October 13, 2014

How deep must I go before I die?

528 comments:

«Oldest   ‹Older   401 – 528 of 528
Rauno Rasanen said...

Positiivinen palaute ja hyvät kierteet

1
Inklusiiviset taloudelliset ja poliittiset kierteet eivät synny itsestään. Usein ne ovat tulos taloudellista kasvua ja poliittista muutosta vastustavien eliittien ja olemassa olevien eliittien taloudelliseen ja poliittiseen valtaan pyrkivien merkittävästä kiistasta. Inklusiiviset instituutiot syntyvät ratkaisevissa tienhaaroissa, kuten Englannin mainiossa vallankumouksessa tai Jamestownin siirtokunnan perustamisessa Pohjois-Amerikassa, kun eri tekijöiden sarja heikentää eliittien otetta vallasta ja luo kannustimia moniarvoisen yhteiskunnan muodostamiseksi. Poliittisen kiistan tulos ei ole koskaan varma, ja vaikka jälkiviisaina pitäisimme monia historiallisia tapahtumia väistämättöminä, historian polku on kontingentti. Siitä huolimatta vakiintuneilla inklusiivisilla taloudellisilla ja poliittisilla instituutioilla on taipumus luoda hyvä kierre, positiivisen palautteen prosessi, joka kasvattaa näiden instituutioiden säilymisen ja jopa laajentumisen todennäköisyyttä.

Hyvä kierre vaikuttaa useilla mekanismeilla. Ensinnäkin moniarvoisten instituutioiden logiikan ansiosta diktaattorin, hallintoon kuuluvan ryhmittymän tai jopa hyvää tarkoittavan presidentin on vaikea kaapata valtaa kuten Franklin Roosevelt huomasi yrittäessään poistaa korkeimman oikeuden hänen vallalleen asettamat rajoitukset, tai kuten Sir Robert Walpole huomasi yrittäessään vastaavaa mustalain kattavalla valvonnalla. Kummassakin tapauksessa vallan keskittäminen entisestään yksilön tai pienen ryhmän käsiin olisi alkanut heikentää moniarvoisten poliittisten instituutioiden perustaa, ja moniarvoisuuden todellinen mitta on nimenomaan sen kyky vastustaa tällaisia pyrkimyksiä. Moniarvoisuus korostaa myös oikeusvaltion käsitettä, periaatetta, että kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä, mikä on luonnollisesti mahdotonta yksinvaltaisessa monarkiassa. oikeusvaltio puolestaan tarkoittaa, että yksi ryhmä ei yksinkertaisesti voi käyttää lakia toisen ryhmän oikeuksien loukkaamiseen. Lisäksi oikeusvaltion periaate avaa ovet laajemmalle poliittiseen prosessiin osallistumiselle ja suuremmalle inklusiivisuudelle, sillä se tuo vahvasti esiin ajatuksen, että kansalaisten tulee olla yhdenvertaiset ei vain lain vaan myös poliittisen järjestelmän edessä. Tämä oli yksi periaatteista, joiden ansiosta brittiläisen poliittisen järjestelmän oli koko 1800-luvun vaikea vastustaa vahvoja vaatimuksia laajemmasta demokratiasta, ja se johti asteittain kaikkien aikuisten äänioikeuteen.

Daren Acemoglu, James A. Robinson: ‘Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty’, s. 321-322.

https://en.wikipedia.org/wiki/Why_Nations_Fail
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/kirjat/miksi_maat_kaatuvat

Rauno Rasanen said...

Positiivinen palaute ja hyvät kierteet

2
Toiseksi kuten olemme jo useaan otteeseen nähneet, inklusiiviset poliittiset instituutiot tukevat inklusiivisia taloudellisia instituutioita, jotka puolestaan tukevat niitä. Tästä syntyy toinen hyvän kierteen mekanismi. Inklusiiviset taloudelliset instituutiot paljastavat räikeimmät ekstraktiiviset taloudelliset suhteet, kuten orjuuden ja maaorjuuden, vähentävät monopolien merkitystä ja luovat dynaamisen talouden, jotka kaikki pienentävät vallan väärinkäytöstä yksilölle koituvia taloudellisia etuja ainakin lyhyellä aikavälillä. Koska Britannian taloudelliset instituutiot olivat riittävän inklusiiviset 1700-luvulla, eliitillä ei ollut paljonkaan voitettavanaan takertumalla valtaan ja itse asiassa palon menettävänään, jos se olisi laajasti tukahduttanut vaatimukset suuremmasta demokratiasta Tämän hyvän kierteen ominaisuuden ansiosta asteittainen siirtymä demokratiaan 1800-luvun Britanniassa sekä pienensi eliitin tuntemaa uhkaa että kasvatti prosessin onnistumisen todennäköisyyttä. Tilanne oli toinen Itävalta-Unkarin ja Venäjän kaltaisissa yksinvaltaisissa hallinnoissa, joissa taloudelliset instituutiot olivat edelleen erittäin ekstraktiivisia ja sen seurauksena 1800-luvun loppupuolen vaatimukset suuremmasta poliittisesta inklusiivisuudesta tukahdutettiin, koska eliitillä oli paljon menetettävänään vallan jakamisessa.

Lopuksi vapaa media usein kukoistaa inklusiivisten poliittisten instituutioiden alaisuudessa, vapaa media antaa usein informaatiota inklusiivisia instituutioita uhkaavista asioista ja käynnistää tällaisten asioiden vastustuksen, kuten tapahtui yhdysvalloissa 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä ja 1900-luvun ensimmäisellä neljänneksellä, kun rosvoparonien kasvava taloudellinen valta uhkasi taloudellisten instituutioiden olennaisia piirteitä.

Vaikka alati jatkuvien kiistojen tulos on edelleen kontingentti, hyvät kierteet luovat näillä mekanismeillaan vahvan taipumuksen sille, että inklusiiviset instituutiot säilyvät, vastustavat haasteita ja laajentuvat, kuten tapahtui Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Valitettavasti ekstraktiiviset instituutiot luovat yhtä vahvoja itseään säilyttäviä voimia, kuten seuraavassa luvussa näemme. Niistä syntyy noidankehä.

Daren Acemoglu, James A. Robinson: ‘Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty’, s. 322-323.

https://en.wikipedia.org/wiki/Why_Nations_Fail
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/kirjat/miksi_maat_kaatuvat

Rauno Rasanen said...

Aristoteleen kantapää: Voiko sanoilla tehdä?

http://areena.yle.fi/1-3880664

Sanat ovat myös tekoja. Filosofi Risto Koskensilta väittää, että sanat eivät pelkästään kuvaile todellisuutta, ne myös luovat sitä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

Kun liittoutuneiden sotilaat vuonna 1944 nousivat maihin Normandiassa, heillä oli mukanaan käsikirja, johon oli koottu tarkat tiedot saksalaisten joukkojen asemista, vahvuuksista ja aseistuksesta. Kirjasen nimi oli Invade mecum, joka on sanaleikki sanasta invade, eli ’hyökätä’ ja latinankielisestä käsitteestä vade mecum, kirjaimellisesti ’kulje kanssani’ ja konkreettisesti: käsikirja. Eli hyökkäyksen käsikirja.

Käsikirjan toimittamisen ja sanaleikin takana oli Ison-Britannian tiedustelujoukkojen tuolloin 33-vuotias everstiluutnantti John Langshaw Austin. Ennen sotaa Austin opiskeli ja opetti Oxfordissa filosofiaa ja etenkin klassista filosofiaa; Aristoteles oli hänelle elinikäisen kiinnostuksen kohde. Hän oli oxfordilaisen filosofikoulukunnan kärkihahmo ja Euroopan filosofimaailmassa samaa sarjaa mm. Ludwig Wittgensteinin kanssa.

Sodan jälkeen Austin jatkoi opettamista Oxfordissa. Hän julkaisi muutamia artikkeleita, mutta ei kirjoja – joko hän oli kirjoitustensa suhteen perfektionisti tai sitten Austin oli kiinnostuneempi kuuntelevista oppilaistaan kuin lukijoistaan. Hänen tunnetuimmat luentoihin perustuvat teoksensa Sense And Sensibilia ja Näin tehdään sanoilla julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. John Langshaw Austin menehtyi keuhkosyöpään 48-vuotiaana vuonna 1960.

Näin tehdään sanoilla ilmestyi viime syksynä vihdoin suomeksi ja nyt kaikki, jotka haluavat tehdä sanoilla voivat tutustua alan perusteokseen ja sen käsitteisiin kuten puheteko, konstatiivi, performatiivi, luontumisehto ja tietenkin lokuutio, illokuutio ja perlokuutio.

Jotta tutustuminen hieman helpottuisi, kysytään nyt Austinin teoksen suomentaneelta filosofi Risto Koskensillalta, voiko sanoilla tehdä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/01/tehdaan-sanoilla?ref=ohj-articles
http://netn.fi/nain-tehdaan-sanoilla

Rauno Rasanen said...

New York Jazz Lounge - Bar Jazz Classics

https://www.youtube.com/watch?v=_sI_Ps7JSEk

01. All of Me (Gerald Marks/Seymor Simons)
02. The The A-Train (Billy Streyhorn)
03. Al the Things You Are (Jerome Kern/Oscar Hammerstein)
04. Satin Doll (Duke Ellington/Billy Strayhorne)
05. Fly Me to the Moon (Bart Howard)
06. Autumn Leaves (Jodeph Kosma/Jacqes Prevert)
07. My Romance (Richard Rogers/Lorenz Hart)
08. Take Five (Paul Desmonds)
09. How High the Moon (William Morgan Lewis/Hancy Hamilton)
10. The More I See You (Harry Warren/Mack Gordon)
11. Someday My Prince Will Come (Frank Churchill/Larry Morey)
12. Don't Mean A Thing (Duke Ellington/Irving Mills)

Rauno Rasanen said...

Voimme ymmärtää paremmin universaalisen tunnustuksen rationaalisuuden vertaamalla sitä muihin tunnustuksen myöntämisen muotoihin, jotka eivät ole rationaalisia. Esim. nationalistinen valtio, jossa kansalaisuus on rajattu vain tiettyyn kansalliseen, etniseen tai rodulliseen ryhmään kuuluville ihmisille, nojautuu epärationaaliseen tunnustuksen myöntämisen muotoon. Nationalismi on sangen selvästi tunnustuksen tavoittelun ilmaus, thymoksesta lähtöisin. Nationalistin kiinnostus ei suuntaudu ensisijaisesti taloudelliseen hyötyyn, vaan tunnustuksen saamiseen ja arvokkuuden ylläpitämiseen. Kansallisuus ei ole ihmisen luonnollinen piirre; ihminen kuuluu johonkin kansalliseen ryhmään vain siinä tapauksessa, että muut ihmiset tunnustavat hänet sen piiriin kuuluvaksi. Ihminen ei kuitenkaan tässä tapauksessa tavoittele tunnustusta itselleen yksilönä, vaan ryhmälle, johon hän kuuluu. Nationalismi on tavallaan menneiden aikojen megalothymian muuntunut, nykyaikaisempi ja demokraattisempi muoto. Yksittäiset ruhtinaat eivät enää taistele henkilökohtaisesta kunniastaan, vaan nyt kokonaiset kansakunnat vaativat tunnustusta kansallisuudelleen. Aristokraattisen herraihmisen tavoin nämä kansakunnat ovat osoittaneet olevansa valmiita antautumaan väkivaltaisen kuoleman vaaraan tunnustuksen saadakseen, hankkiakseen itselleen ‘paikan auringossa’.

Kansallisuuteen ja rotuun perustuva tunnustuksen saamisen halu ei kuitenkaan ole rationaalista. Ihmisen ja muiden olentojen välinen erottelu on täysin rationaalista: vain ihmiset ovat vapaita eli pystyvät tunnustuksen saadakseen taistelemaan kamppailussa, jossa panoksena on pelkkä arvostus. Tämä erottelu pohjautuu luontoon tai pikemminkin luonnon valtapiirin ja vapauden valtapiirin väliseen jyrkkään siirtymään. Ihmisryhmien väliset erot taas ovat ihmiskunnan historian sattumanvaraisia ja mielivaltaisia sivutuloksia. Ja kansallisuusryhmien taistelu niiden kansallisen arvokkuuden tunnustamisesta johtaa kansainvälisissä suhteissa samaan umpikujatilanteeseen kuin aristokraattisten herrojen välinen taistelu arvostuksesta: jokin kansakunta saa herran aseman ja toisesta tulee orja. Kummankin osaksi tuleva tunnustus jää epätyydyttäväksi samoista syistä kuin alkuperäisessä herruuden ja orjuuden välisessä suhteessa yksilötasolla.

Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen, 1992, s. 253-54.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/The_End_of_History_and_the_Last_Man

Rauno Rasanen said...

Analyysi: Populismi uhkaa demokratiaa – ja noudattaa aina samaa kaavaa [Esko Varho, Yle]

Populistien valtaannousu Euroopassa saattaa hajottaa koko Euroopan unionin. Aatteen synkkä historia näyttää unohtuneen.

– Populismi johtaa sivilisaation tuhoon! Näin jyrisi EU:n komission varapuheenjohtaja ja entinen Suomen pääministeri Jyrki Katainen Politico.eu-lehden haastattelussa marraskuussa 2016. Myöhemmin samana päivänä Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.

Populismi on pitkään ollut nousussa niin Euroopassa kuin muualla. Ranskassa, Italiassa ja Hollannissa populistit saattaavat voittaa vuoden 2017 vaalit. Saksassa populistit ovat nousseet lähes tyhjästä merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Unkarissa, Puolassa ja Turkissa populistit ovat jo vallassa.

Iso-Britannian EU-eroa on selitetty pitkälti populismilla. Ja jos äärioikeistolainen populisti Marine Le Pen voittaa keväällä Ranskan presidentinvaalit, on mahdollista, että koko EU hajoaa. Populismin historialliset jäljet, muisto demokratian tuhosta 1930-luvulla on pelottava.

Ja nyt maailman vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi eli Yhdysvaltain presidentiksi on valittu puhdasverinen populisti, Donald Trump.

Miksi populismi sitten on monista niin vaarallista? Ja ennen kaikkea, mitä populismi oikeastaan on?

Näihin kysymyksiin on yrittänyt vastata yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Jan-Werner Müller. Müllerin viime vuonna ilmestynyt kirja, Mitä on populismi? (What is populism?) kuului vuoden puhutuimpiin kirjoihin maailmassa.

Saksalainen, aatehistoriaan laajasti perehtynyt Müller avaa kirjassaan seikkaperäisesti populismin ydintä. Kirja osoittaa, että eri maissa toimivat populistiset liikkeet noudattavat usein hämmästyttävän samaa kaavaa.

Müllerin mukaan populismi ei ole järjestelmällinen oppisuuntaus, mutta se näyttää seuraavan omaa sisäistä logiikkansa. Näyttää myös ilmeiseltä, että populistijohtajat eri puolilla maailmaa ovat hyvin tietoisia siitä, mikä tuo logiikka on. Politiikka on hyvin systemaattista, eikä suinkaan improvisoitua tai kotikutoista.

Tässä jutussa avataan tuota populismin kaavaa.

http://yle.fi/uutiset/3-9452079

Rauno Rasanen said...

YLE-maassa on jotain mätää – tai sitten ei. Päätoimittaja painostaa alaisiaan rajoittamalla näiden toimituksellisia valintoja eli sanan vapautta. Tällaista menettelyä pidetään tiedottamislinjan määrittelynä, josta vastaa päätoimittaja.
.......
‘Päätoimittajat: Uutisoimatta jättäminen ei rajoita sananvapautta. Päätoimittajan organisaatiossa työskentelevältä toimittajalta pitää voida edellyttää lojaliteettia työnantajansa linjauksia kohtaan, sanovat päätoimittajat.’

http://yle.fi/uutiset/3-9457894
http://yle.fi/uutiset/3-9457340
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702090205457_uu.shtml
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/sk-susanne-paivarinta-on-irtisanoutunut-ylelta-24265966
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/susanne-paivarinta-vastaa-ylen-toimitusjohtajalle-twiittaamalla-voimia-24270185/

Rauno Rasanen said...

Siks oon mä suruinen. Tämä on Suomi-lobbausta parhaimmillaan. Näin tehdään Suomea tunnetuksi ulkomailla.

http://yle.fi/uutiset/3-9460125

Rauno Rasanen said...

Filosofilta käytännön neuvoja pakolaiskriisin ratkaisuun – "Avoimien rajojen vaatijat tekopyhiä"

Filosofi Slavoj Žižek ärsyttää pakolaisnäkemyksillään vasemmistolaisia liberaaleja ja suvaitsevaisia rajojen avaajia. Žižekin mukaan oman elämäntavan puolustaminen ei itsessään ole rasistista.
........
Slavoj Žižek kommentoi Euroopan turvapaikkakriisiä juuri suomennetussa kirjasessa Uusi luokkataistelu – Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt.

Ensin Žižek haukkuu EU:n.

– Puoliksi traaginen ja puoliksi koominen sekoitus EU-jäsenmaiden voimattomia selityksiä ja kaoottis-egoistista käyttäytymistä sekä kyvyttömyys saada aikaan edes vähäisintä määrää koordinoitua toimintaa ei ole vain osoitus EU:n täydellisestä epäonnistumisesta vaan myös välitön uhka sen säilymiselle.

Sitten Žižek haukkuu tekopyhiksi ne, jotka vaativat avoimia rajoja. He esiintyvät turmeltuneen maailman kauniina sieluina, vaikka salaa tietävät, että rajojen avonaisuus johtaisi Euroopassa välittömästi populistiseen kapinaan.

[lue lisää linkistä]

http://yle.fi/uutiset/3-9463094

Rauno Rasanen said...

En ole kuullut syvempää, ylväämpää ja luontevampaa blues-kitaran soundia kuin sen, mikä nuoren Peter Greenin kitarasta lähtee. Ei ollut kuullut myöskään B.B. King. Sametinpehmeää ja täyteläistä. Tällaista kosketusta kitaran kieliin ei saa aikaan koneilla vaan ainutlaatuisen herkillä sormilla, jotka ovat kuin ukkosen johdattamia, joiden voimasta soittajan sielu muuttuu metallisen värähtelyn kautta ääneksi. Etenkin kappaleet If you be my babe, Albatross, Before the beginning, Rollin’ man, Need your love so bad. Lemon squeezer puolestaan osoittaa, miten hienosti Green on sisäistänyt huuliharpun ja laulun osana blues-ilmaisua.

Satunnainen kommentaattori kirjoittaa: ‘Green's Les Paul tone here - straight into a Fender amp - no pedals whatsoever - is monster! Listen to 'Before the Beginning' and 'Rollin' Man' and 'Need your love so bad'. Wonderful tone.’

https://www.youtube.com/watch?v=qyOgKgUpNGo

Peter Green's Fleetwood Mac ~ Shrine '69 ( Full Album ) Live In South California

Live In Southern California Jan 25,1969

Track List
"Tune Up" – 00:00
"If You Be My Baby" – 02:11
"Something Inside of Me" – 06:39
"My Sweet Baby" – 10:42
"Albatross" – 15:09
"Before the Beginning" – 18:36
"Rollin' Man" – 21:42
"Lemon Squeezer" – 27:15
"Need Your Love So Bad" – 32:45
"Great Balls of Fire" – 39:44

Rauno Rasanen said...

Amy on sydäntäsärkevä elokuva hukatusta lahjakkuudesta.

En pyri tähdeksi, haluan vain laulaa."― Amy Winehouse

Asif Kapadian ohjaama dokumenttielokuva laulaja Amy Winehousesta on liikuttavaa, koskettavaa, sydäntäsärkevää ja raivostuttavaakin katsottavaa. Se on paitsi erinomainen musiikkielokuva ja taitavasti koottu henkilökuva myös järkyttävä tarina hukatusta lahjakkuudesta. Kapadia rakentaa monenlaisista arkistomateriaaleista ja läheisten avomielisistä haastatteluista muotokuvan tavallisesta tytöstä, jolla oli tavallisia ongelmia ja epätavalliset musiikilliset lahjat. Tästä yhdistelmästä syntyi suurenmoista musiikkia ja sekavaa elämää.

Musiikin historian suurimpiin blueslaulajiin verrattu lontoolainen Amy Winehouse (1983–2011) ehti tehdä lyhyen elämänsä aikana vain kaksi albumia, Frank (2003) ja Back to Black (2007). Hän kohosi nopeasti musiikkimaailman huipulle mutta tuli myös rytinällä alas. Hänen henkilökohtaisia ongelmiaan, huumeidenkäyttöä, alkoholismia, syömishäiriöitä ja sotkuisia ihmissuhteita riepoteltiin estoitta julkisuudessa. Kuuluisuus toi siipeilijöitä ja hyväksikäyttäjiä, ja kun alamäki alkoi, entiset ylistäjät liittyivät pilkkaajien kuoroon.

Amy Winehouse kuoli alkoholimyrkytykseen 27-vuotiaana.

Moniäänisessä elokuvassa Amya muistelevat niin ystävät ja kollegat kuin rakastetut ja perheenjäsenet. Kaikki heistä eivät herätä katsojissa sympatiaa. Elokuvassa korostetaan myös sitä, miten henkilökohtaisia, rehellisiä ja raadollisia Amy Winehousen laulujen lyriikat olivat. Ne ovat keskeinen osa elokuvan tarinaa. "Ensin tulivat laulut", Kapadia totesi luennoidessaan Helsingissä joulukuussa 2015. "Rakensin elokuvan kuin Bollywood-musikaalin."

"Laulut kertovat elokuvan tarinan", kertoi Amyn ohjaaja Asif Kapadia.
Kaikkien aikojen menestyneimpiin dokumenttielokuviin kuuluva Amy voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscarin helmikuussa 2016. Se saa nyt tv-ensi-iltansa Suomessa.

Elokuvan jälkeen nähdään ja kuullaan Amy Winehousea parhaimmillaan, intiimissä konsertissa Lontoon Porchester Hallissa vuonna 2007. 23-vuotias laulaja oli juuri valittu Britannian parhaaksi naisartistiksi. Tässä konsertissa hän näytti kaikille mistä syystä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/23/amy-sydantasarkeva-elokuva-hukatusta-lahjakkuudesta
http://areena.yle.fi/1-3941410

Rauno Rasanen said...

“Matemaatikkoa ja uskonnollista kirjailijaa [Blaise] Pascalia koskevassa kuuluisassa huomautuksessaan [Alexis de] Tocqueville sanoo:

‘Jollei Pascalilla olisi ollut mielessään muuta kuin jonkin suuren hyödyn saavuttaminen tai vaikka häntä olisi innoittanut jopa pelkästään maineen tavoittelu, en voi käsittää, että hän olisi koskaan pystynyt kokoamaan kaikkia henkensä voimia, niin kuin hän teki, saadakseen paremmin selvitetyksi Luojan suurimmat salaisuudet. Kun näen hänen ikään kuin repivän sielunsa irti kaikista elämän arjen asioista omistautuakseen täysin näihin tutkimuksiin ja katkaisevan ennenaikaisesti ruumista elämään yhdistävät siteet, kuolevan vanhana miehenä ennen kuin sielu ehti neljänkymmenen vuoden ikään, seison hämmästyneenä ja tajuan, ettei mikään tavanomainen pysty tuottamaan noin poikkeuksellisia ponnistuksia.’

Pascal, joka oli lapsena keksinyt omin päin Eukleideen teoreemat, vetäytyi luostari yksinäisyyteen 31-vuotiaana. Hän oli sitonut piikkivyön sen tuolin istuimelle, jolla hän istui, kun ihmiset tulivat pyytämään häneltä neuvoja, ja aina kun hän tunsi keskustelun tuottavan mielihyvää hän painautui piikkejä vasten kiduttaakseen itseään. Pascal oli Nietzschen tavoin sairaalloinen koko aikuisikänsä eikä pystynyt neljänä viimeisenä vuotenaan olemaan lainkaan yhteydessä muihin ihmisiin. Hän ei hölkännyt eikä ollut huolissaan passiivisen tupakoinnin vaikutuksesta terveyteensä, mutta pystyi sentään ennen kuolemaansa merkitsemään muistiin hengellisiä mietteitä, jotka kuuluvat syvällisimpiin länsimaisen perinteen piirissä. Se tosiseikka, että sangen lupaava ura hyötyä tuottavan matematiikan uralla saattoi tuolla lailla jäädä syrjään uskonnollisen mietiskelyn takia, on erityisesti raivostuttanut erästä amerikkalaista elämäkerran kirjoittajaa, joka arveli, että jos Pascal olisi vain suostunut ‘tempautumaan irti....hän olisi voinut toteuttaa elämässään kaiken, mitä hänessä oli, sen sijaan että hän tukahdutti siitä suurimman osan mielettömän mystiikan sekä ihmisen kurjuutta ja arvokkuutta koskevien latteiden huomioiden massaan.’”

Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen, 1992, s. 379-380.
*
Luulenpa, että Blaise Pascal ei olisi katsellut tosi-teeveetä, samaa kaavaa jauhavia ihmissuhde- ja rikossarjoja tai kaiken vähänkään arvokkaamman oivalluksen säälittävän halveksuttavaksi lässytykseksi latistavia mainoksia eli näitä meidän ylisensitiivis-arvopluralistisen ja markkinaliberaaliksi uhkapelihelvetiksi muuttuneen aikakautemme ‘sivistyksellisiä’ brandy-ikoneita; - ja vain naivin valistusoptimismin naturalisoima [tekisi mieleni sanoa ‘denaturoima’] utilitaristi-teknokraatti voi tuskailla sitä, ettei Pascal jatkanut häikäisevää ja ‘hyödyllistä’ matemaatikon uraansa vaan eristäytyi luostariin kirjoittelemaan kaiken maailman mystisiä latteuksia, joilla ei ole käyttöä tieteellisesti ajatteleville teknovoluntarismiin hurahtaneille ateisti-innovaattoreille [jotka useimmiten, luovuudestaan ja lahjakkuudestaan huolimatta, ovat piilodogmaattisia tosikkoja; esim. Tuomas Enbuske ja Juha Hurme].
*
https://fi.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/The_End_of_History_and_the_Last_Man
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexis_de_Tocqueville
https://en.wikipedia.org/wiki/Alexis_de_Tocqueville
https://fi.wikipedia.org/wiki/Blaise_Pascal
https://fi.wikipedia.org/wiki/Denaturointi

Rauno Rasanen said...

‘Tunteemme ja halumme ovat yhtä hyviä kuin kohteensakin, ja ne muuttuvat jatkuvasti kohteisiinsa nähden [....] Arvojen ensisijainen lähde ei ole irrallinen tahto. On vain ponnisteleva inhimillinen henki olemassaolon suossa, johon se aina joka hetki huomaa vajonneensa. Elämme ‘keskinkertaisessa’ maailmassa [....] Koemme etäisyyden, joka erottaa meidät täydellisyydestä, ja päädymme sijoittamaan täydellisyyden ideamme sekasortoisen olemassaolon ulkopuolelle vertauskuvallisessa merkityksessä. [....] Voimme nähdä, kuinka hyvän muoto [....] valaisee yksittäisiä näkymiä ja antaa eriytyneille moraalisille hyveille ja näkemyksille niiden edellyttämät määrätyt rakenteet. Näin ilmiöt pelastetaan ja yksityiskohdat lunastetaan, tässä valossa [.....] Tämä on metafysiikkaa, joka luo kuvan ja vetoaa sen avulla meihin, jotta katsoisimme, löydämmekö juuri tämän kuvan syvimmästä kokemuksestamme. Sana ‘syvä’ tai jokin vastaava metafora on tässä vetoomuksen olemusta.’

Sitaatti Iris Murdoch’ilta kirjassa Johdatus taiteen filosofiaan [Richard Eldridge], s. 11.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iris_Murdoch
https://en.wikipedia.org/wiki/Iris_Murdoch

Rauno Rasanen said...

Onko olemassa koettuja faktoja?

osa 1

‘Kokemuksemme mukaan aurinko kiertää maata. Tosiasiallisesti maa kiertää aurinkoa. Kokemus on siis arvoton faktan rinnalla’ [sanoi fysikaalinen reduktionisti Kari Enqvist]
.......
Subjektiivinen kokemus luo merkityksiä. Merkityskokemukset eivät ole faktoja. Siis: faktat eivät ole merkityksiä: ne eivät perustu kokemukseen. ‘Puhdas’ havainto ei ole kokemus vaan metodisesti ja teknisesti rakennettu aistimisen äärimmäisen tarkennettu tapa ja muoto, joka ei jäsenny välittömänä merkityskokemuksena vaan pelkästään teoreettisena mallinnuksena. Kukaan ei voi kokea Higgsin hiukkasta samassa mielessä kuin hän kokee esim. auringon lämmön, kuun heijastaman valon tai kivun tunteen ja veren hajun. Huipputeknologian ja teoreettisen mallinnuksen mahdollistamat kokemukset äärettömän pienistä ja suurista kohteista eivät ole luonnollisia havaintoja, eivätkä siten kokemuksia lainkaan. Ne ovat mahdollisimman ‘puhtaita havaintoja’, joista subjektin vaikutus on minimoitu. Luonnollinen aistihavainto ei kykene hahmottamaan äärimmäisen pieniä ja äärimmäisen suuria kohteita kuin mallinnuksen avulla teoreettisesti kontrolloidussa ja metodis-teknisesti rajatussa havaintokuplassa.

Väite siitä, että kokemus on usein faktaan verrattuna virheellinen ja siten arvoton, riisuu faktan kokemuksen subjektiivisuudesta eli intentionaalisuudesta ja perspektiivisyydestä, mutta ei selvennä sitä, miksi fakta on merkityksellinen eli arvokas. Aivan ilmeisesti tällainen arvokkuus voi syntyä ainoastaan semanttisessa kentässä, joka on väistämättä subjektiivisen kokemisen aluetta. Mutta juuri siitähän tiedemies pyrkii eroon. Miten ihmeessä hän siis voi väittää, että fakta olisi itsessään jotenkin arvokkaampaa kuin kokemus, jos ja kun se ei ole riippuvainen merkityskokemuksellisuudesta ja siten semantiikasta [oppi sanojen merkityksistä], jonka perustana toimii jako tosiin ja epätosiin väitteisiin? Toki me voimme hyödyntää faktaa, mutta tällöin se siirtyy välittömästi takaisin semanttisen kentän alueelle, jos se nyt sieltä koskaan on edes poistunut. Joka tapauksessa semantiikan ulkopuolella vaikuttavana [ei-intentionaalisena ja ei-perspektiivisenä] ilmiönä fakta ei kuitenkaan voi olla tosi eikä epätosi. Se on niin kuin se on: havaittavissa mutta ei koettavissa. Faktan totuusarvo mahdollistuu tieteellisessä kuplassa vain ja ainoastaan kontrolloidun kokeellisen mallinnuksen puitteissa, ei kokemukseen perustana varmuutena.

Niinpä on jotakuinkin mieletöntä kysyä ovatko maailma, todellisuus, oleminen tai Jumala faktoiksi ymmärrettyinä tosia vai epätosia. Ne ovat niin kuin ne ovat. Ruusu on ruusu on ruusu jne. Täydellinen tieto empiirisenä faktana on absoluuttista triviaa eli itsestään selvää, ongelmatonta ja siten ikään kuin ‘tyhjää’ havaintoa, jota mikään kokemuksellinen tietoisuus ei voi merkityksellistää eikä asettaa kysymyksenalaiseksi.

Rauno Rasanen said...

Onko olemassa koettuja faktoja?

osa 2

Paradoksaalisesti täydellinen tieto on saavutettu vasta sitten, kun mitään kokemuksellista kysymystä havainnosta ei enää nouse tietoisuuteen. Tätä Wittgensteinin on viime kädessä täytynyt tarkoittaa toteamuksellaan, että epäilyn on joskus loputtava, ja se loppuu vasta silloin, kun tiedostava kokemus ei enää kysy miksi, koska vastaus on jo saatu. Tietenkään emme voi tietää, todistamisesta nyt puhumattakaan, silloin sitä, että tuo vastaus [fakta, ei ainoastaan kokemus] todella on saatu. Kysymystä vain ei enää voi asettaa, koska mikään kysymys ei enää nouse tietoisuuteen. Niinpä siitä mistä ei voi puhua ei tarvitse edes vaieta, koska sitä ei inhimillisenä merkityskokemuksena ole enää edes olemassa.

Vieraantuminen ei-symbolisesta vaistonvaraisesta, ikään kuin välittömästä olemisesta on tietoisuuden syntymisen dialektinen lähtökohta. Kokemuksellinen tietoisuus, joka väistämättä rajautui yksilöllisenä havaintona voi saavuttaa ‘faktisen olemisen uudelleen’ vasta ja vain sulautuessaan takaisin siihen. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, ettei [luonnon]tiede koskaan saavuta faktoja kokemuksellisesti [vaan pelkästään matemaattisesti; matematiikka ymmärrettynä ei-semanttisesti eli ‘puhtaana’ välineenä] niin kauan kuin ihmisen tiedollinen kompetenssi [kognitiiviset havaintoresurssit] ja ylipäätään kokemisen mahdollisuuden [transsendentaaliset] ehdot eivät muutu radikaalisti [tavalla, jota emme voi kokevina ihmisinä ymmärtää] eli/tai sulaudu ikään kuin mystisesti faktaan [olemiseen, todellisuuteen, maailmaan, jumalaan].

Kokemuksellinen, yksilöllinen varmuus ja fysikaalisessa teoria-havaintokuplassa saavutettu varmuus eroavat kategorisesti/ontologisesti toisistaan. Tällaista näkemystä voi kutsua tieteenfilosofisella slangilla joko teoria-havaintokuplassa saavutettuja faktoja korostaen a] monistis-emergentiksi kaksoisaspektiteoriaksi tai ihmisen elämismaailman merkityskokemuksellisuutta korostaen b] ei-metafyysiseksi ontologiseksi dualismiksi. Itse painotan enemmän jälkimmäistä, koska en ole tavannut vielä ainuttakaan täydellistä tiedemiestä eli ihmistä jolta puuttuu tykkänään subjektiivisen kokemuksellisuuden aiheuttama rajoittuneisuus.

Filosofien haikailema [ja fysikalistien/naturalistien oudoksuma] tiedon ihanne toteutuu vasta sitten, kun kokemuksellinen varmuus ja teoria-havaintokuplassa saavutettu varmuus yhdistyvät, olkoonkin, että emme enää silloin ole todistamassa tämän varmuuden läsnäoloa. Kari Enqvistin kaltaiset piilodogmaattiset reduktionistit eivät kuitenkaan näytä ymmärtävän tätä argumentatiivista paradoksia. Joko he ovat älyllisesti laiskoja tai sitten he ovat tehneet tieteelliseksi kutsumansa ideologisen valinnan, jonka mukaan vain ja ainoastaan fysikaalisen teoria-havaintokuplan varmuus on inhimillisen tiedon päätepiste ja luonnontiede [etenkin fysiikka ja mikrobiologia] sen alttari.

Alun sitaatista ilmenevä asenne viestiikin lakonisesta letkeydestään huolimatta sanojansa [Kari Enqvistin] olevan pikemminkin piilodogmaattinen tosikko kuin inhimillisen tietoisuuden intentionaalisuutta ja ylipäätään ajattelun mahdollisuuden ehtoja realistisesti ymmärtävä ajattelija. Mutta sitähän kaikki tai ainakin kaikkein ‘luupäisimmät’ reduktionistit aina ovat olleet: valistususkoisen tiedehybriksensä suureen mystis-kaikkivoipaan Faktaan kätkeviä jesuiittoja tiedemiehen valepuvussa; heidän kutsumuksenaan on yhden ja ainoan oikean opin puolustaminen. Niinpä myös Kari Enqvistin tutkijan ‘nöyryys’ osoittautuu lopulta metodisen monistin piilodogmaattiseksi arroganssiksi.

Rauno Rasanen said...

Soloist Patti Smith performs a moving rendition of Bob Dylan’s A Hard Rain’s A-Gonna Fall at the Nobel Prize Award Ceremony at Stockholm Concert Hall.

https://www.youtube.com/watch?v=941PHEJHCwU

"A Hard Rain's A-Gonna Fall"

Oh, where have you been, my blue-eyed son?
And where have you been my darling young one?
I've stumbled on the side of twelve misty mountains
I've walked and I've crawled on six crooked highways
I've stepped in the middle of seven sad forests
I've been out in front of a dozen dead oceans
I've been ten thousand miles in the mouth of a graveyard
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, and it's a hard
It's a hard rain's a-gonna fall.

Oh, what did you see, my blue eyed son?
And what did you see, my darling young one?
I saw a newborn baby with wild wolves all around it
I saw a highway of diamonds with nobody on it
I saw a black branch with blood that kept drippin'
I saw a room full of men with their hammers a-bleedin'
I saw a white ladder all covered with water
I saw ten thousand talkers whose tongues were all broken
I saw guns and sharp swords in the hands of young children
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, and it's a hard
It's a hard rain's a-gonna fall.

And what did you hear, my blue-eyed son?
And what did you hear, my darling young one?
I heard the sound of a thunder that roared out a warnin'
I heard the roar of a wave that could drown the whole world
I heard one hundred drummers whose hands were a-blazin'
I heard ten thousand whisperin' and nobody listenin'
I heard one person starve, I heard many people laughin'
Heard the song of a poet who died in the gutter
Heard the sound of a clown who cried in the alley
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, it's a hard
And it's a hard rain's a-gonna fall.

Oh, what did you meet my blue-eyed son ?
Who did you meet, my darling young one?
I met a young child beside a dead pony
I met a white man who walked a black dog
I met a young woman whose body was burning
I met a young girl, she gave me a rainbow
I met one man who was wounded in love
I met another man who was wounded in hatred
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, it's a hard
And it's a hard rain's a-gonna fall.

And what'll you do now, my blue-eyed son?
And what'll you do now my darling young one?
I'm a-goin' back out 'fore the rain starts a-fallin'
I'll walk to the depths of the deepest black forest
Where the people are a many and their hands are all empty
Where the pellets of poison are flooding their waters
Where the home in the valley meets the damp dirty prison
And the executioner's face is always well hidden
Where hunger is ugly, where souls are forgotten
Where black is the color, where none is the number
And I'll tell and speak it and think it and breathe it
And reflect from the mountain so all souls can see it
And I'll stand on the ocean until I start sinkin'
But I'll know my song well before I start singing
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, and it's a hard
It's a hard rain's a-gonna fall.

https://fi.wikipedia.org/wiki/A_Hard_Rain%E2%80%99s_a-Gonna_Fall
https://en.wikipedia.org/wiki/A_Hard_Rain's_a-Gonna_Fall
https://fi.wikipedia.org/wiki/Patti_Smith
https://en.wikipedia.org/wiki/Patti_Smith

Rauno Rasanen said...

Patti Smith, Horses [1975]

https://www.youtube.com/watch?v=FPwOfwhpiW8

Called the "Godmother of Punk", her work is a fusion of rock and poetry.

The cover photo (first in this video) was taken by Robert Mapplethorpe using natural light in a penthouse in Greenwich Village. The triangle of light on the wall (too blurry to discern as a geometric figure on the above low resolution image) was the product of the afternoon sun. The record company wanted to make various changes to the photo, but Smith overruled such attempts. Feminist professor Camille Paglia described the album's cover as "one of the greatest pictures ever taken of a woman."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Horses
https://en.wikipedia.org/wiki/Horses_(album)

Anonymous said...

Se mitä Kari implikoi oli se, että selvännäkijät, shamaanit sun muut henkipatot puhuvat paskaa ja tekevät sillä vielä rahaa. Siinä asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Lisäksi hän vielä vedätti tuota selvännäkijää aika nasevasti.

Anonymous said...

Mutta on totta että Kari on ärimmäisen jäykkä ajattelija.

Rauno Rasanen said...

‘Se mitä Kari implikoi oli se, että selvännäkijät, shamaanit sun muut henkipatot puhuvat paskaa ja tekevät sillä vielä rahaa. Siinä asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Lisäksi hän vielä vedätti tuota selvännäkijää aika nasevasti.’
.......
Helposti falsifioitavissa oleva huuhaa ja taikausko ei ole tässä minun eikä lopulta myöskään Kari Enqvistin perimmäinen ongelma vaan ymmärrettävän kokemuksen ja mahdollisimman ristiriidattoman ajattelun mahdollistava, klassisen logiikan varaan rakentuva semantiikka [kokemuksen hahmottaminen väitteiden totuuden ja epätotuuden perusteella], joka ei näytä mitenkään soveltuvan kvanttifysiikassa saatujen tulosten selittämiseen. Tietoisuutta ei kuitenkaan ole olemassa ilman näitä edellytyksiä. Miten siis sovittaa yhteen rajoittunut ja asioita valheellisuuteen asti yksinkertaistava klassinen logiikka [kokemuksen/tietoisuuden parametri] ja kvanttifysiikan ‘oikeaan’ havainnointiin ja kalkylointiin perustuva loogisesti ristiriitainen tosiasioiden maailma?

Kärjistäen sanottuna Enqvistin edustaman fysikaalisen reduktionismin ja metodisen monismin mukaan juuri välitön subjektiivinen kokemus osoittautuu taikauskon kaltaiseksi sairaudeksi, jonka vain eksakti fysiikka voi ‘parantaa.’

Juuri tämä oli myös nuoren Wittgensteinin tavoite, mutta nyt on syytä muistaa ja oivaltaa, mistä kaikesta Wittgenstein itse asiassa päätyi [ainakin rivien välistä luettuna] vaikenemaan Tractatuksen lopussa, koska siinä/siihen kiteytyy ongelma, johon myös Enqvist väistämättä ajautuu kokemuksen/semantiikan suhteen. Äärimmäisen havaintotarkka nykyfysiikka näyttääkin, ikään kuin metodinsa lopullisena [ironisena, paradoksaalisena ja analogisena] verifikaationa, olevan päätymässä juuri siihen, mitä se kokemuksen suhteen edustaa eli kadottavan ehkä lopullisesti havaintojensa kohteen: esim. pimeä aine, pimeä energia ja hologrammiteoria.

Mitä tarkemmaksi havainnot informatiivisesti muuttuvat, sitä vähemmän näytämme edes teoreettisesti ymmärtävän sitä, mistä avaruudessa ja aineessa on kyse – eikä siis ainoastaan sen vuoksi, että kokemus on ‘arvoton’ faktan suhteen vaan että fakta itsessään on ihmistietoisuudelle triviaa, itsestäänselvyys, joka sulautuu kaikkeen ja ei-mihinkään. Tai sitten tulemme viime kädessä näkemään aineessa ja avaruudessa itsemme: eräänlaisen ‘hologrammin’ omasta singulariteetistamme; toisin sanoen ymmärrettävä maailma voi olla meille vain ja yksinomaan kaikkein tarkimmankin havainnon semanttisesti teoretisoitu ja mallinnettu heijastuma. Havainto [ja siten myös ‘puhdas’ fakta] voi olla mahdollinen ilman kokemusta, mutta ei havainnon ymmärtäminen [ymmärrys käsitettynä intentionaaliseksi kokemiseksi].

Kyse ei ole pelkästään kognitiivisten ja teknologisten resurssien rajallisuudesta vaan kuten sanottu myös itse ajattelun ja kokemuksen transsendentaalisten edellytysten/ehtojen rajoista [~ajattelun mahdollisuuden ehdoista/rajoista]. Näin ollen polemisoin Enqvistiä vastaan väittämällä, että jos faktoja ei voi johtaa kokemuksesta, se merkitsee ettei faktoja ole olemassa lainkaan. Teorioita ja malleja kylläkin, mutta ei faktoja.

Jos kokemus on ‘arvoton’ faktaan verrattuna, niin mikä ‘arvo’ on faktalla [esim. pimeä aine ja pimeä energia], josta emme tiedä oikeastaan mitään tai jota emme pysty havainnoimaan/mittaamaan [esim. hologrammiteoria]? Eikä minulle nyt riitä vastaukseksi se, että tiede on ‘käytännöllistä ja toimii’ eli mahdollistaa huipputeknologian kehittämisen, sillä teknologiset sovellutukset eivät ole todiste siitä, mitä aine ja avaruus todella ovat vaan pikemminkin heijastelevat ihmisen omia inhimillisiä haluja, tarpeita ja pyrkimyksiä, jotka on sidottu biologiseen elämismaailmaan. Jos emme muutu inhimillisen ajattelumme ja kokemuksellisuuden suhteen täysin toisenlaisiksi olioiksi emme tule koskaan ymmärtämään maailmaa, jos sittenkään – mikäli se enää ‘sitten’ on edes ‘tarpeellista’ – jos se ylipäätään on tarpeellista nytkään.

Rauno Rasanen said...

[....] Althusserin mukaan ratkeamattomat rakenteelliset ristiriidat vallitsevat kaikkialla. ‘Ideologialla ei ole historiaa’, kuten hän kirjoittaa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole sellaista ideaalista, alkuperäistä ja luonnollista ihmisen esihistoriaa, jota rakenteelliset vastakohdat eivät olisi hallinneet, eikä sellaista lopputilannetta, jossa rakenteelliset vastakohdat olisivat ratkenneet. Ihmiset unelmoivat yhteiskunnallisten vastakohtien ratkaisusta ja kehittelevät kuvauksia – ideologioita – siitä, miten tämä saavutettaisiin. Nämä kuvaukset ovat kuitenkin pelkkiä kuvitelmia, eivät toimintaohjeita, joita noudattamalla kaikki ihmiset voisivat elää vapaasti. Rakenteelliset vastakohdat säilyvät, sillä ‘tulevaisuus kestää kauan’. Poliittisen historian kuvaamat moninaiset kärsimykset tekevät tämän ajatuksen välttämisen vaikeaksi.

Louis Althusserin ajatuksia kirjassa Richard Eldridge: Johdatus taiteen filosofiaan, s. 263-64.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Louis_Althusser
https://en.wikipedia.org/wiki/Louis_Althusser

Rauno Rasanen said...

“[Harold] Bloom married Jeanne Gould in 1958. In a 2005 interview his wife said that she regarded him and herself as both atheists while he denied being an atheist saying ‘No, no I'm not an atheist. It's no fun being an atheist.’"

Harold Bloom

https://en.wikipedia.org/wiki/Harold_Bloom
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harold_Bloom
https://www.amazon.com/Shakespeare-Invention-Human-Harold-Bloom/dp/157322751X

Rauno Rasanen said...

Johnny B. Goode: Tribute to Chuck Berry: Justin Johnson & comp.

https://www.youtube.com/watch?v=z3dokg-Y5F8

‘I hadn’t planned to release any of the final studio recordings from the upcoming “Drivin’ It Down” album ahead of the album’s release, but with the recent passing of Chuck Berry, one of the original innovators of Rock & Roll guitar, I decided to share this version that we recorded of “Johnny B Goode,” as Tribute to a man who changed the course of music worldwide. Rest in peace, Chuck Berry.. you are a true legend and your voice in music will live forever.’ J.J
.........
http://www.justinjohnsonlive.com/

Rauno Rasanen said...

Tämä on luovaa kekseliäisyyttä jos mikä. Ace of Spades – kolmikielisellä lapiolla soitettuna. Justin Johnsonilta sujuu tyylikkäästi näköjään kaikki rhythm and bluesin lajit.

https://www.youtube.com/watch?v=-tAEAyHgCec
.......
Lisää lapiointia.
https://www.youtube.com/watch?v=V9-ltPsbw9g

Rauno Rasanen said...

‘Valtio on ihmisten yhteinen keino olla itseään viisaampia.’

Teemu Mäki Roman Schatzin Maamme kirjassa 20.3

http://areena.yle.fi/1-3948419

https://fi.wikipedia.org/wiki/Teemu_M%C3%A4ki

Rauno Rasanen said...

Etenkin tyttöjen ja nuorten naisten uusin muotiharrastus on heppihevosella ratsastelu.

http://yle.fi/uutiset/3-9538201
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/385724-pilkka-ei-hidasta-keppihevosten-menoa-keppareita-harrastavat-myos-aikuiset
https://www.urbaanisanakirja.com/word/heppi/

Rauno Rasanen said...

Vanha öljykanisterikitara tunnelmoi. Justin Johnson on ihme äijä soittamaan mitä ihmeellisimpiä kitaroita.

https://www.youtube.com/watch?v=A-dmuTEhWdk

‘While My Guitar Gently Weeps’ Performed on a Vintage Oil Can Guitar

http://www.justinjohnsonlive.com/
https://fi.wikipedia.org/wiki/While_My_Guitar_Gently_Weeps
https://en.wikipedia.org/wiki/While_My_Guitar_Gently_Weeps

Rauno Rasanen said...

5. Alkeellisimmat kielelliset merkitykset ovat kontraarisia esikäsiteellisiä kokemuksia, joilla on esikielellinen ja vahvasti aistimellisruumiillinen pohja ja tämän pohjan kautta suhde aistimelliseen lähiluontoon: veteen, maahan, eläimiin, kasveihin, säähän, valoon, vuodenaikojen kiertoon.... Alkeisvastakohtien määrä on rajaton, muttei [missään matemaattisessa, esimerkiksi rekursioteoreettisessa merkityksessä] ääretön: sisällä-ulkona; ennen-nyt; lähellä-kaukana; lämmin-kylmä; maukas-mauton; miellyttävä-vastenmielinen; liikkuva-pysähtynyt; valoisa-pimeä; minä-sinä, tämä-tuo; vaarallinen-turvallinen; alistava-alistuva... Vastakohtien sisältö voidaan [vaativassa mielessä] ymmärtää vain kokemalla vastakohtia, ja kokemus on alueellisesti ja kulttuurisesti paikallinen ja ainutkertainen kollektiivinen kokemus.

Koska kontraarinen kokemus edeltää kaikkea käsitteellistä ajattelua ja toimintaa, ei kontraarisesta kokemuksesta voi muodostaa [riittävää selittävää] teoriaa. Kokemus on auttamattomasti esikäsitteellinen, kääntymätön ja ainutkertainen, ja sellaisena osittain transsendentaalinen jokaisen käsitteellistämisyrityksen suhteen. Jonkin sisällä oleminen tai lämmön kokeminen on korjaamattomasti ruumiillista, välittömästi aistimellista, alueellista ja kulttuurisesti ainutkertaista eikä ole käsitteellistettävissä millään teoreettisella ja universalisoivalla tavalla.

Pauli Pylkkö: Kielikuva ja mielikuva – ja muita dialektisia esseitä, s. 415-416.
.......
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pauli_Pylkk%C3%B6
http://www.uunikustannus.fi/
.......
'Kontraarinen vastakohta tarkoittaa että molemmat vaihtoehdot ("mies on ruma ja kaunis") eivät voi samanaikaisesti olla tosia, vaikka kumpikin voi olla epätosi ("mies ei ole ruma eikä kaunis, vaan esimerkiksi komea"). Kontradiktio tarkoittaa että molemmat eivät voi olla tosia tai epätosia yhtä aikaa ("mies on kaunis eikä mies ole kaunis"). rr

http://actuspurunen.blogspot.fi/2010/01/miten-ideologia-toimii.html
http://runeberg.org/pieni/2/0382.html
http://ptikka.mbnet.fi/Filosofiakasitteisto_PT_20814.pdf
http://tieteentermipankki.fi/wiki/Filosofia:transsendentaalinen

Rauno Rasanen said...

Aina vain paranee. Slide-kitarointia tuskin saa kuulostamaan enää yhtään autenttisemmalta. Justin Johson viuluaukkoisine laatikkokitaroineen on kuin suoraan rämeestä ylösnoussut Slide-Lizard.

https://www.youtube.com/watch?v=L2tu0FFmckE

Porch Swing Slidin'

6-String Cigar Box Guitar built by Hambone Cigar Box Guitars
•Robert Johnson Woodburning by John Carless
•Single Coil Pickup by Bob G. Harrison
•Justin Johnson Signature Guitar Slides

http://www.justinjohnsonlive.com/

Rauno Rasanen said...

Johnny Winter höristelee varmasti korviaan siellä jossain kuullessaan tämän. Justin Johnson ei ole pelkästään virtuoosimainen rhythm and bluesin soittaja: hänellä on elävä soundi ja hänen musiikillinen läsnäolonsa on aitoa.

https://www.youtube.com/watch?v=V9-ltPsbw9g

Crankin' Up the 3-String Shovel Guitar!

http://www.justinjohnsonlive.com/

Rauno Rasanen said...

Justin Johnson ja ‘one of the most played, arranged, and rearranged pieces in blues history’ – Baby please don’t go.

https://www.youtube.com/watch?v=mPH0VIsmto4#t=2.37125

BABY, PLEASE DON'T GO | Recording For Justin Johnson's New "Drivin' It Down" Album

https://en.wikipedia.org/wiki/Baby,_Please_Don%27t_Go

"Baby, Please Don't Go" is a blues song which has been called "one of the most played, arranged, and rearranged pieces in blues history" by music historian Gerard Herzhaft (fr).[1] Its roots have been traced back to nineteenth-century American songs which deal with themes of bondage and imprisonment. Delta blues musician Big Joe Williams popularized the song with several versions beginning in 1935.’

https://www.kickstarter.com/projects/justinandnikki/drivin-it-down-full-band-blues-album-by-justin-joh

Rauno Rasanen said...

Hiljaisuus on omantunnon ääni.

Martin Heidegger

Anonymous said...

Aiotko äänestää? Jos aioit niin miksi?

Minun on vaikea kuvitella, että ajattelua voisi noin vain redusoida kivasti johonkin lokeroon ja sanoa sitten, että minäpä äänestin tätä ja tätä puoluetta - siispä edustan tämänkaltaista ajattelua. Ajattelenko liian mustavalkoisesti? Ajattelen siis niin, että jokaisen tulisi olla ideologinen ja edustaa tiettyä näkökantaa ja seistä sen takana tilanteessa kuin tilanteessa (ja nimenomaan tämä koskee nyt politiikkaa). Voiko minunkaltainen ihminen, jolla on tässä mielessä ristiriitaisia ajatuksia niin monista asioista, äänestää jotakin yhtä ja tiettyä. Kumminkin sitten joku ''fundamentalisti'' sanoisi, että en voi ajatella noin, sillä tuo on sitä kerettiläisyyttä - sinun on pysyttävä uskossa. En siis saa ''sanoa yhtä ja tehdä toista''. Lopulta joudun varmaan eroamaan uskosta - olen vapaa.

Rauno Rasanen said...

Ehkä äänestin, ehkä en. Entä sitten? Politiikka on farssia, jota näytellään kansalle etenkin eduskunnan teatterissa. Todellinen valta löytyy kuitenkin verosuunnittelunsa veroparatiiseihin siirtäneistä suurfirmoista, joille nimenomaan demokraattisen menettelyn päättämä lainsäädäntö on de facto antanut [koska lain de jure-ehdot ovat tulkinnanvaraisia ja lähes mahdottomia kontrolloida] luvan tällaisen eettisesti vähintäänkin kyseenalaisen ellei täysin tuomittavan käytännön harjoittamiseen.

Pelkästään tämä, Alain Badioun pääomaparlamentarismiksi kutsuma asiaintila, kuvottaa minua niin paljon, että uskoni todelliseen demokratiaan on vähäistä. Mutta koska en ole terroristi ja kavahdan kaikenlaista väkivaltaa [toisin kuin nuori maolainen Badiou aikoinaan; nykyään hän on kyllä selvästi rauhanomaisempi], kannatan demokratiaa, koska demokraattisilla menettelytavoilla kyetään pitämään yllä edes jossain määrin uskottavaa rauhan ja sananvapauden tilaa paremmin kuin esim. Turkissa, Venäjällä tai Kiinassa, Lähi-Idän semi-teokratioista nyt puhumattakaan. Siksi äänestän, ehkä.

Joku tietysti väittää nyt, että demokratia on ytimeltään keinoton terrorismin edessä, koska terroristit nimenomaan yrittävät saada meidät puolustautumisen nimissä muuttamaan demokraattista systeemiämme autoritaarisemmaksi ja kontrolloivammaksi, ja kun sen teemme, olemme paradoksaalisesti häviämässä taistelun terrorismia vastaan, koska olemme itse muuttumassa heidän kaltaisikseen. Yhteiskunnan muuttuminen autoritaarisemmaksi ja sensuroivammaksi sopii etenkin islamilaiselle fundamentalistille kuten kaikille dogmeista höyrähtäneille paranoian vallassa eläville psykopaateille, jotka muodostavat kuitenkin vain pienen mutta sitäkin vaarallisemman vähemmistön ihmisistä, vähemmistön, jonka vainoharhainen [esim. Le Pen ja Halla-aho], vallanhaluinen [esim. Putin ja Erdogan] tai muuten vain narsistisen sekopäinen [Trump] ymmärrys maailmasta ja ihmislajista muistuttaa virusta tai geenivirhettä, joka saattaa levitä syvälle yhteisön ‘ruumiiseen’ [esim. tietysti Hitler ja natsismi]. En ole liberaali kaikissa asioissa: vastustan terrorismia ja väkivaltaa. Pidän kiinni demokratiasta. Siksi äänestin, ehkä.

PS. Jos saat jostain käsiisi tai ostettua Pauli Pylkön kirjan Kielikuva ja mielikuva, niin lue siitä ainakin sen viimeinen luku: Dialektisen runousopin alkeet, 9 kohtaa. Siinä luvussa kiteytyy Pylkön filosofinen sanoma. Olen siteerannut ko. esseestä kohdan 5, mutta en jaksa ryhtyä siteeraamaan muita lukuja, koska tekstiä on hieman liikaa. Olen joko laiska tai pragmaattinen, en tiedä kumpi. Seuraavaksi taidan asettaa esille Pylkön vastakohdan tai antiteesin eli niin sanotun spekulatiivisen rationalismin ‘keksijän’, Quentin Meillassoux’n.

Rauno Rasanen said...

Tämän aforismin omistan neuvoksi nihilisteille ja skeptikoille [ja siten myös itselleni]. En tiedä, onko Bar Hebraeus tässä kommentissaan negatiivisen teologian edustaja vai pelkkä sekavan puheen kriitikko, mutta minun ajattelussani nihilisti päätyy hyvin samantyyppiseen umpikujaan kuin negatiivinen teologia.

‘Sille, joka ei todella ymmärrä mitä puhuu, hiljaisuus olisi paljon parempaa kuin puhuminen.’

Bar Hebraeus

https://en.wikipedia.org/wiki/Bar_Hebraeus
http://www.wisdom.fi/infinite/index.php?page=page9.3
https://www.theopedia.com/negative-theology
https://en.wikipedia.org/wiki/Apophatic_theology

Rauno Rasanen said...

STABAT MATER

Murehella haikialla
Seisoi äiti ristin alla,
Johon Poika naulitaan.

Sydän sykki surkiasti,
Kyyneleitä katkerasti
Silmä vuosi tulvanaan.

Voi sen tuskaa verratonta
Vaivattaissa viatointa
Ainokaista poikaansa!

Voipa määrää huokausten,
Kuin hän seisoi rinnatusten
Ristin kanssa rakkaansa!

Ken ei itkun pisaroita
Vuodattane katkeroita
Tätä huolta nähdessään!

Kumpa äitin neidellisen
Poika hurskas, taivaallinen
Käytetähän kärsimään!

Jesust’ äiti pilkattavan
Näki, ynnä kiusattavan
Synnin tähden maailman;

Kuuli hänen ristin alla
Nääntyenkin siunaamalla
Kiusaajansa kostavan.

Voi sit’ äitin kärsimystä!
Hänen kanssans’ yhdistystä
Etsiä minun pitää;

Palavalla sydämellä
Kyyneleillä kylvetellä
Herran ruumista pyhää.

Poveheni, äiti, paina
Haavat vuotamahan aina,
Joita vuosi poikasi,

Vuosi ruoskin suomittaissa
Sekä ristinnaulittaissa
Tähden suurten syntini!

Häntä tahdon katsastella,
Hartahasti huokaella
Päivieni päätteesen.

Kyyneltesi kumppaliksi
Ja surusi toveriksi
Jään mä ristin juurehen.

Mua ellys eroittako,
Luotasi pois luovuttako,
Pyhä, puhdas impyinen!

Veisata valitus-virttä
Tahdon, ja syleillä hirttä,
Joll’ on poikas’ ainoinen.

Mua hänen haavoissansa
Hautele, ja vaivallansa
Poies päästä synnistä,

Häntä kuulemaan kehoita,
Taivahan taloon osoita
Viimeisenä päivänä!

Ristinsä tukeni olkoon,
Kuolostansa mulle tulkoon
Turva vahva tuonelaan,

Että Luoja armahtaisi,
Sielu kurja onnen saisi
Käydessäni kuolemaan!

- Suomentanut A. Oksanen (August Ahlqvist 1852).

https://fi.wikipedia.org/wiki/Stabat_Mater
https://en.wikipedia.org/wiki/Stabat_Mater

Rauno Rasanen said...

Pitkänä Perjantaina odotamme Pahaa Kuuta.

https://www.youtube.com/watch?v=w6iRNVwslM4

Bad Moon Rising - Creedence Clearwater Revival (HQ - 5.1 Studio )

Rauno Rasanen said...

Lankalauantaina lähdetään junakompilla taivaaseen. Justin Johson ja bändi. Stagena jälleen The Cash Cabin Studio eli ‘hökkeli’, josta löytyy täydellinen akustiikka roots-musiikille.

https://www.youtube.com/watch?v=f2DuBYdo5Rk

‘Bootleg Turn’ Original Rockabilly by Justin Johnson

http://www.justinjohnsonlive.com/
http://johncartercash.com/cabin/
https://en.wikipedia.org/wiki/John_Carter_Cash

Rauno Rasanen said...

En yhtään ihmettele, että jotkut ovat pitäneet Creamiä myös yhtenä heavy-rockin innovaattorina. Tässä live-esitys Jack Brucen kappaleesta Deserted cities of the heart. Parempi kuin studio-versio.

https://www.youtube.com/watch?v=JJTbYMAjT_s

John Symon Asher "Jack" Bruce (14 May 1943 – 25 October 2014) was a Scottish musician, singer and songwriter known primarily for his contributions to the British supergroup Cream, which also included guitarist-singer Eric Clapton and drummer Ginger Baker. In March 2011 Rolling Stone readers selected him as the eighth greatest bass guitarist of all time. "Most musicians would have a very hard time distinguishing themselves if they wound up in a band with Eric Clapton and Ginger Baker," the magazine said at the time, "but Jack Bruce was so gifted on the bass that he did it with ease."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Live_Cream_Volume_II
https://fi.wikipedia.org/wiki/Cream
https://en.wikipedia.org/wiki/Cream_(band)

Rauno Rasanen said...

"Hear My Train A Comin'" (alternatively titled "Get My Heart Back Together") is a blues-inspired song written by Jimi Hendrix. It has been called "a powerful blues prayer based on the salvation-train metaphor" of American folklore by biographer John McDermott.[1] Hendrix recorded the song in live, studio, and impromptu settings several times between 1967 and 1970, but never completed it to his satisfaction.

The documentary film Experience (1968) features the only version released during Hendrix's lifetime. Hendrix played the song solo as an acoustic guitar country-style blues and it is considered one of his most memorable performances. In 1973, it was included in the film Jimi Hendrix and the accompanying soundtrack album. The song was also released as a single in the UK.

Hendrix often played "Hear My Train A Comin'" in concert using a blues rock arrangement with accompaniment. He developed it into an extended improvisational guitar piece comparable to "Voodoo Child (Slight Return)". There are several live performances in release; according to music critics, the 1970 recording from the Berkeley Community Theatre is considered the definitive version. Recent Hendrix compilation albums, such as People, Hell and Angels and the Miami Pop Festival, include additional studio demo versions along with other live recordings.

https://www.youtube.com/watch?v=EX5phFmbrU8

"Hear My Train A Comin': Jimi Hendrix with Billy Cox and Buddy Miles demo recorded at the Record Plant, New York City, May 21, 1969

https://en.wikipedia.org/wiki/Hear_My_Train_A_Comin'

Rauno Rasanen said...

Mikä eläin sinä haluaisit olla?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Lykantropia_(sairaus)

Rauno Rasanen said...

1
Tämä on piisi, josta minun mielestäni olisi pitänyt tulla yhtä menestyksekäs kaupallinen hitti kuin Dave Edmundsin häkellyttävän voimallisesta sapelitanssikitaroinnista. Hienosti rakennettu melankolinen hard-pop kappale. Mutta kun ei niin ei. Hitti voidaan kyllä tuottaa suunnitelmallisesti kokemuksen ja ammattitaidon avulla, mutta klassikko ei synny kuin miltei sattumalta. Tämä piisi on siitä harvinainen tapaus, että vaikkei siitä tullut hittiä, siitä tuli jonkinlainen klassikko.

Love Sculpture - In The Land Of The Few (stereo)

https://www.youtube.com/watch?v=nUF3wzE5gJ8

In 1966, after a short spell in a Parlophone recording band, the Image (1965–1966), with local drummer Tommy Riley, Dave Edmunds shifted to a more blues-rock sound, reuniting with Congo Jones and bassist John Williams and adding second guitarist Mickey Gee to form the short lived Human Beans, After just eighteen months, the core of 'Human Beans' formed a new band called Love Sculpture that again reinstated Edmunds, Jones and Williams as a trio. Love Sculpture scored a quasi-novelty Top 5 hit by reworking Khachaturian's classical piece "Sabre Dance" as a speed-crazed rock number, inspired by Keith Emerson's classical rearrangements. "Sabre Dance" became a hit after garnering the enthusiastic attention of British DJ John Peel, who was so impressed he played it twice in one programme on "Top Gear". The band issued two albums.

2
Tässä Love Sculpturen ensimmäinen LP. Dave Edmunds oli erinomainen myös bluesin taitajana.

https://www.youtube.com/watch?v=3Fl1KJUdLiM

Toinen albumi on popahtavampi ja tyylillisesti hajanaisempi, ja sen erikoisuuksina voi pitää Edmundsin hillitöntä yli 11 minuuttista versiota Hatsaturjanin Sapelitanssista ja George Bizet’n Farandolea, joka sekin saa jyrkeän, lähes heavymäisen kitarakäsittelyn.

https://www.youtube.com/watch?v=l6Vy7XbR6eI
.......
https://fi.wikipedia.org/wiki/Love_Sculpture
https://fi.wikipedia.org/wiki/Dave_Edmunds
https://en.wikipedia.org/wiki/Love_Sculpture

Rauno Rasanen said...

Tästä tulee varsin ‘kotoinen’ olo. Melodisen virikkeen ja idean antajaksi voi tunnistaa George Gerswinin Summertime’n. Jos tämä ei rauhoita kuulijan mieltä, hän lienee sairastunut parantumattomasti johonkin heavy-metal- tai hiphop-oireyhtymään. Miten kukaan voisi vihata näin kaunista ja mukaansatempaavaa melodiankuljetusta? Justin Johnson is a very sensitive guy.

https://www.youtube.com/watch?v=R0DZhvQ1OKA

'Wayfaring Stranger' – Justin Johnson
.......
Satunnainen kommentaattori kertoo oivallisesti, mistä tässä on kysymys:

‘Hint of Gershwin's "summertime". I got lost in a peaceful tranquility just then Justin. I feel you are the real deal and a genuinely cool dude. Everything about this clip just massages the senses. You obviously spend a lot of time on the strings as you are technically very competent but you mix that with an obvious feeling and love for your instruments and music. This natural, organic affiliation comes shining through in the three clips I have seen so far and I have already subscribed. I am envious of your friends and neighbours who I feel are privileged to share your space. Long may you pluck your strings with magic fingers sending out your message via vibrations to our souls (did I take that too far?) not far enough I hear some connoisseurs say :) Have fun Justin.’

http://www.justinjohnsonlive.com/

Rauno Rasanen said...

Kristillisen armo-opin ydinajatus: on olemassa inhimillistä arvokkuutta [vrt. ihmisoikeudet], jota ei voi mitata rahalla, maallisella menestyksellä, syntyperällä tai kulttuurilla. Ilman armoa kristinusko muuttuu omavanhurskauden ja itsepyhityksen muodoksi, sillä ne jotka yrittävät pelastaa itse itsensä, eivät tarvitse toisia ihmisiä kuin välineenä omaan pelastukseensa, eivät päämääränä itsessään.

Rauno Rasanen said...

‘I go back, I tell the genuine history of Christianity. The very word "Christianity" is a misunderstanding: in truth, there was only one Christian, and he died on the cross. The "evangel" died on the cross. What has been called "evangel" from that moment was actually the opposite of that which he had lived: "ill tidings," a dysangel. It is false to the point of nonsense to find the mark of the Christian in a "faith," for instance, in the faith in redemption through Christ: only Christian practice, a life such as he lived who died on the cross, is Christian.

Such a life is still possible today, for certain people even necessary: genuine, original Christianity will be possible at all times.

Not a faith, but a doing; above all, a not doing of many things, another state of being. States of consciousness, any faith, considering something true, for example—every psychologist knows this—are fifth-rank matters of complete indifference compared to the value of the instincts: speaking more strictly, the whole concept of spiritual causality is false. To reduce being a Christian, Christianism, to a matter of considering something true, to a mere phenomenon of consciousness, is to negate Christianism.[....]’

Nietzsche, The Antichrist, §39

http://fringe.davesource.com/Fringe/Religion/Nietzsche-The-Anti-Christ/
http://fringe.davesource.com/Fringe/Religion/Nietzsche-The-Anti-Christ/#sect39
https://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzschen_uskontokritiikki

Rauno Rasanen said...

Badioun totuusteoriasta tekee niin intuitiovastaisen kuitenkin se, ettei totuus ole hänen mukaansa maailmaa koskevien väitteiden ominaisuus. Wittgenstein totesi, etteivät totuudet koske maailmaa, tai etteivät ne ole maailmasta [joka on tosiasioiden joukko, kaiken olevan järjestys]: totuus on pikemminkin tiettyjen maailmasta esitettyjen [luonnollisesti tosien] väitteiden ominaisuus. Toisin sanoen Wittgensteinin näkökulmasta maailmaa koskevat väitteet voivat olla tosia tai epätosia, mutta objekteista ja maailmasta itsestään näin ei voi sanoa: asiat yksinkertaisesti vain ovat.

Badiou ei siis viittaa totuudella väitteiden ja lausumien ominaisuuteen. Hän kutsuu tällaista prositionaalista suhtautumista totuuteen totuudelliseksi tai totuudenmukaiseksi, eikä hän ole sen suhteen kriittinen tai millään tavoin sitä vastaan. Hän vain pyrkii kuvaamaan omalla totuusteoriallaan jotain toisenlaista. Se, miten Badiou ymmärtää totuuden, on kenties lähempänä filosofi Martin Heideggerin kuin Wittgensteinin käsityksiä. Heideggerin mukaan asutamme totuutta, elämme totuudessa, ja väitteet, joilla kuvaamme maailmaa, ovat usein riippuvaisia tästä alkuperäisestä totuudesta, jota asutamme [ja ne myös usein vääristävät sitä]. Badiou on usein eri mieltä Heideggerin kanssa, mutta hänen tapansa puhua totuudesta muistuttaa Heideggerista, sillä hän ei tarkoita totuudella maailman kanssa enemmän tai vähemmän yhteensopivia väitteitä. Itse asiassa eräs totuuden tunnusmerkki on nimenomaan kriisi kyvyssä määrittää väitteiden totuudellisuutta.

Ed Pluth: ‘Badiou - Uuden filosofia’, s. 126.

https://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou

Korppi on oikeus said...

Onko sinulla Rauno toimivaa sähköpostiosoitetta?

Rauno Rasanen said...

On.

Korppi on oikeus said...

Ja se on?

Rauno Rasanen said...

Salainen.

Korppi on oikeus said...

No, perkele.

Korppi on oikeus said...

Blogger-profiilissasi on jokin osoite, johon laitoin postia. Tokko on enää olemassa.

Rauno Rasanen said...

‘I hear you knocking but you can't come in
I hear you knocking, go back where you been’
....
“In an interview, John Lennon commented, "Well, I always liked simple rock. There's a great one in England now, 'I Hear You Knocking'"

https://www.youtube.com/watch?v=uWktoG5DU_4
Dave Edmunds - I Hear You Knocking
DISCO 71
.......
You went away and left me long time ago
Now you're knocking on my door
I hear you knocking, but you can't come in
I hear you knocking, go back where you been

I begged you not to go but you said goodbye
And now you're telling me all your lies
I hear you knocking, but you can't come in
I hear you knocking, go back where you been, oh yeah

You better get back to your used-to-be
'Cause you're kinda love ain't good for me
I hear you knocking, but you can't come in
I hear you knocking, go back where you been

I told you way back in Fifty-two
That I would never go with you
I hear you knocking but you can't come in
I hear you knocking, go back where you been

https://en.wikipedia.org/wiki/I_Hear_You_Knocking
https://en.wikipedia.org/wiki/I_Hear_You_Knocking#Dave_Edmunds.27s_rendition

Rauno Rasanen said...

Maailman yksinkertaisin, ehkä jopa typerin, ja samalla maailman koukuttavin riffi; sanat silkkaa mukanäppärää teinihömppää. Silti tai juuri sen vuoksi tämä on pikemminkin magiaa ja ekstaasia kuin niin sanottua musiikkia; modernin jazzin absoluuttinen vastakohta.
....
‘Bolan claimed to have written the song out of his desire to record Chuck Berry's "Little Queenie", and said that the riff is taken from the Berry tune. In fact, a line (And meanwhile, I'm still thinking) of "Little Queenie" is said at the fade of "Get It On’

https://www.youtube.com/watch?v=wZkTh_T75QY
T. Rex - Get It On (1971)

https://en.wikipedia.org/wiki/Get_It_On_(T._Rex_song)

Rauno Rasanen said...

Kansalaisjärjestö Finnwatch lyttää hallituksen lakiesityksen sote-palveluiden valinnanvapaudesta. Finnwatchin mukaan hallituksen tänään tiistaina hyväksymät lait mahdollistavat terveyspalveluyrityksille verovälttelyn. Se syyttääkin hallitusta lupauksen rikkomisesta.

– Jos sote-lakiesitys menee tällaisenaan läpi, veroja välttelevät yritykset voivat huokaista helpotuksesta, sanoo Finnwatchin tutkija ja lakimies Henri Telkki tiedotteessa.

Finnwatchin mukaan lakiesityksessä suurille kansainvälisille sote-yrityksille on säädetty velvollisuus julkiseen maakohtaiseen raportointiin. Raportoitavat luvut on kuitenkin valittu niin, että raportoinnin tarkoitus vesittyy, järjestö suomii.

– Kokonaiskuva sote-yrityksen veronmaksusta muodostuu yli 10 tietoelementistä. Hallituksen sote-lakiesityksessä näistä tiedoista puuttuu puolet, Telkki sanoo.

Tiedotteessa Finnwatch sanoo pitävänsä lakiesityksen "räikeitä puutteita käsittämättömänä". Yrityksiä ei muun muassa vaadita raportoimaan kaikkia perustilinpäätöstietoja, joita esimerkiksi EU pitää kaikkein keskeisimpinä verovalvonnan ja aggressiivisen verosuunnittelun arvioimisen kannalta.

– Sote-yrityksille ei oltaisi myöskään säätämässä mitään sanktiota raportointivelvoitteen rikkomisesta, tiedotteessa todetaan.

http://yle.fi/uutiset/3-9602631

https://fi.wikipedia.org/wiki/Finnwatch

Rauno Rasanen said...

Lisäksi Badiou huomauttaa, että demokraattisen materialismin eettinen käsky kuuluu: ‘nauti!’ Se kannustaa tekemään työtä, shoppailemaan ja ajattelemaan, etteivät asiat ole niin huonosti ja että ne voisivat olla paljon huonomminkin. Se kehottaa myös välttämään toisen vahingoittamista, ei vain fyysisesti vaan myös psykologisesti. Fundamentalismien hämärä subjekti käskee puolestaan uhrautumaan. Sen mukaan emme ole sitä, mitä voisimme olla tai mitä olemme joskus olleet. Meille on avoinna toinen elämä toisessa maailmassa, sillä ehdolla että kiellämme tämän elämän. Badiou toteaa, että ‘nykymaailma on sotaa nautinnon ja uhrautumisen välillä’ – ensimmäistä puolustavat globaalin kapitalismin ja demokratian kannattajat [demokraattinen materialismi], jälkimmäistä taas fundamentalistit ja terroristit [hämärä ajattelu].

Ed Pluth: ‘Badiou – Uuden filosofia', s. 246.

https://en.wikipedia.org/wiki/Alain_Badiou

Rauno Rasanen said...

[Meillassoux] .... väittää, että äärellistä ajattelua luonnehtivat ratkaisut, sen ‘korrelationistiset tanssiaskeleet’, koskevat keskenään niinkin erilaisia ajattelijoita kuin Heideggeria ja Wittgensteinia. Ajatukset siitä, että ‘on todella jotain, mitä ei voi ilmaista’ [Wittgenstein] tai että ‘ainoana olevista ihminen kokee olemisen äänen kutsumana ihmeellisimmän ihmeen: että olevat ovat’ [Heidegger] ilmaisevat lopulta – tässä Meillassoux’n muotoilu täytyy lukea tarkasti – saman asian: ‘On mahdotonta ajatella, että se, mitä ei voi ajatella, on mahdoton’.

‘En voi ajatella sitä, mitä on mahdoton ajatella, mutta voin ajatella, että ei ole mahdotonta, että ajattelemattomissa oleva on olemassa.’

Quentin Meillassoux: Äärellisyyden jälkeen, tutkielma kontingenssin välttämättömyydestä, s. 264-65; suomentaja Ari Korhosen esseestä ‘Äärellisyyden jälkeen: Meillassoux matematiikan kyvystä’ ja s. 77.

https://www.gaudeamus.fi/aarellisyydenjalkeen/
https://en.wikipedia.org/wiki/Quentin_Meillassoux

Korppi on oikeus said...
This comment has been removed by the author.
Rauno Rasanen said...

Tämän lajin kommentointi ei kuulu tänne. Toisaalta en halua käydä sitä missään muuallakaan, joten kiitos kommentista, kehut tuntuu aina hyvältä - ja se siitä.

Rauno Rasanen said...

“Voimme nyt ajatella onnistuneemme lävistämään korrelationaalisen kehän – vähintäänkin olemme saaneet aikaan reiän sen pystyttämään muuriin, joka erottaa ajattelun ‘suuresta ulkopuolesta’, ikuisesta itsessään olevasta, joka on riippumaton siitä, ajatellaanko sitä vai ei. Tästä lähtien tiedämme, missä sijaitsee se käytävä, jonka kautta ajattelun on mahdollista päästä itsensä ulkopuolelle. Voimme luoda polun kohti absoluuttista vain ja ainoastaan faktisuuden kautta.

Mutta vaikka myönnettäisiinkin onnistuminen korrelationaalisen kehän murtamisessa, vaikuttaa siltä, että voitto korrelationismista on saatu niin kovien menetysten ja myönnytysten hinnalla, että kyse on oikeastaan pyrrhonilaisesta voitosta. Ainoa absoluutti, jonka onnistuimme pelastamaan kyseenalaistamiselta, näyttäisi nimittäin olevan täysin vastakkainen siihen nähden, miten tämä termi tavallisesti ymmärretään eli täsmällisen tiedon perustana. Tämä absoluutti ei itse asiassa ole mitään muuta kuin kaaoksen äärimmäinen muoto, hyperkaaos, jolle mikään ei ole tai näytä olevan mahdotonta, ei edes se, mitä on mahdotonta ajatella. Siksi tämä absoluutti on kaikkein kauimpana etsimästämme absolutisoinnista, jolla matematisoitu tiede voisi kuvailla sinänsä olevan. Edellä totesimme, että matematiikan absolutisoinnin tulisi ottaa muotonsa kartesiolaisesta mallistaan: sen tulisi löytää ensisijainen absoluutti [jumalan analogia], josta voisi johtaa toisen absoluutin, siis matemaattisen absoluutin [ulottuvaisen substanssin analogia]. Nyt meillä on ensisijainen absoluutti [kaaos], mutta toisin kuin hyväntahtoinen jumala, se vaikuttaa kyvyttömältä takaamaan tieteen diskurssin absoluuttisuutta, koska se nimenomaan ei takaa järjestystä vaan päinvastoin kaikkien järjestysten mahdollisen tuhoutumisen.

Katsoessamme näin avatun halkeaman läpi asoluuttiin näemme sen uhkaavana voimana – se on mykkää voimaa, joka kykenee tuhoamanaan niin oliot kuin maailmatkin, synnyttämään logiikan ulkopuolisia hirviöitä, mutta joka voi aivan hyvin olla koskaan toimimatta. Se siis voi luoda yhtä lailla kaikki unelmat kuin painajaisetkin. Se kykenee hillittömiin ja järjestyksettömiin muutoksiin tai täysin päinvastoin saamaan aikaan pienintä osataan myöten liikkumattoman maailmankaikkeuden. Se on kuin pilvi, joka pitää sisällään hurjimmat rajuilmat ja kummallisimmat valonpilkahdukset levottomuutta herättävän rauhallisilla hetkillä. Tämä kaikkivoipa voima vertautuu kartesiolaiseen jumalaan, joka pystyy kaikkeen, jopa siihen, mitä ei voi käsittää. Nyt kyse on kuitenkin kaikkivoipaisuudesta, joka on normien rajoittamattomissa, sokea, vapaa kaikista jumalallisista täydellisyyksistä ja autonominen. Se on voimaa vailla hyvää tahtoa, viisautta ja valmiutta taata ajattelulle totuudenmukaisuus suhteessa sen tarkkoihin ideoihin. Kyse on kyllä jostain sellaisesta kuin aika, mutta tässä tapauksessa on kyse ajasta, jonka käsittäminen on mahdotonta fysiikan tieteelle, koska se kykenee tuhoamaan kaikki luonnonlait ilman syytä tai perustetta, samoin kuin metafysiikallekin, koska se pystyy tuhoamanaan kaikki määrätyt olevat, jopa jumalat tai Jumalan. Kyse ei ole herakleitoslaisesta ajasta, sillä se ei ole muutoksen ikuinen laki vaan ikuinen kaikkien lakien muutoksen mahdollisuus vailla lakia. Kyse on ajasta, joka voi tuhota jopa muutoksen itsessään synnyttäessään, ehkä ikuisiksi ajoiksi, pysyvän, liikkumattoman ja kuolleen.

Miten perustaa tieteen diskurssi tällaisen tuhon varaan? Miten kaaos voi oikeuttaa ylimuistoista koskevan tiedon?”

Quentin Meillassoux: Äärellisyyden jälkeen, tutkielma kontingenssin välttämättömyydestä, s. 111-113.

https://www.gaudeamus.fi/aarellisyydenjalkeen/
https://en.wikipedia.org/wiki/Quentin_Meillassoux
http://jarjestot.uta.fi/aatos/paatos/arkisto/2010-3/paatos31011.html
http://www.academia.edu/5982770/%C3%84%C3%A4rellisyyden_loppu_Kant_Heidegger_Meillassoux_2014_

Rauno Rasanen said...

Suomentajan huomautuksia koskien Meillassoux-sitaatin termejä: korrelaatio ja ylimuistoisuus.

“Ranskan sana corrélation tarkoittaa korrelaatiota, vastaavuus- ja riippuvuussuhdetta, ja se on yksi Meillassoux’n teoksen keskeisimmistä termeistä. Hän viittaa sillä tiedon kohteen ja sen subjektin välttämättömäksi koettuun vastaavuussuhteeseen. Tästä johtuu myös Meillassoux’n käsite korrelationismi [corrélationisme], joka tarkoittaa perinnettä luonnehtivaa jatkumoa, jonka piirissä korrelaation asema on itsestään selvä. Myös adjektiivi ‘korrelationaalinen’ [corrélationel/le] toistuu jatkossa usein.” [emt. s. 218]
.....
“Teoksen keskeisimpiä käsitteitä ovat ylimuistoinen [ancestrale] ja ylimuistoisuus [ancestralité], joilla Meillassoux nimittää sellaista kohdetta, joka ei koskaan ole voinut olla kenenkään ihmisen koettavissa. Termin alkuperä on latinan sanassa antecedent, joka tarkoittaa edeltävää, aiempaa ja esi-isiä. Kirjaimellisesti ylimuistoisuus koskee sitä, mikä peritään esi-isiltä, niiltä, jotka ‘käyvät’ [lat. cedere] ‘edeltä’ [lat. antes]. Suomenkielessä ei vastaavalla tavalla rakentuvaa sanaa ole, joten tässä on päädytty termiin ‘ylimuistoinen’. Sanalla on ollut merkitys oikeustieteessä, jossa ‘ylimuistoinen nautintaoikeus’ on viitannut sellaisten alueiden käyttöoikeuksiin, joiden alkuperä ei ole tiedossa, joita kukaan ei muista.” [emt. s. 220]

Rauno Rasanen said...

Suomentajan lisäys koskien Meillassoux-sitaatin termiä faktisuus.

“Faktisuus [facticité] on teoksen oleellisimpia termejä. Meillassoux esittelee termin viittaamatta tarkemmin filosofian perinteeseen, mutta sillä on kuitenkin nykyajattelussa erittäin tärkeä asema; oleellista on, että Meillassoux pyrkii muuttamaan nimenomaan tätä termiä koskevaa tulkintaa. Lyhyesti sanottuna faktisuus on sellaisten tilanteiden tosiasiallisuutta, jossa ei ole kyse tiedettävissä olevien olioiden empiirisestä ilmeisyydestä. Kyse on Kantista alkavasta kiistasta koskien sitä, miten ajattelun pitäisi kohdata sellaiset tilanteet, joissa tietäminen katkeaa ja joiden kohdalla kokemus muodostuu ilman käsitteiden tarjoamaa yleisyyttä ja siksi perusteetta. Kantin kauaskantoinen ratkaisu oli, että tällaiset asiat kuuluvat reflektiolle. Kun jokin kohde ei enää sovi määrittämisen piiriin, tapahtuu Kantin mukaan se, että ihminen voi todeta tietojensa ja kykyjensä rajallisuuden mutta samalla tiedon ja kokemuksen ehtojensa totaalisuuden – kokemus syntyy silloinkin, kun tietäminen ei enää onnistu. Näin faktisuus antaa todisteen siitä, että maailman perustavat periaatteet, Kantille siis subjektin kokemuksen ehdot, ovat yleispäteviä. Meillassoux pyrkii todistamaan, että faktisuus olisi sen sijaan käsitettävä todistukseksi maailman lainalaisuuksien perusteettomuudesta: faktisuus on tosiasioiden ‘perusteettomuutta’. Ranskan sana facticité [kuten myös saks. Faktizität ja engl. facticity] johtuu latinan tekemistä tarkoittavasta verbistä facere niin, että tekemisen tulosta ilmaiseva factum on tosiasiaa ja faktaa tarkoittavien sanojen [ransk. fait ja engl. fact] taustalla. Suomenkielen tosiasia-sanan taustalla on saksan Tatsache, mutta siihen ei sisälly viittausta tekemiseen [verbi tun ja sen imperfekti tat]. Koska ranskankielessä on erikseen tosiasiallisuutta ilmaiseva verbi factuel, jota Meillassoux myös käyttää, termi on tässä päädytty kääntämään ‘faktisuudeksi’, vaikka sanalla ei aidosti suomenkielistä pohjaa olekaan. Anna Tuomikoski on kääntänyt termin Meillassoux’n artikkelin suomennoksessaan ‘faktisiteetiksi’. [Meillassoux 2012] [....]”, emt. s. 228]

Rauno Rasanen said...

‘I’m a nihilist, because I still believe in truth’.

Ray Brassier

https://en.wikipedia.org/wiki/Ray_Brassier
.......
Tästä spekulatiiviseen realismiin liittyvästä teemasta tulee luultavasti lisää kommentteja lähiaikoina.

https://teoriapiikki.wordpress.com/2011/12/16/johdatus-spekulatiiviseen-realismiin/
https://en.wikipedia.org/wiki/Speculative_realism

Rauno Rasanen said...

“’[....] Ensiksikin Brassier:

“Nihilismi on [....] sen realistisen näkemyksen väistämätön seuraus, että on olemassa mielestä riippumaton todellisuus, joka inhimillisen narsismin otaksumista huolimatta on riippumaton meidän olemassaolostamme ja piittaamaton ‘arvoista’ ja ‘merkityksistä’, joita me sen ylle asetamme tehdäksemme siitä kotoisamman [....] Nihilismi ei ole eksistentiaalinen pulma vaan spekulatiivinen tilaisuus’ [Ray Brassier].”

Kuten Nietzsche, minäkin pidän nihilismiä ‘vallan tahdon’ seurauksena, mutta toisin kuin Nietzsche, en usko, että nihilismi kulminoituu siihen väittämään, ettei totuutta ole. Nietzsche sulautti totuuden merkitykseen ja päätteli, että koska jälkimmäinen on aina ihmisen tuotos, ei edellinenkään ole muuta kuin sopimuksenvarainen asia. Mutta kun totuus ohitetaan, jäljelle jää vain ero voimaannuttavien ja heikentävien fiktioiden välillä, jonka mukaan ‘elämä’ on voimaantumisen perustavanlaatuinen lähde ja suurin sovittelija elämää vahvistavien ja elämää halventavien fiktioiden välillä. Koska totuuden hylkääminen mitätöi syyn luopua illuusiosta, se päätyy oikeuttamaan yhä uusien fiktiivisten narratiivien sepittämisen, joiden ainoaksi vaatimukseksi jää se, että ne osoittautuvat ‘elämää vahvistaviksi’.

Pidän itseäni nihilistinä juuri siinä määrin, että kieltäydyn tästä nietzscheläisestä ratkaisusta ja uskon edelleen totuuden ja valheen, todellisen ja vaikutelman väliseen eroon. Toisin sanoen olen nihilisti juuri siitä syystä, että uskon vielä totuuteen toisin kuin ne, joiden nihilismin voittamisen hintana on totuuden uhraaminen. Uskon, että olemassaolon merkityksettömyyttä on mahdollista ymmärtää, ja että tämä kyky ymmärtää merkitys alueellisena tai rajattuna ilmiönä osoittaa kognitiossa tapahtuvaa perustavanlaatuista edistystä.’”

Leon Niemoczynski: Mitä spekulatiivinen filosofia tänä päivänä tarkoittaa; - Nuori Voima 5/2012: Spekulatiivinen realismi
....
http://www.nuorenvoimanliitto.fi/sitenews/view/-/nid/232/ngid/4/caption/only
http://www.nuorenvoimanliitto.fi/sitenews/view/-/nid/232/ngid/4
https://en.wikipedia.org/wiki/Ray_Brassier
https://www.amazon.com/Speculative-Realism-Epitomes-Leon-Niemoczynski/dp/0995671753/ref=pd_zg_rss_nr_b_11063_1

Rauno Rasanen said...

'It's a very Greek idea, and a very profound one. Beauty is terror. Whatever we call beautiful, we quiver before it. And what could be more terrifying and beautiful, to souls like the Greeks or our own, than to lose control completely? To throw off the chains of being for an instant, to shatter the accident of our mortal selves? Euripides speaks of the Maenads: head thrown I back, throat to the stars, "more like deer than human being." To be absolutely free! One is quite capable, of course, of working out these destructive passions in more vulgar and less efficient ways. But how glorious to release them in a single burst! To sing, to scream, to dance barefoot in the woods in the dead of night, with no more awareness of mortality than an animal! These are powerful mysteries. The bellowing of bulls. Springs of honey bubbling from the ground. If we are strong enough in our souls we can rip away the veil and look that naked, terrible beauty right in the face; let God consume us, devour us, unstring our bones. Then spit us out reborn.'

― Donna Tartt, The Secret History

https://fi.wikipedia.org/wiki/Donna_Tartt
https://en.wikipedia.org/wiki/Donna_Tartt

Rauno Rasanen said...

Henry tietenkin kuoli. Muu tuskin on mahdollistakaan kun saa kaksi osumaa päähän. Mutta hän eli yli kaksitoista tuntia, mikä saavutus ällistytti lääkäreitä. [Minä olin lääkittynä, mutta näin minulle on kerrottu]. Niin vakavat vammat olisivat tappaneet useimmat ihmiset heti, he sanoivat. Mahtoikohan se merkitä ettei hän halunnut kuolla; ja jos niin oli, miksi hän sitten ylipäänsä ampui itseään. Niin pahalta kuin se siellä Albemarlessa näytti, minä uskon edelleen että olisimme jotenkin onnistuneet korjaamaan tilanteen. Ei hän sitä epätoivosta tehnyt. Eikä käsittääkseni pelosta. Julianin juttu painoi raskaasti hänen mieltään, se oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Kai hän tunsi tarvetta jaloon eleeseen, johonkin joka todistaisi meille ja hänelle itselleen, että oli mahdollista panna täytäntöön Julianin meille opettamat ylevän kylmät periaatteet. Velvollisuus, hurskaus, uskollisuus, uhrautuvuus. Muistan hänen kuvansa peilissä kun hän kohotti pistoolin ohimoilleen. Hänen ilmeensä oli haltioituneen keskittynyt, melkein voitonriemuinen, kuin uimahyppääjällä joka juoksee laudan päähän: silmät kiinni, riemukkaana, odottaen suurta loiskahdusta.

Minä ajattelin aika usein sitä ilmettä hänen kasvoillaan. Minä ajattelen monia asioita. Ajattelen ensimmäistä kertaa jolloin näin koivun, viimeistä kertaa jolloin näin Julianin, ensimmäistä kreikan lausetta jonka opin. Khalepa ta kala. Kaunis on vaikeaa.

Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin, s. 535-36

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Secret_History
https://fi.wikipedia.org/wiki/Donna_Tartt

Rauno Rasanen said...

Täytyy olla aika nerokas ‘avantgarde’, että se voittaisi vaikutuksellisesti ykkösluokan ‘perushutun’, jota esim. ‘Jumalat juhlivat öisin’ edustaa. Tarttin ‘perushuttu’, The Secret History, on nimittäin kerronnallisesti melko perinteinen romaani, jos sitä vertaa kaiken maailman modernistisiin kokeiluihin, joita kirjailijat ovat ilmaisullisen akrobatian ja monomaanisen uudistamistemppuilun hengessä yrittäneet tehdä 1900-luvulla. Näihin tuotoksiin verrattuna Donna Tartt on ‘turvallinen’ ja perinteinen, mutta silti äärimmäisen vaikuttava ja vakuuttava kertoja.

Tartt osaa rakentaa koukuttavan tarinan, joka ei ole mikään kaavamainen murhadekkari, ei läheltäkään. The Secret History’n psykologiset ja intellektuaaliset lähtökohdat palautuvat antiikin Kreikan mysteereihin, Platoniin, Nietzschen Tragedian syntyyn, Goldingin kärpästen herraan sekä tietysti Dostojevskin Rikokseen ja rangaistukseen. Ekstaattisen kokemuksen rituaali, jossa pyritään minuuden kadottamiseen saattaa johtaa kontrolloimattomana seurauksiin, jotka ovat täysin ennalta arvaamattomia. Juuri niin käy Secret History’n antiikin Kreikan filologiaa opiskelevalle, ‘esoteeriselle’, ystäväryhmälle. Ystävyys ei välttämättä ole pelkkä lahja, se voi muuttua joskus jopa kiroukseksi.

Tarinankerronnallisen tehon ruutia ei minun mielestäni tarvitse pakonomaisesti keksiä uudelleen tai jopa dekonstruoida ‘neuromaanisen’ skitsofreeniselle tasolle, koska Tarttin kaltainen, synnynnäisen lahjakas tarinankertoja, voi edelleenkin saada perinteisen muodon ja rakenteen sisällä aikaan psykologis-filosofis-mentaalisen tärähdyksen, joka jättää pitemmän ja syvemmän kokemusjäljen kuin yksikään itsetarkoituksellinen avantgarde-sekoilu.

Taitaa olla eräänlainen romaanin kirjoittamisen lainalaisuus, että jos keskityt tekstintuottamisessa liikaa ilmaisullisuuteen [ekspressiivisyyteen], menetät tarinan ja jos keskityt liikaa tarinaan, menetät ilmaisun elävyyden ja eloisuuden. ‘The Secret History’ssa Donna Tartt on pystynyt yhdistämään nämä kaksi kirjoittamisen kategoriaa storytelling-lähtökohdasta käsin. Ehkä jo Marcel Proust puolestaan onnistui parhaiten yhdistämään nämä kaksi kategoriaa ‘muistelevissa impressioissaan’. Joycen Odysseuksen arvioimisen jätän sen sijaan suosiolla freakkien märehdittäväksi; Knausgårdista en Taisteluni sarjan kaksi osaa lukeneena osaa sanoa enää mitään.
.......
‘According to Michiko Kakutani, some aspects of the novel are reflective of Nietzsche's model of Dionysian and Apollonian expression in The Birth of Tragedy. Kakutani, speaking in the New York Times, states "In The Secret History, Ms. Tartt manages to make... melodramatic and bizarre events (involving Dionysian rites and intimations of satanic power) seem entirely plausible." Because the author introduces the murder and those responsible at the outset, critic A.O. Scott labeled it "a murder mystery in reverse."

In 2013, John Mullan wrote an essay for The Guardian titled "Ten Reasons Why We Love Donna Tartt's The Secret History", which includes "It starts with a murder," "It is in love with Ancient Greece," "It is full of quotations," and "It is obsessed with beauty.’

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Secret_History

Rauno Rasanen said...

Todellinen vaikeus on kuitenkin siinä, että nähdäkseni on yhtä lailla mahdotonta palata vastaavuuden vanhaan metafyysiseen käsitteeseen tai naiviin realismiin, jolle analyyttinen filosofia yhä tuntuu silloin tällöin antavan tekohengitystä. Meidän on määriteltävä korrespondenssi uudelleen, keksittävä aivan erilainen vastaavuuden käsite, jos olemme vakavissamme korrelationismin hylkäämisen suhteen. Sillä, kuten kohta nähdään, korrelaation tuolta puolen löytyy jotain aivan muuta kuin olioiden, ominaisuuksien ja suhteiden naiivit käsitteet. Todellisuus, joka on jotain aivan muuta kuin annettu todellisuus. Juuri siksi kutsun filosofiaani viime kädessä mieluummin spekulatiiviseksi materialismiksi kuin realismiksi. Kuten Foucault kerran sanoi: ‘Olen materialisti, koska en usko todellisuuteen’.

Quentin Meillassoux luennossaan ‘Aika vailla muutosta’ Lontoon Middlesexin yliopistossa toukokuussa 2008 [Nuori Voima 5/2012, Spekulatiivinen realismi]

http://www.nuorenvoimanliitto.fi/sitenews/view/-/nid/232/ngid/4
https://www.gaudeamus.fi/aarellisyydenjalkeen/
https://en.wikipedia.org/wiki/Quentin_Meillassoux

Rauno Rasanen said...

”Sata muunlaista tapahtumaa?”

Yksi filosofian klassisimmista kysymyksistä on niin sanottu Humen ongelma: mikä takaa havaittujen säännönmukaisuuksien pysyvyyden, sen että asiat vaikuttavat tapahtuvan aina samalla tavalla kuin tähänkin asti? Kuten Hume itse kysyy: ”Enkö saata käsittää yhden ja saman syyn voivan yhtä hyvin aiheuttaa sata muunlaista tapahtumaa?”

Ranskalainen Quentin Meillassoux on pyrkinyt avaamaan tätä kysymystä ja sen panoksia tarkastelemalla sekä filosofian että kaunokirjallisuuden, erityisesti tieteiskirjallisuuden, perinteitä. Nyt käännetyssä Äärellisyyden jälkeen -teoksessaan Meillassoux’n teesi on kaikessa provokatiivisuudessaan se, että kaikki olemassa olevat asiat ja faktat ovat sattumanvaraisia ja luonnonlaitkin vain toistaiseksi todettuja säännönmukaisuuksia, joiden tulevalle pätevyydelle ei ole taetta. Mikä tahansa maailmassa oleva asia voisi olla myös olematta tai olla toisin kuin se juuri nyt on – päinvastoin kuin Leibnizin perusteen periaate esittää, millään ei ole välttämätöntä syytä olla niin kuin se on. Meillassoux on avannut teoksensa teesejä myös tieteiskirjallisuuden tradition kautta: vaikka tieteiskirjallisuus kertookin usein tapahtumista, jotka kuvitteellisuudestaan huolimatta palautetaan tieteellisen selittämisen piiriin, genreen kuuluu myös teoksia, joissa perusteen periaatteen valta murtuu.

Humen kysymys on usein käsitetty teoreettiseksi ongelmaksi, jonka panos on pelkästään epistemologinen ja tieteenfilosofinen. Meillassoux’n väitteenä on, että pelissä on paljon enemmän. Yhtäältä kyse on todellisuuden perimmäisestä ontologisesta luonteesta. Toisaalta kyse on myös poliittisesta kuvittelukyvystä: kuvittelukyvystä, koska ”ajatellaan mahdottomia”, ja poliittisesta kuvittelukyvystä, koska koko laajuudessaan Humen kysymys ei rajoitu yksittäisen ihmisen tietokyvyn ja kokemuksen piiriin vaan sillä on myös mullistavia eettis-poliittisia seurauksia. Kun Kantin kriittisestä filosofiasta polveutuva äärellisen ajattelun perinne keskittyy mielekkään ilmenemisen ja kokemisen ehtoihin ja rakenteisiin, äärellisyyden jälkeinen ajattelu tarkastelee sitä, mikä ei ole mielekkäästi koettavissa – ja on näin todellisuutta ilman ajattelua. Siinä missä äärellisen ajattelun perinnettä, tai Kantin sanoin ”poliisiajattelua”, kiinnostavat ilmiöiden mahdollisuuden ehdot ja niiden noudattamisen valvominen, Meillassoux’n spekulatiivista filosofiaa kiinnostavat ennakoimattomuus, anomaliat ja katkokset. Mitä voimme toivoa, jos tulevaisuus on radikaalisti avoin ja kaikki on mahdollista? Mitä tekemistä fiktiolla, spekulaatiolla ja totuudella on keskenään?

https://tutkijaliitto.fi/events/sata-muunlaista-tapahtumaa-quentin-meillassouxn-aarellisyyden-jalkeen/
https://en.wikipedia.org/wiki/Quentin_Meillassoux
https://alchetron.com/Quentin-Meillassoux-246895-W

Rauno Rasanen said...

Wallace kysyy, voiko toista ihmistä milloinkaan todella rakastaa. Jos olen yksinäinen ja tuskissani, niin toinen voi helpottaa oloani. Tarvitsen siis häntä. Mutta voinko rakastaa jotakuta, jota tarvitsen niin paljon? Eikö rakkaudessa ole pohjimmiltaan kyse toisen tarpeista? Minun tulee laittaa hänet etusijalle. Jos en tähän kykene, olen tuomittu yksinäisyyteen, mitä en missään nimessä halua. Siten tarpeeni törmää toisen tarpeeseen, mutta törmäys on välttämätön, jotta saisin mitä kaipaan. Olen juuttunut tilanteeseen, jossa yritän päästä itsekkyyteni yli itsekkäistä syistä. Tämänkaltaisiin ajatussolmuihin Wallace ajautuu tuon tuosta.

Sitaatti Susanna Lindroos-Hovinheimon esseestä ‘Vastalääkettä yksinäisyyteen: David Foster Wallacen Wittgenstein’ kirja[se]ssa ‘Mitä David Foster Wallace todella tarkoittaa’, s. 122.

https://fi.wikipedia.org/wiki/David_Foster_Wallace
https://en.wikipedia.org/wiki/David_Foster_Wallace

Rauno Rasanen said...

Bestsellerlistoja hallitsevat romaanit ovat Wallace mielestä useimmiten televisiosarjaa painetun sanan muodossa. Häntä ei kismittänyt tällaisen kirjallisuuden vulgaarius vaan sen tyhjyys ja epäaitous, kyvyttömyys kertoa mitään tärkeää todellisesta elämästä. Kirjallisuuden pitäisi opettaa meitä kuolemaan, mutta televisuaalisen kulttuurin luomiin kaavoihin kangistunut roskakirjallisuus tekee parhaansa jotta unohtaisimme kuolevaisuutemme. ‘Se on pelottavaa. On nimittäin selvää, että jos unohdamme kuinka kuolla, unohdamme myös ennen pitkää kuinka elää’, Wallace kirjoitti.

Toista ääripäätä edustaa itseensä käpertyvä, edistyksellisyyttään julistava avantgardekirjallisuus. Wallace syytti avantgardisteja siitä, että nämä kirjottavat toisilleen välittämättä siitä, puhutteleeko heidän tekstinsä lukijoita. Jos roskakirjailija manipuloi lukijaansa, avantgardisti vastaavasti halveksii häntä. Molemmat suhtautumistavat johtavat onnettomaan lopputulokseen: kaupallinen roska trivialisoi kirjallisuuden ja sisäänlämpiävä kokeellisuus marginalisoi sen. Wallace itse pyrki yhdistämään viihteen ja avantgarden parhaat puolet. Hän halusi kirjoittaa sellaista tekstiä, joka olisi älyllisesti ja emotionaalisesti haastavaa ja pakottaisi lukijan kohtaamaan elämän [ja kuoleman] realiteetit silmästä silmään, mutta olisi samalla helposti lähestyttävää ja nautinnollista lukea.

Sitaatti Tommi Melenderin esseestä ‘Ei nautinnon vaan ilon tähden’ kirja[se]ssa Mitä David Foster Wallace tarkoittaa?, s. 148-49.

https://fi.wikipedia.org/wiki/David_Foster_Wallace
https://en.wikipedia.org/wiki/David_Foster_Wallace

Rauno Rasanen said...

Olen jo pitkään ajatellut samalla tavoin kuin Nikander blogissaan ‘Hyvinkään veitsi’. Göebbels ja Halla-aho ovat monella tapaa kuin kaksi marjaa. Yhtäläisyyksiä nimittäin löytyy muualtakin kuin rasismista. Göebbels väitteli tohtoriksi kirjallisuustieteestä, Halla-aho on väitellyt kielitieteestä. Koulukiusattuja, älykkäitä ja erinomaisia sanankäyttäjiä molemmat.

Nämä äärimmäisen analyyttiset ‘tolkun rasistit’ kuten Halla-aho, he ovat vaarallisia kohtuuliberaalisen yhteiskuntaelämän kannalta, eivät mitkään ‘huuhaa-huhtasaaret’ tai barbaari-hakkaraiset’, koska ilman Halla-ahon [tai populistinero Soinin] tapaista primus motoria heidän poliittinen toimintansa jää lähinnä huonon farssin tasolle.

Toki on heti perään sanottava, että Halla-aho osoittautui poliittisesti ja psykologisesti taitamattomaksi peluriksi, joka ei näköjään ymmärrä, että valtaa ei voi puolueen sisällä kaapata totaalisesti ilman separatistisia seurauksia. Mutta draama ei ole vielä loppunut. Miten toimii tulevaisuudessa sen päähenkilö, ikään kuin kulissien taakse eli rivimieheksi siirtynyt, Timo Soini? Eduskunnassa esitetään nykyään parempaa reality-showta kuin televisiossa koskaan.

http://hyvinkinveitsin.blogspot.fi/2017/06/hehan-ovat-kuin-kaksi-marjaa.html
.......
https://fi.wikipedia.org/wiki/Joseph_Goebbels
https://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_Goebbels
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Halla-aho
http://jussi.halla-aho.com

Rauno Rasanen said...

‘Macbeth ei ole näytelmä pahuudesta, siinä eivät ole lapsellisesti vastakkain hyvä ja paha eikä se julista, että pahuuden palkka on kuolema. Se on näytelmä, joka kysyy kuten Danton Georg Büchnerin näytelmässä Dantonin kuolema: ‘Mikä meissä valehtelee, huoraa, varastaa ja murhaa?’ Kun katselemme viime vuosisadan historiaa, voimme täydellä syyllä kysyä, mikä saa ‘tavallisen’ ihmisen syyllistymään ennenkuulumattomiin väkivallantekoihin. Macbeth ei ole ‘paha’ eikä hirviö. Hirviö ei myöskään ole lady Macbeth. Mutta yhdessä tuo heidän muodostamansa yhteisö – pienin kaikista yhteisöistä, kaksi ihmistä – muodostaa hirviön. Taustalla on paljon – kunnianhimoa, pettymyksiä, kateutta – mutta myös unelmia jostakin kauniista, niin kuin Macbeth sanoo näytelmän lopussa kertoessaan toiveistaan – rakkaudesta, kunnioituksesta, uskollisista ystävistä. Macbeth ei myöskään ole moraaliton tai moraalin kieltävä ihminen, hän on koko ajan tietoinen tekojensa moraalisesta sisällöstä. Ja kuitenkin hän ryhtyy niihin.

Murha sinänsä ei kaada Macbethia, murha sinänsä ei ole hänen ‘rikoksensa’, vaan se, että hän antaa periksi noitien ennustuksessa piilevän mahdollisuuden tarjoamalle kohtalokkaalle houkutukselle. Duncanin murhaan saakka Macbeth on arvostettu ja kunnioitettu mies. Kun hän antaa periksi mahdollisuuden tarjoamalle houkutukselle, hän on mennyttä. Mutta hän tietää koko ajan, mikä on moraalista ja mikä moraalitonta. Shakespeare kuvaa tätä tilannetta nerokkaasti puhuessaan olemisesta ‘täällä, näillä ajan riutoilla ja karikoilla’ – hän näyttää hiuksenhienon eron olevan ja tulevan välillä. Syvästi traagista Shakespearen Macbethissa on tämä moraalinen tietoisuus. Shakespeare vie meidät ‘Macbethissa’ matkalle kohti sitä, mitä Joseph Condradin sanoin voimme kutsua ‘pimeyden sydämeksi’.

Ralf Långbacka esseessään ‘Macbeth – kirouksen riivaama’ kirjassa Shakespeare: Macbeth [Matti Rossin suomennos].

https://fi.wikipedia.org/wiki/Macbeth

Rauno Rasanen said...

JUHANNUSTAIKA
.........
Macbethin noidat keittopuuhissa.
.......
Luola. Kolme noitaa saapuu.

Ensimmäinen noita:
Kolme kertaa on naukunut juovikas kissa.

Toinen noita:
Jo vinkui siili kolmasti ja kerran.

Kolmas noita:
Huuhkaja huutaa: on aika, on aika!

Ensimmäinen noita:
Piiri pyörii, keitto keittää,
myrkkynuolet pataan heittää.
Kuuta kolme rupikonna
kylmän kiven alaa makaa,
hikoilee ja myrkyn hautoo;
nyt se pannaan taikapataan.

Kaikki:
Taio, loihdi, pyöri, liehu,
pala, tuli, pata, kiehu.

Toinen noita:
Käärme ryömi umpisuossa,
pätkä siitä kiehuu tuossa,
liskon silmä, konnan varvas,
yökön villat, koiran hammas,
rotan koipi, pöllön siipi,
kyyltä kaksihaara kieli;
turman tuova liemi, kiehu,
nouse, vaahto, savu, liehu!

Kaikki:
Kaksin verroin loihdi, liehu,
pala, tuli, pata, kiehu.

Kolmas noita:
Lohikäärmeen suomun heitän,
suden hampaan liemeen peitän,
muumiosta laita palan,
haita täyteen syödyn mahan;
katkon myrkkyjuuri tässä,
kaivettu yön pimeässä;
marjakuusisilpun tein
kun pimennys kuun valon vei;
juutalaisen maksan perään
heitän turkkilaisen nenän,
tataarilta laitan huulet,
padan porisevan kuulet;
huora lapsen ojaan heitti,
kuristi ja multaan peitti;
lapsen sormen pataan heitän,
siinä kiehutan ja keitän;
limaiseksi keitto muuttuu,
pukin sappi vielä puuttuu.

Kaikki:
Kaksin verroin loihdi, liehu,
nouse, vaahto, pata, kiehu.

Toinen noita:
Paviaanin verta laita;
alas, vaahto, nouse, taika.

Hekate saapuu.

Hekate:
Hyvin tehty! Taito palkitaan,
ja jokainen saa jotain vaivoistaan.
nyt padan ympärillä laulakaa,
kuin metsän keijukaiset tanssikaa,
ja loitsuin lumotkaa ne
jotka taikapiiriin saatte.

Musiikkia ja laulua. Hekate poistuu.
.......
Macbeth: neljäs näytös, ensimmäinen kohtaus [Matti Rossin suomennos]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Macbeth
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hekate

Rauno Rasanen said...

Miksi tämä tiivis liha ei jo sula
kastepisaroiksi!
Miksi Jumalamme ikuisessa laissaan
kieltää itsemurhan!
Hyvä luoja, miten ikäviä, tunkkaisia,
ahdistavia ja turhanpäiväisiä ovat
tämän maailman tavat! Iljettävää,
iljettävää! Maailma on perkaamaton,
tukehtuva puutarha, ja sen valtiaina
ovat rehevät ja menestyvät loiset.

Hamlet, ensimmäinen näytös, toinen kohtaus [Matti Rossin suomennos]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hamlet

Rauno Rasanen said...

Olisikohan tämä modernin Hamletin mielimusaa?

https://www.youtube.com/watch?v=qfGggAGITwg#t=167.05302
2CELLOS - Highway To Hell feat. Steve Vai

https://www.youtube.com/watch?v=jS826PwLHdQ
2CELLOS - Smells Like Teen Spirit, live

https://www.youtube.com/watch?v=x8yymm3DtVA
2CELLOS - Whole Lotta Love vs. Beethoven 5th Symphony, official video

https://www.youtube.com/watch?v=uT3SBzmDxGk
2CELLOS – Thunderstruck, official video

https://www.youtube.com/watch?v=eVH1Y15omgE
2CELLOS - The Trooper Overture, official video

https://www.youtube.com/watch?v=P2IdUsuIkIs
2CELLOS - Oh, Well ft. Elton John

https://www.youtube.com/watch?v=JX0-Sktu3jE
2Cellos - Rock am Ring 2017
.......
https://en.wikipedia.org/wiki/2Cellos
https://fi.wikipedia.org/wiki/Steve_Vai

Rauno Rasanen said...

‘Sinä olet neuvonut meille paremman tien, kuin minkä olet sallinut meidän valita’ [kirkkoisä Augustinus]

Sitaatti kirjasta Thomas Hardy: Tessin tarina

https://fi.wikipedia.org/wiki/Augustinus
https://en.wikipedia.org/wiki/Augustine_of_Hippo
https://fi.wikipedia.org/wiki/Thomas_Hardy
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tess_%E2%80%93_viattomuuden_tarina

Rauno Rasanen said...

– Meille on rantautunut joustava siirtyminen julkiselta puolelta yksityiselle puolelle. Viestintätoimistoihin on siirtynyt vaikkapa ministerien poliittisia sihteereitä. Muualla maailmassa tätä käsitellään potentiaalisena poliittisena korruptiona. Poliittinen pyöröovi käy tiuhaan. [Kaarlo Tuori]

https://yle.fi/uutiset/3-9697740

Rauno Rasanen said...

Yleisen, erityisesti rikkaiden suosiman myytin mukaan varallisuus syntyy yksilöllisesti ennen kuin valtio kollektivisoi sen verotuksen avulla. Todellisuudessa vauraus on aina synnytetty kollektiivisesti ja yksityistetty niiden toimesta, joilla siihen on valtaa: omistavan luokan. Viljelysmaat ja siemenet, pääoman esimodernin muodot, kehitettiin kollektiivisesti maanviljelijöiden monisukupolvisten ponnistelujen avulla, kunnes maanomistajat ne anastivat. Tänä päivänä jokainen älypuhelin koostuu osista, jotka on kehitetty hallitusten avustuksella tai yhteisten ideoiden varannosta, mutta joista ei ole maksettu osinkoa yhteiskunnalle. [Yanis Varoufákis]

http://www.paatos.fi/2017/04/04/kaikkien-oikeus-paaomatuloon-yanis-varoufakis/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gi%C3%A1nis_Varouf%C3%A1kis
https://en.wikipedia.org/wiki/Yanis_Varoufakis

Rauno Rasanen said...

Yhteys fiktion ja väkivallan välillä on tunnettu pitkään, ja useimmiten petymme, jos odotamme tarinoitten ylevöittävän meitä. ‘Yövieras’ kuitenkin osoittaa, että kirjallisuus voi tuottaa eettisen tilan olematta tietämättä ja etsimättä lopullisia vastauksia. Sen vieraanvaraisuuden etiikka koostuu siitä, että omistamisen ja kuulumisen kysymykset jätetään vaille vastausta ja että se kutsuu lukijoita ottamaan osaa tähän avoimeksi jättämiseen. Siinä kontekstissa, jossa kirjoitan tätä artikkelia, mielessäni nykymaailman väkivaltaiset itsemääräämisoikeus- ja aluekiistat, on tietysti kauhea riski harjoittaa tällaista vieraanvaraisuutta, kyseenalaistaa oma oikeus omistamiseen. Mersault’n [Sivullinen] väkivalta kuvastaa kaipuuta ja luottamusta korkeampaan, lain ilmentämään järjestykseen, miten tahansa saavuttamattomalta se vaikuttaakaan. Tämä positio on helpompi omaksua kuin Darun [Yövieras] positio, jossa eettinen oleminen merkitsee äärettömän riskin ottamista, väistämätöntä epäonnistumista ja Toisen tervetulleeksi toivottamisen hintaa, joka on kaiken maksamisen tuolla puolen. Enemmän väkivaltaa on harjoitettu varmuuden kuin epäilyksen nimissä [*]. Fiktio ei ehkä pelasta meitä itseltämme, mutta tutkiessaan tietämättömyyttä se aiheuttaa vähemmän vahinkoa kuin omahyväinen väite, että se voisi sanoa viimeisen sanan siitä, kuka on isäntä ja kuka vieras, kuka ystävä, joka on toivotettava tervetulleeksi, kuka vihollinen, joka on karkotettava.

[*] Michel Berubé [2001] tekee samantapaisen huomion elegantimmin kritisoidessaan antifoundationalismin vastustajia: ‘Kun kuuntelee antifoundationalismin vastustajia, tulee sellainen vaikutelma, että ristiretket, Espanjan inkvisitio, Amerikkojen alkuperäisväestöjen tuhoaminen, armenialaisten joukkomurha, stalinistiset puhdistukset ja juutalaisten joukkotuho voidaan kaikki asettaa kourallisen naivien postmodernististen, lattea juovien relativistien jalkoihin. Minusta on suorastaan pöyristyttävää, että foundationalistit [perustahakuisuuden kannattajat] etenevät tässä debatissa ikään kuin heidän puolellaan – puolella, joka vetoaa objektiivisiin tosiasioihin ja turvallisiin moraalisiin perustoihin – ei olisi mitään vastattavaa, mitä tulee maailman pitkään ja surulliseen siviiliväestön teurastamisen historiaan.’

Sitaatti Colin Davisin artikkelista “Fiktio, väkivalta, toiseus – Albert Camus’n ‘Sivullinen’ ja ‘Yövieras’” kirjassa Romaanin historian ja teorian kytköksiä [toim. Hanna Meretoja & Aino Mäkikalli]

http://www.kiiltomato.net/hanna-meretoja-aino-makikalli-toim-romaanin-historian-ja-teorian-kytkoksia/

Rauno Rasanen said...

Kun Heloise ryhtyy puhumaan kohtalon kovuudesta, hänen sanoistaan katoaa viimeinenkin kristillisen kuuliaisuuden häivä. “Onko Kohtalo koskaan nostanut ketään jaloa naista minun yläpuolelleni tai verroilleni, vain viskatakseen samalla maahan ja musertaakseen murheen alle? Minkä kunnian hän minulle sinussa antoi, mihin perikatoon minut syöksi sinun kauttasi!” Raamatusta hän etsii vahvistusta sille käsitykselleen, että naisen osana on miehen saaminen turmioon. Hän myöntää syntisyytensä ja on kuolettanut lihansa. Vaan mitä katumuksen harjoitusta se on, kun hän ei saata todellisesti katua:

“Nuo rakkauden ilot joista yhdessä nautimme olivat minulle niin suloisia että ne eivät voi käydä minulle vastenmielisiksi eivätkä hävitä muististani. Minne tahansa käännyn, ne ovat silmieni edessä kaikkine pyyteineen. Ne ilmestyvät uniini. Messun juhlavuudessa, jolloin rukoilun tulisi olla puhtainta, noiden ilojen riettaat kuvat pitävät kurjista kurjinta sieluani sellaisessa otteessa että mieleni kiintyy enemmän noihin haureuksiin kuin rukoukseen. Minun tulisi pahoitella sitä mitä teimme, mutta minä vain huokailen sitä mitä olemme menettäneet. Eivätkä vain tekomme, vaan myös tekojemme hetket ja paikat ovat sinun kuvasi myötä painuneet niin syvälle mieleeni, että minä elän sitä kaikkea yhä uudelleen, nukuin tai valvoin, ja silloin tällöin koko ruumiini liikkeissä ja tahattomasti huuliltani pääsevissä sanoissa kuvastuu se mitä ajattelen. Kuinka todellisesti viheliäinen olenkaan, ja kuinka aiheellisesti minun vaikertava sieluni voi sanoa: ‘Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista’... Jokaisessa elämäni vaiheessa tähän hetkeen saakka, kuten Jumala tietää, olen pelännyt enemmän loukkaavani sinua kuin Jumalaa, ja yrittänyt miellyttää sinua enemmän kuin häntä. Luostarisäätyyn suostuin sinun määräyksestäsi, en rakkaudesta Jumalaan. Katso onnetonta elämää, jota vietän, surkuteltavampaa kuin mitään, jos joudun tässä maailmassa sietämään niin paljon turhaan, vailla tulevan palkitsemisen toivoa.”

Paitsi että tällaisia sanoja ei olettaisi nunnan, Bernhard Clairvauxilaisen ja Petrus Venerabiliksen arvostaman luostarinvanhimman kirjoittamaksi, ne edustavat jotakin kaikkina aikoina harvinaista: halkisuoraa puhetta, niin maallisista kuin taivaallisista seurauksista piittaamatta paperille pantua. Siksi ne myös tuntuvat ajattomilta. Yhtä hyvin kuin yhdeksänsataa Heloise olisi voinut kirjoittaa tuhatyhdeksänsataa vuotta sitten tai eilen.

Sitaatti esseestä Tunnustuksesta toiseen [Abélardin ja Heloisen kirjeenvaihdosta] kirjassa Martti Anhava: Totta puhuen.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pierre_Ab%C3%A9lard
https://fi.wikipedia.org/wiki/H%C3%A9lo%C3%AFse
https://koppa.jyu.fi/avoimet/taiku/kirjallisuuden_aikajana/Keskiaika/tarinat-ja-sukupuoliroolit/heloisen-ja-abelardin-rakkaus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Anhava
http://www.kiiltomato.net/martti-anhava-totta-puhuen/

Rauno Rasanen said...

The Seekers’ien Judith Durham oli 1960-luvun ehdottomasti lahjakkaimpia naislaulajia. Nämä ovat kauniita, tarttuvia folk-tyyppisiä lauluja, suurin osa Tom Springfieldin [Dusty Springfieldin veli] kirjoittamia ja niiden kruununa on päävokalisti Judith Durhamin voimakas, eläväinen ja koskettava laulu. Morningtown ride on Malvina Reynoldsin ihanasti svengaava tuutulaulu, joka vie lapset unimatkalle kohti aamun kaupunkia höyryveturin vetämänä.

Mihin onkaan kadonnut tämä ehkä naiivi mutta rehellinen herkkyys nykypäivinä, jolloin naislaulajat ilmeisesti seksuaalista vetovoimaansa ylikorostaen mieluummin naukuvat jotain perin banaalia ihmissuhdeongelmaansa ylisentimentaalisesti nenä-ääniään käyttämällä kuin avaavat äänensä ulospäin ja oikeasti laulavat. Ehkä he eivät vain osaa tai ovat sitten pelkästään rahanahneiden tuottajien genrelaskelmointiin perustuvassa talutusnuorassa, pikemminkin julkisuuden sätkynukkeja kuin itsenäisiä persoonallisuuksia.

Pahinta tässä nykymenossa [kuten tietysti aina] on halpahintainen yleisönkosiskelu, mitä minun mielestäni The Seekers ei ollut, vaikka selvästi pop-henkisiä jos kohta syvältä folkmusiikin genrestä lähteviä kappaleita esittikin. Sitä ei myöskään ole Judith Durhamin persoonallinen ääni ja laulu, joka ei tuosta folk-henkisydestään huolimatta tai itse asiassa juuri sen vuoksi täytä kansainvälisen karaokemestaruuden voittamiseen nykyään sisältyviä kriteereitä, joista tärkein on teknisesti huippuunsa viety mutta lähes steriili paatos [kaikki kunnia silti sitkeälle ja lahjakkaalle Saara Aallolle]. Judith Durham ei, toisin kuin toinen erinomainen naislaulaja Joan Baez, käpertynyt vain [poliittiseen] folkiin, mutta ei myöskään myynyt itseään poptähteyden pirulle.

https://www.youtube.com/watch?v=KmactMIhrRM
The Seekers - I'll Never Find Another You , stereo1965, Abbey Road studios
https://en.wikipedia.org/wiki/I%27ll_Never_Find_Another_You

https://www.youtube.com/watch?v=PSxwqBJLU8A
The Seekers - A World of our Own (1965 - Stereo, enhanced video)
https://en.wikipedia.org/wiki/A_World_of_Our_Own

https://www.youtube.com/watch?v=wsIbfYEizLk
The Seekers - Georgy Girl, live (1967 - Stereo)
https://en.wikipedia.org/wiki/Georgy_Girl_(song)

https://www.youtube.com/watch?v=M-RkC6MYT2E
The Seekers - Morningtown Ride (Stereo, enhanced video)
https://en.wikipedia.org/wiki/Morningtown_Ride

https://www.youtube.com/watch?v=z4ZipKdI1sY
The Seekers The Carnival Is Over (1967 In Colour Stereo)

https://www.youtube.com/watch?v=lwxF8hfxx64
The Seekers California Dreamin' 1966
https://en.wikipedia.org/wiki/California_Dreamin%27

https://www.youtube.com/watch?v=2XR34gwnFMI
The Seekers Judith Durham Farewell 1968

https://www.youtube.com/watch?v=J_twh5alhxg#t=139.638479
The Seekers 25 year Reunion Concert 1993

https://fi.wikipedia.org/wiki/The_Seekers
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Seekers
https://en.wikipedia.org/wiki/Judith_Durham
https://en.wikipedia.org/wiki/Tom_Springfield

Rauno Rasanen said...

Aviomies on nuori, juristi ammatiltaan. Jukka [Kemppinen] polttelee piippuaan ja puhuu Marjaakin epäselvemmin pitkänpitkiä ja monimutkaisiksi rakentuvia lauseita, joita lievä tai ajatuksen täydellinen pysähtyminen pätkii. Ehkä juuri vähäisen änkytyksen peittämiseksi hän on näitä monitasoisia sanarykelmiä alunperin ryhtynyt tuottamaan. Sivistyssanojen ja erilaisten ultramodernien käsitteiden tarkoitus on myös jyrätä ja vangita kuulijansa niin, että tämä lopulta jää vain ihailemaan viisautta, joita tuonkaltaisissa lauseissa ja niiden sanojassa toki täytyy olla. Järkeä niistä kuitenkin löytää vain harvoin, kun ne suomentaa. Varsin pian väsyn kuuntelemaan hänen höpöttelyjään enkä saa niihin makua vieläkään.

Sitaatti kirjasta Hannu Mäkelä: Muistan. Otavan aika, s. 36.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hannu_M%C3%A4kel%C3%A4
http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Hannu-M%C3%A4kel%C3%A4-Muistan-%E2%80%93-Otavan-aika/548002
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Kemppinen
http://kemppinen.blogspot.fi/

Rauno Rasanen said...

[....]
Olen saanut kaksi poikaa, valmistamatta, sellaisinaan,
he juoksentelevat;
heidän romulaatikkonsa pursuu yli,
Troian puuhevosesta on puhuttu heille,
vähän sivistystä, kodin leimaa,
on laulettu ukko Nooaa, harjoiteltu sanomaan Ararat,
ostettu kolmipyöräiset, päästetty yksin kylään
myönnytty purukumiin, pidetty lastenkutsuja,
luettu kirjoja, kaikki samantapaisia,
komennettu päät tyynyyn ja silmät kiinni.
Pojat ovat olleet kuin kaksi älykästä puolukkaa.
Vain joskus tulee mieleen, ovatko ne saaneet vähän
säteilyä.
[....]

Maila Pylkkösen runokokoelmasta Valta kirjassa Martti Anhava: Totta puhuen, essee: Lakin saumat, elämän täyteys.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Maila_Pylkk%C3%B6nen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Anhava

Rauno Rasanen said...

Joskus myös proge voi olla lähes ylimaallisen kaunista. Tolosen kanssa soittamassa aikansa ehkä parhaimmat nuoren polven muusikot. Suomalainen Supergroup.

https://www.youtube.com/watch?v=FB1EfhFR0Ko
Jukka Tolonen - Windermere Avenue, 1975
https://www.youtube.com/watch?v=s0qRwif6NIA

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hysterica
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Tolonen

Rauno Rasanen said...

Taitoa ja tyylitajua, niitä riittää tällä kitaristilla ja näillä soittajilla. Minun mielestäni Tolonen soittaa paremmin kuin Eric Clapton Creamin loppuaikoina. Clapton ei improvisoinut koskaan niin jazz-vaikutteisesti kuin Tolonen, joka miltei ällistyttävällä tavalla pystyy nivomaan yhteen vapaan proge-improvisoinnin, melodisuuden ja systemaattisen kokonaisilmaisun. Mutta Clapton olikin ja on edelleen sisimmältään blues-äijä, kun taas Tolonen on jazz-mies ja yleislahjakkuus.

https://www.youtube.com/watch?v=n1zlO-LD4zU
JukkaTonen – Django, 1975
https://www.youtube.com/watch?v=LsdB02vxGSw&list=RDFB1EfhFR0Ko&index=2
Jukka Tolonen – Hysterica, 1975

https://www.youtube.com/watch?v=s0qRwif6NIA

https://fi.wikipedia.org/wiki/Hysterica
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Tolonen

Rauno Rasanen said...

Järjen ääni tässä kaaoksen maailmassa. Martti Koskenniemi.

Maailmanpolitiikan arkipäivää. Romahtaako Yhdysvaltain mahtiasema?

http://areena.yle.fi/1-4148412

Pystyykö kansainvälinen oikeus yhä vastaamaan repivän aikamme haasteisiin vai onko se itse uhattuna? Entä onko Yhdysvaltain imperiumi romahtamassa? Ja onko maailma menossa kymmeniä vuosia taaksepäin nationalististen ja oikukkaiden valtionpäämiesten johdolla? Maailmanpolitiikkaa turuilla ja toreilla -sarjassa Jaana Kanninen haastattelee kansainvälisen oikeuden professoria Martti Koskenniemeä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Koskenniemi

Rauno Rasanen said...

Schelling ja Ivanin kapina

Mitä merkitsee Ivan Karamazovin kuuluisa lausahdus, että hän haluaa palauttaa pääsylippunsa Jumalan valtakuntaan? Hän perustelee päätöstään sillä, että lasten ja viattomien kärsimys on liian kallis hinta maksettavaksi ikuisesta onnesta ja autuudesta, joka kärsimyksen ja kuoleman läpikäyneille on luvassa jossakin toisessa maailmassa. Pohjimmiltaan hän siis torjuu ajatuksen, että onnellisten valtakunta voisi olla jossakin tuonpuoleisessa maailmassa. Sen sijaan ihmisen onni olisi hänen mielestään toteuduttava jo tässä maailmassa, vaikkakaan tämä meidän maailmamme ei voi olla täydellisen hyvä. Tässä maailmassa ihmisten onnen on kuitenkin oltava mahdollista. Hän torjuu sellaisen ajatuksen, että jossain voisi olla täydellistä onnea ja autuaallista elämää vailla mitään maanpäällisen elämän vaivoja.
[.....]
Ivan ei tarkoita pääsylipun palauttamisella, että hän kieltäisi Jumalan olemassaolon, kuten niin usein kuulee väitettävän. Hän eksplisiittisesti torjuu väitteen, että olisi jumalankieltäjä:

‘Ja liian korkea hinta on pantu sopusoinnulle, noin kova sisäänpääsymaksu ei ole ollenkaan meidän kukkaromme mukainen. Senpä tähden minä palautan kiireimmän kaupalla pääsylippuni. Ja jos vain olen kunniallinen ihminen, niin minun on palautettava se niin pian kuin suinkin. Sen teenkin. Ei niin että en ota vastaan Jumalaa, Aljosa, minä vain kohteliaimmin palautan pääsylipun hänelle.’ [Dostojevski 2014: 311]

Ivan ei kiellä Jumalaa, vaan sellaisen metafysiikan, jossa hyvän ja pahan maailmat on erotettu jyrkästi toisistaan, joissa hyvä kuuluu jonnekin hamassa tulevaisuudessa odottavaan kuoleman jälkeiseen todellisuuteen ja paha tähän meidän maanpäälliseen todellisuuteemme. Palauttamalla pääsylippunsa Ivan julistaa, ettei voi olla sellaista metafyysistä kahtiajakoa, että toinen, tämä meidän maailmamme, olisi paha ja viattomien kärsimys olisi hintana sille, että toiseen, täydelliseen maailmaan, voitaisiin siirtyä kuoleman jälkeen. Ivan vaatii viattomien kärsimyksen poistamista, ja näin hän vaatii maanpäällistä onnen valtakuntaa, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla täydellisen hyvä.

Kohtuuttomuus pahuudessa saa Ivanin takajaloilleen, ja kohtuuttomuutena hän pitää juuri viattomien lasten kärsimystä. Miten he ovat muka ansainneet kärsimyksen? Eiväthän pienet lapset ole vielä tehneet syntiä!

Ivanilla tämän pohdiskelun takana on ajatus hyvän ja pahan läsnäolosta kaikkialla. Vaikka paha ei ole poistettavissa, varmaa kuitenkin on, että kuljemme kohti parempaa, kohti valoa. Siksi tulevaisuus on ihmisille aina lupaus paremmasta, myös kuoleman jälkeinen tulevaisuus. Schellingiläinen idea hyvän ja pahan sidoksesta toisiinsa on hyvin samankaltainen. Hänelläkin hyvä ja paha ovat läsnä kaikissa todellisuuden osissa ja osan osissa. Ne suhtautuvat toisiinsa kuten magneetin navat: jos magneetti katkaistaan kahtia, palasiin ilmaantuu heti magneetin positiivinen ja negatiivinen napa.
[....]

Sitaatti esseestä Tiina Kartano: Dostojevski, Schelling ja Venäjä kirjassa Dostojevski – kiistaton ja kiistelty [2017, 255 sivua].

http://www.siltalapublishing.fi/kirja/290/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fjodor_Dostojevski
https://en.wikipedia.org/wiki/Fyodor_Dostoyevsky
https://fi.wikipedia.org/wiki/Friedrich_von_Schelling
https://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Wilhelm_Joseph_Schelling

Rauno Rasanen said...

Todella ehkä – havaintoja Dostojevskin kielestä

[....]
Ruotsalainen esseisti, historioitsija ja maanmainion Orm Punainen – viikinkitarinan kirjoittaja Frans G. Bengtsson on kirjoittanut myös tutkielman Ulysses G. Grantista, Yhdysvaltain sisällissodan voitokkaasti ratkaisseesta pohjoisvaltojen kenraalista. Erinäisiä tuon laajan esseen sivuja Bengtsson käyttää pohdiskellakseen miten on mahdollista että epäkäytännöllinen, ujo, älynlahjoiltaan keskinkertainen, viinaanmenevä ja muussa elämässään - sekä ennen sisällissotaa että sen jälkeen, myös Yhdysvaltain presidenttinä - paljolti epäonnistunut Grant kykeni saamaan pohjoisvaltioiden huonosti johdetut joukot järjestykseen, pysäyttämään voittamattomalta tuntuneen kenraali Leen ja lopulta pakottamaan tämän antautumaan.

Bengtssonin kuvailun perusteella vaikuttaa siltä että Grant poti samantapaista arjen pelkoa kuin esimerkiksi Pentti Saarikoski. Jokapäiväisen elämän pienemmät ja suuremmat toimet ja velvollisuudet herättivät hänessä pelonsekaista ahdistusta ja voimattomuuden tunnetta, joita hän pakeni viinaan. Sota mullisti elämän olosuhteet synnyttäen epävarmuuden ja pelon ilmapiiriin jossa Grant huomasi olevansa hyvinkin toimintakykyinen. Ei niin etteivät sodan olot ja tilanteet olisi aiheuttaneet myös hänelle yllätyksiä, ehkä pelkoakin, mutta hän oli tottunut kantamaan noita tunteita ja elämään niiden kanssa, tosin kuin ne ihmiset jotka elivät arkeaan tyynesti ja itseensä luottavina – toisin sanoen valtaosa upseeritovereista ja muista sotilaista. Ja kun Grant sen huomasi, hänen oli sitäkin helpompi terästyä kestämään paineita, reagoida yllätyksiin, tehdä vaikeita ja uhkarohkeitakin päätöksiä. Tiettävästi hän myös joi vähemmän niin kauan kuin sotaa kesti.

Kun Dostojevski katsoo arjen maailmaa, sitä maailmaa joka Tolstoille näyttäytyy teräväpiirteisenä, kirkkaana, johdonmukaisiin syy- ja seuraussuhteisiin ankkuroituvana, hän on epävarma, hapuileva ja osattomuutta tunteva Ulysses S. Grant tai Pentti Saarikoski. Kun hän vie ihmisensä rajatiloihin, järkisyiden ulottumattomiin, ‘perusjärkytysten äärelle’, kuten Arto Melleri sanoisi, hän valpastuu ja innostuu näkemään sellaista mitä muut eivät näe, mistä eivät saa otetta. Kokonaisvaltaista ja pitävää otetta ihmisen mielestä, sielusta, persoonallisuudesta ei Dostojevskikaan saa eikä väitä saavansa, mutta se johtuu noiden kohteiden aineettomasta, epämääräisestä ja ristiriitaisen vellovasta luonteesta. Niiden kohdalla totuudellisin, rehellisin ja, huvittavaa sanoakin, havainnollisin esitystapa on jonkinmoinen haparointi.

Voi olla että menen liian pitkälle, jos päättelen että Dostojevskin kielellinen haparointi suorastaan johtui hänen aistihavaintojensa epämääräisyydestä tai päinvastoin, mutta uskaltaisin kyllä väittää että nuo toistaitoisuuden lajit ruokkivat toinen toistaan. Hänen kirjallisten valmiuksiensa ja keskeisen aiheistonsa suhdetta pohdittaessa tulee mieleen kysyä olisiko tuo kielellinen epävarmuus jossakin määrin synnynnäisistä luontumuksista johtunut ja sitten nuoruudessa ahmittujen klassikoiden tarjoamien kauneuselämysten ja hänen oman suorituskykynsä epäsuhdasta vahvistusta saanut, opettanut hänelle jotakin myös ihmisen psyyken hataruudesta ja monipohjaisuudesta, samalla kun se on tarjonnut sen kuvailuun soveltuvan ilmaisutavan. Vaiko kääntäen: vahvistiko Dostojevskin taipumus kaoottiseen ja kömmähtelevään ilmaisuun hänen kiinnostustaan sellaisten ristiriitojen ja sieluntilojen kuvaukseen joiden yhteydessä ilmaisun rosot eivät niin haitanneet?

Näiihin kysymyksiin minulla ei ole valmiita vastauksia, mutta sen verran ne minua kiinnostavat että toivon muidenkin lukijoiden niitä miettivän.

Sitaatti esseestä Martti Anhava: ‘Todella ehkä – Havaintoja Dostojevskin kielestä’ kirjassa Dostojevski – kiistaton ja kiistelty [2017, 255 sivua].

https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Anhava
http://www.siltalapublishing.fi/kirja/290/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Fjodor_Dostojevski
https://en.wikipedia.org/wiki/Fyodor_Dostoyevsky

Rauno Rasanen said...

Jos joku kysyy, mikä mahtaa olla maailmankatsomukseni tai ideologinen näkemykseni, minun on helppo vastata Arto Melleri-vainaan tavoin:

‘Olen pysynyt aatteelleni uskollisena, päinvastoin kuin eräät: olen yhä vasemmistoanarkisti, mutta samanaikaisesti arvokonservatiivi!’

Arto Melleri kirjassa Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä – Arto Mellerin elämä, s.126.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Melleri
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2011/10/04/Matkakertomus%20kirotun%20rytmin%20viidakosta/2011312092025/55
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/257958/Aina+taysilla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Anhava

Rauno Rasanen said...

“Kun täytin kahdeksantoista Arto antoi mulle viisi grammaa marokkolaista hassista syntymäpäivälahjaksi. ‘Kun olet täysi-ikäinen’. Enhän mä edes tiennyt mitä olisin sillä tehnyt, eikä kiinnostanut, joku mun poikaystävä sen sitten käytti.”

Vera Melleri kirjassa Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä – Arto Mellerin elämä s. 597.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Melleri
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2011/10/04/Matkakertomus%20kirotun%20rytmin%20viidakosta/2011312092025/55
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/257958/Aina+taysilla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Anhava

Rauno Rasanen said...

Nostalgiaa. Yksi lukioaikoina eniten kuuntelemiani albumeita oli Live Johnny Winter And. Tästä uudelleenjulkaisusta löytyy Johnny Winter And nimikkeen alla tehdyt live- ja studioalbumit.

https://www.youtube.com/watch?v=u9eyO52QqvA
Johnny Winter - And/Live (1971)
Recorded live in the fall of 1970. This is an special 2 lp set with the studio album AND and the live album AND with Rick Derringer and Bobby Cadwell.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Live_Johnny_Winter_And
https://fi.wikipedia.org/wiki/Johnny_Winter_And

*
Valitettavasti mainokset pilaavat tässäkin kuunteluelämystä. Markkinoitten ansaintalogiikka on some-tuotesijoittelun avulla muuttunut yhä ovelammaksi, röyhkeämmäksi ja julkeammaksi. Jos olisin diktaattori, asettaisin mainos-bisneksen totaaliseen kontrolliin ja järjestäisin sille oman lokeron, josta sitä voisi itse kukin halutessaan käydä ‘häkin takaa’ vilkuilemassa kuin vaarallista eläintä tai pikemminkin tautia – sillä etenkin aivoja eli itsenäistä valintaa ja ajattelua tuhoava bakteeri todella on kyseessä puhumattakaan siitä, että mainokset tunkeutuvat lupaa kysymättä yksityiseen tilaamme kuin rosvot ja terroristit.

Hän on täällä tänään [Tuomari Nurmio]

Hän astuu koputtamatta rakastavaisten huoneeseen
Hän vaihtaa puheenaihetta ja puhuu itsestään
Hän vastaa kysymyksillä ja kysyy vastauksilla
Hän raivaa tiensä salin läpi ja istuu tähtien pöytään

Hän on täällä tänään
Hän on täällä tänään
Hän on täällä tänään

Hän mahtuu joka raosta, hän ehtii joka paikkaan
Kun käännät hänelle selkäsi, hän seisoo edessäsi
Hän valikoi vaatteemme ja sanat suuhumme
Hän työntää kätensä meidän taskuumme
ja syö meidän laskuumme

Hän on täällä tänään
Hän on täällä tänään
Hän on täällä tänään

Hän tartuu magneettinauhalle ja painomusteeseen
Hän hymyilee valokuvissa ja ui radioaalloilla
Hän soittaa meille sähkökitaraa, taputtaa itselleen
Hän puhuu kun me puhumme ja valvoo kun me nukumme

Hän on täällä tänään
Hän on täällä tänään
Hän on täällä tänään

Rauno Rasanen said...

‘Ymmärrä että et ole yksin. Kaikki muutkin ovat.' [Martti Anhava]

Kirjassa Martti Anhava: Ajoissa lopettamisen taito, esseestä Vahingossa viisaasti eli miten minustakin tuli aforisti, s.25

https://yle.fi/uutiset/3-6548160
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Anhava

Rauno Rasanen said...

[Blaise Pascal ihmisestä]

Ylentäköön hän itsensä, minä alennan
alentakoon hän itsensä, minä ylennän
ja väitän alati vastaan
kunnes hän käsittää itsensä
hirviöksi jota ei voi käsittää.

Blaise Pascal: Mietteitä [130]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Blaise_Pascal
https://en.wikipedia.org/wiki/Blaise_Pascal
https://en.wikipedia.org/wiki/Pens%C3%A9es

Rauno Rasanen said...

All men's miseries derive from not being able to sit in a quiet room alone.

Blaise Pascal: Pensées

https://en.wikipedia.org/wiki/Pens%C3%A9es

Rauno Rasanen said...

Oma kesäpaikka

Pakinoitsija Tiitus näki kirjoituksissaan kesäasumisessa paljon hauskanpidon aineksia. 1920-luvulta peräisin olevassa pakinassaan ‘Kesäksi maalle’ Tiitus kirjoittaa Filemon Ymmyrkäisestä, jolla on sanomattomia vaikeuksia löytää perheelleen kunnollinen kesäkoti. Viime kesänä oli oltu saaristossa kalastajamökissä, autiossa paikassa kylmän ja sateen armoilla. Luteet vain eivät kuolleet kylmyyteen, vaan ‘vieraiden lähtiessä takaisin kaupunkiin elokuun lopulla olivat ne pulleita kuin Faaraon lihavat lehmät’. Seuraavana vuonna Filemon ratkaisee kesäasuntopulman mielestään oivallisesti: hän lähettää ympäri maata satoja kirjeitä, joissa hakee sopivaa paikkaa. Vaatimukset, joita hänellä Tiituksen mukaan ei juuri ole, vastaavat hyvin täydellisen suomalaisen loman ihanteita:

‘[Filemon] ilmoitti ainoastaan tahtovansa, että kesäasunto on luonnonihanalla paikalla. Että paikka on terveellinen ja että läheisyydessä kasvaa humiseva männistö. Että asunto on siistissä maalaistalossa. Että siinä talossa on hauskat, ilmavat ja valoisat huoneet. Että isäntäväki on ystävällistä, hupaista ja kohteliasta. Että talo on Päijänteen tai Saimaan tai jonkin muun komean ja arvokkaan sisäjärven rannalla. Että laivalaituri on 200 metrin päässä. Että posti saadaan joka päivä. Että järvessä on paljon kaloja. Että kesävieraiden käytettävissä joka hetki on kevyt, vakava, vuotamaton ja hyvässä maalissa oleva vene. Että kesävieraille lämmitetään sauna eri iltoina kuin talonväelle. Että talon takana on vuori, joka suojelee pohjoistuulelta. Että vaihtelevaa ja hyvänmakuista ruokaa on runsaasti. Ettei lehmissä ole nystyrätautia. Että talosta saa miehen soutamaan, milloin halutaan, ja hevoskyydin, milloin tarvitaan. Että hinta on mahdollisimman huokea, ja että eräät muut seikat, joita vielä oli lueteltu kaksi postiarkin sivua, tarkoin otetaan huomioon.’

Tällä kertaa Filemon Ymmyrkäinen ei löydä kesäpaikkaa. Hän ei lannistu vaan päättää tehdä ikiomansa – kahdesta automobiilipakkilaatikosta [....]

Sitaatti kirjasta Maamme – Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria s. 314-15

https://www.utu.fi/fi/Ajankohtaista/Uutiset/Sivut/maamme-teos-herattaa-suomen-kulttuurihistorian-henkiin.aspx
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmari_Kivinen

Rauno Rasanen said...

Suomennoksesta – suomesta ja Suomesta

Kaunokirjallinen käännös on aina raportti ongelmista, joita käännettävässä teoksessa on tullut vastaan ja joiden kimppuun on käyty. Usein kuulee sanottavan, että kirjallisuuden kääntäminen on mahdotonta tai ainakin turhaa, koska kaunokirjallisuuden kaikkia vivahteita ei voi mitenkään välittää yhdestä kielestä [ja kulttuurista] toiseen kieleen [ja kulttuuriin]. Miksi siis vaivautua? Se on kysymys, jota suomalaisten käännöskirjallisuuden kustantajienkin olisi syytä pohtia: tätä nykyä markkinoille ilmestyy suomennettuja niteitä, joissa on kyynisen rahastuksen makua. Jotkin kustantajat teettävät suomennoksia pikavauhtia, jolloin käännöksen laatu jää sivuseikaksi. Suomennos pitäisi saada markkinoille ensi tilassa, koska muuten [yksi kuulemistani selityksistä kuuluu] kuluttajat lukevat teoksen alkuperäiskielellä ja kustantajalta jää rahaa saamatta. Rahojaan käyttävä kuluttaja on tässäkin markkinavoimamyllyssä kärsivä osapuoli. Kun kuluttaja, lukija, lukee teoksen alkuperäiskielellä, on vaarana, että osa sisällöstä jää vieraan, ainakin omaa hämärämmässä valossa näyttäytyvän kielen ja kulttuurin takia ymmärtämättä. Kun kuluttaja, lukija, lukee samaisen teoksen pikaisesti suomeksi, on vaarana, että osa sisällöstä jää juosten kustun käännöksen ja markkinatalouden ehdoilla laukanneen tuotantoaikataulun takia ymmärtämättä. Minusta suomennoksia, niin runo- kuin proosasuomennoksiakin, on tärkeää olla tarjolla siitä huolimatta, että siirtotyö kielestä toiseen on vaikeaa ja tuottaa naarmuja lopputulokseen. Mutta suomennoksen pitää olla harkitun työn tulos eikä kyynisen aivan-sama-minkä-tasoinen-käännös-on-ei-sitä-myydä-kuin-joulunalusviikko-ajattelun sanelema liiketoimi [pyydän lukemaan tässä välissä Rimbaud’n runon ‘Alennusmyynti’ runoelmasta Illuminaatioita].
[....]
Suomessa on paljon ihmisiä, jotka lukevat kirjat mieluiten sillä kielellä, jolla ne on kirjoitettu. Sillä tavalla he kokevat saavansa enemmän irti teoksesta. Minä en ole niitä ihmisiä. Vieraskieliseen [vain suomi on minulle muu kuin vieras kieli] kirjaan tarttuminen on koettelemus, se on työtä. Lukunautinto voi olla täydellinen vain silloin, kun saan syventyä tekstiin suomeksi. Rimbaud’n runous ranskaksi pelottaa minua. Pelon takia olen nämä runot suomentanut, ja siksi, että pelon läpikin Rimbaud puhuttelee. Suomentamisen avulla häivytin Rimbaud’n ranskankielisistä säkeistä musertavan käsittämättömyyden, jota ne päälleni vyöryttivät. Halusin tehdä Rimbaud’n runoista ystäviä, joiden seurassa viihdyn. Toivon, että Rimbaud suomeksi saa myös uusia pelottomia ystäviä.
[....]
Arthur Rimbaud: Kootut teokset, suomentaja Einari Aaltosen alkusanoista, s. 23-25.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Rimbaud
https://en.wikipedia.org/wiki/Arthur_Rimbaud
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kootut_teokset_(Rimbaud)
https://www.sammakko.com/tuote/arthur-rimbaud-kootut-teokset/
http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Arthur-Rimbaud-Kootut-teokset/402479

Rauno Rasanen said...

Maailman perimmäinen merkitys ei avaudu järjelle vaan uskolle. Uskominen järkeilyn sijaan on kuitenkin samassa mielessä vaikeaa kuin bluesin soittaminen: easy to play, hard to feel.

Loputon järkeily on helppoa, mutta sellaisen merkityksen tietäminen ja ymmärtäminen, jonka järki toivoo maailmasta löytävänsä, ei ole mahdollista rationaalisessa havainnossa vaan uskona – vakuuttumisena maailman merkityksellisyydestä ja tarkoituksellisuudesta, jota järjen ja havainnon yhteinenkään viisaus ei tavoita tai ‘opi tuntemaan’. Mutta uskominen ei ole järjelle helppoa, ei todellakaan.

‘Jumala on kyllä osoittanut viisautensa, mutta kun maailma ei omassa viisaudessaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala katsoi hyväksi julistaa hulluutta ja näin pelastaa ne, jotka uskovat’. [Korinttolaiskirje]

Rauno Rasanen said...

“’Minä tiedän sinun tekosi, sinä et ole kylmä etkä palava; oi jospa olisit kylmä tai palava! Mutta nyt koska olet penseä etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.’ Luostariin asettunut piispa Tihon siteeraa Ilmestyskirjaa Nikolai Stavroginin provosoimana. ‘Riivaajien’ päähenkilö on uhitellen kysynyt piispalta voiko uskoa paholaiseen vaikkei uskoisikaan Jumalaan. Piispa myöntää hymyillen ja jatkaa, että täydellinen ateismi on maanpäällistä välinpitämättömyyttä kunnioitettavampaa. Ateisti seisoo ylintä edeltävällä askeleella kohti täydellistä uskoa. Se on askeleen päässä. Hän joko ottaa askeleen tai ei. Välinpitämätön on vailla mitään uskoa, hänellä on vain kurja pelko. Sekin vain jos sattuu olemaan herkkä ihminen. Tai turhamainen. Eikö se ole sama asia.”

Kalle Holmberg: Viimeinen erä, s. 192-93.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kalle_Holmberg
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riivaajat
https://en.wikipedia.org/wiki/Demons_(Dostoyevsky_novel)

Rauno Rasanen said...

Kun Yhdysvallat yllättäen kääntyi alijäämämaaksi, jonka kauppatase ja budjettitalous olivat yhtä aikaa alijäämäisiä, se otti rohkeasti uuden suunnan. Suunnanmuutos aiheutti maailmanlaajuisen talousmyllerryksen, joka oli alkusoitto Minotauroksen aikakaudelle. Minotauros on vertauskuva, joka tarkoittaa kierrätysjärjestelmän eli kauppa-ja pääomavirtojen kääntämistä kokonaan uuteen järjestykseen. Minotauroksen aikana Yhdysvaltojen osana oli tarjota kysyntää ulkomaiselle tavaratuotannolle, jonka vastineeksi se imi neljä viidesosaa kansainvälisistä pääomavirroista.
[....]
Maailmantalous tuli ennen pitkää riippuvaiseksi näistä uusista rahoitusvälineistä, joista CDO on vain yksi esimerkki. Pian ne alkoivat toimia arvon säilyttämisen lisäksi vaihdon välineinä – niistä oli tullut yksityisesti liikkeelle laskettua rahaa. Kun Clintonin hallitus vapautti Wall Streetin kaikesta sääntelystä – mistä voidaan kiittää Yhdysvaltain silloista valtiovarainministeriä Larry Summersia – tätä yksityistä rahaa tuli hyökymällä maailmantalouteen. Sen loppumaton tarjonta piti korkokannan matalalla ympäri maailmaa, kasvatti varallisuusarvojen hintakuplia Miamista ja Nevadasta Irlantiin ja Espanjaan ja kannusti jatkuvasti alijäämäisiä valtiontalouksia, esimerkiksi Kreikkaa, paikkaamaan vajeensa halvalla ja helposti saatavalla lainarahalla.

Tilanne oli mitä ironisin: maailmantaloudessa oli virallisesti vallalla konservatiivinen rahakäsitys ja rahanpainamisen turmiollisuus oli taottu kaikkien kalloon, mutta rahan luominen, eli tehokas rahan tarjonta, oli todellisuudessa annettu yksityisille rahatalouksille, jotka olivat päättäneet hukuttaa markkinat omatekoiseen rahaansa. Miten tämä erosi siitä, että Yhdysvaltain keskuspankki olisi antanut painokoneensa mafian käyttöön? Rehellinen vastaus on, että ei oikeastaan mitenkään.
[....]
Romahduksen jälkeen kaikkien mieliin hiipi väistämättä kysymys, miksi älykkäät ja itsekkäät markkinatoimijat, joiden elinkeino oli mallien taustaoletusten todenmukaisuuden varassa, uskoivat niin vakaasti malliensa tuloksiin. Vastaus on kaksiosainen. Ensiksi he olivat oman laumakäyttäytymisensä vankeja ja työpaikan menettämisen pelko esti heitä uimasta vastavirtaan. Toiseksi Minotauroksen kulta-aikana ekonomistikunta oli onnistunut levittämään matemaattista taikauskoa, joka valoi finanssipelureihin yli-inhimillistä [ja yli-idioottimaista] itsevarmuutta. Vastoin pelureiden omia käsityksiä ja toiveita loputon itsevarmuus vääjäämättä tuhosi heitä ruokkineen järjestelmän. Kyseessä oli totisesti erittäin nykyaikainen sovitus klassisesta tragediasta.

Gianis Varoufákis: Maailmantalouden Minotauros s. 266-67, 151, 160-61.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Gi%C3%A1nis_Varouf%C3%A1kis
https://en.wikipedia.org/wiki/Yanis_Varoufakis
http://vastapaino.fi/kirjat/maailmantalouden-minotauros-2/
https://en.wikipedia.org/wiki/The_Global_Minotaur
https://fi.wikipedia.org/wiki/Minotauros
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rahoitusv%C3%A4line
https://fi.wikipedia.org/wiki/Johdannainen
https://www.sijoitustieto.fi/johdannaiset
https://www.salkunrakentaja.fi/2012/09/cds-eli-luottoriskijohdannainen-hinnoittelee-maksukyvyttomyysriskin/
https://en.wikipedia.org/wiki/Credit_default_option [finanssikorruption ‘Äiti’]
https://fi.wikipedia.org/wiki/Credit_default_swap [finanssikorruption pahin ‘Poika’]
http://oppimateriaali.wikidot.com/tragedia

Rauno Rasanen said...

Etenkin vääjäämättömän johdonmukaisen ad absurdum-päättelynsä takia kolme suosikkiani antiikin filosofeista ovat Gorgias, Kratylos ja Pyrrhon, ei suinkaan antiikin ‘analyyttisen valistusfilosofian’ suuri nimi Aristoteles, ehkei edes Platon, tuo sekä systemaattisen että allegorisen syvällisyyden nero ja tyylitaituri.

Filosofointi liikkuu aina syvällisimmillään jossain äärimmäisen vakavan ja täysin naurettavan välimaastossa. Toki Platon, kaikessa 'dogmaattisuudessaan' [etenkin ideaoppi ja demokratian kritiikki], ymmärsi juuri Sokrateen hahmossa filosofoinnin väistämättömän ‘vitsikkyyden’ ja aporisuuden, mutta Aristoteleelle filosofiasta näyttää tulleen yksipuolisesti tosikkomainen ajatuspeli. Aristoteleen filosofian nominalistis-empiristisiä lähtökohtia pidän ajattelun historian nerokkaimpana virheenä.

Esimerkkinä oman ajattelun täydellisestä ‘sisäistämisestä’ omassa elämässä annettakoon tässä Kratylos, Herakleitoksen oppilas.
......
“Kratylos (400-luvun loppu eaa.) oli antiikin Kreikkalainen filosofi. Hän oli kotoisin Ateenasta. Hän oli Sokrateen nuorempi aikalainen. Platonin dialogi Kratylos on nimetty hänen mukaansa. Dialogissa hän keskustelee Sokrateen kanssa kielestä.

Kratyloksen sanotaan olleen Herakleitoksen oppilas. Aristoteleen mukaan hän oli Platonin ensimmäinen filosofian opettaja. Kratylos kehitti äärimmäisen ja radikaalin herakleitoslaisuuden jonka mukaan millään ei ollut pysyvyyttä. Herakleitoksen kerrotaan sanoneen, ettei kukaan voi astua samaan jokeen kahdesti, sillä sen enemmän astuja kuin jokikaan ei ole toisella kerralla sama. Kratyloksen kerrotaan puolestaan menneen pidemmälle ja sanoneen, ettei kukaan voinut astua samaan jokeen kertaakaan. Aristoteleen mukaan Kratylos hylkäsi syvällisen oivalluksensa seurauksena puheen, koska jatkuva muutos teki järkevän keskustelun mahdottomaksi. Hän rajoitti keskusteluun osallistumisensa sormensa heiluttamiseen. Platon käsittelee samaa kielen mahdottomuuden teemaa Theaitetoksessa.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kratylos
https://en.wikipedia.org/wiki/Cratylus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kratylos_(dialogi)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Gorgias
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyrrhon
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aporia

Rauno Rasanen said...

Bruce Springsteenin elämäkerta Born to run luotaa syvemmälle kuin monet pelkästään rock-tähteyteen keskittyvät rokkarimuistelmat. Springsteen osoittautuu paitsi erinomaiseksi proosan kirjoittajaksi myös yllättävän sivistyneeksi ja jopa lukeneeksi työläisperheen kakaraksi, joka siirtyi lukiosta suoraan muusikon uralle ja jätti yliopistot käymättä.

Ennen kaikkea ‘Pomo’ on rock-mies, joka viihtyy parhaiten livetilanteissa ja suurilla keikkalavoilla ja jolle yleisö ja sen viihdyttäminen on elämän tarkoitus – perheen jälkeen. Mutta ennen kuin Springsteen pystyi päätymään kestävään avioliittoon, piti melko monen asian hänen persoonassaan kouliintua eikä se prosessi ollut suinkaan helppo. Ilman masennus- ja ahdistusoireita hän ei selvinnyt, siitäkään huolimatta, että on kyennyt johtamaan suvereenisti ja kohtuullisen tasapainoisesti omaa bändiään että hankkimaan kaikki oikeudet tekemäänsä musiikkiin melkein alusta asti. Sellainen yhdistelmä on perin harvinaista rock-piireissä.

Tämä on syvällinen ja taidokkaasti kirjoitettu elämäkerta, jota voi ajoittain pitää jopa erinomaisena proosakirjallisuutena. Springsteen on mielestäni pystynyt yhdistämään elämänkokemuksensa ja poliittiset näkemyksensä omiin lauluihinsa hyvin henkilökohtaisella ja ainutlaatuisella tavalla eikä elämäkerta Born to run tee tässä suhteessa poikkeusta linjaan: myös kirjassaan Springsteen on [mutta ei mauttomalla tavalla] melodramaattiseen pateettisuuteen asti rehellinen ja se on harvinainen hyve jos ja varsinkin, kun se yhdistyy vahvaan musiikilliseen ja organisatoriseen johtajuuteen.

Tärkein asia Springsteenille on kuitenkin aina ollut konserttitilanne ja kontakti yleisöön, jota hän pitää kaiken rockiin liittyvän tekemisen kokemuksellisena lähtökohtana ja perustana: kuulijan ja artistin välille syntyvä ‘mystinen’ yhteys.
.......
“Niinpä minä tuumin, että jos minulla ei kerran ole hyvää lauluääntä, minun olisi pakko opetella kirjoittamaan, esiintymään ja ottamaan kaikki irti siitä äänestä joka minulla oli. Minun olisi opeteltava joka ikinen konsti: laulun lähteminen rinnasta, vatsasta ja kurkusta ja erinomainen fraseeraus, time ja dynamiikka. Huomasin, että monilla laulajilla oli rajoittunut instrumentti, mutta he pystyivät silti kuulostamaan vakuuttavilta. Tutkin kaikkia joiden ääni innosti ja kosketti minua. Soulia, bluesia, Motownia, rockia, folkia – minä kuuntelin ja opettelin. Minulle valkeni, että tärkeintä oli, kuinka uskottavalta kuulostin. Kuinka syvällisesti pystyin eläytymään lauluihini. Jos esitys kumpusi sydämestä, siihen tuli mukaan sanoinkuvaamaton elementti X, jonka ansiosta oli toissijaista, miltä kuulostin teknisessä mielessä. Monilla ihmisillä on hyvä, jopa mahtava ääni, mutta he eivät kykene kuulostamaan vakuuttavilta. Heitä on pilvin pimein television kykyohjelmissa ja Holiday Innien loungeissa pitkin ja poikin Amerikkaa. He pystyvät kantamaan melodian moitteettomalla äänensävyllä, osuvat kaikkiin korkeisiin säveliin terävästi, mutta eivät pysty ilmaisemaan laulun täyttä emotionaalista sisältöä. He eivät osaa laulaa syvällisesti.”

Bruce Springsteen: Born to run, s 525-26.

http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/2792297/Kirjaarvio+Bruce+teki+kirjan+vanhemmuudesta+rockista+ja+masennuksesta
http://www.savonsanomat.fi/kulttuuri/kirjat/Bruce-Springsteen-Born-to-Run/844677
http://blogit.image.fi/merkintoja/bruce-springsteen-born-to-run/
https://en.wikipedia.org/wiki/Bruce_Springsteen

Rauno Rasanen said...

Mykistävä soolo, pikemminkin jumalallinen kuin inhimillinen.

https://www.youtube.com/watch?v=IxgY9eEFiYM

Peter Green & Fleetwood Mac
I've Got A Mind To Give Up Living / All Over Again
Live In The Warehouse, New Orleans, LA
01/31/70, Author: BB King

Satunnainen kommentaattori kirjoitti: ‘Now, you know, if you didn't already, why Peter Green was considered by his musical peers to be the finest Blues guitar player in England in 1970. Not Page, not Clapton, not Beck; the Green God.....’

Rauno Rasanen said...

Kalle Haatanen - Aiheuttaako sosiaaliturva riippuvuutta?

https://areena.yle.fi/1-4170682

Perinteisesti sosiaali- ja terveyspolitiikan tehtävän on ollut markkinariippuvuuden vähentäminen. Kun markkinatalous on eri tavoin kolhinut ihmisiä, heidän tilannettaan on pyritty parantamaan erilaisilla tulonsiirroilla ja palveluilla.

Nyttemmin on alettu pohtia myös sitä mitä kaikkea hyvinvointivaltio ja sen sosiaalipolitiikka tekee ihmisille. Voiko olla myös niin että hyvinvointivaltio tuottaa myös itse osan ongelmista? Hyvinvointivaltiota kritikoivaa keskustelua on viime vuosina ollut monessa massa, myös Suomessa. Suomessakin on alettu epäillä, että sosiaaliturva voisi passivoida ihmisiä ja tehdä heistä sosiaaliturvariippuvaisia.

Köyhyyttä ja sosiaaliturvaa pitkään tutkinut Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori Juho Saari on sanoo, että Suomessa ei ole varsinaista köyhyyskulttuuria. Tutkimuksia ei ole löytynyt yhtään sukua, joka sukupolvesta toiseen rakentaisi elämänsä sosiaaliturvan varaan.

Saaren mukaan Suomen hyvinvointivaltion keskeinen kysymys on se, miten sosiaalimenojen kustannusten kasvun hillintä voidaan tehdä järkevällä tavalla.

Sosiaalimenot ovat kasvaneet vuoden 2008 jälkeen on kasvaneet 20 miljardia ja saaman aikaan bruttokansantuote on kasvanut vain saman verran. Suomalaiset sosiaalietuudet eivät ole mitenkään erityisen anteliaita. Ongelma on siinä että tulosiirtoja saavien määrä on kasvanut.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Juho_Saari
http://blogs.uta.fi/kirjasto/2017/03/23/tup-avoin-kirja-sosiaaliturvariippuvuus-sosiaalipummit-oleskeluyhteiskunnassa/
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/professori-vapaaehtoisesti-viimeisen-turvan-varassa-elavia-sosiaalipummeja-ei-juuri-ole-24363397/

Rauno Rasanen said...

[....]
POZZO: Mutta hän on mykkä.

VLADIMIR: Mykkä!

POZZO: Täysin! Hän ei voi edes valittaa.

VLADIMIR: Mykkä! Mistä lähtien?

POZZO: [Äkkiä raivoissaan] Älkää kiusatko minua noilla jutuillanne ajasta! Se on järjenvastaista! Mistä lähtien! Yhtenä päivänä, eikö se riitä teille, yhtenä samanlaisena päivänä kuin muutkin päivät hänestä tuli mykkä, yhtenä päivänä minusta tuli sokea, yhtenä päivänä meistä tulee kuuroja, yhtenä päivänä me synnymme, yhtenä päivänä me kuolemme, samana päivänä, samalla hetkellä, eikö se riitä teille? [Maltillisemmin] He synnyttävät hajareisin haudan päällä, päivä paistaa hetken, sitten on taas yö. [Vetää köydestä] Eteenpäin!
[....]

Samuel Beckett: Godota odottaessa, s. 134-35.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Samuel_Beckett
https://fi.wikipedia.org/wiki/Huomenna_h%C3%A4n_tulee
https://en.wikipedia.org/wiki/Samuel_Beckett
http://www.kiiltomato.net/samuel-beckett-godota-odottaessa/
http://www.skenet.fi/artikkeli/11/09/godota-odottaessa
http://www.ts.fi/kulttuuri/nayttamotaide/257976/Esitys+kuin+vanha+ystava

Rauno Rasanen said...

“Sanon, että ihmisen on oltava näkijä, tehtävä itsestään näkijä.

Runoilija tekee itsestään näkijän sekoittamalla kaikki aistinsa pitkäkestoisesti, perinpohjaisesti ja järjestelmällisesti. Tutustumalla kaikkiin rakkauden, kärsimyksen ja hulluuden muotoihin: hän etsii itseään, ammentaa itsestään kaikki myrkyt ja säilyttää niiden ydinmehut. Harjoittamalla sanoinkuvaamatonta kidutusta, johon hän tarvitsee kaiken uskon, kaiken yli-inhimillisen voiman ja jonka kuluessa hänestä tulee ennen kaikkea suuri sairas, suuri rikollinen, suuri kirottu – ja korkein Tietäjä! - Hän saavuttaa tuntemattoman! Kehitettyään jo ennestään rikasta sieluaan enemmän kuin kukaan toinen! Hän saavuttaa tuntemattoman, ja vaikka hän taas menettäisi järkensä eikä ymmärtäisi näkyjään, niin ainakin hän olisi nähnyt ne! [....]

On väärin sanoa. Minä ajattelen. Vaan pikemminkin: Joku ajattelee minun kauttani.”

Arthur Rimbaud kirjassa J. K. Ihalainen: Ainoa ainoa ainoa elämä, 2012, s. 13-14.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Rimbaud
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/420656/Legenda+saadyttomasta+lapsinerosta

Rauno Rasanen said...

“Päiväni on täysi; jätän Euroopan taakseni. Meri-ilma polttaa keuhkojani; kadotetut ilmanalat parkitsevat nahkani. Uida, pureksia heinää, metsästää, ennen muuta poltella; juoda viinoja; vahvoja kun kiehuva metalli – niin kuin tekivät nuo hyvät esi-isät tulien ympärillä.

Palaan takaisin jäsenet rautaisina, iho mustana, silmät hurjina: naamiostani minut luetaan väkevään rotuun. Minulla on kultaa: olen joutilas, ja raaka.”

Arthur Rimbaud kirjassa J. K. Ihalainen Ainoa ainoa ainoa elämä, 2012, s. 93.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Rimbaud
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/420656/Legenda+saadyttomasta+lapsinerosta

Rauno Rasanen said...

“...Yksinäisyys on pahaksi tässä maailmassa.

Henkilökohtaisesti, henkilökohtaisesti kadun vain kahta asiaa. Sitä etten ole naimisissa ja ettei minulla ole lapsia. Elän pahinta mahdollista rangaistusta: olla vailla muita ihmisiä, olla ulkopuolinen. Mitä tässä sovituksessa on järkeä ellen voi, jonain päivänä, ennen kuin olen liian vanha, asettua asumaan miellyttävään, keskiluokkaiseen ympäristöön, jossa minulla on oma perhe, oma poika, jolle omistan loppuelämäni kasvattamalla häntä oman makuni mukaan.”

Arthur Rimbaud kirjassa J. K. Ihalainen Ainoa ainoa ainoa elämä, 2012, s. 90.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arthur_Rimbaud
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/420656/Legenda+saadyttomasta+lapsinerosta

Rauno Rasanen said...

Minun on mahdotonta selvittää, missä määrin näyttelin roolia, joka minulle oli kirjoitettu. Tarkoitan sitä pääkallosormusta, lohjennutta hammasta ja silmämeikkiä. Puolittainko? Luullakseni ihmisen julkinen persona, imago, kuten sitä kutsuttiin, on kuin pallo jalassa. ihmiset pitävät minua jatkuvasti jonain pirun narkkarina. Luovuin huumeista ja 30 vuotta sitten! imago on pitkä varjo. Se näkyy auringon laskettuakin. Käsittääkseni se johtuu osaksi siitä, että jos ihmistä painostetaan voimakkaasti olemaan tietynlainen henkilö, hän muuttuu sellaiseksi, ehkä, tiettyyn pisteeseen asti, sen verran kuin pystyy sietämään. On mahdotonta olla päätymättä sen parodiaksi, mitä kuvitteli olevansa.

Minussa on jotakin, joka haluaa kiihdyttää tuota piirrettä muissa ihmisissä, koska tiedän sen piilevän jokaisessa. Sisälläni on demoni, ja se demoni on kaikissa muissakin. Saan ainutlaatuisen naurettavaa palautetta – hyvää toivottavat ihmiset lähettävät minulle pääkalloja kuorma-autolasteittain. Ihmiset rakastavat tuota imagoa. He loihtivat minut mielikuvituksessaan, he tekivät minut ja loivat kansan sankarin. Jumala heitä siunatkoon. Ja minä puolestani teen parhaani tyydyttääkseni heidän tarpeensa. He toivovat minun tekevän asioita, joihin eivät itse pysty. Heidän on hoidettava työnsä, heidän on elettävä, he ovat vakuutusasiamiehiä.... mutta samaan aikaan heidän sisällään on raivoava Keith Richards. Kun kyse on kansan sankarista, kansalla on hänelle käsikirjoitus valmiina, ja on parasta toimia sen mukaisesti. Tein siinä suhteessa parhaani. Ei ole mitenkään liioiteltua sanoa, että elin pohjimmiltani lainsuojattoman tapaan. Ja minusta tuli sellainen! Tiesin olevani jokaisen listalla. Minun olisi tarvinnut vain luopua tavoistani, niin olisin ollut reilassa, mutta siihen en pystynyt.

Keith Richards kirjassa Elämä s. 369-70.

https://en.wikipedia.org/wiki/Life_(Keith_Richards)
http://www.kouvolansanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2010/12/30/Rockin%20kaikki%20paheet%20yksiss%C3%A4%20kansissa/2010210212752/54

Rauno Rasanen said...

[....]
Minusta on aina tuntunut, että olen joutunut ennemminkin taistelemaan teknologian kanssa, kuin että siitä olisi ollut apua. Ja siksi asioiden tekemiseen on kulunut niin paljon aikaa. [Rob] Fraboni [tuottaja, miksaaja] on joutunut käymään sen kaiken läpi, sen käsityksen, että jos rumpusettiin ei kiinnittänyt viittätoista mikrofonia, ei tiennyt mitä oli tekemässä. Sitten basisti häädettiin kauemmas, ja kaikki olivat omissa karsinoissaan ja kopeissaan. Ja vaikka soitetaan isossa tilassa, sitä käytetä lainkaan hyödyksi. Tämä eristäytyminen sotii koko rock and rollin ideaa vastaan: joukko tyyppejä saa jossain huoneessa aikaan soundin ja tallentaa sen. Sen soundin he tekevät yhdessä, eivät erillään. Kaikki se myyttinen paskanjauhanta stereosta ja high tehcistä ja Dolbysta, se on yksinkertaisesti täysin vastoin koko sitä ydintä, josta musiikissa on kyse.

Kenelläkään ei ollut munaa lähteä purkamaan hommaa. Aloin miettiä, mikä minut oli alunperin saanut tekemään musiikkia? Ja niitä jätkiä, jotka tekivät levyjä yhdessä huoneessa kolmella mikrofonilla. Eivät he äänittäneet jokaista pientäkin rumpujen ja basson inahdusta. He äänittivät huonetta. Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Sellainen vaikeasti määriteltävä asia kuin innostus, henki, sielu, miksi ikinä sitä kutsutaankaan: miten se mikitetään? Levyt olisivat voineet olla paljon parempia 80-luvulla, jos olisimme tajunneet pysytellä vanhassa emmekä olisi antaneet teknologian vetää itseämme nenästä.

Keith Richards kirjassa Elämä, s. 521-22.

https://en.wikipedia.org/wiki/Life_(Keith_Richards)
http://www.kouvolansanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2010/12/30/Rockin%20kaikki%20paheet%20yksiss%C3%A4%20kansissa/2010210212752/54

Rauno Rasanen said...

“....[Mick Jagger].... soitti, ja hänellä oli kiireellistä sanottavaa: Tony Blair vaati minua ottamaan vastaan ritariuden. Ystävä kallis, voit kieltäytyä ihan mistä tahansa, oli minun vastaukseni hänelle. Jätin asian siihen. Oli käsittämätöntä Mickiltä suostua siihen, hänen uskottavuutensa oli mennyttä. Soitin Charlielle. Mitä tämä paskanjauhanta jostain ritariudesta oikein tarkoittaa? Charlie kysyi, että enkö tiennyt, että Mick oli aina toivonut sitä. Sanoin, että ei, en ollut tiennyt. Se ei ollut koskaan tullut mieleenikään. Olinko tulkinnut ystäväni väärin? Se Mick, jonka kanssa vartuin, se tyyppi olisi käskenyt yhteiskuntaa tunkemaan perseeseensä kaikki pikku kunnianosoituksensa. Kiitos todella paljon, mutta ei kiitos. Se on alentavaa. Sellaisia sanotaan kunnianosoituksiksi, mutta meitä on kunnioitettu tarpeeksi. Yleisö on kunnioittanut eitä. Miten voi ottaa vastaan kunnianosoituksen järjestelmältä, joka yritti laittaa meidät telkien taakse pikku jutuista? Jos sellaisen voi antaa anteeksi niin....sanonpa vain. Mickin luokkatietoisuus oli tullut enemmän ja enemmän ilmiselväksi matkan varrella, mutta en ikinä olisi uskonut, että hän olisi langennut sellaiseen paskaan. Se saattoi jälleen olla yksi LSV-kohtaus, lead vocal syndrome [laulusolistin syndrooma].

Koska päivämäärissä oli sekaannus, Mick sai kuningattaren sijasta Charlesin, kruununperijän, taputtamaan olkapäitään, mikä mielestäni tekee hänestä pikemminkin rakin kuin ritarin. Toisin kuin monet juuri ritareiksi lyödyt, hän ei sentään vaadi itseään kutsuttavan sir Mickiksi. Mutta pilailemme sillä kyllä hänen selkänsä takana. Minusta ei tule lordi Richardsia, vaan kuningas Rickhard IV, niin että IV lausutaan kirjaimin [IV = intravenous ‘suonensisäinen]. Se olisi kohtuullista. Siitä vaan, antaa tulla vain. Richard Suonensisäinen, hyvinhän se minua kuvaa.”

Keith Richards kirjassa Elämä, s. 540-41.

https://en.wikipedia.org/wiki/Life_(Keith_Richards)
http://www.kouvolansanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2010/12/30/Rockin%20kaikki%20paheet%20yksiss%C3%A4%20kansissa/2010210212752/54

Rauno Rasanen said...

“Loppuvuodesta 1984 sattui harvinainen tapaus – Charlie näytti yhden rumpaliniskuistaan, iskun, jonka olen nähnyt pari kertaa, ja se on tappava, siinä on pelissä paljon tasapainoa ja ajoitusta. Hänen täytyy vain olla tosi ärsyyntynyt. Tällä kertaa iskun sai Mick. Olimme Amsterdamissa erään tapaamisen takia. Mick ja minä emme olleet kovin hyvissä väleissä silloin, mutta ehdotin kuitenkin, että lähtisimme ulos. Lainasin hänelle takin, joka minulla oli ollut päällä, kun olin mennyt naimisiin. Palasimme hotellille siinä viiden maissa aamulla, ja Mick halusi soittaa Charlielle. Yritin kieltää häntä soittamasta siihen aikaan aamuyöstä, mutta hän soitti silti ja sanoi: ‘Missä mun rumpali luuraa?’ Ei vastausta. Mick sulki luurin. Istuimme Mickin kanssa vielä alas, aika vittuuntuneina – kun Mick juo, hän on mennyttä –, ja noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua oveen koputettiin. Se oli Charlie Watts, Savile Row’lta ostetussa puvussaan, täydellisessä asussa, solmio, parta ajettuna, koko vitun setti. Haistoin hänen partavetensä! Avasin oven, eikä hän edes vilkaissut minuun vaan käveli suoraan ohitseni, kävi käsiksi Mickiin ja sanoi ‘Älä enää koskaan kutsu minua sinun rumpaliksesi.’ Sitten hän nosti Mickin takkini kauluksesta ylös ja iski oikean koukun. Mick kaatui pöydälle, savulohitarjottimen päälle, ja liukui avointa ikkunaa kohden. Sen alla oli kanaali. Kelasin, että tämäpä vasta hyvä juttu, mutta sitten tajusin, että hänellä oli yllään häätakkini. Tartuin takinliepeeseen ja sain Mickin kiinni juuri ennen kuin hän olisi pudonnut Amsterdamin kanaaliin. Kesti vuorokauden saada Charlie rauhoittumaan. Luulin, että olin jo onnistunut, kun saatoin hänet huoneeseensa, mutta kahdentoista tunnin päästä hän hoki vieläkin: ‘Vittu mä meen takas ja lyön sitä uudestaan.’ Se mies ei yleensä helpolla ärsyynny. ‘Miks sä estit sen?’ Se oli mun takki, Charlie, siksi!”

Keith Richards kirjassa Elämä, s. 465.

https://en.wikipedia.org/wiki/Life_(Keith_Richards)
http://www.kouvolansanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2010/12/30/Rockin%20kaikki%20paheet%20yksiss%C3%A4%20kansissa/2010210212752/54

Rauno Rasanen said...

Sauli Niinistö fanittaa Paul Austeria. Narsistinen pintaliitäjä siinä ihailee toista narsistista pintaliitäjää. Mutta minä en ihaile eivätkä ihaile eräät muutkaan. Linkissä hulvattoman pureva, älykäs ja monipuolinen Auster-kritiikki Maaria Ylikankaalta, jonka ‘luutii’-blogipostaus on ei ainoastaan mahdollinen vaan todellinen totuus Paul Austerista.

Austermainen pintaliito, miten taitavaa, ‘postmodernia’ narratiivi-kikkailua tahansa, on ja pysyy pintaliitona eikä se siitä muuksi muutu, vaikka sitä miten analysoitaisiin. Tekotaiteellisen, onton ja kliseemäisen ‘Illuusioiden kirjan’ kesken jätettyäni en koske Austeriin enää kolmen metrin kepilläkään. Lillukoon kirjailija kekseliäässä mutta haukotuttavan tyhjässä ja itsetyytyväisessä narsismissaan kuin muovinen Buddha.

http://www.luutii.ma-pe.net/maailman-keskinkertaisin-nero/

“Harvoin olen kokenut yhtä valtavaa kuilua oman makuni ja hyvän maun välillä kuin Austerin tapauksessa. Miksi juuri Auster, miksi ei joku muu, vaikka Louise Erdrich? Don DeLillo? Annie Proulx? David Foster Wallace? Cormac McCarthy? Jayne Anne Philips? Thomas Pynchon?

Sattumuksia Brooklynissa (The Brooklyn Follies, 2005) saattaa olla yksi vastenmielisimpiä lukukokemuksiani. Venytin sietokykyäni sivukaupalla ennen kuin jätin kirjan kesken. Olin valmis tekemään töitä, koska arvostelujen mukaan kirjan piti olla vähintään loistava. Minusta se oli tylsä ja perustui samoille maneereille kuin kaikki Austerin aiemmat kirjat. Ja millä itserakkaudella kirja vaaliikaan ainoaa aforistista oivallustaan, oikein tähdennellen. En jaksanut edetä sinne saakka, jossa mise-en-abyme, kirja-kirjassa -rakenne, paljastuu.

Austerin kirjoissa seikkailee aina joku pahvi-Pauli (kirjailijan tekstuaalinen kaksoisolento), jonka bongaaminen on yhtä miellyttävää kuin olisi löytää Norman Batesin kuivahtanut äiti-kalmo kellarista. Äiti murensi Batesin persoonallisuuden samalla kammottavalla tavalla kuin austerproosassa kummitteleva doppelgänger tuntuu murentavan kirjallisuuden sielun. Lukija näkee omin silmin, kuinka kirjallisuus luulee hetken olevansa yhtä kuin Auster. Jos sitä ei usko, jos näky on kauhistuttava, ei pysty lumoutumaan.

Annan Austerille jälleen mahdollisuuden, vaikka Talvipäiväkirja (Winter Journal, 2012) ei olekaan hyvä kirja juuri kenenkään muun kuin HS:n Suvi Aholan mielestä. Minua ei pelota, vaikka Guardianin J. Robert Lennonin mielestä kirja on niin surkea, että sen ainoat hyvät katkelmat eivät ole edes Austerin kynästä, vaan hänen vaimonsa, Siri Hustvedtin, kirjaan kirjoittamia pikku huomioita. Lennon kirjoittaa: “Winter Journal’ is a terrible book – the kind of self-indulgent, ill-conceived, and poorly-edited disaster that makes you doubt whether or not you could truly have liked the works that preceded it”.
[.......]
Suuressa amerikkalaisessa perinteessä Auster on sekä mannermainen postmodernisti että Philip Rothin maskuliinisen monumentaaliproosan jatkaja.Hän ei kuitenkaan ole tuonut mitään uutta proosan taiteeseen. Vuosien varrella hänestä on sukeutunut pesunkestävä viihdekirjailija, jonka proosa vilisee intertekstuaalista dekoraatiota. Kaivautuessaan napansa syvyyksiin Auster tuo sieltä esille yhden itseään muistuttavan maatuskanuken toisensa jälkeen, ja mitä syvemmälle mennään, sitä pienemmiksi käyvät puu-ukot. Jollakin hyvin ironisella tavalla Auster on sukupolvensa ääni – ja häntä kiittävä kritiikki voi vain onnitella itseään.”

https://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_Auster
https://fi.wikipedia.org/wiki/Maaria_Ylikangas

Rauno Rasanen said...

‘Paras propaganda ei ole propagandaa’.

https://areena.yle.fi/1-4191685

Kolmannen maailman puheenvuoroja - Kiinan soft power eli pehmeä vaikuttaminen.

Rauno Rasanen said...

Maailmanpolitiikan arkipäivää: Euroopan vasemmiston rappio ja toivo.

https://areena.yle.fi/1-4191684

Kuuntele etenkin Tuomas Nevanlinnan ajatuksia ohjelman lopulla. Ne ovat parasta poliittisfilosofista analyysia tästä aiheesta.

Rauno Rasanen said...

“Jos ajattelen käyttäjiä, niin en usko, että kukaan ikinä ajattelee että nyt mun pitää käyttää näitä aineita sen ja sen takia, vaan he käyttävät niin kuin normaalit ihmiset juovat kahvia. Addiktiiviset ihmiset aloittavat päivänsä piikillä: se on tapa jolla selvitä hengissä olemisesta. Se on jo osa minua, identiteetistä ei voi erottaa addiktiota pois, se ei ole mikään ylimääräinen näppylä vaan... no, nämä vertaistukea hakevat sanovat sen hirveän hienosti: ‘Olen Matti, narkomaani.’ He ovat hyväksyneet sen että identiteetin ja addiktion suhde on yhden suhde yhteen.”

Raila Leppäkoski kirjassa Martti Anhava: Romua rakkauden valtatiellä – Arto Mellerin elämä s. 302.
*
Onko, kuten Raila Leppäkoski edellä kuvailee ja perustelee, identiteetin ja addiktion suhde yhden suhde yhteen? Toisin sanoen olenko yhtä kuin addiktioni? Itse vastaan, etten ole – olen paljon muutakin, vaikka addiktioni jopa dominoisi identiteettiäni. Jos olisin vain ja ainoastaan yhtä kuin riippuvuuteni, en voisi olla muuta kuin addikti, en voisi elää ‘ilman’ päihteitä, tosin sanoen ilman että addiktio rajaisi olemiseni, ajatteluni ja elämäni täysin tietyn riippuvuusvankilan sisälle, jopa täysin päihteettömästi eläessäni. Kerran addikti, aina addikti?

Tämä väite saattaa päteä tietyin varauksin Arto Melleriin, mutta itse olen asiasta hieman eri mieltä. Väitän, että on mahdollista käydä ainakin ‘lomalla’ tuon vankilan ulkopuolella – jopa pitkillä lomilla.

Identiteettiä, mitä sillä sitten lopulta tarkoitetaankaan, jos mitään, voi pitää monen taipumuksen ‘illusorisena’ summana eikä sitä ei voi palauttaa yhteen yksittäiseen taipumukseen, olipa tuo taipumus sitten ihmisen toimintakykyä vahvasti edistävä tai heikentävä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Melleri
http://www.kymensanomat.fi/Kulttuuri---Kirjat/2011/10/04/Matkakertomus%20kirotun%20rytmin%20viidakosta/2011312092025/55
http://www.ts.fi/kulttuuri/kirjat/arviot/257958/Aina+taysilla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Martti_Anhava

Rauno Rasanen said...

Pääkallolipun alla

Sain pestin aavelaivaan
nimeltä ‘L’Heroine’,
ja alla mustan taivaan
näin sen painuvan aaltoihin

Älä luota tähtiin yössä,
niiden valo on lainaa vaan.
Jokainen maksaa laulujen lunnaat
omasta pussistaan

Tänne saakka on tultu
pääkallolipun alla,
ja vasta sun luona
mä löysin sataman

Mä oon maistanu kyynelten suolaa,
ja naurun hopeaa!
Mä oon vetäny kaikkea krääsää...
no, hidasta, nopeaa!

Sain pestin aavelaivaan
nimeltä ‘L’Heroine’,
ja alla mustan taivaan
näin sen painuva aaltoihin

Tänne sakka on tultu
pääkallolipun alla,
ja vasta sun luona
mä löysin sataman

Arto Melleri: Johnny B. Goethe [1988] - Runot, s. 314.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Melleri
https://plaza.fi/lukeminen/arto-melleri-runot/

Rauno Rasanen said...

Laituri

Helähtää, vilun celesta.

Syysilta, saunavastankostea, sakenee
vihreä hämärä... istun
madonsyömällä laiturilla, yksin, ja sorsapoikue
ui keltaisen ruovikon suojaan,
sen vanavesi ohenee, katoaa, ja järven pinta
on tyyni taas. Kuin platinaa.

Kajahtaa, kaksi laukausta.

Niin kuin airot läjähtävät veteen,
tältä tutulta rannalta
on silmänräpäyksen matka Tuntemattomalle,
veden kalvossa kelluu sininen sulka,
poikue räpiköi pakoon
henkensä hädässä. Äiditön.

Helähtää, vilun celesta.

Istun madon syömällä laiturilla, yksin,
kuuntelen laukauksia kaukaa, haistelen
ruudin ja saunan savuja.
Surun heleys tummuvaa taivasta vasten,
tuuli, liikkumaton. Kuin vaate iholla.

Arto Melleri: Mau Mau [1982] - Runot, s. 240.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Arto_Melleri
https://plaza.fi/lukeminen/arto-melleri-runot/

Rauno Rasanen said...

Ei voi mitään. Minä rakastan tätä piisiä ja tätä esitystä. Tulen takuuvarmasti iloiselle tuulelle tätä kuunnellessani ja katsellessani. Paul McCartney Tokiossa 2013 ja keikan aloittava Beatles-klassikko Eight Days a Week.

https://www.youtube.com/watch?v=JELULTSzjWw

https://fi.wikipedia.org/wiki/Eight_Days_a_Week
https://en.wikipedia.org/wiki/Eight_Days_a_Week

Rauno Rasanen said...

Vai ei Beatles säveltänyt heavy-poppia? Kyllä vain: Day Tripper. Paul McCartney, Tokio 2013. Tätä on jopa Jimi Hendrix joskus esittänyt keikallaan.

https://www.youtube.com/watch?v=HB6pVG2OmVU

https://fi.wikipedia.org/wiki/Day_Tripper
https://en.wikipedia.org/wiki/Day_Tripper

Rauno Rasanen said...

Ja sitten lähti Tom Petty: RIP.

En ole mikään Tom Pettyn fanittaja, mutta jotain merkillisen vetoavaa tässä pääosin yllätyksettömän keskitempoisessa joskin aivan erityisen henkilökohtaisella näkemyksellä esitetyssä: orkesteroidussa, sovitetussa ja tuotetussa musiikissa on; en tiedä mitä, mutta vaikuttavaa se on, jos sitä alkaa kärsivällisesti kuuntelemaan.

Pettyssä on avoimen yksinkertaisella tavalla ‘rehellistä’ karismaa ja hänen bändinsä on huippuluokkaa, esiintynyt mm. Johnny Cashin ‘American II: Unchained’ albumin taustayhtyeenä. Etenkin tuottaja Jeff Lynnellä on toki ollut ‘jotain’ [eikä ihan vähän] tekemistä sen kanssa, miltä Pettyn laulut on saatu kuulostamaan, mutta tärkein tekijä menestyksessä on, ehkä hieman paradoksaalisesti, Petty itse: kaikin puolin tavalliselta vaikuttava naapurinpoika, jossa ei luulisi olevan mitään kiinnostavaa. Mikä tässä tyypissä ja hänen lauluissaan vetoaa? Siihen on vaikea vastata, senkin vuoksi, että ‘oikea’ vastaus löytyy lopultakin vain kuuntelemalla ja eläytymällä - jättämällä analysoinnit sikseen. Silti haluaisin selvittää, miksi tämä melko yllätyksetön musiikki ei olekaan tylsää vaan - ?

https://www.youtube.com/watch?v=pCBsY-EnC7U&t=1617s

Tom Petty & The Heartbreakers Live from Gatorville (HD)

Tom Petty and the Heartbreakers return to Gainesville, Florida where it all started, to play their first hometown show in 13 years. The band performs songs from their three-decade career, including rarely played gems, influential covers, and songs from Petty's recent solo album, Highway Companion. Stevie Nicks joins on stage for several songs.

https://en.wikipedia.org/wiki/Tom_Petty_and_the_Heartbreakers

Rauno Rasanen said...

Lapsellisuuttaan seksuaaliradikaalit luulivat, että ihmisen sukupuolivietti on lempeä ja harmoninen, kunhan se vain vapautetaan turhista rajoituksista. Todellisuudessa se on väkevä ja arvaamaton mahti, joka voi aiheuttaa kärsimystä, tuhoa ja kaaosta siinä missä onnea ja nautintoakin. Seksin harrastaminen ei koskaan voi olla yhtä arkista kuin kättely tai vesilasillisen juominen. Tässä mielessä auktoriteetit, jotka ovat pyrkineet rajoittamaan seksuaalisuutta mielivaltaisilta tuntuvin siveyssäädöksin, ovat ymmärtäneet sen luonteen paljon syvällisemmin kuin ne, jotka kuvittelivat muovaavansa sen järkeväksi, helpoksi ja demokraattiseksi.

Timo Hännikäinen esseessään ‘ Seksuaalisen vallankumouksen jälkeen’ kirjassa ‘Mitä mieltä Suomessa saa olla – suvaitsevaisto vs. arvokonservatiivit’, s. 214-15.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Mit%C3%A4_mielt%C3%A4_Suomessa_saa_olla
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=1150
http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=3908

Anonymous said...

Mikä olikaan mielipiteesi blues-rockista?

https://www.youtube.com/watch?v=S1rV91_jaGg aika huikeita biisejä. Itseeni iski esimerkiksi kappaleet Angel Blues, Blind Willi McTell ja Ventilator Blues.

Wentus blues band on Kokkolalainen taustabändi, joka kiertelee maailmaa ja tekee keikkoja blues ja rock-legendojen kanssa. Ja tekee musaa tietenkin myös omalla kokoonpanolla.

Ylellä mielenkiintoinen dokkari liittyen tuohon levyyn:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/05/03/wentus-blues-bandin-family-meeting-20-vuotta-suomibluesia-legendoilla

Tällaisessa musiikissa on jotakin niin ''alkukantaista''.

Anonymous said...

Ja ventilator blues parhaimmistoa myös.

Rauno Rasanen said...

Blues-rockia olen kuunnellut paljon ja Wentus Blues Bandia arvostan. Dokumentin olen katsonut Areenasta.

Rauno Rasanen said...

Universalismista nominalismiin ja sosiaaliseen kostruktivismiin

I
Kun kritisoin gender-feminismiä kritisoin itse asiassa sosiaalista konstruktivismia ja siten myös relativismia. Gender-feminismi on vain yksi sosiaalisen konstruktivismin ilmenemismuodoista. Perimmältään kyse on yhdestä filosofian tärkeimmistä ellei kaikkein tärkeimmästä ongelmasta eli järjen käyttöön sisältyvästä erimielisyydestä/ristiriidasta/kahtiajaosta, joka sai alkunsa jo Aristoteleen empiristis-nominalistisesta kritiikistä Platonin rationalistis-universalistista ideaoppia kohtaan. Myöhäiskeskiajalla puhuttiin universalismi-nominalismi-kiistasta, joka on sittemmin vuosisatojen kuluessa päätynyt/päättynyt? nominalismin hegemoniaksi.

En siis tuskaile niinkään äärifeministien älyttömyyksiä [‘autoritaarista relativismia’] vastaan kuin yritän päästä jonkinlaiseen ‘sielunrauhaan’ sosiaalisen konstruktivismin [relativismin, skeptisismin] ja käsiterealismin [laajemmin: empirismin ja rationalismin ~ nominalismin ja universalismin] välisessä kiistassa.

Valitettavasti tiedän tasan tarkkaan, että pysyvää [siis kuviteltua] mielenrauhaa ei filosofi tässä asiassa voi saada tekemättä 1] loogista argumentaatiovirhettä [päättelyn premisseissä on virhe (ihmisoikeudet ovat muka keskenään ristiriidattomia ja voivat koskea kaikkia ihmisiä yhtäläisesti) tai premissit/perustelut ovat riittämättömiä (kuten lopulta aina käy; esim. Platon Theaitetos)]: pidän tätä etenkin liberalistisen argumentaation heikkona kohtana] tai 2] dogmaattista valintaa, jota ei perustella vaan joka oletetaan annettuna rationaalisena perustana [jolloin kyseessä voi olla myös ahdasmielinen ennakkoluulo tai ylipäätään mikä tahansa hegemoniapyrkimys (nämä rationalistiset perustelut ovat itse asiassa ‘naamioituneita’ versioita sosiaalisesta konstruktivismista, esitettiinpä ne miten pätevinä ja universaaleina tahansa!)].

Tämä älyn käytön perimmäinen umpikuja ei siis ratkea lopullisesti mihinkään suuntaan ja [myös] sen vuoksi sitä kutsutaan filosofiseksi. Kiista sukupuolineutraalin parisuhteen laillistamisesta on vain tämän ongelman eräs monista käytännöllisessä elämässä vaikuttavista ilmenemismuodoista. Liberalismi on lähtökohdiltaan nominalistista lukuun ottamatta oletusta ihmisoikeuksien universaalisuudesta sekä ristiriidattomuudesta ja konservatismi rationalistista lukuun ottamatta kulttuuristen hegemoniapyrkimysten tunnustamista/vaikutusta.

Ja kuka onkaan uudemman ajan ‘nominalismin ~ skeptisismin~ relativismin ~ sosiaalisen konstruktivismin ~ postmodernismin ‘Isä’? – Tietenkin Nietzsche eli filosofi, jota olen lukenut eniten, mikä asiaintila jo itsessään sisältää minua kalvavan sisäisen ristiriidan. Joskus olen jopa toivonut, etten olisi ikinä ryhtynyt lukemaan filosofiaa ja ajattelemaan näitä asioita - - .

https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/konstruktivismi
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/relativismi
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/realismi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nominalismi
https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4siterealismi
https://en.wikipedia.org/wiki/Gender_feminism

Rauno Rasanen said...

II
Perspektivisminsä ja tulkintaa korostavan skeptisisminsä vuoksi Nietzscheä voi kohtalaisen ongelmattomasti pitää tiedon suhteen nominalistina. Arvojen suhteen tilanne muuttuu ongelmallisemmaksi. Arvot ovat Nietzschelle nekin perspektisidonnaisia ja ikään kuin hegemonisen valtamentaliteetin luomuksia [näin ajatteli myös Marx ja myöhemmin individualistiselta pohjalta ‘nietzscheläisittäin’ Foucault] mutta silti arvojen [näin ymmärrän Nietzschen intention] pitäisi olla ‘enemmän’ kuin pelkkiä ‘muoti-ilmiöitä’, mikä merkitsee arvojen ‘eksistentiaalisen statuksen’ painottumista enemmän universaaliin suuntaan.

Tunnetusti Nietzsche hylkää kristilliset hyveet [usko, toivo ja rakkaus (joita ilmentää vääristyneesti N:n mielestä etenkin sääli)] ja haluaa palata homeerisiin hyveisiin [rohkeus, kunnia, vapaus, itsenäisyys, luovuus]. On huomattava, että Nietzschelle kristinusko on puhtaasti mentaalinen ilmiö, jonka ytimestä löytyy tietty tunnemaailma eikä hän pidä lainkaan olennaisena kristinuskoon liittyviä tiedollisia uskomuksia [Jumalan olemassaolon, ylösnousemus jne.] eikä tuhlaa aikaansa niiden kumoamiseen. Nietzschen mukaan kristinusko alkuperäisessä muodossaan on aina mahdollinen missä tahansa ja milloin tahansa, koska ihmisten mentaaliset ominaisuudet eivät muutu ajan myötä, ne vain painottuvat aatteellisten vaikutusten myötä eri tavoin eri ihmisillä. Nietzsche ei itse koe kristinuskoa omien ihanteidensa, mentaliteettinsa ja älyllisen omantuntonsa mukaiseksi, pikemminkin päinvastoin.

Mutta moraalinen mentaliteetti oli/on paljon monimutkaisempi ja hankalampi asia kuin Nietzsche alunperin halusi kuvitella, vaikkei toki uusien arvojen luomista [jonka asetti (‘mahdottomaksi’) päätehtäväkseen] minään saneluhommana pitänytkään. Radikaalipietistisen kristinuskon kasvattina ja sittemmin radikaalina vastustajana Nietzsche halusi muuttua Homeroksen maailman sankarihyveiden radikaaliksi apostoliksi, mutta kuinkas sitten kävikään: 1889 tammikuussa Nietzsche syöksyi Torinon kadulla kuormansa näännyttämän hevosen kaulaan suojelemaan tätä isäntänsä raivokkailta ruoskaniskuilta: – kohtaus, josta Nietzsche ei enää henkisesti toipunut. Tähän psyykkiseen ja mentaaliseen romahdukseen päättyi Nietzsche sota myös kristinuskon säälimoraalia vastaan. Joku on joskus sanonut, että tähän hetkeen voidaan myös ajoittaa Nietzschen kristinuskon vastaisen draaman viimeinen repliikki: ‘Olet voittanut galilealainen’.

Tähänkö päättyy lopulta myös nominalistisen relativismin kanssa leikkivä voluntaristinen moraalipaatos: joko muiden tukahduttamiseen ‘autoritaarisen relativismin’ nimissä ja/tai arroganttiin itse/t/uhoon?
*
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/konstruktivismi
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/relativismi
https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/realismi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Nominalismi
https://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4siterealismi
https://en.wikipedia.org/wiki/Gender_feminism

Rauno Rasanen said...

Kalle Haatanen - Miten yksilönvapaus toteutuu hyvinvointivaltiossa?

https://areena.yle.fi/1-4179148

Suomessakin on viime aikoina keskustelu siitä, kuinka paljon valtio voi puuttua kansalaisen elämään ilman että yksilönvapaus kaventuu. Länsimaissa on perinteisesti ajateltu, että valtion tehtävä on jakaa vapautta yksilöiden kesken tasa-arvoisella ja oikeudenmukaisella tavalla. Filosofi Ruurik Holm on pohtinut uusimmassa kirjassa valtion ja yksilönvapauden suhdetta.

Libertarismi lähtee siitä että yksiöllä on oikeus omistaa kaikki, mitä hän pysyy hankkimaan. Libertarismissa omistamisen vapaus on keskeisellä sijalla. John Stuart Millin klassinen liberalismi taas lähti siitä, että tärkeintä on yksilön kaikkien autonomisten elämänpyrkimysten edistäminen markkinatalouden kautta. Näiden pyrkimysten saavuttamisessa myös valtiolla on oma roolinsa. Kuitenkin klassisen liberalismin mukaan valtiovalta toimii parhaimmillaankin enemmistön diktatuurina ja myös tältä kansalaista pitää suojella.

Ruurik Holm sanoo, että meidän yhteiskunnassamme työelämän muutos tuottaa ongelmia myös yksilönvapauden kannalta. Isolla joukolla ihmisistä on huono työmarkkianarvo, ja heille työ ei tuota vapauksia vaan ahdistusta. Holmin mukaan kaikkien kansalaisten pitäminen mukana yhteiskunnassa olisi kuitenkin edelleenkin tärkeä päämäärä.

Miten yhteiskunta voi olla tasa-arvoinen ja oikeudenmukainen puuttumatta silti liikaa kansalaisen elämään?

«Oldest ‹Older   401 – 528 of 528   Newer› Newest»