Showing posts with label paheet. Show all posts
Showing posts with label paheet. Show all posts

November 24, 2009

Tynnyrikyynikko ja kerskakulutuskyynikko hyve-eetikkoina

Kielimafia harkinnoi, merkinnöi, sensuroi - ja muutti Platonin Augustinukseksi; - kukaan ei ollut huomannut eroa! - eli joko kukaan ei lukenut, ei uskaltanut huomauttaa tai ei ymmärtänyt (mikä olisi lähinnä skandaali, mitä filosofian historian tajuun tulee) - klo:19.30.
*
Vaari kirjoitti edellisen slummipäreeni kommentissa:
Muistatko, mitä lauloimme 70-luvulla:
"Ei ole oikeutta,
ilman taistelua
ei taistelua
ilman yhteistä rintamaa!"
*
Minä en laulanut (ainakaan ääneen) tuota mainitsemaasi poliittista virttä -70-luvulla, mutta huomaan yllätyksekseni, että olen 2000-luvulla paljon vasemmistolaisempi kuin yksikään tuntemani -70-luvun alun kommunisti (etenkin Kotkan nuoret stallarit), joiden demagogiaa ja propagandaa jouduin silloin jatkuvasti väistelemään vähän samaan tapaan kuin nykyään joudun väistelemään joka helvetin paikasta näkökenttääni puoliväkisin ja pyytämättä tunkevia mainoksia, joiden sanoma on tietoisesti kohdistettu joko älykkyyosamäärältään alle 100 pisteen kohderyhmälle, tai sitten ne ovat niin kertakaikkisen 'taiteellis-vihjailevia', että minun esteettinen ymmärrykseni ei riitä - ei ainakaan niiden hyväksymiseen.
*
Olen itsekin taipuvainen kyynisyyteen mutta en tähän kapitalistiseen tavararoitten sumeilemattomaan pakkosyöttöön vaan antiikin Diogeneen malliin, joka toki sekin korostaa yksilön vapautta ja individualistista - joskaan huom! ei nimenomaan egoistista - hyvettä, joskin se samaan aikaan myös julistaa, että ihmiset maailmankansalaisina ovat tasa-arvoisia keskenään (universalistinen tasa-arvo ihmisenä olemisen suhteen).

Tällainen on älyllisesti haastavalla tavalla 'mukavan' paradoksaalista kyynisyyttä, joka paljastaa ja myöntää, että moraaliasioissakin lienee mahdotonta säilyttää loppuun asti johdonmukainen ja ristiriidaton asenne.

Miksemme siis - koska emme sitä voi välttää - lähtisi jo alunperin avoimesti - avoimesta periaatteellisesta ristiriidasta: em. yksilöllisen hyveen ja tasa-arvoisen maailmankansalaisuuden välisestä - ikäänkuin muodollisesta ristiriidasta, jota ei kuitenkaan pidä päästää liian herkästi muuttumaan sisällölliseksi antagonismiksi, mikäli ei ole aivan pakko. (- - Tuo määrätyissä tilanteissa hyvin tärkeä 'pakko' jääköön jonkun toisen päreen pääaiheeksi, vaikka sitä myös tässä sivuan).

Kuten kirjoitin: individualistinen vapaus ja psykologinen egoismi tulee pyrkiä selkeästi (se ei ole helppoa) erottaa toisistaan yksilöllis-kyynisessä hyve-etiikassa.

Ensin mainittu painottaa yksilöllisen hyveen ehdotonta ensisijaisuutta - jälkimmäinen puolestaan ei noteeraa rotu- tai yhteiskunnallisia arvoeroja hyvettä=moraalia määrittävinä tekijöinä.

Hyveen kannalta esim. yhteiskunnallinen arvostus on adiafora, indifferent eli yhdentekevää: herra ei ole itse hyveen mahdollisuuden, toteutumisen ja kehittämisen kannalta sen kaksisempi kuin orja tai 'narrikaan'. - - Toisin sanoen yksilöllisen hyveen edistämisen suhteen orjan/narrin mahdollisuudet ovat periaatteessa yhtä hyvät kuin herrankin, koska 'diogeeniset' kyynikot eivät tuijota ihaillen prenikoita ja suurta rahaa.

Ongelmaksi kuitenkin viime kädessä muodostuu se, missä määrin köyhyysrajan alapuolella elävän on mahdollista kehittää ns. hyveellisyyttään verrattuna herraan, jonka mahdollisuudet elää vapaammin ja elintasohuolia vailla saattavat mahdollistaa hänelle enemmän likkumavaraa itsensä kehittämisessä.

Kyse on siten yhä vielä siitä, että jos ihminen - vaikka eläisikin Diogeneen tavoin 'tynnyrissä' (vaatimattomissa oloissa) - joutuu tappelemaan jatkuvasti jopa perustoimeentulostaan, ajatuu tilanteeseen, jossa pelkkä hengissä selviäminen ja sen järjestely vie suurimman osan hänen energiastaan, niin ilman muuta yhteiskunnallisilla tekijöillä on silloin merkitystä myös oman 'hyveen' edistämisen mahdollisuuden ja toteutumisen kannalta.

Niinpä onkin pakko julistaa Marxia mukaellen, että vasta sen jälkeen, kun ihmisen jokapäiväinen leivänsaanti, terveydenhuolto ja vastaavat välttämättömyydet tulevat turvattua, voidaan orjalta/narrilta vaatia hyveellistä käyttäytymistä edes noin yleisesti ottaen.

Nimittäin - - muussa tapauksessa ei minun mielestäni ole ollenkaan ihmeellistä (tai äärimmillään edes moraalitonta!), että orja saattaa syrjityssä asemassaan joutua ensi alkuun kehittämään selviytyäkseen hyvin toimivia 'paheita' - esim. laitonta vastarintaa - jopa terrorismia tai muuta vastaavaa, tehokkaan vaikuttavaa toimintaa, turvatakseen tällaisilla uhkilla sellaisen lainsäädännön toteutumisen, jotka saavat aikaan ne välttämättömät olosuhteet, joissa hyveen harjoittaminen voisi alkaa näyttäytyä mielekkäältä eikä vain naivilta ja itsetuhoiselta asketismi-fanatismilta. - - Tällaisista 'paheista' (haha) esimerkkinä käyvät tietenkin lakot ja viimein itse sisällissota 1918.

Kertauksen vuoksi pitää siis muistaa välttämättöm ehto, jonka mukaan antiikin kyynikkona orja ei vaadi itselleen enempää kuin turvatun perustoimeentulon ja toimivan infrastuktuurin (jonka tason ei tarvitse olla mitään ylellisyysluokkaa - kenelläkään!).

Mikäli 'ideaali-kyynikkomme' alkaa kerskaluokkaan kuuluvien tavoin vaatia ylettömästi lisää, hän luopuu välittömästi diogeenisista ihanteistaan ja muuttuu kyynisen ajattelun sekä hyveen tulkinnan/harjoittamisen kannalta öykkäriksi, typerykseksi ja ties miksi omahyväisen ylpeytensä hyveeseen samaistaneeksi kerskakuluttajaksi - - - tai mikä kaikkein halveksittavinta: viattomien ihmisten sairauksilla miljardituloja kiristäväksi lääketehtailijoitten muodostaman parasiittijoukon jäseneksi, jonka maailmankatsomusta meikäläinen ei arvosta pätkääkään vaan on valmis lähettämään tällaisille kusipäille vilpittömän ja halveksivan tervehdyksen:

Jopa teidän oletetut hyveenne (esim. hyväntekeväisyys) on mahdollistanut nimenomaan pahe eli harjoittamanne sumeilematon riistokapitalismi! - - Ihmettelenkin aivan samaa kuin Slavoj Zizek: miksi kutsua hyväntekijöiksi sellaisia ihmisiä (mm. Garnegie, Soros, Bill Gates), jotka repivät ensin selkänahastamme ne tuhannet miljardit, joista ehkä osan he sitten mainostyyliin lahjoittelevat sinne tänne - ja lähinnä sinne, missä nuo rahat vielä kerran hyödyttävät heitä parantamatta kenenkään riistetyn selkänahkaa kuin hädin tuskin arpeutumaan.

II
Kirkkoisä Augustinus arvosti huomattavan paljon antiikin Kreikan filosofeja, vaikka poikkeuksetta preferoikin kristillisiä hyveitä: usko, toivo, rakkaus, armahtavaisuus kreikkalaisten hyveisiin nähden. - - Augustinus nimitti suurinta osaa kreikkalaisten hyveistä (perushyveet: viisaus, kohtuullisuus, oikeudenmukaisuus, rohkeus) - loistaviksi paheiksi.

Toki noissa perushyveissä on tosi paljon maailmankatsomuksellisesti arvostettavaa, mutta Augustinuksen kritiikin voi oikeuttaa ja ymmärtää paremmin, kun kyseiset hyveet sijoitetaan kontekstiinsa eli kreikkalaisen, polyteistisen yhteiskunnan vallitseviin, hyväksyttyihin tapoihin, tottumuksiin ja arvostuksiin eli kysytään, millaiseksi niiden käytännöllinen tehtävä/funktio kulloisessakin yhteiskunnallisessa asemassa olevalle määriteltiin ja velvoitettiin.

Nykyajan psykologisten egoistien eli markkinatalouden kaikki mulle-heti-nyt-kvartaalitalouden-sijoitus- osinko- ja optiovoittoja suin päin kahmivista kyynikoista ei tosin parhaalla tahdollakaan voi sanoa, että heidän hyveensä olisivat lähelläkään loistavia paheita.

III
Aiheeseen juuri ja juuri liittyen on myös pakko liioitella, että mikäli en tietäisi Saksan viimeiseksi epäpoliittiseksi ajattelijaksi itsensä nimittäneen Nietzschen mielipiteen kapitalismista olleen psykologisesti kriittinen, vaikkei hän sen rakenteellisista tekijöistä paljon ymmärtänytkään etenkin, jos etsii ja arvioi Nietzschen (vähäisiä ja esteettisen/artistisen ylimalkaisia) kommentteja esim. imperialismin/kolonialismin taustatekijöistä ja tähän suoraan kytkeytyen pääoman logiikasta - aiheet, joissa Marx oli nerokas innovaattori; - - jos siis en tietäisi Nietzschen kriittistä asennetta 'Geschäftin' hyveellis-moraaliseen perustaan (jossa on vaikutteita Platonin Valtiosta mutta myös 'sijoittaja-kauppias'-Schopenhauerilta), potkaisisin säännöllisesti myös hänet hetkeksi aikaa jäähylle filosofien best-of-ranking-listalta ;/].

Entä miksi puhua konditionaalissa: jäähytuomiotahan on jo käytetty muutaman kerran - jopa henkilökohtaisia 10:n minuuttisia on päätuomari (minä) langettanut Nietzschelle... ;]. - - Ja lisää rangaistuksia tulee, mikäli keinotekoisen ohjelmallisesti eli teennäisen väkinäisesti luonnontieteiden kanssa flirttaileva, artistis-esteettis-filologis-kieli-akrobaattis-sanamaagis-metaforinen aforismihörhöily Nietzschellä jatkuu - ja sehän näyttäisi jatkuvan.

Kohta pamahtaakin ottelurangaistus tälle obsessiivis-kompulsiivisesta hysteriasta kärsivälle sooloilijalle, jonka olen tainnut sijoittaa erehdyksessä joukkuepeliin hyökkääjäksi. - - Nietzschellä eivät enää 'hyveen ehdot' täyty kuin osittain. Pysyköön siis kiipeilemässä ja suunnistamassa siellä alppien rinteillä Zarathustran ja faktiivis-allegoristen korkeimpien ihmistensä kanssa.

Nietzsche on kummallinen tyyppi/tapaus. Häntä mitä ilmeisimmin voi pitää tynnyrikyynikkona ja hyve-eetikkona sui generis, mutta vain tynnyrissä itäneet ajatukset saattavat aina olla vaarassa kasvaa kieroon ja ylettömyyksiin asti, koska niiden kanssa ei ole kommunikoitu tarpeeksi. - - Nietzsche olisi tarvinnut huomattavasti enemmän dialogia ja dialektiikkaa (muiltakin kuin Wagnerilta, joka ei sallinut ystävä(ie)nsä itsenäistyä).

Tämän puutteen Nietzsche osittain tiedosti, mutta sitä oli todella vaikea täyttää, jos/kun ympäriltä ei löytynyt ihmisiä, jotka olisivat olleet lähelläkään samaa aallonpituutta kuin, missä Nietzschen ajattelu liikkui.
*
http://hornstull.nu/wordpress/?tag=konsumtion

August 11, 2009

Kun Jumalasta tuli ateisti


Kuva: Slavoj Zizek terapoimassa Jumalaa Jobin tapauksen jälkeen.
*
Kommentti Tapsa P:n kommenttiin Iineksen päreessä It hurts to say goodbye?
*
Tapsa kirjoitti mm.:
Raamatussakin ihminen luodaan nimenomaan jumalan kuvaksi. Mutta mitä se tarkoittaa, sitäpä ei ole ainakaan meidän kristillisyydessämme trendikästä pohtia.

Ihminen on Jumalan kuva - mutta ei sentään kääntäen miltei suora joskin paisuteltu projektio ihmisestä itsestään kuten kreikkalaisten jumalat monessa suhteessa olivat.

Jumalan ja Saatanan välille on kuitenkin hankala tehdä eroa. Kyseessä lienee sama tyyppi tai vähintäinkin saman tyypin tapa saada pahan avulla ihminen kaidalle polulle. Jotta ihminen tajuaisi armon merkityksen ja siten eksistenssinsä perimmäisen perustan.

Sillä jos paheita, joista seuraavia rikkomuksia ja niiden aiheuttamia koettelemuksia ei olisi, mitään armoa ei tarvittaisi.

Näin ollen - tehdessään Jumalasta yksinomaan hyvän kristillinen teologia puhuu romanttis-haaveilevaa puppua.

Eihän Jeesuksen mainitsema 'Isäkään' ollut pelkästään hyvä. Rakastavaksi Jeesus häntä kyllä kutsuu, mutta kuten tiedämme ja olemme kokeneet, rakkaus ei ole suinkaan pelkkää lellittelyä vaan myös tiukkojen rajojen vetämistä ja joskus ankaraakin kuritusta, mikäli annettuja lupauksia ei pidetä ja/tai sääntöjä noudateta.

Tämä ei tietenkään tee rakastavasta Jumalasta pahaa, mutta asettaa kyseenalaiseksi lapsellisen ajatuksen siitä, että Jumala on armossaan meitä aina hyvin kohteleva. Päinvastoin! Jumala(kin) testaa ja kurittaa sitä, jota rakastaa, mutta - ja tämä on kristityille todella vaikea asia - joskus tuo kuritus saattaa mennä täysin 'överiksi' kuten Jobin tapauksessa.

Tällaiset ylilyönnit ovat Jumalan uskottavuuden ja viimein jopa hänen oman itsetuntonsa kannalta peruuttamattomalla tavalla kohtalokkaita.

Jobin hirveän kohtalon aiheuttajana Jumala näkee ja ymmärtää itsensä silkkana sadistina menettäen tämän seurauksena uskon itseensä. Siten Jumalasta itsestään tulee ensimmäinen ateisti! (vapaasti Zizekiltä).
*
Voimme lähestyä Jumalan pahuuden ongelmaa myös foucault'laisen problematiikan kautta.

'Kieltämällä ja ympäröimällä jokin asia moninaisin varoitustauluin, se nostetaan esiin asioiden tasaisesta massasta, sille annetaan tietynlainen erityisasema suhteessa muihin asioihin, ja näin ihminen kiinnittää siihen pakostakin huomionsa.

Miksi esimerkiksi Aatami ja Eeva halusivat syödä juuri hyvän ja pahan tiedon puusta, vaikka heillä oli koko paratiisi monine iloineen käsiensä ulottuvilla? Eikö heidät vietellyt hyvän ja pahan tiedon puun puoleen juuri se, että siitä oli kielletty maistamasta, kielletty hedelmä huokutteli juuri siksi, että se oli kielletty, ja tähän kieltämiseen käärmekin vetosi - 3.

3. Tässä onkin teologeille kuuma peruna purtavaksi. Tämä tulkinta nimittäin herättää epäilyksen siitä, että käärme olikin itse Jumala valepuvussa tai ainakin Jumalan liittolainen ja vallan pönkittäjä.

Eli Aatami ja Eeva eivät vastoin yleistä käsitystä toimineetkaan Jumalan tahtoa vastaan, vaan päinvastoin Jumala halusikin johtaa heidät lankeemuksen tielle. Tämä tulkinta siis kyseenalaistaa kristinuskon perusmyytin Jumalan ja Saatanan välisestä ehdottomasta vastakohtaisuudesta.' (ks. linkki).
*
http://www.netn.fi/498/netn_498_fouc4.html

June 21, 2008

Juoppohulluus, Jumalan rangaistus ja hengissäpysyminen yrittäjyytenä

Kirjoitettu kommentiksi merille ripsan päreeseen Joskus seitkytäluvulla.
*
meri kirjoitti:

'enkä noilla juomatavoilla nyt tarkoita mitään vaaseihin oksentelua tai filosofista örinää, vaan äidin totaalista katoamista deliriumiin.'

Huh. Onpa tullut tarkkailtua ja hoidettua joitain delirium-tapauksia mm. Kyläsaaren katkolla ja Kellokosken 'lataamossa'.

Kyseessä on minun mielestäni yksi karseimmista psykoosin muodoista (varsinkin jos/kun joutuu seuraamaan sen puhkeamista 'kahden metrin päästä': ymmärrän meriä oikein hyvin), koska siinä ihmisen tajunta 'heiluu' ensin tuskallisellakin tavalla selväjärkisyyden ja etenkin näköhallusinaatioitten väliä, kunnes 'ote' reaalitodellisuuteen katoaa lähes tyystin.

Delirium on fyysisesti hengenvaarallinen tila, koska se saattaa aiheuttaa hillitöntä tutinaa, epileptis-tyyppisiä kohtauksia, tajunnan katoamista sekä ankaraa hikoilua, joista voi seurata jopa sydämen pysähtyminen.

Tosin alkoholikramppeja esiintyy usein ilman deliriumiakin, mutta sekä kramppien että deliriumin etiologiaa ei kai vieläkään tunneta kovin hyvin.

Nimittäin - monet alkoholin suurkuluttajat eivät koskaan saa kramppeja tai mene deliriumiin.
Paras 'itsehoitokeino' ehkäistä sellaisia on säännöllinen ja monipuolinen ruokailu sekä lähinnä B-vitamiinit - myös sopiva kuntoilu auttaa (kaikkiin vaivoihin).

Tällä tavoin voi myös aivan konkreettisesti estää alkoholista aiheutuvan jalkojen polyneuropatian kehittymisen, joka ilmenee - hoitoslangia käyttääkseni - 'katkokävelynä'.

Valistan teitä hyvät ystävät, että vaikka minunkin kävelyni saattaa vaikuttaa 'katkoiselta', niin polvi- ja jalkavaivani johtuvat kuitenkin aivan muista syistä kuin alkoholista - ellei nyt sitten kiertoteitä pitkin välillisesti oteta huomioon alkoholin käytön vaikutusta aineenvaihduntaan ja siten esim. painonnousuun, joka tietysti rasittaa polvia.

Mutta myös minun tapauksessani perintötekijät ovat olleet vähintäinkin yhtä suuri syy vaivoihini kuin jokin 'ulkopuolisen aineen himo' eli pahe, josta sitten on seurannut 'Jumalan rangaistus'.

Entä miksi Jumala (kohtalo tvs.) rankaisisi ihmistä 'luonteen heikkoudesta', joka toki on Aristoteleenkin mukaan hieman eri asia kuin varsinainen pahe? Eikö se olisi epäoikeudenmukaista?

No - jos Jumala ei luonteen heikkoudesta rankaise, niin tulevaisuudessa sen tekee Esko Ahon suunnitelma 'itseaiheutettujen' sairauksien hoidon korvausmenettelyn tiukentamisesta ja uudelleen priorisoinnista (esim. ylipainoiset siirretään suoraan terminaalihoitoon: hymiö x 3).

Minä puolestani vähentäisin Ahon palkkaa puolella rankaisuksi hänen rasistisista mielipiteistään. Byrokraattinen tyhmyyskin voi nimittäin olla itseaiheutettua...

Anyway - hoidon priorisointi on itse asiassa arkipäivää, eikä hoitotakuu toimi likikään niinkuin pitäisi. Aho kuten koko 'oikeudenmukainen oikeisto' siis lienee saamassa tahtonsa läpi - niukkuutta kun tässä jaetaan.

Ryhdytään siis kaikki Kokoomuksen suosituksesta yrittäjiksi. Minä jopa tiedän jo oman yritysalueenikin: hengissäpysyminen.
Valitettavasti vain kyseessä on niin riskialtis ala, että se on tuomittu väistämättä menemään konkurssiin jossain vaiheessa.

Minulla ei kai ole business-älyä - kuulun siis yhteiskunnan pohjasakkaan (?)

January 24, 2008

Meille on langetettu elinkautinen tuomio

Kirjoitettu kommentiksi Petri Järveläisen päreeseen "Lifelong learning".
(Julkaistaan journalistisen etiikan periaatteisiin vedoten vain tässä blogissa. - Lisäys - PS. klo: 00:45)
*
A-K.H sanoi...

Slogan elinikäinen oppiminen, kun sillä tarkoitetaan työmarkkinoita, joissa ihmisiä heitellään kuin jätesäkkejä, on paskapuhetta.

A-K. H on oikeassa: ylhäältä päin saneltu, yrityksiä palveleva elinikäinen oppiminen merkitsee 'elinkautista' velvoitetta toimia kvartaalitalouden pelinappulana.

Tästä perusvakaumuksesta lähtien voinen 'luontevasti' jatkaa eteenpäin Homo Garruluksen pohdintojen käsiteviidakkoon.

Kirjoitat Homo Garrulus niinkuin osaisit ratkaista tuosta vain innovoinnin ja markkinoinnin ongelmat myös käytännössä.
No - meillä jokaisella on vapaus omaan 'suuruudenhulluuteemme' - minullakin...

Mutta miten sinä muutat HG ne ihmisen psyykeen geneettisesti 'taotut' ehdot, joiden mukaan yrityksen on pyrittävä mahdollisimman suureen voittoon mahdollisimman pienillä kustannuksilla?

Sama kysymys ilmaistuna selkokielellä ilman skitsofreenisia ja sisällöltään tyhjiä käsitevoltteja: miten sinä poistat ihmisestä taipumuksen ahneuteen johtavaan kateuteen, kaunaisuuden, kostonhimon sekä laillisen' kusettamisen' (siis keinottelun) halun ja kyvyn?

Nämä yllykkeet toimivat joka tapauksessa pörssiyrittämisenkin perimmäisinä motiiveina.

Tähän voidaan tietenkin vastata, että jokainen on oman onnensa seppä eli saahan kuka tahansa aikuinen pelata uhkapelejäkin ja lotota.

Markkinatalouden vertaaminen uhkapeliin ja lottoamiseen (jossa voittaminen on pelkkää tuuria) ontuu kuitenkin pahasti, sillä vaikka joissain uhkapeleissä (esim. pokeri) taito saattaa hyvinkin auttaa hallitsemaan pelin psykologisen riskinottostrategian (kortithan eli pelkkä säkä ratkaisevat vain about 50% uhkapelin lopputuloksesta - jos sitäkään), niin kaupankäynti puolestaan perustuu koko ajan ihmisten välisiin neuvotteluihin ja kommunikaatioon, joista syntyy sopimuksia (Ks. PS.)

Sopimuksien mielekkyys taas perustuu luottamukseen eli lupauksiin ja niiden pitämiseen. Mutta koko homma ryssii, kun luottamus petetään tavalla tai toisella.
Ironista ja paradoksaalista kyllä - sinänsä ymmärrettävän liikesalaisuusperiaatteen nimissä ja suojissa tapahtuvat pahimmat luottamukseen kohdistuvat rikokset maailmassa.

Syy löytyy yksinkertaisesti siitä, että voitontavoittelun onnistuminen (ja siten koko kaupankäynti) perustuu juuri luottamuksen pettämiseen tavalla, jota tappion kärsineet osapuolet eivät joko tajua tai, joka niiden on pakko hyväksyä, koska mitään nimenomaan lainvastaista ei voida osoittaa tapahtuneen.

Kaiken voitontavoittelun idea on ihmisten laillinen kusettaminen, mikä niin laittamattoman osuvasti pelkistyy tinkimisen käytännöissä.
(Tämän logiikan mukaan omaisuus todellakin on rikos.)

Ajatellaanpa taas kerran käytettyjen autojen myyjää. Hän ei taatusti saisi autojaan kaupaksi kovinkaan hyvin ja hyvällä hinnalla, ellei suoranaisesti valehtelisi tai ainakin harkiten jättäisi kertomatta, mitä vikoja niissä piilee - mikä jo sinällään on ostajan harhauttamista.

Voiko tällaista ihmistä kutsua hyveelliseksi pelkästään sen vuoksi, että hän on saanut myytyä paljon lähestulkoon romuttamoon kelpaavia tappokoneita? Eikö hän itse asiassa käytä paheksuttavia keinoja 'hyvään' lopputulokseen päästäkseen, ja ole siten paheellinen ihminen?

Emmekö voisi näin ollen täysin oikeutetusti - tai eikö meidän itse asiassa ehdottomasti pitäisikin kysyä häneltä: Eikö sinun omatuntosi kolkuta yhtään?
Vastauksen tiedämme tietysti jo etukäteen: Ei koska en ole rikkonut lakia. Ja se siitä sitten. Kusetus on siis valtiovallan erityisessä suojeluksessa.
*
Myös kaupanteon eli voitontavoittelun ja politiikan välinen ero on etenkin viime vuosikymmeninä kaventunut.
Siinä missä yritykset myyvät pikemminkin uusinta teknologista 'pakkopullaa' ja mielikuvia (brändejä) kuin järkevän käytännöllisiä ja kestäviä tuotteita, siinä poliitikot 'myyvät' pikemminkin lupauksia ja mainospsykologin suunnittelemaa imagoaan kuin aitoja, pohdittuja ja realistisia politiikan teon vaihtoehtoja.

Poliitikoista on tällä tavoin tullut samanlaisia trendi-innovaattoreita kuin kauppiaista - itse asiassa vielä enemmän ja vielä pahempaa: poliitikoista on tullut pelkkiä markkinatalouden marionetteja, joiden itsenäisyys päätöksien teossa on kaventunut teknisten muodollisuuksien ja protokollan tasolle.
*
Markkinatalouden vapauden nimissä annettuja lupauksia on mahdollista pettää mielin määrin tai kuten sanoin: se nimenomaan kuuluu voitontavoittelun luonteeseen!

Kaikesta huolimatta vaikuttaa valitettavasti siltä, että vaikka voitontavoittelun taustalta löytyvätkin ahneuden motiivit, niin itse markkinatalous ei yksinkertaisesti voi toimia toisin kuin se nytkin toimii.
Suunnitelmatalous vääristää kilpailua ja heikentää yrityssijoittamista, mikä puolestaan ajaa taloutta taantumaan.

Jotkut sanovat kuitenkin, että näin ei välttämättä tapahdu, jos luovutaan jatkuvan kasvun ideologiasta (myytistä), sillä vääjäämättömästi keskittymään pyrkivä pääoma (aina vain laajemman markkinajohtajuuden tavoittelu) luo itse oman taantumansa edellytykset samalla, kun se myös aiheuttaa työttömyyttä siellä, missä yritykset eivät koe saavansa tarpeeksi voittoja ja siirtyvät halvempien tuotantokustannusten alueille (esim. Kemijärven sellutehtaan lakkauttaminen, Nokian Saksan tehtaan lopetus jne.)

Mutta koska tiedämme, että yrittäminen tarvitsee kannusteita - ei rajoitteita, eivätkä ihmiset yleisesti ottaen halua laskea elintasoaan, ja koska julkisia palveluja on vaikea järjestää, mikäli kansakunnasta ei löydy riittävän paljon veronmaksajia, tuntuu koko ajatus valtion suunnitelmallisesta taloudenpidosta mahdottomalta.

Pörssin pitää saada elää omaa elämäänsä, kansalaisyhteiskunta eläköön omaansa. Tämä on vapaassa markkinataloudessa Jumalan sanaan verrattava Negatiivisen Vapauden Laki ja Maksiimi, jota ei saa kieltää, mikäli haluaa välttyä 'Fundamentalisti-Kapitalistin langettamalta Kiroukselta', joka tuomitsee protestoijan aktivistiksi (terroristin 'alkumuoto'), ja projisoi hänet 'Pahan Akseliin', joka haluaa tuhota länsimaisen demokratian ja vapauden (eli vapauden riistää muita 'demokraattisesti' - toisin sanoen laillisesti).

*
Sinulla HG saattaa olla varsin hienoja ja omaperäisiäkin ajatuksia näistä asioista, mutta toivoisin, että palaat joskus maan pinnalle kertomaan niistä ihan 'vain' selkokielellä.

Tämän saman muistutuksen olen tosin monesti joutunut esittämään myös itselleni - ja ovathan sen muutkin esittäneet - jo melkein heti siitä lähtien, kun opin ensimmäiset sivistyssanani ;) - olkoonkin, että pelkästään yksi hyvä ja käyttökelpoinen käsite vastaa mielestäni ainakin määrätyissä tapauksissa edelleen kymmenien ellei satojen ompeluseuratätien jaarituksia - sanokoon Blogistanian 'omaperäisen, omakohtaisen ja ah niin empaattisen' (tosin miltei kaikki miehet ovat hänelle sovinisteja) Ikkunaiines sitten mitä tahansa...

PS.
Sen verran täytyy tarkentaa ja samalla väljentää eroa uhkapelien ja kaupallisen voitontavoittelun välillä, että toki juuri pokerin riskinotossa tiivistyy osuvasti se, mistä voitontavoittelussa perimmältään on kysymys: toisten kilpailijoitten huijaamisesta.

Voit yrittää nokittaa pelin tietyissä vaiheissa kaiken, mitä omistat, vaikka kädessäsi ei olisi edes kakkosparia, sillä mikäli toinen ei uskalla lähteä mukaan, voitat.

Peliteorian kannalta 'oikealla' psykologisella asenteella ja oikea-aikaisella uhkailulla eli riskinotolla on usein jopa ratkaisevampi merkitys pelikierrosten lopputulosten kannalta kuin pelkkään laskelmointiin luottamisella.

Silti on aivan selvää, että laskelmointia tarvitaan, koska riskinoton 'performaatio' perustuu sekä todennäköisyyslaskelmointiin/-logiikkaan että eräänlaiseen 'teatraaliseen lahjakkuuteen' ('pokerinaama').
Pokerinpelaajissa on usein matemaattisesti lahjakkaita henkilöitä, mutta huipulle pääseminen ja siellä pysyminen vaatii aivan erityistä psykologista manipulaatiokykyä.