Insinööritieteilijän ruumiin- ja 'hengenavaus'

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudan päreeseen "Älä silmä pieni katso mihin vain".
*
Lyhyesti sanottuna ja myös Nietzscheä mukaillen: minua ei kiinnosta matruuna niinkään se, mitä sinä sanot, vaan kuka sinä oikein olet - yksilönä, psykologisesti.

Nyt jo eläkkeellä olevana mielisairaanhoitajana tämänkaltainen psykologinen 'kiinnostus' on herännyt minussa hyvin voimallisesti tekstejäsi ja kommenttejasi lukiessa.

Olet ajattelutavoiltasi äärimmäisen rajoittunut, vaikka tietomääräsi on suuri. Se viestii siitä, että persoonallisuutesi on kapeutunut obsessiivisten (pakkomielteisten) taipumustesi vuoksi.

Totuus (tarkoitan myös ihmisten persoonallisuutta, moraalia ja estetiikkaa, en pelkkiä numeroita ja mittauksia) ei koskaan ole niin 'yksinkertainen' ja niin mekaanisesti pääteltävissä kuin sinä oletat sen olevan.

Pakkoneuroottinen tarve selittää kaikki asiat mekaniikan, sosiaalidarwinismin ja 'numerologian' (myös karman laki on numeromagiaa) periaatteilla - toisin sanoen tarve kehittää itselleen aukoton eli loogis-matemaattisesti pitävä ja pätevä maailmankatsomussysteemi, joka toimii kuin kone, kertoo syvästä pelosta omassa sisimmässä olevaa kaaosta, tyhjyyttä ja 'pimeyttä' kohtaan.

Se on toki hyvin universaali ja siten luonnollinen sekä ymmärrettävä pelko, mutta mitä konreettisemmin ja kirjaimellisemmin ihminen pyrkii rakentamaan torjunnan tuota 'mustaa aukkoa' vastaan, sitä kapeutuneemmaksi hänen ajattelunsa ja persoonallisuutensa muovautuu.

Kun matruuna haluaa selittää asiat vain kalkyloimalla (insinööritieteellinen intressi/maailmankatsomus), hän ajatuu väkisinkin jankkaamaan eli toistamaan itseään (toiston pakko(-neuroosi) on foobista torjuntaa), mitä tulee sellaisiin aiheisiin, jotka eivät ihan noin vain mahdukaan insinöörin kaavamaiseen ajatusmaailmaan.

Kun matruunan pitäisi yrittää ymmärtää esimerkiksi Nietzscheä, joka on tietysti pikemminkin kirjallinen kuin systemaattinen ajattelija (joskin N:ltä kyllä löytyy sisäistä koherenssia), kirjallisuutta, runoutta sekä taidetta ylipäätään, matruuna - välttääkseen kaoottisuuden tunteesta (koska kaikki fiktio niin sanotusti menee yli hänen ymmärryksensä) johtuvan paniikkireaktion - alkaa jankkaamaan yhtä ja samaa sulloen kaikki fiktiiviset kulttuurituotokset samaan yhteiseen nonsense-roskakoriin, ellei sitten satu keksimään niille pragmaattis-utilitaristista käyttöä.

Fiktiivinen maailma - siis taide ja kulttuuri ylipäätään - on matruunalle oikeutettavissa vain käytännöllis-teknologisen - ei suinkaan aistillis-spekulatiivisen - intressin puitteissa. (Jopa Queenin musiikista hän näyttää pitävän lähinnä siksi, että Queenin kitaristi Brian May on myös erittäin ansioitunut tähtitieteilijä.)

Tällainen asenteellisuus on minulle lähes käsittämätöntä. Onko kulttuurissamme eräänlainen insinöörien 'rotu', joka ymmärtää taiteenkin vain ja ainoastaan teknologiana/ksi? (Onneksi sentään insinöörikoulutuksen saanut Wittgenstein oli suuri poikkeus ko. 'säännöstä').

Näin massiivisen defensiivistä - siis psyykkisiä puolustusmekanismeja ja torjuntaa omaa ahdistusta vastaan rakentavaa - persoonallisuutta en ole Blogistaniassa vielä aiemmin kohdannutkaan.

Mutta - hykerten tässä käsiäni kuin 'rotuhygieenikko' ikään (tiedostaen kuitenkin samalla vallan hyvin käyttämäni psykoanalyyttispohjaisen strategian tietyt argumentatiiviset epäselvyydet) ja onnittelen itseäni vielä kerran: olen löytänyt todella mielenkiintoisen 'tapauksen'.

Ja luulenpa olevani varma, että tässä tapauksessa minulle riittää analysoitavaa vielä 'muutamaksikin toviksi' - sillä niin kovin haastavalta se vaikuttaa...;)