Viisautta, ei kiitos

”En halua kuulla / vanhojen miesten viisaudesta, vaan ennemmin heidän hulluudestaan, / pelon ja päättömyyden pelostaan, valtoihinjoutumisen pelostaan, / toiselle kuulumisen, tai toisille, tai Jumalalle.” [T. S. Eliot]

*
'Eliotin runouden elinvoima on silti nimenomaan epävarmuuden ja heikkouden tunnustamisessa. Se paljastaa, miten hauraita rakennelmia runot ja niiden ainesosat – sanat ja ihmiset – lopultakin ovat. Hallittu muoto paljastuu näennäiseksi, ja runo on joka hetki ratkeamaisillaan, itkun ja naurun partaalla.' [Maili Öst Kiiltomadossa].
*

http://www.kiiltomato.net/t-s-eliot-nelja-kvartettoa-four-quartets/

http://en.wikipedia.org/wiki/T._S._Eliot

Kun sanat ja olemassaolo eivät ole enää selkeästi erotettavissa toisistaan ‘todellisuudeksi’ [helle jatkuu]

”Sanat rasittuvat, / rakoilevat, toisinaan katkeavat, taakan alla, / paineen alla, luistavat lipsuvat, hukkuvat, / turmeltuvat epätarkkuuttaan, eivät pysy paikoillaan, / eivät asetu.” [T. S. Eliot]

.

‘Myös kieli natisee Eliotilla kuin ikääntyvä ihminen. Sanat esiintyvät eräänlaisina kielen soluina, jotka syntyvät kivuliaasti, hakeutuvat epäluuloisesti toistensa seuraan ja lopulta kituen kuolevat. Uppiniskaisten lasten lailla ne kieltäytyvät tottelemasta käskijäänsä:' [Maili Öst Kiiltomadossa].

.

http://www.kiiltomato.net/t-s-eliot-nelja-kvartettoa-four-quartets/

http://en.wikipedia.org/wiki/T._S._Eliot

Huhtikuu on kuukausista julmin

'Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää

sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa

muiston ja pyyteen, kiihottaa

uneliaita juuria kevätsateella.

Talvi pitää meidät lämpiminä, kietomalla

maan lumeen ja unohdukseen, kätkemällä

elämän hivenen kuiviin juurikyhmyihin.'

.
Alkusäe 1. Kuolleiden hautaus - runoelmasta Autio maa [T. S. Eliot: 'Autio maa - Neljä kvartettia ja muita runoja, 1.p. 1972].

*

http://www.uta.fi/kirjasto/ilmoitus.html?id=72542

http://en.wikipedia.org/wiki/T._S._Eliot

http://fi.wikipedia.org/wiki/T._S._Eliot

http://fi.wikipedia.org/wiki/Autio_maa

http://librarian-or-cybrarian.blogspot.fi/2010/07/eliot-autio-maa-1922.html

http://www.bartleby.com/201/1.html

http://kaupunkilaistyttomaalla.blogspot.fi/2011_04_01_archive.html

We shall not cease from exploration and the end of all our exploring will be to arrive where we started and know the place for the first time.

Thomas Stearns Eliot
*
τοῦ λόγον δέ ἐόντος ξενοῦ ζώουσιν οἱ πολλοί
ὡς ἰδίαν ἔχοντες φρόνησιν
I. p. 77. Fr. 2.
....
ὁδὸς ἄνω κάτω μία καὶ ὡυτή
I. p. 89 Fr. 60.
*
'Although logos is common to all, most people live
as if they had a wisdom of their own.'
1. p.77. Fr.2
....
'The way upward and the way downward are the same.'
1. p.89. Fr.60

Diels: Die Fragmente der Vorsokratiker [Herakleitos]
....
FOUR QUARTETS
....
LITTLE GIDDING
[No. 4 of 'Four Quartets']
[....]
V
What we call the beginning is often the end
And to make and end is to make a beginning.
The end is where we start from. And every phrase
And sentence that is right (where every word is at home,
Taking its place to support the others,
The word neither diffident nor ostentatious,
An easy commerce of the old and the new,
The common word exact without vulgarity,
The formal word precise but not pedantic,
The complete consort dancing together)
Every phrase and every sentence is an end and a beginning,
Every poem an epitaph. And any action
Is a step to the block, to the fire, down the sea's throat
Or to an illegible stone: and that is where we start.
We die with the dying:

See, they depart, and we go with them.
We are born with the dead:
See, they return, and bring us with them.
The moment of the rose and the moment of the yew-tree
Are of equal duration. A people without history
Is not redeemed from time, for history is a pattern
Of timeless moments. So, while the light fails
On a winter's afternoon, in a secluded chapel
History is now and England.

With the drawing of this Love and the voice of this
Calling

We shall not cease from exploration
And the end of all our exploring
Will be to arrive where we started
And know the place for the first time.
Through the unknown, unremembered gate
When the last of earth left to discover
Is that which was the beginning;
At the source of the longest river
The voice of the hidden waterfall
And the children in the apple-tree
Not known, because not looked for
But heard, half-heard, in the stillness
Between two waves of the sea.
Quick now, here, now, always—
A condition of complete simplicity
(Costing not less than everything)
And all shall be well and
All manner of thing shall be well
When the tongues of flame are in-folded
Into the crowned knot of fire
And the fire and the rose are one.
*
http://www.tristan.icom43.net/quartets/gidding.html
http://www.tristan.icom43.net/quartets/
http://en.wikipedia.org/wiki/T._S._Eliot
http://fi.wikipedia.org/wiki/T._S._Eliot
http://en.wikipedia.org/wiki/Four_Quartets
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herakleitos
http://en.wikipedia.org/wiki/Heraclitus
http://theotherpages.org/poems/eliot01.html
http://home.wlu.edu/~mahonj/Ancient_Philosophers/Heraclitus.htm

Kun olet poissa

Sielu huutaa tyhjyyttään kutsuakseen luokseen sitä luovuttamatonta osaa itsestään, josta se kauan sitten on väkivaltaisesti irronnut leijumaan avaruuden äärettömyyteen, kylmää valoaan tuikkivien tähtien ja välinpitämättömien planeettojen keskelle:

Sister, mother
And spirit of the river, spirit of the sea,
Suffer me not to be separated
And let my cry come unto Thee

Älä salli minua erotettavan
Ja anna minun huutoni saavuttaa Sinut
*
http://www.youtube.com/watch?v=xs0zsBzJ-hU&feature=related
Eppu Normaali - Kun olet poissa

Kun olet poissa ja makaan yksin veren kohinaa kuunnellen
Samaa vanhaa kappaletta sen tempoa muunnellen
Ajatukseni kuin perhoset hullut lamppua loistavaa kiertelevät
kun yö on tullut rataa itsensä toistavaa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?

Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa, jos en unta saa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?

Kun olet poissa..

Yön on hiljaa ja antaa minun kuunnella itseänsä
Ajatusteni huonossa seurassa mykkiä vitsejänsä
Miksi minulle sinäkin olet vain heijastus peloistani?
Joku kanssani sinut jakaa enkä selviä veloistani

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen?

Kun olet poissa
Näen kasvojasi noissa mieleni soissa
Lätäköissä joissa kuu heijastuu
Saisi aurinko nousta
Tai sitten tahtoisin nukahtaa
Yö taivuttaa jousta, se katkeaa, jos en unta saa

Miksi en saavuttaa, saavuttaa en saa
Sitä hetkeä jolloin en elä tolloillen

Kun olet poissa...
Kun olet poissa...
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/07/l-salli-minua-erotettavan-ja-anna-minun.html#comments

Oi Herra, Sinä tempaat minut tulesta - kuin olisin palava soihtu

Ote päreestäni Ontot miehet ja Tuhkakeskiviikko - 12. 4. 2005
***
The WASTE LAND, III The Fire Sermon (loppusäe)

To Carthage then I came (307)

Burning burning burning burning (308)

O Lord Thou pluckest me out (308)

O Lord Thou pluckest (309)

Burning

***
I
Nootit307. V. St. Augustine's Confessions: 'to Carthage then I came, where a cauldron of unholy loves sang all about mine ears'.

308. The complete text of the Buddha's Fire Sermon (which corresponds in importance to the Sermon on the Mount) from which these words are taken, will be found translated in the late Henry Clarke Warren's Buddhism in Translation (Harvard Oriental Series). Mr. Warren was one of the great pioneers of Buddhist studies in the Occident.

In the sermon, the Buddha instructs his priests that all things "are on fire. . . The eye. . . is on fire; forms are on fire; eye-consciousness is on fire; impressions received by the eye are on fire; and whatever sensation, pleasant, unpleasant, or indifferent, originates in dependence on impressions received by the eye, that also is on fire. And with what are these on fire? With the fire of passion, say I, with the fire of hatred, with the fire of infatuation."

309. From St. Augustine's Confessions again. The collocation of these two representatives of eastern and western asceticism, as the culmination of this part of the poem, is not an accident.

II
Kursiivilla merkitty, lihavoitu loppusäe, on käännetty suomeksi hieman kyseenalaisesti joskin kyllä intuitiivisesti järkeenkäyvällä tavalla: ”Oi Herra sinä tempaat - tulesta”, mutta se tuskin on sisällöllisesti paras mahdollinen käännös.

Burning on pikemminkin palava/palavana/palaen – myös hehkuva tai kiihkeä. Pluck voidaan kääntää myös verbeillä poimia, siepata, nykäistä, ja est-pääte vihjaisi, että ilmaisussa on parodinen viritys.

(Kiitos Leevi Lehdolle tähän kohtaan liittyvästä haku -, käännös – ja tarkennusavusta).
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2005/04/ontot-miehet-ja-tuhkakeskiviikko.html

Hysterian kahdet kasvot

I
Kuvitellaan todellinen tilanne.

Pariisi 1980-luvun puoliväli. Noin 35-vuotias Slavoj Zizek kävelemässä levottomasti huoneessaan, kääntyilemässä pää hiestä märkänä heitellen hikisiä liinavaatteita lattialle, istumassa sohvalla pää alaspäin, kädet niskan takana, epätasaisesti kulkeva hengitys, harhaileva katse, epätoivoiset huokaukset, pelko tarttua puhelimeen, kalvava mustasukkaisuus, mahdottomuus rakastaa sitä, johon on rakastunut.

Zizek on ajaunut oidipaalisen draaman keskiöön. Hän on toivottomasti rakastunut isähahmonsa, sen aikaisen professorinsa vaimoon ja elää yökaudet itsemurhan partaalla, surrealististen, perverssien fantasioitten tehdessä hakkelusta - ei ainoastaan hänen tunteistaan vaan myös hänen ylivertaisesta älystään.

Isää (professoria) ei voi tappaa. Äitiä (hänen vaimoaan) ei voi saada. Katseen ja ajatuksen pitää suuntautua muualle.

Kaikista varotoimista huolimatta rakkaus tuli yllättäen, täysin tahdittomasti, mitään ilmoittamatta tai kysymättä, viattomaan kirjeeseen suljettuna - tungettelevan epäkohteliaasti kuin serkkunsa kuolema.

Olet aseeton, sinut riisutaan alasti maailman, ihmisten ja itsesi edessä. Päädyt nöyryyttämään ja häpäisemään itseäsi, kaikki nauravat sinulle: noinko sekaisin se nainen on tuon miehen pään saanut? Eihän se ole mikään mies vaan säälittävä raukka. Hoitoon joutaa - ellei sitten suoraan telkien taakse. Potentiaali murhaaja.

Zizek hengittää syvään ja tiheästi. Lukee psykoanalyysia, muutama vuosi aiemmin kuollutta toista, ehkä biologista isääkin suurempaa isäänsä: psykoanalyytikko Jacques Lacania. Alkaa syntyä teoriarypäs, lahtökohta mielen, kielen, seksuaalisen halun ja fantasian sekä ideologian suhteesta.

Vähitellen Slavoj toipuu kutsumattoman ja miltei väkivaltaisen vieraansa käynnistä. Mutta vaikka hän ei menetä kykyään ja haluaan rakastua ja rakastaa, niin jotain on perusteellisesti muuttunut hänen suhteessaan Rakkauteen. Love is Evil! (ks. video)

Zizekistä tulee eräänlainen kävelevä contradictio in adjecto: vitsiin laukeava ristiriita, rakastunut ironikko (Kierkegaard) ja intohimoinen kyynikko (Nietzsche): mies, joka valjastaa rakkauden, halun ja luomisen elementit hegeliläisen ristiriidan ja negaation logiikan käyttöön Lacanin toimiessa 'terapeuttisena' Neuvonantajana - ikäänkuin suurimapana Mentorina sille, miten tätä fantasmaattista 'halukonetta' (Deleuze) eli ihmistä, tulee ymmärtää:

http://www.youtube.com/watch?v=TJPhA9TGRls&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=U3x5X67OWj8&NR=1

II
Nyt käännämme katseemme toisaalle. Kanaalin tuolle puolen. Viehättävän kartanon vehreään puistikkoon on rakennettu pieni puutarhamaja, jonka pöydän ääressä istuu tip top säntillisen näköinen pariskunta. Pingottuneen jäykästi tuolissaan istuva mies tuijottaa naista huulet tiukasti yhdessä, hymyillen hieman väkinäisesti joskin mielihyvää katseessaan.

Mies on runoilija Thomas Stearns Eliot. Nainen on hänen vaimonsa, jonka kohtaloksi tuli lopulta sairastua psyykkisesti loppuiäkseen, mutta jota Eliot ei koskaan jättänyt, vaikka suhde olikin hänelle paitsi äärimmäisen rakas myös ajoittain äärimmäisen raskas..

Tiukkapipoinen konservatiivi, moralisti ja kielellinen nero sekä persoonallisuudeltaan yhtä valloittava kuin epävakaa nainen: yhdistelmä, joka saa jopa jokaisen amatööripsykoanalyytikon höristelemään korviaan.

Mies kuvailee tuntemuksiaan kuin olisi kirurgin veitsellä siivuttamassa omaa emotionaalista jännitettään, joka samalla kuvastaa parin välillä vallitsevaa hektistä suhdetta.

Eräässä runossaan Eliot kirjoittaa mitanneensa koko elämänsä teelusikoilla, ja sitä hän tavallaan tekee tässäkin: intohimo leikellään, paketoidaan ja käsitellään huolellisesti ja varovasti ikäänkuin se olisi räjähdysaltista dynamiittia. Mitä se tietysti onkin.

En voi olla hymyilemättä huulet mutrussa kuin lasten leikkejä katsellessa, kun kuvittelen mielessäni tämän parin kohtaamisen. Vain Eliot voi kuvata eroottisen rakkauden tunteen hysteerisen olemuksen näin kuivan asiallisesti pystyen silti välittämään tuon tahdottomasti vapauttavan ja yhä silti oudosti pakottavan jännitystilan, joka rakastavaisten välillä vallitsee.

Hysteria

As she laughed I was aware of becoming involved in her laughter and being part of it, until her teeth were only accidental stars with a talent for squad-drill.

I was drawn in by short gasps, inhaled at each momentary recovery, lost finally in the dark caverns of her throat, bruised by the ripple of unseen muscles.

An elderly waiter with trembling hands was hurriedly spreading a pink and white checked cloth over the rusty green iron table, saying:
"If the lady and gentleman wish to take their tea in the garden, if the lady and gentleman wish to take their tea in the garden ..."

I decided that if the shaking of her breasts could be stopped, some of the fragments of the afternoon might be collected, and I concentrated my attention with careful subtlety to this end.
***
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/03/slavoj-zizek-ja-ideologian-jumalallinen.html
http://en.wikipedia.org/wiki/T._S._Eliot
http://www.gutenberg.org/dirs/etext98/tsepm11.txt