(Motto 1 lisätty klo: 21.00 sekä muutoksia/lisäyksiä kohtaan IV 12.10 - klo: 00.50)
I
Motto 1:
Jeesus sanoi juutalaisilleen: 'laki oli orjia varten - rakastakaa Jumalaa, niinkuin minä häntä rakastan, hänen poikanansa! Mitä koskee moraali meihin, Jumalan poikiin!' (Nietzsche)
Motto 2:
Kun Paavali sanoo: 'Minulle on annettu piikki lihaani', se tarkoittaa: 'Jumala on antanut piikin.' Toisin sanoen: Jumala voi käyttää sinua, heikkouksistasi huolimatta!
arhi finnsanity kirjoitti:
Asiaa, Räsänen. Tämä on suomalaisille uskonnon omistajille vaikein aihe.
*
RR kirjoittaa:
Kommenttisi toimii tässä erittäin hyvin omaani täydentävänä vastauksena mattitanelille.
Olen jotakuinkin samaa mieltä poleemisten mutta perusteltujen kannanottojesi kanssa Jeesuksesta ja hänen 'spirituaalisesta' rakkauden sanomastaan.
Kumpikin meistä on tässä esittänyt äärilinjan kritiikkiä, mutta silti pidän kummankin perusteesiä oikeaan osuvana.
Mitään uutta emme kuitenkaan ole esittäneet. Teologien keski-ikäinen ja nuorempi polvi lienee näitä kysymyksiä tykönään ja sisäpiireissään vatvonut varmaankin yökausia, mutta Jeesuksen rakkaudensanoman hämmentävän anarkistisuuden ja siten yhteisöllisen 'mahdottomuuden' tunnustaminen julkisesti ei kyllä luonnistu virkapapilta ilman, että hän tieten tahtoen kasaisi esteitä maineensa ja uransa tielle.
Sanon tämän maallikkona, joka ei tunne teologian asioita kuin perustietojen (ortodoksinen ja luterilainen kirkko) sekä tietysti filosofian että historian opintojen lisäksi. Psykologian ja kasvatustieteen arvosanani jätän omaan arvoonsa. Niistä on ollut minulle yllättävän vähän apua näiden asioiden ymmärtämisessä.
II
Omaa, spontaania ja kokeilevaa päättelykykyä sen sijaan voi ja pitäisi käyttää aina, kun siihen vain perusteltu tilaisuus tulee.
Joten sen verran lisäkommenttia Suomen luterilaisen kirkon 'viralliselle buffoonille' - Jaakko Heinimäelle vielä, että aiemmin käsitelty pecca fortiter eli 'sin bravely' tai 'sin without fear' jäi minulle merkitykseltään ja 'praktiikaltaan' lopulta täysin avoimeksi maksiimiksi - ellei suorastaan vitsiksi!
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/09/se-ei-ole-tst-maailmasta.html
http://actuspurunen.blogspot.com/2008/09/pecca-fortiter-sin-bravely.html
Että löytyy Tanskasta rohkeita, Kristukseen uskovia synnintekijöitä?
Eiköhän asia ole niin, että minä kannan lopulta itse oman morkkikseni, vaikka olishan se kiva jos sais Kristukselta tukea, kun tuli tuossa eilen Raskolnikovina tapettua yx pankkikoronkiskuri, jolla ei mun mielestäni ollut muuta virkaa tässä maailmassa kuin huijata ihmisiä sijoittamaan rahojaan, pankin tavallisilta asiakkailta salatun sisäpiiritiedon ohjeistamana, asiakkaan kannalta kyseenalaisiin kohteisiin, ja ajaa heidät siten jopa pahimmillaan taloudelliseen perikatoon.
Tapoin se tyypin rohkeasti, mutta syntisempi hän oli kuin minä, joka tarvitsin rahaa oman hätäni vuoksi, en pelkästään hädässä olevien ja hyvässä uskossa toimivien asiakkaiden kusettamiseksi kuten hän tekee - tai teki.
Tanskassa kaikki on kuitenkin toisin. Eikun sinne! Luterilaisten paratiisiin. Tekemään syntiä rohkeasti tuonpuoleisen armon takuilla!
III
Vai pitäisikö meidän ymmärtää pecca fortiter pikemminkin sekä 1) Paavalin 'kerska-kommenttia' että 2) Lutherin ristin teologiaa vasten?
1) Paavali: Minä taas en ikinä tahdo kerskailla mistään muusta kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä. Siinä on maailma minulle ristiinnaulittu ja minä maailmalle (ks. linkit).
2) Ilmaisulla ristin teologia taas kuvataan erästä keskeistä piirrettä Jumalan valtakunnan toteutumisessa keskellämme ja Jeesuksen seuraamisessa. Kuinka tärkeä onkaan tunto siitä, että perisynnin turmelemina ihmisinä olemme joka hetki Jumalan edessä (coram Deo) sekä hänen tuomittavanaan että armahdettavanaan. Juuri perisynnin aiheuttaman pysyvän turmeltuneisuuteni tähden Kristus minun puolestani on minulle aina tärkeämpi kuin Kristus minussa (Olavi Peltola). (Ks. systemaattisemmin PS. )
Olisiko näistä periaatteista ollut estämään minua tappamasta koronkiskurieukkoa? Hieman epäilen...mutta mutta...ehkä olen vain liian paatunut...toistaiseksi...Eikun hei - siksihän juuri - paatuneena - olen lähempänä pelastusta ristin teologian mukaan! Hmm...vain katumus (mielenmuutos: metanoia) puuttuu...Ei mikään vähäinen ongelma...Nyt taidetaan tarvita Kristuksen apua ihan oikeasti...
*
PS.
Sitaatti tekstin alla olevasta linkistä:
Oikeastaan Lutherin koko teologia voidaan avata näiden kahden rakkauden lajin tarjoamasta näkökulmasta. Ihmisen rakkauden ja Jumalan rakkauden eroon perustuu kaksi teologian muotoa: kunnian teologia ja ristin teologia.
Ristin teologia ei ole yksi opinkohta muiden joukossa, vaan aivan olennainen teologian sisältö. Kunnian teologia katsoo ylös Jumalan majesteettisiin ominaisuuksiin. Ristin teologia taasen katsoo alas ristiin, Jumalaan ihmisyydessä, heikkoudessa ja hulluudessa.
Luther selittää, että kunnian teologia perustuu ihmisen rakkauteen, ristin teologia taasen Jumalan rakkauteen. Kunnian teologialle on ominaista, ettei se pidä edessään ristin kuvaa.
Ristissä näkyy selvimmin Jumalan alaspäin kohdistuva rakkaus, eli Jumalan rakkaus kohdistuu siihen mikä ei ole mitään. Kunnian teologi taasen on ihmisen rakkauden mukaisesti luonut silmänsä ristin ohi näkymättömään kunnian Jumalaan, äärettömään voimaan, viisauteen, hyvyyteen jne.
Näin kunnian teologian rakkaus kohdistuu siihen mikä on jotain ja mikä on hyvää. Ristin teologi sen sijaan katsoo meidän luoksemme tullutta Jumalaa ja ymmärtää Jumalan kärsimysten ja ristin kautta nähtynä. Hän katsoo Jumalan ominaisuuksia omien kärsimysten ja ristin kautta nähtynä.
Näin Kristuksen risti ja kristityn risti kuuluvat yhteen. Vain syntinen ja paha ihminen ymmärtää Jumalan ihmisyyttä Kristuksessa. Vain se, joka itse on heikko, käsittää Jumalan voimaa antavan heikkouden ristillä.
Ristin teologiaan kuuluu ajatus siitä, että Jumala on aina kätketty vastakohtaansa. Hänen jumaluutensa kätkeytyy ihmisyyteen, taivas helvettiin, elämä kuolemaan, vanhurskas vääryyteen, voima heikkouteen jne.
Ristin teologia on ilmaisu ajatukselle Jumalasta, joka on sulaa antavaa rakkautta ja joka ei etsi hyvää, vaan yhdistää hyvän puutteelliseen ja pahaan.
http://koti.mbnet.fi/teppov/rakkaus.htm
IV
Arveluttava jatkokysymys selvityksineen:
Missä määrin Bloomsbury-ryhmän amoraalis-anarkistisen kirjallisuus- ja kulttuuripiirin ei-yhteisöllisiä eettisiä periaatteita (negatiivisia vapauksia rajoitteista) voisi pitää äärimmilleen sekularisoituneen Jeesus-kultin yli-ihmismäisinä versiona - nimenomaan jonkinlaisena hyvän ja pahan tuolla puolen mahdollistuvan '(epä-) yhteisöllisyyden' äärimmäisenä kokeiluna?
Entä missä määrin bloomsburyläisten vapaan rakkauden egoistinen sanoma on erotettavissa kristillisen lähimmäisenrakkauden - tuon Jumala-keskeisyyteen mystifioituneen egoismin (= 'agapen') peruslähtökohdista?
Ainakaan nuo kaksi liikettä - alkukristillisyys ja bloomsbury-nihilismi eivät jaa samankaltaista viiteryhmää ja sen uskoa/epäuskoa integroivaa instituutiota, vaikka kristittyihin kuului monenlaista väkeä - myös paljon hyvissä asemissa olevia kaupunkilaisia (jotka vertautuvat tässä bloomsburyläiseen kulttuurisivistyneistöön).
Joka tapauksessa kummassakin on tehty radikaali pesäero vallitsevaan yhteiskunnalliseen lakiin, mikä vuoksi myös kristittyjä pidettiin alunperin ateisteina eli tässä: yhteiskunnanvastaisina sekä roomalaisten että juutalaisten keskuudessa.
Mutta kristityt eivät toki olleet (antiikin) kyynikkoja kuten bloomsburylaiset - vaikka he hylkäsivätkin eräät maailmalliset arvot ja yhteiskunnalliset arvostukset. Tämän he nimittäin tekivät tulevan Jumalan valtakunnan (transsendenssin/tuonpuoleisen) odotuksen takia. Kristityt siis elivät alunperin lopun aikoja - ks. eskatologia.
Kyynikoille sen sijaan ei ollut/ole olemassa kuin immanenssi/tämänpuoleisuus, mutta kristittyjen kanssa heille oli yhteistä ihmisten universaali yhdenvertaisuus ja yksilöllinen hyve. Tosin ilman Jumalaa, johon kristittyjen yhteisyys erottamattomasti perustui.
Myös kyynikot (jotka eivät odottaneet tuomionpäivää ja pelastusta) elivät omalla tavallaan lopun aikoja siinä mielessä, että kosminen aika ja tapahtuminen oli heille syklistä, mikä merkitsee äärimmilleen pääteltynä, että kaiken toistuessa mikään ei muutu. Toisin sanoen - kosmisesti kaikki on yhtä ja samaa eli alkua ja loppua ei voi erottaa toisistaan.
Kyynikot olivat tavallaan käänteisiä elitistejä irtautuessaan vallitsevan yhteiskunnan arvostuksista, ja sitä olivat myös bloomsburylaiset, joskin näitä moderneja elitistejä voinee hyvällä syyllä nimittää nihilisteiksi, kun taas antiikin kyynikkoja voi yhtä perustellusti pitää radikaalien toisinajattelijoitten arkkityyppeinä.
Sitä eivät bloomsburylaiset yhteiskunnalliseen sosieteehen sitoutuneen elitisminsä vuoksi voineet olla. Tämän takia heidän moraalinen radikalisminsa jäi lähinnä pienen esteettisen sisäpiirin 'nahinoinniksi'.
*
http://www.kolumbus.fi/rov.o.peltola/ut/utgal19.htm
kolumbus.fi/rov.o.peltola/teemat/Lainjaevankeliuminihanaero.htm
www.sro.fi/radio/radioluennot/2003/2003_rm_pistin_lihassa.htm
http://www.tscpulpitseries.org/finnish/tsweakns.htm
http://www.concordia.fi/lehti/2001/22001/3.htm
