October 13, 2014
October 12, 2014
October 11, 2014
October 10, 2014
October 9, 2014
Tyhjyyden kosketus: kun tahto sammuu ja ei-mikään alkaa
Northern view in the sanctuary, Rothko
Chapel
.
‘And Rothko planned it this way. His chapel is one of the most
overwhelming syntheses of art and architecture in the world. It is as compelling
as the great Italian religious interiors he admired, yet as terrifying as
Munch's Scream. It is a tragic theatre of emptiness, death's antechamber, the
self-expression of a suicide. As such, the Rothko Chapel was destined to be
misunderstood. Had it been understood, it would not have been
built.’
*
‘Elävän’ tietoisuuden perimmäinen
dilemma: ‘Ihminen tahtoo mieluummin ei-mitään kuin on tahtomatta’
[Nietzsche/Schopenhauer]
*
October 6, 2014
October 5, 2014
Pinnan syvyys – syvyyden pinta
October 1, 2014
Wittgensteinin Tractatuksen viimeiset, itsensä kumoavat, propositiot
.....
6.522
There are, indeed, things that cannot be put into words. They make themselves
manifest. They are what is mystical.
.
6.53 The correct method in philosophy would really
be the following: to say nothing except what can be said, i.e. propositions of
natural science--i.e. something that has nothing to do with philosophy -- and
then, whenever someone else wanted to say something metaphysical, to demonstrate
to him that he had failed to give a meaning to certain signs in his
propositions. Although it would not be satisfying to the other person--he would
not have the feeling that we were teaching him philosophy--this method would be
the only strictly correct one. .
6.54 My propositions are elucidatory in this way: he who understands me finally recognizes them as senseless, when he has climbed out through them, on them, over them. (He must so to speak throw away the ladder, after he has climbed up on it.)
.
7 What we cannot speak about we must pass over in silence.
.
6.54. Lauseeni selventävät siten, että se, joka minut ymmärtää, huomaa lopulta lauseitteni olevan mielettömiä, noustuaan niitä pitkin – niiden päällä – niiden yläpuolelle. (Hänen on niin sanoakseni heitettävä pois tikkaat kiivettyään niillä ylös.)»
.....
Mikä on tuo ladder, tikkaat/tikapuut, joita pitkin kiipeämme, 'kohti tosiasiaa’? Se on kieli ja itse asiassa se on tietoisuus. 'Heittäkäämme' se pois, niin ymmärrämme Wittgensteinin propositiot oikein. Ne ovat ‘senseless’, vailla mieltä, siis itsestään selviä eli triviaa. Tällä varsin skeptisellä tai peräti nihilistisellä ‘kikalla’ Wittgenstein tavallaan kumoaa kaikki edelliset väittämänsä. Loogisesta totuudesta ‘tosiasialliseen havainnon ja kokemuksen totuuteen’ siirrytään kumoamalla logiikan tikapuut eli tosiasian ‘ei tosiasialliset’ edellytykset – siis perimmältään kielellisen representoinnin rekisteri ja sen myötä tietoisuus sellaisena kuin se kommunikoituu kielessä ja kielenä. Tämän proposition perimmäinen vaikute lienee tullut Wittgensteinille antiikin empiirikko-skeptikko Sekstus Empeirikosilta.
.
Viimeinen 7. propositio 'Siitä, mistä ei voi puhua, on vaiettava' koskee lopulta tiedostavaa subjektia itseään, sillä sen täytyy lopulta hylätä oletus semantiikan [lauseiden merkityksen/totuuden] ilmaistavuudesta myös luonnontieteellisessä verifioinnissa [kieli voi vain kuvailla maailmaa, mutta se ei voi kuvata sitä, miten se kuvaa maailmaa; tätä kutsutaan semantiikan lausumattomuudeksi]. Tosiasia itsessään ei ole kielellisesti kommunikoitavissa [edes fysiikassa, vaikka W. näin Tractatuksessa vielä ajattelikin] - se vain on. Tämä näkemys on tietenkin joko absurdi tai aivan liian kapea-alainen. Niinpä kielipelien pluralismista tuli antirealistinen vaihtoehto, jonka Wittgenstein myöhäisfilosofiassaan valitsi tai johon hän 'pragmaattisesti' päätyi. Pragmaattisella en tarkoita tässä niinkään jotain sovittuja käytäntöjä korostavaa filosofista asennetta kuin elämänmuotojen moninaisen luonteen tunnustamista totuuskielipelien lähtökohtana ja perustana.
.
http://en.wikipedia.org/wiki/Sextus_EmpiricusSeptember 29, 2014
Parasta Mozartia, Klarinettikonsertto, lokakuu 1791
Soloist: Sharon Kam - Basset Clarinet;
Performers: Czech Philharmonic Orchestra / Manfred Honeck; Recorded live at the
Estates Theatre, Prague, 27 January 2006.
.
Mozart's Clarinet concerto in A major, K. 622 was
written in 1791 for the clarinetist Anton Stadler.
.
1. Allegro; 2. Adagio; 3. Rondo Allegro. - Adagio-osa on mozartmaisessa yksinkertaisuudessaan lumoava ja surumielisen kaunis ennakoiden Mozartin seuraavaksi aloittaman ja joulukuun
alussa kesken jäävän viimeisen teoksen, Requiemin, teemoja. Klarinettikonsertto on yksi Mozartin viimeisiä loppuun asti saattamia töitä ja puhtaana instrumentaalimusiikkina se on hänen viimeisensä.
*
September 28, 2014
10 vuotta
Tämä blogi täyttää lokakuussa 10 vuotta. Toivotan
sille onnea ja jätän sille vähitellen hiljaiset hyvästit, joita olen
valmistellut jo lähes kahden vuoden ajan. Blogin lopettaminen on käynyt
mielessäni monesti aiemminkin vuosien varrella, mutta nyt se alkaa tulla
lopullisesti ajankohtaiseksi. Päivää ja hetkeä en vielä
tiedä.
Hop hop hop
.
Tässä kaksi kuuluisaa mustalaislaulua
[ks. youtube] elokuvamusikaalista ‘Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen’. Kylmät väreet menee
selkäpiitä pitkin näitä kuunnellessa. Tällaiset melodiat ja laulu kumpuavat yhä
vielä siitä ihmisyyden ‘eläimellisjumalallisesta selkäytimestä’, jonka suurin
osa länsimaisesta iskelmäpopista on lähes kadottanut ja korvannut näennäis- tai ylitunteellisella kertakäyttötoistolla. Kulutusmusiikin esittäjät ovat
ulkoistaneet tunteensa tekniikalle: heillä on informaatiokoneen tosi-tv-sielu,
joka tyhjentyy bitteinä ja algoritmeina ylisensitiiviseen banaalisuuteen. Aivan
toisin on mustalaislauluissa [vrt. flamenco, fado, blues, klezmer, jne.], joiden kiehtovuutta ja tenhoa ei voi vangita mihinkään
tappamatta emootioita ja affekteja, joista ne syntyvät. Niinpä ne, kuten myös Maksim Gorkin traagiseen tarinaan perustuva elokuva kertoo, sisältävät olemassaolonsa epävarmuuden
ja jopa tuhon mahdollisuuden kahlitsemattoman vapauden ja sitoutuneen rakkauden välisessä ristiriidassa [Oscar Wilden
riimein:‘rakkaimpansa surmaa jokainen, pelkuri tekee sen sanoin kavalin, mies
uljas miekallaan’ ja tulee myös tapetuksi]. - - Tämän[kin] hyvin ikävän
ristiriidan länsimainen loogis-empiirinen järki pyrkii minimoimaan.
Hinta on korvaamaton: ihmisen muuttuminen päämäärästä ja itseisarvosta teknisen tehokkuuden välineeksi: ihmisen kuolema. Toisin kuin mustalaislaulun ‘kiertelevä henki’,
länsimainen sielu ei enää herää kuolleista ja synny jatkuvasti uudelleen vaan
loppuu tekniikan täydelliseen hiljaisuuteen, ‘ei paukahtaen vaan kitisten’,
kuten Eliot ‘Ontoissa miehissä’ ennustaa. - - Mustalaislaulu kumpuaa elämästä,
jossa kuolema on aina läsnä, joskus hyvinkin traagisesti [ellei satu olemaan
kyseisen elokuvan flunssainen, aivasteleva ja sangen epäonnekas teloittaja].
Länsimainen jumputus sen sijaan tekee kuolemasta ekstaattisen revyyn [esim.
heavypellet] tai ylisensitiivistä ja kliseemäistä sosiaalipornoa [esim.
tangokuninkaalliset], itse asiassa tunteen kuolemaa: elämän kuolemaa. - - Vanha
sanonta pitää paikkansa: kaikki suuret ideat ja tunteet syntyvät idässä
kuollakseen viimein moderneissa läntisissä sivilisaatioissa. - - Mustalaisia on
helppo [joskin de jure oikeutettua] haukkua, koska he eivät integroidu
minkäänlaiseen sivilisaatioon vaan elävät yhteisöjen kannalta epäsosiaalista
elämää: kulkevat ja kiertävät loputtomasti – ‘maan äärin’.
‘Miksi?’, kysyy elokuvan femme fatalea turhaan tavoitteleva valkoinen
herra. ’Jotta voisimme palata takaisin’, vastaa nainen. ‘Mitä te
oikein etsitte?’ ‘Ei mitään, meille riittää tie’.
Siinä viisautta, joka ei kuole, vaikka sitä yritettäisiin väen väkisin
tappaa tieteellä, tekniikalla, järjellä ja rasismilla – kaikkein kavalimmin jopa
demokratialla ja suvaitsevaisuudella.
*
*
September 26, 2014
Nighthawks – Yökyöpelit ja modernin urbaanin ihmisen autistinen sielunmaisema
.
Realistinen maalaus esittää yökahvilan kolmea asiakasta suurten ikkunoiden läpi nähtyinä. Ympärillä on hiljainen ja autiolta vaikuttava kaupunki. Monien muiden Hopperin maalausten tavoin Nighthawks kuvaa ihmisten eristyneisyyttä ja yksinäisyyttä. Kahvilan kolme asiakasta ovat yksinäisen, passiivisen ja hiljaisen näköisiä. Maalauksen sommitelma muodostuu yksinkertaisista pysty- ja vaakasuorista muodoista, jotka korostavat ympäristön kolkkoutta. Voimakkaat värit korostavat kahvilan sisältä tulvivan kirkkaan loistevalon vaikutusta ja kontrastia suhteessa ympäröivään pimeyteen. Maalauksessa on nähty myös maailmansodan ahdistuksen aikaan liittyvää vertauskuvallisuutta, vaikka Hopper torjuikin kaikki yritykset selittää hänen töitään yhteiskunnallisiksi vertauskuviksi. Hän tosin myönsi, että Nighthawks saattoi tiedostamattomalla tasolla kertoa suurkaupungin asukkaiden yksinäisyydestä.’ [wikipedia].
*
September 24, 2014
Mua pelottaa
Mua
pelottaa, mua pelottaa,
mua pelottaa tämä erämaa,
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet
niin oudot ja kylmät ja kylläiset.
.
En tunne ma muita, en itseäin.
Miten outojen joukkoon ma jouduinkin näin?
Toki jossakin muualla parempi ois?
Kun huoata vois
tai nukkua, nukkua nuorena pois!
.
Oi, vieraita oomme me ihmiset
kuin eri tähdillä syntynehet,
kuka kotoisin kuuhuen helmasta on,
kuka auringon,
kuka aivan, aivan on koditon.
.
Minä lapsonen koditon laaksoissa maan,
minä hankia hiihdän ja harhailen vaan,
minä sydäntä etsin, mi sylkähtäis,
joka luokseni jäis,
yö vaikka mun ympäri hämärtäis.
Minä etsin suojoa itseltäin
ja omilta hulluilta mietteiltäin;
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet,
mut enin mun syömeni syvyydet.
.
Eino Leino
*
http://runosto.net/eino-leino/hiihtajan-virsia/mua-pelottaa/
mua pelottaa tämä erämaa,
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet
niin oudot ja kylmät ja kylläiset.
.
En tunne ma muita, en itseäin.
Miten outojen joukkoon ma jouduinkin näin?
Toki jossakin muualla parempi ois?
Kun huoata vois
tai nukkua, nukkua nuorena pois!
.
Oi, vieraita oomme me ihmiset
kuin eri tähdillä syntynehet,
kuka kotoisin kuuhuen helmasta on,
kuka auringon,
kuka aivan, aivan on koditon.
.
Minä lapsonen koditon laaksoissa maan,
minä hankia hiihdän ja harhailen vaan,
minä sydäntä etsin, mi sylkähtäis,
joka luokseni jäis,
yö vaikka mun ympäri hämärtäis.
Minä etsin suojoa itseltäin
ja omilta hulluilta mietteiltäin;
mua pelottaa nämä ihmiset,
nämä katsehet,
mut enin mun syömeni syvyydet.
.
Eino Leino
*
http://runosto.net/eino-leino/hiihtajan-virsia/mua-pelottaa/
September 23, 2014
Syksyn melankolia
Syystunnelma
Teit oikein ystävä ainoo,
kun luotani läksit pois,
sun rintasi nuori ja lämmin
mun rinnalla jäätynyt ois.
Kas maantiellä kalpea kukka
lumipälvestä nostavi pään.
Mitä vuottelet kukkani vielä,
on aika jo painua pään.
Tuhat aatosta sieluni tunsi,
sen vaan minä muistaa voin:
oli tielläni kuihtunut kukka
ja sen peitoksi lunta mä loin.
Eino Leino
*
http://ulug.ff.cuni.cz/finstina/nastenka/EinoLeino.pdf
September 22, 2014
Koston ja kaunan umpikuja
Joka ei suostu antamaan muille anteeksi, tuhoaa
sillan, jonka yli joutuu itse vielä joskus kulkemaan [Francis
Bacon]
*
En
päretä kyseistä aforismia sen vuoksi, että kykenisin itse läheskään
aina antamaan anteeksi vaan siksi, että järkeni [ei suinkaan tunteeni:
tunne 'vaatii' mitä milloinkin, se on häilyvä ja epäluotettava] sanoo
minulle anteeksiantamisen olevan ei ainoastaan oikein vaan myös ainoa
vaihtoehto, jolla koston kierre voidaan katkaista ja joka vapauttaa
sielun kalvavasta kaunan tunteesta: molemmat omaa sisäistä tasapainoa ja
oudoiksi koettujen ihmisten olemassaolon oikeutta horjuttavia asenteita
[tämä pätee niin kristittyyn, islaminuskoiseen kuin ateistiinkin].
*
http://kulmakivi.blogspot.fi/2008/04/filosofien-sitaatteja.html
*
http://kulmakivi.blogspot.fi/2008/04/filosofien-sitaatteja.html
September 21, 2014
Päivän aforismit
Se joka tekee itsestään madon, ei myöhemmin saa valittaa, jos häntä
poljetaan [voiko ihminen valita luonnettaan tai muuttaa
sitä?].
.
Vain moraalinen olento voi olla luomisen lopullisena tarkoituksena [onko tämä ei ainoastaan vertauskuvallisen myytin Raamatussa kertoma vaan myös myös biologiseen evoluutioon sisältyvä ‘tarkoitus’?; sitä minä en usko, sillä evoluutiolla ei ole mitään tarkoitusta, evoluutio on ‘sieluton’ prosessi; perimmäinen tarkoitus voi olla pelkästään vertauskuvallinen ilmaisu, mikä ei kuitenkaan merkitse, että se olisi jotenkin vähempiarvoinen kuin biologinen 'prosessi', pikemminkin päinvastoin].
.
Kauneus on moraalisen hyvän symboli [pitää paikkansa sikäli kuin moraalinen hyvä on autonomista, universaalia ja ylivertaista].
.
Kauneus on sitä mikä viehättää universaalisti ilman käsitteitä [mutta voidaanko kauneus näin ollen selittää pelkästään tunteilla ja taipumuksilla, muka ilman käsitteitä?; ei voida].
.
Kaikkein naurettavinta on teeskennellä muiden edessä niin pitkään, että alkaa itsekin pitää sitä totena [tämä on totta, joskin rehellinen ja suora puhe on usein mahdotonta, koska se aiheuttaa hämmennystä ja joskus suurtakin närkästystä; ehkä siis on jos ei parempi niin järkevämpää vaieta ja poistua paikalta, jottei ‘korruptoituisi’ älyllisesti ja moraalisesti].
.
Aforismit Immanuel Kant
*
.
Vain moraalinen olento voi olla luomisen lopullisena tarkoituksena [onko tämä ei ainoastaan vertauskuvallisen myytin Raamatussa kertoma vaan myös myös biologiseen evoluutioon sisältyvä ‘tarkoitus’?; sitä minä en usko, sillä evoluutiolla ei ole mitään tarkoitusta, evoluutio on ‘sieluton’ prosessi; perimmäinen tarkoitus voi olla pelkästään vertauskuvallinen ilmaisu, mikä ei kuitenkaan merkitse, että se olisi jotenkin vähempiarvoinen kuin biologinen 'prosessi', pikemminkin päinvastoin].
.
Kauneus on moraalisen hyvän symboli [pitää paikkansa sikäli kuin moraalinen hyvä on autonomista, universaalia ja ylivertaista].
.
Kauneus on sitä mikä viehättää universaalisti ilman käsitteitä [mutta voidaanko kauneus näin ollen selittää pelkästään tunteilla ja taipumuksilla, muka ilman käsitteitä?; ei voida].
.
Kaikkein naurettavinta on teeskennellä muiden edessä niin pitkään, että alkaa itsekin pitää sitä totena [tämä on totta, joskin rehellinen ja suora puhe on usein mahdotonta, koska se aiheuttaa hämmennystä ja joskus suurtakin närkästystä; ehkä siis on jos ei parempi niin järkevämpää vaieta ja poistua paikalta, jottei ‘korruptoituisi’ älyllisesti ja moraalisesti].
.
Aforismit Immanuel Kant
*
September 20, 2014
Hyveestä ja moraalista
Se joka alinomaa puhuu hyveestä on turmeltunut
[Kant]
.
Onko tämä Kantin piikikäs huomautus kohdistettu Aristoteleehen, jolle hyve
vaikuttaisi olevan yhtä aikaa sekä osa ihmistä määrittävää metafyysistä olemusta
[substanssia] että persoonallisuus-typologisesti etevän luonteen [identiteetin]
tärkein ‘ominaisuus’, yhtä aikaa jokin pysyvä ja muuttuva, jokin kulloisenkin
yhteisön arvostama, ‘ehdottoman kohtuullinen’ asenne ja taipumus? [kohtuus on
hyveen optimaalinen ‘mitta’ ja Nietzschen ironisin termein ilmaistuna
aristoteelinen hyve-etiikka onkin ‘keskivälin metafysiikkaa’]; - mutta eikö
tällainen käsitys pikemmin hämärrä moraalin universaalia velvoittavuutta kuin
selvennä sitä; eikö se tee moraalista pelkän paikallispoliittisen strategian,
jossa lopulta mitkä tahansa arvot ovat hyväksyttävissä, kunhan niiden avulla
voidaan ihmisten ‘luonnollisia’ tunteita [mitä ne ovat?] ja 'luonnollisia'
taipumuksia [mitä ne ovat?] edistämällä saada aikaan tasapainotila, joka
mahdollistaa hyvän elämän toteuttamisen ja toteutumisen kulloisessakin
yhteisössä [yhteisössä on kuitenkin aina joku ‘intressi’, jolle ihmisten
tiettyjen tunteitten manipuloiminen tuo valtaa/esim. Putinin nationalismi]; -
eikö tällainen käsitys moraalista ajaudu väistämättä sekä dogmatismiin että
relativismiin mutta myös partikularismiin ja separatismiin: ylipäätään
yksilöiden ja/tai pienyhteisöjen elitismiin; eikö tällainen käsitys moraalista
ole paitsi triviaali [se ei anna informaatiota arvojen oikeuttamisen
käytännöistä niiden legitimoimiseksi vaan olettaa legitimaation ikään kuin
hyvekäytäntöjen kausaaliseksi seuraukseksi] myös dogmaattinen
[traditiosidonnaisesti itsestään selvä ja siten kaiken kyseenalaistamisen
ulottumattomissa]; eikö Aristoteleen käsitys etiikasta oikeuta minkä tahansa
yhteiskuntamuodon ja arvopohjan, kunhan ensin päästään jollain merkillisellä
tavalla [partikulaaristen ja silti ‘ikuisten’ perinteiden periaatteilla] muka
legitiimiin yksimielisyyteen tuon arvopohjan hyväksyttävyydestä?; Aristoteles ei
siis määrittele legitimiteetin pätevyyden perusteita tarkemmin, koska hänelle
hyve paitsi oikeuttaa myös lähes automaattisesti vaikuttaa ‘oikean’ toiminnan
[vrt. Aristoteleen praktinen syllogismi]; olen eri mieltä: tunteisiin ja
taipumuksiin perustuvat, kunkin yhteisön preferoimat hyveet pikemminkin
sekoittavat ja hämärtävät moraalisia valintoja kuin selventävät niitä;
moraali ei voi olla ansio, joka johdetaan ‘oikean’ hyveen ‘oikeasta’
noudattamisesta ja jonka yhteisö palkitsee vaan koskee kaikkia yleisesti ja
ikään kuin yksipuolisesti: muussa tapauksessa moraali romahtaa paikallisiksi
käytännöiksi [tavoiksi, tottumuksiksi], jotka voivat olla mitä tahansa, mikä
merkitsee moraalisen velvoittavuuden muuttumista ‘moraalisesti oikeutetuksi
hyödyllisyydeksi’, joka on ristiriitainen määritelmä, sillä jos moraalisen
säännön velvoittavuus seuraa sen välineellisestä hyödystä, sitä on mahdoton
erottaa tehokkuusvaatimuksesta ja vallasta; moraalista puhuminen on silloin enää
pelkkä ideologinen savuverho tai suostutteleva mainos, jolla omaa etua ajetaan
naamioimalla se yleiseksi eduksi; moraali ei kuitenkaan ole väline mihinkään, ei
edes onneen, moraali on a] autonomista, b] universaalia ja c] ylivertaista; jos
moraali olisi ansio, kuten Aristoteles näyttää ajattelevan, se muuttuisi
kilpailuksi, jossa on voittajia ja häviäjiä; niinpä kysyn: voiko olla
‘moraalisia voittajia’?: onko äärimmäinen synergismi, esim. de jure
predestinaatioon uskova mutta käytännössä eli de facto pelagiolainen kalvinismi
[tai edes buddhalaisuus] lainkaan moraalivakaumus?; vastaan: jos on, niin
moraalista pitäisi järjestää joka vuosi maailmanmestaruuskilpailut; vastauksen
absurdisuudesta seuraa, että vain kristillisen monergismin [armo pelastaa, eivät
teot: monergismin äärimmilleen rationalisoitu sekulaari versio on kantilainen
stoalaisuus] varaan voidaan rakentaa uskottava moraaliteoria, sillä varsinkin
ontologisista lähtökohdistaan(*) riisuttuna ja yksipuolisen pragmaattisesti
paikalliseksi, tietyn yksilön tai ryhmän hyödyksi ja mielihyväksi tulkittuna
aristoteelinen hyvään elämään tähtäävä hyve-etiikka johtaa 1] yhteisöllisesti
keskitettyyn teknokraattiseen utilitarismiin [moraali on väline entistä
suurempaan ja ‘tehokkaampaan’ onnen tunteeseen], 2] elitistiseen
epikurolaisuuteen [‘onni’ rajataan tiukasti oman yhteisön asiaksi ja heikommista
eli arvottomammista ulkopuolisista väitetään juuri sen verran, että pysyvät
tarpeeksi kaukana häiritsemästä ‘meidän jengin’ sisäsiittoista rauhaa ja
sisäänlämpiävää moraalista omahyväisyyttä] ja 3] jopa rasismiin siinä
merkityksessä kuin me sen liberaali-demokraattisessa maailmassa tunnemme;
Aristoteleelle rasismi sen sijaan ei ollut ja tuskin olisi nykyäänkään
ylitsepääsemätön ongelma vaan osa kulloisenkin yhteisön ‘luonnollista’
hyveellistä ‘käytäntöä’..
.
(*) Ontologinen lähtökohta merkitsee tässä oletusta määrättyjen hyveitten ja ihmisluonteen [taipumusten ja asenteiden] perimmäisestä ykseydestä; samantyyppinen mutta universaaliksi laajennettu oletus löytyy myös stoalaisuudesta, jonka mukaan hyveellinen ihmisluonto [mikrokosmoksena] on harmoniassa maailmankaikkeuden [makrokosmoksen] kanssa; Aristoteles ei kuitenkaan stoalaisten tavoin puhu maailmankaikkeudellisesta vaan tiettyyn yhteisöön sidotusta hyveestä, joskin hän tekee kohtuudesta perushyveen ja siten jopa kaikkien hyveitten universaalin ‘mitan’, mikä ‘operaatio’ minua hieman huvittaa, sillä miten ihmeessä kohtuus voisi olla tarkasti/eksaktisti määriteltävissä, vai onko meidän ymmärrettävä kohtuus jo Aristoteleella eräänlaisena [luonteen] hyödyllisyyden kvantitatiivisena kertoimena, jolla luonteen optimaalinen arvo hyvän elämän suhteen maksimoituu?; ryhdymme siis laskemaan luonnetaipumusten optimaalisen toteutumisen todennäköisyyksiä, odotusarvoja ja riskejä; tästä ei ole enää pitkä matka teknokraattiseen arvorasismiin, painottuipa tuo rasismi sitten liberaaleilla tai konservatiivisilla arvoilla.
September 18, 2014
Tienristeyksessä
Joku kuuntelee rappia; minä, vanha pieru, kuuntelen
tätä.
.
I went to the crossroads, fell down on my kneesI went to the crossroads, fell down on my knees
Asked the Lord above, have mercy now,
Save poor Bob if you please
Standin' at the crossroads, tried to flag a ride
Whee-hee, I tried to flag a ride
Didn't nobody seem to know me, everybody pass me by
Standin' at the crossroads, risin' sun goin' down
Standin' at the crossroads baby, the risin' sun goin' down
I believe to my soul now, po' Bob is sinkin' down
You can run, you can run, tell my friend Willie Brown
You can run, you can run, tell my friend Willie Brown
That I got the crossroad blues this mornin',
Lord, baby I'm sinkin' down
*
September 17, 2014
Tehokas tietoisku Wittgensteinista
Ludwig Josef Johann Wittgenstein (26 April 1889 – 29 April 1951) was an Austrian-British philosopher who worked primarily in logic, the philosophy of mathematics, the philosophy of mind, and the philosophy of language. From 1929–1947, Wittgenstein taught at the University of Cambridge. During his lifetime he published just one slim book, the 75-page Tractatus Logico-Philosophicus (1921), one article, one book review and a children's dictionary. His voluminous manuscripts were edited and published posthumously. Philosophical Investigations appeared as a book in 1953 and by the end of the century it was considered an important modern classic. Philosopher Bertrand Russell
described Wittgenstein as "the most perfect example I have ever known
of genius as traditionally conceived; passionate, profound, intense, and
dominating". [wikipedia]
.
.
Tommi Uschanov tietää ja ymmärtää Wittgensteininsa erinomaisesti.
*
*
Umpikujan jälkeen
Olisin tuhoutunut, jos en olisi tuhoutunut
[Sören Kierkegaard]
*
Tämä on minulle hyvin läheinen paradoksi.
*
Subscribe to:
Posts (Atom)