Mitä yhteistä on Aku Ankalla, Sofi Oksasella ja Jonathan Franzenilla?

Kommenttipäre koskien eräitä Ironmistressin päreen ‘Satu ja faabeli’ kommentteja..

Ironmistress kirjoitti: ‘Miten on, lukijat, mikä on teidän suosikkisatunne?’. 
Yksipallisen poika said: ‘Akun Ankan kolme pientä porsasta ja iso paha susi. Sain siitä ekat seksuaaliset vibani. 5-vuotiaana.’.

Anonyymi kirjoitti mm.: ‘Aku Ankasta en ole tykännyt koskaan. Niiden juoni toistaa aina itseään ja loppuhuipennus on sitten sellainen lässähdys.’

*

Anonyymi Aku Ankka-kriitikko, olet varmasti oikeassa, mitä viime vuosikymmenien Akuihin tulee, mutta Yksipallisen pojalla lienee muistoissa toiset ajat, sillä ne Akun Ankan ensimmäiset vuosikirjat, joita oma isäni kävi minulle Kotkan saaren Gutzeitilta työstä palatessaan kaupunginkirjastosta lainaamassa [on pieni ihme, että vakaumuksellinen SKDL:n mies sellaiseen amerikkalaishapatukseen edes sormellaan koski, mutta äitini oli tässäkin asiassa paljon pragmaattisempi ja ylipäätään modernimpi], ja joista opin lukemaan 1950-luvun lopulla, ovat edelleenkin kova kamaa.

.

Siitä tasosta vain lipsuttiin melko nopeasti pelkkään toistoon ja vanhojen juonikuvioiden plagiointiin piirrosten tason laskusta nyt puhumattakaan. Vanha ikuinen laki kulttuuristen tuotteiden kohtalosta toteutui tässäkin ja suorastaan esimerkillisellä tavalla, sillä kaikki, josta/mistä tulee muotia ja joka/mikä saa massiivista suosiota, latistuu hyvin nopeasti tuotanto- ja markkinointikoneiston marionetiksi, ellei jo alunperin ole sen suunnittelemaa eli tuotteistamaa.

.

Vain poikkeuksellisen lahjakkaat ja itsen/p/äiset artistit pystyvät [ja hekin vain hetkellisesti] vastustamaan tätä kapitalismin raadollista logiikkaa, joka latistaa persoonallisen taiteilijan ja kulttuuri-ilmiön [PS.] pelkäksi markkinatuotteeksi [muoti, brändi ja trendi ovat vain harhauttavia eufemismeja tuotteistetuille kulttuuri- ja/eli viihdenautinnoille], joka korvataan mahdollisimman nopeasti uudella trendillä/genrellä jne., kun se ei enää tuota kapitalistille siinä määrin voittoa kuin hänen ahneutensa vaatii. Aku Ankka ei ole mikään poikkeus tästä säännöstä tai siis pikemminkin kapitalismin sisäisestä lainalaisuudesta.

.

Jos taiteilijan pitää olla itsenäinen, itsepäinen ja lahjakas pystyäkseen edes vähäisessä määrin vastustamaan kapitalismin tuotekampanja-estetiikkaa, pitää myös taiteen kuluttajan olla itsenäinen, itsepäinen ja lahjakas. Mutta ehkä tällainen tiedostavampi kulttuurikriittisyys ja itsenäinen, harkitseva mutta silti persoonalliseen ajatteluun perustuva valikoivuus taiteen/viihteen suhteen on liikaa vaadittu. Jos nimittäin Sofi Oksasen tapainen mukaansatempaavan näytelmän ja romaanin [Puhdistus] kirjoittanut taiteilija myy itseään mediassa kuin pahin ‘Baabelin portto’, niin ei kai hänen lukijansakaan voi enää muuta kuin juosta kulttuurituote kourassaan anelemassa nimikirjoitusta SO:n kirjoittaman nautinto-fetissin kanteen.

.

Vaikka toiveikkaasti pidänkin Sofin medialinjaa perimmältään sarkastisena ja kapitalismi-kriittisenä, niin on mielestäni täysin mahdotonta kieltää sitä tosiasiaa, että se, mitä Sofi todella ja oikeasti myy, on hän itse eli Sofi Oksanen nimisen kirjailija-mallin oma dramaattisen [ei sympaattisen] kaunis ulkonäkö. Sofi on siis median pyörityksessä pikemminkin malli tai ylipäätään turha julkkis [kaikki julkkikset ovat turhia] kuin vahvasti vaikuttava totalitarismi-kriittinen kirjailija, eikä tämä ole mikään antifeministinen huomio, sillä näin tekevät melkein kaikki kapitalistisesta tuotantokoneistosta riippuvaiset ja sen lainalaisuudet hyväksyneet taiteilijat – esimerkkinä vaikkapa kirjallisissa tavoitteissaan alunperin radikaali [muttei koskaan postmoderni] ja markkinakulttuurikriittinen kirjailija, tolstoilaisen, ‘suuren’ realismin amerikkalainen ‘nyky-epigoni’, Jonathan Franzen [Muutoksia, Vapaus].

.

Niinpä Aku Ankka, Sofi Oksanen ja Jonathan Franzen kuuluvat samaan viihteen Hollywood-sarjaan, joka tuottaa ja myy tiettyä tuotemallia niin kauan kuin sitä kustantajan mielestä ostetaan tarpeeksi paljon. Liian suuria riskejä ei oteta, jos vanha tyylikin myy kohtuullisesti. Ja mikäs siinä, me kuluttajathan sen ratkaisemme. Vai mitä?.

PS. 

En nyt tarkoita persoonallisella esim. Andy Warholia, joka muka nerokkaasti teki juuri teknologisesta kapitalismista taidetta, sillä eihän’ idiotiasta’ voi syntyä kuin toisenlaista idiotiaa – varsinkaan siinä tapauksessa, kun kyseessä on pelkkä vallitsevan kulttuurikapitalismi-latteuksien kopiointiprojekti kuten Warholilla.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2013/04/satu-ja-faabeli.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Franzen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jonathan_Franzen 

 http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2011/01/11/Sofi+Oksanen+on+vuoden+2010+karikatyyppi/2011210327731/4

http://en.wikipedia.org/wiki/Donald_Duck

http://fr.wikipedia.org/wiki/Sofi_Oksanen

http://www.wsoy.fi/kirjat/-/product/no/9789510395820

Onko salamurha parasta viihdettä? Onko väkivallan kauhistelemisella mässäily ihmisten suurin huvitus?

Kuva suorastaan pursuaa makaaberia autenttisuutta ja historiallista dramatiikkaa eli vastikään ammuttujen ihmisten tuoreita ruumiita. Ja siitähän me kaikki pidämme - kauhistelemme ja pidämme. Kuolemaporno onkin maailman toiseksi suosituinta mediaviihdettä.
*
 After surviving several assassination attempts in the past, PPP leader Benazir Bhutto was not so lucky on Thursday as she was killed by two gunmen who opened fire at her right after she finished addressing a rally at Liaquatbagh [27.12.2007].
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Benazir_Bhutto

http://chennai365.com/news/benazir-bhutto-assassination-spot-photos/

Mummo sai maailman koukuttavimman ja puikottavimman kulutus-joululahjan eli turhakkeen

Knitting Wii For Seniors [malli 'knit-addict']
*
Myös joulupäreen bonus-raidassa kritisoidaan kaupallista kulutusjouluperinnettä ja palataan itse pyhän Nikolaoksen eli 'alkujoulupukin' ankaraan tarinaan.
*
http://www.youtube.com/watch?v=CmcoAGpHiZ8
Ihmebantu - Joulupukki
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nikolaos_Ihmeidentekij%C3%A4
http://en.wikipedia.org/wiki/Saint_Nicholas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulupukki
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ihmebantu
http://www.squidoo.com/video-games-for-seniors
http://vi.sualize.us/view/889c1f114b13211b9449dd52337500fd/

Tää onko niitä hazardihommia vaan?

Onko Kaarina Hazard nyt itse langennut kontalleen eli eksynyt samoilemaan jonnekin Matti-Esko Hytösen ja Jyrki Lehtolan harmaalle Stalker-vyöhykkeelle, missä on taannuttu 'ihmissyönnin' nautinnollisiin orgioihin? - - Jos näin käynyt, niin Kaarina onnistuu ainakin Halme-dissektiossaan tekemään tästä perversiosta hätkähdyttävää taidetta - päinvastoin kuin edellä mainitut tosikkoruikuttajat.
*

Kirjoitettu jälleen Iineksen kommenttiin päreessään Pahaa puhetta?.
*
Iines kirjoitti:
Jos kiinnostaa Hazardin oma selitys hänen kirjoittamisensa motiiveista, niin kannattaa katsoa tämä kolmiminuuttinen aamutelevisiosta.

Heheh. Ei vakuuta nyt Hazard täysin meikäläistä. Ymmärsin toki itsekin, että kirjoitus on totta kai myös mediakriittinen, mutta Hazardin valitsema näkökulma ja tarkastelupa oli äärimmäisen subjektikeskeisesti poleeminen - Halmetta vastaan hyökkäävä.

Tavallaan kyseessä on mitä tyypillisimmin iltalehtimäinen purkaus, mutta mikäli on haluttu kritisoida juuri iltapäivä- ja viihdelehtiä, niin tuloksena on ollut sekaannus.

Tekstistä puuttuu ikäänkuin eksegeettinen ulottuvuus tai sanoisinko vaikka tekstiin itseensä sisällytetty analyyttinen dekoodaus siitä, mitä tällä ad hominem-tyyppisellä kritiikillä todella tarkoitetaan. Mihin sen on implisiittisesti tarkoitus viitata?

Hazard on - mikäli uskomme sitä, mitä hän puhelimessa (Aamu-tv:n videopätkä) moneen kertaan painottaa - tavallaan mennyt helppoon tai langennut kiusaukseen ja kirjoittanut otollisesta aiheesta/julkkiksesta loistavan kolumnin mutta ei loistavaa mediakritiikkiä vaan sekoittanut puurot ja vellit.

Jos nyt sitten hyväksyn edellä sanomani, seuraa siitä, että olen myös itse erehtynyt Hazardin intentioitten selkeyden suhteen, koska pidin niitä pääosin sekä Halmeen poliittisen/julkisen että hänen yksityisen henkilönsä kritiikkinä ja vasta toissijaisesti kritiikkinä siitä, miten media käsitteli ja hyödynsi Halmetta (mikä siis sekin tarkoitus kyllä ilmenee tekstistä, mutta jää täysin varjoon henkilötykityksen rinnalla).

Mikäli Hazard haluaa tästä lähtien kritisoida mediaa nimenomaan iltalehtimäisesti silti samalla mediakriittisen missionsa säilyttäen, hänen täytyy tosiaankin kirjoittaa jollain tapaa tarkemmin ja ottaa enemmän etäisyyttä kirjoittamaansa. Muussa tapauksessa emme välty vastaavilta sekaannuksilta.

Vielä kerran: jos Hazardin selitys pätee, niin kyseessä on yhä edelleen kirjallisesti loistava kolumni, joka analyyttisesti tarkastellen näyttäytyy peräti omituiselta ainakin mediakritiikkinä.

Kutsuisimmeko tätä kriittisen intention tahatonta(?) kohteensiirtoa 'iltalehti-syndroomaksi tai peräti dilemmaksi'.

Tarkoitan tällä sitä, että Iltalehti ikäänkuin onnistui assimiloimaan jopa yhden parhaimman kolumnistinsa mediakritiikin niin hyvin poleemis-sosiaalipornoiseen linjaansa, että tämän huippukolumnin analyyttinen terä - ei ehkä tylsynyt mutta suuntautui tai alkoi osoittaa - - niin minne?

Halme-Hazard-kohun kuohunnassa lienee oikeutettua kysyä (eikä ainoastaan kieli poskessa), onko Kaarina Hazardista nyt tullut jäävi kirjoittamaan mediakritiikkiä Iltalehdessä? ; /\]
*
http://www.teos.fi/fi/kirjat/index.php?sub=2&id=102

Runo-Uutiset

Onko hän Runo-Uutisten tuleva lottotyttö?

I
Tuomas Nevanlinnan juttu on jälleen kaapattu kaikkia mahdollisia tekijänoikeuksia rikkoen Hesari.fi kulttuurisivulta. - Odotan oikeudenmukaista tuomiota.

Joka tapauksessa samanlaisia tuntoja T.N. jälleen kokee kuin minäkin tässä helvetin viihde-informaatioyhteiskunnassa, joka tunkee puoliväkisin joka tuutista aina vain yhä samankaltaisemapana läpi korvien.

Mitä enemmän tiedottamisen tekninen taso kasvaa ja sen muodot monipuolistuvat, sitä latteammaksi, turruttavammaksi ja banaalimmaksi elämämme muuttuu. Se on kapitalismin henki: informaatiostakin on tullut eräänlainen (viihteellis-kaupallisen) vaihdon fetissoitunut, abstraktisen tyhjä väline, koska/josta kaikki arvot on redusoitu vaihtoarvoiksi.
*
Tiesittehän muuten, että kielellisen viestinnän muodoista runo/runous sisältää ylivoimaisesti eniten informaatiota. Miksi siis Yle Radio Suomen sekä TV 1 ja 2:n uutisia ei alettaisi lähettää runomuodossa? Ainakin ne olisivat silloin lyhyitä ja ytimekkäitä.

Runo-Uutiset (klo: 07.33)

Viim' yönä itämailla tuhatsatakuusi kuoli
Patorakennelman murtumisest' suuri huoli
Dubain torni sortui fundamentalistin pommiin
Ahtisaari lähti heti Obamalle hommiin

Bad Moon is Rising, onko tämä lopullinen Icing?

Mitä vastas Runo-Uutisille Martin Heidegger
Tuo tekno-nihilisti-philosophein Phil Decker?

'Pelastaa voi meidät enää Jumala'
Sagte Der Näzi-Denker ja otti humala(n).

Kuten huomataan, riimitysten kanssa on oltava tarkkana, ettei langeta 'vahingossa' mauttomuuksiin vakavista asioista uutisoitaessa.

PS.
Runo-Uutisia satirisoivaa viihdeohjelmasarjaa nimitetään tietysti Runovuodoksi.

II
Lukekaa runoja!

Tuomas Nevanlinna

Maailma on kuulemma viihteellistynyt. Yhdentekevä hömppä täyttää tiedotusvälineet. Tätä säestää politiikan henkilöityminen. Yhdentekevät julkkisehdokkaat täyttävät puolueiden vaalilistat.

Analysoisin ilmiön toisin päin. Media on uutisoitunut. Joka helvetin raosta punkee uutisia. Sinfonioita keskeytetään niiden takia. Ja mitä muuta tekisimmekään kello 19.05 tai 21.50?

Uutisten tehtävä on vakuuttaa meidät siitä, että mitään ei ole tapahtunut. Tiedotusvälineet seuraavat kaoottista maailmaa, mutta – media on turvallisesti pystyssä. Katastrofi on katastrofi, mutta katastrofiuutisen lokeroon sijoitettu raportti ei ole katastrofi, vaan osa aikaansa seuraavan ihmisen turvallista päiväjärjestystä. Uutisten piiloviesti on edelleen: "Kello on 20.30 ja kaikki hyvin".

Uutiset eivät paljasta sitä mekanismia, jonka avulla "julkkisehdokkaasta" tulee vakavasti otettava poliitikko. Mikä tuo mekanismi sitten on? Juuri uutiset. Uutisten ja viihteen ero on vain se, että viihdejuoruissa puhutaan myös pikkujulkkiksista, uutisissa ainoastaan todella isoista staroista. Uutiset eivät myönnä tätä, vaan antavat ymmärtää, että kyse on ilmiöistä, jotka luonto ja Jumala ovat valinneet tärkeiksi. Viihde, jos ei muuta, tuo oman luonteensa näkyviin. Uutiset eivät, ja ovat siksi viihdettä salakavalampi osa uusintamista ja spektaakkelia.

Teknokratia ja elämys, asiantuntija ja kansalainen, uutiset ja viihde, asia ja henkilö, fakta ja mediasirkus – kaikkialla sama split. Tämä on ongelma, eikä se että hömppää on liikaa ja uutisia liian vähän.

En ehdota idioottimaisesti uutisten lakkauttamista. Liioin en kehota olemaan tykkänään niitä seuraamatta. Mikä sitten neuvoksi?

Toverit. Lukekaa aamuisin runoja! Kehotus ei tällä kertaa perustu siihen, että runot ovat daideellisin mahdollinen virike. Runot yksinkertaisesti sopivat paremmin unen ja valveen väliseen heräämisen tilaan. Runojen lukeminen pitää unien assosiatiivisuuden ja luovuuden yllä. Samalla se herättää, avaa ihmisen kohti maailmaa. Näin aamiaiselta pintautuu terävä ja moniulotteinen avantgardisti kättelyssä lannistetun ja lokeroonsa palautetun konttorirotan sijasta.

Kyllä puun kantohintaneuvotteluiden ja Lähi-idän tilanteen ehtii tarkistaa sitten myöhemmin.
*
http://meteo.vuodatus.net/blog/2307502

Kun mä sua

Tsekatkaas tämä. Ennenkuin lähdette katselemaan telkkaria. Tai kun olette nähneet sen muka niin hyvän leffan - te: avopari.
(Muutos 6.12. Oli pakko feidata tuo ylipitkä linkki. En saanut tätä blogia ordnungiin muuten.)

'Tärkein matka on tulla toista puolitiehen vastaan.'

Tyylilajien sekoittuminen teknologisen kapitalismin rinnakkaisilmiönä

Kirjoitettu kommentiksi Sediksen päreeseen "Tavallisen ihmisen taiteet".
*
Kiinnostavaa.

Mutta oli miten tahansa - nykyään on vaikeampi kuin reilut 100 vuotta sitten löytää hyvää taidetta/viihdettä kaiken teollisesti tuotetun roskan keskeltä, jota suolletaan joka tuutista kuin halpaa makkaraa tai sika-nautaa.

En kuitenkaan väitä adornolaisittain, että kansantaide (populaariviihde) olisi ennen teollistumista (tai sittemmin sen muokkaamana) periaatteessa laadullisesti sen huonompaa kuin korkeakulttuurinenkaan - perin erilaista vain (sitäpaitsi Mozartkin sävelsi/soitti kaiken klassisen lisäksi ties mitä kansanomaisia 'renkutuksia' ja suurella innostuksella ;)

Joka tapauksessa vielä 1800-luvun lopulle asti oli huomattavasti helpompi etsiä laadukasta taidetta/viihdettä kuin nyt, jolloin 97% populaarimusiikkitarjonnasta on paskaa (lukema ja tokaisu tulee itsensä 'asianosaisen' eli Keith Richardsin suusta!;)

Teollistuminen ja uusi teknologia modernisaation primus motorina sekä metafysiikan/semantiikan ja pysyvien arvojen 'kuoleman' rinnakkaisilmiönä (nihilismi) - on sekoittanut tyylilajit etenkin musiikissa ja kuvaamataiteissa.

Tulos on kaoottinen joskin laadullisesti kiinnostava muilta paitsi teollisen tuotannon osalta, joka kapitalismin periaatteilla pyrkii tuottamaan vain sellaista, mikä maksimoi voiton ja pyrkii siten kaupallistamaan/trendiyttämään/brändäämään jokaisen kokeilun, mikäli se näyttää saavan vähänkin suurempaa kansansuosiota.

Esimerkkinä vaikka punk tai rockabilly, grunge ja hiphop.

Tuottajat eivät kuitenkaan kovin kauaa pysty maksimoimaan voittojaan trendeillä. Sen vuoksi niitä on kehiteltävä ja manipuloitava keinotekoisesti sekä samanaikaisesti vakiinnutettava tiettyjen trendien asema (esim. tangomarkkinat), ja tämä johtaa luovuuden rappioon.

Tuottajat etsivät aina kuola suupielistä valuen uusia nuoria kokeilijoita - näitä 'talkootyöläisiä', joiden tuotokset sitten voidaan pistää pakettiin ja tehdä niistä tuote, jonka profiteista suurin osa menee niille, joilla ei ole koskaan ollut minkäänlaista lahjakkuutta muuhun kuin kaupalliseen organisoitiin ja kusetukseen.

Mutta tämä on 'maailman tapa', jota pidetään lainalaisuutena ainakin hayekilais-friedmannilaisessa koulukunnassa.

Saahan siitä levymyynnistä tietysti se 'talkooartistikin' oman osuutensa eli noin 1:n euron jokaisesta myydystä 20 euron cd:stä.
Kuitenkin ilman häntä - koko busineksen mahdollistajaa - tuotanto- sekä jakeluporras olisivat jääneet ilman niitä 19 jäljelle jäävää euroaan.

Näkymätön käsi antaa kaikille jotain, joskin business-lainsäädännön ja -organisaation kieroimmin hallitsevat saavat moninkertaisesti enemmän kuin ne, joiden ideoita he myyvät.

Käyttöarvo on siten muuttunut vaihtoarvoksi - toisin sanoen subjektiivis-objektiivinen laatu (tarve, elämys) muunnetaan voiton maksimoinnissa määrälliseksi mitaksi, jonka suhde käyttöarvoon on lähes mielivaltainen (= 'pörssipokeria').