuramies, joka puhuu kuin Runeberg aiheesta kuin aiheesta. Pikemminkin vetäydyn ja kuuntelen. Jokin vain tuntui napsahtaneen kohdalleen tuon Robinin suhteen ja vaikutti siltä, että hän yhtä lailla oli hyväksynyt minut, olipa tuo hyväksyntä sitten enemmän harkittua kuin spontaania. Siinä me kuitenkin sitten puhuimme ja puhuimme, yhä lähempänä toisiamme, jotta olisimme kuulleet ja ymmärtäneet toisiamme tarpeeksi selvästi. 
Koska olin matkallani joutunut puhumaan englantia päivittäin jopa tuntikaupalla, olin myös oppinut ymmärtämään kuulemaani yhä paremmin. Silti newyorkilaistytön käyttämät sanonnat ja kielikuvat eivät aina avautuneet ennen kuin pyysin häntä niitä tarkentamaan. Se oli Robinista hauskaa ja niin minustakin. Tässähän yhdistyivät huvi ja hyöty. Suoritin Robinin antamaa peruskurssia seksuaalinautinnon terminologiasta amerikan-englanniksi. Välillä kikatimme kuin kakarat. 
Muutamat katseet kääntyivät ja ihmiset vilkaisivat meitä hymyillen joskin ehkä hieman ihmetellen. Minkähän tyypin se Robin nyt on löytänyt. Niin ne kai ajattelivat.
Yli tunnin jutustelun jälkeen tunnelma välillämme muuttui yhtäkkiä niin intensiiviseksi, että se suorastaan hätkähdytti. Hieman hullu sekso-gyneko-pornologinen debattimme, jota kukaan ei ihme kyllä tullut vilkuiluista huolimatta tarkemmin kuuntelemaan, muistutti ajoittain Rabelais’n sanaleikkimäisiä juoksutuksia. Debatin ytimestä löytyi kuitenkin kaksi toisiinsa erottamattomasti kytkeytyvää ja lähes kuolemanvakavaa asiaa, joista toinen oli paraikaa kehkeytymässä ukkosen lailla käsin kosketeltavaksi energiaksi.  
Ensimmäinen asia oli kysymys nautinnosta yleensä ja toinen seksuaalisesta nautinnosta erityisesti. Jälkimmäinen ongelma kumuloitui juuri sillä hetkellä meidän kahden välille tornadon nopeudella. 
Joudun toistamaan, etten osaa sanoa, missä määrin Robinin affektit ja tunteet minun suhteeni olivat tietoisesti hänen hallinnassaan tai ylipäätään etukäteen harkittuja ja missä määrin hän taas spontaanisti antoi mennä täysillä niin pitkälle kuin sitten lopulta hänen aloitteestaan päädyttiin. Tiedän vain, että itse en pannut hanttiin. En kuitenkaan ollut pelkkä passiivinen ajopuu, jos minua vietiinkin niin kuin virta vie vaan olin mielestäni ajopuuksi varsin aktiivinen tapaus. Mutta sitä kai itse ‘virta’ tällä kertaa halusikin.
.........
Yhtäkkiä – juttelumme päädyttyä jonkinlaiseen välivaiheeseen Robin kävi ensin hiljaiseksi, vetäytyi parin askeleen päähän minusta, vilkaisi muita ihmisiä ympäri salia, katsoi sitten hämmentävän kauan silmiini, huokasi syvään, tuli viimein syliini kietoen kädet kaulaan ja kuiskasi korvaani sihisten naukuvasti kuin kissaeläin:
‘Ernest, sinä olet ihana tyyppi. Niin erilainen mies kuin nämä muut. Iskit minut jo alle puolessa tunnissa. Puhumalla ja nauramalla. Olen yrittänyt tapella sitä tunnetta vastaan, mutta en pysty enää. Tule. Mennään naimaan tuonne eteishallin inva-vessaan. Sitä ei käytä juuri kukaan. Minä olen ihan märkä’. 
Me menimme emmekä taaksemme vilkuilleet.
........
Robinin ilme oli yhtä aikaa tulinen, intohimoinen, raukea ja silti täysin päättäväinen. Vaikka oma haluni oli nyt lopullisesti herätetty kuin karhu uniltaan, tunsin silti olevani Robinin imevässä otteessa kuin edestakaisin liikuteltava jojo. Hän halusi minun haluani ja minä hänen haluaan. Seksi on nautinnon harha, joka toimii hetken aikaa kerrallaan, sillä halu palaa aina takaisin. Sitä ei voi saavuttaa lopullisesti nautinnossa. Halu on häilyväinen ja levottomuutta aiheuttava riivaus. Ainoa todellinen Henki.
.........
Kissamaisen villi ja kiimainen Robin saattoi olla sisimmältään isin kiltti tyttö, mutta selvästikin hän oli luonut itselleen Lady Domina-imagon tai fasadin, enkä voinut tietää, miten vakavasta asiasta siinä loppujen lopuksi oli kysymys. Nyt hän kuitenkin halusi minut eikä siihen haluun ollut mitään lisäämistä tai vähentämistä. Oli selvää, että hän vei ja minä ‘vikisin’ - sillä tavoin kuin miehen sellaisessa tilanteessa pitää ‘vikistä’.
2
Ernesti Heminevan jättämä videotallennus hänen ja Janey Robbinsin/Robin Liebermanin muhinoinnista cocktail-party-huoneiston eteishallin inva-wc:ssä. Emme tiedä, kuka/mikä on sen kuvannut ja onko kuvissa itse Ernesti [Janey kyllä on], mutta Ernestin tekstin mukaan videotallennus kuuluu katsoa juuri tässä kohdassa kertomusta. Teemme niin.
II
1
Päätän Ernesti Heminevan Amerikan matkan muistelmat koskien hänen tapaamistaan Robin Liebermanin eli Janey Robbinsin kanssa tähän tällä erää.
Tietenkin Ernestille paljastui myöhemmin, kuka Robin oikein oli ja mihin pippaloihin hän oli saanut kutsun. Mutta miksi Ernesti englantia taitavana ei sitten tajunnut asioitten oikeaa laitaa? Se tuntuu jotenkin epäuskottavalta. Voin toki paljastaa, että tästä tarinasta löytyy muutakin epäuskottavaa kuin Ernestin erehdys luulla pornoilta-pippaloita kirjallisuusmatineaksi [mikä on itse asiassa ymmärrettävä erehdys varsinkin Amerikassa] ja pornotähteä tutkivaksi journalistiksi. Mutta joka tapauksessa Robin Lieberman [juutalainen sukunimi], taitelijanimeltään Janey Robbins, on niin totta kuin tosi nyt voi yleensä ja pornoteollisuudessa erityisesti olla.
Vastoin alkuperäistä aikomusta en kommentoi pitkään Janey Robbinsia [ks. wiki-linkit] – en edes sitä vähää, mitä netti hänestä tietää. Robbinsia pidetään kuitenkin yhtenä merkittävimmistä pornoelokuvien naisnäyttelijöistä etenkin sen vuoksi, että hänen seksuaalinen ilmaisunsa, olemuksensa ja praktiikkansa rikkoi sellaisia rajoja, joita nykyään pidetään naurettavina ja typerinä seksuaalisuuden ja seksin esittämisessä. 
Eräänlaisena avantgardistina Janey Robbinskin sai maksaa kohtuuttoman hinnan innovatiivisuudestaan konservatiivisen sensuuriaallon iskiessä 1980-luvun lopulla USA:n pornoteollisuuteen. Kymmenisen vuotta kestänyttä oikeudenkäynti- ja lakihässäkkää voisi verrata Hollywoodiin kohdistuneisiin kommunistivainoihin 1950-luvulla. Tälläkin kertaa asialla oli sama ihmisryhmä: konservatiiviset kyttääjät eli toisten ihmisten ahdistusta herättäviä tapoja systemaattisesti tuomitsevat ja normittavat – sanalla sanoen rasismiin taipuvaiset ihmiset. 
Kyllästyneenä tekopyhiin, typeriin ja naurettaviin pornoelokuva-oikeudenkäynteihin Robbins lopetti 1989 7 vuotta kestäneen uransa, mikä lienee enemmän kuin pornotähtien uran kesto keskimäärin, mutta tällä naisella olisi ollut monenlaista talenttia jatkaa pitempään. Olen ehkä viimein ymmärtänyt, että vaikka myös pornobusiness on silkkaa teollisuutta, niin hyvä pornoelokuvanäyttelijä todella osaa hommansa. Toisin sanoen hän pystyy yhdistämään oman nautintonsa täysin ammattimaiseen näyttelemiseen tavalla, joka antaa pornon kuluttajille parhaimmat kicksit kohti lihallista ekstaasia.
2
Mutta ehkä sinänsä kapea-alaisen lajityypin eli pornoelokuvan [kuten kaiken muunkin narratiivis-koherentin taiteen] aika alkaa sekin olla ohi globalisoituneessa netti-maailmassa, joka ei tee enää jyrkkää eroa asian ja viihteen välillä ja jossa suurimmat otsikot [‘kicksit’] saadaan spektaakkeleista ja toisten tirkistelystä. Niinpä myös pornossa on havaittavissa sama tosi-tv-tyyppinen trendi kuin kaikkialla muuallakin mediassa. Kuka tahansa voi ladata nettiin mitä tahansa ja netti onkin yli 90% pornoa pullollaan. Netistä on tullut siten suuri paritus-, huoraus- ja pornovideo-luola, joka on kontrolloimattomasti kaikkien käytössä.
Tämä merkitsee pornon alueella juonellisuuden ja kontekstin lähes täydellistä katoamista pelkän panemisen kustannuksella. Kuumimmasta nykypornosta on viimeisen vuosikymmenen aikana tullut eräänlainen body building-urheilukilpailujen extreme-laji, jossa isokyrpäisimmät neekerit hässivät päivät pitkät jatkuvassa seksuaalisessa puutteessa eläviä valkoisia nymfo-naisia, jotka pettävät miehiään sen minkä ehtivät. 
No - tämä on tietysti parodinen ja hiukan konservatiivis-stereotyyppinen näkymä, koska se, mitä todella näyttää tapahtuneen, osoittaa seksin ja pornon eri muotojen valtavaa kasvua ainakin nettijulkisuudella mitattuna [tulos tosin kertoo enemmän netistä kuin seksin lisääntymisestä]. Seksuaalisella nautinnolla ei ole rajoja eikä moraalia. Niinpä etenkin seksin vapaan esittämisen ja katselemisen tultua yhtä helpoksi kuin pankkikortilla maksamisen joudutaan/ajaudutaan julkisen ja yksityisen elämän rajat ja ulottuvuudet kokemaan väistämättä uudella tavalla, mikä merkitsee, että ne joudutaan myös määrittelemään uudelleen. 
Kun kaikista voi tulla tosi-tv-pornon esittäjiä ja tirkistelyn kohteita jopa tahtomattaan, olemme kai siirtymässä aikaan, jossa yksilöt joko muuttuvat hällä-väliä-libertiineiksi julki-anarkisteiksi [jotka netti-kapitalismi vastoin anarkistien harhaluuloa sulauttaa helposti itseensä] tai jossa he yrittävät viimeiseen asti varjella yksityisyydestään [‘omimmasta omaisuudestaan’] sitä vähää, mitä siitä on jäänyt jäljelle netti-tsunamin pyyhkäistyä nurin vanhat informaatiojärjestelmät. 
Silläkin uhalla ettei argumenttini lopulta päde, väitän, ettei Janey Robbins [yhtä vähän kuin Lorelei Lee] ole mikään yhteiskunnallisen julki-anarkismin julistaja, jossa julkinen ja yksityinen saavat ja niiden pitääkin mennä sekaisin. Pikemminkin hän on 'vain' seksuaalisen vapautumisen lähettiläs tavalla, jonka minä hyväksyn. Ei mikään hippi-, luonto- tai ylipäätään panteisti-hörhö, joka etsii energioita ja säteitä – ties mitä sellaista, jonka olemassaolon tunnemme vain vaikutuksen kautta, mutta jota meidän on mahdotonta tietämällä tietää ja absurdia uskomalla uskoa. Halua ei pidä pyhittää tai mystifioida yhtään enempää kuin on tarpeen sen purkamisen kannalta. Halu pitää ottaa omaan hallintaan eikä palvoa sitä kuin pakanallista epäjumalaa.
3
Loppukaneetiksi totean vain, etten taaskaan pääse eteenpäin liberalismin ja konservatismin välisessä kiistassa. Se on todellinen kiista, jossa kumpikin osapuoli edustaa aidosti luovuttamattomia arvoja, joiden mukaan ihmisten on saatava yhteiskunnassa elää. Jos vain jompikumpi arvomaailma saa toteutua, ihmisestä tulee kapea-alainen, yksipuolinen ja rajoittunut olento, joka tuskin kokee elämäänsä niin onnelliseksi, kuin jos hänen käytössään olisivat molemmat mahdollisuudet: – sekä rajoittamaton nautinnon [ilmaisun, kokemisen] vapaus vailla jotain pakollista arvosidonnaisuutta että mahdollisuus rajoittaa nautintonsa niihin yhteisöllisiin ja yksilöllisiin puitteisiin, jotka tuntuvat sopivan juuri tietynlaiseen arvomaailmaan. 
Parhaimmillaan näiden kahden vapauskäsityksen ja arvomaailman välille ei synny sovittamatonta ristiriitaa, koska ne ovat saman asian käänteisiä versioita. - - Siis parhaimmillaan. En edes väitä tietäväni, mitä sillä tarkoitan.
III
Janey Robbins/Robin Lieberman
*

April 2, 2012

Teoria. Historiallinen välttämättömyys ja sen ymmärrys dialektisesti etenevänä ja edistyvänä toistona. Kokemus. Seksuaalivietin pakottavuus deterministisesti vaikuttavan evoluution fenomenologiana = parittelu ja rakastuminen dialektisen prosessin kokemuksellisena arkkityyppinä.

Bi-link cluster with Hegel—Marx—Kant.

Tämänkertainen teksti on kommentti Sammalkielen päreeseen Marx toimijuuden rajoista ja historiasta.

1
Sammalkieli siteeraa Marxia alleviivaten tämän kohdan: 'Ihmiset tekevät itse historiaansa, mutta he eivät tee sitä mielensä mukaan, he eivät tee sitä omavalintaisissa, vaan välittömästi olemas­saolevissa, annetuissa ja perinnöksi jääneissä olosuhteissa.'
*
Olosuhteet itsessään eivät kuitenkaan determinoi ihmisen tulkintaa näistä hänelle 'annetuista ja perinnöksi jääneistä' olosuhteista.

Hegel ymmärsi tietoisuuden historiallisena evoluutiona kohti vapautta eli tietoisuuden ja 'todellisuuden' välisenä dialektisena prosessina.

Engels tulkitsi ja sovelsi Marxia melkoisen vulgaaristi tehden dialektisesta materialismista 'historiallis-fysikaalisen' lainalaisuuden, jolla on evolutiivinen päämäärä [vrt. Comten 'teleologinen 'sivilisaatiotiede'].

Hegelin dialektiikka ei kuitenkaan ole mikään naturalistis-kausaalis-deterministinen luonnolaki, vaíkka se toimiikin tietyn rakenne-funktionaalisen kehitys-dynamiikan konstituoimana/puitteissa - [miten tulkita Hegelin historiallinen determinismi - ks. PS.].

2
Itse ymmärrän dialektiikan lähtökohdiltaan kantilaisesti eli tietoisuuden mahdollisuuden transsendentaalisena ehtona ja vasta sekundaarisesti marxilais-engelsiläisittäin eli historian ['objektiivisen'] sisällön etenemisenä ja edistymisenä dialektisen Aufhebungin ['edistyvän toiston'] kautta kohti kommunismia.

Hegelin dialektiikka asettuu laajasti määritellen jonnekin Kantin ja Marxin välimaastoon. Hegel hyväksyi Kantin transsendentaaliset lähtökohdat mutta kritisoi tämän metodologisia sitoumuksia, koska Kant jätti tietoisuuden sisällöt toisssijaiseen rooliin ja olion sinänsä [maailma totaliteettina] tuntemattomaksi.

Hegelille historian päämäärä on positiivinen vapaus [yksilön vapauden ja yhteisöllisten velvoitteiden konvergenssi], joka toteutuu saksalaisessa kansallisvaltiossa. Kant sen sijaan perusteli positiivisen vapauden valistuksesta eli yksilöllisen järjen vapaudesta ja vapautumisesta käsin, kun taas Hegelille järjen/tietoisuuden ja valtiollisen historian kehitys olivat yhden ja saman prosessin [hengen fenomenologisen kehtyksen] dialektisesti erityyppisiä ilmentymiä.

Marxille lopullisessa kommunismissa toteutuvat [yllättäen?] molemmat vapauden puolet - sekä negatiivinen että positiivinen ja kaiken lisäksi ilman valtiota, joka kumoutuu lopulta sekin. Valtio on Marxille pelkkä joskin välttämätön välivaihe kohti täydellisen kommunismin 'olotilaa'.

3
Olen vasemmistolainen johtuen syistä, joita en voi johtaa mistään historiallisesta välttämättömyydestä tai päinvastoin jostain omasta oikustani [isäni ei ollut demari muttei myöskään kommunisti, vaikka hänellä oli SKDL:n jäsenkirja] En yksinkertaisesti ja tarkkaan ottaen oikeastaan edes tiedä, miksi olen vasemmistolainen, niin pikkuporvarillisen naivilta ja jopa röyhkeältä kuin tällainen itse-epäily ortodoksisen marxistin korvaan kalskahtaakin.

Syy skeptiseen 'tietämättömyyteeni' [ks. myös Sammalkielen Althusser-päreeseen kirjoittamani kommentti] löytyy pikemminkin henkilöhistoriastani ja älyllisestä mentaliteetistani kuin jostain makrotason deterministisestä ajatusjärjestelmästä eli abstraktista loogisesta välttämättömyydestä, jonka koen 'mahdottomaksi', mutta jonka voin toisaalta hyväksyä tukemaan poliittista valintaani, koska olen taipuvainen pitämään Marxin näkemystä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden luokkahistoriallisesta luonteesta ja kehityksestä oikeansuuntaisena ja mielekkäänä [mutta en siis deterministisenä].

4
Jos ideologinen ymmärrys olisi historiallisen determinismin välitön ja automaattinen seuraus, niin eikö historian pakottavuutta voisi silloin [kunhan ensin sulkeistamme oletuksen mielekkäästä eli päämäärätietoisesta teleologiasta, jota biologisessa evoluutiossa ei ole] verrata naturalistisesti seksuaalisen vietin pakottavuuteen, joka [ei-teleologisesti, sillä parittelu itsessään ei ole 'mielekäs päämäärä' vaan 'sokeaa kiimaa'] suuntaa ihmisen halun vääjäämättä kohti vastakkaista sukupuolta ['sokea kiima' ylevöityy rakastumisen kokemuksena vapauttavaksi 'yhdessä-ymmärrykseksi' = dialektinen prosessi], vaikka hän aktiivisesti yrittäisi kieltää ja torjua viettiyllykkeet [todella pitkäaikainen ja radikaali askeesi on asia erikseen, koska se todella saattaa jopa sammuttaa deterministisen vietin].

Sukupuolivietin pakottavuus ei siis ole kategorisesti sama asia kuin looginen determinismi, mutta selventää mielestäni kohtalaisen hyvin, mitä deterministinen välttämättömyys voisi fenomenologisesti eikä vain tyhjän loogisesti ajateltuna tarkoittaa.

Kuten sulkulausekkeesta huomattiin, 1] parittelu ja 2] rakastuminen ilmaisevat yhden ja saman bio-psyko-sosiaalisen dynamiikan kategorisesti kahdella eri tasolla = dialektinen suhde ja prosessi.

PS.
Toukokuussa ilmestyy Zizekin yli 1000-sivuinen Less Than Nothing: Hegel and the Shadow of Dialectical Materialism, joten sieltä sitten luemme [uusimman] totuuden Hegelistä ;\?].
*
Slavoj Žižek’s masterwork on the Hegelian legacy

For the last two centuries, Western philosophy has developed in the shadow of Hegel, whose influence each new thinker tries in vain to escape: whether in the name of the pre-rational Will, the social process of production, or the contingency of individual existence. Hegel’s absolute idealism has become the bogeyman of philosophy, obscuring the fact that he is the dominant philosopher of the epochal historical transition to modernity; a period with which our own time shares startling similarities.

Today, as global capitalism comes apart at the seams, we are entering a new transition. In Less Than Nothing, the pinnacle publication of a distinguished career, Slavoj Žižek argues that it is imperative that we not simply return to Hegel but that we repeat and exceed his triumphs,overcoming his limitations by being even more Hegelian than the master himself. Such an approach not only enables Žižek to diagnose our present condition, but also to engage in a critical dialogue with the key strands of contemporary thought—Heidegger, Badiou, speculative realism, quantum physics and cognitive sciences. Modernity will begin and end with Hegel.
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/04/marx-toimijuuden-rajoista-ja.html
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/03/althusser-ideologian-tiedostamattomasta.html
http://www.amazon.com/Less-Than-Nothing-Dialectical-Materialism/dp/1844678970
http://www.ieee-tcdl.org/Bulletin/v5n3/Athenikos/athenikos.html

November 21, 2011

Vale-siittiö Finnsanity fantasia-matkalla myyttiseen matriarkaattiin

Olemassoloomme sisäänkoodattu taistelu alkaa tästä. Oikeat siittiöt oikean munasolun kimpussa. Vain yksi siimahäntä onnistuu aikeissaan ja voittaa jättipotin, mikäli tulevaa tragediaa [uutta ihmistä] nyt ylipäätään voi sanoa menestystarinaksi. Ilman jääneet kilpakumppanit sen sijaan kipataan WC-pönttöön, mutta se ei ole tragedia vaan luonnonvalintaa.
*
Kirjoitettu Arhi Kuittisen Finnsanity-blogin päreeseen Kupliva homofobia ja suomalainen häpeäkulttuuri.
*
Hutaistenkin luettuna tekstisi huokuu jälleen kerran insestistä haikailua takaisin matriarkaalisen Äiti-maan kohtuun. Se on toki luonnollista, sillä vitusta me olemme syntyneet ja vittuun haluamme takaisin palata.

Mentaalinen projektisi ei kuitenkaan ole pelkkä seksi-fantasia vaan yhtä megalomaaninen kuin epärealistinenkin.

Niinpä [analogisesti ajatellen] oikoksen [yksityisen] pitäisi sinun logiikallasi muuttua polikseksi [julkiseksi] ja päinvastoin [paluu aikaan ennen kristinuskoa?], vaikka itse asiassa seurauksena on kaoottinen anarko-kommu(u)nismi], mutta aikaa ei voi kääntää taaksepäin - paitsi tietenkin regressiivisissä ja hörhö-gnostilaisissa utopioissa.

Et kuitenkaan näytä lainkaan ymmärtäneen paria seikkaa hehkuttaessasi naisten 'pakanallista' tasa-arvoa [mitä se on?] ja lähes 'mainaadis-seireenistä' vapautumista [katu- ym.- huoraamista vai?] ja syljeskellessäsi muka rasistis-homofobisen ja dementoituneen äijä-kirkon seinille.

Ensinnäkin - naisen ontologinen asema [lihallisen ja katoavan materian synnyttäjänä] oli/on gnostilaisuudessa ['henki-teknologiassa'] paljon vähäisempi kuin miehen. Gnostilaisuus [joka on loputon ja sekava henki-myyttien sotku] hyväksyy naisen vain, jos tämä androgyynisesti kieltää oman sukupuolensa ja sukupuolisuutensa, mutta ei ekstaattista [ek-stasis] seksuaalisuuttaan, minkä seurauksena naisesta tulee yleinen jakorasia eli kiertopalkinto ['vapaa' huora].

Toisekseen - arkaais-primitiivissä kulttuureissa naisten ja lasten asema ei juridisesti eronnut orjuudesta, jos sitä vertaa tähän päivään [kristinusko aloitti hitaan mutta perustavan muutoksen kohti kaikenlaisen orjuuden poistamista].

Kalevala-tekstit ovat metsästys- ja kalastus- sekä maanviljelyskulttuurin väliseen murrosaikaan sijoittuvaa myyttistä puhetta tai ainakin ne loppuvat tuohon murrokseen [Väinämöisen lähtö, kristinuskon tulo paikallista maanviljelyskulttuuria organisoivaksi uskonto-instituutioksi], jossa siis kuvataan reaalitodellisuutta myytin kontekstissa.

Silti mahdollisimman aito historiallinen kuvaus 'Kalevalan kankahista' paljastaisi meille myyttiäkin vielä karumman, raaemman ja miesvaltaisemman maailman, jossa nainen oli pelkkä kauppatavara, josta miehet taistelivat keskenään verissäpäin kuin kiimaiset elukat [onkohan mikään muuttunut näissä asioissa miesten kohdalla?].

Modernisaation ja tasa-arvoistumisen myötä nainen on kuitenkin saanut täyden sananvallan myös avioliittoasioissa [mikä tosin ilmenee paradoksaalisesti etenkin siinä, että nykyään solmitaan pikemminkin avioeroja kuin avioliittoja].

Joten mistä ihmeen menneisyyden matriarkaalisesta ihmemaasta sinä oikein höpiset? Ei sellaista ole ollut olemassa muualla kuin myytin todellisuudessa ja omissa fantasioissasi. Herää jo insestisestä unestasi ja katso maailmaa etkä vain vittua silmästä silmään. Ole mies, äläkä mikään ressentimenttisesti kitisevä äärifeministinen vale-siittiö.
*
[todennäköisesti sivuan tätä teemaa myös seuraavassa päreessä]
*
http://finnsanity.blogspot.com/2011/11/oinonen-tanssivat-homot.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Oikos
http://en.wikipedia.org/wiki/Polis
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gnostilaisuus
http://vksempireofdirt.com/?p=420

November 13, 2011

Halun fantastiset kohtalot

Luonnonvalinta kokeilee kaikenlaista myös hiirillä.
*
Tämä teksti on saanut 'yllykkeensä' Ironmistressin päreestä Näin naapurissa III. En kuitenkaan ota mitään kantaa siinä kerrottujen tapahtumien suhteen. Toki tuomitsen ne, mutta näkö- ja tulokulmani insestiin on kokonaan toinen kuin Ironmistressillä.

1
Insesti on perimmäinen totuus seksuaalisuudesta ei-moraalisessa mielessä.

Seksuaalifantasiat kääntyvät lopulta aina insestiin, vaikka luonto huonoja mutaatioita välttäkseen 'järjestääkin' asiat sopeutumisen [eli tietyssä ympäristössä tapahtuvan biologisesti optimaalisen lisääntymisen] kannalta niin, etteivät vanhemmat ja lapset koe suoraa genitaalista halua toisiinsa.

Mutta siinä missä eläimet melko nopeasti unohtavat vanhempansa ja vanhemmat jälkeläisensä paritellen keskenään toisilleen täysin tuntemattomina lajikumppaneina, siinä ihmiset mitä merkillisimmin mielikuvin ja tuntein fantisoivat seksuaalisuudesta ja lopulta insestistä - tosin eivät niinkään omien vanhempiensa, sisarustensa tai lastensa kanssa vaan insestistä yleensä [toisten kuvitteellisesta insestistä].

Tarina Oidipuksesta on viittaus insestiin yhtä aikaa kontrolloimattomana ja aina uhkaavana haluna että varoitus sen moraalisesta ja biologisesta luonnottomuudesta ja tuomittavuudesta ihmisyhteisössä.

Eläinten seksuaalisuus on periodioitunut kiima-aikoihin, mutta ihminen elää potentiaalisesti jatkuvaa kiima-aikaa. Eläimetkin näkevät unia, mutteivät koe todellisuutta fantasioiden läpi. Sen sijaan ihmisen mieltämä todellisuus on aina erilaisten [rationaalisten tai irrationaalisten] fantasioiden loputon kudos.

Seksuaalisuus ei suinkaan ala vasta 13-15-vuotiaana vaan jo syntymässä tai itse asiassa jo ennen sitä - siittämisen ja hedelmöityksen hetkenä - tai pikemminkin jo isän ja äidin halussa toisiinsa jne.

Olematta mikään reichilainen orgoni-energia-hörhö, pidän silti itsestään selvänä, että seksuaalisuus vaikuttaa ihmisessä jatkuvasti tunneaffekteina ja fantasioina [unenomaisina sielun liikkeinä]. Näin ollen sukupuolinen seksi ja seksifantasiat eivät ole kuin [suurinta mahdollista] mielihyvää/nautintoa etsivän halu-jäävuoren huippu, sillä kaikki elollinen on jakautumista, kopioitumista eli informaation siirtymistä eteenpäin lisääntymisen muodossa.

Analogisesti suhteessa edelliseen voidaan sanoa, että kvanttifysiikan universumin eli positiivisesti varautuneen tyhjyyden positiivisuus on ainakin orgaanisen elämän tasolla seksuaalisuutta [tai rakkautta kuten ihmisillä on tapana eufemistisesti ylevöittää tuo sokea voima, sen huumaavuus ja sitovuus rakastettuun].

Ei siis mikään ihme, että sukupuoli-seksuaalista vetovoimaa käytetään manipulatiivisesti kaikkialla. Mihin katsojia alentuvan idioottimaisesti kohtelevat, latteat, räikeät ja rivot mainokset lähes aina tavalla tai toisella vetoavat ja mistä typerät iskelmät lähes aina kertovat? Tietenkin seksistä, seksuaalisesta halusta ja tuon halun täyttymyksen lupauksesta.

2
Ihmisen seksuaalisuus on alunperin 'organisoitu/organisoitunut' yhteisölliseksi systeemiksi insestisääntöjen puitteissa. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät insestisäännöt ole pelkästään luonnollisia heijastumia eläinmaailmasta [pentujen vieroitus emosta] vaan myös kulttuurisia - luontoa kulttuurissa ja kulttuuria luonnossa - luonnon ja kulttuurin välistä rajanvetoa.

Insestitabujen kautta säädellään sukulaisuussuhteita [mikä merkitsee yhteisöllistä organisoitumista eli ihmisyhteisön sisäisen arvohierarkian asettumista] estämällä lähisukulaisten pariutuminen aina yksilöiden kuolemaan saakka.

Mikään eläinlaji tai eläinyhteisö ei säätele sukulaisuussuhteitaan näin ehdottomasti puhumattakaan siitä, että säätelyä seuraava yhteisöllinen rakenne legitimoitaisiin eettiseksi laiksi. Eläimet toimivat automaattisesti kiima- ja reviiri-vaístojensa eivätkä jumalalliseksi korotetun [fantasioidun] moraalin ja tai politiikan voimasta.

Freud oli tässä asiassa syvällisempi kuin Westermarck, joka empiristinä oletti, että ihmisen seksuaalisuutta voi tutkia ja kuvata deskriptiivisesti pelkästään käyttäytymisen ja yhteisöllisten normi-faktojen lähtökohdista, vaikka seksuaalisuudessa on ihmisen tapauksessa kyse ihmisen mielessä tapahtuvasta pirullisen ovelasta fantasiapelistä.

Lapsi haluaa ätiään siinä missä äiti haluaa lastaan ja tämä on ihmisseksuaalisuuden perimmäinen [insestinen] lähtökohta, josta sukupuolinen seksuaalisuus kehkytyy ja eriytyy myöhemmin ikäänkuin 'toisen kertaluokan' insestiksi haluna rakastettuun toiseen.

Seksuaalisuus on toisen halua, jossa toisen fantisoidaan täyttävän lopullisesti ja täydellisesti itseä kalvava puute, vaikka haluttu toinen on aivan saman puutteen alainen kuin se, joka häntä haluaa.

Mitä muuta rakkaus voi siis olla kuin 'folie a deux' [hulluutta kahden kesken]? Rakastavaiset jakavat samat 'mielenhäiriön' oireet ja etsivät toisistaan pelastusta puutteenalaisuudelleen.

Ja koska seksuaalisuus on täyttymätön halu-fantasia, voi hyvällä syyllä väittää, että seksuaalisen nautinnon ja vaikean riippuvuuden tyydyttämiseen/-ttymiseen väistämättä sisältyvän tuskan välillä on vain käsitteellinen ero.

Niinpä rakkaus on aina tuskaista hehkua ja iloisinta surua. Me emme voi palata takaisin primaari-narsistiseen 'täydellisyyteen', jonka takasi äidin antama turva: - halumme häneen ja hänen halunsa meihin.

3
Myyttinen paratiisista karkotus merkitsi muun muassa insesti-tabun syntyä. Mutta vaikka paratiisin portit on lopullisesti lyöty kiinni takanmme, yhä silti me haikailemme takaisin tuohon 'täydelliseen' aikaan ennen itsetietoisuutta. Juuri tämankaltainen haikailu on insestistä fantasiaa.

Insesti-fantasiat ilmentävät mielestäni osaltaan sitä, että seksuaali- ja kuolemanvietti ovat tietyssä mielessä sama asia. Me haluamme olla olemassa, mutta emme haluaisi elää tietoisina, koska se merkitsee tuskaa ja kärsimystä. Sekä idän rationalistinen meditaatio että lännen tahtova usko pyrkivät tähän autuaaseen ja valaistuneeseen 'olotilaan'. 

Paluu paratiisiin [äidin syliin, kohtuun] on analogista halulle kuolla tälle elämälle ja syntyä/elää uudestaan tuonpuoleisessa jonkinlaisena henkenä ja/tai zombiena. Samaa kaipuuta täydelliseen ja ikuiseen tyydytykseen ilmentää myös seksuaaliseen rakkauteen sisältyvä onnen lupaus ja mitäpä muuta onnea tässä lopulta tarkoitetaan kuin kuoleman kuolemalla voittanutta elämää, joka ei ole tästä elämästä eikä tässä elämässä?

Fantasiatasosta huolimatta kuolemanviettiin ei kuitenkaan tarvitse eikä pidä sisällyttää mitään yliaistillista tai yliluonnollista [Paratiisi-kertomukset ja Thanatos eivät ole mitään horoskooppi-huuhaata] vaan ymmärtää se eräänlaisena evoluution fantasianomaisena päätepisteenä. 

Pitäisi muistaa antiikista perua olevan sanonta, jonka mukaan jo orgasmi on aina pieni kuolema. Samalla pitäisi muistaa, että toisiinsa fantasiatasolla kytkeytyvät paratiisi, insesti ja kuolemavietti ovat puhetta samasta asiasta - luonnon kiertokulusta kuolemasta elämään ja elämästä kuolemaan - sykli, jonka haluaisimme katkaista fantasioimalla kuoleman täydellisen tyydytyksen [nautinnon, mielihyvän] utopiaksi.

Niinpä meidän pitäisi lukea perenniaalista filosofiaa, sillä perimmältään juuri [antiikin] filosofia on elämäntapa, jossa opetellaan valmistaumista kuolemaan tai lakonisemmin - filosofia on kirjaimellisesti kuolemaan opettelemista. Ei enempää eikä vähempää.
*
http://takkirauta.blogspot.com/2011/11/nain-naapurissa-osa-iii.html
http://www.all4humor.com/picture/funny-animal-pictures/mice-mating.html
http://www.netn.fi/kirjat/pierre-hadot-mita-antiikin-filosofia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Philosophia_perennis