Siveellisyydestä seksuaalisuuteen

Havis Amanda siveellisyyden ja seksuaalisuuden edustajana.

.

Niin konservatiiveilla kuin liberaaleilla sekä idealisteilla että empiristeillä on mielestäni paljon opittavaa ja tajuttavaa Antu Soraisen sosiologisesta, sosiaaliantropologisesta ja käsitehistoriallisesta katsauksesta/analyysistä.

.

Kalle Haatanen

.

Torstaisin klo 10.05 - 11.00, uusinta lauantaina klo 22.05

.

Käsite "siveellisyys" on ollut suuressa roolissa Suomen historiassa, niin filosofiassa, politiikassa kuin oikeusjärjestelmässäkin, kertoo tutkijatohtori Antu Sorainen.

Alun perin saksalaisesta idealismista kumpuava käsite sai kansallisfilosofimme J.V. Snellmanin ajatuksissa moraalisen pohjan, joka viittasi kansanluonteeseen ja tapoihin. Aikojen saatossa suomalainen tiede lähestyi kuitenkin brittiläistä empirismiä, ja silloin tuollaisista ideologisista käsitteistä tuli taakka.
Samalla itse siveellisyyden käsite muuttui, ja sillä alettiin viitata yhä enemmän seksuaalisuuteen. Antu Sorainen käy läpi näitä historian murroskohtia niin tieteen, taiteen kuin oikeudenkin kannalta.

* 

http://yle.fi/radio1/asia/kalle_haatanen/siveellisyydesta_seksuaalisuuteen_42487.html

*

http://yle.fi/radio1/asia/kalle_haatanen/

http://www.santatelevision.com/finland-photos/havis-amanda-statue-helsinki-finland/

Kyynikko katselemassa tynnyristään kauas ulos - omaan sisimpäänsä

Kirjoitettu Kalevi Hotasen päreeseen Mierovassa maisemassa.
*
meri, ripsa, kalevi

Luin mainiot kommenttinne kahteen kertaan ja tulin hieman surulliseksi (minäkin).

En ole koskaan ollut idealisti vaan pikemminkin anarkisti sekä yksilötaistelija. Vaikka en millään tavoin palvokaan Che Guevaraa preferoin häntä silti suhteessa lippua kantaviin kommunistipioneereihin.

Ja tässä piilee kohtalokas ristiriita. Sillä juuri minunkaltaisestani olisi saattanut tulla 'hyvä', stalinistinen diktaattori, joka juoksuttaa aatteen nimissä ryhmäsidonnaisia ja hienopersehumanistisia vasemmistopieruja ympäri kauppatoria niin pitkään, että he saavat ekstaattisen elämyksen, joka taatusti kolahtaa.

Toisin sanoen - mitä idealistisempi aate, sitä fanaattisempi hullu sen johtoon yleensä pääsee. Vetäkää siitä päätöksiä ja johtoja.
*
Linkolan Toisinajattelijan päiväkirja on ollut minulle 'niitä kirjoja'. Liikutuksetta en sitä kyennyt lukemaan.

Mitä Linkolan 'ohjelmaan' tulee, niin minun katsannossani hän on oikeassa. Meitä ei pelasta enää mikään. Teknologia syö omat lapsensa.

Niin kauan kuin takkiraudan kaltaiset ihmiset haluavat rakentaa sivilisaatiota suunnittelemattomasti - vailla eräänlaista Global Governmentia - pelkästään vapaan markkinatalouden ja teknologian ehdoilla, mikä implikoi psykologisen egoismin hyväksymisen ihmisen perimmäisenä motiivina ja siten rasistis-fasistisen yhteiskunnan, lopputulos on globaalisti selvä - täystuho.

Ensin tuhoutuvat heikoimmat, useimmat eläinlajit ja köyhimmät ihmiset, viimein lopulta hyvinvoivat ja 'vartiotorneissaan' asuvat rikkaat.

Tuho tapahtuu kahdella tavalla: ekosfäärin 'surkastumisena' ja ihmisen teknologisena manipuloimisena kyborgiksi, joka on yhtä aikaa sekä terveempi ja pitkäikäisempi että alttiimpi uusille, täysin tuntemattomille taudeille, koska hänen luontainen vastuskykynsä heikkenee sitä mukaa kuin ruoka, lääkkeet ja geenimanipulaatio muuntavat häntä yksipuolisen idealisoituun suuntaan, markkinatalouden tarpeita vastaavaksi kuluttajarobotiksi.

Kun takkirauta aiemmin kirjoitti erään englantilaisen sosiologin artikkelin pohjalta varteenotettavan päreen ihmis- ja teknologiavihasta tehden omavaltaisesti johtopäätelmän, että juuri teknologiavastaiset ihmiset sairastavat ihmisvihaa ja tuhoavat edellytykset nykyisen, länsimaitten teknologisen hyvinvoinnin ja korkean elintason synnyttämien ongelmien ratkaisemiseksi, hän osoitti olevansa fanaatikko - teknofundamentalisti jos kuka.

Takkirauta uskoo, että teknologia kykenee ratkaisemaan teknologian itsensä synnyttämät, koko ajan kasvavat ongelmat.

Tämä on uskovaisuutta sanan kieroimmassa mielessä, koska se implikoi demokratian ja vapaan markkinatalouden nimissä toisten ihmisten alistamisen ja piilorasismin - pitkälti samassa mielessä kuin islam pyrkii jihadin poliittisessa versiossa levittämään aatettaan muuhun maailmaan, joskin päinvastoin kuin länsimainen konservatiivi-liberaali-demokratia-fundamentalismi: avoimesti ja suoraan - ilman kaiken maailman analyyttisen argumentatiivista ja 'faktoihin' vetoavaa 'pakkopullaa', joka itse asiassa rationaalisuuteen kätkiessään tulee paradoksaalisesti juuri paljastaneeksi reaalisen voimapolitiikan - siis fasismin ja jonkinasteisen rasismin - olevan kaikkien pyrkimystensä taustalla.

Entä onko meillä vaihtoehtoja? Ja mikä paradoksaalisinta - olenko tavallaan itsekin epäsuorasti hyväksynyt takkiraudan logiikan, vaikka teen teknologiasta (niin hyvä asia kuin se monesti onkin esimerkiksi IT-sovellutuksissaan) ja sen välineellisestä itseisarvoisuudesa (lukekaa esim. Tuomas Nevanlinnan Nurin oikein) täysin pessimistiset johtopäätökset?

Mutta kuten sanottu - minä en usko teknologian pelastavan meidät. Tehköön tämä asenne minusta sitten vaikka ihmisvihaajan, mutta näköpiirissäni ei ole muutakaan 'aukeamaa' käyttääkseni Heideggerin Lichtung-käsitettä (ks. PS.) metaforana vallitsevan todellisuuden näköalan aukenemisesta nykyisten faktojen pohjalta, jotka siis tulkitsen lähes tasan päinvastoin kuin takkirauta.

Ei voi mitään. Ontologinen ero, joka konstituoi maailmankatsomukselliset eromme, ei voi koskaan poistua väliltämme. Jää 'vain' lopullinen antagonismi - kaikkien ihmisten kesken.

Mutta juuri tämä antagonismi on kapitalismin ydin. Siinä ihmisten välinen kateus ja peer pressure (girardilainen, mimeettinen kilpailu, jota jättifirmat ohjailevat) muuttuu aina ihmisten väliseksi, lähes konkreettiseksi taisteluksi, ja viimein tuo taistelu - ekologisen katastrofin, sivilisaation rakenteiden ja ihmiskäsityksen kohtalokkaan muuttumisen (hallitsevat kyborgit määrittelevät hallittujen/alistettujen työtötekevien ihmisyyden ehdot kafkalais-orwellilais-huxleymaiseen tapaan) takia koko skenario ilmenee saatanallisena - mystifikaation ja manipulaation verkkona, jossa eräänlainen Matrix 'rulettaa' lähes koko ihmiskuntaa.

Loppu on nähtävissä Mad Max-elokuvista.
*
En ole kuitenkaan Linkolan tavoin 'huolestunut' maailman tilasta, jos kohta hänkään ei ole, koska kaikki on hänellekin jo selvää.

Ajattelen, että tässä maailmassa ja sen yhä toistensa kaltaisiksi muuttuvissa sivilisaatioissa voi elää ihmisarvoista elää vain palaamalla antiikin kyynikon elämäntapaan - tynnyriin, jossa voi mietiskellä omia hyveitään (ja paheitaan), pitää jopa kaikkea yhteiskunnallista 'osallistumista' adiaforana (yhdentekevänä) suhteessa ja verrattuna ihmisten universaaliin, perimmäiseen tasa-arvoon maailmakansalaisina.

Kyse ei ole ideologisesta vaan ikäänkuin eksistentiaalis-rationaalisesta ajattelutavasta. Ihmisen ei pidä olla sidottu mihinkään.

Kyynikkojen vastaisesti ajattelen tosin yhä, että ainoan poikkeuksen perimmäiseen siotutumattomuuteen tekee rakkaus - eikä sekään saisi olla sitovaa kuin ehkä siinä väistämättömässä mielessä, miten rakkaus itsessään vetää kahta ihmistä toisiinsa - joskus jopa heidän omasta tahdostaan vähääkään piittaamatta.
*
Ymmärtänette, ettei tällaisen 'vakaumuksen' omaksuneella ole enää mitään paluuta minkäänlaiseen idealismiin, ellei sitten henkilökohtaisen hyveen kehittämistä kaikkien ihmisten perimmäisen tasa-arvon ideaan yhdistyneenä sellaiseksi kutsuta.

Joka tapauksessa kyseisestä asenteesta puuttuu kaiken idealismin kannalta olennaisin: sen pyrkimys löytää ja rakentaa ihanteittensa ja utopioittensa näköinen sivilisaatio ja 'superyhteiskunta'.

Antiikin kyynikkona tiedän tosin olevani hieman lähempänä kapitalismin individualismia kuin hegeliläis-marxilaista ideaa ihmisestä kollektiivin arvojen ja kommunikatiivisen toiminnan 'yksikkönä', mutta tämä asiaintila ei suinkaan ole tehnyt minusta oikeistolaista. Päinvastoin - olen nykyään vasemmistolaisempi kuin koskaan elämässäni.

Mutta se on sitten jo toisen jutun aihe. Vastarinta Foucault'n ja Camus'n konteksteissa.
*
PS.
Lisäys Lichtung-käsitteen analyysiin uskojarukous.net-kommenttipalstalta. Hieno teksti. Olen hieman kateellinen, sillä olisin halunnut itse kirjoittaa tuon.

Heideggerin käsitys ihmisen ja eläimen erosta lähtee siitä, että eläin on "avoimessa" (clearing, Lichtung) näkemättä sitä, kun taas ihmisellä on maailma edessään. Ihminen ei mene paljaaseen tilaan, ulkopuoliseen, kuten eläin. Eläin liikkuu tuossa avoimessa, joka on "a nowhere without a no". Tällä lailla on kiva ajatella, että Jumala on tarkoittanut ihmisen myös vähän eläimen kaltaiseksi, huolettomaksi liikkujaksi ympäristössään. Heideggerin humanistinen ajattelu nostaa ihmisen eläimen yläpuolelle toisella tavalla kuin Raamattu. Tästä hallitsemisen harjoittamisesta mystikko epäilemättä irrottautuu. Silloinkin voi sanoa, että hän asettuu luotuisuuden ulkopuolelle eli ei haluakaan olla se, joka "autenttisella katseellaan etsii kaikelle merkityksen ja etsii salatun". Se on Fransiscus Assisilaisen esimerkillinen piirre ( olla köyhä kuin lintu) ja mielestäni raamatullista, mutta vaikeaa.

http://www.uskojarukous.net/phpBB2/viewtopic.php?p=34600

Yhteinen 'pimeytemme'

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni "Brändien massapsykologiaa" kommenttiin.
(Päre numero 900)
*
ad jussi

Ajattelusi muistuttaa siinä mielessä Kemppisen vastaavaa, että se (jos nyt tarkoituksellisesti hieman liioittelen) heittelehtiii informaation ja empiiristen faktojen kaaoksessa sinne tänne - aivan kuin sillä ei olisi mitään suuntaa - lähtökohtia tai päämäärää.

Itse olen pyrkinyt tässä brändikeskustelussa tekemään 'vanhanaikaiset' eli sen, minkä rationalistinen filosofi on aina tehnyt: olen käsitteellistänyt tietyn empiirisen ilmiön nappaamalla käyttööni erään tunnetun ja paljon käytetyn käsitteen - laajentanut sen alaa (ekstensio) syventäen samalla sen sisällöllisiä merkityksiä (intensio).

Tällainen tapa integroida sekavalta vaikuttavaa ilmiötä on varsin kätevää, joskin on myönnettävä, että siinä tulee myös vedettyä monta kertaa mutkat suoriksi eli yksinkertaistettua ilmiötä sen kaikkien ilmenemismuotojen suhteen.

Silti väitän, että 'modifioidessani ja korottaessani' brändin tavallista lajikäsitettä korkeampaan kategoriaan onnistun tuomaan paremmin julki ainakin oman näkökulmani kaupankäynnin yleiseen problematiikkaan sekä hyve-etiikan että eräitten taloustieteellisten oletusten suhteen.

Filosofointi on sitä, että syventäessään asioita tulee samalla yksinkertaistaneeksi, ja jos ajatuskokeilu on onnistunut, tuo yksinkertaistaminen ei välttämättä ole negatiivinen asia vaan tekee käsiteltävästä ilmiöstä ymmärrettävämmän ja pohdinnat siitä koherentimmiksi.

Tällaiseen - sanoisinko reflektiiviseen 'taloudellisuuteen' empiirikot ja tilastotieteilijät harvoin jos koskaan pääsevät.

Heille todellisuus on lukemattomien tutkimusprojektien loppuraportointia ja noitten raporttien välisen koherenssin etsimistä sitä kautta.

Tämä kuitenkin merkitsee, I) että empiirisillä tutkijoilla on a) joko vain yksi metodi tai b) erittäin paljon metodeja sekä II) etenkin sitä, että heidän käyttämänsä argumentaatio-apparaatisto on matematiikan tavoin äärimmäisen rönsyävää ja monenlaista, jatkuvien kehien kautta kulkevaa ja silti oikeutettua (matematiikan ja argumentaation sisäisten välttämättömyyksien takia).

Perimmältään empiirikon pyrkimys on kuitenkin sama kuin rationalistillakin: hahmottaa todellisuudesta uskottava ja toimiva kuva.

Rationalisti pyrkii siihen luomalla uusia käsitteitä tai antamalla (kuten minun tapauksessani) käsitteille uusia merkityksiä ja universalisoimalla niitä korkeamman tason diskurssin kiteytymiksi.
On sitten aika paljon kiinni persoonallisuudesta ja mentaliteetista kumman tavan kukakin valitsee.

Itse koen läheisimmäksi Kantista alkaneen transsendentaalisen rationalismin mallin (siis ei-metafyysisen tai 'kvasimetafyysisen' rationalismin), jossa empiirinen maailma oletetaan realistiseksi todellisuudeksi.

Kantin ajattelu tulee erottaa (edes Schopenhauer ei ymmärtänyt tätä seikkaa kunnolla!) Berkeleyn idealismista/nominalismista sekä postmodernin ajattelun aivan äärimmäisestä relativismista tai sosiaalisesta konstruktivismista.

Berkeleyn perusidea: 'oleminen on havaituksi tulemista' (todellisuus ei siis ole olemassa reaalisena ja tajunnasta riippumatta - ei edes materiaalis-energeettisenä - ilmiönä) ja postmoderni ilmiöiden konstruoinnin ja dekonstruoinnin kehä ovat lopulta yhden ja saman ajattelutavan: nihilismin ilmauksia.

Siinä missä empiirikko, joka ei yleensä tee ontologisia sitoumuksia (idealismi, realismi) todellisuuden suhteen, on vaarassa ajautua probabilismissaan ja fallibilismissaan äärimmäiseen skeptisimiin, siinä puolestaan rationalisti, joka yleensä aina on tehnyt ontologisia ja tietoteoreettisia sitoumuksia, saattaa noitten sitoumusten pettäessä eli menettäessä uskottavuutensa ajautua absoluuttiseen arvonihilismiin, joka on tavallaan kaiken ajattelun 'nollapiste'.

Skeptikko saattaa havainnoidessaan vielä jatkuvasti testailla maailmaa, mutta nihilisti ei ajatellessaan ja havainnoidessaan edes katso eteensä, koska hän näkee vain pimeyttä, johon minkäänlainen 'järjen valo' ei pysty edes himmeästi tuomaan ontologista tai epistemologista 'selkeyttä ja varmuutta'.
*
Summa: me tarvitsemme siis Immanuel Kantin filosofiaa - aina ja yhä edelleen.

Sitä pitää vain 'päivittää' ottamalla huomioon uusimmat luonnontieteelliset ja käsitteellis-argumentatiiviset 'paljastukset' - ihan niinkuin teki Kant itse omana aikanaan. Kant nimittäin tunsi hyvin aikansa luonnontieteelliset teoriat.

On väitetty, että Kantin ajattelu perustuu newtonilaiseen fysikalismiin eikä sovellu enää suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan todellisuuteen, mutta tällainen ajattelutapa suhtautuu Kantiin kuin aikalaishistorioitsijaan, jolla on enää vain dokumentaarista arvoa.

Mikään ei voisi olla virheellisempi arvio Königsbergin neron ajattelun merkityksestä ja ulottuvuuksista kuin tällainen - yleensä nihilistin (Rorty) tai tieteellisen empiristin (esim. Kari Enqvist ja muut 'umpireduktionistit') - mielipide Kantista.

Edustan myös kantaa, jonka mukaan Nietzsche alunperin hyväksyi Kantin 'I Kritiikin' tietoteoreettis-metafyysiset johtopäätökset (muttei suurinta osaa II (moraalifilosofia) ja III Kritiikin (estetiikka) periaatteista.

Nietzsche kuitenkin tulkitsi perspektivismissään Kantin ymmärryksen muodot aivan äärimmäisellä tavalla, jossa ne muuttuivat universaaleista järjen matriiseista kontingenteiksi valtapyrkimyksiksi.

Tähän suuntaa ei ole syytä jatkaa kovin pitkälle, koska - kuten olen useasti huomauttanut - vaikka relativismia ja solipsismia ei mielestäni voikaan kumota loogisen argumentaation kautta (päinvastoin kuin esim. McIntyre tai ylipäätään realistit ajattelevat), niin relativisti ja solipsisti eivät voi elää ihmisyhteisössä - he ovat pysyvästi jonkin toisen 'maailman' asukkeja - ikäänkuin skitsofreenikkoja tai autisteja, joiden on äärimmäisen vaikea käsittää, että inhimillinen, kommunikatiivinen todellisuus ei ole yksinpuhelua vaan edellyttää myös kykyä kuunnella toisia ihmisiä.

Ääriesimerkkini relativismista ja solipsismista - Nietzsche ja Wittgenstein, olivat kuitenkin kahtiajakoisia ihmisiä - kummallakin oli filosofinen minänsä ja sosiaalinen minänsä eivätkä nämä kaksi välttämättä kohdanneet toisiaan kovin usein.

(Huom! 1) Itse tosin olen päätynyt väittämään entistä vahvemmin, että, mikäli ei tunne Nietzschen elämää ja luonnetta, ei voi myöskään ymmärtää hänen filosofiaansa.
2) Wittgenstein tosin halusi ymmärtääkseni irtisanoutua skeptisimistä ja relativismista, mutta onnistuiko hän siinä yrittäessään siirtyä Tractatuksen tieteellisestä monismista kielipelien pluralismiin? Sitä sopii kysyä ja ehkä myös epäillä.)

####
Siinä oli taas kerran katsausta tapaani ajatella filosofisesti.

Todettakoon vielä lopuksi, että jos/kun vatvoo tarpeeksi kauan käsitteen ja havainnon sekä hyveen ja paheen dialektiikka, saattaa tosiaankin kyynikon tavoin päätyä 'tynnyriin' asumaan ja kävelemään lyhty kädessään kaupungille kirkkaassa päivänvalossa.

'Common Sense-ironikko' voisi kuitenkin hieman hämmentää Diogenesta kysymällä onko se pimeys, jonka keskellä tämä tuntee kävelevänsä hänen 'omaa pimeyttään vain muiden typeryyttä'.

Ehkä Diogenes mestari-ironikkona vastaisi, että koska hän - vaikka elää tynnyrissä - on edelleen yhteisön jäsen, täytynee tuon pimeyden(kin) olla 'kaikille yhteistä'.
Mutta vain hän yksin - Diogenes ('universaali solipsisti') on tuon pimeyden 'havainnut.'