Showing posts with label Torinon käärinliina. Show all posts
Showing posts with label Torinon käärinliina. Show all posts

July 5, 2012

Päivän huikkanen

Onko Torinon käärinliina kristinuskon Higgsin hiukkanen?
*
Pärettä on alettu alunperin kirjoittaa kommentiksi Ironmistressin päreen Päivän sarkasmi kommentteihin.
*
[Tekstiä editoitu luvussa 3 klo: 00.55]
1
Ironmistressin ja Tomin väittely Torinon käärinliinan aitoudesta on kuin skolastis-teologista pilkunviilausta. Panoksena heillä on oman uskon [tieteeksi nimetyn ajatusjärjestelmän] tulkinnan autuaaksitekevyys [sekä subjektiivinen omahyväisyys että 'objektiivinen pelastus/totuus'].
Kyseessä on malliesimerkki siitä, ettei tiede ole riippumaton metodiensa tulkintoihin sisältyvästä/projisodusta [tietoisesta tai tiedostamattomasta] metafysiikasta eli ihmiskäsityksestä ja maailmankatsomuksesta, jotka ilmentävät sitä ymmärrystä, mikä uskovalla/tieteilevällä ihmisellä järjestä ja järjenkäytöstä viime kädessä on.
Kyseinen järjen itseymmärrys määrittää kehämäisesti [itseymmärrys todistaa siis itse itsestään; ei ole olemassa ulkopuolista kriteeriä, josta käsin arvioida sen pätevyyttä] näkemystämme siitä, onko järki tietoisuutena suhteessa maailmaan ja itseensä realistinen vai antirealistinen vai ymmärryshorisonttien erilaisuudesta riippuen molempia, jolloin on kysyttävä: millä tavalla ja missä mielessä järjen perusta [mikä on fundamentaalimpi asia kuin logiikka] on alkuperältään ja siten väistämättä myös järjenkäyttö [ellemme pakota ja kapeuta järkeä universaaliin teknis-loogis-mekanistiseen sapluunaan] dialektis-ristiriitainen prosessi [kuten logiikan ja matematiikankin filosofia näyttää osoittavan; ks. Pauli Pylkkö, 2009], joka on vain hyväksyttävä ja jonka kanssa pitää elää paikallista ja vaatimatonta elämää.
2
Mikään ei ole dogmaattisempaa kuin sanoa, että se, joka epäilee 'totuutta' on dogmaattinen eli ideologinen demagogi.  - -
Ensin pitäisikin selvittää, mitä totuudella ja epäilyllä paitsi yleensä myös kyseessä olevassa tapauksessa tarkoitetaan - ja vielä enemmän: miten kumpikin väittelijä nämä termit lopulta tulkitsee.
3
Mitä Torinon käärinliinaan tulee, sen aitoudesta olisi kristinuskon synnyn selittämiselle ja ymmärtämiselle yhtä vähän käytännöllistä ja eksegeettistä merkitystä kuin Higgsin hiukkasen löytymisestä on ihmisten arkielämälle ja varsinkaan heidän eksistentiaaliselle itseymmärrykselleen eli  käsitykselleen maailmassa olemisensa perimmäisesta luonteesta.
Kari Enqvist tosin väittää, että Higgsin hiukkanen päinvastoin selventää myös sitä, mitä me ihmiset tässä maailmassa olemme - samaan tapaan kuin DNA:n löytäminen muka muutti ymmärrystämme po. ihmisenä olemisen asiassa.
Joko Enqvist ei ole lukenut filosofian ja tieteen historiaa tai sitten hän ei ole ymmärtänyt lukemaansa. Hän käyttää samoja termejä kuin minä, mutta vastaa lopulta eri kysymykseen kuin minä - [ks. Uusateististen skientistien älyllinen tilanne on huolestuttava].
Ihmisenä olemisen ongelma osoittautui mahdottomaksi selittää ilman myyttejä [mikä pyrkimys synnytti filosofian] jo yli 2000 vuotta sitten ja tiede, joka sitä yrittää, astuu väistämättä aina ulos omalta modernilta pätevyysalueeltaan metafysiikan eli rationalisoidun myytin ja magian imaginaariseen maailmaan, jonka se kuitenkin yrittää verifioida tai ainakin oikeuttaa matemaattisilla hypoteeseilla [olemassaolon tarkoitusko on matemaattinen hypoteesi?].
Modernin tieteen, demokratian, teknologian ja kapitalismin katastrofaalisen nopea ja hallitsematon eteneminen viimeisten 200 vuoden aikana ei ole lisännyt antiikin aikojen käsitteellis-rationaalisiin perusratkaisuihin mitään sellaista uutuutta, joka ei metafyysisesti olisi ollut valmiiksi pohdittuna jo 2000 vuotta sitten.
DNA ja Higgsin hiukkanen ovat 'vain' matemaattisia hypoteeseja, joille löytyi empiirinen vastine. Kaikki muut [ja kaikkein oleellisimmat] ongelmat tulevat matematiikan ja empirian ulkopuolelta. Ne ovat eettisiä ja poliittisia. Niiden ratkaisemiseksi ei löydy kaavaa eikä empiriaa vaan globaalisti vaikuttavien päätösten [ja päättämättä jättämisten] taustalla vaikuttaa ihmisen enemmän tai vähemmän kohtalokas kykenemättömyys hillitä kulttuurievoluutionsa kehitystä.  Esim. ekologiset ongelmat eivät ratkea uudella tekniikalla vaan täysin uudella eettisellä ajattelutavalla, joka vaatii [liian] sietämättömiä uhrauksia.
Mutta ymmärrän kyllä oikein hyvin, että fyysikoille ja ylipäätään luonnontieteellis-teknologis-kapitalistis-animistiselle 'keräilijä-heimolle' Higgsin hiukkanen on lähes uskonnollisen palvonnan kohde. Ja onhan se mukava, kun tuhansia miljardeja maksavien laitteiden avulla löydetään pitkän uurastuksen jälkeen jokin hiukkanen, jolla saatamme ajaa ihmiskunnan paljon nopeampaan ja samalla armollisempaan tuhoon [vrt. eutanasia], kuin jos emme olisi sitä löytäneet.
4
Itse asiassa toivon juuri nyt, että Torinon käärinliina olisi aito, koska silloin nekin umpipositivistiset historioitsijat ja tiedemiehet, jotka pitävät sitä jonkinlaisena läpimurto-evidenssinä joko kristinuskon aitouden tai valheellisuuden puolesta, joutuisivat ainakin pienen hetken aikaa konkreettisen semanttisesti eli ilman mitään kaiken maailman loputonta fakta-informaatiota pohtimaan, mitä tuo käärinliina lopulta tulee todistaneeksi kristinuskosta - jos mitään.
Tiedän toivovani liikaa, sillä esim. nimimerkki Valkean kaltaiset tiedeselittäjät eivät hämmenny semanttisesta 'kairos-hetkestä' vaan alkavat jälleen heittää ruudulle loputtomiin lähdeviitteitä osoittaen, ettei ainakaan empiirisestä faktasta ole pulaa, kun kristinuskoa puolustellaan.
Samaa menetelmää noudattaa 'fundamentalistinen' ateisti Tomi kristinuskoa vastaan. Ironmistressin motiiveja en tässä asiassa kuitenkaan ymmärrä. Miksi buddhalaiseksi altruisti-nihilistiksi itsensä väärinkäsittänyt kovan linjan juutalainen konservatiivi-nationalisti olisi kiinnostunut yksilöllisyyttä moneudessa [singulaarinen pluraalisuus] korostavan uskonnon eli kristinuskon perustajaksi oletettua miestä kuvaavan käärinliinan aitoudesta? Sanokaapa se minulle, sillä minä en todellakaan ymmärrä - - .
5
On toki olemassa paradoksaalinen ja [varauksin] dialektinen asenne, joka epäilee myös itse epäilyä. Siitä ei kuitenkaan seuraa välttämättä mitään positiivista muttei myöskään mitään dogmaattista - ei edes mitään suhteellista [pikemminkin päinvastoin: jotain 'suhteetonta']. Sitä kutsutaan solipsistiseksi nihilismiksi [vrt. ns. 'jumalallinen perspektiivi'].
*