Maaginen kommentti osa 1

1

Nimimerkki ‘Juoni’ kirjoitti edellisen päreeni kommentissaan: ‘ Ihmisen aivot ja niihin, sekä yhä enenevässä määrin ulkoisiin muisteihin kuten kovalevyille ja kirjoihin, jollain toistaiseksi tuntemattomalla tavalla koodattu informaatio ovat aivan yhtä paljon (tai vähän) luontoa, kuin vaikka muurahaisen hermosto ja siinä oleva informaatio.’

.

Mitä tutkimusmetodiin tulee, voin olla samaa mieltä, mutta ontologisesti täysin eri kannalla. Ja koska kyseessä on kategoris-ontologinen erimielisyys siitä, miten kielellinen representaatio ilmentää ja pystyy ilmentämään [tarkentamaan ja vääristämään] ‘aineellisia’ vaikutuksia, siitä on turha jatkaa tässä sen enempää. Minun kantani on kuitenkin selvä [viittaan useisiin asiaa käsitteleviin päreisiini]. Mentaalisen eli tietoisuuden ja fysikaalisen [‘aineellisen energian’ tvs.] välillä on perustava ja pysyvä katkos. Tuo katkos voidaan kuroa umpeen vain, mikäli kieli tietoisuuden representatiivisena kuvana katoaa lopullisesti. Minkä tapahtuminen on tietysti mahdotonta tajuta enää representatiivisesti eli tietoisesti.

.

‘Naturalistisen’ sillan rakentelu mentaalisen ja fysikaalisen välillä tulee jäämään aina vain yritykseksi, joka on tuomittu epäonnistumaan jo siksi, että siihen alunperin edes ryhdyttiin. Kaikenlainen hylomorfismi tieteen perustavana ontologisena konstituutio-oletuksena on metafysiikkaa par excellence - kuten kaikki muukin, mihin ihminen kielellisen symboliikan puitteissa ryhtyy.

.

‘toistaiseksi tuntemattomalla tavalla’.

.

Vai niin. Onko tietoisuus siis ainakin toistaiseksi jokin vielä tuntematon maaginen 'aivokone' vai lymyääkö aivoissa joku vielä tuntematon 'tietoisuus-maagikko', joka säätelee 'aivokonetta'? Kerro minulle heti, kun tiede on [taas kerran] paljastanut tämän toistaiseksi maagisen ‘ominaisuuden/olion naturalistisen ‘luonnon’. Olen ironisen kiinnostunut kuulemaan, mitä evoluutio-kognitivistit mahtavat [taas kerran] keksiä objektiivis-naturalistisesti selittämään jotain, mikä he voivat nähdä aina jo peilistä ja kokea joka hetki – siis oman itsensä, subjektiivisen perspektiivinsä, ei yhtään sen enempää eikä vähempää.

.

2

‘ja siten ennustajansa omia arvointentioita sekä ennakkoluuloja - eivät empiirisesti todennettavia kausaalisia tosiasioita. - - ’Tämä on yksiselitteisesti kukkua.’

.

Se on kärjistys evoluutioteorian funktionaalisuus/teleologisuus-kritiikistä. Jotain pystytään toki ennustamaan kausaalisesti oikein, joskus itse asiassa paljonkin, mutta vähintään yhtä paljossa se jokin on evoluutiotutkimuksessa myös jälkiviisastelua, jossa puskan takaa ‘löydetään’ se hypoteesi, mikä sinne oli alunperin jo piilotettu. Ollaan siis joko löytävinään tai ei yksinkertaisesti tunnusteta tai edes tajuta, että todellisuudessa verifioitu hypoteesi on aina jossain määrin havainnoitsijan oma luomus. En tarkoita, että havainnoija nimenomaan tahallaan, tiedostaen eettisesti huijaavansa, tekisi näin, vaan että se yksinkertaisesti ja väistämättä on erottamaton osa evoluutioselitysten funktionaalista luonnetta, jota ei voi muuksi ‘ihmiskonstein’ muuttaa, koska [afortiori] ihminen on erottamamaton osa havainto- [ja preferenssi-] järjestelmäänsä, eikä ulospääsy johonkin puolueettomaan jumalalliseen tarkkailuasemaan ole mahdollista.

.

Jos ja kun näillä hypoteesia tukevasta evidenssistä tehdyillä, parhailla mahdollisilla funktioselityksillä [jotka enemmän tai vähemmän uskottavasti halutaan ymmärtää yhtä päteviksi kuin kausaaliset syy-yhteydet (kausaalisuus kun ei selitä lopputulosta kuten teleologisuus)] ryhdytään tukemaan jotain tutkijan edustamaa arvopreferenssiä, joka jo alunperin saattoi [implisiittisesti tai eksplisiittisesti] olla tutkijan tulkintojen taustalla, päädytään tuohon ‘intentio-kukkua’-päättelyyn. Ei se tämän monimutkaisempaa ole. Silti kyseessä on äärimmäisen sitkeä tutkimusasetelmiin sisältyvä kognitiivinen ‘ennakkoluulo’ [eikä pelkästään kognitiivinen (ikään kuin se olisi kognitiivisesti ratkaistavissa) vaan koko inhimilliseen ajatteluun sisältyvä metafyysinen elementti].

.

Hypoteesiin sisältyvien ja sitä evidenssitulkintojen enemmän tai vähemmän tukemana johdettujen selitysten/päätelmien/arvioiden luonne ja aste tietysti vaihtelee, mutta jos niillä ryhdytään selittämään ja ennustamaan kulttuurisia ja sosiologistyyppisiä ilmiöitä, ollaan valittu eri tulkintateiden risteyksestä tieteellisesti vähintäänkin kyseenalainen suunta, joka todellakin on pikemminkin arvoeettinen ja poliittinen kuin tieteellisesti puolueeton ja jonka valitsemiseen mikään kausaalinen selitys ei [luonnon]tieteen tutkimus-ideaalien puitteissa oikeuta.

.

Nimeä yksikin naturalistisesti perusteltu darwinistinen selitys, jolla voidaan etukäteen ennustaa tieteellisesti pätevällä tavalla [siis ilman arvopreferenssejä] tulevaisuuden kulttuurien ja yhteiskuntien rakenteistumista. Et pysty esittämään ainoatakaan lankeamatta mytologisointiin ja/tai jopa jonkinasteiseen eugeniikkaan [eli tieteenfilosofiseen muotoon typistettynä: sekoitat keskenään kausaaliset syy-seuraus- ja teleologiset (arvo)päämääräselitykset]. Eikö olisi älyllisesti rehellisempää sanoa avoimesti, että evoluutioselityksistä tehdyt preferenssipäätelmät ovat arvoeettinen ja poliittinen valinta, joka ei seuraa [jo senkään vuoksi, että se ei loogisesti voi seurata] kausaalisesti itse tutkimuksesta. Arvoja ei siis todellakaan, ei ainakaan naturalistisissa tieteissä, voi eikä saa johtaa tosiasioista. - - Käytännössä tilanne on tietysti aivan toinen. Mutta se keskustelu ei sitten kuulu enää [taas kerran] ainakaan naturalististen tieteitten ‘tutkimus-agendaan ja legitimaatio-mandaattiin’.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2014/06/aave-kummittelee-tieteessa-memetiikan.html

Kommentti

Päre on kirjoitettu kommentiksi Erastotenes Aleksandrialaiselle päreessäni Päivän kommentti: ‘Tietty psykologinen kehitystaso’.

1

Erastotenes Aleksandrialainen kirjoitti:

Sen sijaan Piaget’n malliin sisältyy kaikesta tieteellisyydestään huolimatta tai pikemminkin juuri sen takia jo lähtökohdissaan vahva ihmiskäsityksellinen [ontologinen, aksiologinen] näkökulma, jonka mukaan kehitystaso-hierarkia on luonnollisuudessaan toivottava.

Tämä ajatus on selkeä argumentaatiovirhe. Siitä, mikä on luonnollista, ei voi tehdä johtopäätöksiä eettisesti toivottavasta tilanteesta. Toisaalta eettisesti toivottavasta tilanteesta ei voi tehdä johtopäätöstä luonnosta. Nyt yrität mielestäni esittää, että bourdieuläinen yhteiskunta-analyysi johtaa parempaan yhteiskuntaan kuin tiettyjen psykologisten mallien vulgäärinen soveltaminen. Tästä vedät johtopäätöksen, että nämä psykologiset mallit ovat virheellisiä.

*

Väitteesi on perusteltu, mutta intentioni ei ollut tuo. Piaget’n ja Bourdieun teorioiden välille jää nimittäin katkos, jota tässä yritän pohtia omasta näkökulmastani. Kyse ei ole välttämättä edes Piaget’sta ja Bourdieusta vaan koko tieteellisen asenteen perimmäisestä luonteesta ja ongelmallisuudesta.

Siteeraan ensin itseäni: ‘[..] psykologialla, joka niin salakavalan huomaamattomasti on kautta historiansa antanut [pseudo]luonnontieteellisen auktoriteetin ties millaisille ihmisluonnon hierarkisoinneille, jotka pitäisi kuitenkin ymmärtää nimenomaan ‘stipulatiivisen’ ihmistieteen eikä matemaattis-fysikaalisen luonnontieteen puitteissa’. 

Tähän ei tietenkään [välttämättä] liity psykologi-tutkijan tietoista arvovalintaa vaan kyse on psykologia-tieteen metodologisen ontologian kehämäisyydestä. Metodeiltaan psykologia pyrkii olemaan on naturalistinen [neuro]tiede, mutta ontologialtaan se on sidoksissa tuloksiin, jotka väistämättä tulkitaan yhteiskuntapoliittisesti. 

Ihmistyyppejä vahvasti arvottavaa persoonallisuuspsykologiaa ja psykoanalyysia on aiemmin pidetty tieteellisesti pätevinä oppeina. Sitä ne eivät ole eikä niille pidä sellaista auktoriteettia antaakaan. Tästä huolimatta ne kertovat ihmisestä ihmisenä enemmän kuin pelkkä putkiaivoinen [kone]behaviorismi tai neurotieteisiin vähitellen sulautuvat neuro- ja kognitiivinen psykologia.

Kuitenkin juuri psykologian muuttumisessa luonnontieteeksi piilee paradoksaalisesti suurin vaara, koska psykologia edelleenkin toimii tulostensa suhteen tieteellisenä auktoriteettina, johon media, poliittiset toimijat ja siten ‘tavallisetkin’ kansalaiset vetoavat. 

Kun typologisoinneista ja hierarkisoinneista tehdään matemaattisia kaavoja sekä malleja [joilla on luonnontieteellistä legitimiteettiä], niin sen ihmiskäsityksen lähtökohta ja perusta, joka väistämättä noista kaavoista, numeroista ja malleista ‘ekstrapoloituu’ [darwinismi, ihminen biologisena koneena], muuttuu entistä näkymättömämmäksi samalla, kun se jyrää läpi koko yhteiskunnan ja ehkä koko maailman.

Näin on käynyt ennenkin ja näin tulee käymään myös tulevaisuudessa. Sitoutuessaan tieteelliseen metodiin ja lopulta luonnontieteeseen psykologiassa käytetyt typologisoinnit ja hierarkisoinnit saavat tutkimusten ja ideoiden kehittyessä ilmiasun, jota kulloinkin pidetään tieteellisenä totuutena, mutta joka siis väistämättä heijastelee jotain piilevää ihmiskäsitystä, jolla sitten oikeutetaan yhteiskuntapoliittisia toimia.

Kyseessä on paitsi itsestäänselvyys myös kehä, joka ei oikeastaan edes ole argumentaation ulottuvilla, koska se on kehä ja trivialiteetti, mutta silti sen voi oivaltaa, kun asiaa ajattelee. Tai niin ainakin minä ajattelen.

Ilman retorista liioittelua en tietenkään voi sanoa, ettei tästä asiantilasta muka ole monta askelta poliittisen rasismiin. Niinpä sanonkin vielä vahvemmin: tämä prosessi itsessään on rasismin primus motor. Se ei siis ainoastaan tuota rasismia vaan se aina jo on sitä, koska tieteellinen reduktio vääjäämättä toteuttaa ja institutionaalisella asiantuntija-auktoriteetillaan [muodollisen demokratian puitteissa] legitimoi sen, mitä Darwin ei suoraan sanonut: plutokraattis-meritokraattisen-hierarkian eli omaisuuteen ja koulutukseen perustuvan kastijaon. Tiede on Nietzschen vallantahdon korkein ilmentymä.

Tiede pyrkii 'luonnonvalinnan’ periaatteella [sopeutuvalla tavalla vahvin jatkaa sukuaan] luomaan demokratialla ‘kuorrutetun’ teknokraattisen version Platonin valtiosta [vrt. Leo Strauss ja muut uuskonservatiivit], jota pidän tässä sille antamassani kontekstissa sosiaalidarwinistisena ihannevaltiona par excellence A-luokan alfa-uros-hallitsijoineen [rahavalta], B-luokan vartijoineen [rahavallan palkkaama armeija, poliisi] ja C–luokan-kauppiaineen, yrittäjineen, prekariaatteineen ja rupusakkeineen [‘tarpeettomat’ ihmiset, joista on vain kuluja].

2

Kirjoitin: ‘Bourdieun ihanneyhteiskunta ei perustu ‘tietyn psykologisen kehitystason’[..] saavuttaneitten valtaan [meritokratia] vaan tietyn distinktiivisen habituksen sisäistäneitten [ehkä väärään] arvioon siitä, mikä on myös heikoimmat mukaan lukien kaikkein oikeudenmukaisinta politiikkaa vallitsevassa kapitalismissa.’ 

Korostan lainauksen kohtaa - ‘ehkä väärään arvioon’. Bourdieu ei nimittäin ollut ideologinen marxisti vaan hiukan epämääräisesti sanottuna yleisvasemmistolainen. Olennaista kuitenkin on se, ettei hän ollut sitoutunut luonnontieteelliseen ihmiskäsitykseen tai maailmankatsomukseen. Niinpä Bourdieun metodologis-ontologiset sitoumukset eivät myöskään olleet sidoksissa luonnontieteeseen samassa mielessä kuin ne olivat Piaget’llä. 

Tätä väitettä tukee se tosiasia, että Bourdieu opiskeli alunperin filosofiaa, teki lopputyönsä Leibnizista ja kävi sitten Nietzschen kanssa oman Jaakobin paininsa, jossa hän joutui vertaamaan keskenään ja testaamaan omaa marxilaisuuttaan sekä Nietzschen vallantahto-ajattelua ja sosiaalidarwinismia. Nämä vaikutteet näkyvät Bourdieun tavassa tehdä sosiologiaa, vaikkeivät ne välttämättä heti avautuisikaan.

Bourdieu ei esitä mitään yleistä universaalia kehitysteoriaa kuten Piaget teki - ja kuten teki myös empiiris-historiallinen deterministi Marx [dialektinen materialismi sen sijaan on lähinnä Engelsin yritys ratkaista historiallisen determinismin teoreettinen umpikuja]. Bourdieu sen sijaan hahmottaa ‘monadisen’ [yhteiskunta yksittäisten ja erillisten ryhmä/luokka-positioiden välisen erottautumisen dynamiikkana] konflikti-mallin, jonka avulla voimme ymmärtää yhteiskunnallisen status-kilpailun eli habitusten [sosiaalisten identiteettien] välisen distinktio-prosessin [‘vallantahdon’, tunnustuksen saamiseen pyrkimisen] yhteiskunnallisia lähtökohtia, syitä ja motiiveja. 

Kuten kirjoitin Bourdieulla universaalia on itse kilpailu habitus-distinktioiden ja –hierarkioiden konstellaatiosta, joka itsessään on pelkkä teoriaa varten tarvittava strukturaalinen kuvaus yhteiskunnallisesta tilanteesta, joka kulloinkin habitusten välillä vallitsee eikä jokin havaittavissa ja todistettavissa oleva empiiris-tieteellinen tosiasia puhumattakaan siitä, että kehitys kulkisi enemmän tai vähemmän vääjäämättä kohti jotain tietynkaltaista konstellaatiota. 

Piaget kehityspsykologia sen sijaan pyrkii olemaan universaali tosiasiakuvaus ihmisen psykologisen ‘luonnon’ kehkeytymisestä. Argumenttivirhe tai ei – olen edelleen sitä mieltä, että Piaget’n universaalin empiirisen konstruktivismin [ihmisen luonnetyypityksen ja psykologisten tasojen hierarkisoinnin] on empiirisessä universalismissaan väistämättä oltava myös normatiivisesti tosi ja toivottava – aina ja kaikkialla. Muussa tapauksessa se on pelkkä deskriptiivinen ja formaalinen kuvaus samaan tapaan kuin biologiassa kuvataan solun kehitystä. Mutta varsinkin psykologia [ollakseen psykologiaa ihmisestä] ei voi olla olematta myös normatiivista eli johonkin tietoiseen tai tiedostamattomaan ihmiskäsitykseen ja joihinkin eettisiin arvoihin kytkeytyvää.

3

Ihmiskäsityksestä ja arvoista on tullut tieteessä miltei kirosana, mutta se, mikä tässä tapauksessa heitetään ulko-ovesta tieteen nimissä pihalle, tulee aivan varmasti keittiön ikkunasta sisälle – nyt vain tieteeksi naamioituneena ja tieteen asiantuntija-auktoriteetilla legitimoituna. 

Tämä on ehkä merkittävin syy, miksi jatkuvasti morkkaan etenkin luonnontieteilijöitä. Eivät ne tiedä, mitä ne lopulta tekevät. Niille on pääasia, että kaikki täsmää matemaattisesti, vaikka koko ihmisen maailma menisi päin persettä. Mutta ihminen [tietoisuus] ei ole pelkkä matemaattisesti koodattu kone vaan kone, joka tietää, olevansa kone. Niinpä koko [luonnon]tieteen projekti, joka tähtää täydellisen koneen rakentamiseen on ytimeltään metafyysis-uskonnollinen [maagis-gnostilainen] ja tästä seuraten myös ihmisen kannalta perimmältään itsetuhoinen, sillä täydellisen koneen eli informaatio-ohjelman koodit ja koordinaatit ovat yhtä ja samaa koko maailmankaikkeuden kanssa. 

Helpompiakin tapoja tehdä itsemurha kyllä löytyy - - .

4

Psykologia-tiedettä pohtimalla voidaan ehkä parhaiten avata harvoin kysyttyä kysymystä siitä, mikä on tieteellisen tutkimuksen perimmäinen raison d'être eli olemassaolon tarkoitus. Mikä lopulta ajaa meitä tutkimaan maailmaa ja itseämme tieteellisesti? Onko se [kuten Nietzsche kirjoitti] edelleenkin tuo Platonin jumalainen totuus, joka kätkee itseensä perimmäisen motiivin eli [foucault’laisittain] tiedontahdon, joka on itse asiassa vallantahdon ilmentymää?

Jos näin on, niin tiedettä voi ilman muuta pitää kaikkein tehokkaimpana sopeutumisyrityksenä maailmaan, joka juuri tieteen kehityksen takia muuttuu [länsimaistuneelle] ihmiselle päivä päivältä mukavammaksi paikaksi elää. Mutta hinta [tai pikemminkin vuokra], jota tästä mukavuudesta joudutaan maksamaan sekä jo nykyhetkessä että varsinkin tulevaisuudessa ei ole välttämättä maksettavissa pelkästään painamalla lisää rahaa [tieteeseen perustuvaa teknologiaa], sillä maailman, jossa tiede/raha on yhä käypää valuuttaa, täytyy itsessään olla likvidi eli riittävän arvokas ja uusiutumiskykyinen, jotta sitä voidaan loputtomasti kuluttaa tiedekapitalismin kulutusinnovaatioilla. Muussa tapauksessa juuri tiede osoittautuu Jumalan/jumalan ohella kaikkein suurimmaksi valheeksemme - jopa paljon pahemmaksi valheeksi kuin yksikään jumala.

*

http://actuspurunen.blogspot.fi/2012/07/paivan-kommentti-tietty-psykologinen.html

Jos osaat korjata mopon vikoja, osaat korjata myös yhteiskunnan epäkohtia - [?]

Mopo-sosiologi ja hänen pienoismallinsa yhteiskunnasta.
*
Kirjoitettu alunperin kommentiksi Ironmistressin päreeseen Kaksitoista säätöpistettä.

1
Täydellistä ikiliikkujaa ei termodynamiikan ilkeitten lakien vuoksi ole vielä pystytty rakentamaan, mutta ilmeisesti Ironmistress on teoreettisella tasolla juuri nyt keksimäisillään sellaisen. Onneksi olkoon.

Odotan mielenkiinnolla, milloin hän julkaisee metodisesti mulllistavan, meemi-strukturaalista evoluutio-paradigmaa edustavan ja yhteiskunta-insinööriydelle radikaalisti uusia tieteellis-teknisiä tehtäviä osoittavan Nobel-teoksen 'Suuri mopon- ja masuuninkorjaus-sosiologia'.

Varsinkin sen kahdelta ensimmäiseltä osalta odotan paljon. Niissä kun annetaan sovellutusohjeita talouden ja politiikan ongelmiin [I osa] sekä uskonnollisiin ja moraalisiin säätövaikeuksiin [II osa].

2
Koska en nyt puutu, IM, mallinnustapasi ja analogioittesi tieteenfilosofisiin ongelmiin, jotka eivät ole vähäisiä [esim. selittävän ja selitettävän looginen ja kausaalinen suhde, selittävän semanttinen relevanssi selitettävään nähden, matemaattisen faktan, teoreettisen metaforan/analogian sekä arvojen/normien välisen yhteensopivuuden ongelma tieteenfilosofisessa selittämisessä] tyydyn vain ihastelemaan, että joku vielä tässä maassa ajattelee konemaisest - eh - johdonmukaisesti ja ehdottoman tieteellisesti - Humen lakia unohtamatta.

Humen lakihan merkitsee perinteistä skeptikon logiikkaa noudattaen tietenkin sitä, että tosiasioista ei voi johtaa arvoja, mutta Ironmistressille Humen laki on kuitenkin alkanut [yllättäen?] osoittaa myös sen, että tosiasioita ei pidä omaksua, jos ne ovat moraalisesti arveluttavia. Tämä uusi johdonmukainen linja minua erityisesti sävähdyttää [selkäytimeen asti].

http://actuspurunen.blogspot.com/2012/01/haaste-humen-giljotiinille-rasismi-eli.html

3
Muistan avoimen yliopiston ajoiltani joskus viime vuosituhannen lopulla, kun eräs matematiikan opettaja tai insinööri mikä lie esitteli filosofian seminaarityötään silloisessa Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa, joka on nykyisin yliopisto [luennot H:gin yliopiston vaatimuksilla].

Kyseinen luonnontieteilijä-teknikko [?] yritti ihan tosissaan todistaa lopulta kai itse elämän tarkoituksen sisällyttämällä numeroihin/lukuihin merkityksiä ja substanssia sekä kaavoihin lähes maagista todistusvoimaa tavalla, joka toi mieleen pikemminkin horoskoopit kuin fysiikan.

Seminaarityötä ei hyväksytty. Hylkäämisestä päätti luennoitsija eli fil. tri [pragmatismin erikoismies] Sami Pihlström, joka oli keskustellut asiasta myös laitoksen kahden matematiikasta hyvin perillä olevan henkilökunnan edustajan kanssa. Nämäkin olivat hylkäämisen kannallla. Seminaarityötä ei olisi kuulemma hyväksytty myöskään matemaattisena opinnäytteenä.

Mielestäni ko.seminaarityössä oli mahdollisesti jostain uskonnollis-maailmankatsomuksellis-vakaumuksellis-psykologis-tyyppisestä syystä johtuen 'pahanlaatuisen perinpohjaisesti' sekoitettu keskenään/toisiinsa kaksi kategorisesti eroavaa ontologiaa ja semantiikkaa eli matemaattis-numeraalinen kaavatodistussääntö ja käsitteellis-argumentatiivinen rakennepäättely.

Niinpä sen sisältämä todistus muistutti lähinnä hindulaista ja/tai buddhalaista mystiikkaa - ei niinkään Sokalin [joka tunnusti, ettei ymmärtänyt parodiansa kohteiden ajattelusta juuri mitään] parjaamien ranskalaisten postmodernistien tekstejä; - esimerkkinä vaikka jotkut Deleuzen matematiikka-analogiat, joissa aika härskisti käytetään matemaattisia termejä ja ilmaisuja ikäänkuin ne olisivat filosofis-käsitteellisiä metaforia.
....
Lacanin 'algoritmitkaan' eivät ole matematiikkaa vaan algebraa muistuttava [Lacanin omiin teoreettisiin tarpeisiinsa kehittelemä] merkkijärjestelmä tai mallinnus, joka koodautuu auki lacanilaisen psykoanalyysin puitteissa eikä suinkaan matemaattisten lainalaisuuksien kautta.

4
Jos matematiikka on todellisuuden oma kieli, niin logiikan voi sanoa olevan käsitteiden matematiikkaa. Matematiikka selittää empiiristä todellisuutta, logiikka argumentoi rationaalis-käsitteellistä maailmaa.

Itse asiassa matematiikka ei ole kieli vaan todellisuuden oma merkkijärjestelmä, sillä kieli sisällyttää itseensä ja voi siten jo itsessään ilmaista [etenkin runous] semantiikan perustaa eli emootioita ja affekteja.

Sen sijaan matematiikassa myös emootiot redusoituvat kuolleiksi, tyhjiksi eli puhtaiksi muodoiksi [koska todellisuus pluraalisessa itsessään ilman ihmistä on tyhjä, kuollut eli 'puhdas'], jotka täytyy ilmaista ensin kokemuksen tasolla [jos se ylipäätään on mahdollista muualla kuin musiikissa] ennenkuin niitä voi pitää kielenä.

II
1
Postiluukusta tipahti eilen Suuri suunnitelma. Olemme näköjään siirtyneet absoluuttisen mallinnuksen todellisuuteen. Emme siis tule tietämään todellisuudesta muuta kuin, että se voi ilmetä meille rationaalisesti tajuttavana vain lukemattomien tosiaan täydentävien mallien limittäisyytenä näiden todellisuuksien ollessa jopa 11-ulotteisia, mikä tietenkin edellyttää tajutuksi tullakseen tietoisuutemme kompetenssin radikaalia muuttumista 'joustavampaan' suuntaan, koska uudet todellisuudet ovat kuin hallusinaatioita, joissa surrealismi [kvanttitodellisuus kokemuksellisesti] ja kvanttifysiikka [kvanttitodellisuus teoreettisesti] näyttäytytyvät saman asian 'fenomenologis-isomorfisesti' erilaisina ilmentyminä.

Kvanttifysiikka käsitetään teoreettisesti [kaikissa todellisuuksissa] matemaattisena mallina, mutta se koetaan meidän todellisuudessamme [koska muuta kokemuksellisuuden ja kokemuksellisen maailman mahdollisuutta meille ei ole] surrealistisena elokuvana.

2
Postiluukusta tipahti myös Valta ja vastarinta uudessa maailmanjärjestyksessä. Kummastakohan kirjasta opin enemmän tämän maailman todellisuutta? Luulenpa tietäväni vastauksen jo etukäteen.

III
http://www.youtube.com/watch?v=jNeaoCujWcE
Halavatun papat - Napoleonin mopo - [säv.san. Zsyise]
*
http://takkirauta.blogspot.com/2012/01/kaksitoista-saatopistetta.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ikiliikkuja
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suuri_suunnitelma
http://en.wikipedia.org/wiki/The_Grand_Design_(book)
http://www.gaudeamus.fi/verkkokirjakauppa/_politiikka/gill_valtajavastarinta/
http://en.wikipedia.org/wiki/Stephen_Gill_(political_scientist)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Stephen_Gill
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sami_Pihlstr%C3%B6m
http://fi.wikipedia.org/wiki/Halavatun_papat
http://soliferia.parasiitti.org/pmwiki/pmwiki.php?n=Solifer.Kuvamateriaali

Mitä seuraa, jos ympyrä halkaistaan?

Näin käy, kun nihilisti hurahtaa uskovaiseksi.

[Kielimafian korjauksia viimeksi klo: 18.30. - Ja sitten iltakahvin keittoon]

Pärekommentti Eljaksen kommenttiin päreessäni Nero vailla tehtävää.
*
Eljas Verve kysyi: tarkoitatko antinomisella nimenomaan RISTIRIITAISTA?
*
Se oli syvällisempi kysymys kuin ensi katsomalla ehkä aavistaakaan.

Esitän tässä tavallaan epäsuoran ja keskeneräisen ratkaisuehdotuksen antinomioiden voittamiseksi tai pikemminkin niiden edellytysten nihiloimiseksi osittaen samalla, että kyseessä on mystinen ratkaisu, johon uskovat elävät tuonpuoleisessa, joka sijaitsee tällä puolella.

Antinomia ei ole kantilaisittain pelkästään kielen looginen [syntaksissa ilmenevä] ja/tai sisäinen [semanttista pätevyyttä koskeva] ristiita. Se on itse [loogis-empiirisen] ymmärryksemme kyvyttömyyttä käsittää äärettömyyttä, alkua, vapautta ja välttämättömyyttä sekä täydellisyyttä [esim. Jumala] loogisesti ristiriidattomalla tavalla [matematiikka sen sijaan pyörii taas ihan omassa kontekstissaan, joka sulkeistaa kokevan ihmisen välittömyyden koordinaateiksi].

Se on kyvyttömyyttä, jonka tajuamisesta korkein tietoisuus paradoksaalisesti sekä nousee että, johon se kaatuu tai on kaatumatta, mikä on sitten jo oma filosofinen ongelmansa.

Antinomisuuteen on toki esitetty ratkaisuja, mutta ne jäävät yleensä joko kielen vangeiksi ja toistavat uudessa muodossa vanhan metafysiikan umpikujat [esim. Russellin paradoksin tyyppiteoreettinen ratkaisu] ajautuen joko regressioon [metatasojen loputtomuus] tai yhden substanssin/metatason teoriaan.

Jälkimmäiselle ratkaisulle on kuin onkin sukua mereologinen nihilismi, jossa maailma on hajotettu tai hajoaa olemattomiin.

Tällainen pluralismi tosin tunnettiin jo antiikin aikana. Arkki-monisti Parmenides kritisoi [Platonin itsekritiikki dualismiaan ja ideaoppiaan kohtaan Parmenides-dialogissa], että mikäli ykseys [esimerkkinä ympyrä] halkaistaan/puolitetaan edes yhden kerran, voidaan myös kaikki jäljelle jäävät osat puolittaa/jakaa, mikä operaatio ad. inf. johtaa osien lukumäärän äärettömyyteen eli ei-mihinkään.

Niinpä kun tällaisen ontologisen pluralismin ilmeisesti hyväksynyt Gorgias sanoo:

1) Mitään ei ole
 2) Jos jotain on, siitä ei voida tietää mitään
3) Jos jotain voidaan tietää siitä, tätä tietoa ei voida kommunikoida muille,

hänen näillä väitteillä katsotaan yleisesti kehittäneen filosofisen solipsismin ja nihilismin.

Toisin sanoen antinomiat voidaan ratkaista destruktiivisesti siten, että oletaan ensin yksin substanssi, joka hajotetaan loputtomiksi tuhannen päreiksi, jossa vallitseva 'ontologinen tila' on ikäänkuin a) solipsistinen yhden yksilön mielikuva ilman yhteyttä kenenkään muun subjektiiviseen mielikuvaan ja b) nihilismi, joka itse asiassa merkitsee samaa kuin solipsismi, koska sen perustalle ei voi rakentaa yhtenäistä maailmankuvaa eikä etiikkaa, josta voisi edes kunnolla sopia - ellei sitten vahvemman oikeutta pidetä itsestään selvänä ja ainoana mahdollisuutena [mikä on yhtä kuin moraali-nihilismi].

Antinomia on syvempää kuin pelkkä argumentaatioon liittyvää ristiriitaa, koska se perustuu järjen kyvyttömyydelle hahmottaa olioiden, ajan/liikkeen ja ihmisen tahdon perimmäistä luonnetta loogisesti tai empiirisesti, mutta mereologinen nihilismi siis ratkaisee tuo ristiriidan nihiloimalla antinomian synnyttävien entiteettien empiirisen olemassaolon, mistä seuraa, että 'the world we see and experience full of objects with parts is a product of human misperception (i.e., if we could see clearly, we would not perceive compositive objects)'.

Mereologinen nihilismi tekee kuitenkin tälla tavoin metafyysisen ellei peräti mystisen oletuksen väittäessään, että mikäli näkisimme selvästi, emme näkisi yhtenäisiä kappaleita [toisin sanoen emme näkisi mitään, mikä olisi kognitiivisesti hahmotettavissa olevaa].

Kyseessä on analogisesti yhtä uskottava väite kuin kuvaus kuolemanjälkeisestä elämästä taivaassa. Meillä ei ole mitään tiedollista eikä kokemuksellista pääsyä kumpaankaan tilaan vaan ne jäävät vain tyhjiksi spekulaatioiksi, joihin toki voi uskomalla uskoa.

Mutta - olipa todellisuus sitten hajonnut ad. inf. tai ei, meidän on tieteenteoreettisissa päättelyissämme [muttei itse havainnossa] silti yksinkertaisesti pakko - kyetäksemme rakentamaan konsistenttia teoriaa havainnoista - tehdä joitain rationaalisia [metafysikaalisia] postulointeja kohteitten reaalisuuden ja lokaalisuudenn suhteen [esimerkkinä jälleen EPR-paradoksi].

Tämä taas merkitsee sitä, etteivät antinomiat katoa yhtään mihinkään, niin kauan kuin havainto ja matematiikka joutuvat olettamaan ja johtamaan teoreettis-aksiomaattisen pätevyytensä formaaliloogisista perusdikotomioista [kyllä-ei, tosi-epätosi] - toisin sanoen niin kauan kuin tiedollisilta kyvyiltään vajavainen ja kielen paradoksien dialektiikassa sukkuloiva ihminen on olemassa.
*
Mereological nihilism (also called compositional nihilism) is the position that objects with proper parts do not exist (not only objects in space, but also objects existing in time do not have any temporal parts), and only basic building blocks without parts exist, and thus the world we see and experience full of objects with parts is a product of human misperception (i.e., if we could see clearly, we would not perceive compositive objects).
*
http://www.blogger.com/profile/10683992935257723524
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/12/nero-vailla-tehtavaa.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Antinomia
http://fi.wikipedia.org/wiki/Parmenides
http://en.wikipedia.org/wiki/Parmenides
http://fi.wikipedia.org/wiki/Gorgias
http://en.wikipedia.org/wiki/Gorgias
http://en.wikipedia.org/wiki/Nihilism
http://fi.wikipedia.org/wiki/Solipsismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/EPR-paradoksi
http://en.wikipedia.org/wiki/EPR_paradox
http://en.wikipedia.org/wiki/Mereological_nihilism
http://www.cafepress.com/+nihilist+posters

Totuus ei pysy totuutena, jos sen huntu vedetään pois

A Modern Interpretation of Ancient Statues of the Goddess Baubo

[Viimeisimmät lisäykset ja korjaukset Kielimafian kanssa klo: 16.35. - Nyt mä lähden suihkuun arvon naiset - ajattelemaan teitä.]

I
Kommentti Ironmistressille hänen kommenttiinsa päreessäni Filosofiaa edistyville ja taantuville.

Ironminstress kirjoitti mm.: Luonnontieteet myös lähtevät siitä, että on typeryyttä kiistää kyseisten ilmiöiden objektiivinen luonne.
*
Jokainen tulkoon uskossaan autuaaksi.

Filosofi ei kuitenkaan voi jämähtää noin 'alkeelliseen' oletukseen, joka on metafysiikkaa jos mikä - olkoonkin, että myös Platon ajatteli periaatteessa tuohon tapaan, vaikkeivät Platonin ikuiset ideat olekaan aristoteelisia [substanssin hierarkisia] tyyppejä, joita käytetään välineellisesti [olevina kuten Heidegger sanoo] vaan jotka läpinäkyvinä sisällyttävät itseensä todellisuuden olemisena [ei siis pelkästään olevana/olevina].

Platon edusti perinteisen luokittelun [jota voidaan kritisoida] mukaan objektiivista idealismia kun taas matruunan kanta on objektiivista/realistista empirismiä eli eroaa Platonista metodiltaan [kokeellinen tiede]  mutta ei niinkään ontologialtaan [tajunnasta riippumaton todellisuus]. - Aristoteles sen sijaan oli metafyysisena empiirikkona - ei realisti vaan konseptualisti [käsitteet ovat mielen konstruktioita, mutta ne saavat sisältönsä yksilöolioista (ehhehe - se, joka ymmärsi, huutakoon hep - minä en huuda)].

Objektiivisuus on kuitenkin pelkkä tieteellisten [truthlikeness-]käsiterealistien uskontunnustus, joka lunastetaan kokeellisen tieteen rituaaleilla [ks. PS.]. Platon sen sijaan puhuu anamnesiksesta eli rationaalisen muistelemisen avulla saavutetusta theoriasta, jossa/jolla katsellaan ikuisia ideoita, jotka ovat materiaalisen maailman alkuperä ja lähtökohta, mutta josta materia on radikaalisti vieraantunut ja pystyy enää vain etäisesti heijastamaan idea-alkuperäänsä [theoria tarkoittaa kreikaksi sekä tietämistä että näkemistä].

Siinä missä Platon on rationalisti-mystikko, siinä truthlikeness-teoreetikot kuten Karl Popper ja Ilkka Niiniluoto ovat empiristi- maagikkoja, joiden [lähestyessään totuutta] pitäisi luultavasti edetä rauhallisesti, jotteivät lyö päätään totuuteen ja menetä tajuntaansa.

Ai niin - toki he osaavat varoa, koska tietävät, mikä totuus on [sillä totuus on 'objektiivinen' - eihän sitä muuten voi lähestyä]. Näin ollen he myös tietävät lähestyvänsä sitä[?]

En vain ymmärrä, miksi truthlikeness-uskovaisten ylipäätään pitää tai tarvitsee lähestyä totuutta. Onhan se jo valmiiksi heille annettu. Mutta toki ihmisen uteliaisuus, halu haltuunottaa ja hallita todellisuutta on aina ollut väkevä evolutiivinen voima - miltei perverssi yllyke.

Vertaisin luonnontieteilijöitä [heidän intohimoaan objektiiviseen totuuteen] pornon harrastajaan, joka hänkin haluaa nähdä todellisuuden sellaisena kuin se on - kiihottuakseen siitä - saadakseen nautintoa totuudesta sellaisena kuin se on.

Mutta eiväthän paljaat sukuelimet ['puhdas' todellisuus] kiinnosta ketään, ellei hän sitten ole seksuaalisesti virittynyt.

Onko siis tiedemies aina seksuaalisesti virittynyt, koskapa hän innostuneen kyltymättömästi [joskin deskriptiivisesti ;] tutkii todellisuutta? Onko siis matruuna sinunkin tieteellinen totuus-fiksaatiosi itse asiassa seksuaalisen halusi - jos ei sublimaatiota niin ainakin jonkinlainen sofistikoitunut muunnelma tuosta halusta?

Oletko sinä koko ajan kiimassa? Haluatko yhtyä objektiiviseen todellisuuteen tieteellisen [deskriptiivisen] totuus-pornon kiihottamana?

Totuus tuli, taju meni - siunattu olkoon Totuus.

PS.
Hyvin harvat luonnontieteilijät[kään] ovat nykyään sitoutuneet truthlikeness-teoriaan. Matruunan lahko on vain yksi vaihtoehto. Vastakkainen näkemys hänen objektivismilleen eli totuus-realismilleen on esim. konstruktiivinen empirismi - http://fi.wikipedia.org/wiki/Konstruktiivinen_empirismi - http://en.wikipedia.org/wiki/Bas_van_Fraassen

II
Opettakoon Friedrich Nietzsche meitä meidän suhteessamme totuuteen.

Ja mitä tulevaisuuteemme tulee: meitä tuskin enää tavataan näiden egyptiläisten nuorukaisten poluilta, jotka öiseen aikaan häiritsevät temppelien rauhaa, syleilevät kuvapatsaita, ja tahtovat välttämättä paljastaa, tuoda ilmi, asettaa kirkkaaseen valoon kaiken, mitä hyvillä syillä pidetään peitettynä.

 Ei, tämä huono maku, tämä totuuden tahto, 'totuuden millä hinnalla hyvänsä', tämä nuorukaisen-hulluus rakkaudessa totuuteen - on tullut meille vastenmieliseksi; siihen me olemme liian kokeneita, liian vakavia, liian iloisia, liian palaneita, liian syviä....Me emme enää usko, että totuus pysyy totuutena, jos sen huntu vedetään pois: olemme eläneet kyllin kauan sitä uskoaksemme...
.....
Olisi pidettävä suuremmassa kunniassa sitä 'häveliäisyyttä', jolla luonto on piiloutunut arvoitusten ja kirjavien epävarmuuksien taakse. Ehkä totuus on nainen, jolla on perusteita olla näyttämättä perusteitaan? Ehkä sen nimi on kreikkalaisittain Baubo?

Oi näitä kreikkalaisia! He osasivat 'elää': siihen vaaditaan, että pysähtyy urhoollisesti pintaan, poimuun, ihoon, palvoo silmänlumetta, uskoo muotoihin, säveliin, sanoihin, silmänlumeen koko Olympokseen! Nämä kreikkalaiset olivat pintapuolisia - koska he olivat 'syviä'!

Ja emmekö me tule takaisin juuri siihen, me hengen uskalikot, me jotka olemme kiivenneet nykyisen ajatuksen korkeimmalle ja vaarallisimmalle huipulle ja olemme sieltä katsoneet ympärillemme, olemme sieltä katsoneet 'alas'? Emmekö ole juuri siinä - kreikkalaisia? Muotojen, sävelten, sanojen palvojia? Juuri siksi - taiteilijoita?
*
Iloisen tieteen toiseen painokseen [1887] kirjoitetun pitkän esipuheen lopetus.
*
http://en.wikipedia.org/wiki/Baubo
http://en.wikipedia.org/wiki/Friedrich_Nietzsche
http://plato.stanford.edu/entries/truthlikeness/
http://en.wikipedia.org/wiki/Verisimilitude
http://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Popper
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ilkka_Niiniluoto
http://fi.wikipedia.org/wiki/Objektiivinen_idealismi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Konseptualismi
http://actuspurunen.blogspot.com/2010/12/filosofiaa-edistyville-ja-taantuville.html

http://www.goddessgift.com/goddess-myths/baubo_and_iambe.htm

Vielä kerran tieteestä, totuudesta, totuudenkaltaisuudesta ja uskosta

Kirjoitettu kommentiksi Timolle päreessäni Filosofia, Maria Montessori ja puolikovat metodit.
(Kielimafia harrasti geometriaa klo:16.15.)
*
Timo kirjoitti:
'Ajatustekstisi, esseistinen ilmaisusi, on suunnilleen plastisinta, mitä saa lukea.'

Kiitos. Tuo kehu lämmittää, koska nimenomaan määrittelemäsi ilmaisutyylin ja ilmaisusisällön plastisuus on kaiken kirjoittamiseni perimmäinen ideaali.
*
Mitä kommenttisi analyyttisempaan osaan tulee, niin olen samaa mieltä kanssasi - myös ja etenkin sulkukappaleen väitteen osalta.

Objektiivinen idealismi leijuu - ei ainoastaan lähes kaiken saksalaisen idealismin vaan myös - vaikkei joku Takkirauta tämän väitteen pointtia jälleen ymmärtäisikään - myös naturalistisen tietoteorian yläpuolella.

Näin on sen vuoksi, että naturalismi joutuu turvautumaan paitsi tutkimuksen etiikassaan ihan aidosti ja väistämättä paitsi tiettyjen tutkimuksellisten hyveiden noudattamiseen ja kehittämiseen myös pragmaattiseen verifikatioon ja legitimaatioon, jotta tietyt/kulloisetkin induktiiviset yleistykset (johtopäätelmät) kyettäisiin sovittamaan koherentisti kyseistä diskurssia koossapitävään laajempaan teoriakehikkoon.

Ja jos nyt empiristien taholta tähän kommenttiin jälleen vastaväitetään, että ei naturalismissa suinkaan ole kyse mistään idealismista vaan tilastollisen evidenssin vakuuttavuudesta, niin mikäs siinä.

Olkoon niin - mutta siltikään älyllinen temperamenttini ei suostu vaihtamaan semanttista kantaani eikä muuttamaan itseymmärrystäni induktiivisten yleistysten tiedollisen (tekniset sovellutukset ja tutkimukselliset jatkohypoteesit ovat asia erikseen) oikeutuksen ja legitimaation suhteen.

Varmaa tietoa ei ole, mutta sitä en tietenkään kiellä, etteikö enemmän tai vähemmän epävarmoista tutkimustuloksista ehdottomasti voisi ja pitäisi keskustella ja niitä pitäisi tutkia edelleen.

Tämä ei ole argumentatiivis-retorista 'pilkun-väkisinmakuuta' vaan itse asiassa vakava muistustus siitä, etteivät luonnontieteilijät ole havainnon ja tieteellisen tutkimuksen suhteen lähes kaikkinäkeviä jumalia 'yhden asian deskriptiivisessä eksaktiudessaan' vaan omaan diskurssiinsa professionaalisti (mutta ajoittain ylioptimistisella vakuuttuneisuudella) perehtyneitä totuuden etsijöitä ja jopa sen rakastajia - - kuten minä (ehkä) ja kaikki muutkin totuutta 'kaipaavat' ihmiset.

Mutta onko totuus a) määritelmäkysymys (ikäänkuin 'aksiomaattiseksi korotettu hypoteesi') vai b) informaation loputtomuutta - arvauksia ja kumoamisia - kuten Karl Popper sanoisi?

Niiniluoto yrittää truthlikeness-teoriassaan yhdistää sekä ensimmäisen että jälkimmäisen - siis rationalismin ja empirismin - väittämällä, että me lähestymme totuutta, mutta havaintoinformaatiomme ei koskaan saavuta sitä lopullisesti (ks. PS.)

Toistan ties kuinka monennen kerran, että tämä tieteelliseen naturalismiin (siten empiiriseen tutkimukseen) ja totuuden suhteen 'piilo-aksiomaattiseen' eli metafyysiseen realismiin tukeutuva näkemys on minun mielestäni ainakin totuudesta (myös kirjaimellisesti totuudenkaltaisuudesta! - ks. jälleen PS.) puhuttaessa miltei humpuukiväite, jota on paitsi naturalismin myös tietoisuuden dialektiikan kannalta katsottuna epäuskottavaa puolustaa edes metodisena välttämättömyytenä.

Miksi näin? Siksi, että Niiniluoto ei käytä eikä edes voi - ko. teorian muiden ehtojen ja kriteerien vallitessa - välttyä käyttämästä lähinnä metodiseksi määreeksi tarkoittaansa totuudenkaltaisuutta ontologisena lähtökohtana - siis olemisen/olevan = totuuden - synonyymina!

Niiniluodon nimittäin pitäisi - jotta hänen rationalistis-naturalistisella peruslähtökohdallaan tiedon, tieteen ja tutkimuksen suhteen olisi mitään pätevyyttä - tietää jo etukäteen, mikä/mitä totuus, jota lähestytään, an sich on, voidakseen esittää väitteen tieteestä totuutta approksimoivana operaationa.

Mutta - kärjistetysti - vielä kerran: miksi hänen ylipäätään tarvitsisi silloin enää tutkia yhtään mitään, jos hän jo tietää ja tunnistaa sen asiaintilan (totuuden), jota lähestytään.

Ja edelleen vielä kerran: tämä ei ole retorista saivartelua vaan osoittaa ilmeisen ja perustavaa laatua olevan ristiriidan - särön, halkeaman - truthlikeness-teoreetikoiden aksiomaattisissa lähtökohdissa.

PS.
Totuudenkaltaisuudesta tulee analogista rinnastusta käyttääkseni mieleen teologiasta, että Jumala loi ihmisen kuvakseen ja kaltaisekseen, ja että ihmisellä on siten mahdollisuus - ainakin kreikkalaista, eros-rakkauteen (-motiiviin) perustuvaa rakkauskäsitystä (erotuksena agape-motiiviin: Anders Nygren) soveltaaksemme lähestyä Jumalaa, vaikkei hän itse koskaan olemukseltaan Jumalaksi voi, kykene eikä tietenkään edes saa haluta muuttua (vrt. ortodoksisen kirkon soteriologinen perinne).

Tätä teologista näkemystä 'ekstrapoloiden' ja analogisesti soveltaen väitän, että totuudenkaltaisuus-teoriaa tieteenfilosofiassaan edustavat ajautuvat väitteessään: - tieto voi parabelina vain lähestyä - ei saavuttaa lopullisesti - totuutta = x-akselia - samaan dilemmaan kuin ortodoksinen dogmatiikkakin.

Ja jotta olisi mielekästä edes puhua tiedon totuudenkaltaisuudesta eli siitä, että tieto/tiede lähestyy totuutta, on ensin uskottava totuuteen ontologisena - siis olevan olemisen perusolemuksena - mitä ihmettä tämä sitten tarkoittaa ja/tai sisältääkään! (Ilmeisesti juuri 'ihmettä').

Kaltaisuuden käsitteellä ei siten oikeastaan voi tehdä muuta kuin lykätä tuonnemmaksi itse loogista väistämättömyyttä, että väittämä: tieto lähestyy totuutta, välttämättä edellyttää uskoa totuuden olemassaoloon analogisesti (eikä vain analogisesti!) samaan tapaan kuin, mitä ihmisen uskon Jumalaan hänen kaltaisenaan ainakin implikaatioiltaan (semioottis-psykologisesti) on mahdollista merkitä.

Tulkoon kakku! Ja kakku tuli....

Kommentteja edellisen päreeni kommentteihin.
*
A-K.H sanoi...
Olemisesta ei seuraa pitäminen.

Rauno Rasanen sanoi...
Mutta tahtomisesta seuraa...
*
Sipura sanoi...
'Onko MrKATin kommentissa kyse palautettavissa olevasta kausaalisuudesta? Vai siitä että jauhot ja munat ovat kakun perusta?'

RR

Eli 1) reduktionistinen vai 2) emergentti kausaliteettimalli?

Itse valitsen jälkimmäisen ja vastustan ensimmäistä, sikäli kuin arvoista on kysymys.

Paistettu kakku ei palaudu enää kemiallisesti niihin osiinsa, joista se on valmistettu.

Kari Enqvist tosin on eri mieltä ja todistaa minulle kvanttiteoreettisesti, että paistamaton ja paistettu kakku koostuvat molemmat edelleen samoista! hiukkasista ja aaltoliikkeistä.
(Kiitos Kari - but you have lost the point!)

Oleellista on, että kakun leipoo ihminen - ei sukkulamato, sammakko tai simpanssi.

Ihmisellä(kin) on nälkä mutta se keksi tehdä jauhoista, munista ja vedestä nostattamalla ja etenkin paistamalla erilaisia tuotteita.
Se tahtoi niin. Siksi se myös keksi - ainakin melkein siksi...;)

Keksiminen ei seuraa suoraan halusta: se on ensijaisesti tahdon asia - toissijaisesti järjen.
Tahto ei palaudu enää välittömästi haluun, eikä se myöskään tottele pelkkää järkeä.
Mutta toki terävä järki helpottaa tahdon asiaa.

Eräitä näistä - etenkin tahdon vaikuttamista 'tuotteista' voisi nimittää 'arvo-kakuiksi'. Ne on maustettu uskolla, järjellä ja pyhällä.

*
PS. Kaikki arvokakut eivät välttämättä maistu hyviltä..;) Miksi? Se on jo toinen juttu...