Showing posts with label synergismi. Show all posts
Showing posts with label synergismi. Show all posts

February 27, 2013

‘Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut’

Markus 10:n Jeesus on uskonnollisesti ja poliittisesti arveluttava tyyppi missä tahansa 'jatkuvan kasvun' yhteiskunnassa.
*
Päre on kommentti pelagiolaista pelastusoppia kannattavan Ironmistressin päreeseen [ja sen kommentteihin] Pelagiolaisriita, ja mikä meni pieleen. Markus 10:stä voi etsiä synergismiä suurella Rautaruukin valmistamalla judaismi-suurennuslasilla [malli IM] eikä sittenkään löydä - - ellei ole opiskellut juristiksi.
* 
Evankeliumi Markuksen mukaan 10 [1938]
*
1 Ja hän nousi sieltä ja tuli Juudean alueelle, kulkien Jordanin toista puolta. Ja taas kokoontui paljon kansaa hänen luoksensa, ja tapansa mukaan hän taas opetti heitä.
2 Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja kiusaten häntä he kysyivät häneltä, oliko miehen lupa hyljätä vaimonsa.
3 Hän vastasi ja sanoi heille: "Mitä Mooses on teille säätänyt?"
4 He sanoivat: "Mooses salli kirjoittaa erokirjan ja hyljätä vaimon."
5 Niin Jeesus sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden hän kirjoitti teille tämän säädöksen.
6 Mutta luomakunnan alusta Jumala 'on luonut heidät mieheksi ja naiseksi.
7 Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa.
8 Ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.' Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha.
9 Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
10 Ja heidän mentyään huoneeseen opetuslapset taas kysyivät häneltä tätä asiaa.
11 Ja hän sanoi heille: "Joka hylkää vaimonsa ja nai toisen, se tekee huorin häntä vastaan.
12 Ja jos vaimo hylkää miehensä ja menee naimisiin toisen kanssa, niin hän tekee huorin."
13 Ja he toivat hänen tykönsä lapsia, että hän koskisi heihin; mutta opetuslapset nuhtelivat tuojia.
14 Mutta kun Jeesus sen näki, närkästyi hän ja sanoi heille: "Sallikaa lasten tulla minun tyköni, älkääkä estäkö heitä, sillä senkaltaisten on Jumalan valtakunta.
15 Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
16 Ja hän otti heitä syliinsä, pani kätensä heidän päällensä ja siunasi heitä.
17 Ja hänen sieltä tielle mennessään juoksi muuan hänen luoksensa, polvistui hänen eteensä ja kysyi häneltä: "Hyvä opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?"
18 Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala yksin.
19 Käskyt sinä tiedät: 'Älä tapa', 'Älä tee huorin', 'Älä varasta', 'Älä sano väärää todistusta', 'Älä toiselta anasta', 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi.'"
20 Mutta hän sanoi hänelle: "Opettaja, niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti."
21 Niin Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi hänelle: "Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla on oleva aarre taivaassa; ja tule ja seuraa minua."
22 Mutta hän synkistyi siitä puheesta ja meni pois murheellisena, sillä hänellä oli paljon omaisuutta.
23 Silloin Jeesus katsoi ympärilleen ja sanoi opetuslapsillensa: "Kuinka vaikea onkaan niiden, joilla on tavaraa, päästä Jumalan valtakuntaan!"
24 Niin opetuslapset hämmästyivät hänen sanoistaan. Mutta Jeesus rupesi taas puhumaan ja sanoi heille: "Lapset, kuinka vaikea onkaan niiden, jotka luottavat tavaraansa, päästä Jumalan valtakuntaan!
25 Helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
26 Niin he hämmästyivät yhä enemmän ja sanoivat toisillensa: "Kuka sitten voi pelastua?"
27 Jeesus katsoi heihin ja sanoi: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta ei Jumalalle; sillä Jumalalle on kaikki mahdollista."
28 Niin Pietari rupesi puhumaan sanoen hänelle: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua."
29 Jeesus sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista,
30 ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää.
31 Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi."
32 Ja he olivat matkalla, menossa ylös Jerusalemiin, ja Jeesus kulki heidän edellään; ja heidät valtasi hämmästys, ja ne, jotka seurasivat, olivat peloissaan. Ja hän otti taas tykönsä ne kaksitoista ja rupesi heille puhumaan, mitä hänelle oli tapahtuva:
33 "Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja Ihmisen Poika annetaan ylipappien ja kirjanoppineitten käsiin, ja he tuomitsevat hänet kuolemaan ja antavat hänet pakanain käsiin;
34 ja ne pilkkaavat häntä ja sylkevät häntä ja ruoskivat häntä ja tappavat hänet; ja kolmen päivän perästä hän on nouseva ylös."
35 Ja Jaakob ja Johannes, Sebedeuksen pojat, menivät hänen luoksensa ja sanoivat hänelle: "Opettaja, me tahtoisimme, että tekisit meille, mitä sinulta anomme."
36 Hän sanoi heille: "Mitä tahdotte, että minä teille tekisin?"
37 Niin he sanoivat hänelle: "Anna meidän istua, toisen oikealla ja toisen vasemmalla puolellasi, sinun kirkkaudessasi."
38 Mutta Jeesus sanoi heille: "Te ette tiedä, mitä anotte. Voitteko juoda sen maljan, jonka minä juon, tahi tulla kastetuiksi sillä kasteella, jolla minut kastetaan?"
39 He sanoivat hänelle: "Voimme." Niin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin;
40 mutta minun oikealla tai vasemmalla puolellani istuminen ei ole minun annettavissani, vaan se annetaan niille, joille se on valmistettu."
41 Kun ne kymmenen sen kuulivat, alkoivat he närkästyä Jaakobiin ja Johannekseen.
42 Mutta Jeesus kutsui heidät tykönsä ja sanoi heille: "Te tiedätte, että ne, joita kansojen ruhtinaiksi katsotaan, herroina niitä hallitsevat, ja että kansojen mahtavat käyttävät valtaansa niitä kohtaan.
43 Mutta näin ei ole teidän kesken, vaan joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne;
44 ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen, se olkoon kaikkien orja.
45 Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä."
46 Ja he tulivat Jerikoon. Ja kun hän vaelsi Jerikosta opetuslastensa ja suuren väkijoukon seuraamana, istui sokea kerjäläinen, Bartimeus, Timeuksen poika, tien vieressä.
47 Ja kun hän kuuli, että se oli Jeesus Nasaretilainen, rupesi hän huutamaan ja sanomaan: "Jeesus, Daavidin poika, armahda minua."
48 Ja monet nuhtelivat häntä saadakseen hänet vaikenemaan. Mutta hän huusi vielä enemmän: "Daavidin poika, armahda minua."
49 Silloin Jeesus seisahtui ja sanoi: "Kutsukaa hänet tänne." Ja he kutsuivat sokean, sanoen hänelle: "Ole turvallisella mielellä, nouse; hän kutsuu sinua."
50 Niin hän heitti vaippansa päältään, kavahti seisomaan ja tuli Jeesuksen tykö.
51 Ja Jeesus puhutteli häntä sanoen: "Mitä tahdot, että minä sinulle tekisin?" Niin sokea sanoi hänelle: "Rabbuuni, että saisin näköni jälleen."
52 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Mene, sinun uskosi on sinut pelastanut." Ja kohta hän sai näkönsä ja seurasi häntä tiellä.

August 26, 2012

Teologinen kommentti Calvinista Kafkaan

Onko Kafka sittenkin lopullinen ja 'oikea' totuus Calvinistä ja äärimonergismista?
*
Kommentti Ironmistressille hänen päreessään Päivän sarkasmi.
*
Rauno, voi[n] olla [‘Suomen aggressiivisin buddhalainen’], mutta vielä pateettisempaa on olla ateisti ja ihquttaa islamia.
*
Tarkoitettiinko tässä minua? No ainakaan minä en ole uskovaista näyttelevä buddhalainen kulttuurirasisti. En teeskentele uskovani, jos en usko [mitä usko sitten perimmältään onkaan, en tiedä]. Silti en koskaan ole kieltänyt [päinvastoin], etteikö uskonnolla voisi olla myös vahva positiivinen merkitys yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Sitäpaitsi teologiset ongelmat ovat olleet filosofisesti tärkeitä ajatteluni kehkeytymisen kannalta [PS 1].
Jos tässä nyt minua tarkoitettiin, niin en todellakaan ihquta islamia. Kiellän sinua enää jauhamasta blogissasi tuota vääristeltyä shittiä minun islam-hypetyksestäni. Suhtaudun islamiin kriittisesti, mutta en kulttuurirasistisesti niinkuin sinä. 
Mutta ainakaan ääri-Islam [tai välttämättä edes koko islam] ei ole ‘oikean’ monergistisen kristinuskon tavoin armon ja rakkauden uskonto vaan kunnian ja vallan teologiaa [PS. 2; PS. 3]. 
Kunniaa ja valtaa edustaa, IM, myös sinun harhaoppinen buddhalaisuutesi. En ymmärrä, miten ylipäätään kehtaat väittää olevasi buddhalainen militaristisine ‘si vis pacem, para bellum’-aatteinesi. Mitä tekemistä Clausewitzilla ja Machiavellilla on buddhalaisuuden kanssa? Haloo!
*
PS 1
Filosofiani päälinjat ovat tiivistettynä: a) ontologinen antirealismi ~ tietoisuutta ja maailmaa ei voi erottaa toisistaan ilman ‘tieteellistä’ väkivaltaa, b) terveen järjen tieto-oppi ~ välitöntä ja luonnollista tietoa voi olla vain tuttuuden kautta; kaikki muu tieto tieteellis-teoreettisesti konstruoitua, c) minimalistinen velvollisuusetiikka ~ ‘olkaa kilttejä toisillenne, muuten voitte tehdä, mitä haluatte’; mitään sisällöllisesti absoluuttista [esim. kristinusko] tai muodollisesti universaalia [Kant] etiikkaa ei ole, mutta silti ihmisillä on luontainen moraalitaju, jonka ymmärtäminen vaatii kuitenkin kasvatusta ja ehkä muutakin harjoitusta.
*
PS. 2
1
Kunnian ja vallan teologiaa löytyy myös eräistä kristinuskon harhaoppisiksi luokiteltavista dogmi-tulkinnoista: etenkin lakimies Calvinin loogisesti tarkka mutta seurauksiltaan kafkamainen oppi [juristi teologina on pahimmillaan katastrofi teologian kannalta], joka pysyy kasassa vain pelagiolaisuuden avulla [kyseessä on kristillisen teologian moraalinen romahdus ja pohjanoteeraus].
Voin ymmärtää [samalla tuomiten] statuksen tavoittelun pelastusopillisen hyväksyttävyyden [jonka alkuperäinen predestinaatio-oppi tekee mahdottomaksi] psyykkiseksi selviytymisstrategiaksi, jonka tarkoitus estää hulluksi tuleminen ja mahdollistaa hyvä elämä loogisesti johdonmukaisessa mutta ihmisen psykologisen kesto- ja sietokyvyn suhteen mahdottomaksi rakennetussa uskon järjestelmässä.
Miten voisikaan noudattaa oppia, joka tuomitsee kaikki jo etukäteen. Kyseessähän on eettinen helvetti jo maan päällä pelkästään predestinaation vuoksi. Koska ennaltamäärääminen tuhoaa kaikki moraaliset insentiivit, on moraalisen laissez fairen välttämiseksi opittava valehtelemaan itselleen ja muille, että hyvät teot johtavat pelastukseen todennäköisemmin kuin pahat.
Väite on paitsi induktiivinen yleistys eikä deduktiivisesti tosi/mahdollinen [koska predestinaatio-oppi] myös teologinen kaksoisstandardi, jota siis pidän katastrofina kristinuskon kannalta. Ei kuitenkaan mikään ihme, että tällainen suuntaus menestyy etenkin angloamerikkalaisessa kapitalismissa, joka on kiiltävien narratiivien ja spektaakkeleiden draama ja kuin kirjoitettu milttonfriidmaneille, jotka sisimmältään paljastuvat aina Othellon Jagon kaltaisiksi saatanoiksi.
Franz Kafka oli paljon rehellisempi ja syvällisempi 'monergisti' [sui generis] kuin angloamerikkalaisen tekopyhyyden isä Jean Calvin ikinä.
*
2
Pelastusopillisiin ratkaisuihin on tietysti ei pakko vaan pikemminkin järkevää ja luonnollista jättää synergististä ‘pelivaraa’, koska ihmisluonto pyrkii aina eteenpäin, parempaan ja täydellisempään, mutta se, joka haluaa tehdä pelastuksesta pelkästään pelagiolaisen ‘eliittikisan’ ei ole ymmärtänyt ainakaan kristinuskon perustasta juuri mitään. 
Pelagiolaisuus ei ole kristinuskoa. Kukaan ei kristinuskossa voi itse pelastaa itseään.
Sanonpa nyt suoraan, että kalvinismin ongelmaa vasten tarkasteltuna buddhalaisuuden ‘myötätunto-oppi’ haiskahtaa minusta joskus elitistiseltä ja jopa egoistiselta, koska omaa karmaansahan se buddhalainen yrittää parantaa olemalla myötätuntoinen toisia ihmisiä kohtaan. Höh. Sanokoon sitten suoraan, että autan sinua, koska häivytän sillä pahaa karmaani. Sinulla on väliä vain välineenä minun pelastusprojektissani.
Tämä oli minulta ilkeästi ja provosoivasti sanottu, mutta haluan näin korostaa, että myös buddhalaisuuden vaikein ongelma löytyy vilpittömän ja pyyteettömän  motivaation harmaalta alueelta. Miten voin olla vilpittömästi myötätuntoinen lähimmäistäni [jota en ole velvoitettu enkä motivoitunut auttamaan] kohtaan, jos olen ajamassa vain omaa pelastustani? Vastaus. En mitenkään.
Augustinuksen ja Lutherin pessimismi, mitä tulee ihmisen kykyyn toimia pyyteettömästi tai edes altruistisesti ja tästä pessimismistä nouseva pelagiolaisuuden kritiikki puree ainakin osittain myös buddhalaisuuteen. 
Mutta - buddhalainen on suhteessa Akuun ja Maraan oikeammassa sen suhteen, ettei hän kuvittelekaan, että voisimme olla täysin pyyteettömiä. Jokainen kulkee vain oman tiensä [mestarinsa opastuksella] yrittäen saavuttaa epäitsekkään asenteen ihmisiin. Ja hän saattaa pikku hiljaa myös päästä yhä lähemmäs tavoitettaan, jos vain vakaasti yrittää.

Siinä sitä on tekemistä jokaisella. Ironmistressillä ehkä eniten ; \].
*
PS. 3
Joku [esim. Finnsanity] sanoo välittömästi, että armon ja rakkauden ‘uusissa vaatteissa’ myös kristillinen kirkko edustaa vallan ja kunnian teologiaa. Pitää paikkansa, mutta haluan tässä korostaa etenkin alkuperäisen kristillisyyden teologiaa ja etiikkaa [Paavalia, joka tosin oli väistämättä rakentamassa kristinuskoa myös instituutiona], en kristinuskon instituutiorakennetta ja suhdetta yhteiskunnalliseen valtaan, joka on kunniakas mutta surullinen ja verinen kertomus. 
Lukekaa Dostojevskin Suurinkvisiittori – lukekaa tai ajatelkaa sitä säännöllisesti uudelleen, niin – jos ette välttämättä täysin ymmärräkään sen ideaa, niin ainakin muistatte silloin, miten vaikea ongelma Jeesus oli paitsi juutalaisille myös itse kristilliselle kirkolle – ja miten vaikea ongelma Jeesuksen vapaus ja lähimmäisenrakkaus lopulta on kaikille yhteiskunnille ja eettisille ajatusjärjestelmille. 
Pilkkaa tehden mutta silti vilpittömästi Nietzsche antoi Jeesukselle korkeimman arvonimen, jolla hän jotain ihmistä saattoi nimittää: ‘vapaa henki’.
*

February 19, 2008

Armo contra sakramentit: kristillisen pelastusopin 'Kosovo'

Kirjoitettu kommentiksi Järveläisen päreeseen "Hurskaasta halusta".
(Lisäyksiä 20.2)

a-k.h
Menee hieman kyseenalaisen journalismin puolelle tuo kritiikkisi Augustinuksesta.
En ymmärrä pointtiasi.

Petrin rapakalja-konjakkiesimerkki tiivisti yksioikoisuudessaan koko A:n pelastusopillisen linjan ihan kattavasti.

Ortodoksina tosin korostan sakramenttien funktiota enemmän kuin Augustinus luultavasti teki.

En siksi, että sakramentit voisivat toimia 'porttina' lähemmäs Jumalaa vaan että ne antavat uskovalle tunteen yhteydestä Jumalaan - eikä yhtään enempää!
Epävarmuus pelastuksesta säilyy elämän loppuun saakka sakramenttiyhteydestä huolimatta.

Monergismissa tuo yhteys on kuitenkin fataalisti katkaistu. Tosin radikaalimmin ja epäonnistuneemmin Lutherilla (ristin teologia on minusta sadomasokismia) kuin Augustinuksella, joka sentään jätti ihmisen sieluun edes paikan, johon armo voi asettua ja alkaa sieltä vaikuttaa - joskin täysin ilman ihmisen omia ansioita. Armon vaikutus ja teot ovat aina Jumalan työtä.

Lutherille ihminen oli läpimätä paska, jonka vain taivaasta (vapauttavan??!) tuomion tavoin langetettu Jumalan armon julistus voi pelastaa.
Protonatsisimia muistuttaa tällainen 'Führer-Jumalan' yksipuolinen 'ultimaatumi' sanon minä - sen lisäksi, että psykopaattisimmat saattavat jopa käyttää hyväkseen yksipuolista 'armahdusta'.

(Natsisimi-syytöstä voi perustella myös sillä, että luterilaisuus ei kyennyt (opillisistakin syistä) pitämään puoliaan maallista regimenttiä (natsismia vastaan) vaan päinvastoin luterilaisuuteen kasvanut kansa oli valmis ottamaan Hitlerin julistuksen omakseen kuin Jumalan sanan.)

Olenkin nimittänyt luterilais-augustinolaisen soteriologian kaksoissidokseksi, joka voi johtaa joko mielenhäiriöön tai uskon kautta vapautumiseen (jossa siinäkin saattaa olla psyykkisen epävakauden piirteitä).

Toisaalta - juuri ortodoksisen kirkon sakramentit saattavat liian helposti muodostua (ihminen kun on omahyväinen nousukas ja pyrkyri) uskovalle muodolliseksi automaatiksi, jolla hän muka omin avuin pääsee lähemmäs Jumalaa.
Tällainen pelagiolaistyyppinen kiusaus pitää karsia tylysti pois esimerkiksi rippi-isän toimesta.

Sakramentti on liturgis-synerginen performaatio - Jumalan ja ihmisen välistä yhteistyötä.

Mutta - vielä kerran ja yhä uudestaan: siinä ei siis varmistella taivaspaikan saamista ja siten jopa elitistisesti kuvitella, että jo tämän elämän aikana ollaan sakramenttien kautta siellä vip-osastolla konjakkia maistelemassa.

Sakramentit ovat (contra Barth, jolle jopa itse uskonto oli ihmisen vieraantumista Jumalasta - siis synti!) imaginaarinen mahdollisuus kokea Jumalan läheisyys - ei reaalinen varmuus pelastetuksi tulemisesta.

Toisaalta taas - nuo körttireformaation synnillä mässäilyt (esim. P. Ruotsalainen) ristin teologian hengessä eivät tee minuun muuta vaikutusta kuin herättävät pohdinnan näitten ihmisten psyykkisen tasapainon kyseenalaisuudesta, koska heidän Jumalaansa ei voi lähestyä kuin joko vetämällä pään täyteen (ja kokemalla krapulassa hirrrrveä syyllisyys ja synnintunto) , vajoamalla joko oikeasti tai epäsuorasti transsiin joutumalla kaikenmaailman kyseenalaisten maallikkosaarnaajien johdateltavaksi ja manipuloitavaksi (vrt. aiempi viittaukseni 'Führeriin' ja natsismiin.)

Hinta, jonka reformaatio maksoi siitä, että Jumalan ja ihmisen välinen kuilu syventyi pohjattomaksi (vrt. Barthin dialektinen teologia) on ollut surullinen luku kristinuskon historiassa, eivätkä siitä pelasta teologisen tieteen loistava edistyminen 1900-luvun lopulla - päinvastoin!

Mitä hyödyttää tutkia teologiaa niin sanotusti 'Jumalaa silmalläpitäen' eli uskon vahvistusta samalla etsien, jos/kun luterilaisen teologian tutkijat kuitenkin yleensä päätyvät agnostismiin tai jopa ateismiin.

Kansan parissa saatetaan kyllä uskoa ajoittain vahvasti joskin - näin oletan - hiukan epätoivoisesti (silti kyse on evankeliumista: hyvästä sanomasta) ja luultavasti myös siksi, että ollaan vailla traditionaalisen, sakramentaalisen kirkon antamaa tukea ja turvaa.

Mitä mahtavatkaan ajatella Antti Eskolan kaltaiset 'hiljaiset uskovaiset' nykyluterilaisesta viihteellis-populaarista 'idols-kirkosta', joka on alkanut 'kaupata' armoa oikein markkinatalouden kampanjatrendien tavoin?

Ehkäpä nämä nykyiset pop-papit vievät armon vielä joku päivä jopa pörssiin! Mutta silloin on jo avoimesti siirrytty kalvinistien leiriin.
Alkuperäisen kristillisen soteriologian monergistis-synergistisen pelastusopin kannalta tällainen takinkäännös on ainakin minun mielestäni törkeimmän luokan petos.

Ortodoksista kirkkoa saatetaan ivallisesti pitää taide-eliitin muoti- ja trendikirkkona mystiikkansa ja esteettisen kauneutensa sekä sakramenttiensa vuoksi, mutta ainakaan sen ei tarvitse keksiä uusia ' myyntiartikkeleita'. Ortodoksisuus on nimittäin myynyt samaa tuotetta jo lähes 2000 vuotta - samassa 'paketissa'.

Luterilaisuus sen sijaan on ollut syntymästään saakka riippuvainen 'pörssikursseista' eli muuttuvista hengellisistä ja teologisista suuntauksista, joiden indeksi on jatkuvasti painumassa miinuksen puolelle.

Onko niin, että äärimmäinen ja yksipuolinen ei-sakramentaalinen monergismi tulee ajan mittaan väistämättä hajottamaan ja hävittämään kansankirkon - lopullisesti.

November 12, 2007

Kommentteja teologiasta

Kommentteja Petri Järveläisen päreestä "Papillisia keskusteluita".
(Lisäys 12.11)
*
Järveläinen kirjoitti mm.

'Luther ei löytänyt itsestään tällaista epäitsekästä rakkauden syvyyttä. Hän koki itsensä kelvottomaksi, koska hän jäi vain viimehetken katumuksen tasolle, itsensä pelastamisen, itsekkyyden tasolle.'

RR

Mielestäni Luther on kuin onkin oikeassa. Tämä merkitsee, että ajattelussani on ehkä tapahtumassa merkittävä muutos, mitä tulee soteriologiaan.

En kuitenkaan haluaisi, että se on sovittamattomassa ristiriidassa ortodoksinen, synergistisen theosiksen kanssa.
Mutta huonolta näyttää.

Kirjoitit joskus, että (Kemppisenkin kehuma) Tuomo Mannermaa, on kirjoittanut myös luterilaisen ja ortodoksisen pelastusopin käsitysten lähentymisestä.

Miten ihmeessä sellainen lähestyminen on mahdollista, vaikken ortodoksista uskoa pelagiolaisuuden (sala-)muotona pidäkään?
Tässä tarvitaan kyllä sellaisia 'silmänkääntötemppuja', joihin itse en kykene etenkään oppimattomuuteni vuoksi.
Mutta onko Mannermaalla tarjota muutakin kuin teologisia 'temppuja' ('tricks')?

jarvelainen sanoi...
Rane

Mannermaan "löytö" tapahtui Kiovassa 1977. Sen jälkeen on paljon vettä virrannut Donissa. Mannermaa johti leikkauspisteen Lutherin lauseeseen "Kristus on uskossa läsnä". Tämä Kristuksen sisälläasuminen viittasi jumalallistumiseen luterilaisuudessa.
Mutta: luterilaisten ja ortodoksien näkemys uskosta ei ole sama. Lisäksi kasteopissa on tiettyä eroa. Ortodoksisessa sakramenttiteologiassahan Pyhän Hengen lahja annetaan erikseen kasteen jälkeen ja sitä seuraavat kuuliaisuuden työt.
Luterilaisuus taas ajattelee, että Pyhän Hengen lahjat annetaan kasteessa ja sitten vain olla möllötetään eli palataan jokapäiväisessä katumuksessa kasteen viattomuuteen.

RR

'Mannermaa johti leikkauspisteen Lutherin lauseeseen "Kristus on uskossa läsnä". Tämä Kristuksen sisälläasuminen viittasi jumalallistumiseen luterilaisuudessa.'

Kun uskomme Kristukseen, hänen armonsa - jota siis riittää ylenmäärin - on laskettavissa meille hyväksi.
Ei kuitenkaan niin, että saisimme tuon armon jotenkin omasta ansiostamme vaan Kristuksesta - siitä, että hän Mannermaan mukaan on uskossamme läsnä.

Tämä ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole Lutherin äärilinjan mukaista vaan jälkeenpäin kehiteltyä argumentointia, jotta Lutherin äärimonergismi ei vaikuttaisi täysin paradoksaaliselta, antinomiselta - jopa mielettömältä Jumalan mielivallan ilmaukselta.

Ihmisen psyykessä ei Lutherin/Melanchtonin mukaan itsekkyyden vuoksi ole edes 'paikkaa', jonne Jumala voisi armonsa asettaa niin tahtoessaan, ja jossa armo sitten alkaisi tehdä työtään Jumalan tahdosta (kuten vielä monergisti Augustinus ajatteli).

Hyväksyn Lutherin itsekkyysväittämän, mutta en hänen ajatustaan kasteessa saatavasta 'lopullisesta' armolahjasta.

Tällainen käsitys tekee uskosta ja uskon moraalista pelkän forenssisen vanhurskauttamisprosessin eli oikeudellisen päätöksen, jossa ihminen julistetaan ikäänkuin vapaaksi vailla omaa syytään, tahtoaan ja intentiotaan kääntyä Jumalan puoleen.

Väitän, että kyseinen intentio uskoon 'pyrkivällä' on. Hän nimittäin vastaa Jumalan kutsuun tuolla intentiolla.

Kaksoissidokseksi luterilainen vanhurskauttamisoppi muuttuu heti siitä hetkestä, kun ihmisen intentiolle ei anneta mitään pätevyyttä, vaikka Jumala häntä kuitenkin kutsuu.
Voit vastata kutsuun, kunhat et lähesty Jumalaa, koska et siihen kykene: voit tahtoa/haluta vain itseäsi.

Ajattelen, että Jumala kuitenkin haluaa kutsua ihmistä luokseen (muutoinhan uskolle ei todellakaan olisi mitään muuta perustetta kuin itsekkyys), mutta tämä jää täydelliseen epävarmuuteen valituksi tulemisensa suhteen, niin paljon kuin Kristuksen armoa hänelle hyväksi luettaisiinkin.

Tämä tahto/intentio, jota kutsu edellyttää, jotta ihminen siihen voisi vastata, mitätöidään forenssisessa vanhurskauttamisopissa.
En ymmärrä Lutherin ajatuksenkulun mieltä. Pahimmillaan se on lamauttava, ei suinkaan vapauttava kaksoissidos.

Toki ristin teologia on varsin näppärä vastaus Lutherin ihmisluonnon suhteen aivan ääripessimistisen monergismin ongelmaan, mutta yhä edelleen, se säilyttää 'kauhukabinettimaisen' tilan, jossa uskovan itseymmärrys ei pahimmillaan koe Jumalan tahtoa kuin mielivaltaisen despootin reaktioksi.

Eikä silloin myöskään - ainakaan johdonmukaisia ollaksemme - ole väliä tapoitko kahdeksan ihmistä vai kävitkö kirkossa joka sunnuntai.

Pikemminkin voit Paavalin tavoin kerskata heikkoudellasi ja jopa pahoilla teoillasi. Ristin teologian mukaanhan kadotetuimmat ovat lähinnä pelastusta kuten se toinen ryöväri Jeesuksen vierellä ristinpuulla.
Tosn hänenkin piti tunnustaa uskovansa, ennenkuin lupaus pelastuksesta annettiin. Toinen, joka ei uskonut joutui helvettiin sitä paikasta.
*
Jumalan tahdon välittäjiksi ovat legitimoituneet papit. Mistähän he lopulta saavat tuon valtansa? Toisilta papeilta jne. - siis institutionaalisesta suksessiota.

Eikö usko sitten voisi olla välitön suhde Jumalan ja ihmisen välillä? Ehkei, sillä kirkon ulkopuoliset, karismaattiset liikkeetkin toimivat aina vahvojen, suggestiivisten auktoriteettien inspiroimina.

Ellei sitten jotain Antti Eskolan 'hiljaista uskoa' sellaiseksi lueta.

Mutta 'hiljaisesta uskosta' uskosta, joka ei tarvitse legitimoituja auktoriteetteja Jumalan sanoman välittäjiksi, ei liene pitkä matka fideismiin, joka taas vaikuttaa aivan mahdottomalta kannalta kirkko-instituution kannalta - olipa sitten kyseessä luterilaisuus, katolisuus tai ortodoksinen usko.

Katolisuus ja ortodoksisuus ovat mm. sakramentteineen fideismin suhteen vielä suuremmassa ristiriidassa kuin luterilainen, puolisekularisoitunut ja uskontieteellistä skeptisimiä lähenevä uskon(non) tutkimus.
*
Tämän on minun(kin) dilemmani: miten olla yhtä aikaa fideisti ja arvostaa samalla etenkin sakramenttioppia ja papiston roolia sekä auktoriteettia uskon/Jumalan 'legitimoituina' välittäjinä ja edustajina.

Lisäys 12.11

jarvelainen sanoi...

Rane
Mannermaan idea on, että Kristus asuu ihmisessä (ikään kuin siellä, missä ei ole psyykkistä responssimahdollisuutta Jumalaan). Näin ihmisen mieleen syntyy usko. Mutta tämän lisäksi ihmisellä on voi olla henkilökohtainen kokemus, subjektiivinen usko, joka liittyy Kristuksessa sisälläasumiseen.

Eero Huovinen on kirjoittanut aiheeseen liittyen tutkimuksen Fides Infantium, joka rakentuu duplex iustitia -idealle.
Tuplavanhurskaus on sitä, että Pyhä Henki lahjoittaa uskon, johon subjektiivinen usko vastaa. Sinänsä idea ei ehkä auta paljon pidemmälle ongelmassa, jota kuvaat. Puhtaasti forenssisena oikeustoimena vanhurskauttamista kuvataan luterilaisten Tunnustuskirjojen nuorimmassa osassa, Sovinnonkaavassa.