Kettu joka oli valepukuinen siili

Kirjoitettu kommentiksi Homo Garrulukselle Järveläisen päreessä "Freudista lukiessa".

'Tämä on täysin lumottu maailma. Luonto juhlii sovintojuhlaansa ihmisen kanssa. Myytti kertoo, että Apollon on liittänyt revityn Dionysoksen taas kokonaiseksi. Tämä on Apollonin uudelleen luoman, aasialaisesta eripuraisuudesta pelastetun Dionysoksen kuva.'
(Ote Nietzschen tekstistä Traagisen ajattelun synty (Niin&Näin, 3/94 - http://www.netn.fi/394/netn_394_niett.html, http://en.wikipedia.org/wiki/Dionysus, Apollonian and Dionysian
*
HG

Minä olenkin siili - en kettu.

Olen siili, joka on erikoistunut Nietzscheen - kettuun, joka oli valepukuinen siili, mutta kuulostaa toki vähintäinkin paradoksaaliselta ja itseironiselta väittää näin.
Miten ihmeessä Friedrich Nietzsche voisi olla yksi suuri idea - mies, jonka ajattelu on miltei kirjaimellisesti kuin kappaleiksi hajonnut/revitty Dionysos?

Mutta katsos HG - minun puolihullu missioni on yrittää kasata jälleen kokoon ja ('ihmis-')eläväksi tuo mainadien ('elämänvoimien' raivon) kappaleiksi repimä Dionysos (ks. PS.).
Oikeastaan Dionysos itse on kontrolloimattomien 'elämänvoimien' inkarnaatio ja mainadit hänen oman hulluutensa ilmenemismuotoja.

Dionysos lienee Jeesuksen (ja Osiriksen) ohella mysteeriuskontojen, joissa jumala läpäisee elämän ja kuoleman rajan, tunnetuimpia hahmoja.
Jeesushan on myös 'kahdesti ovesta tullut' (dionysos) eli uudestisyntynyt.
Jesse vain sittemmin 'nousi ylös' lopullisesti - Dionysos sen sijaan jatkaa muodonmuutoksiaan maan päällä loputtomiin.

Nietzscheä ja hänen ajatteluaan yhdistää todellakin se merkillinen ominaisuus - eikä tämä ole pelkkä retorinen analogia, että vaikka hänen hulluksi tulemisensa johtui ties mistä aivojen 'pimahtamisesta', myös hänen filosofiansa loppupiste ihmisjärjen kannalta voi olla VAIN hulluus.

Siten hulluksi tullut Nietzsche on konkreettisin ja kirjaimellisin todiste filologi ja filosofi Nietzschen ajattelun perimmäisestä olemuksesta tai luonteesta: se ei voi päätyä muuhun kuin kaaokseen, joka 'naamoituu' aina uusiin ja muutoksenalaisiin hahmoihin.

Kaaos ei ole kuitenkaan sama kuin loppu (ikäänkuin mitään alkua ja loppua olisi muualla kuin mielikuvituksessamme).
Dionysos kuten sanottu muuttaa jatkuvasti muotoaan. Myös Nietzschen filosofiasta käyty 'verinen' tulkintataistelu, jossa Nietzsche on 'korotettu tai murhattu' lukemattomia kertoja, osoittaa omalta osaltaan tämän väitteen todeksi.

Kaikkein paradoksaalisinta lienee silti, että Nietzsche ei voi olla edes 'pelkkä' hullu, sillä hänessäkin on dionyysisen tulemisen ja herakleitisen muutoksen eräänlaisena 'tiivistymänä' apollonista järkeä (principium individuationis, myös Herakleitoksen Logos) eli tarve ja taipumus uskoa ikuisuuteen olemisena, mitä voi pitää länsimaisen, platonisoidun kristinuskon metafyysisena perusoletuksena ja -elementtinä.

Nietzsche itse pohtii, että ikuisen paluun ajatusta voi pitää olemiselle analogisena käsityksenä.

Tämän apollonisen Nietzsche-Dionysoksen minä haluan konstruoida hetkeksi 'ihmisten ilmoille', väiaikaisesti käsitettäväksi hahmoksi, koska kuten me muutkin - myös hän on ihminen, vaikka onkin samanaikaisesti hullu (dionysinen jumala).

*
Tekstiin alun sitaatti kertoo professori-Nietzschen nuoruuden idealismista, jolloin hän vielä koki dionyysisen ja apollonisen välisen tasapainon kaiken kulttuurin perusedellytykseksi.
Sittemmin tuo sidos höltyi, ja Nietzschen apollonisuus sulautui yhä enemmän dionyysiseen todellisuuteen - vallantahdoksi kohti yli-ihmistä, jonka viimeinen kauhu, kiusaus, koettemus - ja 'pelastus' - oli ikuinen paluu.

*
PS.
Taidan olla vähän samaa sukua kuin Lemminkäisen äiti..;)

'Martti Haavion mukaan tarina Lemminkäisen kuolemasta ja henkiin heräämisestä on pohjimmiltaan samaa kantaa kuin muinaisen Egyptin Osiris-myytti. Egyptiläisen myytin mukaan Osiris-jumala paloiteltiin, mutta palat koottiin yhteen, ja Osiris herätettiin henkiin. (wikipedia)
*
PPS.

Nietzsche's ideas about ethics are far less well known than some of his striking coinages: immoralist, overman, master morality, slave morality, beyond good and evil, will to power, revaluation of all values, and philosophizing with a hammer.
These are indeed among his key conceptions, but they can be understood correctly only in context. This is true of philosophic terms generally: Plato's ideas or forms, Spinoza's God, Berkeley's ideas, Kant's intuition all do not mean what they would mean in a non-philosophic context; but scarcely anybody supposes that they do.
In Nietzsche's case, however, this mistake is a commonplace -- surely because few other philosophers, if any, have equaled the brilliance and suggestiveness of his formulations. His phrases, once heard, are never forgotten; they stand up by themselves, without requiring the support of any context; and so they have come to live independently of their sire's intentions.

[Source: Walter Kaufmann, From Shakespeare to Existentialism: An Original Study (Princeton: Princeton University Press, 1959), pp. 207-8.]

PPPS. Homo garrulus: Minä en itse asiassa keskustele, minä käyn monologia. Niin näyt tekevän sinäkin. Mutta koska tämä lienee yhteinen piirteemme eli meitä yhdistävä tekijä, miksi emme jatkaisi tätä monologista 'dialogia'.

Meillä on vapautemme - eikö se riitä 'kaksin käytävän' yksinpuhelun motiiviksi - ainakin minulle riittää.

Ikuinen paluu, hyvä elämä ja pelastus - Nietzschen nihilistinen uskonto

Kirjoitettu kommentiksi IDAn päreeseen "Syvällisesti syvältä".

IDA kirjoitti
....
Onko ikuisen paluun idea tämä, että materian ollessa rajattu ja ajan ikuinen niin materia väistämättä järjestyy taas joskus samalla tavalla ja me elämme täsmälleen samoin kuten aina? Siis noin vulgaaristi yksinkertaistaen ;)
*
Periaatteessa juuri noin.

Nietzsche ei kuitenkaan esittänyt tätä 'yhtälöä' missään elinaikanaan julkaistuissa teoksissaan, mutta siitä löytyy myös tämänkaltaisia pohdintoja Tahto valtaan kokoelmasta, joka ei ole Nietzschen itsensä julkaisema tai edes julkaistavaksi suunnittelema kirja, vaan hänen sisarensa ja tämän toimitusryhmän/ien kokoama sekä otsikoima jälkeenjääneiden muistiinpanojen valikoima, jossa on 1067 aforismia, esseefragmenttia tai pohdiskelua.

Ongelmahan tuossa yhtälössä on se oletus, että materian eri kombinaatioiden määrä oletetaan äärelliseksi/rajatuksi, mikä ei ole oikeutettavissa sen fysikaalisen tiedon perusteella, mikä meillä on ollut nyt yli 100 vuotta.
Tähän seikkaan puuttui jo 1900-luvun alussa myös Nietzscheä tutkinut sosiologi-filosofi Georg Simmel.

Nietzsche on kuitenkin ollut tietoinen ongelmasta, ja hän on käyttänyt ikuista paluuta lähinnä heuristisena ideana sille ajatukselle, että ko. maksiimin sisäistäminen todella vakavasti ja sen hyväksyminen ilman ehtoja merkitsee kaikkein rankinta ja viimeisintä testiä ihmisen suhteessa elämän myöntämiseen.

Joka hyväksyy ikuisen paluun hyväksyy elämän lopullisesti. Mutta tämä implikoi myös sen hyve-eettisen maksiimin, että ihmisen tulisi silloin elää sellainen elämä, jonka hän jopa haluaa ja toivoo elävänsä uudelleen.

Kuulostaa mahdottomalta projektilta, koska ihmiset syntyvät tahtomattaan täysin sattumanvaraisten olosuhteitten keskelle, ja nuo olosuhteet samaten kuin pelkkä huono tuuri terveyden tai elämän sattumusten suhteen saattavat määrätä heidän kohtalonsa lopullisesti - eikä tuo kohtalo välttämättä ole onnellinen vaan päinvastoin helvetillinen.

Mutta - koko ikänsä vakavasti sairastellut Nietzsche pitää omista tuskistaan huolimatta ikuisen paluun ajatusta syvällisimpänä ideanaan (Ecce homo/Katso ihmistä, 1888), joka ei tietysti alunperin ole hänen omansa vaan jo stoalaisten perua ja itse asiassa iki-aikainen syklisen aikakäsityksen ja kosmologian malli.

Nietzsche kuitenkin 'päivittää' kyseisen mallin omiin tarkoituksiinsa ja käyttää sitä uudessa, sanoisinko 'esi-eksistentiaalisessa' kontekstissa - ei niinkään kosmologis-metafyysisessä merkityksessä kuten stoalainen ajattelu ja monet itämaiset uskonnot.
*
On sanottu, että ikuinen paluu on Nietzschen eksistentiaalinen imperatiivi - eräänlainen vastine Kantin kategoriselle imperatiiville - ehdottomalle moraalilaille (ks. PS.)

Mutta jos Nietzschen intentio on, että ikuisen paluun myöntäminen merkitsee oman elämänsä myöntämistä ja samalla myös sen elämistä niin, että sen jopa toivoisi voivansa elää ikuisesti uudestaan, niin vaikka tässä intentiossa onkin hyvin kantilainen 'sävellaji', siitä ei kuitenkaan löydy John Rawlsin Kantin deontologiasta ideoimaa tietämättömyyden verhon ajatusta, jonka mukaan eettisesti oikein toimivat ihmiset suunnittelevat tulevan elämänsä yhteiskunnan sellaiseksi, jossa he haluaisivat elää syntyisivätpä sitten mihin yhteiskunnalliseen asemaan tahansa.

Nietzsche ei olisi kyennyt ratkaisemaan analyyttisesti tätä dilemmaa individualistisesta positiostaan käsin, jos hän sitä ylipäätään edes vakavasti pohti. Mutta väistämätöntä on, että elämä, jonka haluaa elää uudelleen, ei voi olla vain omaa, yhden ihmisen elämää. On siedettävä myös muita ihmisiä.

Nietzsche tosin oli ajatellut kyseistä ongelmaa - ehkä liiankin vakavasti, koska toteaa Ecce Homossa aika rankkaa ironiaa käyttäen, että hänen sisarensa ja äitinsä ovat olleet hänelle kaikkein suurin aihe ja syy epäillä tätä kaikkein syvällisintä ajatustaan - ikuista paluuta (ks. PPS.).

Tässä vaiheessa Nietzsche oli kuitenkin jo lähellä henkistä romahdusta, eikä mikään ajatuksellinen innovaatio enää voinut olla mahdollinen. Jäljellä oli pelkkä yksinäisen majatalovuokralaisen euforinen mielikuvitusmaailma Torinon myöhäissyksyn ja alkutalven koleudessa.
*
On myös ajateltu, että Nietzsche halusi esittää oman vastineensa Pascalin vedosta, jonka perusajatus on se, että Jumalaan uskominen kannattaa aina, koska jos ihminen uskoo ja Jumala ei ole olemassa, hän ei häviä mitään, mutta voittaa ikuisen elämän, jos tämä on olemassa.

Ikuisen paluun hyväksyminen merkitsisi siten ikäänkuin lopullista pelastusta nihilismin kurimuksesta - tavallaan siis ikuista elämää.

Nämä rinnastukset Pascaliin saattavat ehkä olla liian kaukaa haettuja analogioita, mutta silti niissä voisi todellakin väittää olevan kyse eräänlaisesta nihilistisen 'pelastusopin' kehittelystä, jossa nihilismi ylitetään.

Nietzsche itse kirjoitti, että 'ikuinen paluu on ikäänkuin uskonto uskonnon tuolla puolen'.

Tämä sitaatti on mielestäni ratkaiseva, jos halutaan pitää ikuista paluuta Nietzschen yrityksenä - ehkä epätoivoisena ja absurdina sellaisena - 'löytää' itselleen uskonnollistyyppisen pelastuksen vaikka edes 'perverssillä' tavalla mahdollistava, yhtä aikaa kvasimetafyysinen että 'naturalistinen usko'.
*
Nietzsche ei kuitenkaan pohtinut ja muokannut ikuisen paluun ideaa niin pitkälle, että hän olisi lopulta tohtinut esittää sen lähtökohdaksi hyve-etiikalleen.

Jälkeenjääneet muistiinpanot osoittavat, että idean kehittely oli kesken, vaikka hän siitä siis mainitseekin viimeisessä kirjassaan, pari kuukautta ennen henkistä romahdusta kirjoittamassaan kirjallisessa omaelämäkerrassa Ecce Homo: How One Becomes What One Is.

Jotkut ovat sitä mieltä, että koska Nietzsche ei Iloisen tieteen ja Zarathustran jälkeen (esim. Hyvän ja pahan tuolla puolen, Moraalin alkuperästä) mainitse ikuista paluuta kuin Ecce homossa, hän olisi luopunut siitä, mutta minulle Ecce homon kommentti ja Tahto valtaan fragmentit riittävät oikeuttamaan oletuksen, että Nietzsche oli loppuun asti vakavissaan tuon idean suhteen.

Luultavasti kirjoitan siitä joskus vielä paljon tarkemmin, mutta riittäköön tämä tällä erää.

PS.
Kantin mukaan ihmisen vapaudella (joka on vapautta valita) on eettistä merkitystä, voimaa tai vaikutusta vain suhteessa ehdottomaan moraalilakiin, sillä ilman moraalakia tuo vapaus on joko eettistä täydellisyyttä tai mielivaltaista egoismia.

Kumpikin vaihtoehto on Kantille mahdoton, koska täydellisyys ei kuulu tähän maailmaan, ja mielivalta tekee moraalin mahdottomaksi. Tämän vuoksi ihminen, joka toimii moraalisesti oikein, kokee myös syyllisyyttä, koska hän ei milloinkaan pysty 'täyttämään lakia' vaan on vapaudessaan sen edessä aina vajaa.
Juuri tämän vuoksi vapauden moraalinen aspekti voi mahdollistua vain moraalilain kautta.

PPS.
Nietzsche kirjoitti kerran parhaimmalle ystävälleen, kirkkohistorian professori, teologi Franz Overbeckille Baseliin, että kotona käyminen ei tee hänelle hyvää, mutta hän on oppinut kestämään nuo tapaamiset.

Äidin pakkomielteinen hurskaus, syvälliseksi tarkoitettu tekopyhyys ja muodollisuus (vrt. Lady Marchmain sarjassa Mennyt maailma; - Nietzsche on soveltuvin osin kuin kotoaan karannut juoppo Sebastian) sekä sisaren antisemitistis-nationalistiset taipumukset saivat hänet miltei voimaan pahoin.

Väkivaltaa ja viholliskuvia

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Älä silmä pieni katso mihin vain".
*
Minäpä kiitän asiallisesta palautteestasi.

Mutta..;)

'Koska ruukinmatruuna ei tykkää asenteellisesta eikä tunteenomaisesta kielenkäytöstä masuuninsa valvomosta, hän pyytää kaikkia keskustelukumppaneita pidättäytymään ad hominemeista.'

Sehän ei ole sinun vallassasi, ellet sitten ryhdy sensuroimaan eli poistamaan kommentteja.
Sitäpaitsi tuo on ilmiselvä pelkoreaktio. Ymmärrämme sitä paremmin seuraavasta:

Ne kahelit imaamit ovat tosissaan ja julistavat mitä myös toteuttavat. Ruukinmatruuna ottaa heidät tosissaan ja varustautuu henkisesti vastajihadiin. He ovat julistautuneet ruukinmatruunan vihollisiksi, joten ainoa mielekäs tapa suhtautua heihin on kohdella heitä vihollisina, mukaanlukien se kovapanosammunta tarvittaessa. Kyse ei siis ole sisäisistä möröistä vaan ulkoisista.
Tätä on sellaisen ihmisen, joka ei milloinkaan elämässään ole joutunut väkivallan kohteeksi, vaikeaa ymmärtää.

Minä (jos sitä epäilet) olen joutunut väkivallan kohteeksi elämässäni ainakin seuraavasti: 1) ensimmäisellä kerralla (32 vuotta sitten) selvisin pelkästään säkällä, ettei mahaani viilletty auki - linkkuveitsi kuitenkin viilsi ohueen kevättakkiini puolen metrin viillon ja kasvoni olivat jälkeenpäin pari viikkoa mustelmilla hakkaamisesta, 2) toisella kerralla leipäveitsi aiheutti sisäisen verenvuodon vatsaani ja jouduin HYKSiin leikkaukseen (25 vuotta sitten), 3) kolmannella (31 vuotta sitten) 4) ja neljännellä kerralla (6 vuotta sitten) sain - tosin melko kevyesti: huuli vain turposi - turpaani mielisairaalapotilaalta suljetulla osastolla (ammatin vaaroja).

Kaksi ensimmäistä tapausta tapahtuivat siviilissä (alkoholilla oli osuutta asiaan), kaksi jälkimmäistä työajalla (selvin päin ;).
Huomautan, että olen 185 cm pitkä ja painoin ensimmäisen tapauksen aikaan 'vain' noin 95 kiloa eli olen rakenteeltani varsin vankka äijä. Nyt painan valitettavasti niin paljon etten kehtaa sanoa.
Viholliskuvia en näiden tapausten vaikuttamana kuitenkaan ole luonut, vaikka tuo ensimmäinen aiheuttikin vuosia kestäneen vihareaktion aina, kun asia mieleeni palasi. Ehkäpä nyt olen kuitenkin jo viimein päässyt irti sen traumaattisesta muistosta.

'Rauno, matruunaa taas eivät puolestaan kiinnosta sanojen takana olevat ihmiset ja persoonat, vaan heidän sanansa.'

Sanat valehtelevat kovin helposti - niillä voi pettää sekä itseään että muita, mutta ihmisen luonne ei valehtele, ja se oli minun kommenttini pointti.
Tämän oivaltaminen vaatii kykyä ymmärtää ja tulkita toisen ihmisen motiiveja/intentioita, joiden ilmaisemiseksi sanat toimivat pikemminkin naamioina kuin paljastajina.

Perustelen äsken sanomani seuraavasti:

Mieltymyksesi viholliskuvien rakentamiseen kertoo paljon luonteestasi, joka vaikuttaa diskriminoivalta ja splittaavalta.

En ole kovin kiinnostunut perusteluistasi sellaisenaan kuten edellisestä voi päätellä - pikemminkin 'bongaan' niitä sävyjä ja sisäisiä ristiriitoja, joita havaitsen 'faktoissasi' ja argumenteissasi.

Pelokkaan ihmisen täytyy rakentaa torjuntansa pomminvarmaksi. Ymmärrän kyllä.
Mutta säälipisteitä ei heru, koska linjasi on tietoisen harkitusti systemaattisen ja valikoidun rasistinen - aivan kuten natseilla: sillä erotuksella, että sinä väität käyttäväsi rationaalisia ja natsit puolestaan käyttivät (kuten tapahtui) irrationaalisia argumentteja.

Oleellista tässä kuitenkin on viholliskuvan rakentaminen eli splittaus (me hyvät, nuo pahat), mikä viestii rationaalisuuden kaapuun verhotusta irrationaalisesta pelosta esim. oletettuja islamilaisia raiskaajia kohtaan.

Perustelet kyllä pelkosi varsin uskottavasti islamin historian väkivaltaisuudella ja naisten alistamisella (jota en myöskään itse hyväksy millään muotoa), mutta silti se yhtä kaikki on viholliskuva.

Minä en tarvitse vihollista (vaikka mm. uusliberalisteja on mukavaa aina säänöllisin väliajoin haukkua oikein tosissaan) - riittää kun saan kritisoida oikein sydämeni kyllyydestä. Sananvapaus kun on eräs ihmisoikeuksistamme.

Joten huom! - peruuta se ad hominem-kielto, ellet sitten halua ryhtyä harjoittamaan islamilaista mediapolitiikkaa (haha).

Ei ole olemassa 'hyviä' viholliskuvia, vaikka voikin olla järkevää varauksellisuutta tiettyjä ulkomaalaisryhmiä kohtaan.
Ylipäätään ihmisen (ennenkaikkea naisen) pitäisikin noudattaa varovaisuutta esim. sen suhteen, missä iltaisin liikkuu ja liikkuuko yksin vai ei. Valitettavaa mutta totta.

Europan ulkopuolisten muuttajien/pakolaisten integroiminen ja integroituminen länsimaiseen - myös suomalaiseen - yhteiskuntaan on kuitenkin väestötieteellinen väistämättömyys. Sille ei kukaan voi mitään jo työvoiman tarpeen takia, ja tämän vuoksi ulkomaalaispolitiikkaan pitäisi satsata enemmän.

Tämä tosiasia on pakko tunnustaa ja hyväksyä, vaikkei näitä ihmisiä (en nyt mainitse ryhmien nimiä, mutta arvaat varmaankin keitä tarkoitan) rakastaa tarvitsekaan - itse asiassa se olisi aivan liikaa vaadittu...mutta vielä kerran: vihollisia he eivät ole - pahimmillaan 'vain' rikollisia (uhhuh - pääsi lipsahtamaan...)

Altruismiko universaalia?

Kirjoitettu kommentiksi maalaisen kommenttiin päreessäni Insinööritieteilijän ruumiin- ja 'hengenavaus.
*
Tästä tuli näköjään aivan liian pitkä jaarittelu, jossa toistan aiempia filosofisia perustelujani, ja joista loppuu niin sanotusti veto, mutta en nyt jaksa enää ryhtyä editoimaan tämän enempää.
Etenkin päreen alku saattaa kuitenkin valaista jotain oleellista kritiikkini lähtökohdista. Monikulttuurisuutta käsittelen hiukan myöhemmin.
*
Jos heittäis alkuun kieli poskessa vakavan 'faktan'. Minulla on hiukan sama taipumus ihmisten suhteen kuin Nietzschellä, joka haukkui tietoisella ja filosofisen linjansa kannalta johdonmukaisella (siis johdonmukaisen ristiriitaisella ;) paatoksella kaikki ne filosofian ja uskonnon (ylipäätään kulttuurin) historian ihmiset, joita arvosti (!?)
(Se oli hänen tapansa kiittää, veisteli muistaakseni Will Durant (Suuria ajattelijoita).

Esimerkiksi Jeesuksen ja Sokrateen suhteen N. ei koskaan päässyt yksimielisyyteen itsensä kanssa, koska näki Sokrateessa sekä alkuperäisen, kreikkalaisia yhdistävän tragedian 'tappaneen', muodolliseen, sisällyksettömään ja loputtomaan dialektiikkaan jämähtäneen rationalistin että verrattoman älykkään ja rohkean ironikon, leikinlaskijan ja ilveilijän (prankster).

Jeesus puolestaan sai Nietzschen korkeimman 'arvonimityksen': - vapaa henki, etenkin sen vuoksi, ettei Jeesuksessa ollut lainkaan kostonhalua ja kaunaa eli ressentimenttiä (niinpä niin matruuna: Nietzsche todella kirjoitti näin Antikristuksessa!).
Mutta samalla Jeesuksen julistama universaali lähimmäisenrakkauden oppi saa N:ltä kovaa kritiikkiä epärealistisuutensa ja illusorisuutensa vuoksi.

Nietzsche siis haluaa sanoa, että vaikka ihminen ei olisikaan kaunainen, se ei merkitse, että hän tästä johtuen ikäänkuin automaattisesti (piikki Kantille) kokisi mytötuntoa muita ihmisiä kohtaan. Rakkaus kun ei voi olla mikään velvollisuus.

*
Asiat ja ihmiset eivät ole yksiulotteisia, yksitasoisia ja mekaanisesti selitettäviä - käytettiinpä sitten miten kompleksisia ja 'bifurkatiivisia' metodeja tahansa.

Koska en ole luontojani empiristi (syystä, jota en tiedä ;), minulle mikään deskriptiivinen havaintokuvaus ihmisestä ja maailmasta ei voi olla kuin osatotuus - ja sellaisenaan triviaali.

Luulisin, että hyvin yksinkertaistetusti ilmaistuna juuri tässä piilee matruunan ja minun välinen 'skisma'.

Vaikka esitänkin seuraavassa erään ristiriidan, jonka näen matruunan ajattelussa, niin kritiikkini lähtökohta tai varsinainen 'pointti' ei sittenkään ole hänen mahdollisesti argumentatiivisissa 'mokissaan' tai faktoina esittämissään polemiikeissa.
Ei - koska olemme mitä ilmeisimmin hyvin usein kiinnostuneita samoista asioista ja päätyneet osaksi siten myös samantyyppisiin sisäisiin ristiriitoihin.

Olennaisinta tässä polemiikissa lienee lopultakin se, että minä olen filosofisilta lähtökohdiltani hänen pataluhaksi haukkumansa saksalaisen idealismin (Kant, Hegel, Schopenhauer) perillinen - ja niin oli Nietzschekin, vaikka kritisoi tuota perintöään joskus liian epäoikeudenmukaisesti - samaan tyyliin kuin edellä on kuvattu.

Matruuna on naturalisti, empiristi ja 'teknologi' - siis kaikkea sitä, mihin minä olen aina suhtautunut suurella uteliaisuudella mutta samalla erittäin varauksellisesti.

Kyse on filosofian tasolla - ei enempää tai vähempää - maailmakatsomusten erilaisuudesta. Silti - kuten sanoin - voimme päätyä esimerkiksi uskontoon ja kultuuriin liittyvien ongelmien tasolla samantyyppisiin ratkaisuihin - joskin useimmiten ainakin jossain määrin (mutta väistämättä) eri syistä ja lähtökohdista.

Tapamme ymmärtää todellisuus, maailma ja itsemme on ratkaisevasti erilainen. Kyse ei ole laajasta kuilusta, mutta se on syvä kuin helvetti!

*
Matruunalla on eräitä peräti järkeviä peruslinjauksia ja -mielipiteitä, joihin suhtaudun positiivisesti, mutta olen hämmentynyt ja hämmästynyt siitä tavasta, jolla hän suhtautuu estetiikkaan, etiikkaan ja humanismiin yleensä.

Kun ajattelen esimerkiksi suuresti arvostamaani runoilija Aaro Hellaakoskea, joka oli koulutukseltaan ja siviiliammatiltaan biologi/geologi väitöskirjaan asti, en kuuna päivänä voisi edes kuvitella, että ruukinmatuunan 'hengen palo' yltäisi jonkun 'Hauen laulun' kosmis-lyyrisiin sfääreihin.

Pikemminkin hänen 'palonsa' on jotain, mikä autioittaa ne viimeisetkin keitaat, joista runoilijat ammentavat.
Mutta jos koneet joku päivä osaavat runoilla kuin Shakespeare, niin myönnän olleeni väärässä...

*
Sitten on tämä ilmeinen, sisäinen ristiriita, matruunan 1) utilitaristis-evolutiivis-sosiaalidarwinistisen ja 2) buddhalaisen 'lempeys- ja väkivallanvastustamismoraalin' välillä.
En ymmärrä, miten ne ovat sovitettavissa keskenään.

Miten buddhalainen munkki voisi toimia biologisesti 'omaa' lajiaan säilyttävänä ja jopa ekspansiivisesti, mitä dynamiikkaa voitaneen pitää evoluutioteoreetikkojen itsekkään geenin 'näkyvänä ilmenemismuotona' kaikkien lajien tasolla?

Mitä 'hyötyä' evoluutiolle on ihmisistä (tietenkään evoluutio ei 'ajattele' hyötyä - me ihmiset teemme niin sen 'puolesta'), jotka kieltäytyvät kilpailusta ja osallistumisesta tämän maailman 'oravanpyörään'?
Eivätkö he pikemminkin ole passiivisen nihilismin äärimmäisiä edustajia - lopullisia luusereita, jotka tulevat häviämään omaa ja oman ryhmänsä intressejä ajavien valtakeskittymien murskatessa heidät alleen?

Mutta kas - pitkälti juuri tämän problematiikan vuoksi Nietzschekään - tuo 'Darwinin poika ja Bismarckin veli' (N:ä kriittisesti mutta samalla rakentavasti arvioineen Will Durantin ironinen ja ehkä tietoisen harhaanjohtava slogan) - ei hyväksynyt olemassaolon taistelun ja luonnonvalinnan periaatetta sellaisenaan.

Nämä 'henkisimmät', korkeimman tason tyypit: nerot - Jeesus painotetusti mukaanlukien - kun eivät toteutakaan ihmisen geeneihin ohjelmoitua 'itsekästä' koodia ainakaan ekspansiivisessa muodossa vaan ovat pikemminkin kaikkein hauraimpia ja herkimpiä ihmisiä, mitä tulee juuri tuohon 'pintatason' käsitykseen darwinismin perusperiaatteen (survival of the fittest) oletetuista moraalisista ja sosiaalisista seurauksista.

Nietzschen problematiikka on tässä kohtaa aivan samaa tyyppiä kuin ruukinmatruunan ja evoluutioteoreetikoiden (Wilson etunenässä) yritys saada altruismi sopimaan jollain naturalistisesti osoitettavissa olevalla tavalla luonnonvalinnan osaksi, mutta sen lähtökohta ei ole naturalistinen vaan kulttuurikeskeinen sekä psykologinen - laajemmin: filosofisen antropologian alueeseen kuuluvaa.

Nietzschehän ei pyri nimenomaan todistamaan mitään vaan esittämään etymologis-käsitteellisistä lähtökohdiasta (klassisen filologian professori kun oli) genealogisen metodin, jonka puitteissa tarkastellaan etenkin moraalin alkuperää, syntyä ja kehittymistä.

Tämä tarkastelutapa on lähtökohtaisesti naturalistis-sosiologinen mutta samalla se pyrkii ottamaan huomioon moraalin käsitteellis-transsendentaalisen luonteen, koska pelkkä ilmiön redusointi historialliseksi prosessiksi ei vielä selitä sen psykologisia vaikutuksia ja motiiveja merkitysrakenteiden eli ihmisten itseymmärryksen tasolla.

(Yleensä käy niin, että juuri äärimmäinen redusointi hävittää ja kadottaa kaikki merkitysrakenteet. Mutta juuri tämä on naturalistisen reduktion paradoksi. Etsiessään ja tutkiessaan todellisuutta/totuutta, se kadottaa tiedon sekä totuuden löytäen vain lukemattoman määrän informaatiota.)

Uskonnot ja moraali (ylipäätään arvot) ovat aina jotain 'enemmän' kuin pelkästään ne selitykset, joita niille annetaan. Tämä tosiasia jää aivan liian usein reduktionistisimmilta naturalisteilta oivaltamatta.
Arvot ja niiden perustana olevat uskonnot perustuvat 'luonnolliseen metafyysiseen tarpeeseen', jonka 'tyyydyttyminen' mahdollistaa ja ikäänkuin legitimoi tietyn ryhmän, heimon tai kansan itseymmärryksen, identiteetin, sosiaalisen integraation ja lopulta jopa niiden 'eksistentiaalisen eli univeraalis-kosmisen olemassaolon oikeutuksen'.

Lienemme tässä asiassa samoilla linjoilla ruukinmatruunan kanssa.

Mutta miten siis sovittaa universaali altruismi yhteen evoluution perusperiaatteitten - 'soveltuvimpien (?) säilyminen ja geenin itsekkyys (?) - kanssa.
Kysymysmerkit siksi, että molemmat ilmaisut sisältävät itseensä niin vahvan annoksen antropomorfista käsitemetafysiikkaa ja jälkiviisastelua, että moisen luulisi olevan ehdottoman kiellettyä johdonmukaiselta naturalistilta.

Olennaisin asia altruismi-pohdinnassa on kuitenkin tuo käsite: universaali. Ongelma on hyvin yksinkertainen käsitteellis-argumentatiivisesti, mutta sitä ei välttämättä ole helppo tajuta.

Puhe jonkun lajin yksilöiden uhrialttiudesta itse lajin puolesta ei nimittäin ole universaalia altruismia siinä mielessä kuin minä altruismin ymmärrän. Itse asiassa se on käänteistä itsekkyyttä, joka nyt sattuu 'sankarillisesti' palvelemaan lajin muita yksilöitä - olipa sitten kyse linnuista tai ihmisistä.

Itse asiassa me juutumme jo käsitteeseen universaali. Joko on olemassa jotain universaalia tai sitten ei.
Jos uhrautuminen ei ole universaalia - siten myös velvollisuus, koska kantilaisittain se, mikä on universaalia on aina myös velvoittavaa, niin mitä naturalistit sitten tarkoittavat altruismilla?

Tähän saumaan esitetään kaikenlaisia gradualististyyppisiä ja probabilistisia slippery slide-vaihtoehtoja, joiden pitäisi selittää jonkun kottaraisparven käyttäytymisen perusteella psykologisesti myös ihmislajin altruismi.
Mitään universaalia selitystä tuollainen todistelu ei kuitenkaan tuota. Todistelu jää induktiivisen yleistyksen varaan ja on jo pelkästään sen vuoksi pelkkä hatara hypoteesi.

Väitän, että mitään universaalia altruismia ei ole olemassa kuin käsitteellis-spekulatiivisessa viitekehyksessä, mutta siellä se todella ON olemassa! Universaalius ei kuulu luonnon - siis luonnollisiin - 'ominaisuuksiin'. Se on väistämättä spekulatiivinen määre.

Mutta menepä kantilaisena selittämään tätä Edward Wilsonille ja hänen 'fasistisemmalle' kolleegalleen Richard Dawkinsille - ylipäätään perusnaturalistille, niin havaitset että toinen (sinä transsendentalistina) puhuu aidasta ja toinen (naturalisti) aidanseipäästä.

Toisin sanoen: jo itse perusintuitio käsitteen universaali käytöstä - samalla myös järjen käytöstä, on kantilaisella transsendentalistilla (ei pidä sekoittaa transsendenssiin!) ja reduktionistisella naturalistilla ratkaisevasti erilainen, eikä tätä kuilua voi täyttää mikään, vaikka siltoja yritettäisiinkin rakentaa - kuten on tehty.

*
En toista tässä Nietzschen käsitystä altruismista (sääli, lähimmäisenrakkaus jne.), mutta saatan palata siihen. Joka tapauksessa se on enemmän naturalistinen kuin kantilainen, joskin tämäkään väite ei N:n suhteen ole lainkaan niin yksiselitteinen kuin monesti on annettu ymmärtää.

Yksipuolisena sloganina totean aiheesta sen verran, että jos Marxille moraali oli hallitsevien ja valtaa pitävien juoni heikompien huijaamiseksi, alistamiseksi ja rauhallisina pitämiseksi, niin Nietzschelle kristillinen säälimoraali ja altruismi oli päinvastoin heikkojen ja alistettujen juoni valtaa pitäviä, vahvoja ja sillä tavoin vapaita ihmisiä kohtaan.

Nyt on syytä heti muistaa, että vapaa ihminen ei Nietzschellä kuitenkaan ole ennalta määrätysti sidottu mihinkään luokkaan (olkoonkin että N. itse on mieleltään aristokraatti sui generis), ja ennenkuin teette mitään johtopäätelmiä Nietzschen suhteen muistakaa, ettei hänen linjauksensa perustunut talouspolitiikkaan eikä politiikkaan ylipäätään.
Se kertoo pelkästään siitä, miten moraaliset tunteet ovat kehittyneet länsimaisen kulttuurihistorian tietyn ajanjakson aikana.

Ja kiinnittäkää huomio sanaan kehittyä, koska Nietzschelle moraalitunteitten kehitys on sekä yksilöllistä (synnynäistä) että kontekstisidonnaista (opittua ja yhteisöllistä).
Ongelmaksi jää, missä määrin meidän pitäisi itse kehittää itsessämme jotain tiettyä moraalista arvointuitiota ja missä määrin me voimme sen ylipäätään itsessämme tiedostaa (hyve-etiikan ongelma).

*
Aikana, jolloin maailma muuttuu yhä nopeammin, ja jossa globaalin arvomaailman ristiriitaisuus ilmenee yhä kiihtyvämpänä kilpailuna (itsekäs geeni) sekä samanaikaisesti yhä helpommin ja laajemmin mahdollistuvana yhteistyönä ihmisten välillä, mikä edellyttää luottamusta ja ainakin 'rajoitettua' altruismia, mikään moraalikoodi ei tunnu pätevän.

Tähän on jälleen hyvin yksinkertainen mutta samalla äärimmäisen vaikea selitys: usko niin sanotun näkymättömän käden (vapaa markkinatalous) ihmeitä tekevään vaikutukseen. Näkymättömän käden 'kirkko' on pörssi eikä pörssi tunne moraalia - se on hyvän ja pahan tuolla puolen.

Hyve-eettinen Nietzsche halusi yli-ihmistä, joka pystyi elämään hyvän ja pahan tuolla puolen hyveellisesti, arvokkaasti ja luovasti, vaikka näkikin jo ensimmäisillä Bayreuthin Wagner-festivaaleilla 'viimeisten ihmisten' (jotka ovat keksineet onnen) tulevan kauppakassit kourassaan ja kädet täynnä rihkamaa sekä banaalia viihdettä.

'Koko Euroopan joutava rupusakki', hän kirjoitti. Wagnerista ja taiteesta ylipäätään oli tullut pelkkää viihdettä. Nietzsche lähti pois - ei musiikin vaan yleisen ilmapiirin takia. Maailman ehkä nerokkain 'luuseri' - Jeesuksen jälkeen..;)

*
Evoluutioteoreetikoille Nietzschen haikailut ovat yhtä tyhjän kanssa, koska heille moraali vaikuttaisi olevan pelkkä konstruktio - sopimuskysymys. Yritykset sovittaa geenin itsekkyys lajityypillisellä uhrautumiskäyttäytymisellä (altruismi) kaatuvat omaan argumentatiiviseen mahdottomuuteensa kuten olen hyvin pintapuolisesti hahmotellut.

Minkään empirisen kokeen tulosten perusteella tehty analogia esimerkiksi lintujen käyttäytymisen ja ihmisen altruismin välillä voi todistaa enintään intressisidonnaisen (siis itsekkään) lähimmäisenrakkauden olemassaolon.
Universaali lähimmäisenrakkaus sen sijaan on hulluutta, johon kykenevät ilmeisesti ja nimenomaan vain hullut/nerot, eikä sitä voi selittää kuin käsitteellis-spekulatiivisesti - siis perimmältään rationaalisesti.

Mutta usko ja uskonto (yleisemmin ideologia instituutiona) on se 'kenttä', jossa tuo altruismi voi toteutua laajemminkin - empirian tasolla. Mitä altruismi palvelee evolutiivisesti, sitä ei tiedä evoluutio itsekään - mutta epäilemättä ruukinmatruuna tietää...;)

Insinööritieteilijän ruumiin- ja 'hengenavaus'

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Älä silmä pieni katso mihin vain".
*
Lyhyesti sanottuna ja myös Nietzscheä mukaillen: minua ei kiinnosta matruuna niinkään se, mitä sinä sanot, vaan kuka sinä oikein olet - yksilönä, psykologisesti.

Nyt jo eläkkeellä olevana mielisairaanhoitajana tämänkaltainen psykologinen 'kiinnostus' on herännyt minussa hyvin voimallisesti tekstejäsi ja kommenttejasi lukiessa.

Olet ajattelutavoiltasi äärimmäisen rajoittunut, vaikka tietomääräsi on suuri. Se viestii siitä, että persoonallisuutesi on kapeutunut obsessiivisten (pakkomielteisten) taipumustesi vuoksi.

Totuus (tarkoitan myös ihmisten persoonallisuutta, moraalia ja estetiikkaa, en pelkkiä numeroita ja mittauksia) ei koskaan ole niin 'yksinkertainen' ja niin mekaanisesti pääteltävissä kuin sinä oletat sen olevan.

Pakkoneuroottinen tarve selittää kaikki asiat mekaniikan, sosiaalidarwinismin ja 'numerologian' (myös karman laki on numeromagiaa) periaatteilla - toisin sanoen tarve kehittää itselleen aukoton eli loogis-matemaattisesti pitävä ja pätevä maailmankatsomussysteemi, joka toimii kuin kone, kertoo syvästä pelosta omassa sisimmässä olevaa kaaosta, tyhjyyttä ja 'pimeyttä' kohtaan.

Se on toki hyvin universaali ja siten luonnollinen sekä ymmärrettävä pelko, mutta mitä konreettisemmin ja kirjaimellisemmin ihminen pyrkii rakentamaan torjunnan tuota 'mustaa aukkoa' vastaan, sitä kapeutuneemmaksi hänen ajattelunsa ja persoonallisuutensa muovautuu.

Kun matruuna haluaa selittää asiat vain kalkyloimalla (insinööritieteellinen intressi/maailmankatsomus), hän ajatuu väkisinkin jankkaamaan eli toistamaan itseään (toiston pakko(-neuroosi) on foobista torjuntaa), mitä tulee sellaisiin aiheisiin, jotka eivät ihan noin vain mahdukaan insinöörin kaavamaiseen ajatusmaailmaan.

Kun matruunan pitäisi yrittää ymmärtää esimerkiksi Nietzscheä, joka on tietysti pikemminkin kirjallinen kuin systemaattinen ajattelija (joskin N:ltä kyllä löytyy sisäistä koherenssia), kirjallisuutta, runoutta sekä taidetta ylipäätään, matruuna - välttääkseen kaoottisuuden tunteesta (koska kaikki fiktio niin sanotusti menee yli hänen ymmärryksensä) johtuvan paniikkireaktion - alkaa jankkaamaan yhtä ja samaa sulloen kaikki fiktiiviset kulttuurituotokset samaan yhteiseen nonsense-roskakoriin, ellei sitten satu keksimään niille pragmaattis-utilitaristista käyttöä.

Fiktiivinen maailma - siis taide ja kulttuuri ylipäätään - on matruunalle oikeutettavissa vain käytännöllis-teknologisen - ei suinkaan aistillis-spekulatiivisen - intressin puitteissa. (Jopa Queenin musiikista hän näyttää pitävän lähinnä siksi, että Queenin kitaristi Brian May on myös erittäin ansioitunut tähtitieteilijä.)

Tällainen asenteellisuus on minulle lähes käsittämätöntä. Onko kulttuurissamme eräänlainen insinöörien 'rotu', joka ymmärtää taiteenkin vain ja ainoastaan teknologiana/ksi? (Onneksi sentään insinöörikoulutuksen saanut Wittgenstein oli suuri poikkeus ko. 'säännöstä').

Näin massiivisen defensiivistä - siis psyykkisiä puolustusmekanismeja ja torjuntaa omaa ahdistusta vastaan rakentavaa - persoonallisuutta en ole Blogistaniassa vielä aiemmin kohdannutkaan.

Mutta - hykerten tässä käsiäni kuin 'rotuhygieenikko' ikään (tiedostaen kuitenkin samalla vallan hyvin käyttämäni psykoanalyyttispohjaisen strategian tietyt argumentatiiviset epäselvyydet) ja onnittelen itseäni vielä kerran: olen löytänyt todella mielenkiintoisen 'tapauksen'.

Ja luulenpa olevani varma, että tässä tapauksessa minulle riittää analysoitavaa vielä 'muutamaksikin toviksi' - sillä niin kovin haastavalta se vaikuttaa...;)

Arviointi erään bloggarin kirjoittajaprofiilista

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Älä silmä pieni katso mihin vain".
*
Joopa joo. Mietin tässä, minkä 'valepuvun' tällä kertaa valitsisin tekstuaalisesti, mutta mutta...

Kirjoituksessasi oli nytkin ihan oikeasti paljon asiaa, vaikka osaat kirjoittaa sen asian pirun ärsyttävällä ja kärjistetyllä tavalla - ilman haluakaan tajuta mitään hienojakoisemmista nyansseista ihmissuhteissa.

Syötät kaiken informaatiosi ensin inputtina evoluutioteroreettiseen ja sosiaalidarwinistiseen 'myllyyn', josta saadaan sitten outputtina takuuvarma biologistisesti värittynyt maailmakatsomustulkinta.

Tämä käytäntö huvittaa ja ärsyttää minua, mutta kuten sanoin siihen sisältyy 'totuuden/järjen siemeniä' ('logos spermatikoi' kuten stoalaiset ja Justinos Marttyyri ajanlaskumme alkupuolella teoretisoivat).

Mutta olkoon nyrkkisääntö tämänkertaisessa päreessäsi se, minkä osoitat: akat rulettaa etenkin, kun vielä tajuaisivat dominanssinsa, eivätkä lankeaisi turhaan meikki- ja minivaatekeikistelyyn väärissä paikoissa.

Miehet ovat todellakin kuolaavia panokoneita eli hormooniensa vietävinä. Ja tästä asiaintilasta on naiselle strategista etua, mikäli hän vain osaa tuon miehisen 'seksi-putki-ajattelun' heikkoudet manipuloida omia tarkoitusperiään palvelemaan.

Päättelysi kuulostaa kuitenkin pahimmillaan kyynisen mekanistiselta - jopa traumatisoidun ja sen vuoksi kostonhenkisen naisen sanktioproseduurilta, jonka vaarana on peittää tai jättää varjoonsa tekstiisi sisältyvät oikeat oivallukset.

Itse väität varmaan päinvastaista eli, että tyylisi nimenomaan korostaa esittämiäsi faktoja.

No - tästä voimme väitellä loputtomiin, mutta minun mielestäni tyylisi tekee sinusta lähes joka tapauksessa (vähäisin poikkeuksin, varsinkin kun puhutaan vain kaavoista tvs.) bloggarin, joka kirjoittaa jostain idiosynkraattisesta 'feministi-paranoidisesta' nurkastaan käsin miehistä maailma vastaan.

Ei hyvä - koska ei kenenkään yksittäisen - psyykkisesti ja tunteiltaan tasapainoisen naisen (jollainen sinä nytkin suorastaan rynnivällä dominanssilla implikoit olevasi!) perimmäinen missio voi olla pelkkä kalkyloiva laskelmointi kaikissa ihmissuhteissa.

Sinä olet Ruukinmatruuna kylmä kuin jää - kenties varsinainen pakastekaappi - ja johtuipa tämä sitten koetuista traumoistasi tai ei, niin minun käy hieman sääliksi moinen uho, josta herkemmät tunteet on karkotettu hemmettiin laskelmoivaa järkeä häiritsevänä 'kohinana' - termi, jota biologi/geologi Mika Sipura kerran käytti kulttuurievoluutiosta luonnonevoluutioon verrattuna.

Mutta olkoon. Meikäläisen täytyy aina ajatella ensin pariin kertaan ja päästää pahimmat 'puhkut pihalle' ennenkuin ryhdyn kirjoittamaan populismin ja asenteellisen sekä hybrisen omahyväisyyden kaapuun puetuista 'faktoistasi' yhtään mitään.
(Varsinkin kun niistä löytyy esim. Nietzschen suhteen täysin ala-arvoisia ja valheellisia - suorastaan fundamentalistisen tietämättömyyden ja ennakkoasenteellisuuden rappeuttamia klisheitä.)

Aina tämä ensi harkinta ei minulta täysin onnistu - eikä tarvitsekaan onnistua eli päreeni palavat, joskin kyseessä on myös - kuten olen vihjannut - harkittu ad hominen-('virhepäättely'-) strategia ;) Ethän sinäkään monotonista asennettasi ole koskaan milläin tavoin 'kalibroinut'.

Vielä kerran: samaa posotusta miltei joka ainoassa päreessä. Samaa oikeassa olemista lähes joka ainoassa väitteessä.
Se on siis paitsi ärsyttävää, pahimmillaan myös turruttavaa.

Minulta on kysytty mielipidettä tästä blogista ja vastaukseni on ollut: hyvin kirjoitettua, 'omat, tosi laajat faktat' hallitsevaa mutta ääripopulistista ja manipuloivaa tekstiä - mikä puolestaan vähentää faktojen relevanssia.

Hyväksykäämme tämä tosiseikka - tai sitten ei. Sillä ei tietenkään ole sinulle mitään väliä - vedäthän kunnioitettavasti omaa itsenäistä linjaasi, jota ei vaivaa oikeastaan mikään muu kuin ajoittain tahattoman humoristiseksi kääntyvä paatos, jolla omaa 'ylivertaista ja hybristä egoasi' julkituot.

Tämä asiaintila aiheuttaa lukijoissa sekä malttamatonta uteliaisuutta mutta pitemmän päälle myös turtuneen hohhoijaa-haukotuksen, joka kertoo, että lukija on väsynyt iänikuiseen 'ruukimatruuna on aina oikeassa-propagandaan...'

PS. Taisin kirjoittaa samalla ainakin joiltain osin kuvauksen myös omasta bloggeriprofiilistani ;)

Se on vain elämää, ei sen enempää

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Nainen".
*
Vain varjo häilyvä
on kaikki mainen;
tääll' elo säilyvä,
täys vajavainen;
nää näit' ei lihanne,
ei mahda maa;
nais-iki-ihanne
meit' johdattaa.

Alles Vergängliche
ist nur ein Gleichnis;
das unzulängliche
hier ist's Ereginis;
das Unbeschreibliche
hier ist's getan;
das Ewig-Weibliche
zieht uns heran.

(Mannisen suom.)
(Faust II - loppu)

*
Ja suunta oli?

Veikkaanpa, että mitään suuntaa ei empirian tasolla ole (paitsi ehkä entropia prosessina), joskin mielikuvituksemme ja kontrafaktuaalinen ajattelu tietysti mahdollistavat mitä villeimmät ja järjettömimmät vaihtoehdot.

'Lisääntykää ja täyttäkää maa' on joka tapauksessa suuntaa vailla olevalle ihmislajille sekä välttämättömin että kohtalokkain - jopa tuhoisin - 'käsky'.

Ihmiselämä on - myyttistä termiä käyttääkseni - demiurgin tai sekä modernimmin että buddhalaisemmin ilmaistuna jonkinlaisen 'evoluutio-jumalan erehdys'.
Sartren sanoin: 'ihmisen elämä on tarpeeton kärsimys'.

Kautta aikain 'joka 2½:s' onkin miettinyt, missä meni/menee pieleen, kun ihmiset ovat yhä edelleen itsekkäitä sikoja, ajat muuttuvat entistä omituisemmiksi ja 'happi sekä älli loppuu pyörryttää - apuva!' kuten James Potkukelkka huutaa.

*
Ehkä voimme tässä kohtaa lempeästi hieman naureskella Goethen kustannuksella.

Faustin viimeisessä säkeessä 'onnellinen dementia' lienee jo kolkutellut yli 80 vuotiaan Mestarin tietoisuuden portteja 'henkisen ulosottovirkailijan' roolissa.
Sopii nimittäin muistaa Goethen 'retkahdus' itseään yli 50-vuotta nuorempaan neitoon juuri näinä vanhuuden päivinään.

Kaiken lisäksi vanha realisti/panteisti oli vuotta ennen kuolemaansa löytänyt itselleen 'uskonlahkon':

'... Now in my old age, however, I have learned of a sect, the Hypsistarians, who, hemmed in between heathens, Jews and Christians,...(wikipedia)

Ei-kristilliset metafyysikot (ei kuitenkaan Nietzsche, joka ei mahdu mihinkään aatteelliseen sapluunaan - ei Giovanni Gentilen fasismiin tai edes Georges Sorelin ja Benedetto Crocen syndikalismiin) ovat aina etsineet vaikutteita tällaisista omalaatuisen eklektisistä lahkoista, joten ei ihme, että: 'Goethe is remembered with special fondness by followers of 20th century esoteric figure Rudolf Steiner.' (wikipedia)

Goethen loppuun siis liittyy naismystiikkaa ja muita gnostilaisia sekoiluja. Mutta onneksi kuolema oli armollinen ja 'otti' Goethen pois tästä elämästä ennen lopullista sekoamista. Valitettavasti se ei ollut yhtä armollinen esimerkiksi Nietzschelle...

*
Kuolema on siten sattumanvaraisuudessaan yhtä epäoikeudenmukainen (= oikukas eli itse asiassa armollinen) kuin elämä.

'Näkymättömän käden uskovaiset' (mm. Nokian, Stora Enson ja TeliaSoneran uusliberalistiset kirkot') saattaisivat tosin väittää, että 'kellä tuuria on kellä ei' - ja että juuri se on todellista oikeutta.

Mutta oikeus ei ole sama asia kuin tuuri eli sattuma tai mielivalta. Pikemminkin sattuma ja mielivalta on samaistettavissa armoon, koska armo (ja siitä päättävä) on kaiken oikeuden ylä- ja ulkopuolella, mutta jos 'armon' (mielivallan) periaate legitimoidaan ihmisen toiminnan perusperiaatteeksi myös taloudellisen toiminnan tasolla, on päädytty mystifioimaan mielivalta (riisto, kusetus) normatiiviseksi oikeudeksi.

Mainitut kirkot pitäisikin kieltää fasistisina, mutta niillä on liikaa rahaa (=valtaa) ja 'Pörssin Pyhä Henki' tukenaan. Emme mahda niille mitään - vai?

'Kuppa-Nietzschestä' newtonilaisen kausaliteetin kautta kohti tietämättömyyttä ja viimeisiä aikoja

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan kommenttiin päreessään "Viimeisellä rannalla".

Voi hyvät hyssykät! En taida osata edes suuttua enää tälle silmälappuiselle päättelylle, mitä Nietzscheen tulee - on se niin totaalisen yksipuolista ja siten niin pielessä kuin voi olla.
(Toki et ole suinkaan ainut Nietzsche-vihaaja, mutta argumenttisi ovat yhtä kajahtaneita kuin useimpien 'kolleegoittesi').

Sen verran sanon kuitenkin, että mikään Nietzscheä koskevista väitteistäsi ei läpäise kansainvälisen akateemisen Nietzsche-tutkimuksen kriteereitä. Ei ainutkaan! Joten miksi ottaisin sinut vakavasti. Enkä otakaan...
(Pahuuttakin vastaan voi vielä taistella mutta ilmiselvää ja itsepäistä tyhmyyttä vastaan ei...)

Pidä pääsi. Ethän sitäpaitsi ole haluava etkä kykenevä Nietzschestä uutta oppimaan. Pirun jääräpäinen, sanavalmis ja sitkeä akka (tämä oli tarkoitettu myös positiiviseksi kommentiksi ;)

*
Mutta mitä kausaliteetin analyysiin, sen pätevyyteen ja soveltuvuuteen makro- ja mikromaailmassa tulee, niin kommenttisi olivat oikein passeleita ja tyydyttäviä.

Tosin osasin niitä jo hieman odottaa, koska kyseisissä asioissa olet todellakin kova luu ja arvostan sinua, koska olet ylivertaisesti oppineempi insinööri- ja luonnontieteissä kuin minä, ja sulla on 'ei-populistista' kokonaisnäkemystä niissä.

Pointtini EPR-ongelman suhteen oli kuitenkin tarkoitettu vakavamman pohdiskelun aiheeksi.

Se vaatii 'valitettavasti' filosofista 'asennetta' - ei pelkästään laskutoimituksia ja empiirisiä kokeita.
Sillä jotta kokeet ja laskutoimitukset ylipäätään olisivat mahdollisia fysiikassa, meillä on oltava etukäteen valmiiksi 'kanonisoidut' alkuehdot aina jo valmiina, ennenkuin mikään hypoteesi ja koe laskutoimituksineen on mahdollinen.

Nuo alkuehdot eivät kuitenkaan ole johdettavissa suoraan maailmasta/todellisuudesta/havainnosta vaan niistä malleista ja teorioista/sapluunoista/paradigmoista, joilla olemme havaintomme selittäneet ja joihin olemme ne perustaneet.

Siten myös realiteetti- ja lokaalisuusehtojen on täytyttävä, jotta kausaliteetilla olisi mitään selittävää merkitystä havainnoinnissa.
Olen kiinnostunut kvanttifysiikasta filosofisesti lähinnä juuri tämän ongelman takia.

Fyysikot itse eivät pahemmin pohdi näitä asioita (ainakaan avoimesti) filosofian viitekehyksessä, koska siitä ei ole heidän mielestään mitään hyötyä itse fysiikan kannalta - kunhan vain tekevät mielettömän vaikeita laskutoimituksia supertietokoneillaan ja 'ajavat' mielettömän kalliilla hiukkaskiihdyttimillään 'tuhatta ja sataa'.

Silti - kun heiltä kysyy: mikä on totuus maailman synnystä ja vastaavaa, he alkavat käyttää powerpointtejaan ja heijastavat mitä hurjimpia kuvia kankaalle väittäen, että säieteoria edellyttää 11 ulottuvuutta, joista 6-7 on kuitenkin sisäkkäisiä (??)

Kari Enqvistin 'reduktionistinen' kuvaus modernista moniulotteisesta, fysikaalisesta maailmasta ('Vien Rucolan takaisin') muistutti lähinnä sktsofreenisen surrealistin tekstiä, jollaiseksi se toki oli tarkoitettukin - niin käsittämättömän vaikeiksi ja kognitiivisesti 'mahdottomiksi' - suorastaan metafyysisiksi - ovat kvanttifysiikan ja suhteellisuuteorian uusimmat mallit muodostuneet.

Kognitiivisesti ongelma on hyvin yksinkertaistaen siinä, että kun maailma yritetään kuvata nykyfysiikan ulottuvuudet huomioiden, se tehdään aina jonkinlaisen kuvan muodossa, koska me emme näe hiukkasia ja aaltoja, kvarkeista puhumattakaan.

Matemaatikoille jo pelkät kaavat ovat ikäänkuin animaatioita todellisuudesta, mutta yhtä kaikki: ne ovat animaatioita: siis keinotekoisia konstruktioita, joilla imitoidaan oletettua havaittua.

Me joudumme ikäänkuin 'piirtämään ja maalaamaan kuvan', jonka on tarkoitus symboloida modernin fysiikan todellisuutta - se ei siis edes teoriassa voi olla itse havaittava todellisuus - yhtä vähän kuin Danten Helvetti oli kirjaimellisesti tosi kuvaus.

Albert Camus kaikessa haaveettomassa lakonisuudessaan kirjoitti kuitenkin aivan nappiin jotenkin seuraavasti: minä kysyin maailmalta, mutta se oli hiljaa; minä kysyin tiedemiehiltä, mutta he piirsivätkin minulle kuvan; minä en siis koskaan tule tietämään.

Kas siinä vaatimaton ja yksinkertainen yhteenveto siitä, mitä fysiikka lopulta 'tietää'.

Teknologia on sitten asia erikseen. Sitä voinee pitää eräänlaisena tieteen 'sivutuotteena', välineenä, joka orjuuttaa meidät tekemällä meidät riippuvaiseksi itsestään - täydellisestä eli täydellisesti verkottuneesta Makrotietokoneesta - eräänlaisesta Jumalan teknologisesta korvikkeesta.

Mutta teknodeterministeinä ja tekniikan autonomian edessä alistuvina me olemme jo nyt hyvää vauhtia matkalla kohti maailmaa, josta yksikin oikein toteutettu terrori-isku tai odottamaton luonnonkatastrofi voi lamauttaa tai tuhota suurimman osan.
Esimerkiksi New York, Tokio, Lontoo jne. ilman sähköä 3-4 päivän päivän ajan on yhtä kuin maanpällinen helvetti.

Eikä vaihtoehtoja ole. On vain katteetonta toivoa - vähän samaan tapaan kuin yhtyeellä, joka soitti Titanicin kannella vähän ennen laivan uppoamista 'Sua kohti Herrani'.

Mutta toivo elää - kerrotaan...

Retoriikalla päähän ja populismilla takalistoon!

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan kommenttiin päreessä "Viimeisellä rannalla".
(Lisäys klo: 11.50)

No kiva - päästään taas riitelemään - 'ihanaa leijonat ihanaa!' ;) Olen kohdannut itseäni paljon fiksumman 'vastustajan'. Elämälläni on siis tarkoitus. Kiitos sulle evoluutio tästäkin päivästä!

matruuna kirjoitti

'...,mutta voidaan huoletta lähteä siitä, että aikuinen ihminen (tässä Nietzsche) sanoo mitä hän tarkoittaa ja tarkoittaa mitä hän sanoo. Sen enempää psykologisoimatta ja selittelemättä.'

Tuolla asenteella et olisi saanut kirjallisuutieteestä edes perusopintoja läpi. Täysin alkeellinen lukutapa argumentaatioineen.
Mutta ehkäpä se on tyypillistä insinööreille ja luonnontieteilijöille, jotka kuvittelevat, että todellisuus on juuri sitä, miltä se 'näyttää' (tämä käy kyllä jo vitsistä!).

Ei se ollut Nietzsche eikä Zarathustra, joka sanoi sen, minkä siteerasit. Zarathustra nimittäin lainaa tuossa ruoskajutussa eräältä vanhalta naiselta kuulemaansa 'viisautta'.
Nietzsche ei siis todellakaan voi tarkoittaa tässä, mitä sanoo tai sanoa, mitä tarkoittaa - ovela ironikko kun on, vaan hänen intentionsa lienee pikemminkin 'höynäyttää' ruukinmatruunan kaltaisia ritvasantavuoria.

Lue siis nyt piru vieköön se teksti ensin kunnolla, ennenkuin ryhdyt ampumaan imaginaarisia savikiekkojasi.

Ja pillun saamisen tai saamattomuuden sekoittaminen tähän juttuun osoittaa kyllä tyylisi sosiaalipornoisen tarkoitushakuisuuden. Vastaan samalla mitalla.
(Tosin myönnän kernaasti, että pata soimaa tässä kattilaa, joskin se kuuluu oleellisesti minun harkittuun ad hominem-strategiaani.)

Bertrand Russelliin en tuhlaa enää ruutia. Sen miehen luonne oli vielä 'patologisempi' kuin Nietzschen (lue Huonosti käyttäytyvät filosofit) - ks. PS.

Mutta ehkä ne kymmenet Nietzsche-tutkimukset ja artikkelikokoelmat, jotka tunnen, ovat sitten väärässä - ja sinähän senkin näköjään tiedät - karman lain inkarnaatio (?!) Voi helvetti, mitä sekoilua tieteen nimissä...

'Karman laki ei ole mitään muuta kuin syyn ja seurauksen laki. Jos on olemassa syy, siitä tulee seuraus - ennemmin tai myöhemmin, ja jokainen luonnontieteitä lukenut tietää syyn ja seurauksen lain. Kyseessä ei ole mystiikka eikä taikausko, vaan fysiikan puolelta tuttu syyn ja seurauksen laki.'

Jos edellisen lukee sinun periaatteillasi (= kirjaimellisesti ja tosikkomaisesti, koska olet tosikko - sic), niin siitä ei loppupeleissä jää käteen yhtään mitään. Pelkkä tyhjä trivia, jonka kukin voi mielessään kääntää ad hoc ja/tai post hoc, ergo propter hoc niinkuin parhaaksi näkee. (Ks. PPS.)

Olet(ko) jämähtänyt kausaliteetin ymmärryksessäsi newtonilaisen mekanistiikan tasolle? Olen siten huomaavinani, että sinussa piilee kantilainen 'salametafyysikko' - ikäänkuin kausaliteetti olisi ihan oikeasti (tosin 'vain' ymmärryksessä) olemassaoleva entiteetti.
Kvanttifysiikka ei tätä käsitystä tue - (Ks. PPPS.)

Kausaliteetti on pelkkä konstruktio, jota tarvitaan todellisuuden sementiksi, mutta joka ei itsessään ole nimenomaan muuta kuin keinotekoinen sekoitus: siis sementti.

Tämä väite pätee myös tilastolliseen kausaliteettiin, jonka tulkinnassa ei kyetä varmuudella erottamaan toisistaan korrelaatiota ja kausaatiota - paitsi strukturoimalla koejärjestelyt niin 'aukottomiksi', että tämän jälkeen itse kokeen järjestäminen voidaankin kyseenalaistaa, koska a) koe ei tule antamaan uutta tietoa eikä b) ole falsifioitavissa.

*
'Jos Nietzschen on todella pitänyt mennä pyytelemään tekstejään anteeksi joltakulta katoliselta ladylta, niin ei voi muuta sanoa kuin että todella pateettinen, epäkypsä ja lapsellinen tapaus. Jos ihminen ei kykene elämään kuten opettaa, niin joko opeissa on vikaa tai sitten ihmisessä itsessään.'

Ai että sinä tiedät, mitä Nietzsche opetti..? Vain insinööri voi väittää tuolla tavoin!

Ilmaisin intentioni huolimattomasti ja sillä tavoin epäselvästi. (Olisin toki voinut olla sekä huolellinen ja epäselvä yhtä aikaa kuten Nietzsche.)

Ei Nietzsche mitään anteeksipyydellyt. Hän vain kohteliaana miehenä tiedusteli, oliko tekstinsä mahdollisesti loukannut rouvan vakaumuksia.

Jos ajatellaan ruukinmatruunaa ko. rouvan tilalle, niin epäilemättä Nietzsche olisi tällöin hyvin suurella todennäköisyydellä (ehkä voisimme puhua jopa kausaatiosta: kaikki ruukinmatruunat vihaavat kaikkia nietzschejä) saanut turpaansa - tässä tapauksessa ateisti-buddhalaiselta agathachristieltä. Karman laki - sitähän se tietysti taas on...

*
PS.
Se, joka turvautuu filosofian historiassaan Nietzschen osalta vain Russelliin, saa 'hyvän' (siis surkean) esimerkin siitä, mikä on anglosaksisen, analyyttisen filosofian taso itseymmärryksen ja ihmistuntemuksen suhteen filosofisen antropologian viitekehyksessä.

Wittgenstein tiivisti myös tämän tosiasian tokaistessaan Russellille ja G. E. Moorelle heitä väitöstilaisuudessaan (aiheena Tractatus) selkään taputtaen: 'Olkaa huoleti, te ette koskaan tule ymmärtämään tätä kirjaa'.

Russellille on kuitenkin laskettava plussaksi hänen tietty huumorintajunsa. Mainitusta vätöskirjatilaisuudesta Bertie totesi: 'Missään niin absurdissa en elämäni aikana ole koskaan ollut mukana.'
Nelikymppiselle Wittgensteinille piti nimittäin saada oppiarvo, jotta hänelle olisi säädösten mukaan voitu antaa virallinen luennointioikeus Cambridgessä (hehheh).

PPS.
Ad hoc -selitykset eli latinan "tähän" (tätä tarkoitusta varten/RR)
Selitys, joka keksitään saman tien kumoamaan vastaväite tai vastaamaan kriittiseen kysymykseen. Huuhaa-väitteiden helmasynti, joka tekee monesti mahdottomaksi keskustelun paranormaaleista väitteistä.
*
Post hoc, ergo propter hoc eli latinan "tämän jälkeen, siispä tämän takia"
Tässäkin sekoitetaan kausaalisuus ja korrelaatio luulemalla kahta toisiinsa liittymätöntä asiaa syy- ja seuraussuhteessa oleviksi.
Virhe on hyvin yleinen, sillä se on tavallaan sisäänrakennettuna jokaiseen ihmiseen. Meillä on vuosituhansien aikana kehittynyt tapa etsiä syitä ja seurauksia, mutta valitettavasti tällainen ajattelu johtaa yhtä helposti vääriin kuin oikeisiinkin johtopäätöksiin.

http://keskustelu.skepsis.fi/html/virhelista.htm

PPPS.
EPR-paradoksi on kuuluisa kausaliteettia epäsuorasti koskeva ja samalla myös filosofisesti kiinnostava metafysikaalinen ajatuskoe. Einstein ei nimittäin halunnut 'kadottaa' kausaliteettia, koska hänen mukaansa 'Jumala ei heitä noppaa'. Monet ovat tosin eri mieltä kuin Iso-E.

Mutta jos realiteetti- ja lokaalisuusehto eivät täyty (ks. linkit), silloin myös kausaliteetti menettää merkityksensä, koska sillä ei ole mitään kiinnekohtaa havaittavassa todellisuudessa. Tilanne on siten Richard Rortyn slogania lanatakseni: 'World, well lost' (tosin tuo well on retorista liioittelua).
Voisimmekin väittää, että mikäli kausaliteettia (vrt. Jumala) ei olisi olemassa, se pitäisi keksiä!

http://www.kolumbus.fi/kblinnik/epr/johdanto.htm

http://www.kolumbus.fi/kblinnik/epr/epr.htm

Nietzschestä Takkiraudan päreessä

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen "Viimeisellä rannalla".

*
'Toisin kuin Ayn Rand, hän ei palvo nietzscheläistä amoraalista egoistista yli-ihmistä, vaan hänen sankarinsa on lisäarvoa tekevä ammattilainen - artesaani, käsityöläinen, ammattimies, insinööri. Kärjistäen Shute siis asettuu porvarin puolelle aatelisherraa vastaan.'

Tuossa on väärä yleistys Ayn Randin Nietzsche-faniudesta, joka ei ollut ollenkaan niin yksioikoista kuin sinä kirjoitat.
Lue vaikka englanninkielisen wikipedian Nietzsche-osio Randista, niin ei tarvitse populisoida kohtuuttomasti.
Pilaat vain päreesi asian, joka vaikuttaa kyllä kotikutoiselta psykologisoinnilta - sinänsä ihan kiinnostavalta.

Sitäpaitsi Nietzschen yksipuolinen leimaaminen amoraalisen egoistisen yli-ihmisen ihailijaksi on väärinkäsitys - lukutapavirhe.
Nietzsche itse ei koskaan ylistänyt henkilökohtaisessa elämässään tällaista brutaaliutta - eikä hän siihen myöskään kirjoissaan missään suoranaisesti kehoita.

Se, mitä hän kirjoitti, on 'sulatettava' toisin kuin tavanomaisesti luetaan. Valitettavasti tämä vaatii syventymistä - märehtimistä kuten Nietzsche itse kirjoitti.

Huvittaa, miten Nietzsche kerran jopa melkein pyyteli anteeksi kirjoittamaansa tekstiä eräältä vanhemmalta katoliselta ladyltä, joka oli lukenut Hyvän ja pahan tuolla puolen Sils-Marian kesäpaikassaan alpeilla.
Ettei tämä lady nyt vain käsittäisi liian kirjaimellisesti ja loukkaantuisi. Tällainenko on egoistinen ja amoraalinen ihminen käytännössä? Hehheh!

Nietzschen tekstit ovat kokeita, jotka mittaavat meidän sietokykyämme ja tulkintamme rajoja. Jos ne lukee suorina kehoituksina esimerkiksi psykologiseen egoismiin 'pahuuteena', niin ollaan langettu hänen virittämäänsä ansaan - on ryhdytty apinoimaan jotain, jota pitäisi pikemminkin vastustaa.

Kuka hullu nyt ryhtyisi ampumaan muita yli-ihmisyystunnossaan - paitsi nimenomaan potentiaali hullu! - kuten tiedämme.

Mutta ovatko ihminen ja maailma sellaisia kuin Nietzsche ne pahimmillaan kuvaa? Sitä sopii tietenkin pohtia, ja ennenkaikkea yrittäen sanoa hänelle perustellusti ei! - jos kykenee...

Joka tapauksessa yli-ihmis-ideaali on nimenomaan henkinen: esteettinen ja moraalinen tavoite - ei mikään saappaat jalassa marssiva nationalistinen ja antisemitistinen protonatsi - tyyppi, jota Nietzsche halveksi jo elinaikanaan.

Tämän tietävät kaikki ne, jotka ovat lukeneet Nietzschensä huolellisesti tai tutustuneet vähänkään käytyyn akateemiseen keskusteluun - lukuunottamatta tietysti vannoutuneita antinietzscheläisiä, jotka lukevat häntä kuin 'saatanallisia säkeitä', ja joille hän on kuin punainen vaate.

Näitä 'yhdellä silmällä' lukijoita löytyy niin kantilaisista, deontologisista transsendentalisteista kuin psykologisen tunneteorian kannattajista - niin kristityistä, ateisteista kuin liberaaleista ja sosiaalidemokraateistakin.

Mutta se, mitä Nietzsche kirjoitti nihilismistä, ei häviä ikäänkuin sormia napsauttamalla tai panemalla pään pensaaseen - siis kieltämällä hänet pakkomielteeomaisesti.
Varsinkin me europpalaiset, rationalistisen ja tieteellisen valistusajattelun kasvatit, elämme nykyään nihilistisessä ajattelumaailmassa/todellisuudessa enemmän kuin missään muussa ajattelun ulottuvuudessa.

Tässä mielessä 1900-luvun lopun ranskalaiset filosofit olivat kyllä aivan oikeassa, vaikken heidän konstruktivismistaan erityisemmin pidäkään. Siitä puuttu nietzscheläinen hyve-etiikka.

Jos tätä tosiasiaa ei suostu tai kykene näkemään, ovat ilmeisesti rationaaliset ja psyykkiset defenssit lauenneet päälle.
Se on ymmärrettävää, joskin jokainen älyllinen defenssi on itsepetos, joka vääristää suhdetta ihmisiin, maailmaan, todellisuuteen.

Ehkä Nietzsche vaati liikaa - samaan tapaan kuin Jeesuskin vaati liikaa.

Mitään karman lakia me emme tähän kuitenkaan tarvitse, koska kohtalousko ei ole muuta kuin taikauskoinen tapa pitää yllä kostohimoa/ressentimenttiä (oikeuden 'lainomaista' toteutumista ilman oikeudenkäyntiä kohtalonvälttämättömyytenä tässä elämässä: viimeisen tuomion buddhalainen versio), ja sen kummatkin - sekä Jeesus että Nietzsche - kielsivät jyrkästi - niin yllättävältä kuin tämä jälleen kerran kuulostaakin ennenkaikkea Nietzschen osalta.

Jeesus tosin puhuu kyllä paljon helvetistä - Nietzsche sen sijaan ei.

Yllättävää tämä on vain populisteille, jotka kirjoittavat opportunismin periaatteella tukeakseen ennakkoluuloillaan kotikutoisia ja hämäriä yleistyksiään.

Populismin Pyhä Historiallinen Aate

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Suvaitsematon (?) kristinusko".
(Lisäys - PS. klo: 17:35)

*

Ihan hyvä kirjoitus taas monine hienoine kommentteineen (tarkoitan kaikkia kommentteja!)

Mutta enpä olisi uskonut ruukinmatruunan potevan näin pahaa islamofobiaa.

Tässä annettu ikäänkuin kristinuskokeskeinen totuus historiasta edustaa jälleen kerran sitä veren omasta nenästä kaivamisen mentaliteettia/perinnettä, johon kaikki poliittisesti naivin uhmakkaat ihmiset usein lankeavat.

Sen vuoksi suhtaudun tekstissäsi esitettyihin 'faktoihin' ja niiden tulkintoihin perin kyynisesti. Sitäpaitsi 'hullua' (Islam) ei kannata ärsyttää, koskapa hän on jo valmiiksi tolaltaan. Eikä sotaa kannata käydä niin kauan kuin diplomatia on vielä mahdollista.

(Myönnän kyllä, että esim. pääministeri Chamberlain teki kohtalokkaan virheen suhteessa Hitleriin juuri diplomatiaperiaatteen vuoksi 1938. Churchill ei olisi sopinut Hitlerin kanssa enää mistään.)

En kuitenkaan asetu varsinaisesti puolustamaan islamia, joskin pari kolme hajahuomiota on paikallaan.

Mitä renessanssiin tulee, niin väitteesi on historiallisesti yksipuolinen ja sisältää kontrafaktuaalista päättelyä, joka tunnetusti on kaikenkarvaisten jossittelijoitten (loogikot) 'heiniä' ja siten spekulointia.

Islam vaikutti varmasti yhtä lailla - ja enemmänkin - antiikin tekstien siirtymiseen Europpaan kuin bysanttilaisten oppineiden pako Konstantinopolistakin 1300-luvulla.

Arabiankieliset Aristoteles-kommentaarit siirtyivät nimittäin jo paljon aiemmin Eurooppaan Espanjan (varsinkin Toledo 800-900-luvuilla: ensimmäinen renessanssikeskus), sekä ylipäätään luostareitten kautta Ranskan ja Italian ensimmäisiin yliopistoihin. (Ks. esim. Albert Suuri)

Mitä meemehin tulee, niin täytyihän evolutionistienkin (Dawkins etunenässä) 'keksiä' oma metafysiikkansa selittämään kulttuurin kehitystä.
Mutta metafysiikaksi memetiikka kyllä jää - tai paremminkin: sulautuu uusplatonistis-peräisiin selitysmalleihin (panteismi/Spinoza, panenteismi/Hegel jne.).

Nyt on myös muistettava, että jos historiasta halutaan löytää jotain 'järkeä' - motiiveja tai intentioita, sitä ei voi palauttaa totaalisti metafysiikkaan tai biologiaan ilman että kadotetaan samalla merkitys, jota etsittiin.

Emme oleta, että muurahainen päättää tekemisistään, mutta meidän on väistämätöntä ajatella, että Napoleonilla oli päätöksiinsä ja tekoihinsa henkilökohtaiset syynsä, joita toki voidaan arvioida myös paljon laajempia perusteita vasten.

Mutta sanoa, että Napoleon toimi kuten toimi evoluution 'määräämänä' (ks. PS) tai vallantahdon pohjalta on yhtä käsittämätöntä kuin kertoa että Muhammadilla oli puhuva kameli, joka neuvoi häntä.

Tiivistäen - sekä evoluutioteoreetikot että myös Nietzsche kertovat käänteisiä satuja ihmisen motivaatiosta...

Mitä karman lakiin tulee, niin taikausko se kukoistaa fatalismeineen matruunan päässäkin.
Sitäpaitsi kirjoituksesi sisäinen johdonmukaisuus pettää.
Ensin kiellät kristinuskon suvaitsemattomuuden (!?), sitten hyökkäät islamin suvaitsemattomuutta vastaan kauhistellen varsinkin sympatiseeraamasi väkivallattoman buddhalaisuuden kohtaloa islamin kynsissä.

Alkulähtökohtasi (joka on historiallisesti vaikkei opillisesti kyseenalainen) kääntyy kuitenkin huolestuttavan epäloogisesti päälaelleen: kristinuskon suvaitsevaisuus onkin ollut sen huono piirre: tarvitaan suvaitsematonta kristinuskoa, jotta meemien taistelussa pärjättäisiin.
Kyse on siis sosiaalidarwinistisesta kilpailusta meeminonsensella höystetynä. Ja siinä välissä ollaan sitten niin buddhalaista niin buddhalaista ;)

Miksi? Buddhalaisuushan on 'olemassaolon taistelussa' tappion kärsinyt luuserilauma (heh). Miksi kannattaa moista? Mutta ethän sinä kannatakaan..?! Vai? Mä en nyt ymmärrä...

Historiankirjoitustasi voi ristiriitaisuudessaan ja tendenssimäisyydesään verrata saksalaiseen nationalismiin (wie es eigentlich gewesen=Deutschland überalles), natsismiin ja kommunistiseen vastineeseensa.
Itse asiassa se ei ole historiankirjoitusta vaan skientistisen sosiaalidarwinistin ja evolutionistin propagandaa.

Ja sitten sulla on vielä kanttia nuijia humanismi tieteen nimissä (dialektisista ideologioista - huhhuh, mitä propagandaa!), vaikka esimerkiksi juuri Hegel vaikutti tärkeältä osalta myös Darwinin teoriaviitekehyksen muotoutumiseen.

Populismia, populismia, populismia...

Keskity mieluummin pieniin asioihin, kun sulta kerran ihan oikeasti löytyy aivan helkutisti faktoja (skeptisenä kyynikkofilosofina en puhu tiedosta, koska en tiedä, mitä todellinen tieto on - kuulostipa tämä sitten pilkun viilaamiselta tai ei).
Näissä isommissa linjauksissa sä vain paljastat oman populistisen 'höyrypäisyytesi' (noo - populisti olen minäkin..;).

En nyt heti muista höyrypäisyyden kemiallista kaavaa, mutta sä varmaan muistat ;)

Lopuksi: Hyvää jatkoa buddhalaiselle sosiaalidarwinismillesi. Maailman mahdottomin ideologia on näköjään keksitty.
Se tosin edellyttää Nietzschen liki mahdotonta ihannetta: roomalaista keisaria, jolla on Kristuksen sielu.

Mutta miten evoluutiolta onnistuu kehittää vallantahtoinen rauhanenkeli, joka ei janoa kostoa? Ja vieläpä sellainen, jota 'fiksummat' pedot eivät tuhoa sukupuuttoon. Mission impossible sanon minä - vaikkei evoluutiolla tietenkään mitään missiota ole...kunhan 'hahoilee' eri vaihtoehtojen kanssa...

*

PS.

Lisäsin lainausmerkit termiin määräämänä, koska evoluutio itsessään on päämäärätön ja alkulähtökohdaton. Toisaalta ymmärryksemme ajattelee aina antrooppisesti ja antropomorfisesti yrittäessään selittää sekä mikro- että makrotason evoluutiota.

Näin ollen ymmärrys väistämättä sisällyttää teoriaan pelkän mekanistisesti kuvailevan ja matemaattisen aineiston lisäksi myös kausaalis-finaalisesti selittävän elementin/ulottuvuuden, vaikka nimenomaisesti pyrkisikin välttämään tätä implikaatiota.

Tähän liittyen vielä olennaisempaa on kuitenkin se jo tekstissä käsittelemäni seikka, että mitä paremmin onnistumme selittämään todellisuutta niinkuin se on - reduktionismin periaatteella, hypoteesit minimoiden - sitä vähemmän kaikella sillä, mitä olemme sanoneet, on mitään merkitystä antrooppisella - siis ihmisen ymmärryksen tasolla.

Jäljelle jää pelkkä sattumanvarainen havainto, joka määritellään 'kuolleella muodolla' eli matematiikalla.

Henkilökohtaisesti en haluaisi elää tuollaisessa maailmassa - etenkään kun tiedän, miten itseymmärrykseltään, etiikaltaan ja argumentatiivis-käsitteelliseltä tasoltaan 'kyseenalaisia' ihmisiä luonnontieteitten maailmasta saattaa tulla.

Selitä nyt näille sitten, millä ehdoilla ajattelu toimii, kun ko. ihmisen 'pää' on kuin tähtitornin kaukoputki: se näkee ja havannoi pitkälle ja tarkasti, mutta jos kysyt siltä, 'mitä näet', sinulle vastaa robotti, jonka voi koska tahansa korvata toisella.

He eivät ole ihmisiä sanan täydessä merkityksessä nämä (luonnon-)tieteilijät - he ovat nimittäin (luonnon-)tieteilijöitä.

Heidegger piti tiedemiehiä (varsin ilkeä kommentti!) maailman säälittävimpinä orjina, jotka - näin ymmärrän tuon 'määritelmän' - toistavat kuin koneet sen, minkä havainnoivat tai ovat oppineet.

Ei virheitä, vain todennetun havainnon totuus - ikäänkuin havainto - ikäänkuin materia! - olisi mitään muuta kuin vesi, joka lipuu sormien välistä, ilma, jota ei saa varastoitua, maa, joka kompostoituu ja muuttuu kasveiksi, tuli, joka häviää lähes olemattomiin poltettuaan 'itsensä' loppuun.

Meidän on kerrottava itsellemme tarina todellisuudesta ja maailmasta, jossa elämme, koska maailma ei sitä meidän puolestamme ja meille 'antaen' tee, vaikka onkin se, mikä se on.

religiousfreaks.com/.../pope-vs-islam-cartoons/.

Fasistista menoa

Yläkuva: Uncle Sam pakottaa sinut vapaaseen markkinatalouteen
Alempi kuva: Räsänen ja JarMom yhteisellä kiertueella

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Junamatkan kuvaus".

Invisible handjob sanoi:

Jarmom kirjoitti: Edellisen paperilakon aikaan oli selvillä paperimiesten sahaavan omaa oksaansa röyhkeästi. Siinä oli se unohdettu vastuu. Yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Kannattaa soittaa rikospoliisi paikalle, jos yritystä aiotaan muuhun toimintaan käyttää.

Ja kappaletta myöhemmin:Työntekijöiden vastuullisuuteen ei ole luottamista. Tämähän huomattiin viimeksi Kemijärvellä. Ajatellaan vaan itseään, vaikka työtä oli tarjottu vuosikymmeniksi. Missä kiitos?

Hieman onnahti logiikka tässä. Mistä pitää kiittää, jos yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa? Tarjotut työpaikat ovat ainoastaan keino tavoitteen saavuttamiseen ja keinosta luovutaan heti, kun se ei kelpaa.

Ja mikä vastuu työntekijöille sitten yht'äkkiä kuuluisi tässä etiikassa. Jos yrityksen ainoa tehtävä on tuottaa voittoa omistajille, niin työntekijän ainoa tehtävä on yrittää lypsää firmasta niin paljon hilloa irti kun vain ikinä pystyy. Tässä paperimiehet ovat onnistuneet ihailtavasti.

Aika hassu vaatimus, että yritykset vain saisivat pelata viidakon laeilla ja muiden tulisi huolehtia jälkien siivoamisesta.

*

Invisible handjob on minun näkökulmastani oikeassa.

Mutta.

Kemppisen blogissakin on oma(t) 'kotifasistinsa'. Jos minä muka olen se toinen, niin sitä toistakaan - jarmom - ei ole vaikea arvata. Edustamme tosin eri - ikäänkuin kilpailevia - 'fasismeja'. Se on sitä vapaata kilpailua parhaimmillaan..;/

Oikeudenmukaisuusteorioita ja arvokeskustelua tähän kilpailuun ei pidä sekoittaa.
Vain kateus, valehtelu, huijaus, naamiointi, kusetus jne. ovat tämän kilpailun perimmäisiä 'sääntöjä' - sikäli kuin valehtelu voi olla sääntö...ja miksei voisi, kun se sellaiseksi juridisesti naamioidaan...

*

Jarmomin mukaan elämme ilmeisesti liian epävapaassa ja arvopainotteisessa markkinataloudessa.
Okei - pelataan peli loppuun ja hankitaan 'tuliaseet'. Käydään 1918 sota uusiksi ihan reilusti ja silmästä silmään eikä pakenemalla legitimoidun kusetuksen suojiin.

Minun moraalini kyllä antaa periksi sellaisen 'rehellisyyden' mutta ei tätä Helvetin Pyhän Pörssin suojiin piiloutumista aina, kun suuryrityksen saldo näyttää 'eräitten' (keitä nämä ikäänkuin 'kasvottomat' eräät ovat?!) 'kvartaalisesti' mitattuna liian pientä voittoa suhteessa tuotanto- ja sijoitusriskeihin.

*

Mutta jos on eräänlainen lainalaisuus, että kapitalismi väistämättä - enemmän tai vähemmän säännöllisesti - ajaa itse itsensä lamakausiin kuumentamalla talouden aika ajoin liiallisesti (jolloin katteetomat sijoituskuplat puhkeavat), niin kai sille nyt on olemassa maltillisia osavaihtoehtojakin keynesiläiseen tapaan.

Entä mitä perimmäistä hyötyä silloin on monetaristisesta talouspolitiikasta, jossa koroilla spekulointi tulee yleensä aina liian myöhään, koska 'liian varhain' käytettynä se merkitsee jälleen kerran vapaan kaupan rajoittamista eli kasvun jarruttamista ja taannuttamista - ja siten elintason laskua(?)
Tässä on jotain hyvin hyvin kipeää - sekä loogisesti että psykologisesti.

Joko on niin, että 1) auto (talous) ei enää tottele ohjaustamme - ei ole totellut aikoihin, koska ratti on sökö - tai 2) että ajamamme auto (perimmältään itse ihminen talouspolitiikasta riippumatta) on jo alunperin rakennettu väärin.

Joku sanoo nyt, että kulutus ja tuotanto, kysyntä ja tarjonta ovat liian monimutkaisella tavalla sidoksissa toisiinsa varsinkin, kun ihmisen kulutusmotiiveista ei kunnolla ota pirukaan selvää (mikä ei oikeastaan pidä paikkaansa, koska kauppa manipuloi (kulutus-)tarpeita), niin ok - nostan kädet ylös ja joudun toteamaan, että emme voi siis tietää edes sitä, johtuuko ohjausvirhe ajon aikana tulleesta yksittäisestä viasta vai siitä, että kulkuvälineemme (me itse) on jo alunperin täysi paska.

*

Jos jälkimmäinen oletus (2) ihmisen motiivien raadollisuudesta ja lyhytnäköisyydestä pitää paikkansa, niin sekä jarmomin että myös minun 'fasismini' osoittautuvat lähinnä psykologiseksi egoismiksi, jonka johdonmukaista noudattamista kutsutaan joskus rikollisuudeksi, joskus menestykseksi, joskus jopa sankaruudeksi.

Kenen joukoissa seisot, sen lippua kannat. Mutta minulla on aivan oma lippu, koska muodostan itse oman joukkoni. Näin lienee asiat jarmomillakin, ja jos hän muuta väittää - valehtelee!

Ai niin - niinhän sen 'pitikin' olla...

adbusters.org/the_magazine/content/view/147.
www.why-war.com/encyclopedia/concepts/Fascism/.

Amy Winehouse - live in London

Amy Winehouse Back to Black - LIVE
(Aivan jumalaista laulua..!)

Amy ei vielä ole kuollut...
Amy Winehouse - Back To Black Live In London (tammikuu 2008)
Amy Winehouse - Back To Black Live In London (Shepherds Bush Empire)...

Karjalan Kunnailla

Paras Suomessa koskaan tehty TV-sarja. Esimerkiksi Kotikatu ei ole mitään tähän verrattuna...(Kuvasta puuttuu muutamia päähenkilöitä).

Karjalan kunnailla (televisiosarja)

Karjalan kunnailla saa jatkoa

http://areena.yle.fi/hae?pid=925809

Jodie Foster

Jodie Foster hakkaa mennen tullen Blogistanian kälättäjäfemakot.

baltazar2.blogspot.com/2007/09/cute-litle-jod....

Seksuaalisesti korrektia käyttäytymistä

Ylimmäinen kuva on lisätty tähän Blogistanian edistyksellisten ja tiedostavien naisten närkästyksestä johtuen. Samalla tulen myöntäneeksi, että alempi kuva implikoi sovinistisen asetelman, joka ei ollut alkuperäinen tarkoitukseni - ei missään tapauksessa. Nöyrin anteeksipyyntöni varsinkin Iinekselle.

Nyt kun elämme seksuaalisen nollatoleranssin aikaa, miehille on tullut entisestään - ikäänkuin se ei sitä olisi jo aiemminkin ollut tarpeeksi hankalaa - vaikeammaksi ilmaista naiselle, että tämä on viehättävän ja vetoavan näköinen ja oloinen 'pimatsu' (anteeksi tökerö termi).

Minulla on ehdotus miehisen halutyönnön (ja tykövedon) tapakulttuuriimme soveliaaksi ratkaisuksi.

Ehdotukseni ei ole uusi, mutta vanha keinohan on tunnetusti aina parempi kuin (kives-)pussillinen uusia (sanoivatpa evoluutioteoreetikot mitä tahansa).

Mies! Kun lähestyt naista, joka on herättänyt luonnolliset vaistosi vetovoimallaan, etene häntä kohti kohtuullinen ruusupuska kädessäsi, pysähdy 3½-4 metrin päähän ja luo ladyysi katse, joka ei anna sijaa epäilylle.

Sitten rykäiset virallisesti ja ryhdyt laulamaan.

Jos lauluäänesi on 'syvältä', nykytekniikka auttaa meitä suuresti, koska ipodistasi voit kytkeä päälle Jorma Hynnisen takkisi alla olevaan vahvistimeen ja vain liikutella huuliasi, kun liedmestari vuodattaa rakkauden paatoksensa tavalla, joka ei voi jättää kylmäksi kuin sikakyynisimmät androgyynifeministit, joiden seksuaalielämä on fiksoitunut sadomasokistisista kidutusrituaaleista saatuun tyydytykseen.

Laulutyyppi, jota tässä ennenmuita suosittelen on tietysti serenadi (ei marinadi).

Niin minä neitonen sinulle laulan

kuin omalle kullalleni

jos olis valtaa niinkuin on mieli,

niin ottaisin omakseni.

Mikäli laulun kohteen neidolla on vähänkään vaistot kohdallaan, hän tuskin ottaa hetimiten kännykällään yhteyttä lakimieheen, koska eleesi jättää vilpittömyydessään ja tyylikkyydessään 'kolleegasi' eli puolituhmia huutelevat rentoreiskat ja kähmäkaukot kuin nallit kalliolle.

Nollatoleranssi tulee! Opi gentlemanniksi! Laula serenadi ihastuksellesi - (nyt myös playbackina).

*

Kaksi instrumentaaliserenadia jatkokurssia varten.

http://www.youtube.com/watch?v=n92ATE3IgIs (Moonlight Serenade, Glen Miller)

http://www.youtube.com/watch?v=8dzToTknolk (La Serenade interrompue, Debussy - vain vaativimpaan makuun)

nro16.blogspot.com/2007_06_01_archive.html.

http://www.somerniemenmusiikkiteatteri.net/talkootanssitinfo.html.

Autius lehtipuissa

Hiljentykäämme P. Mustapään runon ääressä. Tämän runon tunnistaa jokainen ja ehkä parhaiten Sulho Rannan säveltämän herkän laulun muodossa.
Harvoin on yksinäisyyttä kuvattu näin sielukkaan surumielisesti - vai onko tämä yksinäisyyttä? Tyhjyydentunnettakaan se ei välttämättä ole, koska lehtipuiden autiudessa tuuli sentään tuo mintun ja ruusun tuoksuja (oletettavasti?) rakkauden kryytimaalta.

Tämä on sanatonta, ei-intentionaalista (mihikään kohdistumatonta tai mistään nimenomaisesta kohteesta syntyvää) kaipausta, jonka 'rekisteröivät' ja josta 'raportoivat' yksinomaan aistit, joiden viestiä ja sanomaa kieli ei pysty kääntämään - ei ainakaan ilman, että tunne menettäisi jotain autenttisuudestaan ja alkuperästään.
Silti Mustapää on onnistunut kirjoittamaan runon, jossa sanat ikäänkuin tekevät itsensä tarpeettomiksi samalla, kun ne toimivat tunteen mediumina - (ks. PS. ja PPS.).

Kansanlaulu (P. Mustapää)

Vain pieni kansanlaulu
ja sanoja ei ole ollenkaan.
Vain pieni kansanlaulu,
ei sanoja ollenkaan.

Vain tuoksua mintun ja ruusun,
jota tuuli kantaa tullessaan,
vain tuoksua mintun ja ruusun
tuo tuuli tullessaan

Vain yksinäinen lintu,
joka synkeällä kedolla valittaa,
vain yksinäinen lintu,
joka kedolla valittaa.

Vain autius lehtipuissa
ja sininen rakkauden kryytimaa,
vain autius lehtipuissa,
sininen, autio maa.

YLE Teema Sininen laulu Taiteilijat Kirjallisuus Haavio Martti

http://www.kolumbus.fi/pertti.k.mustonen/jalanjaljet.htm (Täältä löytyy runsaasti mielenkiintoista lyrikkaa - lähinnä kotimaista tuotantoa)

PS.
medium (n.)
1584, "a middle ground, quality, or degree," from L. medium, from neut. of adj. medius (see medial). Meaning "intermediate agency, channel of communication" is from 1605. That of "person who conveys spiritual messages" first recorded 1853, from notion of "substance through which something is conveyed." Artistic sense (oil, watercolors, etc.) is from 1854. The adj. is 1670, from the noun; as a designation of cooked meat, it is attested from 1939. Happy medium is the "golden mean," Horace's aurea mediocritas.
http://www.etymonline.com/

PPS.
Mustapään runon tunnelmaa kuvailemaan sopii sekä ko. runojen että runoilijoitten temperamenttieroista huolimatta erinomaisesti Federico Garcia Lorcan erään runon viimeinen rivi: ...'ja äänettömyys lähtee liikkeelle'. Mestarillinen kielikuva!

Sina tulla minu Buduaari!?

Kierrätetään hieman hirv..öö...'hyvää kamaa'. Kiitos solille.

Ensi vuoden euroviisuvoittaja!
Ma itke, ma naura, ma tanssi ja hihku...ma saada twelve points!
(Ne oli kyllä miinuspisteitä/RR huom...)

Mikä on merkin merkityksen merkitys?

Uusin päre löytyy tästä: Mikä on merkin merkityksen merkitys?

Aika 'huono' yli-ihmiseksi?

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Filosofien huono käytös".

Petri kirjoitti

'Nietzscheen liittyen tässä käsitellyn kirjan pohjalta saa kuvan, että hän oli kaikkea muuta kuin mitä hänen on väitetty olleen eli kiltti, hyvä pianisti ja arjalaisia inhoava.'

No hyvä, että tämä asia sinullekin viimein 'valaistuu'. Oikeastaan kirjan otsikko Huonosti käyttäytyvät filosofit ei lainkaan päde Nietzscheen. Hän oli nimittäin aivan liian hyvin käyttäytyvä filosofi!
Nietzschen myöhäistuotannon briljantit tekstit vain eivät ole kovin 'hyväkäytöksisiä'.
*
Nietzschellä oli kirjoituksissaan (ajattelussaan - ei omassa elämässään) kaksi 'luontoa', joista jälkimmäistä - Wagner-breakin (1878) mutta etenkin Zarathustran (1883) jälkeistä - ilmaisemaa 'luontoa' kaikki hänen läheisimmät ystävänsä kovasti kummastelivat ja jopa kavahtivat.

'Onko ihmisen mahdollista luopua niin totaalisti sielustaan ja korvata se toisella?', kuten eräs parhaimmista yliopistokauden ystävistä, filologi Erwin Rohde kirjoitti jo Inhimillistä, liian inhimillistä teoksen (1878) julkaisun jälkeen.

Nietzshe vastasi ehkä hieman kieli poskessa jotenkin niin, että tämä toinen luonto tarvitaan, jotta ensimmäinen ('parempi?') korostuisi ja tulisi paremmin ymmärrettyä (vrt. kristologinen ongelma eli Kristuksen kaksiluonto-oppi).

Käytännössä kävi päinvastoin, mutta syy ei ole yksinomaan Nietzschen vaan hänen antisemitisti-natsi-sisarensa, joka 'brändäsi' veljeään ja tämän tuotantoa saksalaisen nationalismin tarpeisiin jo siitä lähtien, kun tämä oli täysin riippuvainen muitten avusta, ja kykenemätön kontrolloimaan teostensa ja jälkeenjääneitten papereittensa toimittamista.

Mutta ylipäätään ja ennenmuuta syy on lukijoiden oma mielikuvitus, ennakkoluulot ja siten epäkriittisyys.

Joku voisi sanoa, että Nietzshen strateginen clue oli kirjoittaa niin, että lopullinen tulkintavastuu teksteistä siirtyy sawolaisittain väistämättä lukijalle.
Mutta kuten tiedetään, tämä strategia on aiheuttanut kaikkein eniten väärinkäsityksiä ja ylilyöntejä hänen lukijoidensa/tulkitsijoidensa keskuudessa.

Toki vielä sitkeämpiä väärinkäsityksiä Nietzschestä sikiää siellä, missä häntä ei ole luettu lainkaan, ja missä ollaan siten pelkän yksipuolisen 'juorukeskustelun' tasolla (mitä Huonosti käyttäytyvät filosofit ei ole!)

Nietzsche itse kyllä varoitti useaankin otteeseen tekstiensä tulkintojen - ehkei niinkään väärintulkinnan kuin yksipuolisen lukemisen - mahdollisuudesta.

Mutta ilmeisesti N. ei sitä varoitusta kuitenkaan kyllin selvästi julkituonut, mistä 'laiminlyönnistä' häntä on sittemmin katkerasti ja halveksuvasti syytetty mm. liberaalidemokraattisten, itsensä 'tekopyhäköiksi' korottaneitten 'pintaliitäjämoralistien' (esim. B. Russell) piirissä.

Oikeampaa lienee kuitenkin sanoa, että johdonmukaisuuden nimissä Nietzsche ei oikeastaan edes voinut kirjoittaa: 'tulkitkaa minua 'näin ja näin', koska silloin hän olisi tullut samalla väittäneeksi, että esimerkiksi Zarathustra sisältää jonkin nimenomaisen ja eksplisiittisen käytännön ohjeistuksen - ikäänkuin 'Kymmenen käskyä', joita ihmisen pitää noudattaa.
(Toki Zarathustra antaa 'ohjeita', mutta eivät ne mitään konkreettisia käskyjä ole.)

Kyseisestä dilemmasta löydämmekin Nietzschen sielun varsinaisen paradoksin: ah miten mieluusti hän olisi ne Kymmenen uutta käskyä kirjoittanutkaan!, sillä totisesti hänessä kyti se sama radikaalipietistinen, individualistisen askeesin, uudestisyntymisen ja jopa itsepyhityksen (kyseenalainen?) tuli kuin esi-isissään.

Nietzsche oli kuitenkin aika 'huono' pietistis-dionyysiseksi yli-ihmiseksi - liian sairas ja sisäisten - sekä psykologisten että ajatuksellisten - ristiriitojen riivaama.
On silti melkoista kohtalon ivaa, että jopa tästäkin asiaintilasta hän voisi perustellusti syyttää omaa geneettistä ja kasvatuksellista perimäänsä, jolla on niin vahvasti kristinuskon hahmo.

Mutta yhtä selvää minun mielestäni on, että jonkinlainen täydellisen ihmisyyden (jumaluuden) tavoittelu kumpuaa Nietzschellä pikemminkin antiikin myyttien, uskontojen (etenkin mysteeriuskontojen) ja filosofioiden maailmasta, jotka etenkin saksalainen romantiikka ja vitalismi uudestaan 'löysi' ja glorifioi - ei niinkään modernismin perustan eli valistusaatteen sekulaarista kehitysoptimismista ja mekanistisesta maailmakuvasta - olkoonkin, että Nietzsche yhtä kaikki oli valistuksen kasvatti.

Pidetäänhän etenkin 1870-1880-lukuja ehkä kaikkein latteimman positivismin kukoistuskautena, eikä Nietzsche 15 vuotta (1864-1879) tiedeyhteisössä opiskelleena ja työskennelleenä voinut olla vaikuttumatta uusista aatteista.

Kristinusko ja uskonto yleensä oli olennainen osa Nietzschen 'ensimmäistä luontoa', josta puoliväkisin (tahtoen ja tahtomattaan) irtaantuessaan hän osoitti ajattelussaan ja lopulta (ainakin analogisesti, metaforan tasolla) myös elämässään, mihin saattaa ajautua ihminen, jolle Jumala (ja siten myös moraalin aksiomaattinen perusta) on kuollut - tai kirjaimellisemmin Nietzschen kuuluisiin sanoihin viitaten: 'joka on hänet tappanut!'

Lopuksi voimme vain kysyä: onko Nietzschen kohtalo myös meidän kohtalomme?