December 24, 2013

Ajateltu melankolia

Kemppinen kirjoitti päreessään Ruma pappi: ‘Melankolia eli raskasmielisyys on näet synti ja se on myös ajattelematonta. Siinä on kovin usein takana asioita, joita ei jaksa kohdata, siis syyllisyyttä.’
.
Melankolia on syvällisin totuus koko ihmisen elämästä. Se on kaipuuta, joka ei milloinkaan saavuta täyttymystä eikä siis voi olla pelkkää iloa kuin ehkä sekopäisimmässä vitalismissa [Nietzschen hourupäisimmät eli epäuskottavimmat ‘dionysismit’] tai naiiveimmassa empirismissä [esim. kaukaisia kiviä palvovat ihmiset: mm. Esko Valtaoja]. Kristillinen synti melankolia minun puolestani saakin olla, koska kristinusko on useimmiten tuonpuoleisuuteen kohdistuvaa hyödyn tavoittelua, enkä arvosta sellaista kristillisyyttä. Ajattelemattomuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Tuo syyllisyyslogiikka taas on tässä yhteydessä filosofisesti pelkkää freudilaista kyökkipsykologisointia, psykologisella ennakkoluulolla leimaamista, jota pahimmillaan voi pitää tieteen [psykologiako luotettava tiede - haha] legitimoimana ‘rasismina’. Totuushan on juuri päinvastainen: melankolikko filosofina [en siis puhu patologisesti depressiivisestä ihmisestä] nimenomaan näkee maailman läpi – eikä näe mitään muuta kuin ikuisen syklin: ilmaantumisen ja katoamisen, syntymisen ja kuoleman – siitä melankolia, sillä melankolinen näkijä ei ole fantasioihin lankeava mystikko-esteetikko edes luonnon suhteen vaan lähinnä stoalaisuuteen päin kallistuva ‘myrkyllinen’ ironikko-humanisti, jolle elämä on pikemminkin kammottava erehdys kuin utopistinen tai edes epikurolainen lupaus onnesta.
.
Mutta höpötä sinä mitä höpötät. Ihminen, joka liian harvoin osaa olla hiljaa, saatikka sitten keskittää ajatuksiaan systemaattisesti johonkin omakohtaisesti ‘perustavaksi’ koettuun, ei kuitenkaan edes ehdi ymmärtää [ehkä hän ei haluakaan ymmärtää], mitä puhuu, sillä puhuminen ja ajatteleminen ‘kilpailevat’ toistensa kanssa mielen ‘hegemoniasta’. Puhuminen on narsistista performaatiota, ajatteleminen spekuloivaa kontemplaatiota. Kirjoittaminen on sinulle puhumista, ei ajattelua: toisin sanoen ajattelemattomuutta. Carpe diem: ole siis hetki hiljaa ja mieti. Vedä pitkä ajatusviiva.Vai onko sellainen kokemus liian ahdistava? Hm. Kukahan tässä ei jaksa kohdata asioita...?
.
Triviarikasta joulua
.
RR
*

3 comments:

mikis said...

Minustakin tuo Kemppisen heitto melankoliasta oli ohut ja ikään kuin lonkalta veetty. Mistä moinen äkkinäinen mielipidepuuskahdus?

Sitä en tiedä kumman vellit, suurimot, tattarit tai puurot on sekaisemmin kuin toisen. - No, en.

Sinun perustelusi on upeaa, kielenkäyttösi kadehdittavaa. - Mutta mitä sekään todistaa?

Anonymous said...

Hei!

Mielestäni puhuminen ja ihmisten keskinäinen vuorovaikutus edellyttää, että impulssit/mm. puheentuottaminen purkautuvat ulos kuin lihasvoima --mm. tunteet( aggressiot) ja lyhytpinnainen ajattelu heijastuvat lihaksista---kyseessä on siis lihastenvalta, eikä useimmiten tarkoita suinkaan syvällistä ajattelua, pikemminkin on kyse tunteiden purkamisesta--ja edellyttää aivoissa välitöntä toimintaa.
Mutta kun aggressio/ niin sisäinen henkinen kuin ulkoinen sosiaalinen vihamielisyys painaa ja kohdistuu sieluun, se usein tuottaa merkittävää sisäistä ajattelua kuumeista pyrkimystä ongelman ratkaisuun sanalla sanottuna vallitsee aivojenvalta. Älykkyys on siis tavallaan ongelmanratkaisua ja edellyttää ajattelua, joka ei suinkaan synny hetkessä.

Anonymous said...

Ja edelleen:

Ja melankolia ajattelussa on kuin syvissä vesissä kyntävä laiva. Ja onhan se iänikuinen sanonta kolisevista tynnyreistä jne.