Tietoisuudesta

1

‘Ajattelen, olen siis olemassa’ ei ole looginen argumentti [syllogismi], jossa premisseistä [ajattelusta] välttämättä seuraa itsenäinen johtopäätös [olemassaolo] vaan intuitiivinen performatiivi, jota ei siis/kuitenkaan voi kieltää loogisesti tai empiirisesti. ‘Minä olen olemassa’ [ei siis: ‘minä on olemassa’, koska ‘minä’ on aina perimmältään intuitiiviseen varmuuteen perustuvaa yksilöllistä puhekokemusta itsestä eikä looginen ‘merkitysrakenne’ ( vrt. käsitteellisesti konstituoituva ymmärryksen muoto: Kant oli ‘epätarkka’ intuition ja käsitteen erottelussa)], koska jos minä en yksilönä olisi olemassa, en voisi edes epäillä itseäni. Tämä johtopäätös [minä/olemassaolo = subjektiivinen intuitio] ei ole loogisesti jaettavissa osiinsa, joiden suhdetta voisi tarkastella formaalina objektiivisena merkitysrakenteena ilman tietoisuuden ainutlaatuisuutta vääristelevää rajaamista [muista ‘Prokrusteen vuode’]. Kärjistäen: cogito ‘perustaa’ itse itsensä [causa sui] suhteessa kokemukseensa ikuisuudesta ja äärettömyydestä, ja tätä kokemusta voi pitää olemassaolon tajuna. Tietoisuus ja olemassaolo ovat saman ‘transsendentaalisen kokemuksen’ kääntöpuolia: toista ei ole ilman toista. Tässä [mutta vain tässä] mielessä Descartes’n cogito on ikään kuin jumalallinen substanssi [Jumalan ‘kuva ja kaltaisuus’].

.

Spinoza sen sijaan ymmärsi nimenomaan ja vain Jumalan [ainoana substanssina] juuri tällä tavoin, causa sui’na, hyläten cogiton substantiaalisuuden ja ‘alentaen’ sen jumalallisen substanssin aksidentaaliseksi moodiksi [‘ilmentymäksi’]. Mutta myös Spinoza menettää subjektiivisen tietoisuuden ainutlaatuisuuden tekemällä siitä Jumalan/Luonnon deterministisen ‘robotin’, mikä on kestämätön ajatus sekä loogisesti että intuitiivisesti, koska tietoisuudellamme ei silloin voisi olla minkäänlaista identiteettiä/riippumattomuutta Jumalasta: emme voisi tiedostaa edes riippuvaisuuttamme Jumalasta/Luonnosta, jos olisimme absoluuttisen kausaalisesti ehdollistettuja fysikaalisiin luonnonlakeihin. Tietoisuus on näin ollen väistämättä eräänlainen ihmeeseen analogisesti rinnastettava anomalia [‘poikkeama’] ‘deterministisessä kaaoksessa’.

.

Tietoisuus ‘universaalin, äärettömän ikuisuuden tajuamisena singulaarissa ajassa’ on aina itsessään singulaari [vrt. Leibnizin monadologia, jota en tässä kuitenkaan edusta] ja siten performatiivisuudessaan ainutlaatuinen. Sitä ei voi ‘kadottamatta’ analysoida loogisesti ‘merkitysosiinsa’ tai fysikaalisesti redusoida ‘alkutekijöihinsä’. Tietoisuutta ‘laadullisena muutoksena’ ei myöskään edellä mainituista syistä voi johtaa määrällisistä muutoksista. Tietysti tietoisuutta voidaan yrittää simuloida, mutta mikään simulaatio tai virtuaali ei ole kuten ihminen eli singulaarisuudessaan ainutlaatuinen. Millään muulla maailman ‘oliolla’ [olivatpa sitten geneettisesti miten läheisiä tahansa] ei myöskään ole tietoisuutta edellä esitetyssä mielessä ja merkityksessä. Ihminen ei ole eläin eikä kone [‘automaattinen informaatio-kompuutteri’] vaan sekä eläin, [bio]kone että tietoinen olento.

.

2

‘Kvaliat, abstraktit käsitteet, järki, kokemuksen transsendentaaliset ehdot, intentionaalisuus, tietoisuuden ykseys’. Nämä tietoisuuden “’fenomenologiset’ ominaisuudet/tilat” naturalismin pitäisi kyetä selittämään pätevästi ja ristiriidattomasti, jotta se olisi käypä selitysperusta tietoisuuden olemassaololle. Näin ei kuitenkaan ole eikä voi olla. Naturalismi kohtaa tietoisuudessa ongelman, jota sen lähtökohdista ei voi ratkaista uskottavasti. Lukekaa esim. David Bentley Hartin ‘The Experience of God’ ja siitä luku ‘Consciousness’.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/03/unissakavelya-osa-x.html

http://tieteentermipankki.fi/wiki/Kielitiede:performatiivi

http://en.wikipedia.org/wiki/Performativity

http://en.wikipedia.org/wiki/Performative_utterance

http://en.wikipedia.org/wiki/Philosophy_of_Spinoza#Modes

http://www.oxforddictionaries.com/definition/english/computer

http://fi.wikipedia.org/wiki/Monadologia

http://www.amazon.com/The-Experience-David-Bentley-Hart-ebook/dp/B00E64EH0K