Elämä on kuolemaan johtava tauti, joka
tarttuu sukupuolisessa kanssakäymisessä [‘trad.’]
Olen perehtynyt melkein kaikkiin asioihin ja ymmärrän niitä, jos vain haluan. Ainoastaan omat tekoni, tunteeni ja naisen logiikka ovat jääneet minulle mysteereiksi.
Showing posts with label elämä. Show all posts
Showing posts with label elämä. Show all posts
September 12, 2014
July 2, 2014
Jokainen tie päättyy
Voi olla, että joku pitää päättelyjäni absurdeina ja sitä ne
toki saattavat lopulta myös olla, mutta tarkoitukseni on viedä käsitteellisen
järjen ja sen puitteissa konstituoituvan ymmärryksen korostus niin äärimmäiseen
lopputulokseen kuin sen vain itse pystyn vielä hyväksymään. Jos lopputulos alkaa
vaikuttaa mielettömältä tai että siitä ei jää käteen enää mitään
käyttökelpoista, olkoon niin. Se tie on sitten katsottu loppuun ja jos mitään
muuta tietä ei näy avautuvan tämän aporisen lopputuleman tai absurdin umpikujan
päässä, olkoon sekin sitten niin. Se oli minun tieni. Luonnettaan, kohtaloaan ja
ylipäänsä elämää ei voi valita. Tie ei välttämättä päädy mihinkään, mutta aivan
varmasti se päättyy aina jonnekin. Turha kuitenkaan tuskitella mokomaa, sillä
eihän tässä elämässä ole uutta kuolla, eikä elää, sen uudempaa, kirjoitti Sergei
Jesenin. Ja niin se on eikä muuksi muutu, vaikka ihminen miten yrittäisi.
.
Paljain jaloin
.
Niin mä kerran
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.
Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:
rystysihin
joka kiven
jäänyt niist'
on verta hiven.
— Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.
Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
— Näin on hyvin.
— Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.
.
tieni aloin,
niin mä kuljen:
paljain jaloin.
Avohaavat
syvät näissä
ammottavat
kantapäissä:
rystysihin
joka kiven
jäänyt niist'
on verta hiven.
— Mutta niinkuin
matkan aloin,
päätän myös sen:
paljain jaloin.
Silloinkin, kun
tuska syvin
viiltää, virkan:
— Näin on hyvin.
— Tapahtukoon
tahtos sinun,
Kohtaloni,
eikä minun.
.
Uuno Kailas
.
May 30, 2014
Mikä erottaa ihmisen muista elävistä olioista?
Eläin, tiedemies ja idiootti eivät kykene
kysymään, miksi mieluummin on jotain kuin ei mitään. Ihminen sen sijaan
kykenee.
March 27, 2014
Elämä kuolemana
Asioitten tärkeysjärjestys muuttuu viimeistään
silloin, kun loppu lähestyy, osittain pakosta osittain ymmärryksen kirkastumisen
takia. Elämä ei ole enää elämän ‘tärkein’ asia. Nietzschen mielestä elämä onkin
vain kuoleman eräs laji. Nihilistinä Nietzschen voi tosin sanoa päätyvän tässä[kin] kommentissa performatiiviseen ristiriitaan oman vitalisminsa kanssa - ellei vitalismi sitten ole perimmältään pelkkää 'kiimaista amokia' [vrt. dionyysinen hurmos] eli elämisen pakkomiellettä olemattomuudesta [kuoleman tilasta] elämää alkuun panevan siemensyöksyn aiheuttaman 'sikiämisen' jälkeen takaisin olemattomuuteen.
.
Elämän evoluutio on siis poikkeus maailmankaikkeuden 'tilassa'. Teisti kuitenkin pitää tuota poikkeusta ihmeenä, joka on pyhä, koska se on Jumalan 'luomus'. Itse asiassa myös Nietzsche yrittää 'pyhittää' elämän, mutta hän ei tarvitse tai halua siihen Jumalaa/jumalia vaan nimenomaan dionyysista hurmosta ja 'oseaanisen tunteen'. Hurmoksen ja haltioitumisen jälkeen tulee enää vain kuolema, ei siis mikään tuonpuoleinen vaan kuolema, joka on jatkuvasti läsnä, ikäänkuin sisäänkirjoitettuna, kaikessa elämässä ja elävässä ['mit' ikään syntyköön, se omiaan vain on häviöön' (Goethe)].
.
Elämän evoluutio on siis poikkeus maailmankaikkeuden 'tilassa'. Teisti kuitenkin pitää tuota poikkeusta ihmeenä, joka on pyhä, koska se on Jumalan 'luomus'. Itse asiassa myös Nietzsche yrittää 'pyhittää' elämän, mutta hän ei tarvitse tai halua siihen Jumalaa/jumalia vaan nimenomaan dionyysista hurmosta ja 'oseaanisen tunteen'. Hurmoksen ja haltioitumisen jälkeen tulee enää vain kuolema, ei siis mikään tuonpuoleinen vaan kuolema, joka on jatkuvasti läsnä, ikäänkuin sisäänkirjoitettuna, kaikessa elämässä ja elävässä ['mit' ikään syntyköön, se omiaan vain on häviöön' (Goethe)].
*
‘Se astraalinen järjestys, jossa me
elämme, on poikkeus; tämä järjestys ja sen edellyttämä melkoinen kesto on taas
tehnyt mahdolliseksi poikkeusten poikkeuksen: orgaanisen elämän muodostumisen.
Kokonaisluonteeltaan maailma sitä vastoin on ikuisesti kaaos (…) ja koko
soittoautomaatti toistaa iäti veisuansa, jota ei koskaan saa sanoa sävelmäksi
(…) Elävä on vain kuolleen eräs laji, ja hyvin harvinainen laji.’
(Nietzsche, Iloinen tiede, §109.)
*
http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/03/pessimismin-ongelma.htm
February 15, 2014
Olen väsynyt lauluni valheeseen
Rauhattoman rukous
.
Minä tääll’ olen vieras, vieras vaan,
olen ollut alusta saakka,
ovat outoja minulle laaksot maan
ja outo on elämän taakka.
Minä kuljen ja katson kummastuin
joka puuta ja joka kukkaa,
minä kuljen kumpuja itkusuin
ja itken ihmisrukkaa.
.
Me soudamme haahta haurasta,
min ympäri aallot pauhaa;
me kuljemme suurta korpea
ja emme löydä rauhaa.
Tiet riidellen ristivät toisiaan
ja ystävä toista pettää.
Mikä riemu se koskaan päällä maan
on päättynyt kyynelettä?
.
Mikä laps se on matkalle lähtenyt,
joka joutunut tääll’ ei harhaan?
Mikä hyvä se täällä on hyötynyt,
joka kuollut ei liian varhaan?
Kun ystävän parhaan sa kohtasit
jo aika on hyvästi heittää.
Ketä hellimmin tänään sa rakastit,
sen huomenna hauta peittää.
......
Minä lapsena vanhaksi vanhenin.
En nuor’ ole koskaan ollut.
Toki kerran ma keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut.
Olen väsynyt lauluni valheeseen.
Herra, tee minut lapseksi jälleen!
Minä tahdon soittoni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleen.
.
Eino Leino
*
http://runosto.net/eino-leino/hiihtajan-virsia/rauhattoman-rukous/
Minä tääll’ olen vieras, vieras vaan,
olen ollut alusta saakka,
ovat outoja minulle laaksot maan
ja outo on elämän taakka.
Minä kuljen ja katson kummastuin
joka puuta ja joka kukkaa,
minä kuljen kumpuja itkusuin
ja itken ihmisrukkaa.
.
Me soudamme haahta haurasta,
min ympäri aallot pauhaa;
me kuljemme suurta korpea
ja emme löydä rauhaa.
Tiet riidellen ristivät toisiaan
ja ystävä toista pettää.
Mikä riemu se koskaan päällä maan
on päättynyt kyynelettä?
.
Mikä laps se on matkalle lähtenyt,
joka joutunut tääll’ ei harhaan?
Mikä hyvä se täällä on hyötynyt,
joka kuollut ei liian varhaan?
Kun ystävän parhaan sa kohtasit
jo aika on hyvästi heittää.
Ketä hellimmin tänään sa rakastit,
sen huomenna hauta peittää.
......
Minä lapsena vanhaksi vanhenin.
En nuor’ ole koskaan ollut.
Toki kerran ma keväästä haaveilin,
mut haavehet nuo oli hullut.
Olen väsynyt lauluni valheeseen.
Herra, tee minut lapseksi jälleen!
Minä tahdon soittoni särkyneen
viedä suurelle virittäjälleen.
.
Eino Leino
*
http://runosto.net/eino-leino/hiihtajan-virsia/rauhattoman-rukous/
February 2, 2014
Onnelliset ihmiset
Onnelliset ihmiset ovat odottaneet elämältä
vähemmän [Brana Crncevic]
.....
Sen sijaan kaikkein onnellisimmat ihmiset eli ne,
jotka ovat jo varhain oivaltaneet, että elämän onni on kuin kulutusluotto, jota
ei pysty koskaan maksamaan takaisin jatkuvasti nousevien korkojen
takia, eivät odota elämältä mitään eivätkä näin
ollen myöskään ota tuota heille miltei väkisin tyrkytettyä lainaa. Tällaiset
ihmiset eivät tosin elä ‘normaalia’ elämää vaan katoavat lähes näkymättömiin,
joko radikaalin maailmasta vetäytymisen tai kuoleman
kautta...
*
February 8, 2013
Marian torneista minua katsoo kuolema
Marian sairaala.
Etäällä ja yksin.
Suuri kuu, musta ratsu,
laukussani lähetteitä.
Vaikka tunnen tiet
en saavu koskaan Mariaan.
Halki tasangon, päin tuulta,
verikuu, musta ratsu.
Marian torneista
minua katsoo kuolema.
Voi pitkää, pitkää tietä!
Voi urheaa ruumistani!
Minut korjaa kuolema,
jo ennen kuin saavun
Mariaan!
Maria.
Etäällä ja yksin.
Etäällä ja yksin.
Suuri kuu, musta ratsu,
laukussani lähetteitä.
Vaikka tunnen tiet
en saavu koskaan Mariaan.
Halki tasangon, päin tuulta,
verikuu, musta ratsu.
Marian torneista
minua katsoo kuolema.
Voi pitkää, pitkää tietä!
Voi urheaa ruumistani!
Minut korjaa kuolema,
jo ennen kuin saavun
Mariaan!
Maria.
Etäällä ja yksin.
Federico 'RR' Garcia Lorca
*****
Living In The Past - Jethro Tull
*
April 25, 2012
Veikko Lavi - 100 vuotta

Ota löysin rantein, älä jännitä, ota vastaan, mitä tarjoo elämä, eihän maailmassa mitään suremalla saa, päivä päivältä vain lähestyypi maa.
I
Toivo Veikko Lavi (23.4.1912 Kotka – 22. 5 1996 Hamina) oli suomalainen laulaja, lauluntekijä ja kirjailija. Lavi teki ensimmäiset levynsä 1950-luvun alussa ja nousi uudelleen suosioon 1960-luvun lopulla. Hänen laulunsa olivat useimmiten kansanlaulupoljentoisia kupletteja. Sanoituksissaan hän kuvasi usein yhteiskunnan heikko-osaisimpia, mutta Vepa tunnettiin myös humorististen tekstien taitavana nikkarina. Lavin tunnetuimmaksi lauluksi mainitaan useimmiten vuonna 1976 levytetty Jokainen ihminen on laulun arvoinen. Veikko Lavi oli tuottelias lauluntekijä, tunnettu esiintyjä ja yhteiskunnallisesti aktiivinen kuolemaansa asti.
Veikko Lavi asui lapsuutensa ja nuoruutensa Kotkassa, Hovinsaarella Nilssonin talossa. Suuri osa Lavin lauluista ja kirjoista kuvaa satamakaupungin ihmisten elämää.
II
Veikko Lavi ei laula rakkaudesta, mutta silti hän on singer-songwriterin ominaisuudessa sanoittanut, säveltänyt ja esittänyt enemmän koskettavia biisejä kuin yksikään omia kappaleita tehnyt suomalainen ihmissuhde-vinkuja. Tässä vain muutama esimerkki.
*
http://www.youtube.com/watch?v=3X81nwamsoA
Veikko Lavi - Kotkan Kerttu - [Lavin ainoa tunnettu 'love story' huokuu oudon epäromanttista melankoliaa].
http://www.youtube.com/watch?v=4rVXsVNiYNo
Veikko Lavi - Se sukuvika on, kun suksi ei luista
http://www.youtube.com/watch?v=bHTnzFq-PPA
Veikko Lavi - Jokainen Ihminen on laulun arvoinen - - [onko? - - ks. video]
http://www.youtube.com/watch?v=KYrvi_rSNKE
Veikko Lavi - Nälkälinna
http://www.youtube.com/watch?v=DEO1U2Q6yec&feature=related
Veikko Lavi - Limperin Hilma
http://www.youtube.com/watch?v=iwHWk4ueHQw&feature=related
Veikko Lavi - Savolainen fakiiri
http://www.youtube.com/watch?v=fl9g4nhkpsE
Veikko Lavi - Isän kädet
http://www.youtube.com/watch?v=l5Me9bhVc2Q&feature=related
Veikko Lavi - Ota löysin rantein
http://www.youtube.com/watch?v=lgDO6ON7EvA
Veikko Lavi - Tukilisäjenkka
http://www.youtube.com/watch?v=1ptAdRx7U9o
Veikko Lavi - Tangokuningas
http://www.youtube.com/watch?v=CsGaa1-GmKk
Veikko Lavi ~ Väärä vitonen
http://www.youtube.com/watch?v=Ea1kdTl0Wn0
Veikko Lavi - Lasijauholaivakeikka
http://www.youtube.com/watch?v=C5X-K3RfZdo
Veikko Lavi - Silakka-apajalla
http://www.youtube.com/watch?v=D3LWTklYz9Q&feature=related
Veikko Lavi - Viimeinen pesti
http://www.youtube.com/watch?v=3tavdIxXKcI&feature=related
Veikko Lavi - Inhottavat naapurit
http://www.youtube.com/watch?v=dtf6suFAhH8&feature=relmfu
Veikko Lavi - Kotisaareni
http://www.youtube.com/watch?v=VBLvajPMBJQ
Veikko Lavi - Serenadi hetekalle
Hetekasta on luontevaa siirtyä extrabonus-lopetuskappaleeseemme, jota isot pojat toivoivat:
http://www.youtube.com/watch?v=RTAXqA85z50&feature=related
Veikko Lavi - Korholan tyttäret
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Veikko_Lavi
http://www.finnicakymenlaakso.fi/henkilogalleria/img/
September 4, 2011
Nainen ja kuolema or a dark bound between sexuality and death
Yläkuva: Der Tod und das Mädchen. Alakuva: Woman and Death [Hans Baldung Grien].
*
Come on baby, don't fear the reaper, baby take my hand, don't fear the reaper, we'll be able to fly, don't fear the reaper, baby I'm your man [Blue Öyster Cult]
*
[Kielimafian linkkilisäys eli osa IV - klo: 12.00].
I
1
Death and the Maiden
This theme has a multi-faceted past. It is rooted in very old mythological traditions: among the ancient Greeks, the abduction of Persephone (Proserpine among the Romans) by Hades (Pluto), god of Hell, is a clear prefiguration of the clash between Eros and Thanatos. The young goddess gathered flowers in company of carefree nymphs when she saw a pretty narcissus and plucked it. At that moment, the ground opened; Hades came out of the underworld and abducted Persephone.
This old vision will take a new form at the end of the 15th century and become the theme of Death and the maiden, which will culminate in Germany at the Renaissance. In many dances of Death already figured a representation of Death with a fine lady or with a beautiful virgin. The image of a young woman was also found in the three ages and Death. However in both cases, there was no trace of erotism. But with Death and the maiden theme, something new happened. People discovered a dark bound between sexuality and death.
In this type of iconography, the young lady was not involved in a dance anymore, but in a sensual intercourse, which will become always more erotic as time went by. Unlike the dance of death, the Death and the maiden pictures dont have any verses to explain them. Due to that, this new kind of illustration lost somewhat of its dramatic intensity; its didactic role became less impotant. On the other hand, this form of art gained a kinf of intimacy. However in spite of the sensuality of this genre, it still had a moralistic goal; it kept on pointing out the fact that life is short as is the proud beauty of a woman. Her body, her face, her hair and her chest will someday feed the worms. The theme of Death and the maiden has sometimes been used pretexts to represent female nudity.
2
In the vast geographical expanse that was the Holy Roman Empire in fifteenth- and sixteenth-century Europe, popular notions of women as powerfully erotic and seductive arose. Drawing inspiration from the Old Testament story of Eve's involvement in the Fall of Man, some Renaissance intellectuals north of the Alps associated the female sex with evil, witchcraft and the malevolent role of syphilis in the dissolution of medieval society's idyllic idea of love. Now a European special exhibition examines the works of German Renaissance artist Hans Baldung Grien (1484/85-1545) and how he and his contemporaries portrayed such anxieties visually.
II
http://www.youtube.com/watch?v=XoZJkkWX8Yw&feature=related
Franz Schubert - Death and the Maiden - Quartet in D Minor
*
Satunnainen kommentaattori kirjoittaa: 'I played this in my quartet a while back. This has to be one of my favorite compostions...ever. The cello part was the coolest things I've ever played. Everytime I listen to it I fall in love again.'
III
http://www.youtube.com/watch?v=AUO_5EALZoM
Blue Oyster Cult - Don't Fear the Reaper
*
All our times have come
Here but now they're gone
Seasons don't fear the reaper
Nor do the wind, the sun or the rain..we can be like they are
Come on baby...don't fear the reaper
Baby take my hand...don't fear the reaper
We'll be able to fly...don't fear the reaper
Baby I'm your man...
Valentine is done
Here but now they're gone
Romeo and Juliet
Are together in eternity...Romeo and Juliet
40,000 men and women everyday...Like Romeo and Juliet
40,000 men and women everyday...Redefine happiness
Another 40,000 coming everyday...We can be like they are
Come on baby...don't fear the reaper
Baby take my hand...don't fear the reaper
We'll be able to fly...don't fear the reaper
Baby I'm your man...
Love of two is one
Here but now they're gone
Came the last night of sadness
And it was clear she couldn't go on
Then the door was open and the wind appeared
The candles blew then disappeared
The curtains flew then he appeared...saying don't be afraid
Come on baby...and she had no fear
And she ran to him...then they started to fly
They looked backward and said goodby...she had become like they are
She had taken his hand...she had become like they are
Come on baby...don't fear the reaper
*
IV
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/10/yllinen-tapaaminen-sadunomainen.html
Yöllinen tapaaminen [sadunomainen kauhukertomus] on sekin muunnelma päreen teemasta.
*
http://www.lamortdanslart.com/fille/maiden.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Baldung
http://en.wikipedia.org/wiki/Hans_Baldung
http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/baldung/ages/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tytt%C3%B6_ja_kuolema
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_and_the_Maiden_(motif)
http://arthistory.about.com/od/namesgg/l/bl_sp_grien.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Franz_Schubert
http://en.wikipedia.org/wiki/Franz_Schubert
http://fi.wikipedia.org/wiki/(Don't_Fear)_The_Reaper
http://en.wikipedia.org/wiki/(Don't_Fear)_The_Reaper
http://fi.wikipedia.org/wiki/Blue_%C3%96yster_Cult
http://en.wikipedia.org/wiki/Blue_%C3%96yster_Cult
*
Come on baby, don't fear the reaper, baby take my hand, don't fear the reaper, we'll be able to fly, don't fear the reaper, baby I'm your man [Blue Öyster Cult]
*
[Kielimafian linkkilisäys eli osa IV - klo: 12.00].
I
1
Death and the Maiden
This theme has a multi-faceted past. It is rooted in very old mythological traditions: among the ancient Greeks, the abduction of Persephone (Proserpine among the Romans) by Hades (Pluto), god of Hell, is a clear prefiguration of the clash between Eros and Thanatos. The young goddess gathered flowers in company of carefree nymphs when she saw a pretty narcissus and plucked it. At that moment, the ground opened; Hades came out of the underworld and abducted Persephone.
This old vision will take a new form at the end of the 15th century and become the theme of Death and the maiden, which will culminate in Germany at the Renaissance. In many dances of Death already figured a representation of Death with a fine lady or with a beautiful virgin. The image of a young woman was also found in the three ages and Death. However in both cases, there was no trace of erotism. But with Death and the maiden theme, something new happened. People discovered a dark bound between sexuality and death.
In this type of iconography, the young lady was not involved in a dance anymore, but in a sensual intercourse, which will become always more erotic as time went by. Unlike the dance of death, the Death and the maiden pictures dont have any verses to explain them. Due to that, this new kind of illustration lost somewhat of its dramatic intensity; its didactic role became less impotant. On the other hand, this form of art gained a kinf of intimacy. However in spite of the sensuality of this genre, it still had a moralistic goal; it kept on pointing out the fact that life is short as is the proud beauty of a woman. Her body, her face, her hair and her chest will someday feed the worms. The theme of Death and the maiden has sometimes been used pretexts to represent female nudity.
2
In the vast geographical expanse that was the Holy Roman Empire in fifteenth- and sixteenth-century Europe, popular notions of women as powerfully erotic and seductive arose. Drawing inspiration from the Old Testament story of Eve's involvement in the Fall of Man, some Renaissance intellectuals north of the Alps associated the female sex with evil, witchcraft and the malevolent role of syphilis in the dissolution of medieval society's idyllic idea of love. Now a European special exhibition examines the works of German Renaissance artist Hans Baldung Grien (1484/85-1545) and how he and his contemporaries portrayed such anxieties visually.
II
http://www.youtube.com/watch?v=XoZJkkWX8Yw&feature=related
Franz Schubert - Death and the Maiden - Quartet in D Minor
*
Satunnainen kommentaattori kirjoittaa: 'I played this in my quartet a while back. This has to be one of my favorite compostions...ever. The cello part was the coolest things I've ever played. Everytime I listen to it I fall in love again.'
III
http://www.youtube.com/watch?v=AUO_5EALZoM
Blue Oyster Cult - Don't Fear the Reaper
*
All our times have come
Here but now they're gone
Seasons don't fear the reaper
Nor do the wind, the sun or the rain..we can be like they are
Come on baby...don't fear the reaper
Baby take my hand...don't fear the reaper
We'll be able to fly...don't fear the reaper
Baby I'm your man...
Valentine is done
Here but now they're gone
Romeo and Juliet
Are together in eternity...Romeo and Juliet
40,000 men and women everyday...Like Romeo and Juliet
40,000 men and women everyday...Redefine happiness
Another 40,000 coming everyday...We can be like they are
Come on baby...don't fear the reaper
Baby take my hand...don't fear the reaper
We'll be able to fly...don't fear the reaper
Baby I'm your man...
Love of two is one
Here but now they're gone
Came the last night of sadness
And it was clear she couldn't go on
Then the door was open and the wind appeared
The candles blew then disappeared
The curtains flew then he appeared...saying don't be afraid
Come on baby...and she had no fear
And she ran to him...then they started to fly
They looked backward and said goodby...she had become like they are
She had taken his hand...she had become like they are
Come on baby...don't fear the reaper
*
IV
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/10/yllinen-tapaaminen-sadunomainen.html
Yöllinen tapaaminen [sadunomainen kauhukertomus] on sekin muunnelma päreen teemasta.
*
http://www.lamortdanslart.com/fille/maiden.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hans_Baldung
http://en.wikipedia.org/wiki/Hans_Baldung
http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/baldung/ages/
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tytt%C3%B6_ja_kuolema
http://en.wikipedia.org/wiki/Death_and_the_Maiden_(motif)
http://arthistory.about.com/od/namesgg/l/bl_sp_grien.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Franz_Schubert
http://en.wikipedia.org/wiki/Franz_Schubert
http://fi.wikipedia.org/wiki/(Don't_Fear)_The_Reaper
http://en.wikipedia.org/wiki/(Don't_Fear)_The_Reaper
http://fi.wikipedia.org/wiki/Blue_%C3%96yster_Cult
http://en.wikipedia.org/wiki/Blue_%C3%96yster_Cult
February 18, 2011
November 25, 2010
I Will Derive [Mä tulen johtamaan]
Derivointi opettaa elämää[n]
1
Ennenkuin julkaisen jo valmiin ja julman rasismi-päreeni Takkiraudasta haluan hieman keventää tunnelmaa ja heittäytyä jopa sensitiiviseksi.
Tämä päre on kommentti Ironmistressin päreessään Talouden ja prosessimetallurgian analogiat hänen lähinnä Tomin kanssa käymäänsä kommentti'keskusteluun' [siis mikä ihmeen keskustelu?].
Pääsemme samalla tutustumaan matematiikan ihmeelliseen mutta ah niin selkeään ja johdonmukaiseen maailmaan myös kahden mainion musiikkiesityksen siivittäminä.
Korottamisiin!
2
'Pätkä I-palkkia:
r = dA/dt => dA/A = kdt
integroidaan = > ln(A_0/A) = kt
nostetaan potenssiin => A_O/A = e^kt
kerrotaan A:lla => A_0 = Ae^kt
jaetaan e^kt:lla => A_O/e^kt = A
=> A = A_0e^-kt
M.O.T.
*
http://hikipedia.info/wiki/Matemaatikko
3
???????
Onks täällä jonkun gnostilaisen salaseuran kokous vai?
Hmm.
No totta kai mäkin haluaisin korottaa mun I-palkki-pätkän potenssia. Ja vaihtaa sen jälkeen vähän etumerkkejä Takkiraudan kanssa.
Pääseeks tähän kerhoon vapaaehtoisesti? Vai pitääkö tulla väkisin?
[Tiedoksi RM:lle: Iltalääkkeet otin juuri äsken - no hätä siis]
4
Mä ihan oikeesti haluun päästä teidän kerhoon. Suosituksina mulla on seuraavanlaisia näyttöjä.
http://www.youtube.com/watch?v=UTby_e4-Rhg
Finite Simple Group (of Order Two) - [loistava esitys - henk. koht. Takkiraudalle]
The Klein Four Group is a very talented a cappella group "of the world of higher mathematics" of the Northwestern University mathematics department, composed of Clark Alexander, Scott Bailey, Mike Johnson, Kal Nanes, and Matt Salomone. Their viral single, a mathematical love song called Finite Simple Group (of Order Two), is funny and clever in an endearingly nerdy way.
The lyrics for Finite Simple Group (of Order Two):
The path of love is never smooth
But mine’s continuous for you
You’re the upper bound in the chains of my heart
You’re my Axiom of Choice, you know it’s true
But lately our relation’s not so well-defined
And I just can’t function without you
I’ll prove my proposition and I’m sure you’ll find
We’re a finite simple group of order two
I’m losing my identity
I’m getting tensor every day
And without loss of generality
I will assume that you feel the same way
Since every time I see you, you just quotient out
The faithful image that I map into
But when we’re one-to-one you’ll see what I’m about
‘Cause we’re a finite simple group of order two
Our equivalence was stable,
A principal love bundle sitting deep inside
But then you drove a wedge between our two-forms
Now everything is so complexified
When we first met, we simply connected
My heart was open but too dense
Our system was already directed
To have a finite limit, in some sense
I’m living in the kernel of a rank-one map
From my domain, its image looks so blue,
‘Cause all I see are zeroes, it’s a cruel trap
But we’re a finite simple group of order two
I’m not the smoothest operator in my class,
But we’re a mirror pair, me and you,
So let’s apply forgetful functors to the past
And be a finite simple group, a finite simple group,
Let’s be a finite simple group of order two
(Oughter: "Why not three?")
I’ve proved my proposition now, as you can see,
So let’s both be associative and free
And by corollary, this shows you and I to be
Purely inseparable. Q. E. D.
5
http://www.youtube.com/watch?v=P9dpTTpjymE&feature=related
I Will Derive!
Lyrics:
At first I was afraid, what could the answer be?
It said given this position find velocity.
So I tried to work it out, but I knew that I was wrong.
I struggled; I cried, "A problem shouldn't take this long!"
I tried to think, control my nerve.
It's evident that speed's tangential to that time-position curve.
This problem would be mine if I just knew that tangent line.
But what to do? Show me a sign!
So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of x position with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dx/dt.
I will derive, I will derive. Hey, hey!
And then I went ahead to the second part.
But as I looked at it I wasn't sure quite how to start.
It was asking for the time at which velocity
Was at a maximum, and I was thinking "Woe is me."
But then I thought, this much I know.
I've gotta find acceleration, set it equal to zero.
Now if I only knew what the function was for a.
I guess I'm gonna have to solve for it someway.
So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of velocity with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dv/dt.
I will derive, I will derive.
So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of x position with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dx/dt.
I will derive, I will derive, I will derive!
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/talouden-ja-prosessimetallurgian.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Derivaatta
http://ivitamins.wordpress.com/
1
Ennenkuin julkaisen jo valmiin ja julman rasismi-päreeni Takkiraudasta haluan hieman keventää tunnelmaa ja heittäytyä jopa sensitiiviseksi.
Tämä päre on kommentti Ironmistressin päreessään Talouden ja prosessimetallurgian analogiat hänen lähinnä Tomin kanssa käymäänsä kommentti'keskusteluun' [siis mikä ihmeen keskustelu?].
Pääsemme samalla tutustumaan matematiikan ihmeelliseen mutta ah niin selkeään ja johdonmukaiseen maailmaan myös kahden mainion musiikkiesityksen siivittäminä.
Korottamisiin!
2
'Pätkä I-palkkia:
r = dA/dt => dA/A = kdt
integroidaan = > ln(A_0/A) = kt
nostetaan potenssiin => A_O/A = e^kt
kerrotaan A:lla => A_0 = Ae^kt
jaetaan e^kt:lla => A_O/e^kt = A
=> A = A_0e^-kt
M.O.T.
*
http://hikipedia.info/wiki/Matemaatikko
3
???????
Onks täällä jonkun gnostilaisen salaseuran kokous vai?
Hmm.
No totta kai mäkin haluaisin korottaa mun I-palkki-pätkän potenssia. Ja vaihtaa sen jälkeen vähän etumerkkejä Takkiraudan kanssa.
Pääseeks tähän kerhoon vapaaehtoisesti? Vai pitääkö tulla väkisin?
[Tiedoksi RM:lle: Iltalääkkeet otin juuri äsken - no hätä siis]
4
Mä ihan oikeesti haluun päästä teidän kerhoon. Suosituksina mulla on seuraavanlaisia näyttöjä.
http://www.youtube.com/watch?v=UTby_e4-Rhg
Finite Simple Group (of Order Two) - [loistava esitys - henk. koht. Takkiraudalle]
The Klein Four Group is a very talented a cappella group "of the world of higher mathematics" of the Northwestern University mathematics department, composed of Clark Alexander, Scott Bailey, Mike Johnson, Kal Nanes, and Matt Salomone. Their viral single, a mathematical love song called Finite Simple Group (of Order Two), is funny and clever in an endearingly nerdy way.
The lyrics for Finite Simple Group (of Order Two):
The path of love is never smooth
But mine’s continuous for you
You’re the upper bound in the chains of my heart
You’re my Axiom of Choice, you know it’s true
But lately our relation’s not so well-defined
And I just can’t function without you
I’ll prove my proposition and I’m sure you’ll find
We’re a finite simple group of order two
I’m losing my identity
I’m getting tensor every day
And without loss of generality
I will assume that you feel the same way
Since every time I see you, you just quotient out
The faithful image that I map into
But when we’re one-to-one you’ll see what I’m about
‘Cause we’re a finite simple group of order two
Our equivalence was stable,
A principal love bundle sitting deep inside
But then you drove a wedge between our two-forms
Now everything is so complexified
When we first met, we simply connected
My heart was open but too dense
Our system was already directed
To have a finite limit, in some sense
I’m living in the kernel of a rank-one map
From my domain, its image looks so blue,
‘Cause all I see are zeroes, it’s a cruel trap
But we’re a finite simple group of order two
I’m not the smoothest operator in my class,
But we’re a mirror pair, me and you,
So let’s apply forgetful functors to the past
And be a finite simple group, a finite simple group,
Let’s be a finite simple group of order two
(Oughter: "Why not three?")
I’ve proved my proposition now, as you can see,
So let’s both be associative and free
And by corollary, this shows you and I to be
Purely inseparable. Q. E. D.
5
http://www.youtube.com/watch?v=P9dpTTpjymE&feature=related
I Will Derive!
Lyrics:
At first I was afraid, what could the answer be?
It said given this position find velocity.
So I tried to work it out, but I knew that I was wrong.
I struggled; I cried, "A problem shouldn't take this long!"
I tried to think, control my nerve.
It's evident that speed's tangential to that time-position curve.
This problem would be mine if I just knew that tangent line.
But what to do? Show me a sign!
So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of x position with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dx/dt.
I will derive, I will derive. Hey, hey!
And then I went ahead to the second part.
But as I looked at it I wasn't sure quite how to start.
It was asking for the time at which velocity
Was at a maximum, and I was thinking "Woe is me."
But then I thought, this much I know.
I've gotta find acceleration, set it equal to zero.
Now if I only knew what the function was for a.
I guess I'm gonna have to solve for it someway.
So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of velocity with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dv/dt.
I will derive, I will derive.
So I thought back to Calculus.
Way back to Newton and to Leibniz,
And to problems just like this.
And just like that when I had given up all hope,
I said nope, there's just one way to find that slope.
And so now I, I will derive.
Find the derivative of x position with respect to time.
It's as easy as can be, just have to take dx/dt.
I will derive, I will derive, I will derive!
*
http://takkirauta.blogspot.com/2010/11/talouden-ja-prosessimetallurgian.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Derivaatta
http://ivitamins.wordpress.com/
November 17, 2010
Ei oo nimeä sulle sinä kaikkein ihanin ja kauhein
'Pänttää nyt päähäsi, että sinä - Ego - olet nero' [Sibelius nuoremman iän päivärjassaan].
*
http://www.youtube.com/watch?v=aIxzXDoOm34&feature=related
Jean Sibelius - Sydämeni laulu - Aleksis Kivi [kaukana kavala maailma]
*
http://www.youtube.com/watch?v=nkzrSZKA4cM
Sibelius - Symphony No. 5 - III. Finale - [Yks nuori nero tässä kapillimesteeraa; loistava lopetus - yks parhaista mä luulen - siis mitä tähän sinfoniaan tulee].
*
http://www.youtube.com/watch?v=9t0FBQ3xeVA
Deutsche Kammerphilharmonie, Jean Sibelius: Valse Triste - [Mikä on tanssin ja liikkeen ero? Sitä myös kysyy maaginen Valse Triste. - Kapellimestari Paavo Järvi tuo mieleen isäni].
*
http://www.lastfm.se/music/Jean+Sibelius
*
http://www.youtube.com/watch?v=aIxzXDoOm34&feature=related
Jean Sibelius - Sydämeni laulu - Aleksis Kivi [kaukana kavala maailma]
*
http://www.youtube.com/watch?v=nkzrSZKA4cM
Sibelius - Symphony No. 5 - III. Finale - [Yks nuori nero tässä kapillimesteeraa; loistava lopetus - yks parhaista mä luulen - siis mitä tähän sinfoniaan tulee].
*
http://www.youtube.com/watch?v=9t0FBQ3xeVA
Deutsche Kammerphilharmonie, Jean Sibelius: Valse Triste - [Mikä on tanssin ja liikkeen ero? Sitä myös kysyy maaginen Valse Triste. - Kapellimestari Paavo Järvi tuo mieleen isäni].
*
http://www.lastfm.se/music/Jean+Sibelius
June 4, 2009
Shakespeare - sonetti nro. 18
Shall I compare thee to a summer's day?
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer's lease hath all too short a date:
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his gold complexion dimmed,
And every fair from fair sometime declines,
By chance, or nature's changing course untrimmed:
But thy eternal summer shall not fade,
Nor lose possession of that fair thou ow'st,
Nor shall death brag thou wander'st in his shade,
When in eternal lines to time thou grow'st,
So long as men can breathe, or eyes can see,
So long lives this, and this gives life to thee.
*
Sinua vertaisinko suven aikaan?
Ei, olet vakaampi ja lempeämpi:
suloiset kevään ummut viima raastaa
ja suvi joutuin irtisanotaan
liiaksi paahtaa joskus taivaan silmä,
sen kultahipiäkin himmentyy;
niin laskee kaiken kauniin kauneus
vahingon taikka luonnon kierron kautta
Vain sinun suvesi on ikuinen,
ei häivy eikä hukkaa kaunistasi,
ei kerskaa kuolema; käyt varjon alla,
kun kasvat aikaan säkein ikuisin;
niin kauan kuin on silmä näkemässä
tai rinta hengittää, saat elää tässä.
'Unelma lapsesta peilikuvana ja jatkuvana heijastuksena tulevaisuuteen saa väistyä, kun tilalle astuu ajatus: 'saat elää tässä', tässä rakkausrunossa, tässä hienossa kielestä rakennetussa peilissä, joka on paljon varmempi tapa turvata täydellisen kauneuden koskemattomuus ja siirtää se tuleville sukupolville. Itse asiassa Shakespeare on korvannut naisen, jonka hän yritti taivuttaa nuoren miehen saattamaan raskaaksi; ei nainen, vaan runoilija voi synnyttää nuoren miehen kestävän kuvan.'
Stephen Greenblatt:Shakespeare, s. 253.
*
http://www.shakespeares-sonnets.com/sonn01.htm#anchor018
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer's lease hath all too short a date:
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his gold complexion dimmed,
And every fair from fair sometime declines,
By chance, or nature's changing course untrimmed:
But thy eternal summer shall not fade,
Nor lose possession of that fair thou ow'st,
Nor shall death brag thou wander'st in his shade,
When in eternal lines to time thou grow'st,
So long as men can breathe, or eyes can see,
So long lives this, and this gives life to thee.
*
Sinua vertaisinko suven aikaan?
Ei, olet vakaampi ja lempeämpi:
suloiset kevään ummut viima raastaa
ja suvi joutuin irtisanotaan
liiaksi paahtaa joskus taivaan silmä,
sen kultahipiäkin himmentyy;
niin laskee kaiken kauniin kauneus
vahingon taikka luonnon kierron kautta
Vain sinun suvesi on ikuinen,
ei häivy eikä hukkaa kaunistasi,
ei kerskaa kuolema; käyt varjon alla,
kun kasvat aikaan säkein ikuisin;
niin kauan kuin on silmä näkemässä
tai rinta hengittää, saat elää tässä.
'Unelma lapsesta peilikuvana ja jatkuvana heijastuksena tulevaisuuteen saa väistyä, kun tilalle astuu ajatus: 'saat elää tässä', tässä rakkausrunossa, tässä hienossa kielestä rakennetussa peilissä, joka on paljon varmempi tapa turvata täydellisen kauneuden koskemattomuus ja siirtää se tuleville sukupolville. Itse asiassa Shakespeare on korvannut naisen, jonka hän yritti taivuttaa nuoren miehen saattamaan raskaaksi; ei nainen, vaan runoilija voi synnyttää nuoren miehen kestävän kuvan.'
Stephen Greenblatt:Shakespeare, s. 253.
*
http://www.shakespeares-sonnets.com/sonn01.htm#anchor018
January 11, 2009
Treffit Kuoleman kanssa
Kielimafia pohtii sanajärjestyksiä ja ilmaisun metaforisuuden sekä luontevuuden yhdistämistä - 12.1.
*
Kuolemasta ja Kuoleman rakastamisesta
*
Hiljaa - aivan hiljaa - minä katoan pois tästä maailmasta.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä liukenen ikuisuuden kaikkivaltiaaseen syliin. Pois kaikesta tuskasta ja intohimosta, pois ikävästä ja kaipauksesta - kohti kuoleman hellyyttä, joka armahtaa minut eikä tuomitse - joka on kuin äidin turvallinen käsi ja isän vahva ote.
Hiljaa - aivan hiljaa - olen matkalla maan syvyyteen, mullan pehmeyteen ja sen uudeksi synnyttävään kaiken ikuiseen paluuseen.
Tiedän, että kuolema on armoa - ainutta armoa, joka minulle on suotu.
Mutta ehkä kuolema on vielä enemmän - vielä paljon suurempi armo kuin kenenkään yksityinen tie. Ehkä kuolema on sekä ensimmäinen että viimeisin pelastus, minkä todellisuus koskaan voi kenellekään suoda.
Miksi siis olisin enää levoton? Miksi sydämeni enää kaipaisikaan toista ihmistä - ystävää tai rakastettua, koska kaikkein suurin odottaa minua - joka hetki yhä lähemmäksi tullen ja kutsuen minua luokseen kuin toveriaan, joka on minulle alusta lähtien annettu, jotta kestäisin tämän elämän, koska tiedän, ettei sitä voi heittää hukkaan - en edes minä - äärimmäinen nihilisti.
Kääri minut siis lämpimään huopaan, vie minut pois ja anna minulle ikuinen tyyneys ja mielen tasapaino.
Sillä minä rakastan sinua - Kuolema - niinkuin sinäkin minua. Me kaksi, jotka kohtasimme jo silloin, kun parkaisin tuskasta ensimmäisen kerran tänne maailmaan joutuessani.
Pyhä sinä olet - Kuolema, joka annat minulle ikuisen elämän.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä sulan pois - valun valtamereen ja aavikon hiekanjyvien miljardeihin. Ja sitten kun minua ei enää ole - olen enemmän kuin koskaan!
Olen Maailmankaikkeus yhdessä ainoassa kaaoksen triljoonasosassa, jota yksikään ihminen - ei edes fyysikko - pysty mittaamaan, todistamaan tai edes ymmärtämään!
Minut voi enää vain kuvitella, sillä olen muuttunut osaksi ajatuksen mytologista todellisuutta.
*
Kuolemasta ja Kuoleman rakastamisesta
*
Hiljaa - aivan hiljaa - minä katoan pois tästä maailmasta.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä liukenen ikuisuuden kaikkivaltiaaseen syliin. Pois kaikesta tuskasta ja intohimosta, pois ikävästä ja kaipauksesta - kohti kuoleman hellyyttä, joka armahtaa minut eikä tuomitse - joka on kuin äidin turvallinen käsi ja isän vahva ote.
Hiljaa - aivan hiljaa - olen matkalla maan syvyyteen, mullan pehmeyteen ja sen uudeksi synnyttävään kaiken ikuiseen paluuseen.
Tiedän, että kuolema on armoa - ainutta armoa, joka minulle on suotu.
Mutta ehkä kuolema on vielä enemmän - vielä paljon suurempi armo kuin kenenkään yksityinen tie. Ehkä kuolema on sekä ensimmäinen että viimeisin pelastus, minkä todellisuus koskaan voi kenellekään suoda.
Miksi siis olisin enää levoton? Miksi sydämeni enää kaipaisikaan toista ihmistä - ystävää tai rakastettua, koska kaikkein suurin odottaa minua - joka hetki yhä lähemmäksi tullen ja kutsuen minua luokseen kuin toveriaan, joka on minulle alusta lähtien annettu, jotta kestäisin tämän elämän, koska tiedän, ettei sitä voi heittää hukkaan - en edes minä - äärimmäinen nihilisti.
Kääri minut siis lämpimään huopaan, vie minut pois ja anna minulle ikuinen tyyneys ja mielen tasapaino.
Sillä minä rakastan sinua - Kuolema - niinkuin sinäkin minua. Me kaksi, jotka kohtasimme jo silloin, kun parkaisin tuskasta ensimmäisen kerran tänne maailmaan joutuessani.
Pyhä sinä olet - Kuolema, joka annat minulle ikuisen elämän.
Hiljaa - aivan hiljaa - minä sulan pois - valun valtamereen ja aavikon hiekanjyvien miljardeihin. Ja sitten kun minua ei enää ole - olen enemmän kuin koskaan!
Olen Maailmankaikkeus yhdessä ainoassa kaaoksen triljoonasosassa, jota yksikään ihminen - ei edes fyysikko - pysty mittaamaan, todistamaan tai edes ymmärtämään!
Minut voi enää vain kuvitella, sillä olen muuttunut osaksi ajatuksen mytologista todellisuutta.
December 16, 2008
Tämän kappaleen omistan vain itselleni


Mitäpä tätä selittelemään. Sanat kertovat ihan tarpeeksi siitä, mistä on kysymys.
Sitaatti kommentaattorilta: En mä muuta osaa sanoa kuin että tänks Juice. Sä olit ihminen.
*
http://www.youtube.com/watch?v=wa-WJl2S9vY
Lisään vielä Kaija Koon tulkinnan samasta biisistä. Juice tätä versiota aikoinaan kehui ja syystäkin.
*
Eräs kommentaattori kirjoittaa:
Jokainen ihminen, joka on kärsinyt edes osin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ymmärtää tämän kappaleen monipuolisen sanoman.
Tämä on suomalaisena biisinä yksi ohittamattomampia - riippumatta esittäjästä.
Timo Ekman
Seinäjoki
***
Panin elämän risaiseksi, sain risaisen elämän,
olin ehyt ja rento ja tiesin mitä hain.
Olin koulu, olin reksi, olin minä ja olin hän,
nyt huoneessa tässä lasken sormiain.
Vedin viikon liian hitaan, ja kaikkeen turhauduin,
miksi maleksitaan, vaadin tietää syyn.
Ja kuolema kun kitaan tunki käärmeen ja sääriluin,
ne huuhdoin pois ja lähdin näyttelyyn.
Panin vauhtia valtateihin ja liikuin nopeaan,
jos pysähdyin niin mitään nähnyt en,
yön peilin pirstaleihin ja aamun hopeaan,
mä havahduin, sain haavan verisen.
Voi vittu kun joskus se rasittaa,
en maata kestä, en maailmaa,
vaan hänenkö niskaan velkani sälytän.
Niin kasvot peilistä pakenee,
tyhjät silmät eilistä katselee.
Mitä sainkaan minä ja mitä saikaan hän,
risaisen elämän.
En pelkää lentämistä, minä lennän mielelläin,
mutta aikaeroon koskaan totu en.
Ja kun kirjaa älyllistä, mä selaan väärinpäin,
niin läpikotaisin mä opin sen.
Voi vittu kun joskus se rasittaa,
en maata kestä, en maailmaa,
vaan hänenkö niskaan velkani sälytän.
Niin kasvot peilistä pakenee,
tyhjät silmät eilistä katselee.
Mitä sainkaan minä ja mitä saikaan hän.
Viini tahmea tarttuu kieleen, sen nielen kuitenkin,
vielä toivein sentään aamuun katselen.
Haavat sormeen ja arvet mieleen sain kun kolusin,
laitapuolella - elämän risaisen.
Voi vittu kun joskus se rasittaa,
en maata kestä, en maailmaa,
vaan hänenkö niskaan velkani sälytän.
Niin kasvot peilistä pakenee,
tyhjät silmät eilistä katselee.
Mitä sainkaan minä ja mitä saikaan hän,
risaisen elämän.
*
Katso myös:
http://jarvelainen.blogspot.com/2006/11/risainen-elm_25.html
http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/584257?hyvinvointi-voin_hyvin-virkeytta
*
http://www.youtube.com/watch?v=wa-WJl2S9vY
Lisään vielä Kaija Koon tulkinnan samasta biisistä. Juice tätä versiota aikoinaan kehui ja syystäkin.
*
Eräs kommentaattori kirjoittaa:
Jokainen ihminen, joka on kärsinyt edes osin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ymmärtää tämän kappaleen monipuolisen sanoman.
Tämä on suomalaisena biisinä yksi ohittamattomampia - riippumatta esittäjästä.
Timo Ekman
Seinäjoki
***
Panin elämän risaiseksi, sain risaisen elämän,
olin ehyt ja rento ja tiesin mitä hain.
Olin koulu, olin reksi, olin minä ja olin hän,
nyt huoneessa tässä lasken sormiain.
Vedin viikon liian hitaan, ja kaikkeen turhauduin,
miksi maleksitaan, vaadin tietää syyn.
Ja kuolema kun kitaan tunki käärmeen ja sääriluin,
ne huuhdoin pois ja lähdin näyttelyyn.
Panin vauhtia valtateihin ja liikuin nopeaan,
jos pysähdyin niin mitään nähnyt en,
yön peilin pirstaleihin ja aamun hopeaan,
mä havahduin, sain haavan verisen.
Voi vittu kun joskus se rasittaa,
en maata kestä, en maailmaa,
vaan hänenkö niskaan velkani sälytän.
Niin kasvot peilistä pakenee,
tyhjät silmät eilistä katselee.
Mitä sainkaan minä ja mitä saikaan hän,
risaisen elämän.
En pelkää lentämistä, minä lennän mielelläin,
mutta aikaeroon koskaan totu en.
Ja kun kirjaa älyllistä, mä selaan väärinpäin,
niin läpikotaisin mä opin sen.
Voi vittu kun joskus se rasittaa,
en maata kestä, en maailmaa,
vaan hänenkö niskaan velkani sälytän.
Niin kasvot peilistä pakenee,
tyhjät silmät eilistä katselee.
Mitä sainkaan minä ja mitä saikaan hän.
Viini tahmea tarttuu kieleen, sen nielen kuitenkin,
vielä toivein sentään aamuun katselen.
Haavat sormeen ja arvet mieleen sain kun kolusin,
laitapuolella - elämän risaisen.
Voi vittu kun joskus se rasittaa,
en maata kestä, en maailmaa,
vaan hänenkö niskaan velkani sälytän.
Niin kasvot peilistä pakenee,
tyhjät silmät eilistä katselee.
Mitä sainkaan minä ja mitä saikaan hän,
risaisen elämän.
*
Katso myös:
http://jarvelainen.blogspot.com/2006/11/risainen-elm_25.html
http://www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/584257?hyvinvointi-voin_hyvin-virkeytta
September 16, 2008
Huumorintaju lopullisella koetuksella
I
Jos pystyt nauramaan tälle hikipedian jutulle, sinulla ei ole mitään hätää. Jostain käsittämättömästä syystä rakastat elämää enemmän ja häikäilemättömämmin kuin elämä sinua. Onnitteluni. Olet voittaja. Sinulla on voimaa haistattaa pitkät jopa kuolemalle!
*
Itsemurha (lat. suicidium) on henkirikos, jonka tekemiseen vaaditaan vain yksi henkilö. Se henkilö olet Sinä. Kyllä, juuri sinä. Sinulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus paeta tätä julmaa maailmaa kuoleman ymmärtävään syliin! Eikö tunnukin ihanalta ajatella typerien vanhempiesi surua ja itkua ja kuinka he katuvatkaan ja toivovat, että olisit elossa. Voit tehdä itsemurhan vain yhden kerran, joten toteuttamistapa on syytä valita huolellisesti. Yleisimpiä itsemurhatapoja ovat munuaisten repiminen ulos vesurilla sekä Uusikselle vittuilu. Yksi toimiva tapa on sytytetyn dynamiittipötkön tunkeminen perseeseen.
Itsemurhavälineissä suosiota ovat myös saavuttaneet Bilteman pakokaasuletku ja Etolan sininen pyykkinaru. Itsemurhaan kelpaa myös Laura Voutilaisen koko tuotanto, tosin prosessi on hidas ja tuskallinen.
(Ote hikipedian valistuspläjäyksestä).
*
Valitse nyt itsellesi sopiva tapa lähteä tästä elämästä. 'Osta erikoistarjouksesta sopivaa köyttä juuri 'kaulakiikkua' varten. Osta ikioma kiikkunaru vain omaan käyttöön!' Mitäpä ei marketti myisi tehdäkseen sinulla rahaa vielä hirressä roikkuessasi.
Lue lisää alla olevasta linkistä.
*
http://hikipedia.info/wiki/Itsemurha
II
The last words written by famous people in their suicide notes
And so I leave this world, where the heart must either break or turn to lead. Suicide note.~~ Nicolas-Sebastien Chamfort, French writer, d. 1794
Frances and Courtney, I'll be at your altar. Please keep going Courtney, for Frances for her life will be so much happier without me. I LOVE YOU. I LOVE YOU. Suicide note.~~ Kurt Cobain, musician, d. April 8, 1994
Goodbye, everybody!Last words as he jumped off the cruise ship "Orizaba." (His body was never found.)~~ Hart Crane, poet, d. April 27, 1932
To my friends: My work is done. Why wait? Suicide note.~~ George Eastman, inventor, d. March 14, 1932
Goodbye, my friend, goodbye My love, you are in my heart. It was preordained we should part And be reunited by and by. Goodbye: no handshake to endure. Let's have no sadness -- furrowed brow. There's nothing new in dying now Though living is no newer.
Written in his own blood, and given to a friend the day before he hanged himself.~~ Sergei Esenin, Russian poet, d. Dec. 28, 1925
When all usefulness is over, when one is assured of an unavoidable and imminent death, it is the simplest of human rights to choose a quick and easy death in place of a slow and horrible one.
Suicide note.~~ Charlotte Perkins Gilman, writer, d. August 17, 1935 (As an advocate for the right-to-die, Gilman committed suicide on August 17, 1935 by taking an overdose of chloroform. She "chose chloroform over cancer.")
Lets see if this will do it. Accidental suicide as he shot himself with a blank-loaded pistol on the set of TV spy show "Cover Up." The concussion forced a chunk of his skull into his brain; he died six days later.~~ Jon Erik Hexum, actor, d. October 18, 1984
All fled--all done, so lift me on the pyre; The feast is over, and the lamps expire. Suicide note.~~ Robert E. Howard, writer, d. June 11, 1936
And now, in keeping with Channel 40's policy of always bringing you the latest in blood and guts, in living color, you're about to see another first - an attempted suicide. Shot herself during broadcast.~~ Chris Chubbuck, newscaster, d. July 15, 1974
Don't worry, it's not loaded. Suicide playing Russian roulette. ~~ Terry Kath, rock musician, d. January 23, 1978
They tried to get me - I got them first! Suicide by drinking Lysol.~~ Vachel Lindsay, poet, d. December 4, 1931
I must end it. There's no hope left. I'll be at peace. No one had anything to do with this. My decision totally. Suicide note.~~ Freddie Prinze, comedian, d. January 29, 1977
Dear World, I am leaving you because I am bored. I feel I have lived long enough. I am leaving you with your worries in this sweet cesspool - good luck. Suicide note.~~ George Sanders, British actor, d. April 25, 1972
When I am dead, and over me bright April Shakes out her rain drenched hair, Tho you should lean above me broken hearted, I shall not care. For I shall have peace. As leafey trees are peaceful When rain bends down the bough. And I shall be more silent and cold hearted Than you are now. Suicide note to her lover who left her.~~ Sara Teasdale, poet, d. 1933
"Football Season Is Over."No More Games. No More Bombs. No More Walking. No More Fun. No More Swimming. 67. That is 17 years past 50. 17 more than I needed or wanted. Boring. I am always bitchy. No Fun for anybody. 67. You are getting Greedy. Act your old age. Relax This won't hurt.
Hunter left the note for his wife, Anita. He shot himself four days later at his home in Aspen, Colo., after weeks of pain from a host of physical problems that included a broken leg and a hip replacement.~~ Hunter S. Thompson, author, d. 20 February, 2005The writer's ashes were blown into the sky in Woody Creek, Colo., amid fireworks on Aug. 20.
To Harald, may God forgive you and forgive me too but I prefer to take my life away and our baby's before I bring him with shame or killing him, Lupe. Suicide note.~~ Lupe Velez, actress, d. December 13, 1944
The future is just old age and illness and pain.... I must have peace and this is the only way. Suicide note.~~ James Whale, film director, d. May 29, 1957
I don't believe that people should take their own lives without deep and thoughtful reflection over a considerable period of time. Suicide note.~~ Wendy O. Williams, punk rock performer, d. April 6, 1998
I feel certain that I'm going mad again. I feel we can't go thru another of those terrible times. And I shan't recover this time. I begin to hear voices. Suicide note ~~ Virginia Woolf, author, d. March 28, 1941
Last Words
Words of Criminals At Execution
Famous Suicide Notes . . .
III
Kristillistä kritiikkiä makaaberia huumoriani vastaan:
http://www.kristitynfoorumi.fi/ilonauruhuumori.htm
Vastaukseni kristityn sietämättömän kevyelle (siis typerälle!) tekopyhyydelle:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=801
Jos pystyt nauramaan tälle hikipedian jutulle, sinulla ei ole mitään hätää. Jostain käsittämättömästä syystä rakastat elämää enemmän ja häikäilemättömämmin kuin elämä sinua. Onnitteluni. Olet voittaja. Sinulla on voimaa haistattaa pitkät jopa kuolemalle!
*
Itsemurha (lat. suicidium) on henkirikos, jonka tekemiseen vaaditaan vain yksi henkilö. Se henkilö olet Sinä. Kyllä, juuri sinä. Sinulla on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus paeta tätä julmaa maailmaa kuoleman ymmärtävään syliin! Eikö tunnukin ihanalta ajatella typerien vanhempiesi surua ja itkua ja kuinka he katuvatkaan ja toivovat, että olisit elossa. Voit tehdä itsemurhan vain yhden kerran, joten toteuttamistapa on syytä valita huolellisesti. Yleisimpiä itsemurhatapoja ovat munuaisten repiminen ulos vesurilla sekä Uusikselle vittuilu. Yksi toimiva tapa on sytytetyn dynamiittipötkön tunkeminen perseeseen.
Itsemurhavälineissä suosiota ovat myös saavuttaneet Bilteman pakokaasuletku ja Etolan sininen pyykkinaru. Itsemurhaan kelpaa myös Laura Voutilaisen koko tuotanto, tosin prosessi on hidas ja tuskallinen.
(Ote hikipedian valistuspläjäyksestä).
*
Valitse nyt itsellesi sopiva tapa lähteä tästä elämästä. 'Osta erikoistarjouksesta sopivaa köyttä juuri 'kaulakiikkua' varten. Osta ikioma kiikkunaru vain omaan käyttöön!' Mitäpä ei marketti myisi tehdäkseen sinulla rahaa vielä hirressä roikkuessasi.
Lue lisää alla olevasta linkistä.
*
http://hikipedia.info/wiki/Itsemurha
II
The last words written by famous people in their suicide notes
And so I leave this world, where the heart must either break or turn to lead. Suicide note.~~ Nicolas-Sebastien Chamfort, French writer, d. 1794
Frances and Courtney, I'll be at your altar. Please keep going Courtney, for Frances for her life will be so much happier without me. I LOVE YOU. I LOVE YOU. Suicide note.~~ Kurt Cobain, musician, d. April 8, 1994
Goodbye, everybody!Last words as he jumped off the cruise ship "Orizaba." (His body was never found.)~~ Hart Crane, poet, d. April 27, 1932
To my friends: My work is done. Why wait? Suicide note.~~ George Eastman, inventor, d. March 14, 1932
Goodbye, my friend, goodbye My love, you are in my heart. It was preordained we should part And be reunited by and by. Goodbye: no handshake to endure. Let's have no sadness -- furrowed brow. There's nothing new in dying now Though living is no newer.
Written in his own blood, and given to a friend the day before he hanged himself.~~ Sergei Esenin, Russian poet, d. Dec. 28, 1925
When all usefulness is over, when one is assured of an unavoidable and imminent death, it is the simplest of human rights to choose a quick and easy death in place of a slow and horrible one.
Suicide note.~~ Charlotte Perkins Gilman, writer, d. August 17, 1935 (As an advocate for the right-to-die, Gilman committed suicide on August 17, 1935 by taking an overdose of chloroform. She "chose chloroform over cancer.")
Lets see if this will do it. Accidental suicide as he shot himself with a blank-loaded pistol on the set of TV spy show "Cover Up." The concussion forced a chunk of his skull into his brain; he died six days later.~~ Jon Erik Hexum, actor, d. October 18, 1984
All fled--all done, so lift me on the pyre; The feast is over, and the lamps expire. Suicide note.~~ Robert E. Howard, writer, d. June 11, 1936
And now, in keeping with Channel 40's policy of always bringing you the latest in blood and guts, in living color, you're about to see another first - an attempted suicide. Shot herself during broadcast.~~ Chris Chubbuck, newscaster, d. July 15, 1974
Don't worry, it's not loaded. Suicide playing Russian roulette. ~~ Terry Kath, rock musician, d. January 23, 1978
They tried to get me - I got them first! Suicide by drinking Lysol.~~ Vachel Lindsay, poet, d. December 4, 1931
I must end it. There's no hope left. I'll be at peace. No one had anything to do with this. My decision totally. Suicide note.~~ Freddie Prinze, comedian, d. January 29, 1977
Dear World, I am leaving you because I am bored. I feel I have lived long enough. I am leaving you with your worries in this sweet cesspool - good luck. Suicide note.~~ George Sanders, British actor, d. April 25, 1972
When I am dead, and over me bright April Shakes out her rain drenched hair, Tho you should lean above me broken hearted, I shall not care. For I shall have peace. As leafey trees are peaceful When rain bends down the bough. And I shall be more silent and cold hearted Than you are now. Suicide note to her lover who left her.~~ Sara Teasdale, poet, d. 1933
"Football Season Is Over."No More Games. No More Bombs. No More Walking. No More Fun. No More Swimming. 67. That is 17 years past 50. 17 more than I needed or wanted. Boring. I am always bitchy. No Fun for anybody. 67. You are getting Greedy. Act your old age. Relax This won't hurt.
Hunter left the note for his wife, Anita. He shot himself four days later at his home in Aspen, Colo., after weeks of pain from a host of physical problems that included a broken leg and a hip replacement.~~ Hunter S. Thompson, author, d. 20 February, 2005The writer's ashes were blown into the sky in Woody Creek, Colo., amid fireworks on Aug. 20.
To Harald, may God forgive you and forgive me too but I prefer to take my life away and our baby's before I bring him with shame or killing him, Lupe. Suicide note.~~ Lupe Velez, actress, d. December 13, 1944
The future is just old age and illness and pain.... I must have peace and this is the only way. Suicide note.~~ James Whale, film director, d. May 29, 1957
I don't believe that people should take their own lives without deep and thoughtful reflection over a considerable period of time. Suicide note.~~ Wendy O. Williams, punk rock performer, d. April 6, 1998
I feel certain that I'm going mad again. I feel we can't go thru another of those terrible times. And I shan't recover this time. I begin to hear voices. Suicide note ~~ Virginia Woolf, author, d. March 28, 1941
Last Words
Words of Criminals At Execution
Famous Suicide Notes . . .
III
Kristillistä kritiikkiä makaaberia huumoriani vastaan:
http://www.kristitynfoorumi.fi/ilonauruhuumori.htm
Vastaukseni kristityn sietämättömän kevyelle (siis typerälle!) tekopyhyydelle:
http://www.kiiltomato.net/?rcat=Tietokirjallisuus&rid=801
September 12, 2008
Kun olin kuollut
(Kielimafian jengi kävi jälleen terapoimassa minua iltapäivällä).
Tänään kuolin pois. Harkitusti. Ketään kaipaamatta. Vaikka tiesinkin, että tulisin palaamaan, jos vain joku, jolla on siihen tahto ja voima, vielä kutsuu minut manalasta takaisin elämän puolelle - - -.
Kun ihminen alkaa halveksia itseään liikaa, hän haluaa kuolla. Itsevihan kääntöpuoli on vihaa sitä kohtaan, jonka kokee nöyryyttäneen itseään. Niinpä itsemurha itsevihana olisi tässä tapauksessa vihatun/rakastetun toisen tappamista itsessään.
Itsemurha on aina murhan substituutti - korvike.
Therefore - the ethics of honor says: woe to a man who cannot kill the thing he loved, the thing of which he was made so deeply vulnerable that his every move and thought seems now - and in future - to be more like a convulsion of agony than a joyful and brave effort of creative mind.
Childs of this morbid spirit shall always be stillborn or crippled because its love cannot but hate everything to death...
*
http://www.youtube.com/watch?v=4WBZwLkvpFI
The Hungarian Suicide Song - Gloomy Sunday
It's true. The song is named "Gloomy Sunday". It's a theory that if anyone listens to this song, he or she will immediately commit suicide afterwards. I personally do not believe in this theory, but the composer himself, his wife, and hundreds of other people commit suicide right after listening to this song. That was why it was banned (not now).
Tänään kuolin pois. Harkitusti. Ketään kaipaamatta. Vaikka tiesinkin, että tulisin palaamaan, jos vain joku, jolla on siihen tahto ja voima, vielä kutsuu minut manalasta takaisin elämän puolelle - - -.
Kun ihminen alkaa halveksia itseään liikaa, hän haluaa kuolla. Itsevihan kääntöpuoli on vihaa sitä kohtaan, jonka kokee nöyryyttäneen itseään. Niinpä itsemurha itsevihana olisi tässä tapauksessa vihatun/rakastetun toisen tappamista itsessään.
Itsemurha on aina murhan substituutti - korvike.
Therefore - the ethics of honor says: woe to a man who cannot kill the thing he loved, the thing of which he was made so deeply vulnerable that his every move and thought seems now - and in future - to be more like a convulsion of agony than a joyful and brave effort of creative mind.
Childs of this morbid spirit shall always be stillborn or crippled because its love cannot but hate everything to death...
*
http://www.youtube.com/watch?v=4WBZwLkvpFI
The Hungarian Suicide Song - Gloomy Sunday
It's true. The song is named "Gloomy Sunday". It's a theory that if anyone listens to this song, he or she will immediately commit suicide afterwards. I personally do not believe in this theory, but the composer himself, his wife, and hundreds of other people commit suicide right after listening to this song. That was why it was banned (not now).
August 26, 2008
Mies, joka vastusti kaikkea - paitsi elämää ja kiusausta
Tämä teksti on siirretty blogiini alta löytyvästä linkistä.
*
Marraskuun viimeisenä päivänä 1900 kuoli Pariisissa Hotel D’Alsacessa aivokalvontulehdukseen 46-vuotias mies, joka käytti nimeä Sebastian Melmoth. Kiihkeän elämän ja runsaan absintin kuihduttamassa ruumiissa saattoi vielä nähdä nuoruuden kauneutta ja komeutta. Vielä kuolinvuoteellaan mies viljeli paradoksejaan, joista hän oli aikanaan kuuluisa: ”Kuolen yli varojeni.” Hän oli Oscar Wilde, irlantilainen kirjailija, aikoinaan seurapiirien juhlima ja ylistämä, nyt yksinäinen, häväisty ja lähes kaikkien hylkäämä.
Elämä näytti antaneen Dublinissa 1854 syntyneelle Oscar Fingal O’Flahertie Wills Wildelle kaikkea mahdollista. Hän oli vakavaraisesta perheestä, isä aateloitu silmä- ja suukirurgi, äiti runoilija ja irlantilainen nationalisti. Lahjakas poika kävi Irlannin parhaat koulut ja sai stipendin toisensa jälkeen. Hän päätyi kaksikymmenvuotiaana Oxfordin Magdalen Collegeen, jossa voitti hiukan ennen nelivuotisten opintojen päättämistä kirjallisuuspalkinnon runollaan. Taide on elämä.
Oxfordissa Wilde herätti huomiota paitsi älyllään ja sukkeluudellaan, myös komealla, suorastaan kauniilla ulkomuodollaan. Jo tuolloin Wilde alkoi tehdä itsestään ja elämästään taideteosta. Hän oli keikari ja snobi, joka nautti herättämästään huomiosta. Vuosia myöhemmin hän selitti André Cidelle Algerissa, että oli käyttänyt nerouttaan elämässään ja vain lahjakkuuttaan kirjoittamisessaan. ”Hän ei halunnut lakata näyttelemästä; eikä kai voinutkaan; mutta hän näytteli omaa henkilöään; itse rooli, jota väsymätön demoni kuiskasi, oli aito”, Gide kertoo elämänkertateoksessaan ”Ellei vehnänjyvä kuole” (1926).
Wilde hahmotteli esseissään estetiikkaansa. Hänestä valhe oli taiteen sisin olemus. Todellinen taide ei jäljitellyt elämää, pikemminkin elämä taidetta. Hän sanoi vihaavansa vulgääriä realismia. ”Mies, joka sanoo lapiota lapioksi, pitää panna käyttämään sitä. Muuhun hän ei kelpaa.” ”Kukaan suuri taiteilija ei näe asioita sellaisena kuin ne ovat todellisuudessa. Jos hän näkisi, hän lakkaisi olemasta taiteilija.”
Seurapiirien suosikki
Wilde oli suosittu vieras Lontoon seurapiirikutsuilla. Hänen puhetaitonsa ja älyllinen ilotulituksena, sanaleikit ja paradoksit lumosivat yleisön, mutta toisaalta herättivät tavatonta ivailua ja arvostelua. Hänen julkinen minänsä oli niin tunnettu, että Gilbert ja Sullivan parodioivat sitä koomisessa oopperassa ”Patience” (1881).
Wilde teki 1882 menestyksekkään luentomatkan Yhdysvaltoihin ja piti vuotta myöhemmin puhekiertueen Englannissa. Amerikan kiertueella häntä kutsuttiin ”köyhäksi Ruskiniksi” ja ”huijariksi”, toisaalta hän sai vastakaikua irlantilaisyleisöltään arvostelemalla kirpeästi Englannin politiikkaa ja ryyppäämällä yleisönä olleet kaivosmiehet pöydän alle.
Wilde jatkoi Englannin arvostelua kirjallisissa esseissään. James Anthony Frouden Englannin historiateoksen kritiikissä hän kirjoitti, että lukiessa hallituksen Irlantia koskevia asiakirjoja ei voi olla vakuuttumatta, että ”niissä Englanti on kirjoittanut syytteet itseään vastaan ja näyttänyt maailmalle häpeänsä historian”.
Runojen ohella Wilde julkaisi satuja, esseitä ja novelleja sekä yritti myös näytelmäkirjailijana, aluksi vähemmän menestyksekkäästi. Hänen Raamattuun pohjautuva näytelmänsä ”Salome” kiellettiin 1892 vanhan lain perusteella, jonka mukaan raamatullisia henkilöitä ei saanut käyttää näytelmän henkilöinä.
Wilden kuuluisin teos ja ainoa romaani ”Dorian Grayn muotokuva” ilmestyi sarjana lehdessä 1890 ja kirjana vuotta myöhemmin (suom, 1906, 1947 ja 1963). Se herätti moraalittomuudellaan, homoseksuaaliseksi ymmärretyllä asetelmallaan pahennusta ja kirjaa käytettiin myöhemmin todisteena oikeudenkäynnissä häntä vastaan.
Paradoksin mestari
Wilden kiinnostus paradoksien ja sutkausten viljelemiseen tuli äidiltä. Lady Jane Wilde ihaili Disraelin kykyä kääntää kuluneet lausahdukset ympäri: ”Synnyin köyhistä, mutta epärehellisistä vanhemmista.”
Wilden paradoksit ja sanaleikit ovat henkevimmillään hänen näytelmissään, joista tuli aikanaan hyvin suosittuja. ”Lady Windermeren viuhka” (1892), ”Vähäpätöinen nainen” (1893), ”Ihanneaviomies” (1895) ja tunnetuin ”Sulhaseni Ernest” (1895). Monet näytelmien sutkaukset ovat aforismikirjallisuuden vakiotavaraa: ”Voin vastustaa kaikkea, paitsi kiusauksia”, ”Velvollisuuden täyttäminen on asia, jota odottaa toisilta”, ”Meillä on nykyään kaikki yhteistä amerikkalaisten kanssa, paitsi tietenkin kieli”.
Wilde näyttää hakeutuneen koko elämänsä ajan kahnaukseen viktoriaanisen ajan porvariston ahdasmielisyyden ja kaksinaismoraalin kanssa niin elämäntyylillään kuin kirjallisella tuotannollaankin. Ylivertainen älyllinen verbaalikko sai vastaansa lokaryöppyjä, muttei välittänyt niistä. Kosto oli kuitenkin tulossa ja se oli kauhea.
Wilden elämän tragediaksi tuli suhde Lordi Alfred (”Bosie”) Douglasiin. Tämän isä, Queensberryn markiisi, uudenaikaisen nyrkkeilyn sääntöjen luoja, onnistui täydellisesti tyrmäyksessään. Pojan ja Wilden suhteesta suivaantunut isä lähetti Wilden klubille kirjeen, jossa syytti kirjailijaa sodomiasta. Wilde haastoi Bosien yllytyksestä markiisin oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta viktoriaaninen valamiehistö vakuuttuikin todistusaineistosta – kirjailijan teksteistä, Bosien kanssa käydystä kirjeenvaihdoista ja esiin kaivetuista poikaprostituoitujen todistuksista - Wilden syyllistyneen homoseksuaalisuuteen. Tuomari jopa yritti ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä saada juryn hyväksymään Queensberryn sodomiaväitteen.
Perikatoon tuomittu
Wilde tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Tuomio täytti muodollisesti lain kirjaimen, mutta taustalla oli paljon muuta. Oikeudessa ei tuomittu homoseksuaalia Wildeä vaan Wilden julkinen minä – kuten jo Oxfordin opiskelijat olivat tehneet. Pakkotyötuomion luonnetta kuvaa se, ettei oikeusprosessin varsinaista syytä, Lordi Alfred Douglasia haastettu vastaamaan omasta homoseksuaalisuudestaan.
Viktoriaanista porvaristoa kavahdutti myös Wilden irlantilaisuus ja kriittisyys Englannin Irlanti-politiikkaa ja sosiaalisia oloja kohtaan. Hänet oli jo esikoisrunokokoelman ilmestymisen aikoihin yhdistetty estetismiin ja dekadenssiin, joissa epäluuloiset viktoriaanit näkivät katolisen kirkon salajuonia ja jakobiinisuutta.
Ystävät olivat kehottaneet Wildeä pakenemaan ulkomaille jo ennen lopullista oikeudenkäyntiä ja tuomiota, mutta tämä ei suostunut. Giden mielestä Wilden uhma todisti ”jostakin hämärästä pelosta, jonkin traagisen odotuksesta, jota hän säikkyi, mutta samalla kertaa melkein toivoikin.”
Ehkä Wilden itsekeskeinen ylimielisyys ja hänen irlantilainen itsenäisyystaistelijan asenteensa eivät sallineet antaa myöten englantilaisille ja heidän ahtaalle moraalilleen. Samaan tapaan kuin maanmiehensä Swift ja Shaw, Wilden suurin huvi oli pilkata ja arvostella englantilaisuutta.
Vankilassa Wilde kirjoitti teoksen ”De Profundis” (1905, suom. 1907 ja 1997). Se on itse asiassa Alfred Douglasille osoitettu pitkä ja katkera kirje, jota ei koskaan lähetetty. Wilden viimeinen teos on runo ”Balladi Readingin vankilasta” (1898, suom. 1929), jossa hän kaunokirjallisesti toi esille samoja tuntojaan kuin kirjeessä. Balladi kertoo rakastettunsa surmanneesta miehestä, joka hirtetään.
Wilde teki itsestään taideteosta koko elämänsä ajan, viimeiseen hengenvetoon. De Profunis -kirjoituksessaan hän määritteli paikkansa ja merkityksensä historiassa: ”Minä olin oman aikakauteni taiteen ja kulttuurin symbolihahmo. Olin käsittänyt sen itse jo miehuuteni varhaisvuosina ja pannut aikakauteni käsittämään sen myöhemmin.” Wilde onnistui tehtävässään niin hyvin, että tutkimuskin on käsitellyt häntä hänen julkisen kuvansa läpi. Richard Ellmannin kirjoittamaa elämäkertaa (Oscar Wilde, 1987) arvostellut Sandra F. Siegel sanoo, että Ellmann näkee lähes kaikissa Wilden elämän episodeissa jälkiä hillittömistä ”homoseksuaalisista mielijohteista tai pyrkimyksistä”. Tämä meni Ellmannilla niin pitkälle, että hän julkaisi kirjassaan valokuvan, jossa unkarilainen Alice Guszalewicz esiintyy Salomen roolissa Richard Straussin oopperassa, ja ilmaisi kuvatekstissä, että kyseessä oli ”Oscar Wilde Salomeksi pukeutuneena”. Siegelin mukaan kyseessä on pyrkimys osoittaa Wilden julkisen minän narsistisuutta homoeroottisessa valossa.
Aamuyöstä Pariisissa kuollut Wilde toteutti omassa elämässään esteettistä näkemystään, jonka mukaan elämä jäljittelee taidetta. Hänet tuhosi hänen ulkoinen minänsä kuten Dorian Grayn tämän tuhotessa muotokuvansa, joka vanheni mallinsa säilyessä nuorena.
André Gide antaa ymmärtää Wildestä kirjoittaessaan, että tämä haki pakonomaisesti dramatiikkaa elämäänsä. ”Nyt täytyy tapahtua jotain”, kirjailija sanoi ranskalaiselle kollegalleen Algerissa ennen matkustamistaan Englantiin oikeudenkäyntiä varten. Jotain todellakin tapahtui.
*
http://www.parkkinen.org/wilde.html
*
Marraskuun viimeisenä päivänä 1900 kuoli Pariisissa Hotel D’Alsacessa aivokalvontulehdukseen 46-vuotias mies, joka käytti nimeä Sebastian Melmoth. Kiihkeän elämän ja runsaan absintin kuihduttamassa ruumiissa saattoi vielä nähdä nuoruuden kauneutta ja komeutta. Vielä kuolinvuoteellaan mies viljeli paradoksejaan, joista hän oli aikanaan kuuluisa: ”Kuolen yli varojeni.” Hän oli Oscar Wilde, irlantilainen kirjailija, aikoinaan seurapiirien juhlima ja ylistämä, nyt yksinäinen, häväisty ja lähes kaikkien hylkäämä.
Elämä näytti antaneen Dublinissa 1854 syntyneelle Oscar Fingal O’Flahertie Wills Wildelle kaikkea mahdollista. Hän oli vakavaraisesta perheestä, isä aateloitu silmä- ja suukirurgi, äiti runoilija ja irlantilainen nationalisti. Lahjakas poika kävi Irlannin parhaat koulut ja sai stipendin toisensa jälkeen. Hän päätyi kaksikymmenvuotiaana Oxfordin Magdalen Collegeen, jossa voitti hiukan ennen nelivuotisten opintojen päättämistä kirjallisuuspalkinnon runollaan. Taide on elämä.
Oxfordissa Wilde herätti huomiota paitsi älyllään ja sukkeluudellaan, myös komealla, suorastaan kauniilla ulkomuodollaan. Jo tuolloin Wilde alkoi tehdä itsestään ja elämästään taideteosta. Hän oli keikari ja snobi, joka nautti herättämästään huomiosta. Vuosia myöhemmin hän selitti André Cidelle Algerissa, että oli käyttänyt nerouttaan elämässään ja vain lahjakkuuttaan kirjoittamisessaan. ”Hän ei halunnut lakata näyttelemästä; eikä kai voinutkaan; mutta hän näytteli omaa henkilöään; itse rooli, jota väsymätön demoni kuiskasi, oli aito”, Gide kertoo elämänkertateoksessaan ”Ellei vehnänjyvä kuole” (1926).
Wilde hahmotteli esseissään estetiikkaansa. Hänestä valhe oli taiteen sisin olemus. Todellinen taide ei jäljitellyt elämää, pikemminkin elämä taidetta. Hän sanoi vihaavansa vulgääriä realismia. ”Mies, joka sanoo lapiota lapioksi, pitää panna käyttämään sitä. Muuhun hän ei kelpaa.” ”Kukaan suuri taiteilija ei näe asioita sellaisena kuin ne ovat todellisuudessa. Jos hän näkisi, hän lakkaisi olemasta taiteilija.”
Seurapiirien suosikki
Wilde oli suosittu vieras Lontoon seurapiirikutsuilla. Hänen puhetaitonsa ja älyllinen ilotulituksena, sanaleikit ja paradoksit lumosivat yleisön, mutta toisaalta herättivät tavatonta ivailua ja arvostelua. Hänen julkinen minänsä oli niin tunnettu, että Gilbert ja Sullivan parodioivat sitä koomisessa oopperassa ”Patience” (1881).
Wilde teki 1882 menestyksekkään luentomatkan Yhdysvaltoihin ja piti vuotta myöhemmin puhekiertueen Englannissa. Amerikan kiertueella häntä kutsuttiin ”köyhäksi Ruskiniksi” ja ”huijariksi”, toisaalta hän sai vastakaikua irlantilaisyleisöltään arvostelemalla kirpeästi Englannin politiikkaa ja ryyppäämällä yleisönä olleet kaivosmiehet pöydän alle.
Wilde jatkoi Englannin arvostelua kirjallisissa esseissään. James Anthony Frouden Englannin historiateoksen kritiikissä hän kirjoitti, että lukiessa hallituksen Irlantia koskevia asiakirjoja ei voi olla vakuuttumatta, että ”niissä Englanti on kirjoittanut syytteet itseään vastaan ja näyttänyt maailmalle häpeänsä historian”.
Runojen ohella Wilde julkaisi satuja, esseitä ja novelleja sekä yritti myös näytelmäkirjailijana, aluksi vähemmän menestyksekkäästi. Hänen Raamattuun pohjautuva näytelmänsä ”Salome” kiellettiin 1892 vanhan lain perusteella, jonka mukaan raamatullisia henkilöitä ei saanut käyttää näytelmän henkilöinä.
Wilden kuuluisin teos ja ainoa romaani ”Dorian Grayn muotokuva” ilmestyi sarjana lehdessä 1890 ja kirjana vuotta myöhemmin (suom, 1906, 1947 ja 1963). Se herätti moraalittomuudellaan, homoseksuaaliseksi ymmärretyllä asetelmallaan pahennusta ja kirjaa käytettiin myöhemmin todisteena oikeudenkäynnissä häntä vastaan.
Paradoksin mestari
Wilden kiinnostus paradoksien ja sutkausten viljelemiseen tuli äidiltä. Lady Jane Wilde ihaili Disraelin kykyä kääntää kuluneet lausahdukset ympäri: ”Synnyin köyhistä, mutta epärehellisistä vanhemmista.”
Wilden paradoksit ja sanaleikit ovat henkevimmillään hänen näytelmissään, joista tuli aikanaan hyvin suosittuja. ”Lady Windermeren viuhka” (1892), ”Vähäpätöinen nainen” (1893), ”Ihanneaviomies” (1895) ja tunnetuin ”Sulhaseni Ernest” (1895). Monet näytelmien sutkaukset ovat aforismikirjallisuuden vakiotavaraa: ”Voin vastustaa kaikkea, paitsi kiusauksia”, ”Velvollisuuden täyttäminen on asia, jota odottaa toisilta”, ”Meillä on nykyään kaikki yhteistä amerikkalaisten kanssa, paitsi tietenkin kieli”.
Wilde näyttää hakeutuneen koko elämänsä ajan kahnaukseen viktoriaanisen ajan porvariston ahdasmielisyyden ja kaksinaismoraalin kanssa niin elämäntyylillään kuin kirjallisella tuotannollaankin. Ylivertainen älyllinen verbaalikko sai vastaansa lokaryöppyjä, muttei välittänyt niistä. Kosto oli kuitenkin tulossa ja se oli kauhea.
Wilden elämän tragediaksi tuli suhde Lordi Alfred (”Bosie”) Douglasiin. Tämän isä, Queensberryn markiisi, uudenaikaisen nyrkkeilyn sääntöjen luoja, onnistui täydellisesti tyrmäyksessään. Pojan ja Wilden suhteesta suivaantunut isä lähetti Wilden klubille kirjeen, jossa syytti kirjailijaa sodomiasta. Wilde haastoi Bosien yllytyksestä markiisin oikeuteen kunnianloukkauksesta, mutta viktoriaaninen valamiehistö vakuuttuikin todistusaineistosta – kirjailijan teksteistä, Bosien kanssa käydystä kirjeenvaihdoista ja esiin kaivetuista poikaprostituoitujen todistuksista - Wilden syyllistyneen homoseksuaalisuuteen. Tuomari jopa yritti ensimmäisessä oikeuskäsittelyssä saada juryn hyväksymään Queensberryn sodomiaväitteen.
Perikatoon tuomittu
Wilde tuomittiin kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön. Tuomio täytti muodollisesti lain kirjaimen, mutta taustalla oli paljon muuta. Oikeudessa ei tuomittu homoseksuaalia Wildeä vaan Wilden julkinen minä – kuten jo Oxfordin opiskelijat olivat tehneet. Pakkotyötuomion luonnetta kuvaa se, ettei oikeusprosessin varsinaista syytä, Lordi Alfred Douglasia haastettu vastaamaan omasta homoseksuaalisuudestaan.
Viktoriaanista porvaristoa kavahdutti myös Wilden irlantilaisuus ja kriittisyys Englannin Irlanti-politiikkaa ja sosiaalisia oloja kohtaan. Hänet oli jo esikoisrunokokoelman ilmestymisen aikoihin yhdistetty estetismiin ja dekadenssiin, joissa epäluuloiset viktoriaanit näkivät katolisen kirkon salajuonia ja jakobiinisuutta.
Ystävät olivat kehottaneet Wildeä pakenemaan ulkomaille jo ennen lopullista oikeudenkäyntiä ja tuomiota, mutta tämä ei suostunut. Giden mielestä Wilden uhma todisti ”jostakin hämärästä pelosta, jonkin traagisen odotuksesta, jota hän säikkyi, mutta samalla kertaa melkein toivoikin.”
Ehkä Wilden itsekeskeinen ylimielisyys ja hänen irlantilainen itsenäisyystaistelijan asenteensa eivät sallineet antaa myöten englantilaisille ja heidän ahtaalle moraalilleen. Samaan tapaan kuin maanmiehensä Swift ja Shaw, Wilden suurin huvi oli pilkata ja arvostella englantilaisuutta.
Vankilassa Wilde kirjoitti teoksen ”De Profundis” (1905, suom. 1907 ja 1997). Se on itse asiassa Alfred Douglasille osoitettu pitkä ja katkera kirje, jota ei koskaan lähetetty. Wilden viimeinen teos on runo ”Balladi Readingin vankilasta” (1898, suom. 1929), jossa hän kaunokirjallisesti toi esille samoja tuntojaan kuin kirjeessä. Balladi kertoo rakastettunsa surmanneesta miehestä, joka hirtetään.
Wilde teki itsestään taideteosta koko elämänsä ajan, viimeiseen hengenvetoon. De Profunis -kirjoituksessaan hän määritteli paikkansa ja merkityksensä historiassa: ”Minä olin oman aikakauteni taiteen ja kulttuurin symbolihahmo. Olin käsittänyt sen itse jo miehuuteni varhaisvuosina ja pannut aikakauteni käsittämään sen myöhemmin.” Wilde onnistui tehtävässään niin hyvin, että tutkimuskin on käsitellyt häntä hänen julkisen kuvansa läpi. Richard Ellmannin kirjoittamaa elämäkertaa (Oscar Wilde, 1987) arvostellut Sandra F. Siegel sanoo, että Ellmann näkee lähes kaikissa Wilden elämän episodeissa jälkiä hillittömistä ”homoseksuaalisista mielijohteista tai pyrkimyksistä”. Tämä meni Ellmannilla niin pitkälle, että hän julkaisi kirjassaan valokuvan, jossa unkarilainen Alice Guszalewicz esiintyy Salomen roolissa Richard Straussin oopperassa, ja ilmaisi kuvatekstissä, että kyseessä oli ”Oscar Wilde Salomeksi pukeutuneena”. Siegelin mukaan kyseessä on pyrkimys osoittaa Wilden julkisen minän narsistisuutta homoeroottisessa valossa.
Aamuyöstä Pariisissa kuollut Wilde toteutti omassa elämässään esteettistä näkemystään, jonka mukaan elämä jäljittelee taidetta. Hänet tuhosi hänen ulkoinen minänsä kuten Dorian Grayn tämän tuhotessa muotokuvansa, joka vanheni mallinsa säilyessä nuorena.
André Gide antaa ymmärtää Wildestä kirjoittaessaan, että tämä haki pakonomaisesti dramatiikkaa elämäänsä. ”Nyt täytyy tapahtua jotain”, kirjailija sanoi ranskalaiselle kollegalleen Algerissa ennen matkustamistaan Englantiin oikeudenkäyntiä varten. Jotain todellakin tapahtui.
*
http://www.parkkinen.org/wilde.html
August 21, 2008
En kadu mitään - et sinäkään?
Alkuperäinen studioäänite ja kaksi Édith Piafin omaa liveversiota hänen ehkä kuuluisimmasta kappaleestaan: En kadu mitään.
Olemme samaa mieltä Piafin kanssa? Eikö vain? Olemmehan vapaita...
*
http://www.youtube.com/watch?v=Q3Kvu6Kgp88&feature=related
Edith Piaf - Non, Je ne regrette rien. (Studioversio)
*
http://www.youtube.com/watch?v=CqTLqRFKjAU
Non, Je Ne Regrette Rien Musique: Marc Heyal - autres interprètes: Nicole Martin
*
http://www.youtube.com/watch?v=kFRuLFR91e4
Edith Piaf - Non, je ne regrette rien with Charles Dumont. "Non, je ne regrette rien" ("No, I regret nothing") is a French song written in 1956 which is best known through the recording made by French singer, Édith Piaf, on 10 November 1960. It was composed by Charles Dumont and its lyrics, describing the singer's defiant attitude toward the past, were written by Michel Vaucaire.
*
Non ! Rien de rien ...
Non ! Je ne regrette rien
Ni le bien qu'on m'a fait
Ni le mal tout ça m'est bien égal !
Non ! Rien de rien...
Non ! Je ne regrette rien...
C'est payé, balayé, oublié
Je me fous du passé !
Avec mes souvenirs
J'ai allumé le feu
Mes chagrins, mes plaisirs
Je n'ai plus besoin d'eux !
Balayés les amours
Et tous (*avec) leurs trémolos
Balayés pour toujours
Je repars à zéro ...
Non ! Rien de rien ...
Non ! Je ne regrette nen ...
Ni le bien, qu'on m'a fait
Ni le mal, tout ça m'est bien égal !
Non ! Rien de rien ...
Non ! Je ne regrette rien ...
Car ma vie, car mes joies
Aujourd'hui, ça commence avec toi !
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4RNWN_enFI272FI274&q=edith+piaf
http://en.wikipedia.org/wiki/Non,_je_ne_regrette_rien
Olemme samaa mieltä Piafin kanssa? Eikö vain? Olemmehan vapaita...
*
http://www.youtube.com/watch?v=Q3Kvu6Kgp88&feature=related
Edith Piaf - Non, Je ne regrette rien. (Studioversio)
*
http://www.youtube.com/watch?v=CqTLqRFKjAU
Non, Je Ne Regrette Rien Musique: Marc Heyal - autres interprètes: Nicole Martin
*
http://www.youtube.com/watch?v=kFRuLFR91e4
Edith Piaf - Non, je ne regrette rien with Charles Dumont. "Non, je ne regrette rien" ("No, I regret nothing") is a French song written in 1956 which is best known through the recording made by French singer, Édith Piaf, on 10 November 1960. It was composed by Charles Dumont and its lyrics, describing the singer's defiant attitude toward the past, were written by Michel Vaucaire.
*
Non ! Rien de rien ...
Non ! Je ne regrette rien
Ni le bien qu'on m'a fait
Ni le mal tout ça m'est bien égal !
Non ! Rien de rien...
Non ! Je ne regrette rien...
C'est payé, balayé, oublié
Je me fous du passé !
Avec mes souvenirs
J'ai allumé le feu
Mes chagrins, mes plaisirs
Je n'ai plus besoin d'eux !
Balayés les amours
Et tous (*avec) leurs trémolos
Balayés pour toujours
Je repars à zéro ...
Non ! Rien de rien ...
Non ! Je ne regrette nen ...
Ni le bien, qu'on m'a fait
Ni le mal, tout ça m'est bien égal !
Non ! Rien de rien ...
Non ! Je ne regrette rien ...
Car ma vie, car mes joies
Aujourd'hui, ça commence avec toi !
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4RNWN_enFI272FI274&q=edith+piaf
http://en.wikipedia.org/wiki/Non,_je_ne_regrette_rien
August 16, 2008
Blogistanin suositun tunnustussarjan osa x: Pessimistin ylösnousemus
Kielimafiosot kävivät ja tekivät aika perusteellista jälkeä klo: 12.10. Ks. PS.
I
Muistan, kun yli 24 vuotta sitten katkaisin oikean jalan akillesjänteen osallistuttuani peräti yhden potkun verran parin pikkupojan väliseen jalkapallopeliin. Pallo kimposi minua kohti ollessani kävelemässä pienen kentän ohi kauppakassit molemmissa käsissä. Näin pallon tulosuunnan ja päätin 'molempijalkaisena', entisenä universumitasoisena jalkapalloilijana potkaista vasurilla vastapallon takaisin.
Kauppakassit kuitenkin lukittivat oikean tukijalan asennon niin, että potkaistessani palloa, kuului pieni naksahdus, ja oikea jalka petti kivun aallon noustessa katkenneesta akillesjänteestä muuhun ruumiiseen. Poikki mikä poikki ja kaiken lisäksi täysin poikki. Eikä ole koskaan parantunut kunnolla sen jälkeen.
Asiaan liittyy komplisoituja episodeja, joita en tässä kertaa senkään vuoksi, koska haluan muun muassa pohtia sitä, mitä minulle tapahtui psykologisella ja yleisemmin filosofisesti - fenomenologisella: kokemuksen tasolla tuona keväänä ja alkukesänä1984, 30 ja ½ vuotiaana. Ja vielä yleisemmin: mitä aiheuttaa ruumiinkuvan rikkoutuminen jo valmiiksi rikkinäisessä ihmisessä - hänen psyykessään.
Vaikka olen sosiaalisena foobikkona ja lievästi ehkä paniikkihäriöisenä sekä osittain edellisistä johtuen elintavoiltani kyseenalaisena elänyt elämääni kriisistä kriisiin, niin tuo oikean jalan akillesjänteen katkeaminen ja sen epäonnistunut paraneminen kuuluu kriisieni 'parhaaseen/pahimpaan' A-ryhmään' jo senkin vuoksi, että se sattui jotakuinkin samaan aikaan, kun paras ystäväni kuoli.
Ikäänkuin jo akillesjänteen katkeaminen olisi ennakoinut erään kaikkein ambívalenteimman ja merkillisimmän ihmissuhteeni tuskallisen päättymisen kuukautta myöhemmin ja avannut tien 10:n vuoden erakkouteen - elämäni dantelaiseen helvettiin.
Viimein 20 vuotta myöhemmin - 2004 - päädyttyäni vastikään uudelleen erakkouteen, vasen poveni 'sökähti' lopullisesti ja oikea oli jo pari vuotta aiemmin varoitellut olemassaolonsa hataruudesta.
Jos siis alkukesästä 1984 minä - aiemmin fyysisesti niin jämerä mutta liikkuvainen ihminen - koin menneeni fyysisesti rikki jollain lopullisella tavalla, niin 2004 minun oli pakko tunnustaa itselleni, että tulisin olemaan enemmän tai vähemmän rampa lopun elämääni.
II
Mitä nämä fyysisessä olemuksessani tapahtuneet äkilliset muutokset/tapaturmat ja rappeutumat ovat merkinneet minulle persoonallisena olentona - identiteettini kannalta - kokemushistoriallisesta näkökulmasta ajatellen?
Toisin sanoen - miten olen kyennyt omaksumaan nämä kaksi ruumiiseeni ja toimivaan ruumiinkuvaani kohdistuneet 'iskut' välillisine seurauksineen osaksi itseäni - osaksi sitä kuuluisaa minää, jota ei muka ole olemassakaan?
Tarkka vastaus kuuluu: huonosti ja hyvin. Minä kuten lähes kuka tahansa ei-syntymästään saakka vammainen kuvittelee harhaisesti, että hän on - jos ei täydellinen niin ainakin melkein optimaalinen ihminen fyysisesti. Jo tämän vuoksi esimerkiksi liikuntakykyä radikaalisti rajoittava vamma koetaan aluksi niin perin juurin masentavaksi ja epätoivoa aiheuttavaksi.
Vaikka akillesjännevammani (muiden tapahtumien ohella) aivan selvästi käänsi mieleni depressiiviseen moodiin, niin opin kuitenkin elämään sen kanssa varsin hyvin. Myöhempi polvien artroosi syöksi minut kuitenkin joksikin aikaa niin holtittoman epätoivon, itseinhon ja kyynisyyden kuiluun, että olen sanonut pari kertaa parhaimmalle ystävälleni H:lle, että vain oma heikkouteni estää minua tekemästä itsemurhaa.
Itseinho saa merkillisiä ja kyseenalaisia muotoja. Juoppous on eräs. Ihmishalveksunta toinen. Viha elämää kohtaan ylipäätään kolmas. Kaikki nämä ovat kaunaisen (ressentimenttisen) ihmisen luonteenpiirteitä ja reaktioita, jotka pikku hiljaa kalvavat kuin mato omenasta kaiken sisällön ja jättävät vain lähes onton kuoren, joka on jo täysin valmis poistumaan elämästä, koska se ei enää millään muulla tavoin ole kiinni olemassaolossa kuin tuon kuorensa - ironisen ja itseironisen fasadinsa kautta ja välityksellä.
Olemassaolo haisee pahalta tällaiselle ihmiselle. Pahimmillaan hän onnistuu myrkyttämään myös läheistensä psyyken jäätävällä pessimismillään, joka on naamioitunut ironiaan, vitsien kerrontaan ja ylipäätään jonkinlaiseen stand up-koomiseen filosofointiin. Jo tämän vuoksi hänellä ei ole montaa läheistä ihmistä, vaikka on myös tosi, ettei hän sellaisia/sellaista kaipaakaan - - kuin ihan vain salaa jopa itseltään - ohimennen, joskin niin syvästi, että se tuntuu tikarin pistolta sielussa.
III
Ihmisen ruumiinkuva muuttuu fyysisen vamman vuoksi. Ainakin aluksi hänestä tulee itsetunnoltaan kovin heikko, ja jos hän on jo valmiiksi jotenkin alakuloon taipuvainen, niin yritykset löytää iloa elämään saattavat muuttua pakonomaiseksi stimulanssin etsimiseksi vaikka alkoholista. Mutta alkoholin suurkulutus aiheuttaa pitemmän päälle (lisää) depressiota, joten sen käyttö lääkkeenä ja helpottajana ahdistuksiin on katkeraa harhaa - itsetuhoinen kehä.
Vammaisen ihmisen, selvitäkseen psyykkisesti elossa, täytyy kuitenkin oppia taistelemaan sekä omia vähäpätöisyyden tunteitaan että muiden ihmisten sääliä vastaan. Säälihän on tunne, johon sekoittuu aina halveksuntaa ja kaunaa, joten tarjottu muka avoin apu ei aina ole välttämättä muuta kuin pyrkimystä hyväksikäyttöön tai hallintaan.
Perimmältään kyseessä on projektiivinen identifikaatio auttajan psyykessä: yritys hallita omassa itsessä vellovaa ahdistusta, jonka vammainen aiheuttaa auttamalla tätä muka vilpittömän pyyteettömästi.
Myös mustasukkaisuudessa, rasistisuudessa ja ylipäätään kaikessa fundamentalismissa - jopa suvaitsevaisuutta julistavassa (pseudo-) liberalismissa - vaanii ja toimii tuo sama ahdistuksenkanavointifunktio: pyrkimys hallita ahdistavia toisia määrittelemällä/leimaamalla heidät johonkin stereotyyppiseen kategoriaan, jotta heidät voisi lokeroida pois häiritsemästä ja estämästä oman nautinnon ja mielenrauhan tyydyttymistä.
Vammainen on siten aina tämän maailman neekeri.
Mutta asiat eivät ole yksiulotteisia tai yksitasoisia, kuten jotkut sanakirjaidiootit ja kaava-ajattelijat tietäväisesti luulevat. Niinpä vammainen, kuten kaikki poikkeavat ja ylipäätään vähemmistöjen edustajat, saattaakin tietyssä mielessä olla ainoa aidosti vapaa ihminen koko maailmassa.
Ensinnäkin juuri vammainen tietää, mitä kärsimys todella on, koska hän elää sitä päivästä toiseen. Toisekseen - mikäli vammainen ihminen ei anna vammansa tuhota myös itseään koskevaa 'projektia' nimeltä elämä, hänen näkökulmansa maailmaan ja olemassaoloon saattaa paradoksaalisesti muuttua 'pyhäksi huolettomuudeksi', jonka ytimessä on vapaus.
Kärsimys on kaiken itsensä voittamisen lähtökohta. Sen vuoksi pelkän puhtaan onnentavoittelun mainostajat ovat pahimman luokan orjia sekä itsensä että muitten pettäjiä. Mitään onnea ei ole ilman kärsimystä. Mikään onni ei mahdollistu ilman kärsimystä samaan tapaan kuin mikään ei ole nautittavaa, ellei ensin koe puutetta siitä.
Kärsimykseen voidaan kuitenkin monesti reagoida onnentavoittelijan tavoin, mikä merkitsee, että ihminen siirtyy yhteisössä vallitsevan mimeettisen kilpailun - kateuden, kaunan ja vihan piiriin. Tällä tavoin onnentavoittelu kumoaa itse itsensä jo lähtökuopissaan: se on jopa pahempaa kuin Pekingin typerät olympiakisat, koska siinä onnesta joutuu maksamaan odottamattoman hinnan: juuri sen, mikä piti välttää - mielipahan, joka on väistämätön seuraus säälimättömästä riistosta ja nylkyryydestä, joka ylläpitää kaikkia yhteiskunnallisia suhteita.
Mutta vammaisella on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä yhteiskunnallisen pelin läpi ja nousta sen yläpuolelle, koska/vaikka joutuu usein olemaan riippuvainen yhteiskunnan ja hyväntahtoisten ihmisten ristiriitaisesta - naivista ja/tai vaivaantuneesta - auttamishalusta. Sillä - kuten vihjasin - vammainen tietää, että hän elää jo nyt sitä kärsimystä/onnea, jonka 'sitoutunut' (committed) onnentavoittelija kaikessa illusorisessa vapadessaan kieltää, ja jonka tämä jonain päivänä tulee kohtaamaan kuin kärsivällisen mutta epämiellyttävän ja tinkimättömän vieraan. Kuoleman.
Vammainen sen sijaan elää kuoleman kanssa joka ikinen päivä ja yö. Kuolemasta on tullut hänen paras kaverinsa. Rikki mennyt ihminen voi kokea syvää onnellisuutta juuri vammansa kautta, sillä sitoessaan kärsimykseen vamma pystyy vapauttamaan ihmisen harhaisista onnentavoittelun keinoista ja muodoista siihen, mitä olemassaolo ja oleminen ihmiselle autenttisimmillaan todella on.
Pyhä huolettomuus on tila, johon kärsivä ihminen pääsee (jos on päästäkseen) , mutta jota pelkkä onnentavoittelija ei koskaan tule kokemaan. Hänellä kun menee kaikki aika onnentavoitteluun.
IV
Lopuksi täytyy tunnustaa se arvattava asia, että Friedrich Nietzschestä on kieltämättä ollut minulle 'hyötyä', mitä tulee asenteeseen elämää kohtaan. Vähittäinen rappeutumiseni 'oikeaksi' vammaiseksi komppaa hyvin sairaalloisen Nietzschen traagiseen optimismiin ja/tai aktiiviseen nihilismiin. Kun illuuusiot karisevat, jäljelle jää elämä itse kaikessa indifferenssissään ja sattumanvaraisuudessaan.
Niin ehkä perverssiltä kuin se kuulostaakin, voin etenkin Nietzschen ikuisen paluun affirmaatiota (saman ikuisen paluun äärimmäinen myöntäminen, joka rinnastuu kristilliseen uskoon) ajatellen sanoa elämästä kuten Francis Coppola sodasta ohjattuaan elokuvan Ilmestyskirja. Nyt: Kaunista!
Coppolan toteamuksen kautta haluan kohdata viimein vammaisuuteen usein tavalla tai toisella kytkeytyvän itsemurhan ja eutanasian (joka on itsemurha sui generis) ongelman. Kysyn: miksi pitäisi häipyä elämästä niin kauan kuin on vielä itsenäistä voimaa elää? Voiko ihminen määritellä etukäteen sen, milloin hän ei enää jaksa elää? Toisin sanoen: voinko tilata itselleni tappajan sille ja sille päivämäärälle, kuten Aki Kaurismäen elokuvassa I hired a contract killer ('epäonnistuneesti') tapahtui?
Vastaukseni on selvä. En voi. Koska en voi tietää, mitä ajattelen elämän ja itseni suhteesta esimerkiksi viiden vuoden päästä, jos vielä elän. Voi kyllä hyvinkin olla, että viiden vuoden päästä vihaan elämää itsessään yhtä paljon kuin nytkin, mutta en voi tietää sitä, haluanko yhä elää vai en.
On syytä tehdä erottelu elämän vihaamisen ja elämän haluamisen välillä. Ensin mainittu on aina käsitteellinen asenne, jälkimmäinen sen sijaan on rakennettu jo geeneihin, joten sitä voi pitää synnynnäisenä.
Ja edelleen: koska elämän vihaaminen on aina käsitteellinen, reflektiivinen, asia, on myös syytä tehdä erottelu elämän vihaamisen ja elämästä luopumisen välillä. Luopuminen, kuten elämän haluaminenkaan, ei ole käsitteellistä spekulointia vaan hyvin moninainen prosessi, jossa ihminen kulkee kohti kuolemaa pyrkien saattamaan elämänsä ikäänkuin lopulliseen muotoon tai muottiin, jossa hän on valmis kuolemaan (PS.).
Tässä mielessä elämä on aina olemassa ihmiselle tietoisesti vain kohti kuolemaa, kuten Heidegger sanoo. Mutta se merkitsee, että elämänviettiiin sisältyy aina jo valmiiksi kuolemanvietti, eikä tämän pitäisi olla mitenkään yllättävää - pikemminkin päinvastoin.
Ajatelkaamme kuolemaa serkkunsa unen kautta. Unen tavoin kuolema on jotain, jota me emme hallitse, jotain joka vie meitä tuntemattomaan - tässä tapauksessa lopullisesti. Emme herää enää niin sanottuun todellisuuteen vaan muutumme aineen aineettoman olemuksen/ytimen äärettömäksi osaksi.
Olkoon kuolema meille kuin ikuinen uni.
Miksi tekisimmekään itsemurhaa, jos voimme/saamme valmistautua kuolemaan - ikuiseen uneemme - jo etukäteen pitkään ja hartaasti, huolellisesti ja lämmöllä, tätä projektiamme hellästi vaalien. Odottaen kärsivällisesti sitä 'oikeaa' päivää.
On osattava kuolla oikeaan aikaan, kirjoitti Nietzsche. Ei siis vielä tänään.
PS.
Toki kuolemanvietti toteutuu myös patologisemmin - tiedostamattomina 'saman toistoina'. Mutta juuri tässä mielessä Nietzschen nerous piilee nimenomaan elämän- ja kuolemanvietin yhdistämisessä vallantahdon kohdatessa ikuisen paluun - äärimmäisimmän, stoalaisen tietoisuuden ekstaattisena(!) tilana.
I
Muistan, kun yli 24 vuotta sitten katkaisin oikean jalan akillesjänteen osallistuttuani peräti yhden potkun verran parin pikkupojan väliseen jalkapallopeliin. Pallo kimposi minua kohti ollessani kävelemässä pienen kentän ohi kauppakassit molemmissa käsissä. Näin pallon tulosuunnan ja päätin 'molempijalkaisena', entisenä universumitasoisena jalkapalloilijana potkaista vasurilla vastapallon takaisin.
Kauppakassit kuitenkin lukittivat oikean tukijalan asennon niin, että potkaistessani palloa, kuului pieni naksahdus, ja oikea jalka petti kivun aallon noustessa katkenneesta akillesjänteestä muuhun ruumiiseen. Poikki mikä poikki ja kaiken lisäksi täysin poikki. Eikä ole koskaan parantunut kunnolla sen jälkeen.
Asiaan liittyy komplisoituja episodeja, joita en tässä kertaa senkään vuoksi, koska haluan muun muassa pohtia sitä, mitä minulle tapahtui psykologisella ja yleisemmin filosofisesti - fenomenologisella: kokemuksen tasolla tuona keväänä ja alkukesänä1984, 30 ja ½ vuotiaana. Ja vielä yleisemmin: mitä aiheuttaa ruumiinkuvan rikkoutuminen jo valmiiksi rikkinäisessä ihmisessä - hänen psyykessään.
Vaikka olen sosiaalisena foobikkona ja lievästi ehkä paniikkihäriöisenä sekä osittain edellisistä johtuen elintavoiltani kyseenalaisena elänyt elämääni kriisistä kriisiin, niin tuo oikean jalan akillesjänteen katkeaminen ja sen epäonnistunut paraneminen kuuluu kriisieni 'parhaaseen/pahimpaan' A-ryhmään' jo senkin vuoksi, että se sattui jotakuinkin samaan aikaan, kun paras ystäväni kuoli.
Ikäänkuin jo akillesjänteen katkeaminen olisi ennakoinut erään kaikkein ambívalenteimman ja merkillisimmän ihmissuhteeni tuskallisen päättymisen kuukautta myöhemmin ja avannut tien 10:n vuoden erakkouteen - elämäni dantelaiseen helvettiin.
Viimein 20 vuotta myöhemmin - 2004 - päädyttyäni vastikään uudelleen erakkouteen, vasen poveni 'sökähti' lopullisesti ja oikea oli jo pari vuotta aiemmin varoitellut olemassaolonsa hataruudesta.
Jos siis alkukesästä 1984 minä - aiemmin fyysisesti niin jämerä mutta liikkuvainen ihminen - koin menneeni fyysisesti rikki jollain lopullisella tavalla, niin 2004 minun oli pakko tunnustaa itselleni, että tulisin olemaan enemmän tai vähemmän rampa lopun elämääni.
II
Mitä nämä fyysisessä olemuksessani tapahtuneet äkilliset muutokset/tapaturmat ja rappeutumat ovat merkinneet minulle persoonallisena olentona - identiteettini kannalta - kokemushistoriallisesta näkökulmasta ajatellen?
Toisin sanoen - miten olen kyennyt omaksumaan nämä kaksi ruumiiseeni ja toimivaan ruumiinkuvaani kohdistuneet 'iskut' välillisine seurauksineen osaksi itseäni - osaksi sitä kuuluisaa minää, jota ei muka ole olemassakaan?
Tarkka vastaus kuuluu: huonosti ja hyvin. Minä kuten lähes kuka tahansa ei-syntymästään saakka vammainen kuvittelee harhaisesti, että hän on - jos ei täydellinen niin ainakin melkein optimaalinen ihminen fyysisesti. Jo tämän vuoksi esimerkiksi liikuntakykyä radikaalisti rajoittava vamma koetaan aluksi niin perin juurin masentavaksi ja epätoivoa aiheuttavaksi.
Vaikka akillesjännevammani (muiden tapahtumien ohella) aivan selvästi käänsi mieleni depressiiviseen moodiin, niin opin kuitenkin elämään sen kanssa varsin hyvin. Myöhempi polvien artroosi syöksi minut kuitenkin joksikin aikaa niin holtittoman epätoivon, itseinhon ja kyynisyyden kuiluun, että olen sanonut pari kertaa parhaimmalle ystävälleni H:lle, että vain oma heikkouteni estää minua tekemästä itsemurhaa.
Itseinho saa merkillisiä ja kyseenalaisia muotoja. Juoppous on eräs. Ihmishalveksunta toinen. Viha elämää kohtaan ylipäätään kolmas. Kaikki nämä ovat kaunaisen (ressentimenttisen) ihmisen luonteenpiirteitä ja reaktioita, jotka pikku hiljaa kalvavat kuin mato omenasta kaiken sisällön ja jättävät vain lähes onton kuoren, joka on jo täysin valmis poistumaan elämästä, koska se ei enää millään muulla tavoin ole kiinni olemassaolossa kuin tuon kuorensa - ironisen ja itseironisen fasadinsa kautta ja välityksellä.
Olemassaolo haisee pahalta tällaiselle ihmiselle. Pahimmillaan hän onnistuu myrkyttämään myös läheistensä psyyken jäätävällä pessimismillään, joka on naamioitunut ironiaan, vitsien kerrontaan ja ylipäätään jonkinlaiseen stand up-koomiseen filosofointiin. Jo tämän vuoksi hänellä ei ole montaa läheistä ihmistä, vaikka on myös tosi, ettei hän sellaisia/sellaista kaipaakaan - - kuin ihan vain salaa jopa itseltään - ohimennen, joskin niin syvästi, että se tuntuu tikarin pistolta sielussa.
III
Ihmisen ruumiinkuva muuttuu fyysisen vamman vuoksi. Ainakin aluksi hänestä tulee itsetunnoltaan kovin heikko, ja jos hän on jo valmiiksi jotenkin alakuloon taipuvainen, niin yritykset löytää iloa elämään saattavat muuttua pakonomaiseksi stimulanssin etsimiseksi vaikka alkoholista. Mutta alkoholin suurkulutus aiheuttaa pitemmän päälle (lisää) depressiota, joten sen käyttö lääkkeenä ja helpottajana ahdistuksiin on katkeraa harhaa - itsetuhoinen kehä.
Vammaisen ihmisen, selvitäkseen psyykkisesti elossa, täytyy kuitenkin oppia taistelemaan sekä omia vähäpätöisyyden tunteitaan että muiden ihmisten sääliä vastaan. Säälihän on tunne, johon sekoittuu aina halveksuntaa ja kaunaa, joten tarjottu muka avoin apu ei aina ole välttämättä muuta kuin pyrkimystä hyväksikäyttöön tai hallintaan.
Perimmältään kyseessä on projektiivinen identifikaatio auttajan psyykessä: yritys hallita omassa itsessä vellovaa ahdistusta, jonka vammainen aiheuttaa auttamalla tätä muka vilpittömän pyyteettömästi.
Myös mustasukkaisuudessa, rasistisuudessa ja ylipäätään kaikessa fundamentalismissa - jopa suvaitsevaisuutta julistavassa (pseudo-) liberalismissa - vaanii ja toimii tuo sama ahdistuksenkanavointifunktio: pyrkimys hallita ahdistavia toisia määrittelemällä/leimaamalla heidät johonkin stereotyyppiseen kategoriaan, jotta heidät voisi lokeroida pois häiritsemästä ja estämästä oman nautinnon ja mielenrauhan tyydyttymistä.
Vammainen on siten aina tämän maailman neekeri.
Mutta asiat eivät ole yksiulotteisia tai yksitasoisia, kuten jotkut sanakirjaidiootit ja kaava-ajattelijat tietäväisesti luulevat. Niinpä vammainen, kuten kaikki poikkeavat ja ylipäätään vähemmistöjen edustajat, saattaakin tietyssä mielessä olla ainoa aidosti vapaa ihminen koko maailmassa.
Ensinnäkin juuri vammainen tietää, mitä kärsimys todella on, koska hän elää sitä päivästä toiseen. Toisekseen - mikäli vammainen ihminen ei anna vammansa tuhota myös itseään koskevaa 'projektia' nimeltä elämä, hänen näkökulmansa maailmaan ja olemassaoloon saattaa paradoksaalisesti muuttua 'pyhäksi huolettomuudeksi', jonka ytimessä on vapaus.
Kärsimys on kaiken itsensä voittamisen lähtökohta. Sen vuoksi pelkän puhtaan onnentavoittelun mainostajat ovat pahimman luokan orjia sekä itsensä että muitten pettäjiä. Mitään onnea ei ole ilman kärsimystä. Mikään onni ei mahdollistu ilman kärsimystä samaan tapaan kuin mikään ei ole nautittavaa, ellei ensin koe puutetta siitä.
Kärsimykseen voidaan kuitenkin monesti reagoida onnentavoittelijan tavoin, mikä merkitsee, että ihminen siirtyy yhteisössä vallitsevan mimeettisen kilpailun - kateuden, kaunan ja vihan piiriin. Tällä tavoin onnentavoittelu kumoaa itse itsensä jo lähtökuopissaan: se on jopa pahempaa kuin Pekingin typerät olympiakisat, koska siinä onnesta joutuu maksamaan odottamattoman hinnan: juuri sen, mikä piti välttää - mielipahan, joka on väistämätön seuraus säälimättömästä riistosta ja nylkyryydestä, joka ylläpitää kaikkia yhteiskunnallisia suhteita.
Mutta vammaisella on ainutlaatuinen mahdollisuus nähdä yhteiskunnallisen pelin läpi ja nousta sen yläpuolelle, koska/vaikka joutuu usein olemaan riippuvainen yhteiskunnan ja hyväntahtoisten ihmisten ristiriitaisesta - naivista ja/tai vaivaantuneesta - auttamishalusta. Sillä - kuten vihjasin - vammainen tietää, että hän elää jo nyt sitä kärsimystä/onnea, jonka 'sitoutunut' (committed) onnentavoittelija kaikessa illusorisessa vapadessaan kieltää, ja jonka tämä jonain päivänä tulee kohtaamaan kuin kärsivällisen mutta epämiellyttävän ja tinkimättömän vieraan. Kuoleman.
Vammainen sen sijaan elää kuoleman kanssa joka ikinen päivä ja yö. Kuolemasta on tullut hänen paras kaverinsa. Rikki mennyt ihminen voi kokea syvää onnellisuutta juuri vammansa kautta, sillä sitoessaan kärsimykseen vamma pystyy vapauttamaan ihmisen harhaisista onnentavoittelun keinoista ja muodoista siihen, mitä olemassaolo ja oleminen ihmiselle autenttisimmillaan todella on.
Pyhä huolettomuus on tila, johon kärsivä ihminen pääsee (jos on päästäkseen) , mutta jota pelkkä onnentavoittelija ei koskaan tule kokemaan. Hänellä kun menee kaikki aika onnentavoitteluun.
IV
Lopuksi täytyy tunnustaa se arvattava asia, että Friedrich Nietzschestä on kieltämättä ollut minulle 'hyötyä', mitä tulee asenteeseen elämää kohtaan. Vähittäinen rappeutumiseni 'oikeaksi' vammaiseksi komppaa hyvin sairaalloisen Nietzschen traagiseen optimismiin ja/tai aktiiviseen nihilismiin. Kun illuuusiot karisevat, jäljelle jää elämä itse kaikessa indifferenssissään ja sattumanvaraisuudessaan.
Niin ehkä perverssiltä kuin se kuulostaakin, voin etenkin Nietzschen ikuisen paluun affirmaatiota (saman ikuisen paluun äärimmäinen myöntäminen, joka rinnastuu kristilliseen uskoon) ajatellen sanoa elämästä kuten Francis Coppola sodasta ohjattuaan elokuvan Ilmestyskirja. Nyt: Kaunista!
Coppolan toteamuksen kautta haluan kohdata viimein vammaisuuteen usein tavalla tai toisella kytkeytyvän itsemurhan ja eutanasian (joka on itsemurha sui generis) ongelman. Kysyn: miksi pitäisi häipyä elämästä niin kauan kuin on vielä itsenäistä voimaa elää? Voiko ihminen määritellä etukäteen sen, milloin hän ei enää jaksa elää? Toisin sanoen: voinko tilata itselleni tappajan sille ja sille päivämäärälle, kuten Aki Kaurismäen elokuvassa I hired a contract killer ('epäonnistuneesti') tapahtui?
Vastaukseni on selvä. En voi. Koska en voi tietää, mitä ajattelen elämän ja itseni suhteesta esimerkiksi viiden vuoden päästä, jos vielä elän. Voi kyllä hyvinkin olla, että viiden vuoden päästä vihaan elämää itsessään yhtä paljon kuin nytkin, mutta en voi tietää sitä, haluanko yhä elää vai en.
On syytä tehdä erottelu elämän vihaamisen ja elämän haluamisen välillä. Ensin mainittu on aina käsitteellinen asenne, jälkimmäinen sen sijaan on rakennettu jo geeneihin, joten sitä voi pitää synnynnäisenä.
Ja edelleen: koska elämän vihaaminen on aina käsitteellinen, reflektiivinen, asia, on myös syytä tehdä erottelu elämän vihaamisen ja elämästä luopumisen välillä. Luopuminen, kuten elämän haluaminenkaan, ei ole käsitteellistä spekulointia vaan hyvin moninainen prosessi, jossa ihminen kulkee kohti kuolemaa pyrkien saattamaan elämänsä ikäänkuin lopulliseen muotoon tai muottiin, jossa hän on valmis kuolemaan (PS.).
Tässä mielessä elämä on aina olemassa ihmiselle tietoisesti vain kohti kuolemaa, kuten Heidegger sanoo. Mutta se merkitsee, että elämänviettiiin sisältyy aina jo valmiiksi kuolemanvietti, eikä tämän pitäisi olla mitenkään yllättävää - pikemminkin päinvastoin.
Ajatelkaamme kuolemaa serkkunsa unen kautta. Unen tavoin kuolema on jotain, jota me emme hallitse, jotain joka vie meitä tuntemattomaan - tässä tapauksessa lopullisesti. Emme herää enää niin sanottuun todellisuuteen vaan muutumme aineen aineettoman olemuksen/ytimen äärettömäksi osaksi.
Olkoon kuolema meille kuin ikuinen uni.
Miksi tekisimmekään itsemurhaa, jos voimme/saamme valmistautua kuolemaan - ikuiseen uneemme - jo etukäteen pitkään ja hartaasti, huolellisesti ja lämmöllä, tätä projektiamme hellästi vaalien. Odottaen kärsivällisesti sitä 'oikeaa' päivää.
On osattava kuolla oikeaan aikaan, kirjoitti Nietzsche. Ei siis vielä tänään.
PS.
Toki kuolemanvietti toteutuu myös patologisemmin - tiedostamattomina 'saman toistoina'. Mutta juuri tässä mielessä Nietzschen nerous piilee nimenomaan elämän- ja kuolemanvietin yhdistämisessä vallantahdon kohdatessa ikuisen paluun - äärimmäisimmän, stoalaisen tietoisuuden ekstaattisena(!) tilana.
Subscribe to:
Posts (Atom)







