Sota ja rauha

Kuva: Sota on tullut jäädäkseen
1
Kysymys pasifisteille: Meneekö rauha oikeudenmukaisuuden edelle lainsäädännön raison d'être'nä? Vai onko pikemminkin niin, että nimenomaan rauhantila mahdollistaa oikeudenmukaisuuden toteutumisen?

Näin saattaa hyvinkin olla, mutta silti kyseessä on välttämätön, ei riittävä edellytys oikeudenmukaisuudelle, koska emme pysty enää määrittelemään yksiselitteisesti ja yksimielisesti sitä, mikä/mitä on rauha.

Esimerkkinä Gaza. Israelilaiset sanovat olevansa sotatilassa Hamasin kanssa ja ovat pakottamalla tehneet Gazasta keskitysleirin toimien Välimeren pohjukan kansainvälisinä maa- ja meripoliiseina varustautuen sota-aluksilla, taisteluhelikoptereilla ja automaattiaseilla jopa linkkuveitsiä vastaan (toki linkkuveitselläkin pystyy tappamaan israelilaisen), jotta välttäisivät palestiinalaisterroristien hyökkäyksen eli avoimen sotatilan.

Entä onko Gaza esimerkki sotatilasta vai rauhantilasta (jota ylläpidetään poikkeuslailla kuten aikoinaan natsi-Saksaa tai nykyään Berlusconin Italiaa)? Onko pasifistin mielestä parempi, että vallitsee edes poikkeustilajulistuksen kautta pakotettu/ylläpidetty 'rauha', koska se kuitenkin lopulta muka aina antaa oikeudenmukaisuudelle edes mahdollisuuden toteutua?

On myös syytä muistaa keskustelu siitä, tulkitaanko esim. Suomen osallistuminen Afganistanin 'rauhanoperaatioon' sodankäynniksi vai onko se yksinomaan rauhaan pakottavaa humanitaaris-kansainvälistä toimintaa. Käytännössähän, ainakin pakon edessä, joudutaan käyttämään aseita itsepuolustukseksi, mutta hyökkäykseen ei osallistuta.

YK:n määritelmien ja myös Suomen presidentin (ylipäätään lain) mukaan Suomi ei käy sotaa Afganistanissa. Presidentin mielestä toimintamne tosin vaikuttaa aika ajoin sodalta, mutta ei ole sitä. Pitäisikö tällaisen vastauksen jälkeen itkeä vai nauraa? Ei tietenkään sen vuoksi, että Tarja Halonen olisi typerys vaan siksi, että tästä asiasta ei yksinkertaisesti vallitse sellaista yksimielisyyttä, jonka yksinkertainen (vastakohtana kasinaismoralistiselle saivartelulle) todellisuuden 'nahoissaan kokeva' terve järki, ei siis ainoastaan lakimies tai poliitikko, voisi hyväksyä.

Aloitteentekijä eli USA (vai pitääkö meidän yhä sitkeästi ja täysin liioitellusti syyttää Osama Bin Ladenia Afganistanin sodan aloittajaksi?) on tietysti avoimessa hyökkäyssodassa talebanien kanssa. Mutta eikö myös se, joka virallisiin sotatoimiin osallistumatta joko auttaa hyökkääjää tai aktiivisesti vastustaa vihollista osallistu aina ja väistämättä myös itse sotaan? Vai oliko Ranskan vastarintaliikkeenkin käymä taistelu natsimiehittäjiä vastaan vain eräänlaista leikki-sotaa? - (Entä II maailmansodan aikainen Ruotsi: ks. PS.).

Entä osallistuiko Gazaan matkalla ollut 'laivasto' sotaan, kun se halusi tukea humanitaarisesti (tosin yrittäen samalla tuoda Gazaan Israelin kieltämää, humanitaariseksi naamioitua bunkkeri-sementtiä) Hamasin hallinnoimia palestiinalaisia? Tämä kysymys asetetaan siis sitä realiteettia vasten, että Israel on sodassa terrorijärjestö(?) Hamasin kanssa.

Omasta mielestäni Gaza on poikkeustilarauhan nimissä ylläpidetty keskitysleiri eli - kuten termi poikkeustilakin jo vihjaa - tila, jossa lain voimassaolo on pidätetty toistaiseksi. Käytännössä kyse on kuitenkin sodasta, ja kaikki avunanto Israelin viholliselle on siten sotaan osallistumista. Ainakin Israelin päätöksen/lain mukaan.

Sodankäynnin luonne on kuitenkin ylipäätään muuttunut radikaalisti 1900-luvulla. Sodankäynti on nimittäin menettänyt lähes kaikki perinteiset sääntönsä, joita vielä Ranskan-Saksan sodan Sedanin taistelussa 1870 pääosin noudatettiin - lukuunottamatta joitain ensimmäisiä (saksalaisten jyrkästi paheksumia) ranskalaisia sissiryhmiä sekä myös yhtä ensimmäisistä kaupunkisotataisteluista. Sedania ja Ranskan-Saksan sotaa pidetäänkin vedenjakajana vanhan ja nykyaikaisen sodankäynnin välillä.

I800-luvun lopun guerilloista eli sissisodan pioneereista on edetty keskitysleirien kautta sodankäynnin laajenemiseen niin, että sota koskettaa nykyään enemmän siviilejä kuin itse sotilaita. - Tulevaisuuden tai ollakseni tarkempi - nykyisimmän ajan sotaa käydään yhä suuremmaksi kasvavia maahanmuuttajien 'laumoja' vastaan. 

Tällaisesta sodasta Gaza ja Berlusconin katepillareilla sekä armeijan avulla toimiva maahanmuuttopolitiikka ovat malliesimerkkejä, samoin kaupunkislummit - nuo kapitalismin yhä paisuvat 'jätökset', joita sekä Matrix-Wahlroos että minä emme voi sietää - tosin täysin eri syistä.

Kolmas esimerkki on tietenkin koko urbaani-kapitalistinen systeemi, jossa kauhea saattaa jo olla tapahtumassa: ihmiset alkavat lopullisesti hallinnoida itse itseään - eikä suinkaan kantilaisen etiikan hengessä, noudattaen itse itselleen asettamaansa eettistä lakia, vaan imitoiden kapitalistisen vaihto- ja fantasiamyllyn heille syöttämiä identiteettejä/imagoja, joiden he harhaisesti kuvittelevat olevan vapaasti valittavissa (siis itse itselle asetettuja ihanteita).

Kyse on toisin sanoen itsensä lähes spontaaniksi muuttuneesta alistamisesta normalisoivan markkinakoneiston osaksi. Ja koska tätä epävapautta kuvaamaan ei ole enää mitään käsitteitä eikä siten myöskään mitään rationaalisia kokemuksia (identiteetti-fantasiat ja kaiken maailman newage-uskonnot nimittäin toimivat aina jo sisäistetyn rahavallan välineinä), sitä vastaan ei ymmärretä asettua.

George Orwellin antiutopia 1984 toteutuu tällä tavoin uudessa mutta vähintäinkin yhtä karmeassa muodossa kuin, minkä alkuperäinen, totalitarismia kritisoinut kirja esitti. Mutta kuten 1984:ssä myös tässä paraikaa toteutuvassa antiutopiassa vapaus on orjuutta ja totuus valhetta.

Ja jotta apokalypsini olisi täydellinen: myös uudessa antiutopiassa syödään miljardeja kiloja laillistettua 'onnellisuus-viagraa' vuosittain - aivan kuten napsittiin soma'a Aldous Huxleyn Uudessa uljaassa maailmassa.

Ei siis hätää, sillä  kaikki on hyvin. - - Mutta sinä et voi enää tietää edes sitä, onko kaikki hyvin vai ei, koska sinulta puuttuu käsitteet ymmärtää tätä maailmaa. Sinä enää vain olet, yrität järjestää elantosi, kulutat ja nautit, nautit, nautit ad inf...

2
Poikkeustilan käsitettä hieman Agambeniakin radikaalimmin laajentaen voisin jopa väittää, että wahlroosilainen ultraliberalistinen talouspolitiikka on myös yhtä kuin poikkeustila, jossa universaalin oikeudenmukaisuuden voimassaolo on toistaiseksi (käytännössä aina) pidätetty.

Kyseessä on rauhaksi mystifioitu (poikkeus-)tila eli markkinaliberalistinen keskitysleiri (vankeinaan halpakoneen osiksi reifikoidut työläiset, tietyt maahanmuuttajaryhmät, pakolaiset, slummien asukkaat sekä ylipäätään kaikki köyhät ja kurjat) ja sen vartijat (eli Pääoma Matrix-elokuvasta tuttuine, ihmisistä energiaa imevine wahlroos-robotteineen), jonka strategiana toimii rahavallan köyhät kyykkyyn-ohjeistus (strategia ei ole edes utilitarismia vaan perimmältään psykologisen egoismin laajennettu versio eikä siis moraalia (velvollisuusetiikka, hyve-etiikka) lainkaan.

PS.
Entä Ruotsi, joka käveli kuin nuoralla yrittäessään pitää itsensä erossa avoimesta sodasta 1939-45?

Vakavimman myönnytyksen natseille Ruotsi teki myymällä Saksaan massiivisia määriä rautamalmia etenkin sodan alkuvuosina. Saksan aseteollisuus (joka turvasi sotamenestyksen niin kauan kuin sitä kesti) oli paljossa riippuvainen tästä kaupasta. Arvokkaimpana eli poliittisena palkkiona malmista Ruotsia ei yritetty miehittää, mutta kauttakulkuoikeuden se joutui saksalaisille joukoille myöntämään.

Ruotsi ei siis näin ollen muka osallistunut sotaan vaan oli puolueeton? Ei vaikka nimenomaan rautamalmin myynnin on täytynyt aivan varmasti vahvistaa merkittävästi Saksan sotavoimaa ja pitkittää Saksan vastarintaa Euroopassa kuukausilla - ehkä jopa vuodella?

Hmm - - hyvin junailtu svenssonit, mutta ette te mitään puolueettomia olleet!
*
'Ruotsi toimitti natsi-Saksalle runsaasti mm. rautamalmia, kuulalaakereita ja muita konepajatuotteita pitäen yllä natsi-Saksan sodankäyntikykyä ja siten välillisesti pidentäen toista maailmansotaa. Pitkittyvässä sodassa kuolee lisää ihmisiä; Euroopassa toisessa maailmansodassa kuoli kaikkiaan yli 20 miljoonaa ihmistä. Moniko heistä kuoli Ruotsin hallituksen malmin- ja muun sotatarvikemyynnin aiheuttaman sodan pidennyksen seurauksena? Fritz, Martin. Swedish iron ore and German steel, 1939-1940. Scandinavian Economic History Review 21, no.2: 133-144. 1985.' - http://www.helsinki.fi/~pjojala/Maanpuolustusvelvollisuus.htm
http://keskustelu.suomi24.fi/node/3007682
http://uncivilsociety.org/2007/10/our-world-at-war.html
http://en.wikipedia.org/wiki/Guerrilla_warfare

Yksi ei valehtele ja sen vuoksi hänellä on hyvä omatunto

Iloista antajaa Jumala rakastaa

Yksi ei piilotellut eväitään. Yksi ei piilotellut mahdollisuuksiaan. Yksi ei halunnut nauttia hyvästään itsekkäästi. Tuo yksi ansaitsi ihmeen. Raamattu puhuu iloisesta antajasta, jota Jumala rakastaa. Ja Jeesus itse kehotti ”Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa”.

Mitä varten meille on annettu ja annetaan? Siksi, että me antaisimme sen eteenpäin yhteiseksi hyödyksi. Toisia varten. Tämä poika jos kuka on seurakuntanuori, joka näyttää esimerkkiä meille vanhemmille.

Pojan eväät viisi leipää ja kaksi kalaa maksaisivat ehkä 11 euroa. 11 euron arvoisesta yhdelle perheelle tarkoitetusta ateriasta tuli siis yli tuhannen perheen ateria Jeesuksen siunaamana ja jakamana. Uskomaton korkotuotto siis! Ja onhan meidän laskettava vielä koronkorkoa päälle eli ne kaksitoista täyttä korillista leivänpalasia, joista sai syödäkseen vielä moni nälkäinen myöhemmin.
*
Kaupankäynti on rauhan paras tekijä. Kun käydään kauppaa, käydään vähemmän sotaa. Lauri Kivinen

Muistakaa tämä: joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää. Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa. Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää. (Kor. 9)
*
Yleen siirtyvä Kivinen puolustautuu aktivistien syytöksiltä

*

http://www.nokiasiemensnetworks.com/events/mobile-world-congress-2010/speakers/Lauri-Kivinen

Diogeneen matka netin ihmeelliseen maailmaan

(Kielimafian yövalvoja ilmaisi tyytyväisyytensä aihevalintaani ja sen näppärään käsittelyyn - myös tiedollisella tasolla. Kiitän itseä..- siis häntä klo: joskus aamuyöllä.)
I
Törmäsin matkallani portinvartijaan.
*
Tämä blogi on vain kutsuttujen lukijoiden käytettävissä http://hotanenkale.blogspot.com/

Näyttää siltä, että sinua ei ole kutsuttu lukemaan tätä blogia. Jos arvelet, että on tapahtunut virhe, ota yhteyttä blogin kirjoittajaan ja pyydä kutsu.

Olet kirjautunut sisään nimellä rauno.rasanen@pp8.inet.fi
*
Vastaan esitettyyn arveluun. Mitään virhettä ei ole tapahtunut. Kaikki on juuri niinkuin sen pitääkin olla. Tosiasia - ja niistähän meidän ei tarvitse vaieta, jos ne ilmaisevat nimenomaan pelkän kuvailevan, siis deskriptiivisen, tosiasian, jolla ei ole mitään preskriptiivistä, käskevää tai normatiivisesti määrittelevää luonnetta - on tässä tapauksessa kuitenkin se - ehkä valitettavasti, ehkä ei, että noin 9 kuukautta sitten minut olisi kutsuttu automaattisesti lukemaan tätä kyseistä blogia.

Näin muuttuu maailma Eskoseni. Näin muuttuvat konstellaatiot ihmissuhteissa. Ja yhä edelleen joillain - viisaina ja tietävinä itseään pitävillä, on otsaa väittää, että tässä maailmassa asiat kiistelevät keskenään - eivät suinkaan ihmiset. Ja että ad hominem-päättely on päättelyistä alkeellisinta, pahamaineisinta ja rasistisinta.

Voi veikkoset - minä olen joko ymmärtänyt kaiken väärin tai sitten minulle on valehdeltu systemaattisesti sekä tieteenfilosofian että logiikan ja retoriikan opinnoissani.

Asia on nimittäin - mitä minun vajavaiseen havaintokykyyni ja ymmärrykseeni on luottaminen - ollut ja on edelleen liian monta kertaa juuri päinvastoin, jotta enää suhtautuisin vakavasti niihin ihmisiin, jotka eivät näe ihmisten välisiä ja keskinäisiä valta- ja arvovaltaristiriitoja niin sanottujen asiakysymysten taustalla - jopa kaikkien ajattelujärjestelmien (kielipelien, diskurssien jne.) perimmäisinä primus motoreina, joiden energeettinen ja intressisidonnainen voima pitää poliittisen ja ylipäätään ihnhimillisen keskustelun pyörät pyörimässä ja konfliktit elävinä.

Mitään virhettä ei siis ole tapahtunut. Mutta kysymys ei ole siitä, että tosiasiat - tässä blogitekstit, niiden taso tai vastaavat, ikäänkuin objektiiviset, tekijät olisivat määrittämässä sitä, onko kutsun suhteen tapahtunut jokin niin sanottu virhe vai ei, koska sitä ei ole lähetetty automaattisesti.

Kyse on puhtaasti arvovaltakiistoista, joiden rinnalla kaikki kirjoittamiseen liittyvät sisällölliset ja tyyllilliset arvot osoittautu(i)vat toissijaisiksi.

Ja siihen on tyytyminen etenkin - mutta vain silloin, kun tajuaa, että kannattaa tyytyä mieluummin huonoon rauhaan kuin inspiroivaan sotaan (pun intended).

II
Odotan mielenkiinnolla, milloin joku sosiologian, sosiaalipsykologian, väestötieteen tai ylipäätään kulttuuriantropologian tutkija tarttuu aiheeseen oikein laajamittaisesti ja ryhtyy tutkimaan, minkälaisia yhteisen intressipiirin jakavia (ja tällä tavoin 'ei-paikallisesti paikallisia') pienyhteisöjä yhä pluralisoituvassa Blogistan-nimisessä fiktiivis-globaalisessa kommunikaatioverkostossa on jo syntynyt ja koko ajan syntyy tulevaisuudessa.

Näyttäisi siltä, että noiden ei-paikallisesti sitoutumattomien intressipiirien tai intressiyhteisöjen määrä lisääntyisi koko ajan valtavasti niiden jäseniä yhdistävien tekijöiden ollessa entistä ohuempia. Tämän voi päätellä tilastollisesti jo siitä, että blogien lisääntyessä yhden blogin lukijakunta tulee yleensä aina olemaan hieman pienempi kuin esimerkiksi vuosi pari sitten perustettujen blogien.

Blogeista - 'blogiperheistä tai -klaaneista' tulee eräänlaisia 'deleuze-maffesolimaisia', nomadimaisia mutta samalla vuorovaikutuksellisia uusyhteisöjä (neotribalism), jotka toimivat toisaalta hyvin itsenäisesti ja avoimesti, toisaalta myös hyvin eristäytyneesti.

Toisaalta on muutamia eli hyvin harvoja yksittäisiä blogeja, joiden lukijamäärä on valtava, joskin tuo lukijahuippu on aina hyvin kapea, jolloin esimerkiksi 100 tilatuimman ja luetuimman blogin jälkeen tapahtuu valtava hajaannus, jonka tunnusmerkkinä on siis etenkin tuo lukijakunnan radikaali pieneneminen, vaikka itse aihepiirit eivät välttämättä muuttuisi suppeammiksi.

Juuri luetuimpien blogien joukosta saattaa löytyä joitain Blogistanin 'tähtiä' kuten vaikka Jukka Kemppinen, mutta missä määrin blogeja luetaan nimenomaan sen kirjoittajan saaman henkilökohtaisen, persoonallisen statuksen perusteella - siis hänen kirjallisen tai käsittelemäänsä teemaan liittyvän kiinnostavuutensa vuoksi?

Hypoteettisena väitteenä esittäisin tiivistetysti, että samalla, kun melkein kaikkia kirjoittajia yhdistävät nykyään tietyt ympäristön muutokseen, teknologiaan sekä tätä kautta yleisesti ottaen poliittiseen päätöksentekoon liittyvät ongelmat, niin samalla ne erilaiset pienyhteisöt, jotka ovat jatkuvasti yhä nopeutuvassa syntymisen tilassa (en kutsu tätä prosessia monien evoluutiobiologien tavoin memeettiseksi, koska pärjään (toistaiseksi) aivan hyvin muillakin käsitteillä ;), kiinnittyvät toisiinsa mitä merkillisimpien kiinnostuksen kohteitten perusteella - olipa siten kyseessä vaikka pitsinnypläys, tiibettiläinen ruokakulttuuri, vanhat moottoripyörät, mausteet, postimerkit, eri aikakausien alusvaatetus, lukemattomat, kummalliset harrastukset jne. jne.).

Virtuaalimaailma tulee olemaan se maailma, jossa ihmiset jo nykyään ensimmäiseksi kohtaavat toisensa, ja jonka perusteella heidän ystävyyssuhteensa ja ystäväpiirinsä tulee muodostumaan ainakin niiltä osin kuin ollaan ja eletään saman kielialueen ja osoittain maantieteellisten mahdollisuuksien rajamaastossa ja sen sisällä.

Tietenkään nämä edellytykset eivät pitemmän päälle rajoita enää juuri ketään (paitsi köyhimpiä kuten aina), mutta käytänkin nyt esimerkkilähtökohtana pientä Suomeamme.

Netti antaa ennenäkemättömät mahdollisuudet luoda kontakteja, ja koska liikkuvuusmahdollisuudet lisääntyvät, myös ainakin tapaamismahdollisuuksien todennäköisyys lisääntyy aivan toisessa mittaluokassa kuin pelkän lankapuhelimen aikoina.

Tietenkin myös sellaisessa yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kontakteihin esimerkiksi skypen ja tulevan 'näköpuhelimen' kautta vähentää pelkän sähköpostin ja kännykän varaan rakentuvien ensitapaamisten 'riskejä' - mikäli käytän oikeaa termiä, tulee olemaan ihmisiä, jotka lopulta asuvat - Diogeneen tavoin - mieluummin siellä omassa tynnyrissään - omassa turvallisessa kaksiossaan.

Tosin heilläkin on kohta kaikilla käytössään läppäri uusimpine tekniikoineen, mutta heidän asennoitumisensa ulkomaailmaan ja etenkin siihen valtavaan ylitarjontaan, jonka netin ihmissuhde- ynnä muut markkinat mahdollistavat, ei - tästä olen melkein varma - juuri paljonkaan muutu siitä, mitä se on ollut jo aikojen alusta eli sanokaamme antiikin kyynikoista lähtien.

Diogeneen tavoin he pysyttelevät tarkkailijoina ja käyttävät nettiä hieman kuin tekisivät retkiä ihmiseläintarhaan, jonka blogit, face-bookit sun muut kommunikaatio- ja kontaktipalstat mahdollistavat.

Siinä missä antiikin kyynikoita tai kristillisiä askeetteja ja pylväspyhimyksiä tultiin kaukaakin katselemaan kuin kummajaisia ikään, siinä nämä nykyajan kyynikot siis katselevat tämän maailman menoa - toisaalta samaan tapaan kun aiemmatkin 'kollegansa'- ironisen ja moralisoivan etäisyyden päästä.

Heille ei todellakaan muodostu ongelmaksi, onko heitä kutsuttu jonnekin partyyn, biletyksiin tai seuroihin vai ei. He kyllä löytävät 'arvoistaan' seuraa aina. Jos ei muualta ja muuten niin vaikkapa kirjoittamalla itselleen. Purkamalla omaa päätään tekstikokeiluihinsa ja ajatellen vähän samaan tapaan kuin heitä sinänsä huomattavan paljon sosiaalisempi pyhä Augustinus, että totuus (Jumala) on meidän sydämessämme - ei ole tarvis matkustaa mihinkään pidemmälle sen/Hänet löytääkseen.

Tuohon voin - näin nettiajan Diogeneksena, jolle hyve löytyy vain ihmisen omasta sisimmästä (ja Toiseen kohdistuvasta fantasiasta) lisätä vain, että tietokone ja nettikin on tuon Augustinuksen ajatuksen mielessä pitäen yhä edelleen pelkkä väline.

Ja vastoin Marshall McLuhania väitän ihan pokkana, että juuri tässä mielessä väline ei ole eikä tule koskaan olemaankaan viesti - ei ainakaan filosofille ja 'kunnon' teologille, joka ei tee Jumalastaan Idolia - siis palvonnan 'välinettä'.

Totuus on tässä ja nyt. Aina.
*
http://www.kookas.fi/articles/read/5839

http://www.bmacewen.com/blog/archives/about_the_site/
https://www.blogger.com/blogin.g?blogspotURL=http%3A%2F%2Fhotanenkale.blogspot.com%2F2008%2F05%2Fuusi-osoite.html

Konfliktin tällä puolen

(Kielimafian kanssa keskustellaan intensiivisesti auktoriteettiongelmasta - klo:21.05)

Kirjoitettu kommentiksi mm. sapiirille edellisessä päreessäni Keskiviivan toisella puolen, ajaen yötä vastaan, tulijoiden kaistalla taas.

*
sapiiri kirjoitti:
'missa suoritit siviilipalveluksesi'

RR
Olen totaalikieltäytyjä syistä, jotka johtuivat niin sanotusta 'hulluudestastani'.

Mutta tästä diagnoosista ja tilanteesta on aikaa jo noin 30-vuotta. Hulluus ei kuitenkaan liene hellittänyt...
*
Silti olen jo lähes 10 vuotta ollut sitä mieltä, että jos olisin nyt 25:n ikäinen, niin luultavasti menisin suorittamaan asepalveluksen vapaaehtoisesti - tällä järjellä ja elämänkokemuksella.

Ottaisin ns. havainnoivana osallistujana selvää siitä, mikä paikka armeija oikein on - kaikessa idioottimaisuudessaan ja/tai opettavaisuudessaan, mitä ryhmissä toimimiseen tulee.
Tosin monet armeijan käyneet väittävät, ettei ko. paikassa opi kunnolla muuta kuin lintsaamaan. Tämä oli myös nuorempien veljieni mielipide.
*
Oma - peräti viikon kestänyt asepalveluni sai minut aikoinaan entistä enemmän vihaamaan ainakin kaikkia sotilasauktoriteetteja. Mutta nyt siis katselen tilannetta hieman toisin.

Paradoksaalista vain, että olen vielä vähemmän idealisti nyt kuin olin silloin. Toisaalta vallan ja organisoinnin psykologia on kiinnostanut aina.
*
Vallankumousta (utooppis-käsitteellinen projekti, joka ei tietysti milloinkaan voi toteutua kirjaimellisesti) eivät tee suinkaan kiltit kommuunieläjät, joita kyllä arvostan yksittäisinä elämäntapaintiaaneina, joiden sosiaalinen omatunto sykkii syvästi joskin voimattomasti rakenteellisen väkivallan voimia vastaan.

Syvältä vaikuttavan vallankumouksen manifestoimiseen uskaltautuvat vasta ne, jotka ovat sen puolesta valmiita uhraamaan sekä oman että muiden hengen: - siis esimerkiksi kaikki isänmaallis-konservatiiviset nationalisti-öykkärit tai terrorismia preferoivat anarkisti-fundamentalistit.

Psykologisesti nämä kaksi näennäisesti vastakkaista linjaa toimivat saman motivaatiodynamiikan pohjalta, vaikka ovat valmiita tuomitsemaan toistensa aatteellis-ideologiset periaatteet koska tahansa sijoittamalla ne hyvä/paha-akselille.

Mutta 3 miljardia köyhyysrajalla tai sen alapuolella elävää ihmistä riittää todisteeksi siitä, että kaiken maailman Nenäpäivät ovat yhtä 'nenättömiä' projekteja maailman epäoikeudenmukaisuutta vastaan kuin mikä tahansa demokratiaksi naamioitunut plutokraattis-monetaristinen projekti, jonka lähtökohtaa ei milloinkaan sanota ääneen.

Toisin sanoen: vain murto-osa maailman väestöstä voi saavuttaa länsimaisella asteikolla siedettävän elintason: loput yritetään pitää hiljaa hyväntekeväisyydellä, aseilla ja talouspoliittisilla pakotteilla.

Todellinen, rakenteellisen muutoksen läpivientiyritys tai sen estäminen (nämä kaksi täydentävät toisiaan eli ovat yhtäaikaisesti ikäänkuin toistensa edellytyksiä ja seurauksia) on siis väistämättä aina väkivaltainen projekti - sekä konservatiivisen säilyttämisen että fundamentaalis-anarkistisen destruktionkin kategorioissa.
*
Edellinen ei tarkoita, että konfliktiin tulisi muka tietoisesti aina pyrkiä. Sehän on vallitseva olotila jo muutenkin. Sitäpaitsi kukaan ei nimenomaisesti halua konfliktia, mutta kaikki sen toteutumista ovat ainakin epäsuorasti edesauttamassa.

Conflict on kaiken alku (ja ehkä myös loppu). Polemos pater panton: sota on kaiken isä, kirjoitti jo Herakleitos.

Tehdäkseni ongelman vielä vaikeammaksi ja merkillisemmäksi, painotan, että pahin asia maailmassa on 'huono sota', jota ei ole koskaan kyetty lopettamaan ja sovittelemaan kunnolla, kun taas paras asia maailmassa sen sijaan on 'hyvä sota', jonka rauhaneuvottelut on hoidettu todella hyvin.

Siinä hieman pohtimista kaikenmaailman aktivisteille - varsinkin sekä sodan- että rauhanlietsojille.
*
Joku sanoo nyt, että paras asia maailmassa on täydellinen rauha, mutta sellainen kaiken ennalleenpalauttaminen/sovitus on tosiaan vähän samaa kuin väittäisi jopa itse Saatanankin (konfliktin personifikaation) pelastuvan viimeisellä tuomiolla (Irenaeus, Origenes).

Sillä jos jotain tässä maailmassa voi väittää pysyväksi, niin se on pahe/synti.

Olkoon siis Martti Ahtisaari idolimme.
*
http://fi.wikipedia.org/wiki/World_in_Conflict
newresolutionmediation.blogspot.com/2008/02/g....
plaza.fi/edome/uutiset/world-in-conflict-naks....
no/go/graphic/causual_pathway_of_conflict_over_resources

http://www.newadvent.org/cathen/08130b.htm

Ylevää kauhua, kaunista kuolemaa, kuiskattuja huutoja

Kirjoitettu kommentiksi Aika ja minä-blogin päreeseen Raakakypsytys (20.1). Ei suositella humanisteille.

Timo kirjoitti

Mutta entä jos romanttisen viihteen kuluttajat näkevät rakkauden jotenkin samalla tavoin kuin väkivaltaviihteen kuluttajat sodan?

*

Näinhän tavallaan onkin. Sotaa voinee pitää ihmisen myyttisen tietoisuuden kannalta vähintäin yhtä romanttisena ilmiönä kuin rakkautta.
Rakkaus 'vain' synnyttää sen tykinruuan, minkä sota, väkivalta, sairaudet, nälkä ja ylipäätään kuolema poistavat maailmasta.

Perimmäisiä erojakin tietysti löytyy.

Rakkaus on suuri illuusio, mutta vaikka myös sodassa/lla pyritään toteuttamaan joitain illuusioita (vapaus, isänmaa, demokratia, sananvapaus, tasa-arvo jne.), sota- ja väkivaltaviihteen katsojalle se merkitsee perimmältään illuusion dekonstruointia - 'hirvittävän kaunista' tuhoa.

Ja silti! - juuri tuo nihilistisen stimulanssin ja illuusion dekonstruoinnin hurma edustaa 'kuolemaviihteen' kuluttajalle romanttista elementtiä.
Inhorealismi eli maailman raadollisuus on muuttunut tällä tavoin romanttiseksi kiihokkeeksi, joka nihilismissään liki perverssillä tavalla (vrt. liikenneonnettomuus-uhrien tuijottelijat) ikäänkuin 'kohottaa' katsojan sielua.

Kuolevan eversti Kurzin (Conrad/Pimeyden sydän, Coppola/Ilmestyskirja.Nyt) viimeiset kuiskaukset: 'The Horror...the horror' kuvaavat oivallisesti tätä esteettisen kokemuksen ja vallantunteen sekoittumisen - toisin sanoin: elämän ja kuoleman yhteenkietoutumisen - 'hirvittävää ylevyyttä'.
Myös Nietzscheltä löytyy aiheeseen psykologisesti osuvia esimerkkejä.

Katsojalle kyseessä lienee katharsiksen primitiivisin muoto - tappamisesta ja kuolemasta saatu mielihyvä oman eloonjäämisen tunteena.

Mutta tästä ei olekaan enää pitkä matka rakkauden kiihkeän romanttiseen ylevyyteen, joka sekin perustuu vallantahdon purkamiseen - tosin paljon komplisoidummin kuin tappaminen.

Samaa asiaa rakkaus ja sota kuitenkin ajavat: syntymisen ja kuolemisen väliin jäävän itsesäilytys- ja eloonjäämistavoitteen toteuttamista.