Teologinen kommentti Calvinista Kafkaan

Onko Kafka sittenkin lopullinen ja 'oikea' totuus Calvinistä ja äärimonergismista?

*

Kommentti Ironmistressille hänen päreessään Päivän sarkasmi.

*

Rauno, voi[n] olla [‘Suomen aggressiivisin buddhalainen’], mutta vielä pateettisempaa on olla ateisti ja ihquttaa islamia.
*

Tarkoitettiinko tässä minua? No ainakaan minä en ole uskovaista näyttelevä buddhalainen kulttuurirasisti. En teeskentele uskovani, jos en usko [mitä usko sitten perimmältään onkaan, en tiedä]. Silti en koskaan ole kieltänyt [päinvastoin], etteikö uskonnolla voisi olla myös vahva positiivinen merkitys yksilöiden ja yhteisöjen elämässä. Sitäpaitsi teologiset ongelmat ovat olleet filosofisesti tärkeitä ajatteluni kehkeytymisen kannalta [PS 1].

Jos tässä nyt minua tarkoitettiin, niin en todellakaan ihquta islamia. Kiellän sinua enää jauhamasta blogissasi tuota vääristeltyä shittiä minun islam-hypetyksestäni. Suhtaudun islamiin kriittisesti, mutta en kulttuurirasistisesti niinkuin sinä. 

Mutta ainakaan ääri-Islam [tai välttämättä edes koko islam] ei ole ‘oikean’ monergistisen kristinuskon tavoin armon ja rakkauden uskonto vaan kunnian ja vallan teologiaa [PS. 2; PS. 3]. 

Kunniaa ja valtaa edustaa, IM, myös sinun harhaoppinen buddhalaisuutesi. En ymmärrä, miten ylipäätään kehtaat väittää olevasi buddhalainen militaristisine ‘si vis pacem, para bellum’-aatteinesi. Mitä tekemistä Clausewitzilla ja Machiavellilla on buddhalaisuuden kanssa? Haloo!

*

PS 1

Filosofiani päälinjat ovat tiivistettynä: a) ontologinen antirealismi ~ tietoisuutta ja maailmaa ei voi erottaa toisistaan ilman ‘tieteellistä’ väkivaltaa, b) terveen järjen tieto-oppi ~ välitöntä ja luonnollista tietoa voi olla vain tuttuuden kautta; kaikki muu tieto tieteellis-teoreettisesti konstruoitua, c) minimalistinen velvollisuusetiikka ~ ‘olkaa kilttejä toisillenne, muuten voitte tehdä, mitä haluatte’; mitään sisällöllisesti absoluuttista [esim. kristinusko] tai muodollisesti universaalia [Kant] etiikkaa ei ole, mutta silti ihmisillä on luontainen moraalitaju, jonka ymmärtäminen vaatii kuitenkin kasvatusta ja ehkä muutakin harjoitusta.

*

PS. 2

1

Kunnian ja vallan teologiaa löytyy myös eräistä kristinuskon harhaoppisiksi luokiteltavista dogmi-tulkinnoista: etenkin lakimies Calvinin loogisesti tarkka mutta seurauksiltaan kafkamainen oppi [juristi teologina on pahimmillaan katastrofi teologian kannalta], joka pysyy kasassa vain pelagiolaisuuden avulla [kyseessä on kristillisen teologian moraalinen romahdus ja pohjanoteeraus].

Voin ymmärtää [samalla tuomiten] statuksen tavoittelun pelastusopillisen hyväksyttävyyden [jonka alkuperäinen predestinaatio-oppi tekee mahdottomaksi] psyykkiseksi selviytymisstrategiaksi, jonka tarkoitus estää hulluksi tuleminen ja mahdollistaa hyvä elämä loogisesti johdonmukaisessa mutta ihmisen psykologisen kesto- ja sietokyvyn suhteen mahdottomaksi rakennetussa uskon järjestelmässä.

Miten voisikaan noudattaa oppia, joka tuomitsee kaikki jo etukäteen. Kyseessähän on eettinen helvetti jo maan päällä pelkästään predestinaation vuoksi. Koska ennaltamäärääminen tuhoaa kaikki moraaliset insentiivit, on moraalisen laissez fairen välttämiseksi opittava valehtelemaan itselleen ja muille, että hyvät teot johtavat pelastukseen todennäköisemmin kuin pahat.

Väite on paitsi induktiivinen yleistys eikä deduktiivisesti tosi/mahdollinen [koska predestinaatio-oppi] myös teologinen kaksoisstandardi, jota siis pidän katastrofina kristinuskon kannalta. Ei kuitenkaan mikään ihme, että tällainen suuntaus menestyy etenkin angloamerikkalaisessa kapitalismissa, joka on kiiltävien narratiivien ja spektaakkeleiden draama ja kuin kirjoitettu milttonfriidmaneille, jotka sisimmältään paljastuvat aina Othellon Jagon kaltaisiksi saatanoiksi.

Franz Kafka oli paljon rehellisempi ja syvällisempi 'monergisti' [sui generis] kuin angloamerikkalaisen tekopyhyyden isä Jean Calvin ikinä.

*

2

Pelastusopillisiin ratkaisuihin on tietysti ei pakko vaan pikemminkin järkevää ja luonnollista jättää synergististä ‘pelivaraa’, koska ihmisluonto pyrkii aina eteenpäin, parempaan ja täydellisempään, mutta se, joka haluaa tehdä pelastuksesta pelkästään pelagiolaisen ‘eliittikisan’ ei ole ymmärtänyt ainakaan kristinuskon perustasta juuri mitään. 

Pelagiolaisuus ei ole kristinuskoa. Kukaan ei kristinuskossa voi itse pelastaa itseään.

Sanonpa nyt suoraan, että kalvinismin ongelmaa vasten tarkasteltuna buddhalaisuuden ‘myötätunto-oppi’ haiskahtaa minusta joskus elitistiseltä ja jopa egoistiselta, koska omaa karmaansahan se buddhalainen yrittää parantaa olemalla myötätuntoinen toisia ihmisiä kohtaan. Höh. Sanokoon sitten suoraan, että autan sinua, koska häivytän sillä pahaa karmaani. Sinulla on väliä vain välineenä minun pelastusprojektissani.

Tämä oli minulta ilkeästi ja provosoivasti sanottu, mutta haluan näin korostaa, että myös buddhalaisuuden vaikein ongelma löytyy vilpittömän ja pyyteettömän  motivaation harmaalta alueelta. Miten voin olla vilpittömästi myötätuntoinen lähimmäistäni [jota en ole velvoitettu enkä motivoitunut auttamaan] kohtaan, jos olen ajamassa vain omaa pelastustani? Vastaus. En mitenkään.

Augustinuksen ja Lutherin pessimismi, mitä tulee ihmisen kykyyn toimia pyyteettömästi tai edes altruistisesti ja tästä pessimismistä nouseva pelagiolaisuuden kritiikki puree ainakin osittain myös buddhalaisuuteen. 
Mutta - buddhalainen on suhteessa Akuun ja Maraan oikeammassa sen suhteen, ettei hän kuvittelekaan, että voisimme olla täysin pyyteettömiä. Jokainen kulkee vain oman tiensä [mestarinsa opastuksella] yrittäen saavuttaa epäitsekkään asenteen ihmisiin. Ja hän saattaa pikku hiljaa myös päästä yhä lähemmäs tavoitettaan, jos vain vakaasti yrittää.

Siinä sitä on tekemistä jokaisella. Ironmistressillä ehkä eniten ; \].

*

PS. 3

Joku [esim. Finnsanity] sanoo välittömästi, että armon ja rakkauden ‘uusissa vaatteissa’ myös kristillinen kirkko edustaa vallan ja kunnian teologiaa. Pitää paikkansa, mutta haluan tässä korostaa etenkin alkuperäisen kristillisyyden teologiaa ja etiikkaa [Paavalia, joka tosin oli väistämättä rakentamassa kristinuskoa myös instituutiona], en kristinuskon instituutiorakennetta ja suhdetta yhteiskunnalliseen valtaan, joka on kunniakas mutta surullinen ja verinen kertomus. 

Lukekaa Dostojevskin Suurinkvisiittori – lukekaa tai ajatelkaa sitä säännöllisesti uudelleen, niin – jos ette välttämättä täysin ymmärräkään sen ideaa, niin ainakin muistatte silloin, miten vaikea ongelma Jeesus oli paitsi juutalaisille myös itse kristilliselle kirkolle – ja miten vaikea ongelma Jeesuksen vapaus ja lähimmäisenrakkaus lopulta on kaikille yhteiskunnille ja eettisille ajatusjärjestelmille. 

Pilkkaa tehden mutta silti vilpittömästi Nietzsche antoi Jeesukselle korkeimman arvonimen, jolla hän jotain ihmistä saattoi nimittää: ‘vapaa henki’.

*

http://takkirauta.blogspot.fi/2012/08/paivan-sarkasmi_24.html

http://vorige.nrc.nl/article2127701.ece

http://www.zwoje-scrolls.com/kafka-ploski/index.html