Yläkuvassa tieteenfilosofisten suuntausten 'tsunami'. - Alakuvassa strukturalismin aboriginaalit tropiikissa - vas.. Michel Foucault, Jacques Lacan, Claude Levi-Strauss [tunnetuin ja 'oikeaoppisin' strukturalisti] sekä Ronald Barthes. - Kuva on vuodelta 1967, jolloin Jacques Derrida ja paria vuotta myöhemmin Julia Kristeva aloittivat strukturalismiin kohdistuvan perustavan kritiikin - [näin jälkikätisesti ajatellen kuvaan olisi voinut lisätä Althusserin kurkistelemaan pusikosta ideologia-kriittisine marx-katseineen].
....
Valta-strukturalisti [genealogi] Foucault ja mainio retorikko joskin teoreettisesti labiili verbaali-kameleontti Barthes luokitellaan myöhemmän tuotantonsa perusteella myös jälkistrukturalisteiksi. Lacan sen sijaan psykoanalyytikkona oli väistämättä kiinni subjektin ajallisuudessa, minkä vuoksi [fenomenologian kritiikistään huolimatta] hän ei jättänyt huomiotta Merleau-Pontyn eletyn ruumiin [ruumiillisen subjektin] fenomenologiaa [ei myöskään Heideggerin fundamentaali-ontologiaa eli olevan ja olemisen ontologista eroa].
1
Strukturalismi tarkoittaa tieteenfilosofista suuntausta, joka korostaa rakenteiden tutkimusta ja merkitystä kokonaisuuksien ymmärtämisessä.
[Strukturalismia on joskus pidetty analyyttisen filosofian mannermaisena versiona tai ilmentymänä, joskin myös perimmäiset erot ovat suuria, koska strukturalismi perustuu semiotiikkaan (oppiin merkeistä, niiden logiikasta ja käytöstä), analyyttinen filosofia sen sijaan propositio-logiikkaan ja luonnontieteisiin].
*
Strukturalismissa pyritään usein etsimään tutkittavasta kohteesta rakenteellisia muotoja tai malleja tai soveltamaan rakennetta selittäviä muotoja tai malleja tutkimuskohteeseen. Suuntauksessa monimutkaisten kulttuuristen, sosiaalisten ja kielellisten ilmiöiden merkitysten nähdään rakentuvan yksinkertaisimmista elementeistä, jotka toistuvat samantapaisina abstrakteina rakenteina sekä kielessä, taiteessa, kulttuurissa että yleisemmin yhteiskunnassa. Strukturalismia on hyödynnetty eri tavoin eri tieteenaloilla ja erilaisissa tutkimusorientaatioissa. Strukturalismi voidaan nähdä vastakkaisena eksistentialismille. Strukturalistisen ajattelun kritiikkinä on syntynyt jälkistrukturalismin suuntaus.
2
Lainaus kirjasta Francois Dosse: Strukturalismin historia I, Tekijän esipuhe suomenkielisen laitoksen molempiin osiin, 2010 [esipuheen loppu].
*
[...]
Hajanaisella mutta perustavalla tavalla [strukturalistinen] pyrkimys täsmällisyyteen ja merkitsevien kokonaisuuksien ymmärtämiseen elävät myös nykyajattelussa, ja tämä on konkreettinen todiste rakenteellisen pyrkimyksen kiistattomasta sulautumisesta jopa niiden ajatteluun, jotka ovat ilmaisseet halunsa hävittää koko [strukturalistisen paradigman] aikakauden ja julistaa sen lopullista kuolemaa.
Strukturalistinen ohjelma kuitenkin dekonstruoi itsensä, koska se perustui kahteen perustavaan kieltoon, subjektin ja historian kieltämiseen, mikä saattoi vain johtaa aporiaan. Siitä seurasi rakenteen ontologisoiminen, jota Paul Ricoeur on kutsunut 'kantilaisuudeksi ilman transsendentaalista subjektia' ja joka ei voinut olla johtamatta umpikujiin.
Paul Ricoeur on perustellusti varoittanut erottamasta toisistaan ehdottomasti toisiaan täydentäviä tasoja. Nämä ovat selittävä taso, jota edustaa semiologinen analyysi, ja tulkitseva taso, joka muodostuu siitä, että subjekti ymmärtää tekstin mielen. Tämä antaa subjektille pääsyn paitsi mieleen myös merkitykseen.
Semiologisen ja hermeneuttisen lähestymistavan yhdistäminen tekee mahdollisiseksi diskurssin eri osatekijöiden huomioimisen. Ricoeur esittää ne 'diskurssin nelikulmiona': 1] - puhuja puheen ainutkertaisena tapahtumana, 2] - keskustelukumppani, joka tuo esiin diskurssin dialogisen luonteen, 3] - merkitys eli diskurssin teema, joka oli strukturalismin ainoa ulottuvuus ja sulki ulos kolme muuta ulottuvuutta, 4] - viittauskohde eli se, mistä puhutaan.
Tällainen lähestymistapa ei johda käsitykseen läpinäkyvästä subjektista, joka hallitsisi merkityksen vaan se tekee mahdolliseksi avautumisen toiminnan ontologiaan, joka perustuu kolminaiseen suhteeseen, jonka Ricoeur on systematisoinut Sui même comme un autre-teoksessaan ['Itse toisena']: siinä on kyse itsen [itseys], toisen [toiseus] ja institutionaalisen perustan [yhteisö] keskinäisestä suhteuttamisesta.
Tarkoituksena on siis 'jakaa uudelleen' toiminnan metafysiikka, henkilöiden välinen etiikka ja sosiaalisen suhteen ongelma. Tämä tehtävä on hyvin tärkeä sen jälkeen, kun 1900-luvulla ymmärrettiin demokratian 'erehtyväisyys'.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Strukturalismi
http://en.wikipedia.org/wiki/Structuralism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Semiotiikka
http://en.wikipedia.org/wiki/Semiotics
http://www.tutkijaliitto.fi/index.php?page=shop.product_details&flypage=shop.flypage&product_id=156&option=com_virtuemart&Itemid=26
http://www.maailmankirjat.ma-pe.net/?p=1052
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_Ric%C5%93ur
http://en.wikipedia.org/wiki/Paul_Ric%C5%93ur
http://fi.wikipedia.org/wiki/Claude_L%C3%A9vi-Strauss
http://en.wikipedia.org/wiki/Claude_L%C3%A9vi-Strauss
http://www.kolumbus.fi/jyrki.papinniemi/da/da-5.html
http://www.emvergeoning.com/?p=4733
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/strukturalismi