Mä sulle uuden luonteen rakennan – vaikka väkisin [?]

Narsisti ja hänen uhrinsa.

 

Satiirisesti vakavaa kommentointia Sammalkielen päreeseen Kommentti Valkealle.

1

Sammalkieli kirjoitti:‘Porvarillinen yhteiskunta on narsistisen kilpailun yhteiskunta. Narsismista on mahdollisimman laajassa mitassa pyrittävä eroon, joten tätäkin vasten sosialismi näyttäytyy ainoana järjellisenä vaihtoehtona ja kehityssuuntana.’

Narsismista on siis oikein pyrittävä eroon ja vielä mahdollisimman laajassa mitassa? Höhöpö. Pidän tuollaisia sammakoita perimmältään rasistisina.

Millä sinä Sammalkieli muutat ihmisen kulttuuri-biologisen luonteenrakenteen? Pakottamalla ihmiset elämään tietyllä tavalla ‘uudenlaisessa’ yhteiskunnassa, joka muistuttaa mentaalis-sosiaaliselta rakenteeltaan [metsästäjä-keräilijä-] ‘yhteisöjä’ ennen omistuskäsitteen synnyttänyttä maanviljelyskulttuuria, joka institutionalisoi seksuaalisuuden monogamiaksi – [haha - eikös me juuri moniarvoisina uusliberalisti-kapitalisteina taas uudestaan olla eräänlaisia metsästäjä-keräilijöitä?]. 

Toisin sanoen pakottamalla [sic] ihmiset haluamaan jotain sellaista, mitä he itse asiassa eivät enää edes voi haluta kyetäkseen elämään nykyisenkaltaisissa moderneissa yhteiskunnissa – ei ainakaan ilman yhteiskuntien totaalia perversoitumista kommuuneiksi eli julkisiksi prostituutio-korporaatioiksi, mikä tietenkin esim. perinteisesti ultraliberaalin Hollannin esimerkkiä seuraten saattaisi hyvinkin onnistua. Mutta poistaisiko se kapitalismin – narsismista nyt puhumattakaan ?

Ei hyvältä näytä. Pahasti epäilen, SK, että olet yrityksessäsi muuttaa ihmisen yhteiskunnallis-biologista luonteenrakennetta vaarassa sortua peräti finnsanitylaiseen bonoboismiin, jossa haikaillaan panseksuaalisesta matriarkaatista [voihan Herbert Marcuse ja Wilhelm Reich yhteensä!].

No – täytyy tunnustaa: kyllä minäkin sellaisesta ‘Pan-Vitusta’ haikailen. Toisin sanoen palaisin mielelläni takaisin sinne, mistä tulinkin, mutta kun se nyt ei kerta kaikkiaan ole enää mahdollista, kuten ei ole mahdollista palata 10000 vuotta sosiobiologisessa ajassa taaksepäinkään, ellemme sitten anarkisti-kommunistien tavoin tee niin sanottua anakronistista virhepäätelmää, joka mahdollistaa ‘ideologisen’ siirtymisen aikakaudesta toiseen ja etenkin tuon toisen aikakauden ‘ideologisen’ siirtymisen meidän aikaamme. Ei pysty Cernin putki siihen. Tarvitaan Kuittisen putki.

Bonobo-aiheeseen palaan kuitenkin takuuvarmasti toisessa päreessä. Nyt voin vain todeta, että Orhi ‘Sinnsanity’ Kuittinen mitä ilmeisimmin näkee jatkuvasti villejä pan-unia jopa valveilla ollessaan. 

Sitä ennen nopea silmäys alkuperäiseen aiheeseen eli narsismin ja narsistisen markkinatalouden luonteeseen [bonobot melkein varastivat tämän päre-shown].

2

On syytä muistuttaa, että esim. lahjakkuus on aina vahvasti narsistinen projekti, mikä asiaintila valitettavasti tekee ainakin joistain lahjakkaista ihmisistä pitemmän päälle myös erittäin ikäviä tyyppejä.

Tämä ei päde kääntäen. Kaikki narsistit eivät tietenkään ole lahjakkaita ja jos ovat niin hyvin kapea-alaisessa mielessä eli he osaavat ja itsetarkoituksellisesti haluavat vain käyttää muita ihmisiä hyväkseen.

Mutta jos nyt välttämättä haluat karsia, poistaa, eliminoida [miten vain haluat] narsismin kokonaan ihmisestä, olet suuressa vaarassa tehdä hänestä ‘virallisesti’ myös tasapäisen lauma- ja massaihmisen, jota poliittisen ‘keskusvallan’ eliitti [eli sinun kaltaisesi narsistit ; \] hallitsee, ja joka kiltisti kuluttaa vain keskusvallan kauppaamia ja kontrolloimia ‘tuotteita’. 

Tällä logiikalla näkisinkin sinut jopa milttonilaisen narsismin kääntöpuolena. 

3

On Milttonilta psykologista mystifikaatiota ja manipulaatiota väittää [vaikka taloustieteellinen argumentaatio ehkä päällepäin näyttäisi muodollisesti pätevän (vrt. Wahlroos); – PS.], että uusliberalistinen laissez faire on oikeutettua jo pelkästään sen vuoksi, että aina on kysyntää kaikelle ja koska ihmiset ostavat pääsääntöisesti halvinta. Turha siis rajoittaa kaupankäyntiä, koska ‘oikeat’ arvot [jopa moraaliset] löytyvät juuri kysynnän ja tarjonnan vapaassa pelissä. 

Mutta tarkkaan ottaen kyseessä ei ole peli lainkaan vaan eräänlainen sissisota, koska markkina-casinoa ei pelata säännöillä vaan perimmäisten sääntöjen puuttumisella. No – voimmehan tietysti kutsua tätä roolipeliä vaikkapa Harhauttajat-nimiseksi larppaukseksi, sillä harhauttamisesta siinä nimenomaan on kyse. 

Casino-laissez faire on laillista pokeria miljardiluotoilla, ja pokeri on laillistettua harhauttamista – siis kusetusta. Mutta onko pokeri enää peli vai onko kyseessä pelkkä kiristyksen peliksi ‘jalostettu’ muoto? Sitä sopii pohtia joskus vähän pitempäänkin.

Tulkoon taas selväksi, että uusliberalismi on [de jure] oikeutettua vain silloin, jos/kun annetaan narsististen kusettajien käyttää muita hyväkseen sallimalla heidän mielin määrin keinotella ihmisten tarpeilla, heikkouksilla, turhamaisuudella, kärsimyksillä ja jopa suoranaisella hädällä. 

Entä vaatiiko tuon sallimisen ‘järkevä ja oikeudenmukainen’ rajoittaminen itse kapitalistisen talousjärjestelmän totaalia muuttamista ja ennen kaikkea muuttuuko järjestelmän mukana myös siinä elävän ihmisen luonteenrakennne [joka aiemmin oli jumiutunut kapitalistiseen omistamisen, rakastamisen ja yksityisyyden kulttuuriin] - ja nimenomaan 'vapautuneeseen sekä riippumattomaan' suuntaan, mikä merkitsee käytännössä sitä, ettei kenenkään tarvitse luvata mitään, koska kukaan rakasta ketään eikä omista mitään - ei edes omaa yksityisyyttään. 

Tätä sopii pohtia loputtomiin. Ja tuomita se jyrkin sanoin.

PS.

Logiikan ja argumentaation sokea piste on siinä, että ne tekevät empiriasta liian yksipuolisia yleistyksiä [nyt osui myös minuun, mutten uponnut ; \]

*

http://sammalkieli.blogspot.fi/2012/07/kommentti-valkealle.html

http://finnsanity.blogspot.fi/2012/07/hyperseksi-naisen-roolit-ja-kapitalismi.html

http://nakiafleming.wordpress.com/2012/01/08/being-manipulated-by-a-pro-the-narcissist/

Haluathan sinäkin aamukahvipöytääsi julkisuudenkipeän, narsistisen mutta ahneen pintaliitäjän - suoraan mediataivaasta?

'Voi niitä kultaisia aikoja kun istuit juomassa aamukahvia ja seuraksesi saapuivat ihana Marja, hauska Peltsi ja komea Ile. Joka arkiaamu (huokaus).'

Edellä mainitut julkisuusnarsistit kuvattuna virallisella populaarikameralla (vas.) sekä ulträänikuvauksella (oik.).
*
(Kielimafia teki toivottavasti lopullisia korjauksia ja tarkennuksia osaan II - viimeksi klo: 22.10)
I
Onneksi joillain ihmisillä on vielä kanttia ja kykyä sanoa asiat niinkuin ne ovat.

Musiikkitoimittaja Heikki Harman (Hectorin) haastattelu julkaistiin Aamulehden verkkosivustolla 5.6.2009.
***
Radiotalon hiljaisilla käytävillä tuoksuu vienosti kasvihuoneelta. Kesä paahtaa läpi. Kuutosstudion ja tarkkaamon välillä juoksee keskittynyt mies.

Toimittaja Heikki Harma on palannut rikospaikalle. Innostuneena ja hyväntuulisena niin kuin vain kesäkuun ensimmäisenä päivänä työskentelevä toimittaja voi olla.

Kesätoimittaja on termi, jolla Hectorin uutta radio-ohjelmaa Yleisradiossa markkinoidaan. Totuus on proosallisempi: vanha yleläinen on palkattu freelancerina tekemään musiikin erikoisohjelmaa Pop eilen - toissapäivänä Radio Suomeen kolmen kuukauden ajaksi.

Syy miksi Harma suostui, on nykymediassa etuoikeutettu ja lähes ainutlaatuinen:

- Tässä ohjelmassa kukaan ei sano mulle, mitä saan soittaa. Sellaista ei enää juuri missään tehdä. Musiikkitoimittajat radiossa ovat kuoleva ammattikunta.

Ohjelmastaan Harma haluaa sen otsikon mukaisen: poppia eiliseltä ja toissapäivältä. Hän arvioi, että kolmeen kuukauteen mahtuu 150 biisiä. Ne hän aikoo valita sellaisista kappaleista, joita ei juuri muualla kuule.

- Kesällä soi aina In the Summertime ja Summer in the City, mutta on olemassa tuhat muutakin biisiä, jotka sopivat tunnelmaan. Yritän kaivaa niitä ja kertoa vanhan liiton rock-musiikista, mikä johti mihin. Ensyklopedioista ja netistä saa nippelitiedon Beatlesin kengännumeroista ja Elviksen partavedestä, mutta en mä sellaisesta piittaa. Yritän kertoa, mikä musiikissa on kiinnostavaa, Harma sanoo ja muistuttaa, että myös tunnettujen suomalaistekijöiden tuotannosta löytyy paljon harvoin kuultuja herkkupaloja:

- Ajatellaan vaikka Juicen Napoleonin mopoa ja sen neljää eri versiota. Joskus olisi kiva kuulla vaikka ne kaikki peräjälkeen soitettuna.

Harman ura Yleisradiossa päättyi kaksikymmentä vuotta sitten, kun hän siirtyi MTV3:n palvelukseen. Viimeiset vuodet Ylellä kuluivat TV1:n viihdetoimituksessa tv-ohjaajana euroviisuja, liverock-konsertteja ja Studio Studio -ohjelmaa tekemässä.

Ensikosketus mediaan oli kuitenkin intiimi ja koskettava radio, jonka palvelukseen nuori folk-laulaja tutustui jo lukiolaisena.

- Tutustuin Nuorten radiossa toimiviin tuleviin kollegoihini Jorma Elovaaraan ja Pentti Kemppaiseen. Vierailin heidän ohjelmassaan Fab ykkösessä artistivieraana. Se oli kantaaottava, yhteiskuntakriittinen ohjelma, jossa rockmusiikin kylkiäisenä valistettiin ihmisiä. Siitä syntyi kipinä, ja heti ylioppilaaksi päästyäni hain toimittajakurssille Ylelle.

Toimittajan sielu oli kuitenkin oraalla jo kouluiässä. Ainekirjoitus ja suomen kieli kiehtoivat. Utelias nuori mies nautti havainnoinnista, asioiden yhdistelystä ja analyyseista.

- Jos ajattelen silloisia vaihtoehtojani, teatteri- ja opettajakorkeakoulua, en ole valintaani katunut. Täyspäiväiseen muusikkouteen olin liian laiska. Laiska treenaamaan musiikin teoriaa ja soittimen hallintaa. Folk- ja rockmusiikin soittamisessahan pääsee melko pitkälle pelkällä kolmella soinnulla...

Ensimmäinen oma ohjelmasarja, jota nuori toimittaja pääsi tekemään oli Calle Lindholmin kanssa vedetty Poppop vuonna 1969.

- Se oli levyraatimainen ohjelma, jossa Yleisradion äänitysautolla kierrettiin vuoden ajan Suomen kaupunkeja järjestämässä yleisötilaisuuksia. Meillä oli Poppop-show, jossa yleisö pääsi äänestämään uusimmista levyistä. Interaktiivista juttua siis. Ohjelma päättyi aina paikallisen bändin konserttiin. Esimerkiksi Lappeenrannassa esillä oli nuoren Pave Maijasen Kopet.

"Leipäohjelminaan" Harma toimitti tauottomia äänilevykonsertteja, joissa esimies Pekka Gronowin ohjein vältettiin hissimusiikkia. Seinätapettiin ei haluttu sulautua.
- Varsinkin parituntisessa Lepopäivän ratoksi -konsertissa sai herkutella hyvin kirjavan musiikin kanssa ja toteuttaa nuoren toimittajan halua havahduttaa. Tarkoitus oli pitää kuuntelija otteessa eli jokaisen kappaleen piti olla yllätys. Käytännössä se tarkoitti sitä, että jonkun Mantovanin viihdeorkesterin Moon Riverin jälkeen saattoi soida M.A. Nummisen Eleitä kolmelle röyhtäisijälle, sitten Elvistä, Zappaa, Beatlesia ja vielä Tapio Rautavaaraa.

Neljän vuosikymmenen takaisessa Yleisradiossa sallittiin ja kannustettiin kokeellisuuteen.

- Tunti vielä -ohjelmapaikalla nuoret tekijät saivat kokeilla tajunnanvirtapohjalta. Yhdistellä musiikkia, runoutta, kuunnelmaa, fantasiaa, lasten satuohjelmaa - kaikenlaista. Potentiaalia käyttää Yleisradion kapasiteettia oli paljon nykyistä enemmän.

Pelkkää juhlaa toimitustyö ei 1970-luvun taitteen Ylessä kuitenkaan ollut. Puristuksesta pitivät huolen toisaalta tiukat käsitykset oikeasta ja väärästä kulttuurista, toisaalta vahva ohjelmatyön kontrolli.

- Kuilu klassisen kulttuurin ja populaarikulttuurin välillä oli 1970-luvun taitteessa syvä. Se näkyi siinäkin, että Ylessä "oikeassa" musiikkitoimituksessa viihdetoimituksen väkeen suhtauduttiin epäluulolla. Kansa tykkäsi, mutta Ylen sisäisessä hierarkiassa olimme ihan rillumarei-porukkaa, Harma muistelee.

Yleisradio piti levyhankintakokouksen viikoittain. Niissä kuunneltiin kaikki singlet ja ainakin yksi kappale lp-levyiltä. Soittokieltoon saattoi päätyä moninaisista syistä, poliittisista tai moraalisista.

- Kyllä niissä kokouksissa sensuuri jylläsi. Omasta tuotannostani leiman "esitysrajoitus" sai duon Hector ja Oscar kappale Savu sekä singlen kääntöpuoli Teräsmummo. Syynä oli se, että kappaleessa puhuttiin pilvestä, vaikka se olikin katukauppaa vastaan. Mutta BBC valvoi vielä tiukemmin: Beatlesin Lucy in the Sky with Diamonds oli täysin soittokiellossa.

Rajoituksista huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi, taistelutahto oli voimakas.

- Elettiin kieltojen ja kontrollin aikaa samaan aikaan, kun nuoriso pyrki kaikessa yhä suurempaan vapauteen ja omaperäisyyteen. Kapinahenki oli silloin päällä ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Ensimmäistä ja viimeistä kertaa?

- Siinä mielessä, että sotaa, riistoa ja rotusortoa vastaan kapinoitiin silloin massoina. Mielestäni sitä ei ole seuraavien sukupolvien aikana tapahtunut. Kaikki on nopeasti kaupallistettu. Haaskalinnut ovat tulleet paikalle ja vesittäneet jutut, Harma sanoo, mutta muistuttaa, ettei halua vähätellä myöhempien sukupolvien toimia.

- Mutta populaarikulttuuri ei ole kapinallista paikkaansa halunnut pitää. Se on lähtenyt ahneuden tielle.

2000-luvulla populaarikulttuurin tarjonta mediassa on räjähtänyt käsiin niin, että klassinen kulttuuri on jo marginaalissa. Kaikki tietävät kuka on Madonna, ja milloin hän tulee Suomeen.

Määrä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita laatua ja valinnan mahdollisuuksia.

- Omassa varhaisnuoruudessani nuorisomusiikkia ei kuullut kuin Lauantain toivotuissa levyissä viimeisen viidentoista minuutin ajan. Jo 1970-luvulla rockmusiikkia tuli paljon siihen verrattuna. Nyt soi 24 tuntia vuorokaudessa sama luuppi. Soittolistoilla soivat samat biisit niin, että kun kuuntelee pari tuntia autoradiota, ehtii jo ihmetellä, eikö artistilla muita kappaleita olekaan. Se on äärimmäisen tylsää.

Tarjonnan yksipuolistumisen Hector on havainnut myös artistina omassa tuotannossaan.

- Jos albumilta pääsee joku biisi soittolistalle, se leimaa koko levyn. Käytäntö on vastenmielinen ja kaventaa ihmisten musiikkikäsityksiä. Kaikki reunailmiöt, ei-valtavirtaan kuuluva musiikki jää täysin niiden ulkopuolelle. Sitten ehkä parin vuoden päästä huomataan jostakin, että tää olikin kova juttu.

Heikki Harma muistuttaa, että 1970-luvun taitteessa radiopersoonista ei edes puhuttu. Nykyinen narsismin kulttuuri näkyy myös media-alan suosiossa.

- Mediassa on paisunut beibibuumi, joka näkyy kaikessa nuorison normituksessa. Ajatellaan, että julkkis on ammatti. Ja miten pääsee lähemmäksi televisiota kuin opiskelemalla medianomiksi? On hirveää, perverssiä ja vastenmielistä, kun tapaa näitä itseään ammattilaisina pitäviä 21-vuotiaita, joiden ainoa suuntautuminen on itseensä päin.

Mikä kehityskulkuun lopulta johti, sitä Harma ei tiedä.

- Ehkä helposti saavutetut luontaisedut kiinnostavat. Laiskaa ihmistä houkuttaa se, että pelkästään olemalla jossain saavuttaa jotakin. En tiedä mikä on saanut ihmiset antautumaan siihen, että sanotaan, että juoksepas otsasi tuohon seinään, niin pääset minuutiksi telkkariin. Mutta näitä ihmisiä löytyy, ja löytyy niitäkin, jotka juoksee, vaikka siinä seinässä olisi naula pystyssä.

Ennen toimittajakoulutuksessa huolehdittiin enemmän kulttuurisesta kokonaisnäkemyksestä ja sisällöistä.

- Ei ollut niin olennaista, että "minä" olen näkyvä tai kuuluva. Olennaisempaa oli, että minä saan tehdä, jotta te saatte tietää.

Omassa elämässään Hector on saanut maistaa julkisuutta sekä hyvässä että pahassa. Julkkis hän kuitenkin kieltää olevansa.

- Se tarkoittaa julkisuuden henkilöä ja on genetiivimuoto. Julkisuus omistaa julkkiksen. Minä olen tunnettu henkilö, tunnettu tekemisistäni taiteilijana. Käyn kauppaa julkisuuden kanssa ja koen että olemme siinä aika tasoissa. En paljasta mitään kauhean yksityistä, koska ihmisen täytyy pystyä pitämään intimiteettinsä jonkinlaisessa suojassa. Meidänlaisiamme on monia. Sitten on niitä, jotka ovat aina valmiita osallistumaan kiertohaastatteluihin ja kertomaan onko heillä hiivasieni.

Kannattaako kenenkään pyrkiä julkisuuteen julkisuuden vuoksi, sitä sopii pohtia. Pahimmillaan media toimii tappavan julmasti, mikä on viime aikoinakin nähty. Peli on Harman mukaan rankasti koventunut.

- Mitä vaan voidaan tehdä, ajaa ihminen täydelliseen psyykkiseen helvettiin. Inhimillisyys puuttuu, oli se sitten juridisesti sallittua tai ei. Jos katsoo iltapäivälehtien otsikoita, 80 prosenttia niistä on kielteisiä: kuolemaa, surua, onnettomuuksia, tuhoa. Positiivisuus on siinä, että palomies pelasti kissan.

Rajojen vetäminen ei automaattisesti merkitse sitä, että julkisuutta voisi hallita. Alhaiset tunteet myyvät, julkisuus nostaa ja laskee ja aina löytyy niitä, jotka haluavat tehdä juttuja vahingoittamistarkoituksessa.

- Kyllä se loukkaa, kun joku mua kuulematta luo minusta ikävää kuvaa, eikä ole mitään mahdollisuutta niitä juttuja oikaista. Sellainen julkisuus on koitunut monien tuhoksi. Kaikilla ei ole sellaista nahkaa, vaikka olisikin selkärankaa. Sehän sattuu nahkaan, kun mennään ihan iholle.

Ääni ja ihmispuhe eivät mene iholle, ne menevät joskus jopa syvemmälle. Kuuloaisti on viimeinen aisti, joka ihmiseltä kuollessa sammuu.

Kun Heikki Harma kesällä spiikkaa mikrofoniin Pop eilen - toissapäivänä -ohjelmansa juontoja, hän ajattelee puhuessaan itsensä kaltaista, keski-ikäistä ihmistä, joka haluaa kuunnella ja nauttia musiikista kaikkine vivahteineen.

- Viihdytän ihmisiä. Mua kiinnostaa se tunnetila, atmosfääri, jonka musiikki luo ja mitä muistikuvia, muistoja, mielikuvia se saattaa antaa. Sama pätee myös oman musiikin kohdalla. On hienoa, jos konsertissa joku biisi saavuttaa kuulijassa jonkun fiilistilan, sen jonkun jutun, joka lievittää ihmisen eristyneisyyttä, yksinäisyyttä tai muuta.

- Kysymys on paljon myös lohdusta.
.................
(Nina Lehtinen, teksti)
*
http://www.aamulehti.fi/uutiset/viihde/heikki-harma-palasi-radioon-kesatoimittajaksi-aanesta-kuka-on-paras-radioaani/145527

PS.
Yleisön pyynnöstä Heikki Harma jatkoi musiikkitoimittajuuttaan Radio Suomessa kesän 2009 jälkeen - ja jatkaa edelleen/rr.

II
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Culture_of_Narcissism

Minun mielestäni Michel Foucault'n Seksuaalisuuden historian osat 2 (Nautintojen käytännöt)  3 (Huoli itsestä) - etenkin, mitä identiteetti- eli imagotekniikoihin tulee, edustavat lopultakin kapitalistisen systeemin 'luonnollisen' narsismin kulttuuria: täysin estetisoitua etiikkaa eivätkä suinkaan, kuten Foucault lienee alunperin tarkoittanut, antiikin ajoilta juontuvan moniarvoisen ( = monijumalaisen), äärielämyksiä kokeilevan/tavoittelevan sekä 'moniminäisen', ikäänkuin artefaktisesti kauniin nautintosubjektin kulttuurista uudelleen elvyttämistä. 

Foucault (Samoin Gilles Deleuze) näyttäytyykin minulle näiden näkemystensä valossa antiradikaalina, passiivisen nihilismin relativistina, joka kadottaa subjektin reaaliseen (vallan kaikkivaltiuteen) ajautumalla siten vakavaan sekaannukseen symbolisen (kielellisen, rajatun subjektin) ja imaginaarisen (fantasioidun identiteetin/kaltaisuuden) välillä.

Esteettiseen eli voluntaristis-narsistiseen minä-tulkintaansa Foucault minun mielestäni sisällyttää sekä Sartren 'huonon uskon' (esim. yhteiskunnallinen rooli eksistenssin oletettuna autenttisuutena) ja Althusserin imaginaarisen interpellaation (instituutioiden yksilöille osoittama 'ideologinen kutsu': esim. mainos, liikennemerkki, perusnormit), mikä sekaannus merkitsee, että Foucault'n  identiteetti-/imagotekniikat muuttuvatkin monimuotoisessa ja jopa perverssissä vapaudessaan kapitalistisen massayhteiskunnan täydellisiksi kulutusautomaateiksi (vapauden illuusioiksi) - vailla teoreettisesti ja subjektiivisesti asetetun messiaanisen ('mahdottoman' mutta elämisen mielekkyyden sekä jatku/a/misen kannalta välttämättömän) utopian häivääkään.

Hectorin kuvaamat, narsistisesta julkisuudesta elävät sanan- ja ilmaisun vapautensa nimissä hiivasienistään ja muista kivoista mokistaan 'uransa' kohokohtia tehneet tosi-tv-idiootit kuuluvat juuri noihin Foucault'n imagotekniikoiden ammattilaisiin, joiden iänikuisesti samoina toistuviin soittolistoihin verrattavat, laskelmoidut gameability-taidot voittaa vain suurbisneksen palkkaamien mainospsykologien (noiden kapitalismin propagandapäälliköiden) häpeällisen indoktrinoiva oveluus luokitella ihmisiä menestyjiin, jotka syövät juovat ja ostavat nautinnollista ideologiaa sekä luusereihin, joita ei tarvitse edes ajatella kuin ehkä hyväntekeväisyyslahjoitusten yhteydessä eli silloin, kun ostetaan hyvää omaatuntoa rahoilla, joiden hankkiminen jos mikä oli aiheuttamassa näiden ihmisten köyhyyden, joiden auttaminen nyt tekee meistä suuria ihmisystäviä ja humanisteja.
***
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Culture_of_Narcissism
http://ohjelmaopas.yle.fi/aivonarikka/lataa-koneellesi/ylexn-vanhat-taustakuvat
http://sackwinkie.blogspot.com/

Päivän kommentti

'Sisäinen sankari' (lue: charlatan) hymyilee kauniisti. Valkaistut hampaansa hohtavat meille rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja viisautta.

(Kielimafian lisäys 30.6 - PS.)
*
Tuulikki Ukkola on oikeassa.

Jossain menee raja kriittisen terävyyden ja öykkärimäisen, narsistisen typeryyden välillä. Jari Sarasvuo on tämän rajan ylittänyt jo aikoja sitten.

Minun ei pitäisi tehdä ko. jutusta pärettä, sillä en halua Sarasvuolle minkäänlaista mainetta - en edes huonoa. Näin siksi, että tiedän Sarasvuon olevan sisimmässään tyytyväinen kaikesta saamastaan julkisuudesta, koska se lopulta hyödyttää häntä.

Tällaista nykyaikaisen informaatioyhteiskunnan mediapeli (itsensä ja toisten myyminen - lue: huoraaminen ja parittaminen) kuitenkin väistämättä on. Silti sitä markkinoinaan reiluna pelinä (mitä prostituutio periaatteessa tietysti voi olla mutta mediapeli ei koskaan). - Siitä on miltei mahdoton päästä irti, mutta aina kun lähdet tuohon peliin mukaan tulet tavalla tai toisella iskeneesi kätesi paskaan. Ainakin isompaan paskaan kuin, mitä itse olet...

Sarasvuo pitäisi vaieta kuoliaaksi. Valitettavasti emme tosin voi mitään sille asiaintilalle, että ihmiset, joilla on hyeenan ja huijarin (charlatanin) moraali, eivät katoa joukostamme tällä tavoin - vain ohittamalla heidät vaieten. - - Siis - -

Tuulikki Ukkola haukkuu Jari Sarasvuon tolloksi

Kokoomuksen kansanedustaja ja toimittaja Tuulikki Ukkola haukkuu blogissaan kovin sanoin Trainers' House -valmennusyhtiön toimitusjohtajan Jari Sarasvuon.

Saravuo lähetti lauantaina medialle avoimen kirjeen, jonka Aamulehti julkaisi. Kirjeessä Sarasvuo tuomitsi 7 Päivää -lehden ja Iltalehden uutisoinnin, joka koski Sarasvuon ja hiihtäjä Virpi Kuitusen suhdetta.

Ukkolan mukaan Saravuon kritiikiltä vie pohjan se, että julkisuus on yritysvalmentajalle välttämätöntä. "Ilman julkisuutta Sarasvuo ei olisi mitään. Sitä hän tarvitsee myydäkseen itseään yrityksille, kunnille ja seurakunnille. On todella saavutus, että paskanjauhamisella voi Suomessa tulla miljonääriksi."

Sarasvuon purkaus ei yllättänyt Ukkolaa: "Tollo mikä tollo. Kirjoituksessaan hän kutsui itseään omassa työssään melkein Suomen mestariksi. Sekin kertoo jotain Sarasvuon mielenlaadusta."

Ukkolan mukaan Saravuo on itse toimittajan roolissa udellut yksityiselämään liittyviä asioita.
Sarasvuo juonsi 1990-luvulla Simo Rantalaisen kanssa Hyvät, pahat ja rumat -nimistä televisio-ohjelmaa.

"Yksikään toimittaja ei ole kohdellut eikä kohtele haastateltaviaan yhtä törkeästi ja halveksivasti kuin Sarasvuo ja Rantalainen aikoinaan. Yksikään toimittaja ei kysynyt presidenttiehdokas Martti Ahtisaarelta, sattuiko lentokoneessa vahinko eli tuliko pissat housuun. Yksikään toimittaja ei ole koskaan vaatinut Mauri Pekkarista riisumaan peruukkia. Kaksikko vaati – suorassa tv-lähetyksessä. Jos nuo asiat eivät kuulu yksityisyyden piirin, niin mitkä sitten kuuluvat?" Ukkola kirjoittaa.

"Ilman julkisuutta ei olisi bisnestä. Sen alttarille on valjastettava vaimo, lapset ja uusi rakas. Oma intimiteetti on tuotava kaiken kansan töllisteltäväksi ja syytettävä siitä muita. Siinä sitä on sisäistä sankaruutta Sarasvuon tapaan."
*
http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuulikki%20Ukkola%20haukkuu%20Jari%20Sarasvuon%20tolloksi/1135247276008?ref=msn

http://www.nelonen.fi/operaatiomaa/kummit.html

30.6

PS.

Kommenttini Iineksen päreessä Jarikin on joskus ollut lapsi.

Sarasvuo on itse asiassa vain vienyt äärimmäisyyksiin sen, minkä kapitalismin moraali sallii - mystifioimalla ja glorifioimalla (siis oikeuttamalla) uusliberalistisen riiston eettisesti puheillaan sisäisestä sankaruudesta.

Sarasvuo on individualistisen (lue: narsistisen) elämänhallinnan oppien räikein charlatan Suomessa.

Olen hiukan ihmetellyt, miksei Jari S. ole lähtenyt politiikkaan, mutta ehkä hän todellakin on liian hyvä asiassaan - eli valehtelee niin hävyttömästi, että se hävettäisi jo poliitikkoakin. Joten mikään puolue (paitsi Perussuomalaisten pop-pulisti-puolue) ei ehkä noin vain ota häntä kelkkaansa - tuntematta pistosta jossain omantunnon kohdalla.

Tai sitten Sarasvuo katsoo, että juuri liikemaailmassa muita ihmisiä voi höynäyttää parhaiten, koska siellä vallitsee avoin kaksinaismoraali: toimitaan edessäpäin - muodollisesti ja julkisesti - reilun pelin sääntöjen hengessä, mutta takanapäin huijataan voittoa saadakseen niin helvetisti kuin sielu sietää.

Pitkälti tämän ostamiseen ja myymiseen (kapitalismiin ylipäätään) sisältyvän (itse asiassa sille luontaisen ja välttämättömän) ahneuden ja korruptoituneisuuden vuoksi Platon (Aristoteles komppasi mukana) sijoitti kaupankäynnin alimmalle eli animaalisen halun tasolle ihanneyhteiskunnassaan.

Jari Sarasvuo, joka myy hyödyllistä 'ei-mitään', ei ole ainakaan klassisten (moraali-)filosofien suosikkipoika, vaikka hänen lahjakkuuttaan (kusetuksen alalla) ei voinekaan kiistää.

Shakespeare - sonetti nro. 18

Shall I compare thee to a summer's day?
Thou art more lovely and more temperate:
Rough winds do shake the darling buds of May,
And summer's lease hath all too short a date:
Sometime too hot the eye of heaven shines,
And often is his gold complexion dimmed,
And every fair from fair sometime declines,
By chance, or nature's changing course untrimmed:
But thy eternal summer shall not fade,
Nor lose possession of that fair thou ow'st,
Nor shall death brag thou wander'st in his shade,
When in eternal lines to time thou grow'st,
So long as men can breathe, or eyes can see,
So long lives this, and this gives life to thee.
*
Sinua vertaisinko suven aikaan?
Ei, olet vakaampi ja lempeämpi:
suloiset kevään ummut viima raastaa
ja suvi joutuin irtisanotaan

liiaksi paahtaa joskus taivaan silmä,
sen kultahipiäkin himmentyy;
niin laskee kaiken kauniin kauneus
vahingon taikka luonnon kierron kautta

Vain sinun suvesi on ikuinen,
ei häivy eikä hukkaa kaunistasi,
ei kerskaa kuolema; käyt varjon alla,
kun kasvat aikaan säkein ikuisin;

niin kauan kuin on silmä näkemässä
tai rinta hengittää, saat elää tässä.

'Unelma lapsesta peilikuvana ja jatkuvana heijastuksena tulevaisuuteen saa väistyä, kun tilalle astuu ajatus: 'saat elää tässä', tässä rakkausrunossa, tässä hienossa kielestä rakennetussa peilissä, joka on paljon varmempi tapa turvata täydellisen kauneuden koskemattomuus ja siirtää se tuleville sukupolville. Itse asiassa Shakespeare on korvannut naisen, jonka hän yritti taivuttaa nuoren miehen saattamaan raskaaksi; ei nainen, vaan runoilija voi synnyttää nuoren miehen kestävän kuvan.'

Stephen Greenblatt:Shakespeare, s. 253.
*
http://www.shakespeares-sonnets.com/sonn01.htm#anchor018

http://search.barnesandnoble.com/Will-in-the-World/Stephen-Greenblatt/e/9780393050578

Itsekehua potenssiin n

Karikatyyrissa Oscar Wilde.Teksti on hänen aforisminsa.

Kirjoitettu kommentiksi Vaarin kommenttiin päreessäni Krapulakommentointia.
(Kielimafia metsästi pois pari sanatoistoa 23.12)
*

Kuulehan Vaari.

Jotenkin minä olen kuulevinani, että pihlajanmarjat maistuvat sinulle taas happamilta, mutta perun sanani heti perään.

Pragmatisti ja realistihan sinä olet - ihan hyvässä mielessä ja tarkoituksessa jälleen.

Mutta suoraan sanottuna minulla on hieman erilaisia kokemuksia naisten - ja ihmisten yleensä - hurmaamisesta kuin noilla sinun 'hiljaisilla miehilläsi'.

Sitäpaitsi - huom! - minä osaan myös kuunnella, jos sikseen tulee. Sehän on kuulunut erottamattomana osana varsinaiseen, aiempaan ammattiini mielisairaanhoitajana.

Ymmärrän kyllä pointtisi, mutta - on the contrary - jotkut naiset pitävät myös loistavasta verbaalikosta eli luovasta ja lukeneesta retorikosta.

Puolitahtomattani tulin todistaneeksi tuon asian viime kesänä. Mutta ei mitään nimiä tähän.

Yhden asian myönnän - olen niin hemmetin narsistinen, että taidan lopulta rakastaa vain itseäni - kunhan nyt annan puhenäytöksiä naisille ja/tai miehille aina silloin tällöin, mikäli sattuu tulemaan tilaisuus - ja menestys on ainakin viime aikoina ollut taattu.

Lisään vielä, että narsistina jahtaan mieluummin kunnon 'aplodeja' kuin huonoa panoa.

Olen viihdyttäjänä pikemminkin stand-up-koomikko kuin kuolaava, kiimainen koni. Sen sijaan minut pitää osata vietellä - ja se ei olekaan ihan helppoa (haha! nauraa Frasier).

Kun kerran naiset ovat nyt emansipoituneita, niin nähkööt hitto soikoon hieman vaivaa minun vuokseni.

Ennenhän tuon iskemisen vaivan näkivät miehet, mutta minä olen päättänyt vaihtaa tavanomaista iskuroolijakoa perusteellisesti ja tehdä itsestäni salaperäisen, saavuttamattoman, röyhkeän ja niskoja nakkelevan pihtarin.

En aio olla mikään helppo saalis - edes Anne Brunilalle, joka lienee nykyään vapaalla jalalla (olen täysin vakavissani Vaari - täysin!).
*
Seuraavassa sulle evidenssiä edellisiin 'kukkoiluihini'?

Jos 'pikkulintujen lauluun ja puskaradioon' on uskominen, niin ne mainitsemasi oppineet naiset ovat kuulemma olleet varsin otettuja minun skribenttihabituksestani ja siten persoonallisuudestani jo melko pitkään. Olen kuulemma eroottisesti todella kihisevän kiinnostava tyyppi.

Ja tämä tieto tulee varsin luotettavasta lähteestä - hyvin oppineelta ja lukeneelta naiselta, joka tuntee noita henkilöitä ja on saanut kuulla heidän spontaaneja mielipiteitään minusta.

Joten revipä siitä lisäpraktiikkaa aiheesta - vanha konkari.
*
http://www.getcaricatures.com/
http://www.allposters.com/-sp/Life-Oscar-Wilde-Posters_i929573_.htm
http://www.iltalehti.fi/suhteet/200806107771209_su.shtml

Kommentti Vaarille - tiistaipäivän epistola

Kommentti Vaarille - ja vähän Mummollekin - päreeni Illan mauttomin ja säälittävin tunnepläjäys kommentteihin.
(Kielimafian kanssa pohdittiin ja lisättiin jotain, jonka koimme tärkeäksi - 9.12)
*
Vaari kommentoi:
RR sanoi: "Tällainen teksti tekee ihmisen nöyräksi! Ja jos se ei jotakuta saa itkemään, pidän häntä hirviönä!" (kts. linkki)
Sinulla on aika reippaita väitteitä, RR ystäväni. Luin esittelemäsi tekstin, enkä itkenyt. En edes pahasti liikuttunut. Silti en tunne itseäni hirviöksi. Vai onko kyseessä vain subjektiivinen käsitys?
*
RR
Juuri tämä on meidän eromme. Minä haluaisin uskoa Jumalaan, mutta en voi - en pysty.

Sinä sen sijaan et koskaan ole edes tullut ajatelleeksi kyseistä asiaa vakavasti.

Mitens tämän väitteet 'nielet'?
*
Kyseinen ongelma tuskin erottaa luonteitamme kovin paljon, mutta tietyssä oleellisessa mielessä näin kyllä tapahtuu.

Nyt ei nimittäin ole kyse siitä, että tulee tippa silmään omasta tekstistä tai puheesta, mitä toki minullekin saattaa tapahtua, mutta josta juuri sinä kerroit esimerkkinä ja vastauksena epäilyyni romanttisesta luonteestasi.

Ei romantiikassa ole kyse narsismista ja egoistisesta omaan itseen ihastumisesta vaan uskosta. Mihin? No - sitä minä en todellakaan täysin tiedä, mutta sanotaan nyt ikäänkuin itsestäänselvästi?: Jumalaan, Luontoon, Naiseen, Mieheen, Ihmiseen - Toiseen, toiseuteen jne.

Johonkin tämänkaltaisiin asioihin ja ilmiöihin.

Mutta sinä et usko kuin omaan itseesi/narsismiisi ja epäilemättä ajoittain lumoavaan vetovoimaasi.

Romanttisuudesta siinä ei siis kuitenkaan ole kyse vaan kovuudesta, jota aina joskus tarvitaan tässä elämässä. Minulta tuo kovuus puuttuu - minä vain näyttelen kovaa!

Ja tämä on meidän välisemme ero.

Sinä olet 'kova' - minä olen 'pehmeä' - jos nyt hiukan liioitellaan ja karakterisoidaan.

Minulle ei myöskään tuota vaikeuksia tunnustaa ko. asia, koska tunnen itseni ja tunnen nyt myös sinut - samalla sinua arvostaen.

Mummon suhteen asenteeni on samaan tapaan ambivalentti: sinä ja hän olette aivan käsittämättömän suoria ja rehellisiä olematta silti loukkaavia ja tunteettomia - päinvastoin. Kunnioitan molempia.

Mutta kuvattu luonne-ero on eittämätön tosiasia. Ei siitä mihinkään pääse.

Vaikeimmin ymmärrettävissä ja käsiteltävissä asia luonteessani on halveksunta ja vallanhalu, jotka muodostavat nöyryyden ja uskontaipumukseni vastapooliin.

En usko, että on olemassa ainoatakaan rehellistä ihmistä, joka ei tunnistaisi itsessään näitä vastapooleja.

Ja jos on - heidän on täytynyt syntyä merkillisten tähtien alla - ikäänkuin viattomina - kuin rikolliset, joilta puuttuu kalvava omatunto. Heillä on suoruus mutta ei tajua moraalisesta ambivalenssista ja ristiriidasta tekojensa suhteen.

Olen tuntenut elämässäni muutaman tällaisen henkilön ja kunnioituksestani huolimatta olen kokenut heidät vieraiksi - kuin toiselta planeetalta tulleiksi, jotka elävät täysin eri moraalikoodin puitteissa kuin minä.

Silti en edelleenkään tuomitse heitä - päinvastoin. Monesti he ovat olleet ihastuttavia ja huippulahjakkaita ihmisiä. Minun vain on ollut todella vaikea kestää tai rakastaa heitä...

Sanotaan, että lahjakkuus on narsistinen projekti. Mutta lahjakkuus ei taatusti synnytä kaikkein miellyttävimpiä ihmisiä - olkoonkin, että he ovat usein taidoiltaan ja tiedoiltaan häikäiseviä ja ansaitsevat ihailumme...
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/12/kommentti-iinekselle-isst.html#comments

Stoalaisuutta Johnny Rottenin tapaan

Tähän pyritään. Mielenkiintoinen tunnetila. No Feelings.
Kuunnelkaa Johnny-pojan loppukommentit. Eipä ole niihin mitään lisäämistä minulla. 'Be like me.Take no shit from anyone - ever!'
*
http://www.youtube.com/watch?v=o1RE6QdlyrQ&feature=related
Sex Pistols - No Feelings

I've seen you in the mirror when the story began
I fell in love with you
I love your mortal sin
Your brains are locked away
But I love your company
I only ever see you
When you got no money
I got no emotions for anybody else
You better understand
I'm in love with myself
Myself
My beautiful self

No feeling
No feeling
No feelings
For anybody else

Hello and goodbye
And a runaround Sue
You follow me around like a pretty pot of glue
I kick you in the head
You got nothing to say
Get out of the way cause I gotta getaway
You never realise
I take the piss out of you
You come up and see me and I beat you black and blue
All day
I'll send you away

I got no feeling
No feeling
No feeling
For anybody else
Except for myself
My beautiful selfish

There ain’t no moonlight after midnight
I see you silly people out looking for delight
Well, I'm so happy
I'm feeling so fine
I'm watching all the rubbish wasting my time
I look around your house
You got nothing to steal
I kick you in the brains when you get down to kneel
I pray
You pray to your god

No feeling
No feeling
I’ve got no feeling
For anybody else

No feeling
No feeling
No feeling
For anybody else
Except for myself
Your daddy's gone away
Be back another day
See his picture hanging on your wall

Kutsumuksen 'kirottu imaginaarinen symbolisuus'

(Kommentti lisätty 10.4)

Kuvassa on ihan oikeasti 'paha opettaja' - vai?

Kirjoitettu kommentiksi iineksen päreeseen "Lullukat vaihtoon!".
*
Katsoin netistä ne mainitsemasi (kuuden) uutiset juuri äsken.

Ei se naisopettaja nyt niin nynny tapaus ollut kuin kuvasit; - kovasti ylidiplomaattinen vain yritti kai olla, mikä ei tietysti kovin hyvin natsaa tehdyn kyselyn ja tutkimuksen kanssa.

Mutta kukas sitä nyt omaan pesäänsä paskantaisi. Siinä lienet oikeassa.

Kuitenkin olen samaa mieltä kanssasi siitä, ettei tuollaisella erilinjaisella hyssyttelyllä opettajien asemaa paranneta. Pitää olla yhtenäinen näkemys ja yhteinen linja - niin palkkavaatimuksissa kuin juridisten oikeuksien ja vastuun suhteen.

Muussa tapauksessa koulutuspolitiikan 'suuri' ratkaisu tapahtuu ammatinvaihdon kautta, ja se merkitsee opetuksen tason selvää laskua pätevien opettajien ja pätevien sijaisten puutteen muodossa.

Tästä seuraa noidankehä, joka lisää entisestään ongelmia kurinpidossa sekä vanhempien narsististen ja projektiivisten ('oirehtivien') yhteydenottojen määrää.

Opettajat joutuvat nykyään yhä enemmän keskittymään opetuksen sijasta kasvatukseen, mikä viestii jotain hyvin pahasta vääristymästä ja avuttomuudesta vanhemmuuden instituutiossa näinä aikoina.
Lapsista on tullut vanhempien omien ongelmien - lähinnä narsistisen avuttomuuden - suoria projektioita, ja oppilaitten reaktiot ovat sen mukaisia.

Kouluista on tätä menoa tulossa juridiikan pelikenttä - ihan niinkuin USA:ssa. Opetus toissijaistuu kasvatuksen kustannuksella ja vieläpä siten, että oikeussalit ottavat kasvattajan paikan!

Tämä kaikki kertoo paljon niistä arvoista, joita 'demokraattinen' uusliberalismi edustaa: neuroottista syyllisyyspakoa ja toisten syyllistämistä sekä yksipuoliseen, materiaaliseen elintasokilpailuun satsaamista, jossa yleissivistyksellä ei ole sijaa.

Koulutuksella - ja myöhemmin nimenomaan erikoistumisella - pyritään pönkittämään ainoastaan omaa kyltymätöntä ja rajatonta narsismia ammatillisen statuksen puitteissa.
Näin ollen tärkeintä koulutuksessa ei ole itse uuden ja uuteen valmistavan oppiminen sinänsä vaan se, miten sillä nostetaan omaa häntää muiden silmissä: - kauteutta ja väärää ylpeyttä siis.

Valitettavasti vain ainakin peruskoulutuksessa tällaisella asenteella varustetulle koululaiselle (ja vanhemmalle) opiskelu jää auttamatta toisarvoiseksi, koska siinä on pahimmillaan omaksuttu opettajia syyllistävä paranoia, jolla tietysti vain sabotoidaan opetusta.

Ei siis tarvitse kunnioittaa opettajia tai ylipäätään ketään, mikä tarkoittaa, ettei lopulta kyetä kunnioittamaan edes omaa itseä, mutta toisaalta ei kyetä myöskään häpeämään mitään.

Tällainen on uusbarbariaa, joka lähenee persoonallista patologiaa: öykkärimäistä menoa ja narsistista paskanjauhantaa: se on epävakaan persoonallisuustyypin (borderline personality) lähes rajatilamainen muoto.

Sivilisaatiostamme on tullut psyykkisen häiriön ja formulakulttuurin (ammattilaisurheilun) 'ristisiitos'.
Tosin menestyjät tällainenkin kuttuuri tietysti palkitsee - nyt vain sellaisilla palkkioilla, jotka eivät ole missään suhteessa menestyjien työpanokseen. Ne ovat vähintäänkin satakertaisesti liian suuria.

Mutta opettajat eivät noihin menestyjiin kuulu. Heistä kuten hoitajistakin on pyritty tekemään yhteiskuntamme hyvin koulutettu mutta orjamainen pohjasakka. Ainoa ylpeyden aihe, joka opettajalle tällöin jää on hänen kutsumuksensa.

Samalla tuosta kutsumuksesta (joka on autenttisen ja epäitsekkään kunniantunteen viimeisimpiä 'saarekkeita' yhteiskunnassamme) on kuitenkin paradoksaalisesti muodostunut opettajalle häneen kohdistuvan halveksunnan 'kirottu imaginaarinen symboli' (joka takaa opettajan fantasmaattisen auktoriteetin (vanhemmuuden) toimien samalla identifikaation (samastumisen) splittinä: - toisin sanoin: kutsumuksen 'uskonnollis-metafyysis-autoritaariseksi' koettu luonne on opettajaan kohdistuvien projektioiden ja kateuden sekä imaginaarisen samastumisen epäonnistumisesta (splittauksesta) johtuvan torjutun alemmuudentunteen perimmäinen syy.

Väittäisinkin, että vaikeat oppilaat ja öykkärimäisimmät vanhemmat ovat imaginaarisella tasolla miltei 'tiedostamaisillaan' sen, miten paljon 'korkeammalla tasolla' opettajat ovat heidän omaan paskanjauhantaansa ja käyttäytymishäiriöihinsä nähden (he tarvitsevat opettajaa!), mutta koska tämän karvaan tosiasian tiedostuminen pitää ehkäistä (koska se aiheuttaa syyllisyydentunnetta), heidän täytyy möykätä vielä enemmän.

Tällainen noidankehä on todella hankala purkaa...Siihen tarvitaan sekä Laki, Usko että Psykiatri - isoilla alkukirjaimilla...

Lisäys

Kutsumus siis koetaan ikäänkuin uskonnollis-metafyysis-mystis-autoritaariksi, persoonallisuuden sisäiseksi ominaisuudeksi.

Se herättää kunnioitusta, jonka puute kalvaa kritisoijan omaa suhdetta itseensä.
Kritisoija yrittää samastua kunnioittamaansa, mutta hänen on kiellettävä tuo yritys, koska ei kykene kohtaamaan omia alemmuuden ja syyllisyydentuntojaan, mitä taas samastumisprosessi (ja tätä kautta kunnioitus) onnistuakseen ehdottomasti edellyttää.

Siten hän tekee opettajasta 'pahan' ja itsestään 'hyvän' (= split) säilyttääkseen valheellisen tasapainon omien ennakkoluulojensa (paranoiansa) ja sisäisen minuutensa heikkouden (onttouden) välisessä näennäisessä ristiriidassa.

'Valheellisen tasapainon ja näennäisen ristiriidan' siksi, että luulosairas ja etenkin psykoottinen paranoidikko kokee, että Toinen vainoaa ja halveksuu hänen Minäänsä tuosta Minästä itsestään käsin (ks. PS.)

Tämän vuoksi splittaus on väistämätön yritys Toisen karkottamiseksi. Valitettavasti vain split ei pitemmän päälle toimi persoonallisen tasapainon ylläpitäjänä, koska Toinen on liian vahva ja ikäänkuin 'kaappaa' heikon, 'onton' Minän.

Paranoidin rakentama rationalisoitu vainoamisen 'järjestys' on ikäänkuin aina uudestaan puhkeava allerginen reaktio, jonka tosin voi yrittää - ei ehkä parantaa mutta 'tehdä tyhjäksi' myöntämällä johdonmukaisesti kaikki paranoidin luulottelut ('jos olet varma että minä tein sen, niin sittenhän minä tein sen') ja jopa tukemalla niitä epäsuorasti kuitenkin niin, ettei paranoidi saa aihetta ryhtyä epäilemään salaliittoa ja leimaamaan toista osapuolta 'agentiksi' tai peräti kaksoisagentiksi.

En väitä, että kyseinen menetelmä toimisi käytännössä kovin hyvin, koska paranoidin luuloharhat ovat usein liian massiivisia, mutta ainakin se mahdollistaa elämisen hänen harhamaailmansa kanssa - hetken aikaa.
Pitemmän päälle 'jotakuinkin tavallinen ihminen' tulee kuitenkin itse hulluksi paranoidikon kanssa - tai ainakin hän saa raivokohtauksen.

Soveltuuko edellä esitetty myöntäminen ad absurdum sitten häirikköoppilaitten ja häirikkövanhempien aggression kanavoimiseen ja 'liennyttämiseen', siitä en liioin mene takuuseen, koska en osaa antaa tapauskohtaisia toimintaohjeita.

Mielisairaalassa tuo saattaisi toimiakin, mutta koulussa ja vanhempien kanssa keskustellessa on olennaisempaa pitää tietoisesti yllä tiettyjä - sekä selkeitä että luovuttamattomia rajoja, joiden puitteissa oppilaitten ja vanhempien on toimittava - ja jos he eivät sitä tee, heihin sovelletaan ääritapauksissa lakimääreisiä sanktioita.

PS.
Siten paranoidi vainoaa lopultakin itse omaa fantasmaattista, vainoavaksi Toiseksi muuttunutta itseään.
Tämä ilmentää persoonallisuuden patologiaa, mutta ei välttämättä oirehdi niin, että kyseinen ihminen toimitettaisiin heti hoitoon: - ajatellaan vaikka Hitlerin, Stalinin - ja jopa George W. Bushin Irakin sodan motiiveja ;/)

Kommentti

catuluxelle

En tarkoita, että opettajalla itsellään olisi välttämättä - ainakaan nykyään - mitään kutsumusta (toki voi olla) vaan sitä, että sellainen 'merkillisyys' häneen usein leimataan ja on leimattu kansakoulujärjestelmän syntyajoista asti.

Kyse on siis vähän samasta asiasta kuin pappeudessa: pappi uskoo Jumalaan, opettaja Sivistyksen, Valistuksen ja Totuuden luonnetta jalostavaan vaikutukseen, joka/jolla oli aikoinaan kansallista identiteettiä integroiva moraalinen missio eli poliittisesti itsenäinen ja yhtenäinen Suomi.
(Yhtenäisyys otti kovemmalle kuin itsenäisyys.)

Termi 'kansankynttilä' kuvaa oivallisesti suhtautumista opettajaan vielä -60-70-luvun vaihteeseen saakka. Sitten 'tasapäistävä'? peruskoulujärjestelmä ja yhteiskunnan lopullinen?

muuttuminen kulutus- ja tuotantokapitalismiksi teki opettajastakin viimein pelkän byrokraatin - etten sanoisi teknokraatin. Vai tekikö? Enpä todellakaan usko moista väitettä, sillä opettaja ei koskaan ole pelkkä byrokraattinen tiedon siirtäjä - hän on aina ja väistämättä myös transferenssien kohde - siis vihattu, rakastettu, halveksittu ja kunnioitettu.

*
Silti on jotenkin ristiriitaista mutta samalla ah niin romanttista ;/ siinä, että tämä kapitalismin kaiken yhdeksi ja samaksi tekevä prosessi salli sentään sellaisen 'hybridin' kuin sinä catulux: miehen joka lukee runoja, äänestää Kokoomusta, on yhtä karismaattinen kuin kuka tahansa historiamme suurista diktaattoreista - ja että hän vielä kaiken lisäksi on opettaja!

*
Melkein luulisi, että catuluxella on kuin onkin Kutsumus.

Joka tapauksessa hän on jotain muutakin kuin pelkkä tiedonsiirtäjäkonsultti. Eikä tämä asiaintila ole catuluxen itsensä päätettävissä...
Opettajan 'Kohtalo' on olla oppilaittensa ja heidän vanhempiensa silmätikkuna ja projektioitten kohteena.

Sillä vaikka opettajalla itsellään ei muka olisikaan mitään Kutsumusta, niin häneen suhtaudutaan ikäänkuin hänellä sellainen olisi.

Lähinnä tätä tarkoitin Kutsumuksella omassa kontekstissani, joskin Kutsumuksen käsite ilmentää minulla spesifimmin tiettyjä psyko-ideologisia projektioita/fantasmoja kuin, mitä siihen on perinteisen aatehistorian puolella yleensä kytketty Suuren Vakaumuksen (esim. juuri Kodin, Uskonnon, Isänmaan ja Kasvatuksen) sisältämän henkis-hengellisen 'energian' nimityksenä [vrt. Pyhä Henki ja/tai Inspiraatio, missä henki (spiritus) tulee ihmisen sisään (in)] .
*
http://www.samianttila.net/tyo/epavakaa_persoonallisuus/
www.forsv.com/blog/?m=200410.