Pankissa meillä kaikilla on erittäin kallis ystävä [kuten Nordean Leena Mörttinen ja Carl-Johan Granvik]

Ylimmäinen kuva kokonaisuudessaan on satiirikon neronleimaus. Massiiviseen katastrofiin [eikä suinkaan ilman omaa syytään] ajautuneen systeeminsä raunioissa istuva pankkiiri on yhä halukas antamaan talous- ja sijoitusneuvojaan kenelle tahansa [kuka häntä muka uskoo, ellei olisi pakko?]. - Keskimmäisen ja alimmaisen kuvan ilmaisukonstit ovat kyllä osuvia mutta hieman tavanomaisempia. Ainakin niistä puuttuu yläkuvan kärjistyksen absurdi mutta realistinen dramatiikka. 
*
With friends like these, who needs enemies? - [An old english proverb]
*
Mitä on pankin ryöstäminen verrattuna siihen, että perustaa uuden - [Bertold Brecht]
*
[Kielimafia lisäsi osan II - 9.8]

I
Poliitikot pankinjohtajien armoilla?
*
[Esimerkkeinä Nordean Leena Mörttinen ja Carl-Johan Granvik]
*
Kirjoitettu 15.2. 2010 ja julkaistaan: Vapaa Suomi/4/2010, Kansan Uutiset/Viikkoliite/Horisontti-palsta (hieman lyhennettynä) 28.5. 2010, Futura 2 / 2010
*
Kansalaiset eivät tiedä miten pankki itse asiassa toimii. Pankeille on annettu ilmaiseksi ja kansalaisten tietämättä ”ensi yön oikeus” tuottaa tyhjästä rahaa veronmaksajien kustannuksella.

Kun pankki esimerkiksi myöntää 15 vuoden ja 100 000 euron lainan asiakkaalle, ei se suinkaan kaiva rahoja omasta säästölippaastaan. Suomessa pankin oma pääoma on vain alle 10 prosenttia. Etelä-Euroopan maissa vain 2-3 prosenttia.

Asiakkaan velkasitoumuksen arvo korkoineen voi olla 120 000 ja 150 000 euron välillä (korkotasosta riippuen). Siinä yhteydessä tulee näkyviin pankin ”ensi yön oikeus”. Pankki voi merkitä tämän lainasitoumuksen taseessaan ”omaan pääomaan”, jonka se voi myydä edelleen muille sijoittajille (investointipankeille) tai keskuspankeille. Pankki voi siis myydä ”ilmaa” tai ”tyhjää” (vrt. UMTS-kaupat), silloinkin kun lainan saaja ei vielä ole maksanut pankille penniäkään.

Keskuspankilla on ainoastaan setelirahan paino-oikeus, joten se voi tarvittaessa ”taikoa tyhjästä rahaa” l. painamalla seteleitä. Sen vakuutena on taas valtio, jolla on veronkanto-oikeus ja viimeisenä takuumiehenä on silloinkin aina veronmaksaja.

Siis pankki saa tavalliselta lainansaajalta ensin korkoina n.20 000-50 000 euroa, jonka lisäksi lainansaajan koko 100 000 euron lainapääoman, jota se ei ole antanut omista rahoistaan. Se kuitenkin lisätään lainan tultua maksetuksi pankin omaan pääomaan.

Tämä täysin vastikkeeton ”ensi yön oikeus” on pankeille dynamiitin varmaa bisnestä. Ei ihme, että pankinjohtajat kieriskelevät yhä ahneemmiksi käyneissä optioissaan ja bonuksissaan.

Kun pankit myyvät näitä velkakirjojaan pankkimaailman suurhuijareille l. investointipankkiireille, alkaa todellinen rahamaailman lotto- ja uhkapeli. Nykyinen finanssikriisi on siitä konkreettinen esimerkki.

Nämä pankkimaailman ”finanssinerot” ovat innovoineet ns. johdannaismarkkinoille sellaisen määrän kuvitteellista rahaa, että kuplan puhjettua poliitikotkin olivat aivan ymmällään.

Näitä velkapapereita leivottiin edelleen mitä ihmeellisemmiksi finanssialan paketeiksi ja myytiin taas seuraavalle pankille. Pankinjohtajat myivät toisilleen sontaa paketeissa, joiden todellisesta sisällöstä edes näiden rahoitusalan ammattilaisillakaan ei ollut minkäänlaista hajua. Pankkimaailma pysähtyi, kun he eivät enää luottaneet toisiinsa. Näissä ”pankeissa” oman pääoman ja velan suhde eli ns. ”vivutussuhde” oli tyypillisesti 1:30 tai jopa 1:60. Silloin pienikin pörssikurssien lasku voi hetkessä viedä pankin pääoman ja johtaa selvitystilaan.

Näiden johdannaismarkkinoiden suuruudesta saa kalpean kuvan, kun niitä vertaa reaalimaailman lukuihin. Kaikkien maailmassa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden yhteinen arvo (BKT) on n. 50 triljoonaa USA:n dollaria. Näiden virtuaalimarkkinoiden arvo on viisinkertainen l. n. 250 triljoonaa (OECD ja Jörn Huffschmid).

Esimerkiksi Nordea pankki myi tällaisia ns. Mermaid (Merenneito)-lainapaketteja turvallisina sijoituskohteina asiakkailleen. Paketissa oli yli 100 erilaista velkakirjaa. Kun niiden haltijoista vain seitsemän meni konkurssiin, niin Nordean asiakkaat menettivät koko sijoituspääomansa. Taaskin pankki laittoi asiakkaansa riskin kantajiksi.

Ennen kuin finanssikriisin kupla puhkesi, pankinjohtajat käärivät miljardikaupalla optioita ja bonuksia taskuunsa veroparatiiseihin ja siirtyivät sinne kokopäiväisiksi golfin pelaajiksi. Siellähän heillä oli jo valmiiksi rakennetut veronkiertoon tarkoitetut peiteyhtiöt ja postilaatikkofirmat. Sinne on piilotettu yli 11 triljoonaa dollaria verottajilta.

Rikkaiden veronkierto on Suomessakin helppoa, koska esimerkiksi Nordea-pankilla on tytäryhtiöitä veroparatiiseissa. Se myy veronkiertopalveluja Luxemburgissa, kauppaa Zürichin toimipisteessään Liechtensteinissa ja Man-saarella toimivia trusteja.

Vuonna 2008 Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin oli sijoitettu 56 miljardia euroa ja ulkomaisiin (veroparatiiseihin?) oli sijoitettu 41 miljardia euroa (lähes valtion vuosibudjetin verran).

Nyt kun pankinjohtajien korttitalo romahti, valtiota ja veronmaksajia kutsuttiin taas hätiin. Eihän pankkilaitoksia voi päästää konkurssiin, he kauhistelivat. Kaikkialla maailmassa tuhansia miljardeja veronmaksajien rahoja kaadettiin pankinjohtajien aikaansaamaan mustaan aukkoon. Se on kaikki pois kansalaisten hyvinvoinnista, sosiaalisista turvaverkoista, palkkojen korotuksista, työllisyydestä jne.

Ollessani keväällä 2009 Tuomas Enbusken radio-ohjelmassa, jossa käsiteltiin finanssikriisiä, paikalla oli myös Nordean pankinjohtaja Leena Mörttinen. Hän totesi naureskellen ohjelmassa: ”Kiva kun kuplat puhkeaa, voimme aloittaa taas puhtaalta pöydältä”. Totesin radio-ohjelmassa hänelle: ”Vain pankinjohtaja voi puhua noin vastuuttomasti ja kevytmielisesti ottamatta huomioon, että sen seurauksena kymmenet miljoonat ihmiset joutuvat työttömäksi, vaipuvat takaisin köyhyyteen ja toivottomuuteen. Tuhannet ihmiset ajautuvat itsemurhiin”.

Nyt tämä rahamaailman ohjaama pyramidihuijaus on astumassa uuteen vaiheeseen, koska todellistakin rahaa on liikaa. Joka ainut päivä (ennen lamaa) n. 2 000 miljardia dollaria vaihtoi omistajaa pörssin keinottelumarkkinoilla. Siitä summasta ainoastaan 5-10 prosenttia tarvitaan reaalimaailman kaikkiin maailmanlaajuisiin investointeihin ja maailmankauppaan. Virtuaalimaailmassa liikkuvista summista ei kenelläkään ole minkäänlaista käsitystä eikä niitä valvo kukaan.

Maailman BKT:n kasvu on hiipunut nollasummamarkkinoiksi, koska sekä tavaroista että palveluista on kaikkialla ylituotantoa. Tilannetta pahentaa kun rahasta ja erityisesti velasta on liikatarjontaa. Kun tavaratuotanto siirtyy orjatyöksi matalapalkkamaihin, siellä syntyvä uusi ostovoima ei alkuunkaan kykene korvaamaan kehittyneiden maiden työttömäksi joutuvan ostovoiman menetystä.

Kun kaikkialla pyritään kilpailukykyä lisäämään tuottavuutta kasvattamalla pysähtyneillä markkinoilla, työpaikat katoavat ja ostovoimaisesta kuluttajasta on kaikkialla huutava pula.

Siksi reaalimaailman investointeihin ei tarvita enää rikkaille kertyneitä pääomia. Kaikki raha velloo pörssimarkkinoilla luoden sinne omia kupliaan. Nyt pankinjohtajat ovat ihmeissään, minne ne kaiken markkinoilla vellovan rahan sijoittaisivat.

Nykyisen finanssikriisin yhteydessä ostokykyisten markkinoiden puutteessa pankinjohtajat myivät Subprime lainoja työttömille ja syrjäytyneille. Heidän vastuuttomuutensa näkyi siinä, että jos asunto maksoi 100 000 dollaria, he lainasivat automaattisesti 120 000 dollaria. Ylimääräiset 20 000 dollaria siksi, että kahden lyhennyksistä vapaan vuoden aikana nämä varattomat asunnonostajat pystyisivät maksamaan edes lainan korot ennen kuin kupla puhkeaisi.

Nyt tämä Ponzi-huijaus on siirtynyt valtiolliselle tasolle. Islannin vararikko oli lähtölaukaus tulevalle kehitykselle EU-maissa. Englannin ja Hollannin pankit ovat karhuamassa sieltä saataviaan. Suomalaisetkin veromaksajat on pantu pelastamaan Islantia. IMF ja Pohjoismaat ovat luvanneet Islannin ahdinkoon viiden miljardin järjestelylainan.

Nordea pankki on tuputtanut lainoja miljardien edestä Baltian köyhiin maihin ilman minkäänlaista luottokelpoisuuden tarkistamista. Nyt lainan saajat ovat konkurssissa. Nordealla on 7,5 miljardin riskit Baltiassa.

Pankinjohtajat mainostavat olevansa rahoitusalan ja lainoituksen ammattilaisia. Heidän pitäisi osata arvioida lainoitettavan valtion luottokelpoisuus. Kreikkaa pidetään nyt vastuuttomana valtiona, kun se on ottanut ”liikaa” lainaa. Kukaan ei kysy, miksi se on saanut lainaa? Kuka on arvioinut Kreikan luottokelpoisuuden, vakuudet ja myöntänyt lainat?

Toisaalta pankinjohtajat toimivat pääoman käsikassaroina. Kun valtio saadaan luottokelvottomaksi, poliitikot pakotetaan avaamaan markkinat monikansallisille yrityksille, myymään luonnonvaransa, valtiot purkamaan ja yksityistämään hyvinvointipalvelut, ay-liike kuriin ja palkat alas.

Nordean maajohtaja Carl-Johan Granvik (HS 21.01.2010) totesi, että nykyinen ”talouden kriisi ei ehkä ole ollut riittävän syvä herättämään suomalaista taistelumieltä” Sillä hän tarkoitti, että ”liikkeellä on liian paljon saavutettujen etujen puolustamista”.

Granvik ”isänmaallisena miehenä” on kovaa vauhtia purkamassa näitä ”saavutettuja etuja” vähentämällä Pohjoismaista 300-500 työntekijää.

Nordea siirtää manuaalista taustatyötä Puolaan, jonne perustetaan uusi tiedonkäsittelykeskus.

Kreikalle ollaan keräämässä nyt jonkinlaista pelastuspakettia. Nyt kaikki EU-maat, jotka olivat pelastamassa pankkilaitosta, ovat nyt itse pankkien riiston kohteina. EU:n poliittiset johtajat eivät voi poliittisista syistä antaa yhden EU-maan mennä konkurssiin, sillä se voi finanssikriisin lailla levitä koko Eurooppaan (vrt. Lehman-Brothers).

Kreikkaa voi seurata Espanja, Portugali, Italia, Irlanti, Islanti, Englanti, Ranska, jne. Siinä myllerryksessä ei Suomikaan voi selvitä kuivin jaloin. Nyt on alettu tutkia investointipankki Goldman Sachsin toimia Kreikan talouskriisissä. Pankki naamioi velkakirjojen myynnin valuuttakaupoiksi ja auttoi Kreikkaa piilottamaan budjettialijäämäänsä todellisen arvon sen liittyessä EU:hun. Pankki laskutti avusta 300 miljoonaa dollaria.

Myöhemmin Goldman Sachs osti johdannaisia, jotka tuovat voittoa, jos Kreikka jättää velkansa maksamatta. Pankki hyötyy siten toistamiseen ongelmasta, jota se on itse ollut luomassa! Ja taas pankinjohtajia palkitaan tuottoisasta ”innovoinnista”. Yhtiön toimitusjohtaja Lloyd Blankfein on lehtihaastattelussa kertonut, että hän ”tekee Jumalan työtä”, ja sen vuoksi hän on ansainnut valtavat bonuksensa.

EU-maiden pelastusoperaatioon tarvitaan kohta veronmaksajien rahoilla ja vakuuksilla toimivia Euroopan Keskuspankkia (EKP), Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) ja Maailmanpankkia. Nehän on suunniteltu banaanivaltioiden viimeiseksi pelastusrenkaaksi.

Kreikkaa ovat luotottaneet pääosin saksalaiset ja ranskalaiset pankit, jotka kärsivät luottotappiot, jos Kreikka romahtaa. Siinä on heidän poliitikoillaan miettimistä, kumman he pelastavat veronmaksajien rahoilla – valtion vai pankit?

Kreikkaa on pakko auttaa, koska jo nyt pääomapiirit ovat rangaisseet EU:ta euron arvon romahtamisella 1,5 eurosta 1,3 euroon suhteessa dollariin. Jos lasku jatkuu, EU-maiden luottoluokitukset saattavat tippua, jolloin veronmaksajat pääsevät taas maksamaan pääomalle korkeampaa korkoa.

Koska maailmalla on liikaa rahaa, pankit syytävät sitä minkälaiselle riskisijoitukselle tahansa. Nyt nylkemisvuorossa ovat valtiot. Hehän voivat aina viime kädessä turvata veronmaksajiin – siis meihin. Pankinjohtajat luottavat siihen, että valtiota, eikä pankkia voi laittaa konkurssiin. Pankinjohtajat ovat onnistuneet innovoimaan itselleen loputtoman sammon. Poliitikot seuraavat kehitystä huuli pyöreinä. Vikisevät mutta maksavat.

Nyt kaikki ovat veloissa pankille, yksittäiset kansalaiset, kunnat, osavaltiot, yritykset ja valtiot. Kaikki ovat velanmaksun äärirajoilla ja useimmat jo ylivelkaisia. Koko maailmantalous on viritetty ylikierroksille ja pyörii jättimäisten velkojen ja järjettömän suurten riskien varassa. Tämä neutronipommi voi räjähtää uudelleen milloin tahansa.

Koska viimekätisinä maksajina ovat aina veronmaksajat, miksi emme kansallistasi pankkeja valtion omistukseen? Miksi olemme antaneet pankeille yksinoikeuden ”taikoa tyhjästä rahaa” ja sallineet velkapapereiden myynnin ”pääomana” l. ”ensiyön oikeuden”.

Poliitikot eivät edes osaisi innovoida nykyisenkaltaista rahamaailman aikapommia, josta emme ole vielä nähneet lopullista totuutta. Poliitikot ovat antaneet finanssisektorille vasta hätäapua.

Pankit ovat kilvan piilotelleet tappioitaan ja jopa maksaneet valtioille takaisin pääomatukea. Se on osin hetkeksi onnistunutkin, kun pörssikurssit ovat olleet taas lievässä nousussa.

Nordeakin jakaa taas johtajilleen jättibonuksia, vaikka peruspankkitoiminta on pienentynyt. Virtuaaliraha on taas hetkellisesti kasvanut. Johdannaismarkkinoiden kokonaistappioista ei ole vieläkään mitään tietoa. Ainoastaan Islannista tiedämme, että sen velkapapereista hävisi 94 prosenttia taivaan tuuliin. Irlannissa muhii 80 miljardin ongelmaluotot.

Jos pankkeja ei saada kansallistetuksi, pitäisi niiden omavaraisuusaste nostaa ainakin kaksinkertaiseksi. Nykyiset vakuusrahastot ovat aivan liian pieniä suhteutettuna kokonaisvelan määriin (Suomessa 1% pankkien lainakannasta). Lisäksi johdannaismarkkinat pitäisi kieltää kokonaan. Pitäisi palata takaisin peruspankkitoimintaan. Pankithan eivät maksa edes liikevaihtoveroa, joten talletussuojarahastoja pitäisi tuntuvasti lisätä. Kansainvälinen valuuttarahasto IMF (joka ei ollut tehtäviensä tasalla ennen nykyistä finanssikriisiä) suosittaa myös kansainvälistä pankkikriisiveroa. Ruotsi on ottanut sellaisen jo käyttöön. Nyt vihdoin IMF suosittaa veroja pankkien voittoihin ja johtajistolle maksettavien palkkioihin perustuen. Mielestäni bonusten ja optioiden maksimikoko saisi olla 40% peruspalkasta. Silloin ei otettaisi järjettömiä riskejä.

Maailmanlaajuiseen käyttöön tulisi ottaa käyttöön Brasiliassa jo toimiva pankkijärjestelmä. Siellä pankin ylin johto, hallituksen jäsenet ja jopa suuret osakkeenomistajat voivat joutua vastaamaan pankkinsa tappioista jopa koko omaisuudellaan ja vielä taannehtivasti. Lisäksi pankkien tytäryhtiöt ja postilaatikkofirmat veroparatiiseissa on kiellettävä.

Osakemarkkinoilla pitäisi ottaa käyttöön ns. Tobinin vero. Yhden prosentin transaktio-vero on täysin riittämätön. Pitäisi siirtyä ns. ”kovennettuun Tobinin veroon”. Jos sijoitus on ollut alle vuoden mittainen, veron pitäisi olla 5 prosenttia, kahden vuoden jälkeen 4 prosenttia jne. Vasta viiden vuoden jälkeen transaktiovero laskisi yhteen prosenttiin. Silloin sijoittamisestakin tulisi pitkän tähtäimen sijoittamista eikä pankkimaailman parin viikon aikavälin keinottelua, josta aina vilahtaa provisio pankin laariin.

Nykyinen pankkilainsäädännön Basel 2 -suunnitelmat ovat näpertelyä. Se on jo lähtökohtaisesti utopistinen, koska siinä pankin oman pääoman vaade suhteessa velkaan riippuu asiakkaiden luottokelpoisuudesta. Mistä löydetään pankkimaailmasta se velho tai näkijä, joka kykenee tähän sataprosenttisesti. Esimerkiksi huippuyhtiö Nokia on Hesarin talousarvioissa vuosikausia nakuttanut täydet viisi tähteä. Kuitenkin sen osakkeen pörssiarvo on 2000-luvulla heilahdellut 64 euron ja 6 euron välillä!

Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot

II
Satunnainen kommentaattori kirjoittaa HS. fi:ssä:

Pörssikurssi?

Pörssikurssi on suuri ilmapallo. Sen on osoittanut mm. Nokia kurssin heilahtelu. Muutamia vuosia sitten kurssi oli jopa 25 € ellei enemmänkin. Nyt 5 €. Eli puhdasta ilmaa 20 € / osake. Se kertoo vain siitä, mitä yritykseltä, brandiltä, odotetaan voittomahdollisuuksina pörssipelureille.

Brandillä ei ole oikeasti muuta arvoa kuin sen todellinen substanssi. Tuotteen tuotantoarvo ilman myynti- ja markkinointikuluja. Muu on ilmaa. Spekulaatiota, odotusarvoja ja johdannasia. Sipuli on sipuli ja appelsiini on appelsiini that`s it.. Coca Colan raakaineet pulloineen maksavat työpalkkoineen vain muutaman kymmenen centtiä. Sitten me maksamme euroja mokomasta brandiarvosta. Sama koskee muita brandejä. Ne ihmiset, jotka elävät omillaan luontasitaloudessa Lapin saloilla eivät tiedä lamasta mitään. Pörssimeklarit sen sijaan saavat sydänhalvauksia " ilmanpaineen " muuttuessa huonompaan suuntaan.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Wall+Street+rajussa+laskussa/1135268378333/?cmp=tm_etu_uusimmat_uutiset

III
http://www.youtube.com/watch?v=WCkOmcIl79s
ABBA - Money Money Money
*
I work all night, I work all day, to pay the bills I have to pay
Ain't it sad
And still there never seems to be a single penny left for me
That's too bad

In my dreams I have a plan
If I got me a wealthy man
I wouldn't have to work at all, I'd fool around and have a ball...

Money, money, money
Must be funny
In the rich man's world
Money, money, money
Always sunny
In the rich man's world

Aha-ahaaa
All the things I could do
If I had a little money
It's a rich man's world

A man like that is hard to find but I can't get him off my mind
Ain't it sad
And if he happens to be free I bet he wouldn't fancy me
That's too bad

So I must leave, I'll have to go
To Las Vegas or Monaco
And win a fortune in a game, my life will never be the same...

Money, money, money
Must be funny
In the rich man's world
Money, money, money
Always sunny
In the rich man's world

Aha-ahaaa
All the things I could do
If I had a little money
It's a rich man's world

Money, money, money
Must be funny
In the rich man's world
Money, money, money
Always sunny
In the rich man's world
*
http://ariojapelto.blogspot.com/2010/08/poliitikot-pankinjohtajien-armoilla.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Ojapelto
http://ariojapelto.blogspot.com/
http://en.wikipedia.org/wiki/Bertolt_Brecht
http://fi.wikipedia.org/wiki/Bertolt_Brecht
http://fi.wikipedia.org/wiki/Leena_M%C3%B6rttinen
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/carljohan+granvik+nordeasuomen+johtoon/a105845
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyramidihuijaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ponzi-huijaus
http://stateofthenation.ca/?p=603
http://www.blackcommentator.com/269/269_cartoon_banker_bum.html
http://weird-websites.info/Funny-Cartoons/funny-political-cartoons-world-financial-crisis-2008.htm
http://www.cartoonstock.com/directory/i/investment_banker.asp

Polttakaa taloustieteen oppikirjat

Yläkuvassa itsestään selvää talous-trivia-mantraansa lässyttävälle uunolle nauramme hahhahhaa! Alakuva: Sama hahhahhaa eli formaalia taloustiedettä käytännössä: kruuna vai klaava?
*
'Ihmisen rikkauden osoittaa se, mitä kaikkea vailla hän voi olla' [Henry Thoreau]
*
Polttakaa taloustieteen oppikirjat

Ari Ojapelto: Ilta-Sanomat 28.12 1999, Kansan Uutiset 10.5. 2000.

Taloustiedettä on totuttu pitämään eksaktina tieteenalana. Siksi taloustieteilijät ovat nauttineet yhteiskunnassa kohtuuttoman suurta arvostusta. Valistuneimpia kansalaisia on tosin ihmetyttänyt eri taloustieteilijöiden täysin vastakkaiset selitykset yhteiskunnassa vallitseviin taloudellisiin ongelmiin.

Tämän taloustieteilijöiden arvostuksen illuusion särki “pörssihuijari” George Soros hiljattain ilmestyneessä kirjassaan “Kansainvälisen kapitalismin kriisi - avoin yhteiskunta uhattuna”.

Hän romuttaa armottomasti klassisen talousteorian pääuskomukset ja tuo tilalle omansa. Niitä ei ole synnytetty teoretisoimalla taloustieteilijöiden yksinäisissä kammioissa, vaan käytännön elävässä elämässä. Sorosin kahmimasta miljardiomaisuudesta päätellen teoriat ovat toimineet kohtalaisen hyvin, vaikka niillä ei olekaan voitettu Nobelin palkintoa.

Tänä syksynä ilmestyi sitten suomalainen taloustieteen kritiikki. Per-Erik Lönnfors kirjoitti kirjan “Pelastakaa maailma - polttakaa taloustieteen oppikirjat”. Teos on täynnä hersyvää ja perusteltua tuuletusta taloustieteen “tieteellisyydestä” ja yhteiskunnallisesta painoarvosta.

Jo esipuheessaan Lönnfors perustelee kirjan tarpeellisuutta ja oman taloustieteellisen ajattelunsa muuttumista.

“Kirjoitin 1960-luvun lopussa ihmistä yhteiskunnassa ja taloudessa käsittelevän kirjan Människan i samhällsekonomin, jonka julkaisemista Ekonomiska Samfundet tuki. Kirjassa hahmoteltiin pitkälle yksinkertaistettu kuva siitä, miten yhteiskunta kansantaloustieteen mukaan toimii.

40 vuoden kokemus on opettanut minulle, että talousteoriat ovat suureksi osaksi pelkkiä myyttejä. Ne hallitsevat silti yhä maailmaa, koska johtavassa asemassa olevilla ihmisillä on pää täynnä vanhoja harhaoppeja.

Nyt olen kypsä korjaamaan omaa vuoden 1967 kirjaani melkeinpä kokonaan toisenlaiseksi. Se sisälsi vainajien kuolleita teorioita - jotka ovat 33 vuotta myöhemmin vieläkin kuolleempia”.

Kirja poikkeaa täysin perinteisestä taloustieteellisestä julkaisusta. Se on hauska ja ymmärrettävä jopa maallikollekin. Lönnfors arvosteleekin voimakkaasti taloustieteen professorien tapaa kirjoittaa talousasioista.

“Professorit löytävät aina - jossakin vaiheessa - kielenkäytön tavan, joka saa heidät vaikuttamaan oppineemmilta kuin he ovat.

Tämä on täysin tarpeetonta. Ensinnäkin taloustiede tutkii käytännöllisiä ja arkipäiväisiä asioita. Toiseksi sen käsitteiden ymmärtäminen on helppoa, niille on vain annettu mutkikkaita nimiä. Galbraith (amerikkalainen taloustieteilijä) on sanonut, ettei raha-asioissa ole mitään sellaista, mitä kohtuullisen tiedonhaluinen, ahkera ja älykäs ihminen ei pysty ymmärtämään.

Miksi siis käytetään tuommoista sisäpiirin salakieltä? Galbraithin mukaan siksi, että rahaan kohdistuva tutkimus on se kansantaloustieteen ala, jolla monimutkaista kieltä eniten käytetään, ei totuuden paljastamiseksi, vaan sen salaamiseksi tai väistämiseksi”.

Lönnfors kritisoi taloustieteilijöiden pakonomaista tarvetta selittää kaikkea monimutkaisilla kaavoilla ja numeroiden pyörityksellä, siteeraamalla opiskeluaikaista opettajaansa professori Gösta Mickwitziä.

“Kansantaloustieteen johtopäätökset ja normatiiviset säännöt on useimmiten johdettu loogisesti laadituista osateorioista, hypoteeseistä ja malleista. Nämä kehittelyt ovat täynnä parametrejä, kertoimia, joustoja ja yhtälöitä, joiden yhteys todellisuuteen on etäinen. Silti niitä käytetään, kun pankeille ja hallituksille annetaan käytännön neuvoja. Onko siis ihme, että asiat menevät päin prinkkalaa.

Jos jokin taloudellisten seikkojen välinen yhteys on niin epävarma, että se on todistettava monimutkaisilla ekonometrisillä laskelmilla, se ei ole todistamisen arvoinen. Ainakaan se ei kelpaa suurten, koko yhteiskuntaa vaikuttavien taloudellisten päätösten pohjaksi. Jokainen taloustieteen professori keksii, ennemmin tai myöhemmin, teorian joka siunaa hänen oman ideologiansa”.

Lönnfors peräänkuuluttaa taloustieteilijöiltä nöyryyttä, eikä pyrkimystä joka paikan yhteiskuntainsinööreiksi tai yhteiskuntamatemaatikoiksi.

“Taloustieteilijöiden on voitettava ihastuksensa omaan älyynsä, kaavoihinsa, yhtälöihinsä ja abstraktioihinsa. Heidän on sen sijaan opittava tarkkailemaan todellista elämää. Taloustieteilijöiden tärkein ominaisuus ovat pitkät jalat. Niin pitkät, että ne ulottuvat maahan saakka”.

Lönnfors kritisoi perustellusti “taloudellisten asioiden asiantuntijoita”, pankinjohtajia, heidän ammattitaidottomuuttaan sekä moraaliaan ja rahamarkkinoiden vapauttamista.

“Vakavimmat häiriöt eivät maailman 80-luvulla vakiintuneessa uudessa taloudellisessa epäjärjestyksessä ole enää aiheutuneet valtioiden taloudesta, työmarkkinoista eivätkä suhdanteista. Ne on aiheuttanut pankkijärjestelmä. Tämä on nähty sekä Yhdysvaltain paikallisten säästöpankkien kriisissä että Norjan, Suomen ja Ruotsin pohjoismaisissa pankkikriiseissä samoin kuin Meksikon, Aasian ja Brasilian talouskriiseissä. Näimme sen 80-luvulla, kun rahojen lainaaminen ulkomailta vapautettiin. Asiat menivät päin helvettiä. Se maksoi meille veronmaksajille ison summan rahaa pankkitukena (52 miljardia)... Tässä sosialismissa yhteiskunta sosialisoi yksityisen elinkeinoelämän tappiot... Taloustieteilijät eivät silti ole jälkikäteenkään samaa mieltä sen syistä eivätkä seurauksista”.

Lönnfors jatkaa tykitystään. “Vapaakauppa on taloustieteilijöille rakkain kaikista niistä opinkappaleista, joita he rakastavat”. Toinen on vapaa kilpailu ja markkinoiden “kaikille” hyvinvointia jakava näkymätön käsi. Lönnfors suhtautuu kuitenkin melko skeptisesti näihin uskomuksiin. “Uskon kuitenkin, että tuon näkymättömän käden ytimenä on ahne nyrkki”.

Lönnfors ironisoi taloustieteen nauttimaa ansiotonta statusta. “Kansantaloustiede on ainut tieteenala, jolla kaksi asioista täysin eri mieltä olevaa tutkijaa on voinut saada Nobelin palkinnon”. Ja hän ottaa surkuhupaiseksi esimerkiksi kaksi Nobel-voittajaa ja seuraa, kuinka he ovat soveltaneet teorioitaan elävässä elämässä.

“Amerikkalainen sijoitusrahasto Long-Term Capital Management romahti syksyllä 1998 päädyttyään 3,7 miljardin dollarin - yli 20 miljardin Suomen markan - tappioon. Se veti mukanaan konkurssiin useita muita pankkeja, koska se oli ottanut lainoja yli 600 miljardin markan arvosta. Rahaston johdossa oli kaksi Nobelin taloustieteen palkinnon saajaa, Myron Scholes ja Robert Merton. He olivat keksineet matemaattisesti vuorenvarman keinon rahan ansaitsemiseen”. Lindfors toteaa näistä pörssikaupan johdannaisten teoreetikoista sarkastisesti: “Keinottelu on keinottelua, vaikka johdannaisissa paistettuna”.

Lönnfors haluaa pudottaa taloustieteilijät jalustaltaan ja saada tarkoituksellisen provosoivalla kirjallaan uutta yhteiskunnallista arvokeskustelua. Hän peräänkuuluttaa myös moraalin ja etiikan ottamista taloustieteilijöiden ja poliitikkojen väliseen keskusteluun. Nykyisestä talouskeskustelusta Lönnforsilla ei ole kovin korkeaa kuvaa.

“Millaisia virheitä poliitikot ja taloustieteilijät ovat tehneet? Ensinnäkään he eivät tunnista syitä, ja toiseksi he eivät ymmärrä ongelmaa, kolmanneksi he tarjoavat väärää ratkaisua ja neljänneksi he ovat haluttomia toimimaan. On kuitenkin saatava aikaan hyvin tuntuva muutos vallitsevassa taloustieteellisessä ajattelussa. Sen aikaansaamiseksi tarvitaan taloustieteilijöiden ja johtavien instituutioiden piirissä pitkä surutyö”.

Toivottavasti Lönnforsin ansiokas keskustelunavaus johtaa taloustieteilijöiden keskuudessa muuhunkin kuin täydelliseen vaikenemiseen.

Ari Ojapelto
Espoo
ari.ojapelto@taloverkot.fi
*
http://ariojapelto.blogspot.com/2010/06/polttakaa-taloustieteen-oppikirjat.html
http://www.suomalainen.com/sk/servlets/ProductServlet?action=productInfo&productID=530594
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Ojapelto
http://ariojapelto.blogspot.com/
http://en.wikipedia.org/wiki/Henry_David_Thoreau
http://fi.wikipedia.org/wiki/Henry_Thoreau
http://filipspagnoli.wordpress.com/2009/09/15/the-recession-the-economics-profession-and-the-prediction-of-the-future/
http://www.cartoonstock.com/newscartoons/directory/f/fat_cat_bankers.asp

Tämä oli suuri päivä suurelle rahalle ja sen (myös poliittisille) uhkapelureille, mutta kuka lopulta maksaa nämä viulut, jotka tuo suuri raha itse itselleen aiheutti, jos työ loppuu?

Miksi eräillä menee hyvin juuri silloin, kun toisilla on kova kriisi? On se niin väärin.
*
EU pelaa todella vakavaa uhkapeliä mielettömän suurilla, pankkien ja poliitikkojen - tällä kertaa hiukan paremmin valvomilla rahoilla pelastaakseen vapaan markkinatalouden sen omilta riivaajilta: - mielettömän suurelta, vapaasti liikkuvalta rahalta/pääomalta, jonka asiallinen valvonta jostain syystä (kukaan ei tiedä miksi - haha!) laiminlyötiin koko EU:n alueella - ei siis ainoastaan Kreikassa, Italiassa (ampukaa se proto-fasisti-populisti ja mafia-pelle-Berlusconi!), Espanjassa, Portugalissa ja Irlannissa. 

Nyt tuon suuren rahan pitäisi pelastaa EU finanssikatastrofilta eli vetää itse itsensä suosta, jonne se on riskipelillään itse itsensä ajanut, paroni von Münchhausen'in tyyliin.

Rahaa (eli obligaatioita kuten myös tässä EU-tapauksessa) ei kuitenkaan voi keksiä lisää aivan loputtomiin, jos sen reaalinen vakuus on aikaa sitten kadonnut. - Raha nimittäin on pelkkä tyhjä abstraktio (pelkkää paperia tai muovikortin muovia) ilman vakuutta, johon likviditeetin/luoton pitäisi aina perustua.

Tästäkään syystä mikään raha ei ole itse itseään, itse aiheuttamastaan umpikujasta, koskaan pelastanut vaan veronmaksajan selkänahasta ne kansalaisten poliittisten edustajien ja vapaasti saalistavien finanssipankkiirien laiminlyönnit ja uhkapelit aina on revitty.

Oletus talouksien elpymisestä rakentuukin viime kädessä sen toivotaan toivotaan-oletuksen varaan, että tuottavia työpaikkoja syntyy (esim. juuri valtavan tukipaketin myötä) lisää tai ettei työllisyysaste ainakaan vähene.

Ari Ojapelto osoittaa kuitenkin seuraavassa artikkelissa, että työ tulee loppumaan. - - Entä mitä sitten tapahtuu...? - Sen asian vasta aika näyttää - tosin ehkä jo hyvinkin nopeasti...

***
Ari Ojapelto: 'Työ loppuu'

JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite / Horisontti-palsta 16.10.2009, Työelämän Tutkimus-lehti Nro 3/2009, Vapaa Suomi-lehti 9/2009

Viime aikoina johtavat talousekonomistit ovat ennustaneet talouskehitykseen positiivista käännettä. Samanaikaisesti he kuitenkin povaavat työttömyyden nousevan Suomessa yli 10:een prosenttiin. Syyksi selitetään Suomen vientivetoisen teollisuuden hidas elpyminen. Tutkimuslaitoksetkin ovat kehittäneet työttömyyden jatkumiselle vaihtelevan selittelyarsenaalin.

Presidentti Urho Kekkonen runnasi aikoinaan hätätilahallituksen kun valtakuntaan syntyi yllättäen 60 000 työtöntä. Nyt moninkertainenkaan työttömyysaste ei herätä poliittisissa päättäjissä kummempaa huolestumista. Mediakin kaluaa vuosikaupalla pääministerin ja poliitikkojen tyttöystävistä ja lahjusskandaaleista.

Jeremy Rifkin julkaisi vuonna 1995 kohua herättäneen kirjan ”The End of Work”. Suomeksi se julkaistiin pari vuotta myöhemmin. Jopa silloinen presidentti Martti Ahtisaari katsoi sen niin tärkeäksi teokseksi, että kirjoitti suomennokseen esipuheen. Suomalaisetkin valtamediat rummuttivat kirjasta, joskin pitivät Rifkiniä jonkin sortin populistina ja diletanttina, koska Rifkinin näkemykset eivät istuneet virallisiin uskomuksiin.

Samat jeremiat oli kuitenkin julkaistu Suomessa jo kuusi vuotta aikaisemmin kirjassa: ”Lisääkö automaatio kilpailukykyä vai työttömyyttä?” (Tammi 1989). Senkin valtamediat ja taloustoimittajat sivuuttivat melko vähin äänin ja epäuskoisina. Vaikka olen yrittänyt pitää heitä asiasta ajan tasalla ja vieläpä erittäin aktiivisesti, eivät esittämäni uhkakuvat ole menneet heille perille edes nykyisellä tietokoneaikakaudella.

Vielä nykyisinkin taloustoimittajat, viralliset tutkimuslaitokset, taloustieteen tohtorit ja poliitikot pitävät kollektiivisesti yllä uskomusta, että täystyöllisyys on mahdollista. Vallalla on myös uskomus, että kasvu luo uusia työpaikkoja. ”Kyllä tekevälle aina töitä riittää”, on kokoomuslaisten pyhä hokema.

Suomea pidetään myös vapaan tiedonvälityksen mallimaana. Uskaltaahan media tarttua pääministerin tyttöystävien tekstiviesteihin ja selittämättömiin lautakasoihin. Niillä voidaan sopivasti saada kansalaisten kiinnostus kohdistumaan tärkeiden asioiden sijasta vähemmän tärkeisiin.

Olen viimeisen viiden vuoden aikana yrittänyt saada kahta merkittävää virallista tilastotietoa julkaistuksi kaikkiin valtamedioihin tuloksetta.

Ensimmäinen koskee valtakunnan työtuntitilastoja (Tilastokeskus). Ne kertovat kaikista Suomessa tehdyistä markkinaehtoisista työtunneista ja paljastavat lahjomattomasti, että työ Suomessa on loppumassa, eikä se johdu lamasta.

Vuonna 1990 Suomessa tehtiin n. 4,4 miljardia työtuntia. Viime vuonna n. 4,3 miljardia. Tämä siitäkin huolimatta, että edellisen laman jälkeen teollisuus- ja kokonaistuotannon kasvuvauhti on ollut EU-maiden kovimpia ja se on samalla aikajaksolla yli kaksinkertaistunut. Se kertoo yksiselitteisesti, että nykyisellä teknologisoituneella aikakaudella tuotannon kasvu ei enää luo työpaikkoja.

Jo Paavo Lipponen hallituskaudellaan mainosti, että valtakuntaan on luotu 300 000 uutta työpaikkaa. Matti Vanhanen on taas iloinnut 100 000 uudesta työpaikasta hänen hallituskaudellaan.

Kokoomus ja Jyrki Katainen ovat ylpeästi esitelleet, kuinka työllisyysaste on kohonnut laman pohjalta 62 prosentista yli 70 prosenttiin.

Valtamediat eivät halua juuri siksi julkaista työtuntitilastoja, koska päinvastainen todellisuus paljastaisi. Teollisuustyö on jo siirtynyt orjatyöksi matalapalkkamaihin. Sen tiedonsiirtoteknologia on mahdollistanut. Nyt myös tutkimus- ja tuotekehittelytyö on kovaa vauhtia siirtymässä halpojen kiinalaisten ja intialaisten insinöörien yksinoikeudeksi.

Erilaisten tilastokikkailujen lisäksi työllisyysastetta on saatu keinotekoisesti kaunistellluksi. Nämä ”uudet työpaikat” ovat ns. palvelualan ”paskatyöpaikkoja”, osa-aika, määräaika, vuokratyö-, projekti- tuki-,, jne työpaikkoja, joiden palkkataso ja viikkotyötuntimäärä ovat niin vähäisiä, että niillä ei enää elä – ainakaan niissä kasvukeskuksissa, missä ns. ”epätyypillisiä” työpaikkoja olisi tarjolla.

Sen lisäksi, että faktisesti työtunnit ovat vähentyneet, niin uusien palvelutyöpaikkojen ”laatu” (ostovoima) on huonontunut. Katoamassa olevien teollisuustyöpaikkojen tuntiansio on n. 25 euroa ja tilalle keinotekoisesti synnytettyjen palvelualojen tuntiansio on hädin tuskin 10 euroa.

Ymmärrettävästi pääoman ohjauksessa oleva valtalehdistö ei tästä ikävästä kehityksestä halua kertoa. Kansalaiset saattaisivat hermostua. Vaarattomampaa on syyllistää heitä työtä vieroksuviksi sosiaalipummeiksi.

Toinen ikävä tilasto, jota olen valtamedialle tarjonnut, on tilasto maailman bruttokansantuotteen (BKT) kasvusta (Lähde: World Commission on Social Dimension of Globalization, A Fair Globalization / David Harvey: ”Uusliberalismin lyhyt historia” s.189).

Se horjuttaa pahasti kokoomuksen, uusliberalististen taloustohtoreiden ja valtionvarainministeriön virkamiesten hellimää uskomusta vapaiden markkinoiden kaikille hyvinvointia ja uusia työpaikkoja luovasta voimasta.

Vielä 70-luvun alkuun asti maailman talouskasvu oli keskimäärin neljä prosenttia. 70-luvulla alkoi kaupan asteittainen vapauttaminen ja keynesiläisten talousoppien tilalle tuli monetaristinen taloususkonto. Kasvu hiipui 70-luvulla kahteen prosenttiin. 80-luvulla kasvu hiipui runsaaseen prosenttiin , 90- luvulla tasan prosentti. 2000-luvulla se on supistunut alle prosentin ja tämän laman jälkeen ollaan todennäköisesti pakkasen puolella.

Suomen EU:hun liittymisen tärkein perustelu oli, että vapaakauppa mahdollistaa taloudellisen kasvun ja sitä kautta uudet työpaikat. On käynytkin aivan päin vastoin.

Työpaikat (ostovoimaiset) ovat jääneet syntymättä, mutta osakekeinottelijat ( prosentti suomalaisista) ja ulkomaiset pääomasijoittajat ovat vieneet suomalaisen työntekijän työn hedelmät osinkoina maan rajojen ulkopuolelle eikä enää investoinneiksi kotimaahan. ”Vapauden” ideologian vanavedessä sinne on mennyt sekä taloudellinen että poliittinen päätäntävalta. Se on pääoman ohjailemaa modernia uuskolonialismia.

Poliitikot eivät ole ymmärtäneet, että monikansallinen pääoma hyppyyttää heitä haluamallaan tavalla ”kilpailukyvyn säilyttämisen” nimikkeen alla. Kilpailukyvyn säilyttämisen nimissä palkkatasoa ja hyvinvointivaltion palveluja ollaan painamassa kiinalaiselle tasolle.

Kun kehittyneiden teollisuusmaiden teollisuustyöntekijä joutuu kortistoon ja maamiestensä elätettäväksi, ei työpaikan saanut kiinalainen pysty alkuunkaan korvaamaan markkinoiden ostovoiman menetystä. Markkinatalous syö teknologian avulla omaa häntäänsä jonka seurauksena tuotannon kasvu on tyrehtynyt. Tavaroista ja palveluista on kaikkialla ylituotantoa.

Pääoma ei enää tarvitse massoja tehdassaleihin vaan heille riittää pieni teknologiaosaajien eliittijoukko jotka toimivat pääoman ”palkkatappajina”. Heille maksetaan kunnollisia ”palvelualan” palkkoja, koska heidän tehtävänä on ”eliminoida” (automatisoida) mahdollisimman monta rividuunaria tuottavuuden kasvattamisen nimissä..

Ensin tietotekniikkainsinöörit ”innovoivat” eli automatisoivat teollisuustyön ja nyt ”lahtaus” jatkuu internet-pohjaisisten itsepalvelujärjestelmien avulla. Palvelualojenkin työpaikat ovat jo vaaravyöhykkeessä kuten pankki-, vakuutus-, matkatoimistoaloilla, autonmyynti-, asuntomyynti-, ja kirjanmyyntialoilla on jo tapahtunut.

Yritysten johtoakin pääoman edustajat ovat palkinneet ruhtinaallisesti, kun he ovat ymmärtäneet ”innovoida” ja siirtää tuotantonsa matalapalkkamaahan. Pääkonttorit ovat siirtyneet tai siirtymässä verokeitaisiin tuottavuuden kasvattamisen nimissä. Siten sijoitetulle pääomalle saadaan maksimaalinen tuotto.

Omistajaohjauksessa oleva valtalehdistö ei luonnollisesti halua tuoda tätä virallista tilastoa esille, koska se horjuttaa vallalla olevaa uskomusta vapaiden markkinoiden luomasta automaattisesta kasvusta.

Olen saanut nämä kaksi tilastotietoa julkaistuksi ainoastaan kahdessa suomalaisessa lehdessä, Kansan Uutisissa ja Vapaa Suomi –lehdessä. Olen yrittänyt niitä mm. Helsingin Sanomiin, Aamulehteen, Suomen Kuvalehteen vetoamalla journalistiseen tasapuolisuuteen. Olen harrastanut jopa pientä painostusta saattamalla tapahtunut sensurointi sähköpostitse koko toimituskunnan tietoisuuteen. Toimituskuntakaan ei ole uskaltanut julkaista tilastoja.

Olen taltioinut erittäin valaisevia sähköpostikeskusteluja päätoimittajien Janne Virkkusen / Reetta Meriläisen, Matti Apusen, Tapani Ruokasen jne. kanssa. Niissä ilmituleva sensurointi on median vapautta tutkivien tutkijoiden vapaasti käytettävissä. Ne paljastavat yksiselitteisesti, millainen mielipiteenvapaus Suomessa vallitsee.

20 vuoden takainsen kirjani ennustus työn loppumisesta on valitettavasti tänään karua todellisuutta. Tilanne ei muutu paremmaksi nykyisillä talouden pelisäännöillä. Tarvitaan valtava poliittinen herääminen ja täysin uusi verolainsäädäntö, jotta kasvavalle tuotannolle syntyisi myös kasvava ostovoima.

Jo tuolloin ehdotin kirjassani ihmistyön verottamisen sijasta tuotannon jalostusarvon nousun verottamista. Siis riippumatta siitä tekeekö työn ihmiskäsi tai robotin käsi. Tai ihmisaivot tai tietokoneen aivot. Nyt automatisoitunut tuotanto on laillistettua veronkiertoa.

Saksalainen taloustieteen professori Hans-Werner Sinn on kehitellyt verotulojen rapauttamisen estämiseksi ns. ”kassavirtapohjaisen” verotuksen. Siinä yritystä verotettaisiin kassaan tulevan ja kassasta lähtevän rahan erotuksesta.

Suomessakin ilmestyi viime vuonna Kati Peltolan ja Pirkko Melenderin kirjoittama mielenkiintoinen verotusta käsittelevä kirja: ”Reilu verokirja”. Siinä myös otetaan tarkasteluun ns. ”vihreä tuotantovero” jossa verotetaan tuotannossa syntynyttä arvonlisäystä. Näistä uusista verotusmuodoista pääoman edustajat sekä valtamediat eivät jostakin syystä halua puhuttavan.

Nykyisten pääomaa suosivien verojärjestelmien vallitessa markkinaehtoinen työ tulee loppumaan ja massatyöttömyys jatkaa kasvamistaan myös keskiluokan ja jopa korkeasti koulutettujenkin keskuudessa. Osaajistakin on jo ylituotantoa, niin Suomessa, kuin muissakin kehittyneissä teollisuusmaissa.

Ns. ”Laaja työttömyys” on kaksinkertainen virallisiin työttömyyslukuihin verrattuna. Niistä puuttuvat mm. ns. ”työvoiman ulkopuolella” olevat, varhaiseläkeläiset, työttömyyseläkeläiset ja muut ennenaikaiset yhteiskunnan tulonsiirtojen varassa olevat. Nykyisillä nollasummamarkkinoilla tuottavuuden lisäys teknologialla merkitsee automaattisesti työpaikkojen katoa.

Markkinaehtoista työn loppumista ei voi loputtomasti pimittää kansalaisilta vaikka valtamediat sitä kollektiivisesti yrittävät. Pelisäännöt pitäisi olla myös sellaiset, että tuotannon kasvusta hyötyvät myös ”tuottamattomat” kansalaiset, eivätkä vain pääoman edustajat ja heidän rikastumistaan avustavat eliittityöntekijät.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ari_Ojapelto
http://ariojapelto.blogspot.com/2010/02/tyo-loppuu.html
http://www.inewscatcher.com/2010/04/greece-debt-crisis.html

Uusliberalistin yksityistetty omatunto

Kuvassa Björn Wahlroos T-paidassaan.
*
Ennustus nykyisestä finanssikriisistä (Ari Ojapelto)

Kolmas ennustus nykyisestä finanssikriisistä (n. 2 vuotta ennen).

Finanssikriisin ennustamisesta

JULKAISTU: Kansan Uutiset/Viikkoliite 14.11. 2008, Vapaa Suomi 8/2008

Finanssikriisin alussa television A-Talk ohjelmaan oli kutsuttu haastateltavaksi alan arvostettu asiantuntija investointipankkiiri Björn Wahlroos. Hän tunnusti ohjelmassa, ettei vielä viikkoa aikaisemmin hänkään olisi arvannut tulevaa kehitystä.

Kummallista, ettei hän, eikä lukuisten tutkimuslaitosten talousprofessoritkaan, ole aikaisemmin varoittaneet rahoitusmaailmassa jo pitkään jatkuneesta virtuaalitaloudesta. Varoitin siitä jo kaksi vuotta sitten julkaistussa kirjassani “Ahneuden aika“. (VS-Kustannus 2006)

Kannattaisi lukaista sieltä ainakin seuraavat kohdat: “Pörssiromahdusta odotellessa” ja “Hyytyvätkö USA:n markkinat?”.

Edellisten lisäksi kannattaa lukea myös luvut: “Finanssimaailma on irtautunut reaalimaailmasta”, “Pääomille ei enää löydy järkeviä investointikohteita”, “Pörssidiilerit ovat vastuuttomia puoskareita” ja “Onko uhkapeli poliitikkojen erityisessä suojeluksessa?”.

Lopuksi voisi vielä tutkailla taloustieteilijöiden osaamista, ennustamiskykyä ja moraalia lukemalla luvut “Polttakaa taloustieteilijöiden oppikirjat”, Missä on taloustieteilijöiden moraali? , “Onko taloustiede tiedettä vai uskontoa? ja “Tulevaisuuden ennustaminen ei ole mahdotonta“.

Näille talouden huippuammattilaisille on ilmeisen vaikeaa huomata virtuaalimaailman ja reaalimaailman eroa. Pankkien välisillä virtuaalisilla eli investointipankkien johdannaismarkkinolla liikkuu professori Vesa Puttosen mukaan yhteensä n. 60 000 miljardin euron jättimäinen kupla, jonka todellisesta arvosta ei tiedä kukaan. Europarlamentaarikko Esko Seppänen on puolestaan arvioinut näiden vedonlyöntimarkkinoiden olevan jopa 513 000 miljardia dollaria. Mikä tahansa luku onkaan oikea, se kertoo ongelman suuruusluokan.

Kun näitä summia vertaa reaalimaailmaan, ymmärtää kuplan jättimäisyyden. Esimerkiksi koko maailman BKT:n arvo (kaikki maailmassa tuotetut tavarat ja palvelut) oli 46 543 miljardia dollaria vuonna 2006. Niitä vertaamalla saa karkean käsityksen tämän pankkien välisen uhkapelin suuruudesta.

Tämä finanssikupla on syntynyt investointipankkiirien ahneuden tuloksena. Lainatessaan rahaa toinen toisiltaan, he ovat “innovoineet“ eli leiponeet johdannaismarkkinoilla erilaisia osakepaketteja lainojen vakuudeksi. Ne voivat aluksi sisältää sekä hyviä että huonoja velkapapereita (esim. subprime-luotot). Seuraava pankki leipoo seuraavan arvopaperin ja lisää edelliseen taas huonoja velkapapereita. Kun tätä “innovointia“ eli edelleen kehittelyä ja -myyntiä jatketaan 10-20 kertaa, viimeisillä ostajilla ei ole mitään käsitystä pakettien sisällöstä ja arvosta.

Nyt kun vakuuksien arvo on romahtanut, optioilla ja bonuksilla rikastuneet pankinjohtajat huutavat veronmaksajia apuun.

Kaikki tämä pörssikeinottelu ja johdannaismarkkinat ovat saaneet rauhassa muhia poliitikkojen ja uusliberalististen taloustieteilijöiden suosiollisella myötävaikutuksella. Kaikki on tapahtunut ns. vapaiden markkinoiden ja “vapauden“ ideologian nimissä.

Pankinjohtaja Wahlroosin mukaan nämä “heilahtelut ovat normaaleja korjausliikkeitä“ ja “koska innovatiivisessa prosessissa luodaan uutta, ei ole käsikirjaa, joka kertoisi, milloin on edetty liian pitkälle“.

Wahlroos ei ole myöskään paheksunut rikkaiden ja pankinjohtajien privatisoimia ja “innovoimia“ veroparatiiseja. Niihin on piilotettu verottajan ja säätelyn ulkopuolelle 11 500 miljardia dollaria. Se onkin ymmärrettävää, sillä Wahlroos on todennut viime vuoden kirkkopäivillä, että “hän haluaisi privatisoida myös omantunnon“.

Nyt alkaa uhkapelin toinen vaihe. Poliitikot eivät ole antaneet pankkien mennä konkurssiin ja markkinatalouden “luovan tuhon“ tapahtua, vaan ovat menneet kilvan pelastamaan pankkien osakkeenomistajia rökäletappioilta.

Vanhasen johdolla Suomen tukipaketissa valtio on varannut veronmaksajien rahoja 50 miljardia euroa takauksia ( ne ovat suurempia kuin valtion budjetti tai valtion velka) ja lisää neljä miljardia suoralle pankkituelle. Katainenkaan ei paheksu lähes kuntien valtionosuuksien (n. 5 mrd) suuruisen rahasumman kaatamista vanhojen ja täysin mätien pankkirakenteiden päälle.

Suomen pankeissa oli vuoden 2007 lopulla 93 miljardia euroa. Pankkien muodostamassa Talletussuojarahastossa on tällä hetkellä varoja noin 520 miljoonaa euroa, eli teoreettisesta korvaussummasta se pystyisi vastaamaan noin yhden prosentin verran.

Suomalaispankit vielä urhoollisesti väittävät, etteivät he nykytilanteessa tarvitse valtion miljardeja. Velkojen arvonalennusten kirjaamista taseisiin yritetään viivyttää ja prosessi vie useamman vuoden, joten kaikkein pahimmassa tapauksessa uudesta pankkitukipaketista voi koitua maksettavaksi 10 000 euroa jokaiselle suomalaiselle.

Kauheinta tässä finanssikriisissä on, että millään valtiolla ei ole kassassa tällaisia jättisummia, vaan ne joutuvat menemään hattu kourassa anomaan rahaa lainaksi samoilta pankeilta, joita he ovat pelastamassa!

Maailmalta kerätty finanssikriisin pelastuspakettien yhteissumma on jättimäiset 3 000 miljardia, mutta se ei riitä alkuunkaan pelastamaan finanssikuplaa, joka on mahdollisesti 1-5 kertaa koko maailman bruttokansantuote. Sillä vain siirretään kuplan puhkeamista vähän tuonnemmas.

Tällä “pelastusoperaatiolla“ on toinenkin moraalinen ongelma. Nyt pankinjohtajat ja finanssikeinottelijat tietävät, että viimekädessä voitot voi privatisoida ja riskit ja tappiot voi sosialisoida veronmaksajien maksettaviksi.

Nyt pankinjohtajat voivat iloisesti jatkaa Hedgefundien, termiinien, swappien ja warranttiensa innovointia. Siellä keinotellaan jopa velkarahalla.

Pörssissä joka päivä n. 2 000 miljardia dollaria vaihtaa omistajaa. Siitä vain 5-10 prosenttia tarvitaan maailmanlaajuisiin investointeihin ja kauppaan. Loput ovat vain uhkapeliä, jossa osakkeet vaihtavat omistajaa keskimäärin kahden viikon välein.

Maailmalla rikkaille on kasautunut liikaa rahaa, jolle ei enää löydy tuotannollista investointikohdetta. Teollisuusmaiden automatisoitunut tuotanto ja teknologian mahdollistama työpaikkojen siirto halpatyömaihin sekä internet-pohjaiset itsepalvelujärjestelmät syövät markkinoilta työpaikat ja ostovoiman. Siksi maailman BKT:n kasvu on hyytynyt nollasummamarkkinoiksi.

Vielä 60-luvulla koko maailman vuotuinen BKT:n kasvu oli n. neljä prosenttia. 70-luvulla, maailmankaupan vapautuessa vain kaksi prosenttia. 80-luvulla se supistui puoleentoista prosenttiin ja 90-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti. 2000-luvulla se on painunut alle prosentin (Lähde: World Comission on the Social Dimension of Globalization, A Fair Globalization).

Nollasummamarkkinoilla tuottavuuden lisäys teknologialla lisää automaattisesti työttömyyttä.

Kokoomuslaiset poliitikot ja uusliberalistiset talousprofessorit perustelivat aikoinaan, että pääomien vapauttaminen luo jatkuvaa kasvua ja hyvinvointia kaikille tasapuolisesti.

Tilannetta pahentaa vielä, että teollisuusmaissa palkkojen osuus BKT:n kasvun sisällä on dramaattisesti pienentynyt pääoma- ja yritystulojen hyväksi. Esimerkiksi Suomessa palkkojen osuus BKT:stä on pudonnut 55 prosentista runsaaseen 40 prosenttiin.

Ostokykyisistä kuluttajista on huutava pula.

Nyt finanssihuijarit vielä pahentavat tilannetta. EU:n johtajatkin alkavat olla peloissaan. Jopa oikeistolaiset vapaan kilpailun kannattajat Nicolas Sarkozy ja Gordon Brown ovat ehdottaneet finanssimaailman villille ja vastuuttomalle menolle aivan samoja lääkkeitä kuin allekirjoittanut kirjassaan “Ahneuden aika“.

Vaikka meillä on ollut investointipankkiiri Sauli Niinistö Euroopan investointipankin (EIB) varapääjohtajana pankkimaailman ytimessä, ei hänenkään ammattitaitonsa riittänyt varoittamaan tulevasta finanssikriisistä. Hän on vain keskittynyt pitämään vain valtion budjettia kurissa, mutta finanssimaailman kurinpidon hän on unohtanut kokonaan.

Ei Katainen, ei Vanhanen eikä Stubb ole ehdottanut EU:n kokouksissa, että veroparatiisit pitäisi saada kuriin ja pääoman siirtelylle tulisi laittaa varainsiirtovero eli ns. Tobinin-vero. Sillä voitaisiin hillitä nopeita pääomaliikkeitä, joiden tuotto-odotukset ovat joskus muutaman tunnin mittaisia.

Yhden prosentin transaktiovero toisi keskuspankeille johdannaiskaupassa jopa 4 800 miljardia euroa kahdeksassa vuodessa. Siinä olisi jo puskuri pankkikonkursseihin.

Miksi Wahlroos, ekonomistit ja sadat tutkimuslaitosten talousprofessorit eivät ajoissa varoita poliitikkoja odotettavissa olevista talouskuplista? Siitähän heille maksetaan. Ei auta, kun Etlan johtaja Sixten Korkman alkaa korjata ennusteitaan, kun sokea Kreettakin näkee, että lama on jo päällä. Jälkiviisaita taloustieteilijöitä Suomi on pullollaan.

Omantuntonsa privatisoinut Wahlroos tuskin innostuisi näistä Sarkozyn ja Brownin puuhailemista “sosialisointitoimista“. Mutta kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin perustaja John Maynard Keynes ei aikoinaan innostunut markkinavoimien kahlehtimattomuudesta: “Kapitalismi on häkellyttävä uskomus, jonka mukaan pahimmat ihmisistä tekevät pahimmanlaatuisia asioita kaikkien yhteiseksi hyväksi“.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere
*
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/05/ennustus-nykyisesta-finanssikriisista.html
http://www.zazzle.com/a_clear_conscience_laughs_at_false_accusations_tshirt-235533687096665686

Valehtelijoitten muotokuva

Kokoomuksen nousu valheiden varassa (Ari Ojapelto)

JULKAISTU: Kansan Uutiset / Viikkoliite 20.3. 2009 (lyhennettynä). Verkkojulkaisussa 29.4. 2009 Voima/Fifi: http://fifi.voima.fi/

Arvopuolue Kokoomus on onnistunut kasvamaan Suomen suurimmaksi puolueeksi. Jo neljännes kansasta uskoo arvoihin, joista puheenjohtaja Jyrki Katainen hiljattain kertoi Helsingin Sanomissa (16.2.09).

Hän kertoi olevansa sivistysuskovainen ja näki valtion roolin yhteiskunnassa olevan ”mahdollistaja”. Hän kertoi, että kokoomuslainen arvomaailma on hyvin ihmiskeskeinen. ”Me uskomme, että ihmiset luovat oman ja yhteisen onnen omilla toimillaan, kun se vain on mahdollista”, Katainen muotoili. ”Suomi on tulevaisuudessa korkean osaamisen ja tuottavuuden maa”, hän hehkutti.

Hän kertoi, että työnteon pitää olla rahallisesti kannustavaa ja menestyksestä hyötyy koko yhteisö.

Kataisen mukaan Suomessa on menty kymmeniä vuosia kohti yhteiskuntaa, jossa välittämisen vastuun on katsottu kuuluvan valtiolle ja kunnalle.

”Nyt on tapahtumassa herääminen. Enää ei kuvitella, että lasten ylipaino tai vanhusten yksinäisyysongelma voidaan ratkaista pelkästään vahvistamalla valtioiden palveluja ja tulonsiirtoja”.

Kokoomuksen koko ideologia perustuu ns. ”vapauden” ideologiaan, jonka toteutuessaan uskotaan toimivan kaikkien hyväksi – ja myös tasapuolisesti.

Nämä ovat Kokoomuksen ylläpitämiä uskomuksia, jotka kriittisemmässä tarkastelussa paljastuvat pelkiksi valheiksi.

1. Valhe: Pääomien vapauttaminen kiihdyttää tuotannon kasvua.

Sen jälkeen kun Kokoomus pääsi Harri Holkerin johdolla hallitusvastuuseen, se heti ensi töikseen vapautti pääomamarkkinat. Kokoomus ja uusliberalistiset taloustieteilijät ovat perustelleet niiden maailmanlaajuista vapauttamista sillä, että se kiihdyttää kaikkien maiden kasvua, työpaikkojen syntyä ja hyvinvointia.

Totuus on kuitenkin päinvastainen. Vielä 60-luvulla maailman BKT:n kasvu oli noin neljä prosenttia. 70-luvulla, maailmankaupan vapautuessa, kasvu oli vielä kaksi prosenttia ja Saksa toimi vielä Euroopan veturina.

80-luvulla kasvu jo supistui puoleentoista prosenttiin ja talousveturin valtikka siirtyi Japaniin. 90-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti ja Japanin talous oli joutunut koomaan. Pientä ”Kaukoidän tiikerien” pyrähdystä lukuun ottamatta maailman ainoaksi talousveturiksi siirtyi Yhdysvallat ja sen vanavedessä Kiina.

2000-luvulla kasvu painui jo alle prosentin. Nykyisen laman jälkeen ollaan pakkasen puolella. Markkinoiden hyytyminen on seurausta tuotannon siirtymisestä matalapalkkamaihin. Sinne toki syntyy uutta ostovoimaa, mutta se on murto-osa siitä, mitä teollisuusmaiden ostovoimasta menetetään. Kasvu on mahdollista ainoastaan markkinaosuuden valtauksena joltakin toiselta maalta, joka kokee häviön työttömyytenä.

Nyt sitten nämä viimeisetkin talousveturit ovat rojahtamassa nykyisen finanssikriisin seurauksena. Markkinatalous syö omaa häntäänsä. (ks. Graafi / Lähde: World Commission on Social Dimension of Globalization, A Fair Globalization / David Harvey: ”Uusliberalismin lyhyt historia”. s.189).

2. Valhe: Pääomien ohjailu on sosialismia.

Finanssikriisi on seurausta kokoomuslaisesta vapaus-ideologiasta. Pääomat on vapautettu innovoimaan riskialttiita finanssi-instrumementteja ahneille keinottelijoille, jotka ovat tuhoamassa koko pankkijärjestelmän.

Vaikka Kokoomuksen Sauli Niinistö oli vuosikausia Euroopan Kehityspankin varapääjohtajana pankkimaailman aitiopaikalla, ei hänenkään ammattitaitonsa riittänyt näkemään finanssikuplan syntyä. Siksi valtionvarainministeri Jyrki Katainen on joutunut lähes joka viikko korjaamaan omaa lama-ennustettaan.

Kataisen johdolla veronmaksajien rahoja ollaan laittamassa pankkisektorin mustaan aukkoon 50 miljardia euroa takauksina (suurempi kuin valtion budjetti) ja 4 miljardia pääomalainoina (valtionosuudet kunnille 5mrd).

Kokoomuksen päästyä 80-luvun lopulla hallitusvastuuseen, alkoi tapahtua. Ensi töiksi vapautettiin valuuttasäännöstely ja kokoomuslaiset pankinjohtajat ajoivat jo tuolloin koko isänmaan pankkijärjestelmän konkurssiin ja lamaan. Silloinkin veronmaksajat laitettiin maksumieheksi pankinjohtajien vastuuttomuuksista. Nyt itsenäiset suomalaiset pankit ovat historiaa ja melkein kaikki ulkomaisessa omistuksessa ja määräysvallassa.

3. Valhe: Vapaa markkinatalous jakaa hyödyn koko yhteisölle tasaisesti.

Maailma ja Suomi elävät nyt nollasummamarkkinoilla. Toisen voitto on aina toisen häviö. Kataisen väittämä, että ”jonkun menestyminen ei ole keneltäkään pois”, ei siis pidä paikkaansa. Se koskee valtioita, yrityksiä ja yksilöitä.

Markkinoiden ja ostovoiman kasvua kalvaa vielä teknologian kansantulon jakoon kohdistuva ikävä kehitys. Kaikissa teollisuusmaissa on tapahtunut sama kansantulon sisällä tapahtunut muutosilmiö kuin Suomessa. Palkkojen osuus BKT:n sisällä on 90-luvun alusta pudonnut 55 prosentista 45 prosentin tasolle. Pääoma- ja yrittäjätulot ovat rajusti lisääntyneet tuottavuuden nousun seurauksena.

Pääasiassa kokoomuslaisille menevät osingot ovat viimeisten kymmenen vuoden aikana kymmenkertaistuneet, voitot ja yritysten myyntivoitot kuusinkertaistuneet sekä vuokratulot yli kaksinkertaistuneet.

Ylin tulokymmenys on vienyt puolet kaikesta tulonlisäyksestä, ylin prosentti siitäkin valtaosan. Alimmassa tulokymmenyksessä on tapahtunut joko suhteellista tai absoluuttista köyhtymistä. Keskituloisten ostovoima on polkenut lähes paikallaan.

Suomalaisen työn tuloksista yli puolet valuu osinkoina maan rajojen yli amerikkalaisille rikkaille eikä kotimaisiin investointeihin. Kokoomuslaiset pääoman omistajat ovat sijoittaneet vieraisiin maihin kaksi kertaa enemmän kuin isänmaahan ja niissä työskentelee henkensä pitimiksi jo yli 300 000 työntekijää. Kokoomuslaisten yritysjohtajien suurin innovaatio on ollut viime vuosina siirtää tuotanto Suomesta matalapalkkamaihin jossa työ teetetään orjatyönä.

Tämän kaiken on siunannut entinen ”työväen” presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Isänmaallisesta innovaatiosta onkin maksettu Kokoomuksen kannustavuusideologian mukaan kokoomuslaisille johtajille ylisuuret bonukset ja optiot. Seurauksena tuloerot ovat revähtäneet ennätyssuuriksi.

Kun voitot ovat kasautuneet harvoille ja valtio ei saa enää verotuloja tuotannon kasvun suhteessa, sosiaalisia velvoitteita on siirretty valtiolta kunnille. Kuntien talous on laitettu ahdinkoon, koska jo edellisten sinipunahallitusten aikana valtionosuuksia leikattiin niin, että vuonna 2000 ne olivat enää 21,9 prosenttia kuntien budjetista. Vuonna 1990 ne olivat vielä 36,7 prosenttia. Tämän “toivo“-puolueen hallintokaudella hyvinvointipalvelua on ajettu vauhdilla alas. Nyt ne ovat reaalisesti 90-luvun alkupuolen tasolla.

Siksi, että Katainen ja valtiosihteeri Raimo Sailas eivät ymmärrä, osaa tai kykene enää ulosmittaamaan kasvaneesta tuotannosta verotuloja tuotannon kasvun suhteessa hyvinvointipalveluihin. Tämä on sitä kykypuolueen “välittämistä“.

Valtion budjetin pitäisi olla nyt tuotannon kasvuun suhteutettuna 45 miljardin euron asemesta lähes 70 miljardia. Siitä riittäisi valtiolta jaettavaksi kunnillekin jo valtionosuuksia.

4. Valhe: Osaaminen ja korkea tuottavuus takaa täystyöllisyyden.

Kaikki kokoomuslaiset ovat olleet viime vuosina huolissaan ”työvoimapulasta”. Aivan kuten ennen 90-luvun lamaa.

Vaikka tuotanto on 90-luvulla kasvanut valtavasti, niin työtunnit eivät? Osa kasvusta on puristettu työntekijän selkänahasta ja se näkyy nyt lasten ja työntekijöiden pahoinvoinnin oirehtimisena.

Tärkein tekijä kuitenkin on tuottavuuden valtava nousu. Tuottavuutta on nostettu teknologialla, automaatiolla ja tietokonepohjaisilla itsepalvelujärjestelmillä. Suomen tuottavuuskasvu on ollut kymmenen vuotta nopeampaa kuin Yhdysvalloissa ja euroalueella.

TietoEnatorin entinen toimitusjohtaja Matti Lehti on ennustanut, että digitalisointi etenee kaikille toimialoille ja vähentää tietointensiivisten palvelutehtävien automatisoinnin avulla myös palvelusektorilta jopa 160.000 työpaikkaa. Teollisessa tuotannossa se on jo tapahtunut. Sitten teknologia mahdollisti tuottavuuden lisäämisen entisestään ja pääoma vei tehtaat matalapalkkamaihin.

Palvelualoilta vapautuvien määrä on sama kuin 2010-luvulla eläkkeelle siirtymisestä johtuva työvoiman vähentyminen. Lehti tietää mistä puhuu. TietoEnator tekee juuri sellaisia ihmistyötä korvaavia ohjelmistoja ja itsepalvelujärjestelmiä, jotka hävittävät työpaikkoja.

Katainen uskoo vielä täystyöllisyyteen ja että sen mahdollistaa siirtyminen ns. sivistys- ja korkean osaamisen yhteiskuntaan.

Suomea pidetään yhtenä tietotekniikan edelläkävijämaana ja meillä on noin 80.000 it-osaajaa. Heistä vain runsas 20.000 on todellista huippuosaajaa, joiden taidoille voisi olla maailmanlaajuista kysyntää. Suurin osa it-alan työntekijöistä on rivikoodaajia ja tietoliikenteen ylläpitäjiä. Vain pieni osa kehittelee todellisuudessa uusia innovaatioita.

Tuotekehittelytehtävissä korkeasti koulutettuja superammattilaisia Suomessa on noin 80.000, joten nämä kaksi huippuosaajaryhmää yhdessä muodostavat vasta murto-osan meidän 2,5 miljoonan hengen kokonaistyövoimastamme. Niiden varaan ei täystyöllisyyttä voi laskea, vaikka olisikin ”toivo”-puolue.

Katainen ei ole huomannut, että tutkimus- ja tuotekehittely on vapaaksi päästetyssä maailmassa siirtymässä myös kovaa vauhtia matalapalkkamaihin. TietoEnatorin ja Nokian uudet t&k -työpaikat on perustettu Tsekkiin, Romaniaan, Kiinaan ja Intiaan. Esimerkiksi Nokian henkilökunnasta enää kymmenesosa työskentelee Suomessa. Sen tiedotusosasto ei ”jostakin syystä” enää kerro Suomessa toimivien t&k työntekijöiden määrää.

”Toivo” -puolueen uskomuksista huolimatta ikävä kehitys kiihtyy, sillä yhä isompi osa insinööreistä on ja valmistuu Kiinassa. Kiinalaisista korkeakouluista valmistuu vuosittain yli 300.000 uutta halpaa insinööriä. Heistäkin 20–30 prosenttia jää ylituotannon takia työttömiksi.

Kiinalaisista yliopistoista valmistui vuonna 2008 kuusi miljoonaa halpaa osaajaa. Heistä 1,5 miljoonaa joutuu heti työttömäksi. Työttömyys aiheutti vuonna 2008 peräti 100 000 ”massiivista välikohtausta”.

Suomessa insinöörien työttömyys on jo arkipäivää. Nokiakin tarjoaa nyt ”kultaista kädenpuristusta” (vuoden palkka) 15 vuotta yhtiössä työskennelleelle työntekijälle. He ovat jo nelikymppisinä työmarkkinoilla ”ongelmajätettä”, koska entisestä huippuosaajasta on paras ”mehu” puristettu ulos.

Muutama vuosi sitten Ericsson antoi vastaavan tarjouksen yli 35-vuotiaille insinööreille, jotka olivat jo yli-ikäisiä innovatiiviseen työyhteisöön. Silti nykyinen hallitus on nostamassa eläkeikää. Poliitikot taitavat elää työelämätiedoissaan aivan eri todellisuudessa.

Nollasummamarkkinoilla tuottavuuden kasvu hävittää automaattisesti työpaikkoja ja ostovoimaa. Katainen ja muutkin poliitikot ovat vastuuttomia valehtelijoita, jos he tällä yhtälöllä lupaavat uusia työpaikkoja.

Hallituksen ja Sitran markkinoima palveluyhteiskuntakin on täysi kupla. Yksityisestä palvelutuotannosta Suomessa 2/3 osaa palvelee tuotantoelämää eikä yksityistä kuluttajaa. Jos tuotanto menee Kiinaan, niin palvelutuotannon on pakko mennä sinne perässä. Aivan kuten Nokian kännykkätuotannon mentyä Kiinaan, sen Suomessa olleen alihankkijateollisuuden on ollut pakko seurata perässä.

5. Valhe: Työn määrä on lisääntynyt.

Niinistö hehkutti valtionvarainministerinä kuten Katainen nyt, että Lipposen sinipunahallitukset ovat nousukaudella luoneet 300 000 uutta työpaikkaa.

Todellisuudessa työttömyys on parantunut 90-lopulla vain erilaisilla tilastollisilla kepulikonsteilla. Vaikka työllisyysaste onkin noussut edellisen laman 60 prosentin tasolta nykyiselle erinomaiselle 70 prosentin tasolle, työn määrä ei ole lisääntynyt. On käynyt päinvastoin. Työtunnit (työn määrä) ovat vähentyneet, josta valtamediat ovat kollektiivisesti vaienneet.

Vuonna 1990 tehtiin kaikkiaan 4 415 miljoonaa työtuntia.. Vuonna 2000 kokonaistyötunnit olivat vain 4 019 miljoonaa työtuntia. Vuoteen 2008 mennessä työtunnit olivat vähentyneet jo 3 554 miljoonaan. Markkinaehtoista työtä on siis hävinnyt lähes miljardi työtuntia, vaikka kokonaistuotanto on kasvanut yli kaksinkertaiseksi ja vienti on kolminkertaistunut.

Kehitys kertoo karua kieltä siitä, että työ tehdään nyt joustavina epätyypillisinä työsuhteina, joilla ei enää elä. Useat osa-aika-, pätkätyöläiset ja jopa kokoaikaiset matalapalkkatyöläiset joutuvat turvautumaan sosiaalisiin tulonsiirtoihin.

Nämä ovat niitä Kataisen mainostamia palvelualojen ”paskatyöpaikkoja”, joiden palkkataso ja työtuntimäärä ovat niin pieniä, että niillä ei elä paikkakunnilla, joissa paskatyötä on tarjolla. Toki siivoojan, marketin kassan, ravintolaekstraajan ja vuokratyöfirman työ on sinänsä arvokasta, mutta sivistysuskovaisen ministerin tulisi ymmärtää, että teollisuustyöntekijän kaksinkertaisilla keskituntiansiolla elättää sentään perheen.

Nyt hallitus tavoittelee utopistisesti työllisyysasteen nostamista 75 prosenttiin. Mitenkähän työn määrä laman aikana nousee, kun se ei kasvanut edes korkeasuhteen aikana, jolloin tuotannon kasvu Suomessa oli EU-maiden paras?

6. Valhe: Suomella on itsemääräämisoikeus omissa asioissaan.

Suomen lainsäädännöstä 80 prosenttia tulee nykyään Brysselistä. Siellä meillä on alle kahden prosentin vaikutusmahdollisuus itseämme koskevissa asioissa.

Herää kysymys, mitä me enää teemme eduskunnalla? Eiköhän sitäkin voitaisi ”tervehdyttää” 80 prosentilla tai kustannussyistä ulkoistaa Kiinaan.

Vähäisemmälläkin miehityksellä voitaisiin hoitaa globalisaation pakottama hyvinvointivaltion alasajo.

”Isänmaalliset” kokoomuslaiset rikkaat ovat pääomien vapauttamisen jälkeen myyneet pörssiosakkeensa kansainvälisille keinottelijoille. Yli puolet suomalaisten yhtiöiden osakkeista on nyt pelivälineinä maailmalla. Taloudellinenkin päätäntävalta on siten ulkoistettu valtakunnan rajojen ulkopuolelle. Kansainvälisiä pääomasijoittajia ei kiinnosta vähäisimmässäkään määrässä ylläpitää suomalaista hyvinvointivaltiota saati sitten suomalaista työllisyyttä.

Suomalaisen työn hedelmät jaetaan osinkoina maasta pois, herää kysymys, mihin benzyskowicziläinen ”vapaus” on meidät johtanut? Kokoomuksen vallassaoloaikana Suomeen on syntynyt ruoka- ja soppajonot sekä kirpputorit.

Enää vai yksi kolmesta kansalaisesta uskoo oikeudenmukaiseen Suomeen, kertoo juuri ilmestynyt Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton (Stkl) valtakunnallinen Kansalaisbarometri.

Vaikka Kokoomus ja Katainen painottaa ”oman vastuun” ottamista, Stkl:n toiminnanjohtaja Riitta Särkelä pitää sitä ongelmana. ”Vaarana on, että itsestä ja läheisistä kannetaan vastuuta, kunnes ei enää jakseta”.

Yli kolmas osa kansalaisista piti itseään koskevissa asioissa vaikutusmahdollisuuksiaan heikkoina. Yli kolmasosa suomalaisista epäilee kunnallispolitiikan luotettavuutta. Vielä useampi tuntee epäluottamusta valtakunnallista politiikkaa kohtaan.

Koska päätäntävalta on karannut poliitikoilta ja eriarvoisuus räjähtänyt, kansalaiset kokevat voimattomuutensa eivätkä enää äänestä. Jopa poliitikoilta on mennyt usko teoreettisiin vaikutusmahdollisuuksiin europarlamentissa, koska kaikilla puolueilla on huutava pula EU-ehdokkaista.

Kokoomuksen Alexander Stubb joutui tunnustamaan EU:n demokratiavajeen, kun hän ihmetteli julkisuudessa, miksei häntä kutsuttu finanssikriisin aiheuttamaan EU:n isojen maiden kriisikokoukseen. Hänelle on ilmeisesti jäänyt lapsenusko Paavo Lipposen visiosta, että pieni Suomi voisi olla EU:n päätöksenteon ytimessä.

7.Valhe: Kokoomus on yrittäjien asialla

Kokoomuksen ajama pääomien vapauttaminen on ollut tuhoisaa pienyrittäjille ja kotimarkkinateollisuudelle. Vientivetoiseen kasvuun satsaaminen vahvan euron aikana on ollut pienyrittäjille katastrofaalista. Niiden markkinat ovat pääosin kotimaassa ja paikallisia. Kotimarkkinatuotannon osuus kokonaistuotannosta oli vielä 80-luvun puolivälissä n. 55 prosenttia, mutta v. 2007 enää vain 7 prosenttia. Isot monikansalliset yritykset ovat syöneet pienyritysten markkinaosuuden.

Poliitikot väittävät, että yrittäjyydellä luodaan jatkossa uusia työpaikkoja. Kuitenkaan yrittäjyyden tärkein edellytys, kotitalouksien ostovoima, ei juuri kasvanut 90-luvulla. Kotitalouksien ostovoiman vuosikasvu oli olemattomat 0,5 prosenttia, aikana jolloin Suomen talous kasvoi nopeimmin EU-maista. Puolen prosentin reaalisella vuosikasvulla ei luoda uusia työpaikkoja, ei luoda pohjaa yrittäjyydelle eikä edes ylläpidetä nykyisiä työpaikkoja pysähtyneillä markkinoilla. 2000-luvulla kansalaisten ostovoima parani, mutta ei kuitenkaan samassa suhteessa kuin tuotanto.

Palkansaajien ostovoimaa on nakerrettu muillakin keinoilla. Osa työantajille aiemmin kuuluneista tel-maksuista on pantu suoraan palkansaajan tilipussista maksettavaksi (palkansaajan osuus nyt 4,3%). Lisäksi erilaisten sairaus-, lääke-, sosiaali-, lapsenhoito-, ja vanhusten palveluiden omavastuuosuuksia on huimasti korotettu.

Pienyrittäjyydestä on tullut usein ”pakkoyrittäjyyttä” kun muuta työtä ei ole ollut tarjolla. Monikansalliset pääomasijoittajat ovat ostaneet suomalaisia yrityksiä usein vain rahastaakseen sen omaisuuden ja ostaakseen sitä kautta markkinaosuutta. Hetken kuluttua koneet on pakattu Kiinaan, kuten Nokian alihankintateollisuudelle kävi. Saabin ja Volvon kohtalot kertovat karua kieltä, miten pienelle käy kun iso ostaa pienen tytäryhtiötaloudessa.

Suomen ”vapauden valtakunnassa” on käynyt samoin palvelutuotannolle. Pankit, hotellit, laivayhtiöt, ostoskeskukset, kylpyläparatiisit ja jopa siivous- ja kiinteistöhuoltopalvelut ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen ja hallintaan. Jopa parhaimmat ja kalleimmat rantatontit ovat siirtymässä venäläisten uusrikkaitten haltuun kokoomuslaisten isänmaanystävien suosiollisella myötävaikutuksella.

Edes kokoomuksen puolustusministeri Jyri Häkämies ei ole hermostunut, kun strategisten tiedonsiirtomastojen lähistöltä venäläiset ovat alkaneet ostella maa-alueita. Raha ei haise, tuli se mistä ilmansuunnasta tahansa.

8. Valhe: Yksityistämisellä luodaan uusia työpaikkoja

Kun Kokoomus on päässyt valtaan, sillä on ollut kiire myydä Suomen ”kruunun jalokiviä” eli valtionyhtiöitä. ”Vastuullisen markkinatalouden” kannattajapuolueen mielestä valtion ei sovi häärätä yksityisessä bisneksissä mukana. Ideologisista syistä valtionyhtiöitä on alettu myydä, vaikka maailmalta löytyy karmaisevia esimerkkejä katastrofaalisista seurauksista yksityistämisestä (Enron, Englannin rautatiet jne.).

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on tehnyt pienen tutkielman siitä vaihtoehdosta, että Suomi ei olisi myynyt Kokoomuksen painostuksesta kansallisomaisuuttaan eli valtionyhtiöitä, vaan myyntitulojen sijasta olisi ottanut hyödyn ulos niistä osinkoina.

Yksityistämispolitiikan taloudellinen saldo on hänen mielestään vaatimaton. Jälkikäteen arvioituna osakkeiden myynti on aiheuttanut valtiolle noin 15 miljardin euron suuruisen laskennallisen tappion verrattuna siihen vaihtoehtoon, että osakkeista ei olisi luovuttu, vaikka huomioidaankin myyntitulojen käyttäminen velanmaksuun.

Toisaalta tulos osakemyyntien tappiollisuudesta on lähes itsestään selvä: osakeomistuksen tuotto on pitkällä aikavälillä yleensä aina suurempi kuin valtion velkapapereiden tuotto. Tämä on juuri se syy, minkä vuoksi osakkeisiin yleensä sijoitetaan.

Yksityistämispolitiikassa on taas menetelty päinvastoin: korkeatuottoisia sijoituksia on myyty pois, ja näin saatuja myyntituloja on käytetty matalakorkoisten lainojen maksamiseen. Näistä lähtökohdista on lähes itsestään selvää, että seurauksena on tulojen menetyksiä.

Terveys- ja sosiaalipalvelut ovat olleet arvopuolueen erityisen mielenkiinnon kohteina, koska siellä liikkuu isot rahat. Yhteiskunnan palveluja on lähes joka alueella heikennetty, koska kokoomuslaiset ovat yleensä hyväpalkkaisissa työsuhteissa ja siten työterveyspalvelujen piirissä.

Jos perheenjäsen tarvitsee terveyspalveluja, heidän ei tarvitse jonottaa yhteiskunnan terveyskeskuksissa, vaan heillä on varaa mennä jonon ohi yksityiselle lääkärille. Jonossa seisova pienituloinen vielä maksaa tämän kokoomuslaisen jonon ohituksen, koska hän on maksajana verotuksen kautta Kela-korvauksissa, jonka hyväosainen ohittaja saa yksityislääkärillä käynnistään.

Tämä on varmaan sitä ”lähiyhteisön vastuun korostamisesta” ja ”mahdollisuuksien tasa-arvoa”, joka lukee Kokoomuksen nettisivuilla kohdassa ”Kokoomusaate”.

Arvopuolue unohtaa mainita, että Yhdysvalloissa, jossa terveyspalvelut toimivat yksityisten vakuutusten varassa, kokonaiskustannukset ovat kaksinkertaisia Suomen järjestelmään verrattuna. Silti siellä 45 miljoonaa pienituloista kansalaista jää terveyspalveluiden ulkopuolelle.

9. Valhe: Verotuksen keventäminen lisää työpaikkoja

Arvopuolueen nettisivuilla lukee myös: ”Kokoomus korostaa arvokysymyksissä yksilöiden omantunnon merkitystä ja moniarvoisuutta”.

Verotuskysymyksissä omallatunnolla on erityinen merkitys kokoomuslaisen elämässä.

Samoin nettisivuilla kerrotaan, että ”Kokoomus etsii ratkaisuja yhteiskunnallisiin epäkohtiin”. Vaikka verotuksella juuri näihin epäkohtiin tehokkaimmin vaikutettaisiin, arvopuolue on valtaanpääsynsä jälkeen mantrana toistanut veronalennusten siunauksellisuutta.

Kokoomus, Elinkenoelämän keskusliitto ja Veronmaksajien keskusliitto ovat vuosikausia toistaneet, että verohelpotusten tuomilla talouden “dynaamisilla vaikutuksilla” elvytetään talous ja näillä “dynaamisilla vaikutuksilla” odotetaan verotulojen jopa kasvavan ja hyvinvointivaltion palvelujen säilyvän tai jopa paranevan.

Uskomusta levitetään tehokkaasti, vaikka meillä on jo 90-luvulta empiiristä kokemusta moisesta hölynpölystä. Valtamediat, uusliberalistiset taloustieteilijät sekä EK ja yrittäjäjärjestöt toistavat vieläkin tätä dynaamisten vaikutusten pajunköyttä.

Kokoomuslaiset valittavat, että himoverotus ja kohtuuton progressio tappavat yrittäjyyden ja työhalut. He ja valtamediat unohtavat mainita, että työntekijään kohdistuvista palkkaperusteisista työnantajan kustannuksista ainoastaan valtion tulovero on progressiivinen. Sen osuus työntekijän kokonaiskustannuksista on vain n. 15 prosenttia. Kunnallisvero, arvonlisävero ja sosiaaliturva- ja eläkemaksut ovat tasaveroja jotka rasittavat yhtä paljon köyhää kuin rikasta. Käytännössä olemme jo melkein tasaveroyhteiskunnassa.

Siksi kokoomuslaiseen moraaliin sopii, että valtionveroa pitää keventää jolloin kunnallisveroa joudutaan kiristämään. Katainen toteutti juuri EK:n ikiaikaisen haaveen ja poisti työnantajilta Kela-maksut kansalaisten perusturvasta lama-hysterian varjolla. Hän toteutti oikeaoppisesti Naomi Kleinin ”sokkiteorian” avulla pääomalle ja tuotantoelämälle palveluksen, joka maksoi yhteiskunnan tulomenetyksinä n. miljardi euroa. Nyt valtio ottaa reilusti velkaa, jotta parempiosaisille voitaisiin jakaa lisää verohelpotuksia.

Suomen verotus vuotaa nyt kaikista saumoista. Veroaste nousi vuosina 1990-2000 43,5%:stä 47,2%:een. Nyt 2000-luvulla porvarihallitusten aikakaudella se on supistunut peräti 41,3%:iin. Ei ihme, että peruspalveluihin ei riitä enää rahaa.

Omantunnon merkitys on tainnut unohtua arvopuolueelta, sen järjestäessä rikkaille muitakin tapoja kiertää veroja. Suurituloisimmat yrittäjät ottavat tulonsa alhaisesti verotettuina pääomatuloina. Arvopuolueen aloitteesta poistettiin rikkailta omaisuusvero kokonaan ja perintöveroakin helpotettiin.

Kokoomuksen Jari Koskinen paheksui tuolloin muutaman demarin lipeämistä eduskunnan varallisuusveron äänestystilaisuudessa puhumalla kateusyhteiskunnasta. Koskiselta voisi kysyä, olikohan kysymys kateudesta vai ahneudesta?

Rikkaille ollaan parhaillaan kehittelemässä valtionvarainministeriössä lisää veroetuja. Pitkäaikaissäästämisen verotukea aiotaan kaikessa hiljaisuudessa laajentaa eläkevakuutuksista muihin sijoitusmuotoihin, kuten säästötileihin, sijoitusrahastoihin sekä osake- ja obligaatiosijoituksiin.

Osingotkin vapautettiin jo aikaisemmin 90 000 euroon asti kokonaan verosta ja ylimenevääkin osuutta lievennettiin. Lähes miljoonan euron osinkotulot ovat täysin verovapaita, joten alhaisesti verotettuja pääomatuloja joutuu teoriassa maksamaan vain tosirikkaat.

Vain teoriassa, sillä heillekin arvopuolue on järjestänyt erityiset veronkiertomahdollisuudet. Kokoomuksen myötävaikutuksella voitot ja omistus voidaan siirtää johonkin verokeidasmaahan, verotus minimoida holding-yrityksien ketjuttamisen avulla, verotusta kiertää hallintarekisterien kautta ja omaisuus piilottaa säätiöihin.

Suomen pörssistä jo 40 prosenttia osingoista ohjautuu hallintarekistereiden kautta verokeidasmaissa oleviin postilaatikkofirmoihin verottajan ulottumattomiin. Kun EU yritti taannoin saada moista vastuuttomuutta ja moraalittomuutta kuriin, arvopuolueen silloinen Kokoomuksen euroedustaja Piia-Noora Kauppi toimi sen komitean puheenjohtajana ja vesitti koko yrityksen. Moisesta ”rikkaiden välittämisestä” hänet palkittiin hyväpalkkaisella vakanssilla Finanssialan keskusliitossa.

10. Valhe: Kasvu luo hyvinvointia.

Kokoomuslaiset ymmärtävät hyvinvoinnin kasvun vain taloudellisena kasvuna. BKT:n kasvu on heille, talousprofessoreille ja taloustoimittajille tärkein kehityksen mittari. Kansalaisten hyvinvoinnin kannalta se antaa kuitenkin vääriä merkkejä hyvinvoinnista. Se ei kerro tulojen jakautumisesta eikä tuotannon haitallisuudesta.

Tilastokeskuksen tutkimuspäällikkö Jukka Hoffrén julkaisi juuri kaksi uutta hyvinvoinnin mittaria. Isewin l. ”kestävän taloudellisen hyvinvoinnin indeksin” ja Gpi:n l. ”aidon kehityksen indikaattorin”. Vuodesta 1985 bruttokansantuote on yli kaksinkertaistunut, mutta Isewin ja Gpi:n arvot olivat vuonna 2005 alemmalla tasolla kuin 20 vuotta aikaisemmin. Juuri tuolloin arvopuolue Kokoomus oli päässyt Urho Kekkosen parikymmentä vuotta kestäneestä pannasta.

Kokoomuksen valtakaudella uusliberalismi on hiipinyt keskuuteemme vaikka Katainen väittää toista. Rikkaat ovat rikastuneet, köyhät köyhtyneet ja eriarvoisuus, syrjäytyminen ja mielenterveysongelmat lisääntyneet. Huolestuttavinta ovat aivan uudet arvopuolueen edesauttamat ilmiöt, kuten Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen vavahduttavat tapaukset. Yhteiskunnallisen vastakkainasettelun aika ei ole ohi, vaikka Niinistön valitsema mainostoimisto niin yrittää meille uskotella.

Vastakkainasettelua lisää kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ben Zyskowicin jokin vuosi sitten lausuma näkemys. Hänen mielestään sosiaalidemokraattisesta “paapovasta” hyvinvointiyhteiskunnasta oli tuolloin aika siirtyä “kannustavaan” kokoomuslaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan.

Zyskowiczin mukaan sosiaalidemokraattinen hyvinvointiyhteiskunta mahdollisti turvaverkossa “köllöttelyn”, kun taas kokoomuslainen turvaverkko on kuin trampoliini. - Kun putoat turvaverkkoon, siihen ei jäädä makaamaan. Ylös pääsee hyvin pienelläkin ponnistuksella. Jos makaamaan jää liian pitkäksi aikaa, joku keppi sieltä alta sohaisee, hän havainnollisti.

Ja keppi sohaisi juuri äskettäin. Hallitus nosti paniikissa eläkeiän 65 vuoteen, vaikka nyt nelikymppisiä huippuosaajia laitetaan menestyvistä yhtiöistä pellolle. Samalla ollaan katkaisemassa kannustavuuden nimissä ansiosidonnaisista päivärahoista eläkkeelle johtavat putket poikki. Ja siinä se on: eläkepommi purettu ja työantajilta poistetut Kela-maksut saatu paikatuksi.

Ne, jotka eivät enää kelpaa eivätkä jaksa, kokevat kokoomuslaisessa turvaverkossa ihmeparannuksen ja ponnahtavat kokoomuslaisesta trampoliinista suoraan kadulle tarpeettomien armeijaan.

Tässä on esitetty vain 10 Kokoomuksen ja valtamedian ylläpitämää valhetta. Niitä on muitakin, mutta jo nämäkin ovat sen verran karmaisevia, että Kokoomuksen puheenjohtajana moiset syytökset olisi syytä heti osoittaa faktatiedolla perättömiksi. Kykypuolueella pitäisi olla vastineeseen substanssia ja jos oma osaaminen ei riitä, apua varmaan löytyy Etlasta, Evasta ja Kauppakorkeakoulusta.

Jos esittämiäni ”valheita” ei heti oikaista, saattaa olla, että ne leviävät laajemmallekin. Kokoomuksen pienipalkkaiset riviäänestäjät: opettajat, sairaanhoitajat, parturikampaamoyrittäjät ja muut pikkuyrittäjät saattavat vielä ruveta epäilemään Kokoomuksen arvomaailmaa sekä omaa etuaan ja äänestää jatkossa jaloillaan.

Uskoakseni Kansan Uutiset antaa journalistisen tasapuolisuuden nimissä palstatilaa, jotta arvopuolue voi korjata ”virheelliset” näkemykseni.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
ari.ojapelto@taloverkot.fi
*
http://ariojapelto.blogspot.com/2009/04/kokoomuksen-valheet.html
http://www.satakunnankokoomus.fi/fi/eduskuntavaalit/markkinatalous.html
http://www.kokoomus.fi/mediapankki/valokuvat/
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010020411051469_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200901198935110_uu.shtml

Ari Ojapelto: Ennustus nykyisen laman etenemisestä

Maailmanlaajuinen talouskupla purkautuu ja peittää koko pohjoisen pallonpuoliskon tuhkallaan.
*
MITEN LAMA TÄSTÄ ETENEE? (Ari Ojapellon laajempi ja yksityiskohtaisempi versio edellisen päreen kirjoituksen, samaa aihetta käsittelevistä teemoista)

JULKAISTU: Yhteiskuntapolitiikka-lehti 2 / 2009

Markkinataloudessa on totuttu siihen, että lamoja tulee ja menee. Se on ikään kuin sisäänrakennettu ominaisuus, jolle ei voi mitään. Noususuhdanteen jälkeen tulee lasku ja sitten alkaa taas nousu. Joku aina kärsii ja joku käyttää tilannetta hyväkseen ja voittaa. Sitä kutsutaan myös omaisuuden uusjaoksi.

Nyt harrastan pientä ajatusleikkiä ja ennustan, kuinka nykyinen lama etenee. Tämä taantuma tai lama on aivan erilainen ja paljon vaarallisempi kuin aikaisemmat ylikuumenneet suhdannevaihtelut.

Tähän lamaan syyllisiä eivät ole työpaikkansa menettävät työntekijät eivätkä konkurssiin menevät yrittäjät. Ensisijaisia syyllisiä ovat poliitikot, jotka eivät ole olleet tehtäviensä tasalla. He ovat päästäneet rahoitusmarkkinat vapauden ideologian hullaannuttamina kaikesta poliittisesta ja demokraattisesta kontrollista.

Nykyinen kriisi on seurausta monista poliittisista laiminlyönneistä. Yhdysvalloissakaan poliitikot eivät ole antaneet pankkien mennä konkurssiin ja markkinatalouden “luovan tuhon” tapahtua, vaan ovat menneet kilvan pelastamaan pankkien osakkeenomistajia jättitappioilta.

Suomessa pääministeri Matti Vanhasen johdolla valtio on tukipaketissaan varannut veronmaksajien rahoja 50 miljardia euroa takauksia (summa on suurempi kuin valtion budjetti tai valtion velka) varten ja lisäksi neljä miljardia euroa suoralle pankkituelle pääomalainoina. Valtionvarainministeri Jyrki Katainenkaan ei paheksu lähes kuntien valtionosuuksien eli noin 5 miljardin euron suuruisen rahasumman kaatamista vanhojen ja mätien pankkirakenteiden päälle.

Suomen pankeissa oli vuoden 2007 lopulla 93 miljardia euroa. Pankkien muodostamassa Talletussuojarahastossa on tällä hetkellä varoja noin 520 miljoonaa euroa, eli teoreettisesta korvaussummasta se pystyisi vastaamaan noin yhden prosentin verran.

Suomalaispankit vielä urhoollisesti väittävät, etteivät ne nykytilanteessa tarvitse valtion miljardeja. Velkojen arvonalennusten kirjaamista taseisiin yritetään viivyttää ja prosessi vie useamman vuoden, joten kaikkein pahimmassa tapauksessa uudesta pankkitukipaketista voi koitua maksettavaksi 10 000 euroa jokaiselle suomalaiselle.

Nykyisen maailmanlaajuisen finanssikriisin taustalta löytyvät mm. spekulatiivinen pörssikauppa, kaiken kontrollin ulkopuolella oleva johdannaiskauppa, veroparatiisit, joita ei ole laitettu kuriin jne.

Poliittinen valta on jo pitkään ollut alisteista pääomamarkkinoille, jolloin poliitikoille on jäänyt vain sivustakatsojan ja aspiriinin tarjoajan rooli. Ymmärtämättömyyttään he ovat pienentäneet omaa leikkikehäänsä.

Pääoman edustajat, pankinjohtajat ja erityisesti investointipankkiirit ovat ottaneet tästä ”vapaudesta” ilon irti. On syntynyt rahoitusmarkkinoiden “hullut päivät”. Poliittiset päättäjät saati sitten tavallinen kansa eivät tiedä juuri mitään pankeille annetusta mahdollisuudesta taikoa tyhjästä rahaa.
*
Jo tavallisessa pankkitoimessa säästäjien pankkiin kiikuttamia roposia vastaan pankeilla on oikeus ottaa 90 prosenttia lainarahaa toisilta pankeilta tai keskuspankeilta lainanantonsa lisäämiseksi. Joissakin eurooppalaisissa pankeissa omarahoitusosuus on vain pari prosenttia.

Keskuspankeilla ei tietenkään ole tuollaisia summia rahaa holveissaan, vaan ne voivat painaa lisää seteleitä tai myydä velkakirjoja ja niitä vastaan se voi jakaa “virtuaalirahaa” tavallisille pankeille. Siellä se muuttuu taseissa reaalirahaksi, jota vastaan voidaan taas ottaa uutta lainaa ja näin pankkien kupla paisuu. Kun tämä uusi lainaraha siirtyy kaupankäynnin seurauksena toiselle pankille, niin se on taas uusi talletus, jota vastaan voi taas lainata uutta rahaa tyhjästä. Siis laina luo kuvitteellisia talletuksia ja taas pankkien kupla kasvaa edelleen.

Pankkien välisessä kaupassa lainojen takuuksi annetaan velkakirjoja, joiden sisällöstä on nyt tullut ongelma. Näistä investointipankkiirien innovoimista ja paketoimista hedge-fundeista on tullut pankkimaailman jättikupla. Nämä investointipankkiirien taikomat ns. vipu- tai suojarahastot voivat sisältää ihan mitä vain arvottomista velkapapereista johdannaisiin. Niitä finanssialan huippuaivot kirnusivat rakentamalla valtavia velkapaketteja ja myymällä osuuksia niistä eteenpäin.

Lopuksi kukaan ei tiennyt niiden sisällöstä ja arvosta mitään. Kaikki toimi vain pankkien keskinäisen ns. luottamuksen varassa. Nyt nämä sijoitusammattilaiset eivät enää luota toisiinsa ja pankkimaailma on koomassa.

Näillä termiinien, swappien ja warranttien aikakaudella pörssikaupasta on tullut varsinaista venäläistä rulettia. Ne ovat kaiken virallisen kontrollin ja tilastoinnin ulkopuolella. Näiden kuplamarkkinoiden suuruutta ei tiedä kukaan tarkasti, mutta arviot niiden suuruudesta liikkuvat 60 biljoonasta 1 000 biljoonaan euroon (biljoona = 1 000 miljardia). Kun näitä summia verrataan koko reaalimaailman bruttokansantuotteeseen (BKT), joka on 48 biljoonaa ja joka sisältää kaikki maailman tuotannon ja palvelun arvon, poliitikkojen pitäisi vihdoin tajuta vapautus­ideologiansa seuraukset.

Pörssikaupan sisältämästä “ilmasta” kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa. Ensimmäiset todennukset on julkistettu Islannista. Siellä pankinjohtajien ja muiden finanssinerojen vastuuttomien toimien seurauksena velkapapereista hävisi taivaan tuuliin 94 prosenttia.

Tämän suuruista aikapommia ei ole ollut aikaisempien lamojen yhteydessä. Sen suuruudesta saa hämärän kuvan pienellä laskuharjoituksella. Jos reaalimaailman 48 biljoonan vuosittaiseksi reaalituotoksi arvioisi 5 prosenttia, niin vuosituotto olisi n. 2,4 biljoonaa. Jos 60 biljoonasta olisi Islannin 94 %:n sijasta vaikka vain 50 % ilmaa, ja kaikki reaalimaailman tuotto laitettaisiin tähän pankkimaailman mustaan aukkoon, sen maksaminen kestäisi 12–13 vuotta.

Jos taas aikapommin pahin vaihtoehto olisi 1 000 biljoonaa, niin takaisinmaksuaika olisi yli 200 vuotta! Siksi poliitikkojen tulisi olla erityisen varovaisia antaessaan veronmaksajien rahoilla luottotakuita tai pääomarahoitusta pankeille, jotka ovat omalla vastuuttomalla keinottelutoiminnallaan ajaneet itsensä konkurssitilaan.

Tämä laskelma on todella vain kuvitteellinen, sillä reaalimaailman tuotot eivät suinkaan ohjaudu poliitikkojen määräysvaltaan, vaan rikkaille pääomanomistajille. He eivät suinkaan ole valmiita maksamaan pankinjohtajien hölmöilyjä. Hekin huutavat maksumieheksi tavallista veronmaksajaa rahoitusmarkkinoiden hengissä pysymisen nimissä.

Poliitikot sitten ymmärtämättömyyttään keräävät veronmaksajilta veroina pankkien pelastuspaketit. Nekin rahat ovat sitten pois työpaikkoja luovista investoinneista, palkankorotuksista ja hyvinvointipalveluista.

Valtioilla ei tietenkään ole holvissa sellaisia miljardimääriä, joita pankkien pelastamisessa tarvitaan, vaan nekin joutuvat menemään hattu kourassa kerjäämään pankeilta lainarahaa, jotta ne voisivat pelastaa lainoittajansa! Ja taas velkakupla kasvaa. Yhdysvaltalaisen New Yorkin yliopiston taloustieteen professori Nouriel Roubini on varoitellut finanssikuplasta jo etukäteen. Tämä “tuomion tohtori” on todennut, että maailman luottotappiot ovat jo nyt suuremmat kuin pankkien omat pääomat.

Vaikka Yhdysvalloissa on jo nyt syydetty satoja miljardeja dollareita pääomalainoihin, niiden yrityselämälle ja kuluttajille annettavat lainat ovat silti supistuneet. Herää kiusallinen kysymys, mihinkähän ne rahat ovat hävinneet?

Finanssikriisiä on pahentamassa muitakin katastrofiherkkiä pelejä. Isot hedge-rahastot keinottelevat velkavetoisesti ottamalla lainaa koomassa olevista japanilaisista pankeista puolen prosentin korolla (Japanissa rahalle ei löydy enää investointikohdetta) ja sijoittamalla ne korkeamman koron instrumentteihin. Tämä on tuonut markkinoille paljon löysää rahaa ja jyrkentänyt osaltaan osakemarkkinoiden alamäkeä. Pelkästään näiden jenipohjaisten ns. carry trade -­positioiden arvoksi on arvioitu 1 000 miljardia euroa.
*
Ja sitten varsinaiseen ennustamiseen. Maailmalla rikkaille on kasautunut liikaa sekä todellista että virtuaalirahaa, jolle ei enää löydy todellista tuotannollista investointikohdetta. Teollisuusmaiden automatisoitunut tuotanto ja teknologian mahdollistama työpaikkojen siirto halpatyömaihin sekä internet-pohjaiset itsepalvelujärjestelmät syövät markkinoilta työpaikat ja ostovoiman. Siksi maailman BKT:n kasvu on hyytynyt nollasummamarkkinoiksi.

Vielä 60-luvulla BKT:n kasvu oli noin neljä prosenttia. 70-luvulla, maailmankaupan vapautuessa, kasvu oli vielä kaksi prosenttia ja Saksa toimi vielä Euroopan veturina. 80-luvulla se jo supistui puoleentoista prosenttiin ja talousveturin valtikka siirtyi Japaniin. 90-luvulla kasvu oli enää vain yksi prosentti ja Japanin talous oli joutunut koomaan. Pientä Kaukoidän tiikerien pyrähdystä lukuun ottamatta maailman ainoaksi talousveturiksi siirtyi Yhdysvallat ja sen vanavedessä Kiina.

2000-luvulla kasvu painui jo alle prosentin. Nykyisen laman jälkeen ollaan pakkasen puolella. Nyt sitten tämä viimeinenkin talousveturi on rojahtamassa. Se olikin jo hyvin ennustettavissa, koska koko kasvu perustui pelkkään velkaan kuten pankkimaailmassa. Kun rahoitusmarkkinat avattiin friedmanilaisen vapauden hengessä, kokoomuspuolue ja uusliberalistiset taloustieteilijät lupasivat sen johdosta jatkuvaa kasvua ja hyvinvointia kaikille tasapuolisesti. Kävikin aivan päinvastoin.

Nykyisillä nollasummamarkkinoilla tuottavuuden lisäys teknologian avulla lisää automaattisesti teollisuusmaiden työttömyyttä. Työttömyysongelma on pysyvä ja kasvava, sillä koko maailman työvoimasta yli puolet on valmiiksi varastossa ja kaiken virallisen työvoimatilastoinnin ulkopuolella.

Yhdysvallat on ylivelkainen kaksi kertaa yli EU-maiden normin, osavaltiot ovat ylivelkaisia, yritykset ovat ylivelkaisia, kansalaiset ylivelkaisia lähes kaksi kertaa vuosiansioidensa verran ja lisäksi luottokorttivelat. Vuonna 2008 amerikkalaisten pörssivarallisuudesta katosi 5 000 miljardia dollaria. Pörssikurssit ovat laskeneet vasta 40 prosenttia. Talousprofessori Nouriel Roubini on ennustanut, että pörssikurssit laskevat tänä vuonna vielä 20 prosenttia. Kaiken kukkuraksi USA:n kaksi samanaikaista sotaa on imenyt kansakunnan voimavaroja jo yli 10 000 miljardia dollaria.

USA:ssa liittovaltion ja kansalaisten velat ovat 300 prosenttia kotimaisesta BKT:sta! Luottokelvottomille kansalaisille pakkomyydyt subprime-lainat vain laukaisivat mahot rahoitusmarkkinat. Rojahdus tullee olemaan raju ja 2,7 miljoonaa uutta työtöntä runsaan 8 miljoonan lisäksi ovat vain pientä esileikkiä siitä, mitä tuleman pitää. Köyhien määrä Yhdysvalloissa on paisunut jo viidennekseen väestöstä. Taloustieteilijä Paul Krugman on todennut, että amerikkalaisten nettovarallisuus ei ole kasvanut koko tällä vuosikymmenellä vaan on alempi kuin vuonna 2001.

Edes tänä eikä ensi vuonna nähdä USA:n laman pohjaa, sillä pankinjohtajat piilottelevat viimeiseen asti roskalainojaan ja velkapapereidensa luottotappioita säilyttääkseen työpaikkansa. Pankkeja kaatuu USA:ssa vielä kuin heinää pienestä valtion 700 miljardin dollarin tukipaketista huolimatta. Ketjureaktiona terveitäkin yrityksiä kaatuu ja Yhdysvaltoihinkin tulee massatyöttömyys. Kun pörssikurssit laskevat, tuhon kierre vain kiihtyy ja eläkeläistenkin säästöt häipyvät taivaan tuuliin ja heidänkin perusturvansa järkkyy.

Koska Yhdysvaltojen autokaupasta 90 prosenttia myydään velaksi, eivätkä kansalaiset saa enää pankeista lainarahaa, autojätti General Motors on menossa konkurssiin. Jos Barack Obama ei saa riittävää pelastuspakettia kasaan, sen mukana häviää autoteollisuuden alihankkijat sekä mahdollisesti myös vaikeuksissa olevat Ford ja Chrysler. Ford on jo ilmoittanut luopuvansa Volvosta.

General Motors on pyytänyt liittovaltiolta tukea peräti 22 miljardia dollaria ja silti päättänyt luopua Saabista. Jos Saab kaatuu, se vaikuttaa myös Suomen alihankintaketjuun ja työllisyyteen. Saabin kohtalo on karmaiseva esimerkki tytäryhtiötaloudesta ja globalisaatiosta.

Asuntojen arvot ovat tippuneet Detroitissa jo kolmasosaan ja pankkien haltuun siirtyneitä asuntoja pakkomyydään pilkkahintaan jopa 500–1 000 dollarilla. Vuonna 2008 amerikkalaisia koteja pakkohuutokaupattiin jo 2,5 miljoonaa.

Yhdysvaltojen BKT:sta 70 prosenttia on kuluttajien ostovoiman varassa. Kiinalaiset ovat edesauttaneet keinotekoisesti amerikkalaisten ostohaluja ostamalla valtion velkapapereita. Jo nyt joka päivä massoittain kauppoja ja pikkuyrityksiä menee konkurssiin ja lopettaa toimintaansa, kun pankeista ei enää saa käyttöpääomaa.

Ketkä sitten häviävät, kun Yhdysvallat vajoaa lamaan? Sen suurimpia lainoittajia ovat Japani ja Kiina. Amerikan luottotappiot pitävät Japanin edelleen koomassa ja Kiinalle ne merkitsevät vakavaa uhkaa pitkään jatkuneelle l0 prosentin vuotuiselle talouskasvulle. Jo kirjassani “Ahneuden aika” (2006) ennakoin myös Kiinan romahdusta. Se tapahtuukin luontevasti Amerikan romahduksen yhteydessä. Kiinahan on nopeasti muuttunut koko maailman teollisen tuotannon pajaksi, josta orjia ei tarvitse enää kuljettaa teollisuusmaiden pajoihin.

Luottotappioiden lisäksi Amerikan kuluttajien alho on vakava uhka Kiinan jatkuvalle kasvulle. Halvat hikipajojen tuotteet eivät enää mene kaupaksi entiseen mallin. Jotkut taloususkovaiset uskoivat Kiinan kasvun jatkuvan maailman tappiin.

Huvittavinta Kiinan kohdalla on se, että sillä on kansallisesti maailman kovimpia säästämisasteita, koska maasta puuttuu kaikkinainen sosiaaliturva. Säästöjä ei kuitenkaan ole investoitu omaan maahan, vaan keinottelurahana Yhdysvaltoihin. Oman maan valtava infrastruktuurirakentaminen on lainoitettu ulkomaisella velkarahalla. Lainoittajat ovat pääosin ulkokiinalaisia miljardöörejä ja pankkiireja, jotka asuvat Hongkongissa, Singaporessa, Taiwanissa ja Koreassa. Japanilaiset ja Kaukoidän pankit sekä öljyllä rikastuneet arabipankit ovat myös voimakkaasti mukana Kiinan lainamarkkinoilla.

Vaikka USA:n talousromahdus on vasta alkuaskelmilla, sen heijastus Kiinaan on jo ollut melkoinen. 10 miljoonaa kiinalaista on jo nyt joutunut työttömäksi. Uuden vuoden juhlan ja loman jälkeen 20 miljoonaa siirtotyöläistä on jäänyt kotiseudulleen, kun rannikolta on työt loppuneet. Pörssikurssit ovat laskeneet jo 65 prosenttia, joten eläkeläiset ovat jääneet puille paljaille. Ennestäänkin kiinalaisilla on ollut vaikeaa. Peräti 72,5 prosentilla maan noin 100 miljoonasta siirtotyöläisestä on palkkasaatavia hallituksen selvityksen mukaan 12 miljardia dollaria.

Jos tai kun Kiina joutuu elvyttämään työttömyysongelmien takia kotimaista kysyntää, se joutuu pienentämään Yhdysvaltain valtionvelan rahoittamista. Sen seurauksena dollari halpenisi ja Yhdysvallat joutuisi kiristämään finanssipolitiikkaansa. Lamatilanteessa se olisi katastrofaalista myös USA:n työllisyydelle. Kiinan valtio on perustanut 400 000 aseellista kansanpoliisia pitämään odotettavissa olevat levottomuudet ja mielenosoitukset aisoissa.

Ne ovatkin tarpeen sen jälkeen kun talousguru Milton Freedman kävi opettamassa Deng Xiaopingille uusliberalistista vapautta ja yksityistämistä. Kun valtion varallisuutta huutokaupattiin, kommunistisen puolueen virkailijat sukulaisineen kaappasivat parhaat palat ja olivat jonon kärjessä haalimassa isoimmat voitot,­ aivan kuten Venäjän oligargit Neuvostoliiton hajoamisen yhteydessä. Freedmanin vapauden ideologian seurauksena 90 prosenttia Kiinan uusista yuan-miljardööreistä on kommunistisen puolueen virkailijoiden lapsia. Näiden 2 900 kiinalaisen “pikkuprinssin” omistaman omaisuuden yhteisarvo on 260 miljardia dollaria.

Yli 40 prosenttia Kiinan bruttokansantuotteesta on suoria ulkomaisia sijoituksia, jotka aikaisemmin investoitiin läntisiin teollisuusmaihin. Valtavista investoinneista huolimatta ulkomaiset yhtiöt ovat luoneet Kiinaan vain vajaat 10 miljoonaa työpaikkaa. Nokiankin kännykkätehtaat siellä ovat niin pitkälle automatisoituja, että palkkakustannusten osuus tuotteen tehdashinnasta on vain yksi prosentti!

Teknologisesti vanhanaikaiset valtio-omisteiset tehtaat ovat samanaikaisesti joutuneet kilpailusyistä vähentämään 27 miljoonaa työpaikkaa (1998–2002). Työpaikkojen nettohävikki on ollut 15 miljoonaa teollista työpaikkaa. Hävikki on tuntuva, sillä Kiinan talous on vain samaa kokoluokkaa kuin Saksan talous.

Näille Kiinaan investoijille sen romahdus olisi tosi paha isku, sillä valtavat patohankkeet, moottoritiet (15 000 moottoritiehanketta), uudet rautatiehankkeet (15 000 km) lentoasemat (200 kpl), lukemattomat satamat ja sillat itsessään eivät tuota lainarahoja takaisin.

Lainat eivät ole pitkäaikaisia velkapapereita vaan lyhytaikaisia pankkiluottoja. Lisäksi Kiinan pankit ovat pääosin konkurssikypsiä valtio-omisteisia pankkeja, joiden rahat menevät huonojen valtionyhtiöiden pyörittämiseen. Pankkien lainojen kokonaismäärä oli jo vuonna 2004 kohonnut viisinkertaiseksi valtion budjettiin verrattuna. Jo vuonna 2003 valuuttavarantoja jouduttiin siirtämään 45 miljardia dollaria kahdelle suurelle valtion pankille. Valtionpankkien lainakannasta nyt jo yli puolet on ongelmaluottoja.

Kiinan romahduksen jälkeen monikansallinen pääoma joutuu taas etsimään “uusia lupaavia markkina-alueita”. Intia tuntuisi seuraavalta kolonialisoinnin kohteelta, koska 90 prosenttia sen työvoimasta on virallisen työvoiman ulkopuolella. Sen romahduksen jälkeen vuorossa on Afrikka, jossa hyödynnettävissä ovat maailman köyhimmät ja kurjimmat ihmiset.
*
Yhdysvaltojen ja Kiinan tilanne ei voi olla vaikuttamatta Euroopan ja Suomen taloudelliseen tilanteeseen. Eurooppa on jo pari vuosikymmentä ollut valmiiksi hitaan kasvun alue, joten kun Suomen päämarkkinat menevät vientiyrityksiltämme tukkoon, massatyöttömyys tulee valitettavasti vääjäämättä myös Suomeen.

Joka päivä uutisista kuulemme jo nyt, että Suomessakin yritykset “varmuuden vuoksi” lomauttavat ja irtisanovat määräaikaisia työntekijöitään. Ahneet ulkomaiset osakkeenomistajat eivät halua edes tilapäisesti vaarantaa voittojaan eivätkä suomalaiset johtajat optioitaan ja bonuksiaan.

Pankkimaailman ahneuden ja vastuuttomuuden seurauksena nykyinen lama tulee olemaan pitkä ja sitkeä. Ennustaisin pituudeksi vähintään viittä vuotta ja hitaaseen toipumiseen vielä toinen mokoma. Lama ei mene ohi vuodessa eikä kahdessa kuten useimmat pankkien ekonomistit uskovat.

Laman aikana pankki- ja rahoitusmaailma pitäisi poliitikkojen toimesta laittaa täysin uuteen uskoon, jottei sama ongelma olisi muutaman vuoden kuluttua jälleen edessä. EU-maiden johtajat ovat puuhanneet Kansainvälistä valuuttarahastoa (IMF) finanssimarkkinoiden suitsemiseen. Siinä ”pelastusmallissa” laitettaisiin itse asiassa pukki kaalimaan vartijaksi. Toista edellä kuvatun laista lamaa yhteiskuntarauha ei enää kestäisi,­ ei meillä, eikä muuallakaan.

Ari Ojapelto
tietokirjailija
Tampere
*
http://www.mvnet.fi/index.php?osio=Tutkielmat&luokka=Lukio&sivu=GE3_-_Endogeeniset_hasardit