Teeskentelijöitä ja fanaatikkoja

Päre sisältää Erasmus Fallkullalaisen kommentin Ironmistressin päreessä Päivän mietelmä [osa I] ja RR:n kommentin Fallkullalaisen kommenttia koskien [osa II].

.

I

Ironmistress kirjoitti päreessään Päivän mietelmä: Finanssineron ja talousrikollisen välinen ero on veteen piirretty viiva.

.

Erasmus Fallkullalainen Helsingistä kirjoitti: ‘Ei veteen voi piirtää viivoja. Siinä voi vain uida tai sukellella. Tai kalastella. Tai purjehtia. Tai - - no - mutta viivoja siihen ei piirrellä - - hmm - no - tai miksei voi, mutta eihän ne näy ainakaan havainnoivalle silmälle kuin eräänlaisena näköharhana. Pitää siis olla niin sanottu metaforinen silmä, että näkisi sen viivan. Metaforinen ilmaisu ei kuitenkaan ole matemaattis-fysikaalisessa mielessä eksaktia vaan hämärää ja epämääräistä. Kumma että niin valurautainen tiedenainen kuin sinä suostut sellaista edes hetkellisesti käyttämään. Mutta toisaalta – onhan nuo älykkyysosamäärätodistelutkin se verran hämärää olkiukko-päättelyä [ikään kuin ÄO olisi jokin kontekstista riippumaton absoluuttis-objektiivis-ehdoton luonnonilmiö siinä missä fysiikan lait tai Jumalan käskyt], etten taida tässä ihmetellä tämän enempää. Olkoon sitten älykkyysosamääräkin hämärään ja upottavaan veteen piirretty viiva: valkoisen suomalaisen ja mustan somalin toisistaan erottamiseksi konstruoitu. Se katoaa kaikkialta muualta kuin viivan vetäjän tajunnasta yhtä nopeasti kuin on piirrettykin ja siksi se täytyy vetää jatkuvasti yhä uudestaan, jotta sen erottavuus näkyisi edes katoavana kuvajaisena. Toisin oli ennen. ‘Neekereiltä puuttuu jotain ja se jokin on älyllisen uteliaisuuden impulssi’. Näin on lausunut [muistinvarainen lainaus] Thomas Jefferson, joka oli demokraattisen parlamentarismin perustajaisä ja orjuuden vankkumaton kannattaja, kartanoherra ja yhteensä 700:n orjan omistaja. Hän ei piirrellyt tilastollis-tieteellis-uskonnollisia kuvajaisia veteen vaan oli avoimesti ja reilusti rasisti. Sellaista ihmistä minä saatan jopa kunnioittaa, koska hän pelaa avoimin kortein toisin kuin nykyrasistit.
.

II

.

1

Näyttää Erasmus Fallkullalainen reagoivan ÄO-määrittelijöitä ja  -määrittelyjä kritisoidessaan mutatis mutandis hiukan samaan tapaan kuin Martin Luther Erasmus Rotterdamilaisen skeptiseen argumentti-päättelyyn tahdon vapauden suhteen.

. 

Tosin ÄO-spekulantit eivät ole suinkaan skeptikkoja vaan muka tieteellisiä ‘vakaumuksessaan’, jonka perimmäinen intentio on tehdä Afrikasta tummaihoisten ihmisten reservaatti, josta nämä eivät enää saa enää poistua kontaminoimaan alhaista älykkyysosamääräänsä valkoisten älykköjen geeneihin. - - Hehheh - - mutta nauru seis! – näin he todella ajattelevat – jos ei aivan ääneen, niin rivien välistä luettavalla tavalla tämä käy hyvin selväksi ja mikäli he muuta väittävät, he ovat teeskentelijöitä samaan tapaan kuin Lutherin tulkitsema Erasmus kristinuskossaan.

.

2 

Luther ei lähde pelaamaan Erasmuksen skeptistä argumentti-peliä [tahdon vapauden puolesta tai sitä vastaan voidaan esittää yhtä (epä)päteviä argumentteja], koska tietää, että siinä pelissä kukaan ei voi ‘voittaa’ vaan väittää mutkat suoriksi oikoen, että Erasmus teeskentelee kristittyä jo sen vuoksi, ettei skeptisestä argumentista myöskään voi loogisesti seurata ‘uskoa’ tahdon vapauden myöntämisen kautta, kuten Erasmus kuitenkin näyttäisi olettavan.

. 

Tahdon vapaus ilmenee Erasmuksen mukaan analogisena ihmisen oman olemassaolon kanssa, jonka kieltäminen on absurdia [vrt. Descartes about 100 vuotta myöhemmin]. Näin siis skeptisen päättelyn lopussa sittenkin odottaisi vakuuttuneisuus tahdon vapaudesta, jonka Jumala on meille antanut sitä hyvin käyttääksemme.
.
Erasmuksen päättely on kuitenkin perimmältään skeptisen logiikan mukaista: tahdon vapaus on tosi 'todennäköisesti', ikään kun pragmaattisena välttämättömyytenä tai itsestään selvyytenä, mutta/siten myös alunperin Jumalan armon lahjoittamana 'kykynä'. 
.
Erasmuksen humanistisesta ihmiskeskeisyydestä seuraa kuitenkin kristinuskon alkuperäisen sanoman suhteen [joka jo evankeliumien ensimmäisistä tulkinnoista (Paavali contra Jaakob) lähtien johtaa uskon ja tekojen ristiriitaan] opillisia ongelmia, joiden sofistikoituneet rationaaliset ja useinkin pelagiolaisuuteen päätyvään humanismiin perustuvat ratkaisut Luther kaikkein provosoivimillaan kuittaa herjaamalla järkeä 'Babylonian portoksi' [~ huoraksi, joka sofistis-argumentatiiviseen houkuttavuuteensa vedoten viettelee vilpittömän Jumala-uskon älyllis-individualistisen hybriksen nautintoihin/rr]'. 
.
[Käsittelen tätä paitsi kristinuskon soteriologisen ytimen kahtiajakoisuutta koskevaa myös koko inhimillisen ajattelun varmuuden mahdollisuutta/mahdottomuutta fundamentaalisti ilmentävää ongelmaa myöhemmässä vaiheessa].

. 

Erasmus ei silti alunperin halunnut niinkään muuttaa Lutherin kantaa tahdon vapauden suhteen kuin hiukan lieventää sen jyrkkyyttä ja nimenomaan asiasta rauhallisesti keskustellen. Samalla hänen pyrkimyksenään oli jopa puolustaa Lutheria ja ajaa hänen asiaansa, sillä vaikka Erasmus[kin] oli kriittinen Rooman kirkkoa kohtaan, hän halusi sovitella Lutherin ja Rooman välillä, koska Lutherin kirkkopoliittinen asema ja jopa hänen henkensä oli vuoden 1520 paikkeilla uhattuna. Tämän projektin Luther Erasmuksen hämmästykseksi ja mielipahaksi kuitenkin torjui. Luther ei lopulta halunnut edes keskustella vaan provosoi ellei peräti hyökännyt Erasmusta vastaan.

. 

Luther ei halua ymmärtää ja hyväksyä Erasmuksen positiivisia motiiveja hänen suhteensa vaan kokee, että Erasmus haluaa vain pakottaa hänet skeptisellä pelillään argumentatiiviseen umpikujaan. Luther hylkää skeptisen lähestymistavan ja ylipäätään koko argumentaatiopelin eikä lähde esittämään tarkasti muotoiltua loogista vasta-argumenttia tahdon vapauden kumoamiseksi vaan ottaa käyttöönsä raskaan sarjan polemiikin, jossa syytää Erasmusta teeskentelijäksi [näin ajateltiin ajoittain jopa Vatikaanissa], joka ei paljasta todellista kantaansa ja vain näyttelee kristittyä, mikä Lutherin antipelagiolaisella asenteella kärjistettynä tarkoittaa, että Erasmus ajaa Saatanan asiaa.

. 

Luther osaa asettaa sanansa sekä ilkeästi että kantaansa osuvasti ilmaisten: ‘Erasmus is slippery as an eel. Only Christ could grap him’ [PPS.]. 'Erasmus on liukas kuin ankerias. Vain Kristus voisi tarttua häneen' [ ~ ja/eli oivaltaa, mitä hän todella tarkoittaa].

. 

3 

Soveltaakseni Erasmuksen ja Lutherin tapausta älykkyysosamäärä-spekulantteihin [etenkin Ironmistress ja Valkea] ja Erasmus Fallkullaiseen [siis itseeni], niin asetelma on seuraavanlainen [esitin sen itse asiassa jo ensimmäisessä luvussa].

. 

Älykkyysosamäärällä ihmisiä arvottavat konservatiivit kieltävät ehdottomasti olevansa rasisteja, mutta Lutherin tavoin minä en usko heidän olevan rehellisiä tässä asiassa; he vain näyttelevät olevansa arvokonservatiivisia demokraatteja ja siten jopa patrioottisia humanisteja, vaikka heidän todistusketjutustensa sisäisestä intentiosta vääjäämättä seuraa jonkin asteinen heikommalla älykkyysosamäärällä ‘varustettujen’ ihmisten karsinointi omiin reservaatteihinsa ‘tartuttamasta tautiaan’ älykkyysosamäärältään, moraaliltaan ja uskonnoltaan ‘korkeampiin’ ihmisryhmiin ja/eli kansanryhmiin ~ kansoihin. Korkea älykkyysosamäärä ei toki vielä takaa ‘viisautta’, kuten Ironmistress osaa päätellä, mutta se takaa silti oikeuden ylemmyyteen [mitä Ironmistress ei julkisesti sano ääneen] – sekä moraaliseen että uskonnolliseen ylemmyyteen.

. 

Taustalla siis piilee nimenomaan erittäin vahva maahanmuuttokriittinen lähtökohta, jonka perusta löytyy minun mielestäni vähintään yhtä paljon näiden kriitikkojen henkilökohtaisesta persoonallisuuden dynamiikasta [paikallisiin yhtenäisyys- eli perinnearvoihin fiksoituneista ennakkoluuloista ja muukalaisvihamielisyydestä] kuin tietyistä sinänsä todellisista ongelmista maahanmuuttajien integroitumisen suhteen.

.

Mitä muuta tämä kuitenkaan lopulta on kuin piilevää rasismia, joka juontuu jo paitsi pakkomielteisestä ÄO:lla todistamisen tarpeesta myös ja etenkin ÄO:n käyttämisestä yleisenä kriteerinä poliittisten päätösten systemaattiseksi ohjaamiseksi – ei ainoastaan älykkyysosamäärältään heikompien maahanmuuttajien torjumiseksi vaan ylipäätään koko yhteiskunnan hierarkisoimiseksi tiukkapipoisten nationalisti-arvokonservatiivien hysteeris-paranoidisen moraalikontrollin alaisuuteen.

. 

PS.

Älkää nyt älykkyysosamäärä-konservatiivit polttako päreitänne minun suhteeni, ettekä te minut tuntien enää poltakaan, koska olen teidän mielestänne ‘toivoton’ tapaus. Aion joka tapauksessa/kuitenkin ottaa seuraavaksi käsittelyyn punaviher-liberaalien arvopluralistisen ihmisoikeus-hössötyksen, josta on tullut tälle narsistiselle urbo-ryhmälle [urbaanit boheemit] konservatiiveihin kohdistuva ideologinen lyömäase vailla vertaa.

.

Itse en sellaista asetta käytä – tietenkään, koska minulla kyseessä olevasta asiasta sekä ‘korkeampi, syvempi että konkreettisempi’ käsitys kuin johonkin mielikuvituksellisen abstraktiin ihmisyyteen tai ihmisoikeuksiin vetoaminen. Kas kun eivät vetoa maailmakaikkeuteen. Sitä laajemmaksi ei enää voi universaalien oikeuksien alaa ja perustaa vetää. Mutta kuka pystyy samaistumaan edes eurooppalaisuuteen, ihmiskunnasta ja herra jumala maailmankaikkeudesta nyt puhumattakaan?!

. 

Myös urbot osoittautuvat tiukan paikan tullen teeskentelijöiksi eli he jopa halveksivat yksityisissä kannanotoissaan ghettoutumiseen aivan liian helposti ajautuvia muslimi-maahanmuuttajia, jotka eivät sitten millään ilveellä ota integroituakseen uuteen maahansa, joka sentään tarjoaa heille yllin kyllin oikeuksia, vapauksia ja hunajaa verrattuna heidän entisiin rosvojoukkojen kaappaamiin kotimaihinsa, joissa sisällissota on pikemminkin poliittinen status quo kuin väliaikainen poikkeustila.

. 

PPS.

Näin ‘meidän’ kesken sanottuna, juuri tämä on se kritiikki, jonka itse haluan esittää myös Erasmuksen kristillisyydestä päävaikutteensa ottanutta arminiolaisuutta kannattavalle Montaigne-Kemppiselle, joka on skeptisen mutta kristinuskoon päin kallellaan olevan humanismin kirkkain [?] edustajamme ainakin täällä Blogistanissa [Kemppinen is slippery as an eel. Only Christ could grab him]. 

*

[to be continued]

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Arminiolaisuus

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/06/paivan-mietelma.html

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/06/lukutaito-ao-ja-abstrakti-ajattelu.html

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510391372

http://www.amazon.com/Theological-Origins-Modernity-Michael-Gillespie/dp/0226293467

http://www.logos.com/product/17698/erasmus-and-luther-their-attitude-to-toleration

Rasismiefekti

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan päreeseen "Juutalaisefekti" ja sen kommentteihin.
(Korjauksia asiatietoihin 17.5)
*
puolimieli kirjoitti osuvasti iron maidenille:
'Kysyn uudestaan, että mitkä ovat ne "kaikki mittarit", joiden mukaan Israel on suoriutunut huonommin kuin länsimaat.'

Hän (minä) kiittää puolimieltä em. kysymyksestä, mutta haluaa huomauttaa, että iron maidenilla on todellakin 'ihan kaikki muuttujat hanskassa' - kuten ei näytä aina olevan esimerkiksi Suomen sinänsä hyvällä jääkiekkomaalivahdilla.

Mielenkiintoista muuten, miten intensiivisesti 'paikallisilla ei-muka-rasisteilla' kuten i-maidenillakin toistuu tämä sama ÄO-aihe, joka kuitenkin ilmiselvästi viittaa tiettyyn rotuhyeniseen 'tarpeeseen' - tarpeeseen 'puhdistautua huonosta perimästä 'läheisyydessään' - ikäänkuin tuo huono perimä 'tarttuisi' ja/tai pilaisi oman hyvän perimän edut.

Toisin sanoen - aina kun arvioimme huonoa ÄO:ta ja huonoa perimää (miten ne sitten eri muuttujineen keskenään korreloivatkin), pyrimme niiden 'edustajiin hajurakoa tehdessämme vapautumaan' tällä tavoin omasta traumastamme/oireestamme eli tosiasiasta, että kannamme perimässämme myös 'huonoja geenejä'', mutta jonka haluamme itsessämme kieltää.

Vai ei siis muka ole piilevä rasistinen motiivi näittenkin i-maidenin juttujen takana?

Rasisti on kuin mustasukkainen henkilö (mies tai nainen), joka ei lakkaa lyömästä puolisoaan, vaikka hänelle kuinka todistettaisiin, ettei tämä ole häntä pettänyt.

Näin on siksi, että rasistin ongelma piilee hänen oman projektiivisen fantasiamaailmansa epäonnistuneessa käsittelyssä: hän ei pysty koskaan hyväksymään omaa 'puutettaan/haluaan', joka ei koskaan täyty, ja joka saa hänet tuntemaan itsensä alamittaiseksi/epätäydelliseksi - asiaintila, joka muka johtuu häntä pettävän ja sortavan 'liian läheiseksi' muuttuvan/ttuneen ihmisen kyvyttömyydestä sekä pahasta tahdosta turvata ja antaa hänelle tuon puutteen/halun täyttymys.

Mustasukkaiselle ihmiselle tällainen 'henkisesti vajaa=paha' läheinen merkitsee kastroivaa (hänet 'mitätöivää') hahmoa.

Jotakuinkin samaan tapaan alemman ÄO:n omaavat ja siten ÄO:n suhteen sekä kulttuurisesti 'ylempänä' olevan omaa statusta 'kalvavat' etniset, kulttuuriset ja kansalliset ryhmät ovat muuttuneet rasistille kastroiviksi - toisin sanoen ne toimivat jatkuvana muistutuksena ja uhkana oman rotuhygieenisen (normaali-) 'mitan optimille/-sta'.
*
Mutta jos/kun ryhdyt tällaisesta perspektiivistä arvioimaan kaikki psykologiset muuttujat tieteellisesti testattaviksi havainto-objekteiksi palauttavaa preferenssi-utilitaristia, havaitset puhuvasi 'pyhälle tieteelliselle 'Kaaban' kivelle' (= iron-maidenin maailmakuva), joka ei 'reagoi' hyväksyvästi muihin kuin itseensä kohdistuvan palvonnan eleisiin.

Kyseinen 'kaikki mittarit ja muuttujat' hallitseva 'kohtalokas ylimieli' (tarkoittaa tässä tasan päinvastaista kuin Fr. Hayekillä) - joka ei siis lainkaan tarvitse/halua itseään ja muita ymmärtääkseen kommunikatiivisten (esim. loogisten ja performatiivisten) paradoksien tajua eikä torjutun dialektiikkaa - ignoroi käyttämäsi metodin pitäen sitä käydyn tieteellisen diskurssin kannalta sekavana että mystifioivana.

Havaitsetkin siis itse olevasi ikäänkuin puolihullu 'kokonaan "terveitten"?' seurassa.

Ja kenelläpä - etenkin juutalaisella - sekä tieteen, taiteen että filosofisen ja humanistisen alan intellektuellilla ei 1930-luvun Saksassa olisi omassa maassaan ja valloitetuilla saksalaisilla kielialueilla herännyt sama 'kammottavan vierauden tunne' - 'unheimlich' - sekä natsien taholta että oman ihmisarvoisen elämisen ja intellektuaalisen oikeutuksen suhteen.

Minulla herää sama tunne takkirautaa lukiessa: 'kauhistuttava outous ja vieraus'.

Epäilemättä myös hän kokee minun tekstini vieraiksi ja etenkin pätevästä tieteellisestä fakta- ja todistekielipelistä vieraantuneiksi.
Koska tekstieni 'vieraantuneisuus' on kuitenkin ironmistressin mukaan osoitettavissa tieteellisesti, hänen ei tarvitse turvautua tuohon epämääräisen runolliseen ja 'uhkaavaan' unheimlich-termiin - jonka tosin uskon vakaasti kuvaavan autenttisesti 'mistressin' sisintä itseymmärrystä suhteessa minun tapaani siirtää 'älykkyysosamäärä-kulttuuri-rasismi-aiherypäs totaalisti toisenlaisen ymmärrys- ja selitysparadigman piiriin, josta hänellä ei vaikuttaisi olevan sen suurempaa oivallusta kuin asesepillä (kaikki kunnia heidän käsityömestaruudelleen) siitä, miksi muun muassa ristiretket pyrittiin valheellisesti oikeuttamaan vedoten muslimien ja juutalaisten 'saastaiseen' luonteeseen ja saastaisiin tekoihin, jotka olivat häpäisseet sekä Pyhän kaupungin Jerusalemin että tappamalla Vapahtajan.
Selitykset nimittäin ilmaisivat paitsi roomalaiskatolisen kirkon omaa dogmaattista vallanhalua hereettisten liikkeiden suhteen, myös sen kulttuurista jälkeenjääneisyyttä, rappiota ja korruptiota verrattuna 1000-luvun Islamin kukoistukseen etenkin Cordobassa ja Toledossa, joissa renessanssi (ja uskontojen välinen yhteistyö) itse asiassa oli jo ottanut ensimmäiset merkittävät askeleensa - askeleet, jotka paavin kirkko sitten tukahdutti ristiretkeilyllään miltei pysyvästi.

Ristiretket olivat paavi Urbanus II tekosyy (monien muiden syiden lisäksi) ajaa liian kukoistava islamilainen (ja siinä sivussa juutalainen) kulttuuri ulos sekä Euroopasta (reconquista) että Palestiinasta.
Tosin ristiretket olivat yleisesti ottaen Rooman kirkon rankaisu- ja laajentumispolitiikkaa, joka kohdistui kaikkeen, minkä se koki uhkaksi tai otolliseksi käännytyskohteeksi.

Espanjassa Vatikaanin asiaa edesauttoi kuitenkin paljon, kun Iberian niemimaalle hyökkäsi vähän ennen ensimmäistä ristiretkeä hyvin aseistettu fundamentalistinen berberiheimo almoravidit, jonka kukisti jo 100 vuotta myöhemmin myöskin fanaattinen berberiheimo almohadit.

Nämä heimot murskasivat melko helposti sotilaallisen varustautumisen kustannuksella kehitetyn, aiemman, rauhanomaisten islamistien johdolla kukoistaneen espanjalais-islamilaisen kulttuurielämän.

Almoravidien ja almohadien aseellisesta voimasta ja oikeaoppisesta, islamilaisesta fundamentalismista oli siis Espanjan muslimien menestykselle ja yhtenäisyydelle lopulta pelkkää haittaa johtuen heidän fanatismistaan, sotaisuudestaan ja sisäisistä ristiriidoistaan - mutta ennenkaikkea juuri siitä, että kulttuurinen yhteistyö kristittyjen ja juutalaisten kanssa kiellettiin.
Paljoa eivät radikaalimuslimit ole näistä ajoista näköjään oppineet - jos sitten ovat oppineet mitään ylipäätään minkään uskonnot ja aatteen fundamentalistit.

Mutta takkiraudallehan tällainen historiankirjoitus on vääristelyä, koska kaikki muslimit ovat hänelle jo 'itsessään' aggressiivisia, 'vähä-älyisiä' ja uskonnolliselta kulttuuriltaan taantumuksellisia. Ristiretkien oikeutus taas lienee hänelle perimmältään täysin oikeutettu, mitä edellä esitämiini Urbanuksen reconquista-motiiveihin tulee.
*
Sanottakoon kuitenkin lopuksi vielä uudestaan: yksilön fantasioista kumpuavien kulttuuris-ideologisten käänteisperspektiivien pohtiminen, josta minä näitä älykkyyteen, geeneihin, elintasoon, rotuhygieniaan ja rasismiinkin liittyviä syiden ja seurausten verkostoa tarkastelen, ei liene takkiraudalle muuta kuin jonkinlainen älyllisen 'hulluuden' oire.

Tähän voin vapaamuotoisesti vastata Paavalin tavoin (ateenalaisille): jos te pidätte minua hulluna näin väittäessäni, niin mieluummin olenkin hullu kuin ryhdyn puhumaan vastoin sitä, minkä tiedän olevan Totuus enkä triviaalia kivikuvien ('tosiasioiden') palvontaa.

Mitä älykkyys todella on? Ovatko sopeutuvimmat ihmiset älykkäitä? Entä ovatko he onnellisia?

Kirjoitettu kommentiksi Mika Sipuran 25.10 julkaistuun mielenkiintoiseen päreeseen 'Se on joka toista sanoo'.

*
Tämän tekstin pääpointti on, että Evoluution kannalta älykäs ihminen voi olla syvästi onneton ja jopa itsetuhoinen - pääasia, että hän pärjää näennäisen hyvin - niin kauan kuin Evoluutio ryhtyy olosuhteitten muuttuessa vaatimaan toisenlaisia ominaisuuksia, jolloin aiemmilla ominaisuuksilla varustettu ihminen kuolee sukupuuttoon, ja joku toinen tyyppi tulee tilalle.

(En aio todistaa väitettäni tieteellisesti havainnoimalla vaan käyttämällä 'kognitiivista intuitiota', jonka yksityiskohtia en paljasta 'tekijänoikeuteen' vetoamalla - sanoipa Kemppinen tai Sipura mitä tahansa ;)

*
Miten tulee ymmärtää, että evoluutio toimii 'survival f the fittest'-periaatteella?

Mitä on olla 'fit' tietyssä evoluution 'paineessa'? Puhumattakaan siitä, mikä/mitä on 'the fittest'?

Nerokkaimmat ihmiset kun eivät välttämättä ole evoluution kannalta 'sopeutumiseen soveliaimpia' vaan usein kaikkein 'haavoittuvimpia' ja usein myös yksipuolisimpia ihmisiä lahjakkuudessaan.

Kohtalokkain paradoksi sopeutuvimman eloonjäämisestä keskusteltaessa lienee, ettei sopeutuvin yksilö - ainakaan lajien (lopulta myös ihmisen) säilymisen kannalta - näyttäisikään olevan 'kvantitatiivis-kuvallisesti' älykäs, teknologian luonut ja omaksunut länsimainen tai idän samaan teknologiseen kulutus/tuotanto-myllyyn sortunut innovaattori.

Minusta puhe älykkyysosamäärien merkityksestä evoluution kannalta on jälkiviisastelua, joka ajaa väkisin rasismin eli sosiaalidawinismin asiaa, ja että lopputulos on tätä menoa älykkään ihmisen - asuipa hän missä tahansa - kannalta tuhoisa.
Ennen tuhoaan hän tosin tulee alistaneeksi ja tappaneeksi tyhmempänsä - jos pystyy. Ja miksei pystyisi mikäli on älykkäämpi.

Entä onko hän sitten onnellinen?

Mutta mitäpä evoluutio ihmisen onnellisuudesta välittää. Sille on olennaista vain lisääntyminen. Meidän itsemme on siis välitettävä ja tiedostettava.
En pistäisi tällaista valintaa kovin herkästi evoluution piikkiin, koska sellaisella ei selitetä enää yhtään mitään tilanteessa, joka on suurimmalta osaltaan ihmisen kognitiivis-kielellis-kulttuurisen valinnan tulosta.

*
Reduktionistit vetävät kaniineja hatusta tässäkin asiassa väittäen silti samalla, ettei mitään taikatemppua tapahtunut. Kaikki on muka selitettävissä palauttamalla se tarpeeksi 'tieteelliselle havainto-abstraktiotasolle' - geeneihin ja evoluution 'lainalaisuuksiin'.

Epäileville Tuomaille osoitetaan lukemattomien tilastojen kautta, että näin on. Jos he eivät usko, heidät leimataan tietämättömiksi, ennakkoluuloisiksi ja tyhmiksi.

Viimein eli aina päädytään kuitenkin kausaliteettikäsitysten ja kehäpäättelyn määrittämisen loputtomaan epämääräisyyteen.
Tai sanokaamme, että rationaalinen ja metodinen määrittely sekä tutkimuksen ehtojen asettaminen kyllä onnistuvat. On sitten toinen asia, otimmeko huomioon kaikki ne muuttujat, jotka meidän olisi pitänyt huomioida, jottemme tekisi pahoja virheitä havaintojemme analyysissa.

Kirjoitan nyt periaatteellisessa mielessä - en esim. siitä, että kun ollaan lyöty lukkoon se, mitä kriittiseltä havaintometodilta vaaditaan, jotta se voitaisiin 'kanonisoida' tieteeksi, niin tuloksista voidaan silloin puhua myös tieteellisellä auktoriteetilla - totuutena.

*
Jos kerran älykkäiksi testatut kiinalaiset jäivät jälkeen eurooppalaisista aatteellis-kognitiivisen maailmankatsomuksensa vuoksi 1500-luvulta lähtien, niin pelkkä ÄO:han ei näin ollen selitä juuri mitään tästä arvoituksellisena pidetystä kulttuurikehityksen 'jälkeenjääneisyydestä' (jos se sitä todella oli?).

Kiinalaiset vain ovat vasta nyt omaksuneet ne arvot, joiden vallitessa länsimainen maailma on kehitellyt Valistuksesta lähtien 'Uljasta uutta maailmaa'.
Kyse on siis arvoista käsitteen laajimmassa merkityksessä. Miksi kiinalaisten arvot sitten 'jäivät jälkeen' - siihen en odota vastausta evoluutiobiologilta.

*
Oletetaan, että se vanha sanonta, jonka mukaan se, joka tietoa lisää, lisää myös tuskaa, pitää paikkansa, niin 'kannattaa' ilmeisesti olla hieman tyhmä, joka ei pysty omaksumaan tietoa tai oppimaan ja käsittelemään informaatiota niin paljon kuin esimerkiksi supermatemaatikko Gödel, jota von Wright nimitti nerokkaaksi mutta arkiasioiden suhteen täysin naiviksi - miltei lapseksi.

Gödel kuten kolleegansa ja tietokoneen isäksi mainittu Turing olivat arkielämässään todellakin ongelmallisia tapauksia psyykkisesti. Ei - sellaisista evoluutio ei pidä!

Julistankin Mika sinulta oppia saaneena uuden 'survival-kombinaation' Evoluution tulevaksi maksiimiksi: Survival of the most mediocre because they are the happiest people!

Näin hylkään myös Nietzschen sosiaalidarwinismilla 'flirttailevan' yksilöfanatismin (jonka mukaan ihminen voi kehittää luonnettaan 'suuremmaksi' - ikäänkuin lamarckistisesti), vaikka Nietzsche ei nimenomaan Darwinin survival of the fittest-oppia sellaisenaan hyväksynytkään enää myöhemmissä teksteissään, vaan kuten sulkulause osoittaa, edusti pikemminkin lamarckismia, joka on nykyään julistettu täysin epätieteelliseksi näkemykseksi biologien piirissä.

*
Älykkäät teknologian kehittäjät ja kasvatit eivät ole tajunneet onnellisuudesta kuin määrällisen puolen.
Sao Paulon slummien kasvatti tai se Mikan mainitsema hymyilevä ugandalainen pikku poika oivaltavat vaistomaisesti, että onnellisuudessa on kysymys paljon muustakin kuin rahasta ja teknologisesta romusta - joskin he haluavat ymmärrettävistä syistä päästä pois slummeista ja omaksuvat samalla helposti länsimaisen tekno-utopismin sekä jatkuvan kasvun ideologian - ja kadottavat siten käsityksensä onnesta.

Evoluutio (myös kulttuurievoluutio) on tähän asti suosinut älykkäitten ja röyhkeitten kristittyjen länsimaalaisten menestymistä, mutta 'times - they are a-changing' eli älykäs teknologiainnovaattori huomaa, etteivät hänen erityisominaisuutensa enää riitä edes maapallon lajien säilyttämiseen puhumattakaan, että hän kokisi itsensä onnelliseksi.

Jotain on mennyt pahasti pieleen. Mutta ehkäpä evoluutiobiologit todistavat senkin joskus juuri evoluution paineeksi. En vain hitto soikoon ymmärrä, mitä he silloin oikeastaan tulevat todistaneeksi.

Silti pyydän hartaasti:

Herra - älä ota minulta pois tätä tyhmyyttä, sillä ainakin saan sen kautta aavistuksen onnesta, jonka olemassaoloa ei tarvitse todistaa tilastoilla tai tieteellisillä tutkimuksilla, joiden jälkeen onni on enää pelkkä määritelmä tai lainalaisuus - ei enää ainutlaatuinen kokemus eli yksilöllisen tahdon ja universaalin nöyryyden välillä solmittu 'avioliitto'.