Ajattelun dialektiikasta, historian lopusta ja bloggaamisesta

(Kielimafia tarkisteli ja korjasi - klo: 16.00.)
*
Iines kirjoitti päreessään Tässä olen, ottakaa tai jättäkää, viis siitäkään!:

'puhut [RR] kypsistä keski-iän paremmalla puolella olevista naisista jotenkin halveksivaan sävyyn?'

Sinä sanoit tuon. En minä. Joten pidä hyvänäsi.
*
Kaikille moralisteille muistutukseksi:

'Se joka ajattelee syvällisesti, tietää, että hän on aina väärässä, riippumatta siitä, miten hän menettelee tai miten hän asioita arvostaa.' (Nietzsche)

Ajattelu on dialektista eli sisältää itseensä aina myös vastakohtansa.

Kun otamme huomioon ihmisen kokonaisuutena (käsitteellisen=rationaalisen lisäksi myös hänen psykologiansa=empiirisen - jotka Hegelin objektiivisessa idealismissa lankeavat yksiin) toimimme ajattelussamme aina ja väistämättä dialektisen negaation logiikan periaatteella, joka edes negeeratessaan itsensä (negaation negaatio, sillä ihminen on tietoisuutena jo alunperin negaatio) ei pysähdy (koskaan) vaan etenee yhä negeerauksen kautta ad inf.

Tämä prosessi on loputon. Sen olemuksena on vapaus, joka samalla on myös sen päämääränä. Mitään muuta tavoitetta se ei kuitenkaan pysty asettamaan.

Hegelin ajattelun teleologisuus on näin ollen pikemminkin metodista kuin ontologista. Mutta Hegelin kokonaisvaltaisuudessa, jossa käsitteet ovat todellisuutta ja todellisuus käsitteitä, metodi kuluu erottamattomana osana ontologiaan.

Hegel ehkä hieman säikähti metodis-ontologisen perustansa eli käsiteellisen negeerauksen loputonta dialektista prosessia (joka johtaa äärimmillään skeptisismiin ja nihilismiin) ja halusi panna sille ikäänkuin päätepisteen makrotasolla (historia loppuu täydellisen valtion syntyyn, jossa yksilöiden ja valtion edut yhtenevät), mutta tätä päätelmää voi pitää hätäratkaisuna.

Tietoisuus ('inkarnoitunut' (maailman-) henki) ei lopu mihinkään. Siten ei myöskään historia - ellei sitten ekokatastrofiin, joskaan esimerkiksi ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ei vielä Hegelin aikana - ennen modernin teollistumisen alkua - ollut mikään todellinen uhka (olkoonkin, että puun- sekä hiilenpoltto saastutti ympäristöä huomattavassa määrin).

(Myös Nietzschellä on huomautettavaa historian lopusta - ks. PS.)

Edes ;] Hegel ei kuitenkaan ollut ajattelussaan täydellinen (eli kuvaamansa Absoluutti ;], sillä täydellistä on vain 'keskeneräinen'.

Hegelin luennoilla käynyt ja tämän metodia (yllättävän suuressa määrin) ironisesti ja parodisesti käyttänyt/soveltanut Kierkegaard ymmärsi hyvin tuon keskeneräisyyden fundamentaalisuuden.

Jäljelle jää itsensä negeeraava subjekti, mutta vaikka subjekti negeeratessaan horjuttaa myös oman identiteettinsä perusteita (joita on samalla rakentamassa negeerauksessa!), se ei voi horjuttaa negaation lakia itseään, joka nimenomaan on tietoisuuden mahdollistava dialektinen diskurssi.

Tietoisuus syntyy eronteon (negaatio) kautta, mutta sen paradoksaalisena haaveena olisi 'kuroa' tuo ero umpeen, koska se aiheuttaa tuskaa - niinkuin kaikki 'erot' aina tekevät.
*
Näin ollen ajattelumme väsyneet harharetket johtavat meidät kerta kerran jälkeen takaisin siihen, mistä aloimme. Ja silti olemme päässeet eteenpäin. Aloittaaksemme alusta. Me Sisyfokset.

Voi siis ihmisparkaa. Hän on mission impossible. Myös sitä tarkoittaa tuo Nietzschen aforismi.
*
PS.
Nietzsche parodioi (mitä ilmeisimmin Hegeliä) ironis-moralistiseen sävyyn, että historia loppuu viimeisiin ihmisiin, jotka ovat keksineet onnen.

Tämä merkitsee kaiken suuren taiteen, filosofian ja uskonnon rappeutumista pelkän viihteellisen ja kulutuksellisen mielihyvän tavoittelun - siis pornon, huumeitten, väkivallan sekä välittömässä voitontavoittelun hengessä tehtyjen massaspektaakkelien (esim. tuote nimeltä Madonna) vallatessa kulttuurisen kentän (vrt. Kojeve).

Schillerin sanoin: - kulttuurista tulee pelkkää sivilisaatiota (teknokraattinen nautinto-, tuotanto- ja kulutuskoneisto) ja ihmisestä sivilisoitunut barbaari. Tätäkö on kuuluisa hegeliläinen hengen vapaus?
*
Entä olemmeko me täällä Blogistanissa omine pikku pikku pikku murheinemme sivilisoituneita barbaareja? Emmehän me - kuten Suuri Journalisti ylhäisistä korkeuksistaan käsin halveksuvasti kritisoi - ole lähteitämme ja kohteitamme tarkasti ja laajasti selvittäneitä tai tutkineita kirjoittajia vaan pelkkiä toistemme kanssa nahistelevia pahaisia kakaroita.

Jätän auki tämän kysymyksen. Olen 'intohimoisena' ja pitkäaikaisena anarkisti-bloggarina - eräänlaisena Blogistanin kansalaisena (Blogizen kuten Leevi Lehto sanoi) hieman haluton;] vastamaan siihen jo pelkästään kulttuurikriittisen asenteeni vuoksi.

Ajautuisin nimittäin (as a 'devoted' blogger) kiusallisen outoon positioon suhteessa oman kirjoittamiseni oikeutukseen, mikäli ryhtyisin yleistäen haukkumaan muitten bloggaajien surkeaa tasoa. Mutta ilman muuta kritisoin silloin, mikäli katson siihen olevan aihetta joittenkin yksittäisten bloggaajien suhteen.