Unen, toden ja hallusinaation rajalla mieli hajoaa pirstaleiksi.
*
Showing posts with label psykoosi. Show all posts
Showing posts with label psykoosi. Show all posts
November 1, 2009
October 22, 2008
Rajatila-Räsänen tunnistaa itsensä
Nyt kaikki on minulle selvää kuin pläkki. Eikun hoitoon. Missä on kännykkäni!? Soitan heti Auroran sairaalan psykiatrian klinikan vastaanotto-osastolle. Olen saanut rajatilakohtauksen!
*
"Green muistuttaa usein Freudin varsin myöhäisestä havainnosta, että neuroosin ja perversion pohjarakenne on (Freud 1924) psykoosi. Ennen kuin psykoottista ydintä on päästy edes hiukan koskettamaan, ei analyysi ole läpikäyty, on Greenin mielipide.
Rajatilasyndroomasta Greenillä on näkemyksiä. Hän tutkii sitä niiltä osin kuin se on analysoitavissa olevana syndroomana. Sellaisena se on primaari depressio, jossa potilaan pyrkimys on tyhjyys, itsen ja samalla kaiken merkityksellisen nollaus. Pelkkä psykoosi, psykoottinen ydin ilman varsinaista psykoosia.
Psykoottinen potilas yrittää täyttää tyhjyytensä harhoillaan jälkikäteen. Kyse ei kummassakaan tapauksessa ole, kuten neurootikolla, tyhjenemisestä, jossa superego on kutistanut sopimattomat toiveet, vaan pyrkimys tyhjyyteen on primaarista.
Pelkistetyn psykoosin (blank psychosis) kiirastuli on kahden vastakkaisuuntaisesti vaikuttavan sisäisen objektin ristitulessa: vainoavan, tunkeutuvan objektin torjuminen ja yhtä aikaa siinä menetettävän objektin aiheuttama masennus.
Rajatilapotilaan kärsimän olotilan kestämättömyys ja hänen analyysinsa tai terapiansa raskaus koostuu siitä yhtäaikaisuudesta, että toisaalta hän ei voi sietää poissaoloa, ja toisaalta sisäisen tyhjyyden täyttää tunkeutuva objekti. Poissaolo saa kuoleman merkityksen."
*
Sitaatti on kirjasta Psykoanalyysin isät ja äidit - teoreettisia näkökulmia (Therapeia-säätiö), s. 286.
http://en.wikipedia.org/wiki/Andre Green
*
"Green muistuttaa usein Freudin varsin myöhäisestä havainnosta, että neuroosin ja perversion pohjarakenne on (Freud 1924) psykoosi. Ennen kuin psykoottista ydintä on päästy edes hiukan koskettamaan, ei analyysi ole läpikäyty, on Greenin mielipide.
Rajatilasyndroomasta Greenillä on näkemyksiä. Hän tutkii sitä niiltä osin kuin se on analysoitavissa olevana syndroomana. Sellaisena se on primaari depressio, jossa potilaan pyrkimys on tyhjyys, itsen ja samalla kaiken merkityksellisen nollaus. Pelkkä psykoosi, psykoottinen ydin ilman varsinaista psykoosia.
Psykoottinen potilas yrittää täyttää tyhjyytensä harhoillaan jälkikäteen. Kyse ei kummassakaan tapauksessa ole, kuten neurootikolla, tyhjenemisestä, jossa superego on kutistanut sopimattomat toiveet, vaan pyrkimys tyhjyyteen on primaarista.
Pelkistetyn psykoosin (blank psychosis) kiirastuli on kahden vastakkaisuuntaisesti vaikuttavan sisäisen objektin ristitulessa: vainoavan, tunkeutuvan objektin torjuminen ja yhtä aikaa siinä menetettävän objektin aiheuttama masennus.
Rajatilapotilaan kärsimän olotilan kestämättömyys ja hänen analyysinsa tai terapiansa raskaus koostuu siitä yhtäaikaisuudesta, että toisaalta hän ei voi sietää poissaoloa, ja toisaalta sisäisen tyhjyyden täyttää tunkeutuva objekti. Poissaolo saa kuoleman merkityksen."
*
Sitaatti on kirjasta Psykoanalyysin isät ja äidit - teoreettisia näkökulmia (Therapeia-säätiö), s. 286.
http://en.wikipedia.org/wiki/Andre Green
January 13, 2008
'Psykoottinen peili'
Kommentti Ripsan kommenttiin A-K.H:n päreessä "Valtakunnan salaisuus II".
*
'Rauno, nyt sinä kyllä ymmärsit minut totaalisesti väärin. Vaikka eka kommentissa käsitit aivan oikein.'
Antaa olla. Jälkimmäinen tulkintani oli varsin 'omavaltainen', mutta se nyt palveli mun näkemyksiäni...
*
'Niin ja Rauno, Bergmanin "Kuin kuvastimessa" oli varmaan suhteellisen täydellinen elokuva. Siinä oli kaikki. Kuin kamariteos, mutta se laajeni kuin ameeba kaikkiin suuntiin.'
Kuin kuvastimessa' oli/on hieno elokuva ja Harriet Andersson teki loistavan roolityön, vaikka mielisairaanhoitajana minua hiukan hymyillytti tietyt ylidramatisoinnit, mitä tuli Karinin ääniin ja hänen rauhoittamiseensa.
Ei se nyt ihan noin mene tosielämässä, joskin filmin itsensä kannalta homma toimi erinomaisesti - eli ei siinä periaatteessa psykoosiin menemistä pieleen kuvattu.
Mutta lisätään nyt kuitenkin: se on selvää asiaa tuntevalle, että Karinin realiteettitaju pelasi aivan liian hyvin, vaikka hän samanaikaisesti oli ajautumassa täydelliseen sekavuuden tilaan.
Eikä Karinin tavoin sätkivää potilasta pystytä noin vain piikittämään intravenöösisti (suoneen), ja vaikka se onnistuisikin, niin sittenkään lääke ei ala vaikuttaa salamannopeasti alle kymmenessä sekunnissa ;).
Mikäli kyseessä oli lihakseen pistäminen, niin vaikutusta olisi pitänyt odottaa ainakin puoli tuntia.
Ja miten yllättävän järkeväksi ja rauhalliseksi Karin tulikaan injektion jälkeen. On ollut Bergmanilla käytössään todellista ihmeainetta...
Sitäpaitsi ei Karinia minun mielestäni olisi enää mihinkään mielisairaalaan tarvinnut viedä, koska hän oli jo täysin rauhoittunut, ja jos kerran Karinin aviomiehellä, psykiatri Martinilla tosiaan oli hallussaan ja käytössään moinen psykoosilääke..;)
Mutta elokuvahan on tehty 1961 ja siihen aikaan vielä Ruotsissakin laitoshoitoa pidettiin ainoana vaihtoehtona psykoottisissa tapauksissa.
Tietysti on myös niin, että vakavaa akuuttia psykoosia ei kyllä välttämättä pystytä jo potilaan oman turvallisuudenkaan vuoksi 'hoitamaan' (tai pikemminkin 'rauhoittamaan') muualla kuin suljetulla osastolla.
Nyt pitää tietenkin ajatella elokuvan juonen mukaisesti, että Karin taisteli jatkuvasti oman ('parantumattoman?') 'hulluutensa' kanssa, joka sitten elokuvan lopussa 'otti hänestä lopullisen yliotteen'.
Viimeiseksi arvoitukseksi ilmeisesti jäi se, onko Jumala-kokemus 'demoninen' mielenhäiriö vai kaikkivaltiasta rakkautta?
Bergmanin antama vastaus ei vaikuttanut kovin optimistiselta - tässäkään elokuvassa.
*
'Rauno, nyt sinä kyllä ymmärsit minut totaalisesti väärin. Vaikka eka kommentissa käsitit aivan oikein.'
Antaa olla. Jälkimmäinen tulkintani oli varsin 'omavaltainen', mutta se nyt palveli mun näkemyksiäni...
*
'Niin ja Rauno, Bergmanin "Kuin kuvastimessa" oli varmaan suhteellisen täydellinen elokuva. Siinä oli kaikki. Kuin kamariteos, mutta se laajeni kuin ameeba kaikkiin suuntiin.'
Kuin kuvastimessa' oli/on hieno elokuva ja Harriet Andersson teki loistavan roolityön, vaikka mielisairaanhoitajana minua hiukan hymyillytti tietyt ylidramatisoinnit, mitä tuli Karinin ääniin ja hänen rauhoittamiseensa.
Ei se nyt ihan noin mene tosielämässä, joskin filmin itsensä kannalta homma toimi erinomaisesti - eli ei siinä periaatteessa psykoosiin menemistä pieleen kuvattu.
Mutta lisätään nyt kuitenkin: se on selvää asiaa tuntevalle, että Karinin realiteettitaju pelasi aivan liian hyvin, vaikka hän samanaikaisesti oli ajautumassa täydelliseen sekavuuden tilaan.
Eikä Karinin tavoin sätkivää potilasta pystytä noin vain piikittämään intravenöösisti (suoneen), ja vaikka se onnistuisikin, niin sittenkään lääke ei ala vaikuttaa salamannopeasti alle kymmenessä sekunnissa ;).
Mikäli kyseessä oli lihakseen pistäminen, niin vaikutusta olisi pitänyt odottaa ainakin puoli tuntia.
Ja miten yllättävän järkeväksi ja rauhalliseksi Karin tulikaan injektion jälkeen. On ollut Bergmanilla käytössään todellista ihmeainetta...
Sitäpaitsi ei Karinia minun mielestäni olisi enää mihinkään mielisairaalaan tarvinnut viedä, koska hän oli jo täysin rauhoittunut, ja jos kerran Karinin aviomiehellä, psykiatri Martinilla tosiaan oli hallussaan ja käytössään moinen psykoosilääke..;)
Mutta elokuvahan on tehty 1961 ja siihen aikaan vielä Ruotsissakin laitoshoitoa pidettiin ainoana vaihtoehtona psykoottisissa tapauksissa.
Tietysti on myös niin, että vakavaa akuuttia psykoosia ei kyllä välttämättä pystytä jo potilaan oman turvallisuudenkaan vuoksi 'hoitamaan' (tai pikemminkin 'rauhoittamaan') muualla kuin suljetulla osastolla.
Nyt pitää tietenkin ajatella elokuvan juonen mukaisesti, että Karin taisteli jatkuvasti oman ('parantumattoman?') 'hulluutensa' kanssa, joka sitten elokuvan lopussa 'otti hänestä lopullisen yliotteen'.
Viimeiseksi arvoitukseksi ilmeisesti jäi se, onko Jumala-kokemus 'demoninen' mielenhäiriö vai kaikkivaltiasta rakkautta?
Bergmanin antama vastaus ei vaikuttanut kovin optimistiselta - tässäkään elokuvassa.
Subscribe to:
Posts (Atom)