CCR at Royal Albert Hall, April 1970. Complete
show!
*
Creedence Clearwater Revival
Royal Albert Hall
London, England
April 14 1970
1 Born On The Bayou
2 Green River
3 Tombstone Shadow
4 Travelin' Band
5 Fortunate Son
6 Commotion
7 Midnight Special
8 Bad Moon Rising
9 Proud Mary
10 The Night Time is the Right Time
11 Good Golly Miss Molly
12 Keep On Chooglin'
John Fogerty: Guitar and Vocals
Tom Fogerty: Guitar
Stu Cook: Bass
Doug Clifford: Drums
Creedence Clearwater Revival
Royal Albert Hall
London, England
April 14 1970
1 Born On The Bayou
2 Green River
3 Tombstone Shadow
4 Travelin' Band
5 Fortunate Son
6 Commotion
7 Midnight Special
8 Bad Moon Rising
9 Proud Mary
10 The Night Time is the Right Time
11 Good Golly Miss Molly
12 Keep On Chooglin'
John Fogerty: Guitar and Vocals
Tom Fogerty: Guitar
Stu Cook: Bass
Doug Clifford: Drums
*
Mietin muutaman hetken, minkä aiheen näistä kolmesta valitsisin päreeseeni: BDSM-seksin, Tolstoin vai CCR:n? Nämä kolme
teemaa ovat pyörineet tänään[kin] päässäni kuluttaessani aikaa kohti kuolemaa ja
tehdessäni fantasiasta elämäni sisältöä. Lopulta päädyin aloittamaan äskettäin
tuubista löytämälläni CCR:n Royal Albert Hall-taltioinnilla, jossa nähdään
toinen Lontoon 4/1970 keikoista alusta loppuun. Äänen laatu ei ole paras mahdollinen eikä kuvakaan ihan prima, mutta taltiointi on
rock-musiikin historian kannalta merkittävä, sillä alkuperäisestä CCR:stä ei ole olemassa kuin
enintään muutama pitkä livevideointi.
.
.
En voi jälleen kerran muuta kuin mieli hyristen ihailla,
miten kerta kaikkiaan lahjakas, inspiroitunut ja taitava muusikko, laulaja sekä
lauluntekijä John Fogerty oli jo tuolloin. CCR on amerikkalaisen rock-musiikin
Beatles ja John Fogerty kuuluukin kirkkaasti samaan sarjaan kuin parivaljakko
Paul McCartney ja John Lennon. Kaiken lisäksi hän yksin teki CCR:n hitit,
tuotti, sovitti ja esitti ne. Beatlesit saivat sentään
suurta tukea levy-yhtiöltään ja etenkin tuottaja George Martinilta sekä manageri
Brian Epsteinilta, mutta John Fogerty alkoi itse jopa manageroida bändiään,
koska Fantasy Records/Saul Zaentz ei ollut tarpeeksi kiinnostunut muusta kuin CCR:n/Johnin
tuottamista levy- ja royalty-tuloista. Tätä karua realiteettia vasten John
Fogertyn saavutukset menevät jopa yli Lennonin ja McCartneyn. Elviskään ei ollut
muuta kuin loistava tulkitsija, mutta Johnilla sen sijaan oli kaikkea, mitä
amerikkalaisen roots-rockin [tulevan megagenren] perustan luomiseen
tarvittiin.
.
.
Ainoa asia, joka jää hieman kaivertamaan tämän keikan
suhteen on encore-biisien puuttuminen. John oli nimittäin joskus 1969 syksyllä
yllättäen päättänyt, ettei bändi enää soita ylimääräisiä kappaleita [ks. PS.].
Hänestä oli kai alkanut jo tuossa vaiheessa tulla enemmän tai vähemmän katkera
mies seuraavien 25-vuoden ajaksi. Rock-yhtyeet saivat keikoista vielä tuolloin
prosentuaalisesti paljon pienemmän osuuden kuin nykyään [taloustiedettä
opiskellut Mick Jagger ja Rollarit pakotti ensimmäisenä keikkajärjestäjiä
muuttamaan käytäntöjä 197o-luvun alussa perustamalla oman levy-yhtiön], vaikka
yleisömäärien lisääntyessä rahaa keikkamaailmassa alkoi yhä nopeammin liikkua
yhä enemmän. Niinpä John alkoi pitää tiukkaa linjaa
kaiken sellaisen suhteen, mikä toisi hänelle ja bändille enemmän palkkioita
vähemmällä vaivalla. John alkoi tavallaan harjoittaa samankaltaista
busines-politiikkaa kuin Fantasyn Zaentz häntä itseään ja CCR:ää kohtaan.
.
Aika outona selityksenä Johnilta voi pitää myös sitä, että bändin vakiolopetusbiisi, pitkä ja hillittömään purkautumiseen päätyvä juntta-boogie Keep on Chooglin’ muka pusertaisi kaikki irti bändistä ja yleisöstä, joten siihen oli hyvä lopettaa. Kaikki muut kyllä tajusivat ja kokivat, että asia oli tasan päinvastoin 45-50-minuutin konsertissa ja että John vain keksi tekosyitä pottumaisille fiiliksilleen. Bändin muut jäsenet eivät siis olleet samaa mieltä Johnin kanssa, mutta tämän sana painoi asiassa eniten, koska hän oli se, jonka varassa koko projekti pyöri.
.
Aika outona selityksenä Johnilta voi pitää myös sitä, että bändin vakiolopetusbiisi, pitkä ja hillittömään purkautumiseen päätyvä juntta-boogie Keep on Chooglin’ muka pusertaisi kaikki irti bändistä ja yleisöstä, joten siihen oli hyvä lopettaa. Kaikki muut kyllä tajusivat ja kokivat, että asia oli tasan päinvastoin 45-50-minuutin konsertissa ja että John vain keksi tekosyitä pottumaisille fiiliksilleen. Bändin muut jäsenet eivät siis olleet samaa mieltä Johnin kanssa, mutta tämän sana painoi asiassa eniten, koska hän oli se, jonka varassa koko projekti pyöri.
.
Encoren puuttuminen jonkinlaisena protestina levy-yhtiön
[Johnin kannalta surkean royalty-sopimuksen] ja keikkajärjestäjien suuntaan osui
valitettavasti väärään maaliin, kuten rumpali Doug Clifford sanoi.
Minuuttikaupalla taputtava yleisö, joka oli haltioissaan näkemästään ja
kuulemastaan olisi ansainnut ainakin yhden encoren. Sympaattisesti tarinaa
iskevällä John Fogertylla on kuitenkin oma pimeä puolensa ja kaiken lisäksi hän
on [tai ainakin oli] myös pitkävihaista tyyppiä. Soolourallaan John on toki
soittanut aina encoret parin tunnin keikan päälle [tosin omia CCR-biisejään (joihin hänellä ei ollut juurikaan oikeuksia) vuoden 1972 jälkeen vasta vuodesta 1997:stä eteenpäin], mutta eipä hän enää ole
samassa mielessä katkerakaan kuin vielä reilut 20 vuotta sitten.
.
.
Hieman kärjistäen voidaan silti sanoa, että CCR oli John
Fogertylle Green Riveristä lähtien yhä suuremmassa määrin have you ever seen the
rain comin’ down on a sunny day: –
Pendulum-LP:n biisi, joka kertoo CCR:n hajoamisesta [Tom Fogerty oli ilmoittanut veljelleen eroavansa musiikillisten erimielisyyksien
takia]. Bändin sisäisistä [alunperin melko luonnollisista] linjaselvittelyistä
[joissa John sai tahtonsa läpi – onneksi] sekä Johnin ja levy-yhtiön välisistä
[kymmenien miljoonien dollareitten] erimielisyyksistä huolimatta John loi
CCR-tuotannon, jota voi täysin perustellusti pitää The Bandin ohella roots-rockin merkittävimpänä peruslähteenä. Sen todistaa osaltaan jo tämä erinomainen Albert Hallin keikka.
.
.
Päättäväisyys [pahimmillaan silkka itsepäisyys],
lahjakkuus [tunnistettava oma tyyli ja ääni] ja etenkin onnekas sattuma
ihmissuhteessa vuosia myöhemmin [toinen vaimo Julie] estivät John Fogertya
vajoamasta lopullisesti siihen katkeruuden suohon, josta Eye of the Zombie-LP:n
[1986] eräät kappaleet ovat niin ilmeisiä todisteita.
.
.
PS.
Alkuaikoinaan CCR soitti aina encoreja - kerran [1968]
kaikkien mahdollisten ylimääräisten lisäksi jopa koko setin uudestaan, minkä
jälkeen sanfranciscolainen keikkajärjestäjä, joka varta
vasten oli vaatinut aina vain pitempää settiä ja paljon encoreja, osti jokaiselle bändin
jäsenelle kohtuullisen arvokkaan kellon ja varoitti enää soittamasta liian
pitkään [haha]. Muistettakoon. että [toisin kuin
nykyään] vielä 1960/1970-luvun vaihteessa 50-60 minuutin kiertuekeikat olivat
vakiintunut käytäntö rockissa.
*
