Showing posts with label Bloomsburyn piiri. Show all posts
Showing posts with label Bloomsburyn piiri. Show all posts

October 11, 2008

God can use you in spite of your weaknesses! Heikkoutesi - uskosi! - on sinun vahvuutesi

Vapaateemaista ja rönsyilevää kommentointia Arhi Finnsanityn kommenttiin päreessäni Jeesus - minä en ymmärrä sanaakaan siitä, mitä sinä puhut.
(Motto 1 lisätty klo: 21.00 sekä muutoksia/lisäyksiä kohtaan IV 12.10 - klo: 00.50)
I
Motto 1:
Jeesus sanoi juutalaisilleen: 'laki oli orjia varten - rakastakaa Jumalaa, niinkuin minä häntä rakastan, hänen poikanansa! Mitä koskee moraali meihin, Jumalan poikiin!' (Nietzsche)

Motto 2:
Kun Paavali sanoo: 'Minulle on annettu piikki lihaani', se tarkoittaa: 'Jumala on antanut piikin.' Toisin sanoen: Jumala voi käyttää sinua, heikkouksistasi huolimatta!

arhi finnsanity kirjoitti:
Asiaa, Räsänen. Tämä on suomalaisille uskonnon omistajille vaikein aihe.
*
RR kirjoittaa:
Kommenttisi toimii tässä erittäin hyvin omaani täydentävänä vastauksena mattitanelille.

Olen jotakuinkin samaa mieltä poleemisten mutta perusteltujen kannanottojesi kanssa Jeesuksesta ja hänen 'spirituaalisesta' rakkauden sanomastaan.

Kumpikin meistä on tässä esittänyt äärilinjan kritiikkiä, mutta silti pidän kummankin perusteesiä oikeaan osuvana.

Mitään uutta emme kuitenkaan ole esittäneet. Teologien keski-ikäinen ja nuorempi polvi lienee näitä kysymyksiä tykönään ja sisäpiireissään vatvonut varmaankin yökausia, mutta Jeesuksen rakkaudensanoman hämmentävän anarkistisuuden ja siten yhteisöllisen 'mahdottomuuden' tunnustaminen julkisesti ei kyllä luonnistu virkapapilta ilman, että hän tieten tahtoen kasaisi esteitä maineensa ja uransa tielle.

Sanon tämän maallikkona, joka ei tunne teologian asioita kuin perustietojen (ortodoksinen ja luterilainen kirkko) sekä tietysti filosofian että historian opintojen lisäksi. Psykologian ja kasvatustieteen arvosanani jätän omaan arvoonsa. Niistä on ollut minulle yllättävän vähän apua näiden asioiden ymmärtämisessä.

II
Omaa, spontaania ja kokeilevaa päättelykykyä sen sijaan voi ja pitäisi käyttää aina, kun siihen vain perusteltu tilaisuus tulee.

Joten sen verran lisäkommenttia Suomen luterilaisen kirkon 'viralliselle buffoonille' - Jaakko Heinimäelle vielä, että aiemmin käsitelty pecca fortiter eli 'sin bravely' tai 'sin without fear' jäi minulle merkitykseltään ja 'praktiikaltaan' lopulta täysin avoimeksi maksiimiksi - ellei suorastaan vitsiksi!

http://actuspurunen.blogspot.com/2008/09/se-ei-ole-tst-maailmasta.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/09/pecca-fortiter-sin-bravely.html

Että löytyy Tanskasta rohkeita, Kristukseen uskovia synnintekijöitä?

Eiköhän asia ole niin, että minä kannan lopulta itse oman morkkikseni, vaikka olishan se kiva jos sais Kristukselta tukea, kun tuli tuossa eilen Raskolnikovina tapettua yx pankkikoronkiskuri, jolla ei mun mielestäni ollut muuta virkaa tässä maailmassa kuin huijata ihmisiä sijoittamaan rahojaan, pankin tavallisilta asiakkailta salatun sisäpiiritiedon ohjeistamana, asiakkaan kannalta kyseenalaisiin kohteisiin, ja ajaa heidät siten jopa pahimmillaan taloudelliseen perikatoon.

Tapoin se tyypin rohkeasti, mutta syntisempi hän oli kuin minä, joka tarvitsin rahaa oman hätäni vuoksi, en pelkästään hädässä olevien ja hyvässä uskossa toimivien asiakkaiden kusettamiseksi kuten hän tekee - tai teki.

Tanskassa kaikki on kuitenkin toisin. Eikun sinne! Luterilaisten paratiisiin. Tekemään syntiä rohkeasti tuonpuoleisen armon takuilla!

III
Vai pitäisikö meidän ymmärtää pecca fortiter pikemminkin sekä 1) Paavalin 'kerska-kommenttia' että 2) Lutherin ristin teologiaa vasten?

1) Paavali: Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle (ks. linkit).

2) Ilmaisulla ristin teologia taas kuvataan erästä keskeistä piirrettä Jumalan valtakunnan toteutumisessa keskellämme ja Jeesuksen seuraamisessa. Kuinka tärkeä onkaan tunto siitä, että perisynnin turmelemina ihmisinä olemme joka hetki Jumalan edessä (coram Deo) sekä hänen tuomittavanaan että armahdettavanaan. Juuri perisynnin aiheuttaman pysyvän turmeltuneisuuteni tähden Kristus minun puolestani on minulle aina tärkeämpi kuin Kristus minussa (Olavi Peltola). (Ks. systemaattisemmin PS. )

Olisiko näistä periaatteista ollut estämään minua tappamasta koronkiskurieukkoa? Hieman epäilen...mutta mutta...ehkä olen vain liian paatunut...toistaiseksi...Eikun hei - siksihän juuri - paatuneena - olen lähempänä pelastusta ristin teologian mukaan! Hmm...vain katumus (mielenmuutos: metanoia) puuttuu...Ei mikään vähäinen ongelma...Nyt taidetaan tarvita Kristuksen apua ihan oikeasti...
*
PS.
Sitaatti tekstin alla olevasta linkistä:

Oikeastaan Lutherin koko teologia voidaan avata näiden kahden rakkauden lajin tarjoamasta näkökulmasta. Ihmisen rakkauden ja Jumalan rakkauden eroon perustuu kaksi teologian muotoa: kunnian teologia ja ristin teologia.

Ristin teologia ei ole yksi opinkohta muiden joukossa, vaan aivan olennainen teologian sisältö. Kunnian teologia katsoo ylös Jumalan majesteettisiin ominaisuuksiin. Ristin teologia taasen katsoo alas ristiin, Jumalaan ihmisyydessä, heikkoudessa ja hulluudessa.

Luther selittää, että kunnian teologia perustuu ihmisen rakkauteen, ristin teologia taasen Jumalan rakkauteen. Kunnian teologialle on ominaista, ettei se pidä edessään ristin kuvaa.

Ristissä näkyy selvimmin Jumalan alaspäin kohdistuva rakkaus, eli Jumalan rakkaus kohdistuu siihen mikä ei ole mitään. Kunnian teologi taasen on ihmisen rakkauden mukaisesti luonut silmänsä ristin ohi näkymättömään kunnian Jumalaan, äärettömään voimaan, viisauteen, hyvyyteen jne.

Näin kunnian teologian rakkaus kohdistuu siihen mikä on jotain ja mikä on hyvää. Ristin teologi sen sijaan katsoo meidän luoksemme tullutta Jumalaa ja ymmärtää Jumalan kärsimysten ja ristin kautta nähtynä. Hän katsoo Jumalan ominaisuuksia omien kärsimysten ja ristin kautta nähtynä.

Näin Kristuksen risti ja kristityn risti kuuluvat yhteen. Vain syntinen ja paha ihminen ymmärtää Jumalan ihmisyyttä Kristuksessa. Vain se, joka itse on heikko, käsittää Jumalan voimaa antavan heikkouden ristillä.

Ristin teologiaan kuuluu ajatus siitä, että Jumala on aina kätketty vastakohtaansa. Hänen jumaluutensa kätkeytyy ihmisyyteen, taivas helvettiin, elämä kuolemaan, vanhurskas vääryyteen, voima heikkouteen jne.

Ristin teologia on ilmaisu ajatukselle Jumalasta, joka on sulaa antavaa rakkautta ja joka ei etsi hyvää, vaan yhdistää hyvän puutteelliseen ja pahaan.

http://koti.mbnet.fi/teppov/rakkaus.htm

IV
Arveluttava jatkokysymys selvityksineen:

Missä määrin Bloomsbury-ryhmän amoraalis-anarkistisen kirjallisuus- ja kulttuuripiirin ei-yhteisöllisiä eettisiä periaatteita (negatiivisia vapauksia rajoitteista) voisi pitää äärimmilleen sekularisoituneen Jeesus-kultin yli-ihmismäisinä versiona - nimenomaan jonkinlaisena hyvän ja pahan tuolla puolen mahdollistuvan '(epä-) yhteisöllisyyden' äärimmäisenä kokeiluna?

Entä missä määrin bloomsburyläisten vapaan rakkauden egoistinen sanoma on erotettavissa kristillisen lähimmäisenrakkauden - tuon Jumala-keskeisyyteen mystifioituneen egoismin (= 'agapen') peruslähtökohdista?
Ainakaan nuo kaksi liikettä - alkukristillisyys ja bloomsbury-nihilismi eivät jaa samankaltaista viiteryhmää ja sen uskoa/epäuskoa integroivaa instituutiota, vaikka kristittyihin kuului monenlaista väkeä - myös paljon hyvissä asemissa olevia kaupunkilaisia (jotka vertautuvat tässä bloomsburyläiseen kulttuurisivistyneistöön).

Joka tapauksessa kummassakin on tehty radikaali pesäero vallitsevaan yhteiskunnalliseen lakiin, mikä vuoksi myös kristittyjä pidettiin alunperin ateisteina eli tässä: yhteiskunnanvastaisina sekä roomalaisten että juutalaisten keskuudessa.

Mutta kristityt eivät toki olleet (antiikin) kyynikkoja kuten bloomsburylaiset - vaikka he hylkäsivätkin eräät maailmalliset arvot ja yhteiskunnalliset arvostukset. Tämän he nimittäin tekivät tulevan Jumalan valtakunnan (transsendenssin/tuonpuoleisen) odotuksen takia. Kristityt siis elivät alunperin lopun aikoja - ks. eskatologia.

Kyynikoille sen sijaan ei ollut/ole olemassa kuin immanenssi/tämänpuoleisuus, mutta kristittyjen kanssa heille oli yhteistä ihmisten universaali yhdenvertaisuus ja yksilöllinen hyve. Tosin ilman Jumalaa, johon kristittyjen yhteisyys erottamattomasti perustui.

Myös kyynikot (jotka eivät odottaneet tuomionpäivää ja pelastusta) elivät omalla tavallaan lopun aikoja siinä mielessä, että kosminen aika ja tapahtuminen oli heille syklistä, mikä merkitsee äärimmilleen pääteltynä, että kaiken toistuessa mikään ei muutu. Toisin sanoen - kosmisesti kaikki on yhtä ja samaa eli alkua ja loppua ei voi erottaa toisistaan.

Kyynikot olivat tavallaan käänteisiä elitistejä irtautuessaan vallitsevan yhteiskunnan arvostuksista, ja sitä olivat myös bloomsburylaiset, joskin näitä moderneja elitistejä voinee hyvällä syyllä nimittää nihilisteiksi, kun taas antiikin kyynikkoja voi yhtä perustellusti pitää radikaalien toisinajattelijoitten arkkityyppeinä.

Sitä eivät bloomsburylaiset yhteiskunnalliseen sosieteehen sitoutuneen elitisminsä vuoksi voineet olla. Tämän takia heidän moraalinen radikalisminsa jäi lähinnä pienen esteettisen sisäpiirin 'nahinoinniksi'.
*
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/utgal19.htm
kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Lainjaevankeliuminihanaero.htm
www.sro.fi/radio/radioluennot/2003/2003_rm_pistin_lihassa.htm
http://www.tscpulpitseries.org/finnish/tsweakns.htm
http://www.concordia.fi/lehti/2001/22001/3.htm

August 6, 2008

Moraalisosiologian historiaa: Bloomsburyn piiri

Oikolukija sekä sisällön- ja tyylintarkastaja olivat melko tyytyväisiä. Silti en vieläkään ole vakuuttunut heidän rehellisyydestään.
I
Olipa kerran Bloomsburyssä - piiri. Ryhmä. Tai yhteisö. (Mikä lie hihhulikommuuni.)

Kerrotaan, että sen jäsenet (oletteko ennen kuulleet, että piirissä/ryhmässä on jäseniä - no nyt kuulette) olivat nii-iin vapaita, että itse Jumalakin kadehti heitä ajoittain.

Piirin perustivat Elisabeth (omaa sukua Tudor) ja Charles Bloomsbury, jotka molemmat olivat kulttuurisesti innovoutuneita kirjallisuusfriikkejä. Heidän lempilukemistoonsa kuuluivat markiisi de Saden ohella kaiken maailman englantilaiset realistisen kauden hömppäromaanit Charles Dickensistä Jane Austeniin. Jopa englantilaisesta runoudesta he pitivät. Ja englantilaisesta filosofiasta (yök!). Ja - itse asiassa käyttääkseni englanninkielistä sanontaa: anything gone.

Piiriläiset olivat siis kaikkiruokaisia mitä tuli kulttuuriin ja ihmisiin (kulttuuri-ihmiset-erottelu olikin tärkeä piirin jäsenille, koska he halveksuivat (muita) ihmisiä).

Charles oli vapauden periaatteessaan jopa niin vapaamielinen, että hän oli muuttanut entisen vaimonsa (Dickens ja Austen-fani), josta oli eronnut perustaakseen Bloomsbury-piirin tämän kanssa, toivomuksesta, etunimensä Herbertistä Charles'ksi. Eläköön vapaus. (Vaimo oli siis tuo sama Elisabeth Tudor).

Muiden äärimmäisen vapaamielisten hienopersehumanistiystäviensä innoittamina he tekivät radikaalin ratkaisun ja ostivat perintörahoillaan (etenkin ent. lady Tudorin suvun rahoilla) waltavan kartanon nimeltä mainitsemattomasta paikasta Brittein saaria ja alkoivat elää vapaasti, vapaissa suhteissa, muiden vapaamielisten vapauden rakastajien kanssa.

Näistä muista vapauden rakastajista tuli heidän piirinsä vakoasiak...vieraita ellei peräti eräänlaisia Bloomsburyn perheen sisäpiiriin kuuluvia maskotteja, joista saattoi saada yllin kyllin tyydytystä koko inhimillisen kokemiskaalan kaikissa muodoissa.

Siinä sivussa - minkä nyt vapaudeltaan ehtivät - piiriläiset lukivat toisilleen ääneen pateettisia runoja sekä tylsää - jopa itse kirjoittamaansa proosaa ja päätyivät tällä tavoin perinteistä sublimaatiota harjoittaen kohti ekstaasia, jonka täyttymyksen järjestivät itselleen kumma kyllä täysin ei-kirjallisella tavalla.

Piiri (pieni) aivan konkreettisesti pyöri, kun sen jäsenet rakastuivat toinen toisiinsa päätäpahkaa ja vuorotellen. Mutta hauskaa oli - kuulemma. Eikä tietoakaan mustasukkaisuudesta. Mitä nyt kolme itsemurhaa ja kuusi tappoa kirjattiin X:n piirikunnan poliisirekisteriin ryhmän 17 vuotisen elinkaaren aikana. Mutta ne olivat pikkuseikkoja näille maailman ja universumin (en sano ihmisten - sic) rakastajille.

Entä oliko Bloomsbureilla lapsia - noita alle metrin mittaisia pikku kitisijöitä, jotka niin ilkeällä tavalla rajoittavat ihmisten vapautta harjoittaa luovuuttaan aidosti? Kyllä oli - ja useita, mutta kaikki heidät luovutettiin piirin periaatepäätöksellä lontoolaiseen orpokotiin, jossa lasten henkilöllisyys muutettiin toiseksi, ja joita heidän vanhempansa eivät enää koskaan käyneet katsomassa.

Vapaudellakin on hintansa.

Hauskana anekdoottina kuitenkin kerrottakoon, että kun lapset oli kuskattu pois jaloista häiritsemästä piiriläisten ylevää vapautta, he - kumma kyllä - alkoivat kokea itsensä aika ajoin ikävystyneiksi huolimatta kaikesta 'säpinästä' (tärkeä termi bloomsburylaisille), jota heidän luovuutensa ilmensi ja ruokki.

Niinpä piirin suuri innovaattori lordi ja filosofi Leslie Vincent Vadenburg-Netton-Flintstone (joka käytti vapaudenkaipuunsa takia myös partnerinsa sukunimeä) ehdotti entisen vaimonsa, nykyisen rakastajattarensa, hiilikaivos- ja kivilouhimojohtajan tytär Dora Alma Anuston-Flintstonen pyynnöstä (tietenkin: eläköön vapaus), että piiriläiset hankkisivat - luontoihmisiä kun olivat - kartanon suurille maille lemmikeiksi Afrikan laajan mantereen eksoottisia savannieläimiä.

Aikanaan Bloomsburyyn sitten kuljetettiin nykyisestä - mistä lie Zimbabvesta - liuta hölmistyneitä nisäkkäitä ja lintuja, jotka yrittivät tuskitellen sopeutua Brittein saarten sumuun ja niitä itseään paljon vapaampiin bloomsburylaisiin.

Piirin jäsenet keksivät eläimille mitä herkullisimpia nimiä. Siinä he olivat hyviä. He nimittäin aivan erityisesti osasivat ilkeillä kaikille heitä moraalisesti epävapaammille olennoille luovalla tavalla.

Rhesus-apinan nimeksi tuli Beppa. Leijonaa kutsuttiin Leoksi (sisäpiirin puujalkavitsi). Sumuisten vuorten gorillaa, joka myöhemmin palautettiin eläinsuojelijoitten toimesta takaisin Afrikkaan, ja joka vapauduttuaan Bloomsburyssa meni ei-naimisiin (uusi vapaan avioliiton muoto) rakastajattarensa Sigourney Weaverin kanssa, kutsuttiin nimellä ORG.

Kyklooppipapukaija sai nimekseen ovelasti Nobody (lue Odysseuksen harharetket) . Tasankosavannipussirottaperheen perään huudettiin ironisen hävyttömästi (ikäänkuin se olisi edustanut bloomsburylaisten inhoamaa moraalisidonnaista keskiluokkaa): lumpies!

Eläimistä oli piiriläisille paljon hupia, sillä ne korvasivat heille tavanomaiset arki-ihmissuhteet. Muistakaa jälleen, että bloomsburylaiset halveksuivat keskiluokkaiseen moraaliin kahliutuneita ihmisiä - etenkin yksijumalaisen juutalaisuuden kymmenen käskyn perinteeseen sitoutumeita heteroseksuaali-monogaamisteja.

Piirin vapautuneen huumorintajun teennäisin edustaja, bi-taloustieteilijä Mark Girard Monies loihe jopa eräänä ekstaattisena hetkenä kokemaan itsensä eläimeksi ja julisti: I am the Walrus.

(Radikaalipoppari John Lennon sattui juuri silloin olemaan vierailulla Bloomburyssa ja teki taloustieteilijän älynväläyksestä' oitis psykedeelisen laulun.)

Ihmissuhdekirjailijatar, neurootikko ja alkoholisti Sapho Bear oli kuulemma naureskellut ivallisesti kuultuaan Moniesin sutkautuksen ja kommentoi ilkeään mutta vapaaseen ja roisiin tapaansa: Get up your bollocks Mark and I'll fuck you up and down! Loppu on sensuroitu.

II
Tämän hetkellisen tuokiokuvan kautta yritin antaa lukijalle näkymän Bloomsburyn piirin - tuon englantilaisen Impivaaran - historiasta, eetoksesta ja arjesta.

Lopuksi kirjoitan tietopaketillisen tiivistelmän siitä, mikä oli ryhmän varsinainen koossa pitävä, yhdistävä ja energeettinen dynamo, jotta paremmin ymmärtäisimme, mitä tämä esoteerinen seurue oikein palvoi, tai mikä sen oli saanut synnyttämään itsensä.

Kyseessähän on ikäänkuin moraalifilosofinen partenogeneesi, koska ympäröivä yhteiskunta ei tällaista epämoraaliuden käärmeenpesää voi kausaalisesti itse itsestään ulospykätä. Tarvitaan sekä Rakkauden että Saatanan neitseellinen yhteisvaikutus, jotta se voisi ilmaantua maailmaan.

III
Bloomsburyn piirin 'taikasana' ja kaikkia piiriläisiä yhdistävä käsite on sensitiivi. Sensitiivillä tarkoitetaan intensiivistä toisen ihmisen kokemista tavalla, joka ei ole enää pelkästään vain älyllistä kommunikaatiota muttei myöskään täysin eläimellistä himoa (joksi se kyllä saattaa ohjatusti muuttua).

Sensitiivi on sukua erotiikalle, joskin erotiikkaan bloomsburylaiset suhtautuivat hieman nuivasti, koska siinä ei heidän mielestään ollut tarpeeksi munaa tai vittua, kuten he niin osuvasti asian muotoilivat.

Suhde, joka on sensitiivinen (tämä on kaukaista sukua sensitivity trainingille), pyrkii kahden tai joskus useamman ihmisen välisessä kommunikaatiossa saavuttamaan tilan, jossa kaikki mahdolliset kommunikaation tasot ovat läsnä yhtä aikaa - eli jossa joku tietty taso ei sulje pois mitään muuta tasoa.

Tällöin älyllinen, emotionaalinen, eroottinen ja jopa seksuaalinen kommunikaatio voivat toimia yhtäaikaisesti, vaikka on toki vaikeaa kuvitella paria, joka keskustelee älyllisen keskittyneesti, suuren tunteen siivittämänä ja erottisen lumouksen vallassa Platonin Faidroksesta samaan aikaan, kun se [sensuroiden].

Tieto Räsäpedia

http://en.wikipedia.org/wiki/Bloomsbury_Group