March 5, 2014

Kommentteja

Sammalkieli kommentoi aforismipäreessäni [julkaistu 24.2]: ‘Mua häiritsee eniten toi överiksi menevä anti-intellektuaalisuus [mikä on tavallaan jo lähtökohtaisesti eräänlainen contradictio in adjecto], plagiointi ja ihmisten tarpeeton solvaaminen.’
.
1
Päätin hetken epäröinnin jälkeen tehdä tästä rönsyävästä kommentista päreen, joskin se taitaa Ruukinmatruunan osalta olla liian henkilökohtainen ‘virallisempiin’ parrasvaloihin [;]. Toisaalta olen kritisoinut RM:aa aiemminkin samalla ‘kaavalla’, joten mitään uutta en tässä omalta kohdaltani tule esittäneeksi, en myöskään Kemppisen suhteen.
.
2
Ihminen voi [ja hänen pitäisikin] tietysti sanoa asioista oma mielipiteensä, mutta ollakseen älyllisesti rehellinen ja koherentti, hän ei voi sanoa ihan mitä huvittaa, jos on sitoutunut yhteen ainoaan reduktionistiseen selitysparadigmaan. Mutta mitä dogmaattisempi [joka/mikä ei ole välttämättä sama asia kuin abstrakti] on perustava selitysmalli, sitä räikeämmin havaitaan sen heikkoudet varsinkin,  jos ihmisen älyllinen rehellisyys ja psykologinen mentaliteetti ovat ristiriidassa keskenään tai jos älyllistä selitysmallia käytetään ikään psyykkisenä puolustusmekanismina mielen kaaosta ja tuskaa vastaan. Matruuna ajautuukin älyllisesti kestämättömään positioon, jota hän ei  halua eikä ilmeisesti myöskään tajua myöntää, sillä hän ei ymmärrä käyttävänsä jäykkää matemaattis-mekanistisista selitysmallia eräänlaisena defenssinä ilmiöiden väistämätöntä ja hallitsematonta moninaisuutta vastaan, joka ‘muistuttaa’ häntä ‘vaarallisesti’ [mutta enemmän tai vähemmän tiedostamattomasti] hänen omasta psyykkisestä epävakaudestaan. Ei siis mikään ihme, että RM:n usein jopa matemaattisesti perusteltuina tosiasioina esittämät kannanotot [massiivisen sitaattiplagioinnin jälkeen tai sen yhteydessä] ilmentävät monesti pikemminkin hänen pelkojaan ja projektioitaan kuin ovat johdonmukaista ja vakavasti otettavaa konservatismia. Tällainen ajattelu ei pahantahtoisessa dogmatismissaan [jonka vastapainona RM on joskus suorastaan banaalin pragmaattinen] voi muuta kuin ajautua sisäiseen ristiriitaan ja loogiseen epäkoherenssiin, koska jo sen perusta on tavallaan ‘traumaattinen’. - - Kyseessä on monissa asioissa pikemminkin mielikuva-argumentointi kuin muka vain ja yksinomaan faktoihin perustuva arviointi. Itse asiassa mitä vahvemmin RM vetoaa empiiris-tieteellisiin ‘tosiasioihin’ omien arvovalintojensa suhteen, sitä vähemmän niistä löytyy suoraa kytkentää arvoihin. Eikö RM todellakaan tajua, että loogisesti tiede ei voi olla arvojen lähde/perusta vaan ‘pelkästään’ eksaktin tutkimuksen väline ja siten enintäänkin ‘pelkkä’ evidenssi? No, periaatteessa kaikki arvoutilitaristit [konservatiiveja tai ei] tekevät tämän saman kategorisen päättelyvirheen. Arvot ovat joka tapauksessa enemmän tai vähemmän yksilöllisen ja kollektiivisen ideologis-poliittis-uskonnollisen tahdon asioita ja siten aina rationaalisuuden rajalla [hyöty ei ole tieteellis-rationaalinen käsite vaan ideologinen insentiivi ja imperatiivi].
.
3
Kaikenlainen reduktionismi haluaa ‘pelastaa ilmiöt’ [tai pikemminkin ihmisen mielen todellisuuden kaaokselta ~ 'mielen/todellisuuden': lukekaa lauseen merkitys miten haluatte, se tarkoittaa kuitenkin juuri ‘sitä’], mutta tulee kokeellis-empiriseen metodiin sitoutuneena väistämättä päätyneeksi joko premissien/evidenssin regressioon tai alkaa käyttää reduktionistista selitysmallia lähes dogmaattisena auktoriteettina evidenssin regression selittämiseksi eli pysäyttämiseksi. Tähän ongelmaan ajaudutaan kaikissa ajatusjärjestelmissä/tieteissä, mutta vain ‘paras’ teo-logos’ eli oppi Jumalasta [viittaan tietenkin D. B. Hartiin]  pystyy antamaan fysikaaliselle kontingenssille metafyysisesti ymmärrettävän ja hyväksyttävän ‘metatason’ selityksen.
.
4
Kemppinen olkoon positiivinen huippuesimerkki siitä, miten asioiden moninaisuuden käsittely hoidetaan älyllisesti rehellisellä tavalla. Mutta onko Kemppinen oikeastaan koskaan mitään mieltä mistään, koska hänellä vaikuttaisi riittävän ‘mielipiteitä/tosiasioita’ loputtomiin. Onko Kemppisen ajattelussa ‘punaista lankaa’ tai onko hänellä mitään linjaa, jääköön tässä syvemmin pohtimatta, mutta itse olen kuitenkin taipuvainen vastaamaan: tuskin, ja että esim. Kemppisen päreen Nato-kommentti on poikkeus, joka vain vahvistaa ‘tuskin-säännön’. Ehkä Kemppisen viimekätinen vastaus ainakin kaikkiin ideologistyyppisiin kysymyksiin on jyrkkä ‘ehkä’ tai sovitteleva ‘tuskin’. Veikkaanpa että hän on hieman kateellinen Erkki Tuomiojalle, jota kehuu ja arvostaa, mutta jonka edustamasta linjasta kuitenkin sanoutuu myös aina selvin sanoin irti – luultavasti ‘vapaan humanismin’[?] nimissä. Mitä se on? ‘Ehdotonta’ juridista arvopragmatismia yhdistyneenä tieteelliseen metodiin ja trivia-addiktioon. Politiikasta Kemppinen sen sijaan saa jonkinlaisia allergia-oireita ellei peräti infektion. Mistä se kertoo? Päätelkää tse.
*

19 comments:

Anonymous said...

ei taida kemppinen taida likoon laittaa

Rauno Rasanen said...

Pikemminkin Kemppisellä on jonkinlainen Napoleon-kompleksi.

Ironmistress said...

Eikö RM todellakaan tajua, että loogisesti tiede ei voi olla arvojen lähde/perusta vaan ‘pelkästään’ eksaktin tutkimuksen väline ja siten enintäänkin ‘pelkkä’ evidenssi?

Ei tietenkään voi. Josta on vain kukonaskel arvonihilismiin.

Humen giljotiinin mukaan tosiasioista ei voi muodostaa arvolauseita, mutta samalla, jos ja kun elämme ateistisessa maailmassa, jossa ei ole mitään jumalia eikä mitään metafysiikkaa, arvot ovat tuolloin kuin peräaukkoja: jokaisella on omansa.

Ja kun arvot joutuvat ristiriitaan, se, kumpi on oikeassa ja kumpi arvo dominoi, ratkaistaan fyysisellä väkivallalla.

Järjestäytyneessä yhteiskunnassa se ratkaistaan valtion väkivaltakoneiston eli poliisin ja pamputtamisen ja tuomarin ja putkalinnavankilan kautta, suvereenien valtioden välillä se ratkaistaan pang-pang-sodalla.

Ei siis ole olemassa "oikeita" ja "vääriä" arvoja per se. Mutta on olemassa "toimivia" ja "toimimattomia" arvoja, ja eri arvojen pohjalta perustetut eettiset järjestelmät ja käsitykset johtavat erilaisiin lopputuloksiin. Pragmatismi on sitä, että seurataan niitä arvoja, jotka tuottavat parhaan tai ainakin vähimmin huonon lopputuloksen - ja torjutaan muut.

Konservativismi perustuu juurikin historian kokemukselle. Me tiedämme historiasta, mitkä arvot toimivat ja mitkä eivät. Konservativismi on nimenomaan juuri pragmatismia. Se on tylsää, mutta se toimii.

Rauno Rasanen said...

‘Ja kun arvot joutuvat ristiriitaan, se, kumpi on oikeassa ja kumpi arvo dominoi, ratkaistaan fyysisellä väkivallalla.’ - - ‘Pragmatismi on sitä, että seurataan niitä arvoja, jotka tuottavat parhaan tai ainakin vähimmin huonon lopputuloksen - ja torjutaan muut.’ - - ‘Me tiedämme historiasta, mitkä arvot toimivat ja mitkä eivät. Konservativismi on nimenomaan juuri pragmatismia’
.....
Jotenkin, ihan pikkasen vaan, minusta tuntuu, että ensimmäisen ja toisen väittämän välille jää niin syvä ristiriita, ettei kolmas väite ole uskottava. Konservatismi saattaa toimia tai olla toimimatta, mutta arvojen konfliktia se ei ratkaise, ellei sitten Vladimir Putinin konservatiivista nationalismia kutsuta toimivaksi ‘pragmaattiseksi ratkaisuksi’. Mutta mikäs siinä. Toimiihan se kun pannaan toimimaan – ja nimenomaan pragmaattisesti – [?!].
.....
En kuitenkaan idealististen puna-viher-hörhöjen tavoin fanaattisesti vastusta jopa maltillista konservatismia, pikemminkin päinvastoin. Väitän vain, ettei konservatismi ole arvojen konfliktin suhteen lopulta yhtään sen ongelmattomampaa kuin liberalismikaan. Maailman perimmäisin uhka eli itseään ruokkiva fataali noidankehä nimittäin piilee demokraattisen järjestelmän oikeuttamassa teknokapitalismissa, joka addiktoi meidät nautinnon imperatiiviin valinnan vapauden [markkinaliberalismin] illuusiolla, jotta jatkuvaa kapitalistista kasvun politiikkaa voidaan ylläpitää näennäisen legitiimillä tavalla. Epäilen pahasti pystyykö konservatismi panemaan jarruja tälle globaalile kehitykselle. Tässä asiassa näyttäisivät sekä poliittiset liberaalit että nationalistiset konservatiivit olevan yhtä voimattomia. Riippumatta poliittisista näkemyksistään pessimistisimmät väestö- sekä evoluutioteoreetikot ovat ymmärtääkseni oikeassa, mutta heiltä [ja maailmalta] alkavat positiiviset vaihtoehtomahdollisuudet ilmeisesti olla kohta lopussa. Ekologisen uhkan pienentämiseksi tarvittavan yhteisen globaalin tahdon löytymisen rinnalla kaikki yksittäinen arvokiistely tai poliittinen kalabaliikki on jos ei yhdentekevää niin ainakin toissijaista.

Anonymous said...

Kuten usein koulukiusaus-tapauksissa, heikkolahjaisin toteuttaa kohteen lopullisen pahoinpitelyn (fyysisen). Voiko tämä toteutua myös valtioiden välillä.

Paavo Kuronen said...

"Ekologisen uhkan pienentämiseksi tarvittavan yhteisen globaalin tahdon löytymisen rinnalla kaikki yksittäinen arvokiistely tai poliittinen kalabaliikki on jos ei yhdentekevää niin ainakin toissijaista."

Tässä on ongelmana se, että mahdollisesti löydettävä yhteinen, poliittisten ristiriitojen alla piilevä konsensus olisi väistämättä surkea ja perustuisi juuri niille arvoille ja perusolettamuksille, jotka ovat johtaneet meidät tähän tilaan. Pylkkö, jonka kirjaa suosittelit joku aika sitten, osuu analyysissaan naulankantaan: niin kauan kuin ajattelumme pohjalla vaikuttavat kylmät, tekniset, tieteelliset, erittelevät loogiset kyseenalaistamattomat käsitteet ja ajattelutavat, emme pääse kuin ojasta allikkoon. Tarvitaan jotain uutta, ei yhteisen tahdon löytymistä nykyisten toimijoiden kesken.

Otetaan esimerkiksi yksi logiikan perusajatuksista, kolmannen poissuljetun laki. "Lauseet" ovat kyllä tai ei, joko, tai, tosia tai epätosia. Tämä asenne heijastuu myös poliittiseen keskusteluun: debattia käydään kahden vaihtoehdon välillä, ikäänkuin jommankumman täytyisi olla oikea, vaikka molemmat ovat paskaa.

Dialektisen ajattelun paluu avaa tien ulos umpikujasta: emme voi mennä vasemmalle, emmekä oikealle, joten mennään ylöspäin ja sisällemme. Henkisyyteen, kulttuuriin ja luontoon.

Päästessämme kosketuksiin esikäsitteellisten tunteiden, kokemusten ja ajatusten kanssa löydämme uuden varmuuden ja elinvoiman, joiden avulla muutamme maailman. Modernin informaatioteknologian avulla uudet ajatukset leviävät kirjaimellisesti valonnopeudella ympäri maailmaa, tarttuen viruksen lailla ihmisestä toiseen. Maailma herää.

Tässä Pylkkö tekee virheen. Hän puhuu selän kääntämisestä täysin modernille teknologialle ja likaisena pitämästään julkisuudesta ja maailmasta vetäytymisestä. Tämä on jossain mielessä moraalista pelkuruutta ja luovuttamista.

Haluan muuten pyytää anteeksi käytöstäni. Tajusin lukiessani 24.2. julkaisemasi päreen kommentteja, miten vakava sairautesi on ja miten suuressa kärsimyksessä ilmeisesti elät. Tässä valossa minun, nuoren innokkaan ihmisen hehkutus ja optimismista puhuminen lähes vaativaan sävyyn ei voi vaikuttaa muulta kuin röyhkeältä ja härskiltä, ehkä jopa loukkaavalta, vähintäänkin ärsyttävältä.

Rauno Rasanen said...

[Kirjoitettu ennen viimeisimmän kommentin lukemista]
....
Vakuuttava vaihtoehto [reduktionismia vastaan] mm. Heideggerin ontologia-käsityksestä vaikutteita saaneen David Bentley Hartin teismille on holismi – esim. Pauli Pylkkö: ‘The Aconceptual Mind: Heideggerian themes in holistic naturalism’ [1998]. Pylkkö on kehitellyt ja tarkentanut holistista näkemystään myöhemmissä esseekirjoissaan.

http://www.firstthings.com/article/2011/01/a-philosopher-in-the-twilight - - [Hartin tyylillisesti upea ja filosofisesti tarkkanäköinen essee Heideggerin ajattelusta].

Rauno Rasanen said...

‘Tajusin [...] miten vakava sairautesi on ja miten suuressa kärsimyksessä ilmeisesti elät.’

Aivan, Kuronen, kirjoittelen tässä voimieni äärirajoilla. Blogin-pitäminen ja kommentointi saattaa loppua milloin tahansa.

Rauno Rasanen said...

'Tämä on jossain mielessä moraalista pelkuruutta ja luovuttamista.’

Tai sitten se vain yksinkertaisesti on esimerkki, jota kaikkien pitäisi noudattaa, jotta teknokapitalistinen ‘edistys’ ei tuhoaisi maapalloa ja ihmislajia, mikäli ihmiset nyt ylipäätään edes haluavat viime kädessä ‘pelastaa’ muut kuin oman ‘klaaninsa’ ja heimonsa ihmiset. Mutta entä jos koko ihmiskuntaa on mahdoton pelastaa tuholta ja että vain tietyt ryhmät selviävät? Tämä darwinistis-tyyppinen johtopäätös kuitenkin implikoi nimenomaan ennen näkemättömän olemassaolon taistelun, johon verrattuna liberalismi-konservatismi-väittely on hyttysen ininää, jos sitäkään.

Paavo Kuronen said...

Miten ihmiset voivat noudattaa Pylkön esimerkkiä, jos eivät koskaan kuulekaan hänestä tai hänen ajattelustaan? Tässä mielessä arvostan enemmän Tere Vadenia, hänellä sentään on blogi, youtube-videoita ja mies on esiintynyt valtakunnallisessa tv:ssä ja radiossakin hyvien mielipiteidensä kera.

Rauno Rasanen said...

'Miten ihmiset voivat noudattaa Pylkön esimerkkiä, jos eivät koskaan kuulekaan hänestä tai hänen ajattelustaan?'

Ei tämä ole mikään mainosasia. Jos ihmiset eivät tajua ja hyväksy sitä itsenäisesti, omassa itseymmärryksessään, se ei tule ikinä toteutumaan tarpeeksi laajassa määrin. Pakottamalla sitä taas on mahdoton toteuttaa ilman terroria. Siis - - ?

Paavo Kuronen said...

Tämä on informaatiosota-asia. Meemien (ideoiden) tasolla käynnissä todella on ankara eloonjäämiskamppailu. On velvollisuutemme niitä ideoita kohtaan, joihin uskomme, että ne selviytyvät meidän jälkeemmekin. Muutoksia eivät ole koskaan tehneet suuret kansajoukot, vaan väsymätön vähemmistö, joka on omistautunut pensaspalojen sytyttämiselle ihmisten mieliin, amerikkalaista perustajaisää (founding father), Samuel Adamsia mukaillakseni.

Rauno Rasanen said...

Siis terrorismi. Ole hyvä vaan. Siitä eikun pommeja heittelemään hyvän asian puolesta.

Paavo Kuronen said...

No, mitä ihmettä? Puhuin nimenomaan informaatiosodasta, ajatusten ja ideoiden kamppailusta, joka käydään argumentaation ja tiedon levittämisen keinoin niin internetissä, lehdissä, kuin yksityisissä keskusteluissakin.

Rauno Rasanen said...

Sorry, luin hiukan väärin. No, en usko valitukseen vaan 'sisäiseen muutokseen', jota ei voi indoktrinoida.

Rauno Rasanen said...

En tietenkään halua aliarvioida informaation tärkeyttä, mutta yksinomaan faktat eivät muuta ihmisiä niin paljon, että heidän elämän- ja maailmankatsomuksensa muuttuisi perusteellisesti näin perustavassa asiassa. Totalitaarisella pakolla taas ei saada aikaan kuin vainoharhainen ilmapiiri. Sisäinen muutos ja vakaumus syntyy ikään kuin ‘kääntymyksenä’, mutta se on pikemminkin ‘armolahja’ kuin ‘oikean’ tiedon omaksumisen kausaalinen seuraus. Oppineimmat ihmisethän [‘akateemiset’] ovat usein kaikkein ennakkoluuloisimpia jo sen vuoksi, että pystyvät asiantuntijuuteen vedoten kehittämään maailmankatsomuksellisesti kaikkein sitkeimmän muutosvastarinnan [itse asiassa juuri systemaattinen, ‘oppinut’ skeptisismi on muutosvastarintaa jos mikä].

Ironmistress said...

Jotenkin, ihan pikkasen vaan, minusta tuntuu, että ensimmäisen ja toisen väittämän välille jää niin syvä ristiriita, ettei kolmas väite ole uskottava.

Näin yleensä ottamalla irrallisia lauseita eroon kontekstista niiden välille saadaan niin syviä ristiriitoja, etteivät ne ole uskottavia tästä syystä.

Konservatismi saattaa toimia tai olla toimimatta, mutta arvojen konfliktia se ei ratkaise, ellei sitten Vladimir Putinin konservatiivista nationalismia kutsuta toimivaksi ‘pragmaattiseksi ratkaisuksi’.

Vladimir Putin on toiminut täsmälleen sillä tavalla kuten Niccoló Machiavelli ohjeistaa ja minkä Adolf Hitler pilotoi. Ja josta Venäjällä on jo liki tuhannen vuoden traditio.

Mutta mikäs siinä. Toimiihan se kun pannaan toimimaan – ja nimenomaan pragmaattisesti – [?!].

Suurvaltapolitiikassa pätevät pikkulasten ihmissuhteet ja järjestäytyneen rikollisuuden toimintatavat.

Ironmistress said...

Kuten usein koulukiusaus-tapauksissa, heikkolahjaisin toteuttaa kohteen lopullisen pahoinpitelyn (fyysisen). Voiko tämä toteutua myös valtioiden välillä.

Tietenkin.

Rauno Rasanen said...

Pidän Putinia kansainvälispoliittisena ihmisoikeusrikollisena [ja olen pitänyt jo pitkään], mutta itse asiassa hän toimii juuri niin kuin machiavellistisen tehokas ja maansa etuja ajava konservatiivi-nationalisti toimii silloin, kun hänen maanmiehensä ovat joutuneet uhattuun asemaan 'isänmaan etupiirissä’. Valitettavasti me suomalaiset kuitenkin joudumme asumaan ‘hänen’ naapurissaan, vaikka me emme ainakaan toistaiseksi kuulu Putinin Venäjän ‘viralliseen’ etupiiriin samassa mielessä kuin kuuluimme Stalinin ja kommunistisen Venäjän etupiiriin. Toki venäläiset silti tarkkailevat jatkuvasti ja joskus jopa kovaäänisesti polemisoiden, miten heidän kansalaistensa oikeuksia Suomessa hoidetaan, mutta se nyt on vielä ymmärrettävää. Krimin tilanne sen sijaan on Venäjän taholta eräänlainen [muka] juridisesti legitimoitu [lue: naamioitu] Anshcluss. Mitä kansainväliseen oikeuteen tulee, niin mitä merkitystä sillä on, jos ja kun kaikki suurvallat kuitenkin tulkitsevat sitä viime kädessä melkein miten haluavat? Sopimuksilla on todellista katetta vain, jos niitä noudatetaan yhtäläisesti ja kaikkialla. Muussa tapauksessa ne ovat pelkkää juridista kulissia. Mutta okei, parempi toki neuvotella kuin sotia.

http://en.wikipedia.org/wiki/Anschluss