Paljastuksia somaleitten makeasta elämästä Suomessa

Homma-foorumin kauhukuva. Iloinen mutiais-perhe kaikkine sukulaisineen lähdössä kohti pohjoista viettämään makeaa elämää Suomen valtion verovaroilla.

*

[....] Jos Homma-foorumia on uskominen, pakolaiset tulevat tänne huvikseen ja vilunkipeliä silmälläpitäen. Heitä ei aja kylmään Pohjolaan vaino saati etninen vihanpito vaan silkka ahneus ja erilaiset salakähmäiset suunnitelmat kantaväestön terrorisoimiseksi. Lempeät ja hövelit suomalaisethan tunnetusti ottavat avosylin vastaan ja paijaavat hengiltä kenet tahansa käsiin saamansa vinkuintiaanin. Viekas turvapaikanhakija nauttii jo etukäteen ajatuksesta, että saa majoittua piikkilanka-aidalla suojeltuun vastaanottokeskukseen määräämättömäksi ajaksi, vailla tietoa tulevaisuudesta. Siellä kelpaa lekotella, syödä banaania bambumatolla ja naureskella kantaväestön hyväuskoisuudelle sillä aikaa, kun umpihumaanit valtion virkamiehet lyövät sokeina leimaa väärennettyyn passiin. Ja kohta on koko suku täällä sadetanssia tanssimassa ja uhrivuohta kalttaamassa taloyhtiön kokolattiamatolla. Niin, tämä on todellisuus, mikäli on Homma-foorumiin uskominen, ja näistähän saa jatkuvasti uutisista lukea. Tai saisi, jos media oikein ja vilpittömästi kertoisi tapahtumista eikä vaikenisi kuoliaaksi näitä tulevaisuuden uhkakuvia. [....]

*

Näin kirjoittaa Katja Kettu esseessään Muulla maalla mustuma, joka on ehdoton suosikkini esseekokoelmassa: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa? Katja Ketun esseensä ensimmäisessä luvussa määrittelemä käsitys eettisestä autonomismista on juuri sen tyyppinen moraalifilosofinen lähtökohta, jonka allekirjoitan - en tosin ilman täydennyksiä ja tarkennuksia. Saattaa jopa olla, että tulkitsen autonomismia käytännön tasolla hieman konservatiivisemmin ja peräti institutionaalisemmin kuin Kettu. 

.

Toisaalta on sanottava, että vaikka hyväksynkin Jukka Mallisen omassa esseessään esittämän käsityksen kulttuurisesta kehityksestä jatkuvana ympäröivien vaikutteiden omaksumisena ja siten monimuotoistumisena, en ihan tuosta vain hyväksy Mallisen yhteiskunnallista laissez faire-arvoliberalismia. Vahva arvotraditio kun ei ole mikään degeneraation ellei peräti dementian oire vaan yhteisöä koossa pitävä voima. Kristinuskon tiukka kirkollinen yhteisöllisyys tarjosi aikoinaan sellaisen tradition Rooman polyteististen ‘pintaliitäjien ja roolipelaajien’ maailmalle ja valloitti lopulta koko kulttuurin. Juuri tällaista vahvaa arvotraditiota meidän mamu-kriittiset konservatiivi-nationalistimme eniten kaipaavat - samalla, kun he sitä myös islamin taholta eniten pelkäävät. 

.

Maahanmuuttaja-kriitikoiden joukosta löytyy [joskus] ihan aidosti järkeviä ja syvästi sivistyneitäkin ihmisiä. Ei siis ole välttämättä mikään yllätys, että Katja Ketun jälkeen toinen suosikkini po. kirjassa on Timo Hännikäinen [näissä kahdessa valinnassa lienee taas pureskeltavaa niille, jotka pitävät minua peräti epäloogisena ihmisenä].

*

http://www.savukeidas.com/halla-aho

http://fi.wikipedia.org/wiki/Katja_Kettu

http://en.wikipedia.org/wiki/Autonomism

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jukka_Mallinen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Timo_H%C3%A4nnik%C3%A4inen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Homma

http://www.hs.fi/politiikka/Soini+Suvaitsevaiston+fasismi+kukkii/a1305552683552

http://hanistyle.fi/2012/02/lisaa-siirtolaisia-suomeen-vai-ei/

Tulosvastuullista kärsimystä

Kärsimys jalostaa[?]

[K-mafia viilaili iltamyöhällä eli klo:23.50]
*
Anonyymi Antsa kirjoitti päreeni Tolkutonta kohtuutta kommentissaan: 'Oma ratkaisuni: parasta opettaa ihmisiä sietämään kärsimystä.'

Kommenttisi pointti ei kokonaisuudessaan täysin auennut minulle, joten tulkitsen sitä puolueellisesti, ennakkoluuloisesti ja ilmeisesti väärin ymmärtäen [en kuitenkaan kieltäydy vastaanottamasta jälkivalistusta mieleni vääristymien oikaisemiseksi].

Esität mielestäni melko tyypillisen oikeisto-liberaalis-meritokraattisen ratkaisumallin. Se vaikuttaa loogisesti perustellulta, mutta jämähtää jo alkumetreillä tuohon ikuiseen spekulaatioon mahdollisuuden realisoitumis-ongelmasta ja tulee siten käytännössä tiukan paikan tullen hyväksyneeksi jopa rasismin.

Sillä ihmisen luonne, älykkyys tai muu psyykkis-biologinen ominaisuus [johon laiskuuskin näköjään tässä yhteydessä luetaan(?!)] ei voi toimia lopullisena leikkurina hänen mahdollisuuksiinsa ja kykyihinsä uskomisen suhteen, koska tästä seuraa väistämättä kohtuuttomia etukäteispäätöksiä 'laiskoille' suotujen mahdollisuuksien eväämiseksi [biovalta kuitenkin luokittelee meidät, halusimmepa sitä tai ei].

Romani-kiista on hyvä poleeminen esimerkki kyseisestä laiskuus-leikkurista siinä mielessä, että romanit olivat myös natsien tuhoamislistan kärjessä.

Tästä historiallisesta tosiasiasta ei [kas kummaa!] ole kuitenkaan pidetty paljon ääntä vaan yksinomaan juutalaiset ovat omineet kaiken 'hyödyn' holokaustista.

Mutta ehkäpä juutalaiset ansaitsevat tuo 'hyödyn' paremmin kuin romanit, koska eivät elä vaeltavaa ja antisosiaaliseksi luokiteltavaa elämää kuten romanit[?]

Toisin sanoen [jälleen pelkästään utilitaristisesti] - juutalaiset ovat osoittaneet ansaitsevansa hirvittävän kärsimyksensä moninkertaisen hyvityksen [varsinkin omasta mielestään], kun taas romanit eivät ole osoittaneet halua ja kykyä ansaita kyseistä hyvitystä.

Tulos tai ulos pätee siis jopa ihmisoikeuksien suhteen - ainakin Nicolas Sarkozyn utilitaristisilla ihmisoikeus-indikaattoreilla mitattuna[!?]

Kyseiseen lopputulemaan päädytään, kun pidetään mahdollisuuksien tasa-arvoa pelkästään epärealistisena utopiana, josta ainakin mustalaisten suhteen seuraa yksinomaan kulunkeja vailla tulosta.

Ehkä mustalaisille kannattaisi perustaa oma reservaatti Romaniaan, josta heitä ei päästetä matkustamaan yhtään mihinkään. Ehkä heidät voisi pitemmän päälle ryhtyä jollain passiivisen eutanasian konstilla eliminoimaan lopulliseen recycle biniin häiritsemästä rikkaampien ja lahjakkaampien hyvinvointia, bisnestä ja omanarvontuntoa.

Ehkäpä alamme taas mitata kallojen muotoa sekä kokoa kuten frenologit ja rotyhygieenikot aikoinaan [nykyään tietysti käytetään moderneja utilitaristis-geneettisiä mittareita].

Suoraan kysyttynä: laiskoiksi leimattujen ja yhteiskunnallisesti heikompien heitteille jättämistäkö tässä halutaan? Konservatiivis-elitistisen yläluokan määrittelemän heikommuuden perusteellako [yhä lisääntyvään] kärsimykseen voi suistaa kenet tahansa, joka ei sopeudu tähän saatanalliseen kulutusorvanpyörään?

'Ei', minulle sanotaan, 'sopeutumattomat ovat joko itse valinneet pahuutensa tai ovat pahoja luonnostaan, sillä heille kyllä annettiin mahdollisuus elää tässä yhteiskunnassa.'

Milloin se annettiin? Miten? Millä ehdoilla?

Pitäisikö ihannepakolaisen hallita vieraan kulttuurin kieli ja tavat sekä olla koulutettu kolmeen yhteiskunnallisesti arvostettuun ammattiin [joista ainuttakaan hän ei silti pääse harjoittamaan uudessa isäntämaassaan] jo ennen kuin hän oli pakotettu hakemaan turvapaikkaa?

Lievemmillä kriteereillä häneltä vaadittaisiin uuden kielen oppimista täysin tyydyttävästi alle kolmessa kuukaudessa. Muutoin hänet leimataan laiskaksi ja tyhmäksi. Hänen tulisi myös olla valmis katkaisemaan siteet omaan kulttuurinsa ja siten oman, aiemman identiteettinsä juuriin, ellei hän tieten tahtoen halua saada potkua perseeseensä ja menolippua vaikka hevon kuuseen kumartaessaan liian usein omaa J/j/umalaansa?

Siirryt mahdollisuuden tasa-arvosta yllättävän nopeasti ja helposti tuon mahdollisuuden kieltoon. Mutta eikö pikemminkin ole niin, että myös meidän, jotka nuo mahdollisuuden kriteerit määrittelemme, pitäisi oppia kärsivällisyyttä ja tarjota maahanmuuttajille fiksumpaa sekä ennenkaikkea toimivampaa integrointikoulutusta kuin tähän asti?

Ja jos tarjoaa yleiseksi vaihtoehdoksi tolenranssin nostamista kärsimyksen siedon suhteen, niin tuota vaatimusta pitää soveltaa myös ja ensin omaan [siedettävään] itseen eikä vain [sietämättömiin] toisiin. Sillä totta kai muut omine tapoineen ja vieraine kielineen ovat sitä hämmentävämpiä mitä paranoidisemmin heihin jo alunperin suhtautuu.

Olenkin eri mieltä siitä, että olisi 'parasta opettaa ihmisiä sietämään kärsimystä', mikäli pohdin ja perustelen asiaa edellä esitettyyn polemiikkiini vedoten.

Kärsimystä nimittäin piisaa ihan riittävästi ilman kestämiskehoituksiakin - ilman, että sitä oikein virallisesti opetettaisiin sietämään jollain tulos tai ulos-ihmisarvotestillä - siis jollain jyvät sadistisen [etten sanoisi sarkozylaisen] tarkasti akanoista seulovalla maahanmuutto-kalibroinnilla.
....
Mutta jospa oikeisto-persulainen, 'kärsimystä' korostava maahanmuuttopolitiikka sittenkin olisi tulkittavissa parhain päin - etenkin talouspoliittisesti. Sillä jos/kun ihminen saa oikein paljon kärsiä, hän voi ryhtyä yrittäjäksi ja perustaa kärsäkaupan - - .

Menekki tulee olemaan taattu, sillä ilman muuta jokainen persu-kokoomuslainen haluaa kotiinsa kärsän. Se on varmaa. Kärsä markkeeraa korkeaa statusta. Varsinkin rubiineilla, timangeilla ja paksulla lehtikullalla paikattu kärsä - oikea afrikkalais-romanialainen kärsä. Herrakansan voiton merkki.
*
[Toistan lopuksi, etten suinkaan väitä sinun ajatelleen tätä asiaa niin rasistisesti, kuin miten minä kommenttiasi tulkitsen].
*
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/09/tolkutonta-kohtuutta.html#comments
http://www.praytherosaryapostolate.com/makeuseofsuffering.htm

Nautintovarkaat Asialla

Zizekin tyly kommentti (dokumentissa 'Zizek!') suhtautumisestaan joittenkin intellektuellien typerään ja omahyväiseen julkisuuspeliin, jossa nämä 'paljastavat' olevansa kovan ajattelijakuoren alla inhimillisiä olentoja siinä missä kuka tahansa ihminen.

(Kielimafian tarkennuksia ja lisäyksiä; - viimeisin lisäys: linkki Keijo Lakkalan blogiin päreen lopussa - klo: 23.50)
1
Tämä varsin valaiseva analyysi on pääluku Keijo Lakkalan kirja-arvostelusta: Pehmeä vallankumous/Slavoj Zizek (ks. linkki). Suuntaan sen Vapun kunniaksi ja aiheensa mukaisesti erittäin maahanmuuttokielteisille mutta myös monikulttuurisuutta idealisoiville kansalaisille. Tekstin myötä miettikää kukin tykönänne avoimen ja/tai piilevän rasisminne/rasisminvastaisuutenne perusteita. 
***
Zizekin suosio nykyvasemmiston keskuudessa perustuu kahteen tekijään: toisaalta hänen vilpittömänoloiseen, neuroottiseen (suorastaan mekastavaan) esiintymiseensä, sekä toisaalta hänen virkistävään tapaansa esittää ja ratkoa nykyvasemmistolle esiintyneitä haasteita. Olen poiminut ”Pehmeän vallankumouksen” sivuilta yhden perusajatuksen, joka jollain tavalla ilmentää Zizekin ajattelun logiikkaa ja liikettä.

Tekstissä ”Nauti kansasta niin kuin itsestäsi!” Zizek lähtee analysoimaan modernin yhteisöllisyyden ongelmia muukalaisvihan tematiikan kautta. Zizekin mukaan yhteisön perustava koossapitävä voima ei pelkisty pelkkään symboliseen samaistumiseen, vaan olennaisempaa on yhteisön jaettu suhde yhteiseen Asiaan. Kun yhteisön ulkopuolelle jätetty Toiseus pyrkii tunkeutumaan osaksi yhteisöä, silloin kun Toisen koetaan uhkaavan elämäntapaamme, on Zizekin mukaan kyse juuri siitä, että Toinen tulee tavalla tai toisella häiritsemään suhdettamme yhteisöllisesti jaettuun asiaan. Kun esimerkiksi ksenofobinen ”maahanmuuttokriitikko” haluaa esittää painavan sanansa ”uppoavasta lännestä”, on kyse nimenomaan siitä, että kriitikon suhde Asiaan on vaarassa ja estetty. Asia on jotain, mihin vain meillä on pääsy; jotain, mitä Toinen ei voi ikinä ymmärtää. (Zizek 2009, 210-211.)

Yhteisön yhteisesti jaettu Asia ei kuitenkaan ole palautettavissa vain niihin erityisiin piirteisiin, mistä kulloinenkin elämäntapa koostuu. Asiassa on aina jotain enemmän, jotain elämäntavan piirteisiin nähden ylimääräistä. Asialla on tautologinen luonne, siihen on vain uskottava. Asia on olemassa vain niin kauan kuin siihen uskotaan. Tähän uskoon puolestaan liittyy uskomus siitä, että myös toiset yhteisön jäsenet uskovat Asiaan. Olettamus siitä, että kaikki muut jakavat Asian, näkyy hyvin myös jo Perussuomalaisen puolueen nimivalinnasta: ei voi olla perussuomalainen, jollei oleta ja koe jakavansa tilastolliseksi keskiarvoksi typistetyn kansan tabloidimaisia mielipiteitä. Asiaan liittyy uskon ohella olennaisesti myös nautinto: usko Asiaan on pohjimmiltaan yhteisestä Asiasta nauttimista. Asia on reaalisen ylijäämää, jonka vaikutuksesta ”Kansa diskursiivisena vaikutusoliona saisi ontologisen yhtenäisyytensä” (Zizek 2009, 212). Kansa on olemassa kansana vain kun sillä on yhteinen nautinnon Asia.

Rasistisessa, tai ”maahanmuuttokriittisessä” diskurssissa Kansallinen Asia on viime kädessä tapa, jolla yhteisön jäsenet järjestävät nautintonsa kansallisten myyttien avulla. ”Maahanmuuttokriittisyys” perustuu pohjimmiltaan haluun omistaa kansallinen Asia: Toisessa ”maahanmuuttokriitikko” näkee vain nautintovarkaan, jonka tapa nauttia on aina tavalla tai toisella väärä. Toinen nauttii aina liikaa tai väärin, Toisen pelätään varastavan meiltä meidän nautintomme lähteen, meidän nautinnollisen Asiamme. Toisen pelätään aina varastavan nautintomme tai hänen uskotaan salaavan meiltä perverssin nautintonsa kokonaan. Jotain epäilyttävää Toisen tavassa nauttia todellakin on. Toisen tavassa järjestää nautintonsa meitä kiusaa tämän nautinnon ylettömyys: ”oudolta haiseva ruoka, liian äänekäs musiikki, tanssi, kummat tavat, vääränlainen asenne työhön” (Zizek 2009, 213). Erityisesti viimeinen on suomalaisessa ”maahanmuuttokritiikissä” ollut tyypillistä: somalit ovat likaisia paskiaisia vaikka he tekisivätkin töitä (”Somalit vievät alkuperäissuomalaisten työt!”), mutta erityisen pahoja he ovat silloin kun he eivät tee töitä (”Somalit perkele hilluvat vain steissillä ja nostavat sossusta rahaa!”). Zizekin mukaan tällaisessa asetelmassa ”onkin varsin huvittavaa seurata sitä kiirettä, jolla siirrytään syyttämästä toista työn välttelystä sen varastamiseen” (Zizek 2009, 213). Rasismin tai ”maahanmuuttokritiikin” perusparadoksi onkin Zizekin mukaan siinä, että vaikka toisaalta Toisen uskotaan olevan kykenemätön tavoittamaan rasistien jakamaa Asiaa, koetaan se myös samanaikaisesti Toisen uhkaamaksi.

Zizekin ajatusta voidaan kenties jatkaa seuraavasti: siinä missä rasisti ei salli Toisen nauttia omalla tavallaan, ja pyrkii rasistin vastapooli, suvaitsevainen liberaali, sallimaan kaiken muun nautinnon, paitsi omansa. ”Suvaitsevaisto” (jota voidaan tässä pitää jonkinlaisena weberiläisen ideaalityypin kaltaisena teoreettisena entiteettinä, jonka ei tarvitse olla olemassa empiirisesti) ihailee vieraita kulttuureja, Toisen luonnonläheistä ja juurevaa elämäntapaa, hakee inspiraatiota itämaisesta viisaudesta, mutta samalla kiistää oman nautintonsa moraalisen oikeutuksen. Tästä syystä liberaali ei voi uskottavasti sanoa mitään rasistia vastaan: siinä missä rasisti ahdistuksen sekaisessa kouristuksessa kieltää kaikilta muilta oikeuden nauttia ja pitää lähes hysteerisesti kiinni omasta Asiastaan, jää liberaalilta sen sijaan näkemättä Toisen elämäntavan kyseenalaiset puolet: monet julman barbaariset tavat ja alistavat kulttuuriset rakenteet liberaali jättää huomioimatta, koska näiden Toisen kyseenalaisten puolten tunnustaminen merkitsisi liberaalin fantasian eksoottisesta Toisesta murenemista. Voidaan kenties väittää, että liberaali maailmoja syleilevä ”sallivuus” ja ”suvaitsevaisuus” (mistään todellisesta suvaitsevaisuudesta ei ole kyse: Toinen on ihana ja lutuinen vain, jos tämä toimii liberaalin fantasian mukaisesti tanssien leirinuotiolla eksoottisia ja juurevia tanssejaan [1]) tulee ymmärtää lähinnä ”maahanmuuttokritiikkinä” esiintyvän rasismin rivona kääntöpuolena, ja toisaalta rasismi tulee ymmärtää liberaalin ”suvaitsevaisuuden” rumana äpärälapsena. Jussi Halla-ahonkaan maahanmuuttokriittisyys ei ole mahdollista ilman sen vastinparia, "monikultturalistia". Molemmat, sekä "maahanmuuttokriitikot" että liberaalit "monikultturalistit", rakentavat maahanmuuttajista itselleen sopivan fantasian niin, että nämä fantasiat itseasiassa päätyvät tukemaan toisiaan, sen sijaan, että kumpikaan aidosti voisi toimia toistensa kritiikkinä.

Konkreettisemmin kaikki tämä voisi tarkoittaa sitä, että liberaali vasemmisto on ollut aivan liian kiinnostunut maahanmuuttajien kulttuurisesta taustasta (eksoottisista ja rikastuttavista tavoista), eikä heidän konkreettisesta elämästään työmarkkinoilla. Koko maahanmuuttokeskustelua on aivan liian usein käyty niin vasemmiston kuin populistisen oikeistonkin taholta kulttuurisena identiteettikysymyksenä, eikä konkreettisena taloudellis-poliittisena kysymyksenä. Miksi vasemmiston piirissä ei keskusteltaisi pikemminkin siitä, kuinka paskaduuneissa ahertavien maahanmuuttajien työoloja voitaisiin parantaa, kuin siitä, millainen kulttuurinen tausta maahanmuuttajalla sattuu olemaan? Keskustelu maahanmuutosta on aivan liian usein ollut löysää arvo- ja identiteettikeskustelua, ja aivan liian harvoin keskustelua siitä, kuinka prekarisoituneiden maahanmuuttajien mahdollista vastarintaa voisi tukea. Lisäksi olisi korostettava paskaduuneissa toimivien maahanmuuttajien ja kantasuomalaisten prekaarien yhteisiä intressejä, heidän yhteistä Asiaansa. Vanhan kunnon marxilaisen internationalismin on aika nostaa päätään.

Se mitä Zizekin analyysin pohjalta voidaan sanoa, on jotakuinkin seuraava: tosiasioihin ja dialogiin pohjautuva järkiperäinen argumentointi ei maahanmuuttokriitikoidenkaan kanssa auta. Maahanmuuttokriitikolle on aivan sama mikä on tosiasioiden aito tila, hänelle olennaisempaa on torjua Toisen mahdollisuus nauttia Asiastaan. Viime aikoina esimerkiksi Suomessa maahanmuuttoa tutkineet koulutetut asiantuntijat ovat saaneet osakseen uhkauksia ja pelottelua kun ovat tuoneet esille tiettyjen tahojen kannalta epämiellyttäviä faktoja. ”Sen pahempi tosiseikoille!”, saattaisi rasisti huutaa. Ja näin hän huutaakin, minkä vuoksi huutoon ei missään nimessä kannata vastata. Pikemminkin olisi tutkittava tällaisen rasismiin taipuvan tietoisuuden muotoutumistapoja ja sen sosiaalipsykologisia ehtoja, ja esitettävä näiden tutkimusten pohjalta arvio sille, kuinka tällaisen toiminnan synty voitaisiin ehkäistä. Mutta koska tieteen tekeminen on hidasta ja epävarmaa, on vasemmiston luultavasti parempi keskittyä kehittämään omaa poliittiikkaansa ja taktiikkaansa sekä pyrkiä välttämään kaikenlaista ”dialogia” maahanmuuttokriitikoiden kanssa.

Kenties näiden kaikkien dilemmojen ratkaisuksi voidaankin nähdä ”sopiva taloudellinen reduktionismi” (kuten Zizek on teoksessaan Tervetuloa reaalisen autiomaahan! esittänyt), joka painaa villasella kulttuurisia eroavaisuuksia sekä kulttuurista identiteettipolitiikkaa, ja joka lähestyy etnisiä ja kulttuurisia konflikteja ennen kaikkea taloudellis-poliittisina kysymyksinä.[2] Esimerkiksi koko terrorisminvastaisessa sodassa ei ole kyse mistään ”sivilisaatioiden yhteentörmäyksestä” vaan kylmästi ja banaalisti Lähi-idän öljyresursseista. Fundamentalistisen islamin nousu on taloudellis-poliittisen kontekstinsa seuraus, ei sen syy. Tämän vuoksi puhe islamilaisen ja länsimaisen kulttuurin konfliktista on koko asetelman nurinpäin kääntämistä, sen mystifiointia. Se täyttää kaikki Marxin ja Engelsin Saksalaisessa ideologiassa idealismille antamat määreet: idealismi laskeutuu ideoiden maailmasta (islamilainen fundamentalismi) tarkastelemaan ja selittämään reaalitodellisuutta (taloudellis-poliittiset konfliktit) (kts. esim. Marx & Engels 1970, 18). Idealismi etenee tässäkin tapauksessa perse edellä puuhun.
*
http://www.revalvaatio.org/index.php?option=com_content&view=article&id=117:zizek-pehmea-vallankumous&catid=35:arvostelut&Itemid=54

2
PS./RR
Ensi alkuun pitää kiittää Keijo Lakkalaa hänen zizek'läisestä rasismi- ja monikulturalismi-analyysistaan/-kritiikistään, joka tiivistää kummankin kannan ennakkoluuloista olennaisimman.

Toivon totisesti, että kaiken maailman populistit ja vasemmisto-vihertävät idealistit lukisivat sen heille epätavallisen asenteen lähtökohdista: yrittämällä ymmärtää, mitä Asia heille perimmäisenä symbolisena nautintona todella on ja merkitsee - ei siis pelkästään ressentimenttisten ja protofasististen (populisti-rasistit) tai piilevästi elitististen (monikulturalistit) pinta-mutu-affektien vallassa, joita sitten perustellaan intohimoisesti eettis-juridisella, mukapätevällä argumentaatiolla, joka lopultakin on puhetta vain ongelman yhdestä osa-kontekstista.

Juridis-oikeudellisella kontekstilla/kielipelillä rasisti/piilorasisti yrittää perustella oman asenteensa (sosiaali-)psykologiset lähtökohdat ja ulottuvuudet. Rationalisaatio toimii tässä tyypillisesti positiivisena defenssinä tuntemattoman/oudon herättämälle epämääräiselle uhkalle, kateudelle/mustasukkaisuudelle, jonka todellinen luonne tulee näin torjuttua ja jopa korrektisti (muka) oikeutettua.

Mitä tulee Lakkalan tuskailuun Zizekin tekstikokonaisuuksien ajoittaisesta sekavuudesta, niin onhan siinä tiettyä perää, joskin Zizekin teoreettisempi rönsyily aukenee varmasti hiukan paremmin, kun tekee ensin niin selväksi kuin se ikinä on itselle mahdollista hänen minimaalisen ontologiansa lähtökohdan: subjektiivisuuden transsendentaali-materialistisen teorian.
 
Myönnän, ettei kyseessä ole mikään helppo projekti ymmärtää, koska (kuten Lakkalakin valittaa), Zizek tulkitsee minimaalista subjektiaan perin hankalan lacanilaisen terminologian puitteissa. - Mutta juuri tuo subjektin (jossa cogito on symbolinen ja substantiaalisesti tyhjä) lacanilainen strukturaatio on Zizekin soveltavan ideologiakritiikin perusta ja lähtökohta. Ilman sitä hänen teoreettisesti vahvalla ja pohditulla jalustalla toimivaa ontologiaansa ei saa toimimaan ideologiakriittisesti niin osuvalla tavalla kuin se ajoittain toimii.
 
Tämä vaatimus ja tosiasia on Lacanin itselleen (ainakin alunperin) vieraaksi kokevan lukijan (joita on paljon, minä mukaan lukien) pakko hyväksyä.
*
 Lakkala pitää Zizekin lacanilaista terminologiaa liiallisena ja jopa tarpeettomana, mutta tässä väitteessään hän siis hiukan erehtyy: ikäänkuin Zizekin pitäisi palata perinteisempään marxilaiseen materialismiin.

Kysymys talouden perimmäisestä merkityksestä fundamentalismi- ja rasismi-ilmiöiden synnyttäjänä on kuitenkin/tietenkin ohittamaton ja poliittisesti ensisijainen. - Silti ilman Lacania Zizek ei pystyisi niin pätevästi perustelemaan, miksi olemme niin perin juurin ideologisia olentoja - ideologia ymmärrettynä tässä muuttuvaksi psykososiaaliseksi matriisiksi, jonka puitteisiin halumme aina sijoittuu/sijoitetaan.

Väärää tietoisuutta ei kuitenkaan ole. On vain tulkittavissa, kritisoitavissa ja muutettavissa oleva tietoisuus. 

Tällaisesta ideologian tulkinta--asetelmasta/-näkökulmasta valitettavasti muodostuu (tai on jo ajat sitten muodostunut) hyvin 'kätevästi' poliittis-filosofinen oppiriita marxilaisten sisäpiireissä. Joku haluaa olla tiukka talousmaterialisti, joku painottaa enemmän ideologia-kritiikkiä.
* 
Zizekin ajattelun ehdoton peruskivi on kuitenkin Hegel, ja se jolle Hegelin ajattelun makrometodiikka (negaation dialektiikka ja vastakohtien 'ykseys'/Aufhebung) jää täysin vieraaksi, se ei tule myöskään Zizekiä koskaan kunnolla ymmärtämään. Onhan Zizek itse sanonut, että häneltä voidaan viedä melkein kaikki muu - jopa taide, mutta Hegeliä hän ei jätä ikinä.
 
Lopuksi on todettava nöyrästi, että älköön kukaan luulko, että minä tajuaisin Zizekiä aina kovin hyvin. Itse asiassa olen alkanut pohtia yhä enemmän, miksi minun ylipäätään pitäisi ymmärtää Zizekiä kaikissa asioissa 'oikein' - sikäli kuin se lainkaan on mahdollista. Sitäpaitsi eikö etenkin filosofiaa (poikkeuksena formaalilogiikka, mikäli se luetaan filosofiaksi) pohdittaessa ole tärkeintä (ja hermeneuttisesti jopa ainoa mahdollisuus) oivaltaa viime kädessä omalla tavallaan (luovasti - ei siis pelkän tradition pohjalta)?
 
Silti on vastaansanomaton tosiasia, että yllättävän monesti, etenkin poliittis-ideologisten esimerkkien kyseessä ollen, Zizekin ajatus kulkee suorastaan pirullisen selkeästi ja konkreettisesti vaikkakin perinteisen identiteetti-logiikkamme kannalta paradoksaalisesti ja kontraarisesti.
 
Mutta kuka sanoi (paitsi ehkä reduktionis-metodologinen monisti Ockhamin partaveitsineen), että ihmisen mieli on yksinkertainen/helppo eli kausaalinen ja siten 'luonnollisella tavalla' looginen/rationaalinen?
 
Jos joku niin väittää, ei häneen kannata kiinnittää enempää huomiota, koska
hän on 'huono vihollinen', jonka kanssa keskusteleminen ei johda yhtään mihinkään (ks. myös Keijo Lakkala edellä). Hän elää harhamaailmassa(an), jota ei voi muuttaa.
 
On paljon hedelmällisempää ja poliittisesti järkevämpää keskittyä omaan ja/tai 'ystäviksi koettujen' poliittisiin sekä filosofisiin projekteihin kuin haaskata ruutia psyykkiset paranoiansa muka objektiiviseksi (muodolliseksi) argumentaatioksi korottaneisiin xenofobisiin protofasisteihin ja pseudohumanisteihin. Suurin osa heistä on joka tapauksessa pelkästään koppavia ja pinnallisia populisteja sekä omahyväisiä elitistejä, jotka elävät objektivismissaan uskosta Suureen Toiseen (kuten Zizek lacanilaisittain sanoisi) - siis oman vakaumuksensa metafyysiseen totuuteen ('jumalaan').

Mutta mitään Big Otheria ei ole olemassa. On vain minä, sinä ja me. - Ja he. - Tämä tarkoittaa immanenssin antagonismia ja/tai antagonismia immanenssissa. Toisin sanoen: ainoa pysyvä läsnäolo on konflikti.
*
Keijo Lakkalan blogi: http://olemisenporteilla.blogspot.com/
*
http://media.photobucket.com/image/zizek/curbyourinterest/SlavojZizek.jpg

Ystävä/vihollinen: poliittisesti yhdistävän tahdonilmauksen kategorinen ja dialektinen perusta

Yläkuvassa nuori Carl Schmitt profiileineen. Alakuvassa luennoitsija Carl Schmitt aloittamassa puheensa: 'Ystävät - ja etenkin viholliset.'

Kirjoitettu kommentiksi Takkiraudalle hänen päreeseensä Uusantisemitismin rumat kasvot.

(Hiljaisen järkytyksen vallassa käy kielimafia tekstiä läpi tehden joitain korjauksia klo: 22.45.)

'The political enemy need not be morally evil or aesthetically ugly; he need not appear as an economic competitor, and it may even be advantageous to engage with him in business transactions. But he is, nevertheless, the other, the stranger; and it is sufficient for his nature that he is, in a specially intense way, existentially something different and alien, so that in the extreme case conflicts with him are possible.'
Carl Schmitt - The Concept of the Political
*
I don't have any problem with Schmitt. But [...] (Slavoj Žižek)
*
Ironmistress kirjoitti:
'Tuo on ylittää jo rasismin rajat, jos ruukinmatruunalta asiaa kysytään.'

Oikeinko täällä mittatikulla vedellään rajoja sille, mikä on rasismia ja mikä ei. Tyypillistä oikeuspositivismia, joka näennäisestä objektiivisuudestaan huolimatta kätkee itseensä ideologian, jonka takaa ressentimentti puhuu oikeuden kaapuun verhoutuneena.

Ei! Minä valitsen mieluummin Carl Schmittin päätösteorian kuin Hans Kelsenin tyhjän normativismin.

Sillä mistä löytyy se tieteellisen tietämyksen ja sisäisen vakaumuksen yhdistävä liitto, joka kehtaa kutsua itseään objektiiviseksi näissä asioissa?

Luonnontieteellisestä reduktionismista ja oikeuspositivismistako? Edes oikeustiede-guru-vainaa Hannu Tapani Klami ei olisi sortunut moiseen naiviuteen.

Hyvä on. Tämä riittää. Alan vetää rajoja minäkin. Sitäpaitsi rakastan hyviä vihollisia. Niitä tosin löytyy yllättävän vähän tästä 'keskustelevien' juupas-eipäs-ihmisten maailmasta. Kansanradio-niuhottojia kyllä löytyy sitäkin enemmän.

Mitä jos todistaisin sinut Matruuna rasistiksi Carl Schmittin avulla, sillä jopa Schmitt on päätelmissään puhtoisempi (ja nerokkaampi) kuin sinä, jonka ajattelu pohjautuu tieteeksi ja oikeusnormiksi korotettuun foobiseen splittaukseen, vaikka sinun näin ollen pitäisikin tietoisesti ja korostetusti puhua vain omissa nimissäsi.

Pohtikaamme hieman esittämääsi vihollisen määritelmää.

'Vihollinen on se, joka saa minut hengiltä.'

Tätä voi todellakin pitää vihollisen äärimmäisimpänä ominaisuutena, mutta eikö kyseessä ole kuitenkin liian laaja tai väljä määritys, jota voi soveltaa melkein keneen tahansa? Sillä kuka tahansa voi periaatteessa saada minut hengiltä, koska siltä, joka todella haluaa tappaa toisen, eivät tilaisuudet lopu (ks. kuitenkin PS.)

Sen sijaan schmittiläis-räsäsläisessä mielessä (korostan, että kyseessä on oma tulkintani Schmittistä) konkreettisen vihollisen kokreettinen uhkaluonne ilmenee aina jälkeenpäin, koska vihollinen on aluperin kategorista laatua eli näkymätön, transsendentaalisesti asetettu ja määritetty eksistentiaalinen lähtökohta kaiken poliittisen olemassaolle.

Erotuksena projektiivisiin vihollisfantasioihin Schmittin 'vihollinen' ei (ainakaan siis alunperin) ole konkretisoitu kohde - juutalainen, muslimi, kommunisti, fasisti, neekeri, ruma, paha jne. - kuten Schmitt kategorisesti toteaakin.

Sinulle Matruuna vihollinen on kuitenkin se, joka saa sinut hengiltä ja sellainen 'se' sinun tapauksessasi on muslimi.

Ei ei. Tätä ei edes Schmitt tarkoita. Toistan - vihollinen on nimenomaan edellytys poliittiselle, ei sen seuraus. Vihollisessa ei ole kyse psykologisesta splitistä vaan kaiken politiikan ensisijaisesta, transsendentaalisesta lähtökohdasta.

Mutta - schmittiläisesti ja/eli myös minun kannaltani katsottuna pelkkä tahdoton mutta sitäkin enemmän kaunainen ja typerä, liberaalidemokraattinen mediaihminen, ei edes voi olla vihollinen, koska hän toimii yhtä aikaa konemaisesti ja ulkoaohjatusti pitäen silti omaa yksilöllistä vapauttaan, jonka hänelle takaavat yksilölliset oikeudet ja ihmisoikeudet, muka oman tahtonsa osoituksena.

Minä siis penään - en agonismia (eri intressien julkista kilpailua vapaassa keskustelussa, koska se osaltaan tyhjentää politiikan sisällöt tylsän mielipiteen tasolle) enkä edes psykososiaalisiin ja kulttuurisiin perusteluihin nojautuvaa tyhjää vastakkainasettelua, joka muka sekin on määriteltävissä julkisen keskustelun kautta ja ratkottavissa ei-poliittisesti jo valiokunnissa - vaan suoraa ja tunnustettua antagonismia kategorisena ystävä-vihollinen-akselina jokaisessa ihmissuhteessa.

Olet joko ystävä tai vihollinen, joskin kaikkein pahinta schmittiläisesti (ainakin kansakunnan tasolla) lienee, mikäli en voi pitää sinua kumpanakaan, koska olet pelkkä penseä ja banaali omaan napaan tuijottaja - sanalla sanoen hengetön ja sisällötön, ei-poliittinen nobody, joka tosin saattaa liikkua ja vaikuttaa aktiivisesti netin mielipidesivustoilla, mutta joka ei välttämättä ymmärrä politiikan teoriasta juuri mitään (tai/eli tulkitsee tuota teoriaa kirjaimellis-normatiivisesti kuin oikeuspositivisti Raamattua) eikä edes halua ymmärtää, sillä jos jokainen ihminen on oikeutettu lässyttämään sananvapauden ja äänioikeuden nimissä mitä tahansa, niin silloin hänen mielipiteensä on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muunkin. (Olkoon niin - pääasia, että minun ei tarvitse kommentoida tämän tyypin sanomisia.)

Itse asiassa agoniset ja psykologis-kulttuuriset vastakkainasettelut synnyttävät enemmän ressentimenttistä herjaus- ja vihakulttuuria ihmisten välille kuin mikään 'hyvän' vihollisen kanssa käyty neuvottelu.

Kun olemme asettaneet vihollisen 'oikein', meidän ei tarvitse enää samalla tavoin kuin aiemmin sotkeutua empiiris-psykologisten perustelujen suohon ja mystifioida fobioitamme sekä fantasioitamme inhoamistamme ihmisistä muka legitimoiduiksi perusteiksi esimerkiksi muslimivihallemme.

Vihollista tarvitaan, jotta poliittinen tahto - ja siten ylipäätään mikään poliittinen pyyde - voisi koskaan ilmetä selkeästi tunnistetussa muodossa.

'Oikean' vihollisen tunnistaminen ei kuitenkaan onnistu vaan päinvastoin hämärtyy ja vääristyy julkisuudessa käytävän loputtoman medialässytyksen ja lähes kontrolloimattoman anonyymiksi muuttuneen asiantuntijabyrokratian (joka ei ole päättävä elin, mutta joka valmistelee kaiken ja siten ohjaa poliittista päätöksentekoa) liberaalidemokraattisessa hämähäkinverkostossa.

Minulle kukaan muslimi ei ole vihollinen siinä mielessä kuin Ironmistress ajattelee muslimin kokreettisena vihollisenaan, joka saattaa tappaa hänet. Sen sijaan muslimi saattaa kyllä olla minunkin viholliseni schmittiläisessä mielessä, mikä merkitsee, että muslimi konstituoi (perustaa, asettaa, muodostaa) omassa olemisessaan poliittisen olemassaoloni ja poliittisen tahtoni.

Toistan: yksilönä tai edes ryhmänä muslimi ei aluperin ja välittömästi ole minun konkreettinen viholliseni - ei ainakaan niin kauan kuin Suomen laki kieltää minua tappamasta häntä - yhtä lailla kuin häntä kielletään Suomen laissa tappamasta minua. - Edellyttäen että me kumpikin noudatamme lakia (tähän kohtaan hymiö ilmentämään mustaa huumoria).

'Valitettavasti' en ole kompetentti ajattelemaan kuten Mistress, että koska melkein kaikki terroristit ovat muslimeja, minun pitäisi ryhtyä vihaamaan islamin uskon edustajia yleensä - eikä siis ainoastaan konkreettisina yksilöinä vaan myös kategorisesti tietyn väkivaltaisen uskonnon edustajina. - En vain yksinkertaisesti kykene sellaiseen ajattelun tai emootioitten tasolla. Sorry.

Mutta huom. kaikki rasistit - jos tarpeeksi (eli todella paljon) aihetta ilmenee, niin minä(kin) olen kostoksi valmis tappamaan/tapattamaan muslimin siinä missä mustalaisen tai valkolaisenkin. Laista piittaamatta.

Tällainen laiton käytäntö ei tosin ole ollenkaan schmittiläisen kaavan mukaista, koskapa Schmittille yhteiskunnan/valtion järjestyksen perustuslaillinen turvaaminen (yhteiskuntaa hajottavan väkivallan kontrolli) vaikka sitten suvereenin julistaman poikkeustilan muodossa on poliittisesti kaikkein tärkein 'Asia'.
*
Tämän Schmittille erittäin olennaisen valtiosääntöperiaatteen korostamisesta häntä on oikeutetusti myös syytetty. Poikkeustila nimittäin saattaa - kuten Giorgio Agamben väittää - muuttua (ja on koko ajan muuttumassa) demokraattisesti julistetuiksi/perustelluiksi osittaisen poikkeustilan muodoiksi, jolloin yksilön identiteettisuoja murtuu pala palalta. (esim. USA:n Patriot Act).

Toisin sanoen - foucault'laisittain - pyrkiessään estämään väkivallan syntymisen ja kontrolloimaan sitä, poikkeustila itse asiassa luo yhteiskuntaan uudenlaisen väkivallan muotoja, joita vastaan on lähes mahdoton asettua, koska ne on saatettu voimaan demokraattisesti - perustuslakiin kirjoitetun valtiosäännön mukaisesti. - Siten demokratian ja poikkeustilan eli potentiaalin diktatuurin eroa on yhä vaikeampi erottaa toisistaan.
*
Seuraavaksi esittämäni väite saattaa kuulostaa paradoksaaliselta ja retoriselta lukijan mielestä, mutta minulle kyseessä on henkilökohtaisesti päivänselvä asia.

Pikemminkin Ruukinmatruuna kuin Muslimi on minun poliittinen viholliseni, koska koen, että juuri hän edustaa sitä hysteerisen pakkomielteistä ihmistyyppiä, jonka mielestä vapaus ja oikeus on palautettavissa (lue: kadotettavissa) johonkin normatiiviseen koneistoon (joka ei suinkaan ole neutraalin-objektiivinen oikeusproseduuri (sellaista ei ole olemassakaan) vaan perustuu nationalistis-ideologis-metafyysiseen esiymmärrykseen), jossa lukemattomien tapausselvitysten loputtomasti aikaa vievässä suossa yritetään löytää (lue: kadotetaan) paitsi oikeudellinen myös oikeudenmukainen ratkaisu.

Perusnormit ja perusarvot - siten myös oikeuslaitos onkin menettänyt viime vuosikymmenien kuluessa ratkaisevasti arvovaltaansa ja muuttunut jonkinlaiseksi mediakoneistoksi, joka pikemminkin viihdyttää kuin vakuuttaa.

Asiat ovat kuitenkin paljon yksinkertaisempia selvittää, mikäli ymmärrämme vihollisen oikein. Silloin myös rasismikiistoista - puhumattakaan kaiken maailman mitäänsanomattomista, keskustelevan tai päämäärättömästi vihaavan kommunikaatiokulttuurin ruokkimista, lähinnä vain mediaa elättävistä herjaussyytteistä - päättäminen tulee yksinkertaisemmaksi, koska on olemassa tunnustettu poliittinen tahto, jonka tunnustettu poliittinen vihollinen mahdollistaa ja konstituoi.

Hmm.

Itsekritiikkinä myönnän kyllä, että tällaisen politiikan noudattaminen saattaa tyhmemmän (ja ehkä hieman viisaammankin) fanaatikon käsissä lipsua joskus rasismia muistuttavaksi. En sano rasismiksi, koska minulle koko rasismin käsite sinänsä on argumentatiiviselta perustaltaan - vaikkei tietenkään oikeuspositivismin asettamien normien mukaan - mystifioitu/hämärä.

Silti schmittiläisen poliittisen ontologian mukaan määriteltyyn vihollisen käsitteeseen perustuva poliittinen tahto, joka saattaa maltillisesti ja harkitusti rajoittaa tiettyjä vapausoikeuksiamme (perustavampien positiivisten vapauksien ja turvatekijöitten hyväksi) on 'ryhdikkäämpi' ilmiö kuin tämä netissä kirkuvan 'osallistuvan' tai möykkäävän bloggarilauman traumaattisen verenhimoinen ulvonta, joka vaatii milloin minkäkin maailmalla sattuneen tapahtuman johdosta muslimien päitä vadille myös kotimaa-Suomessamme.

Olen kyllä itsekin kriittinen maahanmuuttajien sosiaalietuihin liittyvien asioiden 'löysäkätisyyden' vuoksi, koska pelkkä 'monetaarinen integrointi' - siis rahallisten tukien kautta sosiaalistaminen jättää olennaisimman eli maahanmuuttajien kouluttamisen ja työllistämisen toissijaiseen rooliin.

Lama-ajan olosuhteet tietenkin entisestään hankaloittavat tämän ongelman purkamista - vai onko nyt lopulta niin, että muslimit itse ovat syypäitä, koska eivät pysty sopeutumaan Suomeen, kuten Matruuna ajattelee? - Vastasipa tuohon kysmykseen sitten niin tai näin, se ei auta eteenpäin, koska maahanmuuttajat tulevat jäädäkseen tänne lopullisesti. Asian kanssa on kyettävä elämään. Se ei ratkea äärimmäisillä toimilla.

Tietystä kriittisyydestä huolimatta en ole maahanmuuttokielteinen - en ainakaan Ironmistressin argumenttien pohjalta. Mutta jos omaksuisin hänen asenteensa, se tarkoittaisi, että alkaisin systemaattisesti ajaa politiikkaa, jonka sisältönä on vihollisen eliminointi - tässä tapauksessa muslimien karkottaminen Suomesta.

On ehkä hyvä lopettaa toistaen ja todeten, että Ironmistressin kuvausten kaltaista vihollista ei muslimeista ole minulle ainakaan vielä muodostunut. He siis eivät uhkaa tällä hetkellä vallitsevaa kansallista yhtenäisyyttä, jonka minä koen olevan Suomelle ja suomalaisille - jopa nurkkakuntaisille nationalisteille - täysin riittävä.

Minun todellinen polittinen viholliseni on muualla. Ymmärtääkseni Ironmistress tietää jo missä - vaikkei välttämättä ymmärräkään miksi...

PS.
No - eihän Hitleriäkään saatu hengiltä, vaikka monta kertaa yritettiin, ja vaikka vahva syy Hitlerin hengissäpysymiseen vielä vuoden 1942/-43 vuodenvaihteen jälkeen oli tietysti saksalaisten (koko kansan mutta lähinnä upseerien) kuri-auktoriteetti-ideologia, niin salamurhaa yrittäneillä oli myös erittäin huonoa tuuria.

LIITE

Slavoj Zizek selventää alla olevassa sitaatissa Schmittin käsitystä vihollisesta osoittaen, että vihollinen on Schmittille näkymätön - image/kuva, joka pitää skematisoida ja siten konkretisoida imaginaatiokyvyn transsendentaalisen voiman avulla (Kant).

Zizekin asenne Schmittiä kohtaan on kriittinen, kuten juutalaisuus-esimerkistä (ks. myös tätä seuraava kappale po. linkistä) voimme ainakin epäsuorasti päätellä.

Oma käsitykseni vihollisesta tässä päreessä on kuitenkin provosoivasti äärimmäisen schmittiläinen (tai pikemminkin äärimmäisen schmittiläis-räsäsläinen): ei ole olemassa mitään todellista eli aitoja poliittisia tahdonilmauksia suorien poliittisten päätösten tasolla performoimaan kykenevää politiikkaa ilman 'vihollista'.

Parodioiden Voltairea voisin väittää: Jos vihollista (Jumalaa) ei ole olemassa, hänet pitää keksiä.

Tiedän samalla, ettei Zizek ole tätä käsitystä(ni) ihan suoralta kädeltä kieltämässä. Hän vain erinomaisen perustellusti haluaa varoittaa, ettemme sotkeutuisi mielikuvituksemme (fantasioittemme, fobioittemme, sekavan keskustelun, joka mystifioi kuvan vihollisesta lisäämällä siihen jotain siihen kuulumatonta, jotain minkä oma projektiivinen identifikaatiomme on siihen tiedostamattomasti asettanut) luomiin patologisiin kuviin, joiden ominaisuuksilla sitten varustamme vihollisemme.

Zizekin mukaan muihin kansoihin sekoittuneet juutalaiset olivat 'the enemy par excellence', koska heiltä isänmaattomina 'puuttui substanssi': oma kansallinen identiteetti ja siten omat kansalliset piirteet. Näin ollen he elivät ikäänkuin väärillä henkilöllisyyspapereilla vieraassa maassa.

Tämä juutalaisin sisältyvä 'puute' on ideaalinen kohde, johon rasistinen fantasia pystyy sijoittamaan itseään uhkaavat psyykkiset ja sosiaaliset sisällöt. Nämä sisällöt ovat silti perimmältään projisoijan omaa psyykkistä ahdistusta ja paranoiaa, joka pyritään ulkoistamaan juutalaiseen/juutalaisessa ja tuhoamaan siellä.

(Analogisesti samaan tapaan pyrkii kapitalismi, tosin hyötytarkoituksessa, ulkoistamaan tuotantonsa halvan työvoiman maihin. Tietenkään kapitalismi ei intentoi aiemman, erotetun työvoiman tai uuden halpatyövoiman riistoa/tuhoamista vaan väittää toimivansa laillisen, vapaan yrittäjyyden periaatteella, mutta käytännössä jatkuva lisäarvontislausprosessi jättää jälkeensä enemmän uhreja kuin voittajia.)
*
There is a lesson to be learned here from Carl Schmitt. The division friend/enemy is never just a recognition of factual difference. The enemy is by definition always (up to a point) invisible: it cannot be directly recognised because it looks like one of us, which is why the big problem and task of the political struggle is to provide/construct a recognisable image of the enemy.

(Jews are the enemy par excellence not because they conceal their true image or contours but because there is ultimately nothing behind their deceiving appearances. Jews lack the ‘inner form’ that pertains to any proper national identity: they are a non-nation among nations, their national substance resides precisely in a lack of substance, in a formless, infinite plasticity.)

In short, ‘enemy recognition’ is always a performative procedure which brings to light/constructs the enemy’s ‘true face’. Schmitt refers to the Kantian category Einbildungskraft, the transcendental power of imagination: in order to recognise the enemy, one has to ‘schematise’ the logical figure of the Enemy, providing it with the concrete features which will make it into an appropriate target of hatred and struggle.

http://www.lrb.co.uk/v24/n10/slavoj-zizek/are-we-in-a-war-do-we-have-an-enemy
*
A Dangerous Mind: Carl Schmitt in Post-War European Thought by Jan-Werner Muller (Hardcover - 3 Oct 2003)
The Enemy: An Intellectual Portrait of Carl Schmitt by Gopal Balakrishnan (Hardcover - 14 Aug 2000)
*

http://www.google.fi/search?sourceid=navclient&aq=2&oq=slavoj+zizek&ie=UTF-8&rlz=1T4PCTA_enFI299FI299&q=slavoj+zizek+suomessa

http://fronhausenreview.blogspot.com/

http://en.wikipedia.org/wiki/USA_PATRIOT_Act
http://chicobilly.blogspot.com/2010/01/publicaciones-academicas-sobre-schmitt.html
http://www.phillwebb.net/topics/society/Schmitt/Schmitt.htm

Varastettu nautinto

Lisää päretettyä kommenttia päreeseeni Räsänen case studyna halla-ahoille.
*
En voi olla kehumatta anonyymi 2:n terävyyttä, mitä ad hominemin harkittuun käyttöön tulee. Olet oivaltanut asian likipitäen niinkuin itse myös sen ajattelen.

En ole lukenut anonyymin happamasti referoimaa Hesarin juttua, mutta tuo sekä naisten seksuaalisia haluja että miesten piilotajuista homoeroottisuutta esiin tuova kannanotto suhteessa mustiin miehiin (hetero-bi-pohjalta tietysti myös naisiin) näihin kohdistuvan pelon taustalla on kerrassaan herkullinen argumentti.

Toivottavasti mahdollisimman moni mustien maahanmuuttajien aiheuttamiin yhteiskunnallisiin uhkiin perustelunsa keskittävä nationalisti-konservatiivi luki sen.
*
Mutta toki maahanmuuttajien yhteiskuntapoliittinen integrointi ja pitäisikö myös sanoa sosiaalistaminen on juuri se objektiivinen ongelma, johon joudumme, ja johon meidän on pakko keskittyä entistä tehokkaammin.

Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta olen itsekin halla-ahojen tapaan hieman pessimistinen täysin vieraasta kulttuurista tulevien ryhmien onnistuneen integroinnin suhteen - en kuitenkaan missään nimessä paranoidi tai toivoton.

Silti juuri tuollaiset, piilotajuiset - viettifantasioittensa ahdistavuuden vuoksi hyvin voimakkaasti torjutut ennakkoluulot, joista anonyymi kommentissaan epäillen kirjoitti, ovat niitä, jotka meidän täytyy yrittää itsessämme tiedostaa, jotta pystyisimme ottamaan täysin 'streitin' linjan integroinnin suhteen.

Ordnung muss sein! Joskin on ilman muuta siten, että asioitten järjestys pitää tietysti olla ensin meidän päässämme - eikä ainoastaan järjestys vaan avoimuus omia halujamme ja pelkojamme kohtaan suhteessa vieraaseen, outoon, uhkaavaan ja kiihottavaan - siis kaikkeen siihen, mitä musta ulkomaan elävä meille edustaa, ennenkuin päästään sellaisiin toiminnallisiin ratkaisuihin, jotka eivät johda varsinkaan siihen malliin, johon Ranskan muslimit ovat ajautuneet ja ajettu.

Ranskan maahanmuuttajien slummiutuminen ja slummiuttaminen on aikapommi, joka räjähtelee säännöllisin väliajoin ilman, että tämän epäonnistuneen integroinnin eli diskriminoivan lokeroinnin/lokeroitumisen aiheuttamalle asialle kukaan poliitikko voi yhtään mitään.

Saksassa integrointi on onnistunut paljon paremmin, mikä johtuu tietysti jo siitä, että sinne toisen maailmasodan jälkeen päästettiin natsismin uudelleen nousun pelossa muuttamaan paljon enemmän ulkomaalaisväestöä kuin muihin maihin.

Vastakkainen malli löytyy Tanskasta. Maahanmuuttajat käännytetään heti rajalla takaisin huitsin nevadaan. Siellä sitten tanskalainen elää omassa rauhassaan, kunnes Kielin kanava osoittautuu pelkäksi puroksi, jonka yli uidaan kuin ne mainitsemani meksikolaiset Rio Granden matalimmissa kohdissa.

Tällä tavoin USA:nkin poliittiset asetelmat ja suhdanteet muuttuvat vähitellen aivan toisenlaisiksi, mitä ne olivat vielä vaikka 40 vuotta sitten. Tätä kehitystä ei voi padota. Miksi siihen ei sitten valmistauduta?

Siksi, että niin monet 'halla-ahot' pitävät suorastaan foobisesti ja tiedostamattomasti kiinni perimmältään ad hominem-perustaisista argumenteistaan naamioiden ne objektiiviseksi tilannearvioksi yhteiskuntapoliittisen kontekstin ja diskurssin puitteissa.
*
Joka tapauksessa integrointi on kirotun vaikea ongelma kaikissa suhteissa, ulottuvuuksissa ja syvyyksissä, mutta sen aivan ensimmäinen este on - vielä kerran - tuo mainio 'taide-akateemikon' esittämä arviointi.

Itse asiassa 'Ideologian ylevässä objektissa'han juuri Slavoj Zizek esittää, että juutalaisiin kohdistuva vaino lähti lacanilaisen psykoanalyysin tulkinnan mukaan siitä, että natsit ja saksalaiset - ja osaltaan kai kristityt yleensä (toki vakavia syitä on paljon muitakin) kokivat, että juutalaiset (tässä: maahanmuuttajat) vievät heidän 'ylimäärä-nautintonsa' - sen, minkä he kokevat kuuluvan itselleen - ei siis pelkästään elintason suhteen, taloudellis-poliittisesti, vaan nimenomaan seksuaalis-fantasmaattisesti.

Nautinto tulee ymmärtää tässä laajasti. Vaikka kyse on nimenomaan seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta, niin tuo viettienergeettinen nautinnon halu itsessään hallitsee ihmisen koko persoonallisuutta.

Samoin pelko siitä, että joku sen nautinnon voi minulta viedä - ja että saatan vieläpä kokea tätä tietoisuudesta torjumaani halua sellaista ihmistä kohtaan, joka saattaa mieleni hämmennyksiin ellei peräti suunniltaan, jolloin defenssini alkavat rakentaa paranoidisia mekanismeja tuon yhtäaikaisesti uhkaavan ja kiihottavan fantasian tiedostumista vastaan.

Siitä on nyt kysymys.

Korostan da capo, että tämä fantasia on todella pirullisen syvästi ja sitkeästi ihmisen viettikerrostumien turbuloima hämmennyksen, pelon, vihan ja kiihkon aiheuttaja. Sen torjuminen rationaalistamalla on melko turhaa, koska vanha freudilainen totuus pätee: torjuttu (halu) palaa aina - muodossa tai toisessa. Sitä ei voi paeta. Sen voi vain tunnistaa ja tunnustaa!

Mutta pystymmekö tunnistamaan ja tunnustamaan sen itsessämme?

Mitäs jos yrittäisitte - Jussi Halla-aho, Takkirauta, Vasarahammer, IDA ja kump.

Itse luulisin päässeeni siihen tilaan, että tunnistan/tunnustan itsessäni vaikuttavat erityyppiset nautintoyllykkeet hiukan liiankin vahvasti (hymiö). Eikä tämä ole pelkästään naurun aihe ja huulen heittoa. Tai perversio. Tämä on sukupuoli- ja seksuaalienergeettinen tosiasia!

Islam ja eurooppalaisen, demokraattisen liberalismin pelko-/uhmareaktio

Kirjoitettu kommentiksi takkiraudan kommenttiin päreessään "Älä silmä pieni katso mihin vain".
*
'Ja niihin ei kuulu hyökkäykset kenenkään persoonaa tai nettihabitusta vastaan eli ad hominemit. Olet liikkunut jo niillä rajoilla.'

Mutta en ylitä rajaa...;)

Sitäpaitsi rajaat ad hominemin liian kapealle alueelle - lähinnä iltapäivä- ja keltaisen lehdistön sosiaalipornoksi.
Sosiaalipornoa ja itsetarkoituksellista toisen kiusaamista ihmiseen itseensä liittyvän arvioinnin ei suinkaan tarvitse eikä pidä! olla.
Väitän myös, että emme voi koskaan välttää ad hominem-päättelyä 100%:sti, joten käyttäkäämme sitä huolellisesti ja harkiten.
*
'Rasismi on rumaa. Joten vedäpä tuo nimittelysi "mutakuonosomali" pois ja korvaa se jollakin siistimmällä.'

Et näemmä halunnut ymmärtää intentiotani ko. sanan käytössä, koskapa tulkitsit sen kontekstista riippumatta. Tuollaisella 'kasuistiikalla' saat tietenkin halutessasi muutettua jopa mustankin valkoiseksi.

Kommenttini kokonaisuudessaan ei ole islam-kielteinen, ja mutakuono-sanan käyttö tässä oli ironinen ilmaus, jossa testasin sinun islam-kielteisyytesi luonnetta, joka aika ajoin hipoo ilmiselvää rasismia kirjoititpa sitten miten perusteltua kritiikkiä muka faktisen ja aatteellisen argumentoinnin taakse suojautuen.
*
'Ongelma on siinä, että islamin ja köyhyyden suhde on dialektinen. Islam pitää muslimit köyhyydessä ja köyhyys islamissa. Kyse on täsmälleen samasta asiasta, miksi romanit eivät viidessäsadassakaan vuodessa ole integroituneet suomalaiseen yhteiskuntaan.'

Tää oli hyvä huomio, jota myös itse olen pohtinut. Silti tätäkään ei voi loppuun asti johtaa tosiasioista, mutta eipä toisaalta paljon puutukaan...Joten en siis kritisoi näin muotoiltua argumentaatiotasi vaan huokaan syvään ja nyökkään hiukan vastentahtoisesesti.

'Ei köyhyys synnytä terroria. Terrori kumpuaa ideologiasta (siis koulutettujen keski-ja yläluokkaisten nuorten miesten äärifanatismista?/RR)

Vallankumouksellinen toiminta on kuitenkin aina vaatinut 'ideologisen etujoukon', mutta ei sekään nyt ihan pelkän ideologian takia käy sotimaan. 911-iskijöillä oli missio, joka kohdistui konkreettisesti juuri siihen, mitä he halusivatkin vastustaa: - USA:n taloudellista ekspansiota, valtaa ja itsekkyyttä sekä siitä seuraavaa kulttuurista piittaamattomuutta.

Ja kun diplomaattiset sekä talouspoliittiset yritykset muuttaa USA:n linjaa koettiin tehottomiksi, päädyttiin äärimmäiseen ratkaisuun - jota Lähi-idän islamilainen enemmistö tuskin kuitenkaan olisi hyväksynyt.
*
'Sinä et tunne vihollistasi (islamia).'

Onpahan tuohon viime aikoina tullut jonkun verran tutustuttua kirjojen kautta, mutta alkuperäistekstejä en ole lukenut, ja Hämeen-Anttila taas valtavasta tietomäärästään huolimatta (vai sen takia?) kuvaa Islamia rakentavammin kuin sinä ilmeisesti koskaan hyväksyisit.
*
'Rajavartioston tehtävä on pitää luvattomat rajanylittäjät poissa. Vaikka sitten asein.'

Tervetuloa siis amerikkalais-venäläinen militarismi ja poliisivaltio!
*
'Olisikohan siihen "eivät halua tehdä" (paskaduuneja) syynä, että palkkataso niissä on kertakaikkiaan niin alhaiseksi poljettu, ettei niissä "paskaduuneiksi" kutsumissasi työtehtävissä kertakaikkiaan elä? Eli selkokielellä: kukaan ei halua tehdä niitä koska palkkataso on alle amerikkalaisen toimeentulominimin?'

Tämä pitää varmaankin paikkansa - ainakin, mitä esim. Juha Siltalaan on uskominen. Mutta kuten kirjoitin: meksikolaisille tuo palkka riittää, koska heidän elintasonsa on kotimaassaan surkea verrattuna jopa USA:n kurjalistoon.
*
'Ruukinmatruuna vierastaa sanaa "paskaduuni". Hänet opetettiin jo lapsena siihen, että työ kuin työ on arvokasta, ja että työmies on aina palkkansa ansainnut.'

Työläisperheen (ja maalais-isovanhempien) jälkeläisenä ajattelen samoin, eikä minulla tähän termiin mitään varsinaista työn halveksuntaa liity: vain tosiasia, että on todella olemassa paskoja duuneja, mutta niitä voi sitten olla monenlaisia - ei ainoastaan esim. siivoushommia ja ylipäätään huonosti palkattuja ja/tai pätkätöitä.

Olen itse mielisairaanhoitajan ammatissa tehnyt aikamoista paskaduunia, vaikka onhan siinä kieltämättä tietyt hyvät ja mielenkiintoisetkin puolensa - varsinkin jos on hyvä työporukka ja selkeä sekä ristiriidaton toiminnallis-organisatorinen ideologia.

Opiskelin systemaattisemmin yliopistossa vasta myöhemmällä iällä, joten sillä ei sitten lopultakaan (myös omasta tahdostani riippumattomista syistä) ollut merkitystä ja vaikutusta uuteen ammattiin siirtymisen kannalta kuten alunperin olin suunnitellut.
*
'Ruukinmatruuna ei usko lainkaan mihinkään työvoimapulaan.'

Saas nyt nähdä kuinka käy. Tiedät hyvin, että monet asiantuntijat ovat kanssasi eri mieltä. Perustelusi tosin ovat varteenotettavia.
Mutta jospa tilanne Suomessa on sama, kuin minkä kuvasit sen olevan USA:ssa huonosti palkattujen (siis useimpien paskaduunien) suhteen.
*
'Entä jos muslimiväestö ei kertakikkiaan edes halua integroitua eikä itse pane tikkua ristiin asian eteen?'

Vaihtoehtoja on kai vain kaksi: joko se integroituu tai ajautuu yhteiskunnalliseen marginaaliin kaikin mahdollisin tavoin.Tuo islamin ja köyhyyden dialektinen suhde kuitenkin huolettaa ihan oikeasti.
Mikäli väittämäsi pitää paikkansa kuten se romanien suhteen pitää, niin - huhhuh! - ei kiitos muhamettilaisia tähän maahan.

Mutta se näyttö, jota meillä tästä asiasta toistaiseksi on, perustuu vielä kovin vähäisiin kokeiluihin. Olemme yksi Euroopan kielteisimpiä maita, mitä ulkomaalaisten maahanmuuttoon tulee.

Sama vielä kerran toisin ilmaistuna: Toisaalta - jos alkuoletus on, että on turha satsata ulkomaalaispolitiikkaan islaminuskoisten osalta, niin eihän tässä mitään ongelmaa ole.
Toisaalta - jotkut sanovat, että emme voi tietää, ellemme yritä kunnolla.

Sinä tosin ennakoiden toteat vuorenvarmasti tähän, että liian avoimen maahanmuuttopolitiikan (ainakin islaminuskoisten osalta) laajan kokeilun jälkeen on jo liian myöhäistä; ne tulivat pekästään sikiämään ja loisimaan tänne ja samalla korruptoimaan hyvinvointiyhteiskuntamme - niinkö?

Jos väität, että mielipiteesi näin ilmaistuna ei muka ole rasistinen, teet ainakin minun retorisen ymmärrykseni kannalta käsitteellis-argumentatiivisen silmänkääntötempun...Et tosin nimittele ketään, mutta annat silti tietylle ryhmälle ominaisuuksia, jotka tekevät sen jäsenistä varsin härskillä tavalla moraalisesti alemman tason ihmisiä.)
*
'Todettakoon vielä lopuksi, että toisenlainen islam on mahdollinen.'

Eikö siis kannattaisi yrittää integroida?