Yhteinen 'pimeytemme'

Kirjoitettu kommentiksi edellisen päreeni "Brändien massapsykologiaa" kommenttiin.
(Päre numero 900)
*
ad jussi

Ajattelusi muistuttaa siinä mielessä Kemppisen vastaavaa, että se (jos nyt tarkoituksellisesti hieman liioittelen) heittelehtiii informaation ja empiiristen faktojen kaaoksessa sinne tänne - aivan kuin sillä ei olisi mitään suuntaa - lähtökohtia tai päämäärää.

Itse olen pyrkinyt tässä brändikeskustelussa tekemään 'vanhanaikaiset' eli sen, minkä rationalistinen filosofi on aina tehnyt: olen käsitteellistänyt tietyn empiirisen ilmiön nappaamalla käyttööni erään tunnetun ja paljon käytetyn käsitteen - laajentanut sen alaa (ekstensio) syventäen samalla sen sisällöllisiä merkityksiä (intensio).

Tällainen tapa integroida sekavalta vaikuttavaa ilmiötä on varsin kätevää, joskin on myönnettävä, että siinä tulee myös vedettyä monta kertaa mutkat suoriksi eli yksinkertaistettua ilmiötä sen kaikkien ilmenemismuotojen suhteen.

Silti väitän, että 'modifioidessani ja korottaessani' brändin tavallista lajikäsitettä korkeampaan kategoriaan onnistun tuomaan paremmin julki ainakin oman näkökulmani kaupankäynnin yleiseen problematiikkaan sekä hyve-etiikan että eräitten taloustieteellisten oletusten suhteen.

Filosofointi on sitä, että syventäessään asioita tulee samalla yksinkertaistaneeksi, ja jos ajatuskokeilu on onnistunut, tuo yksinkertaistaminen ei välttämättä ole negatiivinen asia vaan tekee käsiteltävästä ilmiöstä ymmärrettävämmän ja pohdinnat siitä koherentimmiksi.

Tällaiseen - sanoisinko reflektiiviseen 'taloudellisuuteen' empiirikot ja tilastotieteilijät harvoin jos koskaan pääsevät.

Heille todellisuus on lukemattomien tutkimusprojektien loppuraportointia ja noitten raporttien välisen koherenssin etsimistä sitä kautta.

Tämä kuitenkin merkitsee, I) että empiirisillä tutkijoilla on a) joko vain yksi metodi tai b) erittäin paljon metodeja sekä II) etenkin sitä, että heidän käyttämänsä argumentaatio-apparaatisto on matematiikan tavoin äärimmäisen rönsyävää ja monenlaista, jatkuvien kehien kautta kulkevaa ja silti oikeutettua (matematiikan ja argumentaation sisäisten välttämättömyyksien takia).

Perimmältään empiirikon pyrkimys on kuitenkin sama kuin rationalistillakin: hahmottaa todellisuudesta uskottava ja toimiva kuva.

Rationalisti pyrkii siihen luomalla uusia käsitteitä tai antamalla (kuten minun tapauksessani) käsitteille uusia merkityksiä ja universalisoimalla niitä korkeamman tason diskurssin kiteytymiksi.
On sitten aika paljon kiinni persoonallisuudesta ja mentaliteetista kumman tavan kukakin valitsee.

Itse koen läheisimmäksi Kantista alkaneen transsendentaalisen rationalismin mallin (siis ei-metafyysisen tai 'kvasimetafyysisen' rationalismin), jossa empiirinen maailma oletetaan realistiseksi todellisuudeksi.

Kantin ajattelu tulee erottaa (edes Schopenhauer ei ymmärtänyt tätä seikkaa kunnolla!) Berkeleyn idealismista/nominalismista sekä postmodernin ajattelun aivan äärimmäisestä relativismista tai sosiaalisesta konstruktivismista.

Berkeleyn perusidea: 'oleminen on havaituksi tulemista' (todellisuus ei siis ole olemassa reaalisena ja tajunnasta riippumatta - ei edes materiaalis-energeettisenä - ilmiönä) ja postmoderni ilmiöiden konstruoinnin ja dekonstruoinnin kehä ovat lopulta yhden ja saman ajattelutavan: nihilismin ilmauksia.

Siinä missä empiirikko, joka ei yleensä tee ontologisia sitoumuksia (idealismi, realismi) todellisuuden suhteen, on vaarassa ajautua probabilismissaan ja fallibilismissaan äärimmäiseen skeptisimiin, siinä puolestaan rationalisti, joka yleensä aina on tehnyt ontologisia ja tietoteoreettisia sitoumuksia, saattaa noitten sitoumusten pettäessä eli menettäessä uskottavuutensa ajautua absoluuttiseen arvonihilismiin, joka on tavallaan kaiken ajattelun 'nollapiste'.

Skeptikko saattaa havainnoidessaan vielä jatkuvasti testailla maailmaa, mutta nihilisti ei ajatellessaan ja havainnoidessaan edes katso eteensä, koska hän näkee vain pimeyttä, johon minkäänlainen 'järjen valo' ei pysty edes himmeästi tuomaan ontologista tai epistemologista 'selkeyttä ja varmuutta'.
*
Summa: me tarvitsemme siis Immanuel Kantin filosofiaa - aina ja yhä edelleen.

Sitä pitää vain 'päivittää' ottamalla huomioon uusimmat luonnontieteelliset ja käsitteellis-argumentatiiviset 'paljastukset' - ihan niinkuin teki Kant itse omana aikanaan. Kant nimittäin tunsi hyvin aikansa luonnontieteelliset teoriat.

On väitetty, että Kantin ajattelu perustuu newtonilaiseen fysikalismiin eikä sovellu enää suhteellisuusteorian ja kvanttifysiikan todellisuuteen, mutta tällainen ajattelutapa suhtautuu Kantiin kuin aikalaishistorioitsijaan, jolla on enää vain dokumentaarista arvoa.

Mikään ei voisi olla virheellisempi arvio Königsbergin neron ajattelun merkityksestä ja ulottuvuuksista kuin tällainen - yleensä nihilistin (Rorty) tai tieteellisen empiristin (esim. Kari Enqvist ja muut 'umpireduktionistit') - mielipide Kantista.

Edustan myös kantaa, jonka mukaan Nietzsche alunperin hyväksyi Kantin 'I Kritiikin' tietoteoreettis-metafyysiset johtopäätökset (muttei suurinta osaa II (moraalifilosofia) ja III Kritiikin (estetiikka) periaatteista.

Nietzsche kuitenkin tulkitsi perspektivismissään Kantin ymmärryksen muodot aivan äärimmäisellä tavalla, jossa ne muuttuivat universaaleista järjen matriiseista kontingenteiksi valtapyrkimyksiksi.

Tähän suuntaa ei ole syytä jatkaa kovin pitkälle, koska - kuten olen useasti huomauttanut - vaikka relativismia ja solipsismia ei mielestäni voikaan kumota loogisen argumentaation kautta (päinvastoin kuin esim. McIntyre tai ylipäätään realistit ajattelevat), niin relativisti ja solipsisti eivät voi elää ihmisyhteisössä - he ovat pysyvästi jonkin toisen 'maailman' asukkeja - ikäänkuin skitsofreenikkoja tai autisteja, joiden on äärimmäisen vaikea käsittää, että inhimillinen, kommunikatiivinen todellisuus ei ole yksinpuhelua vaan edellyttää myös kykyä kuunnella toisia ihmisiä.

Ääriesimerkkini relativismista ja solipsismista - Nietzsche ja Wittgenstein, olivat kuitenkin kahtiajakoisia ihmisiä - kummallakin oli filosofinen minänsä ja sosiaalinen minänsä eivätkä nämä kaksi välttämättä kohdanneet toisiaan kovin usein.

(Huom! 1) Itse tosin olen päätynyt väittämään entistä vahvemmin, että, mikäli ei tunne Nietzschen elämää ja luonnetta, ei voi myöskään ymmärtää hänen filosofiaansa.
2) Wittgenstein tosin halusi ymmärtääkseni irtisanoutua skeptisimistä ja relativismista, mutta onnistuiko hän siinä yrittäessään siirtyä Tractatuksen tieteellisestä monismista kielipelien pluralismiin? Sitä sopii kysyä ja ehkä myös epäillä.)

####
Siinä oli taas kerran katsausta tapaani ajatella filosofisesti.

Todettakoon vielä lopuksi, että jos/kun vatvoo tarpeeksi kauan käsitteen ja havainnon sekä hyveen ja paheen dialektiikka, saattaa tosiaankin kyynikon tavoin päätyä 'tynnyriin' asumaan ja kävelemään lyhty kädessään kaupungille kirkkaassa päivänvalossa.

'Common Sense-ironikko' voisi kuitenkin hieman hämmentää Diogenesta kysymällä onko se pimeys, jonka keskellä tämä tuntee kävelevänsä hänen 'omaa pimeyttään vain muiden typeryyttä'.

Ehkä Diogenes mestari-ironikkona vastaisi, että koska hän - vaikka elää tynnyrissä - on edelleen yhteisön jäsen, täytynee tuon pimeyden(kin) olla 'kaikille yhteistä'.
Mutta vain hän yksin - Diogenes ('universaali solipsisti') on tuon pimeyden 'havainnut.'

Brändien massapsykologiaa

Kirjoitettu kommentiksi edellisessä päreessäni "Miksi täällä on niin pimeää?" olleeseen kommenttiin.
Tsekkaa myös Ahneen Järjen Kritiikki - rationaalisen valinnan d... ja Moraalittomia hyveitä (jatkoa brändi-kritiikkiin) sekä Saatanaa ei voi huijata?
*
jukka sanoi...

Jos ja kun maailmaamme pyöritetään nykyään jatkuvan ja kiihtyvän talouskasvun vaatimusten mukaan, niin eikö voisi ajatella, että on itse asiassa hyvä asia, että ihmiset käyttävät rahojaan illuusioihin ja muuhun immateriaaliseen sen sijaan, että hankkisivat vain enemmän ja isompaa?
Ja eivätkö juuri brändit ole antaneet meille ne vähät painostusmahdollisuudet yritysten suuntaan, joita meillä on?

RR

Ikäänkuin brändit olisivat jotain 'ympäristöystävällistä' stuffia? Nyt meni kyllä yli mun hilseen.

Minun mielestäni juuri trendit ja brändit takaavat sen, että osasta maapalloa tulee sekä konkreettisesti että metaforisesti käytöstä poistettujen, vanhojen innovaatioiden kaatopaikka.

Brändi aikaansaa aina yhä vahvistuvan materiaalisen kasvun ja kierron (kohti kaatopaikkaa), koska se ikäänkuin edustaa tai symboloi jonkun tuotteen, joka aina materialisoituu tavalla tai toisella, arvoa, merkitystä ja olemusta.

Brändi antaa tuotteelle sen 'hengen', jota sillä ei muutoin olisi. (Tietysti tällainen on vain 'tekohengitystä' mutta silti...)
*
Kuten sanoit - tavallaan on tietysti toisinkinpäin, eli myös kuluttaja voi spekuloida brändillä ja siten vaikuttaa sen hinnoitteluun, mutta olennaista asiassa mielestäni on kuitenkin se, että kuluttaja ei luo brändiä - hän 'vain' kuluttaa sitä - ja loppujen lopuksi aika passiivisella tavalla verrattuna trendien/brändien aktiivisiin tuottajiin.

Ehkä korostan liikaa kuluttajan passiivisuutta, mutta korostan sitä joka tapauksessa enemmän kuin rationaalisen valinnan teorian kannattajat, joiden mielestä tuotteitten hinnat määräytyvät markkinoilla ikäänkuin automaattisesti kysynnän ja tarjonnan kautta.

Tällainen on pelkkää - mahdollisesti tilastollista - mystifoitia, johon uusliberalistiset monetaristit haluavat 'markkinatapahtuman' kietoa, jottei heidän häikäilemättömiin 'mainosmanipulaatioihinsa' ja hintakeinotteluihinsa kiinnitettäisi liikaa huomiota.

Todellisuudessa etenkin brändien hinnat muodostuvat alunperin myytävän brändituotteen imaginaarisesta (ja sitä kautta rahallisesta) arvonnoususta (erotuksena ei-manipuloituun arvonnousuun, joka on tietysti vain teoreettinen tilanne), johon on päästy kytkemällä tuotteeseen illusorisia kiihokkeita, joilla ei ole rationaalista yhteyttä itse tuotteen valmistuskustannuksiin.

Myönnän kyllä, että onhan varsin luonnollista mainostaa tuotetta sen myynnin edistämiseksi, mutta juuri tässä kohtaa brändin kehittelijä antaessaan 'pirulle' (mainosmystifikaatiolle) pikkusormensa lopulta antaa sille myös koko kätensä.

Tämän jälkeen mikään ei pidättele mainospsykologia ja muita brändinikkareita.

Ainoastaan äärimmäisissä tapauksissa tietty mainos voidaan laillisesti kieltää sen rikkoessa aivan ilmiselviä kaupanteon eettisiä pelisääntöjä.

Henkilökohtaisesti kieltäisin kaikki 'terveysvaikutteisuuteen' vetoavien tuotteiden mainokset.
Nämä ja luontaistuoteet ovat ehkä suurinta humpuukia, joita ruoka- ja lääkemarkkinoilta tällä hetkellä löytyy...

####
Aiheeseen aivan oleellisesti ja hyvin mielenkiintoisella tavalla liittyen - tsekatkaa alta löytyvä palkittu dokumenttisarja The Century of the Self. Sen ensimmäinen osa kertoo, mistä brändäämisessä todella on kysymys.

Freud ei ollut kovinkaan otettu siitä, millä tavoin hänen USA:ssa asuva sisarenpoikansa Edward Bernays sovelsi hänen oppejaan alitajunnan irrationaalisista voimista massapsykologisesti juuri suurbusineksen myyntiartikkeleihin liitettyjen mainossloganien sisällön muotoilemiseksi.

Itse asiassa Freud inhosi Yhdysvaltoissa vallitsevaa mentaliteettia, jossa kaikella oli arvoa vain rahassa mitattuna.

Ateistimme oli siis varsin 'henkevä' herra. Hän tunsi ja arvosti suuresti antiikin mytologioita ja oli hankkinut itselleen pitkän elämänsä aikana suuren määrän taidetta ja mytologisia esineitä. Tässä suhteessa hänen ja Jungin harrastukset olivat siis aluperin varsin yhtäläisiä.

Tosin Freudille taide, mytologia (ja tavallaan myös brändit kaikessa pinnallisuudessaan ja kaupallisuudessaan) olivat vain ihmisen viettien ja sivilisaation (yhteisön) välisestä konfliktista syntyneitä, sublimoituneita - joskin vakuttavia -kuvia, kun taas Jungille ne edustivat viestiä ihmisen piilotajunnan arkkityyppisistä kerroksista.

Freud piti Jungin käsitystä epätieteellisenä, ja väitti Jungilla olevan taipusta julistautua profeetaksi. Ikäänkuin hänessä itsessään ei olisi tuollaista taipumusta ilmennyt lainkaan.. ;~].
*
http://video.google.com/videoplay?docid=8953172273825999151 (osan 1) pitäisi löytä tästä osoitteesta otsikolla Happines machines.)
2: The Engineering of Consent
3: There is a Policeman Inside All Our Heads: He Must Be Destroyed
4: Eight People Sipping Wine in Kettering.
*
http://www.kasablogi.com/arkisto/2007_04.html (Tässä on osoite Kasa-blogin päreeseen, josta I osan osoite ja muiden osien linkit on kopioitu.)

Miksi täällä on niin pimeää?

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Watches".

*

ad Jussi

Minä olen antiikin kyynikoitten 'perillinen'.

Diogenes Sinopelaisen tavoin asun tynnyrissä ja hitot välitän brändeistä, vaikken niiltä voikaan välttyä.
Ainoa, mitä Aleksanteri Suuri voi minun hyväkseni tehdä, on 'siirtyä syrjään aurinkoni tieltä...'
*

Se Platonin kuuluisimman vertauksen 'luola' on muuten nykyaikana televisio ja media.

Ne kertovat jatkuvasti, miten asiat muka 'todella' ovat - ja 'valehtelevat' (eli vääristävät todellisuuden) minkä ehtivät - sitä itse tajuamatta ja sille ilmeisesti mitään voimatta.

Etenkin television viihdesarjat, suurin osa elokuvista ja teollisesta musiikista (muzakista kuten John Lennon sanoi), ovat niitä Platonin luolan seinälle heijastuvia varjoja, joita luolan vangit luulivat todellisuudeksi.

Myös brändit ovat pelkkää illuusiota...usein kekseliäitä ja teknologisesti edistyksellisiä konstruktioita, joilla tehdään mielettömästi rahaa.

Politiikasta on tullut viimeistään 1900-luvun jälkipuoliskolla silkkaa brändäystä.

Foucault`n 'identiteettitekniikat' ('imagotekniikat') kuuluvat samaan kategoriaan brändien kanssa.

Sitäpaitsi jos identiteetti ja minuus on harhaa kuten Foucault nietzscheläisittäin ajattelee, niin minkä ihmeen takia pitäisi rakentaa keinotekoisia 'minuuskulisseja' ja kutsua niitä identiteeteiksi?

Kyynikkona ja osittain stoalaisena minulle tuollainen ajattelutapa kuitenkin sisältää tietyn ristiriidan, joka ei välttämättä ole looginen (kuten usein väitetään) vaan kommunikatiivinen, mutta mikä pahinta: se ruokkii brändiajattelua, joka siis perimmältään on illuusiota.

Pitää kuitenkin muistaa, että jos kaikki määrittelymme todellisuudesta on 'vain' tulkintaa, ei lopultakaan ole mitään, mitä pitäisi tulkita - ei ole 'perustaa', ei 'totuutta' näitten käsitteitten propositionaalisessa merkityksessä, silloin myös kaikki yrityksemme kuvata maailmaa ja todellisuutta, määritellä itsemme ja maailma, on illuusiota - brändiä.

Brändi ei kuitenkaan ole valhetta siinä maailmassa, jossa totuudella ei ole enää mitään perustaa. (Siten voisimme aivan hyvin valita totuuden sijasta valheen - emmehän tiedä niiden välistä eroa (Nietzsche).

Mutta vaikka hyväksyisimmekin tällaisen nihilismin (jos sen ylipäätään voi järkeään menettämättä hyväksyä), niin voimme kieltäytyä osallistumasta 'brändäämiseen' - ei siksi että voisimme valita totuuden valheen sijasta vaan siksi, että emme valitse mitään! Eihän ole semanttisesti an sich mitään (perustavaa merkitystä tai arvoa) mitä valita!

Ja se, mitä jää jäljelle, kun emme valitse mitään - toisin sanoen: kun olemme eliminoineet kaikki 'positiiviset' vaihtoehdot, olivatpa ne sitten brändiä tai ei: - tämä 'loppu' on ainoa 'totuus', mikä jää.

(Enpä sanokaan jää jäljelle vaan pelkästään jää; syystä, joka on 'ontoloogisesti' harkittu).

Tätä kutsutaan teologiassa apofaattiseksi metodiksi, ja se liitetään mystisen ajattelun traditioon.

*

Diogeneen tavoin kuljen valoisaan päiväsaikaan lyhty kädessäni Kauppatorilla euroviisuhuuman(?) keskellä, koska siellä on (henkisesti) niin pimeää, etten näe eteenpäin ilman järkeni 'sisäistä valoa' (lyhty).

Kas - nyt huomaan, että Lordi peittää aurinkoni. Mene Lordi helvettiin siitä! Haluan nähdä Todellisuuden ja sen kirkkaan Valon...

*

PS. Merirosvot kaappasivat Diogeneen tämän ollessa matkalla Aiginaan. Hänet myytiin Kreetalla orjaksi korinttilaiselle, jonka nimi oli Kseniades.

Kun Diogeneelta kysyttiin hänen ammattiaan, hän sanoi, että ainoa hänen tuntemansa ammatti on ihmisten hallitseminen, ja että hän toivoisi tulevansa myydyksi miehelle, joka tarvitsee isäntää.

Diogenes sai opettaa Kseniadeen kahta poikaa. Hän eli Korintissa lopun elämäänsä, ja käytti sen kokonaan hyveellisen itsehillinnän saarnaamiseen. (wikipedia).

*

www.cosmovisions.com/DiogeneCynique.htm.

Ahneen Järjen Kritiikki - rationaalisen valinnan demytologisointia

(Viimeisin täydennys klo: 20.25)
'Miten Wilhelmistä tuli brändi?'

Kirjoitettu Kemppisen päreeseen "Watches".
*
Olet (Kemppinen) erinomainen esimerkkitapaus siitä, miten pettävällä pohjalla oletus rationaalisesta valinnasta ihmisen kulutusvalintoja motivoivana tekijänä lopulta on.

Siitäkin huolimatta, että itse varsin hyvin tämän tiedät: - a card-carrying lunatic.

Brändi synnytetään, se ei siis synny täysin tyhjästä, vaikka se lopulta 'tyhjää' onkin - ainakin tuon ylihinnan osalta, jonka sinäkin jouduit maksamaan kellostasi.

Tai ehkä jopa halusit maksaa, mutta miksi sitten pitää itseään hulluna, jos on täysin? vapaaehtoisesti suostunut pulittamaan ylihintaa saadakseen jotain arvokkaana pitämäänsä?

Tätä sietää tarkastella lähemmin.

Esimerkki: Kun uutta grillimakkaramerkkiä - Wilhelmiä - ryhdyttiin aikoinaan (noin 10 vuotta sitten) markkinoimaan, sitä kampanjoitiin huomattavan halvalla sen suurimpaan kilpailijaan Kabanossiin (KB) nähden, vaikka se laadultaan olikin yhtä hyvä grillimakkara kuin KB.

Ihmiset kiinnostuivat, koska havaitsivat merkin ja sen edullisen hinta-laatusuhteen. Wilhelmiä alettiin myydä enemmän. Sitten sen hintaa nostettiin pari kolme kertaa ehkä noin vuoden välein. Nyt se maksaa saman ja enemmänkin kuin Kabanossi.

Silti se on ilmeisesti? kannattava tuote, eli vaikka ostoryntäys ei enää ole samaa volyymiä kuin kampanjan aikana, ostajien määrä on säilynyt ja luultavasti heitä on tullut lisääkin.

Kysymys: miksi ihmiset ostavat nyt jopa KB:tä hieman kalliimpaa Wilhelmiä (minulla ei ole tarkkoja hintaeroja, mutta se ei - kuten eivät merkkien nimetkään - ole oleellista itse asian/ongelman kannalta), vaikka Kabanossi on yhtä laadukasta - ja siis halvempaa?

Vastaus: Wilhelmistä tuli brändi- eli merkkituote. Ihmiset omaksuivat ja muistivat sen ja alkoivat jollain merkillisellä tietoisuuden tasolla arvostaa sitä brändinä.

Jatkokysymys: entä mitä tekemistä brändillä on sen tosiasian kanssa, että Wilhelmin hintaa nostettiin halvasta kampanjatarjouksesta jopa kalliimmaksi kuin yhtä laadukas Kabanossi?

Enempää ei oikeastaan tarvitsisi kysyäkään. Vastaus ei kuitenkaan löydy - ainakaan kovin helposti - 'terveen järjen oppaasta', mutta kapitalismin rationaalisen valinnan 'oppaasta' se kyllä löytyy - joskin erittäin vahvasti mystifioituna.

Seuraava esimerkki on siis muotoiltu kapitalismin oppaassa hyvin toisella tavoin kuin, miten minä sitä painotan. Silti puhutaan samasta asiasta: brändin ja hinnoittelun (voiton) merkillisestä vuorovaikutussuhteesta.

Fakta on nimittäin se, että kun kuluttaja ostaa Wilhelmiä kesämökille Kabanossin sijasta, hänen päähänsä on iskostunut (lue: manipuloitunut) erittäin positiivisia ja kunnioittavia mielleyhtymiä Wilhelmistä. Niiden perusteella hän sitten tekee valintansa.

Naapurilleen, kilpailevan yrityksen konsultti Mäkkäräiselle, joka 'käyttää' vielä 'rahvaanomaisesti' Kabanossia, herra Wilhelm-fani sitten huikkaa: 'Joo - ostettiin taas Wilhelmiä mökille. Siinä on sitä jotakin - brändiä.'

Aivan oikein. Vastaus kysymykseeni kiteytyi oivallisesti: 'siinä on 'sitä jotakin - brändiä'.

Brändi on kuitenkin bourdieulaisittain ilmiselvä distinktion väline, jolla ihmiset haluavat korostaa omaa habitustaan ja erottautua Wilhelmin syöjiksi 'rahvaanomaisiin' Kabanossin syöjiin verrattuna.

Mutta eiväthän he silloin maksa 'oikeasti' makkarasta vaan omasta (illusorisesta: ei-todellisesta!) psykososiaalisesta statuksestaan! Eli onko tämä muka rationaalista valintaa?

Kapitalisti sanoo, että ilman muuta on. Mutta kapitalistia ei itse asiassa kiinnosta pätkääkään hinta-laatu-suhteen rationaalinen perustelu vaan nimenomaan ne irrationaaliset assosiaatiot, joita merkkituote/brändi pystyy kuluttajassa synnyttämään, sillä juuri brändiin iskostunut enemmän tai vähemmän mystifioitu maine myy.

Tämä on lopulta irrationaalista, koska tuota mainetta käytetään häikälemättömästi merkkituotteen ylihinnoittelun perusteena.

Brändin tuottaja tosin väittää, että koska tuotteen valmistuskustannukset ovat suuret - onhan se huippulaatua - myös sen hinta on korkea.

Mutta esimerkkimme Wilhelm-kampanja osoitti asioitten olevan hieman toisin.

Toki tuottajan kannatti tässä tapauksessa ottaa riski ja myydä tuotetta aluksi pienellä voitolla verrattuna saman laatutason makkaraan, mutta kun mainetta kertyi, vedätettiin myös hintaa ylemmäs - jopa ylihinnoitteluun asti - 'perustelemattomana' perusteluna se, että nyt grillimakkara Wilhelm oli brändi.

Summa: Brändillä ei siis 'normaalijärjen' (erotuksena kapitalistisen järjestä) mukaan ole materiaalista eikä edes rationaalista perustaa.

Brändi - tarkoitan tässä nyt lähinnä ylihinnoittelua eli ahneuden sanelemaa voitontavoittelua - on perimmältään laillista 'huijausta', jolla tuottaja-kapitalisti erittäin ovelasti ihmisten turhamaisuuteen ja erottautumisen tarpeeseen (distinktio) vedoten pystyy nyhtämään ylisuuria voittoja täysin irrationaalisia (siis itse tuotteen materiaan ja sen tuotantokuluihin nähden epärationaalisia) kiihokkeita hyväksikäyttäen.

Mitään laitonta tässä toiminnassa ei kuitenkaan ole.

Myös eettisesti sitä on aika hankala osoittaa moitittavaksi, vaikka aivan eksplisiittisesti tuottajan perustelut tuotteen ylihinnoittelun suhteen ontuvat ja pahasti.

Sillä kun sanotaan, että 'brändi itsessään maksaa', käytetään syvästi mystifioivaa kieltä, jonka lähtökohdat ja motiivit olen edellä tuonut esiin - ja siten 'demytologisoinut' tuon kielen.

Käytetetäänkö rationaalisesta valinnasta puhuttaessa siis kahdenlaista järkeä - niin sanottua 'normaalia järkeä' ja niin sanottua 'kapitalistista' järkeä'?

Siltä näyttää, ja vielä ongelmallisemmaksi asian tekee se, että kummankin järjen edustajat pitävät omaa käsitystään siitä, mikä on rationaalista (valintaa) ja mikä ei, ainoana oikeana.

Mutta yksi on varmaa: vain 'a card-carrying lunatic' ostaa 400 euron kellon...Joko hänellä on 'liikaa' rahaa tai sitten hän on muuten vain tiettyihin rannekelloihin höyrähtänyt fanaatikko.

Mutta sellaisista fanaatikoista kapitalismi tykkää - ja pitää heitä jopa äärimmäisen rationaalisina.
*
Kuka kirjoittaisi 'Ahneen Järjen Kritiikin'? Marx pitäisi nimittäin päivittää perusteellisesti...

*
PS. Esimerkkini tuotevalinta osoittautui tahattomasti paremmaksi kuin ajattelin, koska Wilhelm-tuotteen laadun väitetään heikentyneen viime vuosina (asia, jonka itsekin olen ollut huomaavinani).
Hintaan tällä laadun valvonnan huonontumisella ei kuitenkaan ole ollut vaikutusta. Brändi mikä brändi. Siitä sitten maksetaan maltaita, vaikka maistuisi sahanpurulta...

*
PPS. Blogikeskustelua aiheesta - Kilpailun vääristymä

"Jepulis. 'Tarpeiden luominen' = 'kysynnän keinotekoinen manipulointi'. Mä en tiedä, kannattaako todellisuutta turhaa rasittaa erottamalla kysyntä ja tarve käsitteinä jyrkästi toisistaan, ainakaan tällä tasolla ajateltuna.

Viime kädessä kuitenkin se, mitä kuluttajan tarpeista voidaan havaita, on reaalinen kysyntä markkinoilla, ellei mennä ihan selkeästi yksilöpsykologian puolelle. Ja sinne kun sukelletaan, niin havaitaan samalla, miten mainonta on kaikkea muuta kuin hyödykkeistä tiedottamista. Mut.

Markkinoiden toimiessa ihanteellisesti hinnan (=vaihtoarvon) pitäisi muodostua kysynnän ja tarjonnan suhteesta. Kysyntä taas kertoo (teoriassa) yksittäisen valitsijan preferensseistä: minkälaisen vaihtoarvon tämä on valmis kiinnittämään hyödykkeeseen.

Ongelma syntyy siitä, mitkä muut arvot vaikuttavat markkinoinnin tuloksena preferenssin syntymiseen - käyttöarvo, statusarvo, tunnearvo... Mitä hämärämpiä ja keinotekoisempia arvoja markkinoinnilla manataan luonnolliseen hinnanmuodostusprosessiin sekaantumaan, sitä vähemmän rationaalinen valinta kulutustapahtuma todellisuudessa on, ja sitä vähemmän mikrotalousteorian oletukset rationaalisesta valinnasta pätevät.

Jos kuluttajan arvoihin voidaan vaikuttaa - ts., mikäli kulutustapahtuma ei paljastakaan kuluttajan omia ja autonomisesti muodostettuja preferenssejä vaan ne ovat manipuloitavissa, arvoista rationaalisen valinnan teoriassa tulee täysin kontingentteja ja mielivaltaisia. Niiden suhteen ei voida tehdä oletuksia. Mikrotaloustiede ennusteineen menee niin sanotusti vituilleen.

Niin kauan kuin kysyntää manipuloidaan, ja erityisesti tavalla jolla kuluttajien valintojen takana oleviin arvoihin vaikutetaan, markkinat eivät yksinkertaisesti pääse toimimaan tavalla, joka nähdään ideaalisena. Tilanne on analoginen suunnitelmataloudelle.

Tästä ei ole kovinkaan pitkä matka kysymykseen, mitkä todella ovat ihmisten "oikeat" tai "luonnolliset" arvot, ja sitä myötä kysymyksiin mainontateollisuuden moraalisesta oikeudesta indoktrinoida ihmisiä. Tällainen salakavala arvovaikuttaminenhan on itse asiassa ristiriidassa kaikkien liberaalin demokratian periaatteiden kanssa.

Pitäisiköhän vallitsevaa systeemiä alkaa nimittämään "propagandataloudeksi" markkinatalouden sijaan..."