Pavel Fjodorovits Smerdjakov - Ivan Karamazovin perverssi omatunto

Katsokaa tuota lähes psykoottista virnettä 'Smerdjakovin' kasvoilla.

"Smerdyakov" is a Russian expletive, roughly equivalent to "shithead." The character's name likely derives from a character in The Brothers Karamazov.

First page from The Russian Messenger.

The Brothers Karamazov (Russian: Братья Карамазовы Brat'ya Karamazovy, pronounced [ˈbratʲjə karəˈmazəvɨ]) is the final novel by the Russian author Fyodor Dostoyevsky. Dostoyevsky spent nearly two years writing The Brothers Karamazov, which was published as a serial in The Russian Messenger and completed in November 1880. Dostoyevsky intended it to be the first part in an epic story titled The Life of a Great Sinner,[1] but he died less than four months after its publication.

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen Riemulaulu miehelle - mieskalenteri 2010.
I
Iines kirjoitti:

'...Mitjaan, jota onkin helppo rakastaa, hyvää ja heikkoa ihmistä, vilpitöntä lapsenmielistä nautiskelijaa, joka tappaa pahan maailmasta, eli irstaan öykkäri-isänsä.'

Ei Mitja tappanut isäänsä vaan sen teki palvelija Smerdjakov. Koko jutun ydin on siinä, että Smerdjakov, joka on omaksunut Ivanin nihilismin: 'jos Jumala on kuollut, niin kaikki on sallittua' - a) tietää, että Ivan vihaa isäänsä (ukko muuten sanoo kirjassa (ei kuitenkaan tv-sarjassa), että pojista juuri Ivan muistuttaa (moraalisesti) eniten häntä itseään!), b) tekee murhan ikäänkuin Ivanin puolesta ja hänen 'luvallaan' (lue keskustelu, joka käydään Ivanin ja Smerdjakovin välillä, kun Ivan on lähdössä pois, mm. isänsä asioita hoitamaan).

Mutta olkoon. En selitä tämän enempää. Romaanista löytyy joka tapauksessa monia tasoja, eikä se pelkkänä juonidekkarinakaan ole ihan niitä kaikkein yksiselitteisimpiä. Sen verran hyvin Dostojevski onnistuu piilottamaan Smerdjakovin teon ja kasaamaan kaikki olennaiset todisteet Mitjan niskaan.

Pitää kuitenkin muistaa, että Smerdjakov tunnustaa tekonsa Ivanille (Sm. sitäpaitsi näyttää I:lle ne ukon 'Grusenka-tipuselleen' lupaamat tasan 3000 ruplaa, joiden katoamista pidetään raskaimpana todisteena (kilpakosija-) Mitjaa vastaan) uhaten paljastaa oikeudessa, että Ivan on (muka tietoisesti) toiminut hänen rikostoverinaan, mutta päätyy kuitenkin hirttämään itsensä Smerdjakovin tunnustuksesta kauhistuneen Ivanin ajautuessa yhä syvemmälle akuuttiin psykoosiin.

Kyseessä on vanha teema D:llä: - nihilistit sekoavat ja/tai tekevät itsemurhan - myös Rikoksen ja rangaistuksen Svidrigailov sekä Riivaajien Stavrogin, huippuälykkäät kyynikot, tappavat itsensä; Idiootin nuori, tuberkuloosiin kuoleva 'ressentimenttinen eksistentialisti/rr' Ippolit epäonnistuu itsemurhayrityksessään).

Joka tapauksessa venäläinen Karamazov-sarja on ollut loistava, vaikka siitä onkin jouduttu pudottamaan aivan valtavasti materiaalia pois.

Kuitenkin juonen kannalta olennainen on tuotu hyvin esille, ja etenkin ukko-Karamazovin ja Smerdjakovin rooleihin on valittu huippuluokan näyttelijät: sopivat täydellisesti rooleihinsa.

Ukko K:n roolia vetävä näyttelee jo melkein liian hyvin, koska ensimmäistä kertaa elämässäni koin sympatiaa Fjodor Pavlovitsia kohtaan. - Smerdjakov maskeerattuna Ivanin piruksi on myös kympin oivallus ja suoritus.

II
Tapsa kirjoitti:

...'mutta muistelen että palvelija Smerdjakov oli myös hänen poikansa?'

Smerdjakov oli/on ukko-Karamazovin äpärä, jonka tämä teki eräälle, ilmeisesti kehitysvammaisuuttaan likaiseksi katuhuoraksi vajonneelle naiselle (nimi smerdjakov juontuu sanasta löyhkä), ja otti äidin kuoltua pojan, jonka vanhempi palvelija Grigori ja hänen vaimonsa kasvattivat, sittemmin palvelijakseen.

T-pani kirjoitti edelleen:

'...'mutta minusta pirun ja Ivanin keskustelu tuntui jo silloin aika lapselliselta?'

Eipä ole tippaakaan draaman tajua mainosmiehellä (kummallista). Valitan. Ei voi mitään. Pelkällä hyötyfilosofialla ja newageläisellä osapäiväbuddhalaisuudella ei kuitenkaan dostojevskilaisia mielen järkäleitä kirjoiteta - enintään beatrunoutta (okei - myös Saarikoski sai vaikutteita beat-runoudesta, mutta se kausi ei varmasti ollut hänen parhaimpansa).

Hulluutta on tietysti melko vaikea dramatisoida näytelmän puhumattakaan sitten aateromaanin osaksi, mutta olen havaitsevinani Ivanin pirussa saman absurdi(smi)n perinteen jatkoa, mikä ilmeni Dostojevskin erään alter egon, Shakespearen, narreissa - esim. Kuningas Lear, josta tuli tänään Teemalta erinomainen, moderni, ranskalainen versio vuodelta 2007.

Naivia? Lapsellista?

Jätän nyt lapsellisuudet, joita tästäkin kommenttilootasta löytyy pilvin pimein, tällä erää tähän.
*
Smerdyakov was born of "Stinking Lizaveta", a mute woman of the street, from which his name came—"Son of the 'reeking one'". He is widely rumored to be the illegitimate son of Fyodor Karamazov. When the novel begins, Smerdyakov is Fyodor's lackey and cook. He is morose and sullen, and, like Dostoevsky himself, epileptic.

As a child he would collect stray cats so he could hang and later bury them. Smerdyakov is aloof with most people but holds a special admiration for Ivan and shares his atheistic ideology. He later confesses to Ivan that he, and not Dmitri, was the murderer of Fyodor and claims to have acted with Ivan's blessing. However, Dmitri's defense attorney pointed out that in speaking with Smerdyakov, he found him to be "falsely naive" and able to tell people what they want to hear in order to subtly foist ideas on them.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Brothers_Karamazov
http://en.wikipedia.org/wiki/Gregor_Smerdyakov
http://tvtropes.org/pmwiki/pmwiki.php/Main/PsychoticSmirk