October 13, 2014

How deep must I go before I die?

556 comments:

1 – 200 of 556   Newer›   Newest»
Anonymous said...

https://www.youtube.com/watch?v=DQTCS6aWRSc

Rauno Rasanen said...

Kiitos. Tämän paremmin voi laulu tuskin osua kohdalleen tässä tilanteessa.

Rauno Rasanen said...

Hyvä laulu. Tosin minulta puuttuu usko ja pidän Jumalaa pikemminkin sadistina kuin armon lähteenä. Metaforisesti puhuttununa tietenkin. Jumala ei ole mikään olento vaan elämisen alkulähde ja -voima, joka pakottaa meidät tähän pimeyden maailmaan koettelemaan kestokykyämme. Miksi? Älä kysy miksi.

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=mkIoGz-YsSM

This train left the station
Quarter past midnight
A hundred souls taking their last ride
Each of them a traveler
Drifting through this life
Silent shadows passing in the night
Ride ride ride train of fools

One will take a journey
With eyes that cannot see
Nothing's gonna get to him today
One will use her beauty
And take just what she please
She'll lose it all when beauty fades away
Ride ride ride train of fools
Ride ride ride train of fools

One will be a rich man
At least that's what he'll say
Wast his life chasing after gold
One will be addicted
Chained to the devils cross
That one's gonna die before is hold
Ride ride ride
Train of fools

This one is a victim
A lost and broken child
Soon enough he'll be a man to hate
And those that point the finger
We'll also share the blame
No one leaves this train judgment day
Ride ride ride train of fools
Ride ride ride train of fools

Sammalkieli said...

Helpotatko oloasi päihteillä nyt kun loppu lähenee?

Rauno Rasanen said...

En ole käyttänyt alkoholia enää yli kahteen vuoteen.

Sammalkieli said...

Mikä sinua tarkkaan ottaen vaivaa? Tiedämme että olet kuolemassa, mutta mihin? (Tällainen kysely on kyllä vähän törkeä, mutta minkäs sitä uteliaalle luonteelle voi..)

Rauno Rasanen said...

Vaikea sydänlihassairaus.

Sammalkieli said...

Geeniperimän aiheuttama vai itse hankittu?

Rauno Rasanen said...

Ilmeisesti molemmat syyt vaikuttavat.

Anonymous said...

Entä oletko koettanut onnea leikkauksella? Toivoa parantumiseen ei ole?

Rauno Rasanen said...

Ei.

Sammalkieli said...

Filosofi saanut jo rauhan?

Riku Riemu said...

Tuulet puhaltavat ja ne tuulet ovat kylmiä ja jäätäviä, jos huutavan ääni erämaassa on vaiennut.

dudivie said...

wake up my philosopHHHH

aho risto said...

hei, mitä tapahtuu??
Onko aikaa vielä jäljellä.
r.a

-rh said...

Muistatko Rauno, sellaisen TYA:n Alvin Leen biisin kuin "Religion" vuodelta 1972?
- kovaa on sanankäyttö, ja pistin siihen säkeen lisää (omassa keikkaversiossa).

Riku Riemu said...

Syvä kumarrukseni Raunolle, oman polkunsa kulkijalle, filosofille, ajattelijalle.

CCR: Graveyard Train

Anonymous said...

Huomaan, että Rauno elää. Kirjotin rivon sanan blogiin ja nyt se on poistettu.

Anonymous said...

Funeral Blues

Stop all the clocks, cut off the telephone,
Prevent the dog from barking with a juicy bone,
Silence the pianos and with muffled drum
Bring out the coffin, let the mourners come.

Let aeroplanes circle moaning overhead
Scribbling on the sky the message He Is Dead,
Put crepe bows round the white necks of the public doves,
Let the traffic policemen wear black cotton gloves.

He was my North, my South, my East and West,
My working week and my Sunday rest,
My noon, my midnight, my talk, my song;
I thought that love would last for ever; I was wrong.

The stars are not wanted now: put out every one;
Pack up the moon and dismantle the sun;
Pour away the ocean and sweep up the wood,
For nothing now can ever come to any good.

W. H. Auden

Anonymous said...

http://en.wikipedia.org/wiki/Heideggerian_terminology#Being-toward-death

Anonymous said...

Me kutsumme häntä,
mutta hän ei käänny enää.
Hän on matkalla lapsuutensa metsiin,
sinisen kukan ja kultaisen syksyn maahan.
Siellä laulavat toisenlaiset linnut.

Sirkka Turkka

Anonymous said...

Halu kuolla oli yksi ja ainut huoleni: olen uhrannut sille kaiken, jopa kuoleman [Cioran]

Matti Taneli said...

Rauno, blogisi on hieno blogi, rohkea
ja filosofisesti sekä teologisesti kiehtova.


ystävällisesti Matti

zombie said...

Minulla on ollut elämässäni vain yksi mahdollisuus: taistelu apatiaa vastaan. Näinä viimeisinä aikoina tuo taistelu alkaa joka aamu klo: 07.30 ja päättyy uneen noin klo: 24.00. Vain nukkuessa voin kokea hetken aikaa olevani onnellinen. Valveilla olo sen sijaan tuottaa jatkuvaa kärsimystä ja mikä pahinta, jos tuska hellittää, jos esimerkiksi jostain syystä nauran merkillisille ajatuksilleni, putoan saman tien tyhjyyteen, depressioon ja kauhuun tajutessani, ettei tuo hetki ole kestävä ja siten todellinen, sillä tuska palaa aina takaisin. Naurun ja kärsimyksen noidankehä on tehnyt minut absurdilla tavalla riippuvaiseksi pelosta ja ahdistuksesta: en pysty elämään, ellen tiedä tuskani ja kärsimykseni jatkuvan, koska vain se, mikä jatkuu ja pysyy on todellista, kun taas se, mikä katoaa yhdessä hetkessä on harhaa ja tuottaa karvaan pettymyksen. Tällaista pakollisen kärsimyksen olotilaa [elämää] voi pitää maanpäällisenä helvettinä. Siitä ei pelasta kuin kuolema, sillä helpottavasta unestakin joutuu heräämään – kunnes sitten jonain päivänä tai yönä, ennemmin tai myöhemmin, todennäköisesti ennemmin - -

Miicli said...

Et siis ole stoalainen?

zombie said...

‘Et siis ole stoalainen?’

Ilmeisesti en, koska en ole pystynyt tappamaan itseäni.

Anonymous said...

Miksi et pysty tappamaan itseäsi? Rakastat kärsimystäsi? Aika perverssiä ja paksua juttua.

zombie said...

Elämä on lopultakin kärsimystä. Rakastan siis elämää? Perverssiä tai ei.

Anonymous said...

https://www.youtube.com/watch?v=pmm1aHe-dLY

Kaunis kuolema
lehdet on silattu jäällä
kultaista sadetta pääni päällä
joko ymmärrän mitä se opettaa
osasin alkaa
osaanko lopettaa

mikis said...

Näkemiin, ystäväni, näkemiin.

Anonymous said...

hei hei, olet ajatuksissa

zombie said...

Jouluna muistellaan menneitä, hyvä aikoja.

https://www.youtube.com/watch?v=3I0NjeZyhUU

Anonymous said...

Rauno Räsäsen muistolle:

https://www.youtube.com/watch?v=Ywotj0u2Yls

Anonymous said...

Pienet nenät ikkunassa,
silmät ulos tapittaa.
Koskahan se joulupukki,
oveen oikein kolkuttaa?
Pitkä matka Pukin tulla
meille lahjat antamaan.
Mikä hoppu nyt on sulla,
saapuu Joulu aikanaan.

Anonymous said...

Näitä Creamin piisejä Rauno kuunteli vuosien mittaan yhä vain useammin.

https://www.youtube.com/watch?v=qDU_EHP0yl8

https://www.youtube.com/watch?v=u8hLc_nqx8g

Anonymous said...

https://www.youtube.com/watch?v=7WmRFd1rOnU

Anonymous said...

'Jotkut viisaat intiaanit sanoivat joskus että ihminen kulkee läpi elämänsä takaperin ja selkä edellä. Menneisyys on tulosuunta, jonka voimme nähdä ja jonka etääntymistä voimme seurata, tulevaisuus taas vaanii näkymättömänä selkämme takana kulkusuunnassa.'

http://ohjelmaopas.yle.fi/1-2513466

Anonymous said...

Rust puhuu kuin Rauno.

http://en.wikipedia.org/wiki/Rustin_Cohle

"True Detective: The Long Bright Dark (#1.1)" (2014)

Rustin Cohle: I'd consider myself a realist, alright? But in philosophical terms I'm what's called a pessimist... I think human consciousness is a tragic misstep in evolution. We became too self-aware. Nature created an aspect of nature separate from itself - we are creatures that should not exist by natural law... We are things that labor under the illusion of having a self, that accretion of sensory experience and feelings, programmed with total assurance that we are each somebody, when in fact everbody's nobody... I think the honorable thing for our species to do is to deny our programming. Stop reproducing, walk hand in hand into extinction - one last midnight, brothers and sisters opting out of a raw deal.

Anonymous said...

http://www.imdb.com/character/ch0390328/quotes

Riku Riemu said...

Tästä Rauno olisi luultavasti tykännyt: Son House, Death Letter Blues.

Sammalkieli said...

Onko Rauno kuollut?

Anonymous said...

rakas

Anonymous said...

Tuntuu aika erikoiselta, että monet kommentoijat kirjoittavat hänestä imperfektissä, mutta kukaan ei ole nähnyt kuolinilmoitusta tai kerro mitään muuta faktatietoa,

Anonymous said...

Nuo True Detectiven Rustin Cohlen mielipiteet ja asenne tosiaan muistuttaa Raunoa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/True_Detective

Sammalkieli said...

Saan graduni valmiiksi lähiviikkoina. Olisin niin kovasti toivonut että Rauno olisi lukenut sen.

Rauno Rasanen said...

"Ollako vai eikö olla, siinä pulma:
Jalompaa onko hengen kärsiä
Kaikk’ inhan onnen iskut sekä nuolet
Vai käydä miekkaan tuskain merta vastaan,
Lopettain kaikki? – Kuolla, – nukkua,
Ei muuta; – luulla, uness’ että päättyy
Tuhannet kiusat nuo ja sieluntuskat,
Nuo lihan perinnöt, – se loppu hartaast’
Ois halattava."

Hamlet näytelmässä Hamlet (suom. Paavo Cajander, 1879)

Rauno Rasanen said...

”Talven ruukku on lunta täynnä,

kesän ruukku ruusunlehtiä,

syksyn mätäneviä vaahteransormia.

Mutta kevään ruukku on tyhjä

kuin ylösnousemuksen aamuna hauta,

se on valoa, valon puhetta täynnä:

Yö on väistynyt! Me saamme elää!

Jos tuska

saa näiden sanojen kautta mielen,

se on ylösnousemus,

se on kiven liikahtaminen haudalta,

enkeli istumassa tuskan kallion päällä,

valon virta haudasta

pimeään aamuun.”

-Rakel Liehu-

Rauno Rasanen said...

”Tahdon koivuun, tahdon kiveen,

tahdon sammaleen syleilyyn

tahdon myyräksi maan multiin.

Tahdon muuttua ääniksi kaikkialla

Ja lakata olemasta tämä kipu.”

(Färding: Ihan kuin ihminen kuuntelisi 1984)

Rauno Rasanen said...

Tästä kaikki oikeastaan alkoi ja tähän se tulee myös loppumaan: Green River.

https://www.youtube.com/watch?v=L5V9nK7-OkM

Vanha tuttu said...

Mitä kuuluu, Rauno? Hauska huomata, ettet vielä ole myyränä maan mullissa.

Sammalkieli said...

Vieläkö Raunossa henki pihisee?

IM antoi minulle sitten pysyvän porttikiellon blogiinsa joten..

..voisin jatkaa sosialismin asiasta keskustelemista täällä?

Sain gradunkin vihdoin ja viimein valmiiksi. "Magnus" siitä sitten tuli.

Rauno Rasanen said...

Paras blues-soolo ikinä. Peter Green.

https://www.youtube.com/watch?v=IxgY9eEFiYM

Rauno Rasanen said...

Kuolevan romantikon syksy keskellä kesää.

- SUUDELMIN SULJETUT KIRJEET -
Gary Geld - Peter Udell
suom. Rauni Kouta

Intro: Cm Fm Cm

(-) F
Nyt kun kesä mennyt on,

Fm Cm Fm Bb7 Eb
syksy saapuu meidätkin eroittaen,

C7 Fm7 Bb7 G7 Cm Fm6
niin kirje kuitenkin sinun luoksesi löytää.

G7 Cm
Uskothan sen?

(-) F Fm Cm
Ja kun kirjeeni sä saat, muista silloin,

Fm Bb7 Eb
se viesti on rakkauden.

C7 Fm7 Bb7 G7 Cm Fm6
Sen suljen suudelmin, siinä on kesä lämmin.

G7 Cm
Uskothan sen?

F Cm
Nyt on syys, mutta jälleen

F Cm
kun kukkiin puhkeaa maa

F Cm
niin silloin tapaamme jälleen -

D7 G7
taas haave todeksi saa.

(-) F Fm Cm
Siis kun kirjeen kirjoitan sulle rakkain,

Fm Bb7 Eb
suudelmin suljen sen.

C7 Fm7 Bb7 Cm Fm6
Ja mielestäni taas pois syksyn vie silloin

Bb Cm Fm(6) Cm
se viesti rakkauden

Sammalkieli said...

Loppu ei tule hetkessä.

Rauno Rasanen said...

Parasta talousfilosofista pohdintaa aikoihin. Velka luo subjektin ja määrittää sen identiteetin [Nietzsche].

http://areena.yle.fi/1-2441313

Riku Riemu said...

On totta tosiaan vimmainen tuo Peter Greenin soolo!- Soitosta kuvastuvat murhe, suru, viha ja suuttumus tavalla, johon ei tosiaan usein törmää. Vakuuttava ehdokas parhaaksi sooloksi. Kappale parani loppua kohden.

Riku Riemu said...

"Kappale parani" = tunteet kasvoivat.

Rauno Rasanen said...

Kuulen ääniä, mutta kuuntelen tunteita.

Rauno Rasanen said...

Peter Green's Fleetwood Mac ~ Live At Warehouse New Orleans 1970 Part 1 and 2

https://www.youtube.com/watch?v=A4uZ6FYYj8E

https://www.youtube.com/watch?v=_6fVyO0to4U

Korppi on oikeus said...

Bluesia lattiatasolla.

Riku Riemu said...

Liian harva kävi laittamassa lanttinsa tuon lahjakkuuden arkkuun. Mutta lahjakkuuskin olisi meitä varten hieman voinut tiivistää sanomaansa, samanlaisena jatkuessaan esityksensä alkoi "hyvyydestään" huolimatta kyllästyttää.

Rauno Rasanen said...

John Mayall on sanonut, että Eric Claptonin, B. B. Kingin ja Peter Greenin kitaransoiton tunnistaa jo parin nuotin kuulemisen jälkeen. Sen verran persoonallisen soundin ja soittotavan he ovat luoneet. Tällainen tunnistettavuus on Mayallin mukaan erittäin harvinaista.

Ylimmästä linkistä löytyy Peter Greenin Rollin’ Man Fleetwood Macin Kalifornian keikalta [alkaa kohdasta 08.30]. Tällaista kitara-soundia, soiton rentoutta ja yksinkertaisuuden neroutta ei valkoperseistä ole saanut aikaan kuin Green, jonka kosketus kitaran kieliin on aivan omanlaisensa ja käsitys bluesista yhä tuore [esim. tämän linkin Lemon Squeezer huuliharppuineen]. Toki myös John Fogerty on yksinkertaisuuden nero [miksei myös J.J. Cale jne.], mutta ei samalla tavalla lahjakas kitaristi kuin Green oli. Osittain Carlos Santanalle mutta etenkin Gary Moorelle Green on ollut miltei esikuva. Valitettavasti jonkinlaiseen psykoosiin vuoden 1970 aikana sairastunut Green kadotti ja menetti lopullisesti nuoruuden ajan äärimmäisen soitto- ja lauluherkkyytensä viimeistään hoitokuurien eli sähköshokkien ja lääkityksen jälkeen. LSD, yletön suosio ja yletön rahavirta mursivat jotain Greenin psyykessä. Tämän takia en oikein kestä kuunnella myöhempää Greeniä: kuulostaa siltä kuin hän olisi jotenkin ‘tukossa’, vaikka soitto noin teknisesti toimiikin. Oma lukunsa ovat Greenin Fleetwood Macin aikana tekemät piisit. Häneltä luontui suvereenisti niin blues, instrumentaali-ilmaisu [Albatross], pop [Man of the World], rock [Sandy Mary] kuin raskaampi tyyli [Oh Well, The Green Manalishi]. Led Zeppeliniä ideoinut Jimmy Page on varmasti kuunnellut 1969 korvat hörössä esim. Oh Well’iä, joka on eräänlainen ‘pioneeri-sekoitus’ rythm&bluesia ja raskasta rockia. Santana esittää yhä nykyäänkin Black Magic Woman’ia keikoillaan. Supernatural taas on Santanan menestyneimmän albumin nimi (1999). Mutta mikä on Black Magic Magic Womanin tyylilaji: latino-blues-pop? Green(baum) kertoo kuunnelleensa lapsuudessa paljon myös trad. juutalaista musiikkia/lauluja, ja väitän, että niiden melankolinen melodisuus on ollut vaikuttava osatekijä Greenin ymmärrykselle bluesista. BMW:n perusidea löytyy Greenin John Mayall’s Bluesbreakers-aikaisesta Supernatural-piisistä, jota voi pitää Greenin kitaratekniikan ja melodiaymmärryksen perustana.

https://www.youtube.com/watch?v=v-rTl0-NXDA
.......
https://www.youtube.com/watch?v=ya4R-kpMeJQ
If you be my baby on jopa hieman parempi esimerkki kuin Rollin’ Man. Selkeä ja syvän kirkas soundi, äärimmäisen pelkistetty melodia ja tempo.
.......
https://www.youtube.com/watch?v=GRA33BMkuZE
20 vuotias Peter Green soittaa Freddie Kingin the Stumblen Mayallin Bluesbreakers’eissa keväällä 1967. Parempi kuin Clapton?
.......
https://www.youtube.com/watch?v=m0PyhrHOtRo
https://www.youtube.com/watch?v=X9N_Jjgriec
Black Magic Woman
........
https://www.youtube.com/watch?v=u8lme8he8WU
Homework. Greenin versio Otis Rushin piisistä on bluesia, soulia, poppia, rockia ja rythm&bluesia samassa paketissa. Huomatkaa todella vapautunut ranskalainen bailuporukka 47 vuotta sitten [olivatko nämä ranskalaisia hippejä?]. Valitettavasti kamera ei juurikaan näytä olennaisinta eli Greenin live-soolokitarointia, josta on ylipäätään jäänyt hyvin vähän elävän kuvan aineistoa.

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=abg4CQgCyD0

If you let me love you [B.B King]. Peter Green ja alkuperäinen Fleetwood Mac - Live in Boston 1970. Kun ääni muuttuu tunteeksi.

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=XzMVKnJQ9Ks

Esimerkiksi tätä se John Mayall lienee tarkoittanut sanoessaan, että Peter Greenin [kuten Eric Claptonin ja B. B. Kingin] soiton tunnistaa jo parin ensimmäisen nuotin jälkeen, koska hänellä on aivan erityinen tatsi soitossaan. Tämä ‘tatsi’ on synnynnäinen kyky ja taito, jonka voi saada oppimalla ja harjoittelemalla ilmenemään itsessään. Se ei siis ole vain hyve vaan myös armolahja, karisma. Tiedeihmiset sanoisivat tylsästi, että se on geeneissä, ikään kuin geeni osaisi soittaa.

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=4CRqBg7rxX4

Rollin’ Man. Peter Green, Fleetwood Mac.

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=5BYpKDNr-yo

Need Your Love So Bad [live 1969] · Peter Green, Fleetwood Mac

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=aDPY6BNairI&list=PLHvuWGQWi_8PP0fL1d_h07CsjF6McPona&index=5

Albatross [live 1969] · Peter Green, Fleetwood Mac

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=hV4h9S4qlOw&index=8&list=PLHvuWGQWi_8PP0fL1d_h07CsjF6McPona

Lemon Squeezer [live 1969] · Peter Green, Fleetwood Mac

Rauno Rasanen said...

https://en.wikipedia.org/wiki/Shrine_%2769

Riku Riemu said...

Paljon olen näitä nyt kuunnellut, enkä osaa muuta kuin myötäillä ja oppiakin analyysista. Kaikkein eniten tykkään Greenin kappaleista, jotka ovat melko yksinkertaisia. Äijä ei ole mikään turha sormien heiluttaja ja virtuoosi virtuositeetin takia. (Yök, hevikitaristeille, hyi saatana, kun Alexi Laiho on sata kaltaistaan kerännyt Senaatintorille. Äsken kuljin ohi ja varmistin visusti, että kerkesin junaan ennen mökän alkamista.)

Tyylitaju, - tyylitaju on se mikä luonnehtii Greenin soittoa. Samoin kuin J.J.Calen, joka ei puolestaan ollut erityisen virtuoosimainen.

Rauno Rasanen said...

Hirveä oli mökä. Katsoin Ylen sivuilta loppuosan esityksestä. Pelkkä massatapahtuma, jonka ainoa hyvä puoli oli, ettei se kestänyt kauan.

Riku Riemu said...

Tämä nyt ei ehkä tähän sovi, tai menee liikaa ulos Greenistä, mutta J.J. sai Erkinkin soittamaan turhia spennaamatta.

Rauno Rasanen said...

Hyvin sopii. J. J. oli lännen rennoimpia soittomiehiä. Lahjomattomasti oma itsensä.

Anonymous said...

En tiennytkään, että filosofiassa päädytään aina lopulta musiikkiin... se tosin on varsin ymmärrettävää!

Rauno Rasanen said...

Filosofiassa päädytään aina kuolemaan.

Rauno Rasanen said...

Keith Jarrett. The Köln Concert. Parasta improvisoitua 'piano-fuusiomusiikkia'. Peace in mind.

https://www.youtube.com/watch?v=T_IW1wLZhzE

https://en.wikipedia.org/wiki/The_K%C3%B6ln_Concert
.......
Keith Jarrett (born May 8, 1945) is an American pianist and composer who performs both jazz and classical music.
Jarrett started his career with Art Blakey, moving on to play with Charles Lloyd and Miles Davis. Since the early 1970s he has enjoyed a great deal of success as a group leader and a solo performer in jazz, jazz fusion, and classical music. His improvisations draw from the traditions of jazz and other genres, especially Western classical music, gospel, blues, and ethnic folk music.

Rauno Rasanen said...

https://www.youtube.com/watch?v=8ARJuTLtLtY

Jumping at Shadows

Peter Green, Fleetwood Mac, Live in Boston Volume 1.

Jopa hieman vaikuttavampi versio samasta kappaleesta löytyy Live in Boston Volume 3:lta.

https://www.youtube.com/watch?v=NEjhbid72Kg
......
What can you say?
There isn't much to tell.
I'm going downhill
and I blame myself.
I've been jumpin' at shadows,
thinking 'bout my life.

Everybody points their hand at me.
I know I'm just a picture
of what I should've been.
I've been jumpin' at shadows,
thinking 'bout my life.

Lord have mercy.
I think I'm going insane.
The Devil's been gettin' at me
he's got me down again.
Got me jumping at shadows,
just thinking about my life.
....
https://en.wikipedia.org/wiki/Live_in_Boston_(Fleetwood_Mac_album)

Rauno Rasanen said...

Ote sähköpostikommentistani...
.......
Linkeistä voi kuulla Peter Greenin yksinkertaisen selkeää, syvää ja kirkassointista kitarasoundia vuodelta 1969. Vuoden 1970 jälkeinen, ilmeisesti skitsofreenistyyppisen psykoosin läpikäynyt, massiivisella lääkityksellä ja sähköshokeilla doupattu Green ei yltänyt enää myöhemmin nuoruutensa musiikillisiin sfääreihin, tähän emotionaaliseen presenceen, soiton rentouteen ja tatsiin, jolla hän kitaran kieliä koskettaa. Nuori Peter Green ei ollut teknisesti tai musiikillisesti maailman innovatiivisin blues-kitaristi [vrt. esim. Page], mutta emotionaalisen herkkyyden välittäjänä hän oli ja on edelleen paras, ainakin valkoihoisten joukossa.

Jos nyt joku vielä kysyy, että mikä minua tässä Greenin musisoinnissa oikein kiehtoo, en aio vastata. Ihmettelen kysymystä ja hieman surumielisesti hymyillen pysyn vaiti.

Nämä äänitykset julkaistiin vasta 1999 [https://en.wikipedia.org/wiki/Shrine_%2769].

https://www.youtube.com/watch?v=XzMVKnJQ9Ks

https://www.youtube.com/watch?v=4CRqBg7rxX4

https://www.youtube.com/watch?v=5BYpKDNr-yo
.......
‘A major figure and bandleader in the "second great epoch"[6] of the British blues movement, Green inspired B.B. King to say, "He has the sweetest tone I ever heard; he was the only one who gave me the cold sweats."[7][8] Eric Clapton and Jimmy Page have both lauded his guitar playing.[9] Green's playing was noted for its idiomatic string bending and vibrato[6] and economy[10] of style.’

https://en.wikipedia.org/wiki/Peter_Green_(musician)

Aapeli said...

Roy Buchanan - Messiah Will Come Again.

https://www.youtube.com/watch?v=deeBQZ8Aklc

"Despite never having achieved stardom, he is still considered a highly influential guitar player. Guitar Player praised him as having one of the "50 Greatest Tones of all Time."

Eikä suotta. Kyllähän tämä soitto hiljentää jokaisella kerralla. Siinä 1:14 tuntumissa, ensimmäisen nuotin tapahtuessa, meinaavat monesti jo silmät kostua.

Rauno Rasanen said...

Täysin subjektiivinen ensivaikutelma: hyvin kaunista, mutta samalla jotenkin kylmää. Toki Buchananin soitto on erinomaisen taitavaa ja tyylikästä.

alpo said...

Oletko sinä ‘oikea’ Rauno Räsänen?

Rauno Rasanen said...

Minä olen se, joka minä olen.

alpo said...

Siis 'oikea'?

Rauno Rasanen said...

Kyllä.

alpo said...

Onko sinulla lempikappaletta?

Rauno Rasanen said...

'Jokainen päivä on liikaa'.

Rauno Rasanen said...

Erinomainen luento ranskalaisen yhteiskuntateorian kehityksestä ja perusteista.

http://areena.yle.fi/1-2869866

Anonymous said...

Oletko muuten jo tenyt päätöksen siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu? Toimi ajoissa, ennen kuin kuolet!

Rauno Rasanen said...

Kuoleman jälkeen ei tapahdu mitään. Kuolemaa voi verrata anestesiaan. Kun heräät nukutuksesta, heräät täydellisestä pimeydestä eli ei mistään. Ainoa ongelma ovat unet, joita ainakin minä olen silloin nähnyt. Näenkö unia kuolleena ja jos näen, niin voiko sanoa, että kuoleman jälkeen 'tapahtuu' jotain. Ehkä on parempi olla ajattelematta tätä asiaa, koska toisin kuin nukutuksesta, kuolemasta me emme enää herää ja jos ‘heräämme’, emme muista mitään, koska emme ole ihmiseksi ‘syntyneinäkään’ enää samoja persoonia kun olimme tässä elämässä. Kun tietoisuuden rakenteet kerran hajoavat kuolemassa, ne eivät enää palaa entiselleen ‘muualla’ kuin uskonnollisessa mielikuvituksessa tai tieteellisessä science-fictionissa, mutta eivät koskaan aistein havaittavassa reaalimaailmassa [niin ongelmallisia käsitteitä kuin aistihavainto ja reaalimaailma ovatkin]. En tietenkään voi todistaa tätä, mutta pidän sitä aksiomaattisena totuutena. Silti en ole mikään ideologinen ateisti vaan ‘uskonnollinen’ nihilisti.

1] Nothing exists;
2] Even if something exists, nothing can be known about it; and
3] Even if something can be known about it, knowledge about it can't be communicated to others.
4] Even if it can be communicated, it cannot be understood.

Gorgias

Simple as that.

https://en.wikipedia.org/wiki/Nihilism
https://en.wikipedia.org/wiki/Gorgias

Anonymous said...

Itse päädyin paljon järkevämpään ja loogisempaan Jumalaan isolla iillä. Älä kritisoi minua, tiedät, ettet oikeastaan voi - kritiikki ei muuta ajatteluani mihinkään (muuhun) suuntaan.

Anonymous said...

Voisiko tuhon vielä jatkaa viidenneksi, että vaikka voitaisiin ymmärtää, niin ei uskota.

Niin ja käytin tosiaan provokatiivisesti sanaa "päättää". Se kun lopulta on jokaisen henkilökohtainen päätös, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Ainakin siihen saakka, kunnes toisin todistetaan. Ja sitä todistusta emme saa elävinä koskaan tietää. Siinä mielessä uskovat ja ei-uskovat (ateistit, uskonnolliset, luonnontieteilijät jne.) ovat kaikki samassa veneessä ja samalla tasolla.

Rauno Rasanen said...

Ei ole syytä kritikoida, sillä Gorgias vie kaiken kritiikin yhdellä iskulla loppuun asti [alkuperäisenä kohteena on ollut Parmenideen teesi Olevasta].
.......
1] Mitään ei ole.

2 Jos jotain on, siitä ei voi tietää mitään.

3] Jos siitä voidaan tietää jotain, tätä tietoa ei voi kommunikoida muille.

Näillä väitteillä Gorgiaan katsotaan yleisesti kehittäneen filosofisen solipsismin ja nihilismin.

‘The argument has largely been seen as an ironic refutation of Parmenides' thesis on Being. Gorgias set out to prove that it is as easy to demonstrate that being is one, unchanging and timeless as it is to prove that being has no existence at all. Regardless of how it "has largely been seen" it seems clear that Gorgias was focused instead on the notion that true objectivity is impossible since the human mind can never be separated from its possessor.

"How can anyone communicate the idea of color by means of words since the ear does not hear colors but only sounds?" This quote, written by the Sicilian philosopher Gorgias, was used to show his theory that ‘there is nothing’, ‘if there were anything no one would know it’, ‘and if anyone did know it, no one could communicate it’. This theory, thought of in the late 5th century BC, is still being contemplated by many philosophers throughout the world. This argument has led some to label Gorgias a nihilist (one who believes nothing exists, or that the world is incomprehensible, and that the concept of truth is fictitious).

For the first main argument where Gorgias says, "there is no-thing", he tries to persuade the reader that thought and existence are not the same. By claiming that if thought and existence truly were the same, then everything that anyone thought would suddenly exist. He also attempted to prove that words and sensations couldn’t be measured by the same standards, for even though words and sensations are both derived from the mind, they are essentially different. This is where his second idea comes into place.’

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gorgias

https://fi.wikipedia.org/wiki/Parmenides

Riku Riemu said...

Roy Buchanania määrittelee mielessäni tämä Neil Young cover,levyltä Your Not Alone välittömästi kolahtanut kappale, joka mielestäni yltää alkuperäisen tasolle, ehkä jopa yli. Yksinäisyyden tunne, jonka näkökulman Buchanan laajentaa koko avaruuteen, kosmiseksi ikäväksi: Down By The River.

Tykkään aivan älyttömästi tuosta Messiah Will Comesta. Äijä ei käyttänyt vipuja ja vipstaakkeleita, vaan ihan kitarasta nuo äänet otti! - Eikä se mielestäni ole mitään kylmää tulkintaa.

Roy ei kuitenkaan ollut se etelävaltion putkaan itsemurhasta kuollut, jota oli muutaman kerran ammuttu selkään, kerran hirtetty ja veitsellä hieman vienosti viillelty. Kerran vain oli hirtetty ja mustelmatkin olivat melko heinovaraisia.

Rauno Rasanen said...

Buchanan on erinomainen kitaristi. Kun sanoin, että kuulostaa kylmältä, tein mielestäni ei-sittenkään-täysin-subjektiivisen vertailun Peter Greenin lava-presenceen ja lavakarismaan, jota Buchananilla ei nyt vain ole, jos ei ole esim. Eric Claptonillakaan, vaikka Clapton on soittomies, jos kuka - ja tämän faktan Clapton itse on ainakin epäsuorasti tunnustanut. Soittotaidon ja tyylitaituruuden kanssa tällä kommentilla ei tässä yhteydessä ole juurikaan tekemistä. Green ei ollut kovin innovatiivinen blues-kitaristi, toisin kuin esim. Jimmy Page ja vaikka nyt tämä Buchanan. Emotionaalisen herkkyyden välittäjänä nuori Green [1967-70] kuitenkin oli ja on ehkä edelleen paras, ainakin valkoihoisten joukossa.

Rauno Rasanen said...

Todella hienoa tyylittelyä Buchananilta. Voidaan tietysti kysyä, että eikö myös oman soundin löytäminen ja kehittäminen ole innovaatio? Kyllä on, ja juuri sen eli soundillisen tunnistettavuuden Peter Green soitossaan kehitti: ‘Green's playing was noted for its idiomatic string bending and vibrato and economy of style.’Tekeekö Buchanan samoin eli voiko hänestä väittää soundin suhteen samaa kuin Greenistä? En tunne Buchananin tuotantoa niin hyvin, että minulla olisi asiasta vankka mielipide, ja vaikka olisikin, niin makuasiaksihan soundien ‘priorisonti’ aina jää jo sen vuoksi, että musiikillisten tyylilajien asettaminen objektiiviseen paremmuusjärjestykseen on mahdotonta. Olkoon niin. Siis: Peter Green on ‘minun’ blues-kitaristini.

Aapeli said...

Jokaiselle tosiaan on näitä artisteja ja/tai yksittäisiä teoksia, jotka puhuttelevat ikäänkuin juuria myöten. Kyllä Greeninkin soittoa kuunnellessa usein menevät värinät selkäpiissä.

Enhän itsekään kuuntele Buchanania tai muita ukkkoja suoraan soiton teknisyyden vuoksi, jonka voisi eritellä joksikin 'esteettisiksi komponenteiksi', vaan sen erityisen kokonaisvaltaisen subjektiivisen kommunikatiivisuuden takia. Josta pystyy kyllä puhumaan loputtomasti, mutta joka myös lopulta vaientaa.

Jossain vaiheessa aina olemme kokemuksen sanattomassa ytimessä, josta 'kaikki - ei mitään' alkaa (ja päättyy?). Tuntuisi olevan, että taide yltää tuohon tyhjyyteen 'parhaiten' ja erittäin välittömästi. Sitten on jäljellä vain shakin' all over.

Valitettavan "kunnollisena" nihilistinä olen itse soittanut tänäänkin Townes van Zandtin 'Nothin' - kappaletta. Omien sanojensa mukaan Zandt teki tämän kappaleen välittömästi luettuaan Kazantzakisin "Viimeiset Kiusaukset". Tulee tätäkin kuunnellessa pohdittua, että kyllä taiteentekijällä täytyy olla syvää ymmärrystä elämän traagisuuden päälle, että jotain kestävämpää syntyy.

https://www.youtube.com/watch?v=zZcH2OOMV4A

Hey mama, when you leave
Don't leave a thing behind
I don't want nothin'
I can't use nothin'

Take care into the hall
And if you see my friends
Tell them I'm fine
Not using nothin'

Almost burned out my eyes
Threw my ears down to the floor
I didn't see nothin'
I didn't hear nothin'

I stood there like a block of stone
Knowin' all I had to know
And nothin' more
Man, that's nothin'

As brothers our troubles are
Locked in each others arms
And you better pray
They never find you

Your back ain't strong enough
For burdens doublefold
They'd crush you down
Down into nothin'

Being born is going blind
And buying down a thousand times
To echoes strung
On pure temptation

Sorrow and solitude
These are the precious things
And the only words
That are worth rememberin'

Rauno Rasanen said...

Nihilismissä pitää olla hohdokkuutta, muuten siitä tulee pelkkää Sisyfoksen tylsää angstia. Tässä oivallista ‘hyvän olon’ musiikkia esteettiselle nihilistille. Elämä on kuolemaa, mutta juuri kuoleman väistämättömyyden kokemuksessa piilee olemassaolon ylevyys. Musiikissa - ja etenkin tässä Siegfriedin hautajaismarssissa – voimme kohdata myös kuoleman ylevyyden puhtaimmilleen abstrahoituna, sikäli kuin ylevän kokemusta ylipäätään voi saada kiinni minkäänlaisessa representaatiossa.

Kommenttini kuulostanee yliromanttiselta paatokselta, mutta vaikkei elämä muutukaan paremmaksi tällaisella musiikilla, niin helpotusta ja ‘ylevää’ lohtua se maanpäälliseen helvettiimme kuitenkin antaa. Tämä ajatus on ollut niin Schopenhauerin, Wagnerin kuin Nietzschenkin esteettinen perusmotiivi: taide pyhittää elämän ja antaa sille tällä tavoin ikään kuin tarkoituksen. Mutta vain ikään kuin, sillä ‘oikeaa’ tarkoitusta elämällä ei ole, ellei sitten satu uskomaan Jumalaan tai vastaavaan käsittämättömyyteen. Tosin meillä ei ole mitään muuta mahdollisuutta löytää elämälle perimmäinen merkitys kuin uskoa tarkoitukseen, joka on väistämättä käsitteellisen ymmärryksen ‘tuolla puolen’, sillä kaikki muut tarkoitusperät jäävät lopulta aina epätäydellisiksi.

Vain taide voi toimia Jumalan ‘korvikkeena’ tai jopa pyhyyden ilmaisijana ja välittäjänä – ei tiede. Soittihan Einsteinkin viulua ja luki raamattua, koska tiede ei kai ‘ihan’ riittänyt hänelle vastaukseksi metafyysiseen ihmetykseen.

https://www.youtube.com/watch?v=Us3NFFJhFPg

Richard Wagner: Siegfried's Death and Funeral March [Götterdämmerung; Jumalten tuho]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Wagner

Aapeli said...

Kiitos vain Wagnerista. Onhan Richardin musiikissa aivan käsittämätöntä voimaa.

Tosiaan, olen kyllä itsekin päässyt (ja mielelläni jäänytkin) pohdiskeluissa ja käytännön aktiviteeteissa jonnekin tänne esteettisen lohdun laitamille. Kun 'jumala' (mitä tai mikä nyt onkaan) on pudonnut pelistä pois, niin jäljelle jää tuo esteettinen yhteys ja kauneudesta vaikuttuminen. Estää parhaimmillaan nihilistisen solipsismin muuttumista rumaksi ja misantrooppiseksi tyhjiöksi, vaikka toki ajoittain sitäkin puolta on maisteltava. Useimmiten vastoin tahtoaan.

Einsteinilla oli vielä kykyä ymmärtää estetiikan ja 'toiseuden kokemisen' merkitystä ihmiselämässä, mitä nykyisillä luonnontieteilijöillä aika harvoin tuntuu olevan. Ei sillä etteikö heilläkin riittäisi hekumaa fiilistellä merkitystyhjiä partikkeleita ajoittain melko henkevään sävyyn..

Itselleni soi täällä yömyöhällä nyt Brucknerin massiivinen yhdeksäs, joka on yksilönä vanhetessa saanut yhä uusia sävyjä.. https://www.youtube.com/watch?v=jsdGkV1epHU

"Anton Bruckner's Symphony No. 9 in D minor is the last symphony upon which he worked, leaving the last movement incomplete at the time of his death in 1896. The symphony was premiered under Ferdinand Löwe in Vienna in 1903, after Bruckner's death. Bruckner dedicated this symphony "to the beloved God" (in German, "dem lieben Gott")."

Rauno Rasanen said...

Mitä Peter Greenin innovatiivisuuteen tai sen puutteeseen vielä tulee, niin pitää tarkentaa hieman. Itse asiassa Green teki yllättävänkin erilaisia kappaleita. Tuntuu nimittäin siltä, että Black magic woman’ia, Albatross’ia, Man of the worldi’ä, Oh Well’iä ja Green Manalishi’ia ei yhdistä mikään muu kuin Greenin Gibson Les Paul, niin eri muotista ne on valettu. Eikö tällainen monipuolisuus jos mikä ole innovatiivisuutta? Mutta anyway, kyllä Jimmy Page ja Jimi Hendrix ovat minun mielestäni innovatiivisempia sähkökitaran soiton kehittäjiä kuin Peter Green, jos kohta parhaimmillaan Greenin kyky loihtia etenkin bluesia soittaessaan kitaran äänestä tunnetta ja päinvastoin oli lähes mykistävää. Sen rinnalla kalpenevat Pagen ja Hendrixin villeimmätkin temppuilut. Green ei temppuilut vaan eli konkreettisesti myös fyysisessä mielessä sen, mitä soitti. Voimme kuulla tämän eläytymisen soolojen aikana Greenin ääntelystä, ja jos meillä olisi elävää kuvaa niin näkisimme sen myös hänen kasvonilmeistään. Tietenkään tämä vertailu ei pysty täysin vakuuttamaan ketään, koska perustuu omaan tuntemukseen, mutta minkäs mahtaa: näin on ko. asia minulle lopullisesti ‘valjennut’ kuluneen vuoden aikana. Green on minun blues-profeettani Kingin ‘veljesten’ ja muiden puuvillapellolta aloittaneitten ohella.

Rauno Rasanen said...

Syystä jos toisestakin annan sinulle tehtävän Aapeli. Kirjoittaisitko vapaamuotoisen näkemyksesi siitä, miksi ja miten kvanttifysiikka kumoaa [jos kumoaa] klassisen logiikan perusaksioomat [bivalenssi, kolmannen poissuljetun laki]. Haluaisin mielelläni saada selvennystä tähän mieltäni usein askarruttavaan teemaan. Sinulta tuntuu tyhjän retorisen jaarittelun sijaan löytyvän aitoa ja syvällistä substanssitietoa tietoa monenlaisista asioista, joten kiitos etukäteen.

Aapeli said...

Valitettavasti pistit Rauno niin kovan tehtävän, etten näillä lahjoillani (ainakaan viikonloppukunnossa) kykene sitä tyydyttävästi suorittamaan.

Sen verran kuitenkin osaan ilmaista, että kvanttifyysikka ei kai suoranaisesti kumonne logiikan aksioomia, mutta logiikan aksioomat kyllä muuttuvat kvanttifysiikan kanssa erittäin 'epäintuitiivisiksi', heh. Joku fysiikkaa paremmin käsittävä osaisi kai tämänkin ilmaista kattavammin.

Itsellenihän noita pyöritellessä lähinnä tulee ajatus, että olemme loppujen lopuksi hyvin pieniä elukoita, ja että emme niitä 'kosmoksen sääntöjä' ainakaan sanele (muka) havainnoidessamme niitä. Mittalaitteetkin kun alkavat äkkiseltään käymään jo aisteillemme hankaliksi. Pitänee siis kehittää koneita jotka käsittävät paremmin saatuja tuloksia. Sitten tarvitaankin vain koneita jotka antaisivat meille ymmärryksen(?!)...

Ei vaan, näissä hyvin pian ilmenee niin suuria ongelmia korrelaation ja kausaliteetin, siis informaation inhimillisen tulkinnan suhteen, että ainakin itse tyydyn vain kuuntelemaan bluesia tai lukemaan runoja. Ja varmaan ainakin joku Heidegger ihan mielissään nyökkäilisikin moiselle tutkimustyölle.

Sikäli kvanttifysiikka on kyllä siitä 'hassua', että se tuntuu antavan aika paljon uskottavuutta taiteelle todellisuuden luonteen kuvantajana... mutta tällä vähän viskisellä päällä en kyllä etene tuota ajatusta pitemmälle.

Rauno Rasanen said...

1

‘näissä hyvin pian ilmenee niin suuria ongelmia korrelaation ja kausaliteetin, siis informaation inhimillisen tulkinnan suhteen’

Hyvin yleisesti ottaen juuri tuosta on kysymys. Hyvä, että lisäsit ‘inhimillisen tulkinnan’, koska näyttää siltä, ettemme pääse yksimielisyyteen siitä, mitä syy-yhteys ja riippuvuus ‘todella’ merkitsevät. Itse asiassa emme pääse yksimielisyyteen edes ja ylipäätään siitä, miten järkeä tulisi käyttää, jotta pystyisimme havainnoimaan ja päättelemään ‘oikein’ havainnoimamme ja kokemamme. Onko syy ‘epätarkkuuteemme’ omassa tietoisuudessamme [‘in here’] vai todellisuudessa [‘out there’], mikäli tämä ontologinen jaottelu ylipäätään on pätevä vai päädymmekö jonkinlaiseen holismiin, jota on mahdoton todentaa empiirisesti?

Emme pääse tietoisuuden ulkopuolelle, mutta toisaalta emme ole itse keksineet ‘todellisuutta’. Objektiivisen ja neutraalin tarkastelulähtökohdan saavuttaaksemme, pitäisi tietää, mikä on tietoisuuden [inhimillisenä ajatteluna] vastakohta tai ainakin sen vaihtoehto. Emme kuitenkaan voi edes ajatella sellaista ilman, että se ‘kontaminoituisi’ tietoisuuden kanssa. Pelkkä yritys vastata tähän kysymykseen, on siis aina väärä vastaus, koska se on inhimillisen ajattelun [eli tietoisuuden] tuotos. Silti jotkut fysikalistit väittävät tosissaan, että tietoisuuden voi ‘löytää’ neuroverkoista havainnoimalla [!?] kokeellisen tieteen menetelmin.

Kvanttifysiikka on tietenkin ongelmallista, koska näyttää siltä, että klassisen logiikan puitteissa ymmärretty kausaliteetti ei päde aineen mikromaailmassa. Mutta tarkoittaako se klassisen logiikan pätemättömyyttä vai esim. lokaalisuuden hylkäämistä premisseissä, mistä siitäkin seuraa melko mullistavia asioita, jotka näyttävät herättävän periaatteellisia erimielisyyksiä fyysikoiden ja filosofien piirissä? [ks. alla oleva blogi-linkki]. Toisaalta kaikki kielellinen kommunikoitavuus edellyttää semanttista merkkijärjestelmää ja semanttinen merkkijärjestelmä rakentuu välttämättä klassisen logiikan peruspremissien [tosi-epätosi, kolmatta vaihtoehtoa ei oleteta, ellei toisin erikseen sovita] varaan.

[jatkuu]

Rauno Rasanen said...

2 [jatkoa edelliseen]

Väite siitä, että matematiikka on todellisuuden kieli on siinä mielessä väärä, että matematiikka on ei-semanttinen merkkijärjestelmä eli mahdollisimman ‘puhdas’ tekninen väline. Matematiikka ei ilmaise tulkinnallisia merkityskokemuksia vaan toimii ennen kaikkea abstraktin tason mallina ja rakennustelineenä. Matematiikan avulla mitataan, tehdään kokeita, luodaan kaavoja ja matemaattisia lainalaisuuksia, mutta matematiikka ei kerro mitään maailman/todellisuuden totuudesta tai epätotuudesta. Matematiikka kertoo ja voi kertoa ‘vain’ sen, miten maailma toimii [senkään vuoksi, koska matematiikka on tieteen - ei uskonnon, taiteen tai jonkun ideologian palveluksessa oleva väline], ei sitä, mikä on maailman merkitys [tosi-epätosi semanttisena perusjaotteluna]. Jos matematiikka kertoisi ‘enemmän’ kuin, minkä se tekee, horoskoopit olisivat tosia. Siihen en tässä ota kantaa, onko maailmassa itsessään [erotuksena maailmaan meille] ylipäätään mitään mieltä ja merkitystä.

Matematiikka itsessään ei kommunikoi merkityksen tasolla ilman, että se siirretään ja käännetään tietyn kielellisen [tässä tiede-]yhteisön käyttämän semanttisen järjestelmän todistuskielipeliksi, jota ei voi erottaa tietoisuuden semanttisesta kommunikoivuudesta. Ovatko tieteelliset teoriat sitten tosia, koska ne perustuvat klassisen logiikan merkitysrakenteeseen, vaikka etenkin kvanttifysiikan tulokset näyttäisivät osoittavan, että kausaliteetti ja todennäköisyyslogiikka eivät toimi aineen mikromaailmassa, mikä saattaa merkitä, että teoreettiset lähtökohtamme ja [kvantti]matemaattiset kuvaukset todellisuuden perimmäisestä luonteesta ovat ajautuneet perustavaan ristiriitaan keskenään [ks. jälleen blogi-linkki]?

Tähän ristiriitaan sisältyy naiivi ja samalla mahdoton kysymys: miten järkeä tulisi käyttää 'oikein', ja se palauttaa meidät takaisin aiempaan kysymykseen siitä, mikä voisi olla inhimillisen ajattelun vaihtoehto/vastakohta. Kvanttifysiikka se ei ole, koska myös kvanttifysiikan on ihmisen tietoisuus kyennyt oivaltamaan, mistä on kuitenkin seurannut, että klassisen logiikan peruslähtökohdista on päädytty klassisen logiikan ulkopuolelle.

Tässä tilanteessa edessämme on surrealistinen kokemus, jota emme semanttisesti enää ymmärrä [‘ei-identtinen aktuaalisuus’], mutta jonka voimme silti matemaattisesti kuvata [‘2+2=5’]. Ymmärrys katoaa, kuvaus jää. Mitä tapahtuu todella?

https://uskojarkijafilosofia.wordpress.com/category/kvanttifysiikka-ja-logiikka/
......
Aristoteles ymmärsi syyn ongelmallisuuden laajemmin ja tavallaan syvemmin kuin luonnontieteellinen reduktionisti, joka tuntee vain vaikuttavan syyn.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Metafysiikka_(Aristoteles)#Nelj.C3.A4_syyt.C3.A4
......
Lisää pohdittavaa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mieli%E2%80%93ruumis-ongelma

Aapeli said...

Pitääpä syventyä tässä illan aikana näihin ja tuohon blogiin. Kyllähän nämä pohdinnat vaivaavat päätä aika paljonkin (muun tekemisen puutteessa). Voisin vastailla pitemmälti kunhan ajatukset on saanut jäsenneltyä tekstimuotoon.

Tähän väliin: Big Bill Broonzy - Trouble In Mind.

https://www.youtube.com/watch?v=Ftkzo-otEyo

Aapeli said...

Tuli vastaan hieno versio myös John Dowlandin 'A Dream' - sävellyksestä.

https://www.youtube.com/watch?v=eW1AXsz1b5Y

Anonymous said...

Rauno onko törkeää ja lähentelevää kysyä, että mikä mahtaa (mahtoi) olla ammattisi? Ihan vain kiinnostuksesta kysyn... mutta vastaa toki (tai älä vastaa) miten parhaaksi näet!

Olen kaiken kaikkiaan hyvin iloinen, että täältä netistä satuin löytämään ajattelijan, jolla on syvällistä ymmärrystä filosofiasta, ja lisäksi ymmärrät muitakin asioita (tänä päivänä harva enää käsittää näitä): ymmärrät taidetta ja vaikkapa klassista musiikkia. Etkä siis ole mikään pseudointellektuellielitisti, joka ratsastaa edellä mainituilla asioilla, vaan nimenomaan ymmärrät!

Harmi vain, ettet koskaan kirjoittanut ihan kovakantista teosta. Tämä blogi on toki oiva alusta ajattelulle, kun voi kommunikoidakin pääasiassa asiallisesti (ei ole suurta vaaraa törttöilijöistä, he kun eivät ymmärrä näitä asioita kuin korkeintaan pintapuolisesti). Mutta tosiaan Raunokin olisi voinut laittaa kortensa kekoon muiden ajattelijoiden tapaan ja kirjoittaa tajuntaa laajentavan kirjan. Toki ymmärrän sen, että nyt on kyseessä nimenomaan päreet: yksittäiset, lyhyemmät mietteet ja päälle vielä kommentit. Mutta ehkä sinä osaat kertoa, miksi et koskaan kirjoittanut teosta. Ei mulla muuta...

Rauno Rasanen said...

Olin työssä mielenterveysalalla, mutta todellista sisältöä elämääni toi vasta noin 40:nä aloitettu vapaamuotoinen opiskelu ensin avoimessa yliopistossa, sitten jonkun aikaa valtiotieteellisessä tiedekunnassa, myöhemmin itseopiskelu. Tutkintoa en suorittanut, mutta pääaine oli filosofia ja pääsivuaineet historia ja ehkä teologia, sanoisin. Myös psykologiasta, kasvatustieteestä ja sosiologiasta tuli perustiedot läpikäytyä. En ole tutkijatyyppi. Kunhan vain pohdiskelen joitain filosofistyyppisiä ongelmia. Joku lienee kutsunut kirjoittamistani osittain oikeutetusti retoriseksi jaaritteluksi ja sanojen sekä väitteiden pyörittelyksi, ei ehkä kirjaimellisesti näillä sanoilla, mutta osimoilleen näin. Laajempaan kirjoittamisprojektiin minulla ei kärsivällisyys, motivaatio ja taito ole riittänyt.

Viimeiset 2½-3 vuotta [riippuu siitä, mitä pidetään ensimmäisenä todella vakavana oireena] olen ollut vakavasti sairas. Onneksi olen samaan aikaan laihtunut useita kymmeniä kiloja. Se, että pystyn vaihteeksi ajoittain kommentoimaan, kertoo vain sen, ettei sydänlihassairauteni ole vielä tappanut minua. Se etenee omaa tahtiaan, jonka loppua ei voi tarkasti tietää [tilastojen mukaan taudin kesto on 2-5 vuotta]. On todella huonoja ja ‘vain’ huonoja jaksoja. Loppu voi tulla jo tänään sydämen pysähtymisenä, koska siihen tämä tauti lopulta johtaa, ellei flimmeri tai verisuonten katkeaminen ehdi ensin.

Luultavasti en enää jatka blogini julkaisua muuten kuin näitten kommenttien muodossa, mutta jos pystyn keskittymään kommentointiin ja kommenttipäreitten [lähes 10 vuotta sitten keksimäni termi ja käytäntö] kirjoittamiseen, saattaa olla, että ainakin - sanotaan vaikka käytännöllisempää kommenttitilaa saadakseni on tarpeen mukaan julkaistava lisäpäre [eli blogipostaus].

Aapeli said...

Pahoittelut hiukan rönsyävästä ajattelusta, mutta:
Pohdiskelin tuossa yöllä, että aikalailla Kantistahan tämä ihmissubjektin murros ja rikkoontuminen (luonnontieteiden avustuksella) lähti moderniteetin aikaan etenemään. Tässä vaiheessa tilanne on sitten kärjistynyt nykyiseksi muka-uskon ja ateismin kiistaksi, mutta kummankin taustalla on nähdäkseni nihilismi, joka Kantista pääsi 'valloilleen'.

Jumala on nykyään kaikkien subjektiivinen kaveri, mitä vaan = ei mitään, hengellistä markettitavaraa, ja samaan aikaan luonnontieteet redusoivat materian lopulta niin totaalisesti, että ollaan palattu mutkan kautta idealismiin, eli pienimpiä hiukkasia pienempiin probabiliteetti-aaltoihin, joka on meille kaikinpuolin myös tyhjää.

Kant itsehän taisi hirvittyä päätelmiensä tuloksista ('luomansa' subjekti-objektin välinen tyhjyys), ja joutui sitten tuomaan peliin mukaan vielä Jumalan eräänlaisena auktoriteettina, vaikkapa Hän ei nyt enää kestänytkään ihmisjärjen nihilististä avautumista.

Hassusti luonnontieteen tutkimukset ovat paljastaneet kvanttifysiikankin myötä jotain, mikä ei enää täysin sulavasti mahdu ihmisen loogiseen kieleen ja sitä myötä järkeen kuin olemme tottuneet siitä ajattelemaan. Voimme tässä vaiheessa kai jatkaa 'matematiikkataulun' maalaamista yhä "lähemmäs" nollaa tai.. keksiä jotain uutta. Lieneekö se uusi sitten tämä Heideggerin viimeisen haastattelun "Jumala"?

Heideggerin 'Vain Jumala voi meidät pelastaa' - lauseen takana piilee mielestäni kuitenkin jonkinlainen eskatologinen nöyrtymisen etiäinen, että jokin ihmistä suurempi lopulta näyttää kaapin paikan. Että kyse ei ole keksimisestä vaan jonkinlaisesta oivalluksesta, ja oivalluksen voi saada vain ikäänkuin 'lahjana'.. Ehkä tuo sitten on se vastakohta inhimilliselle ajatukselle? Tässä vaiheessa alkaa jo naurattaa tai itkettää, pohjustavasta asenteesta riippuen.

Rauno Rasanen said...

1
Kyse on elämän perimmäisestä arvosta. Jos tuota arvoa ei ole tai sitä ei vain löydy, vaikka miten etsisi, niin mitä me täällä teemme kuleksimassa tyhjän pantteina, olimmepa sitten [niin kuin olemme] miten kekseliäitä ja fiksuja tahansa? Jotta elämän voisi elää ajautumatta epätoivoon tai hulluuteen, tarvitaan jonkinlainen itsepetos kuten Jumala tai on heittäydyttävä sisyfosmaisesti keskeytymättömän toiminnan ja loppumattoman uteliaisuuden robottimaiseen oravanpyörään. Uteliaisuus itsessään on tyydyttävää, mutta myös sen seuraukset tuottavat usein mielihyvää. Uteliaisuus ei kuitenkaan ole elämän tarkoitus vaan meissä vaikuttava psykologinen ja biologinen ominaisuus/taipumus. Näitä kahta kategorisesti eri asiaa – universaali tarkoitus ja psykologis-biologinen taipumus - ei pidä sekoittaa keskenään, koska ajattelun selkeys vaatii noudattamaan tiettyjä loogisia ehtoja. Tarkoitus syntyy jos on syntyäkseen tinkimättömän käsitteellisen ajatteluprosessin tuloksena, ei vaistonvaraisesti: vietin ja tunteen vallassa. Sukupuolinen rakkaus ei siis ei ole tarkoitus vaan pikemminkin addiktio.

Yleisin syy kestää elämä tekemättä itsemurhaa on kuitenkin heikkous eli tässä tapauksessa pelkuruus: pelko kohdata eksistentiaalista tyhjyyden kuilua loppuun asti. Terveen järjen naiivi psykologi/biologi kuitenkin ihmettelisi kuiluun katsojaa ja kysyisi, että eikö se nyt riitä, että me olemme osa evoluutiota ja tulleet tähän elämään lisääntymään. Tyrmistyttävän typerä kysymys tilanteessa, jossa ainut varma asia on kuolema. Näinkin naiiveja ihmisiä on olemassa, mutta minkälainen on se luonne, joka tarvitaan, että voisi vilpittömän itsetyytyväisesti kyseenalaistaa eksistentiaalista pohdintaa harjoittavan ihmisen psyykkisen tasapainon? Siinä tulee nimittäin paitsi kyseenalaistaneeksi monen filosofisena tai uskonnollisena nerona pidetyn ihmisen henkisen tilan, myös paljastaneeksi, että kysyjä itse on ihminen, jolle elämisen ‘ylevimmäksi’ tarkoitukseksi riittää pelkkä nautinto ja mielihyvä. Mutta maltillinenkaan hedonismi ei ole mikään tarkoitus vaan pikemminkin väistöliike, joka pyrkii torjumaan tietoisuudesta sen, että kärsimys ja kuolema on aina läsnä. Älyllinen omatunto ja rehellisyys kuitenkin vaatii meitä kohtaamaan tämän kysymyksen aina uudestaan teologian ja filosofian tasolla, niin mahdotonta kuin vastauksen saaminen siihen näyttäisikin olevan.

[jatkuu]

Rauno Rasanen said...

2 [jatkoa edelliseen]

Filosofia alkaa partikulaarista ja arkisesta edeten kohti abstraktia, universaalia ja transsendentaalia, kunnes se palaa lopulta takaisin arkiseen ja banaaliin. Ajattelun velvollisuutena on kuitenkin tehdä tämä mahdoton matka niin pitkälle kuin kysyminen vain on mahdollista, jotta ihminen voisi vakuuttua ainakin siitä, ettei mitään tieteellisiä vastauksia perimmäisiin kysymyksiin ole [sitä paitsi tiede ei perimmältään vastaa miksi- vaan miten-kysymyksiin], ja että jokaisen on itse löydettävä se syy, jonka vuoksi elää.

Yksi on minulle kuitenkin selvää. Syy jatkaa elämäänsä sen jälkeen, kun on käynyt eksistentiaalisen kuilun partaalla, ei voi olla kuin itsepetos, väistöliike tai heikkouden ja pelkuruuden sanelemaa. Itse asiassa nämä kaikki kolme syytä ovat perimmältään saman eksistentiaalisen kauhun synnyttämiä reaktioita. Ne eivät ratkaise ongelmaa vaan siirtävät sen koko ajan jonnekin tulevaisuuteen. Onnellisin lienee se, joka pystyy tämän kysymyksen lähes täysin unohtamaan. Onko hän myös viisain, siitä en ole lainkaan vakuuttunut. Pikemminkin hän joko näyttelee typerystä ja saattaa siten olla aidosti viisas, tai sitten hän on aidosti naiivi hölmö, josta paraatiesimerkkinä käy evoluutiouskovainen onnellisuus-lobbari. Itse olen tietyin varauksin sekä stoalainen kyynikko että eksistentiaalinen [mutta en kristinuskon vastainen] nihilisti. Yhtä kaikki - olen pelkuri kuten kaikki ne, jotka eivät sitoudu uskonnon tarjoamaan itsepetokseen, sillä itsemurha on ainoa loppuun asti johdonmukainen vaihtoehto silloin, kun ihminen hylkää uskon, joka lupaa hänelle pelastuksen elämän mielettömyydestä ja maailman pahuudesta.
****
Sisyfos ei sisimmässään ole onnellinen. Hän vain uskottelee itselleen niin. Sisyfos ei nimittäin uskalla lopettaa kivensä pyöritystä, koska silloin hän menettäisi ainoan tarkoituksen elää. Itse asiassa Sisyfos ei ajattele. Hän on joko unohtanut tai menettänyt kyvyn ajatella, jos sitä kykyä hänellä koskaan oli ollutkaan. Silti - rehellisesti sanottuna: kadehdin Sisyfosta yhtä paljon kuin häntä halveksin. Myisin sieluni vaikka Pirulle, jos minun ei sen jälkeen tarvitsisi enää ajatella näitä asioita.

Kävi kuten arvasin. Liuta kaiken maailman positiivisen ajattelun psykologeja ilmoittautui heti terapoimaan minua. Mutta heille minä en sieluani myy. He ovat pelkkiä psyyke-lobbareita, jotka haluavat tehdä minusta hyödyllisen ja onnellisen kansalaisen tähän tylsäpäiseen ja roskamedian riivaamaan kulutusyhteiskuntaan. Vanha kunnon Paholainen sen sijaan lupaa minulle täydellisen sielun rauhan ja omantunnon vapauden teinpä ja sanoinpa sitten mitä tahansa. Kuulostaa erittäin houkuttelevalta, mutta on todellisuudessa äärimmäisen vaarallinen valinta. Jään pohtimaan asiaa. En siis osaa valita tässäkään tilanteessa. Olen kuin Buridanin aasi, joka kuoli nälkään, kun se ei kyennyt päättämään, kumpi eteen tuoduista heinätukoista on herkullisempi syödä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Buridanin_aasi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisyfos

PS. Jokainen kommenttini saattaa olla viimeinen.

Rauno Rasanen said...

‘Heideggerin 'Vain Jumala voi meidät pelastaa' - lauseen takana piilee mielestäni kuitenkin jonkinlainen eskatologinen nöyrtymisen etiäinen, että jokin ihmistä suurempi lopulta näyttää kaapin paikan.’

Jos tuo ‘ihmistä suurempi’ voidaan todentaa empiirisesti, se ei ole ihmistä suurempi vaan jokin fysikaalisten lakien alainen olento eikä mikään Jumala. Jumalaan voi vain uskoa. Jumalasta voi tietenkin puhua rationaalisesti analogian tasolla, jos hyväksyy analogia-opin. Jumalan olemassaolon rationaalisen välttämättömyyden ja mahdollisuuden ehdot voi myös päätellä modaaliloogisesti, mutta Jumalan olemassaolon todistaminen kokeellisesti kumoaa Jumalan olemassaolon. Alla olevasta linkistä löytyy kirjoitus teologis-filosofisen ontologian perustavista lähtökohdista, joita en tässä sen enempää referoi. Kannattaa lukea.

http://santtuma.blogspot.fi/2014/06/olemisen-analogia-ja-jumalakuvan.html
.....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Analogia
https://en.wikipedia.org/wiki/Being#The_transcendental_being
http://www.faith-theology.com/2006/11/analogia-entis-makes-comeback-david.html

Aapeli said...

Kyllä, Jumala tai jumala pienellä iillä ei tosiaan mahdu mihinkään kaavioomme, olisi siis jonkinlainen 'ongelma', jonka voi ratkaista. Siinä vaiheessa olemme kai taas Gödelissä ja sitä edeltävässä Russellin ongelmassa, että miten kokonaisuus/järjestelmä voi selittää itsensä?

Vastaus = ei voi. Matematiikka ei voi selittää itseään, eikä kokonaisuuteen osaksi tullut ihminen voi selittää kokonaisuuden rakennetta sen kokonaisuuden sisältä, tuhoamatta/siirtämättä vastausta "kauemmas" eli taas jonnekin Tyhjyyteen.

Tähänhän nivoutuu käsittääkseni Spinozankin holismin probleema, että jos jumala on kaikkea, niin mitä tekemistä minulla sitten on identiteettinä siinä kuviossa? Ja onko sitten edelleen olemassa sitäkin suurempi Tyhjyys Jumalan 'ulkopuolella'? Ei kovin 'mieltä rauhoittava' ajatus sekään.

Nämä Pylkön\Heideggerin\Schellingin kuviot kyllä minulle alkavat jossain vaiheessa tuntua aika mystisiltä regressioilta ja itseään kiertäviltä sanaleikeiltä. Etten minä niistäkään juuri 'lohtua' tai 'uskoa' löydä, jos sitä ei tapahdu. Ensin tulee mieleen vain Sleepyjen 'Onko Järkee vai Ei?', ja sen jälkeen hiljaisuus, ja sitten lopulta kai se lopullinen hiljaisuus.

Rauno Rasanen said...

Varsin tuttuja teemoja. Eipä tuohon ole paljon lisättävää. Samoilla linjoilla ollaan.

'Ensin tulee mieleen vain Sleepyjen 'Onko Järkee vai Ei?', ja sen jälkeen hiljaisuus, ja sitten lopulta kai se lopullinen hiljaisuus.'

Juurikin näin käyttääkseni muodikasta sanamuotoa. Mutta onhan Sleeppareilla myös ikioma vastaus esittämäänsä kysymykseen 'Onko Järkee vai Ei?' Jos ei nyt ihan suora vastaus niin epäsuora sitten. Se on tietysti: Syö lanttuva!

https://www.youtube.com/watch?v=rzSEfFxDGH8

Aapeli said...

Tosiaan! Tuota kappaletta kuuntelemalla tuntui asiat jälleen selvenevän.

Lantusta assosioin Dr. Feelgoodiin, ja tähän Kuusrockin keikkaan. Wilko Johnson omalla tavallaan mainio kitaristi myös.

https://www.youtube.com/watch?v=aVAVuHLH3vg

Rauno Rasanen said...

Dr. Feelgood oli paras bilebändi. Mutta. Siirtykäämme nyt aivan toisenlaiseen tunnelmaan. Tämä laulu soi hyvin usein mielessäni tähän aikaan vuodesta. Hieno, kaunis kappale [Sibelius]. Vaikea laulaa. Mestariteos myös sanoiltaan [Koskenniemi]. Nykyään tätä tuskin koululaisille opetetaan. Valitettavasti. Tätä kannattaa linkata kaksin kappalein. Huippukuoroja molemmat. Jostain syystä Jubilate Choir’in laulusoundi kuulostaa korviini pari herziä kirkkaammalta ja miellyttää minua erityisesti. Siinä ei ole kyse paremmuudesta vaan tulkinnallisuudesta.

https://www.youtube.com/watch?v=vOF0T_IQX2k

https://www.youtube.com/watch?v=DXsz7l4WIYw
.....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jubilate

https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapiolan_kuoro

Aapeli said...

Kyllä, tuossa kappaleessa on elämän syvyyttä, jonka soisi jäävän kasvavien muistoihin. Itselleni tuon kappaleenkin merkitys on 'selvinnyt' vasta näin vanhempana, vähän kuin parhaimmissa taideteoksissa tapaa olla. Että ne kasvavat yhtä matkaa ihmisen kokemuksen kanssa. Ihmeen syvä teksti tuo on, mestarin jälkeä.

"Olen unessa useasti
sinun kaduillas, koulutie."; kyllä oudosti liikuttaa jo näitä pariakin riviä pyöritellä eletyn elämän jälkeen.

Sibeliuksen Tapiola myös tärkeä teos.
https://www.youtube.com/watch?v=mKdNRv5l7UQ

Rauno Rasanen said...

By the way, onko tässäkin blogissa aikoinaan vieraillut nimimerkki 'mikis' tuttu sinulle, Aapeli? Kysyn ihan vain uteliaisuudesta, koska elämme anonyymien, pseudonyymien ja trollien aikaa.

Aapeli said...

Aloittelin tätä blogia enemmän lukemaan viime vuoden puolella ja silloin tuli Mikis vastaan kommenteissa, mutta eipä muuten tietoa. Joskus vuosia sitten taisin myös vähän vilkaista, mutta silloin ei elämä ollut vielä 'tässä jamassa', että olisi kyennyt syventymään ajatteluun ja olemiseen.

Tämä 'Päreitä' nyt on ollut itselle filosofisesti avartavin paikka suomalaisessa blogipiiristössä, paljon hyviä ajatuksia.

Rauno Rasanen said...

Kalle Haatasen haastateltavia kannattaa aina kuunnella. Tällä kerralla näkemys Euroopan aate- ja oikeushistoriallisesta kehityksestä ja jakautumisesta tarkentuu ja selkiytyy huomattavasti esim. Venäjän ja Länsi-Euroopan välisten oikeus- ja hallintokulttuurierojen ymmärtämisen suhteen.

http://areena.yle.fi/1-2914031?autoplay=true

'On vaikeaa analysoida, miten länsimainen yhteiskunta on syntynyt. Kalle Haatasen vieraana on historian professori Jukka Korpela, joka kertoo, kuinka monista ajatusvirtauksista ja kulttuurisista eroista alkaa muodostua jako, jota nykyään käytämme, kun puhumme lännestä ja idästä.'

Rauno Rasanen said...

1
Silkkaa timanttia. Amy Winehouse. Ei pääse katrihelenat ja paulakoivuniemet laulamisessaan näihin sfääreihin, vaikka taitavia ovatkin, sillä Amy on enemmän kuin taitava. Häneen pätee sama kuin Peter Greeniin. Molempien emotionaalinen presence on parhaimmillaan niin vahvaa, että se miltei satuttaa kuulijaa. Kehotan kuuntelemaan tarkoin esim. Valerien [kolmas kappale]. Muistakaamme tässä yhteydessä esim. Billie Holiday, joka ‘ei osannut’ laulaa, mutta jonka ääni välittömyydessään ja suoruudessaan lumoaa yhä.

https://www.youtube.com/watch?v=VC8ZNhbjkk4

2
Tässä Amy laulaa Valerien akustisen kitaran säestämänä vihreässä nojatuolissa istuen. Katu-uskottavuuden huippu. Sydänverellä tehtyä tulkintaa. Katsottuani tämän ja kaksi muuta ‘nojatuolitulkintaa’ [Rehab, You know I’m no good] pari kolme kertaa peräjälkeen olin lopullisesti myyty mies Amy Winehousen suhteen joskus syksyllä 2008.

https://www.youtube.com/watch?v=6pAz9UpnRKw
***
Well sometimes I go out by myself
And I look across the water
And I think of all the things, what you're doing
And in my head I paint a picture
'Cause since I've come on home,
Well my body's been a mess
And I've missed your ginger hair
And the way you like to dress
Won't you come on over
Stop making a fool out of me
Why don't you come on over Valerie?

Valerie
Valerie
Valerie

Did you have to go to jail,
Put your house up for sale, did you get a good lawyer?
I hope you didn't catch a tan,
I hope you'll find the right man who'll fix it for ya
And are you shopping anywhere,
Changed the color of your hair, are you busy?
And did you have to pay that fine
You were dodging all the time, are you still dizzy?

'Cause since I've come on home,
Well my body's been a mess
And I've missed your ginger hair
And the way you like to dress
Won't you come on over
Stop making a fool out of me
Why don't you come on over Valerie?

Valerie
Valerie
Valerie

Well sometimes I go out by myself
And I look across the water
And I think of all the things, what you're doing
And in my head I paint a picture

'Cause since I've come on home,
Well my body's been a mess
And I've missed your ginger hair
And the way you like to dress
Won't you come on over
Stop making a fool out of me
Why don't you come on over Valerie?

Valerie
Valerie
Valerie

https://en.wikipedia.org/wiki/Valerie_(The_Zutons_song)#Mark_Ronson_version

Aapeli said...

Winehousesta tuli mieleen jazz-trumpetisti-laulaja Chet Baker, joka hänkin myös eli erittäin itsetuhoista elämää, varsin pitkään huolimatta tuhoisasta heroiiniriippuvuudesta. Ja varmastikin eli myös riippuvuutensa takia, niin hyvin kuin nyt omalta kohdalta asiaa ymmärrän.

Näissä tapauksissa aina tulee outo fiilis, että on mahdoton erottaa artistia teoksestaan. Amyn tunnistaa heti, Chetin tunnistaa heti ja Greenin tunnistaa heti, jokainen biisi on näiden 'oma'.

Chet ei ollut teknisesti taitava laulaja eikä nyt ihmeellisen taitava trumpetistikaan, jos asiaa ajattelee nuottien määrän ja soiton nopeuden kautta, mutta tuossa soiton ja laulun hitaan hauraassa kuulaudessa vain on "Se Jokin", jota ei voi oppia teoriatunneilla, eikä edes tuhansilla soittokerroillakaan.

Tällainen lahjakkuus on monesti kestävyydessään jotenkin tekijäänsä (elämän rappiota) suurempi, ja samalla saa jotenkin paradoksaalisesti juuri tästä elämästä tietyn kipinän, joka ei ole laskettavissa matematiikaksi tai täysin kopioitavissa.

https://www.youtube.com/watch?v=8QH1Mfg3xOM

For all we know
This might only be a dream
We come and we go
Like the ripples, like the ripples
in the stream

So love me tonight
Tomorrow was made for some
For all we know
Yes, tomorrow may never,
never come
For all we know

Rauno Rasanen said...

Onpa tunnelmaltaan hieno esitys. Kaikki kohdallaan. Mitä tekniseen taitoon tai sen puutteeseen tulee, niin eihän Miles Daviskään mikään Charlie Parkerin ja Dizzy Gillespien veroinen soittajavirtuoosi ollut vaan pikemminkin oman persoonallisen ilmaisutyylinsä kehittäjä ja mestari. Davisissä ja Bakerissä on ainakin tämän piisin perusteella jotain samaa. Tosin minä en tunne jazzia kuin hyvin pintapuolisesti, joten assosiaationi menee hataran intuition piikkiin. Cool jazz-nimike taitaa kuitenkin yhdistää näitä herroja.

Rauno Rasanen said...

Kyyninen mutta silti poliittisesti ja historiallisesti perusteltu näkemys pakolaiskriisin syistä.

http://kioski.yle.fi/omat/tutkija-hirmuhallitsijat-hillitsevat-pakolaisvirtoja

Aapeli said...

Miles Davisin soitto kävi pitemmän päälle myös hyvin minimalistiseksi. Ihailen kyllä soittajissa sitä, että ladataan pieniin eleisiin paljon intensiteettiä.

Pakolaiskriisi taasen on jokseenkin hallitsematon ongelma, jonka kaoottisuuteen byrokraattisesti korruptoitunut liberaali länsimainen demokratia ei tunnu kykenevän vastaamaan. Tokihan tämän kaiken taustalla on jatkuva sodankäynti ja brutaali riisto, talouden ylläpidon nimissä.

Enpä osaa kuvitella mitä tulevaisuus tuo mukanaan, mutta tämä austerity-politiikan ja onnettomasti toteutetun maahanmuuton / kansainvaellusten yhdistelmä maistuu kyllä katastrofilta. Ressentimenttiä riittää ja oikeistolainen populismi on jo saanut otteen tuosta kaunasta lähes kaikkialla euroopassa.

Rauno Rasanen said...

‘Ressentimenttiä riittää ja oikeistolainen populismi on jo saanut otteen tuosta kaunasta lähes kaikkialla euroopassa.’

En taida täysin ymmärtää, mitä tarkoitat. Kuka tässä kokee ressentimenttiä ja ketä kohtaan? Ressentimentti on hankala käsite, mutta se ymmärretään yleensä kaunaksi ja kateudeksi, joka kohdistuu hallitsevassa ja ylipäätään paremmassa asemassa olevien statukseen ja arvoihin. Perimmältään ressentimenttiä on tietenkin jokaisessa, koska ihmiset kilpailevat arvojensa, mieltymystensä ja menestymisensä suhteen, mutta ressentimentti ei ole sama asia kuin muukalaispelko/muukalaisviha, joka kohdistuu outoon ja vaaralliseksi koettuun ihmisryhmään.

Muukalaisviha ja ressentimentti voivat kuitenkin sekoittua, kuten kävi etenkin natsismissa. Juutalaiset olivat lama-ajan Saksassa monesti paremmin pärjääviä ihmisiä ja hallitsivat esim. pankkialaa. Heitä oli kätevää ja helppoa syyttää riistäjiksi. Syntipukkiprojektio kuuluu näköjään ihmisluonnon syvimpiin taipumuksiin. Siirrämme elämäntilanteessamme ja olosuhteissamme kokemamme ahdistuksen alunperin epämääräiseen ulkopuoliseen kohteeseen, jonka sitten määrittelemme usein hyvinkin tarkasti. Tällä tavoin vapaudumme itseämme kalvavista ja lamauttavista ahdistuksen, syyllisyyden, riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteista. Syntipukki kantaa syyllisyyden taakan: häntä kontrolloidaan, hänet eliminoidaan ja poistetaan kokemuspiiristämme, pois silmistä. Silti hän on koko ajan läsnä, koska syntipukkina hän takaa meille meidän oikeamielisyytemme, joka ilman häntä saattaisi kyseenalaistua.

Toki myös sosialismi kritisoi kapitalistista riistäjäluokkaa kuin syntipukkia, mutta ei kuitenkaan ‘riistäjien’ syntyperää ja kansallisuutta, vaan ylipäätään pääoman kasaantumista harvojen käsiin. Luokka on sosiologinen ja poliittinen, ei biologinen ja psykologinen käsite. Tai ainakin sen pitäisi olla [sic].

Pakolaisia kohtaan koettu muukalaiskammo ja -viha nousee syvimmiltään ksenofobiasta, siis pelosta, ei niinkään kaunasta, vaikka siihen esitetäänkin usein pragmaattisesti perusteltuja ja jopa tieteeseen vetoavia syitä. Torjuessaan Syyrian pakolaiset Israelin pääministeri Netanjahu perusteli kantaansa esimerkiksi sillä - ilmeisesti myös ‘eettisesti ja poliittisesti vakuuttavalla’ tosiasialla, että ‘Israel on pieni maa’. Usein kuulee myös, että islam on väkivaltainen uskonto ja että muslimi-maahanmuuttajat tekevät tilastollisesti enemmän rikoksia tai että tietyt väestöklusterit [yleensä Afrikasta tulevat] ovat geneettisesti ‘heikompia’ kuin esim. suomalainen väestö.

Perimmäinen syy muukalaisvihamielisyyteen löytyy kuitenkin tietyn identiteettipolitiikan taakse kätkeytyneestä pelosta: yleensä jonkinasteisesta nationalismista, jolla pelosta, vihasta ja ryhmäitsekkyydestä [partikularismista] kumpuava splittaus-mentaliteetti [me hyvät – nuo pahat] legitimoidaan eli tehdään poliittisesti oikeutetuksi ja hyväksyttäväksi. Kyynisesti ajatellen legitimaatiota voi pitää jonkinlaisena ideologisen savuverhon muotona myös liberaaleissa demokratioissa, mutta ennen kaikkea se toimii konsensuskulissina kaikessa identiteettipolitiikassa. Identiteettipolitiikan äärimmäisin muoto on kulttuuripoliittinen ja ‘tieteellinen’ rasismi.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Partikularismi
***
‘Soinin hirviö’
http://areena.yle.fi/1-2902838?autoplay=true

Rauno Rasanen said...

Kyyninen määritelmä

Rasismi on aina läsnä, sillä geeniteknologisella kehityksellä perusteltu meritokratia on sosiaalidarwinistinen projekti, jossa demokraattinen päätöksentekoproseduuri ei pysty asettumaan meritokratiaan sisältyvien sosiaalidarwinististen arvopreferenssien ideologiseksi vastavoimaksi toimiessaan samanaikaisesti meritokraattisen arvonmuodostuksen parlamentaarisena legitimoijana. Kyynisellä retoriikalla tulkittuna voisi väittää, että tällä tavoin luonnon ‘luonnollinen’ evoluutio kaappaa rauhanomaisesti vallan kaikissa demokratioissa. Rasismi eli ‘luonnollinen eriarvoisuus’ on siis evoluution perimmäinen suunta.

Mutta. Koska rasismi viittaa ‘epäluonnolliseen’ ja ymmärretään ‘epäluonnollisena’ moraalisesti vääräksi asenteeksi, on vähintäänkin epätarkkaa ja sekaannusta aiheuttavaa samaistaa rasismi ja ‘luonnollinen eriarvoisuus’. Rasismi on siis luonnollisen eriarvoisuuden näkökulmasta semanttinen eli termin määritystä ja tulkintaa koskeva väärinkäsitys.

"En ole rasisti, mutta" pitää ymmärtää tällä tavoin tarkennetussa kontekstissa. Tavoitteena on, että rasismi-sanan käytöstä luovutaan kokonaan. Ja kas - rasismia tai rasisteja ei yhtäkkiä ole enää olemassakaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Meritokratia

Rauno Rasanen said...

1
1] ‘Ressentiment is a psychological state resulting from suppressed feelings of envy and hatred which cannot be satisfied’; 2] ‘deep-seated resentment, frustration, and hostility accompanied by a sense of being powerless to express these feelings directly’; 3] a generalized feeling of resentment and often hostility harbored by one individual or group against another, especially chronically and with no means of direct expression.’

Määritelmistä ilmenee, että ressentimentti sisältää torjuttuja ja toisiinsa sekoittuneita kateuden ja vihan tunteita, joita ei välttämättä tiedosteta ja joita ei kyetä ‘sovittamaan’. Ressentimentti on kaunaa, jossa sekä syynä että kohteena [myös kohdassa 3] on epäsuorasti kokijan oma heikkous ja turhautuneisuus. Koska näitä lamauttavia tunteita ei kyetä kohtaamaan suoraan, ne täytyy ‘ulkoistaa’ ja kohteellistaa, jotta ihmisen mielenterveys ei järkkyisi liikaa ja toimintakyky säilyisi. Ongelma piilee siinä, etteivät nuo tunteet torjumalla ja ‘ulkoistamalla’ katoa vaan saavat pikemminkin vain uuden olemassaolon tavan. Voidaan perustellusti väittää, että ressentimentti on ollut merkittävä lähtökohta Freudille hänen luodessaan käsityksiään tiedostamattomasta ja neuroosista.
.......
Johtuen erilaisten affektien ja tunteitten sekoittumisesta pidän ressentimenttiä kuitenkin niin epäselvänä käsitteenä, ettei se noin vain sovellu minkään erityisen persoonallisuustyypin, ihmisryhmän tai luokan ominaisuudeksi vaan tulee ymmärtää satunnaisesti sekä yksilötason reaktiona että yleisesti massakäyttäytymisen muotona. Tässä asiassa en siis ole aivan samaa mieltä kuin Nietzsche, joka teki ressentimentistä etenkin juutalaiselle ja juutalaiskristilliselle ‘luonteelle’ ominaisen piirteen. Nietzschen ‘luonnekuvaus’ ei ole rasistista typologisointia, vaan juutalaiskristillisen moraalin kritiikkiä. Ymmärrän kyllä Nietzschen moraalihistoriallisen pointin, joka tietyn varauksin on hyvinkin osuva, mutta se ei ole sosiaalipsykologisesti yleistettävissä ja luokiteltavissa vaan kuuluu poleemiseen mentaliteettihistoriaan. Ei ole olemassa ressentimenttistä ihmistyyppiä, ei ainakaan sosiaalipsykologian kontekstissa. Mentaalihistorialliset ja ‘mentaalifilosofiset’ kuvaukset ovat sitten asia erikseen. Niinpä esimerkiksi Nietzschen typologisointeja omilla määrittelyillään tarkentava ja soveltava Gilles Deleuze harhailee tässä asiassa [ranskalaisen] keittiö-persoonallisuuspsykologisoinnin tasolla ja läpeensä naivin [ranskalaisen] käsiterationalisointimanian vallassa.

[jatkuu]

Rauno Rasanen said...

2 [jatkoa edellisestä]

‘According to Kierkegaard, ressentiment occurs in a "reflective, passionless age", in which the populace stifles creativity and passion in passionate individuals. Kierkegaard argues that individuals who do not conform to the masses are made scapegoats and objects of ridicule by the masses, in order to maintain status quo and to instill into the masses their own sense of superiority.’

Minulle Sören Kierkegaardin näkemys ressentimentistä tuntuu kaikkein osuvimmalta, vaikka onkin pakko tarkentaa, että länsimaisessa liberaalikapitalistisessa kulutusyhteiskunnassa eletään uusia elämyksiä ja sisältöjä niin intohimoisesti tavoitellen, että kutsuisin sitä jo lähes pakkomielteeksi ja huumeriippuvuuden ilmentymäksi. Uskontokin on moderneissa länsimaissa enää vain yksi kulutuskohde monien muiden ‘hyödykkeiden’ joukossa. Tällaista tilannetta Kierkegaard ei ajattelun intohimoisuudella tarkoittanut [pikemminkin päinvastoin], ja jota hän 1800-luvun alkupuolella tuskin osasi odottaa ja pelätä edes unissaan. Massaspektaakkelit ja massamedia ovat kaapanneet ihmisten halut ja ohjaavat niitä sekä kaupallisen mainosmanipulaation avulla että kysynnän ja tarjonnan perusteella suuntaan, joka ei ainakaan nosta älyllisen intohimon tasoa vaan myy massoille sitä, minkä ne helpoimmin omaksuvat, olipa tuo sisältö sitten Madonnaa, Andy Warholia tai typeriä lintupelejä, jotka edustavat minun kulttuurikritiikissäni kulutuskapitalistiselle teknoaikakaudelle ominaista esteettisen ja sivistyksellisen rappion tilaa, jossa kaikkein ‘yksilöllisin’ näyttää alati vaihtuvan muodin ja tarjoustuotteitten tavoin olevan hetkellisesti myös kaikkein suosituinta ja typerintä. Onneksi tästä säännöstä on poikkeuksia.

Kierkegaard olisi yhä meidänkin aikakaudellamme toisinajattelija sekä älyllinen elitisti, kuten oli myös Nietzsche, joka peruslähtökohdissaan muotoili ressentimentistä perusteiltaan samankaltaisen näkemyksen kuin Kierkegaard, joskin hyvin omalla tavallaan. Nietzsche ei tuntenut Kierkegaardin tekstejä, joten itsenäisinä ja riippumattomina ajattelijoina nämä kummatkin eksistentialismin esi-isät kuvastavat jotain hyvin olennaista omasta ajastaan. Molempien psykologis-filosofisena motiivina oli tekopyhyyksien ja [alkavan] massakeskinkertaisuuden ohella kritisoida etenkin Hegelin determinismiä [ja nationalismia]. Nietzschen frustraatiosta vapaan ja ylevän herramoraalin sekä sääliin perustuvan ressentimenttisen orjamoraalin voi myös nähdä kärjistettynä kriittisenä parodiana Hegelin herran ja rengin välisestä ‘dialektiikasta’.
.......
https://en.wikipedia.org/wiki/Ressentiment

Rauno Rasanen said...

Hytkyn tämän tahdissa ikuisuuteen. Thanks Amy.

https://www.youtube.com/watch?v=_i5UL7LqkuA
......
https://en.wikipedia.org/wiki/Cupid_(Sam_Cooke_song)

Rauno Rasanen said...

‘Tän laulun tein mun kaverille,
se vaan nukkuu kotonansa,
sen päästä tuli ansa,
kun alko suru saalistaa’

Ote Heikki Salon kappaleesta Hiili

https://www.youtube.com/watch?v=vCU_wCjrnbI

Aapeli said...

Piti 'hoitaa elämää', mutta hyvää asiaa täällä on mitä pohtia. Kirjoittelen jutuista tässä illan mittaan.

Jotenkin asiaankuuluvasti on tänään soinut Marko Haaviston Poutahaukkojen 'Paha Vaanii': https://www.youtube.com/watch?v=zIfTJI72txk

Aapeli said...

Näen itsekin tosiaan ressentimentin enemmän ilmiönä ja seuraamuksena, kuin jonkin ihmistyypin psykologisena kuvauksena. Sen kautta voidaan ehkä selittää 'ajan henkeä', mutta ihmistyyppien kuvaamiseen se ei sovellu.

Olen samaa mieltä siitä, että ressentimentti itsessään ei ole perusjuuri. Tärkeämmässä roolissa ovat olosuhteet, joista tuo kauna kasvaa eräänlaiseksi 'myrkyksi', joka sitten lopulta saa konkreettisen muodon erilaisissa poliittisissa liikkeissä.

1900-luvun alun fasismia ja (peilikuvaansa) kommunismia pintapuolisesti ajatellen; Molemmat poliittiset liikkeet saivat valtavasti voimaa esim. teknologisten muutosten aiheuttamista luokkaromahduksista ja nousuista, kuin myöskin protestanttiskristillisen arvomaailman sekasotkusta. Tätä ilmiötä mielestäni kuvantaa hyvin Michael Haneken "White Ribbon" - elokuva, joka keskittyy 1900-luvun alkupuolen saksalaisten elämään.

Joten, kyllä: Turvattoman, vainotun ihmisen mieli elää pelossa, ja pelosta kumpuaa resenttimentti joka etsii poliittista muotoa. Ja tässä vaiheessa oikeisto on nähdäkseni saanut otteen tuosta kaunasta hyvin konkreettisesti kaikkialla Euroopassa.

Tässä vaiheessa kuvio on kai hiukan päinvastainen 1900-luvun alkuun; Näennäisvapauksia on enemmän kuin koskaan, mutta eriarvoistumista ei ole pystytty estämään. Oikeastaan vapautemme on käytännössä rakennettu luonnon resurssien ja heikompien riistolle, luoden olosuhteita joissa ihmiset kasvavat pelossa ja turvattomuudessa.

Vasemmistoliberaali suvaitsevaisuus ei ole myöskään pyrkinyt käytännössä hillitsemään näitä erilaisten kulttuurien ja arvomaailmojen välillä ilmeneviä väistämättömiä jännitteitä, sikäli kun se nyt olisi siihen pystynytkään. Toteaisin, että ainakin osaksi syy on ollut kyyninen voitontavoittelu; on haluttu saada halpaa, helposti pyöriteltävä työvoimaa osaksi kapitalismin rattaita.

Suomessakin ollaan pyritty varsin aktiivisesti välttämään (myös) sotavuosien traumoja ja ahdistuksia, jotka loivat hyvin rikkinäisiä perheitä nopean kasvun pohjalle. Juoppoja isiä tyrannisoimassa lapsiaan, ja näistä isiä, jotka suorittivat itsensä irti perheistään. Saimme kyllä tuolla kehityksellä huipputeknologiaa ja huippuosaamista mutta kasvumme hinta on ollut sielumme menetys; se, että on syntynyt eri tavalla kaunaansa peittelevien ihmisten sukupolvia, ja ainoastaan kohtuullinen elintaso on pitänyt tuota katkeruutta piilossa. Tähän saakka.

En kyllä tässä kykene vielä tarkemmin sanallistamaan sitä, että mikä on juuri suomalaisessa kulttuurissa ja käytännön elinhistoriassa resenttistä muukalaisvihaa ruokkivaa. Varmasti toisella maailmansodalla on siinä kuitenkin paljon merkitystä.

Pohdittavaa kyllä riittää Carl Schmittinkin ajattelussa, joka taisi todeta, että kaikki politiikka tarvitsee aina vihollisen = Big Other? Onko ressentimentti sitten jonkinlainen väistämätön polttoaine kierteessä, joka toistuu aina uudelleen? En tiedä, pitänee lukea Schmittiäkin enemmän.

Kierkegaardin määritelmä tuntuu kyllä osuvalta. 'Intohimoa' aikanamme riittää, mutta että se on usein hyvin kapeakatseista ja erittäin vulgaaria intohimoa. Toisaalta tuo dekadenssi ei häviä 'fundamentalistisen' isiksen riveissäkään. Sielläkin ihmisten teurastamiset siirretään osaksi facebookia, nihilististä massamediaa. Voisi melkein sanoa, että sodasta on tullut siitäkin pelkkää viihdettä äärimmäisen tylsistyneille (viimeisille) ihmisille.

Rauno Rasanen said...

‘Pohdittavaa kyllä riittää Carl Schmittinkin ajattelussa, joka taisi todeta, että kaikki politiikka tarvitsee aina vihollisen = Big Other?’

Lacanilainen terminologia on käsiteviidakko, jota ymmärrän perin vajavaisesti, mutta sen mukaan Big Other ei olisi nimenomaan vihollinen vaan jokin radikaali toiseus ja/tai yliluonnollinen, esim. Jumala. Big Other ei ole reaalisesti olemassa, vaikka esim. Stalinin hahmo sai Suuren Toisen piirteitä ihmisten mielissä. Esimerkkinä voisi tietysti olla kuka tahansa jumalana palvottu ja pelätty olento.

Lacanilainen käsitteistö ei sellaisenaan sovellu selittämään Carl Schmittin käsitystä politiikasta. Eräänlainen ‘Big Other’han se vihollinenkin tietysti on, mutta Schmittin mielestä valtiollinen politiikka ei ilmeisesti ole edes mahdollista ilman vihollista, ei myöskään kansallinen identiteetti ja yhtenäisyys. Tämä on silkkaa partikularismia ja konservatismia ja niin kaukana arvoliberaalista pluralismista kuin kuvitella saattaa. Schmittin perustelut eivät kuitenkaan ole fanaattista huuhaata vaan terävää poliittisen kielenkäytön analyysiä ja osuvaa liberaalin demokratian kritiikkiä. Silti hän on minun mielestäni peruslähtökohdissaan jos ei ehkä täysin väärässä niin ideologisesti vaarallisen yksipuolinen. Valtio ei voi olla pääosin vain yhden poliittisen identiteetin keskittymä vaan useiden näkemysten ‘demokraattinen konflikti’. Schmitt olettanee kuitenkin, että demokraattis-liberaalinen pluralismi hajottaa valtion sisältäpäin. No, me tiedämme miten kävi natsi-Saksan ja yhtenäisen kommunistisen blokin. Valheen, vainoharhan ja barbarian varaan voi rakentaa vain megalomaanisen Panopticonin eli Vankilan. Tällaisessa tilanteessa [totalitaarinen] valtio kääntyy itseään vastaan ja tuhoaa itse itsensä kuin autoimmuunisairaus ihmisen.

Totalitaariseen valtioon sisältyvä itsetuhoisuus, jota pidän faktana, ei tietenkään mitätöi Schmittin [ja etenkin Zizekin] kritiikkiä, jonka mukaan liberaali pluralismi tekee kapitalistisesta yhteiskunnasta eräänlaisen tuotevalikoimien tilkkutäkin, jonka vapaamielisen häilyvässä ilmapiirissä eläviä, tahdottomuudessaan epävarmoja ihmisiä ei yhdistä toisiinsa mikään muu ideologia kuin mainostekstien sisältämä imperatiivi: Kuluta! Nauti! Mutta ehkä on parempi niin, kuin joutua totalitaarisen valtion kansalaisena oman henkensä säilyttääkseen jatkuvasti tarkkailemaan ja epäilemään naapuriaan valtiopetoksesta.
.....
‘Valkoinen nauha’ on melko ahdistava mutta juuri siksi totuudenmukainen elokuva ihmisten ennakkoluuloista ja epäluuloista, ellei peräti pahuudesta, toisiaan kohtaan.
.....
https://en.wikipedia.org/wiki/Panopticon#Criticism_and_the_Panopticon_as_metaphor
https://fi.wikipedia.org/wiki/Autoimmuunisairaus
https://en.wikipedia.org/wiki/Jacques_Lacan#Other.2Fother
http://www.tiedejaedistys.fi/uusin-numero/tiivistelmät/129-sanasumua-ja-poliittisen-erottelun-selkeyttä.html

Rauno Rasanen said...

Ollako rahan huora vai ideologian orja? Kas siinä politiikan peruskysymys.

Rauno Rasanen said...

Tässä yksi suosikkini Wagnerilta. Mestarilaulajien alkusoitto.

https://www.youtube.com/watch?v=3nhcTllJgIY

Anonymous said...

Kiinnostaako Raunoa enää politiikka? Mitä olet mieltä Sipilän harjoittamasta globaalin pidäkkeettömästä uusliberalistisesta finanssikapitalismista, tatcherilais-reaganilaisesta liberalismista?

Rauno Rasanen said...

Näin televisiosta useita mielenosoittajien banderolleja Rautatientorin väkijoukossa. Ytimekkäimmin palkansaajien sanoman ja koko ongelman tiivisti erään naisen plakaatti, jossa luki: ‘En anna pakolla!’

Rauno Rasanen said...

En pidä Sipilän linjasta, mutta, pelimies hän näyttää kuitenkin olevan. Sipilän strategia on selvä. Ay-liikkeen yleissopimusvaltaa palkkaneuvotteluissa pitää rajoittaa, jotta saadaan aikaan työvoimakustannuksia vähentäviä sopimuksia. Puheet talkoista ja yhteiskuntasopimuksesta ovat minun mielestäni hurskastelevaa taktista retoriikkaa, sillä talkoot ja sopiminen perustuvat aina vapaaehtoisuuteen, ei pakottavuuteen. Sipilän vaatimuksena on kuitenkin esitetyn leikkaustavoitteen ehdoton hyväksyminen. Tämä on yhtä aikaa sekä vaarallista että taitavaa peliä, koska nopeat ja merkittävät leikkaukset ovat realiteetti, jota ay-liike ei pääse pakoon, ei edes SAK.

Sipilän ehdottamia leikkauksia pitää ja niitä voidaan kohdentaa oikeudenmukaisemmin, mutta silti niitä on pakko tehdä. Ehkä Sipilä on niin kova pelimies, että hän jätti tämän mahdollisuuden [‘siirron’] alunperinkin auki pelisuunnitelmassaan, kun hän yhteiskuntasopimusneuvotteluiden kariutumisen jälkeen esitti pakottavan ja raadollisen tiukan säästölinjan. Ehkä hän olettaa, ettei SAK ryhdy ajamaan yleislakkoa vaan joutuu tavalla tai toisella ainakin osittain myöntymään hallituksen linjaan. Toisin sanoen Sipilä odottaa, että palkansaajapuoli [käytännössä SAK] tulee hallitusta vastaan ‘oma-aloitteisesti’. Lopputuloksena on leikkaustavoitteen saavuttaminen ilman, että yhteiskuntarauhan säilyminen olisi mitenkään vaarassa.

Kommentoin myöhemmin lisää, jos jaksan.

Rauno Rasanen said...

Jatkuva ruumiillinen tuska aiheuttaa kuolemanpelkoa, joka on helveteistä kauhein. Tällaisen pelon voi voittaa vain yhdellä tavalla: 'kuolettamalla' itsensä.

Rauno Rasanen said...

Hieman selvennystä uusliberalismiin liitettyihin käsitteisiin ja niiden taustaan. ‘Miten uusliberalismi tuli Suomeen?’

http://areena.yle.fi/1-2957225

Rauno Rasanen said...

Tämän piisin kitarateemaa tuli harjoiteltua joskus 40 vuotta sitten ankarasti. Sleepy time time – The Cream, Live at Winterland, San Francisco, 1968. ‘Hidas’, uninen, transsinnomaisella tavalla positiivinen tunnelma.

https://www.youtube.com/watch?v=Ln872XSYU40&list=PLZVzx0DvTcdYWrf9eRPYfvUfQNiHKxNe9&index=2

https://fi.wikipedia.org/wiki/Live_Cream
https://en.wikipedia.org/wiki/Live_Cream

Rauno Rasanen said...

Kohtuullisen raivoisaa soolokitarointia Eric Claptonilta. Jack Brucelta hieno piisi jälleen. N.S.U. – The Cream, Live at Winterland, San Francisco, 1968.

https://www.youtube.com/watch?v=zSHhTVK0us8&index=1&list=PLZVzx0DvTcdYWrf9eRPYfvUfQNiHKxNe9

https://fi.wikipedia.org/wiki/Live_Cream
https://en.wikipedia.org/wiki/Live_Cream

Rauno Rasanen said...

Vaalin valta

Muilla olkoon vaalin valta,
mull’ ei ollut milloinkaan;
kuljin yltä taikka alta,
itseäni täytin vaan;
minkä tein, mun tehdä täytyi,
mit’ en tehnyt, voinut en;
vihdoin ilta hämärtäytyi,
lankes hetki hiljainen.

Pankaa patsas haudalleni,
kiveen tämä kirjoitus:
“Synkkä niinkuin sydämeni
oli mulle sallimus.
Itse iskin piistä tulta,
sytyin, hehkuin tuokion,
paloi paras laulu multa,
tässä tuhka tumma on.”

Eino Leino

Rauno Rasanen said...

Ote Timo Hännikäisen kirjoituksesta Sarastukseen, joka on Kansallinen ja eurooppalainen, traditionalistinen ja radikaali verkkolehti. Hännikäisen analyysi on pohtimisen arvoinen, vaikkei hyväksyisikään hänen maahanmuuttopolitiikkaansa.
.....
‘Itseäni on erityisesti huvittanut se, miten vasemmisto joutuu nyt huomaamaan olevansa samassa rintamassa kovan linjan uusliberaalin talousoikeiston kanssa. Iltalehden haastattelussa 15.9. Björn Wahlroos sanoi, että Suomen on ilman muuta kannettava vastuunsa ja otettava pakolaiset vastaan, ja ennen kaikkea nopeasti integroitava heidät työelämään. Jo sitä ennen Taneli Heikka oli kirjoittanut Helsingin Sanomien kolumnissaan ”Pakolaiset ovat uusi Nokia”:

"Maahan virtaa nyt työvoimaa, jolle muutaman prosentin sisäinen devalvaatio ei ole peruste olla tarttumatta työhön. Työmarkkinoiden rakenteet murtuvat tämän virran tieltä kuin tulitikkupato. (…) Kun uudet työmarkkinoille pääsevät ihmiset alkavat kasvattaa taloutta, ymmärrämme: uusi Nokia annettiin meille lahjana ulkomailta."

Tulijoiden virta auttaa siis pudottamaan työvoiman palkka- ja muita kustannuksia, mistä hyötyvät suuryritykset. Toisaalta voidaan sanoa, että eihän merkittävä osa maahanmuuttajista edes työllisty. Taneli Heikka ei ole koskaan vaikuttanut sukupolvensa johtavalta ajattelijalta, mutta Wahlroos tuskin on niin hölmö, että uskoisi tulijoiden antavan merkittävää panosta täkäläisille työmarkkinoille. Pääosa Suomesta turvapaikkaa hakevista on peräisin Irakista, Somaliasta ja Afganistanista, ja näistä maista saapuneiden työllisyysaste on Suomen alhaisimpia. He tietävät kyllä, että täältä saa kohtuullisen elintason työtä tekemättä. Kenties Wahlroosin perimmäinen motiivi onkin ajaa sosiaaliturva alas sitä kuormittavan haittamaahanmuuton avulla. Toimiva ja kattava sosiaaliturva kun on mahdollinen vain etnisen yhteenkuuluvuuden vallitessa, ja niinpä globaalin talousliberaalin utopian puuhamiesten on ensi töikseen pirstottava kaikki kansallisvaltioon ja yhtenäiskulttuuriin viittaava.

Olipa asia niin tai näin, ”avointa Eurooppaa” puolustavasta aktivistista on tässä prosessissa vain hyötyä. Vasemmisto on 1800-luvulta lähtien taistellut saadakseen työläisille nykyisen kaltaiset oikeudet, ja ryhtyy sitten tukemaan toimia, joiden seurauksena Eurooppa alkaa muistuttaa Singaporen ja Arabiemiirikuntien kaltaisia maita, joissa siirtotyöläisistä koostuva alaluokka tekee kaikki raskaat, likaiset ja huonosti palkatut työt. Lisäksi vasemmistopuolueiden maahanmuuttomyönteisyys on karkottamassa niiden kaikki työläiskannattajat, mikä tekee vasemmistolaista politiikkaa ajavan työväenliikkeen ennen pitkää mahdottomaksi. Näitä seikkoja kapitalismin kriitikoina profiloituvat poliitikot eivät koskaan nosta esiin, ja äskettäisissä leikkausten vastaisissa mielenilmauksissakin ne loistivat poissaolollaan. ”Tervetuloa pakolaiset” sopii kaiverrukseksi länsimaisen vasemmiston hautakiveen.’

TIMO HÄNNIKÄINEN

http://sarastuslehti.com/2015/09/20/kolmannen-maailman-maihinnousu-toinen-aalto/

Riku Riemu said...

Gonzojournalisti Hännikäisellä on pointtinsa, John Steinbeck tuollaisesta kehityskulusta kertoi jo aikoinaan Vihan Hedelmissä, - mutta lähdekriittisenä linkitän tähän jotain aivan muuta.

John Fogerty kertoi, ettei ole nähnyt elokuvaa Big Lebowski. (kirj.huom. ei kannata katsoakaan, ihan paska)

Rauno Rasanen said...

Hännikäinen ei ole mikään puolisekopää gonzojournalisti kuten esim. Mattiesko Hytönen vaan asiansa älykkäästi perusteleva rasisti, ei enempää eikä vähempää, ei pahempaa muttei parempaakaan.

Mitä Fogertyyn tulee, niin rauhallisen ja tasapainoisen oloiselta mies nykyään vaikuttaa. Silti Cook ja Clifford eivät tule häneltä koskaan anteeksiantoa saamaan. Ja osittain täydestä syystä. Kuten tiedetään, kävi niin, että Saul Zaentz tavallaan osti Cookin ja Cliffordin ehtonaan se, etteivät he Nassau-bank jupakan jälkeen enää missään vaiheessa asetu John Fogertyn puolelle. Tom Fogertyn Zaentz osti maksamalla tälle suurehkon vuosittaisen eläkkeen.

Ahneus se on tässäkin kaiken pahan alku ja juuri. Kun rahasta tulee pelkkä ahneuden ja kateuden instrumentti, se sumentaa ihmisten käsityksen oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus on tunne reilusta pelistä ja reilusta päätöksestä eikä mikään mitta tai määrä voi taata sen toteutumista, jos toinen osapuoli vain ahnehtii, valehtelemisesta nyt puhumattakaan.

Zaentz valehteli etenkin John Fogertylle ja toimi näin ollen eettisesti väärin, vaikkei tehnytkään juridista virhettä. Pelkkä lain toteutuminen ei vielä takaa, että lakia noudattaessaan ihminen toimisi moraalisesti oikein. Muun muassa tästä syystä haistatan legalistiselle oikeistoliberalismille edelleenkin pitkät p:t. Kuitenkin se, mitä tällaisesta asenteesta eli poliittis-eettis-ideogisen legitimaation asettamisesta kirjaimellis-juridisen tulkinta- ja tutkintaprosessin edelle saattaa äärimmillään seurata, kauhistuttaa minua, ja tietoisuus noista seuraamuksista pitää minut visusti erossa niin kommunismista, uskonnollisesta sitoutumisesta kuin ‘tieteellisestä’ rasismistakin.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Legalismi

Riku Riemu said...

Äärimmäisyydet ovat kauhistus, mutta kultainen keskitie ei kelpaa kenellekään, koska se on niin tylsää ja vieläpä sanotusti tyhmää.

Rauno Rasanen said...

Ei ole mitään kultaista keskitietä. On vain yritys välttää epämiellyttäviä valintoja.

Riku Riemu said...

Niin se on, mutta mikä meidät sitten ajaa epämiellyttäviin valintoihin. Tämä kysymys etenkin nyt, kun kaikki tuntuvat olevan naama punaisina tiloissaan, valmiina kertaheitolla parantamaan koko maailman.

Rauno Rasanen said...

‘Niin se on, mutta mikä meidät sitten ajaa epämiellyttäviin valintoihin.’

Nimenomaan yritys välttää epämiellyttäviä valintoja. Me emme yksinkertaisesti tiedä, mikä lopulta on hyvää ja oikein, jos sitten yhtään mikään. Emmekä tule koskaan tietämään. Evoluutiossa mieleemme koodautunut halu- ja viettidynamiikka ‘huijaa’ meitä tietoisuudeksi eli symboliseksi representaatioksi ‘naamioitumalla’ puhumaan sellaisista mielettömyyksistä kuin rakkaus, jumala, totuus tai yleinen hyöty. Toimimme kuitenkin viime kädessä aina pelkästään henkilökohtaisen ja lähimmän viiteryhmäintressimme edun mukaisesti.

Luulemme valitsevamme oikein ja hyvin, vaikka todellisuudessa meillä ei ole mitään tietoa siitä, onko valinnoillamme yleispätevämpää perustetta ja pysyvyyttä. Eikö pikemminkin ole niin, että koko ihmislajin olemassaolo valistuneine ja edistyksellisine ‘valintoineen’ on ikään kuin kontrafinaalinen prosessi, joka vääjäämättä tuhoaa meidät, vaikka sen piti johtaa paitsi ulkoiseen myös sisäiseen edistykseen, jopa ikuiseen rauhaan. Näin on käynyt kaikille lajeille, mutta ihmiselle se näyttää tapahtuvan nopeammin kuin millekään muulle lajille koskaan aikaisemmin.

Rajallisessa tilassa ei voi tapahtua rajatonta kehitystä. Meitä odottaa Nemesis eli luonnon kosto. Tämän tiesi jo antiikin Anaksimandros. Modernin faustisen nerokkuutemme hinta on tuhoutuminen, koska ‘myimme’ sielumme evoluution paholaiselle [joka valheellisesti lupaa meille onnellisuuden] saavuttaaksemme ikuisen elämän teknologisessa täydellisyydessä. Emmekö siis oppineet yhtään mitään Jeesuksen esimerkistä, kun hän kieltäytyi lankeamasta paholaisen houkutuksiin erämaassa? Emme.

Ensisijaisesti meitä kaikkia siis ajaa vain ja ainoastaan pyrkimys omaan ja läheisten ihmistemme [ketkä sitten läheisiksi koemmekin] mielihyvään ja mukavuuteen eikä evoluution eli ikuisuuden näkökulmasta ole piirunkaan väliä sillä, minkälaisia valintoja teemme sisällöllisesti tai arvojen suhteen, kunhan vain lisäännymme ja kehitymme. Evoluutio luonnonvalintana on pakottava deterministinen prosessi, josta ihminen ei pääse irti kuin kuolemassa, toivottavasti. No, sinnehän tämä maailma on koko ajan matkalla, joten don’t worry. Entä mitä merkitystä aatteilla - esimerkiksi liberalismilla tai konservatismilla - voisi olla silloin, kun elämää tarkastellaan tällaisesta perspektiivistä? Vastaus lienee itsestään selvä. Ei mitään.

Kaikki edellä esitetty on tietysti silkkaa nihilismiä, joka lopettaa keskustelun tykkänään, mutta johon itse uskon kuin jumalaan. Jos sitä nyt kuitenkin joku näinä aikoina kysyy [ja varmasti kysyy], voin vastata. Olen konservatiivinen liberaali, en liberaali konservatiivi. Toistan: konservatiivinen liberaali, en liberaali konservatiivi. Onko valintani oikea ja hyvä? Mistä minä sen tietäisin? ‘Onneksi’ [?] on niitä, jotka näköjään tietävät minunkin puolestani – ja paljon paremmin kuin minä, ainakin omasta mielestään. Suon heille tämän ‘etuoikeuden’. Olenhan jo ajanut itseni nurkkaan kaiken kumoavalla nihilismilläni. Viihtyisin siellä nurkassa kyllä oikein hyvin, mikäli olisin fyysisesti terve. Henkisestihän minusta ei vikaa löydy - - - - .

https://fi.wikipedia.org/wiki/Anaksimandros

Riku Riemu said...

Minä olisin langennut puhumaan hyvinkin nopeasti tulevista tunnetiloista, jota menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Olisivatko ne sitten niitä evoluution koodaamia halu- ja viettidynamiikkoja. Älyllisille toiminnoillemme tuntemukset ja kokemukset ovat ilmeisestikin hyvinkin määrääviä, voimme päätellä sen esimerkiksi siitä, että viisaat ihmiset tulevat ajattelussaan samoista asioista hyvinkin vastakkaisiin tuloksiin.

Läheisiämme toki ajattelussamme pyrimme suojelemaan yli kaiken, mutta onko meistä todella suojelemaan heitä. Väittäisin, ettei ole, läheisillemme teemme kaikkein suurimmat pahat.

Nihilisti minäkin olen, uskon ehdottomasti omaksuttujen aatteiden vain pahentavan asiain tolaa. - "Porvarikin antaa armon, jos siitä on hänelle taloudellista hyötyä, mutta se, jolla on aate, ei sitä tee, koska hän uskoo väärintekemiseenkin (väätin on väärin, vaikka voissa paistaisi) aina silloin, kun se on teorian mukainen."

Politiikasta ei kannata edes puhua, se on jotain aivan muuta. Pasianssia tai pokeria, huijausta pelin läpiviemiseksi kuitenkin.

Konservatiiviksi tai liberaaliksi julistautuminen kaventaa omaehtoisen ajattelun mahdollisuutta. Kaikkihan me olemme konservatiiveja, mutta edes pieni aukko pitää jättää kapinallisuudelle, - muuten on todennäköisesti kuollut.

Rauno Rasanen said...

1
‘Minä olisin langennut puhumaan hyvinkin nopeasti tulevista tunnetiloista, jota menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Olisivatko ne sitten niitä evoluution koodaamia halu- ja viettidynamiikkoja. Älyllisille toiminnoillemme tuntemukset ja kokemukset ovat ilmeisestikin hyvinkin määrääviä, voimme päätellä sen esimerkiksi siitä, että viisaat ihmiset tulevat ajattelussaan samoista asioista hyvinkin vastakkaisiin tuloksiin.’

Tunteet ja affektit ovat se primitiivinen kerros, joka nousee suoraan vaisto- halu- ja viettidynamiikasta eli ne heijastavat eliön pyrkimystä selviytyä ja lisääntyä maailmassa. Ihmisen kohdalla tämä selviytymisprosessi on monimutkaistunut kulttuurisesti koko ajan, vaikka sen perusta pysyykin aina samana. Niinpä myös inhimillinen ajattelu nousee halujen ja viettien determinoimien tunneaffektien pohjalta.

Mutta – vaikka inhimillinen ajattelu tietoisuutena, joka konstituoituu kielen tavoin symbolisena representaationa, määräytyy halu-affekti-tunnetasolta käsin, se samalla myös eriytyy kategorisesti/ontologisesti erilliseksi alueeksi, jolla on suhteellinen autonomia haluihin ja tunteisiin nähden. Siis – vaikka halu-vietti-tunnekerros toimii tietoisuuden välttämättömänä perustana, se ei ole riittävä syy selittämään ihmisen kielellisen kommunikaation luonnetta. Tällä tavoin syntyy illuusio tietoisuuden ja vapaan tahdon itsenäisyydestä, joka kuitenkin on täysin välttämätön inhimillisen ajattelun kehitykselle.

Emme ymmärtäisi maailmasta mitään, jos tietoisuus määräytyisi 100%sti affektiyllykkeistä. Tietoisuuden, näin monimutkaisena kuin se ihmisellä ilmenee, täytyy olla poikkeus luonnon muuten deterministisestä tapahtumisesta. Se ei seuraa kausaalisesti perustastaan [jos kohta kvanttifysiikka on kumonnut kausaalisuuden ajat sitten], joka on sen syntymiselle välttämätön, eikä myöskään palaudu perustaansa. Silti se heijastelee jatkuvasti niitä perusyllykkeitä, jotka toimivat koko orgaanisen eliömaailman energeettisenä ‘dynamona’, useimmiten täysin tiedostamattomasti.

Erimielisyytemme tunne- ja aatetasolla eivät johdu suoraan affektiperustan erilaisuudesta vaan tunne- ja symbolitason sosiaalipsykologisesta monimutkaisuudesta, joka on kulttuurisesti eriytynyt ja jakautunut. Itse en pidä mahdollisena, että tunteita voidaan tutkia samalla tavoin tieteellisesti kuin vaikka avaruutta tai aineen mikrorakennetta. Reduktionismia voidaan onnistuneesti soveltaa tiettyyn rajaan asti ihmisen suhteen, mutta kun se raja ylitetään, kadotetaan myös ymmärrys intentionaalisuudesta, joka on aivan olennainen osa ihmisen käyttäytymisen ja ajattelun selittämistä.

Meillä ei ole muuta järkevää mahdollisuutta ymmärtää ihmisen mentaalisiin eroavuuksiin liittyviä kulttuurisia eroja kuin siirtämällä tunteet kielelliseen järjestelmään ja rationalisoimalla ne käsitteellisiksi ‘paketeiksi’. Ajattelun mahdollistava havainto-käsite-dialektiikka voi toimia vain tällä tavoin. Tietoisuuden dialektisessa prosessissa kadotamme kuitenkin väistämättä jotain olennaista tunteitten perustasta, mutta tämä on se hinta, joka joudutaan ‘maksamaan’ merkityskokemuksellisesta ymmärryksestä sen suhteen, mitä havaitsemme ja tutkimme. Niinpä pidän jotakuinkin naurettavana, jos joku umpireduktionsti väittää, että kiireisen ihmisen toiminta johtuu täysin hänen kiivaasta aineenvaihdunnastaan, koska sellainen selitys ei vastaa kysymykseen ‘miksi’ vaan pelkästään kuvaa ‘miten’ asiat hänessä tapahtuvat. Ontologis-kategorinen ero fenomenologisen ja reduktionistisen selityksen välillä on pakko tunnustaa, jotta pystyisimme ymmärtämään kiireisen ihmisen motiiveja. ‘Kiivas aineenvaihdunta’ selittää matemaattisen tarkasti ‘mitä’ ja tarkemmassa analyysissä ‘miten’ asiat ihmisessä tapahtuvat, mutta motiiviselityksen [‘miksi’] johtaminen niistä on G. H. von Wrightin sanoin: ‘paha virhe’.

[jatkuu]

Rauno Rasanen said...

2 [jatkoa edelliseen]

Minulle on lopulta aivan sama päätyvätkö ‘viisaat’ ihmiset täysin päinvastaisiin lopputuloksiin esim. liberalismin tai konservatismin suhteen. Niin vain tapahtuu, on tapahtunut ja tulee aina tapahtumaan. Voimme ymmärtää ihmisiä ja heidän motiivejaan kokemuksellisesta [fenomenologisesta] merkityssisällöstä [semantiikka] käsin, mutta perimmältään kyse on tietysti biologisesta eli evoluution ihmiseen automaattisesti ‘koodaaman’ vaiston, halun ja vietin sanelemasta selviytymisen strategiasta, joka ilmenee kulttuurisissa mentaliteeteissa, eri intresseistä ja preferensseistä riippuen, eri tavoin. Miten nuo mentaliteettierot ihmisissä vaikuttavat ja ilmenevät, on tieteellinen kysymys, mutta minua ei tiede loppupeleissä kovin paljon kiinnosta. Tiede on ja sen pitääkin olla tutkimuksen väline eikä mikään aatteellinen projekti, mutta väline itsessään ei voi paljastaa sellaisia asioita [etenkin arvoja], jotka jäävät lopulta aina tietyn kieliyhteisön eli tietyn [imaginaarisen ja symbolisen] representaatioverkoston sisäiseksi kamppailuksi, jossa kyllä monesti käytetään hyväksi tieteellistä auktoriteettia.

Auktoriteettiin vetoaminen ei kuitenkaan ole tieteellinen [kausaalis-reduktionistinen] selitys vaan fenomenologinen [kokemusperäinen] motiivi. Auktoriteetti legitimoi tietyt arvot ja normit [ääriesimerkkinä Jumalan antamat käskyt], kun taas tiede itsessään ei operoi arvolähtökohdista käsin, vaikka se tietenkin voi tutkia arvoja. Tiede on metodin säätelemää tutkimusta, auktoriteetti on metodin avulla saatujen tulosten viimekätinen tulkinta. Tiedeyhteisö on tieteen auktoriteetti, mutta sen käyttäminen psykologisena, sosiaalisena ja eettisenä arvoindikaattorina on aina vaarassa tehdä tieteestä politiikkaa. Politiikka ei ole tiedettä vaan erilaisten arvojen ja normien välillä käytävää valtataistelua, jonka välineinä toimii suostuttelu, indoktrinaatio, disinformaatio, manipulaatio ja propaganda. Politiikka on siis tieteen eli kokeellisesti verifioidun mutta yhä falsifioitavissa olevan informaation vastakohta. Politiikkaa ei voi todistaa oikeaksi tai vääräksi, koska se on lopulta aina mielipidekysymys: ‘musta tuntuu, että maahanmuutto on xxxx’. Se, joka käyttää tiedettä poliittisen agendan tavoin, tekee siis vakavan kategorisen virheen ajautuen ristiriitaan argumentaationsa sisäisen rakenteen suhteen eikä voi välttyä kehäpäättelyltä. Hän ei ole enää uskottava ja muuttuu minun silmissäni jonkin aatteen agitaattoriksi – ellei arvoja sitten todellakin voi johtaa tosiasioista. Mutta jos voi, niin se pitää avoimesti tunnustaa eikä kätkeä preferenssejään tieteellisen ‘auktoriteetin’ valepukuun. Tämä lienee kuitenkin aivan liian vaikeaa niille, jotka vuorenvarmasti uskovat tieteen ‘paljastamiin tosiasioihin’ [tässä kritiikissä minulla on mielessäni pari blogistia, joiden nimimerkit jätän sanomatta].

Rauno Rasanen said...

Natalie Dessay: ‘Se pieta`’- Kleopatran aaria Händelin oopperasta Julius Caesar.

https://www.youtube.com/watch?v=u4vB6DaJfQw

Joskus muinoin jopa ei-niin-kovin-uskonnollisessa musiikissa osattiin yhdistää kauneus ja hurskaus. Moderni klassinen musiikki näyttää sen sijaan menettäneen kyvyn melodiseen luovuuteen tykkänään. Populaaripuolella taas hytkytään suurimmaksi osaksi gospelista kumpuavien viidakkorytmien tahdissa. Luojan kiitos tämä Natalie Dessayn sielua riipaiseva esitys vie minut täysin toisenlaiseen maailmaan. Hyvästi nykyaika, sinä typeryyteen asti pinnallinen mainos- ja mediakupla.
....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Caesar_(ooppera)
https://en.wikipedia.org/wiki/Natalie_Dessay

Rauno Rasanen said...

Minun filosofiani päätyy ja päättyy tähän lopputulemaan eli Albert Camus’n tulkintaan Sisyfoksen myytistä.

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Myth_of_Sisyphus
.....
https://en.wikipedia.org/wiki/Sisyphus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sisyfos

Rauno Rasanen said...

Suurin osa musiikista unohtuu tai katoaa ja minun puolestani myös saa kadota äänten kaaokseen ja kohinaan, mutta yksinkertaisuudessaan ja kauneudessaan kaikkein koskettavimmat melodiat ovat ikuisia kuten Wolframin laulussa iltatähdelle Wagnerin oopperasta Tannhäuser. Tässä esittäjänä Dmitri Hvorostovsky.

https://www.youtube.com/watch?v=Si7D5SW6b-U
.......
Poikkeuksena aiemmasta ‘tuomiosta’ olkoon Karajanin johtamana Sibeliuksen lähes ainoa muodoltaan varsin modernistinen kokeilu eli 4. sinfonia, joka lienee yksinäisintä musiikkia, mitä maailmassa koskaan on kirjoitettu.

https://www.youtube.com/watch?v=zl_q1QDkiiw
.....
https://fi.wikipedia.org/wiki/Sinfonia_nro_4_(Sibelius)
.....
Valitettavasti kuuntelua ja musiikkiin kuvallisesti sopivaa videota häiritsevät jopa tässä Sibeliuksen tapauksessa väliin ängetyt mainokset, nuo läpikaupallisen kulutuskulttuurimme henkisen typeryyden korkeimmat saavutukset, joista eroon pääseminen tehdään markkinatalouden periaatteella koko ajan yhä vaikeammaksi ja kalliimmaksi: jos maksat, voit kuunnella/nähdä tuotteen ilman mainoksia. Tällainen kiristys ei ole enää vain kiusantekoa vaan henkistä terroria. Meidän pitää maksaa ikäänkuin suojelurahaa, jotta välttyisimme mainosten tunkeilulta.

Rauno Rasanen said...

‘Sibeliuksen musiikin englantilainen esitaistelija Cecil Gray sanoi Tapiolasta: ‘Vaikka Sibelius ei olisi kirjoittanut mitään muuta, tämä teos riittäisi sijoittamaan hänet kaikkien aikojen suurimpien mestareiden joukkoon.’’

Sibeliuksen upeaa Tapiolaa täydentää tässä uploadissa musiikkia erinomaisesti kuvaava luontovideo.

https://www.youtube.com/watch?v=Yy0_zqEOp4A
.......
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapiola_(Sibelius)

Korppi on oikeus said...

Hännikäinen ei ole mikään puolisekopää gonzojournalisti kuten esim. Mattiesko Hytönen vaan asiansa älykkäästi perusteleva rasisti, ei enempää eikä vähempää, ei pahempaa muttei parempaakaan.

Oikea huomio. Olen myös rasisti, pidän etnistä yhtenäisyyttä hyvänä asiana. Olen varsin tietoinen, että lähtökohdistani voi päätyä absurdiin ja julmaan yhteiskuntaan. Se riski on kuitenkin kaikissa inhimillisissä ideologioissa, olemmehan perisynnin alaisia. Nykyistä yhteiskuntaa voi perustella ainoastaan löperöllä utilitarismilla, onhan se onnistunut jokseenkin hyvin esim. kivunlievityksessä. Mutta se on kupla, joka puhkeaa ja väkilvalta palaa aina muodossa tai toisessa. Voimme ainoastaan valita, miten ja mihin käytämme väkivaltaa (moderni yhteiskuntakin on vain näennäisesti pasifistinen. Sen rauha perustuu viime kädessä väkivallan uhkaan ja väkivallan ulkoistamiselle rajojen taakse ja kehitysmaihin. Jälkimmäisessä asiassa ovat vasemmistolaiset kriitikot ihan oikeassa).

Emme ymmärtäisi maailmasta mitään, jos tietoisuus määräytyisi 100%sti affektiyllykkeistä. Tietoisuuden, näin monimutkaisena kuin se ihmisellä ilmenee, täytyy olla poikkeus luonnon muuten deterministisestä tapahtumisesta. Se ei seuraa kausaalisesti perustastaan [jos kohta kvanttifysiikka on kumonnut kausaalisuuden ajat sitten], joka on sen syntymiselle välttämätön, eikä myöskään palaudu perustaansa. Silti se heijastelee jatkuvasti niitä perusyllykkeitä, jotka toimivat koko orgaanisen eliömaailman energeettisenä ‘dynamona’, useimmiten täysin tiedostamattomasti.

Kiintoisaa. Eikö ihmisen todellisen autonomian (luonnon determinismistä riippumattoman eli epäkontingentin autonomian) olettaminen vaadi sielun olemassaoloa? Ellet siis ajattele, että tietoisuus on vain illuusio, vaatii objektiivisen autonomian olemasssaolo metafyysisen olettamista.

Btw. Kvanttifysiikka ei käsittääkseni ole kumonnut determinismiä. Pikeminkin kyse on inhimillisen ymmärryksen rajoista, eli tiede ei kykene määrittelemään edeltäviä syitä tietyille havaittaville tapahtumille. Tämähän ei kuitenkaan tarkoita, ettei edeltäviä syitä olisi.

Rauno Rasanen said...

‘Olen myös rasisti, pidän etnistä yhtenäisyyttä hyvänä asiana.’ - -‘Olen varsin tietoinen, että lähtökohdistani voi päätyä absurdiin ja julmaan yhteiskuntaan.’- - ‘Voimme ainoastaan valita, miten ja mihin käytämme väkivaltaa.’

Tässä blogissa ei suvaita rasisteja kuin hyvin valikoidusti. Olen siinä asiassa suvaitsematon liberaali, sillä muussa tapauksessa liberaalisuus menettää uskottavuutensa. Kaikki ei todellakaan käy. No, jos nyt sitten toteuttaisit tämän julman mutta ehkä oikeudenmukaisemman yhteiskuntasi käytännössä etkä vain sanojen avulla. Voin kertoa etukäteen, että siitä yhteiskunnasta/maailmasta tulee pelon ja vainoharhan täyttämä painajainen – vielä pahempi painajainen kuin tämä nykyinen. Mutta mitäpä ei dogmaatikko [myös ja etenkin ideologinen anarkisti] tekisi utopiansa toteutumisen varmistamiseksi. Jos kerran väkivaltaa on väistämättä aina ja kaikissa systeemeissä, niin miksi emme tosiaan käyttäisi sitä ideologiamme toteuttamiseksi yhtä tehokkaasti kuin Isis.

Korppi on oikeus said...

Jäitä hattuun. Olen rasisti mikä ei tarkoita, että tahtoisin seurata kyseistä ajattelua johdonmukaiseen loppuunsa. Mikä tahansa maallinen aate vietynä johdonmukiaseen huipentumaansa, vie ennemmin tai myöhemmin väkivaltaan ja mielettömyyteen. En ajattele lapsellisen keskikaljarasistin tavoin, että maassamme ei saisi olla lainkaan väärän värisiä tai ”hyi hyi, kun tuo on naimisissa ulkomaalaisen kanssa”. Tuota tietä seuraamalla päätyy vain kallonmittauksiin ja muihin typeryyksiin. Kansakunta on ensisijaisesti myyttinen kokonaisuus ja illuusio, ei eksaktisti määriteltävä ominaisuuksien joukko (jos sille tielle taas lähtee, se on loputon suo). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö etnisyydellä olisi väliä. Olennaista on esimerkiksi vähemmistöjen koko, valkoisten on syytä pysyä omissa maissaan enemmistönä.

Järkevä kansallisuusaate joutuu siis tekemään myönnytyksiä ulkomaalaisille ja pysymään poissa neuroottisista rotumäärittelyistä. Liberalismi ei ole sen enempää johdonmukaisempi; jos suvaitsevaisuuden periaatetta seuraa loogisesti, löytää sieltä vain oman tuhonsa (suvaitsevaisuus on vain maallistunutta marttyyrimentaliteettia, joka on kuolevan kristinuskon peruja. ”On ennemmin kuoltava, kuin muututtava hirviöksi”, on jalo periaate, mutta yhteisötasolla toteutettuna vain typerää). Niinpä liberaalikin vetää rajan, ”tähän asti suvaitsemme, mistä alkaa väkivalta”. Kansakunnat ja identiteetit alkavat suhteesta ulkopuolisiin eli vihollisiin. Liberalismikin tarvitsee vihollisensa tai sitä ei olisi.

Korppi on oikeus said...

Jos kerran väkivaltaa on väistämättä aina ja kaikissa systeemeissä, niin miksi emme tosiaan käyttäisi sitä ideologiamme toteuttamiseksi yhtä tehokkaasti kuin Isis.

Ihan vaikka siksi, että se on väärin. Väkivalta on aina mukanamme, siitä tuskin tarvitsee kiistellä. Mutta tuskin siitäkään tarvitsee kiistellä, että väkivaltaa pyritään myös suitsimaan ja toteuttamaan tiettyjen raamien sisällä. Uskon jonkinlaiseen keskitiehen täysin pidäkkeettömän kidutuksen ja itsetuhoisen pasifismin välillä. Voi toki ajatella, ettei se ole loogista ja siksi tekopyhää. Näinkin voi ajatella ja päätyä valitsemaan kahden ääripään väliltä kun mikään muu ei kelpaa.

Korppi on oikeus said...

Mutta mua kiinnostaa enemmän toi sielu-kysymys. En saanut vastausta. Uskot ainakain minuuteen ja tietoisuuteen vahvasti, mistä olisi lyhyt askel sieluun uskomiseen.

Rauno Rasanen said...

‘Pikeminkin kyse on inhimillisen ymmärryksen rajoista, eli tiede ei kykene määrittelemään edeltäviä syitä tietyille havaittaville tapahtumille.’

Tietoisuus voi muodostaa objektiivisia arvoarvostelmia vain tarkoin määriteltyjen todistuskielipelien sisällä joko loogisin ehdoin, jolloin kyse on loogisesti pakottavasta päätelmästä [tosi-epätosi: muut vaihtoehdot ovat mahdottomia] tai empiirisin ehdoin, jolloin objektiivisuudella tarkoitetaan joko vahvaa tai vähemmän vahvaa yleistystä tietyn todennäköisyydelle annetun mittausarvon mukaan. ‘Empiirinen’ todistusmalli joutuu tietysti aina viime kädessä törmäyskurssille loogisten ehtojen täyttymisen kanssa, koska matematiikka, joka todennäköisyysarvon indikoi, ei ole semanttinen järjestelmä, mutta kvantitatiivisia kokeita inspiroivat ja ‘valmistelevat’ sekä niiden tuloksia selittävät tieteelliset teoriat ovat aina semanttisia eli merkityssisällöillä ladattuja. Muussa tapauksessa [jos hieman kärjistän] emme ymmärtäisi tieteellisistä kokeista ja matematiikasta mitään ja vaikka ymmärtäisimme emme pystyisi niitä kommunikoimaan kuin imaginaarisella tasolla, ikään kuin taiteellisena ilmaisuna.

Joku voi nyt väittää, että ymmärrämmehän me partituuristakin [nuottimerkinnät ym.] siihen sisältyvän musiikin, joten miksi emme ymmärtäisi matematiikkaa suoraan ja välittömästi? Matematiikkaan perehtynyt tajuaa nopeasti, mitä jostain monimutkaisestakin kaavasta seuraa. Mutta kuten edellisen kappaleen lopusta ilmenee, näin asia ei ole. Symbolitason semanttinen ymmärrys on loogisesti eri asia kuin jonkin matemaattisen kaavaketjun sisäinen ‘autonomia’ tai jopa sinfonisen partituurin sisältämä esteettinen mielikuva.

Matematiikka toimii omilla ehdoillaan aivan kuten partituurin rakentaminen voi olla täysin riippumatonta muista loogisista ehdoista kuin itse nuotin symbolista, joka on kategorisesti/ontologisesti [olemisen tavassaan] puhdas väline vailla muuta sisältöä kuin [periaatteessa mikä tahansa] ääni, jota se representoi. Mutta heti kun yritämme siirtää tai palauttaa tämän mahdollisimman välineellisesti toimivan [muussa tapauksessa se ei sopisi mittauksen operaattoriksi tai edes musiikillisen innovaation notaatioksi], lähtökohdiltaan ei-semanttisessa [koska sitä ei määritä totuusarvo tai metafyysinen idea] merkkijärjestelmässä luodun systeemin ensin teoriatasolle ja sitten käytäntöön, siirrymme väistämättä merkityssisältöjen/semantiikan piiriin.

Teorioita ei voi rakentaa loogisten merkityssisältöjen ulkopuolelta käsin, mutta mielikuvia [imaginaarisia merkityssisältöjä] voi. Ja tässä mielessä esteettinen kuvitelma tai elämys on lähempänä matematiikkaa kuin mikään käsitteellisesti rakennettu teoria. Ehkäpä indeterminismin implikoiva kvanttifysiikka tulisikin paremmin jos ei ehkä ymmärretyksi niin ainakin kuvatuksi laulamalla?

Kas tässä vihje Kari Enqvistille, kun hän yrittää todistaa kvanttimatematiikan kumonneen paitsi kausaalisuuden, myös klassinen logiikan, Jumalan olemassaolosta nyt puhumattakaan [Jumalan olemassaolohan todistetaan joko klassisen logiikan ehdoilla tai mystisesti, mitä ikinä mystiikka sitten merkitseekään]. Laula siis meille kvanttifysiikan ‘todistama’ universumi, Kari! Laula meille kaikki hiukkasten liikkeet ja uudet ulottuvuudet! Laula meidät aineen ytimeen! Tarvitsemme uudenlaisen runon- anteeksi 'kvantinlaulajan’ selittämään tämän maailman. Tarvitsemme Väinämöisen 2.0.

2
Totuus ei ole maailman ominaisuus vaan siitä esitettyjen [kulloisessakin todistuskielipelissä verifioitujen] väitelauseitten ominaisuus [totuus pienellä t:llä].

Objektiivinen semantiikka [Totuus isolla T:llä] on tavoittamaton ja lausumaton ja nimenomaan siksi, että semanttiset sisällöt luodaan vasta inhimillisen ajattelun/tietoisuuden/symbolisen representaation kontekstissa. Tämä asiaintila ilmentää ja siitä seuraa, että tietoisuus on konstruktiivinen illuusio eli eräänlainen kupla/harha, jonka sisällä ymmärrämme maailmaa – vähän samaan tapaan kuin taide on valhe, joka kertoo totuuden. Niinpä tiedekin on vain eräs ‘tarkennetun’ imaginaarisuuden muoto, ei sen suurempaa tai todempaa.

Rauno Rasanen said...

Eiköhän tuosta edellisestä vastauksesta voi päätellä, mitä ajattelen sielun olemassaolosta, vaikken sitä kirjoittanutkaan 'sielua silmälläpitäen', koska luin kommenttisi vasta nyt.

Rauno Rasanen said...

En pyri analyyttiseen havaintotietoon, josta puutuu fenomenologinen, siis ymmärtävä merkityskokemuksellinen [erotuksena havaintokokemukseen] näkökulma. Analyyttisesti todennettu havaintotieto on lopultakin aina ‘vain’ väline, mutta mitä voi ‘paljastaa’ meille väline, joka jää itsensä vangiksi eli todistaa vain sen, minkä pystyy omilla todistusehdoillaan verifioimaan? Vastaus: pelkästään itsensä, mikä merkitsee, että silloin liikutaan loputtomassa kehässä, ellei haluta hyväksyä perustelujen ketjun loputtomuutta.

Mutta.

'6.54. Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin – niiden päällä – niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös.)

7. Siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava.'

Sekstos Empeirikoksen ja häntä tässä komppaavan Wittgensteinin tavoin on viimein ‘heitettävä pois’ ne tikapuut, joiden avulla on päästy lähemmäs maailmaa/todellisuutta sellaisena kuin se on eikä vain sellaisena kuin se meille tietoisessa perspektiivissämme ilmenee. Samalla kun tietoisuuden tikapuut estävät asioitten näkemisen itsessään, ne kuitenkin ovat välttämätön ehto ja tie [metodi] tosiasioita kohti. Tämä on tietoisuuden ensimmäinen perusparadoksi. Tosi maailma ei ole meidän perspektiivimme siitä ja siihen eli totuus meille, vaan jotain itsessään. Kuitenkin ajatus siitä, että lähestyisimme totuutta on absurdi, jos emme voi tietää kuin kokeellisen mutta yhtä kaikki konstruoidun ‘tietomme’ totuudesta. Voisi jopa sanoa, että Totuus ei ole maailman ominaisuus vaan havaintotodistusjärjestelmiemme se ominaisuus, jonka haluamme tulevan loogisesti ‘tyydytettyä’.

Entä jos ja kun kuitenkin jatkuvasti lähestymme Totuutta tieteellisessä tutkimuksessa? Mitä tässä prosessissa tiedon suhteen todella on tapahtunut ja tapahtuu?

Tietoisuuden toisena perusparadoksina voi pitää sitä, että tiedon muuttuminen todemmaksi merkitsee samalla tiedon muuttumista triviaalimmaksi eli ongelmattomammaksi ja siten lopulta itsestään selväksi. Tämä kehitys merkitsee ymmärtämisen edellytyksinä toimivien merkityskokemuksellisten kytkentöjen häviämistä, mikä taas merkitsee sitä, että tosiasiat ikään kuin katoavat tullessaan ‘siksi, mitä ovat’. Tämä merkitsee kuitenkin myös tietoisuuden katoamista, sillä inhimillinen ajattelu kielenä perustuu nimenomaan semanttisiin merkitysyhteyksiin, jotka toimivat binaarioppositioina [hyvä-huono, väärin-oikein, kaukana-lähellä, musta-valkoinen jne.] ja siten myös pääosaltaan bivalenssin [tosi-epätosi] periaatteella.

Niinpä Wittgenstein tuli Tractratuksen toiseksi viimeisessä ja etenkin viimeisessä propositiossa kumonneeksi myös tietoisuuden. ‘Siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava’ pätee yksinkertaisesti siitä syystä, että ‘siitä’, mistä ei voida tietää mitään, ei vaieta, koska siitä puhuminen on kiellettyä, vaan koska siitä ei nyt kerta kaikkiaan voi puhua, koska sitä ei ole. Toisin sanoen: heitettyämme tikapuut pois päästyämme ‘perille’ [jotta näkisimme kaiken lopullisesti oikein] puhumme vain ‘siitä’, mikä on niin kuin se on. Mutta jos tietomme on ikään kuin yhtynyt tai sulautunut asioiden todelliseen tilaan, silloin ei ylipäätään ole enää mahdollista puhua mitään, koska ei ole ‘sitä, mikä’ puhuisi. On vain se, mikä on.

Tämä ei ole sekavaa ja hämärää mystiikkaa vaan totuus siten kuin looginen ajattelu pystyy sen ehdot hahmottamaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Sekstos_Empeirikos
https://en.wikipedia.org/wiki/Ludwig_Wittgenstein

Rauno Rasanen said...

Tämä saattaa olla paras Tapiola, jonka olen kuullut. Paavo Berglund ja Radion sinfoniaorkesteri 1992. Berglund tulkitsee Sibeliuksen tuotantoa erinomaisesti. Karajaninkin versio Tapiolasta on hyvä, mutta tempoltaan ehkä hivenen liian hidas [makuasia].

https://www.youtube.com/watch?v=a2dd00QO2HU

Jean Sibelius' tone poem Tapiola (1926). Paavo Berglund (1929--2012) conducts the Finnish RSO in 1992 [video].
.......
Nykyään RSO:ta johtaa Hannu Lintu, jonka valinta tähän hommaan oli täysosuma. Lintu on paitsi taitava kapellimestari myös mediankäytön hallitsevana ehkä paras mahdollinen klassisen musiikin lobbaaja tällä hetkellä [esim. Yle teeman Sibelius, Lintu ja RSO-sarja].

http://areena.yle.fi/1-2414453

Aapeli said...

Tietoisuus on siitä erikoinen juttu, että se on eräänlainen 'nolla', joka siltikin on juuri siksi enemmän kuin tyhjyys (?!)

Mitä on tyhjyys yksilön muodossa? Absurdi sidos, jota ei voi rakentaa miksikään symboliksi menettämättä jotain tuosta yksilöydestä. Jotain jää aina vajaaksi, ja tuon vajauden perässä juoksemme vuosituhannesta toiseen, entistäkin suuremmalla informaation nopeudella.

Jo 'Pidoissa' todettiin tämä rakkauden, ehkä olemassaolon, kaksijakoinen suhde, emmekä ole siitä pohjimmiltamme päässeet lähemmäksi Totuutta, vaikkakin faktoja toki löytyy.

Valitettavasti kiihtyvä ja kasvava informaation määrä ei siltikään takaa onnellisuutta, vaan enemmänkin kuivattaa ihmistä, sillä saamme tiedon mukana aina tuon tiedon 'pimeän' puolen, sen negaation ja selittämättömyyden.. Kun taasen lähestymme tuota negaatiota, siis yrittämällä sulattaa nämä puolikkaat yhteen, lähestymme samalla kuolemaa, ei-orgaanista stasista.

Ykseys on vailla tietoisuutta Toisesta, ja siksi seksikin on äkkiseltään niin pelottavaa, koska se hetkeksi tuo meidät lähelle 'totaalista' nollaa, ei vain sen puolikasta. Reaalitodellisuus paljastuu kaikessa vavisuttavassa hirveydessään, ja voimme joko jatkaa matkaa tuonne 'epäinhimilliseen' tai palata takaisin elämän kipeään kiertoon. Tässä dualismissa joudumme kamppailemaan, useimmat, keksimme kaikenlaisia tarinoita sille kauheudelle jota myös Subliimiksi sanotaan..

Mitenhän siinä vanhassa Fazerin mainoksessa sanottiin: 'Niin hyvää ettei sanotuksi saa'. Elämä on kyllä kauneimmillaan sellaista herkkua, että se aiheuttaa jo oksennusrefleksin. Mutta tuota herkkua haluaa silti aina lisää!

Paitsi jos siis saavutamme mahdollisimman nopeasti jonkinlaisen ei-orgaanisen, ei-inhimillisen rauhan tilan..

Aapeli said...

Tosiaan; Malttia pitää olla elämässä. Täytyy osata haukata sopivan pieniä paloja elämän herkuista ja sitten pidättäytyä. Yksilönä tällaisen valinnan voi ehkä tehdä ja ylläpitää läpi elämän, kunhan ympäristö sen jotenkin mahdollistaa. 'Täydellinen' asketismi lienee kuitenkin turhaa, koska tuossa estymisessä kuitenkin tuntuu olevan piilotettuna jo nautinto. Sama olla vaan rehellisesti hiukan porsas, munkkinakin.

Andrei Rublevin voisi katsoa illalla.

Rauno Rasanen said...

Filosofisesta pohdinnasta ei taida lopulta jäädä jäljelle kuin se, mistä kaikki filosofointi myös alkoi eli lievää paniikkireaktiota muistuttava ylevä hämmästely, jonka ytimessä on olemassaolon äärettömyyttä kavahtava kauhun tunne. Sitä on välitön subliimin kokemus ilman taiteen ja tieteen kaltaisia välittäjiä ja turvatyynyjä.

Kyseessä on kiihottava kokemus, joka halutaan toistaa aina uudestaan [esim. kauhuelokuvat]. Sitä ei kuitenkaan voi palauttaa pelkästään haluamiseksi eli uteliaisuudeksi, jos aikoo loppuun asti kysyä ‘miksi’. Ja filosofihan kysyy aina miksi. Utelias sen sijaan ei kysy vaan etsii jatkuvasti uusia ärsykkeitä ja havaintoja, uusia elämyksiä. Utelias on kuin narkkari, joka ei pysähdy koskaan ihmettelemään olotilaansa, koska on tullut riippuvaiseksi päihtymyksestään [‘ekstaasistaan’]. Mutta hän voi myös olla tiedemies, joka tekee subliimista kontrolloituja havaintoja ja näistä havainnoista kaavan eli vastaa siihen, ‘mitä ja miten’ tunnemme, kun koemme ylevän. Taiteilija sen sijaan yrittää päästää subliimin performatiiviseen ytimeen ja ilmaista sen imaginaarisin eli mielikuvallisin keinoin, kuvan tai äänen avulla.

Minun mielestäni filosofointi muistuttaa hiukan enemmän taidetta kuin tiedettä, vaikka epäilen vahvasti, voiko subliimia vangita minkäänlaiseen representaatioon [imaginaariseen tai symboliseen] menettämättä siitä jotain aivan olennaista. Tiedehän menettää subliimin kokemuksen välittömästi tehdessään ylevän elämyksestä ‘tarkkoja havaintoja’, jotka sitten selitetään laskennallisesti kaavana.

Voimme vain ihmetellen kysyä loputtomiin ‘miksi’ saamatta vastausta. Mysteeri jää. Ylevä imentää olemassaolon mysteeriä eikä mysteeriin ole ratkaisua [toisin kuin arvoitukseen]. Jumala onkin ehkä suosituin ylevälle annettu nimi. Ylevän paradoksi on kuitenkin siinä, että ‘oikea’ vastaus tai pikemminkin ‘oikea’ representaatio ylevästä joko mystifioi tai banalisoi ylevän. Uskovat tekevät ylevästä jumal-hahmon. Uteliaat sen sijaan banalisoivat ylevän, kunnes siitä ei varsinkaan uteliaitten tiedemiesten ‘suorittamien havaintojen’ jälkeen ole enää mitään jäljellä. Itse asiassa tämä merkitsee samalla tietoisuuden ‘romahtamista’ takaisin lähtökohtaansa ja alkuperäänsä, biofysikaaliseen ei-mihinkään.

Mutta vaikka näin kävisikin, niin ehkä kaikkein suurin mysteeri on juuri se, että mitään mysteeriä ei ole. No mitä sitten ylipäätään on? Tiedemies alkaa luetella. Mutta eivät tiedemiehen havaintotodisteet [joille loppua ei näy] ole mikään vastaus, koska hän perustelee uusien havaintojen luonteen perimmältään aina toisilla havainnoilla jne. ad. inf.

Filosofi ei kuitenkaan lakkaa kysymästä ‘miksi’, sillä hän pyrkii katkaisemaan loputtoman ja äärettömän havaintojen ketjun, joka johtaa tiedollisesti ei-mihinkään. Filosofia ei nimittäin kiinnosta vain se, mitä maailmassa on ja miten maailma toimii vaan se, miksi mieluummin on jotain kuin ei mitään? Siihen eivät pelkät havaintotodisteet voi antaa vastausta siirtymättä metafyysisen tulkinnan alueelle.

Filosofi ei kuitenkaan anna vastausta miksi-kysymykseen, koska a] hän ei sitä tiedä, b] ei halua halua uskoa ylevän yliluonnollisuuteen ja c] lopulta myös siksi [kuten edellä paradoksaalisesti kävi ilmi], että lopullinen vastaus lopettaa kysymisen, minkä jälkeen tietoisuus romahtaa tarpeettomana alkuperäänsä löydettyään olevan, josta se oli ‘eksynyt’ kauas harhateille. Tarkoitan – ihminen ei voi vastata ‘oikein’ sellaiseen kysymykseen, jonka ratkaiseminen merkitsisi kysyjän tietoisen olemassaolon ‘kumoutumista’. Voimme vain kysyä.

Ehkä Nietzschen ironia osuu tässäkin kohdalleen, kun hän tokaisi, että Jumalan sijaan Kantin filosofian kannattajat palvovat kysymysmerkkiä.
......
Uteliaisuuden voi tyydyttää hetkellisesti ja aina uudestaan, mutta ihmettely ei saa täyttymystään ikinä.
......
Andrei Rublev on hieno elokuva ja Tarkovsky Ingmar Bergmanille suurin ohjaaja ikinä.

Rauno Rasanen said...

Nietzsche on sitä mieltä ‘Iloisessa tieteessä’, että oli vain kohtuullista, että Luther, palauttaessaan papille vaimon, otti tältä pois korvaripin. Ja niinhän se asia varmaan oli [hehheh].

Unknown said...

Ihminen on eläin, joka noudattaa yksinkertaista sääntöä -syö aina mahdollisimman paljon, kun syötävää on tarjolla. Ihmisen järjen kehitys tukee voimallisesti tätä viettitoimintaa, rakentamalla ihmiselle nerokkaita keinoja saada syötävää ja luen myös tekniikan tuotteet "syötäviin" kuuluviksi.
Oli köyhä tai rikas samanlaisia eläimiä ollaan.
Joita ohjaa luonmonvaisto-syö aina niin paljon kuin mahdollista,kun syötävää on saatavilla.Syötävä on laajentunut teknologian myötä käsittämään myös elottomat esineet.Ihmisjärjen kehitys palvelee loistavasti vaistotoimintojamme.Menemme kohti suurta lajien sukupuuttoa ahmimalla luonnon ympärillämme autioksi, mutta vaistot vievät voiton järjestä, eikä tätä kehitystä saada pysähdytettyä.Gud bai lajien moninaisuus. K-P

Rauno Rasanen said...

Pakolaisuus ei todellakaan ole mikään uusi asia. Tässä erittäin valaiseva historiallinen katsaus pakolaisuuden lähtökohtiin ja syihin, jotka ovat aina olleet nälkä, sorto ja sota.

http://areena.yle.fi/1-3125279

Unknown said...

Noista kuoleman ajatuksista puheenollen.Välillä otan käteeni kirjan: Tiibettiläinen kirja elämästä ja kuolemasta ja luen siitä asioista ,jotka tuntuvat olevan parempaa lukemista kuin raamattu tai koraani.Nykyisin kun voi vertailla näitä uskontoja raamattuhaun ja koraanihaun avulla netissä. Buddhalaisuus ei ole uskonto. Nepalin hengellinen johtaja totesikin pari kuukautta sitten ,että uskonnot saisivat kadota maailmasta, sillä ne aiheuttavat suurta harmia ihmiskunnalle.terv. K-P

Unknown said...

Pakolaisuuden lähtökohtana on myös ylikansoitus, joka synnyttää köyhyyttä,kun jaettavaa ei riitä suurille ihmismäärille. Tietty ottamalla käyttöön teollistuneita ruoantuotantomenetelmiä, voidaan ruokkia suuremmat määrät ihmisiä. Työttömyys, työpaikkojen puute alkukantainen karjankasvatus/maanviljelys/käsityöläisyhteisö ei riitä ruokkimaan 3% vuosivauhdilla lisääntyvää väestöä.
Ehkäisymenetelmiä ei käytetä kaikissa islamistissa maissa, joissakin maissa on joitakin sallittuja ehkäisymenetelmiä.

Rauno Rasanen said...

Kommentti terrorismin salakavaluudesta [Suomen ev. lut. kirkon tiedotus Yle Radio 1:n sivuilta].

‘Jos näen lähimmäisessä ensin vihollisen, terroristit ovat voittaneet.'

Anonymous said...

Muutamissa kasvoissa, nyt niin hymyilevissä, näen todella potentiaalisen vihollisen. Mietin kaukaisen ystäväni varoitusta sinisilmäisestä luonteestamme täällä arkaisessa Suomessa, siitä kuinka luottavaisia olemme. Puhuimme tästä 70-luvulla eikä asia näy juuri muuttuneen. Keksimme monimutkaisia ajatusrakennelmia pelkojemme peitoksi mutta silti varpaamme palelevat aamulla. Emme voi tunnustaa totuutta että ihminenkin on vain eläin. Turhaa tämä tälläinen tietysti.

Mukavaa että olet elävien kirjoissa. hh

Rauno Rasanen said...

Boris Pasternak

Hamlet

Melu vaimeni. Astuin näyttämölle.
Siinä oven pieleen nojaten
kaiun lailla kaukaa tavoitan
tapahtuman vuosisatani.

Yön pimeys on minuun suunnattu,
kuin tuhat kiikaria katsomosta.
Jos suinkin mahdollista, Abba-isä,
niin tämä malja ohitseni nosta,

Minulle rakas aikeesi on itsepäinen
ja osa mieluinen, vaan siitä päästä.
On näyttämöllä toinen draama nyt,
ja siksi minut tällä kertaa säästä.

Vaan kaikki valmiiksi on suunniteltu
ja edessä on matkan pää.
Yksin olen – tekopyhään vilppiin kaikki hukkuu.
Ei elämää kuin peltoa voi ylittää.

Tohtori Živagon runot (1958)

Suomentanut Arvo Turtiainen

Rauno Rasanen said...

Joka haluaa ymmärtää, mitä Creedence Clearwater Revival-yhtyeelle ja John Fogertylle todella tapahtui, silloin ja myöhemmin, lukekoon tämän kirjan, Fortunate Son, My Life, My Music [2015]. Hank Bordowitzin epävirallinen Creeedence-historia [1997] ei ole huono, mutta siitä jää puuttumaan olennaisin eli John Fogertyn oma näkemys ja itse koettu tieto tapahtumista ja asioiden kulusta. Fogerty ei halunnut osallistua Bordowitzin projektiin, mutta nyt hän kertoo asiat niin kuin ne todella olivat ja ovat. Näin ainakin minä uskon luettuani tämän kerronnallisesti elävän ja faktojen suhteen vakuuttavan kirjan, jonka näkökulma tapahtuneeseen on aivan ytimessä eli John Fogertyn mielen- ja sielunliikkeissä, jotka eivät totisesti ole mitään ylen määrin mediamarkkinoidun pop- ja rock-henkilön pintaliitoa vaan yhden rockin merkittävimmän lauluntekijän ja vokalistin taistelua oikeuksistaan omiin lauluihinsa ja omaan tyyliinsä – sanalla sanoen omaan sieluunsa ja identiteettiinsä. John Fogerty joutui maksamaan lahjakkuudestaan, rehellisyydestään ja periaatteistaan miltei liian kovan hinnan.

Fortunate Son? Kirjan lopussa Fogerty sanoo unelmansa sittenkin toteutuneen, joten vastauksen täytyy olla kyllä. Joskus ihminen voi pelastua helvetistä jo tässä elämässä.

http://www.johnfogerty.com/
http://www.amazon.com/Fortunate-Son-My-Life-Music/dp/0316244570
https://en.wikipedia.org/wiki/John_Fogerty
https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Fogerty

Rauno Rasanen said...

Fortunate Son. CCR.

https://www.youtube.com/watch?v=ec0XKhAHR5I

Rauno Rasanen said...

Jos on olemassa niin merkillinen ilmiö kuin ruotsalainen melankolia, niin tästä sitä löytyy. Jan Johansson – Visan från Utanmyra. Takuuvarmasti rauhoittavaa.

https://www.youtube.com/watch?v=t2D5HlKLh34

Rauno Rasanen said...

Mistä ihmeestä tämä mies sai kyvyn soittaa muutaman vuoden ajan bluesia kuin jumala?

Peter Green, Fleetwood Mac - Sugar Mama [Amsterdam 1969]

https://www.youtube.com/watch?v=OW1dpDy4Q4o

Satunnainen kommentaattori kirjoittaa: ’When I played this recording to a lifelong Hendrix fan, his response was; "Holy sh*t, that sounds like Jimi Hendrix."

Toinen satunnainen kommentaattori on tätä mieltä: ‘Peter Green eats Clapton for lunch !!!’

https://en.wikipedia.org/wiki/Sugar_Mama_%28song%29

Rauno Rasanen said...

Hei

Musiikki on makuasia, mutta tuskin kukaan voi väittää, etteikö rokki kulkisi
aika lujaa vielä seitsemänkymppisenä John Fogertylta. Tässä lyhennetyt ja
typistetyt versiot kolmesta Johnin Creedence-aikaisesta hitistä. Näitä
hittejä [myös rauhallisempia] löytyy vielä ainakin parikymmentä lisää.
Toinen kitaristi on muuten Johnin poika [s. 1993]. Kyseessä on John Fogerty
bandin miniversio. Rumpali on maailman paras, ei enempää eikä vähempää.
Esiintyminen tapahtuu David Lettermanin talk-showssa.

John Fogerty - Travelin' Band, Proud Mary, Fortunate Son (2015, Letterman)

https://www.youtube.com/watch?v=fnMO5rIu6gc

[ote sähköpostiviestistäni]

Jari Sedergren said...

Ei muuta kuin terveisiä. Jouluun jolkotellaan vesisateessa.

Rauno Rasanen said...

Jos joku ole tätä vielä nähnyt, katsokoon sen rauhallisesti ja kärsivällisesti, loppuun asti. Lopussa kaiken kestävä rakkaus lyö viimeisen naulan epäinhimilliseksi raunioituvan elämän ruumisarkkuun.

http://areena.yle.fi/1-2197233

https://fi.wikipedia.org/wiki/Rakkaus_%28vuoden_2012_elokuva%29

Sammalkieli said...

Vielä Raunossa henki pihisee?

Rauno Rasanen said...

'Vielä Raunossa henki pihisee?'

Heikommaksi ja tukalammaksi menee eläminen ja oleminen koko ajan. Sydän voi pysähtyä milloin tahansa.

aho risto said...

Terveiset Inkeroisista, Terveyttä! Liikutko missään?
R.Aho

Rauno Rasanen said...

Terveys on mennyt. En liiku missään. Goodbye.

Sammalkieli said...

Askites - onko tullut tutuksi?

Anonymous said...

Olisikohan uuden päreen paikka - sittenkin?

Rauno Rasanen said...

Vastaus molempiin kysymyksiin: Ei.

Rauno Rasanen said...

Horisontissa pohditaan joulun kristillistä perusteemaa – inkarnaatiota.

http://areena.yle.fi/1-3142377?autoplay=true

'Kristillisen joulun ytimessä on usko inkarnaatioon eli ihmiseksi tulleeseen Jumalaan. Raamatun lisäksi ensimmäisinä vuosisatoina muovautunut inkarnaation teologia tarvitsi tuekseen runsaasti hellenististä filosofiaa. Kristinopin rinnalla kasvoi myös kirkko, ja lopulta kristinuskosta tuli Rooman valtiouskonto. Voiko inkarnaation teologiaa tarkastella innovaationa? Millaisia juuria sillä on juutalaisuudessa? Aiheesta keskustelevat teologisen tiedekunnan dekaani, professori Ismo Dunderberg sekä dogmatiikan dosentti Jyri Komulainen. Lähetyksen toimittavat Simo Alastalo ja Ville Talola.'

Rauno Rasanen said...

Mene ja kysy Liisalta.

https://www.youtube.com/watch?v=Vl89g2SwMh4

’Jefferson Airplane, White Rabbit , Live from Woodstock 1969. Grace Slick's Lyrics are based on her early life as a child, being read the books of Lewis Carroll's 1865 Alice's Adventures in Wonderland and its 1871 sequel Through the Looking-Glass ...hence the references to the hookah-smoking caterpillar, the White Knight, the Red Queen, and the Dormouse.’

Unknown said...

Ihminen ei halua olla kuolevainen ja ihmiskunta yrittää keksiä keinoja pysytellä hengissä pidentämällä elinikää terveellisillä elintavoilla ja myöhemmin geenimanipuloimalla sairautta aiheuttavia geenejä, parantamalla sairauksia ja tulevaisuudessa estämällä sairaudet.

Niinkauankun olemme sairauksien ,rappeutumisen ja kuoleman vankeja tarvitsemme ainakin näistä syistä Jumalaa. Toki on myös psyykeen liittyvät syyt kaivata Jumalaa. Ahdistumme niin monista asioista (siis ainakin itse ahdistun), joihin tarvitsemme ,jollei Jumalaa ,niin ainakin ihmisiä ,joille voimme purkaa ahdistustamme. Jumala on sitten se ,jolle ahdistusta voi purkaa, jos terapia tai ihmissuhteet eivät riitä .
Uskon olisi oltava nähtävästi melko vahva ja keskustelutaidot Jumalan kanssa hyvät, jotta rukous-keskustelu toisi helpotusta ahdistukseen.

Itse aion mennä pariksi viikoksi tuttavan kutsumana Kanarialle hänen vuokraamaansa kämppään pariksi viikoksi tammikuun lopulla .Tilasin lentoliput lokakuussa-halvalla Aurinko hoitaa hyvin tätä kaamosahdistusta

Rauno Rasanen said...

Martin Heidegger

Onko meillä omana aikanamme vastausta kysymykseen, mitä sana "oleminen" todella merkitsee? Ei lainkaan. Niinpä on paikallaan, että meidän pitää nostaa uudelleen esille kysymys Olemisen merkityksestä. Mutta olemmeko me ymmällä kyvyttömyydestämme ymmärtää ilmausta "Oleminen"? Emme suinkaan. Niinpä kaikkein ensimmäiseksi meidän täytyy havahtua uudelleen ymmärtämään tämän kysymyksen merkitys.

Miksi on ylipäätänsä olemassa jotakin, pikemmin kuin ei mitään?

Oleminen on kaikkein läheisin. Mutta tämä läheisyys on ihmiselle kaikkein kaukaisinta.

Ihmiset ovat taukoamatta tekemisissä olemisen kanssa ja se on kuitenkin heille vieras.

Olevaa koskevan tulkinnan kreikkalainen lähtökohta on luonut perustan dogmaattiselle asenteelle, joka ei ainoastaan julista olevan merkitystä turhaksi vaan siunaa sen laiminlyönnin. On sanottu, että "oleva" on kaikkein universaalisin ja tyhjin käsite. Sellaisena se torjuu jokaisen määrittely-yrityksen … Siten siitä, mikä epäselvyytensä nojalla vaivasi antiikin filosofointia, on tullut itsestään selvää ja kirkasta kuin päivä; näin siinä mitassa, että sitä, joka olevaa tutkii, syytetään virheellisestä menetelmästä.

Sinä et pääse filosofiaan niin, että luet monia ja monenlaisia filosofisia kirjoja tai kidutat itseäsi ratkaisemalla universumin arvoituksia ... filosofia kätkeytyy piilevästi jokaisen ihmisen olemassaoloon eikä filosofiaa tarvitse siihen ensin lisätä ottamalla se ensin jostakin muualta.

Kieli on Olemisen talo. Siinä kodissa ihminen oleskelee. Ne, jotka ajattelevat ja jotka luovat sanoillaan, ovat tämän kodin suojelijoita.

Kieli on ihmisen koti. Ihminen asuu tässä kodissa. Ajattelijat ja runoilijat ovat asumisen vaalijoita.

Monien sanojen, erityisesti olennaisten sanojen, tilanne on sama: kieli yleensä on käytettyä ja kulunutta -- välttämätön, mutta kenenkään hallitsematon kommunikaatioväline, jota käytetään kuten halutaan, aivan kuten julkisia kulkuvälineitä.

Ihminen ei ole olemisen herra. Ihminen on Olevaisen paimen.

Emme tarvitse ajattelemisessa mitään 'korkeaa lennokkuutta'. Riittää kun oleskelemme siinä mikä on lähellä ja mietiskelemme lähiolevaa: sitä mikä koskee meitä erityisesti tässä ja nyt; tässä: tätä kotikontua, nyt: läsnäolevana aikana.

Kieli on olemisen itsensä valaiseva-peittävä tuleminen.

Tulimme liian myöhään jumalten ja liian varhain olemassaolon kannalta. Ihminen on runo, jonka olemassaolo on aloittanut.
*
https://en.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martin_Heidegger

http://www.amazon.com/Martin-Heidegger-Between-Good-Evil/dp/0674387104

http://www.kolumbus.fi/juha.seppanen/jssivut/sitaatit/filsit/filsit2.htm#heid

Rauno Rasanen said...

Tähän on aina hyvä lopettaa. Tombstone Shadow - John Fogerty: Creedence Clearwater Revival, Royal Albert Hall, 4/1970.

https://www.youtube.com/watch?v=d1GdJzqslXg

Rauno Rasanen said...

[osa 1]

Zizek ja elokuvan kätketty ideologia. Erinomainen esimerkki ja esittely Slavoj Zizekin ideologia-analyyttisestä ja ideologia-kriittisestä ajattelusta. Selkeydessään likipitäen nerokasta analyysia, joka sekin ajautuu lopulta umpikujaan oman vapautusutopiansa suhteen.

Jos halujemme [libidon] ytimestä kumpuavat vapauden unelmat eivät voi ihmiselämässä toteutua yhteisöllisesti ilman tunnustusta oman olemassaolomme merkityksestä, mikä näyttäisi aina vaativan ‘Suuren Toisen’ [esim. Jumalan] antaman ‘hyväksynnän’, päätyvät unelmat ja utopiat vailla tällaista yhteiskunnallis-eksistentiaalisen identiteetin ‘Perustaa’ väistämättä joko 1] anarkiaan, jonka kapitalismi aina sulauttaa itseensä orjuuttavan kulutus-]nautinnon velvoitteen muodossa tai 2] totalitaristiseen yhteiskuntaan, jonka ‘primus motor’ ja ‘legitimaattori’ eli Suuri Toinen [‘diktaattorin katse’] autoimmuunisairauden tavoin vääristää ja reifikoi ihmisten välillä vallitsevan yhteisestä tavoitteesta ja keskinäisestä luottamuksesta syntyvän koheesion tyhjäksi ja vainoharhaiseksi teeskentelyksi lamaannuttaen ja ajaen ko. yhteiskunnan vääjäämättä henkiseen ja sosiaaliseen näivettymiseen ellei peräti itsetuhoon [esim. Pohjois-Korea].

Niinpä Zizekin dokumentin lopussa esittämä vailla Suurta Toista [jota ei ole olemassa] elävien, ‘eksistentiaalisesti yksinäisten ihmisten itse asettaman’ vastuullisuuden varaan rakentuva yhteisöllisyys on lopulta ideologisen utopian muoto sekin. Mutta ilmeisesti Zizek olettaa ja oikeuttaa tällaisen yhteisön mahdollisuuden, koska kokee voivansa itse oikeutetusti toimia radikaalin vasemmiston ideologia-konsulttina ja -innovaattorina. Tämä on kuitenkin kaappi-voluntarismia’ ja desisionismia jos mikä, ei mitään universaaleista oikeuksista ja puolueettomasta proseduurista johdettavissa oleva legitimaatioperustelu, jos sellaista nyt voi olla olemassakaan muualla kuin habermasilaisessa idealismissa.

Mutta kuka tai ketkä – lukuun ottamatta 1] teknologisten innovaatioiden ja pääoman kaiken ratkaisevaan voimaan luottavat laissez-faire kapitalistit tai 2] psykoanalyysin repressioteoriasta vakuuttuneet marxilaiset emansipaatio-utopistit - uskovat enää siihen, että maailma ja ihmiskunta pelastuu? Niin – kuka? Ja ihan tosissaan? Olen jotakuinkin varma, ettei Zizek ainakaan täysin vakavissaan lue itseään jälkimmäiseen ‘pelastusryhmään’ – tai sitten hän todella on kaappi-voluntaristi, jonka omaksuma julistajan kutsumus velvoittaa hänet edes nimellisesti edustamaan jonkinlaista optimistia tulevaisuuden suhteen.

[jatkuu]

Rauno Rasanen said...

[osa 2]

Eikö meidän kuitenkin pitäisi oppia elämään pikemminkin kuolemaa ja tuhoutumista kuin mitä tahansa pelastumista silmälläpitäen? Tämä ole mikään uusi näkemys vaan ikivanha klassinen elämänohje. Elämän biologisen evoluution ymmärtäminen sitä paitsi tukee tätä asennetta entisestään. Jos Lacan/Zizek sanoo, että Suurta Toista [Jumalaa tvs.] ei ole, mistä seuraa, että ‘me olemme yksin’, niin biologinen evoluutio sanoo, että ihminen ei ole mikään poikkeus evoluution kulussa, ja vain utopistis-valistushenkinen teknologiauskovaisuus ja naivi humanistis-antroposentrinen hybris pitävät yllä harhaa ihmiskunnan erityislaatuisuudesta, loputtomasta edistyksestä ja kyvystä ratkaista ilmastonmuutoksesta, väestönkasvusta ja teollisesta tuotannosta aiheutuvat ongelmat, joihin ihminen kaikessa neroudessaan on ollut osasyyllinen.

Kun mikä tahansa laji samanaikaisesti lisääntyy, erikoistuu ja adaptoituu liikaa rajatuissa ja muuttumattomina pidetyissä olosuhteissa, sen elämisen edellytykset vääjäämättä vähenevät koko ajan eikä ole kuin ajan kysymys, kun populaatio romahtaa jatkuvan kasvun mahdottomuuden seurauksiin. Ihminen ei ole poikkeus tästä säännöstä, vaikka tähtitieteen laitoksen villasukkahippityttö miten innostuneesti ennustaisi ihmiskunnalle loistavaa teknologista tulevaisuutta ja sen myötä ratkaisua globaaleihin ongelmiin. No, teknologinen tulevaisuus voi tietysti olla loistava, mutta yhtä kaikki kohtalokas.

http://areena.yle.fi/1-2059390

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Pervert's_Guide_to_Ideology

https://en.wikipedia.org/wiki/Slavoj_%C5%BDi%C5%BEek

Anonymous said...

Rauno olisiko sinulla joitakin hyviä enemmän tai vähemmän filosofisia teoksia, jotka laajentaisivat hieman käsitystä (jostakin)? En tarkoita filosofisia perusteoksia vaan joitakin ehkä innostavampia. Ja mielellään selkokielisiä (ei niitä käsiterunoja). Eikä tarvitse olla puhtaasti filosofisia teoksia vaan sellaisia, jotka kuitenkin sisältävät todellista ajattelua ja kenties filosofista syvyyttä.

Tai ehkä on helpompi kysyä, että mitä (yhta tai useampaa) filosofista kirjaa suosittelisit kaikille luettavaksi?

«Oldest ‹Older   1 – 200 of 556   Newer› Newest»