October 13, 2014

How deep must I go before I die?

423 comments:

«Oldest   ‹Older   401 – 423 of 423
Rauno Rasanen said...

Positiivinen palaute ja hyvät kierteet

1
Inklusiiviset taloudelliset ja poliittiset kierteet eivät synny itsestään. Usein ne ovat tulos taloudellista kasvua ja poliittista muutosta vastustavien eliittien ja olemassa olevien eliittien taloudelliseen ja poliittiseen valtaan pyrkivien merkittävästä kiistasta. Inklusiiviset instituutiot syntyvät ratkaisevissa tienhaaroissa, kuten Englannin mainiossa vallankumouksessa tai Jamestownin siirtokunnan perustamisessa Pohjois-Amerikassa, kun eri tekijöiden sarja heikentää eliittien otetta vallasta ja luo kannustimia moniarvoisen yhteiskunnan muodostamiseksi. Poliittisen kiistan tulos ei ole koskaan varma, ja vaikka jälkiviisaina pitäisimme monia historiallisia tapahtumia väistämättöminä, historian polku on kontingentti. Siitä huolimatta vakiintuneilla inklusiivisilla taloudellisilla ja poliittisilla instituutioilla on taipumus luoda hyvä kierre, positiivisen palautteen prosessi, joka kasvattaa näiden instituutioiden säilymisen ja jopa laajentumisen todennäköisyyttä.

Hyvä kierre vaikuttaa useilla mekanismeilla. Ensinnäkin moniarvoisten instituutioiden logiikan ansiosta diktaattorin, hallintoon kuuluvan ryhmittymän tai jopa hyvää tarkoittavan presidentin on vaikea kaapata valtaa kuten Franklin Roosevelt huomasi yrittäessään poistaa korkeimman oikeuden hänen vallalleen asettamat rajoitukset, tai kuten Sir Robert Walpole huomasi yrittäessään vastaavaa mustalain kattavalla valvonnalla. Kummassakin tapauksessa vallan keskittäminen entisestään yksilön tai pienen ryhmän käsiin olisi alkanut heikentää moniarvoisten poliittisten instituutioiden perustaa, ja moniarvoisuuden todellinen mitta on nimenomaan sen kyky vastustaa tällaisia pyrkimyksiä. Moniarvoisuus korostaa myös oikeusvaltion käsitettä, periaatetta, että kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä, mikä on luonnollisesti mahdotonta yksinvaltaisessa monarkiassa. oikeusvaltio puolestaan tarkoittaa, että yksi ryhmä ei yksinkertaisesti voi käyttää lakia toisen ryhmän oikeuksien loukkaamiseen. Lisäksi oikeusvaltion periaate avaa ovet laajemmalle poliittiseen prosessiin osallistumiselle ja suuremmalle inklusiivisuudelle, sillä se tuo vahvasti esiin ajatuksen, että kansalaisten tulee olla yhdenvertaiset ei vain lain vaan myös poliittisen järjestelmän edessä. Tämä oli yksi periaatteista, joiden ansiosta brittiläisen poliittisen järjestelmän oli koko 1800-luvun vaikea vastustaa vahvoja vaatimuksia laajemmasta demokratiasta, ja se johti asteittain kaikkien aikuisten äänioikeuteen.

Daren Acemoglu, James A. Robinson: ‘Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty’, s. 321-322.

https://en.wikipedia.org/wiki/Why_Nations_Fail
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/kirjat/miksi_maat_kaatuvat

Rauno Rasanen said...

Positiivinen palaute ja hyvät kierteet

2
Toiseksi kuten olemme jo useaan otteeseen nähneet, inklusiiviset poliittiset instituutiot tukevat inklusiivisia taloudellisia instituutioita, jotka puolestaan tukevat niitä. Tästä syntyy toinen hyvän kierteen mekanismi. Inklusiiviset taloudelliset instituutiot paljastavat räikeimmät ekstraktiiviset taloudelliset suhteet, kuten orjuuden ja maaorjuuden, vähentävät monopolien merkitystä ja luovat dynaamisen talouden, jotka kaikki pienentävät vallan väärinkäytöstä yksilölle koituvia taloudellisia etuja ainakin lyhyellä aikavälillä. Koska Britannian taloudelliset instituutiot olivat riittävän inklusiiviset 1700-luvulla, eliitillä ei ollut paljonkaan voitettavanaan takertumalla valtaan ja itse asiassa palon menettävänään, jos se olisi laajasti tukahduttanut vaatimukset suuremmasta demokratiasta Tämän hyvän kierteen ominaisuuden ansiosta asteittainen siirtymä demokratiaan 1800-luvun Britanniassa sekä pienensi eliitin tuntemaa uhkaa että kasvatti prosessin onnistumisen todennäköisyyttä. Tilanne oli toinen Itävalta-Unkarin ja Venäjän kaltaisissa yksinvaltaisissa hallinnoissa, joissa taloudelliset instituutiot olivat edelleen erittäin ekstraktiivisia ja sen seurauksena 1800-luvun loppupuolen vaatimukset suuremmasta poliittisesta inklusiivisuudesta tukahdutettiin, koska eliitillä oli paljon menetettävänään vallan jakamisessa.

Lopuksi vapaa media usein kukoistaa inklusiivisten poliittisten instituutioiden alaisuudessa, vapaa media antaa usein informaatiota inklusiivisia instituutioita uhkaavista asioista ja käynnistää tällaisten asioiden vastustuksen, kuten tapahtui yhdysvalloissa 1800-luvun viimeisellä neljänneksellä ja 1900-luvun ensimmäisellä neljänneksellä, kun rosvoparonien kasvava taloudellinen valta uhkasi taloudellisten instituutioiden olennaisia piirteitä.

Vaikka alati jatkuvien kiistojen tulos on edelleen kontingentti, hyvät kierteet luovat näillä mekanismeillaan vahvan taipumuksen sille, että inklusiiviset instituutiot säilyvät, vastustavat haasteita ja laajentuvat, kuten tapahtui Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Valitettavasti ekstraktiiviset instituutiot luovat yhtä vahvoja itseään säilyttäviä voimia, kuten seuraavassa luvussa näemme. Niistä syntyy noidankehä.

Daren Acemoglu, James A. Robinson: ‘Miksi maat kaatuvat. Vallan, vaurauden ja varattomuuden synty’, s. 322-323.

https://en.wikipedia.org/wiki/Why_Nations_Fail
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/kirjat/miksi_maat_kaatuvat

Rauno Rasanen said...

Aristoteleen kantapää: Voiko sanoilla tehdä?

http://areena.yle.fi/1-3880664

Sanat ovat myös tekoja. Filosofi Risto Koskensilta väittää, että sanat eivät pelkästään kuvaile todellisuutta, ne myös luovat sitä. Ohjelman ovat toimittaneet Pasi Heikura ja Tina Cavén.

Kun liittoutuneiden sotilaat vuonna 1944 nousivat maihin Normandiassa, heillä oli mukanaan käsikirja, johon oli koottu tarkat tiedot saksalaisten joukkojen asemista, vahvuuksista ja aseistuksesta. Kirjasen nimi oli Invade mecum, joka on sanaleikki sanasta invade, eli ’hyökätä’ ja latinankielisestä käsitteestä vade mecum, kirjaimellisesti ’kulje kanssani’ ja konkreettisesti: käsikirja. Eli hyökkäyksen käsikirja.

Käsikirjan toimittamisen ja sanaleikin takana oli Ison-Britannian tiedustelujoukkojen tuolloin 33-vuotias everstiluutnantti John Langshaw Austin. Ennen sotaa Austin opiskeli ja opetti Oxfordissa filosofiaa ja etenkin klassista filosofiaa; Aristoteles oli hänelle elinikäisen kiinnostuksen kohde. Hän oli oxfordilaisen filosofikoulukunnan kärkihahmo ja Euroopan filosofimaailmassa samaa sarjaa mm. Ludwig Wittgensteinin kanssa.

Sodan jälkeen Austin jatkoi opettamista Oxfordissa. Hän julkaisi muutamia artikkeleita, mutta ei kirjoja – joko hän oli kirjoitustensa suhteen perfektionisti tai sitten Austin oli kiinnostuneempi kuuntelevista oppilaistaan kuin lukijoistaan. Hänen tunnetuimmat luentoihin perustuvat teoksensa Sense And Sensibilia ja Näin tehdään sanoilla julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. John Langshaw Austin menehtyi keuhkosyöpään 48-vuotiaana vuonna 1960.

Näin tehdään sanoilla ilmestyi viime syksynä vihdoin suomeksi ja nyt kaikki, jotka haluavat tehdä sanoilla voivat tutustua alan perusteokseen ja sen käsitteisiin kuten puheteko, konstatiivi, performatiivi, luontumisehto ja tietenkin lokuutio, illokuutio ja perlokuutio.

Jotta tutustuminen hieman helpottuisi, kysytään nyt Austinin teoksen suomentaneelta filosofi Risto Koskensillalta, voiko sanoilla tehdä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/01/tehdaan-sanoilla?ref=ohj-articles
http://netn.fi/nain-tehdaan-sanoilla

Rauno Rasanen said...

New York Jazz Lounge - Bar Jazz Classics

https://www.youtube.com/watch?v=_sI_Ps7JSEk

01. All of Me (Gerald Marks/Seymor Simons)
02. The The A-Train (Billy Streyhorn)
03. Al the Things You Are (Jerome Kern/Oscar Hammerstein)
04. Satin Doll (Duke Ellington/Billy Strayhorne)
05. Fly Me to the Moon (Bart Howard)
06. Autumn Leaves (Jodeph Kosma/Jacqes Prevert)
07. My Romance (Richard Rogers/Lorenz Hart)
08. Take Five (Paul Desmonds)
09. How High the Moon (William Morgan Lewis/Hancy Hamilton)
10. The More I See You (Harry Warren/Mack Gordon)
11. Someday My Prince Will Come (Frank Churchill/Larry Morey)
12. Don't Mean A Thing (Duke Ellington/Irving Mills)

Rauno Rasanen said...

Voimme ymmärtää paremmin universaalisen tunnustuksen rationaalisuuden vertaamalla sitä muihin tunnustuksen myöntämisen muotoihin, jotka eivät ole rationaalisia. Esim. nationalistinen valtio, jossa kansalaisuus on rajattu vain tiettyyn kansalliseen, etniseen tai rodulliseen ryhmään kuuluville ihmisille, nojautuu epärationaaliseen tunnustuksen myöntämisen muotoon. Nationalismi on sangen selvästi tunnustuksen tavoittelun ilmaus, thymoksesta lähtöisin. Nationalistin kiinnostus ei suuntaudu ensisijaisesti taloudelliseen hyötyyn, vaan tunnustuksen saamiseen ja arvokkuuden ylläpitämiseen. Kansallisuus ei ole ihmisen luonnollinen piirre; ihminen kuuluu johonkin kansalliseen ryhmään vain siinä tapauksessa, että muut ihmiset tunnustavat hänet sen piiriin kuuluvaksi. Ihminen ei kuitenkaan tässä tapauksessa tavoittele tunnustusta itselleen yksilönä, vaan ryhmälle, johon hän kuuluu. Nationalismi on tavallaan menneiden aikojen megalothymian muuntunut, nykyaikaisempi ja demokraattisempi muoto. Yksittäiset ruhtinaat eivät enää taistele henkilökohtaisesta kunniastaan, vaan nyt kokonaiset kansakunnat vaativat tunnustusta kansallisuudelleen. Aristokraattisen herraihmisen tavoin nämä kansakunnat ovat osoittaneet olevansa valmiita antautumaan väkivaltaisen kuoleman vaaraan tunnustuksen saadakseen, hankkiakseen itselleen ‘paikan auringossa’.

Kansallisuuteen ja rotuun perustuva tunnustuksen saamisen halu ei kuitenkaan ole rationaalista. Ihmisen ja muiden olentojen välinen erottelu on täysin rationaalista: vain ihmiset ovat vapaita eli pystyvät tunnustuksen saadakseen taistelemaan kamppailussa, jossa panoksena on pelkkä arvostus. Tämä erottelu pohjautuu luontoon tai pikemminkin luonnon valtapiirin ja vapauden valtapiirin väliseen jyrkkään siirtymään. Ihmisryhmien väliset erot taas ovat ihmiskunnan historian sattumanvaraisia ja mielivaltaisia sivutuloksia. Ja kansallisuusryhmien taistelu niiden kansallisen arvokkuuden tunnustamisesta johtaa kansainvälisissä suhteissa samaan umpikujatilanteeseen kuin aristokraattisten herrojen välinen taistelu arvostuksesta: jokin kansakunta saa herran aseman ja toisesta tulee orja. Kummankin osaksi tuleva tunnustus jää epätyydyttäväksi samoista syistä kuin alkuperäisessä herruuden ja orjuuden välisessä suhteessa yksilötasolla.

Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen, 1992, s. 253-54.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/The_End_of_History_and_the_Last_Man

Rauno Rasanen said...

Analyysi: Populismi uhkaa demokratiaa – ja noudattaa aina samaa kaavaa [Esko Varho, Yle]

Populistien valtaannousu Euroopassa saattaa hajottaa koko Euroopan unionin. Aatteen synkkä historia näyttää unohtuneen.

– Populismi johtaa sivilisaation tuhoon! Näin jyrisi EU:n komission varapuheenjohtaja ja entinen Suomen pääministeri Jyrki Katainen Politico.eu-lehden haastattelussa marraskuussa 2016. Myöhemmin samana päivänä Donald Trump valittiin Yhdysvaltain presidentiksi.

Populismi on pitkään ollut nousussa niin Euroopassa kuin muualla. Ranskassa, Italiassa ja Hollannissa populistit saattaavat voittaa vuoden 2017 vaalit. Saksassa populistit ovat nousseet lähes tyhjästä merkittäväksi poliittiseksi voimaksi. Unkarissa, Puolassa ja Turkissa populistit ovat jo vallassa.

Iso-Britannian EU-eroa on selitetty pitkälti populismilla. Ja jos äärioikeistolainen populisti Marine Le Pen voittaa keväällä Ranskan presidentinvaalit, on mahdollista, että koko EU hajoaa. Populismin historialliset jäljet, muisto demokratian tuhosta 1930-luvulla on pelottava.

Ja nyt maailman vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi eli Yhdysvaltain presidentiksi on valittu puhdasverinen populisti, Donald Trump.

Miksi populismi sitten on monista niin vaarallista? Ja ennen kaikkea, mitä populismi oikeastaan on?

Näihin kysymyksiin on yrittänyt vastata yhdysvaltalaisen Princetonin yliopiston politiikan tutkimuksen professori Jan-Werner Müller. Müllerin viime vuonna ilmestynyt kirja, Mitä on populismi? (What is populism?) kuului vuoden puhutuimpiin kirjoihin maailmassa.

Saksalainen, aatehistoriaan laajasti perehtynyt Müller avaa kirjassaan seikkaperäisesti populismin ydintä. Kirja osoittaa, että eri maissa toimivat populistiset liikkeet noudattavat usein hämmästyttävän samaa kaavaa.

Müllerin mukaan populismi ei ole järjestelmällinen oppisuuntaus, mutta se näyttää seuraavan omaa sisäistä logiikkansa. Näyttää myös ilmeiseltä, että populistijohtajat eri puolilla maailmaa ovat hyvin tietoisia siitä, mikä tuo logiikka on. Politiikka on hyvin systemaattista, eikä suinkaan improvisoitua tai kotikutoista.

Tässä jutussa avataan tuota populismin kaavaa.

http://yle.fi/uutiset/3-9452079

Rauno Rasanen said...

YLE-maassa on jotain mätää – tai sitten ei. Päätoimittaja painostaa alaisiaan rajoittamalla näiden toimituksellisia valintoja eli sanan vapautta. Tällaista menettelyä pidetään tiedottamislinjan määrittelynä, josta vastaa päätoimittaja.
.......
‘Päätoimittajat: Uutisoimatta jättäminen ei rajoita sananvapautta. Päätoimittajan organisaatiossa työskentelevältä toimittajalta pitää voida edellyttää lojaliteettia työnantajansa linjauksia kohtaan, sanovat päätoimittajat.’

http://yle.fi/uutiset/3-9457894
http://yle.fi/uutiset/3-9457340
http://www.iltalehti.fi/uutiset/201702090205457_uu.shtml
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/sk-susanne-paivarinta-on-irtisanoutunut-ylelta-24265966
http://www.aamulehti.fi/kotimaa/susanne-paivarinta-vastaa-ylen-toimitusjohtajalle-twiittaamalla-voimia-24270185/

Rauno Rasanen said...

Siks oon mä suruinen. Tämä on Suomi-lobbausta parhaimmillaan. Näin tehdään Suomea tunnetuksi ulkomailla.

http://yle.fi/uutiset/3-9460125

Rauno Rasanen said...

Filosofilta käytännön neuvoja pakolaiskriisin ratkaisuun – "Avoimien rajojen vaatijat tekopyhiä"

Filosofi Slavoj Žižek ärsyttää pakolaisnäkemyksillään vasemmistolaisia liberaaleja ja suvaitsevaisia rajojen avaajia. Žižekin mukaan oman elämäntavan puolustaminen ei itsessään ole rasistista.
........
Slavoj Žižek kommentoi Euroopan turvapaikkakriisiä juuri suomennetussa kirjasessa Uusi luokkataistelu – Terrorismin ja pakolaisuuden todelliset syyt.

Ensin Žižek haukkuu EU:n.

– Puoliksi traaginen ja puoliksi koominen sekoitus EU-jäsenmaiden voimattomia selityksiä ja kaoottis-egoistista käyttäytymistä sekä kyvyttömyys saada aikaan edes vähäisintä määrää koordinoitua toimintaa ei ole vain osoitus EU:n täydellisestä epäonnistumisesta vaan myös välitön uhka sen säilymiselle.

Sitten Žižek haukkuu tekopyhiksi ne, jotka vaativat avoimia rajoja. He esiintyvät turmeltuneen maailman kauniina sieluina, vaikka salaa tietävät, että rajojen avonaisuus johtaisi Euroopassa välittömästi populistiseen kapinaan.

[lue lisää linkistä]

http://yle.fi/uutiset/3-9463094

Rauno Rasanen said...

En ole kuullut syvempää, ylväämpää ja luontevampaa blues-kitaran soundia kuin sen, mikä nuoren Peter Greenin kitarasta lähtee. Ei ollut kuullut myöskään B.B. King. Sametinpehmeää ja täyteläistä. Tällaista kosketusta kitaran kieliin ei saa aikaan koneilla vaan ainutlaatuisen herkillä sormilla, jotka ovat kuin ukkosen johdattamia, joiden voimasta soittajan sielu muuttuu metallisen värähtelyn kautta ääneksi. Etenkin kappaleet If you be my babe, Albatross, Before the beginning, Rollin’ man, Need your love so bad. Lemon squeezer puolestaan osoittaa, miten hienosti Green on sisäistänyt huuliharpun ja laulun osana blues-ilmaisua.

Satunnainen kommentaattori kirjoittaa: ‘Green's Les Paul tone here - straight into a Fender amp - no pedals whatsoever - is monster! Listen to 'Before the Beginning' and 'Rollin' Man' and 'Need your love so bad'. Wonderful tone.’

https://www.youtube.com/watch?v=qyOgKgUpNGo

Peter Green's Fleetwood Mac ~ Shrine '69 ( Full Album ) Live In South California

Live In Southern California Jan 25,1969

Track List
"Tune Up" – 00:00
"If You Be My Baby" – 02:11
"Something Inside of Me" – 06:39
"My Sweet Baby" – 10:42
"Albatross" – 15:09
"Before the Beginning" – 18:36
"Rollin' Man" – 21:42
"Lemon Squeezer" – 27:15
"Need Your Love So Bad" – 32:45
"Great Balls of Fire" – 39:44

Rauno Rasanen said...

Amy on sydäntäsärkevä elokuva hukatusta lahjakkuudesta.

En pyri tähdeksi, haluan vain laulaa."― Amy Winehouse

Asif Kapadian ohjaama dokumenttielokuva laulaja Amy Winehousesta on liikuttavaa, koskettavaa, sydäntäsärkevää ja raivostuttavaakin katsottavaa. Se on paitsi erinomainen musiikkielokuva ja taitavasti koottu henkilökuva myös järkyttävä tarina hukatusta lahjakkuudesta. Kapadia rakentaa monenlaisista arkistomateriaaleista ja läheisten avomielisistä haastatteluista muotokuvan tavallisesta tytöstä, jolla oli tavallisia ongelmia ja epätavalliset musiikilliset lahjat. Tästä yhdistelmästä syntyi suurenmoista musiikkia ja sekavaa elämää.

Musiikin historian suurimpiin blueslaulajiin verrattu lontoolainen Amy Winehouse (1983–2011) ehti tehdä lyhyen elämänsä aikana vain kaksi albumia, Frank (2003) ja Back to Black (2007). Hän kohosi nopeasti musiikkimaailman huipulle mutta tuli myös rytinällä alas. Hänen henkilökohtaisia ongelmiaan, huumeidenkäyttöä, alkoholismia, syömishäiriöitä ja sotkuisia ihmissuhteita riepoteltiin estoitta julkisuudessa. Kuuluisuus toi siipeilijöitä ja hyväksikäyttäjiä, ja kun alamäki alkoi, entiset ylistäjät liittyivät pilkkaajien kuoroon.

Amy Winehouse kuoli alkoholimyrkytykseen 27-vuotiaana.

Moniäänisessä elokuvassa Amya muistelevat niin ystävät ja kollegat kuin rakastetut ja perheenjäsenet. Kaikki heistä eivät herätä katsojissa sympatiaa. Elokuvassa korostetaan myös sitä, miten henkilökohtaisia, rehellisiä ja raadollisia Amy Winehousen laulujen lyriikat olivat. Ne ovat keskeinen osa elokuvan tarinaa. "Ensin tulivat laulut", Kapadia totesi luennoidessaan Helsingissä joulukuussa 2015. "Rakensin elokuvan kuin Bollywood-musikaalin."

"Laulut kertovat elokuvan tarinan", kertoi Amyn ohjaaja Asif Kapadia.
Kaikkien aikojen menestyneimpiin dokumenttielokuviin kuuluva Amy voitti parhaan dokumenttielokuvan Oscarin helmikuussa 2016. Se saa nyt tv-ensi-iltansa Suomessa.

Elokuvan jälkeen nähdään ja kuullaan Amy Winehousea parhaimmillaan, intiimissä konsertissa Lontoon Porchester Hallissa vuonna 2007. 23-vuotias laulaja oli juuri valittu Britannian parhaaksi naisartistiksi. Tässä konsertissa hän näytti kaikille mistä syystä.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/02/23/amy-sydantasarkeva-elokuva-hukatusta-lahjakkuudesta
http://areena.yle.fi/1-3941410

Rauno Rasanen said...

“Matemaatikkoa ja uskonnollista kirjailijaa [Blaise] Pascalia koskevassa kuuluisassa huomautuksessaan [Alexis de] Tocqueville sanoo:

‘Jollei Pascalilla olisi ollut mielessään muuta kuin jonkin suuren hyödyn saavuttaminen tai vaikka häntä olisi innoittanut jopa pelkästään maineen tavoittelu, en voi käsittää, että hän olisi koskaan pystynyt kokoamaan kaikkia henkensä voimia, niin kuin hän teki, saadakseen paremmin selvitetyksi Luojan suurimmat salaisuudet. Kun näen hänen ikään kuin repivän sielunsa irti kaikista elämän arjen asioista omistautuakseen täysin näihin tutkimuksiin ja katkaisevan ennenaikaisesti ruumista elämään yhdistävät siteet, kuolevan vanhana miehenä ennen kuin sielu ehti neljänkymmenen vuoden ikään, seison hämmästyneenä ja tajuan, ettei mikään tavanomainen pysty tuottamaan noin poikkeuksellisia ponnistuksia.’

Pascal, joka oli lapsena keksinyt omin päin Eukleideen teoreemat, vetäytyi luostari yksinäisyyteen 31-vuotiaana. Hän oli sitonut piikkivyön sen tuolin istuimelle, jolla hän istui, kun ihmiset tulivat pyytämään häneltä neuvoja, ja aina kun hän tunsi keskustelun tuottavan mielihyvää hän painautui piikkejä vasten kiduttaakseen itseään. Pascal oli Nietzschen tavoin sairaalloinen koko aikuisikänsä eikä pystynyt neljänä viimeisenä vuotenaan olemaan lainkaan yhteydessä muihin ihmisiin. Hän ei hölkännyt eikä ollut huolissaan passiivisen tupakoinnin vaikutuksesta terveyteensä, mutta pystyi sentään ennen kuolemaansa merkitsemään muistiin hengellisiä mietteitä, jotka kuuluvat syvällisimpiin länsimaisen perinteen piirissä. Se tosiseikka, että sangen lupaava ura hyötyä tuottavan matematiikan uralla saattoi tuolla lailla jäädä syrjään uskonnollisen mietiskelyn takia, on erityisesti raivostuttanut erästä amerikkalaista elämäkerran kirjoittajaa, joka arveli, että jos Pascal olisi vain suostunut ‘tempautumaan irti....hän olisi voinut toteuttaa elämässään kaiken, mitä hänessä oli, sen sijaan että hän tukahdutti siitä suurimman osan mielettömän mystiikan sekä ihmisen kurjuutta ja arvokkuutta koskevien latteiden huomioiden massaan.’”

Francis Fukuyama: Historian loppu ja viimeinen ihminen, 1992, s. 379-380.
*
Luulenpa, että Blaise Pascal ei olisi katsellut tosi-teeveetä, samaa kaavaa jauhavia ihmissuhde- ja rikossarjoja tai kaiken vähänkään arvokkaamman oivalluksen säälittävän halveksuttavaksi lässytykseksi latistavia mainoksia eli näitä meidän ylisensitiivis-arvopluralistisen ja markkinaliberaaliksi uhkapelihelvetiksi muuttuneen aikakautemme ‘sivistyksellisiä’ brandy-ikoneita; - ja vain naivin valistusoptimismin naturalisoima [tekisi mieleni sanoa ‘denaturoima’] utilitaristi-teknokraatti voi tuskailla sitä, ettei Pascal jatkanut häikäisevää ja ‘hyödyllistä’ matemaatikon uraansa vaan eristäytyi luostariin kirjoittelemaan kaiken maailman mystisiä latteuksia, joilla ei ole käyttöä tieteellisesti ajatteleville teknovoluntarismiin hurahtaneille ateisti-innovaattoreille [jotka useimmiten, luovuudestaan ja lahjakkuudestaan huolimatta, ovat piilodogmaattisia tosikkoja; esim. Tuomas Enbuske ja Juha Hurme].
*
https://fi.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/Francis_Fukuyama
https://en.wikipedia.org/wiki/The_End_of_History_and_the_Last_Man
https://fi.wikipedia.org/wiki/Alexis_de_Tocqueville
https://en.wikipedia.org/wiki/Alexis_de_Tocqueville
https://fi.wikipedia.org/wiki/Blaise_Pascal
https://fi.wikipedia.org/wiki/Denaturointi

Rauno Rasanen said...

‘Tunteemme ja halumme ovat yhtä hyviä kuin kohteensakin, ja ne muuttuvat jatkuvasti kohteisiinsa nähden [....] Arvojen ensisijainen lähde ei ole irrallinen tahto. On vain ponnisteleva inhimillinen henki olemassaolon suossa, johon se aina joka hetki huomaa vajonneensa. Elämme ‘keskinkertaisessa’ maailmassa [....] Koemme etäisyyden, joka erottaa meidät täydellisyydestä, ja päädymme sijoittamaan täydellisyyden ideamme sekasortoisen olemassaolon ulkopuolelle vertauskuvallisessa merkityksessä. [....] Voimme nähdä, kuinka hyvän muoto [....] valaisee yksittäisiä näkymiä ja antaa eriytyneille moraalisille hyveille ja näkemyksille niiden edellyttämät määrätyt rakenteet. Näin ilmiöt pelastetaan ja yksityiskohdat lunastetaan, tässä valossa [.....] Tämä on metafysiikkaa, joka luo kuvan ja vetoaa sen avulla meihin, jotta katsoisimme, löydämmekö juuri tämän kuvan syvimmästä kokemuksestamme. Sana ‘syvä’ tai jokin vastaava metafora on tässä vetoomuksen olemusta.’

Sitaatti Iris Murdoch’ilta kirjassa Johdatus taiteen filosofiaan [Richard Eldridge], s. 11.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Iris_Murdoch
https://en.wikipedia.org/wiki/Iris_Murdoch

Rauno Rasanen said...

Onko olemassa koettuja faktoja?

osa 1

‘Kokemuksemme mukaan aurinko kiertää maata. Tosiasiallisesti maa kiertää aurinkoa. Kokemus on siis arvoton faktan rinnalla’ [sanoi fysikaalinen reduktionisti Kari Enqvist]
.......
Subjektiivinen kokemus luo merkityksiä. Merkityskokemukset eivät ole faktoja. Siis: faktat eivät ole merkityksiä: ne eivät perustu kokemukseen. ‘Puhdas’ havainto ei ole kokemus vaan metodisesti ja teknisesti rakennettu aistimisen äärimmäisen tarkennettu tapa ja muoto, joka ei jäsenny välittömänä merkityskokemuksena vaan pelkästään teoreettisena mallinnuksena. Kukaan ei voi kokea Higgsin hiukkasta samassa mielessä kuin hän kokee esim. auringon lämmön, kuun heijastaman valon tai kivun tunteen ja veren hajun. Huipputeknologian ja teoreettisen mallinnuksen mahdollistamat kokemukset äärettömän pienistä ja suurista kohteista eivät ole luonnollisia havaintoja, eivätkä siten kokemuksia lainkaan. Ne ovat mahdollisimman ‘puhtaita havaintoja’, joista subjektin vaikutus on minimoitu. Luonnollinen aistihavainto ei kykene hahmottamaan äärimmäisen pieniä ja äärimmäisen suuria kohteita kuin mallinnuksen avulla teoreettisesti kontrolloidussa ja metodis-teknisesti rajatussa havaintokuplassa.

Väite siitä, että kokemus on usein faktaan verrattuna virheellinen ja siten arvoton, riisuu faktan kokemuksen subjektiivisuudesta eli intentionaalisuudesta ja perspektiivisyydestä, mutta ei selvennä sitä, miksi fakta on merkityksellinen eli arvokas. Aivan ilmeisesti tällainen arvokkuus voi syntyä ainoastaan semanttisessa kentässä, joka on väistämättä subjektiivisen kokemisen aluetta. Mutta juuri siitähän tiedemies pyrkii eroon. Miten ihmeessä hän siis voi väittää, että fakta olisi itsessään jotenkin arvokkaampaa kuin kokemus, jos ja kun se ei ole riippuvainen merkityskokemuksellisuudesta ja siten semantiikasta [oppi sanojen merkityksistä], jonka perustana toimii jako tosiin ja epätosiin väitteisiin? Toki me voimme hyödyntää faktaa, mutta tällöin se siirtyy välittömästi takaisin semanttisen kentän alueelle, jos se nyt sieltä koskaan on edes poistunut. Joka tapauksessa semantiikan ulkopuolella vaikuttavana [ei-intentionaalisena ja ei-perspektiivisenä] ilmiönä fakta ei kuitenkaan voi olla tosi eikä epätosi. Se on niin kuin se on: havaittavissa mutta ei koettavissa. Faktan totuusarvo mahdollistuu tieteellisessä kuplassa vain ja ainoastaan kontrolloidun kokeellisen mallinnuksen puitteissa, ei kokemukseen perustana varmuutena.

Niinpä on jotakuinkin mieletöntä kysyä ovatko maailma, todellisuus, oleminen tai Jumala faktoiksi ymmärrettyinä tosia vai epätosia. Ne ovat niin kuin ne ovat. Ruusu on ruusu on ruusu jne. Täydellinen tieto empiirisenä faktana on absoluuttista triviaa eli itsestään selvää, ongelmatonta ja siten ikään kuin ‘tyhjää’ havaintoa, jota mikään kokemuksellinen tietoisuus ei voi merkityksellistää eikä asettaa kysymyksenalaiseksi.

Rauno Rasanen said...

Onko olemassa koettuja faktoja?

osa 2

Paradoksaalisesti täydellinen tieto on saavutettu vasta sitten, kun mitään kokemuksellista kysymystä havainnosta ei enää nouse tietoisuuteen. Tätä Wittgensteinin on viime kädessä täytynyt tarkoittaa toteamuksellaan, että epäilyn on joskus loputtava, ja se loppuu vasta silloin, kun tiedostava kokemus ei enää kysy miksi, koska vastaus on jo saatu. Tietenkään emme voi tietää, todistamisesta nyt puhumattakaan, silloin sitä, että tuo vastaus [fakta, ei ainoastaan kokemus] todella on saatu. Kysymystä vain ei enää voi asettaa, koska mikään kysymys ei enää nouse tietoisuuteen. Niinpä siitä mistä ei voi puhua ei tarvitse edes vaieta, koska sitä ei inhimillisenä merkityskokemuksena ole enää edes olemassa.

Vieraantuminen ei-symbolisesta vaistonvaraisesta, ikään kuin välittömästä olemisesta on tietoisuuden syntymisen dialektinen lähtökohta. Kokemuksellinen tietoisuus, joka väistämättä rajautui yksilöllisenä havaintona voi saavuttaa ‘faktisen olemisen uudelleen’ vasta ja vain sulautuessaan takaisin siihen. Kääntäen tämä tarkoittaa sitä, ettei [luonnon]tiede koskaan saavuta faktoja kokemuksellisesti [vaan pelkästään matemaattisesti; matematiikka ymmärrettynä ei-semanttisesti eli ‘puhtaana’ välineenä] niin kauan kuin ihmisen tiedollinen kompetenssi [kognitiiviset havaintoresurssit] ja ylipäätään kokemisen mahdollisuuden [transsendentaaliset] ehdot eivät muutu radikaalisti [tavalla, jota emme voi kokevina ihmisinä ymmärtää] eli/tai sulaudu ikään kuin mystisesti faktaan [olemiseen, todellisuuteen, maailmaan, jumalaan].

Kokemuksellinen, yksilöllinen varmuus ja fysikaalisessa teoria-havaintokuplassa saavutettu varmuus eroavat kategorisesti/ontologisesti toisistaan. Tällaista näkemystä voi kutsua tieteenfilosofisella slangilla joko teoria-havaintokuplassa saavutettuja faktoja korostaen a] monistis-emergentiksi kaksoisaspektiteoriaksi tai ihmisen elämismaailman merkityskokemuksellisuutta korostaen b] ei-metafyysiseksi ontologiseksi dualismiksi. Itse painotan enemmän jälkimmäistä, koska en ole tavannut vielä ainuttakaan täydellistä tiedemiestä eli ihmistä jolta puuttuu tykkänään subjektiivisen kokemuksellisuuden aiheuttama rajoittuneisuus.

Filosofien haikailema [ja fysikalistien/naturalistien oudoksuma] tiedon ihanne toteutuu vasta sitten, kun kokemuksellinen varmuus ja teoria-havaintokuplassa saavutettu varmuus yhdistyvät, olkoonkin, että emme enää silloin ole todistamassa tämän varmuuden läsnäoloa. Kari Enqvistin kaltaiset piilodogmaattiset reduktionistit eivät kuitenkaan näytä ymmärtävän tätä argumentatiivista paradoksia. Joko he ovat älyllisesti laiskoja tai sitten he ovat tehneet tieteelliseksi kutsumansa ideologisen valinnan, jonka mukaan vain ja ainoastaan fysikaalisen teoria-havaintokuplan varmuus on inhimillisen tiedon päätepiste ja luonnontiede [etenkin fysiikka ja mikrobiologia] sen alttari.

Alun sitaatista ilmenevä asenne viestiikin lakonisesta letkeydestään huolimatta sanojansa [Kari Enqvistin] olevan pikemminkin piilodogmaattinen tosikko kuin inhimillisen tietoisuuden intentionaalisuutta ja ylipäätään ajattelun mahdollisuuden ehtoja realistisesti ymmärtävä ajattelija. Mutta sitähän kaikki tai ainakin kaikkein ‘luupäisimmät’ reduktionistit aina ovat olleet: valistususkoisen tiedehybriksensä suureen mystis-kaikkivoipaan Faktaan kätkeviä jesuiittoja tiedemiehen valepuvussa; heidän kutsumuksenaan on yhden ja ainoan oikean opin puolustaminen. Niinpä myös Kari Enqvistin tutkijan ‘nöyryys’ osoittautuu lopulta metodisen monistin piilodogmaattiseksi arroganssiksi.

Rauno Rasanen said...

Soloist Patti Smith performs a moving rendition of Bob Dylan’s A Hard Rain’s A-Gonna Fall at the Nobel Prize Award Ceremony at Stockholm Concert Hall.

https://www.youtube.com/watch?v=941PHEJHCwU

"A Hard Rain's A-Gonna Fall"

Oh, where have you been, my blue-eyed son?
And where have you been my darling young one?
I've stumbled on the side of twelve misty mountains
I've walked and I've crawled on six crooked highways
I've stepped in the middle of seven sad forests
I've been out in front of a dozen dead oceans
I've been ten thousand miles in the mouth of a graveyard
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, and it's a hard
It's a hard rain's a-gonna fall.

Oh, what did you see, my blue eyed son?
And what did you see, my darling young one?
I saw a newborn baby with wild wolves all around it
I saw a highway of diamonds with nobody on it
I saw a black branch with blood that kept drippin'
I saw a room full of men with their hammers a-bleedin'
I saw a white ladder all covered with water
I saw ten thousand talkers whose tongues were all broken
I saw guns and sharp swords in the hands of young children
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, and it's a hard
It's a hard rain's a-gonna fall.

And what did you hear, my blue-eyed son?
And what did you hear, my darling young one?
I heard the sound of a thunder that roared out a warnin'
I heard the roar of a wave that could drown the whole world
I heard one hundred drummers whose hands were a-blazin'
I heard ten thousand whisperin' and nobody listenin'
I heard one person starve, I heard many people laughin'
Heard the song of a poet who died in the gutter
Heard the sound of a clown who cried in the alley
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, it's a hard
And it's a hard rain's a-gonna fall.

Oh, what did you meet my blue-eyed son ?
Who did you meet, my darling young one?
I met a young child beside a dead pony
I met a white man who walked a black dog
I met a young woman whose body was burning
I met a young girl, she gave me a rainbow
I met one man who was wounded in love
I met another man who was wounded in hatred
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, it's a hard
And it's a hard rain's a-gonna fall.

And what'll you do now, my blue-eyed son?
And what'll you do now my darling young one?
I'm a-goin' back out 'fore the rain starts a-fallin'
I'll walk to the depths of the deepest black forest
Where the people are a many and their hands are all empty
Where the pellets of poison are flooding their waters
Where the home in the valley meets the damp dirty prison
And the executioner's face is always well hidden
Where hunger is ugly, where souls are forgotten
Where black is the color, where none is the number
And I'll tell and speak it and think it and breathe it
And reflect from the mountain so all souls can see it
And I'll stand on the ocean until I start sinkin'
But I'll know my song well before I start singing
And it's a hard, it's a hard, it's a hard, and it's a hard
It's a hard rain's a-gonna fall.

https://fi.wikipedia.org/wiki/A_Hard_Rain%E2%80%99s_a-Gonna_Fall
https://en.wikipedia.org/wiki/A_Hard_Rain's_a-Gonna_Fall
https://fi.wikipedia.org/wiki/Patti_Smith
https://en.wikipedia.org/wiki/Patti_Smith

Rauno Rasanen said...

Patti Smith, Horses [1975]

https://www.youtube.com/watch?v=FPwOfwhpiW8

Called the "Godmother of Punk", her work is a fusion of rock and poetry.

The cover photo (first in this video) was taken by Robert Mapplethorpe using natural light in a penthouse in Greenwich Village. The triangle of light on the wall (too blurry to discern as a geometric figure on the above low resolution image) was the product of the afternoon sun. The record company wanted to make various changes to the photo, but Smith overruled such attempts. Feminist professor Camille Paglia described the album's cover as "one of the greatest pictures ever taken of a woman."

https://fi.wikipedia.org/wiki/Horses
https://en.wikipedia.org/wiki/Horses_(album)

Anonymous said...

Se mitä Kari implikoi oli se, että selvännäkijät, shamaanit sun muut henkipatot puhuvat paskaa ja tekevät sillä vielä rahaa. Siinä asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Lisäksi hän vielä vedätti tuota selvännäkijää aika nasevasti.

Anonymous said...

Mutta on totta että Kari on ärimmäisen jäykkä ajattelija.

Rauno Rasanen said...

‘Se mitä Kari implikoi oli se, että selvännäkijät, shamaanit sun muut henkipatot puhuvat paskaa ja tekevät sillä vielä rahaa. Siinä asiassa olen hänen kanssaan samaa mieltä. Lisäksi hän vielä vedätti tuota selvännäkijää aika nasevasti.’
.......
Helposti falsifioitavissa oleva huuhaa ja taikausko ei ole tässä minun eikä lopulta myöskään Kari Enqvistin perimmäinen ongelma vaan ymmärrettävän kokemuksen ja mahdollisimman ristiriidattoman ajattelun mahdollistava, klassisen logiikan varaan rakentuva semantiikka [kokemuksen hahmottaminen väitteiden totuuden ja epätotuuden perusteella], joka ei näytä mitenkään soveltuvan kvanttifysiikassa saatujen tulosten selittämiseen. Tietoisuutta ei kuitenkaan ole olemassa ilman näitä edellytyksiä. Miten siis sovittaa yhteen rajoittunut ja asioita valheellisuuteen asti yksinkertaistava klassinen logiikka [kokemuksen/tietoisuuden parametri] ja kvanttifysiikan ‘oikeaan’ havainnointiin ja kalkylointiin perustuva loogisesti ristiriitainen tosiasioiden maailma?

Kärjistäen sanottuna Enqvistin edustaman fysikaalisen reduktionismin ja metodisen monismin mukaan juuri välitön subjektiivinen kokemus osoittautuu taikauskon kaltaiseksi sairaudeksi, jonka vain eksakti fysiikka voi ‘parantaa.’

Juuri tämä oli myös nuoren Wittgensteinin tavoite, mutta nyt on syytä muistaa ja oivaltaa, mistä kaikesta Wittgenstein itse asiassa päätyi [ainakin rivien välistä luettuna] vaikenemaan Tractatuksen lopussa, koska siinä/siihen kiteytyy ongelma, johon myös Enqvist väistämättä ajautuu kokemuksen/semantiikan suhteen. Äärimmäisen havaintotarkka nykyfysiikka näyttääkin, ikään kuin metodinsa lopullisena [ironisena, paradoksaalisena ja analogisena] verifikaationa, olevan päätymässä juuri siihen, mitä se kokemuksen suhteen edustaa eli kadottavan ehkä lopullisesti havaintojensa kohteen: esim. pimeä aine, pimeä energia ja hologrammiteoria.

Mitä tarkemmaksi havainnot informatiivisesti muuttuvat, sitä vähemmän näytämme edes teoreettisesti ymmärtävän sitä, mistä avaruudessa ja aineessa on kyse – eikä siis ainoastaan sen vuoksi, että kokemus on ‘arvoton’ faktan suhteen vaan että fakta itsessään on ihmistietoisuudelle triviaa, itsestäänselvyys, joka sulautuu kaikkeen ja ei-mihinkään. Tai sitten tulemme viime kädessä näkemään aineessa ja avaruudessa itsemme: eräänlaisen ‘hologrammin’ omasta singulariteetistamme; toisin sanoen ymmärrettävä maailma voi olla meille vain ja yksinomaan kaikkein tarkimmankin havainnon semanttisesti teoretisoitu ja mallinnettu heijastuma. Havainto [ja siten myös ‘puhdas’ fakta] voi olla mahdollinen ilman kokemusta, mutta ei havainnon ymmärtäminen [ymmärrys käsitettynä intentionaaliseksi kokemiseksi].

Kyse ei ole pelkästään kognitiivisten ja teknologisten resurssien rajallisuudesta vaan kuten sanottu myös itse ajattelun ja kokemuksen transsendentaalisten edellytysten/ehtojen rajoista [~ajattelun mahdollisuuden ehdoista/rajoista]. Näin ollen polemisoin Enqvistiä vastaan väittämällä, että jos faktoja ei voi johtaa kokemuksesta, se merkitsee ettei faktoja ole olemassa lainkaan. Teorioita ja malleja kylläkin, mutta ei faktoja.

Jos kokemus on ‘arvoton’ faktaan verrattuna, niin mikä ‘arvo’ on faktalla [esim. pimeä aine ja pimeä energia], josta emme tiedä oikeastaan mitään tai jota emme pysty havainnoimaan/mittaamaan [esim. hologrammiteoria]? Eikä minulle nyt riitä vastaukseksi se, että tiede on ‘käytännöllistä ja toimii’ eli mahdollistaa huipputeknologian kehittämisen, sillä teknologiset sovellutukset eivät ole todiste siitä, mitä aine ja avaruus todella ovat vaan pikemminkin heijastelevat ihmisen omia inhimillisiä haluja, tarpeita ja pyrkimyksiä, jotka on sidottu biologiseen elämismaailmaan. Jos emme muutu inhimillisen ajattelumme ja kokemuksellisuuden suhteen täysin toisenlaisiksi olioiksi emme tule koskaan ymmärtämään maailmaa, jos sittenkään – mikäli se enää ‘sitten’ on edes ‘tarpeellista’ – jos se ylipäätään on tarpeellista nytkään.

Rauno Rasanen said...

[....] Althusserin mukaan ratkeamattomat rakenteelliset ristiriidat vallitsevat kaikkialla. ‘Ideologialla ei ole historiaa’, kuten hän kirjoittaa. Tämä tarkoittaa sitä, ettei ole sellaista ideaalista, alkuperäistä ja luonnollista ihmisen esihistoriaa, jota rakenteelliset vastakohdat eivät olisi hallinneet, eikä sellaista lopputilannetta, jossa rakenteelliset vastakohdat olisivat ratkenneet. Ihmiset unelmoivat yhteiskunnallisten vastakohtien ratkaisusta ja kehittelevät kuvauksia – ideologioita – siitä, miten tämä saavutettaisiin. Nämä kuvaukset ovat kuitenkin pelkkiä kuvitelmia, eivät toimintaohjeita, joita noudattamalla kaikki ihmiset voisivat elää vapaasti. Rakenteelliset vastakohdat säilyvät, sillä ‘tulevaisuus kestää kauan’. Poliittisen historian kuvaamat moninaiset kärsimykset tekevät tämän ajatuksen välttämisen vaikeaksi.

Louis Althusserin ajatuksia kirjassa Richard Eldridge: Johdatus taiteen filosofiaan, s. 263-64.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Louis_Althusser
https://en.wikipedia.org/wiki/Louis_Althusser

Rauno Rasanen said...

“[Harold] Bloom married Jeanne Gould in 1958. In a 2005 interview his wife said that she regarded him and herself as both atheists while he denied being an atheist saying ‘No, no I'm not an atheist. It's no fun being an atheist.’"

Harold Bloom

https://en.wikipedia.org/wiki/Harold_Bloom
https://fi.wikipedia.org/wiki/Harold_Bloom
https://www.amazon.com/Shakespeare-Invention-Human-Harold-Bloom/dp/157322751X

Rauno Rasanen said...

Johnny B. Goode: Tribute to Chuck Berry: Justin Johnson & comp.

https://www.youtube.com/watch?v=z3dokg-Y5F8

‘I hadn’t planned to release any of the final studio recordings from the upcoming “Drivin’ It Down” album ahead of the album’s release, but with the recent passing of Chuck Berry, one of the original innovators of Rock & Roll guitar, I decided to share this version that we recorded of “Johnny B Goode,” as Tribute to a man who changed the course of music worldwide. Rest in peace, Chuck Berry.. you are a true legend and your voice in music will live forever.’ J.J
.........
http://www.justinjohnsonlive.com/

«Oldest ‹Older   401 – 423 of 423   Newer› Newest»