.
Tämä mainos paljastaa tahallisessa ja etenkin
tahattomassa koomisuudessaan pelin, jota tuotemainostajat pelaavat. Olennaista
ei ole niinkään se, mitkä ovat pelin säännöt, kuin että ihminen ylipäätään
ryhtyy pelaamaan, sillä peli ei tee riippuvaiseksi ainoastaan tuotteista, joita
se mainostaan vaan itsestään eli tavasta suhtautua kuluttamiseen nautinnon
imperatiivin ehdoilla.
.
Tässä tapauksessa ripuli uhkaa pilata miehen
mahdollisuudet saavuttaa ‘tupla-nautintoa’. Hahhah. Ja me tollot [niin miehet
kuin naisetkin] tietysti kyseisen mainoksen nähtyämme ja sille naurettuamme
muistamme apteekissa kyseisen ‘vaaran’ ja ostamme Imodiumia – ihan vaan pahimman
varalta. Mainos on tällöin saanut kuluttajassa aikaan
mainossuunnittelijan siihen intentoiman vaikutuksen. Ostan Imodiumia, koska
mainos on nostanut mieleeni häpeän tunteen, jonka ripuliriskin toteutuminen
aiheuttaa.
.
Valintani ei pohjimmiltaan edes voi olla
rationaalinen vaan affektiivis-emotionaalinen, kuten ei riskien mahdollisimman
harkittu ennakointi ylipäätään [sillä eihän esim.
taloustieteellinen kvanttimatematiikka muuten (rationaalisuusperiaatteen muka
toteutuessa) olisi 2008 johtanut globaaliin finanssi-katastrofiin, ellei
laskennallisia alkuehtoja sekä muuttujia olisi koodattu irrationaalisten
ja/tai tahallisen ahneuden legitimoimien hypoteesien pohjalta].
.
Mainoksen piilevä [julkilausumaton] tarkoitus on
nimenomaan pyrkiä sekoittamaan ero järkevän harkinnan ja emotionaalisen
pitämisen välillä samalla kuitenkin vakuuttaen, että päätöksemme on
rationaalisen ihmisen järkevän päättelyn tulosta.
.
Raja mainostamisen [kauppaa edistämään tarkoitetun]
intention [suostuttelu indoktrinaationa, jossa emotionaalinen mystifioidaan
rationaaliseksi] ja petoksen/huijauksen [informaation epärehellisyys eli tässä
ostopäätökseen vaikuttavien viimekätisten perustelujen psykologinen manipulointi
ja vääristely] välillä on veteen piirretty. Ihmiskäsitystämme ja eettistä
itseymmärrystämme ilmentävä intuitio siitä, mitä merkitsee ja vaatii olla
rehellinen ihminen viime kädessä legitimoi [tai tuomitsee] tällaisen toiminnan.
.
Myös kaupankäynti on näin ollen ideologista
toimintaa jos mikä. Uusliberalistiset talousteoreetikot puhuvat taloustieteen
objektiivisen tieteellistä luonnetta ja matemaattista ennustettavuutta
painottaessaan yksinkertaisesti jos ei ihan paskaa niin enemmän tai vähemmän
tietoista valhetta.
.
2
Kommentti Kolehmaisen kommenttiin edellisessä
päreessäni.
.
*
En minä puhu yksittäisistä mainoksista enkä edes jostain
osasta mainoksia [en arvioi kvantitatiivista hyötyä suhteessa yksittäisiin
sijoituksiin] vaan mainostamisen perusintentiosta, jota olen edellä analysoinut.
Ja se intentio pitemmän päälle tuottaa aina voittoa. Sillä miksi mainoksia
muuten tungettaisiin joka helvetin paikkaan?
.
Mainokset edustavat kapitalismin ideologiaa
puhtaimmillaan ja likaisimmillaan – niin hyvässä [joka palautuu aina
kulutusnautinnoksi] kuin pahassa, joka on ihmisen kohtelemista välineellisesti
ja/eli haluihinsa addiktoituneena hölmönä, joka on kaikkea muuta kuin, mitä
markkinatalous kysynnän ja tarjonnan ‘lakiin’ vedoten olettaa eli rationaalinen
valitsija. Kapitalismin [markkinatalous-liberalismin] suurin kusetus onkin
siinä, että se pitää ihmistä lähtökohtaisesti rationaalisena valitsijana, mutta
kohtelee häntä kuin irrationaalista päihde-addiktia ja juuri mainokset ovat
tämän kusetuksen sofistikoituneinta ideologiaa.
.
1970-luvulla sain väistellä Kotkassa
stalinisti-tuttujeni fanaattista kommunismi-mainontaa [klisheemäistä
fanatismia]. Nykyään yritän epätoivoisesti ja siinä enää onnistumatta väistellä
kapitalismin ideologista mainospaskaa, joka tunkee itsensä lisääntyvässä määrin
myös ihmisten yksityiseen tilaan.
.
Entä mitä kertookaan ‘myöhäiskapitalistisesta’
[biopoliittisesta] kontrolli-kulttuuristamme se, että samaan aikaan, kun
tupakointi [irrationaalinen ja haitallinen kuten niin monet muut nautinnot] on
onnistuttu kieltämään muualla kuin Kainuun korvessa [ehkä jo sielläkin], ihmisiä
irrationaalisina halujensa orjina pitävät mainokset sen sijaan saavat saastuttaa
mieliämme yhä vapaammin meidän kykenemättä vastustamaan mielikuvapaskan
leviämistä.
.
Tämä asiaintila kuvastaa laissez faire-liberalismin
poliittis-eettistä ongelmaa laajemminkin. Kyseessä on peruuttamattomasti
ristiriitaisten intressien, etujen, arvojen, normien, oikeuksien ja
velvollisuuksien sekasotku, joka tekee yhteiskunnasta lopulta niin vaikeasti
hallittavan byrokratiaverkoston, että plutokraattisen konsulttidemokratian
[rahaeliitin] on oikeastaan helppoa pitää perimmäistä valtaa käsissään tavalla,
jota ei pystytä kontrolloimaan ja/eli joka on näkyvyydessään yhtä aikaa
näkymätöntä eli luonnollista.
.
Relativismiin ja sen sisäisiin ristiriitaisuuksiin
väistämättä ajautuva uusliberalistis-pluralistinen arvoetiikka medikalisoi
terveysarvot, joita on enää mahdoton erottaa kaupallisista arvoista ja pitää
itsestään selvänä, että myytäviä tuotteita/palveluja täytyy vapaassa
markkinataloudessa saada myös mainostaa vapaasti.
.
Markkinointiviestinnän ammattilaisten perustehtävä on
luoda informaatiota, joka psykologisin keinoin [tieteellisillä kriteereillä
testatuin] ja esteettisiin [fantasianomaisiin] mielihyvän tunteisiin vetoamalla
pyrkii mystifioimaan yksilön ostopäätökseen vaikuttavien objektiivisten
syiden/perustelujen [~ rationaalisen valinnan] luonnetta tavalla, joka saa
ostaja-kuluttajan pitämään [mainostajan herättämiä ja vahvistamia] positiivisia
halu-motiivejaan [‘tunteitaan’] suhteessa kaupattavaan tuotteeseen
rationaalisina ostoperusteina. Itse asiassa mainos-mystifikaation perimmäinen
tarkoitus on minimoida ostajan/valitsijan kyky/mahdollisuus tehdä
harkinnanvaraista erottelua järkeen ja tunteeseen vetoavien valintojen välillä.
.
Toistan. Kaupallinen liberalismi siis kusettaa meitä jo
teoreettisissa perusteissaan. Se pitää yksilöitä rationaalisina valitsijoina,
mutta kohtelee heitä kuin typeriä halujensa orjia. Jos tämä ei ole ideologista
vallankäyttöä niin mikä sitten?
.
Mainonnan intentio manipuloida ihmisen valinnan
perusteiden sekä autonomista [rationaalista] että individualistista
[emotionaalista] harkinnanvaraisuutta muistuttaa indoktrinaatioon perustuvaa
kasvatusta, jossa yksilön halutaan kritiikittömästi mutta illuusion omaan
päätökseen säilyttäen omaksuvan juuri tietynlaiset arvot ja normit vailla
todellista valinnan mahdollisuutta.
.
3
En ota kantaa siihen, voivatko ihmisten päätökset
perimmältään olla rationaalisia [tuskin]. Totean vain yhä uudestaan, että
liberaalis-kapitalistinen etiikka [mainosideologia] näyttäisi tekevän perustavan
oletuksen ihmisten rationaalisuudesta mitä tekopyhimpään motiiviin perustuen,
joka omaksuu ja mahdollistaa edellä esitetyn ideologisen kusetuksen
toimintamallikseen.
.
Ei ole mikään ihme, että Immanuel Kant, joka myös oletti
ihmisen olevan rationaalinen toimija [mutta vain autonomisen ehdon täyttyessä
eli vapauden [ei siis luonnon-] kausaliteetista lähtien erotuksena
moraalitunneteorioiden psykologiseen sattumanvaraisuuteen/naturalismiin ja
totaali-uskonnolliseen auktoriteettiuskoon] asetti kategorisen imperatiivin
tällaista vääristä motiiveista lähtevää sinänsä välttämätöntä toimintaa vastaan,
joka siis tekee toisesta ihmisestä pelkän [kaupan tai uskon] välineen eikä
päämäärää itsessään.
.
Kantin rationaaliseen valistususkoon [valitusoptimismin
vastaisesti] oli kuitenkin jo hiipinyt järjen sisäinen perustavan antinomian
käärme [deterministisen luonnon kausaliteetin ja reflektoivan rationaalisen
vapauden välinen ristiriita; Kant ei siis Spinozan tavoin usko vapauden ja
determinismin parallelismiin tai jopa täysin absurdiin oletukseen niiden
identtisyydestä], jonka hän oli dogmaattista metafysiikkaa sekä psykologista
tekopyhyyttä ja naiiviutta vastustaessaan sinne tietoisesti joutunut ‘itse
päästämään’.
.
Markkinatalous-utilitaristit ja moraalitunneteoreetikot
sen sijaan hyödyn/kaupan pseudotieteellistä logiikkaa oikeuttaakseen olivat
ihmisen rationaalisten tunteiden oletuksellaan itse asiassa tekopyhästi
mystifioineet tosiasian, jonka mukaan ihmisen ei liberaalissa kapitalismissa
[sen optimaalisen toimivuuden kannalta] pidäkään pystyä mahdollisimman
järjelliseen johdonmukaisuuteen, koska kapitalismia pyörittää nimenomaan
kulutusvalintojen [nautinnon halun] irrationaali kiihottaminen ja
manipuloitavuus – ei tieteellinen eksaktius sekä oikeudenmukaisuus
rehellisyytenä ja reiluutena.
.
Kapitalismi perustuu näin ollen aina jonkinlaiseen
petokseen.
.
Siihen[kään], onko meillä mahdollisuutta ja perustavaa
kykyä astua menestyksekkäästi tämän petoksen ulkopuolelle [mutta jos ei ole,
niin miten vastarinta ylipäätään voisi olla mahdollista?], en ota kantaa, koska
kyseessä ei ole ainoastaan petos vaan myös universaalisti omaksuttu
kollektiivinen itsepetos, joka perustuu lopulta ‘metafyysisesti’ järjen itsensä
antinomisen luonteen kieltämiseen ja/tai sen naiviin ratkaisuyritykseen.
.
Järjen antinomioista kumpuavaa [itse]petosta ei ole
mahdollista paljastaa ja ratkaista pelkästään yksittäisiä juridisia sääntöjä
tarkentamalla ja juridista kontrollia tiukentamalla senkään vuoksi, että kyse on
koko juridiseen systeemiin liittyvästä [itse]petoksesta, jota tuo systeemi itse
on kykenemätön reflektoimaan ja muuttamaan omista aksiomeistaan käsin.
.
Kategorinen imperatiivi [vrt. Rawlsin ‘tietämättömyyden
verho’] on erinomaisen heuristinen [mutta liian abstrakti] yritys hahmottaa
sellainen käsitys järjenkäytöstä, joka pystyy minimoimaan petoksen/itsepetoksen,
johon utilitaristis-seurauseettis-liberalistinen ihmiskäsitys
perustuu.
.
Giorgio Agamben on pohtinut tätä asiaa syvällisesti eikä
hänen arvionsa modernin [sopimusteoreetikoista alkaneen] oikeuskäsityksen
perustavan muutoksen todellisesta/aidosta mahdollisuudesta ole optimistinen.
Suvereeniin [edustukselliseen valtaan ja hallintaan] pohjaava
sopimusteoreettinen oikeuskäsitys synnyttää lopulta laillisen laittomuuden
‘normaali-tilan’, jota on mahdoton vastustaa itse juridiseen systeemiin ja/tai
sen legitimoimaan demokraattiseen proseduuriin vetoamalla.
.
Itse nimitän poleemisesti kärjistäen kapitalistista
järjestelmää sellaisena kuin se Wall Streetiltä ja London Citistä lähtien
säätelee maailmaa ja ihmisten elämää Agambenin kuvaamaksi ‘poikkeustilaksi’.
Agambenin oma painotus sen sijaan on enemmän ja syvällisemmin poliittisessa
juridiikassa [Schmitt, Benjamin, Arendt, Foucault] kuin pelkän
talousjärjestelmän kritiikissä.
.
Tähän aiheeseen palaan myöhemmin.
*
[*] T. M. Scanlonin oikeudenmukaisuuteen pyrkivää
‘hylkäämisperustelu-relativismia’ vahvoin varauksin ehkä lukuun
ottamatta.
.
PS. Konfliktin välttämisen/ratkaisemisen ~
lahjan ~ lahjomisen ~ vaihdon problematiikka olisi seuraava askel kaupankäynnin
perustavaa ‘metafysiikkaa’ syvällisemmin pohdittaessa.
