Miten määritellä virtuaalinen julkisuus ja yksityisyys?

Anonyymi 'olio' näyttöpäätteellään.
*
Kommentti Tapanin kommenttiin edellisessä päreessäni "Anteeksi, mutta saisinko herjata teitä tyylikkäästi?" (ei mahtunut kommenttilootaan, joten päretän sen).
*
Tapani kirjoitti:
'95 % tekstistä on ehtaa hazardia, vain Halmeen osuudet vaihdoin suoraan Iineksen blogista nappaamiini herjoihin. Nehän ovat julkista kamaa. Omaa luovaa panosta siinä oli mukana ehkä 0,5 %'

Luuletko tosiaan, että voit jotenkin muuttaa argumenttini pointtia matemaattisten laskutoimitusten avulla?

Itse pääasia ei noista luvuista valitettavasti muutu miksikään, koska teit joka tapauksessa tekstiisi muutoksia (oli niitä sitten 0,5, 1, 3 tai X prosenttia), joilla ei ole samanlaista totuuspohjaa kuin Hazardin Halme-kirjoituksessaan käyttämillä, kieltämättä erittäin kärjistetyillä faktoilla.

Se julkisuus - Iineksen blogitekstit - johon sinä nyt vetoat, ei siis ole, Iineksen persoonaa kokonaisuutena ajatellen, yhtä läpinäkyvää, monesta eri perspektiivistä nähtyä ja tunnustettua kuin Halmeen julkisuus. Pikemmin luokittelisin sen enemmän yksityisyydeksi kuin julkisuudeksi, vaikka blogitekstit täällä netissä kakkien nähtävillä ovatkin.

Mutta.

On sitten oma ongelmansa, miten tähän yksityisyys-julkisuus-asiaan vaikuttaa se, ettei Iines kirjoita omalla nimellään eli on osittain anonyymi.

Tämä seikka mutkistaa tilannetta siinä mielessä, että jos pidämme Iinestä anonyyminä, parodiasi ei loukkaa todellista persoonaa vaan 'nimetöntä/tuntematonta' oliota (eräänlaista virtuaalimaailmassa kirjoittavaa fiktiota).

Jos sen sijaan ajattelemme, että Iines 'puolianonyyymina' on jo persoona tai ainakin melkein, niin silloin tekstisi loukkaa häntä nimenomaan faktuaalisena, olemassaolevana henkilönä.
Näin siis minun oikeustajuni mukaan, joka ei ole suinkaan 'virallinen' totuus.

Voidaan tietysti jatkaa sen pohtimista, missä määrin blogijulkisuus on (tai muka ei ole) enemmän yksityistä kuin mediajulkisuus, ja miten anonyymeihin (myös erilaisiin anonymiteetin muotoihin) ylipäätään pitäisi eettis-juridisesti suhtautua.

Oli nyt miten vain - et silti vakuuta minua perusteluillasi.

Parodiasi on kielellinen artefakta, keinotekoinen konstruktio, jonka Iines-sitaatit mielivät saada tulla tunnustetuiksi informatiivisesti samanarvoisina kuin Halme-tekstin faktat.

Ja nimenomaan tuo vaatimus sekä väite ei ole oikeutettu, koska se perustuu väärään tulkintaan saatavilla olleen/käytetyn informaation julkisuus- ja totuusarvosta. Tästä seuraa, että parodiasi ei toimi siten kuin väität sen toimivan.

Mutta (lisää paradokseja muutenkin jo sekavaan soppaan).

Siitä seuraa kuitenkin samalla myös, että sinut voidaan tuomita ainoastaan oman intentiosi (ei siis pelkkien lainausten) perusteella, koska halusit osoittaa Iinekselle, että häntä voi muka loukata informaatio- ja julkisuusarvoltaan 'heikolla' evidenssillä/näytöllä.

(Ja jos vielä ajattelemme Iineksen anonyymiksi, niin hänen loukkaamisensa ihan oikeasti, persoonana, on silloin teoreettisesti suorastaan mahdotonta, joskin käytännössä, psykologisesti, asia on tietysti aivan toinen, kuten kaikki hyvin tiedämme.)

Vain (kaksois-)intentiosi oli 'paha' (halusit saada loukkaamalla aikaan hyvän seurauksen). Tämä ei kuitenkaan pelasta sunua 'tuomiolta'. Pahaa ei saa käyttää välineenä hyvään.

Jos sitten nuo lainaamasi tekstikohdat pitää tulkita 'objektiivisiksi' eli myös julkisuusarvoltaan yhtäläisiksi Halme-muistokirjoituksen yleisesti median kautta tunnettujen faktojen kanssa, niin siinä tapauksessa sinut voidaan tuomita a) sekä intentiosi b) että käyttämiesi sitaattien perusteella.

Mutta toteutuipa sitten kumpi tahansa vaihtoehto tai kummatkin, niin parodiasi ei yhä siltikään toimi niinkuin halusit sen toimivan.
*
Olen sekoittanut pakkaa ehkä hieman liikaa, koska operoin kahdella kategorisella tasolla: 1) parodiassa käytettyjen sitaattien informaatioarvon (evidenssin) faktinen määrittely ja 2) parodian loukkaavuuden eettinen arviointi.

Ongelmalliseksi näiden kahden kategorian korrelaation tekee se, ettei meillä a) ole selvää käsitystä siitä, miten arvioida blogitekstien status julkisuuden ja yksityisyyden näkökulmasta.

Se vaatisi osaltaan myös b) anonymiteetin ja Iineksen tapauksessa niin sanotun puolianonymiteetin 'ontologis-juridisen' statuksen ja sen oikeuksien määrittelyä suhteessa henkilöön, joka nimimerkin takana toimii: onko hän juridisesti 'oikea' persoona vai pikemminkin fiktio?

Kemppinen saa vastata näihin kysymyksiin. Minä en osaa.
*
http://fowls.ca/anon.html

'Puolianonyymin' kaksoiselämää

(Kuvassa etsitään 'erittäin vakavan' jälkimoderoinnin kohteeksi joutunutta anomyymia bloggaria.)
(Lisäys 1 ja 2 25.5)

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen päreeseen "Herkistynyt kunniantunto?".

*
Tom Nokkeli sanoi...
'Tekstien skribentti voi ilmaista henkilönsä tai esiintyä nimimerkin suojassa. Kunniakkaat tekstit tuovat kunniaa skribentille joko henkilönä tai nimimerkkinä.
Tästä seuraa, että vähemmän kunniakkaita tekstejä ei kannata julkaista, jos on huolissaan henkilönsä kunniasta.
Niinpä on kunnian kannalta turvallisempaa esiintyä nimimerkkinä, varsinkin jos haluaa vapaasti kirjoittaa itselleen.
Jos taas haluaa kirjoittaa itselleen kunniaa, tulisi esiintyä henkilönsä nimellä ja kirjoittaa kunniakkaasti.'
###

Nyt en hauku en solvaa, en väitä vastaan älyllisesti enkä epä-älyllisesti, sillä tuon sitaatin perusajatus (mikäli oikein sen ymmärrän) osuu kohdalleen.

Nokkeli osoitti, että hän osaa analyseerata tätä identiteettiasiaa terävästi.

Fakta on joka tapauksessa se, että jokainen skribentti elää vähintäinkin kaksoiselämää kirjoittaessaan blogiaan tai kommentoidessaan. Tuo 'peruskaksoiselämä' on riippumatonta siitä, kirjoittaako nimimerkillä vai ei, sillä:

I
Jos olet bloggarina se, joksi itseäsi kutsut, eikä identiteetistäsi siten muodostu 'suurempaa' ongelmaa, elät 'vain normaalia' kirjoittajan kaksoiselämää - elämää, jonka jokainen joka käyttää teksteissään vähänkin fiktiivistä ainesta - vaikka vain tyylittelyä romaaneista nyt puhumattakaan - joutuu kohtaamaan.

'Persoonakohtainen' kirjoittaminen merkitsee siis minun mielestäni väistämättä tietynlaisen kaksoiselämän elämistä (kaksoisidentiteetti), koska kirjoittaessa emme oikeastaan 'elä' itse vaan pelkästään reflektoimme itseämme ja ajatuksiamme kieleen/kielessä (een/ssä sisältävät muuten kaksi hyvin erilaista ontologiaa!), mitä voi aina pitää sekä itsestä vieraantumisena että autenttisuuden ilmentymänä - ja vieläpä samanaikaisesti.

Varmaa kuitenkin on, että me itse emme ole siinä tekstissämme läsnä kuin enemmän tai vähemmän keinotekoisesti, enemmän tai vähemmän vieraantuneesti, enemmän tai vähemmän autenttisesti - mutta ilman muuta me silti jollain tavalla olemme siinä myös itse.

Tätä tarkoitan skribentin väistämättömällä kaksoiselämällä.

(En laske tässä yhteydessä kirjoittamisen piiriin logiikkaa tai edes tiukoin kriteerein tehtyä tieteellistä tutkimusta, joskin filosofia voi olla sekä persoonakohtaista että formaalia - miksei myös joko/tai).

II
Mutta jos kirjoitat nimimerkillä, jossa et paljasta itseäsi millään muulla tavoin kuin tekstillä, jota kirjoitat, joudut ylläpitämään ikäänkuin useampia identiteettejä: 1) sinä itse, 2) tekstisi, jonka voi olla 2a) pelkkä dramaturgia/trolli/rooli jne. tai 2b) sinä omana itsenäsi - tai sitten 2c) näitä molempia, mikäli sellainen sukkulointi ylipäätään onnistuu ilman, että kommentointi ja bloggaaminen muuttuisi hallitsemattoman epäkoherentiksi ja inkonsistentiksi.

III
Kolmas ongelmallinen tilanne bloggarin/skribentin identiteetin suhteen on niin sanottu puolittainen nimimerkki, jossa henkilö kirjoittaa omana itsenään, mutta ei kuitenkaan omalla nimellään eikä myöskään täysin anonyymina - kuten vaikkapa Iines tekee.

Tällaisen puolianonymiteetin tai 'puolinimimerkin' (on ehkä liioiteltua sanoa 'puoli-identiteetin') hankaluus muille kirjoittajille on edelleen siinä, että puolianonymiteetin takana olevaan oikeaan minään on vain uskottava - tai sitten ei, eli tällainen nimimerkin sisältämän minän aitouden tunnistaminen/tunnustaminen on sekä uskon että intuitiivisen kokemuksen asia.

Minä olen kyllä täysin vakuuttunut esimerkiksi siitä, että 'oikea' Iines on juuri se ihminen, joka hän näissä teksteissäänkin on, eli samalla tuota 'normaalia' kirjoittajan kaksoiselämää elävä skribentti.
Myös Kompostin 'ääni' vaikuttaisi olevan juuri se, mikä hän todellisuudessakin on.

Mutta esimerkiksi Tom Nokkelin suhteen en kuitenkaan toistaiseksi ole varma. Ehkä hänen 'äänensä' on vielä niin uusi, etten ilman epäilyjä osaa olla vakuuttunut sen aitoudesta eli nimimerkin ja tekstin välisen yhteyden vahvasta positiivisesta korrelaatiosta.

Antaa siis ajan kulua ja tekstien viuhuta...
*
www.kaapeli.fi/~filmihul/97_3.html.

***
Lisäys 1
Iines

Tämä on todella hankala ongelma ilmaista selkeästi. Yritin kirjoittaa sekä kirjoittajan että lukijan perspektiivistä, mikä kyllä helposti sekoittaa asiaa.

Mutta kun väitän, että omalla nimellään kirjoittava oletettavasti kirjoittaa omana itsenään, en väittänyt että hän edes voisi kirjoittaa 'yksi yhteen itsensä kanssa'. Se nyt vain on mahdotonta.

Minun olisi kuitenkin pitänyt korostaa enemmän sitä (mitä sinä painotit), että myös omalla nimellään kirjoittava voi olla eräänlainen nimimerkki, joka kirjoittaa ikäänkuin harhauttavasti - oman itsensä fiktiivisesti dramaturgisoiden.

Ja että nimimerkillä kirjoittava taas saattaa kirjoittaa mitä rehellisintä tekstiä omasta elämästään juuri sen vuoksi, että nimimerkin takaa uskaltaa helpommin näin tehdä, koska silloin voi säilyttää ehdottoman tuntemattomuutensa.

Entä mihin tällainen tilanne sitten johtaa? Annoin jo itse vastauksen, mutta rajasin sen vain nimimerkkeihin ja puolianonyymeihin.
Nyt laajennan sen myös omalla nimellään kirjoittaviin.

Kukaan ei voi tietää kenestäkään yhtään mitään - kirjoittipa hän sitten omalla nimellään, täysanonyymina tai puolianonyymina.

Voimme vain kukin kohdallamme intuitiivisesti uskoa tai olla uskomatta siihen, että kyseinen kirjoittaja on 'rehellinen' - mitä rehellisyydellä tässä (keinotekoisten tai ei) identiteettien sekavassa kaaoksessa sitten enää tarkoitetaankin.

Kelpaako tällainen johtopäätös?
***
Lisäys 2
Iines, Nokkeli

Olen kirjoittanut keskittyen bloggaajan aitouteen tai 'keinotekoisuuteen' etenkin sen vuoksi, etten näe kunniakeskustelussa oikein mitään selkeää perustaa, mikäli tuota ongelmaa ei ensin kyetä ratkaisemaan.

Ja koska sitä ei näköjään kyetä ratkaisemaan millään tavoin yksimielisesti, herää väistämättä kysymys: kenen kunniaa on loukattu, jos emme tiedä edes sitä, kuka oli se, joka loukkasi ja ketä.

Tämä näin kieli poskessa kärjistäen sanottuna mutta toisaalta myös vakavasti - juridiikan kannalta katsottuna.
Intuitiivisesti eli 'uskon' ja 'terveen järjen' kannalta asia näyttäytyy hyvinkin toisessa valossa, mutta sellaisilla perusteilla ei oikeuslaitos ryhdy tutkimaan yhtään mitään.

Toki on myös selvää, että oikeusjärjestelmä on näissä asioissa pudonnut aikaa sitten kehityksen kelkasta. Kemppinen on aivan oikeassa jaksaessaan muistuttaa siitä asiasta.

Ymmärrän kyllä Iineksen huolen, koska kuka tahansa pahastuu, jos häntä mollataan härskisti (siis pekästään pahansuovasti; mutta toki kyse on myös toleranssista: joku sietää kritiikkiä enemmän kuin toinen) puhumattakaan siitä, että joutuu systemaattisen kiusaamisen kohteeksi.

Mutta en minä näe tähän asiaan oikeastaan muuta 'ratkaisua' kuin 'Lehden' esittämän Julkisen Sanan Neuvoston 'kehotuksen', jossa määrätään, että 'tyhmät ja vittumaiset' pysyköön poissa keskustelufoorumeilta muiden rauhaa häiritsemästä.

Hmm...siis ketkä..? Kysyy hän ja vilkaisee peiliin...

PS. Tarkoitan sitä, että Blogistanissa tulisi noudattaa hyviä tapoja - ihan niinkuin muuallakin yhteiskunnassa. Hyvästä mausta sen sijaan ollaan niin montaa mieltä, etten edes yritä 'mainostaa' sitä.

Kuka puhuu? Anonyymin identiteetti

Kirjoitettu kommentiksi Iineksen kommenttiin hänen päreessään "Sisäinen pirumme".
*
Anonymiteetistä sen verran, että jos minä kommentoin anonyymeja, teen sen ajatellen, että tekstin 'takana' tai tekijänä on tietty ihminen.

En osaa suhtautua tekstiin pelkkänä tekstinä, joka puhuu vain 'omasta puolestaan', mitä nyt sattuukin puhumaan. Mitä syytä minulla olisikaan ryhtyä väittelemään pelkän 'tekstin' kanssa?

Sitäpaitsi en arvosta Derridan ja poststrukturalistien lukutapoja.
Tekstin 'ulkopuolella' on aina tekijä - jopa 'kaksi' tekijää, mikäli ajattelemme myös lukijan eräänlaiseksi tekstin tekijäksi.
Ilman kirjoittajaa ja lukijaa teksti ei ole mitään muuta kuin tietty sarja virkkeitä, lauseita ja sanoja vailla semanttisesti ymmärrettävää sanomaa.

Tietääkseni tekstit eivät kuitenkaan vielä kirjoita itse itseään, joten 'anonyymikin teksti' on aina jonkun ihmisen teksti.

Kyseessä voi kuitenkin olla ns. trolli tai ties mikä tai kuka tahansa.

Silti haluan ajatella, että esim. nokkeli on joku miespuolinen nuori ihminen eikä 'haamukirjoittaja', joka on omaksunut tietyn roolin ja latelee juttuja/kommentteja yksinomaan tuon roolidramaturgian pohjalta.
(Tietysti trollinkin takana on aina joku 'tekijä'.)

Jos en ajattelisi näin, en voisi keskustella kenekään anonyymin kanssa - en edes sinun (Iines), jota en kyllä anonyymiksi luokittele.

Tilanne on hankala, koska näin paljon on kiinni olettamuksessa kommentoijan/bloggaajan 'aidosta' ja pysyvästä identiteetistä.
Tiedän, että saatan tulla täysin huijatuksi, mutta vaihtoehtoja ei ole.

Joko jätän anonyymien kommentoinnin kokonaan, kuten eräät ovat johdonmukaisesti tehneet tai alan suhtautua heihin erittäin skeptisesti ja halveksuen, mikä on väärin, koska en voi tietää milloin anonyymi puhuu 'omalla suullaan' milloin taas mahdollisesti ristiriitaisen ja juridisesti 'vastuuttoman' roolinsa suulla.
*
Tietysti roolikin on identiteetti, ja sen voi myös ottaa sellaisena, mutta kuten edellä kuvailin - tekstin ja tulkinnan välinen suhde vaatii aina tekijän ja lukijan.

Tekstien välinen keskustelu on tapa ratkaista identiteetin ja tekijän 'aitouden' ongelma olettamalla lopulta, että niitä ei ole oikeastaan olemassakaan.
Mutta tämä on tyypillisesti ranskalaisen, äärirelativistisen sosiaalisen konstruktivismin 'keksintöä'.

Kun havaitaan, että kirjailijat varastavat tai lainaavat toisiltaan, eli että tekstirakenteista löytyy miltei suoria viitteitä toisten kirjailijoiden teksteihin, niin tämä ei merkitse sitä, että tekstin tekijä olisi vain fiktiivinen, konstruoitu hahmo.

Minä väitän, että vaikka kaikki tekstit muuttuisivat toistensa kaltaisiksi - kuten saattaa käydä(?), niin tekstillä on aina tietty alkuperäinen tekijä.

Annan esimerkin, johon väittämäni pohjautuu, eikä se mielestäni ole vähäinen.

Minä en nimittäin ota edes Nietzscheä aina tosissani, mutta se ei johdu siitä, että havaitsen tietyn koherenssin ohella myös ilmiselviä ristiriitoja hänen tekstiensä esiintuomissa ajatuksissa vaan sen vuoksi, koska tunnen varsin hyvin ne ristiriidat ja omantunnon pistot (sanalla sanoen Nietzschen oman persoonan), joiden piinaamana hän ajatteli ja kirjoitti.

Dostojevski on tavallaan rehellisempi kuin N., koska hänellä on Karamazovin veljeksissä kolme identiteettiä, joissa kaikissa on häntä itseään.

Kierkegaard kirjoitti yli 20 nimimerkin suojasta, ja me tiedämme, että niiden joukosta löytyy muutama, joiden suulla hän itse puhui.

Nietzschen minähahmo sen sijaan kirjoittaa joskus niin ristiriitaisesti, että hänen minuudessaan on taatusti 'enemmän' kuin yksi 'luonto' (kuten Nietzschen ystävät ja hän itsekin totesivat) tai sitten tuon minän täytyy todella olla äärimmäisen ristiriitainen.
*
Edellä kirjoitettu tukee sitä tosiasiaa, että aina kun luemme vaikka anonyymien tekstiä, luemme sitä ikäänkuin alitajunnassamme kaikuisi ajatus 'joku tietty henkilö tässä nyt puhuu, mutta kuka?'

Vielä kerran: me vastaamme kirjoittavalle henkilölle, emme koskaan pelkälle tekstille.

Näin ollen suhtaudun anonyymisyyteen vähintäinkin varovaisen epäilevästi, mutta yhä silti pitäen anonyymiä persoonana - tai ainakin roolina, jonka 'takana' ja 'tekijänä' on yksi ihminen.

Muussa tapauksessa minun siis pitäisi lopettaa kommentointi anonyymien kanssa kokonaan, sillä silloinhan kommentoisin pelkkien 'haamujen' kanssa, ja tekisin itsestäni narrin - ehkä jopa hullun.

Hei moderaattori - 'juna meni jo!'

Kirjoitettu ikkunaiineksen päreeseen "Sisäinen pirumme" ja sen kommentteihin.
*
Tom Nokkeli sanoi...

Tuota noin. Eipä mennä merta edemmäs kalaan. Otetaan esimerkki tästä blogista. Nimimerkki 'Rauno Rasanen' kirjoitti tässä blogissa:
"Kuules nokkeli: vieläkö sä tarvitset tutin korviketta? Siitähän tuo pakkoneuroottinen tarve kantaa kännykkää joka paikkaan viestii..."Jos nyt ajateltaisiin, että 'Tom Nokkeli' on tunnistettava henkilö ynnä nettipersoona, niin pitäisikö minun nyt olla loukkaantunut Iinekselle?

Nokkeli jatkaa

"Ei pitäisi, vaikka tuo RR:n lausahdus blogissani olikin. Se ei nimittäin täytä herjauksen, solvauksen eikä yksityisyyden loukkaamisen juridisia kriteereitä, vaikka onkin rumasti sanottu. Siinä ivan kärki kohdistuu tiettyyn tapaan, ei henkilöön." (Iines/RR)

Ahaa! Siis on täysin Iineksen sananvapauden mukaista julkisesti epäillä tunnistettavan henkilön ynnä nettipersoonan omaavan pakkoneurooseja? Vieläpä täysin ilman asiayhteyttä.
(No, enhän minä nyt saata loukkaantua mistään, mitä 'Tom Nokkeli'lle sanotaan tai mitä 'Tom Nokkeli'sta sanotaan.)

RR
Luettuani kommenttisi, olen pohtinut, josko minun pitäisi ihan vain demonstraation vuoksi ottaa selville IP-osoitteesi ym. tietosi, ja haastaa sinut oikeuteen syistä, jotka ilmenevät sitten haasteessa, jotka oikeusviranomainen lähettää sinulle kirjeitse kotiisi.

Samoin harkitsen parin muun bloggaajan haastamista. Ellei peräti parinkymmenen...

Johan se on perkele!, ettei teidän suuta saada supummalle, vaikka tiedänkin, että tyhmyyttä vastaan ei voi taistella niinkuin pahuutta vastaan sentään vielä voi.
(Kts. kuitenkin myös PS.).
*
Kannatan periaatteessa maltillista jälkimoderointia kuten olen 'Kemppisessä' todennut, mutten itse sitä ole vielä kertaakaan blogissani tarvinnut.
Hoidan nimittäin moderoinnit 'omaan tyyliini': 'silmä silmästä' jne.-periaatteella.
*
Sen verran kuitenkin sanon Nokkeli, että joko huumorintajussasi tai älyssäsi on petraamisen varaa, mikäli kirjoittelet vakavissasi etenkin ylläsiteerattuja kommentteja.

Mutta jos näin on - lienee turha haastaa 'syyntakeetonta' oikeuteen.

Tästä seuraa valitettavasti sellainen seikka, että bloggarin pitäisi kirjoittaa esim. teikäläisestä kuin silkkihansikkain, mikä kyllä sotii sekä sananvapauden ensimmäisiä että viimeisiä pykäliä vastaan.
*
Huumorin ja kiusaamisen raja on tietenkin joskus kuin veteen piirretty viiva, mutta silti ero on periaatteessa selvä.

Myönnän kyllä, että erottelun kanssa on oltava tarkkana, mutta enhän minä nyt millään voi olla vastuussa siitä, että satirisoitava kohteeni on niin helkkarin yksioikoinen ja kapea-alainen tyyppi, että ainoa tapa kritisoida häntä on kirjoittaa sen verran ovelasti, ettei edes 'valtion pääinkvis...moderaattorikaan' löydä tekstistäni mitään huomautettavaa.

Tällainen periaate lopettaisi sitäpaitsi kaiken parodioinnin ja satiirin joka paikasta - ei vain blogeista.
*
Mutta huom! - Olen minä pyytänyt anteeksi mm. Iinekseltä omia kommenttejani ja ihan syystä olenkin.
Ei ketään pidä kehottaa menemään hirteen! Semmoisesta kommentista voisi minutkin jo haastaa käräjille...mutta kuten sanottu: pyysin ja sain anteeksi.
(Mielestäni tämä oli ihan asiallista 'itsemoderointia'...)

Sinulta Nokkeli en kyllä pyydä anteeksi, koska esitin mielestäni aika yleisenäkin pidettävän analogian kännykkäriippuvuuden luonteesta: se on ikäänkuin pakkomielteinen tarve pitää tutin kaltainen, turvallisuudentunnetta keinotekoisesti ylläpitävä 'transitionaaliobjekti' jatkuvasti käden ulottuvilla - jopa luokkahuoneessa, vaikkei kännykkä ainakaan toistaiseksi ole mikään esim. taskulaskimeen verrattava opiskeluväline.

Esitän tämän saman määritelmän vaikka oikeusalissa!
*
Lienet lukenut profiilistani, että olen nimennyt itseni psykofyysistä olemustani kuvaten sanoilla: 'Ontuva Rabelais'.
Luulisi jo sen antavan jotain osviittaa tavastani kirjoittaa.

Noo...olihan se Rabelaiskin sekä kirkon että valtion hampaissa - miksei sitten jonkun herkkähipiäisen blogikommentaattorin 'kiusanteon' kohteena...

Minun kanssani voi kyllä olla ihan vapaasti eri mieltä ja myös kiusoitella saa mutta ei varsinaisesti kiusata kiusaamisen itsensä takia, koska se on mautonta ja typerää.

Satirisointi ei kuitenkaan ole kiusaamista tai halveksuntaa vaan perimmältään huumorin keinoin ilmaistua kritiikkiä: siinä vain kuvataan kohde tavalla, joka saa hänen mielipiteensä ja käyttäytymisensä vaikuttamaan enemmän tai vähemmän kyseenalaiselta - ehkä naurettavalta, tekopyhältä jne.
*
PS. Mutta mutta - sinä olet Nokkeli periaatteessa pelkkä nimimerkki, joten miten sinä voit oikeudellisesti ottaen loukkaantua yhtään mistään, mitä sinusta sanotaan, koska kukaan ei tiedä, kuka sinä olet.

Toisaalta meikäläisen olisi tietenkin johdonmukaista jättää anonyymien kommentit omaan arvoonsa, mutta valitettavasti vain he voivat suojautua tuntemattomuutensa taakse ja tölväistä sieltä toisia ihmisiä joutumatta itse suoraan oikeudelliseen vastuuseen sanomisistaan.

Tietenkin tämä asia voidaan teknisesti näköjään selvittää, mutta silti anonymiteetti on ongelma juuri tällaisissa tapauksissa.

Toki anonyymisuus on myös eräs sananvapauden tae, mutta samalla 'täysanonyymit' saattavat myös olla suurempi uhka sananvapaudelle kuin oikealla identiteetillään kirjoittavat.

Tämä on vanha aihe Blogistanissa, mutta nousee jälleen esiin moderointikeskustelun yhteydessä.