Kateellisen irvileuan ‘tunnustuksia’: ‘Tapaus K.’

Kemppisen ongelma: Miten kirjoittaa kokonais-informaatioteos tieteestä, taiteesta, oikeudesta, ovenkahvoista ja kameroista - siis koko kulttuurihistoriasta - yhdessä ainoassa blogitekstissä [noin 2:lla sivulla]?

. 

[versio 1]

.

Kemppisen pääasiallisena intentiona näyttäisi olevan koota eri aihealueista toiseen ‘harkitusti hyppimällä’ yhtenäinen jos ei näkemys niin ainakin ‘puoli-performatiivinen’ blogi-teksti. Vakuuttaako Kemppisen projekti ja jos vakuuttaa niin miten, on sitten ongelmallisempi asia [lukijalta pitäisi löytyä sivistyksellistä vastaanottokykyä, ei ainoastaan halua]. Kuten sanottu: ehkä ymmärrän Kemppisen intention, mutta en suinkaan aina hänen intentionsa lopputulosta eli kulloisenkin blogiteksti-rakennelman implikaatioita ja konnotaatioita [piilo- ja viitemerkityksiä]. Johtuuko nihkeä asenteeni puutteellisesta sivistyksestäni vai kateudestani ja pahantahtoisuudestani, vai molemmista, kas siinä pulma.

.

Olen totta kai erittäin, suorastaan mittaamattoman [ei mitään määrää] kateellinen Kemppiselle hänen ällistyttävän monipuolisista tiedoistaan ja taidoistaan. Mutta jos pelkkä kateus suuntaisi ja sumentaisi ymmärrystäni,  olisin tuskin enää aikoihin viitsinyt lukea Kemppisen koruompeluun rinnastettavaa mutta korkeammin sivistynyttä informaatiokieltä, jota hän opettajan sekä kansanvalistajan ominaisuudessa tahtoo ja myös osaa viljellä - on se sen verran ylivertaista muihin suomalaisiin bloggaajiin verrattuna. Kateus kritiikin lähtökohtaisena [joskin yleensä tietoisuudesta torjuttuna] motiivina ei toisi arviointiin mitään lisää vaan pikemminkin vähentäisi sen tehoa entisestään [onkohan noin?].

. 

Vertaan Kemppistä Montaigeen, jonka esseetaituruuden tasolle hän ei tyylillisesti ja ‘muotorakenteellisesti’ ainakaan blogeissaan yllä kuin ehkä hetkittäin. Kemppinen kyllä ‘hallinnoi’ ja soveltaa paljon suurempaa määrää informaatiota kuin Montaigne, mutta juuri informaatiomäärän ‘inflaatio’ näyttäisi ainakin osaltaan muodostuneen esteeksi tiiviimmälle esseeilmaisulle, jonka Kemppinen kyllä niin halutessaan hallitsee.

. 

Blogi-kirjoittelu [jolle ei edes periaatteessa voi asettaa tiukkoja muoto- tai sisältörajoituksia] ylipäätään näyttäisi kuitenkin kehittyneen ja hahmottuneen pikemminkin sivumäärältään rajattujen kolumnien ja aikalaiskritiikkien kuin sekä tyylillisesti harkittujen että sisällöllisesti tutkivien/pohdittujen esseiden kaltaiseksi ilmaisutavaksi. Kemppiselle sivumäärällinen rajaus vaikuttaa kuitenkin sopivan erinomaisesti, koska yllättävän hyvin hän on kyennyt säilyttämään korkean luettavuus- ja informaatiotason blogiteksteissään jo lähes kymmenen vuoden ajan.

. 

En seuraa blogien maailmaa enää kovinkaan paljon [en sitäkään vähää kuin vielä 7-8 vuotta sitten], mutta rohkenen silti väittää, että Kemppinen on bloggaajana täysin uniikki ilmiö Suomessa. Hän todellakin kykenee blogi-ilmaisun puitteissa hyödyntämään oppineisuutensa hämmästyttävää laaja-alaisuutta tavalla, joka näennäisestä ‘sekavuudestaan’ huolimatta on asiansa tuntevaa, harkittua ja johdonmukaista.

. 

Toinen vertailukohde on Egon Friedell, jonka kolmiosainen kulttuurihistoria on jo hiukan lähempänä sekä Kemppisen kirjoittajan karaktääriä että sisällöllistä monipuolisuutta kuin Kemppisen aatteellisen ‘sukulaissielun’ [cicerolaisen] Montaignen ‘fiktiivisemmin tai narratiivisemmin’ etenevää mutta koukuttavaa ‘opettavaisen’ tarinan kerrontaa. Kemppinen ‘hajottaa’ itseään eri teemoihin samaan tapaan kuin Friedell, joka yrittää tulkita ja hahmottaa historiaa eräänlaisena juoruromaanina, jossa jokainen uusi henkilö on ikään kuin oman romaaninsa päähenkilö. Historiallisten henkilöiden tarinat Friedell sitten liittää yhteen aatehistoriallisilla yleistyksillä, joista ei niistäkään puutu tyyliä ja hehkutusta muttei myöskään  liioittelua, kyynisyyttä ja puolueellisuutta.

. 

Luin Friedellin kolmiosaisen kulttuurihistorian [‘ensimmäisenä’] lukioaikanani ja 25 vuotta sen jälkeen uudestaan. Toinen lukukerta oli pettymys: Friedellin retoriikka ei enää purrut vaan tuntui pelkästään innostuneen reettorin mahtipontisuudelta ja sisällöllisesti ontolta. En jaksanut keskittyä kuin ensimmäisen osan puoleenväliin asti ja sen jälkeen valikoidusti pätkiin toisesta ja kolmannesta osasta.

. 

Kemppisen vahvuus ja/eli ongelma on samaa tyyppiä kuin Friedellinkin. Kyseessä on perimmältään [eksplisiittisesti tai implisiittisesti] makrohistoriallinen yritys mahduttaa ja esitellä [tulkinta on toissijaista ja retorista, historia kun on viime kädessä valtapelien ja yksittäistapausten kaaos] aivan liian suuri ja vaikea aineisto mikrohistoriallisesti rajatussa tilassa, yksittäisten tapauskertomusten ja teemojen kautta sekä päinvastoin eli yritys sijoittaa yksittäiset tapaukset suorastaan maailmanhistorialliseen kontekstiin, josta ei välttämättä ‘tolkkua’ ja koherenssia löydy [ainakaan Montaignen skeptisen tulkinnan mukaan].

.

Mutta käykö Kemppisen kuten Friedellin? Järsiikö ajan hammas hänetkin pelkäksi aikalaiskriitikoksi, joka 100 vuoden kuluttua kiinnostaa enintään jotain suomalaisen blogikirjoittamisen alkutaivalta tutkivaa ‘informaatio-historioitsijaa’? Kukaan ei enää innostu Kemppisestä vaan haukottelee lukiessaan hänen nyt latteiksi koettuja poeettisia allegorioitaan ‘einsteinilaisen’ ajan kääntämisestä taaksepäin tai suomentamiaan Catulluksen puolirivoja patetioita alkaen nopeasti etsiä uskottavammin koukuttavaa tekstiä [tämä on tietysti provokaatio: Catullus on OK, Einsteinista puhumattakaan]– vaikkapa juuri Montaignelta, joka tuskin koskaan lakkaa kiinnostamasta ihmistä, joka vielä 100:nkin vuoden kuluttua, jostain mahdollisesti ‘perverssistä’ syystä, harrastaa kirjallisuutta ja filosofista pohdiskelua [humanistisia aineita tuskin enää opetetaan yliopistoissa siihen maailman aikaan].

.

Kemppinen ei toki ole aivan Montaignen veroinen, ei ainakaan kirjoittajana eikä ehkä ajattelijanakaan [vaikkei myöskään Montaigne ole filosofisena ajattelijana kovin kiinnostava eikä loppujen lopuksi kohoa maailman kirjallisuuden huippujen tasolle [*]. Todella merkittävän taiteilijan ja ajattelijan tärkeimpiin ‘ominaisuuksiin, kykyihin, lahjoihin ja taitoihin’ kuuluu joka tapauksessa omaperäisen temaattisen rajaamisen eli omien hyvinkin persoonakohtaisten ja -lähtöisten ideoiden lähes pakkomielteinen hahmottaminen. Jopa Nietzschen ajattelun tilkkutäkistä löytyy ei ainoastaan huikeaa tyylitaituruutta vaan myös uudentyyppisen ajattelun ja miltei ‘profeetallisten’ ideoiden [niin hyvässä kuin pahassa] omaperäistä koherenssia, vaikkei sitä ihan heti oivaltaisikaan.

.

Ehkä en ole lukenut ‘kemppistäni’ tarpeeksi tarkkaan tai sitten en vain ole oivaltanut asiaa, mutta ajattelun ja tyylin suhteen en löydä häneltä kovinkaan paljon omaperäistä kontribuutiota. Silti hän on tällä hetkellä melko ainutlaatuinen ilmiö ei vain suomalaisessa blogi-maailmassa vaan koko suomalaisessa kulttuurikeskustelussa. Jos siis Kemppisen lahjakkuus ei ilmene niinkään ideoiden ja tyylin [Kemppinen toki kirjoittaa vaikeistakin asioista luettavasti ja kiinnostavasti] kuin suorastaan ällistyttävän hyvän muistin ja yksityiskohtien suvereenin hallinnan tasolla, niin omaperäisenä voi kyllä pitää koko hänen massiivista blogi-projektiaan, josta on jo nyt muodostunut kulttuuri-ilmiö.

.

[versio 2]

.

Kemppisen kunnanhimoisena tavoitteena on kirjoittaa asiapohjaista ‘aikuisviihdettä’ lähes kaikilta kulttuurin osa-alueilta. Aikuisviihdettä sen vuoksi, että eikö ihminen, joka haluaa proosallisen tai jopa  runollisen ilmaisun keinoin ‘selventää’ esim. Einsteinin suhteellisuusteorian käytännön implikaatioita ole jollain tapaa hieman ‘perverssi’. Hän herättääkin monenlaisia intohimoja aina älyllisestä ihastuksesta myötäsäälivään inhoon asti: a] ‘onpa tässä hämmästyttävän sivistynyt, ylivertaisen lahjakas, suunnattoman monipuolinen, intellektuaalisesti ihailtavan rohkea ja kaikkien asioiden [ellei vähän enemmänkin] suhteen pidäkkeettömän sanavalmis renessanssikulttuuri-nero’, b]’ sääli, että noin suuresti ja laajasti oppinut mies haaskaa resurssejaan ja lahjojaan kirjoittamalla aiheensa ja asiansa yksityiskohtien ylettömään paljouteen kadottavaa silppu-bulkkia ja pilkunviilauskamaa, jonka tehovaikutuksen perimmäinen motiivi paljastuu lopulta aina hampaitaan narskuttelevan ja narisevaäänisen narsistin ekshibitionistiseksi perversioksi eli pakkomielteiseksi haluksi ‘vilautella’ oman erinomaisuutensa ‘elimiä’. - - [a] ilmentää älyllisen kulttuuri-ihmisen vaivoin ‘sublimoitua’ loveen lankeamista intellektuaalisen shamaanin tekemien taikojen edessä, [b] ilmentää kateellisen ja pahantahtoisen irvistelijän inhoreaktiota [yleensä kyseessä on joku oppinut akateemisen ‘vertaisryhmän’ jäsen tai ihan vaan oppia saamaton perustason karvahattusuomalainen ‘barbaari’ Esson baarista (olen toki transkriboinut ja moderoinut ‘barbaarin’ alkuperäisen kommentin sanamuodot älyllisesti sivistyneempään ja moraalisesti siedettävämpään asuun].

*

[*] Skeptikot itsessään eivät ole kovin kiinnostavia ja hedelmällisiä ajattelijoita, mutta he pitävät filosofian ‘käynnissä’ eli loputtoman joskin samoja ongelmia hiukan erilaisista perspektiiveistä ja hieman erilaisella vokabulaarilla toistavan muutoksen tilassa.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/

http://en.wikipedia.org/wiki/Michel_de_Montaigne

http://fi.wikipedia.org/wiki/Michel_de_Montaigne

http://en.wikipedia.org/wiki/Egon_Friedell

http://fi.wikipedia.org/wiki/Egon_Friedell

‘Normatiivinen biotooppi’

Kemppinen kirjoitti päreessään ‘Tätä kirjaa et halua lukea’: ‘On minulla tähän vastaus. Jos kuvitteellisesti ja tämän esimerkin törkeyden myöntäen ajattelemme että tuo joukko tunnistettaisiin ja tuhottaisiin, mitä tapahtuisi sitten? Sen sijaan tulisi toinen 12 prosenttia, joka olisi aivan entisen kaltainen. Ja sen jälkeen kolmas.’ [....] Toinen selitys on, että yhteiskunta tarvitsee rupulijoukon ja pitää huolen, että sellainen aina on. Yhteiskunta on eräänlainen ”biotooppi”, jonka on välttämätöntä tyhjentää itseään.’

. 

1

Ajattelen ‘kuvitteellisesti’, ettei tuossa välttämättä ole eikä tarvita kahta selitystä vaan enintään ‘1½’. Jos ja kun evoluutio de facto ‘karsii epäkelvon aineksen’ [~ ‘tuo joukko tunnistettaisiin ja tuhottaisiin’, esim. 12%], niin ensimmäinen selityshän on silloin pelkästään toisen eli normatiivisemman [foucaut’laisessa merkityksessä] selityksen deskriptiivinen kuvaus eli se, mitä tapahtuu tilastollisesti mitattuna kaikkialla luonnossa, ei ainoastaan ‘ihmis-yhteiskunnissa’. 

.

Itse asiassa tässä ei ole kuin yksi selitys, koska kumpikin niistä voidaan ymmärtää sekä normatiivisesti että deskriptiivisesti.

. 

2

Esitetyn esimerkin kautta on ‘näppärästi’ päädytty Foucault’n tiedon arkeologian perusongelmaan eli kysymykseen siitä, milloin kontingentti säännönmukaisuus voi muuttua normatiiviseksi säännöksi [ja päinvastoin], jos rationaalisuudelle ei anneta transsendentaalisesti konstitutiivista roolia tai merkitystä [esim. ajatteleva/epäilevä itsereflektiivisyys [cogito substanssina] , autonomisuus, transsendentaaliset ehdot, Jumala jne.] vaan pidetään sitä pelkästään luonnossa ilmeneviä ja vallitsevia syy-seuraussuhteita heijastavana toistamisena kielessä ja kulttuurissa.

.

Miten ‘ihmeessä’ tällainen rationaalisuus[?] voi ylipäätään olla asioita ja ilmiöitä normatiivisesti konstituoivaa tai edes kognitiivisesti regulatiivista tietoisuutta, jos ihmisen kehityksessä ei oleteta jossain vaiheessa tapahtuneen ‘ontologista hyppyä’ vaistonvaraisesta ja ‘määrällisestä’ aistihavainnoinnista laadullisesti hyvin erilaiseen [itse]reflektioon, josta muodostuu havainnoille laadullis-ontologisesti aivan uudenlainen perusta.

.

Mikään naturalistinen evoluutiomalli ei pysty tätä kehitystä selittämään ajautumatta ristiriitaan omien metodis-ontologisten sitoumustensa kanssa [olettamatta siis jotain ei-naturalistista syytä]. Aristoteelinen hylemorfisuus tai mikään muukaan ‘strukturaalinen isomorfia’ ei nyt kelpaa selitykseksi, sillä Foucault pyrki Nietzschen tavoin eliminoimaan kaiken mahdollisen metafysiikan tiedon arkeologiastaan ja genealogiastaan.

.
3 

Mikäli tietoisuudesta esitettyjä ei ainoastaan ‘selvästi’ metafyysisiä vaan myös käsitteellis-rationaalisia oletuksia pidetään kielen luomina illuusioina, kieli pitää ‘hävittää’ pois sekoittamasta objektiivista havainnointia, eikä silloin riitä se, että kieltä viilataan muka eksaktimmaksi logiikan ja tieteen avulla vaan että kielestä ja sen käytöstä ‘luovutaan’ kokonaan, koska se on perustavien tietoisuuden ‘harhojen’ perimmäinen aiheuttaja: eräänlainen jopa tieteen antibiooteille resistentiksi muuttuva virus [‘älyllisiä hallusinaatioita aiheuttava meemi’]. Jos siinä samalla menisi ‘kyky’ inhimilliseen ajatteluun, niin entä sitten – saavutettiinhan empiiris-tieteellinen ‘totuus’.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2014/05/tata-kirjaa-et-halua-lukea.html

http://filosofia.fi/node/5351

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Archaeology_of_Knowledge

Non sequitur

Kemppinen kirjoitti päreessään ‘Valossa lumi’: ‘Raitiovaunun sijasta palailin kävellen ja mietin, miten mikään omat lakinsa ottanut, siis esimerkiksi elävä luonto ja sen toinen ilmentymä, epäorgaaninen luonto, ei ole turhaa.’

.

1

Sitaatin päätelmä saattaa olla oikea, mutta se ei seuraa perusteluista vaan ihan jostain muusta, sanokaamme vaikka optimismista, joka on luonteenpiirre eli kontingentti psykologinen ominaisuus eikä mikään looginen premissi. Sama looginen ehto pätee mihin tahansa uskonnollistyyppiseen uskoon. Mutta toistan: johtopäätös ei sinänsä ole väärä, se vain ei taatusti seuraa noista premisseistä. - - Vain fideismi voi ‘perustella’ rationaalisesti uskonnollisen optimismin: Tertullianus, Pascal, Kierkegaard [varauksin myös Kant] ja Wittgenstein ymmärsivät tätä ‘asiaa’ ratkaisevasti syvällisemmin kuin esim. stoalaisuuden evidentialistinen perinne [johon myös panteisti Spinoza tukeutuu]. - - Tosiasioista ei voi loogisesti johtaa etiikkaa ilman psykologista virhepäätelmää eli jonkinlaista uskoa [tosin myös Kantin kategorinen imperatiivi on osittain ‘uskon’ asia]. - - Uskoa toki voi ja ehkä pitääkin [eikä epäorgaaninen luonto ole turhaa], jos siltä tuntuu, mutta vain ehdolla: ‘quia absurdum est’. - - Pragmaattiset todennäköisyyspremissit/-syyt eivät kelpaa tässä alkuunkaan, kuten ne eivät kelpaa missään muuallakaan vakavasti otettavassa filosofiassa, mitä myöskään tieteellinen päättely [paradoksaalista tai ei] jo pelkästään matemaattismetodisen eksaktiusvaatimuksensa vuoksi ei ole. Matematiikka on syy-yhteyksien kuvailua, ei syy-yhteyksien ymmärtämistä, joka on kielen sisällä tapahtuva semanttinen eli ‘epätäydellinen’ tulkinta. - - Usko luonnon mielekkyyteen ei siis seuraa luonnosta itsestään vaan ihmisen psykologis-esteettisestä ‘mausta’. Loogisesti kyseessä on non sequitur par exellence. - - Tästä non sequiturista kuitenkin seuraa, että luonnollinen teologia [vanhan kirkon oppi, etenkin ortodoksisuus] on magian ja animismin 'atavistinen' jäänne, kuten kaikki evidentialistinen reduktionismi. - - Uskonnollinen usko kohdistuu syvimmiltään aina absoluuttiseen semanttiseen tyhjyyteen, jolle mikään – hienoinkaan informaatiokoodi – ei voi antaa sisäistä mieltä [intrinsic reason for being] ilman ihmisen henkilökohtaisesti ‘uskovan maun’ suomaa tuntua kyseisen ‘systeemin’ ikään kuin luonnollisesta metafyysisestä merkityksestä. Esimerkiksi geneettiseen informaatiokoodiin sisältyvä mieli’ on ihmisen sille ‘lahjoittamaa’ [vrt. myös Davidsonin semanttisen lingvistiikan ‘credo’: principle of charity] - ikään kuin teleologis-sisällöllistä [‘semanttista’] mielekkyyttä, joka ei sisälly itse ‘matemaattis-syntaktiseen’ koodiin [tai ole 'ihmeen tavoin annettuna' koodissa]. Luonnossa itsessään ei ole ‘mieltä tai mieliä’. Joka muuta puhuu, kävelee tukevasti ilmassa eli tyhjyyksien päällä, näkee näkyjä ja käyttää ahkerasti ‘metafyysistä’ mielikuvitustaan. – Hmm. - Haluan kaikesta skeptisismistäni ja eksistentiaalisesta kyynisyydestäni huolimatta toivoa, että tällainen ihminen olisi onnellinen, sillä vaikka olenkin ehkä pilkkaaja, sisimmässäni asuu pieni mutta hyvä ihminen. Minä nimittäin pidän kovasti esimerkiksi lapsista, koirista ja kissoista - - ;\.

.

2

Edellinen määrittely pätee myös Richard Dawkinsin omaan genomiinsa kohdistuvaan ‘tieteelliseen’ kunnioituksen tunteeseen, sillä ihminen, joka haluaisi haudata genominsa sukuhautaan [kuten Dawkins] edustaa psykologisesti samanlaista ihmistyyppiä kuin pyhiinvaeltaja, joka on ostanut itselleen esim. palan Jeesuksen varpaankynttä, jota palvoo pyhänä reliikkinä. Dawkins tietysti – naiivi epikurolainen empiristi kun on – palvoo genomissa omaa geneettistä itseään, kun taas pyhiinvaeltaja palvoo itseään Jeesuksessa [jota tämän varpaankynsi edustaa]. Kristityllä on kuitenkin identiteetti ainakin ja nimenomaan Jeesuksessa, kun taas Dawkinsilla ei oman julkilausutun empirisminsä premisseistä lähtien edes voi olla  identiteettiä, koska hänen solunsa muuttuvat jatkuvasti eikä identiteettiä voi tämänkään vuoksi havaita aistein tai vaikka mikroskoopein ;\]. Selkokielellä sanottuna Dawkins ei palvo kuin omaa narsistista altruismiaan, mikä tekee hänestä moraalifilosofisesti joko halveksuttavan tai jos oletamme, että hän on vilpitön – säälittävän - olennon [itse asiassa Dawkinsissa itää kaikkein salakavalimmin naamioitunut rasismi: 'tieteellinen totuus'].

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2013/08/valossa-lumi.html#comment-form

http://en.wikipedia.org/wiki/Principle_of_charity

http://en.wikipedia.org/wiki/Non_sequitur

http://en.wikipedia.org/wiki/Credo_quia_absurdum

Pokeria ja korkospekulointia

Paul Cézanne: The Card Players [1892]

[Oikeanpuoleinen kortinpelaaja ylemmässä kuvassa muistutti S.:n mielestä minua (näin siis vuonna 1971)].
*
Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen Valuvika melonissa.
*
Kemppinen kirjoitti: Rehellinen peli on pokeri, jossa kortit pidetään näkymättömissä korotuskierrosten aikana. Ne lyödään eli näytetään nokittamisen päätyttyä. Joku vie rahat, toinen korttipakan ja kaikki omat pistoolinsa. Sellainen on sivistynyttä. Pöytä on usein matkustajakodin oma.

1
Metaforaksi tarkoitetun joskin silti historiallista evidenssiä omaavan esimerkin mukaan [Akerlof ja Shiller, 2009] keynesläisen talouspolitiikan aikana [esim. 1940-luvulla] pelattiin huomattavan paljon bridgeä, joka vaatii yhteispelikykyä [erotuksena pokeri-kusetukseen] ja yhteisvastuuta partnerin kanssa. Muuten ei voida voittaa.

Holtittoman pikavoitto-liberalismin aikana [viimeistään 1990-luvulta lähtien] pelataan pokeria, jossa huonolla kädellä riskeeraava nokittaa jatkuvasti odottaen, että vastapelaaja passaa, jolloin nokittava saa potin ilman, että hänen täytyy paljastaa korttinsa [vastustajan huijaaminen riskeeraamalla kuuluu pokerin sääntöihin ja on jopa sen pelin varsinainen suola]. Kemppinen antaa näin ollen hieman yksipuolisen kuvan pokerin säännöistä.

Pokeripelistä on toki monenlaisia versioita, mutta oikeassa uhkapeli-pokerissa [jonka yleistä tyyppiä (en siis jotain yksittäistä peliä) tässä kuvaan] pelataan myös oikeasti mielettömällä riskillä. Eikä niitä käsiä siis välttämättä aina katsota/paljasteta pelin lopussa - [kertaus: jos kahdesta (jäljellä olevasta) pelaajasta toinen ei vastaa nokitukseen eli luovuttaa, jolloin hän tietysti menettää kaikki aiemmin sijoittamansa rahat, vastapelaaja saa potin automaattisesti eikä ole velvollinen näyttämään korttejaan].

Jos kortit aina katsottaisiin, niin peli menettäisi puolet jännittävyydestään [kävisi ilmi, kuka huijaa systemaattisimmin], koska täysin surkealla kädellä nokittava pokerinaama ei ajaisi itseään moiseen loppukatastrofiin vaan lopettaisi heti ensimmäisellä nokituskierroksella.

Kortit on nimittäin pakko katsoa siinä tilanteessa, jolloin toinen pelaajista maksaa viimeisillä pelimerkeillään toisen nokituksen [viimeinen nokitus-summa voi olla vain sen verran kuin vastapelaajalla on valuuttaa jäljellä] ja tätä loppuratkaisua on erittäin vaikea ennustaa ensimmäisillä nokituskierroksilla varsinkin usean pelaajan ringissä.

[Millainen on heikko käsi - siitä voidaan tietysti väitellä, joskin kyse enemmän pelaajan henkilöhtaisen riskinoton psykologiasta ja vasta toissijaisesti todennäköisyys-matemaattisesta faktasta].

Mutta rehellistä peliähän tämä on, kun kerran lakeja/sääntöjä noudatetaan - [eihän nyrkkeilykään ole väkivaltaa, koska siinä on säännöt ;\]. Nyt kuitenkin on niin, että heti kun tällainen riskinotto-mentaliteetti omaksutaan finanssi-eettiseksi maksiimiksi, muuttuu myös se, miten rehellinen peli ja rehellisyys moraalis-semanttisesti ymmärretään.

Jos toisen kusettamista pidetään bisnes-etiikassa pokeripelin tavoin pelin perimmäisenä sääntönä ja suolana, niin se romuttaa nopeasti koko kapitalistisen rahatalous-systeemin etiikan ja perusteellisesti.

Luottamuksesta tulee silloin pelkkä tyhjä sana, jonka merkitys kääntyy päinvastaiseksi, kuin mikä sillä yleensä ajatellaan olevan. Pelkän kulissi-luottamuksen vallitessa on sitten mahdollista järjestää bisnekset siihen jamaan, että kilpailijoita voi jallittaa siinä määrin kuin uskalletaan liikkua lain rajan tuolla puolen. Keinoja kyllä löytyy. Sitä varten on olemassa hyvin koulutettuja sekä kokeneita bisnes-lakimiehiä.

Ne, jotka toimivat [pokeri-]bisnes-luottamuksen varassa, olivatkin vain hyväuskoisia typeryksiä, jotka joutuivat maksamaan pokerinaamojen riski-paskalainat. Siis viime kädessä veronmaksajat, jotka uskoivat demokratian olevan kansanvaltaa ja kapitalismin reilua peliä, mitä se muodollis-juridisesti näyttääkin olevan, mutta vain näyttää - [lukekaa siis tarkoin se erittäin pienellä painettu siitä sopimuksesta! John Fogerty ei lukenut, hyväuskoinen kun oli ja luotti suullisiin lupauksiin].

2
Kun finanssitalous päästettiin lopullisesti korko-spekuloimaan mahtavia voittoja talouttaan heikommin hoitaneitten manana-maiden [kuten Ironmistress niitä kutsuu] valtioveloilla [ikäänkuin nuo velat olisivat jonkun ihmisen reaalista omaisuutta eivätkä tyhjyydessään pelkkiä luotto-abstraktioita], on valittu linja vähän liiankin selvä. Kiteytän sen poleemisen vertauskuvan kautta vielä kerran seuraavasti.

Siinä, missä juutalaiset ennen muinoin uhrasivat eläimiä vuorenjumalalleen, siinä he [ja heidän arjalaiset kolleegansa] uhraavat nykyään ihmisiä pankeilleen.

Pääoma vaatii ihmisuhreja - muuten seuraa kaaos. Tämähän oli jo animistista talousmetafysiikkaa harjoittaneitten ennustaja-ekonomistien käsitys kosmoksen voimien suhteesta ihmiseen - niitä piti lepytellä - - miten modernia!

Pankeista on [paradoksaalista tai ei] tullut etenkin keynesläisen talouspolitiikan aikana[!] entistä suurempia [epä]jumalia. Olemme jatkuvasti survival-matkalla [kuplasta kuplaan] kohti kartelli-kapitalismia [pääoman kasautumista], jonka lonkeroiden kuristava syleily tulee vähitellen lamauttamaan markkina-demari-valtioitten viher-oikeistolaista keskiluokkkaa elähdyttäneen työmoraalin ja työmotivaation lähes olemattomiin.

Alin rupusakki elää nipin napin ja täysin tarpeettomana yhteiskunnan marginaalissa kupongeilla/kansalaispalkalla, mutta heiltä ei vaadita mitään - ei myöskään osallistumista kapitalismin saatanallisen myllyn pyörittämiseen [ehkä he ovat siinä mielessä jopa onnellisia ghetoissaan].

Tulevaisuuden kapitalismi synnyttää yhä enemmän suhteellista mutta myös enemmän absoluuttista köyhyyttä, koska jo pelkästään automaation vaikutuksesta lisääntyvällä rupusakilla ei kukaan tee mitään. Ilmeisesti köyhälistö tullaan siirtämään omiin reservaatteihinsa rikkaitten linnoittautuessa omiin luxus-linnoihinsa. Keskiluokka siinä välissä tekee töitä [jopa kahta tai kolmea työtä] massiivisen orjalauman tavoin - yhä tehokaammin ja stressaavammin, suhteellisesti yhä pitempään ja yhä pienemmällä palkalla.

3
En ole huomannut, että Kemppisellä olisi mitään perustavasti kriittistä sanottavaa tällaisesta menosta. Mutta jokin trauma Kemppisen kengässä kuitenkin poliittisesti hiertää. Se trauma personoituu Erkki Tuomiojaan, joka saa kantaakseen lähes kaikki demarien synnit [Eero Heinäluoma kun on Kemppisen mielestä kai liian tyhmä edes marttyyriksi].

Kemppinen on omaksunut kaikkitietävän kulttuuripersoonan roolin, jonka läpi hän katselee ympärilleen lievästi kyynisen juristin ja maailmoja hallitsevan kulttuurihistorioitsijan silmin kuin jumala vahingossa luomaansa universumia - hieman halveksien - että mitä tulikin tehdyksi - - . Mutta täysiveriselle narsistillehan [jollaisia erittäin lahjakkaat ihmiset yleensä ovat] mikään ei ole täydellistä eikä riittävää.

Kemppisen huikean tietäväinen 'rupattelu' [joksi hän blogipuheitaan osuvasti nimittää] pyrkii useimmiten tietoisen harkitusti peittämään kirjoittajan todellisen karvan [mikä strategia vaatii erityisen vieraannuttamis-tekniikan hallintaa, mutta sen Kemppinen on tietenkin oppinut juridiikasta, jossa mitään ei sanota suoraan], mutta ei onnistu kätkemään ideologista linjattomuuttaan [eli demaripohjaista raha-pragmatismia], jonka aatteellis-mentaalisena sylttytehtaana toimii Suomen konservatiivisimman modernistin eli Mika Waltarin resignoituneen pidättyvä stoalaisuus lievästi väsähtäneellä eksistentialismilla leppoisan ja maltillisen kyynisesti höystettynä - [kaikki kunnia silti jälleen Camus'lle, joka kuuluu tähän samaan mentaaliseen leiriin].

En ole kuluneitten blogivuosien aikana vieläkään oivaltanut Kemppisen ajatusmaailman peruspointtia [joten hän lienee onnistunut ainakin minun suhteeni], vaikka pidänkin häntä ihan oikeasti 'puukon [sic] ja tolkun miehenä' ;\]. - Tämä sanottakoon sekä kaikella kunnioituksella että kaikkein väkevimmällä chilipippurilla maustettuna.
*
http://kemppinen.blogspot.com/2011/04/valuvika-melonissa.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Paul_C%C3%A9zanne
http://en.wikipedia.org/wiki/Paul_C%C3%A9zanne
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pokeri
http://timoharakka.blogspot.com/2011/03/elammeko-markkinayhteiskunnassa_23.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Animal_spirits_(Keynes)
http://www.ibiblio.org/wm/paint/auth/cezanne/players/
http://www.paintings2enjoy.com/index.php?action=gallery&prefix=c

TOLKUTONTA KOHTUUTTA

Kuvissa eräitä maailman historian arvostetuimpia pasifisteja

[Kielimafian korjauksia, tarkennuksia ja lisäyksiä- viimeksi 17.9 - ; (fucking typos - niitä jää tekstiin aina, eikä niitä kaikkia huomaa, ellei varta vasten ryhdy seulomaan kuin kone, mikä on helvetin ikävystyttävää hommaa.]
1
Keskeneräiseksi jäävä/tarkoitettu kommentti Kemppisen päreen Liikkeen lakkaaminen [14.9] aiheuttaman ihmetyksen inspiroimana.
*
Kemppinen kirjoittaa:
Katkeruus ja kapinointi tulkitaan tätä nykyä syvällisyydeksi. Meiltä ovat kaatuneet suuret kertomukset, kuten sosialismi ja psykoanalyysi. Ne osoittautuivat virheellisksi, riittämättömiksi, eri tilanteissa vaarallisiksi.
Siten ennen kaatuivat suuret ajatukset. Danton ja Robespierre eivät miettineet tulosvastuuta eivätkä tehokkuutta. He halusivat nähdä verta, ja näkivät. Omansakin olisivat nähneet, ellei kaula olisi samalla katkennut. Ennen tätä pyyteetöntä murhanhimoa he - ainakin Danton - olivat tavoitelleet vapauden ja tasa-arvon ajatuksia. Veljeys kuuluu mielestäni tasa-arvoon, ja siskoudesa ei puhuttu mitään.
Luultavasti viimeinen suuri ajatus, pysytelläksemme vaihtelun vuoksi poissa uskontojen piiristä, oli liberalismi. Jos ihmisille annetaan esimerkiksi oikeus puhua suunsa puhtaaksi, tullaan kuulemaan paljon hyödyllistä puhetta. Aate oli nähtävissä säilöttynä ikään kuin pullossa kelluva alkio vielä aikansa, vaikka sen toteuttamisesta oli vähin äänin luovuttu.
*
[Tämä sitaatti-kohta ei tee täyttä oikeutta ihmettelylleni. Viittaan nimittäin päreessäni kyseiseen K:n kirjoitukseen kokonaisuudessaan, sen kaikessa sinne tänne poukkoilussaan. Lainauksen käyttötarkoitus ilmenee kuitenkin myöhemmin tekstissä.]

2
Joko tässä(kin) Kemppisen päreessä piilee jokin salattu tai vähemmän salattu [provosoiva] koodi, jota en ymmärrä tai sitten siitä ihan oikeasti puuttuu punainen lanka - mitä väitettä en tosin kovin helposti itsekään usko.

Vähintäinkin kirjoittajalla lienee kainalossaan maneeriset ketunhäntä-intentionsa - ja nimenomaan juuri silloin, kun hän johdattaa ajatuksia 'väärään' suuntaan eli/tai tietoisesti eksyttää.

Toisaalta tällaista kirjoitustapaa voisi nimittää kalojen houkuttelemiseksi onkipaikalle heittelemällä kaiken maailman ryynejä tai puurohiutaleita veteen. Joku sintti niihin aina tarraa, kuten on tarkoituskin.

Nietzsche nimitti kirjoituksiaan kerran ongenkoukuiksi. Jos ei sattunut tulemaan kaloja, niin vikahan oli kaloissa, ei onkimiehessä. - Ei asia nyt ihan niinkään ole. Hyvä kalamies osaa valikoida ja vaihtaa syöttiä etenkin silloin, kun hän haluaa vain tietynlaisia kaloja.

Mutta Kemppinen taitaa olla yhtä kaikkiruokainen kuin kirjoituksensakin. Mitä nyt psykoanalyysi, sosialismi ja ylipäätään kaikki poliittisilta ideologioilta kalskahtavat aatteet saavat liberaali-pasifistilta mappi Ö-tuomion.

Saldoksi jää yhä silti kokemani hämmennys ja ihmetys: onko tässä mitään punaista lankaa vai onko tämä vain yhden aivan liikaa lukeneen fakki-idiootti-professorin loputonta yksinpuhelua jatkuvasti joka suuntaan laajenevan makropalapelinsa osien kanssa?

Jos kuitenkin [kuten olen ollut ymmärtävinäni] jonkinlainen kohtuu ja tolkku [kuten olen ollut huomaavinani] perimmältään ilmentävät Kemppisen [minimaalista] maailmankatsomusta [hiljainen usko poleemisella besserwisserillä?!], niin sen voi toki hyväksyä.

En vain aina käsitä, miksi tuon tolkullisuuden ilmentämiseen tarvitaan niin jumalaton määrä kaikenmaailman krääsää puukoista putkiradioihin, valokuvauskameroista karttoihin, kirjoista, lakipykälistä, poliitikoista, taiteilijoista, tiedemiehistä [ylipäätään puuduttavuuteen asti loputtomista historiallisten detaljien kanssa näpräämisestä] aina kauhavalaisten pornovitsiperinteeseen asti.

Kemppinen siis tasapainoilee niinkuin tuomarilta kai odottaa sopiikin loputtoman evidenssi-kaaoksen sekä yksinkertaisen, selkeyteen pyrkivän kohtuun ja tolkun [common sense-]periaatteen välillä. Silti hänen paaninen kiinnostuksensa kaikkia niitä yksityiskohtia kohtaan, jotka kulttuurihistoriassa vähänkin kiiltävät [kuin harakalle lusikat], ei vakuuta nimenomaan tolkullisuudellaan.

Meillä kaikilla on heikkoutemme ja Kemppisellä tuo heikkous on ollut ottaa selville jokaikinen kulttuurihistoriallinen pikkuseikka ihmiskunnan historiassa.

Heikkouksiimme on kuitenkin aina syvälliset ja persoonalliset syynsä. Juuri sitä tosiseikkaa minä en kiellä - en varsinkaan itsessäni, joskin tässä yhteydessä tarkastelen minua monin verroin oppineempaa ja lahjakkaampaa kielimiestä, juristia sekä professoria.

Kysynkin ilman sarvia ja hampaita: miten suuresta deprivaatiosta [narsismilla paikatusta alemmuuskompleksista: 'mä olin lentäjän poika, kai sankari viel itsekin'; - mutta sankaria Kemppisestä ei koskaan tullut ja se riipoo hänen sieluaan] lopulta kertookaan alinomainen ja piintynyt tarve muistuttaa muita omasta informaation prosessoinnin ylivoimaisesta hallinnastaan [tosin sellaista lahjakkuus kai jossain määrin aina on: narsistinen projekti].

Mutta riittääkö pelkkä arkinen, kokemuksen kasvattama tolkku ja kohtuu näin käsittämättömän laajasti oppineen ja myös kokonaisuuksia hahmottamaan kykenevän [ei siis pelkästään sirpaleita keräilevän], jopa viisaan ihmisen ainoiksi aatteiksi silloin, kun vastassa on kulttuuri-avaruuden loputon pirstoutuneisuus - myös moraalin ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden alueella?

Riittääkö pelkkä hiljainen uskonnollisuus, maltillinen liberalismi ja ehdoton pasifismi elämänkatsomukseksi maailmassa, jossa hallitsevat Björn Wahlroosin kaltaiset kapitalisti-narsistit?

Eikö buddhalaisuuden, Saarnaajan, Mika Valtarin - jopa Camus'n [rauha hänelle] ja peräti Jobin edustama stoalais-apaattinen, ateismin ja teismin välillä epätoivoisesti keikkuva maailmakatsomus ole pelkkää resignaatiota eli henkistä väsähtäneisyyttä ja katkeraa alistumista [tämäkö muka lopullista viisautta elämästä?], joka vaieten ja voimattomana joutuu lopulta hyväksymään [koska on luovuttanut taistelun] vähäosaisiin ja heikkoihin ihmisiin [ikäänkuin resignoitunut itse väistämättä kuuluisi heihin] kohdistuvan sorron ja murhaamisen?

3
Alun sitaattiin nyt palatakseni, huomataan, että Kemppiselle läheisiä aatteita ovat sekä liberalismi että pasifismi, joista ensin maninittuun on jopa suoranainen pakko soveltaa tolkkua, sillä täydellinen sananvapaus kuten suora demokratiakin on niin sanotusti varsin mutkaton tie diktatuuriin - ainakin roskakulttuurin diktatuuriin, jonka pahis ei kuitenkaan ole vain populistinen ja ennakkoluuloinen kansa vaan pikemminkin suuri raha, joka ei piittaa ylevistä aatteista vaan eniten tarjoavan rahasta.

Ei tarvitse kuin katsella [mikäli kestää sen kidutuksen] viisi minuuttia mainoksia, niin havaitsee, mikä on pelin henki: tuotteiden myynnin kohteille puhutaan kuin he olisivat hyväuskoisia lapsia, turhamaisia naisia, typeriä macho-miehiä tai muuten vain arvostelukyvyltään vielä kehittymättömiä ja siten hyväuskoisuudessaan höynäytettäviä kulutusrobotteja.

Tuo kuvottavan imelä sensitiivisyys, jolla katsojaan ja kuulijaan vedotaan esim. terveysvaikutteisia tuotteita tai ihan vain makkaralenkkiä mainostettaessa, saa minut ajoittain raivon partaalle. En kestä sitä paskamaisen mielistelevää alentuvuutta, jolla mainostaja-kauppias minuun suhtautuu.

Hänellä ei selvästikään ole puhtaat jauhot pussissa, koskapa yrittää tehdä vaikutuksen aivan muilla viittauksilla/vihjauksilla kuin itse tuotteeseen konkreettisesti liittyvillä faktoilla - esim. seksi, terveys, status, mässäilytaipumus, turhamaisuus, jotka houkuttavat fantasia-/ideologiatasolla erilaisia halujani tai pönkittävät [jälleen fantasia-/ideologiatasolla] epävarmaa itsetuntoani ja turvallisuudentarvettani.

Toisin sanoen [vielä kerran] - tässä psykokulttuurin ihmemaailmassa minulle siis yritetään myydä jotain aivan muuta kuin itse tuotetta: fantasiaa, elämystä, ideologiaa eli ylipäätään illusorista humpuukia, jota ilman en muka tule toimeen muiden ihmisten kanssa eläessäni.

Paskan marjat! Tulen toimeen ilman ainoatakaan möreä- tai mielistelevä-äänisen sirkus-mainospellen vautsivautsin-kivaa hakumakupalaa bonuslisukkeilla! - Vedä vitt - eh - pimppa ohimoon pelle! Mä säädän nyt äänivoluumin nollaan. Goodbye.

4
Me elämme jo siinä - pakkoneuroottisessa kulutuskapitalismissa, jossa tavallisten kansalaisten on kohta täysin mahdotonta erottaa viihde-populismi-roskaa aidosti merkityksellisestä kommunikaatiosta ja ajattelusta [periaatteessa näin on tietenkin ollut aina, koska indoktrinaation erottaminen objektiivisesta totuudesta on perkeleellisen vaikeaa ellei mahdotonta].

Poliittisen kontrollin ja vapauden ärhäkkä kärppä - julkinen mediakaan ei demokratian ja liberalismin laatua takaa, koska median moraalin voisi sekä ironisesti että kirjaimellisesti rinnastaa monissa porno-clip'eissä usein käytettyyn typerän houkuttavaan kielikuvaan nuorista naispornoilijoista [etenkin (puoli-)amatööreistä] - melkein joka kolmas heistä on nimittäin dirty innocent.

Samaan tapaan lehdistö on yhtä aikaa avointa ja kyynistä eläen ikäänkuin kahta elämää: viattoman uteliaan neitsyeen ja likaisen pano-huoran. Ja kuten niin monesti, pelkkä viattomuus [kriittisen ja tutkivan journalismin lähtökohta] ilman laajempaa ymmärrystä [ja etenkin ilman halua/kykyä/uskallusta otaa EI-asenne] tiedottamisen etiikan taustalla vaikuttavista ideologis-taloudellisista voimista ajaa innocentin tiedottajan dirty-hommiin ennenpitkää lopullisesti [usein jopa tuosta ymmärryksestä huolimatta, koska perhe on elätettävä, uusi auto ostettava, kesämökkiä remontoitava jne.]..

Jos minä joutuisin tienaamaan leipäni journalistina, liittoutuisin heti terroristien ja islamistien kanssa. Ainakin pystyisin herättämään silloin reaktioita, joiden paljastava analysoiminen olisi huomattavasti opettavaisempaa ja ehkä jopa poliittisesti aktivoivampaa kuin esim. sinänsä arvostettavan ja tiukan MOT-ohjelman [vielä kerran: MOT on kovan tason journalismia] aikaansaamat hässäkät, jotka työllistävät enintään ja pelkästään lakimiehiä.

Poliitikkojen kun ei meillä tarvitse pelätä muita mokia kuin kevytkenkäisten naisten tai raskaspolkimisten miesten kanssa seurustelemista. Lahjusmokista lakimies heidät kyllä pelastaa, mutta kansan journalismi [7-päivää-lehdistö] ei anna anteeksi, jos loukkaat sen puritaanis-sensitiivis-populistisia ennakkoluuloja eli yleistä mielipidettä.

5
Pasifismia Kemppisenkin lienee sen sijaan pakko soveltaa ei-liberaalisesti eli ehdottomasti [ilman ehtoja, dogmaattisesti], sillä eihän rauhan aatteen kannattaja voi ryhtyä kohtuulliseksi pasifistiksi, ellei hänen tarkoituksenaan ole tietoisesti parodioida Erno Paasilinnaa tai ellei hän ole hyväksynyt periaatteekseen, että isänmaan aseellinen puolustaminen ei ole intentoitua tappamista.

Rintamalla jopa maltillisen pasifistin olisi nimittäin mahdollista ampua ryssää silmien välliin ilman tappamistarkoitusta. Jos uhrilta kuitenkin henki lähti, niin vika oli uhrin/vihollisen - ei isänmaan puolustajan.

Kemppinen lienee silti - kaikista epäilyistäni huolimatta - pysyvästi vakaumuksellinen rauhan mies.

Hmm.

Vielä viimeisen kerran hannatakseni [homo marisija käy taas tosi hitaalla] väitän, että todella vittumaisilla tyypeillä ei kuitenkaan taida olla muuta vaihtoehtoa kuin pasifismi [kuten yksityiselämässään paskamaisella ja sadistisella Bertrand Russell'illa], mikäli heillä vähänkin järki pelaa.

Mitään yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvää poliittista maailmankatsomusta Kemppisellä ei silti ole - paitsi tuo hiljainen kristillisyytensä, jossa ei tarvitse sitoutua muuhun kuin lähimmäisenrakkauteen - jota edustivat aikoinaan myös katoliset [myönnän: he olivat äänekkäitä] conqistadorit.

Kemppinen on siis poliittisesti opportunistinen konsensus-intellektuelli par excellence.
*
Tämän kaiken eksentriseltä kuulostavan [kai] halusin näillä höpinöilläni sanoa. - - Hetkinen - yksi tarkennus vielä.

Mutta minä en ole rauhan mies. Minä rakastan vihata. Voimakkaasti ja koko sielullani. Hautaan asti. - - Ellen sitten synny uudestaan insinöörinä, kultakauppiaana tai mainosmiehenä ja ryhdy markkinoimaan sielukkaan lipevästi matalalla dressman-äänelläni [minulla on vaikuttava ääni, sanoi Meri Unkuri] takkirautaa rakennusfirmoille - - -

EI - EI MISSÄÄN NIMESSÄ! EN TAHDO SYNTYÄ SEURAAVASSA ELÄMÄSSÄNI INSINÖÖRIKSI, KULTAKAUPPIAAKSI TAI MAINOSMIEHEKSI! ENNEMMIN SYNNYN VAIKKA KALEERIORJAKSI MUTTA KAIKKEIN MIELUITEN TERRORISTIKSI, JOKA RÄJÄYTTÄÄ NEWMONT MINING CORPORATIONin TOIMISTOKOLOSSIT DENVERISSÄ TUHANNEN PÄREIKSI! - SIIHEN LOPPUISI AINAKIN KAKSI INTIAANIEN KANSANMURHAA - TOINEN PERUSSA JA TOINEN USA:N NEVADASSA, JOISSA NEWMONT OSTAA MAAT PUOLIPAKOLLA PILKKAHINTAAN JA SAASTUTTAA NE HÄPEILEMÄTTÖMÄSTI KULLANKAIVUU-KOLONIALISMILLAAN.

DIXI

PS.
Eikö olekin kummallista, että ihmiset alkavat pelätä toisiaan sitä enemmän, mitä suuremmaksi heidän vapausoikeuksiensa [sananvapautensa, liikkumisensa jne.] määrä kasvaa liberaali-demokraattisissa yhteiskunnissa?

Elämme tilastollisesti ottaen turvallisimmassa Suomessa kuin koskaan, mutta asenteemme ovat silti muuttuneet vainoharhaisemmiksi.

Onko tästä pääteltävä, että liberaali-kapitalistisen ajattelun perusta eli oletus ihmisten perimmäisestä hyvyydestä [sosiaalisuudesta] ja rationaalisuudesta [autonomisesta harkinnasta] päätöksenteossaan on pikemminkin tiettyä intressiä [kapitalismia] palveleva myytti kuin naivin rousseaulaisen ihmisuskon ilmentymä kuten anrkisti-sosialisteilla.

Näin siis kapitalismi/kapitalisti rakentaa ideologista myyttiä vapaasta valinnasta toimien samalla itse aktiivisesti irrationaalisten ja pakottavien uskomusten kauppiaana.

Itse asiassa koko kapitalistinen talousjärjestelmä, joka reaalitalouden muuttuessa yhä suuremmassa määrin finanssitaloudeksi [abstraktilla rahalla spekuloinniksi luottokorttimaailmassa] on silkkaa uskomuspeliä ja mielikuvaelämää, joka ajautuu aina vain syvemmälle myyttiin/ideologiaan, jossa vapaus legitimoidaan positivistisen oikeuskäsityksen tyhjillä säännöillä, ja joilta tuon tyhjän proseduraalisuuden vuoksi puuttuu sisällöllis-normatiivinen uskottavuus ja arvo-auktoriteetti.

 [Positivistisessa oikeudessa (oikeuspositivismissa) oikean menettelyn katsotaan riittävän takaamaan oikeuden(mukaisuuden) toteutumisen. Oikeudenukaisuus on siten aina pelkkä äänestyksen tulos, ei traditioon liiallisesti sidotun tai mielivaltaan mahdollisesti sortuvan eettisen sisällön määräämä. - Valitettavasti tällainen oikeuskäsitys kadottaa kosketuksensa totuuteen/moraaliin, joka on aina rehellisesti puolueellinen. Proseduraalisessa positivismissa puolueellisuus onnistutaan nimittäin kätkemään 'oikeaan/puolueettomaan' menettelyyn tavalla, jota ei voi kyseenalaistaa kuin poliittisesti, perustuslakia muuttamalla].

Kapitalistisen riiston juridinen oikeutus perustuu siten viime kädessä positivistiseen ihmis- ja oikeuskäsitykseen, joka heijastaa valistuksesta alkanutta arvojen ja normien korvaamista [luonnon-]tieteellisen asenteen [naturalismin] dogmatiikalla.

Onkin irvokasta ja ihmisarvoa alentavaa, että kulutusnautinnon pakossa elämistä kutsutaan vapaudeksi. Eikö pikemminkin ole häpeäksi liberaali-demokratian eettiselle uskottavuudelle, että lait ja ihmisoikeudet, joilla yksilön vapaus muka taataan, antavat samalla oikeuden orjuuttaa ja jopa murhata ihmisiä tuon saman vapaus-periaatteen nimissä [ks. jälleen Newmont Mining Corporation].

Kapitalismi itsessään on myytti ja myytinrakentaja. Se on kaiken lisäksi vaarallinen ja valheellinen myytti, joka kyllä perustuu ja rakentuu liberalismiin sekä pasifismiin [pakotettuna rauhana, ei muuten], mutta päinvastoin kuin halutaan aatehistoriallisesti markkinoida, kyseessä ei ole mikään eettisesti korkeampitasoinen toiminnallisen kommunikaation malli vaan massiivinen mystifikaatiosysteemi, jossa kaikella on [markkina-]hintansa - etenkin vapaudella sekä pasifismilla.
*
Vapaaseen mielikuvamarkkinointiin perustuva finanssi-spekulointi vaatii jopa avoimesti uskoa ja luottamusta itseensä. - Voisiko siis mikään olla julkeampaa kuin Björn Walhroos harmittelemassa, ettei häneen uskota ja luoteta!? Wahlroosissa nimittäin ruumiillistuu kapitalistisen etiikan valhe - sen täydellinen romahdus subjektiiviseen egoismiin ja rasismiin!

Mutta hei! minulle huomautetaan, Nallehan on itse asiassa rehellisistä rehellisin, mitä kapitalismiin, sen toimintaan ja etiikkaan tulee. - - Ah - todellakin. Olenpa minä tyhmä ja epäoikeudenmukainen häntä kohtaan. Anteeksi Wahlroos. Jatka vain samaan tyyliin. Ole rehellinen. Niin minäkin [älkää siis enää ihmetelkö, jos kannatan mieluummin konflikti- kuin konsensusteorioita].
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/09/liikkeen-lakkaaminen.html
http://www.hs.fi/juttusarja/salmi/artikkeli/Homo+marisija+k%C3%A4y+hitaalla/1135256407640
http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Saska+Saarikoski+Saa+puhua+tyhmi%C3%A4/1135249160984
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Bj%C3%B6rn+Wahlroos+uhkasi+muuttaa+Suomesta+verotuksen+takia/1135260172385
http://ripuli-suurimouhijrvierikoisnumero.blogspot.com/2009_08_01_archive.html
http://www.kristillinenrauhanliike.fi/archives/tag/pasifismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oikeuspositivismi
http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=0h&oq=ne&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=newmont+mining+corporation

Kukkahattusedät, populismi ja kunniallinen politiikka

1
Koska en Bartlebyn hengessä (I would prefer not to) halua osallistua liika-viisaitten ja yli-oppineiden kukkahattusetien (tai -tätien) 'minä-tiedän-paremmin-koska-minulla-on-enemmän-faktoja-peliin' tein alkuperäisestä kommenttiluonnoksestani päreen - vain tähän blogiin.
*
Blogistanin Kingi, immor(t)aliteettioikeuksien yksinäinen sheriffi, Jukka Matrix Kemppinen kirjoitti 13.5 mm.:

'Kuvassa (vas.) Eero Heinäluoma. Mutokuva on hyvin taiteellinen, koska se näyttää kohteen aineksen ja ulottuvuuden (kuva täyttää lievää kohtuullisemman herjauksen tuntomerkit/rr).

Myös Erkki Tuomioja ilmoitti eduskunnassa, että Suomen pitäisi luistaa maksamasta osuutta Kreikan apupaketista, koska muut euromaat sen sitten maksavat. Sitä hän ei näy maininneen, mitä siinä välissä tapahtuisi.

Tuomioja on kunniallinen mies, kuten Marcus Antonius sanoi Brutuksesta Shakespearen mukaan. Siten on pidettävä varmana, ettei hän tuon mielipiteen esittäessään ajattele, miten imelältä tuntuu seuraavissa vaaleissa korostaa, että me vastustimme veronmaksajien varojen haaskamista, vastustimme EU:n sisäistä kehitysapua ja vastustimme väkivaltaisuuksien leviämisen estämistä. Ehkä hän voisi kuitenkin nyt, tuon lausunnon jälkeen, poistaa Sadankomitean merkin varustuksestaan, koska vuosikymmeniä rummutettuja aatteita ei ole enää olemassa.

Mielessäni on siis joukko äänestyksiä ja politiikkaa, vaikka kysymys ei ole minun kakunpalastani.'
*
Jos olisi kysymys Kemppisen omasta kakkupalasta hän tuskin kirjoittaisi siitä ainuttakaan sellaista riviä, jota ei voitaisi oikeudessa tulkita vähintään kolmella eri tavalla. - Ja kun oppii kirjoittamaan moniselitteisesti ('laillisesti'), saattaa viimein jopa itsekin luulla puhuvansa totta.

Nähtävästi Kemppinen on raffinoidusti resignoituneessa, waltarilais-karvajalkaisessa porvaridemari-elitismissään halunnut jälleen kerran todellisuutta inhoten unohtaa, että politiikka todella perimmältään on - jos ei täysin likaista niin ainakin sellaista peliä, jossa toimitaan strategisesti tiettyyn suuntaan, mikä merkitsee, että kompromissien käytölle tai kompromisseista kieltäytymiselle ei ole olemassa ennakkosääntöä.

Joten miksi Eero Heinäluoman (olipa hän sitten miten tyhmä tavis tahansa) tai Erkki Tuomiojan (olipa hän sitten miten kunniallinen, oppinut ja fiksu tahansa) pitäisi mennä hallituksen puolelle asiassa, joka paitsi ihan oikeasti 'haisee' mutta jonka vastustamista voi myös käyttää pragmaattisesti hyödykseen jälkeenpäin? Miksi antaa tilaisuuden tullen tuumaakaan periksi, jos kerran on tosissaan ryhdytty politiikkaa tekemään?

Sillä eiväthän poliittiset valinnat ole faktisesti (kuten fysiikassa) tai edes normatiivisesti (kuten laissa) oikeutettavissa, koska politiikka on taistelua vallasta, eikä vallassa ole perimmältään kyse tosiasioista konsensuksen merkityksessä (kuten Habermas väittää) vaan aluperin jumalalliseksi ilmoitukseksi korotetusta suvereenin päätöksestä (eli transsendoidusta egoismista; vrt. Carl Schmitt).

Tämä aporia tekee politiikasta tietysti vain entistä mahdottomamman lajin. Sopii kysyä, että vaikkeivät voittajat uskokaan sattumaan, niin kuka koskaan voisi täysin vilpittömästi uskoa heidän olevan (faktisesti/normatiivisesti) oikeassa juuri sen takia, että he voittivat?

Perusteluiksi oikeassaolemiselle jää siten 'vain' oma usko eli vakaumus. Niin hyvässä kuin pahassa.

Monineuvo-Kemppiselle (mutta emme nykyiselle oikeistohallitukselle) suomme kuitenkin privilegion tässäkin asiassa: olkoon sen nimi bona fide. - - Ja koska hyvässä uskossa elävän on mahdoton intentoida täyttä valhetta, ei häntä voi myöskään tuomita kovimman kautta. - Toistan, että edellinen pätee vain ennustaja-Kemppiseen, ei hallitukseen ja etenkin ajopuu-Kataiseen, jolla on pasmat sekaisin. Kemppiselle suodaan erioikeus monetarismia puolustavaan mielipiteeseen, mutta Katainen lähetetään London School of Economicsiin jatkokursseille.

2
Erkki Tuomioja kirjoitti blogissaan seuraavana päivänä, että mikäli demarit olisivat olleet hallituksessa, ja päätös olisi ollut heistä kiinni, puolue olisi äänestänyt Kreikan lainan puolesta joskin vaatien paljon selkeämpää päätöstä ehdoista:

'Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Erkki Tuomioja (sd) olisi äänestänyt Kreikan lainan puolesta, jos hänen puolueensa olisi ollut hallituksessa. Tuomioja kertoo kannastaan blogissaan.

Hän kertoo, että sosiaalidemokraattien päätös äänestää eduskunnassa Kreikan tukipakettia vastaan on herättänyt tavallista raivokkaampia reaktioita. "Myös mediassa on kompattu kokoomuksen ja Kataisen kovasanaista sosdem-kritiikkiä vastuuttomuudesta, populismista ja ties mistä. Pohjavireenä on ollut väite, että jos Sdp olisi hallituksessa, tai jos esityksen läpimeno muutoin olisi todella ollut meistä kiinni, niin olisimme äänestäneet paketin puolesta", hän kirjoittaa.

Hän vastaa asiaan.

"Näin varmaan suurella todennäköisyydellä olisi ollutkin."

Hän pohtii myös vaihtoehtoja.

"Mutta tuossa tilanteessa olisi myös ollut mahdollista jo hallituksessa tai todellisissa neuvotteluissa saada hyväksyttyä joitain sellaisia lisiä, joilla suomalaisrahoittajiakin olisi sitoutettu vastuuseen."

Olisiko näillä enempää kuin marginaalinen merkitys on vaikea sanoa, hän kirjoittaa.

"Parhaimmassa tapauksessa olisi, huonoimmassa ne olisivat jääneet vain näennäisiksi eleiksi. Näinhän ministeri Katainen kuvasi Saksassa pankkien hallitukselle antamia lupauksia, joiden epämääräisyys oli vaikuttamassa siihen, etteivät sosialidemokraatit Saksassakaan äänestäneet Kreikan tukipaketin puolesta."

Todellinen vaihtoehto Kreikan kriisin hoitamiseen olisi hänen mielestään ollut Kreikan laskeminen hallittuun velkasaneeraukseen, mutta siihen Euroopan johtajilla ollut valmiutta eikä uskallusta.

Koko Sdp:n ryhmä äänesti eduskunnassa Kreikan lainaa vastaan myöhään keskiviikkona. Yli kymmenen ryhmän jäsentä olisi halunnut äänestää tyhjää, mutta se ei ollut mahdollista.

Koko oppositio äänesti lainaa vastaan.'
*
Tuomiojan laskelmointi on oikeaa politiikkaa. Pitää iskeä silloin, kun on (ehkä ainoa) mahdollisuus. Ja lujaa! Kuten mainittu Brutus teki. Sillä Caesarin oli pakko kuolla. Häntä ei yksi 'kunniallinen' Brutus olisi voinut pelastaa.

Jos politiikassa ei muka voi/saa yhtään laskelmoida ja sopivasti populisoida, niin mitä siitä sitten tämän vähennyksen jälkeen jää jäljelle? Vastaus: Kukkahattusetien puolue (KSP) pääministerinään B. Messerwisser. Siinä puolueessa puhutaan vain totta - veitsenterävästi.

PS.
Kemppinen kirjoitti kommentissaan tarkoittaneensa väkivaltaviittauksellaan lähinnä Balkanin kansojen tapaa ratkoa ongelmiaan esim. 15 vuotta sitten (Bosnian sota) sekä Kreikan levotonta historiaa ja etenkin sen sisällissotaa 1946-49, jolloin vallankaappausta yrittäneet kommunistit kukistettiin Iso-Britannian/USA:n tuella ja Kreikka liitettiin Natoon.

En taida olla täysin valmis ymmärtämään K:n intentiota. Ihanko oikein pasifistisen humanismin ja yhteiskuntarauhan nimissä K. liikkuu mielipiteineen puolustamassa satojen miljardien riskilainoja? - Okei. Parempi siis, että kansa(t) pannaan kyykkyyn demokraattisesti ja lakiin vedoten kuin annetaan sille/niille mahdollisuus aitoon vastarintaan?

Nyt ei puutu enää kuin väite, että avoimesta vastarinnasta syntyneen anarkian voittavat joka tapauksessa ne, joilla on raha sekä armeija takanaan (siis oikeisto), eli on kaikin puolin siistimpää kyykyttää rahalla kuin raakuudella.

Vallitseva yhteiskunnallinen status quo ostetaan siten rahalla, mikä merkitsee - jos ei poikkeustilaa niin ainakin eräänlaisen pääoma-parlamentarismin toteutumista (Alain Badiou'n termi; - vrt. Giorgio Agamben'in käsitys poikkeustilasta).
***
Afterthought

Aiheeseen liittyen kannattaa kuitenkin palauttaa mieliin Camus'n ja Sartren 1940-luvun lopulla käymä paradigmaattinen riita ideologisen valinnan ja ylipäätään politiikan tekemisen luonteesta sekä heidän suhtautumisestaan väkivaltaan ja kuolemanrangaistukseen.

Osittain ristiriidassa edellä kirjoittamani kanssa arvostan nimittäin edelleenkin Camus'n maltillista ja rauhanomaista stoalaisuutta enemmän kuin Sartren poukkoilevaa ja poliittisesti ajoittain melkoisen naivia (joskin myös perusteltua) marxismia.

Hmm x 2

...joku voisi nyt mutkat suoriksi vetäen väittää, että näin ollen minä taidan, mitä poliittiseen analyysiin tulee, sittenkin arvostaa myös enemmän Giorgio Agamben'in benjaminilaista, passiivista pessimismiä (messiaanisen, 'jumalallisen väkivallan =tuomion' odotus) kuin Slavoj Zizek'in aktiivista paavalilaista vallankumouksellisuutta (uutta optimismia vanhassa pessimismissä: Pyhä Henki = uskovien yhteisö = Puolue!) tässä ja nyt.

Kyseiseen hypoteettiseen väitteeseen minulla ei toistaiseksi ole mitään kommentoitavaa. Come what may and let be if possible. Mutta palaan asiaan. Varmasti.
*
http://kemppinen.blogspot.com/2010/05/vahinko-etta-han-on-roisto.html
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Tuomioja+olisi+%C3%A4%C3%A4nest%C3%A4nyt+hallituksessa+Kreikan+lainan+puolesta/1135256833136
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kukkahattut%C3%A4ti
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/63714-rehn-hyokkaa-populisteja-vastaan
http://fi.wikipedia.org/wiki/Giorgio_Agamben
http://en.wikipedia.org/wiki/Bartleby,_the_Scrivener

kemp - - pistelyä

Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Mielipiteitäni.
*
(Kielimafia vähän muutteli toiseksi viimeisen kappaleen 'lakitekstiä byrokraattisesti' kankeamp - ee - sujuvampaan kieliasuun ja siivosi hiukan muualtakin tätä törkypesää - viimeksi klo: 21.22.)
*
hissi kysyi Mummolta:
'Sitten haluaisin kuulla miksi sinusta on vaikeata keksiä mitään sanomista Kemppiselle? Olet kerran itse näin todennut.'
*
Vastaan sinulle hissi omavaltaisesti, lupaa kysymättä, omalta osaltani tuohon Mummolle esittämääsi kemppis-kysymykseen.

Olin itse vielä noin vuosi sitten ajoittain melko innokaskin kemppis-kommentaattori, mutta en tosin siihenkään asti niin sanottu 'fani' tai Kemppisen pöydän ympäriltä muruja keräilevä opetettu pikku-besserwisser.

Vähitellen alkoi sitten vituttaa sen kaverin 'yleiskonemaisuus'.

Mies, joka tietää kaikesta kaiken, ei tiedä mistään mitään. Hänestä puuttuu sellaisia heikkouksia, jotka tekevät ihmisestä persoonallisuuden.

Ja vain persoonalliset ihmiset 'tietävät' jotain 'oikeaa ja todellista' tässä maailmassa (kyllä - tämä on nietzscheläis-heideggerilaisen 'fenomenologi-hermeneutin' puhetta).

Robotit ja koneet hallitsevat toki kaiken informaation, mutta heistä/niistä puuttuu se, mikä tarvitaan tietoon: sellainen rikkinäisyys ja vajavuus, jonka korjaamisen kautta syntyy niin sanottua autenttista tietoa.

Tämänkin vuoksi koneet - etenkin hypoteettisen täydelliset koneet - eivät tiedä mitään!

Ja se siitä. Väsyin siihen Kemppisen (ihan aidosti) ylivoimaiseen nokkeluuteen, jonka ytimestä ei kuitenkaan tuntunut löytyvän kuin nyrpeän yksinäinen, omahyväinen, penseä ja vittumainen vanha äijä, jonka ainut nautinto on pakkoneuroottinen halu näyttää muille, miten helvetin lukenut ja fiksu hän oikein on.

Mutta mikäs siinä. Onhan JK ilman muuta Blogistanin kingi. Tämän olen sanonut pari kertaa aiemminkin, mutta jotain perin luotaantyöntävää on siinä, että siltä mieheltä puuttuu kokonaan oma tyyli, 'oma syvyys' - ehkä jopa juuri ja nimenomaan: oma persoona.

Älkää te kuitenkaan uskoko minua. Tämähän on pelkkää provokaatiota? Eikö olekin?

Toistan kuitenkin vielä kerran tässäkin yhteydessä: minä en tarvitse Kemppistä eikä Kemppinen tarvitse minua, joten sujut ollaan.

Olen kirjoittanut Kemppiselle monia sellaisia kommentteja, joille kaikille olen antanut 'delete-armahduksen', ennen kuin niitä on ehditty lähettää.

Ja kun lopulta huomasin, että parhaimmat kommenttini hänelle eivät sisälläkään enää muuta kuin piilovittuilua, päätin lopettaa kommentoinnin kokonaan. Pelkkä itsetarkoituksellinen jäynääminen ja herjaaminen ei ymmärtääkseni kuulu sivistykseen.

Totesin kerran M.:lle aiheesta puhuessamme, että yksi viimekesäinen (eräs viimeisimpiä) pitkä kemppis-kommenttini, josta tein oman päreen oli todellakin perimmältään tarkoitettu pelkäksi vittuiluksi.

En nimittäin voi likikään aina sietää Kemppisen tapaa käyttää muka-hauskoja alatyylin termejä tai sutkauksia (vaikka itse syyllistynkin kirosanojen ryöstöviljelyyn - mutta tyylikkäästi?), sillä häneltä mielestäni yksinkertaisesti puuttuu todella briljantti huumorintaju.

Toki Kemppiseltä huumorintajua löytyy siinä missä informatiivis-tyyppistä tietoakin, mutta jotenkin tuo huumori kuulostaa monesti kuin puberteettisen teinipojan aikaan ja paikkaan sopimattomalta, tyylittömältä räkäisyltä: 'Tiedätteks et vitus on reikä!? tai että 'Se on vitun vale et kullis on luita' sekä jotain muuta yhtä typerän mautonta naisen gynekologian muka-salaisuuksien banalisoimista tai mystifioimista.

Viittaan tässä erääseen Kemppisen päreen lopetukseen, jossa hän käytti sanontaa: 'Näyttää jollekin, mistä kana kusee' (ei tosin aivan tässä kieliopillisessa ja asiayhteydellisessä muodossa) ilmaistakseen tyylikkään? metaforisesti, että kyseessä on varsin vaikea tehtävä, koska kana kusee käytännöllisesti katsoen sieltä, mistä se ulostaakin and vice versa. Eksaktimmin ilmaistuna: kanan kusi ja paska ovat sekoittuneet toisiinsa.

Koska ilkeän mieleni mukaan kyseessä oli silti tyylillinen rimanalitus - olkoonkin, että itse asian problematikka tuli siinä kyllä ilmaistua retevän roisisti ja naurettavasti? eli ihan aidon maskulinisella alatyylillä, en malttanut olla kirjoittamatta kommenttia, jossa kerroin lapsuus- ja varhaisnuoruusaikanani itse harrastaneeni useina kesinä maalla, mummolassa, kyseisen käytännön ongelman 'bongaamista' - jopa öiseen aikaan.

Kuvitelkaa nyt herrajumala! - lähdin yöllä ullakkohuone(i)sta - mummolta ja enolta salaa - kyttäämään kanojen peräaukkoja - mutta huom! - puhtaasti empiiris-tieteellisen intressin innoittamana. - - Uskokoon ken haluaa. (I don't care...)

Ratkaisua en kuitenkaan löytänyt eli päässyt selvyyteen, mistä kana kusee todella - ihan oikeasti ja 'varmasti' - empiirisellä varmuudella (mikä tietenkin on 'parasta varmuutta'; - viis matematiikasta ja filosofisista aporioista).

Kemppinen kommentoi takaisin lyhyesti ja lakonisesti - siten minut samalla tiukasti kumoamattomien faktojen 'ruotuun asettaen': 'Kana ei kuse. Eritteet tulevat yhtenä lähetyksenä.'

Hän ehkä (hyvyyttään ja/tai pahuuttaan - motivaatiosta riippuen) ajatteli, että tulisin tämän tiedon myötä valaistuneemmaksi juttuunsa sisältyvästä pointista tai cluesta ja ilmeisesti ylipäätään jopa kielen metaforisen käytön ja todellisuuden välisestä suhteesta.

No enpä tullut vaan heitin lisää vettä kiukaalle. Koko kanankusemis-esimerkki oli mielestäni edelleen jotakuinkin vulgaari eli osoitus tyylitajun puutteesta ja mauttomuudesta. Toisin sanoen - lopetus olisi pitänyt tehdä saman asiatyylin ja kontekstin puitteissa kuin muukin teksti tai sitten kirjoittajan olisi pitänyt osata käyttää huumoria, joka naurattaa eikä pikemminkin säälitä lukijaa (tekijän kielellisen tökeryyden vuoksi).

Kritiikille ehkä hieman arka (joskin erittäin oppinut ja luova) sekä joskus jopa foobinen M. kysyi, että eikö minua yhtään pelota kirjoittaa tuollaisella asenteella ja intentiolla Kemppiselle.

Vastasin (silloinkin), että minä en pelkää mitään - - eihän minulla ole mitään menetettävää - ei kunniaa, mainetta tai rahaa, vaikka saisin kunnianloukkaussyytteen. Sakot menevät joka tapauksessa ulosottoon.

Mutta koska asiat ja kommentit kohdallani olivat Kemppisen suhteen urautuneet tällä tavoin, jäljellä oli vain yksi vaihtoehto: seurata hänen fiksuja höpinöitään enemmän tai vähemmän säännöllisesti sivusta - kommentoimatta lainkaan.

Toki on lopuksi myönnettävä - ilman katumuksen häivääkään - tarkoitan rehellisesti (haha!), että JK on parhaimmillaan aivan fantastinen veikko sekä tiedollisesti, tyylillisesti että provosoijana.

Kyllä Kemppinen Blogistanin Kingin kruunun ansaitsee - - ja minä haluan ehdottomasti olla eräänä ensimmäisistä sen hänen päähänsä asettamassa. Ellei hän sitten - näin on aihetta epäillä - ole Napoleonin tapaan ehtinyt jo kruunata itse itseään, kuten vahvasti päättelen sekä hänen lukija- että kommentoijatilastoistaan, jotka tosin eivät ole määrällisesti kuin ehkä keskitasoa. Tämä koskee myös kommentoijien henkilöjakaumaa. Kokonaislukijamäärät nousevatkin jo sitten huomattavan korkealle.

Kuitenkin yhdellä ehdolla suostun Kemppis-hovin 'epävirallis-virattomaksi' jäseneksi:

Vaadin päästä Kemppisen hovin riippumattomaksi (en riippumatoksi) narriksi, jolla on jotakuinkin täydellinen vapaus arvostella (W. K. Chesterton ja Oscar Wilde esikuvinani) häntä ja osoittaa säännöttömin väliajoin etenkin ne - Kemppisen tekemän riskialttiin valinnan epäsuorat seuraukset, joilla hän, kateellisten mukaan lähes umpikujaisesti, eräiden 'ikävien' kolleegoiden kykenemättä samanaikaisesti vaivoin peittelemään sarkastista hymyään, on halunnut persoonallisen kunnianhimonsa motivoimana legitimoida käyttöönsä Blogistanin Kingin asemasta seuraavia arvovalta-privilegioita niiden suomine nautintaoikeuksineen Suomen johtavan Besserwisserin ominaisuudessa (Besserwisser § 3).

Toisín sanoen - miten peräti omituiseen rooliin Kemppinen onkaan itsensä, siis oman napansa määräämän kunnianhimon vaatimuksesta ajautunutkaan ja saattanut, ryhtyessään kuin Paavi, kuin Napoleon - peräti Kaikkien Mahdollisten Asioitten ja ihmisten (huom. gemena) Ylimmäksi Tuomariksi.
*
Jäämme odottamaan 'tuomioita' jos kohta myös 'armahduksia'.
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/06/mist-kana-kusee.html

Emme ole puheväleissä mutta sentään tervehdimme toisiammme

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Ura putkessa" ja sen kommentteihin.

*
pro auctore, ad Kemp und für Toipila

*
Taas kerran aika nasevaa tekstiä Kemppiseltä. Kyllä sieltä itsensäkin tunnistaa - tavalla tai toisella.

Turha on Toipila meidän kuitenkaan murehtia omaa tietämättömyyttämme ja sanomisemme 'köyhyyttä' Kemppiseen verrattuna.
Senpä takia en ole enää aikoihin edes yrittänyt kirjoittaa mitään kovin asiallista tai asiapitoista tässä blogissa.
Lienee hyödytöntä kilpailla parempansa kanssa, jos ei pysty läheltäkään tasavertaiseen väittelyyn puheena olevista aiheista ja faktoista.

Paljon hyödyllisempää on ihan vain lukea kuin opiskelija ikään ja yrittää siis oppia Kemppiseltä jotain - ja jos 'tuuri' käy - parhaimmillaan ehkä jopa ymmärtääkin rahtusen.

*
Mutta vittuilla voi ja pitääkin voida - aina! Se on luovasti intellektuaalin 'herrasmiehen' suoranainen velvollisuus ja tunnusmerkki, kunhan vain pitää visusti mielessään tietyn 'netiketin' eli röyhkeyden rajat.

Totta kai kohdetta pitää vähän myös kehaista siinä pottuilun välissä - sekä ironisesti että ihan vakavissaan, mutta mieluummin niin, ettei lukija saa tolkkua kumpaa linjaa vedät.

Liikaa ei toisaalta pidä kehuakaan, jottei antaisi itsestään nöyristelevää, alentuvaa tai täysin typerää vaikutelmaa.

*
Oma tyylillinen ihanteeni tällaisessa 'diskurssissa' on yrittää yhdistää Rabelais'n lähes surrealistinen liioittelu Molieren ivaamaan tartuffemaisuuteen; - taituruus, joka sai älyllisen retoriikan puitteissa mestarillisimman ilmentymänsä luultavasti Voltairessa.

Voltairehan esimerkiksi mielipiteitten sekä periaatteen tasolla suhtautui Jumalaan ja pappissäätyyn mitä negatiivisinta ironiaa viljellen, mikä tosin lopulta huipentui kristinuskoa vastaan esitettyyn - hieman tosikkomaiseen 'manifestiin' (jota Nietzschekin siteerasi pariin kertaan): 'Tuhotkaa tuo hirviö!'

Ja silti Voltaire reaalipoliitikkona pyrki pitämään yllä toimivia - miltei hyviä - 'diplomaattisia suhteita' Jumalaan, ja käyttäytyi pappejakin kohtaan yleensä varsin kohteliaasti, mitä nämä tosin eivät aina oikein ottaneet ymmärtääkseen.

Tätä Voltairen merkillisesti kahteen suuntaan vetävää luonteenpiirrettä eräs hänen ystävänsä kovasti ihmetteli, koska tiesi tämän jyrkän asenteen kirkkoa ja teismiä kohtaan.

(Voltaire oli deisti - siis eräänlainen 'maltillinen' ateisti, jonka Jumalalla ei ollut mitään tekemistä ihmisten ja maailmanmenon kanssa maailman 'alkuunpanon' jälkeen.)

Ranskan historian suurin kulttuuri-ironikko oli Jumalaan viitaten vastannut ystävälleen jotenkin niin, että 'Tietenkään me emme ole puheväleissä, mutta sentään tervehdimme toisiamme kuten hyviin tapoihin kuuluu.'

*
(Erittäin vapaa versio anekdootista, jota en siis kunnolla muista, ja joka on nasevampi yksityiskohdissaan kuin tämä muotoilu.)

Patsastelua

Virike tähän 'koiruuteen' on saatu Kemppisen päreestä Mies pirulla renkinä + sen kommenteista.

*
Olet Petja ainoa ihminen, jolle haluaisin pystyttää patsaan ihan vaan pelkästä vittumaisuudesta!
Patsaaseen tulee kirjoitus:

'Tässä lepää niin perkeleen suuri narsisti ettei mitään rajaa eikä määrää! Mutta tuskin lepää rauhassa...'
*
Kemppisen historiapohdinnat ovat ihan oikeasti varsin kiinnostavia. Niissä pysyy sitäpaitsi hyvin kärryillä.
Ja kuitenkin opetus on se, että emme me voi tietää varmasti, koska kohtalolla oli/on liian monta sormea pelissä.

(Kohtalo: 'ennalta määrätty sattuma'; - pyydän anteeksi kyseistä paradoksia, joka on Elämän 'realiteetti' - ei siis minun omaa keksintöäni).
*
Entä ketä lopulta kiinnostaa tämä valtataistelujen ihmiskunta? Ei ainakaan minua!
Painun siis skiittaani, unohdan katoavan maailman, yritän pysyä raittiina ja ehkä jopa silloin tällöin rukoilen 'Jumalaa' - kiroilematta liikaa.
*
Höpöttäkööt oppineet omiaan...akateemiset, nuo kedolla käyskentelevät ja tekopirteät ajatukset, jotka Matti Klingen tavoin yltävät parhaimmillaan jopa 'hygieeniseen rämäpäisyyteen' (vapaasti Eino Leinolta ja Pentti Saarikoskelta).

Mutta me emme tarvitse höpöttäjiä vaan hiljaisuutta, joka kunnioittaa Olemista!
*
Kemppisellekin voisi tietysti pystyttää patsaan, koska onhan hän - paitsi hypernarsisti myös ja nimenomaan aivan sietämätön höpöttäjä!
Kemppisen patsaaseen kirjoitan:

'Aikas höpötit - viimein loppui nauha. Tässä sulle palkkio, tyhjä valinkauha.'

(Siinä oli vain yksi vaihtoehto: näitähän voi keksiä kymmenittäin.)