Kommenttipäre koskien eräitä Ironmistressin päreen ‘Satu ja faabeli’
kommentteja..
Ironmistress kirjoitti: ‘Miten on, lukijat, mikä on
teidän suosikkisatunne?’.
Yksipallisen poika said: ‘Akun Ankan kolme pientä porsasta ja iso paha susi. Sain siitä ekat seksuaaliset vibani. 5-vuotiaana.’.
Yksipallisen poika said: ‘Akun Ankan kolme pientä porsasta ja iso paha susi. Sain siitä ekat seksuaaliset vibani. 5-vuotiaana.’.
Anonyymi kirjoitti mm.: ‘Aku Ankasta en ole
tykännyt koskaan. Niiden juoni toistaa aina itseään ja loppuhuipennus on sitten
sellainen lässähdys.’
*
Anonyymi Aku Ankka-kriitikko, olet varmasti oikeassa, mitä
viime vuosikymmenien Akuihin tulee, mutta Yksipallisen pojalla lienee muistoissa
toiset ajat, sillä ne Akun Ankan ensimmäiset vuosikirjat, joita oma isäni kävi
minulle Kotkan saaren Gutzeitilta työstä palatessaan kaupunginkirjastosta
lainaamassa [on pieni ihme, että vakaumuksellinen SKDL:n mies sellaiseen
amerikkalaishapatukseen edes sormellaan koski, mutta äitini oli tässäkin asiassa
paljon pragmaattisempi ja ylipäätään modernimpi], ja joista opin lukemaan
1950-luvun lopulla, ovat edelleenkin kova kamaa.
.
Siitä tasosta vain lipsuttiin melko nopeasti pelkkään
toistoon ja vanhojen juonikuvioiden plagiointiin piirrosten tason laskusta nyt
puhumattakaan. Vanha ikuinen laki kulttuuristen tuotteiden kohtalosta toteutui
tässäkin ja suorastaan esimerkillisellä tavalla, sillä kaikki, josta/mistä tulee
muotia ja joka/mikä saa massiivista suosiota, latistuu hyvin nopeasti tuotanto-
ja markkinointikoneiston marionetiksi, ellei jo alunperin ole sen suunnittelemaa
eli tuotteistamaa.
.
Vain poikkeuksellisen lahjakkaat ja itsen/p/äiset artistit
pystyvät [ja hekin vain hetkellisesti] vastustamaan tätä kapitalismin
raadollista logiikkaa, joka latistaa persoonallisen taiteilijan ja
kulttuuri-ilmiön [PS.] pelkäksi markkinatuotteeksi [muoti, brändi ja trendi ovat
vain harhauttavia eufemismeja tuotteistetuille kulttuuri- ja/eli
viihdenautinnoille], joka korvataan mahdollisimman nopeasti uudella
trendillä/genrellä jne., kun se ei enää tuota kapitalistille siinä määrin
voittoa kuin hänen ahneutensa vaatii. Aku Ankka ei ole mikään poikkeus tästä
säännöstä tai siis pikemminkin kapitalismin sisäisestä
lainalaisuudesta.
.
Jos taiteilijan pitää olla itsenäinen, itsepäinen ja
lahjakas pystyäkseen edes vähäisessä määrin vastustamaan kapitalismin
tuotekampanja-estetiikkaa, pitää myös taiteen kuluttajan olla itsenäinen,
itsepäinen ja lahjakas. Mutta ehkä tällainen tiedostavampi kulttuurikriittisyys
ja itsenäinen, harkitseva mutta silti persoonalliseen ajatteluun perustuva
valikoivuus taiteen/viihteen suhteen on liikaa vaadittu. Jos nimittäin Sofi
Oksasen tapainen mukaansatempaavan näytelmän ja romaanin [Puhdistus]
kirjoittanut taiteilija myy itseään mediassa kuin pahin ‘Baabelin portto’, niin
ei kai hänen lukijansakaan voi enää muuta kuin juosta kulttuurituote kourassaan
anelemassa nimikirjoitusta SO:n kirjoittaman nautinto-fetissin kanteen.
.
Vaikka toiveikkaasti pidänkin Sofin medialinjaa
perimmältään sarkastisena ja kapitalismi-kriittisenä, niin on mielestäni täysin
mahdotonta kieltää sitä tosiasiaa, että se, mitä Sofi todella ja oikeasti myy,
on hän itse eli Sofi Oksanen nimisen kirjailija-mallin oma dramaattisen [ei
sympaattisen] kaunis ulkonäkö. Sofi on siis median pyörityksessä pikemminkin
malli tai ylipäätään turha julkkis [kaikki julkkikset ovat turhia] kuin vahvasti
vaikuttava totalitarismi-kriittinen kirjailija, eikä tämä ole mikään
antifeministinen huomio, sillä näin tekevät melkein kaikki kapitalistisesta
tuotantokoneistosta riippuvaiset ja sen lainalaisuudet hyväksyneet taiteilijat –
esimerkkinä vaikkapa kirjallisissa tavoitteissaan alunperin radikaali [muttei
koskaan postmoderni] ja markkinakulttuurikriittinen kirjailija, tolstoilaisen,
‘suuren’ realismin amerikkalainen ‘nyky-epigoni’, Jonathan Franzen [Muutoksia,
Vapaus].
.
Niinpä Aku Ankka, Sofi Oksanen ja Jonathan Franzen kuuluvat samaan
viihteen Hollywood-sarjaan, joka tuottaa ja myy tiettyä tuotemallia niin kauan
kuin sitä kustantajan mielestä ostetaan tarpeeksi paljon. Liian suuria riskejä
ei oteta, jos vanha tyylikin myy kohtuullisesti. Ja mikäs siinä, me
kuluttajathan sen ratkaisemme. Vai mitä?.
PS.
En nyt tarkoita persoonallisella esim. Andy Warholia,
joka muka nerokkaasti teki juuri teknologisesta kapitalismista taidetta, sillä
eihän’ idiotiasta’ voi syntyä kuin toisenlaista idiotiaa – varsinkaan siinä
tapauksessa, kun kyseessä on pelkkä vallitsevan kulttuurikapitalismi-latteuksien
kopiointiprojekti kuten Warholilla.
*
