Kemppinen kirjoitti päreessään Ruma pappi:
‘Melankolia eli raskasmielisyys on näet synti ja se on myös
ajattelematonta. Siinä on kovin usein takana asioita, joita ei jaksa kohdata,
siis syyllisyyttä.’
.
Melankolia on syvällisin totuus koko ihmisen
elämästä. Se on kaipuuta, joka ei milloinkaan saavuta täyttymystä eikä siis voi
olla pelkkää iloa kuin ehkä sekopäisimmässä vitalismissa [Nietzschen
hourupäisimmät eli epäuskottavimmat ‘dionysismit’] tai naiiveimmassa
empirismissä [esim. kaukaisia kiviä palvovat ihmiset: mm. Esko Valtaoja].
Kristillinen synti melankolia minun puolestani saakin olla, koska kristinusko on
useimmiten tuonpuoleisuuteen kohdistuvaa hyödyn tavoittelua, enkä arvosta
sellaista kristillisyyttä. Ajattelemattomuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Tuo
syyllisyyslogiikka taas on tässä yhteydessä filosofisesti pelkkää freudilaista
kyökkipsykologisointia, psykologisella ennakkoluulolla leimaamista, jota
pahimmillaan voi pitää tieteen [psykologiako luotettava tiede - haha]
legitimoimana ‘rasismina’. Totuushan on juuri päinvastainen: melankolikko
filosofina [en siis puhu patologisesti depressiivisestä ihmisestä] nimenomaan
näkee maailman läpi – eikä näe mitään muuta kuin ikuisen syklin: ilmaantumisen
ja katoamisen, syntymisen ja kuoleman – siitä melankolia, sillä melankolinen
näkijä ei ole fantasioihin lankeava mystikko-esteetikko edes luonnon suhteen
vaan lähinnä stoalaisuuteen päin kallistuva ‘myrkyllinen’ ironikko-humanisti,
jolle elämä on pikemminkin kammottava erehdys kuin utopistinen tai edes
epikurolainen lupaus onnesta.
.
Mutta höpötä sinä mitä höpötät. Ihminen, joka
liian harvoin osaa olla hiljaa, saatikka sitten keskittää ajatuksiaan
systemaattisesti johonkin omakohtaisesti ‘perustavaksi’ koettuun, ei kuitenkaan
edes ehdi ymmärtää [ehkä hän ei haluakaan ymmärtää], mitä puhuu, sillä puhuminen
ja ajatteleminen ‘kilpailevat’ toistensa kanssa mielen ‘hegemoniasta’. Puhuminen
on narsistista performaatiota, ajatteleminen spekuloivaa kontemplaatiota.
Kirjoittaminen on sinulle puhumista, ei ajattelua: toisin sanoen
ajattelemattomuutta. Carpe diem: ole siis hetki hiljaa ja mieti. Vedä pitkä
ajatusviiva.Vai onko sellainen kokemus liian ahdistava? Hm. Kukahan tässä ei
jaksa kohdata asioita...?
.
Triviarikasta joulua
.
RR
*
3 comments:
Minustakin tuo Kemppisen heitto melankoliasta oli ohut ja ikään kuin lonkalta veetty. Mistä moinen äkkinäinen mielipidepuuskahdus?
Sitä en tiedä kumman vellit, suurimot, tattarit tai puurot on sekaisemmin kuin toisen. - No, en.
Sinun perustelusi on upeaa, kielenkäyttösi kadehdittavaa. - Mutta mitä sekään todistaa?
Hei!
Mielestäni puhuminen ja ihmisten keskinäinen vuorovaikutus edellyttää, että impulssit/mm. puheentuottaminen purkautuvat ulos kuin lihasvoima --mm. tunteet( aggressiot) ja lyhytpinnainen ajattelu heijastuvat lihaksista---kyseessä on siis lihastenvalta, eikä useimmiten tarkoita suinkaan syvällistä ajattelua, pikemminkin on kyse tunteiden purkamisesta--ja edellyttää aivoissa välitöntä toimintaa.
Mutta kun aggressio/ niin sisäinen henkinen kuin ulkoinen sosiaalinen vihamielisyys painaa ja kohdistuu sieluun, se usein tuottaa merkittävää sisäistä ajattelua kuumeista pyrkimystä ongelman ratkaisuun sanalla sanottuna vallitsee aivojenvalta. Älykkyys on siis tavallaan ongelmanratkaisua ja edellyttää ajattelua, joka ei suinkaan synny hetkessä.
Ja edelleen:
Ja melankolia ajattelussa on kuin syvissä vesissä kyntävä laiva. Ja onhan se iänikuinen sanonta kolisevista tynnyreistä jne.
Post a Comment