Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen Oikukas tuuli jos luki jonkin sivun. (Kielimafian viimeisin tarkennus Mukan teemoihin ja tyyliin klo: 19.10.)
*
Timo K. Mukka kuoli hiukan samaan tapaan kuin'Syntisen laulun' ihmisetkin: osaksi muiden rääkkäämänä ja uhkaamana, osittain oman yliherkkyyden ja itsetuhoisuuden kautta.
Mukan maailma on minulle lähinnä himon alastonta tuskaa ja euforiaa sekä inhorealistista kurjuutta. - - Hätkähdyttävää, raadollista ja illuusiot riisuvaa.
Mukan käsitys rakkaudesta on kuitenkin (jopa!) minulle liian 'likainen' ja ahdistava - olkoonkin, että rakkaus toki aina ilmenee sekoituksena vastustamatonta huumausta keskellä verta ja suolenpätkiä.
Joka tapauksessa positiivisen idealismin lähes täydellinen poissaolo (varsinkin Syntisessä laulussa), ihmissuhteitten miltei ennalta määrätty epätoivoisuus ja sosiaalinen kieroutuneisuus, vähäisenkin optimistisen ilon palauttaminen tai pikemminkin 'tyhjentäminen' luonnon moraalittomaan ja veriseen kiertokulkuun, menee Mukalla joskus niin pitkälle, että hänen äärimmäinen naturalisminsa - 'henkistettynäkin' - lopulta syö tekstin kirjallista vakuuttavuutta/kestävyyttä, vaikka tarkoitus on varmasti ollut päinvastainen.
Kirjallinen ilmaisu nimittäin vaatii ja tarvitsee aina tietyn fiktionaalisen etäännyttämisprosessin tuekseen, jotta siitä 'tulisi' (hyvää) kirjallisuutta.
Pelkkä illuusioton kuvaus, vaikka se yhä säilyisi pateettisena, on vaarassa muuttua joko (sosiaali-)pornoksi tai neutraaliksi dokumentiksi, jolloin se väistämättä menettää runollista ja/tai eeppistä vakuuttavuuttaan.
Mukka kirjoitti omaa sairaskertomustaan, mutta koska hän ihan oikeasti oli lahjakas (verrattuna esim. Hans Seloon), hän kykeni tekemään raportoinneistaan ja 'epikriiseistään' kirjallisuutta.
Timo K. Mukka kuoli hiukan samaan tapaan kuin'Syntisen laulun' ihmisetkin: osaksi muiden rääkkäämänä ja uhkaamana, osittain oman yliherkkyyden ja itsetuhoisuuden kautta.
Mukan maailma on minulle lähinnä himon alastonta tuskaa ja euforiaa sekä inhorealistista kurjuutta. - - Hätkähdyttävää, raadollista ja illuusiot riisuvaa.
Mukan käsitys rakkaudesta on kuitenkin (jopa!) minulle liian 'likainen' ja ahdistava - olkoonkin, että rakkaus toki aina ilmenee sekoituksena vastustamatonta huumausta keskellä verta ja suolenpätkiä.
Joka tapauksessa positiivisen idealismin lähes täydellinen poissaolo (varsinkin Syntisessä laulussa), ihmissuhteitten miltei ennalta määrätty epätoivoisuus ja sosiaalinen kieroutuneisuus, vähäisenkin optimistisen ilon palauttaminen tai pikemminkin 'tyhjentäminen' luonnon moraalittomaan ja veriseen kiertokulkuun, menee Mukalla joskus niin pitkälle, että hänen äärimmäinen naturalisminsa - 'henkistettynäkin' - lopulta syö tekstin kirjallista vakuuttavuutta/kestävyyttä, vaikka tarkoitus on varmasti ollut päinvastainen.
Kirjallinen ilmaisu nimittäin vaatii ja tarvitsee aina tietyn fiktionaalisen etäännyttämisprosessin tuekseen, jotta siitä 'tulisi' (hyvää) kirjallisuutta.
Pelkkä illuusioton kuvaus, vaikka se yhä säilyisi pateettisena, on vaarassa muuttua joko (sosiaali-)pornoksi tai neutraaliksi dokumentiksi, jolloin se väistämättä menettää runollista ja/tai eeppistä vakuuttavuuttaan.
Mukka kirjoitti omaa sairaskertomustaan, mutta koska hän ihan oikeasti oli lahjakas (verrattuna esim. Hans Seloon), hän kykeni tekemään raportoinneistaan ja 'epikriiseistään' kirjallisuutta.
Entä voidaanko tämän nuorena kuolleen Lapin miehen ahdistuneen ja euforisen 'sairasproosan' sanoa sisältyvän suomalaisen kirjallisuuden kaanoniin? Hiukan epäilen.
*
http://www.fixgalleria.net/release.php?id=3904
*
http://www.fixgalleria.net/release.php?id=3904
18 comments:
Minusta - puhumattakaan muista - on suurta, että GrAND gRane on alkanut kommentoimaan!
"Joka tapauksessa kiistan kohde kuoli 1995-96 (muistaakseni; - ehkä hän kuoli molempina vuosina)."
Tämä, jos mikään, veti maton mun jalkojen alta.
Mukalla on kauniita novelleja, "Koiran kuolema" esim. (Mutta vittu kun mun piti siteerata niitä niin kirja olikin hävinnyt hyllystäni. En tiedä minne.)
Tähän ei saa sekoittaa Mollbergia (Rauni), joka on vääntänyt Mukan tekstejä inhorealistisemmiksi kuin mitä ne ovat.
Mollberg on vastenmielinen. Tämä on minun mielipiteeni, voi olla vääräkin, mutta jos TeeVeessä esitetään Mollbergin leffoja, vedän töpselin irti myös radiosta. (Ja leivänpaahtimestakin.)
Minunkin mielestäni Mollbergin persoonassa oli jotain hieman epämiellyttävää. Ja kieltämättä hänen Mukka-dramatisaationsa 'Syntisessä laulussa' saattaa olla liian raadollinen, varsinkin kun juuri se on leimannut niin vahvasti mielikuvaa Mukasta (yksipuoliseen suuntaan).
Mutta elokuva elokuvana. Mollberg ohjaajana oli parhaimmillaan ihan arvostettava äijä (Sotaerakko, Aika hyvä ihmiseksi, Siunattu hulluus, Tuntematon sotilas).
Eipä silti - myös Mollbergin teatterikoulukaveri Mikko Niskanen oli minun mielestäni ällöttävä henkilö. Ylipateettinen, narsistinen, mahtailevan tärkeilevä, juoppo kusipää. Mutta niinpä tuokin teki 'silti' joitain hyviä elokuvia.
Tunnustan, että tunnen liian huonosti Mukan tuotantoa kirjoittaakseni hänestä näin yleispätevän(?) kritiikin. Muun muassa sen vuoksi nimitin itseni kriitikko-varikseksi raakkumassa 'totuuksiaan' (- - Vrt. Sibeliuksen kommentti Merikannolle aamuyöstä Bulevardilla, ravintolasta tullessa, variksen raakkuessa kesken heidän musiikkipitoisen keskustelunsa.)
Silti en ota paljoakaan takaisin yleisestä väitteestäni, jonka mukaan Mukka ei etäännytä itseään kertomuksistaan siinä määrin kuin kirjallisen ilmaisun kestävyyden kannalta olisi ehkä ollut mielekästä tehdä. - - Olemme siis Iineksen kanssa samoilla linjoilla.
Edellinen kritiikki ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Timo K. Mukka olisi omien ilmaisutapojensa ansiosta ollut merkittävä ilmiö suomalaisessa kirjallisuudessa.
mie luin mukkaa piennena tyttona (11) ja se o;i ihan ok
Minusta Mollberg pilasi myös Puupposen tekstit. En tiedä käsittikö hän ne tahallaan, tai muuten vaan väärin, mutta ei ne (kuvat) ole tekstistä. (Aapeli on kuin Gogol - tosin kuin kutistettuna. Jonka hän totta kai itsekin tiesi.)
Mutta jos Niskanen olisi tehnyt elokuvan "Kuolleista sieluista" - joka olisi hyvin sopinut hänelle - sitä todennäköisesti saisi hävetä nekin, jotka eivät leffan aikaan ollet vielä syntyneetkään.
Tarkoitan,
ettei enää eletä 7kyt-lukua. Se, että tuijottaa kameraan 3-5 min (sanomatta mitään), ei ole kamalan intellektuelli vaihtoehto.
Ei Puupposen tekstejä voi kukaan täysin pilata. On ne sen verran hyviä ;/].
No - voihan Mollen näkemystä tietysti pitää hieman 'vanhahtavana' eli aikaan sekä teatteritekniseen ratkaisuun sidottuna (ks. PS), mutta eikös ne Aapelin tarinatkin sijoitu jonnekin idealisoidun, vanhahtavan pikkukaupungin satiirisen pittoreskiin idylliin - varsinkin, mitä ihmistyyppeihin tulee (heh - 'satiirisen pittoreski' - tämä lienee aivan uusi esteettinen määritys!).
Sitäpaitsi Aapeli itse esiintyy (Mollen pyynnöstä) 'Muurahaisissa' ihan sympaattisesti ja hän taisi myös hyväksyä Mollen ohjaukset.
Simo Puupponen muuten tykkäsi kovasti Tsehovista - jos toki Gogolista myös.
PS.
Stanislavskistisen, miimisen gestiikan mukaisesti näytellessä roolihenkilö saattaa sisäistää roolihahamonsa jopa niin syvästi, ettei pysty liikkumaan juuri lainkaan - näyttelemisestä nyt puhumattakaan - vaan tönkön puupökkelön tavoin tuijottaa lasittunein silmin eteensä kuin jonkinlaisen sisäisen 'obstipaation' jähmettämänä.
Hetkittäin näyttelijä toki saattaa tuon eläytyvän 'ummetuksensa' johdosta ähkäistä voimallisesti ja päättäväisesti kuin istuisi - tai seisoisi(!) - wc-pöntöllä (haha).
Mikko Niskanen oli tällaisen mimiikan suurmestari. Siitä lienemme samaa mieltä.
Novelleja on liikaa, aivan liikaa – myös hyviä. Oi voi voi voi voi, ei muista edes niitä, jotka on lukenut. (Muista puhumattakaan!) Jos aloittaisi helpommasta päästä niin… Twain… (kts. ”Bakerin sininärhitarina”) on aika hyvä. Aapelilla on tämä ”Aaretin luottamusmies”… ylikäymätön, myös. Auch! (Tai ai, juu.) Enkä minä korkeakirjallisuutta (vaikka se huojuukin) aliarvioi. Tshehov, ja muut venäläiset ja koko ranskalainen arsenaali, ja käheä-ääniset amerikanjuutalaiset, esim. On saksaksikin... esim. Kafka. (Muista nyt puhumattakaan.) Ja Haanpäätä kun lukee, alkaa ihmettelee… kaikkea, paitsi ei Veijo Meren suomenkieltä, sitä vain ihailee. On näitä, liikaa, pitäisi olla laki joka kieltää lyhyet jutut. (Ihan lyhyt laki.)
Stanislavskistisesta, miimisen gestiikan mukaisesta näyttelemisestä saat täyden selvyyden lukemalla Mihail Bulgakovin kirjan "Teatteriromaani". Uskon, että Bulgakovin teksti sivelee nyrjähtäneen mielesi kulmia muutenkin hyväilevästi.
Kun nyt näitä taiteilijoiden lähtöjä ryhdyttiin listaamaan muistanemme, että Joel Lehtonen hirtti itsensä kyrpiinnyttyään jatkuviin särkyihin.
van Vaari
Vaari
Taisi 'stanislavinski/-mi' osua kiperän napsahtavasti vasempaan reiteesi? - - Väännä leuat varovasti irti. Eivät ne muuta pahaa tee kuin ilveilevät...
mollbergs picture is in wikipedia ans it is so Sweet!!
Mukan kirjan sain juuri käsiini, pitäisi luke.
Hannele
Kerros mulle sitten, miltä tuntui.
Kuole jo Loiri, kuole - tähväämästä...
Niin, Loirihan se oli. Lihonnut. Kuten me kaikki.
eihan kuolema ole mikaan uusi idea, keksi muuta
http://seurassari.blogspot.com/search?updated-max=2009-08-11T00%3A38%3A00%2B03%3A00&max-results=20
ei mikaan ole ennalta määrätty ja epätoivoinen ellei krijallisuuskriitikko niin määrää
seksi sairasta?
Post a Comment