The piece consists of six linked movements, all marked Adagio:
- Elegy: Adagio -
- Serenade: Adagio -
- Intermezzo: Adagio -
- Nocturne: Adagio -
- Funeral March: Adagio molto -
- Epilogue: Adagio
January 20, 2013
Shostakovich: String Quartet #15 in Eb Minor, Op. 144 - V Funeral March: Adagio molto - attacca
The piece consists of six linked movements, all marked Adagio:
January 18, 2013
Siegfried - tuo kaikkein viattomin ja myyttisin sankari on kuollut. Älkäämme yrittäkö matkia hänen puhtauttaan, sillä maailmassa riittää rasisteja muutenkin. Richard Wagner lienee heistä nerokkain. Tämä on jumalaista musiikkia, tuhoutumisen musiikkia, jossa kuolema ja muisto yhdessä synnyttävät 'elävän' olennon. Aina uudestaan.
Götterdämmerung: Siegfried's Funeral March (Wagner). London Philharmonic Orchestra, conducted by Klaus Tennstedt.
*
Uploadaaja vastaa kommentaattorille, jonka mielestä:
One the best! Too much camera time for the conductor. I understand his
importance leading up to the performance, but on the night of the show
the musician's "can take it from here boss".
....
Admittedly, there is something about watching a great conductor
practicing his craft .. it's as if he's an electrical conduit or rather
electrical 'conductor' through which the music seems to emanate .. as if
the music is pulsating and resonating throughout his entire body.
*
January 16, 2013
January 15, 2013
Too much pain will kill you some day [but you knew that?]
Music video by Nirvana performing Lithium. (C) 1992 Geffen Records
Nirvana - Lithium [Live, HD]
*
I'm so happy 'cause today
I've found my friends ...
They're in my head
I'm so ugly, but that's okay, 'cause so are you ...
We've broken our mirrors (Alt: We broke our mirrors)
Sunday morning is everyday for all I care ...
And I'm not scared
Light my candles, in a daze
'Cause I've found god
Hey, hey hey [x6]
I'm so lonely, but that's okay, I shaved my head ...
And I'm not sad
And just maybe I'm to blame for all I've heard ...
But I'm not sure
I'm so excited, I can't wait to meet you there ...
But I don't care
I'm so horny, but that's okay ...
My will is good
Hey, hey hey [x6]
[x2]
I like it - I'm not gonna crack
I miss you - I'm not gonna crack
I love you - I'm not gonna crack
I killed you - I'm not gonna crack
I'm so happy 'cause today
I've found my friends ...
They're in my head
I'm so ugly, but that's okay, 'cause so are you ...
We've broken our mirrors (Alt: We broke our mirrors)
Sunday morning is everyday for all I care ...
And I'm not scared
Light my candles in a daze ...
'Cause I've found god
Hey, hey hey [x6]
[x2]
I like it - I'm not gonna crack
I miss you - I'm not gonna crack
I love you - I'm not gonna crack
I killed you - I'm not gonna crack
*
January 12, 2013
Minä menen, takaisin en ikävöi
*
Tapoin toisten aikaa,
minut tappaa aika toisten,
yö kietoo minut mustaan samettiin.
Matkan tehnyt oon, kautta teiden aurinkoisten,
minä nauroin niin, ja minulle naurettiin.
Nyt katsokaa tätä suurta murhedraamaa,
kun kuoloon loikkaa narri lahjakkain.
Ja naurakaa sitten mulle päin naamaa,
minä muiden tähden luovun huolistain.
Mua tuijottakaa, mua kaikkien nuolemaa,
minä menen en pelkää toveri kuolemaa.
Hänen kanssaan minä lähden - sielunkellotkin jo löi,
Minä menen, takaisin en ikävöi.
Nyt loppukoon myrsky viimein alkaa pouta,
nyt loppuu show joka ollut on elämää.
Ja elämä, joka vain on pelkkää showta,
ei mitään, ei edes pahaa mieltä jää.
Mua tuijottakaa, mua kaikkien nuolemaa,
minä menen en pelkää toveri kuolemaa.
Hänen kanssaan minä lähden - sielunkellotkin jo löi,
Minä menen, takaisin en ikävöi.
Elämäni ikkuna, kai koottiin sirpaleista,
oli soittoni vain pelkkää helinää.
Jäi tuhka toiveistani, niin loppuunpalaneista,
vain tuuli enää tuskaa lievittää.
Mä taivalsin toisten vaattein ja toisten leivin,
pellen kaikki tahtoi siivelleen.
Mä kyllästyin siihen kaikkeen nyt heitän veivin,
ja kahlaan kauas mereen ikuiseen.
2x
[Mua tuijottakaa, mua kaikkien nuolemaa,
minä menen en pelkää toveri kuolemaa.
Hänen kanssaan minä lähden - sielunkellotkin jo löi,
Minä menen, takaisin en ikävöi.]
Minä menen, takaisin en ikävöi.
*
January 10, 2013
Luokkapolitiikkaa vai moraalipolitiikkaa?
Ville Lähde
Vastakkainasettelut ja kiistat kuuluvat politiikkaan jokaisessa
yhteiskunnassa, jossa ihmisillä on aineellisia ristiriitoja. Jos
tuloerot kasvavat ja jos tulotaso vaikuttaa yhä enemmän ihmisen
yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin (kuten koulutukseen,
välttämättömäksi tehtyyn teknologiaan, terveydenhuoltoon, elämän
turvaverkkoihin ja politiikkaan osallistumiseen), on pelkästään hyväksi,
että näistä asioista tulee kiihkeänkin poliittisen kamppailun teemoja.
Parhaimmillaan näin pakotetaan esiin perusteellisesti erilaisia näkemyksiä hyvinvoinnin tuottamisesta, tarpeellisesta elintasosta tai vaikka taloudellisen eriarvoisuuden merkityksestä – onko se kannustava kehityksen voima vai itseään ruokkiva ilmiö? Vielä tärkeämpää on yhä uudelleen kysyä, mistä tuloerojen kasvu juontuu. Onko se luontainen kehityksen suunta vai politiikan ja talouden keinoin tuotettu ilmiö?
Marraskuisessa A-studion syrjäytymiskeskustelussa Jari Sarasvuo ja Emilia Kukkala kiistelivät eriarvoisuuden merkityksestä. Kukkala korosti eriarvoisuutta vallitsevan talousjärjestelmän ominaispiirteenä ja voittajien etuna. Sarasvuo taas väitti, että eriarvoisuuden kasvu ei ole kenenkään etu eikä ainakaan yhteiskunnan etu. Helsingin Sanomien kirjoituksessaan hän asetti oman näkemyksensä vasten ”ideologista” jankkaamista ja kuvasi yhteiskuntaa yhteistyön tuloksena[1]. Politiikan ja talouden suhde onkin Suomessa eittämättä Kukkalan kuvausta monisäikeisempi, globaalilla tasolla köyhyydestä saatu etu on suoraviivaisempaa[2]. Mutta Sarasvuon kuvaus yhteiskunnasta on kuitenkin sikäli ongelmallisempi, että se yksinkertaistaa kuvan eriarvoisuuden synnystä ja koko yhteiskunnasta.
Yhteiskunta ei ole yksi ja yhtenäinen, vaan se muuntuu erilaisten intressien kamppailussa[3]. Politiikan ja talouden toimin voidaan kasvattaa eriarvoisuutta, vaikka se ei ajan oloon varmasti olekaan ihmisten enemmistön etu. Toisten etujen turvaaminen joskus vain rapauttaa toisia. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut tässä suhteessa.
Keskusteluilta on hyvä esimerkki siitä, että suomalaiseen keskusteluun on hiipinyt pitkästä aikaa ajatus yhteiskuntaluokista. Luokkakäsitteitä on monenlaisia, mutta niitä yhdistää suunnilleen samanlainen ajatus: mikäli tuotettua hyvää jaetaan systemaattisesti eriarvoisesti, mikäli hyvän määrä rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen elämään, ja ennen kaikkea mikäli nämä jakolinjat alkavat periytyä tai muuten määräytyä vahvasti etukäteen, eletään luokkayhteiskunnassa. Luokkakäsitteen nousu keskusteluun kertoo ennen kaikkea siitä huolesta, että yhteiskunta on siirtymässä yhä vahvemmin tähän suuntaan.
On sitten eri asia, nähdäänkö taustalla kapitalismin vääjäämätön logiikka, talouskriisin hyväksikäyttö uusjaon tekemiseksi, hyvinvointivaltion ”yhteiskuntasopimuksen” rapautuminen, teknologinen rakennemuutos, globaalin kilpailuasetelman muutos tai talouden ja politiikan valtasuhteiden mullistuminen viime vuosikymmeninä – tai sekoitus näistä tekijöistä.
Historiallisista syistä luokkakäsitettä on nostettu eniten esiin tietysti vasemmistossa.
Näin korostuu toisaalta siirtymän tarkoituksellisuus, esimerkiksi hyvinvointivaltion tulonsiirtojen rapauttaminen, toisaalta luokkayhteiskunnan ja kapitalismin syvä suhde. Näkemysten esittäjät ovat saaneet toistuvasti vastaansa syytöksen ”ideologisuudesta”. Tällöin ideologiasta puhutaan negatiivisessa mielessä: se on väärää tietoisuutta, sumutusta tai illuusiota, kyvyttömyyttä ja haluttomuutta katsella maailmaa sellaisena kuin se on. Ideologinen ihminen ”näkee kaiken ideologian lasien läpi”.
Ideologian käsitteeseen ei kuitenkaan väistämättä liity näitä merkityksiä. Ideologiasta on puhuttu myös positiivisessa mielessä, yrityksenä ymmärtää yhteiskunnallista todellisuutta. Tästä näkökulmasta ”luokka” ei ole maailmaa vääristävä linssi vaan työkalu, jolla nostetaan esille todellinen ilmiö, eriarvoisuuden kasvu ja jäykistyminen yhteiskunnalliseksi rakenteeksi.
*
Luokkapuhe voi kuitenkin helposti irtaantua tästä näkökulmasta ja muuttua osaksi eräänlaista ideologista pakettiratkaisua, jolloin se menettää tuota tarkasteluvoimaansa.
Carl ja Chuck Dyke tarkastelivat tätä ilmiötä niin & näin -lehden numerossa 4/2011 julkaistussa artikkelissaan ”Identiteetit”. Luokka muuttuu todellisuuden kritisoimisen välineestä osaksi identiteettikategoriaa. Mitä moninaisimpia moraaliin, uskomuksiin ja elämäntapoihin tarttuvia kysymyksiä asetetaan rinnakkain toisiaan tukeviksi sarjoiksi. Luokka ei enää kuvaakaan ensisijaisesti yhteiskunnan materiaalista todellisuutta vaan erilaisia maailmankatsomuksia tai elämäntapoja. Yhteiskunta näyttäytyy vastakkain asettuvina asiakysymysten kimppuina.
Tällä on taipumus yksinkertaistaa ajattelua ja yhteiskunnallista keskustelua, ja taipumus ulottuu paljon luokkakysymyksiä laajemmalle. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ihmisillä on valmiit odotukset siitä, mitä mieltä pitäisi olla jokaisesta uudesta kiistakysymyksestä. On mielikuva talouden, politiikan, moraalin ja identiteettien maantieteestä, josta voi ja pitää valita paikkansa. Juuri tämä on ideologiaa heikossa muodossa, edellä mainitussa sumentavassa mielessä: muuntuva maailma on jo etukäteen maalattu valmiin värikartan mukaan. Suomalainen julkinen keskustelu on harpannut pitkälle tähän suuntaan.
Asetelma ruokkii keskustelua, jossa on leimattava ”ne” mahdollisimman kärjekkäästi korostaakseen oman ja ”meidän” näkemyksen arkijärkisyyttä, väistämättömyyttä tai luonnollisuutta. Juuri tällä tavalla esimerkiksi Matti Apunen rakentaa useissa kirjoituksissaan rykelmäkuvan ideologisten idioottien joukosta, jolle hän voi sälyttää haluamansa ajattelun virheet ja huonot näkemykset. Kasvukritiikin voi ohittaa puhumalla ”degrowthin kaltaisesta vastuuttomuudesta” yksilöimättä lainkaan, millaisista näkemyksistä puhutaan[4]. Presidentti Niinistön syrjäytymisaloitteen vaihtoehtona ovat esimerkiksi ”oppinut, kyyninen tekemättömyys” ja ”viisastelevat dosentit”[5]. Sen sijaan että Apunen onnistuisi kritisoimaan lukkiutuneen syrjäytymiskeskustelun umpikujia, hän toistaa sen hedelmätöntä henkeä.
Ideologisen idiootin hahmoa vasten on helppo esittää yksioikoisiakin yhteiskunnallisia tai taloudellisia näkemyksiä ilmiselvinä totuuksina ilman suurempia perusteluita. Kun joku jossain on sanonut jotain tyhmää, oma näkemys on varmasti arkijärkistä. ”Ne” eivät ymmärrä sitä eivätkä yhteiskunnan luonnetta ideologisuudessaan.
Moraalipoliittisessa asemasodassa oletus oikeassa olevien ja väärässä olevien ryhmien selvärajaisuudesta on niin vahva, että tämä menee läpi ”hyvänä retoriikkana” tai ”hyvinä kärjistyksinä”. Tietysti se omalla tavallaan toimii. Apunen saa ärsytyksillään aikaan juuri sellaista paheksuntaa, joka taas saa varsinaisen yleisön nielemään hänen omat näkemyksensä – koska suuttuneet ihmiset edustavat väärää arvokoalitiota. Syvällisyydessään tämä ei kuitenkaan juuri eroa perussuomalaisten monista provokaatioista.
Kärjistetty vastakkainasettelu on vanha retorinen keino, mutta keinon pitkä historia ei tee siitä hyvää, rakentavaa tai kiinnostavaa. Tällainen retoriikka on sitä toimivampaa ja houkuttelevampaa, mitä polarisoituneempi yhteiskunta on ja mitä vahvemmin valmiit asetelmat lyövät yli kriittisen ajattelun ja julkisen keskustelun. Tällaisen retoriikan suosio kertoo paljon enemmän yhteiskunnan tilasta kuin keinojensa taidokkuudesta.
*
Monet pitävät ääriasetelmista, koska ne tuntuvat piristävän poliittista keskustelua. Ne kuitenkin kuihduttavat poliittista mielikuvitusta ja estävät uudenlaisten poliittisten liittolaisuuksien syntyä. Moraalisiin karsinoihin jakautunut keskustelu pakottaa poliittisia ryhmiä omaksumaan kantoja, jotka eivät ole niille edullisia eivätkä välttämättä edes mieluisia, koska vastakohta-asetelmat lyövät elävän politiikan yli.
Perussuomalaisten, vihreiden ja vasemmistolaisten keskinäiset kinastelut kuvaavat hyvin tätä asetelmaa. Eräs ystäväni kuvasi ”refleksivasemmistolaisuudeksi” tapaa ottaa kärkevästi kantaa mihin tahansa julkisuudessa olevaan ilmiöön täysin ennustettavalla tavalla, mutta aivan hyvin voisi puhua refleksivihreydestä tai refleksiperussuomalaisuudesta. Heidi Hautalan ja Timo Soinin aikanaan käymiä väliin samanmielisiä, väliin erimielisiä sananvaihtoja vaalikeskusteluissa olisi mahdotonta kuvitella nykyisessä tilanteessa.
Ihmiset eivät oikeassa elämässä asetu siististi tällaisiin moraalikarsinoihin. He kuuluvat mitä moninaisimpiin ryhmiin, heillä on vihollisuuksia ja ystävyyksiä rajojen sisällä ja yli, ja mikäli he pysähtyvät tarkastelemaan erilaisia intressejään irti jäykistyneestä moraalipoliittisesta asetelmasta, he huomaavat, että joissain asioissa heillä voi olla paljon yhteistä vihamiestensä kanssa.
Jatkuva moraalikamppailun käyminen kaikilla rintamilla, kaikkien kysymysten kytkeminen yhteen, voi tuntua hyvässä mielessä ideologisuuden paluulta, mutta itse asiassa se vaikeuttaa asiakysymysten ymmärtämistä niiden omilla ehdoilla. Suhdetta yksittäisiin asiakysymyksiin alkavat määrittää toiset asiakysymykset ja oletukset siitä, mitä mieltä toiset ovat asiasta. Ja juuri eriarvoisuuden ja yhteiskuntaluokkien aineellisen luonteen ja historiallisen taustan ymmärtäminen kärsii tästä.
*
Moraaliset kysymykset ovat ilmiselvästi tärkeitä, mutta niistä voi tulla liian tärkeitä. Seksuaalipolitiikasta, uskonnosta, kasvatuksesta, maahanmuutosta ja monista muista asioista on paljon helpompi muodostaa näkemyksiä kuin taloudesta ja sosiaalipolitiikasta. Käykin helposti niin, että moraalipolitiikka alkaa ohjata poliittisia liittoumia, ja aineellisempi politiikka, joka tietysti on myös moraalisesti merkityksellistä, jää sen jalkoihin. Vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että sukupuoliasenteet ja tuloverotus ovat kohtalonyhteydessä toisiinsa?
Juuri tähän on vienyt yhdysvaltalainen ”kulttuurien kiista”, joka tekee mahdolliseksi moraalipoliittisten intressiryhmien suhteettoman vallan. Yhteiskunnan rakenteellinen muuttaminen on erittäin vaikeaa, jos tietyt taloustoimet ovat automaattisesti homojen tai punaniskojen hommaa. Ihmiset voivatkin helposti päätyä kannattamaan talouspolitiikkaa, joka on täysin heidän omien etujensa ja arvostustensa vastaista.
Presidentti Niinistön tekemien syrjäytymis- ja palkka-avausten ympärille siinnyt keskustelu kuvastaa hyvin tätä asiakysymysten yhteenkietoutumista. Etenkin vasemmistossa on yritetty viedä keskustelua kohti sosiaalipolitiikkaa tai progressiivisen verotuksen maineenpalautusta, mutta toisaalta vasemmiston reaktioiden moralismi vetää toiseen suuntaan.
Jokainen oikeistolaiseksi tulkittu ele luetaan automaattisesti epärehelliseksi, todellisia motiiveja peittäväksi populismiksi tai korkeintaan vanhakantaiseksi hyvinvointiajatteluksi, jossa kapitalismin tuottamia ongelmia ei oteta tosissaan. Lopulta ahneutta, naiiviutta, juonikkuutta tai epärehellisyyttä korostava retoriikka keskittää huomiota nahisteluun yksilöiden motiiveista ja vaikeuttaa keskustelun viemistä koko yhteiskunnan ja talouden alueelle.
Vastustaja tulkitaan ensisijaisesti valmiin moraalipoliittisen vastakkainasettelun kautta, eikä haluta tai osata nähdä esimerkiksi sitä, miten monenlaisia historiallisia kerrostumia ”oikeiston” ajatusmaailmassa edelleen on. Hyväntekeväisyyden ja vastuun korostaminen on itse asiassa yhden ”oikeistolaisen” juonteen peruspiirteitä – mutta se tietysti kytkeytyy ajatukseen, että niillä torjutaan nykyisen talousjärjestyksen väistämättömiä ongelmia. Talouden laeille ei nähdä vaihtoehtoja, joten tämä on ainoa, joskin kivulias, tie hyvinvoinnin laajenemiseen.
Naljailu yksilöiden motiiveista vie sivuun pääasiasta: näkemykset talouden ja politiikan suhteista poikkeavat toisistaan radikaalisti. Samaan hengenvetoon voi sanoa, että esimerkiksi Niinistön peräänkuuluttama ”arvoista” puhuminen tarvitsee rinnalleen myös keskustelua ja väittelyä siitä, millainen yhteiskuntamme itse asiassa on. Arvoja ei ole tyhjiössä, vaan ne voidaan ymmärtää vain muuta ihmiselämää vasten.
Mikä avuksi? Mitään ihmelääkettä ei ole, koska aineelliset intressit ja ristiriidat eivät pelkästään keskustelemalla ja neuvottelemalla katoa. Talous on tässä mielessä elämälle perustavaa – vaikka kuten nähtiin, erilaiset symbolit, arvostukset ja uskomukset voivatkin välillä käydä sen ylitse. Perustavaa se on myös siksi, että luokkayhteiskunnan syntyminen rapauttaa demokratian perusedellytystä, mahdollisuutta osallistua poliittiseen elämään.
Yhteiskuntien taloudellisen ja sosiaalisen järjestyksen muuttaminen vaatii niihin pureutuvaa politiikkaa. Muihin moraalisesti merkityksellisiin kysymyksiin tarttuminen vaatii niille sopivaa politiikkaa. Kaiken nivominen yhteen luo poliittisen tilanteen, jossa oikein mitään ei voi tehdä, koska pitää yrittää tyydyttää omaa, lopulta melko satunnaisesti syntynyttä, moraalista koalitiota.
Poliittisen kulttuurin ja julkisen keskustelun muuttuminen on prosessi, johon voi vaikuttaa. Yksilölle ensimmäiset askeleet ovat helppoja. Joka ainoaan tyrmistystä aiheuttavaan asiaan ei ole pakko reagoida. Joka ikistä asiaa ei tarvitse politisoida. Kannattaa muistaa, että toisissa asioissa erittäin väärässä oleva ihminen voi olla oikeassa joissain toisissa.
Keskustellessa ja neuvotellessa ei kuitenkaan tarvitse unohtaa ristiriitoja tai erilaisia näkemyksiä yhteiskunnasta, politiikasta ja taloudesta. Mutta jos moraalipoliittisen lukkotilanteen syntyä haluaa vastustaa, täytyy olla valmis olemaan välillä samoilla linjoilla ”huonojen ihmisten” kanssa.
Rasismi ja muukalaisviha on hankala mutta erittäin tärkeä esimerkki. Rasistiset asenteet eivät ole tietenkään pelkästään minkään luokka-aseman ohjelmoinnin tuloksia tai syrjäytymisen aiheuttamaa ”väärää tietoisuutta”. Ihmiset ovat tätä paljon monimutkaisempia, ja heidän näkemyksensä kumpuavat monista lähteistä. Rasismikysymyksessä eri linjoilla olevilla ihmisillä voi kuitenkin olla paljon yhteistä niissä luokkakysymyksissä, joista puhuttiin edellä, ja paljon eroa ihmisiin, jotka ovat heidän kanssaan samoilla linjoilla rasismikysymyksessä. Juuri siksi jokaista kamppailua ei voi käydä täysillä joka hetki. Jos etsii vain ihmisiä, jotka jakavat tietyn arvostusten listan, ei voi kuin marginalisoitua.
Poliittisen kulttuurin tasolla asia on paljon vaikeampi. Viime vuosina Suomeen on tuotu aggressiivisesti yhdysvaltalaista persoonallisuuteen ja tyyliin keskittyvää politiikkaa – etenkin vaaleissa. Kampanjoinnin ja retoriikan malleja on otettu kulttuurista, jossa moraalipoliittisten koalitioiden vastakkainasettelut ovat erittäin vahvoja. Tällöin korostuu kaikkiruokaisuus, tasapainottelu ja varovainen suhde politiikan sisältöihin. Retoriikka ja tyyli alkavat hallita sisältöä. Näitä totuttuja totuuksia vastaan pitää uskaltaa kamppailla.
Ville Lähde
Viitteet:
[1] http://www.hs.fi/tyoelama/
Hyv%C3%A4osainen+ei+heikompien+h%C3%A4d%C3%A4ll%C3%A4+hekumoi/
a1354938990482.
[2] Mihin Kukkala viittaakin kärkevässä jälkikirjoituksessaan: http://pantterin.blogspot.fi/2012/11/kuka-elaa-ja-kenen-kustannuksella.h...
[3] Tuoreessa kirjoituksessaan Sarasvuo maalailee samaa ”ihmeen”
kaltaista yhteistyöyhteiskunnan kuvaa, jota ”idealistit” (jonka voinee
korvata ”ideologilla”) eivät näe: http://yle.fi/puhe/ohjelmat/jari_sarasvuo/
jari_sarasvuo_miksi_idealistit_eivat_tee_ihmeita_5067.html
[4] http://www.hs.fi/paakirjoitukset/
Yhteiskuntaopin+kirja+kasvattaa+kuuliaisia+veronmaksajia/a1354538456368.
Puhumattakaan siitä, että ”kuuliainen veronmaksaja” ohitetaan pelkällä tölväisyllä.
[5] http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Sed%C3%A4ll%C3%A4+on+asiaa/
a1347246551880
Parhaimmillaan näin pakotetaan esiin perusteellisesti erilaisia näkemyksiä hyvinvoinnin tuottamisesta, tarpeellisesta elintasosta tai vaikka taloudellisen eriarvoisuuden merkityksestä – onko se kannustava kehityksen voima vai itseään ruokkiva ilmiö? Vielä tärkeämpää on yhä uudelleen kysyä, mistä tuloerojen kasvu juontuu. Onko se luontainen kehityksen suunta vai politiikan ja talouden keinoin tuotettu ilmiö?
Marraskuisessa A-studion syrjäytymiskeskustelussa Jari Sarasvuo ja Emilia Kukkala kiistelivät eriarvoisuuden merkityksestä. Kukkala korosti eriarvoisuutta vallitsevan talousjärjestelmän ominaispiirteenä ja voittajien etuna. Sarasvuo taas väitti, että eriarvoisuuden kasvu ei ole kenenkään etu eikä ainakaan yhteiskunnan etu. Helsingin Sanomien kirjoituksessaan hän asetti oman näkemyksensä vasten ”ideologista” jankkaamista ja kuvasi yhteiskuntaa yhteistyön tuloksena[1]. Politiikan ja talouden suhde onkin Suomessa eittämättä Kukkalan kuvausta monisäikeisempi, globaalilla tasolla köyhyydestä saatu etu on suoraviivaisempaa[2]. Mutta Sarasvuon kuvaus yhteiskunnasta on kuitenkin sikäli ongelmallisempi, että se yksinkertaistaa kuvan eriarvoisuuden synnystä ja koko yhteiskunnasta.
Yhteiskunta ei ole yksi ja yhtenäinen, vaan se muuntuu erilaisten intressien kamppailussa[3]. Politiikan ja talouden toimin voidaan kasvattaa eriarvoisuutta, vaikka se ei ajan oloon varmasti olekaan ihmisten enemmistön etu. Toisten etujen turvaaminen joskus vain rapauttaa toisia. Suomalainen yhteiskunta on muuttunut tässä suhteessa.
Keskusteluilta on hyvä esimerkki siitä, että suomalaiseen keskusteluun on hiipinyt pitkästä aikaa ajatus yhteiskuntaluokista. Luokkakäsitteitä on monenlaisia, mutta niitä yhdistää suunnilleen samanlainen ajatus: mikäli tuotettua hyvää jaetaan systemaattisesti eriarvoisesti, mikäli hyvän määrä rajoittaa ihmisten mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen elämään, ja ennen kaikkea mikäli nämä jakolinjat alkavat periytyä tai muuten määräytyä vahvasti etukäteen, eletään luokkayhteiskunnassa. Luokkakäsitteen nousu keskusteluun kertoo ennen kaikkea siitä huolesta, että yhteiskunta on siirtymässä yhä vahvemmin tähän suuntaan.
On sitten eri asia, nähdäänkö taustalla kapitalismin vääjäämätön logiikka, talouskriisin hyväksikäyttö uusjaon tekemiseksi, hyvinvointivaltion ”yhteiskuntasopimuksen” rapautuminen, teknologinen rakennemuutos, globaalin kilpailuasetelman muutos tai talouden ja politiikan valtasuhteiden mullistuminen viime vuosikymmeninä – tai sekoitus näistä tekijöistä.
Historiallisista syistä luokkakäsitettä on nostettu eniten esiin tietysti vasemmistossa.
Näin korostuu toisaalta siirtymän tarkoituksellisuus, esimerkiksi hyvinvointivaltion tulonsiirtojen rapauttaminen, toisaalta luokkayhteiskunnan ja kapitalismin syvä suhde. Näkemysten esittäjät ovat saaneet toistuvasti vastaansa syytöksen ”ideologisuudesta”. Tällöin ideologiasta puhutaan negatiivisessa mielessä: se on väärää tietoisuutta, sumutusta tai illuusiota, kyvyttömyyttä ja haluttomuutta katsella maailmaa sellaisena kuin se on. Ideologinen ihminen ”näkee kaiken ideologian lasien läpi”.
Ideologian käsitteeseen ei kuitenkaan väistämättä liity näitä merkityksiä. Ideologiasta on puhuttu myös positiivisessa mielessä, yrityksenä ymmärtää yhteiskunnallista todellisuutta. Tästä näkökulmasta ”luokka” ei ole maailmaa vääristävä linssi vaan työkalu, jolla nostetaan esille todellinen ilmiö, eriarvoisuuden kasvu ja jäykistyminen yhteiskunnalliseksi rakenteeksi.
*
Luokkapuhe voi kuitenkin helposti irtaantua tästä näkökulmasta ja muuttua osaksi eräänlaista ideologista pakettiratkaisua, jolloin se menettää tuota tarkasteluvoimaansa.
Carl ja Chuck Dyke tarkastelivat tätä ilmiötä niin & näin -lehden numerossa 4/2011 julkaistussa artikkelissaan ”Identiteetit”. Luokka muuttuu todellisuuden kritisoimisen välineestä osaksi identiteettikategoriaa. Mitä moninaisimpia moraaliin, uskomuksiin ja elämäntapoihin tarttuvia kysymyksiä asetetaan rinnakkain toisiaan tukeviksi sarjoiksi. Luokka ei enää kuvaakaan ensisijaisesti yhteiskunnan materiaalista todellisuutta vaan erilaisia maailmankatsomuksia tai elämäntapoja. Yhteiskunta näyttäytyy vastakkain asettuvina asiakysymysten kimppuina.
Tällä on taipumus yksinkertaistaa ajattelua ja yhteiskunnallista keskustelua, ja taipumus ulottuu paljon luokkakysymyksiä laajemmalle. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ihmisillä on valmiit odotukset siitä, mitä mieltä pitäisi olla jokaisesta uudesta kiistakysymyksestä. On mielikuva talouden, politiikan, moraalin ja identiteettien maantieteestä, josta voi ja pitää valita paikkansa. Juuri tämä on ideologiaa heikossa muodossa, edellä mainitussa sumentavassa mielessä: muuntuva maailma on jo etukäteen maalattu valmiin värikartan mukaan. Suomalainen julkinen keskustelu on harpannut pitkälle tähän suuntaan.
Asetelma ruokkii keskustelua, jossa on leimattava ”ne” mahdollisimman kärjekkäästi korostaakseen oman ja ”meidän” näkemyksen arkijärkisyyttä, väistämättömyyttä tai luonnollisuutta. Juuri tällä tavalla esimerkiksi Matti Apunen rakentaa useissa kirjoituksissaan rykelmäkuvan ideologisten idioottien joukosta, jolle hän voi sälyttää haluamansa ajattelun virheet ja huonot näkemykset. Kasvukritiikin voi ohittaa puhumalla ”degrowthin kaltaisesta vastuuttomuudesta” yksilöimättä lainkaan, millaisista näkemyksistä puhutaan[4]. Presidentti Niinistön syrjäytymisaloitteen vaihtoehtona ovat esimerkiksi ”oppinut, kyyninen tekemättömyys” ja ”viisastelevat dosentit”[5]. Sen sijaan että Apunen onnistuisi kritisoimaan lukkiutuneen syrjäytymiskeskustelun umpikujia, hän toistaa sen hedelmätöntä henkeä.
Ideologisen idiootin hahmoa vasten on helppo esittää yksioikoisiakin yhteiskunnallisia tai taloudellisia näkemyksiä ilmiselvinä totuuksina ilman suurempia perusteluita. Kun joku jossain on sanonut jotain tyhmää, oma näkemys on varmasti arkijärkistä. ”Ne” eivät ymmärrä sitä eivätkä yhteiskunnan luonnetta ideologisuudessaan.
Moraalipoliittisessa asemasodassa oletus oikeassa olevien ja väärässä olevien ryhmien selvärajaisuudesta on niin vahva, että tämä menee läpi ”hyvänä retoriikkana” tai ”hyvinä kärjistyksinä”. Tietysti se omalla tavallaan toimii. Apunen saa ärsytyksillään aikaan juuri sellaista paheksuntaa, joka taas saa varsinaisen yleisön nielemään hänen omat näkemyksensä – koska suuttuneet ihmiset edustavat väärää arvokoalitiota. Syvällisyydessään tämä ei kuitenkaan juuri eroa perussuomalaisten monista provokaatioista.
Kärjistetty vastakkainasettelu on vanha retorinen keino, mutta keinon pitkä historia ei tee siitä hyvää, rakentavaa tai kiinnostavaa. Tällainen retoriikka on sitä toimivampaa ja houkuttelevampaa, mitä polarisoituneempi yhteiskunta on ja mitä vahvemmin valmiit asetelmat lyövät yli kriittisen ajattelun ja julkisen keskustelun. Tällaisen retoriikan suosio kertoo paljon enemmän yhteiskunnan tilasta kuin keinojensa taidokkuudesta.
*
Monet pitävät ääriasetelmista, koska ne tuntuvat piristävän poliittista keskustelua. Ne kuitenkin kuihduttavat poliittista mielikuvitusta ja estävät uudenlaisten poliittisten liittolaisuuksien syntyä. Moraalisiin karsinoihin jakautunut keskustelu pakottaa poliittisia ryhmiä omaksumaan kantoja, jotka eivät ole niille edullisia eivätkä välttämättä edes mieluisia, koska vastakohta-asetelmat lyövät elävän politiikan yli.
Perussuomalaisten, vihreiden ja vasemmistolaisten keskinäiset kinastelut kuvaavat hyvin tätä asetelmaa. Eräs ystäväni kuvasi ”refleksivasemmistolaisuudeksi” tapaa ottaa kärkevästi kantaa mihin tahansa julkisuudessa olevaan ilmiöön täysin ennustettavalla tavalla, mutta aivan hyvin voisi puhua refleksivihreydestä tai refleksiperussuomalaisuudesta. Heidi Hautalan ja Timo Soinin aikanaan käymiä väliin samanmielisiä, väliin erimielisiä sananvaihtoja vaalikeskusteluissa olisi mahdotonta kuvitella nykyisessä tilanteessa.
Ihmiset eivät oikeassa elämässä asetu siististi tällaisiin moraalikarsinoihin. He kuuluvat mitä moninaisimpiin ryhmiin, heillä on vihollisuuksia ja ystävyyksiä rajojen sisällä ja yli, ja mikäli he pysähtyvät tarkastelemaan erilaisia intressejään irti jäykistyneestä moraalipoliittisesta asetelmasta, he huomaavat, että joissain asioissa heillä voi olla paljon yhteistä vihamiestensä kanssa.
Jatkuva moraalikamppailun käyminen kaikilla rintamilla, kaikkien kysymysten kytkeminen yhteen, voi tuntua hyvässä mielessä ideologisuuden paluulta, mutta itse asiassa se vaikeuttaa asiakysymysten ymmärtämistä niiden omilla ehdoilla. Suhdetta yksittäisiin asiakysymyksiin alkavat määrittää toiset asiakysymykset ja oletukset siitä, mitä mieltä toiset ovat asiasta. Ja juuri eriarvoisuuden ja yhteiskuntaluokkien aineellisen luonteen ja historiallisen taustan ymmärtäminen kärsii tästä.
*
Moraaliset kysymykset ovat ilmiselvästi tärkeitä, mutta niistä voi tulla liian tärkeitä. Seksuaalipolitiikasta, uskonnosta, kasvatuksesta, maahanmuutosta ja monista muista asioista on paljon helpompi muodostaa näkemyksiä kuin taloudesta ja sosiaalipolitiikasta. Käykin helposti niin, että moraalipolitiikka alkaa ohjata poliittisia liittoumia, ja aineellisempi politiikka, joka tietysti on myös moraalisesti merkityksellistä, jää sen jalkoihin. Vai onko joku oikeasti sitä mieltä, että sukupuoliasenteet ja tuloverotus ovat kohtalonyhteydessä toisiinsa?
Juuri tähän on vienyt yhdysvaltalainen ”kulttuurien kiista”, joka tekee mahdolliseksi moraalipoliittisten intressiryhmien suhteettoman vallan. Yhteiskunnan rakenteellinen muuttaminen on erittäin vaikeaa, jos tietyt taloustoimet ovat automaattisesti homojen tai punaniskojen hommaa. Ihmiset voivatkin helposti päätyä kannattamaan talouspolitiikkaa, joka on täysin heidän omien etujensa ja arvostustensa vastaista.
Presidentti Niinistön tekemien syrjäytymis- ja palkka-avausten ympärille siinnyt keskustelu kuvastaa hyvin tätä asiakysymysten yhteenkietoutumista. Etenkin vasemmistossa on yritetty viedä keskustelua kohti sosiaalipolitiikkaa tai progressiivisen verotuksen maineenpalautusta, mutta toisaalta vasemmiston reaktioiden moralismi vetää toiseen suuntaan.
Jokainen oikeistolaiseksi tulkittu ele luetaan automaattisesti epärehelliseksi, todellisia motiiveja peittäväksi populismiksi tai korkeintaan vanhakantaiseksi hyvinvointiajatteluksi, jossa kapitalismin tuottamia ongelmia ei oteta tosissaan. Lopulta ahneutta, naiiviutta, juonikkuutta tai epärehellisyyttä korostava retoriikka keskittää huomiota nahisteluun yksilöiden motiiveista ja vaikeuttaa keskustelun viemistä koko yhteiskunnan ja talouden alueelle.
Vastustaja tulkitaan ensisijaisesti valmiin moraalipoliittisen vastakkainasettelun kautta, eikä haluta tai osata nähdä esimerkiksi sitä, miten monenlaisia historiallisia kerrostumia ”oikeiston” ajatusmaailmassa edelleen on. Hyväntekeväisyyden ja vastuun korostaminen on itse asiassa yhden ”oikeistolaisen” juonteen peruspiirteitä – mutta se tietysti kytkeytyy ajatukseen, että niillä torjutaan nykyisen talousjärjestyksen väistämättömiä ongelmia. Talouden laeille ei nähdä vaihtoehtoja, joten tämä on ainoa, joskin kivulias, tie hyvinvoinnin laajenemiseen.
Naljailu yksilöiden motiiveista vie sivuun pääasiasta: näkemykset talouden ja politiikan suhteista poikkeavat toisistaan radikaalisti. Samaan hengenvetoon voi sanoa, että esimerkiksi Niinistön peräänkuuluttama ”arvoista” puhuminen tarvitsee rinnalleen myös keskustelua ja väittelyä siitä, millainen yhteiskuntamme itse asiassa on. Arvoja ei ole tyhjiössä, vaan ne voidaan ymmärtää vain muuta ihmiselämää vasten.
Mikä avuksi? Mitään ihmelääkettä ei ole, koska aineelliset intressit ja ristiriidat eivät pelkästään keskustelemalla ja neuvottelemalla katoa. Talous on tässä mielessä elämälle perustavaa – vaikka kuten nähtiin, erilaiset symbolit, arvostukset ja uskomukset voivatkin välillä käydä sen ylitse. Perustavaa se on myös siksi, että luokkayhteiskunnan syntyminen rapauttaa demokratian perusedellytystä, mahdollisuutta osallistua poliittiseen elämään.
Yhteiskuntien taloudellisen ja sosiaalisen järjestyksen muuttaminen vaatii niihin pureutuvaa politiikkaa. Muihin moraalisesti merkityksellisiin kysymyksiin tarttuminen vaatii niille sopivaa politiikkaa. Kaiken nivominen yhteen luo poliittisen tilanteen, jossa oikein mitään ei voi tehdä, koska pitää yrittää tyydyttää omaa, lopulta melko satunnaisesti syntynyttä, moraalista koalitiota.
Poliittisen kulttuurin ja julkisen keskustelun muuttuminen on prosessi, johon voi vaikuttaa. Yksilölle ensimmäiset askeleet ovat helppoja. Joka ainoaan tyrmistystä aiheuttavaan asiaan ei ole pakko reagoida. Joka ikistä asiaa ei tarvitse politisoida. Kannattaa muistaa, että toisissa asioissa erittäin väärässä oleva ihminen voi olla oikeassa joissain toisissa.
Keskustellessa ja neuvotellessa ei kuitenkaan tarvitse unohtaa ristiriitoja tai erilaisia näkemyksiä yhteiskunnasta, politiikasta ja taloudesta. Mutta jos moraalipoliittisen lukkotilanteen syntyä haluaa vastustaa, täytyy olla valmis olemaan välillä samoilla linjoilla ”huonojen ihmisten” kanssa.
Rasismi ja muukalaisviha on hankala mutta erittäin tärkeä esimerkki. Rasistiset asenteet eivät ole tietenkään pelkästään minkään luokka-aseman ohjelmoinnin tuloksia tai syrjäytymisen aiheuttamaa ”väärää tietoisuutta”. Ihmiset ovat tätä paljon monimutkaisempia, ja heidän näkemyksensä kumpuavat monista lähteistä. Rasismikysymyksessä eri linjoilla olevilla ihmisillä voi kuitenkin olla paljon yhteistä niissä luokkakysymyksissä, joista puhuttiin edellä, ja paljon eroa ihmisiin, jotka ovat heidän kanssaan samoilla linjoilla rasismikysymyksessä. Juuri siksi jokaista kamppailua ei voi käydä täysillä joka hetki. Jos etsii vain ihmisiä, jotka jakavat tietyn arvostusten listan, ei voi kuin marginalisoitua.
Poliittisen kulttuurin tasolla asia on paljon vaikeampi. Viime vuosina Suomeen on tuotu aggressiivisesti yhdysvaltalaista persoonallisuuteen ja tyyliin keskittyvää politiikkaa – etenkin vaaleissa. Kampanjoinnin ja retoriikan malleja on otettu kulttuurista, jossa moraalipoliittisten koalitioiden vastakkainasettelut ovat erittäin vahvoja. Tällöin korostuu kaikkiruokaisuus, tasapainottelu ja varovainen suhde politiikan sisältöihin. Retoriikka ja tyyli alkavat hallita sisältöä. Näitä totuttuja totuuksia vastaan pitää uskaltaa kamppailla.
Ville Lähde
Viitteet:
[1] http://www.hs.fi/tyoelama/
Hyv%C3%A4osainen+ei+heikompien+h%C3%A4d%C3%A4ll%C3%A4+hekumoi/
a1354938990482.
[2] Mihin Kukkala viittaakin kärkevässä jälkikirjoituksessaan: http://pantterin.blogspot.fi/2012/11/kuka-elaa-ja-kenen-kustannuksella.h...
[3] Tuoreessa kirjoituksessaan Sarasvuo maalailee samaa ”ihmeen”
kaltaista yhteistyöyhteiskunnan kuvaa, jota ”idealistit” (jonka voinee
korvata ”ideologilla”) eivät näe: http://yle.fi/puhe/ohjelmat/jari_sarasvuo/
jari_sarasvuo_miksi_idealistit_eivat_tee_ihmeita_5067.html
[4] http://www.hs.fi/paakirjoitukset/
Yhteiskuntaopin+kirja+kasvattaa+kuuliaisia+veronmaksajia/a1354538456368.
Puhumattakaan siitä, että ”kuuliainen veronmaksaja” ohitetaan pelkällä tölväisyllä.
[5] http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Sed%C3%A4ll%C3%A4+on+asiaa/
a1347246551880
*
January 8, 2013
Kokoomus ja ideologioista vapaa[vuoritettu] 'pragmaattinen?' kaupankäynti. Esimerkki 1: Suomen kokoomusvetoinen oikeistodemarihallitus tärväsi miljardikaupan ja kymmeniä tuhansia henkilötyövuosia soveltamalla taloudellista uusliberalismia epärealistisen dogmaattisesti suureen risteilijätilaukseen. Jos on olemassa Suomen kannalta epätervettä kauppa- ja työllisyyspolitiikkaa, niin tätä tapausta voinee pitää malliesimerkkinä sellaisesta.
FRANK PERRY / AFP
Työntekijöitä Saint-Nazairen telakalla Ranskassa.
Hallitus asettaa tällä viikolla myös meriteollisuuden tulevaisuutta pohtivan työryhmän, jonka puheenjohtajaksi tulee Wärtsilän entinen toimitusjohtaja Ole Johansson.
STX menetti suuren Sanctuary-risteilijätilauksen tilauksen joulukuussa Ranskaan. Turun telakka arvioi, että jättitilaus olisi tuonut noin 20 000 henkilötyövuotta. STX Finland oli pyytänyt Suomen valtiolta 50 miljoonan euron lainaa risteilijätilauksen saamiseksi Turkuun, mutta sitä ei myönnetty.
Vapaavuoren mukaan laina olisi ollut vastoin EU-säädöksiä.
Ranskan talousministeri Pierre Moscovici on aiemmin torjunut epäilyt siitä, että Ranska ei olisi noudattanut kaikkia EU:n valtiontukisääntöjä. Hänen mukaansa Ranska on vain pyrkinyt tukemaan STX:n telakkaan kaikin mahdollisin keinoin EU-lainsäädännön sallimissa puitteissa.
"Kyseessä oli kilpailu, ja Ranska on voittanut. Pitää olla hyvä häviäjä", hän sanoi Europe 1 -kanavan haastattelussa joulukuun lopussa. Moscovicin mukaan Ranskan etu oli ennen muuta teknisen osaamisen korkea taso.
*
Perussuomalaiset ei tyydy Vapaavuoren vastauksiin - [valitettavasti Vapaavuori on krooninen fabulisti, joka konemaisesti toistaa uusliberalistista mantraa, joten ei tällaiselta ihmiseltä voi pyytää rehellisiä selvityksiä päätöksistään; hänen ymmärryksestään puuttuvat ministeriä kokonaisvaltaisesti velvoittavat kansallissosiaalisen edunvalvonnan kriteerit, jotka V-vuoren kohdalla ovat täysin korvautuneet yksityisen pääoman yksityisillä intresseillä].
STT
Perussuomalaiset haluaa hänen mukaansa lisää tietoa siitä, miten neuvotteluprosessi risteilijätilauksesta eteni. Mäntylän mukaan puolue haluaa myös selvittää, tekikö hallitus kaikkensa risteilijätilauksen saamiseksi Turun telakalle.
*
January 6, 2013
VATT-johtaja 'hattivatti'-Vartiainen käsittelee asioita teoreettisella tasolla. Vartiainen ei näin ollen puhu ihmisistä vaan eräänlaisista taloustieteen kehittelemistä muumimaailman olioista - esim. matalapalkka-alojen hattivateista työllisyysasteen nostajina.
Jarno Mela / Lehtikuva
Juhana Vartiainen
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja Juhana Vartiainen
täsmentää miksi hän haluaa lisätä matalapalkkatöitä. "Työmarkkinat
eivät toimi matalapalkkaisten töiden kohdalla", hän sanoo Helsingin
Sanomille.
Työmarkkinat eivät toimi, koska vain peruskoulun käyneet ja keskiasteen koulutuksen saaneet – varsinkin miehet – työllistyvät heikommin kuin korkeasti koulutetut. Palkkataso taas määräytyy koulutuksen mukaan.
"Työllistymiselle on esteitä, koska työllisyysasteet eivät ole korkeampia", Vartiainen sanoo Helsingin Sanomille. Vartiaisen mukaan kaikki kivet on käännettävä, jotta työllisyysaste saadaan nousemaan.
"En tarkoita palkkojen pienentämistä. Tarkoitan sitä, että työehtosopimusten alimpien palkkojen korotusten kanssa pitää olla varovainen, että esimerkiksi maahanmuuttajia ei suljeta työmarkkinoiden ulkopuolelle."
Vartiainen muistuttaa, että Suomen huoltosuhde heikkenee sitä vauhtia, että maa ei pärjää ilman maahanmuuttajia.
Hän huomauttaa, että palkalla pitää tulla toimeen, mutta aina on parempi työllistyä kuin jäädä työttömäksi. Hänen mukaansa nykyinen järjestelmä, jossa työehtosopimukset ohjaavat palkanmuodostusta työmarkkinoilla, on toiminut hyvin.
Vartiainen sanoi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että työssäkäyntiä tulisi lisätä matalapalkkatöiden avulla silläkin uhalla, että palkkaerot kasvavat.
Vartiainen ei sano millä alalla matalapalkkatöitä pitäisi lisätä tai mikä olisi palkan suuruus. Hän käsittelee asiaa teoreettisella tasolla.
*
Työmarkkinat eivät toimi, koska vain peruskoulun käyneet ja keskiasteen koulutuksen saaneet – varsinkin miehet – työllistyvät heikommin kuin korkeasti koulutetut. Palkkataso taas määräytyy koulutuksen mukaan.
"Työllistymiselle on esteitä, koska työllisyysasteet eivät ole korkeampia", Vartiainen sanoo Helsingin Sanomille. Vartiaisen mukaan kaikki kivet on käännettävä, jotta työllisyysaste saadaan nousemaan.
"En tarkoita palkkojen pienentämistä. Tarkoitan sitä, että työehtosopimusten alimpien palkkojen korotusten kanssa pitää olla varovainen, että esimerkiksi maahanmuuttajia ei suljeta työmarkkinoiden ulkopuolelle."
Vartiainen muistuttaa, että Suomen huoltosuhde heikkenee sitä vauhtia, että maa ei pärjää ilman maahanmuuttajia.
Hän huomauttaa, että palkalla pitää tulla toimeen, mutta aina on parempi työllistyä kuin jäädä työttömäksi. Hänen mukaansa nykyinen järjestelmä, jossa työehtosopimukset ohjaavat palkanmuodostusta työmarkkinoilla, on toiminut hyvin.
Vartiainen sanoi Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa, että työssäkäyntiä tulisi lisätä matalapalkkatöiden avulla silläkin uhalla, että palkkaerot kasvavat.
Vartiainen ei sano millä alalla matalapalkkatöitä pitäisi lisätä tai mikä olisi palkan suuruus. Hän käsittelee asiaa teoreettisella tasolla.
*
January 5, 2013
Jo on aikoihin eletty! Niinistö antaa vähästään, Tuomioja ei paljostaankaan. Niinistökö siis on hyvä altruisti, mutta Tuomioja paha egoisti, joka ei keskellä kansallista hätätilaa halua tehdä yhteistyötä työnantajan kanssa? Onkos sinusta Erkki tullut talkoohenkisen hyväntekeväisyyden vastustaja? Eli kansanvihollinen?
Tuomioja: Palkka-alepuheet naiivia idealismia ja populismia
.
Helsingin Sanomat
.
Helsingin Sanomat
Mikko Stig / Lehtikuva
Ulkoministeri Erkki Tuomioja
.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja lyttää presidentti Sauli Niinistön palkkionleikkausaloitetta seuranneen keskustelun nettisivullaan täysin. Tuomiojan mukaan keskustelu on parhaimmillaankin vain naiivia idealismia ja pahimmillaan kosiskelevaa populismia.
"Aloitetta on seurannut populistinen kilpalaulanta, jossa vaaditaan kansanedustajia ja ministereitä seuraamaan esimerkkiä. Perusteena ovat edessä olevat vaikeat ajat, julkisten menojen leikkaustarpeet ja mielialojen pohjustaminen yleiselle palkka-alelle, jota työnantajien Ilpo Kokkila on jo aiemmin ehtinyt tarjota", kirjoittaa Tuomioja.
Keskustelulla ei Tuomiojan mielestä ole muuta vaikutusta kuin politiikan väheksynnän lisääntyminen.
"Jos kansanedustajat olisivat ylipalkattuja, niin luulisi kaupunginjohtajien, järjestöpomojen ja yritysten pääjohtajien kilvan hakeutuvan politiikkaan", ihmettelee Tuomioja.
Tuomioja ei usko, että nimellispalkkojen lasku ylipäätään olisi toimiva keino talouden ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Oikeana ratkaisuna hän pitää verotuksen progression kiristämistä ja kysyy, olemmeko nyt työnantajien EK:ta ja oikeistoa myöten valmiita siihen.
"Toivon, että tämä avaus päätyisi sen toteuttamiseen", päättää Tuomioja kirjoituksensa.
*
"Aloitetta on seurannut populistinen kilpalaulanta, jossa vaaditaan kansanedustajia ja ministereitä seuraamaan esimerkkiä. Perusteena ovat edessä olevat vaikeat ajat, julkisten menojen leikkaustarpeet ja mielialojen pohjustaminen yleiselle palkka-alelle, jota työnantajien Ilpo Kokkila on jo aiemmin ehtinyt tarjota", kirjoittaa Tuomioja.
Keskustelulla ei Tuomiojan mielestä ole muuta vaikutusta kuin politiikan väheksynnän lisääntyminen.
"Jos kansanedustajat olisivat ylipalkattuja, niin luulisi kaupunginjohtajien, järjestöpomojen ja yritysten pääjohtajien kilvan hakeutuvan politiikkaan", ihmettelee Tuomioja.
Tuomioja ei usko, että nimellispalkkojen lasku ylipäätään olisi toimiva keino talouden ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Oikeana ratkaisuna hän pitää verotuksen progression kiristämistä ja kysyy, olemmeko nyt työnantajien EK:ta ja oikeistoa myöten valmiita siihen.
"Toivon, että tämä avaus päätyisi sen toteuttamiseen", päättää Tuomioja kirjoituksensa.
*
January 3, 2013
Miksi tällaista musiikkia ei tehdä enää nykyään? Perhaps nobody has any balls for it anymore.
Go Down Gamblin' by Blood Sweat & Tears on Stereo 1971 CBS 45.
*
Satunnaisten kommentaattorien sanomaa:
I originally liked this tune because of the guitar, but now I hear the exquisite beauty of the horn section. These guys are something else. I love the way they make the sound of the horns appear out of nowhere and crush your face. This is extremely good!
*
I love they way they incorporate jazz and rock together, and I agree with you on the horns. Thanks for listening to this vintage 45 recording...Friends, Lloyd.
*
One of the VERY few "rock 'n' roll" songs with a tuba solo.
*
Born a natural loser
can't recall just where
Raised on brew and poker and a dollar here and there
Blackjack hand, dealer man, you better pay off that last bet
Two-bit hand, a 21 is all I ever get
Go down gamblin'
say it when you're runnin' low
Go down gamblin'
you may never have to go
Down in a crap game, I've been losin' at roulette
Cards are bound to break me, but I ain't busted yet
'Cause I've been called a natural lover by that lady over there
Honey, I'm just a natural gambler but I try to do my share
Go down gamblin'
say it when you're runnin' low
Go down gamblin'
you may never have to go
*
January 2, 2013
January 1, 2013
Vuonna 2013
*
In the year 2525
If man is still alive
If woman can survive
They may find
In the year 3535
Ain't gonna need to tell the truth, tell no lies
Everything you think, do, and say
Is in the pill you took today
In the year 4545
Ain't gonna need your teeth, won't need your eyes
You won't find a thing to chew
Nobody's gonna look at you
In the year 5555
Your arms are hanging limp at your sides
Your legs got nothing to do
Some machine is doing that for you
In the year 6565
Ain't gonna need no husband, won't need no wife
You'll pick your son, pick your daughter too
From the bottom of a long glass tube' Whoooa
In the year 7510
If God's a-comin' he ought to make it by then
Maybe he'll look around himself and say
Guess it's time for the Judgement day
In the year 8510
God is gonna shake his mighty head then
He'll either say I'm pleased where man has been
Or tear it down and start again
In the year 9595
I'm kinda wondering if man is gonna be alive
He's taken everything this old earth can give
And he ain't put back nothing
Now it's been 10,000 years
Man has cried a billion tears
For what he never knew
Now man's reign is through
But through eternal night
The twinkling of starlight
So very far away
Maybe it's only yesterday
In the year 2525
If man is still alive
If woman can survive
They may thrive
In the year 3535
Ain't gonna need to tell the truth, tell no lies
Everything you think, do or say
Is in the pill you took today ....(fading...)
*
Subscribe to:
Posts (Atom)