Oikolukija sekä sisällön- ja tyylintarkastaja olivat melko tyytyväisiä. Silti en vieläkään ole vakuuttunut heidän rehellisyydestään.IOlipa kerran
Bloomsburyssä - piiri. Ryhmä. Tai yhteisö. (Mikä lie hihhulikommuuni.)
Kerrotaan, että sen jäsenet (oletteko ennen kuulleet, että piirissä/ryhmässä on jäseniä - no nyt kuulette) olivat nii-iin vapaita, että itse Jumalakin kadehti heitä ajoittain.
Piirin perustivat
Elisabeth (omaa sukua
Tudor) ja
Charles Bloomsbury, jotka molemmat olivat kulttuurisesti innovoutuneita kirjallisuusfriikkejä. Heidän lempilukemistoonsa kuuluivat markiisi de Saden ohella kaiken maailman englantilaiset realistisen kauden hömppäromaanit Charles Dickensistä Jane Austeniin. Jopa englantilaisesta runoudesta he pitivät. Ja englantilaisesta filosofiasta (yök!). Ja - itse asiassa käyttääkseni englanninkielistä sanontaa: anything gone.
Piiriläiset olivat siis kaikkiruokaisia mitä tuli kulttuuriin ja ihmisiin (kulttuuri-ihmiset-erottelu olikin tärkeä piirin jäsenille, koska he halveksuivat (muita) ihmisiä).
Charles oli vapauden periaatteessaan jopa niin vapaamielinen, että hän oli muuttanut entisen vaimonsa (Dickens ja Austen-fani), josta oli eronnut perustaakseen Bloomsbury-piirin tämän kanssa, toivomuksesta, etunimensä Herbertistä Charles'ksi. Eläköön vapaus. (Vaimo oli siis tuo sama Elisabeth Tudor).
Muiden äärimmäisen vapaamielisten hienopersehumanistiystäviensä innoittamina he tekivät radikaalin ratkaisun ja ostivat perintörahoillaan (etenkin ent. lady Tudorin suvun rahoilla) waltavan kartanon nimeltä mainitsemattomasta paikasta Brittein saaria ja alkoivat elää vapaasti, vapaissa suhteissa, muiden vapaamielisten vapauden rakastajien kanssa.
Näistä muista vapauden rakastajista tuli heidän piirinsä vakoasiak...vieraita ellei peräti eräänlaisia Bloomsburyn perheen sisäpiiriin kuuluvia maskotteja, joista saattoi saada yllin kyllin tyydytystä koko inhimillisen kokemiskaalan kaikissa muodoissa.
Siinä sivussa - minkä nyt vapaudeltaan ehtivät - piiriläiset lukivat toisilleen ääneen pateettisia runoja sekä tylsää - jopa itse kirjoittamaansa proosaa ja päätyivät tällä tavoin perinteistä sublimaatiota harjoittaen kohti ekstaasia, jonka täyttymyksen järjestivät itselleen kumma kyllä täysin ei-kirjallisella tavalla.
Piiri (pieni) aivan konkreettisesti pyöri, kun sen jäsenet rakastuivat toinen toisiinsa päätäpahkaa ja vuorotellen. Mutta hauskaa oli - kuulemma. Eikä tietoakaan mustasukkaisuudesta. Mitä nyt kolme itsemurhaa ja kuusi tappoa kirjattiin X:n piirikunnan poliisirekisteriin ryhmän 17 vuotisen elinkaaren aikana. Mutta ne olivat pikkuseikkoja näille maailman ja universumin (en sano ihmisten - sic) rakastajille.
Entä oliko Bloomsbureilla lapsia - noita alle metrin mittaisia pikku kitisijöitä, jotka niin ilkeällä tavalla rajoittavat ihmisten vapautta harjoittaa luovuuttaan aidosti? Kyllä oli - ja useita, mutta kaikki heidät luovutettiin piirin periaatepäätöksellä lontoolaiseen orpokotiin, jossa lasten henkilöllisyys muutettiin toiseksi, ja joita heidän vanhempansa eivät enää koskaan käyneet katsomassa.
Vapaudellakin on hintansa.
Hauskana anekdoottina kuitenkin kerrottakoon, että kun lapset oli kuskattu pois jaloista häiritsemästä piiriläisten ylevää vapautta, he - kumma kyllä - alkoivat kokea itsensä aika ajoin ikävystyneiksi huolimatta kaikesta
'säpinästä' (tärkeä termi bloomsburylaisille), jota heidän luovuutensa ilmensi ja ruokki.
Niinpä piirin suuri innovaattori lordi ja filosofi
Leslie Vincent Vadenburg-Netton-Flintstone (joka käytti vapaudenkaipuunsa takia myös partnerinsa sukunimeä) ehdotti entisen vaimonsa, nykyisen rakastajattarensa, hiilikaivos- ja kivilouhimojohtajan tytär
Dora Alma Anuston-Flintstonen pyynnöstä (tietenkin: eläköön vapaus), että piiriläiset hankkisivat - luontoihmisiä kun olivat - kartanon suurille maille lemmikeiksi Afrikan laajan mantereen eksoottisia savannieläimiä.
Aikanaan Bloomsburyyn sitten kuljetettiin nykyisestä - mistä lie Zimbabvesta - liuta hölmistyneitä nisäkkäitä ja lintuja, jotka yrittivät tuskitellen sopeutua Brittein saarten sumuun ja niitä itseään paljon vapaampiin bloomsburylaisiin.
Piirin jäsenet keksivät eläimille mitä herkullisimpia nimiä. Siinä he olivat hyviä. He nimittäin aivan erityisesti osasivat ilkeillä kaikille heitä moraalisesti epävapaammille olennoille luovalla tavalla.
Rhesus-apinan nimeksi tuli
Beppa. Leijonaa kutsuttiin
Leoksi (sisäpiirin puujalkavitsi). Sumuisten vuorten gorillaa, joka myöhemmin palautettiin eläinsuojelijoitten toimesta takaisin Afrikkaan, ja joka vapauduttuaan Bloomsburyssa meni
ei-naimisiin (uusi vapaan avioliiton muoto) rakastajattarensa
Sigourney Weaverin kanssa, kutsuttiin nimellä
ORG. Kyklooppipapukaija sai nimekseen ovelasti
Nobody (lue Odysseuksen harharetket) . Tasankosavannipussirottaperheen perään huudettiin ironisen hävyttömästi (ikäänkuin se olisi edustanut bloomsburylaisten inhoamaa moraalisidonnaista keskiluokkaa):
lumpies! Eläimistä oli piiriläisille paljon hupia, sillä ne korvasivat heille tavanomaiset arki-ihmissuhteet. Muistakaa jälleen, että bloomsburylaiset halveksuivat keskiluokkaiseen moraaliin kahliutuneita ihmisiä - etenkin yksijumalaisen juutalaisuuden kymmenen käskyn perinteeseen sitoutumeita heteroseksuaali-monogaamisteja.
Piirin vapautuneen huumorintajun teennäisin edustaja, bi-taloustieteilijä
Mark Girard Monies loihe jopa eräänä ekstaattisena hetkenä kokemaan itsensä eläimeksi ja julisti:
I am the Walrus.(Radikaalipoppari
John Lennon sattui juuri silloin olemaan vierailulla Bloomburyssa ja teki taloustieteilijän älynväläyksestä' oitis psykedeelisen laulun
.) Ihmissuhdekirjailijatar, neurootikko ja alkoholisti
Sapho Bear oli kuulemma naureskellut ivallisesti kuultuaan Moniesin sutkautuksen ja kommentoi ilkeään mutta vapaaseen ja roisiin tapaansa:
Get up your bollocks Mark and I'll fuck you up and down! Loppu on sensuroitu.
II
Tämän hetkellisen tuokiokuvan kautta yritin antaa lukijalle näkymän Bloomsburyn piirin - tuon englantilaisen Impivaaran - historiasta, eetoksesta ja arjesta.
Lopuksi kirjoitan tietopaketillisen tiivistelmän siitä, mikä oli ryhmän varsinainen koossa pitävä, yhdistävä ja energeettinen dynamo, jotta paremmin ymmärtäisimme, mitä tämä esoteerinen seurue oikein palvoi, tai mikä sen oli saanut synnyttämään itsensä.
Kyseessähän on ikäänkuin moraalifilosofinen
partenogeneesi, koska ympäröivä yhteiskunta ei tällaista epämoraaliuden käärmeenpesää voi kausaalisesti itse itsestään ulospykätä. Tarvitaan sekä Rakkauden että Saatanan neitseellinen yhteisvaikutus, jotta se voisi ilmaantua maailmaan.
IIIBloomsburyn piirin 'taikasana' ja kaikkia piiriläisiä yhdistävä käsite on
sensitiivi. Sensitiivillä tarkoitetaan intensiivistä toisen ihmisen kokemista tavalla, joka ei ole enää pelkästään vain älyllistä kommunikaatiota muttei myöskään täysin eläimellistä himoa (joksi se kyllä saattaa ohjatusti muuttua).
Sensitiivi on sukua erotiikalle, joskin erotiikkaan bloomsburylaiset suhtautuivat hieman nuivasti, koska siinä ei heidän mielestään ollut tarpeeksi munaa tai vittua, kuten he niin osuvasti asian muotoilivat.
Suhde, joka on sensitiivinen (tämä on kaukaista sukua sensitivity trainingille), pyrkii kahden tai joskus useamman ihmisen välisessä kommunikaatiossa saavuttamaan tilan, jossa kaikki mahdolliset kommunikaation tasot ovat läsnä yhtä aikaa - eli jossa joku tietty taso ei sulje pois mitään muuta tasoa.
Tällöin älyllinen, emotionaalinen, eroottinen ja jopa seksuaalinen kommunikaatio voivat toimia yhtäaikaisesti, vaikka on toki vaikeaa kuvitella paria, joka keskustelee älyllisen keskittyneesti, suuren tunteen siivittämänä ja erottisen lumouksen vallassa Platonin Faidroksesta samaan aikaan, kun se [sensuroiden].
Tieto Räsäpedia
http://en.wikipedia.org/wiki/Bloomsbury_Group