Teoria. Historiallinen välttämättömyys ja sen ymmärrys dialektisesti etenevänä ja edistyvänä toistona. Kokemus. Seksuaalivietin pakottavuus deterministisesti vaikuttavan evoluution fenomenologiana = parittelu ja rakastuminen dialektisen prosessin kokemuksellisena arkkityyppinä.

Bi-link cluster with Hegel—Marx—Kant.

Tämänkertainen teksti on kommentti Sammalkielen päreeseen Marx toimijuuden rajoista ja historiasta.

1
Sammalkieli siteeraa Marxia alleviivaten tämän kohdan: 'Ihmiset tekevät itse historiaansa, mutta he eivät tee sitä mielensä mukaan, he eivät tee sitä omavalintaisissa, vaan välittömästi olemas­saolevissa, annetuissa ja perinnöksi jääneissä olosuhteissa.'
*
Olosuhteet itsessään eivät kuitenkaan determinoi ihmisen tulkintaa näistä hänelle 'annetuista ja perinnöksi jääneistä' olosuhteista.

Hegel ymmärsi tietoisuuden historiallisena evoluutiona kohti vapautta eli tietoisuuden ja 'todellisuuden' välisenä dialektisena prosessina.

Engels tulkitsi ja sovelsi Marxia melkoisen vulgaaristi tehden dialektisesta materialismista 'historiallis-fysikaalisen' lainalaisuuden, jolla on evolutiivinen päämäärä [vrt. Comten 'teleologinen 'sivilisaatiotiede'].

Hegelin dialektiikka ei kuitenkaan ole mikään naturalistis-kausaalis-deterministinen luonnolaki, vaíkka se toimiikin tietyn rakenne-funktionaalisen kehitys-dynamiikan konstituoimana/puitteissa - [miten tulkita Hegelin historiallinen determinismi - ks. PS.].

2
Itse ymmärrän dialektiikan lähtökohdiltaan kantilaisesti eli tietoisuuden mahdollisuuden transsendentaalisena ehtona ja vasta sekundaarisesti marxilais-engelsiläisittäin eli historian ['objektiivisen'] sisällön etenemisenä ja edistymisenä dialektisen Aufhebungin ['edistyvän toiston'] kautta kohti kommunismia.

Hegelin dialektiikka asettuu laajasti määritellen jonnekin Kantin ja Marxin välimaastoon. Hegel hyväksyi Kantin transsendentaaliset lähtökohdat mutta kritisoi tämän metodologisia sitoumuksia, koska Kant jätti tietoisuuden sisällöt toisssijaiseen rooliin ja olion sinänsä [maailma totaliteettina] tuntemattomaksi.

Hegelille historian päämäärä on positiivinen vapaus [yksilön vapauden ja yhteisöllisten velvoitteiden konvergenssi], joka toteutuu saksalaisessa kansallisvaltiossa. Kant sen sijaan perusteli positiivisen vapauden valistuksesta eli yksilöllisen järjen vapaudesta ja vapautumisesta käsin, kun taas Hegelille järjen/tietoisuuden ja valtiollisen historian kehitys olivat yhden ja saman prosessin [hengen fenomenologisen kehtyksen] dialektisesti erityyppisiä ilmentymiä.

Marxille lopullisessa kommunismissa toteutuvat [yllättäen?] molemmat vapauden puolet - sekä negatiivinen että positiivinen ja kaiken lisäksi ilman valtiota, joka kumoutuu lopulta sekin. Valtio on Marxille pelkkä joskin välttämätön välivaihe kohti täydellisen kommunismin 'olotilaa'.

3
Olen vasemmistolainen johtuen syistä, joita en voi johtaa mistään historiallisesta välttämättömyydestä tai päinvastoin jostain omasta oikustani [isäni ei ollut demari muttei myöskään kommunisti, vaikka hänellä oli SKDL:n jäsenkirja] En yksinkertaisesti ja tarkkaan ottaen oikeastaan edes tiedä, miksi olen vasemmistolainen, niin pikkuporvarillisen naivilta ja jopa röyhkeältä kuin tällainen itse-epäily ortodoksisen marxistin korvaan kalskahtaakin.

Syy skeptiseen 'tietämättömyyteeni' [ks. myös Sammalkielen Althusser-päreeseen kirjoittamani kommentti] löytyy pikemminkin henkilöhistoriastani ja älyllisestä mentaliteetistani kuin jostain makrotason deterministisestä ajatusjärjestelmästä eli abstraktista loogisesta välttämättömyydestä, jonka koen 'mahdottomaksi', mutta jonka voin toisaalta hyväksyä tukemaan poliittista valintaani, koska olen taipuvainen pitämään Marxin näkemystä yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden luokkahistoriallisesta luonteesta ja kehityksestä oikeansuuntaisena ja mielekkäänä [mutta en siis deterministisenä].

4
Jos ideologinen ymmärrys olisi historiallisen determinismin välitön ja automaattinen seuraus, niin eikö historian pakottavuutta voisi silloin [kunhan ensin sulkeistamme oletuksen mielekkäästä eli päämäärätietoisesta teleologiasta, jota biologisessa evoluutiossa ei ole] verrata naturalistisesti seksuaalisen vietin pakottavuuteen, joka [ei-teleologisesti, sillä parittelu itsessään ei ole 'mielekäs päämäärä' vaan 'sokeaa kiimaa'] suuntaa ihmisen halun vääjäämättä kohti vastakkaista sukupuolta ['sokea kiima' ylevöityy rakastumisen kokemuksena vapauttavaksi 'yhdessä-ymmärrykseksi' = dialektinen prosessi], vaikka hän aktiivisesti yrittäisi kieltää ja torjua viettiyllykkeet [todella pitkäaikainen ja radikaali askeesi on asia erikseen, koska se todella saattaa jopa sammuttaa deterministisen vietin].

Sukupuolivietin pakottavuus ei siis ole kategorisesti sama asia kuin looginen determinismi, mutta selventää mielestäni kohtalaisen hyvin, mitä deterministinen välttämättömyys voisi fenomenologisesti eikä vain tyhjän loogisesti ajateltuna tarkoittaa.

Kuten sulkulausekkeesta huomattiin, 1] parittelu ja 2] rakastuminen ilmaisevat yhden ja saman bio-psyko-sosiaalisen dynamiikan kategorisesti kahdella eri tasolla = dialektinen suhde ja prosessi.

PS.
Toukokuussa ilmestyy Zizekin yli 1000-sivuinen Less Than Nothing: Hegel and the Shadow of Dialectical Materialism, joten sieltä sitten luemme [uusimman] totuuden Hegelistä ;\?].
*
Slavoj Žižek’s masterwork on the Hegelian legacy

For the last two centuries, Western philosophy has developed in the shadow of Hegel, whose influence each new thinker tries in vain to escape: whether in the name of the pre-rational Will, the social process of production, or the contingency of individual existence. Hegel’s absolute idealism has become the bogeyman of philosophy, obscuring the fact that he is the dominant philosopher of the epochal historical transition to modernity; a period with which our own time shares startling similarities.

Today, as global capitalism comes apart at the seams, we are entering a new transition. In Less Than Nothing, the pinnacle publication of a distinguished career, Slavoj Žižek argues that it is imperative that we not simply return to Hegel but that we repeat and exceed his triumphs,overcoming his limitations by being even more Hegelian than the master himself. Such an approach not only enables Žižek to diagnose our present condition, but also to engage in a critical dialogue with the key strands of contemporary thought—Heidegger, Badiou, speculative realism, quantum physics and cognitive sciences. Modernity will begin and end with Hegel.
*
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/04/marx-toimijuuden-rajoista-ja.html
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/03/althusser-ideologian-tiedostamattomasta.html
http://www.amazon.com/Less-Than-Nothing-Dialectical-Materialism/dp/1844678970
http://www.ieee-tcdl.org/Bulletin/v5n3/Athenikos/athenikos.html

Kapitalismin ja sen kriisien selittämisestä

Pelastetaankohan se pikemminkin humaanisista kuin taloudellisista vai syistä? Tässä tapauksessa ne ovat yhtä huonoja syitä molemmat.
*
Tämä teksti on 'sukua' edellisen päreeni 'Lait, ennen meitä syntyneet jne.' osalle III.
*
[K-mafian tarkennuksia ja lisäyksiä etenkin 2 a ja b - 3.3]
 1
Heikki Patomäki hahmottaa päreessäni Valtiot finansialisaation saartorenkaassa kapitalismin tiedollis-dynaamis-rakenteellista ongelmaa strategisemmista ja/eli poliittis-taloudellisesti käytännöllisemmistä lähtökohdista käsin kuin Althusser strukturaalisessa ideologia-dialektiikassaan - [ks.Murroksen haastattelukysymys nro. 5].

Patomäen esittämä ensimmäinen vaihtoehto [finansialisaatio seurauksineen kapitalismin sisäsyntyisenä tendenssinä] on marxilais-tyyppinen eli deterministis-kausaalinen prosessi analogisesti [joskin mutatis mutandis] samassa mielessä kuin evoluutioteoreettinen [darwinistinen] reduktionismi, jossa ihmisen kehitys palautetaan biologiaan ja lopulta fysiikkaan.

Marxin 'determinismissä' ei kuitenkaan ole [tai ei ainakaan loogisen uskottavuuden takia pitäisi olla] kysymys vebleniläisestä ihmisluonnon animaalisella status-distinktio-vaistolla [nokkimisjärjestys, reviirihakuisuus, pariutumis-rivaliteetti jne.] selittämisestä vaan kapitalistisen systeemin [ihmisen luoman super-instituution] kontrafinaalisesta rakenne-dynamiikasta, johon voidaan siitä tietoiseksi tulemisen jälkeen myös vaikuttaa, kun taas darwinismiin päin kallellaan olevat talous- ja yhteiskuntateoriat [konservatiivinen ja libertaristinen uusliberalismi] ymmärtävät kapitalismin perimmältään evoluutiotereettisesti - eläimellisen ihmisluonnon determinoimaksi - jonain, jolle ei perimmältään voi mitään [ks. 2 a]. Ihminen on pysyvästi paha, joskin kyseistä 'pahuutta' voidaan kuitenkin hillitä ja lieventää spontaaneilla moraalitunteilla [jotka ovat itsekästä ihmisluontoa nekin] eli altruismilla, joka ilmenee ihmisessä naivina ja tekopyhänä sensitiivisyytenä sekä ylemmyydentuntoisena säälinä.

On tietysti selvää, että ihmisluonnon pahuus tai moraalinen[?] tunneherkkyys ovat kehnoja tapoja selittää ja analysoida institutionaalisen markkinatalouden - siis kapitalistisen systeemin horjuvuutta ja noidankehämäisyyttä, koska tällainen selittäminen, vaikka se olisi kapitalismi-kriittistäkin, pysyy tiukasti kiinni liberalistis-naturalistisessa ihmiskäsityksessä, jonka mukaan kapitalismi on ihmisluonnon pahuuden seurausta ja sillä hyvä [ks. 2 b].

2
a] Biologis-metafyysinen vakuuttuneisuus ihmisluonnon pahuudesta ilmenee perisynnin sekä loputtoman kärsimyksen sävyttämänä maailmankatsomuksena - esim. myöhäisempi Augustinus ja buddhalaisuus.

Augustinuksen predestinaatio-oppi on sadistinen luomus ja mahdoton kestää psykologisesti, mutta sen loogiset seuraukset aiheuttavat myös moraalikatoa, sillä jos Jumala on etukäteen valinnut pelastetut, ihmisellä ei ole moraalista vastuuta tekemisistään.

Kalvinistis-kapitalistinen yrittäjähenki voidaan tästäkin näkökulmasta ymmärtää psykologisesti lamaannuttavan predestinaatio-logiikan kontrafinaaliseksi seuraukseksi, koska tuo henki ja sen moraalinen eetos oli tiukasti rajattu sisäryhmään [vastoin kristinuskon alkuperäistä universalismia] ja lopulta [libertaarissa uusliberalismissa] vain yhteen yksilöön. - - Mutta yksilöllistä uskoahan se Luther juuri alkuperäiseen kristillisyyteen ja Jeesuksen esimerkkiin vedoten korosti - eikö? Ja tänään me sitten maksamme kirjaimellisesti koronkorkoa tästä yksilöllisesti uudistuneen sielun ja uskon moraalisesta romahduksesta.

Buddhalaisuudessa karman lain tautologinen triviaalisuus [maailma tapahtuu niinkuin se tapahtuu] taas tekee tyhjäksi kaikki yritykset varmistua siitä, että hyvät teot ja ajatukset vaikuttaisivat millään kuviteltavissa olevalla todennäköisyydellä tulevaan jälleensyntymämään. Tästä [eikä mistään altruismista ja säälistä] seuraten buddhalainen voi ilman mitään riskiä olla [pelkästään] omaa pelastustaan tavoitellen niin hyveellinen [omaan napaansa tuijottaja] kuin vain haluaa [karma sitten heittää noppaa hänen kohtalostaan]. Eihän hän kuitenkaan voi tiedostaa entisiä ja tulevia elämiään. Joka niin väittää, on joko 'valaistunut' huijari tai muuten vain huijari.

b] Onko sosialistinen yhteiskunta vastoin vebleniläistä darwinismia sitten ihmisluonnon hyvyyden toteutumisen seurausta, kuten ainakin anarko-sosialistit väittävät? Mutta universaali hyvyys ja pahuushan ovat moraalisia lähtökohtia, eikä Marx olettanut sellaisia ei-normatiivisten teorioittensa lähtökohdaksi. Hän oli tieteellisessä determinismissään johdonmukaisesti [?] moraalirelativisti, joka oli valinnut työväenluokan objektiiviset intressit kapitalismin sijasta.

Tämä päättely on kuitenkin loogisesti virheellistä, sillä moraalirelativistin arvot ovat by definition aina subjektiivisia. Toisin sanoen työväenluokan intressit olivat myös Marxille moraalirelativistina subjektiivisia arvoja. Marxin olisikin pitänyt determinismissään päästä kokonaan irti moraalista, mutta se oli hänelle yhtä mahdotonta kuin nihilisti-Nietzschelle uusien, legitiimisti vahvojen arvojen luominen. Ellemme sitten ajatuskokeile, että NL::n kommunismi todellakin heijasteli sellaista 'moraalia', joka aidosti kumpuaa deterministisestä, ei-normatiivisesta maailmankatsomuksesta - [tai että natsien eugeniikka heijasteli Nietzschen yli-ihmisen affirmatiivista nihilismiä armokuoleman hyväksymisineen].

Entä onnistuiko Marxin omassa tuotannossaan selittää kapitalismin kehitys kohti sosialismia ja kommunismia pelkästään deskriptiivisesti eli ei-normatiivisesti? Ilman minkäänlaista yksilöllisen tai edes yhteisöllisen velvollisuuden periaatetta? Jos onnistui, en välttämättä halua olla tekemisissä sellaisen zombie-ideologian kanssa.

3
Patomäen jälkimmäinen vaihtoehto [finansialisaatio-aalto historiallis-institutionaalisten olosuhteitten kontrafinaalisena seurauksena] puolestaan on pikemminkin polanyilainen eli historiallis-institutionaalinen kuin oikeaoppisesti marxilainen eli determinstis-kausaalinen.

Kutsun sitä yleisesti ottaen ja samalla hiukan yksioikoisesti normatiiviseksi, mitä normatiivisuutta ei kuitenkaan tule sekoittaa edellä esitettyyn vebleniläis-darwinistiseen ihmisluonnon [moraalisella] pahuudella selittämiseen.

Patomäki ei asetu jommankumman vaan molempien selitysmallien kannalle, joskin ehkä nyt sentään hieman vankemmin jälkimmäisen - [mitä - onko Patomäki mahdollisesti pikkuporvarillinen? [satire intended].

Mutta kuten huomataan, olen itse halunnut kuroa umpeen eroa Marxin deterministis-kausaalisen ja 'polanyilaisen' historiallis-institutionaalisen selitysparadigman väliltä, mikä näyttäisi olevan myös Patomäen linja.

Me emme voi [ollaksemme viisaita teoreetikkoja] valita vain yhä teoreettista selitysmallia kapitalisminkaan analysoimiseksi, koska todellisuus ei tapahdu vain yhdessä ontologisessa tasossa. Niinpä kriittinen realismi, jota Patomäki edustaa ja jonka varhaisin edeltäjä lienee jo Aristoteles, on tieteenfilosofisesti järkevä selitysparadiga niin teoreettisesti kuin praktisestikin - [itse tosin suhtaudun skeptisesti ajatukseen siitä, että tieto lähestyy (ontologista) totuutta, mutta metodologisesti kriittinen realismi kyllä kelpaa].

Kuten Aristoteles sanoi, metodit pitää valita tutkittavan kohteen [ontologisen] erityislaadun mukaan [contra metodinen monismi] Emme voi selittää esim. ihmistä ymmärrettävästi ja tuloksellisesti vain fysiikalla tai ylipäätään deterministisellä reduktionismilla.

Reduktionistiset bio-robotti-fundamentalistit pelatkoot roolipelejään tiede-scifi-maailmassaan ja pysykööt siellä, sillä yhteiskunnallisen ihmisen monimuotoista todellisuutta he eivät pysty kuin trivialisoimaan ja yksipuolistamaan.

4
Tietenkään me emme pysty ratkaisemaan loogisesti emmekä empiirisesti kumpi Patomäen vaihtoehdoista, joihin edellä viitattiin, on pätevä ja oikea. Näin perustavaa laatua olevaa ongelmaa on mahdotonta ratkaista kognitiivisten resurssiemme puitteissa. Jos se olisi mahdollista, niin koko kysymystä ei tarvitsisi edes esittää. Mitään ongelmaa ei olisi koskaan päässyt edes syntymään.

Aktiivisella [itse-]tietoisuudella on holistis-kognitiivinen konstituutio, joka voidaan ilmaista joko epäsuorasti rakenteena tai triviaalisti kokemuksena. Empiiris-kokeellista yritystä todentaa tietoisuus biofysikaalisena ilmiönä [ikäänkuin tietyn geeni-rakenteen funktiona] voi sen sijaan pitää yhtä maagisena 'kultti-operaationa' kuin esim. ortodoksista teofaniaa [vedenpyhitystä], jossa veden [ylipäätään havaittavan maailman] olemassaoloa pidetään todistuksena myös Jumalan olemassaolosta.

Ilman edellä mainittua konstituutiota tajunta olisi 'vain' passiivis-automaattista vaisto-affektien reagointa suhteessa havaittuihin ärsykkeisiin.

Koska tietoisuus mahdollistuu hegeliläisittäin vain negatiivisen eli alunperin empiirisestä etäisyyttä ottavan/vieraantuvan [rationaalisen ja empiirisen välisen] dialektiikan kautta/puitteissa [vrt. Möbiuksen nauha], meidät on tuomittu olemaan saavuttamatta käsitteellis-argumentatiivista ratkaisua ontologisiin eli olemisten luonnetta koskeviin ongelmiin [tietoisuus joka tällaisen tiedostamisen mahdollistaa on itsessään antinominen].

Silmä joka näkee maailman ei näe itseään, mutta juuri tämän vuoksi myös maailma, joka nähdään, on silmän maailma - ei jokin jumalallis-objektiivisen katseen ehdottoman täydellinen valvontakamerakuva [kyseessä on antirealistinen positio].

Huolimatta teoreettisen intellektin briljanssistaan sekä Marx että Althusser ovat strukturalismissaan ja determinismissään yhä vielä eräänlaisia postmetafyysikkoja. Mutta ovathan he samalla sentään kiinnostavampia ajattelijoita ja tutkijoita kuin tähtiä tai aineen rakenneosia tuijottelevat 'oikeat' tiedemiehet, joille todellisuus ei merkitse mitään vaan ainoastaan toimii tietyllä tavalla.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/02/valtiot-finansialisaation.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/02/lain-ennen-meita-syntyneen-nyt.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kriittinen_realismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kriittinen_tieteellinen_realismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Thorstein_Veblen
http://uniofnewphilosophyclub.blogspot.com/2008/10/global-economic-crisis-and-spectre-of.html

Kommentti 3

Alkaako vallankumous täältä - - jos se nyt ylipäätään pääsee riitaisien argumentti-jaarittelujen vuoksi koskaan edes alkamaan? Tarvitaako jälleen Leniniä?
*
Mitä on tehtävä? [Lenin-setä]
*
Kirjoitettu kommentiksi Sammalkielen kommenttiin päreessäni Kommentti 2. - Päretän tämänkin tekstin, koska en halua pilkkoa sitä osiin kommenttilootassa, vaikkei ko. sillisalaatti välttämättä kunnon päreen kriteerejä täytäkään [mutta enhän minä ole sellaisista kriteereistä aiemminkaan piitannut].

I
1
Kirjoitin tekstiluonnoksen aika äkkipikaisesti, spontaanisti ja siten myös yksipuolisesti. Kommenttisi toisen kerran luettuani huomaan olevani pitkälti samaa mieltä ainakin siitä, mitä tulee teoriaan innoituksen lähteenä, joskin kyseessä on pikemminkin psykologinen itsestäänselvyys kuin nimenomaan Marxin teoriaan 'myötäsyntyisesti' sisältyvä ja/tai sen synnyttämä 'teoreettinen tahtotila'.

Teorian ja käytännön välinen ongelma ei nimittäin ratkea noin vain odottelemalla oikeita olosuhteita oikeaa teoriaa samalla päntätessä. Leninin kysymys on aina paikallaan.

Mutta menköön nyt. Ehdin jo viilata tekstin julkaisukuntoon, joten en viitsisi enää hyllyttää sitä. Ota tämä siis polemiikkina ja provokaationa. Hernettä on turha vetää nenään. Siihen voi jopa tukehtua. Jää vallankumous tekemättä.

2
'Mutta kun olosuhteet ovat kypsät, niin silloin luultavasti löytyy myös tahtoa.'

Missä ja milloin se vallankumous oikein tapahtuu, arvoisa dogmaatikko? Kerro päivä, niin tulen palvelutaksilla paikalle kannustamaan. En tosin voi viipyä kauaa materiaalis-dialektisen habitukseni rajoituksista johtuen, joten hoitakaa homma mahdolisimman nopeasti.

Mitä? Olenko kuulevinani pelkkää opiskelijapoikien todellisuudelle vierasta teorisointia?. - - Tehkää se vallankumous oikeasti, älkääkä vain spekuloiko sillä ja ottako jatkuvasti turpaanne Goldman Sachs'eilta.

Luulenpa vain, että tosipaikan tullen menee vanhempien autolla ajavalle opiskelijapojalle pupu pöksyyn, kun pitäisi ottaa kovat otteet käyttöön.

Yhä kärjistäen sanottuna tuntuu siltä kuin tässä paettaisiin sitoutumista käytännön vastarintaan hyppäämällä Ison Teorian ja sen Suuren Kehittäjän tieteellis-metafyysiseen syliin, kuten niin monet kaltaisesi intellektuaalista 'jumalaa' etsivät nuoret älyköt aina ennenkin ovat tehneet.

Ikäänkuin teoria itsessään saisi vielä aikaan muuta kuin päättymättömän, turhauttavan, tylsistyttävän ja realiteeteista vieraantuvan argumentti-saivartelukierteen - [no - voihan teoria toki innostaa ja antaa toivoa tai jopa uskoa paremmasta, kuten tuli jo myönnettyä - [ks. PS.]

3
Minullekin kävi aikoinaan hieman samalla tavalla - - ei tosin Marxin [joskin Marx on aina läsnä] eikä edes Freudin [joka myös on edelleen läsnä] vaan [kuten tiedetään] Nietzschen suhteen.

Nietzsche kuitenkin murskasi luottamukseni nimenomaan filosofis-ihmistieteellisiin [yhteiskuntatieteet ja humanismi] teorioihin, mikä johti niin pahaan älyllis-moraaliseen ja ideologis-filosofiseen umpikujaan, etten voinut välttyä ajautumasta skeptisismiin ja jopa nihilismiin.

Mutta umpikujassa tai helvetissäkin voi näemmä elää 'kuin peto kuoleva, joka rotkonsa rauhaan hiipii' ;\]. Pikkuporvarillista? Joopa joo ja seli seli.

4
70-luvun alun taistolaisia tuttujani [anteeksi, että toistan yhä/jälleen itseäni] Kotkassa pidin fundamentalistisina dogmaatikkoina, vaikka 'salaa' arvostinkin sitä, että he ylipäätään kokoontuivat yhteen ja toimivat - [kuten arvostan Sammalkieli sinunkin Marx-aktiivisuuttasi - mutta vain 'salaa'].

Minun mielestäni stallarit kuitenkin höpisivät omia ulkoa opeteltuja kommunistisia mantrojaan ymmärtämättä niiden sisällöstä paljoakaan - kuten sinä SK, joka et esim. ymmärrä [lyön vaikka vetoa tästä ;\], mitä 'voiton suhdeluvun laskutendenssi' todella tarkoittaa [ymmärtääkö lopulta kukaan vai pelkästään uskoo, koska Marxia ei kunnon kommunisti voi vakavasti kritisoida]?

Annan toisen esimerkin taistolaisuuden psykologiasta.

Espoon työpaikkani pomo [70-luvun puolivälissä] oli jättänyt teologian gradunsa kesken, 'kääntynyt' vankkumattomaksi taistolaiseksi [hänellä oli jopa venäjänkielisiä Stalinin 'kirjoittamia' teoksia] ja alkanut opiskella sosiaalipolitiikkaa sekä sosiaalipsykologiaa.

Kerran epämuodollisessa aamupalaverissamme kahvin, pullan ja puurolautasen äärellä hän sanoi minulle pohtiessamme Pinochet'n fasistista Chileä ja Portugalin vasemmistolaista neilikkavallankumousta, että Kyllä totuus tulee kuitenkin vielä voittamaan [kaikkia koskeva universaali marxilainen Totuus].

Kysyin häneltä välittömästi: Kenen totuus? Tämän kuultuaan Kaitsu poltti pärensä ja raivostui niin, että nuori [no joo - 3-4 vuotta minua vanhempi] keittäjämme Riitta vallan säikähti [ja kyllä minäkin hämmästyin aika lailla].

Kaitsu ei kuitenkaan ollut pitkävihainen tai mikään paska jätkä [mitä nyt vähän fanaattinen saarnamies] ja pyysikin myöhemmin päivällä anteeksi pimahtamistaan.

Että sellaisia ovat nämä uskovaiset. En kuulu heidän porukoihinsa, mutta olen heistä 'antropologisesti' kiinnostunut ja huolestunut ;\]. Mieluummin kuitenkin keskustelen vaikka älykkään porvarin kuin umpifanaattisen kommunistin kanssa. Olkoon se sitten liiallista vihollisen kanssa veljeilyä tai ei.

5
Mitä minun pikkuporvarillisuuteeni tulee, niin taidat itse olla pikkuporvarillisempi kuin minä. Esimerkkinä ruuhkamaksujen vastustamisesi. Sinulla on siinä oma pikkuporvarillinen auto-lehmä ojassa. Ajelet about kymmenen kilometrin matkan Pukinmäestä ydinkeskustaan yliopistolle omalla yksityisautolla, etkä käytä julkisia kulkuneuvoja, kuten kunnon vasemmistolaisen tulisi [olenko oikeassa?]. - Eliitti-proletaari. Mrrr.

Sitäpaitsi leimojen lätkiminen on maailman helpoin ja yleisin harrastus [vrt. ruukinmatruuna], johon en itse tietenkään lankea.

6
Mitä eksistentialismin lamaannuttavuuteen tulee, niin lienet jossain määrin oikeassa, mutta tiedostan kyllä tilanteen. Teen sen voittamiseksi, minkä voin ja kykenen. Enempään en pysty, mutta nuoleskelemaankaan en ryhdy - olipa sitten kyseessä Marx ja kaikkitietävä nuorten marxilais-kukkojen foorumi.

7
Muistuu by the way mieleeni, että ostin Vallilassa asuessani [80-luvun puoliväli] juuri suomennetun [Jyväskylän Yo:n liepeillä] Sartren 'Dialektisen järjen kritiikin' [kirja on sittemmin kadonnut], mutta en ymmärtänyt siitä paljoakaan.

Puuttui konteksti, johon sijoittaa ne ajatukset. Nyt se konteksti [teoria ja maailma] luultavasti löytyy. Olisi varmaankin syytä yrittää lukea kirja kunnolla uudelleen, mutta se taitaa olla melkoinen harvinaisuus tällä hetkellä.

PS.
Zizekin voi sanoa olevan [myös positiivisessa mielessä] elävä ruumiillistuma teorian ja käytännön jos ei dilemmasta niin ristiriidasta ja paradoksista.

En tajua, mitä se mies todella viime kädessä ajattelee ja tarkoittaa, joten minun on itse ajateltava, yritettävä ymmärtää ja tulkita hänen käsittelemiään asioita eikä vain opetetava ulkoa joitain tieteellisiksi väitettyjä 'totuuksia' - [Zizek on tavallaan aikamme Sokrates].

Hmm - mutta tiedehän muuttuu. Tietomme maailmasta ei ole tieteellisesti läheskään kaikilta osin samaa kuin se oli esim. Marxin aikana. Vain uskonnolliset dogmit ja fysiikan peruslainalaisuudet eivät muutu lainkaan.

II
http://www.youtube.com/watch?v=TvrLV2Glvwo&feature=related
Kenen joukoissa seisot - Aulikki Oksanen, Kaj Chydenius - - [Omistan tämän vaikuttavan viisun omalle itsekritiikilleni, Marx-teoreetikoille sekä Ruukinmatruunalle - kaikille hieman eri syistä].
*
Ei ystäväni, ei synny rakkaus maailmaan odottaessasi taivaan armoa, vallanpitäjien sääliä. Ei, ystäväni, niin kauan kuin leivästä jää reikä leipojan käteen, jääköön rakkaudesta puhuminen pastorien houreiksi!

Pitäkööt leijonat makeiskorinsa, puolueettomat humanistit korulauseensa! Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin. Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto. Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty.

Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua kannat? Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.

Kenen joukoissa seisot? Kenen lippua kannat? Ei synny rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman taistelua, ei taistelua ilman yhteistä rintamaa.

Säv. Kaj Chydenius
San. Aulikki Oksanen
*
http://telamies.blogspot.com/2011_03_01_archive.html
http://www.hs.fi/tulosta/1135238406732

Kommentti 2

Osta nyt Marxilla koko Ameriikka!
*
Tämä päre on kommentti Sammalkielen kommenttiin päreessäni Marxia aloittelijoille ja lopettelijoille.

1
Pointtini oli determinismin ja vallankumouksellisen teon tai intervention välinen teoreettinen ristiriita - ei niinkään moraalisen argumentin epäpätevyys ja epärelevanssi kapitalismin oikeutuksesta, kritiikistä ja Marxin teorioista keskusteltaessa.

Vallankumouksellinen teko on aina valinta ja jokainen harkittu valinta perustuu sekä tieteelliseen, rationaalis-moraaliseen että irrationaaliseen eli tahdon affektoimaan perusteluun.

Ei kuitenkaan ole olemassa 100%sti ei-moraalisia valintoja, sillä vaikka miten yrittäisimme todistaa, että kapitalismin ei-moraalinen huonous oikeuttaa vallankumouksellisen teon, niin tuo teko itsessään syntyy historiallisen determinismin abstraktiosta huolimatta - ikäänkuin sen marginaalissa tai jopa sen 'ulkopuolella'.

Tämä on tietysti vain teoriaa, mutta jos nyt aiot pitää kiinni teoriasta loppuun saakka, niin et pysty perustelemaan Marxin lähtökohdista sitä, miksi juuri sinä olet päätynyt vallankumouksen tielle.

Missä Marx sanoo, että meidän jokaisen on yksilöinä tahdottava muutosta? Ilmeisesti ei missään, koska historiallinen determinismi ei tahdo mitään missään vaan me toimimme sen välineinä - ikäänkuin automaattisesti.

En kovinkaan suuresti vastusta maltillista sosialismia, mutta vastustan tällaista perustelua toimijuuden selittämiseksi, koska ignoroidessaan yksilön merkityksen ja asettamalla kollektiivisen toimijuuden/subjektin vallankumouksellisen teon perusyksiköksi, strukturalistis-marxilainen teoria ajautuu a] loogiseen dilemmaan yksilöllisen toimijuuden viimekätisen perustan suhteen, b] jättää selittämättä sen sinänsä triviaalin seikan, miksi vallankumoukset tarvitsevat johtajia.

Välinpitämättömyys kummankin kohdan implikoimia ongelmia kohtaan on kostautunut kommunismille ikävällä tavalla.

Suhtaudun tällaiseen reduktionismiin kriittisesti, koska makromittakaavassa ajatellen jokaisella massaliikkeellä on [ja on väistämättä oltava] johtajansa ['yksilönsä'], koska ainuttakaan todella merkittävää kollektiivista protestia ei voida organisoida ilman yksilöitä, joilla on kyky johtaa ja hallita joukkoja ja liikkeitä.

Mikromittakaavassa me jokainen olemme tietysti noita 'yksilöitä' [me jokainen 'johdamme' itseämme tai ainakin meidän pitäisi johtaa!], joten Marxin hegeliläinen determinismi toimii pätevästi vain teoreettisena viitekehtyksenä, mutta ei, mikäli ymmärrämme, että jokainen valinta on sekä irrationaalinen että rationaalinen eli se on ladattu tahdolla [moraalin perusta], joka toimii rationaalisten perustelujen perimmäisenä katalysaattorina.

Historiallinen determinismi on siis sekä jälkiviisautta että ennustajaeukon 'tietoa'. Marxin ja Hegelin kohdalla kyse on kuitenkin ollut hyvin syvällisestä ymmärryksestä.

2
Minun mielestäni on turha etsiä loogisesti täysin pitävää teoreettis-kausaalista mallia selittämään sosialismin oikeutusta, sillä logiikan, [etenkin historiallisen] kausaliteetin ja historian lopullisen [päämäärän] ymmärtämisen mahdottomuudesta johtuen sellaista mallia ei ole - mikä ei tarkoita, etteikö Marxin teorioista löytyisi juuri uusliberalismiin nähden paradigmaattisesti parempia lähtökohtia [en sanonut ratkaisuja] yhteiskuntien ja makrotalouksien uudelleen järjestämiseen.

Mutta saahan sitä täydellistä pätevyyttä ja pitävyyttä aina väittelyissä yrittää.

Itse olen hyvin turhautunut argumentoimaan minkään uskonnollisen tai poliittisen teorian ehdottoman paremmuuden puolesta.

Mutta jos sitä minulta kysytään, niin ilman muuta vastaan olevani vasemmiston poterossa ja pysyväni siellä kuolemaani saakka.

Mitään teoreettisia 'uskontunnustuksia' en kuitenkaan suostu latelemaan.

3
Mikään vallankumous tai radikaali yhteiskunnallinen muutos ei toteudu, ellei jossain vaiheessa [ennemmin tai myöhemmin] tule se hetki, jolloin on päätettävä - ja toimittava. Retorisesti tätä ajatusta vahvistaen voin sanoa, että siihen hetkeen kiteytyy koko ihmisen persoona ja olemus. Minulle päätökset ovat moraalisia juuri tämän vuoksi.

Paradoksaalista tai ei, niin kaikkein parhaiten päätöksen ja moraalin erottamaton suhde ilmenee mielestäni Mahatma Gandhin elämässä.

Hyvin organisoitu väkivallaton vastarinta ei sitäpaitsi ollut lainkaan huono poliittinen painostuskeino, koska Gandhin karismaattisessa hahmossa ja vaikutuksessa [eli hänen moraalissaan ja uskonnollisuudessaan] personoitui ja kiteytyi koko siirtomaavaltaan kohdistunut protesti, jonka ansiosta Intia lopulta vapautui ja itsenäistyi.

Ei hassumpi saavutus - moralistilta. Englannin 'kukistamiseen' ei kyennyt edes Intian oma poliittinen järjestelmä ja armeija, mutta Ganhipa kykeni. - - Mitenköhän Marx tällaisen ilmiön selittäisi?

II
Mitä kommenttiisi työn ja työvoiman välisestä erosta tulee, niin kahden lukemisen jälkeen olen yhtä ymmälläni kuin ennenkin. Metafysiikkaa vai tiedettä? Mutta yritän pohtia asiaa jo senkin vuoksi, että 'voiton suhdeluvun laskutendenssi' on jäänyt minulle [myös] aiemmin lähes käsittämättömäksi. Andrew Kliman ja David McNally näemmä perustavat toisistaan eroavat analyysinsa juuri 'voiton suhdeluvun laskutendenssiin' mainostamassani artkkelikokoelmassa Kurssi kohti konkurssia.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2012/02/marxia-lopettelijoille.html
http://marxpiiri.wordpress.com/author/marxlukupiiri/

Marxia aloittelijoille ja lopettelijoille

Sisältääkö tämä graffiti freudilaisen lipsahduksen? Ainakin se tulee kertoneeksi erään tietoisuudesta torjutun [sic] totuuden kommunismista.
*
[K-mafian tarkennus klo: 12.55]
I
Kirjoitettu kommentiksi Sammalkielen päreeseen Porvarillinen talous ja arvomuodon dialektiikka.

1
Sanon pitkälle esseellesi hyväksyvästi 'jep' [opin tämän sanonnan poikamaiselta ruukinmatruunalta].

Voisitko kuitenkin avata hiukan enemmän sitä, mitä työn ja työvoiman ero tarkoittaa.

Onko työ pelkkä abstraktio [teknis-välineellinen prosessi] mutta työvoima sen sijaan [analyyttisen ajattelun kannalta hiukan hämärästi ilmaistuna] työn eli teknisen prosessin yhteiskunnallis-tajunnallinen 'arvoulottuvuus'?

Kapitalisti haluaa minimoida ja rajata tuon arvoulottuvuuden halvimmaksi mahdolliseksi välineeksi eli käsitellä sitä yksinomaan laskennallisena tuotantokustannuksena?

Mutta millä tavoin ja miksi juuri työvoima takaa arvonlisäyksen [luo uutta arvoa], kun taas pelkkä työ prosessina [koneet, automaatio] ajan mittaan vähentää sitä ['voiton suhdeluvun laskutendenssi']?

Siksikö, että pelkästään teknisenä abstraktiona luotu arvo on kuin nopeasti tuotekiertoon häviämään tuomittu muoti-hitti-fiktio - päiväperho, jonka uusintaminen ei onnistu kovin kauan ilman ihmistyövoiman arvoulottuvuutta - itse asiassa ilman 'todelliseen tarpeeseen' [mitä sellainen tarve sitten lieneekään] perustuvaa reaalitaloutta!

Hmm. Mutta en mä oikein vieläkään ymmärrä tätä juttua - - - .

2
Lisäksi pohdin, että jos kapitalismin huonous on Marxille pelkästään teknistä eikä millään muotoa moraalista [eli ihmisluonnon tai kantilaisittain 'moraalisen' ihmisjärjen] huonoutta, niin tästä seurannee osaltaan, ettei Marx ole humanisti, sikäli kuin humanismilla nyt mitään virkaa ylipäätään on [ihmisyys, suvaitsevaisuus, inhimillisyys, yksilöllisyys, persoonallisuus ja muuta sekavaa].

Kapitalismin tekninen huonous, jolla ei ole muka mitään tekemistä moraalisen normatiivisuuden tai sen puutteen kanssa, implikoi antihumanismin [yksilöllisen tietoisuuden ja tahdon sulkeistamisen]. Systeemin ei-moraalinen tekninen huonous ja sen 'korollaari' - ei-subjektivistinen antihumanismi - puolestaan implikoivat historiallisen determinismin.

Mutta koska historiallinen determinismi on predestinaatio-opin tapaan ihmiselle niin psykologisesti kuin järjellisestikin mahdoton ja käsittämätön dogmi kestää, emme tästäkään syystä voi välttää voluntarismia ja desisionismia [vrt. kalvinismi].

Muutos/'vallankumous' siis tapahtuu a] joko väistämättä aikanaan ilman suurta kumouksellista interventiota [ikäänkuin huomaamatta - vrt. Hardtin ja Negrin pienen mutta jatkuvan vastarinnan 'anarko-aktivistinen determinismi' - esim. teollisuussikaloitten salakuvaajat] tai b] meidän on ryhdyttävä tekemään vallankumousta joka hetki - tässä ja nyt [Badioun ja Zizekin ideologinen kompromissittomuus ja teoreettis-poleemiset hyökkäykset; - tosin Zizekistä ei ota tolkkua, mitä hän lopulta tarkoittaa leninismillään - ks. PS.].

Zizek väittää, ettei Negrin vallankumous pääse välttämättä koskaan edes alkamaan. Entä Zizek itse? Eikö hän sisimmässään pelkääkin, että jotkut 'toiset' tulevat ja tekevät vallankumouksen hänestä piittaamatta - [haha].

PS.
Ymmärtääkseni Marx oli perimmältään aina hegeliläinen deterministi [Zizek protestoi nyt ainakin Hegelin puolesta] eivätkä mitkään dialektisen materialismin [alarakenne/ylärakenne] muottiin väkisin ahdetut todistelu-saivartelut ainakaan sitä tosiseikkaa muuksi muuta.

Leninin edustama etujoukkojen vallankumouksellisuus taas oli voluntarismia ja desisionismia jos mikä, eikä se saa tukea Marxin teorian perustasta: - amoraalinen hyvä/huono, antihumanismi, historiallinen determinismi, sillä eikö Lenin-sedän sitkeän raadollinen pyrkimys vallan huipulle ollut juuri moraalisen tasa-arvo-paatoksen, universaalin kommunistisen humanismin ja historian lainalaisuuksien toteutumista 'helpottavaa' väkivaltaa? - [satire intended].

II
http://www.youtube.com/watch?v=XjVnbVStaDA&feature=related
Lenin-setä asuu Venäjällä - 'Onkel Lenin wohnt in Russland' - - [muinaisten taistolais-kommunistien herttainen? päiväkotiviisu perheen pienimmille].
*
Lenin-setä asuu Venäjällä. Ja sieltä on pitkä matka Vietnamiin. Mutta minusta vain tuntuu, että Lenin-setä asuu yhtä lähellä kuin setä Ho-Chi Minh.

Leninillä on niin suuri otsa, että siihen mahtuu koko maa ja taivaskin. Ja Lenin-setä hymyilee ja silmät tuikkivat ja hän nauraa niin kuin setä Ho-Chi Minh.

Lenin-setä asuu Venäjällä. Minä kutsun hänet kylään tänne Vietnamiin. Hän rakastaa meitä. Meille hän on yhtä kultainen kuin setä Ho-Chi Minh.

Minä olen pikku pioneeri. Ja vähäinen on vielä minun voimani. Mutta pienikin voi taistella, rauhan puolesta kuin Lenin ja setä Ho-Chi Minh. Rauhan puolesta kuin Lenin ja setä Ho-Chi Minh.
......
Säv. Eero Ojanen
San. Matti Rossi
Alkup. san. Ngu-Yen Hong Kien

*
http://sammalkieli.blogspot.com/2012/02/porvarillinen-talous-ja-arvomuodon.html
http://silakkamopo.kapsi.fi/wp/wp-content/marx-semma/Antti%20Ronkainen%20-%20Voiton%20suhdeluvun%20laskutendenssi,%20alustus.PDF
http://www.marxists.org/subject/art/visual_arts/satire/marx/marx6.htm

Marxin epäuskottava vihreys ja Heideggerin merkillinen Dasein [ei-käsitteellinen ei-subjektiivisuus]

Heidegger ja Marx
*
[K-mafian tarkennuksia (I. 2, 4. kappale ja I. 4, 6. kappale) - klo: 23.10]

I
1
Pauli Pylkön essee Marxin viherpäivityksen vakavasta uskottavuusvajeesta käsittelee yhtä Marx-tutkimuksen ydinkysymyksistä. Miten saada moderneissa sivilisaatioissa elävien ihmisten elintapoja radikaalisti muutettua luontoa vähemmän kuormittaviksi Marxin teksteihin tukeutumalla ja niistä ohjeistusta etsien.

Pylkön uskottava vastaus on ettei mitenkään, ja että marxilainen tutkimus liian usein salailee ja mystifioi tutkimuslähtökohtiaan, on epämääräistä ja tulkitsee myös ekologian kyseessä ollen Marxin ajattelua suuntaan, jonne Marx itse ei eurooppalaisen valistuksen ja edistyksen kannattajana näyttänyt lainkaan olevan menossa.

Jukka Heiskasen tutkimuksen vastaisesti Marx ei siis ajatellut teollistumiskehityksen kohtalokkuutta luonnon kannalta vaan itse asiassa jakoi kapitalistien teknologisen edistysuskon ja heidän valistuksellis-liberaalit imperatiivinsa.

Marxille teknologian väestöllisesti järkevä ja oikeudemukainen kehittäminen toimi ensijaisesti proletariaatin elinolosuhteitten parantamisen välineenä, eikä häntä millään muotoa voi pitää amerikkalaisen Henry Thoreaun [Marxin aikalainen] kaltaisten transsendentalististen luonto-romantikkojen [Pylkön luontorealistien?] aatetoverina.

Pylkkö vertaa Heiskasen viher-marx-tulkinnan ja tutkinnan yleistä epämääräisyyttä ongelmaan, jonka voi kohdata kristinuskon tutkijoitten teksteissä. On monesti hankalaa [joskin välttämätöntä] tietää, mitkä dogmin osat kristinuskoon sitoutunut tutkija lopulta hyväksyy lähtökohdikseen ja mitkä hän on hylännyt. Onko hän ylipäätään teisti vai ei. Sama pätee Marx-tukijoihin, jotka hekään eivät tarpeeksi tarkkaan ekplikoi, mihin Marxin teorian osiin ovat sitoutuneet ja mitä pitävät toissijaisina [ironisena mutta esimerkillisenä poikkeuksena Pertti Lindfors].

Näin ollen nuoren Marxinsa erittäin hyvin tuntevan Jukka Heiskasenkin viher-marx-päivitykset johtavat tietyistä Marxin käyttämistä sanamuodoista päätelmiä, joihin Marx itse ei laajemmassa tekstikontekstissa ja ylipäätään Euroopan valistushenkisen edistysuskonsa vallassa anna juuri mitään aihetta.

Toisin sanoen Marx ei missään kohtaa asetu vastustamaan teknologisoitumista ja taloudellista kasvua jostain proletariaatin välittömälle edulle tärkeämmästä ja itseisarvoisesta syystä johtuen kuten luonnonsuojeleminen vaan vaatii teknologian edistämistä ja elintason nostamista siten, että hänen aikanaan jatkuvasti kasvava työväestö voisi oikeudenmukaisesti saada käyttöönsä teknologiasta tulevan hyödyn ja onnen.

Marxin mielestä tähän 'onnitulonsiirtoon' tarvitaan kommunismia, sillä kapitalisti ei riistoedustaan vapaaehtoisesti luovu - ei senkään vuoksi, koska pääoman logiikka vie kapitalistia kuin pässiä [lue: pörssiä] narussa kohti yletöntä rikastumista ja väistämätöntä taloudellista taantumaa [tämä tilanne on myös meidän arkipäiväämme].

Heiskasen 'tieteellisessä' Marx-tulkinnassa on siis kyse on puna-viher-ideologian poliittisesta indoktrinaatio-projektista, joka näin ollen jo alunperin sitoutuu tuottamaan Marxin teksteistä luennan, joka tarkemmin eri ekologisia linjauksia erottelematta muka tukee nykyisen luonnonsuojeluaatteen pyrkimyksiä. Heiskasen päätelmillä ei Pylkön mielestä ole juurikaan katetta - pikemminkin päinvastoin.

Heiskasen johdatteleva epämääräisyys ei Pylkölle siis riitä, kuten alla oleva risuaitainen [pdf-] sitaattini esseen lopusta osoittaa [lukekaa linkistä koko essee].

2
Mutta jos Heiskasen viher-Marxilla on Pylkön mukaan vakava uskottavuusongelma, ei hän itsekään pääse helpommalla teorian ja käytännön välisen suhteen laatua ja määrää penätessämme, joskin tämä [sala]oppinut filosofian tohtori - nykyinen saunafilosofi ja 'kustavilainen kylähullu' [nämä ovat minun vokabulaarissani esteettisesti ja psykologisesti erinomaisen positiivisia epiteettejä] jättää tässä yhteydessä viisaasti sanomatta sen, mitä hän ei ilmeisesti tiedä tai tohdi [toisin kuin Heiskanen].

Sillä vaikka Pylkön jälleen kerran hieno essee tuo selkeästi esiin ehkä olennaisimman globaalin ongelmamme [teknologisen hyvinvointimme ylettömyyden] ja sen syyt, siinä ei [toisin kuin Pentti Linkolan ekofasismissa] edes ylimalkaisesti hahmotella, miten tätä ongelmaa voisi konkreettisesti ryhtyä ratkomaan [esim. viikatteella, haulikolla vai molemmilla].

Pylkön haluttomuus [jonka tulkitsen myötäsukaan kognitiivisen vaatimattomuuden hyveeksi] antaa esimerkkejä antimodernin regionalisminsa ja luontofiliansa sekä näihin kahteen erottamattomasti liittyvän teknologia- sekä kapitalismi-kriittisen konservatiivisuutensa praktisesta toimeenpanosta juontuu teoreettisesti hänen käsityksestään subjektin ontologiasta ja siihen kytkeytyen länsimaisen rationaliteetin kritiikistä.

Pylkön kohdalla kyse on rationaaliseen ja universaaliin subjektiin kohdistuvasta ontologisesta nihilismistä [tosin Heideggerille juuri olemisen (ei-käsitteellisen mielen) korvaaminen rationaalisella subjektilla (käsitteellisellä olevalla) on nihilismiä]. Augustinolais-kartesiolainen tahtomisen ja ajattelemisen reflektiivinen lähtökohta eli cogito universaalina subjektina todetaan harhaksi ja siirretään metafysiikan museoon.

Mutta miten meidän pitäisi ymmärtää Pylkön Schellingiltä ja Heideggerilta omaksuma gnostilaista alkuperää oleva a-subjekti eli Dasein [täällä olo]? Onko se jokin ajallis-paikallisuudessa performoiva henki vai positiivisesti varautunut tyhjyys puhuaksemme kvantti-metafysiikan kieltä?

Koska pidän itseäni 'diogeneettisenä' individualistina, joka on ajattelussaan vienyt subjektiuden murtumispisteeseensä eli solipsistiseen desisionismiin - siis hulluuden rajoille asti, saatan ymmärtää Pylkön a-subjektia sangen puolueellisista lähtökohdista käsin. Minulle ei nimittäin hulluuden eli yksityisen kielen rajan tuolla puolen ei ole mitään - ei edes ei-käsitteellistä ei-subjektia. Siellä on pelkkä tyhjyys, josta on vaiettava. Ja piste.

3
Pylkön, Heideggerin, Schellingin, buddhalaisten ynnä muiden ei-subjektivistien ongelma fokusoituu siihen, että karkottaessaan [osittain perustellusti] subjekti-metafysiikan takaisin Vanhan testamentin Genesikseen [ja vielä sitäkin varhaisempiin vaiheisiin], jossa persoonallinen Jumala loi maailman ihan vain omasta tahdostaan ex nihilo, he eivät kuitenkaan pysty karkottamaan sinne omaa tahtoaan Jumalan luomistahdon kanssa analogisia päätöksiä tehtäessä.

Oli subjektia tai ei, niin päätös syntyy aina subjektiivisena tekona - muuten se ei ole [aktiivinen] päätös lainkaan vaan lähinnä imitaatiota ja/tai passiivista paternaalis-autoritaariseen indokrinaatioon reagoimista.

Toisin sanoen - asubjektivistit yrittävät mahdotonta siinä missä nuori Wittgenstein Tractatuksessa. Jos jostain voidaan ylipäätään puhua, siitä voidaan puhua selkeästi. Tästä mahdottomasta tieteellis-metafyysisesta vaatimuksesta kuitenkin seuraa, että Wittgensteinin olisi pitänyt vaieta ei ainoastaan uskonnosta, etiikasta ja estetiikasta [koska niistä puhuminen on mahdotonta universaalissa tieteessä eli fysiikassa] vaan myös diskurssista, joka koskee subjektia - eikä edes tämä olisi riittänyt, sillä itse subjektin, joka paitsi olettaa rationaliteetin lähtökohdaksi subjektin on itse juuri tuo sama subjekti fenomenologisessa mielessä [kehä], pitäisi vaieta ja kadota lopullisesti, koska sitä ei ole olemassakaan verifioitavissa olevana kohteena.

Kyseinen päättely vaikuttaisi olevan ad absurdum, mutta se kuitenkin seuraa teoriasta, joka kieltää verifikaation ulkopuolella olevat diskurssit ja oliot - siis lopulta tietoisuuden, joka asettaa nämä ehdot rationaalisena subjektina.

Wittgenstein toki tajusi yrityksensä umpikujan ja luopui kielen kuvateorian pohjalle rakentuneesta verfikationismistaan, mutta verifikationismista hän ei silti luopunut vaan hajotti monistisen ontologian kielipeleiksi, joissa säännön seuraaminen elämänmuodon käytäntönä luo käsitteille niiden merkityksen. Carnapin [Tractatuksen kantilais-positivistisen verifikationismin hengessä] elättelemä metodisen monismin utopia filosofiasta tieteen kielen loogisena syntaksina potkaistiin samalla roskikseen - olkoonkin, että fysiikkaa edelleen pidetiin tieteistä eksakteimpana.

Pitäisikö meidän nyt ajatella heideggerilaisesti, että Tracatatuksen kantilais-wittgensteinilainen kvasitranssendentaali-subjekti hajoaa ja 'maallistuu' kielipeliteoriassa eri elämänmuotojen määrittämäksi olemisen tavaksi? Ilmeisesti pitäisi, mutta sekään ei ratkaise itse desisionismin ongelmaa.

Mikä/kuka päättää, kun minä päätän? Jos se en ole minä [subjekti minuutena], niin sitten se on joku toinen, johon saatan tosin olla jopa intiimissä suhteessa, mutta.yhtä kaikki - kaikkein perimmäisimmän päätöksen akti ei koskaan voi olla kirjaimellisesti yhteinen akti, koska silloin se ei ole päätös lainkaan vaan passiivista reagointia joko rakastamani ja suuresti arvostamani ihmisen toiveeseen tai jonkin supersubjektin [ideologian] minuun kohdistamaan hyvän- tai pahantahtoiseen indoktrinaatioon [interpellaatioon].

4
Yrittäessään mahdotonta eli karkottaa langenneen Daseinin [voluntaristisen subjektin] takaisin paratiisiin, jossa se muuttuu uudestaan a-subjektksi eli luonnoksi tai Schellingin rikkumattomaksi alkuharmoniaksi [tässä tavoitellaan tietysti koko modernin universaalin subjektin trasformoitumista antimoderniksi regionaaliseksi olemiseksi], heideggerilaisten pitäisi tarkoin miettiä, mitä he subjektin mukana [tahtomattaan] tulevat kadottaneeksi.

Joka tapauksessa em. transformaation jälkeen syntyvä ihminen on jotain sellaista, mitä minä en pysty kuvittelemaan yhtä vähän kuin ymmärrän tai pystyn kuvittelemaan buddhalaista meditaatiota ja sen valaistunutta lopputulosta - ihmistä, jolla on oikea tieto ja tietoisuus asioiden ja [subjektittoman] itsensä tilasta universumissa.

Minulle subjekti on zizekiläinen epätäydellisen ontologian [tässä Zizek omaksuu Heideggerin ontologisen eron olevan ja olemisen välillä] minimaalinen subjekti, joka kyllä reflektoi ja päättää, mutta jolla ei ole metafyysistä substanssia samassa mielessä kuin Descartes'n cogitolla. Kyseessä on konstituoitu, strukturalistinen käsitys subjektista - eräänlainen tyhjyyden ympärille rakentunut kuori, mutta se tarvitaan, koska muuten meidän ei olisi mahdollista tajuta sitä tyhjyyttä, joka me olemme.

[Rationaaliteetin subjekti tai subjektiivinen rationaliteetti [oleva] ei ole sama asia kuin fenomenologinen subjekti eli reflektoiva ja kokeva minä [oleminen], mutta niitä ei voi myöskään täysin erottaa toisistaan],

Buddhalaisuuden ja ylipäätään a-subjekti-ajattelijoiden on siis [kuten edellä tuon esiin] omista lähtökohdistaan käsin mahdoton perustella omaa [regionaalis-henkis-fenomenologista] a-subjektiuttaan ilman rationaalista subjektiutta [vrt. Wittgensteinin kritiikki Mooren common sense-tietoa kohtaan; se, joka ei voi epäillä, ei voi myöskään tietää].

Tietenkin he ovat olemassaolevia ja kommunikoivia olentoja, mutta heillä ei ole enää/vielä mahdollisuutta ottaa etäisyyttä paitsi itseensä ei myöskään transsendenssiin, koska heiltä puuttuu itsen ja transsendenssin välisen dialektiikan [tässä ei ole kyse 'vulgaarista' kaksiarvologiikasta] mahdollistava subjekti-rakenne [Lacanin symbolinen], joka konstítuoi tuon dialektiikan [ks. PS.].

Itsen ja transsendenssin välille syntyvä [erottamalla yhdistävä] dialektiikka - transsendentaalinen etäisyydenotto - on tietoisuuden [ja siten 'tyhjän' subjektiuden] synnyn edellyttämä perimmäinen Tapahtuma.

Kyseessä ei ole lineaaris-kausaalinen vaan yhtä aikaa diakroninen ja synkroninen prosessi. Kun ikuisuus tunkeutuu aikaan kairos-hetkenä [kristillisessä kontekstissa Jeesuksen hahmossa], se yhtä aikaa sekä synnyttää subjektin että tyhjentää sen sisällöistään, koska ero sisäisen ja ulkoisen välillä on kuitenkin lopulta keinotekoinen ja ulkoinen on aina jo osa sisäistä.

Subjekti ei siis voi tulla tietoiseksi muusta kuin itsensä ei-mikyydestä, koska tietoisuus subjektiivisena rationaliteettina mahdollistuu vain rajana ja erona olemiseen. A-subjekti sen sijaan on kokonaan täynnä sisältöä, mutta [kärjistetysti sanottuna] ei niinkään [itse]reflektoivan ihmisen kuin eläimen, jumalan tai ohjelmoidun robotin tavoin.
*
Minun tulkintani tietoisuuden [subjektin] synnyn dialektiikasta kallistuu [kuten saatetaan huomata] enemmän Kantin ja Hegelin kuin heideggerilaisuuden [tai varsinkaan buddhalaisuuden] suuntaan, mutta mitenkään lopullisesti selvää tämä jako ei minulle ole.

Ehkä perustan käsityökaupan ja ryhdyn myymään kotitekoisia Daseineja japanilaisille turisteille. Itse asiassa kyseessä on kierrätys, sillä onhan Dasein eurooppalaisesta antimodernismista kumpuavan filosofisen uusanimismin luoma huipputuote. Saavat japanilaiset omansa [animismin] takaisin uudessa paketissa - tietämättään.

PS.
En tietenkään tarkoita, että esim. shamaanin pitäisi välttämättä viestiä 'yksityinen kielensä' eli loveen lankeamisensa länsimaisen rationaliteetin/subjektin viitekehyksessä vaan oletan, että tuo yksityinen kieli [vrt. Adornon ei-identtinen] on mahdollista kommuníkoida pelkästään shamaanin yksityisenä kokemuksena, jonka hän täysin omavaltaisesti tulkitsee muille, miten parhaaksi näkee.

Väitän provosoivasti, että kaikessa kollektiivis-asubjektiivisessa [mitä muuta asubjekti voisi olla kuin kollektiivinen] kokemuksessa - myös natsismin nousussa - havaitaan mainitun shamanistisen käytännön peruspiirteitä. Hitlerin propaganda [nationalistiseen retoriikkaan naamioitu 'yksityinen kieli'] osoittautui saatanalliseksi - olkoonkin, etten itsekään pidä Hitleriä totuutena natsismin perimmäisestä alkuperästä ja luonteesta.

Pylkkö varmaan sanoisi nyt, että mitä muuta länsimainen rationaliteetti ja universaali subjekti ovat kuin länsimaisen ihmiskäsityksen perustana olevan 'yksityisen kielen' tiede-auktorisoitua indoktrinaatiota ja legitimaatiota teknologisten innovaatioiden muodossa. En väitä vastaan.

II
Marxin viherpäivityksen vakavasta uskottavuusvajeesta - Jukka Heiskasen Marx-tulkinnan tarkastelua

Pauli Pylkkö, helmikuu 2011

[...]
Jos kommunistinen talous sattuisikin toimimaan tehokkaasti (eli ›rationaalisesti›
Marxin tarkoittamassa mielessä), ja pystyisi ratkaisemaan
esimerkiksi tavaran ja työn hinnoittelun ongelman, tarjoaako Marxin teoria
mitään tuollaista syytä, vastavoimaa, millä tuotantoa ja kuluttamista
voitaisiin hillitä, ja millä esimerkiksi tarpeiden kokonaisuudesta voitaisiin
karsia keinotekoiset ja vääristyneet tarpeet esiin? Tuskin. Tuskin hän edes
tuli ongelmaa ajatelleeksi. Vaikka etiikka ei riitäkään keinotarpeita hillitsemään,
tämän päivän ympäristöfilosofiassa suositut eettiset teoriat eivät ole
helposti yhdistettävissä Marxin talousreduktionistiseen kohtalonuskoon.
[Pertti] Lindfors kirjoittaa taas ihailtavan suorasukaisesti: »Eetilliset argumentit
eivät ole sosialistisen teorian rakennusosia, ne ovat vain propagandavälineinä
sallittuja.» (mainittu Lindforsin teos, s. 185). Marx halusi antaa
enemmistölle (proletariaatille) sen, mitä vähemmistöllä (porvaristolla) jo
oli. Siihen ei voi päästä tuotannon määrää ja tehoa laskemalla. Valittiinpa
mikä talousjärjestelmä tahansa, porvarin vauraustason saavuttaminen ei
vie työläistä lähemmäs luontoa.

Aidosti dialektinen luonnosta vieraantumisen marxilaishenkinen teoria
vaatisi selvää irtaantumista Marxin edistysoptimismista ja siirtymistä
Horkheimerin ja Adornon valituskriittiselle ja Marcusen hyvinvointikriittiselle
linjalle. Mutta Heiskasen Nuoren Marxin luonnonfilosofia jatkaa marxilaista
salailun kulttuuria eikä katso tarpeelliseksi edes viitata marxilaisen
perinteen elinvoimaisimpaan haaraan, joka kasvaa Valistuksen dialektiikasta
ja Yksiulotteisesta ihmisestä. Tälle linjalle voi lähteä vain se, joka on valmis
hylkäämään Marxin ajattelun pahimmat heikkoudet: eurooppakeskeisen
edistysuskon, joka tekeytyy vieläpä yleismaailmallisesti päteväksi, talousreduktionistisen
ihmiskäsityksen, liian deterministisen historiakäsityksen
ja luottamuksen järjen ja tekniikan mahtiin.

18
Eikä tämäkään vielä riitä. Nykyisessä kohtuuttoman kuluttamisen, turhan
tuotannon ja päättömän hallinnoinnin maailmassa suuri yhteiskunnallinen
antagonismi on vaihtanut paikkaa. Se ei ole enää proletariaatin ja
porvariston välillä, vaan ihmisten suuren enemmistön (johon kuuluu sekä
porvaristoa että työväestöä) ja luonnon välillä. Vain hyvin pieni vähemmistö
(sanoisimmeko ›etujoukko›?) on valmis köyhtymään, jotta luonto
saisi tilaisuuden ja aikaa toipua. Vain tämä vähemmistö edustaa luonnon
intressejä uudessa antagonismissa.

Näkemys jonka mukaan yksityisen omistusoikeuden kumoaminen tai
yksityisen yritystoiminnan kieltäminen jotenkin automaattisesti ja sellaisenaan
ratkaisisi eurooppalaisen tai länsimaalaisen ihmisen luontosuhteen
ongelman, ei ole vakuuttava – ei varsinkaan viime vuosisadan laajojen
reaalikommunististen yhteiskuntakokeilujen valossa. Mutta jos vaihtoehdoksi
tarjotaan oppia, jonka mukaan ihmisen luontosuhdetta edustaa
parhaiten kapitalismin varaan rakentuva hyvinvointivaltio, missä verovaroin
pidetään yllä laajoja hyvinvointipalveluja, ajaudutaan ojasta allikkoon.

Tarvitaan ennen muuta kulutuksen ja tuotannon rajua vähentämistä ja ohjaamista
perustarpeiden tyydyttämiseen. Tarvitaan paikallisen perinteen
luontonäkemystä ja siihen kätkeytyvää luonnon kunnioittamista. Se taas
johtaa paikalliseen köyhyyden filosofiaan, missä kaikkien yleismaailmallisina
esiintyvien oppien (yhtä lailla sosialististen ›internationalismien› kuin
porvarillisten ›maailmankansalaisuusoppien›) pätevyys kyseenalaistetaan.

Tässä liikkeessä Marxista ei ole tiennäyttäjäksi.
Marxin idea kommunismista on kehittynyt eurooppalaisen edistysuskon
ja valistusliikkeen perustalta, ja on tästä syystä erottamattomasti sidottu
tehokkuuden kasvattamisen ja rajattoman laajenemisen ohjelmaan.
Irrottamaton osa tätä perustaa on usko, että eurooppalainen rationaliteetti
on yleismaailmallisesti pätevä ja ohjaa kohtalon tavoin maailmanhistoriaa.
Jos tämä perusta on ympäristökriisin keskeisin aiheuttaja, emme voi odottaa
siltä kriisin ratkaisua.

III
http://www.youtube.com/watch?v=jQsQOqa0UVc
Martin Heidegger criticises Karl Marx - 1969
*
Here, on German television, Heidegger rebuts Marx's famous claim that philosophers only interpret and do not actually change the world ... Heidegger replies that philosophy is essential in any *concept* of social-political change, including, of course, Marx's concept of a classless society:

Richard Wisser: ... Do you think philosophy has a social mission?

Heidegger: No! One can't speak of a social mission in that sense! To answer that question, we must first ask: "What is society?" We have to consider that today's society is only modern subjectivity made absolute. A philosophy that has overcome a position of subjectivity therefore has to say no in the matter.

Another question is to what extent we can speak of a change of society at all. The question of the demand for world change leads us back to Karl Marx's frequently quoted statement from his Theses on Feuerbach. I would like to quote it exactly and read out loud: "Philosophers have only interpreted the world differently; what matters is to change it." When this statement is cited and when it is followed, it is overlooked that changing the world presupposes a change in the conception of the world. A conception of the world can only be won by adequately interpreting the world.

That means: Marx's demand for a "change" is based upon on a very definite interpretation of the world, and therefore this statement is proved to be without foundation. It gives the impression that it speaks decisively against philosophy, whereas the second half of the statement presupposes, unspoken, a demand for philosophy.
*
http://www.uunikustannus.fi/marx.pdf - [Pauli Pylkön essee]
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://www.benjamins.com/cgi-bin/t_bookview.cgi?bookid=AiCR%2011
http://www.amazon.co.uk/Aconceptual-Mind-Heideggerian-naturalism-Consciousness/dp/9027251312/ref=sr_1_1?s=books&ie=UTF8&qid=1312666607&sr=1-1
http://www.uunikustannus.fi/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://en.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marxilainen_filosofia
http://en.wikipedia.org/wiki/Subject_(philosophy)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology
http://filosofia.fi/node/2403
http://filosofia.fi/node/2404
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pertti_Lindfors
http://forums.skadi.net/showthread.php?t=67107
http://www.bibliotecapleyades.net/sociopolitica/codex_magica/codex_magica04.htm

Marx ja [päivitetty] kommunismi tänään

Maailman kaikki [pätkä-]työläiset vapautukaa. Teillä ei ole muuta menetettävää kuin [epä-]määräikaiset työsopimuksenne.
*
http://www.marxists.org/subject/art/visual_arts/satire/marx/marx6.htm

Voiko ihminen muuttua 'sisäisesti'?

Kuvan nainen [rinnat paljaina] valoi näihin miehiin uskoa, joka muutti heidät - 'ranskalaisiksi'.
*
'Sekä tämän kommunistisen tietoisuuden suurisuuntaisen tuottamisen että asian itsensä onnistumisen kannalta on välttämätöntä, että ihmisessä tapahtuu muutos - muutos, joka voi tapahtua vain käytännöllisen liikkeen, vallankumouksen myötä; siispä tämä vallankumous ei ole tarpeen vain siksi, ettei hallitsevaa luokkaa voida muulla tavalla syrjäyttää vaan myös siksi, että sen syrjäyttävä luokka voi vain vallankumouksessa hankkiutua eroon kaikesta aikojen törkyisyydestä ja tulla soveliaaksi perustamaan yhteiskunnan uudelleen.'

Karl Marx: Saksalainen ideologia

[Lainaus on Niin &Näin viimeisimmästä numerosta]
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://www.sivistys.net/nakokulmat/tieteen_sana/vastarintaliike.html

A Beggar with One Arm

Hän on aina läsnä. Joka paikassa. Kaikkina aikoina. Tapa hänet ja hän tulee uniisi.

[Kielimafia toiminnassaan - linkkilisäys viimeksi 5.9]

Sammalkieli kysyi Ruukinmatruunan päreessä Kerjäämällä porhoksi:

'Rasanen [olen valitettavasti Räsänen],
Entäs jos romanialaisten kerjäläisten karkottamisen perustelisi puhtaasti järkisyin, viittaamatta mitenkään kerjäläisten tai kerjäämisen moraalittomuuteen. Niistä ihmisistä nyt vain on täällä haittaa, joten ne saavat lähteä. Eikö tämä ole älyllisesti ihan rehellinen kannanotto?'

1
Romaneista aiheutuvaan konkreettiseen haittaan vetoaminen voi tietysti käydä älyllisesti rehellisestä vastauksesta sinulle - mutta ei minulle.

Romani-ongelmassa kiteytyvät niin suuret eettis-kulttuuriset asiat, että vetoaminen johonkin nurkkakuntaiseen mä-haluun-elää-rauhassa-periaatteeseen muuttuu valitettavan helposti syrjinnäksi.

Saa nähdä, mihin päin eurooppalainen moraali nykyään kallistuu. Periaatteessa tilanne on samanlainen kuin antisemitismissä, vaikka perustelumme romanien suhteen ovatkin jossain määrin enemmän totta kuin juutalaisvihaajien usein täysin imaginaariset tekosyyt [painotan sanoja 'jossain määrin'].

Joka tapauksessa etenkin moni juutalainen kuuluu nykymaailman kapitalistiseen riisto-ökyluokkaan [suurta rikkautta ei koskaan ansaita rehellisellä työllä: se voitetaan pelaamalla ja kiristämällä/koronkiskonnalla (pelaaminen laajasti käsitettynä)], mutta romanit sen sijaan ovat jotain, kapitalistisen systeemin kannalta täysin tarpeetonta [lisäarvoa tuottamatonta], antisosiaalista lokaa.

Kumpaa on helpompi vihata [juutalaista vai romania] tai kumpaan kohdistuva viha on oikeutetumpaa?

Onko tämä kysymys ratkaistavissa pelkästään painukaa-helvettiin-häiritsemästä-kun-ette verojakaan-maksa-asenteella?

Jos on, niin miksi emme lähetä romaneja jonnekin fucking reservaattiin nyt ja heti [ja murhaa heitä siellä ihmislajin kannalta tarpeettomina, niin ei tarvi lähettää kallita ruoka-avustuksiakaan]!
Korostan, että juuri tämä sinun ja matruunan asenteesta loogisesti seuraa.

Miksi siis kierrättää romani-ongelmaa, kun pääsemme siitä kokonaan eroon natsimenetelmällä? [Pitäisikö lopulta koko Romania 'räjäyttää' tuhannen päreiksi?]

Haittaan vetoavaa järkeä on sovellettu Israelin ja Hamasin kiistoissa. Israel rakensi [hivutus-]leirin palestiinalaisille, jotteivät nämä kykenisi tekemään terrori-iskuja. Hamas kuitenkin kostaa tällaisen nöyryytyksen ja tekee terrori-iskuja - nimenomaan ehkäisevän kidutuksen takia [eipä ole paljon 2000 vuodessa opittu].

Tällainen on myös sinun ja matruunan utilitaristisesta järjestä seuraava lopputulema romanien suhteen paradigmaattisimmillaan.
...
Haluatte kuitenkin enemmän kuin perustellusti kysyä: miten sinä Rauno ratkaisisit asian? Vastaan: ei siihen ole kunnollista ratkaisua. Meillä on aina sairaat, köyhät, laiskat ja rikolliset - toiset huolehdittavanamme, toiset riesanamme. Kyseessä on eräänlainen kauhun tasapaino.

En edes kuvittele olevani [koska olen YES;\] moraalisesti korkeammalla tasolla kuin te [matruuna, Sammalkieli], mutta omatuntoni kolkuttaa, koska en [kuten ette tekään] usko romaniheimon muuttumiseen ahkeraksi modernin yhteiskunnan työläismuurahaiseksi [mikä uskonpuute oikeuttaisi romanien internoimisen].

Mutta tekeekö pelkkä antisosiaalinen elämisen tapa [en tietenkään hyväksy rikollisuutta, mutta missä määrin pelkkä vaeltaminen on rikollisuutta?] romanit jotenkin syyllisiksi johonkin rangaistavaan tekoon [onko omissio eli tekemättä jättäminen tässä tapauksessa teko: kuka sen määrittelee?; valkoisen naisen demokratiako?], on kokonaan toinen asia.

Teidän omatuntonne ei kuitenkaan näytä kolkuttavan ja muistuttavan oikeudenmukaisuuden toteutumisen [mahdottomasta] universaaliudesta, koska luulette olevanne oikeassa omassa asiassanne. No - heittääkää sitten se ensimmäinen kivi - - .

On kuitenkin moraalisesti arvostettavampaa [ja tuskallisempaa] kokea syyllisyyttä kaikesta kuin kokea ylemmyyttä jo saavutetusta arvosta, omaisuudesta (jne.) sekä niiden antamasta (arvo-)vallasta, koska yhdenkin viattoman lapsen kärsimys tuhoaa itsetyytyväisen oikeamielisyytemme kuin korttitalon!

Lukekaa Camus'n 'Putoaminen', niin ymmärrätte, mitä tarkoitan.

2
Itse olen heikompien puolella - olivatpa sitten ketä tahansa. En pääse työläisperhetaustastani mihinkään   [en tietenkään voi päästä].

Herravihasta huolimatta en ole koskaan kuulunut [enkä halunnutkaan kuulua!] mihinkään vasemmistolaiseen yhdistykseen, järjestöön tai puolueeseen [tosin omasta tahdostani riippumatta minut liitettiin lapsena erään TUL-urheiluseuran jäseneksi, mutta aktiivijäsen en ikinä ollut].

Nietzscheä lukiessa ei voi tulla sosialistiksi [poikkeuksiakin löytyy - esim. nuori Georg Lukacs]. Nykyään olen kuitenkin tehnyt sekä harkittua että spontaania pesäeroa Nietzscheen, vaikken tule hänen vaikutuksestaan enää täysin irti pääsemäänkään. Marxin ideologiset perusajatukset olen hyväksynyt suurin varauksin, mutta hänen lisäarvoteoriansa perusteita pidän suorastaan dogmina.

Marxia en silti ole ikinä lukenut kuin referaateista ja muutaman sata sivua alkuperäistekstejä. Nietzschen kaikki suomennetut teokset olen sen sijaan lukenut kolmeen kertaan + englanninkielistä materiaalia [kirjahyllystäni löytyy lähes 100 Nietzsche-esittelyä tai -tutkimusta].

Ymmärrän hyvin mitä Michel Foucault tarkoitti, kun hän kertoi kriisikaudestaan parikymppisenä opiskelijana [hänet diagnosoitiin jopa skitsofreeniksi]: oloa ei helpottanyt tippaakaan [päinvastoin] se, että hän oli yhtä aikaa sekä nietzscheläinen että marxilainen.

Mutta Foucault ei tullut työväenluokasta kuten minä. Hänen isänsä oli kirurgi, joka toivoi poikansa jatkavan isän ammattia. Näin kävikin - Michelistä tuli valtadiskurssien kirurgi ;\]. - Minusta isäni tovoi  teknikkoa tai insinööriä. Kun näin jälkeenpäin ajattelen, on onni [vaikkakin oman elämäni kannalta shokki], että isä kuoli niin varhain. En olisi koskaan valinnut insinöörin uraa! En koskaan.

En voinut kerta kaikkiaan sietää tehdasta [Kotkan silloinen Enso Gutzeit] ja työväenluokkaista alistumista [sillä sitä se elämä kaikesta (uskonnon korvaavasta) sosialismistaan huolimatta oli] työn, kulutuksen ja elintason nostamisen [kapitalismin] orjuuteen].

[........]

3
Marx ja Nietzsche ovat molemmat [nietzscheläisittäin] perspektivistejä. Marxin mukaan uskonto/moraali on vahvojen juoni heikkoja vastaan. Nietzschen mukaan se on heikkojen juoni vahvoja vastaan.

Mutta Nietzsche ei ole sosialistinen taloustieteilijä vaan eräänlainen genealogista psykohistoriaa kirjoittava kulttuuriantropologinen innovaattori.

Marx [ainakin nuori M.] ilmeisesti uskoi ihmisen luonteen perimmäiseen hyvyyteen kuten Rousseau [mikäli meillä on syytä uskoa Rousseauta ylipäätään missään asiassa ;\] ja anarkistit. Nietzsche ei uskonut [kuten ei Carl Schmitt - enkä minäkään; - mutta tästä seuraa ongelmia poliittisen moraalin suhteen; niistä myöhemmin].

Nietzsche on taloutta halveksivana [kuten minä] konservatiivina kallellaan elitistiseen kulttuuri-fasismiin [kuten minä]. Kommunistisen manifestin nuori [talouden orjuuttavan pakon voittamiseen uskova] Marx taas on selvästikin vallankumousromantikko - onnen maan epärealistinen utopisti [mitä minäkin ilman muuta olen, mutta VAIN hyvin abstraktilla utopiatasolla - ikäänkuin messiaanisesti mutta en käytännössä; en ole ohjelmallinen sosialisti].

Marxille tapahtui jotain kummaa, koska hän Pääomassa ei puhu enää juuri sanaakaan sosialismista vaan pyrkii nimenomaan tieteellisyyteen (mm. Ricardon analyysien pohjalta)- joskin edelleen kapitalismi-kriittisen arvometafysiikan lähtökohdista. Marx-tutkimuksessa kyseiseen ongelmaan viitataan puhumalla Marxin tuotannon epistemologisesta katkoksesta [Althusser].

Silti Marxin Pääomassa esittämä analyysi on kaikkein tärkein lähtökohta taistelulle kapitalistista pääoman kasaamisen pakkomiellettä vastaan [mutta ei ilman nietzscheläistä kulttuuri-kritiikkiä].
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/09/kerjaamalla-porhoksi.html
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Fall_(novel)
http://www.blogger.com/profile/12123938699627617867
http://www.thegreatilluminator.com/blog/?p=4751
http://xavier.balearweb.net/post/71218
http://vi.sualize.us/mvrilo/?sort=url_asc
http://www.theepochtimes.com/n2/content/view/1000/

Vallankumouksellinen subjekti etsii itseään

Kuvassa vallankumouksellinen subjekti tekemässä useita järkeviä asioita intuition vastaisesti.
*
Motto: Koordinaatistoa ylläpitävä systeemi on muutettava, ei pelkästään systeemin koordinaatteja.

1
Hissien ovensulkemisnapeista kertova mainio huomio/havainto kuvaa Slavoj Zizekin psyko-ideologista liberaali-demokraattisen kapitalismin kritiikkiä paradigmaattisimmillaan. Zizekiltä toki löytyy lukematon määrä vastaavan tyyppisiä esimerkkejä, joilla petkutamme itseämme illusoris-fantastisesti ja joskus jopa täysin tietoisesti, mitä tulee kykyymme ja mahdollisuuksiimme vaikuttaa omaan ja muiden elämään.

Zizek loves to correct viewpoints when precisely the opposite is considered correct. He calls this counterintuitive observation. His favorite thought form is the paradox. Using his psychoanalytical skills, he attempts to demonstrate how liberal democracy manipulates people.

One of his famous everyday observations on this subject relates to the buttons used to close the door in elevators. He has discovered that they are placebos. The doors don’t close a second faster when one presses the button, but they don’t have to. It’s sufficient that the person pressing the button has the illusion that he is able to influence something. The political illusion machine that calls itself Western democracy functions in exactly the same way, says Zizek.

2
Ihminen kykenee pettämään itseään (ja muita) uskottelemalla lähes fantasianomaisesti asioiden olevan juuri tietyllä, määrätyllä tolalla ja siten hänen hallittavissaan tai muuttuvan juuri tiettyyn suuntaan. Akuutein ilmaus lähes maagisesta vetoamisesta positiivisiin fantasioihin ovat jälleen kerran kyselyt ihmisten suhtautumisesta eli uskosta ja luottamuksesta taloudellisen nousun toteutumiseen lähitulevaisuudessa. Ikäänkuin me voisimme saada pelkän uskon/fantasian voimalla aikaan tämän välttämättömän ihmeen ja ikäänkuin taloudellinen nousu ei johtaisi yhä uudestaan yhä pahempaan romahdukseen finanssimarkinoilla.

Näin on siksi, että uskomme ei muuta itse systeemin perustaa vaan elvyttää pelkästään sen toimintaehtoja sekä -funktioita hetken aikaa. Joka tapauksessa kapitalistinen talous törmää paradoksaalisesti aina omiin sisäisiin esteisiinsä, joita ohittaessaan sen produktiivisuus toteutuu ja joita ilman tuo produktiivisuus katoaisi (ks. luvun 6 Zizek-essee).

Sama fantasia-kaava pätee Zizekin mukaan myös hyväntekeväisyyteen maailman köyhyyden lievittämisessä. Hyväntekeväisyys, pyrkiessään lieventämään ihmisten sairautta hätää, ylläpitää kapitalistisen finanssiriiston alunperin aiheuttamaa köyhyyttä (luonnonkatastrofit ovat oma lukunsa, mutta niihin reagoiminen ei). Kun ostamme reilun kaupan kahvia ostamme viime kädessä kaupallistettua, kapitalistisen 'hyvän omantunnon' pelagiolaista etiikkaa.

Vaihtoehto, jonka Zizek meille jättää, tuntuu kuitenkin samassa mielessä liian kyyniseltä ja siten mahdottomalta hyväksyä kuin Pentti Linkolan ekofasismi. Me emme kykene säälimättömän johdonmukaiseen mutta kokonaisuuden kannalta (ja siksi myös yksittäisiä ihmisiä lopulta in the long run parhaiten auttavaan) 'järkevään misantropiaan' - olettaen siis, että me tiedämme varmasti, mkä on se konkreettinen makromuutos, joka oikeudenmukaisemman maailman toteutumiseksi tarvitaan alunperin teoreettisesti ja sittemmin käytännössä.

Zizek kuitenkin itse myöntää, ettei mitään uutta tyydyttävää teoreettista sovellutusta/ratkaisua ole kommunismin romahtamisen jälkeisen poliittisen vasemmiston piirissä toistaiseksi esitetty (Zizek kritisoi niin Negriä, Laclau'ta ja Mouffe'a kuin osittain myös Badiou'ta).

Itse asiassa marxilainen (ja ei-marxilainen) vasemmisto on nyt täysin hajallaan ja suuri osa siitä myöntynyt tai jopa sulautunut markkinatalouden strategisiin ehtoihin - esim. Blairin/Giddensin labourilainen kolmas linja, myös Habermas ja 'harkitsevan keskustelun politiikka' (deliberatiivinen demokratia) ovat pikemminkin markkinamedian sätkynukkeja kuin aktiivisen ja itsenäisen poliittisen tahdon muodostusta.

3
http://www.youtube.com/watch?v=hpAMbpQ8J7g
(Zizekin puhetta jäljentävä/selventävä liikkuva animaatio-piirros teksteineen on, kuten David Harveyn tapauksessa, erinomaisen toimiva ratkaisu, jota seuraamalla myös Zizekin ajatuksia sekä perusteluja on tavanomaista helpompi seurata).

First as tragedy, then as farce. - Hyväntekeväisyys ei ole enää vain tiettyjen ihmisten hyveellisyyden erityispiirre vaan siitä on tullut myös osa kapitalistista taloutta. Hyväntekeväisyydellä ostamme itsellemme hyvää omaatuntoa (etiikkaa) mutta ylläpidämme samalla kapitalismin toimiakseen tarvitsemaa ja siten sen suurelta osin aiheuttamia ongelmia (köyhyys, sairaudet), johon annamme apua.

Luonnononnettomuudet ovat tietysti ihmisestä ja hänen systeemeistään riippumattomia ilmiöitä, mutta niihin reagoiminen hyväntekeväisyydellä tuudittaa meidät hyvän omantunnon fantasiaan, jossa kuvittelemme tehneemme jotain, mikä pienentää hyvinvoivan lännen ja kehitysmaiden epäsuhtaa, vaikka tilanne on todellisuudessa juuri päinvastoin!

Lahjoitamme spekulantti George Sorosin tavoin osan/puolet siitä, minkä aamupäivällä riistimme, takaisin iltapäivällä - ikäänkuin tämä käytäntö olisi muka muutakin (siis jotain yhteiskunnallis-eettisesti 'hyvää') kuin pelkästään vallitsevan rikkaat/köyhät epäsuhdan konkreettista ylläpitoa/jatkuvuutta.
*
http://www.youtube.com/watch?v=cvakA-DF6Hc
Edellinen animaatio-tiivistelmä alkuperäisenä, ykstyiskohtaisempana ja laajempana luentoversiona.

4
Zizek on viime vuosien maailmankuuluisuuden ohella saanut niskaansa myös kovaa kritiikkiä ja osittain syystäkin. Häntä on pidetty röyhkeänä ihmisvihaajana/arroganttina misantrooppina, joka, vaikka puhuukin erinomaisen taitavasti ja asiantuntevasti kapitalismin ristiriidoista ja ihmisten ideologisista fantasioista, on lopultakin ajautunut umpikujaan realististen ratkaisuyritysten suhteen, mitä tulee radikaaliin vasemmistolaiseen muutokseen yhteiskunnallisissa valtasuhteissa ja päätöksenteossa (ks. kuitenkin myös luku 6).

Zizek on ainakin ollut melko hyvää pataa (muttei siis suinkaan yksimielinen) Alain Badioun kanssa (paavalilainen teologia poliittisena innovaationa, Totuus heideggerilaisittain Tapahtumana), mutta Anthony Negrin deleuzelaista erojen postmodernia moninaisuutta (multitude) vallankumouksen primus motorina hän pitää lähtökohdissaan mahdottomana.

On kuitenkin syytä miettiä Negrin vastausta Zizekin häneen kohdistamaan kritiikkiin (seuraava luku), jonka mukaan Zizek on kadottanut vallankumouksellisen subjektin ja ilman sitä mikään todellinen vastarinta ei ole mahdollista.

Mutta mikä on vallankumouksellinen subjekti nykyään, jos hyväksymme perinteisen marxilaisuuden kannalta hereettisen väitteen (Laclau/Mouffe jo 1985), jonka mukaan yhteiskuntaluokilla ei ole enää samanlaista roolia poliittisesti ja teoreettisesti kuin aiemmin: - itse asiassa luokat ovat häviämässä (luokkajako voidaan tietysti tehdä uudelleen hieman eri lähtökohdista/perustein kuin ennen - esim. prekariaatti (pätkätyöläiset) uutena työväen luokkana)?

Zizekille vallankumous joka tapauksessa vaatii toteutuakseen aina jonkinlaisen valtakeskittymän ja -auktoriteetin, mikä ajatus lienee Empiren ja Multituden Negrille, jonka mukaan kapitalismi katoaa muka itsestään, melko vieras. - Zizekin mielestä tällainen periaate on käsittämätön, eikä Negrin vallankumous hänen mukaansa pääse koskaan edes alkuun - -

5
It is now the second day of the conference, and so far Zizek has had to content himself by merely asking the speakers questions. Now, he immediately attacks Negri who, on the previous day, had accused him and Badiou of neglecting the class struggle.

Negri's theory of the "multitude," that is, his concept of a revolutionary subject that sees commonality in the differences among individuals, assumes that late capitalism eliminated itself, and that this alone is the source of a revolutionary situation.

This is far too concrete and pragmatic for Zizek and Badiou. Zizek arms himself with Hegel's concept of totality, with Plato's concept of truth and Heidegger's concept of the event. He argues that to one has to be outside the state to abolish it, but that Negri remains within the system, which is why his "multitude" can never start a revolution.
...
Negri, furrowing his leathery brow, reacts testily. Zizek, he says, has lost the revolutionary subject, but without a revolutionary subject there can be no resistance.
...
Late Saturday evening, just as the US and Ghana World Cup match is in overtime, Zizek calls again. He sounds excited. "Did you watch my clash with Negri today? Unbelievable! What is he talking about! That late capitalism is doing away with itself?"

Zizek says that the revolution can never function without an authority, without control, and that this was already the case during the French Revolution and with the Jacobins.

He pauses. Zizek rarely pauses when he speaks, because it makes him feel self-conscious for an instant.

Finally he says: The thing about the state and revolution reminds him of women. "It's impossible to live with them, but even more impossible without them."

He seems about to talk himself into a rage again, but just as the machine is revving up he suddenly interrupts himself.

"Oh, let's forget about it. I'll see you tomorrow, my friend!"

6
http://www.lacan.com/zizmultitude.htm
Zizekin mestarillinen katsaus etenkin Negrin/Hardtin marxilais-deleuzeläisiin teemoihin, Laclaun ja Mouffe'n käsitykseen politiikan bernsteinilaisesta ja anti-essentialistisesta agon-luonteesta sekä Agamben'in benjaminilais-pessimistiseen 'messianismiin'.

Lopuksi tämä intuitionvastaisen (counterintuitiveness) ajattelun/päättelyn nero esittää veitsenterävän lacanilaisen, itse Marxiin kohdistuvan kritiikin, jonka yhteydessä hän päätyy pitämään Negrin/Hardtin mutta myös näiden filosofisen lähtökohdan, Deleuzen, ajattelua pikemminkin utooppisena fantasiana kuin oikein ymmärrettynä halun, lisäarvon ja kapitalismin analyysina.

Tämä Zizek on todellakin vaarallinen - myös itselleen, sillä hän näkee teorioihin sisältyvät ristiriidat aivan liian hyvin. - [Dialektiikka paljastaa lopulta jopa oman positiivisen ratkaisunsa mahdottomuuden ehdot; - mutta pystyykö se enää tämän jälkeen toimimaan muuten kuin 'halvaantuneena' - tai ikäänkuin dramaturgisesti?].
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0&oq=slavoj+zizek&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek
http://www.amazon.com/First-As-Tragedy-Then-Farce/dp/1844674282
http://progressivegeographies.wordpress.com/2010/07/19/zizek-in-der-spiegel/
http://www.spiegel.de/international/zeitgeist/0,1518,705164,00.html
http://www.spiegel.de/international/zeitgeist/0,1518,705164-2,00.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou
http://en.wikipedia.org/wiki/Antonio_Negri

Järkeä sokean vapauden järjettömyyteen - David Harvey'n kapitalismi-kritiikki

[Mörkö nousee haudastaan ja syö sinut Jyrki!]

Nam. Röyh! - - 'Dieser klein und freundlich finnisch Kapitalminister schmeckte sehr gut' (sagte Marx).- 'Jetzt wollen ich die Professoren Harvey und Zizek treffen. Hoffentlich bin ich nicht überfällig. Wir haben so viel zu sprechen und machen. Eine ganze Revolution noch einmal. Und dieses Mal starten wir aus Vereinigte Staaten von Amerika und - - natürlich China (vastuu kielioppi- ym. muista virheistä on yksin ja vain minun/rr).

1
Luvusta 2 löytyy hieman editoitu lyhennelmä Jukka Peltokosken päreestä, jota täydentää tiiviydessään ja selkeydessään erinomainen David Harvey'n Crisis of Capitalism RSA animaatio-puhe-video, jonka jälkeen vasta tulee JP:n itsensä linkkaama puolen tunnin mittainen David Harvey-tuubaus The Crisis of Capitalism. Kolmas Harvey-video täydentää aihetta.

Harveyn (suom. Uusliberalismin lyhyt historia) tapa ajatella kapitalismia on argumentatiivisesti sekä asiantuntevaa että laaja-alaista ja aivan erityisellä tavalla, erityisestä perspektiivistä katsottuna, pätevää.

Kieltämättä tai ainakin omasta mielestäni tuo tapa ilmentää tiettyjä luonnontieteellisen metodiikan perushyveitä: selkeyttä ja yksinkertaisuutta. Niinpä ei ole välttämättä täydellinen yllätys saada tietää, että Harvey väitteli alunperin geologiasta.1960-luvun lopulla hän siirtyi kuitenkin enemmän sosiaalitieteitten/-teorian alueelle, jossa hänestä on sittemmin tullut Marxin Pääoman huippuasiantuntija. Kohta 75-vuotias Harvey toimii edelleenkin antropologian professorina City University of New York'issa.

Olennaista Harveyn teoriassa on logiikka, jolla hän osoittaa nykyisen pitkälti luottorahalla ja finanssi-spekuloinnilla aikaansaadun (koska reaalitaloudesta ei enää saada tuottavia sijoituksia) keinotekoisen talouskasvun ja pääoman kasaantumispyrkimyksen olevan pakkomielteisen absurdia. Olemme käännekohdassa, koska kysyntä ei voi jatkua loputtomiin sellaisissa lukemissa, että talouden kasvu pysyisi taantuman/romahduksen estämiseksi jatkuvasti 3:ssa prosentissa.
Työvoimakuluja ei voi pitää loputtomiin nälkäpalkka-minimissä siirtämällä tehtaita kapitalistisen systeemin ulkopuolelle, koska kaikki työvoima alkaa jo olla kapitalismin sisällä. Yritykset laskea keskimääräisiä työvoimakustannuksia yhä lisää -70-luvun tasosta puolestaan ajaa systeemin konkurssiin ostovoiman huvetessa.

Absurdeinta tässä kaikessa lienee kuitenkin se, ettei kapitalismi oman sisäisen logiikkansa vuoksi voi vähentää pääoman kasautumista eli yhä suurempia voittoja, koska suuremmat voitot ovat välttämätön merkki kasvusta ja siten välttämätön edellytys systeemin ylläpitämiseksi. Jos voitot laskevat yleisesti, merkitsee tämä samalla talouskasvun romahdusta. Kasvun on siis pakko jatkua loputtomiin tai systeemi romahtaa. Toisaalta - jos kasvu kuitenkin jatkuisi loputtomiin, se romahtaisi viime kädessä ekologiseen katastrofiin, josta jo nyt on merkkejä.

Vähäisempikin järki sanoo, että kapitalismi on syöksykierre, jolla on taipumus aiheuttaa tietyn ihmismäärän elintason nousun vastapainoksi syöksyvirtaukseen verrattavia tuhoja läpi koko yhteiskuntastruktuurin, mistä taas seuraa yhteiskuntarauhan järkkyminen (ks. PS).

Systeemiä on siis radikaalisti muutettava - - elleivät ihmiset tai paremmin toimeentulevat heistä sitten vain yksinkertaisesti yhä edelleenkin halua elää elintasohoukutuksen harhassa.

Tähän kehämäiseen ja itsepetokselliseen fantasiaan palaan seuraavassa Zizek-päreessäni.

PS.
[Pelko yhteiskuntarauhan järkkymisestä muuttaa poliittista keskustelua ja ylipäätään poliittista diskurssia aina turvallisuus-puheen (Barry Buzan) suuntaan, mikä on hyvissä ajoin ymmärrettävä perimmältään valtaeliitin epäargumentiksi (jolla lopetetaan kriittinen keskustelu tietyistä aiheista) eli propagandistiseksi hämäykseksi katteettomien etujen ja voittojen haalimiseksi ja säilyttämiseksi. - Esimerkkeinä tästä turvallisuus-puheen traditiosta ja sen kohteista käyvät niin sanottu Kekkos-ajan suomettuminen suhteessa NL:oon, sittemmin Putinin Venäjä, Nato ja etenkin maahanmuuttovastainen rasismi, joka ei ole kuulemma rasismia lainkaan vaan pikemminkin 'turvallistamiseen' tähtäävää valikoivaa diskriminointia.].

2
Peltokoski viittaa alkuperäisessä tekstissään (joka löytyy linkistä) melko nyrpistyneen oloisesti, ikäänkuin eräänlaisella 'vasta tulossa olevan keski-ikäisyyden' hybriksellä, myös Slavoj Zizekiin, josta hän kirjoitti aiemman päreensä. Misantrooppi-Zizek saattaakin olla varsin pahanmakuista lääkettä - eräänlainen alkoholin ja Antabuksen katkera ja ideologisesti jopa hengenvaarallinen sekoitus, joka kyseenalaistaa myös nuorten vasemmisto-idealistien perimmäiset motiivit ja heidän ratkaisuehdotustensa mahdollis-todelliset seuraukset.

Toisin sanoen Zizekin kritiikki osuu ajoittain ehkä terävämmin vasemmistoon kuin oikeistoon. Tarkoitukseni on palata Zizekiin tämän päreen jälkeen (ei heti mutta lähiaikoina), koska nyt myös Zizekistä on operoitu vastaavantyyppinen RSA animaatio kuin Harvey'sta.

Asialliselta osaltaan Peltokosken teksti toki kestää siteeramisen ja hänen bloginsa on tutustumisen arvoinen. En silti piruuttanikaan suosittele sitä oikeistolaisille, en edes oikeistodemareille tai muuten vain sielunsa Pääoman kasaamiseen myyneille rahapieruille. Näille ihmisille tarjoilen sen sijaan V. A. Koskenniemen eteeristä ja universumin ääret(tömyydet) tavoittavaa runoutta, joka tekee ah niin hyvää etenkin paatuneelle, kadotetulle ja eksistenssinsä syvyyksissä harhailevalle - tyhjääkin tyhjemmälle (joskin materiaalisesti 'täydelle') - sielulle - -

[Peltokoski tunnetaan myös Megafoni-verkkojulkaisu-toimikunnan jäsenenä ja ahkerana kirjoittajana.]

3
David Harvey ja kapitalistisen kasvun rajat

Jukka Peltokoski

The Crises of Capitalism -videolla Harvey kiteyttää käsityksensä siitä, mitkä ovat tyypilliset tavat analysoida finanssikriisiä.

1) Ensimmäisen mukaan kriisi johtuu psykologisista tekijöistä eli ihmiset ovat ahneita ja vallanhimoisia; 2) toisen mukaan kyse on instituutioiden epäonnistumisesta, joten tarvitaan parempaa sääntelyä; 3) kolmas katsoo, että taloustieteellinen teoria on ollut virheellistä ja tarvitaan tiedettä, joka antaa paremmat välineet hallita markkinoita; 4) neljäs katsoo kriisin viittaavan kulttuuriseen tautiin: anglo-amerikkalainen maailman arvot ja elämäntapa ovat kestämättömän maailmantalouden takana; 5) viidennen selitysmallin mukaan sääntelyä on ollut liikaa ja se on ollut vääränlaista.

Harveyn oma vastaus on, että kriisit ovat kapitalistisen talousjärjestelmän väistämätön ominaisuus. Ne johtuvat kapitalismin sisäisistä ristiriidoista, joita ei voida ylittää kapitalismin puitteissa.

Yksinään tämän toteaminen olisi kuitenkin laiskaa ja merkityksetöntä. On tarkasteltava, mitä erityistä kriisit ilmaisevat kustakin kapitalismin historiallisesta vaiheesta. Tätä työtä Harvey mainostaa tehneensä uudessa kirjassaan The Enigma of Capital.

Nykykriisejä täytyy Harveyn mukaan analysoida ennen kaikkea velkatalouden näkökulmasta. Uusliberalistinen kapitalismin vaihe alkoi Harveyn mukaan 1970-luvulla sen seurauksena, että työvoima oli saavuttanut kansallisissa puitteissa voimakkaan aseman ja tehnyt itsestään pääomalle kallista. Pääomapiirit vapauttivat kansainväliset pääomamarkkinat ja antoivat näin pääomalle suoran pääsyn työvoimaan kaikkialla maailmassa.

Pääoman vapauttamista on Harveyn mukaan seurannut palkkatason matala ja suorastaan negatiivinen kehitys, joka on puolestaan luonut vajetta kysynnässä. Ostovoimaa paikkaamaan on sen sijaan syntynyt monitasoinen ja monimutkainen luototusjärjestelmä luottokorteista asuntolainamarkkinoihin ja erilaiset rahoittajat ovat alkaneet näytellä ratkaisevaa roolia taloudessa.

Talouskasvun painopiste on siirtynyt reaalitaloudesta finanssitalouteen, joka räjähdysherkkänä järjestelmänä on sittemmin kriisiytynyt vähän väliä – ja monesti nimenomaan asunto- ja kiinteistömarkkinoiden osalta.

Kriisit ovat kapitalistisen talouden ”systeeminen riski”, joka ei ratkea kapitalismin puitteissa, vaan ainoastaan siirtyy markkinoilta tai maanosasta toiselle. Kriisi uhkaa aina, mikäli poliitikot ja investoijat eivät kykene pitämään yllä keskimääräistä kolmen prosentin vuotuista talouskasvua.

Tällainen imperatiivi tarkoittaa, että vuosi vuodelta pääomapiirien on löydettävä tuottavia sijoituskohteita yhä suuremmalle määrälle rahaa. Tämä ei lisäksi voi globaalistuneessa tilanteessa tapahtua enää avaamalla uusia markkinoita kapitalismin ulkopuolelle. Uutta kysyntää on löydettävä järjestelmän sisältä jo olemassa olevien kuluttajien piiristä.

1970-luvulta lähtien pääomalla on ollut vaikeuksia tehdä tuottoisia sijoituksia reaalitalouden piirissä. Yhä suurempi osa voitoista on sen sijaan kerätty finanssimarkkinoilta. Harvey kysyy, onko kolmen prosentin vuotuinen kasvu mahdollista loputtomiin.

Yksinkertainen kysymys, johon on yhtä yksinkertaista vastata. Ei tietenkään. Loputon kapitalistinen kasvu ei yksinkertaisesti ole mahdollista.

Harveyn hypoteesi on, että olemme kapitalistisen kehityksen käännepisteessä. Pääomapiireillä on yhä vaikeampaa pitää yllä kolmen prosentin vuotuista kasvua – eikä se joka tapauksessa ole mahdollista ekologisesta tilanteesta johtuen. Kapitalistisen järjestelmän uusintaminen on yleisessä kriisissä.

Tämä ei tosin tarkoita, etteikö uusia superrikkaita eliittejä syntyisi jatkuvasti eri puolille maailmaa.

4
http://www.youtube.com/watch?v=qOP2V_np2c0
RSA Animate Crises of capitalism (David Harvey) - - In this RSA Animate, renowned academic David Harvey asks if it is time to look beyond capitalism towards a new social order that would allow us to live within a system that really could be responsible, just, and humane? - This is based on a lecture at the RSA (www.theRSA.org).
*
http://www.jukkap2p.net/index.php?option=com_content&view=article&id=105:david-harvey-ja-kapitalistisen-kasvun-rajat&catid=42:teoria&Itemid=63 -  (The Crisis of Capitalism)
*
http://www.youtube.com/watch?v=YYQb0fthNfI&NR=1
David Harvey: The Crisis Today: Marxism 2009
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Harvey
http://en.wikipedia.org/wiki/David_Harvey_(social_theorist_and_geographer)
http://davidharvey.org/reading-capital/
http://www.vastapaino.fi/vp/images/tekstinaytteet/978-951-768-210-7.pdf
http://www.intokustannus.fi/kirjailijat/peltokoski_jukka/
http://www.jukkap2p.net/
http://sosialismi.net/blog/2009/11/02/vasemmiston-kriisi-haastattelussa-jukka-peltokoski/
http://megafoni.kulma.net/index.php?auth=10
http://megafoni.kulma.net/
http://en.wikipedia.org/wiki/Barry_Buzan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antabus
http://newhumanist.org.uk/2325/of-human-greed-laurie-taylor-interviews-david-harvey