Mut onni konsanaan ei kestä kauan

Kuvassa kohtalokas Vantaankoski

Kirjoitettu kommentiksi Vaarin kommenttiin päreessäni Itsekehua potenssiin n.
*
Vaari kirjoitti:
'Uskon sanojasi, kun näen Mummon kirjoituksen, jossa hän uhkaa heittäytyä Vantaankoskeen, ellei saa sinua, Ranea omakseen'.
*
Kyllä Mummo vielä uhkaa tehdä sen, mutta vasta kesällä, sillä juuri nyt - viittaan teidän - herrojen Tapsa P ja sinä Vaari - aiempaan sanoitusmuisteloon:

Tällai Mummo vielä haikailee mun perään (tämä luonnostelma menee nyt kai hiukan enemmän Tapsa P:n version mukaan):

Yöt, päivät mielessäni ompi Rauno,
viel' muistathan tuon kielineromiehen?
Sä kullannuppu, mun oma ronski macho,
sä miksi särjit Mummon sydämen?

Malminkaaren tiellä alkoi lemmen valta,
kun sun kanssas Malmitaloon päin
kävellä sain ja lippahattus alta
sun partakarvas ja silmäs tuiman katseen näin.

"Nyt on", mä lausuin, "kaunis ilma, Hani."
"Kyllä", vastas Rauno, "onhan se."
"Seutu kaunis, vedet niin kuin peili,
mut kaikkein komein ootte Rauno Te."

Mut Rauno vastas: "Tuo on taasen tuota,
pois imarrus nyt neiti Mumppeli"
Niin minä lausuin: "Se on aivan totta,
en imartele minä kellenkään."

Perillä sitten tiedustelin hältä,
ett saisko hälle hiukan tarjota.
"Kyllä kiitos", ja viime pennilöillä
mä ostin kaksi pizzaa juustolla.

Ne leivotut sydämen ol muotoon
ja kiinni oli toinen toisissaan.
Rauno ymmärs minun ajatuksein
ja rinnastaan pääs huokaus.

Illan suussa Raunoa mä huhuilin
palatessani Vantaanjoelle,
kun kaukaa hätähuudon kuulin!
Ah, Rauno veessä paatin vieressä.

Kuin ilves syöksyin minä miehen niskaan,
ylös vedin, henkiin pumppasin.
Ja vaikken urotöilläin kersku koskaan,
tää teko vei mun melkein kihloihin.

Mut onni konsanaan ei kestä kauan,
vaan toiveet pettää, Rauno petti mun.
Hän tarttui toisen rakastajattarensa paulaan
ja sai myös tältä pizzaa täyteen suun.

Kuin mieletön mä syöksyin Vantaankoskeen:
nyt kuolo yksin unhoituksen tois!
Mä riisuin kengät, käärin hameenhelmat,
mut ves' ol kylmää, huh mä käännyin pois.
*

PS.

Tämän päreen johdannossa viitataan Mummon postauksen http://mummomo.blogspot.com/2008/11/suomuja-iholla.html kommentteihin Vaarin ja Tapsa P:n pohtiessa parodioimani sanoituksen eli Nikkarin Kertun alkuperäistä kieliasua.

*

http://perhorasia.fi/Place/Place.thtml?placeID=984

Uskontunnustukseni: 'Epäile vain'

Cum laude sed non sine dubio (+ hymiö).

http://www.youtube.com/watch?v=aU-HyKmPgHU&feature=related
Juice Leskinen - Epäile Vain

Mummo ja Dirty Old Man elokuvassa Lasinen elämä

Kirjoitettu Mummolle päreessäni "Sinun silmiesi tähden".
*
mummo kertoo elämän tosiasioita:
'Äläkä nyt tuolla tapaa ujoudu, kun sinulta pyydetään tulkintaa. Veljet vittuun! Jos sallit.'
*
Jaha. Öh - tuota...

Tänne sitä vaan näköjään tullaan ilman hävyn häivää tärväämään viattomassa rauhassaan elävän, moraaliltaan, ajatuksiltaan ja mielikuvitukseltaan absoluuttisen siveän joskin vanhenevan äijänretaleen (dirty old man) mielenrauhaa puhumalla julkisesti hävittömyyksiä - ehdottelemalla ties mitä...

Häpee nyt vähän hyvä nainen! Pientä rajaa please. Tämä on sentään perheblogi. Täällä pitää puhua kukista ja mehiläisistä eikä mistään rumista genitaaleista.

Tuollaistako seksuaalinen emansipaatio aina teettää akoille? Ruvetaan puhumaan tuhmia ja luullaan, että ollaan muka vapaita!

(Älkää sekoittako enää mun päätäni. Se on jo muutenkin aivan sekaisin.)
*
Haluan sitäpaitsi huomauttaa arvoisalle mummolle, että minähän olen Helssingin ideaali - sil mammani mun sanoi niin!
Minuun pitää suhtautua pieteetillä. Fragile. Tämä puoli ylöspäin.
*
LASINEN ELÄMÄ
(Jari Kullervo/Ismo Alanko, 1981)

Mä vaimoni join, ja sanani söin
ja taloni poltin savuna ilmaan
on mennyttä kaikki tuo
ei paluuta koskaan luo sen,
jota tahtoisin paljon rakastaa

On mulla takana elämä rotan,
edessä syli kuoleman,
mutt' silti vielä jotain odotan
ja mä kuulen iltataivaan
minua kutsuvan
mutt' silti palaan luokse vanhan kapakan

On peliä suurta tää
jos käteen jotain jää
sen viimeistään kapakan tiskillä menettää
on lasia virsikirjat
ja lasia ystävät
ja lasia elämä tää joka taakse jää

On mulla takana elämä rotan,
edessä syli kuoleman,
mutt' silti vielä jotain odotan
ja mä kuulen iltataivaan
minua kutsuvan
mutt' silti palaan luokse vanhan kapakan

On mulla takana elämä rotan,
edessä syli kuoleman,
mutt' silti vielä jotain odotan
ja mä kuulen iltataivaan
minua kutsuvan
mutt' silti palaan luokse vanhan kapakan
*
Pakko myöntää, että jos mies pääsee näin syvälle itsensä nöyryyttämisessä, niin hänen parodisesti melankolinen kurjuutensa muuttuu sillä tavoin jo miltei sankarilliseksi. Pakko ulvoa mukana. Olen sika! Säälikää mua! Mä haluan syliin!

Kaiken kaikkiaan tämä on kuitenkin mestarillinen parodia - kuten olivat Martti Innasen Elsa kohtalon lapsi ja Kari Kuuvan Tango Pelargoniakin. Mutta kyseessä ei totisesti ole mikään helppo genre kuten sanoit.

(Tänään onkin äitivainaani ja Eino Leinon syntymäpäivä. Terveisiä sinne Kiirastuleen! Perässä tullaan.)

http://www.angelfire.com/id/ismoalanko/elama.html

Sinun silmiesi tähden

Kirjoitettu kommentiksi Mummolle päreessäni "Olkinaisen kanssa mielen vuoristoradalla".
*
mummeli kirjoitti
No, Rauno R., etsi jostakin kuulumaan tai näkymään sanat "Hiljaa virtaa veri". Hassisen Koneen aikaa. Se tuli ensin mieleen, kun ajattelin, mikä sinun tulkittavaksesi voisi sopia. (Ks. PS.)
*
Ei tämä nyt oikein kolahda. Mutta minulla on Alangon sanoituksiin ja musiikkiin ylipäätään hiukan kaksijakoinen suhde.

Pidän niitä jonkilaisen nerokkuuden ja mauttomuuden yhdistelminä, joista eräs kaikkein onnistuneimpia on Alangon pseudonyymin Jari Kullervon Lasinen elämä (1981), joka oli tarkoitettu alunperin parodiaksi ja pilkaksi suomalaisen iskelmän iljettävän lipevälle tekotunteellisuudelle.

Nyt vain on niin, että minun mielestäni Alanko onnistuu tuossa biisissä pilkkaamaan nerokkaasti jopa itseään ja omia maneereitaan!

Joskus kuulen Alangossa sietämättömän itsetarkoituksellisen eksentrikon, joskus taas suoraan ja välittömästi fantasian läpi reaaliseen katsovan/näkevän surrealistin. Pohditaan esimerkiksi seuraavaa säkeistöä.

'Vaikka suu on kii, se valehtelee
Ja hiljaa pois veri virtailee
Silmistä naisen mies oman kuvansa saa
Ja kun ei peiliä rikkoa saa, tuhotaan vaan'

Ensi alkuun tämä teksti vaikuttaa sekavalta symboliikalta, josta ei löydy mitään punaista lankaa tai teemaa, josta saisi kiinni.

Mutta Alangon tarkoitus lienee alunperin ollut ikäänkuin tajunnanvirtamaisesti maalata tiettyjä mielen kuvia kankaalle - perimmäisenä motiivinaan miehen traumaattinen suhde naiseen.

Tätä hienolta ja syvälliseltä kuulostavaa säkeistöä uhkaa kuitenkin - kuten Alangon monia muitakin sanoituksia - katoaminen jonnekin hölynpölyn ja toisaalta mystisen näkemyksen 'välimaastoon'.

Ja jälleen kerran: vastuu tekstin tulkinnasta sekä hyväksymisestä/hylkäämisestä siirtyy pelkästään kuulijalle.

En todellakaan usko, että tästä voisi repiä yksiselitteistä analyysia. Sillä mitä lopulta tarkoittaa:

'Silmistä naisen mies oman kuvansa saa
Ja kun ei peiliä rikkoa saa, tuhotaan vaan'?

Ovatko naisen silmät tässä miehen sielun peili, jota ei saa rikkoa, koska silloin tulisi särjettyä lopulta myös itsensä - oma psyykensä, joka on erottamaton osa naista (jota rakastaa)?

Miksi miehen sitten pitää kuitenkin tuhota?

Jääkö mies naisen silmiin (minuutensa imaginaariseen heijastajaan) ikäänkuin vangiksi, joka itsenäisyyden ja vapauden uhossaan suuntaa purkautuneeseen seksuaalisuuteensa sidotun ylijäämän eli maskuliinisen aggressionsa poispäin naisesta - tuosta kallisarvoisimmasta ja pyhimmästä 'tabustaan': vankilastaan, helvetistään ja taivaastaan: kohdusta, johon ei enää voi palata lopullisesti (vrt. Julia Kristevan khora - ks. PPS.) - ulos maailmaan ja itsetehostukselliseen kilpailuun, joka muuttuu pahimmillaan hallitsemattomaksi destruktioksi - lähes kaikkea esteiksi kokemaansa penetroivien alfaurosten idioottimaiseksi soidinsodaksi?

(Hmm...Siinä sitä verbaliikkaa taas kerrakseen, sanoi hän vinosti itselleen hymyillen.)

Joka tapauksessa jotain hyvin olennaista ja syvää sisältyy juuri noihin edellä pohdittuihin kahteen riviin, mutta mitä se lopulta on? Kerro sinä mummeli...
*
Alanko on minun mielestäni jossain määrin omaa vakavasti otettavuuttaan kompromettoiden kertonut, että sanoitusmateriaaliksi käy mikä tahansa - pääasia, että kustakin säkeistöstä löytyy yksi järjellinen lause, koska se sitten sitoo koko muun säkeistön - jopa täysin nonsense-viritteiset ilmaisut yhteen.

Tämä ei nyt ollut mikään sanatarkka sitaatti, mutta pääasia kai tuli ilmi.

Joka tapauksessa voisi sanoa, että tällainen - ehkei välttämättä mikään poikkeuksellinen tekstintekotapa (esim. Bob Dylan) - on kuitenkin erittäin riskaabelia: siinä onnistuakseen täytyy olla melkoisen lahjakas oivaltamaan ja käsittelemään sanojen 'konstellaatioita' (tässä: merkityssuhteita), jotta lopputuloksena olisi kuulijan mielikuvitusta ja tunteita yhä uudelleen värähdyttävä teksti.
*
Sanoittajat ovat tietenkin erilaisia 'spiritiltään', tekniikaltaan ja ilmaisutavoiltaan.

Esimerkiksi Heikki Salo on kerrassaan mainio hyvinkin sadunomaisten tai jopa surrealististen tarinoitten kertoja.

Juice on kiteyttämisen nero. Hän on saattanut kyetä lataamaan yhteen virkkeeseen tai jopa yhteen sanaan niin paljon merkitystä ja syvyyttä, että siinä riittää märehtimistä, hupia ja ehkä 'vollottamistakin' vuosikausiksi eteenpäin.

Toisaalta Juicen 15. yö ei sisällä mitään selkeää tarinaa - ei ainakaan kehyskertomuksen tapaan, vaikka se metaforisesti puhuukin kahden viikon ryyppyputken päättymisen aiheuttavasta melankoliasta ja kaipuusta toiseen ihmiseen, joka palauttaisi horjuneen/horjutetun elämänuskon ja pitäisi sitä yllä.

Hector on yhteiskuntakriitikko, nostalgikko ja humoristi. Tuomari Nurmio liikkuu surrealismin ja ironisen campin välimaastossa ehkä nerokkaammin kuin kukaan. Jne.

Tässä oli luonnehdintoja vain muutamasta arvostamastani sanoittajasta.

Teollisen iskelmän/iskelmäpopin tekijöitä en halua mainostaa edes kritisoimalla heitä - olkoonkin, että esimerkiksi Vexi Salmea pidän melkein nerona.

Valitettavasti vain nerotkin joutuvat kapitalismissa myymään itseään rahasta...Kapitalismissa kun on tehtävä töitä, jotta saisi luvan olla olemassa, kuten Saarikoski asian utooppisen marxilaisuuden näkökulmasta muotoili.

PS.
Nuorempi veljeni voisi kirjoittaa tästä asiasta paremmin kuin minä, koska hän on tehnyt yli 100 biisiä ja antaa luentoja rock-sanoitusten tekemisessä.

PPS.
'Kristeva kehitteli Platonin Timaios-dialogin pohjalta tämän käsitteensä. Platon puhui khorasta, ikivanhasta, epävakaasta ja häilyvästä astiasta, sanaa ensisijaisemmasta, jossa olemassaolo saadaan. Khora on luomistapahtumassa syntyvän vastaanottava säiliö. Se on ravitsevaa ja maternaalista'.
(Psykoanalyysin isät ja äidit - teoreettisia näkökulmia, s. 331).

Huomaa myös Istanbulin läntisessä kaupunginosassa sijaitseva Choran bysanttilainen kirkko - http://en.wikipedia.org/wiki/Chora_Church
*
http://www.lyricstime.com/hassisen-kone-hiljaa-virtaa-veri-lyrics.html

The Way - laulu jossa on tarina

(Lisäyksiä klo: 11.05 - mm. PS. ja lihavoitu teksti)

Vuonna 1998 maailman listojen huipulle (7 viikkoa aivan billboardin listojen kärkipäässä) nousi merkillinen hitti -Fastball-yhtyeen kappale The Way.

Fastballin basisti, rytmikitaristi Tony Scalzo oli lukenut 1997 kesäkuussa tapahtuneesta onnettomuudesta ja sen taustoista, jotka alkoivat kiehtoa hänen mielikuvitustaan.

Vanhempi, pitkään naimisissa ollut texasilainen pariskunta oli lähtenyt yhteiseen perhe-tai sukukokoukseen (family reunion), mutta he eivät koskaan saapuneet perille sovittuun paikkaan.
Pariskunta löydettiin kaksi viikkoa myöhemmin autoineen erään rotkon pohjalta satojen mailien päässä suunniteltulta reitiltä.
Tämän Tony Scalzo sai tietää tosin vasta, kun hän oli ilmeisesti jo kirjoittanut biisinsä. Samoin eräitä muita tapahtuneeseen johtaneitten syiden taustoja (Kts. PS.).

Korostan - kuten lauluntekijä itse, että hän sai inspiraation tositapauksesta, mutta muokkasi tapahtumien syyt ja loppuratkaisun fiktiiviseksi tarinaksi lauluunsa.

Scalzo siis pohti monien muiden tavoin, miksi pari oli poikennut niin kovin kauas suunnitellulta ajoreitiltään ja päätti laulua tehdessään mielestäni nerokkaalla tavalla romantisoida todellisuutta ja minun pohdintani mukaan myös lisätä ripauksen lähes mystistä tai ainakin eksistentiaalista nostalgiaa heidän arvoitukselliseen reitinmuutosratkaisuunsa.

Scalzo näki pariskunnan tekemässä ikäänkuin irtiottoa, jonka tarkoituksena oli pitää hieman hauskaa palaamalla nuoruuden muistoihin ja maisemiin, niihin aikoihin, kun he ensi kertaa tapasivat.

Eräässä pop-musiikin hienoimmassa ja tavallaan myös arvoituksellisimmassa sanoituksessa (etenkin sen kertosäkeessä) lauluntekijä varsin koskettavalla - jopa liikuttavalla tavalla kuvailee miltei runollisesti vanhan pariskunnan matkaa takaisin kohti nuoruuttaan - paratiisilliseen aikaan, jossa:

Anyone could see
The road that they walk on is paved in gold
And it's always summer, they'll never get cold
They'll never get hungry
They'll never get old and gray.

*
On täysin selvää, että pariskunnan traagisen kohtalon 'mystifioiminen' tai sanokaamme yksinkertaisesti sijoittaminen tällaisen, fiktiivis-nostalgis-eksistentiaalisen tarinan puitteisiin on ikäänkuin romaanitaiteellinen ratkaisu, joka - kuten fiktio aina - ällistyttävästi lisää tarinan vaikutusta, tehokkuutta ja jopa uskottavuutta, koska se kertoo nimenomaan tarinan, eikä orjallisesti toista informaatioon perustuvaa tosiasiaa, josta väistämättömän reduktionistisen luonteensa vuoksi puuttuvat täysin ne dramaattiset, psykologiset ja jopa myyttiset ainekset, jotka The Way - fiktiona - on onnistunut tavoittamaan.

***
Mitä laulun musiikilliseen rakenteeseen ja melodiaan tulee, se - kuten kaikki täydellisinä pitämämme melodiset ja ikäänkuin 'vanhan tyylin' kitaravetoiset pop-/rock-kappaleet - sopii kuin nakutettu sanoitukseen.

Tämä on ehdottomasti yksi niitä pop-rock-biisejä, jonka - jos osaisin tai olisin kunnolla edes yrittänyt - olisin halunnut tehdä.

Melodisesti 'sopivan yksinkertainen' sävelkulku yhdistyneenä saumattomasti todella vahvaan tarinaan tai sanomaan - olipa se suppeasti tai laveammin kerrottu - on kaikkein vaikein populaarimusiikin muoto.
Toki hittejä tulee aina, mutta hyvin harvat elävät enää 20 vuotta julkaisunsa jälkeen. The Way elää - se on varmaa.

*
Fastball, joka viime aikoina on ryhtynyt taas tekemään enemmän keikkoja, on tilastojen perusteella eräänlainen yhden hitin ja yhden hittialbumin bändi, vaikka toinen single ja abumi vielä myivätkit varsin hyvin.
Seuraavat albumit ja singlet eivät enää saavuttaneet ensimmäisten megasuosiota, mutta tämä johtuu myös osaltaan bändin linjaratkaisuista. He halusivat tehdä sitä, minkä kokivat itselleen oikeaksi, eikä ratkaisu ollut markkinoinnin kannalta helppo.

Rockabilly- sekä swingjazz-kitaroinnin mestari - Brian Setzer (Stray Cats) on tehnyt yhteistyötä bändin kanssa parilla biisillä.

***
Fastball - The Way
Original video
Time: 04:24
(Tämä video sai muistaakseni ainakin erittäin arvostetun palkintoehdokkuuden 1998.)

*
Fastball - The Way (live)
Fastball plays "The Way" at The Auslander Restaurant in Fredericksburg, Texas on March 17, 2007.
Time: 04:27
(Live-esitys tämän vuoden maaliskuulta Texasista. Paikannimi tosin viittaa kai Belgiaan. Huomatkaa, että basistina toimii nyt nuorehko nainen. Hyvätasoinen äänitys ja kuva. (PARHAITA LIVE-PÄTKIÄ, JOITA OLEN NÄHNYT!).
*
Fastball - The Way (acoustic)
Acoustic performance of The Way.
Time: 03:41
(Erinomaisesti toimii tämäkin versio: kaksi akustista kitaraa ja bongorummut).

***
The Way Lyrics

They made up their minds
And they started packing
They left before the sun came up that day
An exit to eternal summer slacking
But where were they going
Without ever knowing the way?
They drank up the wine
And they got to talking
They now had more important things to say
And when the car broke down
They started walking
Where were they going without ever knowing the way?

Anyone could see
The road that they walk on is paved in gold
And it's always summer, they'll never get cold
They'll never get hungry
They'll never get old and gray
You can see their shadows
Wandering off somewhere
They won't make it home
But they really don't care
They wanted the highway
They're happy there today , today

The children woke up
And they couldn't find 'em
They left before the sun came up that day
They just drove off
And left it all behind 'em
But where were they going without ever knowing the way?

CHORUS

*
PS.
Based on the true story of Lela and Raymond Howard, an elderly couple from Salado, Texas who drove to a nearby family reunion and kept going.
She had Alzheimer's disease and he was recovering from brain surgery. When they disappeared, a reporter from the Austin American-Statesman wrote a series of articles about the missing couple.
Fastball bassist Tony Scalzo came up with the idea for the song after reading the articles. However, he found out after writing the song that the couple had died.

(Videoversion erään kommentaattorin vuorokausi sitten kirjoittama, tosiasioita olennaisesti valaiseva info.)