Kuvan tilanne on epätavallinen - lähes päinvastainen kuin yleensä. - - Nainen ajattelee: No - päätä nyt jo viimein mikä sinä oikein olet ja mitä teet! - - Mies ajattelee: Hitto! Miksi minun pitikään mennä sinne filosofian kursseille. Nyt mä en enää tiedä enkä osaa valita mitään.*
Kommentti Androgyynihullumiehelle päreessäni Ennen kuolemaa varmaan onnen kohdata saan; - no et varmasti saa!
*
AHM kirjoitti:
'Kyllähän evoluutiopsykologia on melko vahvasti jo osoittanut, että sukupuoli ei ole sosiaalinen konstruktio.'
Entä geenitutkimus ja molekyylibiologia? Puhumattakaan nanofysiikasta.
Voidaanko molekyylien tasolla puhua eri sukupuolista? Luovaa mielikuvitusta käyttäen kyllä, mutta sellaista kykyä biologeilla rajoittaa jyrkästi tutkimuksen metodiikka. Ei pidä nähdä mitään sellaista, mitä ei havaitse - vai oliko se päinvastoin?
Jospa jako kahteen sukupuoleen on kuin onkin pelkkää ilmenemistä, kontingentti representaatio, joka nyt vain on sattunut kehittymään evoluution primus motorista, geenin itsensä kopioimisen paineesta, luonnollisen (en pidä tästä termistä, jolla evoluutiobiologit oikeuttavat lähes kaiken) valinnan kautta ihmisellä (ja suurella osalla muita elollisia) juuri sellaiseksi kuin sen nyt havaitsemme.
Viittaan tässä yhteydessä jälleen itsenäisten lajien tai lajien itsenäisyyden ongelmaan, joka tuo väistämättä mieleen skolastisen - Platonista ja Aristoteleesta alkaneen - kiistan universaalien ja yksityisolioiden olemassaolon suhteesta ja ontologisesta statuksesta.
Kun biologi pohtii tätä asiaa, niin kaikista empiirisistä havainnoistaan, seurannoistaan ja tarkoista kokeistaan huolimatta (tai juuri niiden takia - miten vain) hän joutuu päättelyn sääntöjen puitteissa asettamaan kysymyksen lajeista lopulta aivan samaan dialektiseen sapluunaan kuin Platon ja Aristoteles: millä tavoin esim. lajikäsite hevonen sisältyy yksilöolioon hevonen?
(En ota nyt huomioon tilastollista todennäköisyyttä ja tilastollista kausaliteettia, koska induktiivinen päättely ei ole tietoa - ei aina edes tieteeseen sitoutuneelle filosofille /- ks. PS/. Tietoteoreeetikoiden supervenienssiviilailuista ei myöskään ole juuri apua tässä asiassa.)
Jos hevosuus ei ole riippumaton hevosesta yksilönä (kuten Platon ajatteli - Aristoteles sen sijaan 'sitoi' universaalit yksilöolioihin), niin millä tavoin se on yhdessä hevosessa?
Aristoteles ei antanut tähän kysymykseen definitiivistä vastausta, koska siihen ei ehkä edes ole vain yhtä vastausta vaan ontologisesta uskomusnäkökulmasta riippuen vähintäin kaksi (esim. kvalitatiivisen ja numeerisen identiteetin kautta).
Nyt on tietysti niin, että sekä empiiriseen että konstruktivistiseen äärireduktionismiin (nämä ovat toistensa diskursiivisia vastineita - ikäänkuin mitalin eri puolet - vastakohtanaan realismi) perustuvan päättelyn seurauksena mikään ei lopulta ole mitään, ja siten kaikki puhe biologisten erojen fundamentaalisuudesta - lopulta siis jopa biologisesta ihmisestä, subjektista ja tietoisuudesta nyt puhumattakaan - ovat pelkkää ilmenemistä, joka - vastoin husserlilaista havainnon pysyvien noemojen etsintää fenomenologisessa reduktiossa - katoaa simbsalabim, kunhan vain menemme tarpeeksi syvälle aineen nanomaailmaan tai jos pidämme sitä konstruktivistisesti pelkkänä artefaktana/keksintönä/taidetuotoksena.
Mutta vaikka mitään sukupuolta, puhumattakaan kahdesta, ei voisi olettaa primaaristi olemassaolevaksi kuin spekulatiivisessa merkityksessä - esim. aristoteelisen substanssin potentiaalisena muotona, joka on valmis aktualisoitumaan päämäärähakuisesti oikeissa olosuhteissa - tai Jumalan suunnittelemana luomistyönä ex nihilo; - - vaikka siis emme pystyisi definitiivisesti ja pysyvästi todistamaan sukuopl(t)ten reaalista olemassaoloa kuin metafyysiseen realismiin ja/tai uskoon tukeutuen, niin silti tulemme - koska se on yksinkertaisesti totta - konkreettisesti elämään kahteen biologiseen sukupuoleen jakautuneessa ihmismaailmassa niin kauan kuin onnistumme rakentamaan täydellisen koneen - tai ainakin mahdollisimman täydellisen cyborgin.
Joten Butlerin ääriväite siitä, että sex ja gender ovat itse asiassa yksi ja sama asia, on paitsi intuitiivisen ja pragmaattisen common sense-tajun kannalta absurdi myös väistämättä relativismiin ja jopa solipsismiin sortuessaan vailla perusteita. Ylipäätään äärikonstruktivismilla ei voi olla normatiivisesti sitovaa tai velvoittavaa voimaa, koska se on osoittanut jopa sukupuolisten erojen olevan diskursiivisen vallan (ideologisten valtiokoneistojen/intituutioiden) säätelemiä, muuttuvia sopimuksia.
Ainoa tapa, jolla Butler voisi saada esimerkiksi minut uskomaan väitteisiinsä on juuri se sama tapa, jolla hän foucault'laisesti osoittaa perinteisen, maskuliinisen (sovinistisen) sukupuolidiskurssin syntymisen ja ylläpitämisen: - vallankäyttö eli suoraan sanottuna minun kiristämiseni tai jopa uhkailu, mikäli epäilen häntä.
Yksipuolista kiristämistä ja/tai pakottamista käyttämällä (aikaan-)saatu lojaalius ei kuitenkaan velvoita pakotettua sisäisesti - ellei hän sitten rakasta kiristäjäänsä, jolloin suhde on muuttunut sadomasokistiseksi (mitä asiaintilaa tosin voi pitää varsin yleisenä rakkausuhteissa), eikä Foucault'n ja Butlerin omiakaan vaatimuksia tarvitse näin ollen ottaa kovin vakavasti.
Tässä ajattelussa ei-strateginen, normatiivinen moraali on totisesti osoitettu/paljastettu valheeksi. Ja kun niin käy, kenenkään ei tarvitse uskoa tai totella enää ketään. Jumala on kuollut. Siksi onkin ihme, että sekularisoituneet länsimaiset yhteisöt eivät ole jo 'räjähtäneet' kappaleiksi, ja ihmiset niiden vaikutuspiirissä tappaneet toisiaan pelkästä ilosta ja helpotuksen tunteesta havaittuaan, että jos omatunto alkaa kolkuttaa, niin kyseessä onkin pelkkä ääniharha tai jokin psykosomaattisen sairauden oire - häiriö, jota ei tarvitse enää pitää todellisena ja josta voi vapautua niinkuin koira kirpuistaan - itseään 'ravistelemalla'.
*
Summa: Butlerin intersukupuolisuus/-seksuaalisuus ilmenee luonnontieteellisesti parhaiten molekyylibiologien ja etenkin kvanttifyysikoiden laboratorioissa. Etiikaltaan se kuuluu Markiisi de Saden buduaariin ja esteettisesti kyseessä on shakespearelainen draama - Kesäyön unelma (ks. alla oleva linkki), jossa ihmiset, eläimet ja sukupuolet menevät sikin sokin.
AHM kirjoitti:
'Kyllähän evoluutiopsykologia on melko vahvasti jo osoittanut, että sukupuoli ei ole sosiaalinen konstruktio.'
Entä geenitutkimus ja molekyylibiologia? Puhumattakaan nanofysiikasta.
Voidaanko molekyylien tasolla puhua eri sukupuolista? Luovaa mielikuvitusta käyttäen kyllä, mutta sellaista kykyä biologeilla rajoittaa jyrkästi tutkimuksen metodiikka. Ei pidä nähdä mitään sellaista, mitä ei havaitse - vai oliko se päinvastoin?
Jospa jako kahteen sukupuoleen on kuin onkin pelkkää ilmenemistä, kontingentti representaatio, joka nyt vain on sattunut kehittymään evoluution primus motorista, geenin itsensä kopioimisen paineesta, luonnollisen (en pidä tästä termistä, jolla evoluutiobiologit oikeuttavat lähes kaiken) valinnan kautta ihmisellä (ja suurella osalla muita elollisia) juuri sellaiseksi kuin sen nyt havaitsemme.
Viittaan tässä yhteydessä jälleen itsenäisten lajien tai lajien itsenäisyyden ongelmaan, joka tuo väistämättä mieleen skolastisen - Platonista ja Aristoteleesta alkaneen - kiistan universaalien ja yksityisolioiden olemassaolon suhteesta ja ontologisesta statuksesta.
Kun biologi pohtii tätä asiaa, niin kaikista empiirisistä havainnoistaan, seurannoistaan ja tarkoista kokeistaan huolimatta (tai juuri niiden takia - miten vain) hän joutuu päättelyn sääntöjen puitteissa asettamaan kysymyksen lajeista lopulta aivan samaan dialektiseen sapluunaan kuin Platon ja Aristoteles: millä tavoin esim. lajikäsite hevonen sisältyy yksilöolioon hevonen?
(En ota nyt huomioon tilastollista todennäköisyyttä ja tilastollista kausaliteettia, koska induktiivinen päättely ei ole tietoa - ei aina edes tieteeseen sitoutuneelle filosofille /- ks. PS/. Tietoteoreeetikoiden supervenienssiviilailuista ei myöskään ole juuri apua tässä asiassa.)
Jos hevosuus ei ole riippumaton hevosesta yksilönä (kuten Platon ajatteli - Aristoteles sen sijaan 'sitoi' universaalit yksilöolioihin), niin millä tavoin se on yhdessä hevosessa?
Aristoteles ei antanut tähän kysymykseen definitiivistä vastausta, koska siihen ei ehkä edes ole vain yhtä vastausta vaan ontologisesta uskomusnäkökulmasta riippuen vähintäin kaksi (esim. kvalitatiivisen ja numeerisen identiteetin kautta).
Nyt on tietysti niin, että sekä empiiriseen että konstruktivistiseen äärireduktionismiin (nämä ovat toistensa diskursiivisia vastineita - ikäänkuin mitalin eri puolet - vastakohtanaan realismi) perustuvan päättelyn seurauksena mikään ei lopulta ole mitään, ja siten kaikki puhe biologisten erojen fundamentaalisuudesta - lopulta siis jopa biologisesta ihmisestä, subjektista ja tietoisuudesta nyt puhumattakaan - ovat pelkkää ilmenemistä, joka - vastoin husserlilaista havainnon pysyvien noemojen etsintää fenomenologisessa reduktiossa - katoaa simbsalabim, kunhan vain menemme tarpeeksi syvälle aineen nanomaailmaan tai jos pidämme sitä konstruktivistisesti pelkkänä artefaktana/keksintönä/taidetuotoksena.
Mutta vaikka mitään sukupuolta, puhumattakaan kahdesta, ei voisi olettaa primaaristi olemassaolevaksi kuin spekulatiivisessa merkityksessä - esim. aristoteelisen substanssin potentiaalisena muotona, joka on valmis aktualisoitumaan päämäärähakuisesti oikeissa olosuhteissa - tai Jumalan suunnittelemana luomistyönä ex nihilo; - - vaikka siis emme pystyisi definitiivisesti ja pysyvästi todistamaan sukuopl(t)ten reaalista olemassaoloa kuin metafyysiseen realismiin ja/tai uskoon tukeutuen, niin silti tulemme - koska se on yksinkertaisesti totta - konkreettisesti elämään kahteen biologiseen sukupuoleen jakautuneessa ihmismaailmassa niin kauan kuin onnistumme rakentamaan täydellisen koneen - tai ainakin mahdollisimman täydellisen cyborgin.
Joten Butlerin ääriväite siitä, että sex ja gender ovat itse asiassa yksi ja sama asia, on paitsi intuitiivisen ja pragmaattisen common sense-tajun kannalta absurdi myös väistämättä relativismiin ja jopa solipsismiin sortuessaan vailla perusteita. Ylipäätään äärikonstruktivismilla ei voi olla normatiivisesti sitovaa tai velvoittavaa voimaa, koska se on osoittanut jopa sukupuolisten erojen olevan diskursiivisen vallan (ideologisten valtiokoneistojen/intituutioiden) säätelemiä, muuttuvia sopimuksia.
Ainoa tapa, jolla Butler voisi saada esimerkiksi minut uskomaan väitteisiinsä on juuri se sama tapa, jolla hän foucault'laisesti osoittaa perinteisen, maskuliinisen (sovinistisen) sukupuolidiskurssin syntymisen ja ylläpitämisen: - vallankäyttö eli suoraan sanottuna minun kiristämiseni tai jopa uhkailu, mikäli epäilen häntä.
Yksipuolista kiristämistä ja/tai pakottamista käyttämällä (aikaan-)saatu lojaalius ei kuitenkaan velvoita pakotettua sisäisesti - ellei hän sitten rakasta kiristäjäänsä, jolloin suhde on muuttunut sadomasokistiseksi (mitä asiaintilaa tosin voi pitää varsin yleisenä rakkausuhteissa), eikä Foucault'n ja Butlerin omiakaan vaatimuksia tarvitse näin ollen ottaa kovin vakavasti.
Tässä ajattelussa ei-strateginen, normatiivinen moraali on totisesti osoitettu/paljastettu valheeksi. Ja kun niin käy, kenenkään ei tarvitse uskoa tai totella enää ketään. Jumala on kuollut. Siksi onkin ihme, että sekularisoituneet länsimaiset yhteisöt eivät ole jo 'räjähtäneet' kappaleiksi, ja ihmiset niiden vaikutuspiirissä tappaneet toisiaan pelkästä ilosta ja helpotuksen tunteesta havaittuaan, että jos omatunto alkaa kolkuttaa, niin kyseessä onkin pelkkä ääniharha tai jokin psykosomaattisen sairauden oire - häiriö, jota ei tarvitse enää pitää todellisena ja josta voi vapautua niinkuin koira kirpuistaan - itseään 'ravistelemalla'.
*
Summa: Butlerin intersukupuolisuus/-seksuaalisuus ilmenee luonnontieteellisesti parhaiten molekyylibiologien ja etenkin kvanttifyysikoiden laboratorioissa. Etiikaltaan se kuuluu Markiisi de Saden buduaariin ja esteettisesti kyseessä on shakespearelainen draama - Kesäyön unelma (ks. alla oleva linkki), jossa ihmiset, eläimet ja sukupuolet menevät sikin sokin.
Toista on tämä tylsä mutta ah niin turvallinen arkitodellisuus, joka toimii - ahdistavaa tai ei - väistämättä joidenkin muka itsestäänselvien ja vähemmän itsestäänselvien koventioiden varassa - niin biologisesti kuin psykologisestikin.
*
Jos siis äärikonstruktivisti tai päättelysääntömuutoksillaan ja yksilöoliotermeillään kikkaileva nominalistinen modaaliloogikko tulee väittämään sinulle jotain tästä maailmasta, voit aivan rauhassa ja perustellusti sanoa hänelle: valehtelet, koska päättelyilläsi ei ole muuta perustaa kuin se, minkä itse olet niille postuloinut: therefore: communication breakdown - ellen minä sitten silkkaa suopeuttani (the principle of charity) yritä ymmärtää ja hyväksyä sinun merkillisyyksiäsi.
Saman voit sanoa säieteoreetikoille ja muille yli kymmenen ulottuvuuden uskovaisille - ylipäätään ihmisille, jotka väittävät tietävänsä jotain pysyvästi varmaa aineen olemuksesta tai maailmankaikkeudesta, mutta joiden spekulaatiot ovat kuitenkin viime kädessä ilmiselvää metafysiikkaa ja/tai mystisismiä.
*
Ole kuin Sokrates. Epäile. Älä usko ketään muuta kuin itseäsi, jos edes se on skeptikolle täysin mahdollista. - - Ja kas - deja vu - sinun lienee kaikkien pohdintojesi jälkeen pakko myöntää, että dialektinen kehä sulkeutui edessäsi - taas kerran. - - Aloitat kierroksesi alusta.
Tämä on minun zen-buddhalaisuuttani.
PS.
Sellaiset ajattelijat kuten Karl Popper ja David Miller ovat kyseenalaistaneet kaikenlaisen induktiivisen päättelyn olemassaolon, tarpeellisuuden ja pätevyyden, mukaan lukien probabilistinen bayesilainen päättely.[5] Heidän mukaansa tieteilijät eivät voi tästä syystä turvautua induktioon.
*
*
Jos siis äärikonstruktivisti tai päättelysääntömuutoksillaan ja yksilöoliotermeillään kikkaileva nominalistinen modaaliloogikko tulee väittämään sinulle jotain tästä maailmasta, voit aivan rauhassa ja perustellusti sanoa hänelle: valehtelet, koska päättelyilläsi ei ole muuta perustaa kuin se, minkä itse olet niille postuloinut: therefore: communication breakdown - ellen minä sitten silkkaa suopeuttani (the principle of charity) yritä ymmärtää ja hyväksyä sinun merkillisyyksiäsi.
Saman voit sanoa säieteoreetikoille ja muille yli kymmenen ulottuvuuden uskovaisille - ylipäätään ihmisille, jotka väittävät tietävänsä jotain pysyvästi varmaa aineen olemuksesta tai maailmankaikkeudesta, mutta joiden spekulaatiot ovat kuitenkin viime kädessä ilmiselvää metafysiikkaa ja/tai mystisismiä.
*
Ole kuin Sokrates. Epäile. Älä usko ketään muuta kuin itseäsi, jos edes se on skeptikolle täysin mahdollista. - - Ja kas - deja vu - sinun lienee kaikkien pohdintojesi jälkeen pakko myöntää, että dialektinen kehä sulkeutui edessäsi - taas kerran. - - Aloitat kierroksesi alusta.
Tämä on minun zen-buddhalaisuuttani.
PS.
Sellaiset ajattelijat kuten Karl Popper ja David Miller ovat kyseenalaistaneet kaikenlaisen induktiivisen päättelyn olemassaolon, tarpeellisuuden ja pätevyyden, mukaan lukien probabilistinen bayesilainen päättely.[5] Heidän mukaansa tieteilijät eivät voi tästä syystä turvautua induktioon.
*
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=juhannusy%c3%b6n+uni (Kesäyön unelma)
*
6 comments:
Olen yrittanyt katsella Taivasta, jos Sielta tulisi vastaus. ihmisten kasvoja, tapaamisia ja olen tullut siihen tulokseen etta elama on jumalan oikeus
sellainen rakastaja.siina on jarjestysta,se on pakeneva
merkitykisen nakee vain toisessa
Tällainen - 'perusvino' ja perusouto päre siitä tulee, kun nihilistinen konstruktivisti (minä) yrittää kritikoida moukarin kanssa syvästi inhoamaansa nihilististä konstruktivismia (luitte oikein)
Weird - really weird.
ihan eihan ihminen ole mikaan isti
Hieno. Vain yksi ajatus:
Älä usko ketään muuta kuin itseäsi, jos edes se on skeptikolle täysin mahdollista.
Skeptikon pitäisi kai epäillä itseäänkin.
Minä ajattelin että "kylläpäs minä kirjoitin hienon mielipiteen". Sitten minä ajattelin että enhän minä... Mikko on hieno etunimi.
Hyvä Mikot!
Post a Comment