Maineesta ja luonteesta

On parempi huolehtia luonteesta kuin maineesta, koska luonne on se, mitä ihminen on oikeasti, kun taas maine kertoo ainoastaan sen mitä muut hänestä ajattelevat [John R. Wooden].

*

On kuitenkin tapauksia, joissa luonteensa paljastaminen saattaa jos ei kyseenalaistaa niin ainakin enemmän tai vähemmän tahallisesti vääristää mainetta tavalla, josta ei ole kuin haittaa omalle elämälle. Sellaisia ‘julkisuushoukutuksia' on syytä välttää [RR].

*

http://www.teijahelina.net/3

Onko Jumala mies vai nainen - molempia vai kumpaakin erikseen samassa persoonassa?

[Kiiffin tiukka paikka]:Mikähän on seuraava sointu? - Ai niin - sehän on se sama kuin edellinenkin.

1
Mielestäni tähän kuvaan on saatu ikuistettua maskuliinisen seksikkyyden perimmäinen olemus [kuvassa ei ole Antti Hulkko/McCoy, vaikka siltä ehkä näyttää vaan Keith Richards].

Tuhansia ja taas tuhansia kuvia - sekä pornosta että ei-pornosta sellailleena olen vakuuttunut asiasta [hehheh - kyllähän minä niitä naisia enimmäkseen - - ].

Tässä miehessä/tässä kuvassa [kuva on aina pelkkä kopio joskin ehkä esteettisesti vaikuttava sellainen, mutta tulkinnan me keksimme itse] ärsyttävän fallinen [röyhkeästi esiin tunkeva] miehisyys sekoittuu ekshibitionistiseen [itsensä kätkevään/paljastavaan] feminiinisyyteen, joka asettaa olemuksensa ulkoisten voimien kohteeksi evoluution [jumalallinen, geneettinen välttämättömyys] paineessa.

Kuvan esittämässä miehessä [hänen liikkeessään] on jotain, joka vetoaa niin naiseen kuin mieheen, enkä tarkoita nyt pelkästään seksuaalista ja/tai esteettistä vetoavuutta vaan sitä merkillisen eksistentiaalista ulottuvuutta, joka lopulta ratkaisee arvostelykykymme päätösten pätevyyden suhteessa arvioitavaan.

2
http://www.youtube.com/watch?v=2Kve_N8rmmQ
Rolling Stones Honky Tonk Woman [RS at its best]
*
http://www.youtube.com/watch?v=2Kve_N8rmmQ
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Keith_Richards
http://www.myspace.com/keef_fans

Haluathan sinäkin aamukahvipöytääsi julkisuudenkipeän, narsistisen mutta ahneen pintaliitäjän - suoraan mediataivaasta?

'Voi niitä kultaisia aikoja kun istuit juomassa aamukahvia ja seuraksesi saapuivat ihana Marja, hauska Peltsi ja komea Ile. Joka arkiaamu (huokaus).'

Edellä mainitut julkisuusnarsistit kuvattuna virallisella populaarikameralla (vas.) sekä ulträänikuvauksella (oik.).
*
(Kielimafia teki toivottavasti lopullisia korjauksia ja tarkennuksia osaan II - viimeksi klo: 22.10)
I
Onneksi joillain ihmisillä on vielä kanttia ja kykyä sanoa asiat niinkuin ne ovat.

Musiikkitoimittaja Heikki Harman (Hectorin) haastattelu julkaistiin Aamulehden verkkosivustolla 5.6.2009.
***
Radiotalon hiljaisilla käytävillä tuoksuu vienosti kasvihuoneelta. Kesä paahtaa läpi. Kuutosstudion ja tarkkaamon välillä juoksee keskittynyt mies.

Toimittaja Heikki Harma on palannut rikospaikalle. Innostuneena ja hyväntuulisena niin kuin vain kesäkuun ensimmäisenä päivänä työskentelevä toimittaja voi olla.

Kesätoimittaja on termi, jolla Hectorin uutta radio-ohjelmaa Yleisradiossa markkinoidaan. Totuus on proosallisempi: vanha yleläinen on palkattu freelancerina tekemään musiikin erikoisohjelmaa Pop eilen - toissapäivänä Radio Suomeen kolmen kuukauden ajaksi.

Syy miksi Harma suostui, on nykymediassa etuoikeutettu ja lähes ainutlaatuinen:

- Tässä ohjelmassa kukaan ei sano mulle, mitä saan soittaa. Sellaista ei enää juuri missään tehdä. Musiikkitoimittajat radiossa ovat kuoleva ammattikunta.

Ohjelmastaan Harma haluaa sen otsikon mukaisen: poppia eiliseltä ja toissapäivältä. Hän arvioi, että kolmeen kuukauteen mahtuu 150 biisiä. Ne hän aikoo valita sellaisista kappaleista, joita ei juuri muualla kuule.

- Kesällä soi aina In the Summertime ja Summer in the City, mutta on olemassa tuhat muutakin biisiä, jotka sopivat tunnelmaan. Yritän kaivaa niitä ja kertoa vanhan liiton rock-musiikista, mikä johti mihin. Ensyklopedioista ja netistä saa nippelitiedon Beatlesin kengännumeroista ja Elviksen partavedestä, mutta en mä sellaisesta piittaa. Yritän kertoa, mikä musiikissa on kiinnostavaa, Harma sanoo ja muistuttaa, että myös tunnettujen suomalaistekijöiden tuotannosta löytyy paljon harvoin kuultuja herkkupaloja:

- Ajatellaan vaikka Juicen Napoleonin mopoa ja sen neljää eri versiota. Joskus olisi kiva kuulla vaikka ne kaikki peräjälkeen soitettuna.

Harman ura Yleisradiossa päättyi kaksikymmentä vuotta sitten, kun hän siirtyi MTV3:n palvelukseen. Viimeiset vuodet Ylellä kuluivat TV1:n viihdetoimituksessa tv-ohjaajana euroviisuja, liverock-konsertteja ja Studio Studio -ohjelmaa tekemässä.

Ensikosketus mediaan oli kuitenkin intiimi ja koskettava radio, jonka palvelukseen nuori folk-laulaja tutustui jo lukiolaisena.

- Tutustuin Nuorten radiossa toimiviin tuleviin kollegoihini Jorma Elovaaraan ja Pentti Kemppaiseen. Vierailin heidän ohjelmassaan Fab ykkösessä artistivieraana. Se oli kantaaottava, yhteiskuntakriittinen ohjelma, jossa rockmusiikin kylkiäisenä valistettiin ihmisiä. Siitä syntyi kipinä, ja heti ylioppilaaksi päästyäni hain toimittajakurssille Ylelle.

Toimittajan sielu oli kuitenkin oraalla jo kouluiässä. Ainekirjoitus ja suomen kieli kiehtoivat. Utelias nuori mies nautti havainnoinnista, asioiden yhdistelystä ja analyyseista.

- Jos ajattelen silloisia vaihtoehtojani, teatteri- ja opettajakorkeakoulua, en ole valintaani katunut. Täyspäiväiseen muusikkouteen olin liian laiska. Laiska treenaamaan musiikin teoriaa ja soittimen hallintaa. Folk- ja rockmusiikin soittamisessahan pääsee melko pitkälle pelkällä kolmella soinnulla...

Ensimmäinen oma ohjelmasarja, jota nuori toimittaja pääsi tekemään oli Calle Lindholmin kanssa vedetty Poppop vuonna 1969.

- Se oli levyraatimainen ohjelma, jossa Yleisradion äänitysautolla kierrettiin vuoden ajan Suomen kaupunkeja järjestämässä yleisötilaisuuksia. Meillä oli Poppop-show, jossa yleisö pääsi äänestämään uusimmista levyistä. Interaktiivista juttua siis. Ohjelma päättyi aina paikallisen bändin konserttiin. Esimerkiksi Lappeenrannassa esillä oli nuoren Pave Maijasen Kopet.

"Leipäohjelminaan" Harma toimitti tauottomia äänilevykonsertteja, joissa esimies Pekka Gronowin ohjein vältettiin hissimusiikkia. Seinätapettiin ei haluttu sulautua.
- Varsinkin parituntisessa Lepopäivän ratoksi -konsertissa sai herkutella hyvin kirjavan musiikin kanssa ja toteuttaa nuoren toimittajan halua havahduttaa. Tarkoitus oli pitää kuuntelija otteessa eli jokaisen kappaleen piti olla yllätys. Käytännössä se tarkoitti sitä, että jonkun Mantovanin viihdeorkesterin Moon Riverin jälkeen saattoi soida M.A. Nummisen Eleitä kolmelle röyhtäisijälle, sitten Elvistä, Zappaa, Beatlesia ja vielä Tapio Rautavaaraa.

Neljän vuosikymmenen takaisessa Yleisradiossa sallittiin ja kannustettiin kokeellisuuteen.

- Tunti vielä -ohjelmapaikalla nuoret tekijät saivat kokeilla tajunnanvirtapohjalta. Yhdistellä musiikkia, runoutta, kuunnelmaa, fantasiaa, lasten satuohjelmaa - kaikenlaista. Potentiaalia käyttää Yleisradion kapasiteettia oli paljon nykyistä enemmän.

Pelkkää juhlaa toimitustyö ei 1970-luvun taitteen Ylessä kuitenkaan ollut. Puristuksesta pitivät huolen toisaalta tiukat käsitykset oikeasta ja väärästä kulttuurista, toisaalta vahva ohjelmatyön kontrolli.

- Kuilu klassisen kulttuurin ja populaarikulttuurin välillä oli 1970-luvun taitteessa syvä. Se näkyi siinäkin, että Ylessä "oikeassa" musiikkitoimituksessa viihdetoimituksen väkeen suhtauduttiin epäluulolla. Kansa tykkäsi, mutta Ylen sisäisessä hierarkiassa olimme ihan rillumarei-porukkaa, Harma muistelee.

Yleisradio piti levyhankintakokouksen viikoittain. Niissä kuunneltiin kaikki singlet ja ainakin yksi kappale lp-levyiltä. Soittokieltoon saattoi päätyä moninaisista syistä, poliittisista tai moraalisista.

- Kyllä niissä kokouksissa sensuuri jylläsi. Omasta tuotannostani leiman "esitysrajoitus" sai duon Hector ja Oscar kappale Savu sekä singlen kääntöpuoli Teräsmummo. Syynä oli se, että kappaleessa puhuttiin pilvestä, vaikka se olikin katukauppaa vastaan. Mutta BBC valvoi vielä tiukemmin: Beatlesin Lucy in the Sky with Diamonds oli täysin soittokiellossa.

Rajoituksista huolimatta tai ehkä juuri niiden vuoksi, taistelutahto oli voimakas.

- Elettiin kieltojen ja kontrollin aikaa samaan aikaan, kun nuoriso pyrki kaikessa yhä suurempaan vapauteen ja omaperäisyyteen. Kapinahenki oli silloin päällä ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Ensimmäistä ja viimeistä kertaa?

- Siinä mielessä, että sotaa, riistoa ja rotusortoa vastaan kapinoitiin silloin massoina. Mielestäni sitä ei ole seuraavien sukupolvien aikana tapahtunut. Kaikki on nopeasti kaupallistettu. Haaskalinnut ovat tulleet paikalle ja vesittäneet jutut, Harma sanoo, mutta muistuttaa, ettei halua vähätellä myöhempien sukupolvien toimia.

- Mutta populaarikulttuuri ei ole kapinallista paikkaansa halunnut pitää. Se on lähtenyt ahneuden tielle.

2000-luvulla populaarikulttuurin tarjonta mediassa on räjähtänyt käsiin niin, että klassinen kulttuuri on jo marginaalissa. Kaikki tietävät kuka on Madonna, ja milloin hän tulee Suomeen.

Määrä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita laatua ja valinnan mahdollisuuksia.

- Omassa varhaisnuoruudessani nuorisomusiikkia ei kuullut kuin Lauantain toivotuissa levyissä viimeisen viidentoista minuutin ajan. Jo 1970-luvulla rockmusiikkia tuli paljon siihen verrattuna. Nyt soi 24 tuntia vuorokaudessa sama luuppi. Soittolistoilla soivat samat biisit niin, että kun kuuntelee pari tuntia autoradiota, ehtii jo ihmetellä, eikö artistilla muita kappaleita olekaan. Se on äärimmäisen tylsää.

Tarjonnan yksipuolistumisen Hector on havainnut myös artistina omassa tuotannossaan.

- Jos albumilta pääsee joku biisi soittolistalle, se leimaa koko levyn. Käytäntö on vastenmielinen ja kaventaa ihmisten musiikkikäsityksiä. Kaikki reunailmiöt, ei-valtavirtaan kuuluva musiikki jää täysin niiden ulkopuolelle. Sitten ehkä parin vuoden päästä huomataan jostakin, että tää olikin kova juttu.

Heikki Harma muistuttaa, että 1970-luvun taitteessa radiopersoonista ei edes puhuttu. Nykyinen narsismin kulttuuri näkyy myös media-alan suosiossa.

- Mediassa on paisunut beibibuumi, joka näkyy kaikessa nuorison normituksessa. Ajatellaan, että julkkis on ammatti. Ja miten pääsee lähemmäksi televisiota kuin opiskelemalla medianomiksi? On hirveää, perverssiä ja vastenmielistä, kun tapaa näitä itseään ammattilaisina pitäviä 21-vuotiaita, joiden ainoa suuntautuminen on itseensä päin.

Mikä kehityskulkuun lopulta johti, sitä Harma ei tiedä.

- Ehkä helposti saavutetut luontaisedut kiinnostavat. Laiskaa ihmistä houkuttaa se, että pelkästään olemalla jossain saavuttaa jotakin. En tiedä mikä on saanut ihmiset antautumaan siihen, että sanotaan, että juoksepas otsasi tuohon seinään, niin pääset minuutiksi telkkariin. Mutta näitä ihmisiä löytyy, ja löytyy niitäkin, jotka juoksee, vaikka siinä seinässä olisi naula pystyssä.

Ennen toimittajakoulutuksessa huolehdittiin enemmän kulttuurisesta kokonaisnäkemyksestä ja sisällöistä.

- Ei ollut niin olennaista, että "minä" olen näkyvä tai kuuluva. Olennaisempaa oli, että minä saan tehdä, jotta te saatte tietää.

Omassa elämässään Hector on saanut maistaa julkisuutta sekä hyvässä että pahassa. Julkkis hän kuitenkin kieltää olevansa.

- Se tarkoittaa julkisuuden henkilöä ja on genetiivimuoto. Julkisuus omistaa julkkiksen. Minä olen tunnettu henkilö, tunnettu tekemisistäni taiteilijana. Käyn kauppaa julkisuuden kanssa ja koen että olemme siinä aika tasoissa. En paljasta mitään kauhean yksityistä, koska ihmisen täytyy pystyä pitämään intimiteettinsä jonkinlaisessa suojassa. Meidänlaisiamme on monia. Sitten on niitä, jotka ovat aina valmiita osallistumaan kiertohaastatteluihin ja kertomaan onko heillä hiivasieni.

Kannattaako kenenkään pyrkiä julkisuuteen julkisuuden vuoksi, sitä sopii pohtia. Pahimmillaan media toimii tappavan julmasti, mikä on viime aikoinakin nähty. Peli on Harman mukaan rankasti koventunut.

- Mitä vaan voidaan tehdä, ajaa ihminen täydelliseen psyykkiseen helvettiin. Inhimillisyys puuttuu, oli se sitten juridisesti sallittua tai ei. Jos katsoo iltapäivälehtien otsikoita, 80 prosenttia niistä on kielteisiä: kuolemaa, surua, onnettomuuksia, tuhoa. Positiivisuus on siinä, että palomies pelasti kissan.

Rajojen vetäminen ei automaattisesti merkitse sitä, että julkisuutta voisi hallita. Alhaiset tunteet myyvät, julkisuus nostaa ja laskee ja aina löytyy niitä, jotka haluavat tehdä juttuja vahingoittamistarkoituksessa.

- Kyllä se loukkaa, kun joku mua kuulematta luo minusta ikävää kuvaa, eikä ole mitään mahdollisuutta niitä juttuja oikaista. Sellainen julkisuus on koitunut monien tuhoksi. Kaikilla ei ole sellaista nahkaa, vaikka olisikin selkärankaa. Sehän sattuu nahkaan, kun mennään ihan iholle.

Ääni ja ihmispuhe eivät mene iholle, ne menevät joskus jopa syvemmälle. Kuuloaisti on viimeinen aisti, joka ihmiseltä kuollessa sammuu.

Kun Heikki Harma kesällä spiikkaa mikrofoniin Pop eilen - toissapäivänä -ohjelmansa juontoja, hän ajattelee puhuessaan itsensä kaltaista, keski-ikäistä ihmistä, joka haluaa kuunnella ja nauttia musiikista kaikkine vivahteineen.

- Viihdytän ihmisiä. Mua kiinnostaa se tunnetila, atmosfääri, jonka musiikki luo ja mitä muistikuvia, muistoja, mielikuvia se saattaa antaa. Sama pätee myös oman musiikin kohdalla. On hienoa, jos konsertissa joku biisi saavuttaa kuulijassa jonkun fiilistilan, sen jonkun jutun, joka lievittää ihmisen eristyneisyyttä, yksinäisyyttä tai muuta.

- Kysymys on paljon myös lohdusta.
.................
(Nina Lehtinen, teksti)
*
http://www.aamulehti.fi/uutiset/viihde/heikki-harma-palasi-radioon-kesatoimittajaksi-aanesta-kuka-on-paras-radioaani/145527

PS.
Yleisön pyynnöstä Heikki Harma jatkoi musiikkitoimittajuuttaan Radio Suomessa kesän 2009 jälkeen - ja jatkaa edelleen/rr.

II
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Culture_of_Narcissism

Minun mielestäni Michel Foucault'n Seksuaalisuuden historian osat 2 (Nautintojen käytännöt)  3 (Huoli itsestä) - etenkin, mitä identiteetti- eli imagotekniikoihin tulee, edustavat lopultakin kapitalistisen systeemin 'luonnollisen' narsismin kulttuuria: täysin estetisoitua etiikkaa eivätkä suinkaan, kuten Foucault lienee alunperin tarkoittanut, antiikin ajoilta juontuvan moniarvoisen ( = monijumalaisen), äärielämyksiä kokeilevan/tavoittelevan sekä 'moniminäisen', ikäänkuin artefaktisesti kauniin nautintosubjektin kulttuurista uudelleen elvyttämistä. 

Foucault (Samoin Gilles Deleuze) näyttäytyykin minulle näiden näkemystensä valossa antiradikaalina, passiivisen nihilismin relativistina, joka kadottaa subjektin reaaliseen (vallan kaikkivaltiuteen) ajautumalla siten vakavaan sekaannukseen symbolisen (kielellisen, rajatun subjektin) ja imaginaarisen (fantasioidun identiteetin/kaltaisuuden) välillä.

Esteettiseen eli voluntaristis-narsistiseen minä-tulkintaansa Foucault minun mielestäni sisällyttää sekä Sartren 'huonon uskon' (esim. yhteiskunnallinen rooli eksistenssin oletettuna autenttisuutena) ja Althusserin imaginaarisen interpellaation (instituutioiden yksilöille osoittama 'ideologinen kutsu': esim. mainos, liikennemerkki, perusnormit), mikä sekaannus merkitsee, että Foucault'n  identiteetti-/imagotekniikat muuttuvatkin monimuotoisessa ja jopa perverssissä vapaudessaan kapitalistisen massayhteiskunnan täydellisiksi kulutusautomaateiksi (vapauden illuusioiksi) - vailla teoreettisesti ja subjektiivisesti asetetun messiaanisen ('mahdottoman' mutta elämisen mielekkyyden sekä jatku/a/misen kannalta välttämättömän) utopian häivääkään.

Hectorin kuvaamat, narsistisesta julkisuudesta elävät sanan- ja ilmaisun vapautensa nimissä hiivasienistään ja muista kivoista mokistaan 'uransa' kohokohtia tehneet tosi-tv-idiootit kuuluvat juuri noihin Foucault'n imagotekniikoiden ammattilaisiin, joiden iänikuisesti samoina toistuviin soittolistoihin verrattavat, laskelmoidut gameability-taidot voittaa vain suurbisneksen palkkaamien mainospsykologien (noiden kapitalismin propagandapäälliköiden) häpeällisen indoktrinoiva oveluus luokitella ihmisiä menestyjiin, jotka syövät juovat ja ostavat nautinnollista ideologiaa sekä luusereihin, joita ei tarvitse edes ajatella kuin ehkä hyväntekeväisyyslahjoitusten yhteydessä eli silloin, kun ostetaan hyvää omaatuntoa rahoilla, joiden hankkiminen jos mikä oli aiheuttamassa näiden ihmisten köyhyyden, joiden auttaminen nyt tekee meistä suuria ihmisystäviä ja humanisteja.
***
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Culture_of_Narcissism
http://ohjelmaopas.yle.fi/aivonarikka/lataa-koneellesi/ylexn-vanhat-taustakuvat
http://sackwinkie.blogspot.com/

Miten määritellä virtuaalinen julkisuus ja yksityisyys?

Anonyymi 'olio' näyttöpäätteellään.
*
Kommentti Tapanin kommenttiin edellisessä päreessäni "Anteeksi, mutta saisinko herjata teitä tyylikkäästi?" (ei mahtunut kommenttilootaan, joten päretän sen).
*
Tapani kirjoitti:
'95 % tekstistä on ehtaa hazardia, vain Halmeen osuudet vaihdoin suoraan Iineksen blogista nappaamiini herjoihin. Nehän ovat julkista kamaa. Omaa luovaa panosta siinä oli mukana ehkä 0,5 %'

Luuletko tosiaan, että voit jotenkin muuttaa argumenttini pointtia matemaattisten laskutoimitusten avulla?

Itse pääasia ei noista luvuista valitettavasti muutu miksikään, koska teit joka tapauksessa tekstiisi muutoksia (oli niitä sitten 0,5, 1, 3 tai X prosenttia), joilla ei ole samanlaista totuuspohjaa kuin Hazardin Halme-kirjoituksessaan käyttämillä, kieltämättä erittäin kärjistetyillä faktoilla.

Se julkisuus - Iineksen blogitekstit - johon sinä nyt vetoat, ei siis ole, Iineksen persoonaa kokonaisuutena ajatellen, yhtä läpinäkyvää, monesta eri perspektiivistä nähtyä ja tunnustettua kuin Halmeen julkisuus. Pikemmin luokittelisin sen enemmän yksityisyydeksi kuin julkisuudeksi, vaikka blogitekstit täällä netissä kakkien nähtävillä ovatkin.

Mutta.

On sitten oma ongelmansa, miten tähän yksityisyys-julkisuus-asiaan vaikuttaa se, ettei Iines kirjoita omalla nimellään eli on osittain anonyymi.

Tämä seikka mutkistaa tilannetta siinä mielessä, että jos pidämme Iinestä anonyyminä, parodiasi ei loukkaa todellista persoonaa vaan 'nimetöntä/tuntematonta' oliota (eräänlaista virtuaalimaailmassa kirjoittavaa fiktiota).

Jos sen sijaan ajattelemme, että Iines 'puolianonyyymina' on jo persoona tai ainakin melkein, niin silloin tekstisi loukkaa häntä nimenomaan faktuaalisena, olemassaolevana henkilönä.
Näin siis minun oikeustajuni mukaan, joka ei ole suinkaan 'virallinen' totuus.

Voidaan tietysti jatkaa sen pohtimista, missä määrin blogijulkisuus on (tai muka ei ole) enemmän yksityistä kuin mediajulkisuus, ja miten anonyymeihin (myös erilaisiin anonymiteetin muotoihin) ylipäätään pitäisi eettis-juridisesti suhtautua.

Oli nyt miten vain - et silti vakuuta minua perusteluillasi.

Parodiasi on kielellinen artefakta, keinotekoinen konstruktio, jonka Iines-sitaatit mielivät saada tulla tunnustetuiksi informatiivisesti samanarvoisina kuin Halme-tekstin faktat.

Ja nimenomaan tuo vaatimus sekä väite ei ole oikeutettu, koska se perustuu väärään tulkintaan saatavilla olleen/käytetyn informaation julkisuus- ja totuusarvosta. Tästä seuraa, että parodiasi ei toimi siten kuin väität sen toimivan.

Mutta (lisää paradokseja muutenkin jo sekavaan soppaan).

Siitä seuraa kuitenkin samalla myös, että sinut voidaan tuomita ainoastaan oman intentiosi (ei siis pelkkien lainausten) perusteella, koska halusit osoittaa Iinekselle, että häntä voi muka loukata informaatio- ja julkisuusarvoltaan 'heikolla' evidenssillä/näytöllä.

(Ja jos vielä ajattelemme Iineksen anonyymiksi, niin hänen loukkaamisensa ihan oikeasti, persoonana, on silloin teoreettisesti suorastaan mahdotonta, joskin käytännössä, psykologisesti, asia on tietysti aivan toinen, kuten kaikki hyvin tiedämme.)

Vain (kaksois-)intentiosi oli 'paha' (halusit saada loukkaamalla aikaan hyvän seurauksen). Tämä ei kuitenkaan pelasta sunua 'tuomiolta'. Pahaa ei saa käyttää välineenä hyvään.

Jos sitten nuo lainaamasi tekstikohdat pitää tulkita 'objektiivisiksi' eli myös julkisuusarvoltaan yhtäläisiksi Halme-muistokirjoituksen yleisesti median kautta tunnettujen faktojen kanssa, niin siinä tapauksessa sinut voidaan tuomita a) sekä intentiosi b) että käyttämiesi sitaattien perusteella.

Mutta toteutuipa sitten kumpi tahansa vaihtoehto tai kummatkin, niin parodiasi ei yhä siltikään toimi niinkuin halusit sen toimivan.
*
Olen sekoittanut pakkaa ehkä hieman liikaa, koska operoin kahdella kategorisella tasolla: 1) parodiassa käytettyjen sitaattien informaatioarvon (evidenssin) faktinen määrittely ja 2) parodian loukkaavuuden eettinen arviointi.

Ongelmalliseksi näiden kahden kategorian korrelaation tekee se, ettei meillä a) ole selvää käsitystä siitä, miten arvioida blogitekstien status julkisuuden ja yksityisyyden näkökulmasta.

Se vaatisi osaltaan myös b) anonymiteetin ja Iineksen tapauksessa niin sanotun puolianonymiteetin 'ontologis-juridisen' statuksen ja sen oikeuksien määrittelyä suhteessa henkilöön, joka nimimerkin takana toimii: onko hän juridisesti 'oikea' persoona vai pikemminkin fiktio?

Kemppinen saa vastata näihin kysymyksiin. Minä en osaa.
*
http://fowls.ca/anon.html

Usko tai älä, mutta vältä itsepetosta, josta jää hyvä omatunto

(K-mafian lisäyksiä viimeksi klo: 18.05.)

Walter Benjamin on Adornon ohella Zizekille Frankfurtin koulun tärkein hahmo poliittis-ideologisen (ja osittain filosofisenkin) analyysin alueella. Pitää muistaa, että Adorno sai eräät keskeisistä teemoistaan juuri ystävältään Benjaminilta.

Sen sijaan Zizek on (kuten nykyään minäkin) pettynyt erityisesti Jürgen Habermasin (epä-)poliittisesti 'korrektiin' konsensus-konformismiin, joka operoi epäuskottavalla, ylihistoriallis-puolueettomalla rationaalisuudella ja siihen nojaavalla, muodollisella proseduralismilla, joka muistuttaa paradoksaalisesti demokratiakorostuksestaan huolimatta tai juuri sen vuoksi decisionismia.

Tosin sama syytös on kohdistettu myös Zizekiin, joskin täysin päinvastaisista syistä - antidemokraattisten ja irrationaalis-revolutionaaristen korostusten takia. - - Molemmat - sekä Habermas että Zizek tietenkin kieltävät ehdottomasti kyseisen poliittis-valtio-oikeudellisen periaatteen, johon liittyy elimellisesti 'the idea that laws of the state cannot strictly limit actions of its sovereign; the problem of a "state of exception etc.', jota edusti Saksassa etenkin natsien kanssa hetken aikaa flirttaillut poliittinen teoreetikko ja juristi Carl Schmitt.

Zizekin (joka kyllä arvostaa joskin perustellun varauksellisesti Schmittiä) mielestä Habermasin universaali-pragmatiikka on joka tapauksessa ikävä (boring) ja epäonnistunut (failure) teoria, joka ei, kuten ei Frankfurtin ('neomarxilainen') koulu ylipäätään, pystynyt tai edes halunnut (ikäänkuin aihetta peläten) analysoida stalinismia teoreettisesti ja ideologisesti - pelkkä tautologinen tuomitseminen muka riitti. - - Sitäpaitsi Habermas on vastustanut ehdottomasti Saksojen yhdistymistä ja onkin erittäin epäsuosittu henkilö Itä-Saksassa, jota hän on pitänyt oikeisto-anarkismin potentiaalina pesäpaikkana.

Benjaminin ajattelu (mm. 'jumalainen väkivalta' ja vallankumous) tekee poikkeuksen Frankfurtin koulukunnan poliittisessa filosofiassa - ks. Slavoj Žižek Interview Divine Violence and Liberated Territories.
*
Kirjoitettu T:n kommenttiin edellisessä päreessäni Prof. Zizek, his wife and Mr. Monster.
*
T. kirjoitti:

'No, siihen karisi senkin miehen uskottavuus.'

Yllätti tämä Zizekin toinen? avioliitto aikoinaan minutkin, vaikka en tiedä lainkaan, onko Zizek enää naimisissa tai ylipäätään juuri mitään hänen yksityiselämästään. - Kaksi poikaa hänellä avioliitoistaan tiettävästi on.

Zizekin ajattelu, puheet ja esiintymiset ovat tietenkin julkisia, eivät naissuhteet tai perhe-elämä (miksi olisivatkaan?).

Mutta ei Zizek nyt sentään aivan tuppisuu ole, mitä hänelle hyvin läheisiin ihmisiin tulee.

Esimerkiksi - Z. mainitsee usein vaikean isäsuhteensa ja ankaran isänsä (joka halusi hänestä taloustieteilijää: no - tavallaan sitäkin Zizekistä on viime aikoina tullut; hän mm. sympatiseeraa keynesiläisiä taloustieteilijöitä Paul Krugmania (Nobel-2008) ja Joseph Stiglitziä), mikä ongelma kyllä ainakin välillisesti heijastuu hänen psykoanalyyttisiin ja ideologisiin teksteihinsä - esim. lähes 'pakkomielteinen' kiinnostus stalinismin auktoriteetin ja sen useinkin irrationaalisen käytännön mysteeriin (ylipäätään johtamisen poliittis-psykoanalyyttis-ideologiseen problematiikkaan).
*
Zizek kertoi (2008) myös käyneensä viisi kertaa! katsomassa animaatio-elokuva Kung Fu Pandan poikansa kanssa - tämä kun piti siitä. - Elokuva ei ollut Zizekin mielestä kaksinen (sitä paitsi Zizek inhoaa Jack Blackia: pandan ääni), mutta hänpä alkoi löytää siitä väkivaltaisen ja kyynisen ideologian toimimassa puhtaimmillaan ja kirjoitti KFP:stä erittäin kriittisen analyysin seuraavaan kirjaansa Violence.
*
Mitä uskottavuuteen tulee niin lue vaikka viime syksynä julkaistut Politiikkaa idiootti! sekä erinomainen ja kattava kooste Zizekin ajattelusta Pehmeä vallankumous. Psykoanalyysi, taide, politiikka ja kerro vasta sitten jotain Zizekin epäuskottavuuudesta.

'Pehmeästä vallankumouksesta' löydät ajattelijan, jolle mikään filosofian teoreettinen kysymys ei näytä olevan vieras (ei myöskään analyyttisen filosofian), ja että hän pystyy kaiken lisäksi kirjoittamaan niistä helpon tuntuisesti, kiinnostavasti sekä vauhdikkaasti antaen monia heuristisia (eikä vain heuristisia) käytännön esimerkkejä teoreettisista ongelmista etenkin taidetta (elokuva, maalaustaide, kirjallisuus, musiikki) ja vitsejä hyödyntäen.

'Politiikkaa, idiootti!' on helpommin lähestyttävä - nimensä mukaisesti poliittisen tilanteemme ja taloudellisen kehityksemme analyysia (paljon luonnoksia kirjaan First As Tragedy, Then As Farce, 2009), ja siitä löytyy myös Voima-lehden päätoimittajan, Kimmo Jylhämön (ja Hanna Kuuselan) tekemä mainio, pitkä Zizek-haastattelu.
*
Yksityiselämä on yksityiselämää. Joten mitä se sinuun kuuluu, kenen kanssa Zizek (tai kukaan muukaan) seurustelee tai on naimisissa? Ei se kuulu minullekaan. Kunhan satirisoin. Emmehän elä fundamentalistisessa valtiossa, jossa on tukittava turpansa joka hemmetin primitiivisen säännön takia ja elettävä jonkinlaisessa pelon ja pakotetun turvallisuudentunteen luomassa hämmennyksessä.

[Kommentti: Mutta juuri tähänhän ollaan matkalla kapitalismissakin: moninaiset, pienet (mitättömätkin) yksityiset oikeudet taataan (ja eletään demokratian illuusiossa), mutta pääsy suurten taloudellisten ja poliittisten päätöksien valintaan ja valvontaan estetään. - Vrt. Kiinan autoritaarinen valtiokapitalismi tai USA:n ekspansiivinen uusliberalismi, joka on synnyttänyt vastareaktiona fundamentalismia sekä maan sisällä että muualla (Afganistan, Irak).]

Sitäpaitsi Zizek itse on rankimpia satiirikkoja (ellei rankin), mitä nykyfilosofiasta löytyy. Mutta aina perustellen satiirinsa, mitä en vättämättä voi sanoa itsestäni joka tölväisyni suhteen. - Satiiri satiirin itsensä vuoksi kun ei aina (joskus kyllä) riitä satiirin oikeutukseksi - ei myöskään täysin mauton ja vain loukkaavaksi tarkoitettu iva.
*
Ehkä sinun T. on myös kiinnostavaa tietää (epäuskottavuutesi tueksi tai päinvastoin), että Zizek ei juuri noteeraa seksuaalista vapautumista/vallankumousta.

Hänen mielestään se oli ideologisesti toissijainen asia vuoden -68 opiskelijaliikkeen saavutuksia ajatellen - jos tuo liike nyt ylipäätään mitään todella vallankumouksellista koskaan sai aikaiseksi.

Entiset hipithän ovat nykyään suurimmaksi osaksi ideologisesti tuuliajolle joutuneita vihreitä - toisin sanoen suvaitsevaisia (siis piilorasistisia) osapäiväbuddhalaisia tai mikä pahinta newageläisiä, konservatiivisen eliitin hännystelijöitä ja ehkä riistokapitalisteja itsekin (ks. PS.) - - elleivät sitten sattuneet kuolemaan 'kunniallisesti' eli aktivisti-anarkisteina (ellei peräti terroristeina: - haha! - huhhuh! - nyt joutui Räsänen Supo:n kirjoihin niin, että käsiraudat vain napsahti!)

Zizek sanoo haluavansa olla seksuaalisuhteessa vain sellaiseen naiseen, jota hän rakastaa, ei siis minkä tahansa himottavan kohteen kanssa.

Zizekiä ihmetyttääkin, että esim. Argentiinassa kaikki naivat kaikkien kanssa (Analia Hounie on argentiinalainen - hmm - !?), tai että katoliset papit eivät saa mennä naimisiin, mutta Vatikaani kuitenkin suojelee heidän pedofiliaksi perversoituvaa, torjuttua seksuaalisuuttaan. - - Molemmat ääripäät ovat Zizekin mielestä patologisia - ei ainoastaan kat. pappien pedofilia.
*
Siinä sinulle T. hieman pohdittavaa, mitä tulee Zizekin epäuskottavuuteen. - - Kumpikohan tässä lopulta on epäuskottava ja miksi: sinä ja sinun affektiivis-moralistiset ennakkoluulosi vai asioiden/ongelmien käsittelyä häikäilemättömän suorasukaisesti kaihtamaton Zizek?

PS.
Huom! Itäinen, alkuperäinen buddhalaisuus on OK (se vaikuttaa vielä oikeassa kontekstissa, mutta kuinka kauan). Läntinen zenbuddhismi sen sijaan on elämänhallinnan (eli utilitaristisen psykokulttuurin erotuksena psykoanalyysin näennäiseen hyödyttömyyteen) ja markkinataloutta ilmentävän egoterapian muoto - ei 'aitoa' buddhalaisuutta. - En puhu nyt yksittäisistä buddhalaisista, jotka saattavat olla katsomuksessaan erittäin vilpittömiä vaan yleistän karkeasti joskin ideologista suuntaa antavasti.
*
Overpowering Conformism (Modern European Thinkers) http://www.housmans.com/booklists/1968andallThat.php

Prof. Zizek, his wife and Mr. Monster

Yläkuvassa Zizekin toinen? vaimo, alus- ym. vaatemalli, argentiinalainen, lacanilaisen psykoanalyysin opskelija (ainakin vielä 2005) Analia Hounie. (Anal...hmm...?!) Mutta ei siis mikään tyhmä Baby-Chicken.

When Zizek got married (second time, 2005), he stuck with his guns, giving the cameras a surly, non-smile.

“The worst thing to play is this ‘we are all humans’ game that some intellectuals like to play. You project a certain intellectual persona, the cold thinker or whatever. But then you signal through the small details, you know ‘but basically I’m like you, I like small pleasures of life, I am human like you.’ - I am not human. I am a monster, I claim. It’s not that I have the mask of a theoretician and beneath I am a more human person, ‘I like chocolate cake, I like this and like that’ and so on, which makes me human. I rather prefer myself as somebody who, as not to offend others, pretends, plays at being human.”

Ettekö te f-ing idiots ymmärrä, mitä minä sanon?! (puhekupla).

II
Zizek Suomessa:

Porthaniasta 30.11.2009:
Slavoj Zizek: What does it mean to be a communist today? Part 1: Lecture

Slavoj Zizek: What does it mean to be a communist today? Part 2: Discussion

Kiasmasta 1.12.2009:
Slavoj Zizek: Ideology and Cinema. Part 1: Lecture
Slavoj Zizek: Ideology and Cinema. Part 1: Discussion

'Ensimmäinen luento syleilee maailmoja, käsittelee politiikkaa ja kvanttifysiikkaa selkeästi ja on loistavaa stand-uppia. Toinen luento on yhtenäisempi ja vaikuttavampi kokonaisuus, mutta sisältö ja anekdootit ovat melko vanhoja, jos joku on Zizekiä enemmän lukenut tai kuunnellut' (siteerattu Vallankumouksen hedelmiä-linkistä).
*
Slavoj Žižek’s wives

According to Wikipedia, he (Zizek) married the second time in 2004, according to Rebecca Mead in The New Yorker, he was already divorced twice in 2003 (haha/rr).

Ensimmäinen? vaimo Renata Salecl on sosiologis-filosofisten (kriminologia, psykoanalyysi) alueiden professori ja luennoitsija yliopistossa. - Hänestä ei löydy paljonkaan tietoja googlesta, enkä ihmettele sitä lainkaan. Zizekin kaltaisen julkisen mutta ei julkkiksen (Zizek on täysin itsenäinen Maverick!) ja pakkoneuroottis-hysteerisestä esiintymis-/puhumispakosta lähes paniikkihäiriöön (johon Z:llä on lääkitys) asti nauttivan/kärsivän (Zizek kyllä tiedostaa tämän: hän on psykoanalyysinsa läpikäynyt) ihmisen kanssa on varmaankin ollut lopulta kovin vaikea elää (Zizekhän on karismaattinen kuin 'villikarju': Hamlet-Caliban. - - (Haha - - ei, ei sittenkään! - Zizek ei sovi shakespearelaiseen muottiin, ei edes väkisin: hänessä on jotain 'aidosti' perverssiä, kun taas Shakespearenkin maailma on 'tavanomaisen' julmaa ja kaksinaismoralistista: siis perin englantilaista.)
*
http://igetlifted.wordpress.com/ (I)
http://vallankumous.blogsome.com/2009/12/04/zizek-commonseja/(II)
http://community.livejournal.com/arete_uofu

http://www.vecer.com/clanek2009050605430311 (Renata Salecl)

http://www.amazon.ca/Gaze-Voice-Love-Objects-Sic/dp/0822318067 (Renata ja Slavoj vielä edes jonkunlaisessa yhteistyössä, 1996) - - http://nosubject.com/Gaze_And_Voice_As_Love_Objects

Päivän kommentti

'Sisäinen sankari' (lue: charlatan) hymyilee kauniisti. Valkaistut hampaansa hohtavat meille rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja viisautta.

(Kielimafian lisäys 30.6 - PS.)
*
Tuulikki Ukkola on oikeassa.

Jossain menee raja kriittisen terävyyden ja öykkärimäisen, narsistisen typeryyden välillä. Jari Sarasvuo on tämän rajan ylittänyt jo aikoja sitten.

Minun ei pitäisi tehdä ko. jutusta pärettä, sillä en halua Sarasvuolle minkäänlaista mainetta - en edes huonoa. Näin siksi, että tiedän Sarasvuon olevan sisimmässään tyytyväinen kaikesta saamastaan julkisuudesta, koska se lopulta hyödyttää häntä.

Tällaista nykyaikaisen informaatioyhteiskunnan mediapeli (itsensä ja toisten myyminen - lue: huoraaminen ja parittaminen) kuitenkin väistämättä on. Silti sitä markkinoinaan reiluna pelinä (mitä prostituutio periaatteessa tietysti voi olla mutta mediapeli ei koskaan). - Siitä on miltei mahdoton päästä irti, mutta aina kun lähdet tuohon peliin mukaan tulet tavalla tai toisella iskeneesi kätesi paskaan. Ainakin isompaan paskaan kuin, mitä itse olet...

Sarasvuo pitäisi vaieta kuoliaaksi. Valitettavasti emme tosin voi mitään sille asiaintilalle, että ihmiset, joilla on hyeenan ja huijarin (charlatanin) moraali, eivät katoa joukostamme tällä tavoin - vain ohittamalla heidät vaieten. - - Siis - -

Tuulikki Ukkola haukkuu Jari Sarasvuon tolloksi

Kokoomuksen kansanedustaja ja toimittaja Tuulikki Ukkola haukkuu blogissaan kovin sanoin Trainers' House -valmennusyhtiön toimitusjohtajan Jari Sarasvuon.

Saravuo lähetti lauantaina medialle avoimen kirjeen, jonka Aamulehti julkaisi. Kirjeessä Sarasvuo tuomitsi 7 Päivää -lehden ja Iltalehden uutisoinnin, joka koski Sarasvuon ja hiihtäjä Virpi Kuitusen suhdetta.

Ukkolan mukaan Saravuon kritiikiltä vie pohjan se, että julkisuus on yritysvalmentajalle välttämätöntä. "Ilman julkisuutta Sarasvuo ei olisi mitään. Sitä hän tarvitsee myydäkseen itseään yrityksille, kunnille ja seurakunnille. On todella saavutus, että paskanjauhamisella voi Suomessa tulla miljonääriksi."

Sarasvuon purkaus ei yllättänyt Ukkolaa: "Tollo mikä tollo. Kirjoituksessaan hän kutsui itseään omassa työssään melkein Suomen mestariksi. Sekin kertoo jotain Sarasvuon mielenlaadusta."

Ukkolan mukaan Saravuo on itse toimittajan roolissa udellut yksityiselämään liittyviä asioita.
Sarasvuo juonsi 1990-luvulla Simo Rantalaisen kanssa Hyvät, pahat ja rumat -nimistä televisio-ohjelmaa.

"Yksikään toimittaja ei ole kohdellut eikä kohtele haastateltaviaan yhtä törkeästi ja halveksivasti kuin Sarasvuo ja Rantalainen aikoinaan. Yksikään toimittaja ei kysynyt presidenttiehdokas Martti Ahtisaarelta, sattuiko lentokoneessa vahinko eli tuliko pissat housuun. Yksikään toimittaja ei ole koskaan vaatinut Mauri Pekkarista riisumaan peruukkia. Kaksikko vaati – suorassa tv-lähetyksessä. Jos nuo asiat eivät kuulu yksityisyyden piirin, niin mitkä sitten kuuluvat?" Ukkola kirjoittaa.

"Ilman julkisuutta ei olisi bisnestä. Sen alttarille on valjastettava vaimo, lapset ja uusi rakas. Oma intimiteetti on tuotava kaiken kansan töllisteltäväksi ja syytettävä siitä muita. Siinä sitä on sisäistä sankaruutta Sarasvuon tapaan."
*
http://uutiset.msn.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuulikki%20Ukkola%20haukkuu%20Jari%20Sarasvuon%20tolloksi/1135247276008?ref=msn

http://www.nelonen.fi/operaatiomaa/kummit.html

30.6

PS.

Kommenttini Iineksen päreessä Jarikin on joskus ollut lapsi.

Sarasvuo on itse asiassa vain vienyt äärimmäisyyksiin sen, minkä kapitalismin moraali sallii - mystifioimalla ja glorifioimalla (siis oikeuttamalla) uusliberalistisen riiston eettisesti puheillaan sisäisestä sankaruudesta.

Sarasvuo on individualistisen (lue: narsistisen) elämänhallinnan oppien räikein charlatan Suomessa.

Olen hiukan ihmetellyt, miksei Jari S. ole lähtenyt politiikkaan, mutta ehkä hän todellakin on liian hyvä asiassaan - eli valehtelee niin hävyttömästi, että se hävettäisi jo poliitikkoakin. Joten mikään puolue (paitsi Perussuomalaisten pop-pulisti-puolue) ei ehkä noin vain ota häntä kelkkaansa - tuntematta pistosta jossain omantunnon kohdalla.

Tai sitten Sarasvuo katsoo, että juuri liikemaailmassa muita ihmisiä voi höynäyttää parhaiten, koska siellä vallitsee avoin kaksinaismoraali: toimitaan edessäpäin - muodollisesti ja julkisesti - reilun pelin sääntöjen hengessä, mutta takanapäin huijataan voittoa saadakseen niin helvetisti kuin sielu sietää.

Pitkälti tämän ostamiseen ja myymiseen (kapitalismiin ylipäätään) sisältyvän (itse asiassa sille luontaisen ja välttämättömän) ahneuden ja korruptoituneisuuden vuoksi Platon (Aristoteles komppasi mukana) sijoitti kaupankäynnin alimmalle eli animaalisen halun tasolle ihanneyhteiskunnassaan.

Jari Sarasvuo, joka myy hyödyllistä 'ei-mitään', ei ole ainakaan klassisten (moraali-)filosofien suosikkipoika, vaikka hänen lahjakkuuttaan (kusetuksen alalla) ei voinekaan kiistää.