Armo Pykälä optikolla

Alakuvassa monikasvoinen ja monitulkintainen Armo Pykälä [psyko- laki- ja usko-tieteen lisensiaatti (PLUL)], mutta älkää kysykö, miten yläkuva liittyy tekstiin tai miten se ei liity [mikä olisi erinomaisen ovela kysymys].

.

Päre on kommentti Kemppisen päreessään ‘Lainkuuliaisuus’ esittämään argumenttiin.

.

Kemppinen kirjoitti’: ‘Omaisuus on varkautta, väitti eräs varhainen sosialisti. Sykähdyttävän väitteen looginen virhe on käsitteen määritteleminen sillä itsellään. Omaisuus ja varkaus ovat samaa käsitekokonaisuutta. Varkaus on jonkin toisen omistaman anastamista, ja tuo ”toisen omistama” sisältää käsitteen ”omaisuus”. Edellisen kappaleen ”petos” puolestaan sisältää tulkinnallisesti edellytyksen ”oikeudettomasti”.

. 

1] Sosialisteilla on siis ongelma. Jos omaisuus on varkautta, niin varastaako silloin se, joka omistaa a] itseltään, b] joltakin toiselta, joka on samalla hän itse vai c] mahdollisesti molemmilta yhtä aikaa? ' Muilta ihmisiltä' [?] hän ei kuitenkaan varasta, koska se on käsitteellisesti ja argumentatiivisesti  mahdotonta [kyllä tietoteoreetikko ja lakimies on sitten viisas].- - Miten vain – tästä seuraa mullistavia näkymiä yhteiskuntapoliittisesti [on jo seurannut, onneksemme valitettavasti eikä valitettavasti onneksemme].

. 

2a] Jos politiikka on väistämättä ‘oikeudellista’ korruptiota [koska muutoin se olisi ‘virallisesti’ rikollisuutta, mikäli eroa rikollisuuden ja politiikan välille ylipäätään voitaisiin enää vetää], ei Ilkka Kanervaa olisi koskaan pitänyt syyttää yhtään mistään paitsi ehkä ‘liiallisesta’ rehellisyydestä, koska hän naiiviudessaan tuli osaltaan paljastaneeksi sekä politiikan todellisen luonteen että juridiikan ja politiikan välillä vallitsevan mutualistisen suhteen.

. 

2b] Jos politiikka on väistämättä ‘oikeudetonta’ korruptiota [koska muutoin se olisi ‘virallisesti’ rikollisuutta, mikäli eroa rikollisuuden ja politiikan välille ylipäätään voitaisiin enää vetää], ei Ilkka Kanervaa olisi koskaan pitänyt syyttää yhtään mistään paitsi ehkä ‘liiallisesta’ rehellisyydestä, koska hän naiiviudessaan tuli osaltaan paljastaneeksi sekä politiikan todellisen luonteen että juridiikan ja politiikan välillä vallitsevan mutualistisen suhteen.

. 

3] Kaiken tutkintasekoilun ja argumenttisotkun jälkeen I. Kanervasta tuli kontrafinaalisesti [eli vastoin sekä syytettyjen että syyttäjän intentiota] pikemminkin oman eliitti-porukan [koko juristien ammattikunnan] ‘pettäjä’ kuin varmoista mielipiteistään kuuluisan fiktion eli sorretun mutta rehellisen kansan [‘duunarin’] 'vihollinen. - - Tuomioistuimen ylivertainen auktoriteetti nimittäin kyseenalaistuu dramaattisesti, kun se kompetenssinsa yliarvioiden ajautui tapaus Kanervassa asettamaan syytteeseen ei suinkaan havaittua [siis mitä?] korruptiota vaan itsensä eli oman legitimiteettinsä korruption tuomarina [oman pätevyytensä rajat ja ehdot ~ ipso facto oman ‘korruptio-luonteensa’]. - - Loppu on suoraan Molieren kirjoittamatta jääneestä farssista ‘Armo Pykälä optikolla eli miten sokea oikeus sai jälleen uudet silmälasit.’ Komedian sanoma lienee kuitenkin yhtä paljon realistinen kuin ilkeän moralistinen: Moliere halunnee meidän ymmärtävän, että tällainen on laittomuus- ja laillisuusasiain hoidon väistämätön tila maailmassa, joka on täynnä sievisteleviä hupsuja, tartuffeja, luulosairaita – ja jopa selväjärkisiä ihmisvihaajia.

*

http://kemppinen.blogspot.fi/2013/06/lainkuuliaisuus.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mutualismi_%28biologia%29

http://fi.wikipedia.org/wiki/Moli%C3%A8re

http://fi.wikipedia.org/wiki/Moli%C3%A8re 

http://kaikula.blogspot.fi/2011_08_01_archive.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Pareidolia

Emme ole puheväleissä mutta sentään tervehdimme toisiammme

Kirjoitettu kommentiksi Kemppisen päreeseen "Ura putkessa" ja sen kommentteihin.

*
pro auctore, ad Kemp und für Toipila

*
Taas kerran aika nasevaa tekstiä Kemppiseltä. Kyllä sieltä itsensäkin tunnistaa - tavalla tai toisella.

Turha on Toipila meidän kuitenkaan murehtia omaa tietämättömyyttämme ja sanomisemme 'köyhyyttä' Kemppiseen verrattuna.
Senpä takia en ole enää aikoihin edes yrittänyt kirjoittaa mitään kovin asiallista tai asiapitoista tässä blogissa.
Lienee hyödytöntä kilpailla parempansa kanssa, jos ei pysty läheltäkään tasavertaiseen väittelyyn puheena olevista aiheista ja faktoista.

Paljon hyödyllisempää on ihan vain lukea kuin opiskelija ikään ja yrittää siis oppia Kemppiseltä jotain - ja jos 'tuuri' käy - parhaimmillaan ehkä jopa ymmärtääkin rahtusen.

*
Mutta vittuilla voi ja pitääkin voida - aina! Se on luovasti intellektuaalin 'herrasmiehen' suoranainen velvollisuus ja tunnusmerkki, kunhan vain pitää visusti mielessään tietyn 'netiketin' eli röyhkeyden rajat.

Totta kai kohdetta pitää vähän myös kehaista siinä pottuilun välissä - sekä ironisesti että ihan vakavissaan, mutta mieluummin niin, ettei lukija saa tolkkua kumpaa linjaa vedät.

Liikaa ei toisaalta pidä kehuakaan, jottei antaisi itsestään nöyristelevää, alentuvaa tai täysin typerää vaikutelmaa.

*
Oma tyylillinen ihanteeni tällaisessa 'diskurssissa' on yrittää yhdistää Rabelais'n lähes surrealistinen liioittelu Molieren ivaamaan tartuffemaisuuteen; - taituruus, joka sai älyllisen retoriikan puitteissa mestarillisimman ilmentymänsä luultavasti Voltairessa.

Voltairehan esimerkiksi mielipiteitten sekä periaatteen tasolla suhtautui Jumalaan ja pappissäätyyn mitä negatiivisinta ironiaa viljellen, mikä tosin lopulta huipentui kristinuskoa vastaan esitettyyn - hieman tosikkomaiseen 'manifestiin' (jota Nietzschekin siteerasi pariin kertaan): 'Tuhotkaa tuo hirviö!'

Ja silti Voltaire reaalipoliitikkona pyrki pitämään yllä toimivia - miltei hyviä - 'diplomaattisia suhteita' Jumalaan, ja käyttäytyi pappejakin kohtaan yleensä varsin kohteliaasti, mitä nämä tosin eivät aina oikein ottaneet ymmärtääkseen.

Tätä Voltairen merkillisesti kahteen suuntaan vetävää luonteenpiirrettä eräs hänen ystävänsä kovasti ihmetteli, koska tiesi tämän jyrkän asenteen kirkkoa ja teismiä kohtaan.

(Voltaire oli deisti - siis eräänlainen 'maltillinen' ateisti, jonka Jumalalla ei ollut mitään tekemistä ihmisten ja maailmanmenon kanssa maailman 'alkuunpanon' jälkeen.)

Ranskan historian suurin kulttuuri-ironikko oli Jumalaan viitaten vastannut ystävälleen jotenkin niin, että 'Tietenkään me emme ole puheväleissä, mutta sentään tervehdimme toisiamme kuten hyviin tapoihin kuuluu.'

*
(Erittäin vapaa versio anekdootista, jota en siis kunnolla muista, ja joka on nasevampi yksityiskohdissaan kuin tämä muotoilu.)