Hengitä syvään, jos sinua pelottaa

MUA PELOTTAA
 
Mua pelottaa, mua pelottaa,
mua pelottaa tämä erämaa,
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet
niin oudot ja kylmät ja kylläiset.

En tunne ma muita, en itseäin.
Miten outojen joukkoon ma jouduinkin näin?
Toki jossakin muualla parempi ois?
Kun huoata vois
tai nukkua, nukkua nuorena pois!

Oi, vieraita oomme me ihmiset
kuin eri tähdillä syntynehet,
kuka kotoisin kuuhuen helmasta on,
kuka auringon,
kuka aivan, aivan on koditon.

Minä lapsonen koditon laaksoissa maan,
minä hankia hiihdän ja harhailen vaan,
minä sydäntä etsin, mi sylkähtäis,
joka luokseni jäis,
yö vaikka mun ympäri hämärtäis.

Minä etsin suojoa itseltäin
ja omilta hulluilta mietteiltäin;
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet,
mut enin mun syömeni syvyydet.
*

—	Eino Leino: Mua pelottaa

II

Kolmas nainen - Ulkopuolella ikkunan

 .
Ulkopuolella ikkunan
maailma hengittää
verhot liikkuu etkö nää
ulkopuolella ikkunan
vielä on elämää
hän epäilemään ennättää

Hengitä syvään
hengitä syvään
jäi paljon tehtävää
hengitä syvään
hengitä syvään
levätään

Jospa tuuli vie mukanaan
pölyn ja pahuuden
tänä yönä uskon sen
tuokoon se mukanaan
aamun ja huomisen
vielä yhden rukoilen

Hengitä syvään
hengitä syvään
jäi paljon tehtävää
hengitä syvään
hengitä syvään
levätään

*

http://www.tumblr.com/tagged/eino%20leino

http://kaino.kotus.fi/korpus/klassikot/meta/leino/leino_1900_hiihtajan_rdf.xml

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ahdistuneisuush%C3%A4iri%C3%B6

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pelko

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmas_Nainen

http://www.youtube.com/watch?v=p9HhaVg1Kvk

God is a pain in the fear of death (Kirilov)

Nietzsche:

- Evil men have no songs. How is it then,that the Russians have songs?
- Insanity is the exception in individuals. In groups, parties, people, and times, it is the rule.
*
Kirilov

Alexei Nilych Kirilov (or Kirillov) is one of the most astonishing characters in The Possessed. He is a "thoroughgoing madman", who has been driven to nihilistic ideas by Nikolai Stavrogin. On the one side, he is just an ordinary unsociable man, though particularly concerned with his health.

"Pyotr Stepanovitch went first to Kirillov's. He found him, as usual, alone, and at the moment practising gymnastics, that is, standing with his legs apart, brandishing his arms above his head in a peculiar way. On the floor lay a ball. The tea stood cold on the table, not cleared since breakfast."

But on the other side, this introverted engineer is also a theorist. We can trace both philosophy of religion and philosophy of freedom in his character. They are intertwined, and completelly influenced by atheism. Without any doubt, those theories had lead Kirilov to a suicide, who considered it as a highest act of free will. In the explanatory scheme of this idea, we will start with philosophy of religion and then proceed to philosophy of freedom.

Fear is a specific notion that has got a lot in common with "pain", which is the central theme in this discourse. Dostoevsky illustrates this notion with a following example - consider a big rock which would kill you if it fell onto you. Even though we are sure of it, we also know, that because of its enormous size and mass, it is sure that we wouldn't feel any pain.

In other words, we are not afraid of a rock, but of death. Since fear is a component of pain, in this case it follows that pain is in death. Now comes a crucial point: God is a pain in the fear of death'. For if there was no death or pain there would be no need for a God or Gods.

Now, we can continue with philosophy of freedom. Kirilov is obsessively attached to freedom, so that he doesn't agree, not in a single moment, that there is the slightest possibility that he is not a free agent. In a conversation to Pyotr Stepanovitch, he argues:

"It's not an agreement and not an obligation. I have not bound myself in any way." or "I didn't bind myself, I agreed, because it makes no difference to me."
And even if Kirilov doesn't bring into question the very existence of free will, he is convinced that there are several levels of it. A highest act of free will is a suicide.
"I want to put an end to my life, because that's my idea, because I don't want to be afraid of death."

Kirilov can now infer that if one commits suicide, he directly rejects God's existence, since he does not have any fear, and God is a fear. Hypothetically, one would kill oneself not in affection, but in calmness. Such an agent, who would prove that there is no God, would then declare himself as God. As one who can give and take life as one who can create or cause.

Although this is an idea of Stavrogin, Kirilov is proud of it, and lives in its accordance. At few occasions, he gets very unpleasant, when this theory is set on scene.
"No, it's not excellent, for you are being tedious. I am not obliged to give you any account of myself and you can't understand my ideas."

Pyotr Stepanovitch however, to whom these words were directed, didn't care much even if he didn't understand Kirilov ideas. Pyotr Stepanovitch only cared for the plan he was set on executing. Here Kirilov plays a central role in the plot of the novel. Pyotr Stepanovitch's plan involves an agreement between Kirilov and Pyotr Stepanovitch. That Kirilov would take guilt onto himself for a murder that Pyotr Stepanovitch's conspiracy group intends to commit.
*
Ivan Shatov is a son of former serf, as well as a former university student and another intellectual who has turned his back on his leftist ideas. This change of heart is what attracts Pyotr Stepanovich Verkhovensky to plot Shatov's murder. Shatov is based on I. I. Ivanov, a student who was murdered by Sergey Nechayev for speaking out against Nechayev's radical propaganda, an actual event which served as the initial impetus for Dostoyevsky's novel.

He was tutored by Stephan and from his childhood was greatly indebted to Varvara. A one time radical socialist, Shatov converts to a Russian idealist. He is married, but separated to the governess of his former merchant. Shatov is a member of the group, who tries to breakout, but fails.

Shatov wants to believe in God, but feels he has no faith. He values the idea of God and feels that religion is essential to the Russian identity. Shatov believes that his lifestyle and principles are in conflict with allowing him to have faith. He admits to the existence of God, but that alone can not give him complete faith. Dostoevsky places Shatov in a tragedian role.

As soon as he begins to understand himself and develops a religious conviction, he is murdered. Throughout the novel he seeks faith and once he has a chance to grasp it Dostoevsky has him killed. Both Kirillov and Shatov have firm convictions, the former has faith but does not believe in God, and the latter believes in God but has no faith. Therefore, Shatov is the type of character who is placed in difficult circumstances, because he tryes to have faith in God, but when he's on the good road, he is murdered, and it's taking place a tragedy.
*

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=h7&oq=&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=demons+dostoyevsky

http://www.vtheatre.net/shows/devils/intro.html

*

http://fi.wikipedia.org/wiki/Fjodor_Dostojevski

http://www.ylioppilaslehti.fi/2004/02/27/kohtuuttomasti-riivaajia/

http://diogenes.vuodatus.net/blog/120463

Kokemus, pelko, Pete Q ja Heidegger

Kirjoitettu kommentiksi Mummolle päreessään Saimaa ja Päijänne.
*
Mummo kirjoitti:
'Maailma ei muutu liikaa, kun pitää pelosta kiinni.'

Hyvä kommentti muutenkin sinulta. Emme me mitään koskaan haltuun saa olemisemme suhteen. Esimerkiksi Pete Q on/oli tästä ihmismielen kokemuksellisen puolen hallitsemattomuuden tosiasiasta fantastisen elävä näyttämö-syväsukellus ihmispsyyken outouden ilmaisemiseksi.
*
Ehkä olemisemme on ainakin tietyllä tavalla a) ihmismielen 'pyhän - ikäänkuin mystisen' huolettomuuden (= luottamus tuntemattomaan), ja yhtä lailla b) arkaais-mystisen - tuntemattomaan kohdistuvan ja siitä johtuvan - pelon dialektiikkaa, dialogia ja/tai vuorovaikutusta.

Kumpikin - a sekä b ilmentävät todellista kokemustamme sisäisen ja ulkoisen ollessa jo eronneet toisistaan (muistakaa ontologinen ero eli/tai tietoisuuden dialektiikka).

'Kauhea on jo tapahtunut: sisäinen ja ulkoinen ovat lopullisesti eronneet toisistaan' (Heidegger).

Meidän ei tarvitse toki kirjaimellisesti uskoa Heideggeria; - ei hän ehkä itsekään uskonut totaalisti tuota sanomaansa, mutta kyseessä lienee ollut lähinnä kritiikki länsimaista rationaliteettikäsitystä kohtaan - sen 'Olemisesta' vieraantumista kohtaan jo Aristoteleen filosofiasta lähtien.

Heidegger nimittäin on/oli paljon enemmän itämainen ajattelija kuin moni oivaltaa.

Pelko, itseymmärryksen puute, illuusiot

Kirjoitettu kommentiksi Mummon päreeseen Saimaa ja Päijänne.
*
Kielimafia kävi myöhäisessä iltakylässä. Jos jäi typoja, niin se johtuu siitä, että mulla oli kiire tsekkaamaan Pete Q. Yle Teemalta. Järisyttävä esitys - aina ja edelleen! - klo: 23.15
*
Mummo kirjoitti:
Kertokaa nyt joku minullekin, mitä Rauno oikein pelkää.
*
Tapsa kirjoitti:
'Rauno pelkää itseään. Tai ei oikeastaan itseään, vaan sitä ettei ymmärrä itseään.'
*
Tuo osui suoraan sydämeeni. Mutta täysi häränsilmä siitä olisi tullut, jos olisit tarkentaen lisännyt, että minä pelkään ennenkaikkea juuri siksi, että ymmärän (aavistelen), ettei ehkä olekaan mitään ymmärrettävää - ei minussa tai muissa.

Silti. Minulla olisi joka tapauksessa niin paljon puhuttavaa (itsestäni ja muista), udeltavaa muista (sekä itsestäni muilta) ja tunnustettavaa, etten oikein aina tunnu kestävän sitä itsekään.

Haluaisin puhua Mummolle ainakin 100 tuntia! Ja saada Mummolta muutamaaan tarkoin valitsemaani kysymykseen ihan vain tiiviit mutta samalla välittömät kommentit/vastaukset.
*
Jos tässä on lupa hiukan yliampuen dramatisoida (dramatisointejahan minä rakastan), niin sinä olet Tapsa nyt kuin tutkintotuomari Porfiri Petrovits ja minä kuin Rodion Raskolnikov.

Miesten tämäniltainen tapaaminen oli loistava dramaturgisointi Rikoksen ja rangaistuksen ikimuistoisesta kohtauksesta.

Petrovits tietää itse asiassa jo nyt, että Raskolnikov ei pääse häneltä enää pakoon. Tarkemmin - Raskolnikov ei pääse itseään pakoon! - - Porfiri on psykologi jos kuka.

Minä vain en tiedä edes sitä, mikä on varsinainen rikokseni, josta minua syytetään ja josta koen syyllisyyttä!? En todellakaan ymmärrä itseäni. - - Mutta noita syitä ei luultavasti ole vain yhtä.
Tämä alkaa mennä kohta jo Kafkan mielen maailman alueelle sekä eksistentialismin ja teologian suuntaan.

Tsehovista voisi hyvinkin olla apua moisen hämmennyksen tasoittamiseen itsessään.
Tsehov - kirjailija vailla illuusioita - ja silti samalla mies, joka näkee ihmiset juuri iluusioineen kakkineen sellaisena kuin he ovat - raadollisen hölmöinä pikku jaarittelijoina ja unelmiinsa vajoavina haihattelijoina.

Joku seurueen jäsenistä menee epätoivoisen rakkauden puuskassaan? talon taakse ja ampuu itsensä. Sitä sitten vähän aikaa päivitellään suureen ääneen. Että itsemurhiakin! Nykyaikana. Voi tavatonta - - - !

Mutta ei aikaakaan kun taas jo juodaan teetä, puhutaan säästä ja aletaan unelmoida paluusta Moskovaan...

Sellainen on ihminen. Rakastettava, säälittävä ja aina johonkin väärään paikkaan syntynyt pikku hölmö, joka ei koskaan tule ymmärtämään itseään kuin unelmissaan...

Terapiassa

Kirjoitettu kommentiksi Homo Garrulukselle Iineksen päreessä Mikkos-hikka.
*
Kielimafia lisäsi tippa linssissä PS:n, johon tehtiin muutos Iineksen huomautuksen jälkeen - klo:17.35
*
HG kirjoitti: 'Olin yksin kotona.'

Niin minäkin. Olen ollut hyvin yksinäinen lapsi.

Sain kerran - muistaakseni 6 vuotiaana - ilmeisen paniikkikohtauksen, kun äiti, joka ei silloin ollut töissä, ei tullut minun mielestäni kauppareissultaan tarpeeksi ajoissa.

Kävelin miltei shokissa ympäri huonetta ja katsoin kelloa kymmenen sekunnin välein kunnes en enää kestänyt paniikkia.

Kauppa sijaitsi noin kilometrin päässä.

Pelkotila yksin ollessa kasvoi niin sietämättömäksi, että painelin potkukelkalla äitiä hakemaan villahousut jalassa ja ohut takki päällä. Oli talvi ja pakkasta (kesällä potkukelkkaa on hankalampi käyttää).

Äiti suuttui minulle, kun viipelsin pitkin kylän raittia pelkissä villahousuissa häntä vastaan.

Ikinä en unohda, kuinka syvästi se sattui, kun hän ei ymmärtänyt, miten ahdistunut ja peloissani olin. Itkin täysin voipuneena ja katkerasti.

Näin jälkeenpäin olen ollut oivaltavinani, että äiti pelästyi itse niin paljon minun ahdistustani, että suuttui jo senkin takia.

Vaistosi minussa kai oman itsensä (hän kärsi paniikkihäiriöstä joskus) ja torjui omaa ahdistustaan suuttumalla.

On vaikea rakastaa, olla hellä ja empaattinen, jos itse pelkää toisen (tässä: lapsensa) tunteita.

Entä onko tämä kokemus (joka ei ole minulle ainoa laatuaan) äidistä jättänyt jälkensä persoonallisuuteeni?

Yleistän katkeran itkuni paradoksiksi, jolla on kuitenkin selvä 'päämäärä', ja joka pyrkii ratkaisemaan emotionaalisen umpikujan tai epävarmuuden.

Nimittäin.

Joskus ihminen (sekä mies että nainen) etsii rakkautta jopa suututtamalla sen, jota haluaisi rakastaa, ja jolta toivoo vastarakkautta.

Tuttua?

PS.
Iines kirjoitti blogissaan: Voi pientä villahousupoikaa. Nyt itketät kaikkia äitejä, ainakin minua.

Minä vastaan: Kiitos äiti. Saat anteeksi.

Iines lohduttaa ja opettaa minua vielä lisää: Rane, äideille pitää lopulta antaa anteeksi. He ovat sisimmältään pieniä turvattomia ressukoita itsekin. Minunkin äitini jäi täysorvoksi alle kaksivuotiaana.

Räsänen case studyna halla-ahoille

Kirjoitettu kommentiksi anonyymi 2:lle päreessäni Miksi en ole suvaitsevainen mono- enkä oikeastaan monikulturalistejakaan kohtaan - johdanto.
(Kielimafia kävi taas kieli keskellä suuta säätämässä artikulaatiotani argumentaatiotaidoistani. Ettei tulisi aina langettua hyperbolaan 28.12.)
*
anonyymi 2 kirjoitti:
'Sen sijaan on hieman älyllisesti epärehellistä kanssablogaajia psykoanalysoimalla antaa ymmärtää, että pelko on pään sisällä eikä perustu mihinkään todelliseen, ja samaan hengenvetoon uskoa islaminuskoisia tulee tänne miljoonia teimme me mitä tahansa.'
*
Olen toki tietoinen tästä selitysperiaatteitten niin sanotusta ristiriidasta, mutta mietis nyt vähän.
Onko ristiriitaista selittää puheena olevaa ilmiötä sekä psykologisilla että sosiologisilla tekijöillä yhtä aikaa?

Ei varmasti ole. Kyllä ne molemmat kuuluvat saman ilmiökentän eri muuttujiin.

Eri asia sitten on, jos/kun väität, että provosoidessani kahdella tasolla ja halutessani polemisoida nimenomaan käyttämällä äärimmäisesti näitä kahta ilmiömuuttujaa ilman mitään kytkentää toisiinsa, olisin älyllisesti epärehellinen.

Tämän syytöksen otan kyllä vastaan, mutta en kuitenkaan suostu pitämään itseäni älyllisesti epärehellisenä. Provokaattorina vain.

Mutta polemisoijia me olemme kaikki näissä asioissa. Emootiot jylläävät. Ja minä käytän emootioitani potenssiin n - tietoisesti, enkä edes yritä kaksinaismoralistisesti kätkeä tunteitani kaiken maailman fakta-argumenttien taakse.

Osaan kyllä argumentaatiotaidot. Ne sisäistyvät lopulta erottamattomaksi osaksi ajattelua. Onhan minulla helvetin hyvä peruskoulutus filosofiassa, mutta teen kuten Nietzsche: pyrin kirjoittamaan tietoisesti omalla kielelläni ja omilla tunteillani.

Mitä tulee kirjaimelliseen syytökseesi, niin retorinen asetelmahan tuo yhtäkkinen siirtyminen psykoanalysoinnista väestötieteellis/-poliittiseen väittämään tietenkin oli. Mutta ei ilman piilevää argumenttia.

Halusin 'vain' pelotella. Sillä pelko tässä puhuu enemmän kuin mikään muu tunne ja 'kieli'.

Jos ei psykoanalyyttinen argumentointi pure, niin vedetään kehiin niin rankka visio, että varmaan nähdään, mikä on se primitiivisin reaktio, joka alkaa ilmetä halla-aho-syndroomasta kärsivillä.

Itse asiassa haluaisin julistaa niin rankan argumenttisodan, että antagonistiset asetelmat saataisiin väkisin eksplikoitua eli kirjaimellisesti käärittyä auki.

Nyt ne piilotetaan sofistikoituneitten perustelujen tasolle. Suvaitaan ja keskustellaan älykkäästi mutta itse asiassa - todellisuudessa - vihataan niin perkeleesti!

Ihmiset ovat rehellisimmillään rakastaessaan ja vihatessaan. Näitä tunteita minä - hullu ja perverssi kulttuurianalyytikko kun olen - haluan provosoida esiin.

Niin kauan kuin tässä vain selitellään puolin ja toisin, asetelmat pelkästään lukkiutuvat.

Tarvittaisiin hyvin ujostelematonta kättä, joka saa kakistettua noista halla-ahoista(kin) ulos käheän huudon:

Minä pelkään niitä! Minä vihaan niitä! Minä haluan puolustaa omaisuuttani ja rakkaimpiani kaikelta pahalta!

(Tässä asiassa takkirauta saa sympatiani, koska hän on ollut melko rehellinen tunnustuksissaan. Mutta jos hän tällaisen myönnön jälkeen väittää - kuten väittää - pystyvänsä edelleen argumentoimaan täysin ilman ad hominemia, en voi kuin pudistella vinosti hymyillen päätäni. Se siitä itseymmärryksestä, mitä pätevän päättelemisen oikeuttamiseen ja legitimoimiseen tulee.)

Kun tuo 'viha ulkoista, tuntematonta uhkaa vastaan ja rakkaus omia kohtaan'- tunnustus lausutaan julkisesti, rationaalisuutemme saa emotionaalista katetta eikä lillu jossain spekulatiivisessa kentässä kieltäen todelliset motiivinsa, jotka paljastavat aina ja lopulta ad hominem-lähtökohtamme.
*
- Jätän maineeni menettämisen uhallakin (no - se on jo mennyt aikoja sitten) tähän ensimmäisen version edellisestä.

Minä vitut välitän enää heidän sofistikoituneista ja muka faktapohjaisista argumenteistaan, koska 'haistan' taustalta aivan hillittömän pelon, joka dominoi heidän päättelyproseduurejaan.

Vedän ad hominemiksi niin että kolisee. Tarkoittaa hieman pirullisesti sanottuna, että ryhdyn itse outsiderina heidän vihollisekseen, johon he saavat sitten projisoida vihansa ja pelkonsa.

Teen siis tavallaan itsestäni 'somalin ja muslimin!' Case-studyn, jota he saavat vapaasti riepotella, mikäli kykenevät vaihtamaan tarkastelunäkökulmaansa edes hetken aikaa toiseksi.

Useimmiten he eivät siihen kykene vaan pudistelevat vain päitään, koska eivät provosoidu eivätkä siten voi myöskään koskaan oivaltaa, että heidän pitäisi panna nimenomaan omaa persoonallisuuttaan paljon enemmän likoon pelkkien muodollisten fakta-argumenttiensa sijaan.

Entä onko syytä pitää tällaista provokaatiota muka älyllisesti täysin epärehellisenä?

Minulle ei tällaisessa tilanteessa ole enää olemassa sellaista kysymystä, koska halla-ahojen puolikin on valinnut argumentaatioperustansa ennenkuin esitti ainuttakaan perustetta oman kantansa puolesta = ad hominem!
*
Muutama terveen järjen sana loppuun. Ikäänkuin 'rukoukseksi ja rauhoitukseksi' sielulle ja mielelle.

Kuten edellä totesin - kirjoitit oivallisen järkevää - touuden- ja kokemuksen mukaista tekstiä.

Tarvitaan nimenomaan kurinpalautus järjestyssääntöjen noudattamisen suhteen.

Mutta saammeko aikaan sellaisen tilan enää koskaan? Jospa mopo on jo karannut käsistä? Etenkin huumeitten ja päihteitten suhteen.

Eikö liberalistisen kapitalismimme henki ja eetos ole myös jo yksilötasolla anything goes-sallivuudessaan sellaisen laissez fairen vallassa, että kaipaamasi kurinpalautus onnistuu vain joko poliisivaltion ja/tai totalitarismin muodossa?

Kumpaakaan halla-ahot eivät halua, mutta pointti on se, että mikäli yhteiskunnallinen eetos ja henki ei yleisesti muutu täällä, niin he eivät tule saamaan muuta kuin poliisivaltion suojatakseen omaisuutensa ja yhteiskuntarauhan.

Siitä taas ei ole juurikaan matkaa fasismiin ja totalitarismiin.

PS.
Kävi hieman nyppimään, kun kirjoitat, etteivät pään sisäiset tapahtumat ole itsessään todellisia. Olet täysin väärässä ymmärryksessä emootioitten reaalisuuden suhteen. Me emme ole pelkkiä tyhjiä tauluja syntyessämme, joita yksinomaan geenit, ympäristö ja oppiminen muokkaa, ja joista nämä vaikutteet tekevät mitä kulloinkin sattuu, ja joista käsin asiaintiloja päättelemme.

Mieti sellaista asiaa kuin rakkaus. Jos ymmärtäisit sen pelkästään himona - siis orgastisen purkautumisen tarpeen determinoimana 'pakkoliikkeenä', et sanoisi siitä vielä yhtään mitään sellaista, jonka kautta se tulee viettipohjalta metaforis-rationaalisesti ja metaforis-energeettisesti ymmärrettäväksi eri variaatioissaan.

Älä hyvä ihminen lankea tuollaiseen trivialismiin. Sellaista kantaa edustavia voi täydellä syyllä pitää joko höynähtäneinä metafyysikkoina - olivatpa he sitten luonnontieteellisiä reduktionisteja, platonikkoja tai Jumalaan uskovia.

Ja mikäli he eivät edusta ainuttakaan mainituista näkemyksistä, he ovat - tämä on täysin looginen johtopäätös: eläimiä.