I
Tässä kohtaa lukijan on hyvä kerrata, mitä tähän mennessä on tapahtunut, koska pahaenteinen tarinamme lähestyy loppuratkaisuaan.
Kertaamme ensin henkilöt:
Doris Häkkinen:
Entinen estetiikan opiskelija, joka erikoistui eroottisesta kirjallisuudesta tekemänsä opinnäytteen jälkeen seksuaaliterapeutiksi mutta vaihtoi alaa ja ryhtyi opettamaan peruskoulun yläasteella poikien tarkkailuluokkaa. Yksikään poika ei ole hänen tunneiltaan koskaan poissa.
Kirjoittaa esikoisromaaniaan, jonka työnimenä on: Runopojan kanssa - ja vähän muidenkin.
Asuu suurimmaksi osaksi yksin omissa oloissaan 'työasunnollaan' Malmilla Omenapuunkuja 7:ssä, joskin on jo vuosia elänyt 'toista elämää' avomielisessä parisuhteessa X:nsä kanssa, jonka luona myös heidän kaksi lastaan asuvat. Strange enough.
Doris tapailee silloin tällöin kirjallisuuden harrastajia - etenkin entistä yliopisto-opettajaansa ja erästä kirjallisuuskolmikkoa. Hän on tosikko, joka saa ajoittain kontrolloimattoman hysteerisiä naurukohtauksia.
Athos:
Parnasson erikoisjulkaisupäällikkö ja kirjoittamisen professionaali yleisammattilainen. Runospesialisti. Realistinen humanisti.
Pathos:
Entinen mielisairaanhoitaja, ikuinen filosofian opiskelija sekä skribentti. Itse hän sanoo olevansa 'diletantta'. Omissa fantasiamaailmoissaan elävä riivattu puolihullu (Kellariloukon mies), joka päättää niin sanotusti haistattaa evoluutiolle paskat.
Typhus:
Kosmopoliitti monitoimikone, joka on erikoistunut tietokirjallisuuteen ja salapoliisiromaaneihin mutta harrastaa myös runoutta. Elää 'etäavoliitossa' tyttäriensä kanssa. Suoraluonteinen ja pragmaattinen romantikko sekä huumorintajuinen kyynikko.
Ernest Sikanova:
Kirjallisuustieteen professori. Tunnettu kolumnisti. Saanut Doriksen ihastumaan itseensä erikoistumalla alkukielellä japanilaiseen haiku-runouteen. Pathoksen mielestä Ernest on myös huijari ja panomies eli Giacomo Casanovan jälkeläinen, koska tapailee Dorista yli 'sallitun määrän'. Syvimmältään Ernest on sovinnollinen, kohtuullinen ja mallikelpoinen ihminen. Pathoksen vastakohta.
II
Kohtalokas tarinamme alkoi siitä, kun entiseen estetiikan opiskelija, himphamppuhempukka Doris Häkkiseen ihastunut kirjallisuusritarikolmikko - Athos, Pathos ja Typhus - tajusi suureksi hämmästyksekseen, että heidän nöpötiaisensa ja honeybeensä oli yhtäkkiä kadonnut jollain järkyttävällä tavalla tietymättömiin.
Tai itse asiassa tämän ylitulkinnan teki Dorikseen tulisen sekopäisesti rakastunut Pathos, joka oli sopinut hänen kanssaan treffit Malmitalon suurelle näyttämölle eli kahvioon puoli neljäksi, jolloin Doris oli jo ehtinyt palata koulusta, mutta Pathos joutuikin odottamaan turhaan. Ja mikä merkillisintä - Doriksen kännykkä ei vastannut, vaikka se olikin päällä. Myöskään ääniviesteihin ei kuulunut vastausta.
Pathos, joka on mustasukkaisempi luonne kuin kolmen paviaanilauman johtavat alfaurokset yhteensä, päätyi sieluaan riipovaan loppupäätelmään: Doriksen entinen opettaja sekä hyvä ystävä yliopistolta - kirjallisuustieteen professori Ernest Sikanova oli - jos ei nyt vallan kidnapannut rouvaa, niin ainakin suostutellut hänet mukaansa lausumalla japaniksi haiku-runoja, joita kuunnellessaan Doris vaipui miltei transsiin.
Puoli tuntia turhaan odotettuaan Pathos kävi yksin Doriksen asunnolla, mutta ovi oli lukossa, eikä ketään siis ilmeisesti ollut kotona. Mutkat suoriksi oikoen Pathos päätteli tästä, että Ernest on vokotellut hänen naisensa. Vienyt kotiinsa ja - - ryhtynyt harjoittamaan japanilaisia haikurituaaleja tämän kanssa. Mikä merkitsi Pathokselle vain sitä yhtä asiaa, mitä Sikanovaan tuli.
Sellainen teko vaati Pathoksen mielestä kostoa ja vähintäinkin kaksintaistelun. Mutta ensin piti selvittää, missä Doris ja Ernest majailivat juuri sillä hetkellä.
Typhus innostui aluksi Pathoksen pateettisesta uhosta, mutta molempien yllätykseksi - hämmästyksensä nopeasti laannuttua - Athos totesi lakonisesti:
- Tämä juttu on Pathos sinun mustasukkaisen mielikuvituksesi kehittämä versio. Sitäpaitsi on täysin Doriksen omassa päätäntävallassa, mitä hän sinun ja Ernestin suhteen tekee. Etkä sinä voi sille asialle yhtään mitään (Itse asiassa Athos tiesi tilanteesta enemmän kuin halusi kertoa).
Nopeasti Typhus asettui tukemaan Athoksen realistista tilannearviota. Pathos tyrmistyi ja häipyi miltei niskojaan nakellen Ala-Malmintorin Pickwick Pubista, jossa kolmikko istui. Masentuneena hän päätti lähteä Malmitalon kirjastoon mutta - toista jalkaansa hieman klenkaten - koukkasi matkallaan pienen näyttämön eli Malmitalon inva-wc:n kautta.
Suuri oli Pathoksen yllätys, kun vahtimestari, joka tunsi hänet, Doriksen ja muut tarinamme henkilöt sekä heidän hassuttelunsa, ilmoitti, että häntä odotetaan inva-wc:ssä. Pathos aavisti heti, kuka häntä odotti heidän yhteisessä runonlausuntapaikassaan.
Mutta Pathos ei ollut suinkaan iloinen löytäessään Doris Häkkisen pieneltä näyttämöltä, koska hänen mustasukkaisuuden sumentamassa päässään jyskytti monomaanisesti vain ajatus siitä, että Doris oli tavannut kyseisessä paikassa sinä iltapäivänä jo aiemmin Ernest Sikanovan, ja että nyt hän vain halusi vokotella myös Pathoksen - ikäänkuin lohdutuspalkinnon antaakseen.
Käytiin kiivas dialogi, jonka Pathos lopetti sen verran perusteellisesti, että Doris ei ehtinyt hämmästykseltään sanoa mitään, kun Pathos jo oli läimäyttänyt vessan oven kiinni perässään.
Pathosta vitutti niin rankasti, että hän päätti vetää pään täyteen - yksin, mutta halusi kuitenkin ensin käydä Pickwick Pubissa ilmoittamassa Athokselle ja Typhukselle, mitä oli tapahtunut ja ihmettelemässä, miten tämä kaikki oikein oli ollut mahdollista.
Pathoksen häivyttyä Malmitalosta torille ja Pickwick Pubiin, josta A. ja T. olivat vähän ennen hänen tuloaan poistuneet, Doris onnistui livahtamaan ulos vahtimestarin huomaamatta. Tämä oli nimittäin mennyt Pathoksen tahallaan esittämästä ironisesta pyynnöstä hakemaan rouvalle vessapaperia - se kun oli päässyt muka loppumaan.
Niin kiire Dorikselle kuitenkin tuli, että hän pudotti huomaamattaan kaoottisesta käsilaukustaan pienen paiväkirjansa, josta löytyi kymmenittäin etenkin miesten nimiä, puhelinnumeroita ja osoitteita mutta myös hänen itsensä kirjoittamaa eroottista Hertta-sarja-proosaa. Tuon muistivihkon vahtimestari löysi vessanpöntön vierestä ja vei päivystyskoppiinsa talteen.
Doris käveli Ala-Malmitorin laitaa nopeasti linja-autopysäkille, tapasi siellä ilmeisen sovitusti Ernest Sikanovan, vaihtoi tämän kanssa kiireisesti ja levoton ilme kasvoillaan muutaman sanan ja lähti kotiinsa Omenakuja 7:ään.
Ernest käveli Doriksen luota suoraan Pickwick Pubiin, jossa hän ja Pathos kävivät tiukan keskustelun siitä, mikä oikein oli heidän suhteensa Dorikseen.
Ernest - Pathoksen arvatessa että hänen selkänsä takana juoniteltiin - tunnusti, miten Doris oli suunnitellut inva-wc-tapaamisen, ja että miten Ernest oli seurannut Pathosta siitä lähtien, kun tämä oli tullut kaveriensa kanssa pubiin - soittanut Dorikselle tämän lähtiessä pubista Malmitalolle ja ylipäätään ollut yhteistyössä Doriksen kanssa, jotta Pathos saataisiin hyväksymään Doriksen ehdotus.
Tuon ehdotuksen mukaan Pathos ja Ernest kirjaimellisesti jakaisivat Doriksen. Pathos tyrmistyi aluksi täysin tästä ajatuksesta, mutta pitkän ja tuskallisen miettimisen jälkeen - tajuttuaan miten taitavasti Doris oli asian junaillut vetämällä itse kaikkia naruja tässä ihmissuhdepelissä, Pathos näytti myöntyvän ja pyysi Ernestiä viemään heidät Doriksen luo.
Doris ja Ernest toistavat Doriksen olohuoneessa Pathokselle saman, minkä Ernest jo aiemmin pubissa. Mutta Pathos on päättänyt toisin. Itse asiassa hän oli päättänyt toisin - vaikkei täysin varma ollutkaan päätöksestään - jo lähtiessään Fallkullasta Malmille ja tunkiessaan nahkatuppisen puukon talvitakkinsa povitaskuun.
Pathos pitää jyrisevän monologin kohdistaen armotonta kritiikkiä Doriksen - ja lopulta ylipäätään kaikkien naisten - petolliseen flirttailuun ja miltei kiusaamistarkoituksessa harjoitettuun miesten kilpailuttamiseen, joka saa miehet joko ihastumaan korviaan myöten, masentumaan epätoivoon asti tai sitten kerta kaikkisen raivon valtaan.
Pathos on ajautunut lopullisesti viimeisen vaihtoehdon kurimukseen. Hänelle on käynyt selväksi, että Doriksen olohuoneesta ei poistu enää elävänä kuin yksi ihminen.
Tällä välin ystävykset Athos ja Typhus käyvät Athoksen saaman puhelinsoiton jälkeen rautatieasemalla tapaamassa tuttua englantilaista venäläisen kirjallisuuden tutkijaa tämän ollessa läpikulkumatkalla Pietariin. Sieltä poistuessaan he päättävät yllättäen lähteä käymään Doriksen luona.
Athos, joka siis tiesi Doriksen työsuunnitelmista ja viikkomenoista, ei epäillyt, etteikö Doris olisi ollut kotona. Sitä hän tosin ei tiennyt, mitä Doris oli suunnitellut Ernestin kanssa Pathoksen suhteen, ja että kyseinen kolmikko tapaisi toisensa Doriksen asunnolla myöhään illalla.
Mutta ei hän myöskään tiennyt, miten karmeaan ratkaisuun Pathos lopulta sinä iltana päätyi selvittääkseen sydäntään viiltävän kolmiodraaman kahdella - voimakkaalla ja nopealla kädenliikkeellä - lopullisesti ja ikuisesti.
*
Tämä kirjoitus on jatkoa päreeseen Hiljaisuus.
Showing posts with label odotus. Show all posts
Showing posts with label odotus. Show all posts
January 26, 2009
January 24, 2009
Hiljaisuus
Kielimafia jakoi ensimmäisen kappaleen kahtia, muotoili sen uusiksi ja teki lisäyksiä 25.1 - viimeksi klo: 12.35.
*
Vähän ennen kuin Pathos palasi pieneltä näyttämöltä (Malmitalon inva-wc) jätettyään Doris Häkkisen ylipateettisesti stanislavskilaiseen tyyliinsä replikoiden, Athos ja Typhus olivat päättäneet lähteä Pickwick Pubista keskustaan tapaamaan erästä Athoksen Parnasso-kaveria, joka oli sattumalta läpikulkumatkalla Lontoosta Helsingin kautta Pietariin.
Tämä Typhuksenkin tietämä englantilainen venäläisen kirjallisuuden tutkija, jonka piti jatkaa aamujunalla matkaa, soitti yllättäen Athokselle ja ilmoitti saapuneensa juuri hotelliin ja menevänsä käymään rautatieasemalla. Athos vastasi tapaamiskutsuun myöntävästi hetkeäkään epäröimättä.
Kirjallisuusveljekset tosin manailivat keskenään Pathoksen puuttumista, koska heistä olisi ollut kovin hauskaa todistaa oikein asiantuntijalle, että Suomesta löytyi ilmielävä Rasputinin, Raskolnikovin sekä Ivan ja Dmitri Karamazovin kaljupäinen klooni, joka väitti syvimpänä pyrkimyksenään olevan muuttua munkki Aljoshaksi - Karamazovien nuorimmaksi veljeksi.
Jospa he olisivatkin voineet aavistaa, mitä oli tapahtumassa. Jospa he olisivatkin ehtineet estää Pathoksen muuttumisen irstaan juopottelevasta, röyhkeän sanavalmiista ja vastustamattoman viettelevästä Rasputinista kirveensä kanssa huitovaksi, kostonhimoiseksi Raskolnikoviksi. Mutta niin suopea ei kohtalon draama suostunut sinä iltana olemaan kenellekään sen roolihenkilöistä.
Athos ja Typhus keskustelivat intensiivisesti kolme tuntia englantilaisen matkamiehen kanssa yhteisestä rakkaudestaan - kirjallisuudesta - rautatieaseman yläravintolassa, kunnes tämä halusi lähteä nukkumaan. Sibelius lähtisi klo 07.23, joten hereillä piti olla jo kuuden aikaan aamulla.
Hyvästeltyään matkalaisen Typhus, joka oli ottanut jälleen maailmanmiehen roolin kieltäytyi käyttämästä junaa tai linja-autoa ja tokaisi lievässä konjakkihiprakassaan Athokselle:
- Sinä tiedät Parnasso, missä Doris Häkkinen asuu. Me mennään nyt sinne. Kello on vasta vähän yli kymmenen ja Dorishan valvoo yleensä yli puolenyön. Ja onhan sulla sen puhelinnumero.
Athos soitti, mutta puhelin ei vastannut, vaikka hälyttikin. Athos jätti kännykkään ääniviestin:
- Hei sinä suloisin haiku! Minä ja Volgan lautturi olemme sinun luonasi puolen tunnin kuluttua. Ostin sinulle oman Doriksen kukkakaupasta. Se on verenpunainen.
Typhus änkesi vielä hihkaisemaan ääniviestin lopuksi:
- Ja minä ostin sinulle, nöpötiainen, neekerisuukkoja. Entisen appeni kauppaketjun sekanamitavarakioskista, jota pitää täällä rautatieasemalla marokkolainen ystäväni Ahmed Abu-Hanna - Umayya Abu-Hannan sudanilainen velipuoli. Kohta nähdään sinä runotyttöni mun!
Ja niin he ottivat taksin lennosta ja ilmoittivat kuskille Doriksen osoitteen.
- Garcon! - Omenapuunkuja 7, Malmi, ilmoitti Athos luontaiseen olemukseensa ja tapoihinsa nähden epätavallisen suureellisesti nuorelle taksimiehelle. Mutta seitsemän ison oluttuopin jälkeen ei olla köyhiä, kipeitä eikä nöyriä.
Taksissa Typhus kysyi:
- Entäpä jos Doris ei ole kotona?
- Kyllä se melko varmasti on. Se pitää kirjoittaessaan usein puhelinta kiinni ja hälytysäänen nollilla. Sitäpaitsi mä tiedän, että sillä ei ole mitään iltamenoja tällä viikolla. Juteltiin nimittäin viimeksi sunnuntaina yhdestä kirjallisuusarvostelusta, ja siinä yhteydessä Doris tuli kertoneeksi tämän viikon suunnitelmistaan.
Typhus katsoi Athokseen vinosti myhäillen - ikäänkuin olisi selvillä jotakuinkin kaikesta, mitä Athoksen ja Doriksen välillä oli muka tapahtunut:
- Sinä tunnet hyvin Doriksen asioita. Mutta eikös teillä ollutkin aikoinaan läheinen suhde - muutaman hetken verran? Siis tarkoitan tietysti työn merkeissä, Typhus lopetti vakavoituen joskin sarkastinen virne naamallaan.
- So so. Annas nyt olla. Menneet on menneitä ja minä olen naimisissa - ollut jo melkein tarpeeksi kauan.
- Entäs se meidän rakas hullumme - Alfa-Romeo eli Pathos Fallkullalainen?, jatkoi Typhus. Missähän se luuraa tällä hetkellä? Pitää kai sikahumalassa yksinpuhelua kaksiossaan olemattomille naisilleen ja kilpaileville uroksille. Se voittaa kaikki väittelyt - tai julistaa muussa tapauksessa keskustelun päättyneeksi. Nakkelee niskojaan ja haistattaa pitkät niillä, jotka näyttävät pääsevän vähänkään horjuttamaan sen mielipiteitä.
- En yhtään osaa sanoa, Athos pohti. Kuten hyvin muistat, Pathoshan otti aika pahasti nokkiinsa, kun me ei lähdetty sen kanssa etsimään Dorista Sikanovan asunnolta. Mitä siitäkin nyt olis tullut? Täysi farssi. Ei ei! Minä en lyö käsiäni ruskeaan aineeseen, koska se juttu on täysin Doriksen heiniä. Jos on totta, että Doris lähti Ernestin matkaan vapaaehtoisesti, niin kenelläkään meistä ei ole siihen mitään sanomista. Nainen tekee valinnan. Mies vain vonkaa.
- Tuolla asenteella sä voisit ihan rauhassa erehtyä biologian ja estetiikan luentosaleista. Kummassakin paikassa ja tapauksessa kuulijasi saisivat relevanttia tietoa oppiaineestaan.
- No hehheh!, naurahti Athos kyynisesti Typhuksen letkautukselle. Kyllä kai mä nyt sentään Hellaakoskeni osaan. Nousen puuhun laulamaan. Vesistötutkija kun olen.
Typhus päätti olla vinoilematta sen enempää. Vastassa oli nimittäin melko kuva luu, mitä runouden ja runoilijoiden tuntemiseen tuli. Typhus itse lukeutui enemmän dekkarimiehiin - Poen nerokas C. Auguste Dupin suurena ihanteenaan. Mutta se, mikä häntä ja Athosta odotti Doriksella, olisi yllättänyt itse huipputerävän Dupininkin.
Taksi ajoi nopeasti perille, sillä yhdentoista aikaan illalla eivät ruuhkat enää hidastaneet matkantekoa keskustasta Pohjois-Helsingin suuntaan.
Auto pysähtyi sievästi veistetyn valkoisen portin eteen, Typhus latasi kuljettajan käteen tasarahan, ja parivaljakko pysähtyi hetkeksi aikaa vilkuilemaan puutarhaa ja taloa pantuaan portin uudelleen säppiin takanaan.
- Kaunis piha. Ja sisältä näkyy valot. Kyllä Doris kotona on. Olit oikeassa, hihkaisi Typhus.
Pihavalo valaisi melko himmeästi, eivätkä miehet huomanneet lumeen jääneitä jälkiä, jotka oli havaittavissa myös rappusilla. Ne olivat jotenkin oudon tummia jälkiä. Olisi luullut, että kengänpohjiin tarttunut ohut, jäinen lumikerros jättäisi porraslankkuihin ja kuistin lattialle paljon vaaleammat painaumat.
Mutta Athos ja Typhus eivät edes pohtineet koko asiaa, vaikka sen kyllä ohimennen havaitsivat. He vain kävelivät innoissaan nopeasti läpi kujan, raput ylös kuistille ja soittivat ovikelloa.
Kukaan ei vastannut, vaikka talon sisältä heijastui kirkasta valoa, ainakin kahdesta huoneesta. He koputtivat vielä myös ovea useaan kertaan. Ei vastausta. Viimein Athos käänsi ulko-oven kahvaa, ja vedettäessä ovi avautui.
- Onko ketään kotona? Täällä on kaksi postimiestä, jotka soittavat aina niin monta kertaa, että vastataan, heitti Typhus oven suusta.
Vain hiljaisuus vastasi.
Miehet astelivat viimein varovasti suureen eteiseen, koputtivat eteisen ja olohuoneen erottavaa ovea. Äänettömyys alkoi tuntua heistä jo sangen oudolta täysin valaistussa talossa. Eteinen oli kuitenkin pimeä, eivätkä he huomanneet mattoon imeytyneitä punaisia tahroja.
- Avaa jo, Typhus sanoi levottomana. Tässä on nyt jotain omituista.
Varovasti Athos käänsi olohuoneen ovea saranoillaan Typhuksen kurkkiessa hänen vieressään sisälle, ja kun ovi aukeni kokonaan, heille selvisi kuin lähelle iskenyt salama olisi jyrähtänyt, mitä Doriksen luona aivan äskettäin oli tapahtunut.
*
Tämä teksti on jatkoa päreelle Kairos-hetki.
*
Vähän ennen kuin Pathos palasi pieneltä näyttämöltä (Malmitalon inva-wc) jätettyään Doris Häkkisen ylipateettisesti stanislavskilaiseen tyyliinsä replikoiden, Athos ja Typhus olivat päättäneet lähteä Pickwick Pubista keskustaan tapaamaan erästä Athoksen Parnasso-kaveria, joka oli sattumalta läpikulkumatkalla Lontoosta Helsingin kautta Pietariin.
Tämä Typhuksenkin tietämä englantilainen venäläisen kirjallisuuden tutkija, jonka piti jatkaa aamujunalla matkaa, soitti yllättäen Athokselle ja ilmoitti saapuneensa juuri hotelliin ja menevänsä käymään rautatieasemalla. Athos vastasi tapaamiskutsuun myöntävästi hetkeäkään epäröimättä.
Kirjallisuusveljekset tosin manailivat keskenään Pathoksen puuttumista, koska heistä olisi ollut kovin hauskaa todistaa oikein asiantuntijalle, että Suomesta löytyi ilmielävä Rasputinin, Raskolnikovin sekä Ivan ja Dmitri Karamazovin kaljupäinen klooni, joka väitti syvimpänä pyrkimyksenään olevan muuttua munkki Aljoshaksi - Karamazovien nuorimmaksi veljeksi.
Jospa he olisivatkin voineet aavistaa, mitä oli tapahtumassa. Jospa he olisivatkin ehtineet estää Pathoksen muuttumisen irstaan juopottelevasta, röyhkeän sanavalmiista ja vastustamattoman viettelevästä Rasputinista kirveensä kanssa huitovaksi, kostonhimoiseksi Raskolnikoviksi. Mutta niin suopea ei kohtalon draama suostunut sinä iltana olemaan kenellekään sen roolihenkilöistä.
Athos ja Typhus keskustelivat intensiivisesti kolme tuntia englantilaisen matkamiehen kanssa yhteisestä rakkaudestaan - kirjallisuudesta - rautatieaseman yläravintolassa, kunnes tämä halusi lähteä nukkumaan. Sibelius lähtisi klo 07.23, joten hereillä piti olla jo kuuden aikaan aamulla.
Hyvästeltyään matkalaisen Typhus, joka oli ottanut jälleen maailmanmiehen roolin kieltäytyi käyttämästä junaa tai linja-autoa ja tokaisi lievässä konjakkihiprakassaan Athokselle:
- Sinä tiedät Parnasso, missä Doris Häkkinen asuu. Me mennään nyt sinne. Kello on vasta vähän yli kymmenen ja Dorishan valvoo yleensä yli puolenyön. Ja onhan sulla sen puhelinnumero.
Athos soitti, mutta puhelin ei vastannut, vaikka hälyttikin. Athos jätti kännykkään ääniviestin:
- Hei sinä suloisin haiku! Minä ja Volgan lautturi olemme sinun luonasi puolen tunnin kuluttua. Ostin sinulle oman Doriksen kukkakaupasta. Se on verenpunainen.
Typhus änkesi vielä hihkaisemaan ääniviestin lopuksi:
- Ja minä ostin sinulle, nöpötiainen, neekerisuukkoja. Entisen appeni kauppaketjun sekanamitavarakioskista, jota pitää täällä rautatieasemalla marokkolainen ystäväni Ahmed Abu-Hanna - Umayya Abu-Hannan sudanilainen velipuoli. Kohta nähdään sinä runotyttöni mun!
Ja niin he ottivat taksin lennosta ja ilmoittivat kuskille Doriksen osoitteen.
- Garcon! - Omenapuunkuja 7, Malmi, ilmoitti Athos luontaiseen olemukseensa ja tapoihinsa nähden epätavallisen suureellisesti nuorelle taksimiehelle. Mutta seitsemän ison oluttuopin jälkeen ei olla köyhiä, kipeitä eikä nöyriä.
Taksissa Typhus kysyi:
- Entäpä jos Doris ei ole kotona?
- Kyllä se melko varmasti on. Se pitää kirjoittaessaan usein puhelinta kiinni ja hälytysäänen nollilla. Sitäpaitsi mä tiedän, että sillä ei ole mitään iltamenoja tällä viikolla. Juteltiin nimittäin viimeksi sunnuntaina yhdestä kirjallisuusarvostelusta, ja siinä yhteydessä Doris tuli kertoneeksi tämän viikon suunnitelmistaan.
Typhus katsoi Athokseen vinosti myhäillen - ikäänkuin olisi selvillä jotakuinkin kaikesta, mitä Athoksen ja Doriksen välillä oli muka tapahtunut:
- Sinä tunnet hyvin Doriksen asioita. Mutta eikös teillä ollutkin aikoinaan läheinen suhde - muutaman hetken verran? Siis tarkoitan tietysti työn merkeissä, Typhus lopetti vakavoituen joskin sarkastinen virne naamallaan.
- So so. Annas nyt olla. Menneet on menneitä ja minä olen naimisissa - ollut jo melkein tarpeeksi kauan.
- Entäs se meidän rakas hullumme - Alfa-Romeo eli Pathos Fallkullalainen?, jatkoi Typhus. Missähän se luuraa tällä hetkellä? Pitää kai sikahumalassa yksinpuhelua kaksiossaan olemattomille naisilleen ja kilpaileville uroksille. Se voittaa kaikki väittelyt - tai julistaa muussa tapauksessa keskustelun päättyneeksi. Nakkelee niskojaan ja haistattaa pitkät niillä, jotka näyttävät pääsevän vähänkään horjuttamaan sen mielipiteitä.
- En yhtään osaa sanoa, Athos pohti. Kuten hyvin muistat, Pathoshan otti aika pahasti nokkiinsa, kun me ei lähdetty sen kanssa etsimään Dorista Sikanovan asunnolta. Mitä siitäkin nyt olis tullut? Täysi farssi. Ei ei! Minä en lyö käsiäni ruskeaan aineeseen, koska se juttu on täysin Doriksen heiniä. Jos on totta, että Doris lähti Ernestin matkaan vapaaehtoisesti, niin kenelläkään meistä ei ole siihen mitään sanomista. Nainen tekee valinnan. Mies vain vonkaa.
- Tuolla asenteella sä voisit ihan rauhassa erehtyä biologian ja estetiikan luentosaleista. Kummassakin paikassa ja tapauksessa kuulijasi saisivat relevanttia tietoa oppiaineestaan.
- No hehheh!, naurahti Athos kyynisesti Typhuksen letkautukselle. Kyllä kai mä nyt sentään Hellaakoskeni osaan. Nousen puuhun laulamaan. Vesistötutkija kun olen.
Typhus päätti olla vinoilematta sen enempää. Vastassa oli nimittäin melko kuva luu, mitä runouden ja runoilijoiden tuntemiseen tuli. Typhus itse lukeutui enemmän dekkarimiehiin - Poen nerokas C. Auguste Dupin suurena ihanteenaan. Mutta se, mikä häntä ja Athosta odotti Doriksella, olisi yllättänyt itse huipputerävän Dupininkin.
Taksi ajoi nopeasti perille, sillä yhdentoista aikaan illalla eivät ruuhkat enää hidastaneet matkantekoa keskustasta Pohjois-Helsingin suuntaan.
Auto pysähtyi sievästi veistetyn valkoisen portin eteen, Typhus latasi kuljettajan käteen tasarahan, ja parivaljakko pysähtyi hetkeksi aikaa vilkuilemaan puutarhaa ja taloa pantuaan portin uudelleen säppiin takanaan.
- Kaunis piha. Ja sisältä näkyy valot. Kyllä Doris kotona on. Olit oikeassa, hihkaisi Typhus.
Pihavalo valaisi melko himmeästi, eivätkä miehet huomanneet lumeen jääneitä jälkiä, jotka oli havaittavissa myös rappusilla. Ne olivat jotenkin oudon tummia jälkiä. Olisi luullut, että kengänpohjiin tarttunut ohut, jäinen lumikerros jättäisi porraslankkuihin ja kuistin lattialle paljon vaaleammat painaumat.
Mutta Athos ja Typhus eivät edes pohtineet koko asiaa, vaikka sen kyllä ohimennen havaitsivat. He vain kävelivät innoissaan nopeasti läpi kujan, raput ylös kuistille ja soittivat ovikelloa.
Kukaan ei vastannut, vaikka talon sisältä heijastui kirkasta valoa, ainakin kahdesta huoneesta. He koputtivat vielä myös ovea useaan kertaan. Ei vastausta. Viimein Athos käänsi ulko-oven kahvaa, ja vedettäessä ovi avautui.
- Onko ketään kotona? Täällä on kaksi postimiestä, jotka soittavat aina niin monta kertaa, että vastataan, heitti Typhus oven suusta.
Vain hiljaisuus vastasi.
Miehet astelivat viimein varovasti suureen eteiseen, koputtivat eteisen ja olohuoneen erottavaa ovea. Äänettömyys alkoi tuntua heistä jo sangen oudolta täysin valaistussa talossa. Eteinen oli kuitenkin pimeä, eivätkä he huomanneet mattoon imeytyneitä punaisia tahroja.
- Avaa jo, Typhus sanoi levottomana. Tässä on nyt jotain omituista.
Varovasti Athos käänsi olohuoneen ovea saranoillaan Typhuksen kurkkiessa hänen vieressään sisälle, ja kun ovi aukeni kokonaan, heille selvisi kuin lähelle iskenyt salama olisi jyrähtänyt, mitä Doriksen luona aivan äskettäin oli tapahtunut.
*
Tämä teksti on jatkoa päreelle Kairos-hetki.
January 23, 2009
Kairos-hetki
Kielimafia teki tarkennuksen ja lisäyksen Pathoksen piiloutumiseen klo: 17.55.
Pathos oli tarttunut talvitakkinsa liepeeseen, mutta pysähtyi yhtäkkiä, veti kätensä takaisin ja kääntyi katsoen pöydälle asetettuja, tyhjiä laseja. Itse asiassa vain hänen ja Ernestin lasit oli juotu tyhjiksi, mutta Doriksella oli vielä hiukan jäljellä valkoviini-sitruunatee-juomaansa. Pathos sanoi kuitenkin rauhallisesti:
- Doris - kaataisitko meille uudet paukut? Ja ota itsekin lasisi tyhjäksi. Meillä menee vielä tovi uuden ehdotukseni kanssa, josta olen kirjoittanut hölmöyksissäni oikein luonnoksen ja printannut sen. Ernest - sinä voisit mennä auttamaan Dorista keittiöön. Ei hän saa kolmea lasia kannettua kunnolla yhtä aikaa.
Doris siemaisi nopeasti loput pari senttiä lasinsa pohjasta ja kiltisti kuin lampaat - mitä ilmeisimmin hyvin säikähtyneinä joskin Pathoksen pyynnön ja selityksen jälkeen jo helpottuneesti hymyillen kirjallisuustieteen professori ja hänen entinen oppilaansa, nykyinen rakastajattarensa, lähtivät yhdessä keittiöön tekemään uusia drinkkejä.
Pathoksen otsaan kihosi hiki. Hänen sydämensä hakkasi yhä nopeammin. Takahampaat pureutuivat tiukasti toisiaan vasten ja hänen silmistään näkyi tuijottava, tyhjä katse.
Varmistuttuaan että Doris ja Ernest olivat keittössä ja kuultuaan heidän alkavan jutella jotain lasien kilistessä ja jääkaapin oven avautuessa Pathos kääntyi uudelleen talvitakkiinsa päin, työnsi kätensä sen povitaskuun ja otti sieltä nahkaisen tupen, josta irrotti kiiltäväteräisen puukon. Se kimmelsi olohuoneen kattolampun valossa.
Pathos ei enää ajatellut mitään vaan toimi täysin robottimaisesti. Hän työnsi nahkatupen takaisin povitaskuun, piti puukkoa oikeassa kädessään ja astui muutaman lyhyen askeleen jääden seisomaan osittain näkymättömiin keittiön oven ja seinän väliin. Keittiöstä tuleva ei pystynyt häntä näkemään kuin vasta olohuoneen puolella.
- Mitähän se Pathos nyt oikein on keksinyt?, kysyi Doris Ernestiltä huolestuneella äänellä. Se kun kuulosti niin hirveän omituiselta. Vaikka ainahan se vähän omituinen on ollut. Joskin enimmäkseen hirveän hauska - paitsi silloin, kun se on mustasukkainen minulle. Silloin se on aivan kauhea. Tuntuu kuin se vihaisi koko maailmaa eikä vain minua. Sitten se taas leppyy ja on ihan kiltti - melkein hellä.
- Hupsu filosofi ja taitava verbaalikko. Sitä se on, tokaisi Ernest takaisin. Mutta jotenkin epätasapainoinen luonne. Minäkään en kyllä nyt ymmärrä, minkä ehdotuksen se muka on kehitellyt. Johan tämä asia on tehty selväksi ainakin kymmenen kertaa.
Pathos kuuli oven takaa heidän keskustelunsa. Käsi puristi puukon perää, ja sen 15-senttinen terä osoitti kohti vastapäistä, ikkunallista seinää. Verhojen takana häämötti kellertävän harmaa pimeys.
Pathos katsoi Doriksen seinäkelloa: 21.44. Minuuttiviisari oli jo siirtymässä seuraavan numeron kohdalle. Kairos-hetki, hänen mielessään vilahti. Ikuisuus tunkeutuu aikaan.
Hetken kuluttua Doris ja Ernest lähtivät miltei kiirehtien peräkanaa lasit käsissään olohuoneeseen. Heidän silmänsä reagoivat vielä outoon välähdykseen, joka heijastui nopeasti katosta, mutta jonka syytä ja alkuperää he eivät ehtineet ymmärtää.
Ja vaikka he olisivatkin ehtineet, sillä ei olisi ollut enää mitään merkitystä heidän kohtalonsa kannalta, jonka päätepiste odotti enää vajaan kahden metrin päässä.
Ernest, joka astui ensin olohuoneeseen huudahti:
- Nonniin Pathos - täss...
*
Tämä teksti on jatkoa päreeseen Doriksen olohuoneessa.
Pathos oli tarttunut talvitakkinsa liepeeseen, mutta pysähtyi yhtäkkiä, veti kätensä takaisin ja kääntyi katsoen pöydälle asetettuja, tyhjiä laseja. Itse asiassa vain hänen ja Ernestin lasit oli juotu tyhjiksi, mutta Doriksella oli vielä hiukan jäljellä valkoviini-sitruunatee-juomaansa. Pathos sanoi kuitenkin rauhallisesti:
- Doris - kaataisitko meille uudet paukut? Ja ota itsekin lasisi tyhjäksi. Meillä menee vielä tovi uuden ehdotukseni kanssa, josta olen kirjoittanut hölmöyksissäni oikein luonnoksen ja printannut sen. Ernest - sinä voisit mennä auttamaan Dorista keittiöön. Ei hän saa kolmea lasia kannettua kunnolla yhtä aikaa.
Doris siemaisi nopeasti loput pari senttiä lasinsa pohjasta ja kiltisti kuin lampaat - mitä ilmeisimmin hyvin säikähtyneinä joskin Pathoksen pyynnön ja selityksen jälkeen jo helpottuneesti hymyillen kirjallisuustieteen professori ja hänen entinen oppilaansa, nykyinen rakastajattarensa, lähtivät yhdessä keittiöön tekemään uusia drinkkejä.
Pathoksen otsaan kihosi hiki. Hänen sydämensä hakkasi yhä nopeammin. Takahampaat pureutuivat tiukasti toisiaan vasten ja hänen silmistään näkyi tuijottava, tyhjä katse.
Varmistuttuaan että Doris ja Ernest olivat keittössä ja kuultuaan heidän alkavan jutella jotain lasien kilistessä ja jääkaapin oven avautuessa Pathos kääntyi uudelleen talvitakkiinsa päin, työnsi kätensä sen povitaskuun ja otti sieltä nahkaisen tupen, josta irrotti kiiltäväteräisen puukon. Se kimmelsi olohuoneen kattolampun valossa.
Pathos ei enää ajatellut mitään vaan toimi täysin robottimaisesti. Hän työnsi nahkatupen takaisin povitaskuun, piti puukkoa oikeassa kädessään ja astui muutaman lyhyen askeleen jääden seisomaan osittain näkymättömiin keittiön oven ja seinän väliin. Keittiöstä tuleva ei pystynyt häntä näkemään kuin vasta olohuoneen puolella.
- Mitähän se Pathos nyt oikein on keksinyt?, kysyi Doris Ernestiltä huolestuneella äänellä. Se kun kuulosti niin hirveän omituiselta. Vaikka ainahan se vähän omituinen on ollut. Joskin enimmäkseen hirveän hauska - paitsi silloin, kun se on mustasukkainen minulle. Silloin se on aivan kauhea. Tuntuu kuin se vihaisi koko maailmaa eikä vain minua. Sitten se taas leppyy ja on ihan kiltti - melkein hellä.
- Hupsu filosofi ja taitava verbaalikko. Sitä se on, tokaisi Ernest takaisin. Mutta jotenkin epätasapainoinen luonne. Minäkään en kyllä nyt ymmärrä, minkä ehdotuksen se muka on kehitellyt. Johan tämä asia on tehty selväksi ainakin kymmenen kertaa.
Pathos kuuli oven takaa heidän keskustelunsa. Käsi puristi puukon perää, ja sen 15-senttinen terä osoitti kohti vastapäistä, ikkunallista seinää. Verhojen takana häämötti kellertävän harmaa pimeys.
Pathos katsoi Doriksen seinäkelloa: 21.44. Minuuttiviisari oli jo siirtymässä seuraavan numeron kohdalle. Kairos-hetki, hänen mielessään vilahti. Ikuisuus tunkeutuu aikaan.
Hetken kuluttua Doris ja Ernest lähtivät miltei kiirehtien peräkanaa lasit käsissään olohuoneeseen. Heidän silmänsä reagoivat vielä outoon välähdykseen, joka heijastui nopeasti katosta, mutta jonka syytä ja alkuperää he eivät ehtineet ymmärtää.
Ja vaikka he olisivatkin ehtineet, sillä ei olisi ollut enää mitään merkitystä heidän kohtalonsa kannalta, jonka päätepiste odotti enää vajaan kahden metrin päässä.
Ernest, joka astui ensin olohuoneeseen huudahti:
- Nonniin Pathos - täss...
*
Tämä teksti on jatkoa päreeseen Doriksen olohuoneessa.
Subscribe to:
Posts (Atom)