Showing posts with label fakta. Show all posts
Showing posts with label fakta. Show all posts

November 26, 2008

Diogeneen matka netin ihmeelliseen maailmaan

(Kielimafian yövalvoja ilmaisi tyytyväisyytensä aihevalintaani ja sen näppärään käsittelyyn - myös tiedollisella tasolla. Kiitän itseä..- siis häntä klo: joskus aamuyöllä.)
I
Törmäsin matkallani portinvartijaan.
*
Tämä blogi on vain kutsuttujen lukijoiden käytettävissä http://hotanenkale.blogspot.com/

Näyttää siltä, että sinua ei ole kutsuttu lukemaan tätä blogia. Jos arvelet, että on tapahtunut virhe, ota yhteyttä blogin kirjoittajaan ja pyydä kutsu.

Olet kirjautunut sisään nimellä rauno.rasanen@pp8.inet.fi
*
Vastaan esitettyyn arveluun. Mitään virhettä ei ole tapahtunut. Kaikki on juuri niinkuin sen pitääkin olla. Tosiasia - ja niistähän meidän ei tarvitse vaieta, jos ne ilmaisevat nimenomaan pelkän kuvailevan, siis deskriptiivisen, tosiasian, jolla ei ole mitään preskriptiivistä, käskevää tai normatiivisesti määrittelevää luonnetta - on tässä tapauksessa kuitenkin se - ehkä valitettavasti, ehkä ei, että noin 9 kuukautta sitten minut olisi kutsuttu automaattisesti lukemaan tätä kyseistä blogia.

Näin muuttuu maailma Eskoseni. Näin muuttuvat konstellaatiot ihmissuhteissa. Ja yhä edelleen joillain - viisaina ja tietävinä itseään pitävillä, on otsaa väittää, että tässä maailmassa asiat kiistelevät keskenään - eivät suinkaan ihmiset. Ja että ad hominem-päättely on päättelyistä alkeellisinta, pahamaineisinta ja rasistisinta.

Voi veikkoset - minä olen joko ymmärtänyt kaiken väärin tai sitten minulle on valehdeltu systemaattisesti sekä tieteenfilosofian että logiikan ja retoriikan opinnoissani.

Asia on nimittäin - mitä minun vajavaiseen havaintokykyyni ja ymmärrykseeni on luottaminen - ollut ja on edelleen liian monta kertaa juuri päinvastoin, jotta enää suhtautuisin vakavasti niihin ihmisiin, jotka eivät näe ihmisten välisiä ja keskinäisiä valta- ja arvovaltaristiriitoja niin sanottujen asiakysymysten taustalla - jopa kaikkien ajattelujärjestelmien (kielipelien, diskurssien jne.) perimmäisinä primus motoreina, joiden energeettinen ja intressisidonnainen voima pitää poliittisen ja ylipäätään ihnhimillisen keskustelun pyörät pyörimässä ja konfliktit elävinä.

Mitään virhettä ei siis ole tapahtunut. Mutta kysymys ei ole siitä, että tosiasiat - tässä blogitekstit, niiden taso tai vastaavat, ikäänkuin objektiiviset, tekijät olisivat määrittämässä sitä, onko kutsun suhteen tapahtunut jokin niin sanottu virhe vai ei, koska sitä ei ole lähetetty automaattisesti.

Kyse on puhtaasti arvovaltakiistoista, joiden rinnalla kaikki kirjoittamiseen liittyvät sisällölliset ja tyyllilliset arvot osoittautu(i)vat toissijaisiksi.

Ja siihen on tyytyminen etenkin - mutta vain silloin, kun tajuaa, että kannattaa tyytyä mieluummin huonoon rauhaan kuin inspiroivaan sotaan (pun intended).

II
Odotan mielenkiinnolla, milloin joku sosiologian, sosiaalipsykologian, väestötieteen tai ylipäätään kulttuuriantropologian tutkija tarttuu aiheeseen oikein laajamittaisesti ja ryhtyy tutkimaan, minkälaisia yhteisen intressipiirin jakavia (ja tällä tavoin 'ei-paikallisesti paikallisia') pienyhteisöjä yhä pluralisoituvassa Blogistan-nimisessä fiktiivis-globaalisessa kommunikaatioverkostossa on jo syntynyt ja koko ajan syntyy tulevaisuudessa.

Näyttäisi siltä, että noiden ei-paikallisesti sitoutumattomien intressipiirien tai intressiyhteisöjen määrä lisääntyisi koko ajan valtavasti niiden jäseniä yhdistävien tekijöiden ollessa entistä ohuempia. Tämän voi päätellä tilastollisesti jo siitä, että blogien lisääntyessä yhden blogin lukijakunta tulee yleensä aina olemaan hieman pienempi kuin esimerkiksi vuosi pari sitten perustettujen blogien.

Blogeista - 'blogiperheistä tai -klaaneista' tulee eräänlaisia 'deleuze-maffesolimaisia', nomadimaisia mutta samalla vuorovaikutuksellisia uusyhteisöjä (neotribalism), jotka toimivat toisaalta hyvin itsenäisesti ja avoimesti, toisaalta myös hyvin eristäytyneesti.

Toisaalta on muutamia eli hyvin harvoja yksittäisiä blogeja, joiden lukijamäärä on valtava, joskin tuo lukijahuippu on aina hyvin kapea, jolloin esimerkiksi 100 tilatuimman ja luetuimman blogin jälkeen tapahtuu valtava hajaannus, jonka tunnusmerkkinä on siis etenkin tuo lukijakunnan radikaali pieneneminen, vaikka itse aihepiirit eivät välttämättä muuttuisi suppeammiksi.

Juuri luetuimpien blogien joukosta saattaa löytyä joitain Blogistanin 'tähtiä' kuten vaikka Jukka Kemppinen, mutta missä määrin blogeja luetaan nimenomaan sen kirjoittajan saaman henkilökohtaisen, persoonallisen statuksen perusteella - siis hänen kirjallisen tai käsittelemäänsä teemaan liittyvän kiinnostavuutensa vuoksi?

Hypoteettisena väitteenä esittäisin tiivistetysti, että samalla, kun melkein kaikkia kirjoittajia yhdistävät nykyään tietyt ympäristön muutokseen, teknologiaan sekä tätä kautta yleisesti ottaen poliittiseen päätöksentekoon liittyvät ongelmat, niin samalla ne erilaiset pienyhteisöt, jotka ovat jatkuvasti yhä nopeutuvassa syntymisen tilassa (en kutsu tätä prosessia monien evoluutiobiologien tavoin memeettiseksi, koska pärjään (toistaiseksi) aivan hyvin muillakin käsitteillä ;), kiinnittyvät toisiinsa mitä merkillisimpien kiinnostuksen kohteitten perusteella - olipa siten kyseessä vaikka pitsinnypläys, tiibettiläinen ruokakulttuuri, vanhat moottoripyörät, mausteet, postimerkit, eri aikakausien alusvaatetus, lukemattomat, kummalliset harrastukset jne. jne.).

Virtuaalimaailma tulee olemaan se maailma, jossa ihmiset jo nykyään ensimmäiseksi kohtaavat toisensa, ja jonka perusteella heidän ystävyyssuhteensa ja ystäväpiirinsä tulee muodostumaan ainakin niiltä osin kuin ollaan ja eletään saman kielialueen ja osoittain maantieteellisten mahdollisuuksien rajamaastossa ja sen sisällä.

Tietenkään nämä edellytykset eivät pitemmän päälle rajoita enää juuri ketään (paitsi köyhimpiä kuten aina), mutta käytänkin nyt esimerkkilähtökohtana pientä Suomeamme.

Netti antaa ennenäkemättömät mahdollisuudet luoda kontakteja, ja koska liikkuvuusmahdollisuudet lisääntyvät, myös ainakin tapaamismahdollisuuksien todennäköisyys lisääntyy aivan toisessa mittaluokassa kuin pelkän lankapuhelimen aikoina.

Tietenkin myös sellaisessa yhteiskunnassa, jossa mahdollisuus kontakteihin esimerkiksi skypen ja tulevan 'näköpuhelimen' kautta vähentää pelkän sähköpostin ja kännykän varaan rakentuvien ensitapaamisten 'riskejä' - mikäli käytän oikeaa termiä, tulee olemaan ihmisiä, jotka lopulta asuvat - Diogeneen tavoin - mieluummin siellä omassa tynnyrissään - omassa turvallisessa kaksiossaan.

Tosin heilläkin on kohta kaikilla käytössään läppäri uusimpine tekniikoineen, mutta heidän asennoitumisensa ulkomaailmaan ja etenkin siihen valtavaan ylitarjontaan, jonka netin ihmissuhde- ynnä muut markkinat mahdollistavat, ei - tästä olen melkein varma - juuri paljonkaan muutu siitä, mitä se on ollut jo aikojen alusta eli sanokaamme antiikin kyynikoista lähtien.

Diogeneen tavoin he pysyttelevät tarkkailijoina ja käyttävät nettiä hieman kuin tekisivät retkiä ihmiseläintarhaan, jonka blogit, face-bookit sun muut kommunikaatio- ja kontaktipalstat mahdollistavat.

Siinä missä antiikin kyynikoita tai kristillisiä askeetteja ja pylväspyhimyksiä tultiin kaukaakin katselemaan kuin kummajaisia ikään, siinä nämä nykyajan kyynikot siis katselevat tämän maailman menoa - toisaalta samaan tapaan kun aiemmatkin 'kollegansa'- ironisen ja moralisoivan etäisyyden päästä.

Heille ei todellakaan muodostu ongelmaksi, onko heitä kutsuttu jonnekin partyyn, biletyksiin tai seuroihin vai ei. He kyllä löytävät 'arvoistaan' seuraa aina. Jos ei muualta ja muuten niin vaikkapa kirjoittamalla itselleen. Purkamalla omaa päätään tekstikokeiluihinsa ja ajatellen vähän samaan tapaan kuin heitä sinänsä huomattavan paljon sosiaalisempi pyhä Augustinus, että totuus (Jumala) on meidän sydämessämme - ei ole tarvis matkustaa mihinkään pidemmälle sen/Hänet löytääkseen.

Tuohon voin - näin nettiajan Diogeneksena, jolle hyve löytyy vain ihmisen omasta sisimmästä (ja Toiseen kohdistuvasta fantasiasta) lisätä vain, että tietokone ja nettikin on tuon Augustinuksen ajatuksen mielessä pitäen yhä edelleen pelkkä väline.

Ja vastoin Marshall McLuhania väitän ihan pokkana, että juuri tässä mielessä väline ei ole eikä tule koskaan olemaankaan viesti - ei ainakaan filosofille ja 'kunnon' teologille, joka ei tee Jumalastaan Idolia - siis palvonnan 'välinettä'.

Totuus on tässä ja nyt. Aina.
*
http://www.kookas.fi/articles/read/5839

July 11, 2007

The Way - laulu jossa on tarina

(Lisäyksiä klo: 11.05 - mm. PS. ja lihavoitu teksti)

Vuonna 1998 maailman listojen huipulle (7 viikkoa aivan billboardin listojen kärkipäässä) nousi merkillinen hitti -Fastball-yhtyeen kappale The Way.

Fastballin basisti, rytmikitaristi Tony Scalzo oli lukenut 1997 kesäkuussa tapahtuneesta onnettomuudesta ja sen taustoista, jotka alkoivat kiehtoa hänen mielikuvitustaan.

Vanhempi, pitkään naimisissa ollut texasilainen pariskunta oli lähtenyt yhteiseen perhe-tai sukukokoukseen (family reunion), mutta he eivät koskaan saapuneet perille sovittuun paikkaan.
Pariskunta löydettiin kaksi viikkoa myöhemmin autoineen erään rotkon pohjalta satojen mailien päässä suunniteltulta reitiltä.
Tämän Tony Scalzo sai tietää tosin vasta, kun hän oli ilmeisesti jo kirjoittanut biisinsä. Samoin eräitä muita tapahtuneeseen johtaneitten syiden taustoja (Kts. PS.).

Korostan - kuten lauluntekijä itse, että hän sai inspiraation tositapauksesta, mutta muokkasi tapahtumien syyt ja loppuratkaisun fiktiiviseksi tarinaksi lauluunsa.

Scalzo siis pohti monien muiden tavoin, miksi pari oli poikennut niin kovin kauas suunnitellulta ajoreitiltään ja päätti laulua tehdessään mielestäni nerokkaalla tavalla romantisoida todellisuutta ja minun pohdintani mukaan myös lisätä ripauksen lähes mystistä tai ainakin eksistentiaalista nostalgiaa heidän arvoitukselliseen reitinmuutosratkaisuunsa.

Scalzo näki pariskunnan tekemässä ikäänkuin irtiottoa, jonka tarkoituksena oli pitää hieman hauskaa palaamalla nuoruuden muistoihin ja maisemiin, niihin aikoihin, kun he ensi kertaa tapasivat.

Eräässä pop-musiikin hienoimmassa ja tavallaan myös arvoituksellisimmassa sanoituksessa (etenkin sen kertosäkeessä) lauluntekijä varsin koskettavalla - jopa liikuttavalla tavalla kuvailee miltei runollisesti vanhan pariskunnan matkaa takaisin kohti nuoruuttaan - paratiisilliseen aikaan, jossa:

Anyone could see
The road that they walk on is paved in gold
And it's always summer, they'll never get cold
They'll never get hungry
They'll never get old and gray.

*
On täysin selvää, että pariskunnan traagisen kohtalon 'mystifioiminen' tai sanokaamme yksinkertaisesti sijoittaminen tällaisen, fiktiivis-nostalgis-eksistentiaalisen tarinan puitteisiin on ikäänkuin romaanitaiteellinen ratkaisu, joka - kuten fiktio aina - ällistyttävästi lisää tarinan vaikutusta, tehokkuutta ja jopa uskottavuutta, koska se kertoo nimenomaan tarinan, eikä orjallisesti toista informaatioon perustuvaa tosiasiaa, josta väistämättömän reduktionistisen luonteensa vuoksi puuttuvat täysin ne dramaattiset, psykologiset ja jopa myyttiset ainekset, jotka The Way - fiktiona - on onnistunut tavoittamaan.

***
Mitä laulun musiikilliseen rakenteeseen ja melodiaan tulee, se - kuten kaikki täydellisinä pitämämme melodiset ja ikäänkuin 'vanhan tyylin' kitaravetoiset pop-/rock-kappaleet - sopii kuin nakutettu sanoitukseen.

Tämä on ehdottomasti yksi niitä pop-rock-biisejä, jonka - jos osaisin tai olisin kunnolla edes yrittänyt - olisin halunnut tehdä.

Melodisesti 'sopivan yksinkertainen' sävelkulku yhdistyneenä saumattomasti todella vahvaan tarinaan tai sanomaan - olipa se suppeasti tai laveammin kerrottu - on kaikkein vaikein populaarimusiikin muoto.
Toki hittejä tulee aina, mutta hyvin harvat elävät enää 20 vuotta julkaisunsa jälkeen. The Way elää - se on varmaa.

*
Fastball, joka viime aikoina on ryhtynyt taas tekemään enemmän keikkoja, on tilastojen perusteella eräänlainen yhden hitin ja yhden hittialbumin bändi, vaikka toinen single ja abumi vielä myivätkit varsin hyvin.
Seuraavat albumit ja singlet eivät enää saavuttaneet ensimmäisten megasuosiota, mutta tämä johtuu myös osaltaan bändin linjaratkaisuista. He halusivat tehdä sitä, minkä kokivat itselleen oikeaksi, eikä ratkaisu ollut markkinoinnin kannalta helppo.

Rockabilly- sekä swingjazz-kitaroinnin mestari - Brian Setzer (Stray Cats) on tehnyt yhteistyötä bändin kanssa parilla biisillä.

***
Fastball - The Way
Original video
Time: 04:24
(Tämä video sai muistaakseni ainakin erittäin arvostetun palkintoehdokkuuden 1998.)

*
Fastball - The Way (live)
Fastball plays "The Way" at The Auslander Restaurant in Fredericksburg, Texas on March 17, 2007.
Time: 04:27
(Live-esitys tämän vuoden maaliskuulta Texasista. Paikannimi tosin viittaa kai Belgiaan. Huomatkaa, että basistina toimii nyt nuorehko nainen. Hyvätasoinen äänitys ja kuva. (PARHAITA LIVE-PÄTKIÄ, JOITA OLEN NÄHNYT!).
*
Fastball - The Way (acoustic)
Acoustic performance of The Way.
Time: 03:41
(Erinomaisesti toimii tämäkin versio: kaksi akustista kitaraa ja bongorummut).

***
The Way Lyrics

They made up their minds
And they started packing
They left before the sun came up that day
An exit to eternal summer slacking
But where were they going
Without ever knowing the way?
They drank up the wine
And they got to talking
They now had more important things to say
And when the car broke down
They started walking
Where were they going without ever knowing the way?

Anyone could see
The road that they walk on is paved in gold
And it's always summer, they'll never get cold
They'll never get hungry
They'll never get old and gray
You can see their shadows
Wandering off somewhere
They won't make it home
But they really don't care
They wanted the highway
They're happy there today , today

The children woke up
And they couldn't find 'em
They left before the sun came up that day
They just drove off
And left it all behind 'em
But where were they going without ever knowing the way?

CHORUS

*
PS.
Based on the true story of Lela and Raymond Howard, an elderly couple from Salado, Texas who drove to a nearby family reunion and kept going.
She had Alzheimer's disease and he was recovering from brain surgery. When they disappeared, a reporter from the Austin American-Statesman wrote a series of articles about the missing couple.
Fastball bassist Tony Scalzo came up with the idea for the song after reading the articles. However, he found out after writing the song that the couple had died.

(Videoversion erään kommentaattorin vuorokausi sitten kirjoittama, tosiasioita olennaisesti valaiseva info.)